maanantai 18. toukokuuta 2015

POST UNKARI, OSA.1 - KISMETTIÄ?

                         Pre = tarkoittaa jotakin ennen ja Post = jonkin jälkeen. Tämä on ensimmäinen varsinainen kirjoitus kisanjälkeisestä toipumisesta ja arjen sujumisesta.

                         Sain juoksuharrastuksen alkuaikoina aika usein turpaan kisoissa. Viime vuosina yhä harvemmin. Sitä on oppinut tuntemaan omat voimansa paremmin ja suorituksen aikaiset viestit. Koitokset ovat myös pidentyneet. On tullut nyt vuoden sisään peräti kolme kappaletta vähintään 4vrk juoksuja. En tiedä, olenko jo alkanut säälimään itseäni vai mistä on kyse, sillä olen ollut koko ajan Unkarin kisan jälkeen hyvin toipunut. Kisan lopussa oli tyytyväinen, mutta hyvin tavallinen olo. Isoimmat tunnemyrskyt oli kisan aikana - ja kisan jälkeen mieli oli jo tyyni.

                         Idelogiani on mennä 6vrk kisaa eteenpäin siten, että kaiken aikaa jää pelivaraa seuraavaan päivään. Ehkä taktiikkani on liiankin varovainen, kun kisan jälkeen on näinkin normaalit jalat jne. Tottakai jalat on hieman jumissa, mutta ei esimerkiksi läheskään yhtä syväjumiset kuin viime syksyn 100h jälkeen. Vedin siis Unkarin kisan kuin ison talon emäntä, jonka pitää pystyä pesemään heti kotona kolme koneellista pyykkiä ja tekasta makaroonilaatikko uuniin. Jäikö varaa liikaakin? Vai oliko tämä vain viisautta, tämän ollessa kuitenkin vasta ensimmäinen 6vrk, joka ei jää viimeiseksi eikä parhaaksi tulokseksi? Toisaalta olen odottanut milloin alkaa tulla kavereiden jäynänä kismettiä postiluukusta! Perhanan pehmeä suoritus, kun äijä on kuin ei ois missään ollukkaan!

                          Totuus: 6vrk on tällä kokemuksella ja pohjilla niin kunnioitettava matka, että tämä oli hallittu debyytti, jonka vuoksi "jälkiseuraukset" jäi ainakin isommilta osin tulematta. Olo on ollut kaikki nämä kuusi päivää kisan jälkeen erittäin tasapainoinen ja tyytyväinen. Pakkohan se on uskoa todeksi! Keskustelen monen ultrajuoksijan kanssa juoksusta. Eilen ja tänään yhden ystäväni kanssa puhelimessa. Jokainen vetää omaa polkuaan, mutta aina voi saada jotain kiinni keskusteluiden tuloksena. Jos ei muuta niin saattaa voida auttaa vastapuolta.

                          Olen toipunut siis hämmästyttävän hyvin... tai mikä hämmästyttää ja mikä ei? Jos 6vrk vetää varovasti niin sittenhän jää varaa seuraaviinkin päiviin. No, jokainen kerta on tietysti aina oma lukunsa. Samoin jokainen on yksilö. Jokaisella yksilölläkin toipuminenkin vaihtelee kahden suorituksen välillä. Palautuminen onkin sitten eri juttu. Siihen minulla meni aikalailla päivälleen 1kk 100h-juoksusta. Nyt en vetänyt yhtä syvälle itseäni 6vrk juoksussa kuin 100h juoksussa, mutta se ei tarkoita automaattisesti, että palautuisin nopeampaa kuin kuukaudessa. Palatuminen sanana on vielä sen verran kaukainen, että mieluummin palaan toipumis-sanaan.

                          Kävin lauantaina sauvakäveleen 1h53min/10,6km I-SR2014 -perhereitillä. Tänään kävin juokseen samaisella vaellusreitillä -etulenkin, eli 25km/3,5h. Siis juokseen. Lenkki oli aika tavallinen. Ehkä jaloissa tuntui hieman 6vrk, joka saattaa kuulostaa hullulta että "hieman". Mutta se on justiinsa niin kuin se tuntuu. Samalla hyvä mittari toipumiselle. Selvisin tuosta etulenkistä paremmin kuin monesti normireeneissä. Ei vähennä hymyä. Toisaalta ei aiheuta mitään "antaa-palaa-vaan-ajatuksia", ei todella. Tuntuu vain hyvältä, että kaikki on ok. ja se riittää tällä erää.

                          Puhuin Unkarin kisan aikana ainakin Tähkävuoren Marialle kuinka odotan kisan jälkeistä aikaa, jolloin ei tarvi tähdätä mihinkään. Ja aion nauttia tästä ajasta. Pelkkä sohvalla loikoilu ei välttämättä edistä toipumista. Lihakset ovat pitkän ultran jälkeen suppeassa tilassa. Maltillinen liikkuminen auttaa niitä palautumaan ennalleen päin. Asiaa ei voi kuitenkaan kiirehtiä liikaa, mutta pelkkä passiivinen elo voi typistää lihaksia entisestään. Varovainen venyttely on tullut myös jo ohjelmaan. Kaikessa tuntemusten mukaan - kuten kisassa - ja elämässä yleensäkin. Sillä sitä pärjää.

                         HENKINEN TOIPUMINEN


                          Oikeastaan tuota ei pitäisi kovin raakasti erottaa fyysisestä, mutta laitetaanpa tätä nyt kuitenkin vähä erilleen. Olen nimittäin ollut edelleen radalla. Joka yö, unissani. Viime yönä vaimo herätti minut ja kysyi että mitä oikein suttaan sängyssä. Minulla oli unessa taas se 96-97km ja vuorokausi oli täyttymässä. Satanen piti saada kokoon. Jopa herätessänikin tehtävä tuntui aidolta. Toinen lohko aivoissa tajusi, että kisa on ohi, mutta toinen eli jotain "vielä satanen -elämää". 
                         Juoksin Unkarin kisaradan 582 kertaa ympäri. Siellä ollaan vieläkin! Näköjään. Ei sitä näköjään niin helpolla jätetä. Se on oikeastaan kuitenkin ainoa asia joka henkisesti on jännästi (Huom! ei hullusti) vinkasallaan. Muuten on tasaista.
 

                             JÄLKI-AJATUKSIA


                             Olen miettinyt ja innovoinut omaa taktiikkaani, lähinnä unirytmitystä. Esimerkiksi yöllä juokseminen vaatii testejä tulevaisuudessa. Moni pitää minua valmiina yöjuoksijana työni puolesta (3-vuorotyö), mutta itse en ole niin sinisilmäinen. Yövalvominen ja Yöjuokseminen voivat toimia molemmat tai sitten vain valvoiminen. Asia täytyy varmistaa.

                             Olenkin kirjoittanut (ainakin J-foorumille) unitaukojen pituudesta aikaisemminkin. Mielestäni pitkä 4-5h unitauko on valtava riski, mitä pidemmälle kisa menee, joka johtuu siitä, että elimistö on kaiken aikaa rasittuneempi ja sitä myötä haavoittuvaisempi sairastumaan eri tavoin. Tottakai se voi toimiakin, mutta se on silti teoriassa iso riski esim. n.2h taukoon verraten. Ihminen on valtavan rasituksen jälkeen kuin ammottava avohaava levossa, ja mitä pidempään "haava on auki", sitä suurempi on riski saada sinne jotain "paskaa". Olenkin kääntymässä kahden unitauon rytmitykseen seuraavalla kerralla, eli kahden vuoden kuluttua, jos minulla on jälleen onni saada yrittää. Lähtöajatuksena on, että yöllä vain 1-1,5h unta ja päivällä 1,5-2,5h(vähän tarpeen mukaan). Mutta kuten sanottua, asiaa pitää testata.
 
                             Tämä kaikki kertonee intohimostani ultrajuoksua kohtaan. Joku voisi puhua ylikierroksista, mutta mielestäni en käy ylikierroksilla. Olen ollut paljon myös ajattelematta juoksua laisinkaan.

                             Palataanpa taas asiaan, kun tulee jotain uutta kirjoitettavaa. Vielä ehtii pari päivää juhlia tätä saavutusta, sillä keskiviikkona on sitten paluu jo oikein arki-arkeen, kun tämänkertainen loma on ohi ja paluu töihin koittaa.


                             Iloista kuntoilumieltä kaikille!!!  

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.5.2015

5 kommenttia:

  1. Joskus kun meikäläisellä uni ei meinaa tulla silmään, lähden kelailemaan jotakin taivaltamaani juoksua ja muistelemaan tuntemuksiani, kokemaani ja näkemääni silloin. Ja kas kummaa - kohta nukahdan...zzz...2011 juoksemani Kivitippu Ultra on suosikkini "iltasatuna" - lähinnä sen takia, että se on yhden kierroksen kisa ja muistan myös, että matka (68,8 km) taittui sateessa...
    Ei siis ihme vaikka jatkat juoksujasi unissasi. Toiset laskee lampaita - sä voit laskea Unkarin kierroksia! Makoisia unia ja rauhallisia palautumishetkiä.
    Kekki

    VastaaPoista
  2. Onnittelut ,loistava suoritus!! t.Hope

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Mukavaa on elää tämän kanssa. Ps. Unkari-aiheiset unet on, jos ei nyt loppuneet, niin vähentyneet radikaalisti.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut vielä! Hienoja ajatuksia tuot esiin. Seuraavalla kerralla on homma on hanskassa vielä paremmin. Palautuminen jatkuu hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä lämmittää todella. Paljon sai oppia ja mietittävää. Joo, mukavaa aikaa tämäkin - antaa mennä omalla painollaan, toipumisen - ja sitten myös palautumisen. Hyvä että on ehjänä. Sitä täytyy vaalia myös tässä vaiheessa. Nyt olisi helppo särkeä itsensä.

      Poista