Tuntuma jaloissa on ollut viimeisen hieronnan jälkeen sillä tavalla outo, etten muista milloin jalat ois olleet näin kevyet juosta. Välillä näinkin päin.
Kisaan lähden luottavaisin mielin. Tällä kertaa ei jännitä ollenkaan. Eiköhän tuo tuosta lutviinnu. Muutenkin fiilis on ihan mukava mentäessä lokakuun puolelle. Siitä se kaikki lähtee - hyvästä fiiliksestä.
Alla Syyskuun ihan ok-kertymä, huomioiden tämän vuoden harjoitushistorian.
Pitkästä aikaa näköjään innostun kirjoittamaan kisan aattotunelmia. Vuosihan on mennyt melko tavalla perseelleen, mutta parasta on tämä into, mikä nyt on päällä. On aina parempi, kun pitää yrittää malttaa kuin sytyttää paloa.
Karhunkierrokseen mentäessä olin mielestäni elämäni ultrapolkujuoksukunnossa, ja varmaan sitä olinkin, mutta nolla keli jalkojen voimien loppumisen kohdalla oli liian pahan yhdistelmä. Kesäkuun alussa meni oma psyyke alas. Asiat ei menneet niin kuin olin ajatellut ja askelmerkkini oli pahasti sekaisin. Heinäkuun eka viikonloppuna oli Hetta-Ylläs 166km kisa, joka päättyi jo 66km kohdalla keskeytykseen puujalan vuoksi. Siitä seurasi reilun kahden viikon puujalan parantamisjakso.
Oikeastaan on pieni ihme, että nyt tässä into piukkana valmistaudun Vaarojen maratonin 130km ultramatkalle syvästi uskoen tavoitteeseen pääsemiseen.Heinäkuun viimeinen päivä juoksin varsin helponoloisesti puolet tuosta kisasta, eli 65km matkan, 10h29min aikaan. Tuo on linjassa oman 24h kisatavoitteen kanssa. 65,4km jälkeen on huolto ja siitä noin vajaan kilsan siirtymä uuden kierroksen alkuun. Eli 11h eka kiekka ja toinen kierros noin 13 tuntiin. Olen edelleen skeptinen, että se toinen kierros voisi olla yhtä helppo kuin eka, vaikka kuinka iisisti sen ekan ottaisi.
Minun harjoitteluni alkoi tätä VM130km kisaa kohden 22.elokuuta. Nyt on tätä kirjoittaessa 23.syyskuuta. Kahdeksan päivää starttiin. Tänään piti olla kevyt noin parin tunnin mäkijuoksu/kävelytreeni, jossa tulisi 1000 nousumetriä. Eilisen hieronnan jälkeen jalat oli erikoisen kevyet ja kaikki kävi ehkä vähän liiankin helposti. Nousin Louetilla mäet sauvakävelten, kieltämättä paikoin aika ripeästi, ja alamäet varovaisen rennosti juosten. No se 1000 nousumetriä täyttyi jo noin 100min kohdalla. Keskisyke olikin tunteeseen peilaten yllättävän kova, 141. Maksimisyke päänousussa pahimmillaan/parhaimmillaan 157.
Kone on herkällä, nyt oisi syytä todella malttaa. Toivotaan, että tämä oli vielä edistävä harjoitus. Ainakin se tuntui helpolta. Jos jalat väsyy vaaroilla niin aina voi kysyä, että miten se Louet meni niin ku omasta mielestä? No, juu onhan tässä kahdeksan päivää. Kyse on ajoituksesta. 130km ja 5000nousumetriä ei mene harjoittelematta. Tämä ei ole mikään pep57km, jossa pitää jaksaa 6-7h suorittaa. Vaaroilla pitää jaksaa vääntää nousuja vuorokausi. Ihan ilman nousujen treenaamista se ei vaan mene.
Minulla on ollut Syyskuun 6.päivästä asti hieman ongelmia vasemman polven kanssa. Tuona päivänä vihlasi ja kovasti, kaksi kertaa. Vaiva on kahden hieronnan kautta ollut paremmin hallittavissa. Toiveissa, että se olisi muutenkin poispäin menossa. Vaiva johtunee osittain vasemman puolen etureiden sivuosan (IT) kireydestä. Positiivista eilisessä hieronnassa oli jalkojen lihasten elastisuus ylimalkaan. Ihme kun tuntuukin yleisesti mukavan innokkaalta tuo jalka-osasto.
Toinen syy polvivaivalle voi olla ylipainoni. Ja tämä ei ole vitsi. 88-89kg aamupaino. Repikää siitä. Vielä keväällä olin 84-85kg. Silloinkin sen vitosen liikaa. Nyt sitä alkaa olla jo kymppi liikaa. Mutta näillä mennään. Ja tiedän mistä paino on tullut. Katotaan, saanko motivoitua ottamaan sitä talvella pois. Syytä olisi, mutta onko sitä syytä syvällä tarpeeksi, jää nähtäväksi. Olen jo 47 vuotta ja elämä sopivasti nautittuna on alkanut kiinnostamaan. Tunne tasosi, tunnista tilanteesi ja elä. Näin se menee. Olen jopa pohtinut juoksun lopettamista, mutta edelleen se antaa enemmän kuin ottaa. Reilusti, joten juostaan niin kauan kuin maittaa.
Oletteko kuulleet kirjailijasta, mietelauseiden tekijästä, nimeltään Jenni Skyttä-Forssell? Hänen mietelauseissa on paljon voimaa, jota on vaikea mitata. Mietelauseet on helppo "ostaa" ja ne tuovat kuulijan ajatuksiin - ainakin minun - paljon arvostusta. Miettikääpä seuraavaa:
Kuorin juuri kaksi porkkanaa. Nostan läppärin syliin ja alan kirjoittamaan ilman mitään aavistusta mitä kirjoittaisin. Juuri näin alan yleensä kirjoittamaan. Olen enemmin luova kirjoittaja kuin tekstin rakentaja. Raising My Family soi taustalla, mutta vain hetken. Tiedättehän, kappaleet eivät kestä kauan ja luovuuden ollessa läsnä ajatukset harhailevat kuin suunnistaja parka etsiessään oikeaa suolampea.
Sisäisen rauhan saavuttaminen taitaa sittenkin olla ihmiselle se tärkein asia. Miettikääpä vain. Oma elämäni lähti jotenkin laukalle reilu vuosi sitten. Alkoi tuntumaan, että elän todellakin sellaista elämää, joka ei ole omani. Monien vaiheiden jälkeen allekirjoitimme yhteistuumin avioerohakemuksen 11. toukokuuta. Kaikki tuntu selvältä. Jotain tapahtui kuitenkin toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi. Mutkia kasvoi kuin voikukkia tienraviin. Kaikki alkoi näyttää kesän edetessä vähintäänkin sekavalta.
Lomalla (heinäkuussa) olin kaikkiaan 16 päivää reissun päällä. Se ruokkii sisäistä rauhattomuutta. Olin kirjoittanut toukokuussa kesän aivan erilailla. Elämä ei ole aina siltä miltä se näyttää. Kun katsoo järven rannalta toiselle, voi etäisyys hämätä, ja aika mitä sinne kestää soutaa. Elokuussa palasin töihin ja samalla alkoi Pyssymäki Extreme Polkujuoksu (PEP) valmistelut. Töissä olo tuntui aikaisempaa paremmalta. Tuo johtui varmasti enempi hallitsemattomasta vapaa-ajasta lomalla, jossa sisäinen rauha loisti poissa-olollaan.
PEP oli 21. elokuuta. Tapahtuman jälkeen aloitin samantien harjoittelemaan kohti Kolia, jota teen yhä. Samalla tapahtuman jälkihommat pitivät vielä kiireisenä, ja niitä on vieläkin vähän jäljellä. Hiljalleen kuitenkin sään viiletessä löysin hieman yllättäenkin sisäisen rauhan. Sisäistin yhden joksikin aikaa kadottamani oman vahvuuteni: "Älä murehdi asioita mille et voi itse mitään". Toinen asia on löytää sisäinen rauha ja antaa asioille aikaa järjestyä. Ja asiat järjestyy aina jotenkin, ja miten ne sitten asettuvatkin, on niin tarkoitettu.
Olen alkanut taas uskomaan, että onnellinen elämä on edessäpäin. Eikai se ole ihmekään, että pää heittää vähän aikaa laukalle, kun kohtaa avioeron konkretiat? Sisälläni oleva rauha on jotenkin jopa iso ihme, sillä sisälläni on edelleen paljon keskeneräisiä asioita. Ehkä se johtuu siitä, että tuntee jotain, jota ei voi kirjoittaa, vaan ainoastaan tuntea. Voi olla jotain mitä ei näy, mutta se tuntuu, vaikka se ei ole tässä, se voi silti tuntua vahvasti, ja näkyä sitä kautta - sisäisenä rauhana, sydämessä. Tätä mystistä sanajonoa voi katsoa siitä positiivista energiaa ammentaen - uskoa tulevaan.
PEP-tapahtuman jälkeen harjoittelin ihan ronskisti seitsemän päivää tasan kolmen viikon harjoittelutauon perään. Siis suhteessa harjoittelutaukoon. Vajaa 120km taisi tulla juoksua. mm. 26,4km iso-sydänmaanlenkin takaosa kaatosateessa ja liki tulvaisella reitillä. Siitä lihakset tietysti lihasaroiksi. Kolme päivää palauttelua ja sitten kontrollijuoksuna PEP57km (gps-matka 58km). Noin luettunakin aika rohkea plääni. Tietysti täytyy olla vuosien pohjaa ja rutiinia, että lähtee edes tuota toteuttaan, sillä minulla on kuitenkin tarkoitus päättää huonosti mennyt kilpailuvuosi onnistumiseen Kolilla.
Aattopäivänä kävin tulevan Pyssymäki Backyard Ultra reitin (6,7km) hölkkään/käveleen kevyesti läpi. Kaksi ajatusta. Tunnustella jalkojen palautumisen edistyminen ja samalla vielä edistää hiukan palautumista. Aika odotettu tuntuma. Sellaista pintapalautumista, mutta tunsin, että näillä jaloilla ei voi hönkiä vaan täytyy mennä sydänmaille nöyränä. Hyvä taktiikka PEP57km kisareitillä onkin, että menee ekat 32 kilometriä nätisti, jotta voi mennä loput 26 kilometriäkin nätisti. Voi kuulostaa humoristiselta, mutta on itse asiassa täysin totta. Sillä liki kaikki saavat todeta 32 kilometrin kohdalla, Iso-Juurikan penkalle tullessa, että jalat on syöty. Mikäli on kuitenkin tullut ensimmäiset 32 kilometriä nätisti ja jalat ovat vielä leikkisät, tekee se hyvää yläkertaan.
Kello 7:33 keskiviikko-aamuna painoin PEP57km lähtöviivalla starttipainiketta. Liivissä isoissa kisoissa listattuja pakollisia varustuksia. Lämpötila +7 lähtiessä ja tiesin, ettei se +12 yli nouse, joten hyvä ollakin ensiaputarviketta, takkia sun muuta mukana. Kuten monet tietävät, ensimmäinen kilsa on myötämaahan ja nykyään ihan osin sorastettua, kohtuu nopeaa baanaa. No ok, puru-osuus on vähän pehmeä, eikä niin nopea, mutta sitä ei ole pitkästi. Lisäksi palautuneena vahvuuteni on myötämaajuoksu painavana juoksijana. Kirjoitinko juoksijana (hah,hah). Meno tuntui mukavan rennolta ja vauhdikkaalta, sekä helpolta. Normaalitilassa tällaisella tunteella eka kilsa olisi ollut n.4:45, nyt 5:05. Tämä vahvisti edellisen päivän tuntemusta. Palautumaan päin, mutta ei lähelläkään palautunutta, lihasarkuuksista.
Juoksu oli kuitenkin hyvän ja helpontuntuista, joka oli tärkeämpää kuin vauhti, sillä toimintakyky on kuitenkin tärkeintä tällä reitillä, ja etenkin sen säilyttäminen. Liivissä oli ekalle 17 kilometrin matkalle litra magnesium poreella terästettyä vettä. Puoli tabua / 0,5L. Samalla suhteella samanlaista juomaa oli kahdessa vesitäyttöpisteessä. 17km kohdalla ja 40,5km kohdalla. Juoksu jatkui noin 5:15-5:30min/km vauhdilla perhereitin osuuden ajan, eli tuonne lähemmäs kuuteen kilsaan asti. Ihan riittävää vauhtia, sillä minulla oli tähtäimessä noin 7 tunnin kontroloitu juoksu. Verrokkiväliaikoina seurasin tämän vuoden pepissä ajan 7h11min juosseen Heikki Laurilan väliaikoja. Heikki on juossut yli 200km vuorokaudessa ja alle 10 tuntiin vaarojen 65 kilometrin juoksussa, joten Heikin tasaisen tahdin väliaikoja oli hyvä seurata.
Juoksu jatkui hyvänä ja Lahnajärventiellä, vajaan 12 kilometrin väliaikapisteellä olin noin ajassa 68:40min. Olin Heikin aikaa noin minsan edellä. Ajattelin, että on se Heikkikin vain juossut hyvää vauhtia. Samalla ehkä aavistuksen hölläsin, kun ajattelin, että vois varman päälle ottaa hieman tehoja vielä alas, jotta varmistaa vahvan lopun = tulla se viimeinenkin 26 kilometriä nätisti.
Suo ja suon jälkeen oli kyllä raskasta. Katoin kellosta, että semmosen kaksi minuuttia koko suo-alueella otti nyt takkiin verraten muutaman viikon takaisen kuivan kelin suon ylityksen. Lisäksi vellille menneen suon jälkeisen osuuden perään meni aina hetki jaloilla toipua ja päästä takas rentoon juoksurytmiin, sillä en halunut tänään puskea vaan mennä rennosti. Sillä halusin jättää tästä mahdolllisimman vähän turhaa palautumista ja päästä edes jotenkin järkevästi tästä sitten jatkamaan harjoittelua.
Pelastuspiste 3:lla, Pesänevantien ison sillan jälkeen minulla oli juomakätkö. Tekipä kutaa ottaa pikku kusitauko ja täyttää rauhassa pullot ja juoda samalla kunnon kulaukset raikasta vettä. Kello kävi koko ajan ja tuo taukokilsa huoltoineen kesti 9:38min. Eli juoksuvauhti oli edelleen varsin joutuisaa. Tauko myös hieman palautti suon ylityksen tuomia rasituksia. Juoksu jatkui mukavasti, mutta koko ajan piti ajatella, että turhaa ei passaa haaskata. Tämä korostui nyt, kun reitin takaosa oli niin hitokseen märkä ja vellinen, että siellä saisi äkkiä höyrytessä jalat finaaliin. Kuitenkin kelloon lätki seiskalla alkavia kilsoja, jotka on tuonne märällä kelillä mulle tosi hyviä. Harva edelleenkään ymmärtää miten hidas tuo takaosa on juosta. Siis yli kuuden tunnin kiertäjille.
Syyryntien ylitin ajassa 2:54h. Olin Heikin kanssa täsmälleen tasoissa. Olin niin hyvävoimainen, että ajattelin, että pystyn tuon 11minuuttia jätättään Heikin aikaa loppumatkasta ja juoksemaan tasan seitsemään tuntiin. Syyryn ja Vähä-Juurikan välillä kuusi kasilla alkavaa kilometriaikaa. Välillä 8:08-8:45. Tunne juoksussa koko ajan sama kuin alussa. Perhereitillä menin 5:15-5:30min. Paljo se hidastuu tuolla takana, jos tämä auttaa yhtään aukaseen reitin vaatimuksia. Jollain Eskelisen Jaakolla nuo suhde luvut menee 3:40-4:05 versus Syyryn 5:30-6:00.
Iso-Juurikan penkalle, eli 32 kilometrin kohdalle tulin hyvävoimaisena ja jalkojen ollessa leikkisän kevyet vielä. Aikaa oli mennyt 32 kilsaan 3h47min. Seuraavan kilsan, jossa oli osa hitaampaa metsäpolkuakin Juurikan penkan lisäksi, oli 6:17min. Eli aika lailla sama oli vauhti alustaan suhteutettuna kuin alusssa perhereitillä. Tämä toi luottoa loppumatkalle.
Kuitenkin reitin vettyminen ja paasin linjan teknisyys ottivat vauhtia siksi paljon ajateltua alemmas, että Juurikan ns. "helpolla pätkällä" ei hyvää kertynytkään seitsemän tunnin jänikseen verraten kovinkaan paljon. Laskin, että seitsemän tunnin jänisaika (7:14min/km) ottaa minut kiinni Pesänevantien toisen juomakätköpaussin aikana, ja niinhän se otti. Ja siitä tiesin olevan liki tekemättömän paikan näin märällä kelillä tulla pelastuspiste seiskalta 17,5 kilometrin matka vastamaahan, suon yli ja kaikkea, 7:14min/km keskarilla. Mutta niin on juoksija luottavainen, että ajattelin Koppelokankaille (siitä vajaa 9km maaliin) päästessäni juoksevani loppumatkan vähintään 6:30min/km jollei kovempaa.
Lahnajärventien viimeisen pep-väliaikapisteen ohitin ajassa 5:31h. Olin Heikin aikaa kahdeksan minuuttia edellä. hmm... vain kolme minuuttia, kun saisi Heikin aikaan nähden kiristettyä niin sehän olis tasan seitsemän tuntia. Puskea en kuitenkaan halunut, enkä puskenut. Luotin Koppelokankaiden jälkeiseen myötämaa-osuuden vahvaan puoleeni. Kuitenkin mennyt suopätkä oli vienyt jaloista energioita ja leikkisyyttä ja olin aika köpö-köpö-ukko Koppelokankailta Pyssymäelle suunnatessani. Sinällänsä ihan hyväntuntuista, mutta kello näytti melkein järkiään kilsa-ajoiksi 7:0x.
No, lopulta meni 7h 5min 30sek. Mutta ihan hyvä paketti ja lihasten aattopäivän tuntemuksiin peilaten tosi vahvaa tekemistä ja pitkään pysyi juoksu kasassa. Eikä tullut kuitenkaan mitään notkahtamista lopussakaan. Juomaa meni noin 3,5L, alussa mainittua vettä magnesium poreella terästettynä. Yksi geeli/30min, eli 13 geeliä. 7h kohdalla en enää ottanut. Lisäksi kävin tänään hakemassa juomakätköjen täyttölekkerit ja juoksin samalla 6,9km tie/polkulenkin. Eilinen tuntui sopivan vähän jaloissa. Nyt viikko otetatan tästä palautuen, mutta aktiivista palautumista lähinnä, jotta saadaan lihakset kestämään Kolin tulevaa jumppaa. Hieronta pari ja perusharjoittelua. Siitä Kolille ja kaudelle komea päätös. Urheilijan tärkein ominaisuus on hieman lapsenomainenkin usko aina tulevaan. Siitä kait elämässäkin on kyse. Minä ainakin uskon huomiseen, sillä sitä ei ole kukaan vielä kirjoittanut.
Elokuu oli ja meni - ihan sumussa, kuten ennakoinkin. PEP piti kiireisenä ja puolet kolmen viikon vapaista oli jemmattu PEP viikonloppuun. Niinpä tein elokuun kolme ensimmäistä viikkoa joko leipätöitä tai pep-töitä. Eli kolme viikkoa meni harjoittelematta. Enimmäkseen reitin merkkauksen yhteydessä tai hätäiseen jossain välissä jotain pientä lenkkiä. Toisaalta hyvä, että tajusin olla juoksematta. Olisin varmasti palanut loppuun, jos olisin alkanut unesta tinkiin ja tunkeen vielä treenejä kiireen sekaan.
Elokuu meni harjoituksellisesti ohi. Tämä vuosi on ollut kaikin puolin oppivuosi. Joskus se voi tulla vielä kolmantenatoista täytenä juoksuvuotenakin. Välillä vaatii hommien mennä päin persettä, että hoksaa ajatella talviharjoittelua eri tavalla. Jonkun verran on ollut myös epäonnea. mm. Pallaksella sattunut puujalka tapaturma. Täytyy kait olla tyytyväinen, että on edes tällaisessa kunnossa.
Ohi vuoden toiseksi viimeinen koitinkivi on Kolilla 1-2.lokakuuta. Kaksi kierrosta Kolin 65km reittiä. Täytyy nämä jäljellä olevat neljä viikkoa yrittää järkeillä jotenkinkaan. Vähä pitäisi treenata, muttei liikaakaan. Tuoreena sinne täytyy mennä, se on selvä.
Lokakuun 23-24.päivä kokeillaan Pyssymäellä Last Standing Man periaatteella Backyard ultraa. Pääasiassa talkooväelle ja nipolaisille, mutta jonkun verran jäänee paikkoja ylikin. Maksimissaan 30 otetaan mukaan kokeileen. Ilmainen, kun tämä on kokeilu, eikä varsinainen kisa ja vieläpä kuitenkin 30h kokonaiskesto maksimi, joka riittänee varmasti hyvin monelle. Mikäli viimeisellä kierroksella on enempi kuin yksi niin viimeisen kierroksen nopeimmin kiertänyt voittaa. Reitti ei ole ihan chilli. Pikku pätkä vähän teknisempääkin polkua ja noin 60 nousumetriä kuitenkin 6,7km reitillä. Itekkin tuota kokeilen, jos oon Kolilta tarpeeksi palautunut.
