sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

NHL TILASTOPÄIVITYS BLOGI

       NHL-TILASTOPÄIVITYS  BLOGI

RUNKOSARJAN PÄÄTÖSPÄIVITYS

PÄIVITYSVÄLI 2.1.-8.4.2012.


MAALIVAHDIT (KT= kaikkien aikojen tilasto)

               Lähes waynegretzkymäisesti ylhäisessä yksinäisyydessään painelee Martin Brodeur, 39 (NJD), maalivahtitilastoissa. 1191 ottelua, 656 voittoa ja 119 nollapeliä ovat kaikki selkeitä ykköstiloja KT:ssa. Brodeurin lukemissa on tavoitetta monille nuorille haastajille.
               Aktiivien kakkosena voittotilastossa on Roberto Luongo, 33 (VAN), 723 voitollaan. Hän on KT:n 17. Luongo saavutti menneellä päivitysjaksolla (2.1.-8.4.) 700 ottelun rajapyykin.
               KHL:sta paluun NHL:n tehnyt Evgeni Nabokov, 36 (NYI), alkoi saada loppukaudesta hyvin pikkumustaa kiinni. Hän saavuttikin loppukauden aikana niin 600 (605) ottelun kuin 300 (312) voitonkin rajan. KT:ssa ”Nabby” on sijalla 22.
               Heti seuraavalta sijalta löytyy Suomen ykkösmies NHL:n kaikkien aikojen voittotilastossa, Miikka Kiprusoff, 35 (CGY). ”Kipper” on poistunut uransa aikana voittajana kaukalosta peräti 311 kertaa, jolla on KT:n 23. ”Kipperin” ottelusaldo on kutkuttavat 599. Eli ensi kauden alkajaisiksi paukkuu rajapyykki nurin.
               Lähes vuosittain Vezina (NHL:n paras maalivahti palkinto) keskusteluissa pyörivä Henrik Lundqvist, 30 (NYR), saavutti 40 (43) nollapelin rajapyykin. KT:ssa Lundqvist on sijalla 43.
               NHL-uransa sittemmin kielletyllä numerolla (00) aloittanut Martin Biron, 34 (NYR), saavutti kovan 500 ottelun rajapyykin. Kova rajapyykki Bironille onkin, sillä hän on pelannut käytännössä koko uran kakkosmolarina. Bironilla on 228 voittoa noista otteluista, joilla irtoaa KT:ssa 56 sija.
               Pykälää alemmalta sijalta löytyy veteraanimaalivahti, Dwayne Roloson, 42 (TBL), joka saavutti 600 (606) ottelun rajapyykin. ”Rolli” on poistunut kaukalosta 227 voittajana.
               Korkeimmalla alle 30-vuotiaista maalivahdeista voittotilastossa on Marc-Andre Fleury, 27 (PIT), jolla on 226 voittoa, 434 ottelussa. ”Flower” saavuttikin kevätpuoliskolla kautta 400 ottelun rajan. ”Flower” on KT:n 58. ”Flower” taitaa olla ainoa, joka on edes kutakuinkin kerännyt voittoja Martin Brodeurin tahdissa. Ja se tahti on aivan omaa luokkaa.
               Puoli vuotta Fleurya vanhempi Cam Ward, 28 (CAR), pisti nurin kolme rajapyykkiä. 400 (414) ottelua, 200 (205) voittoa ja 20 (21) nollapeliä. Hienoa uraa pelaa myös Ward ja on aivan loistavassa uratahdissa. Ward on KT:n 67.
               Huikean paluun maalivahtien terävimpään kärkeen tehnyt Kari ”Kärppä” Lehtonen, 28 (DAL), nousi suomalaisten sisäisessä tilastossa toiseksi ohi Nicklas Bäckströmin. ”Kärpällä” on nyt 166 voittoa, 344 ottelussa. ”Kärppä” rikkoi myös 20 (21) nollapelin rajan. KT:ssa hän on 90. Valitettavasti ”Kärpän” ilmiömäinen maalivahtipelikään ei siivittänyt Dallasia pudotuspeleihin. MM-kisojen ykkösmaalivahti Suomelle?
               Ruotsalainen veteraanimaalivahti, Johan ”Moose” Hedberg, 38 (NJD), saavutti uransa 20. (21) nollapelinsä loppukaudesta. ”Moose” on KT:ssa voittojen osalta sijalla 97.
               Pekka Rinne, 29 (NSH), voitti komeasti maalivahtien tämän kauden voittotilaston 43 voittonsa siivittämänä. Rinne nousi 4:neksi suomalaisten kaikkien aikojen tilastossa, ja on KT:ssa 116, 138 voitollaan, 249 ottelussa.
               Chris Mason, 35 (WPG), saavutti 300 (306) ottelun rajan. Hän on 136 voittonsa ansiosta KT:ssa sijalla 118.
               Huikeaa nollapelitahtia (10 tällä kaudella) pitänyt Jonathan Quick, 26 (LAK), saavutti myös 20 (24) nollapelin rajapyykin loppu kaudesta. Quick on voittotilaston sijalla 120.
               Itäisen konferenssi jumbojoukkueen tähtimaalivahti, Carey Price, 24 (MTL), on ykkösenä alle 25-vuotiaista maalivahdeista KT:ssa. Price on kerännyt 124 voittoa, 271 ottelussa. KT:ssa hän on sijalla 128. Pricen tahti on kuitenkin hieman hiipunut joukkueen mukana.              
               Anaheimin kausi meni vihkoon, mutta joukkueen 30-vuotias sveitsiläismaalivahti, Jonas Hiller, saavutti kuitenkin 100 (118) voiton rajapyykin. Hiller on KT:ssa sijalla 135. Hiller on kärsinyt viimeisen vuoden ajan ajoittain tasapainohäiriöistä.
               Jimmy Howard, 28 (DET), saavutti niin ikään 100 (110) voiton rajan. Howard saavutti myös 10 (11) nollapelin rajapyykin. 192 ottelua urallaan pelannut Wings-vahti on KT:ssa sijalla 145.
               St.Louisin Jaroslav Halak, 26, otti haltuun peräti kolme eri rajapyykkiä: 200 (204) ottelua, 100 (109) voittoa ja 20 (22) nollapeliä. KT:ssa Halak on sijalla 150.
               Äskettäin vuoden jatkosopimuksen Chicagon kanssa tehnyt Ray ”Razor” Emery, 29, saavutti 200 (207) ottelun rajapyykin. KT:ssa ”Razor” on sijalla 151.
               Lähes ikuiseksi lupaukseksi tituleerattu Mike Smith, 30 (PHX), lunasti vihdoin ja viimein häneen kohdistuneet, yli 10 vuotta vanhat lupaukset. Smith oli juuri päättyneen kauden neljänneksi voittoisin (38 voittoa) maalivahti. KT:ssa Smith on sijalla 154. Smith saavutti myös 200 (229) ottelun että 100 (105) voiton rajapyykin.
               Stanley Cup –voittaja, Antti Niemi, 28 (SJS), kaasutteli KT:ssa Antero Niittymäen ohitse sijalle 165. Niemi on kerännyt 169 ottelussaan 96 voittoa.
               Surkuhupaisassa Columbuksessa 200 (219) ottelun rajapyykin saavuttanut Steve Mason, 23, on silti ykkösenä 23-vuotta/nuorempien voittotilastossa. KT:ssa Mason on sijalla 170, 93 voitollaan.              
               Ondrej Pavelec, 24 (WPG), saavutti 10 nollapelin rajapyykin. Pavelec on KT:ssa sijalla 201, 70 voitollaan, 187 ottelussa.
               Corey Crawford, 27 (CHI), saavutti 100 (122) voiton rajapyykin. Crawford on saanut kasaan urallaan 64 voittoa, joilla on KT:ssa 207.
               Semyon Varlamov, 23 (COL), saavutti myös 100 (112) ottelun rajapyykin. Varlamov on 56 voitollaan sijalla 219 KT:ssa.
               Michael Neuvirth, 24 (WSH), liittyi myös 100 (108) NHL-ottelua pelanneiden maalivahtien joukkoon. Heitä on muuten kaikkiaan 269 vahtia koko NHL-historiassa, jotka ovat olleet tolppien välissä vähintään 100 ottelua. KT:ssa Neuvirth on sijalla 224, 51 voitollaan.
               Tuukka Rask, 25 (BOS), kuuluu myös edellä mainittuun joukkoon 102 ottelullaan. KT:ssa Rask on heti Pasi Nurmisen vanavedessä sijalla 232, 47 voitollaan.
               Täytyy heittää omasta puolestani pieni tilastollinen tikari tulevaan Pittsburgh-Philadelphia ottelusarjaan tarkastelemalla Flyersvahti Sergei ”luraus” Bobrovskyn, 23, erikoista urasaldoa: 83 ottelussa hienot 42 voittoa, mutta kas kummaa, ei yhtään nollapeliä. Hänen edellään KT:ssa on vain yksi (Eldon Reddick, 46 voittoa, ei nollapelejä) maalivahti, jolla ei ole nollapelejä.              
               Josh Harding, 27 (MIN), saavutti 100 (117) ottelun rajapyykin. Hän on KT:ssa 41 voitollaan sijalla 248.
               Jonas Gustavsson, 27 (TOR), täydentää osaltaan 100 (107) ottelua pelanneiden ryhmää. Gustavsson on KT:ssa sijalla 251, 39 voitollaan.
               Top 300 listalle noussut Devan Dubnyk, 25 (EDM), liittyi niin ikään 100 ottelua pelanneiden kerhoon. KT:ssa hän sijalla 255. Katso alla oleva lista.
               Jimmy Howardin varavahti, Joey MacDonald, 32 (DET), rikkoi myös 100 (101) ottelun rajapyykin. Kauhistus, onko hänkin jo noin vanha!


TOP 300 LISTALLE NOUSSEET

255. Devan Dubnyk, 25 (EDM),               100 ottelua, 36 voittoa.
298. Jeff Deslauries, 27 (ANA),                62 ottelua, 23 voittoa.


TOP 300 LISTALTA TIPPUNEET

Blaine Lacher, 22 voittoa.
Andy Brown, 22 voittoa.

              
RUNKOSARJAN PÄÄTÖSPÄIVITYS

PÄIVITYSVÄLI 2.1.-8.4.2012.



KENTTÄPELAAJAT (KT= kaikkien aikojen tilasto)


               Aktiiveista korkeimmalla KT:ssa on Jaromir Jagr, 40 (PHI), joka on sijalla 8!!! Hän ohitti kevään aikana KT:ssa Joe Sakicin. Jagr on myös uran pistekeskiarvo (1.23p/ott) tilastossa hienosti 13:sta, kolmanneksi parhaana aktiivina. Edellään vain kaksi Penguins supertähteä, Sidney Crosby ja Evgeni Malkin.
               Teemu Selänteen, 41 (ANA), loppukauden saavutuksissa ei lienee juuri kenellekään ole mitään uutta, mutta kerrataan ne nyt tässä kuitenkin. Selänne ohitti itsensä Jari Kurrin(!!!), ja on nyt KT:ssa sijalla 19, 1406 pisteellään, 1341 ottelussa. Samalla hän siis rikkoi 1400 tehopisteen rajan. Hän jäi Jagrista vain kahden maalin päähän aktiivien maalitilastossa (665-663). Pistekeskiarvotilastossa Selänne on 40:s 1.05pisteen urakeskiarvolla. Mikäli Selänne jatkaa, olisi seuraavana pistetilastossa hänen edellään Dale Hawerchuk (1409). Maalitilastossa Jagrin lisäksi tähtäimessä on Luc Robitaille, joka on vain viiden maalin päässä. Jäämme jälleen odottamaan mitä kesä tuo tullessaan.
               Kolmanneksi tehokkain aktiivi ja tehokkain puolustaja on edelleen Nicklas ”Lidas” Lidström, 41 (DET), jolla on nyt 1142 pistettä, 1564 ottelussa. KT:ssa hän on 50. Iki-Red Wingsinä hän nousi yhdessä seurassa saavutettujen otteluiden listalla jo toiseksi, ohi ex-Red Wingsin, Alex Delvecchion. Hänen edellään on siis enää niin ikään ex-Red Wings, Gordie Howe, 1687 ottelullaan. Sen sijaan koko uran samaa seuraa edustaneiden ottelutilastossa ”Lidas” on nyt ykkönen!!!
               Daniel ”Alfie” Alfredsson, 39 (OTT), nousi koko uransa samaa seuraa edustaneiden pistetilastossa sijalle 11, sekä vastaavassa ottelutilastossa sijalle 14. ”Alfie” rikkoi lisäksi 1100 (1131) ottelun rajapyykin. KT:ssa ”Alfie” on sijalla 58, 1082 pisteellään.
               Joe ”Jumbo-Joe” Thornton, 32 (SJS), kuuluu siihen kermaiseen 63 pelaajan joukkoon NHL-historiassa, jotka ovat kyenneet vähintään piste/ottelutahtiin. Tosin ”Jumbo-Joe” on tuossa kerhossa varsin ohuella langalla kiinni, sillä hänen saldonsa on 1077 ottelua ja 1078 pistettä. ”Jumbo-Joe” on KT:ssa heti ”Alfien” jälkeen 59.
               Kun pelaa pitkään yhdessä seurassa korkealla tasolla, nousee francise-tilastoissakin herkästi korkealle. Näin on käynyt myös Calgaryn pitkäaikaiselle kapteenille ja kovalle maalintekijälle, Jarome ”Iggy” Iginlalle, 34, joka on yhdessä seurassa pelattujen otteluiden listalla peräti 10:ntenä. Iginlasta tuli vasta 42.pelaaja, joka on saavuttanut 500 (516) maalin rajan. KT:ssa ”Iggy” on sijalla 60, 1073 pisteellään.
               Ray Whitneysta, 39 (PHX), tuli 79.pelaaja, joka on yltänyt 1000 (1003) tehopisteeseen runkosarjassa. Otteluita hänellä on 1229. Eli hän rikkoi myös 1200 ottelun rajan. KT:ssa Whitney on sijalla 79. Saavutuksensa (1000 NHL-ottelua) eteen Whitney on joutunut tekemään melkoisen seurakierroksen. Tässä hänen seurat: San Jose, Edmonton, Florida, Columbus, Detroit, Carolina ja nyt Phoenix. Lisäksi hän kiirehtinyt peräti neljä kertaa edustamaan Kanadaa MM-kisoihin.
               Marian Hossa, 33 (CHI), rikkoi 900 (904) pisteen rajan ja nousi samalla KT:ssa 100:n parhaan joukkoon, ollen nyt KT:n 95. Otteluita Hossalla on 978.
               Patrik Elias, 35 (NJD), rikkoi 1000 (1042) ottelun rajan ja nousi myös pistetilastossa 99:ksi. Yhtä seuraa edustaneiden franchise tilastosta hänet löytää sijalta 18. 894 pisteen saaliin
kera.
               Martin St.Louis, 36 (TBL), saavutti 900 (931) ottelun rajan. Taskuraketti on KT:ssa sijalla 116. 852 pisteellään, 931.ottelussa.
               Patrick Marleau, 32 (SJS), saavutti 1100 (1117) ottelun ja 800 (830) pisteen rajapyykit. KT:ssa Marleau on sijalla 125. Yhdessä seurassa koko uransa pelanneiden listalla Marleau nousi sijalle 16 aivan, aivan Montreal-legenda Jean Beliveaun kantaan.
               Ryan Smyth, 36 (EDM), saavutti 800 (806) pisteen rajan. KT:ssa 1151 ottelua pelannut veteraani on sijalla 140.
               Shane Doan, 35 (PHX), loistaa koko uransa samassa seurassa pelanneiden ottelutilastossa. Nicklas Lidströmin johtamassa tilastossa hän on jo peräti 8:ntena, 1198 ottelullaan. Kaikkien aikojen pistetilastossa hän on 788 pisteellään 148.
               Ilya Kovalchuk, 28 (NJD), on korkeimmalla KT:ssa (151.) alle 30-vuotiaista pelaajista. Kovalchuk on kerännyt 779 ottelussa 785 pistettä. Kovalchuk nousi takaisin kermaiseen 63 pelaajan joukkoon, joiden uran pistekeskiarvo on vähintään piste/ottelu. Kovalchukin lukema ko. tilastossa on nyt 1.01. Kovalchuk rikkoi myös kovana pidettävän 400(406) maalin rajapyykin.
               Saku Koivu, 37 (ANA), saavutti 1000 (1012) ottelun rajapyykin. Kyseisen rajapyykin on NHL-historiassa saavuttanut 277 pelaajaa. Pistetilastossa hän on sijalla 156. 776 pisteellään.
               Todd Bertuzzi, 37 (DET), saavutti300 (303) maalin rajapyykin. Pistetilastossa hän on 170. 751 pisteellään, 1093 ottelussa.
               Sergei Gonchar, 37 (OTT), saavutti 1100 (1132) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Gonchar on sijalla 172. 748 pisteellään.
               Dany Heatley, 31 (MIN), pullahti ulos piste/ottelutilastosta. Hänen saldonsa on nyt 751 ottelua ja 742 pistettä. Aika näyttää, onko hänestä enää takaisin kyseiseen kerhoon. KT:ssa hän on sijalla 178.
               Andrew Brunette, 38 (CHI), on lähes kaikessa hiljaisuudessaan, kaiken huomion takana, päässyt tekemään melkoisen uran. Nyt hän rikkoi 1100 (1110) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa hän on myös komeasti 184. 733 pisteellään.
               Petr Sykora, 35 (NJD), liittyi Saku Koivun tavoin 1000 (1017) ottelua pelanneiden kerhoon. Sykora rikkoi myös 700 (721) pisteen rajapyykin. KT:ssa hän on sijalla 194.
               33 ottelua urallaan velipoika Henrikkiä vähemmän pelannut Daniel Sedin, 31 (VAN), saavutti 700 (718) pisteen rajapyykin. KT:ssa Daniel on sijalla 197, velipoika Henrik 174. Molempien uran pistekeskiarvo on 0.84p/ottelu, joten kovasti sopusoinnussa kaksosten ura jatkuu.
               Pavel Datsyuk, 33 (DET), saavutti 700 (718) pisteen rajapyykin. KT:ssa Datsyuk on sijalla 198. Hänellä on otteluja pelattuna 732, joten yhä aina vaan hän roikkuu hyvin lähellä kermaista joukkoa, jotka ovat nakuttaneet urallaan vähintään piste/
ottelu.
               Scott Gomez, 32 (MTL), rikkoi 900 (902) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Gomez on sijalla 218. 686 pisteellään. Gomez on viime vuosina tullut kuuluisaksi kuitenkin lähinnä vain kalliista maaleistaan, ison palkan ja heikon maalimäärän vuoksi. Tällä kaudella (kaksi maalia) hänen yhden maalin hinta oli liki 3,7miljoonaa dollaria!!! Kritiikki on kaiketi aiheellista?
               Olli Jokinen, 33 (CGY), on puolestaan löytänyt keinon tukkia arvostelijoiden suut olemalla tehokas. OJ on komeasti KT:n 222. 683 pisteellään, 1042 ottelussaan. OJ on suomalaisten sisäisessä tilastossa 4:ntenä, heti Teemu Selänteen, Jari Kurrin ja Saku Koivun jälkeen.
               Alex ”Ovie” Ovechkin, 26 (WSH), on korkeimmalla (224.) viimeisimmän lakkokauden (2004-05) jälkeen aloittaneista pelaajista 679 pisteellään, 553 ottelussa. ”Ovie” pelasi kuitenkin ylivoimaisesti heikoimman kautensa koko urallaan. Hän jäi selvästi alle piste/ottelu –tahdista, joka tietysti näkyy myös ko. historiatilastossa, jossa hän valahti Evgeni Malkinin ja Jaromir Jagrin alapuolelle, aktiiveista puhuttaessa. Sidney Crosby on tietysti lisäksi hänen edellään aktiiveista. Ko. tilastossa hän on nyt 14. Mielenkiintoista nähdä, oliko tämä vain ”Ovien” suvantokausi vai lopullinen alamäki. Mitä lukijat ajattelevat?
               Daymond Langkow, 35 (PHX), kuuluu siihen ryhmään, jotka ovat tehneet hienon uran kaikessa hiljaisuudessa. Langkow rikkoi 400 (402) syöttöpisteen rajan. Pistetilastossakin hän komeasti 234. 672 pisteellään, 1090 ottelussa.
               Jamie Langenbrunner, 36 (STL), rikkoi 1100 (1105) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa kahden Stanley Cupin laituri on sijalla 238. 662 pisteellään.
               Marian ”Gabby” Gaborik, 30 (NYR), rikkoi kaksi rajapyykkiä kevät kaudella. ”Gabby” rikkoi 700 (722) ottelun ja 300 (323) syötön rajapyykin. KT:ssa ”Gabby” on 248. 647 pisteellään.
               Danny Briere, 34 (PHI), rikkoi 800 (813) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Briere on sijalla 253. 643 pisteellään.
               Henrik ”Zeta” Zetterberg, 31 (DET), rikkoi 600 (624) pisteen rajapyykin. KT:ssa ”Zeta” on 268. Otteluita ”Zetalla” on 668.
               Jason Spezza, 28 (OTT), rikkoi kevät kaudella niin 600 (606) ottelun kuin 600 (616) pisteenkin rajan. Eli Spezza kuuluu kermaiseen 63 pelaajan joukkoon, joiden uran pistekeskiarvo on vähintään 1.00. Spezzan lukema on 1.02, jolla hän on tuon tilaston 50. Pistetilastossa hän on 275.
               Sidney ”Sir.Sidney” Crosby, 24(PIT), rikkoi 600 (609) pisteen rajapyykin 7.neksi nuorimpana ja nopeimmin kokoNHL-historiassa. ”Sir.Sidney” on tietysti myös KT:ssa (281.) 25-vuotta ja sitä nuorempien ykkösmies. ”Sir.Sidney” on pelannut vasta 434 runkosarjaottelua. Hän on toisena viimeisen lakkokauden jälkeen aloittaneista pelaajista. ”Sir.Sidneyn” uran pistekeskiarvo on peräti 1.40, jolla hän on ko. listan neljäntenä, edellään vain Wayne Gretzky, Mario Lemieux ja Mike Bossy.
               Eric Staal, 27 (CAR), rikkoi 300 (324) syöttöpisteen rajan. Pistetilastossa Staalejen vanhin on sijalla 319. 574 pisteellään 642 ottelussa. Staal on myös -84 syntyneiden ykkösmies.
               Eksoottiset jääkiekkoilijan juuret (Liettua) omaava Dainius Zubrus, 33 (NJD), rikkoi 200 (206) maalin rajapyykin. Pistetilastossa Zubrus on sijalla 361. 539 pisteellään, 1065 ottelussa. Muistan edelleen hyvin hänen ensimmäisen NHL-ottelun – silloin Flyers paidassa.
               Matt Cullen, 35 (MIN), saavutti komeasti 1000 (1031) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Cullen on 367. 535 pisteellään.
               Mr.maskimies, Tomas ”Homer” Holmström, 39 (DET), saavutti raskaasta roolistaakin huolimatta 1000 (1026) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa ”Homer” on 371. 530 pisteellään.
               Pistepörssin voittajan saavutukset tilastopäivityksissä harvoin jäävät vähäisiksi. Poikkeusta ei teen Evgeni ”Geno” Malkinkaan, 25 (PIT), josta hehkutettavaa riittää. ”Geno” rikkoi 200 (208) maalin, 300 (319) syötön ja 500 (527) pisteen rajapyykit. Lisäksi hän nousi pistekeskiarvotilaston historiatilastossa peräti 12:sta. ”Geno” on viimeisimmän lakkokauden (2004-05) jälkeen aloittaneista kolmanneksi tehokkain ja tietysti -86 syntyneiden ykkösmies. ”Geno” nousi kevät kaudella peräti 85 sijaa KT:ssa ollen nyt 381.
               Brenden Morrow, 33 (DAL), rikkoi 800 (806) ottelun rajan. Pistetilastossa Morrow on 386. 517
pisteellään.
               Kimmo ”Kime” Timosesta, 37 (PHI)tuli 8:s suomalainen 500 (507) pistettä saavuttanut NHL-pelaaja. KT:ssa ”Kime” on sijalla 401. Otteluita hän on pelannut 970. Lisäksi ”Kime” rikkoi 400 (401) syöttöpisteen rajan.
               Dan Boyle, 35 (SJS), rikkoi niin 800 (833) ottelun kuin 500 (505) pisteenkin rajan. KT:ssa Boyle on sijalla 404.
               David Legwand, 31 (NSH), rikkoi niin 300 (313) syöttöpisteen kuin 500 tehopisteenkin rajapyykin. KT:ssa Legwand on sijalla 410. Otteluita hänellä on kasassa 846.
               Scott Hartnell, 29 (PHI), rikkoi 800 (843) ottelun rajapyykin. Hartnelilla onkin pelejä eniten alle 30-vuotiaista pelaajista. Pistetilastossa hän on 447. 474 pisteellään.
               Ryan Getzlaf, 26 (ANA), pelasi vaisun kauden. Vain 11 maalia ja 57 pistettä 82 ottelussa, on kaukana siitä, mitä häneltä odotetaan. Getzlaf rikkoi kuitenkin 500 (512) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa hän on 451. 472 pisteellään. Getzlaf on edelleen heikosta kaudesta huolimatta neljäntenä viimeisimmän lakkokauden jälkeen aloittaneista pelaajista.
               Justin Williams, 30 (LAK), rikkoi 700 (707) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa hän on 463. 465 pisteellään.
               Martin Erat, 30 (NSH), rikkoi 300 (301) syötön rajapyykin. Pistetilastossa hän on 472. 460 pisteellään, 687 ottelussa.
               Michal Handzus, 35 (SJS), rikkoi 900 (911) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Handzus on sijalla 474. 459 pisteellään.
               Slovakki-jätti Zdeno Chara, 35 (BOS), rikkoi komeasti 1000 (1007) ottelun että 300 (322) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Chara on 475. 459 pisteellään.
               Erik Cole, 33 (MTL), rikkoi 700 (702) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Cole on sijalla 487. 451
pisteellään.
              
               Anze Kopitar, 24 (LAK), rikkoi 400 (434) tehopisteen rajan. KT:ssa hän on 514. Otteluita Kopitar on pelannut 475. Hän on Sidney Crosbyn jälkeen toiseksi paras 87-syntynyt pelaaja NHL:ssä. Viimeisimmän lakkokauden jälkeen aloittaneista hän on 6:ksi tehokkain.
               Jason Pominville, 29 (BUF), rikkoi niin 500 (541) ottelun kuin 400 (431) tehopisteenkin rajapyykin. KT:ssa Pominville on sijalla 521, heti Christian Ruutun vanavedessä.
               Tim Connolly, 30 (TOR), rikkoi 300 syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa hän on 522. 431 pisteellään, 697 ottelussa.
               Myös Ales Hemsky, 28 (EDM), rikkoi 300 syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Hemsky on 523. niin ikään 431 pisteellään, 559 ottelussa.
               Corey Perry, 26 (ANA), oli monen Anaheim pelaajan tavoin pettymys tänä vuonna. Viime vuoden Hart (NHL:n paras pelaaja) –palkinnon voittaja sai vain 60 pistettä, 80 ottelussa. Toki maaleja oli kohtuulliset 37. Perry rikkoi kuitenkin kevät kaudella peräti kolme rajapyykkiä: 500 (530) ottelua, 200 (205) maalia ja 400 (429) tehopistettä. KT:ssa hän on sijalla 528.
               Mike Fisher, 31 (NSH), rikkoi niin 200 (215) syöttöpisteen kuin 400 (411) tehopisteenkin rajapyykin. Otteluita hänellä on 774. KT:ssa Fisher on sijalla 562.
               Zach Parise, 27 (NJD), rikkoi kevät kaudella peräti kolme eri rajapyykkiä: 500 (502) ottelua, 200 (216) syöttöpistettä, sekä 400 (410) tehopistettä. KT:ssa Parise on sijalla 564.
               Heikon kauden (77 ottelua, 54 pistettä) pelannut Alexander Semin, 28 (WSH), rikkoi kuitenkin 200 (211) syöttöpisteen ja 400 (408) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa mielialapelaaja on 566.
               Patrice Bergeron, 26 (BOS), rikkoi niin 500 (537) ottelun kuin 400 (401) tehopisteenkin rajan. KT:ssa Bergeron on 581.
               Michael Ryder, 32 (DAL), rikkoi 600 (631) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Ryder on sijalla 598. 396 pisteellään.
               Derek Morris, 33 (PHX), liittyi muutaman muun tavoin 1000 (1005) ottelua pelanneiden ryhmään mukaan. Pistetilastossa hän on 601. 396 pisteellään.
               Mike Richards, 27 (LAK), rikkoi 500 (527) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa ex-Flyers kapteeni on sijalla 605. 393 pisteellään.
               Stephen Weiss, 29 (FLA), rikkoi 600 (637) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Weiss on sijalla 610. 390 pisteellään.
               Radim Vrbata, 30 (PHX), rikkoi 200 (202) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa 678 ottelua pelannut Tshekki on 619. 385 pisteellään.
               Jeff Carter, 27 (LAK), rikkoi niin 500 (516) ottelun kuin 200 (202) maalinkin rajapyykin. Pistetilastossa hän on 637. 377 pisteellään.
               Patrick Kane, 23 (CHI), on korkeimmalla KT:ssa (655.) 23-vuotta ja sitä nuoremmista pelaajista. Kanella on kasassa 369 pistetttä, 399 ottelussaan.
               Nicklas Bäckström, 24 (WSH), piti itsensä yli piste/peli –tahdissa loukkaantumisistaan huolimatta. 365 ottelua ja 367 pistettä oikeuttavat KT:ssa sijalle 662.
               Brian Campbell, 32 (FLA), rikkoi niin 700 (708) ottelun kuin 300 (307) syöttöpisteenkin rajan. Pistetilastossa ex-Jokeri on sijalla 667. 365 pisteellään.
               Danny Cleary, 33 (DET), rikkoi niin 800 (821) ottelun kuin 200 (211) syöttöpisteenkin rajan. Pistetilastossa Cleary on sijalla 674. 362 pisteellään.
               Nuorempi Koivukin, Mikko Koivu (MIN), on jo 29-vuotta. Koivu ohitti suomalaisten sisäisessä tilastossa Risto Siltasen, siirtyen ko. tilastossa sijalle 14. Mikko on samalla sijalla myös viimeisimmän NHL-lakkokauden jälkeen aloittaneista pelaajista. KT:ssa Koivu on sijalla 675. 361 pisteellään, 488 ottelussa.
               Ruslan Fedotenko, 33 (NYR), rikkoi 800 (816) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa hän on sijalla 693. 352 pisteellään.
               Chris Kunitz, 32 (PIT), rikkoi niin 500 (533) ottelun kuin 200 (201) syöttöpisteenkin rajapyykin. Kunitz on pistetilastossa sijalla 698. 351 pisteellään.
               Milan Michalek, 27 (OTT), rikkoi 500 (526) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa hän on sijalla 729. 341 pisteellään.
               Jussi Jokinen, 29 (CAR), rikkoi 500 (536) ottelun rajapyykin. Suomalaisten sisäisessä tilastossa JJ nousi ohi Janne Niinimaan, 17:sta. KT:ssa JJ on sijalla 745. 335 pisteellään.
               Steven Stamkos, 22 (TBL), rikkoi 300 (329) pisteen rajapyykin. Lisäksi maagiset 60 maalia kuluneella kaudella nakuttanut superpelaaja on ykkösenä 22- vuotta ja sitä nuoremmista pelaajista KT:ssa, ja kaikkiaan 765:s. Stamkos (1.01) nousi lisäksi kermaiseen 63 pelaajan joukkoon, joiden pistekeskiarvo on vähintään piste/ottelu. Stamkos on pelannut 325 ottelua NHL:n runkosarjassa.
               Antoine Vermette, 29 (PHX), rikkoi 600 (622) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Vermette on sijalla 766. 329 pisteellään.
               Loui Eriksson, 26 (DAL), rikkoi 300 (328) pisteen rajapyykin. KT:ssa 453 ottelua pelannut ruotsalaishyökkääjä on sijalla 775.
               Phil Kessel, 24 (TOR), rikkoi 300 (327) pisteen rajapyykin. KT:ssa 456 ottelua pelannut ex-Bruins on sijalla 777.
               Joffrey Lupul, 28 (TOR), rikkoi niin 500 (515) ottelun kuin 300 (323) tehopisteenkin rajan. KT:ssa Lupul on sijalla
791.
               R.J. Umberger, 29 (CBJ), rikkoi 300 (314) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Umberger on sijalla 818. Otteluita hänellä on 551.
               Alexei Ponikarovsky, 32 (NJD), rikkoi sekä 600 (636) ottelun että 300 (314) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Ponikarovsky on sijalla 820.
               Dion Phaneuf, 27 (TOR), rikkoi 300 (312) tehopisteen rajan. KT:ssa Leafs-kapteeni on sijalla 824. Hänellä on otteluita 552.
               Marek Zidlicky, 35 (NJD), rikkoi 300 (306) pisteen rajapyykin. KT:ssa Zidlicky on sijalla 842. Otteluita hänellä on 570.
               Joe Pavelski, 27 (SJS), rikkoi 300 (304) pisteen rajapyykin. KT:ssa Pavelski on sijalla 846. Otteluita hänellä on 431.

               Sami Salo, 37 (VAN), saavutti kunnioitettavan 300 (305) pisteen rajapyykin. KT:ssa Salo on sijalla 849. Otteluita hänellä on 761.
               Brad Stuart, 32 (DET), rikkoi 300 pisteen rajapyykin. KT:ssa Stuart on sijalla 850. Otteluita hänellä on 876.
               John-Michael Liles, 31 (TOR), rikkoi 300 pisteen rajapyykin. KT:ssa Liles on sijalla 856. Otteluita ex-Avalanche pakilla on 589.
               Niklas Hagman, 32 (ANA), rikkoi niin ikään 300 (301) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa ”Pikku-Hakki” on sijalla 857. Otteluita hänellä on 770.
               Matt Stajan, 28 (CGY), rikkoi sekä 600 (609) ottelun että 100 (104) maalin rajapyykin. Pistetilastossa Stajan on sijalla 887.
               Jay Bouwmeester, 28 (CGY), rikkoi 700 (717) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa hän on sijalla 898. 285 pisteellään.
               Sheldon Souray, 35 (DAL), rikkoi 700 (714) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Souray on sijalla 908. 283 pisteellään.
               Joe Corvo, 34 (BOS), rikkoi 200 syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Corvo on sijalla 909. 283 pisteellään, 643 ottelussa.
               Lee Stempniak, 29 (CGY), rikkoi 500 (517) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Stempniak on sijalla 937. 275 pisteellään.
               Alexandre Burrows, 30 (VAN), rikkoi 500 (522) ottelun rajapyykin sen lisäksi, että nousi KT:ssa top 1000:n. Katso alla oleva lista.
               Mark Streit, 34 (NYI), rikkoi 200 (202) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Streit nousi top 1000:n. Otteluita Streitilla on 443. Katso alla oleva lista.
               Ryan Clowe, 29 (SJS), rikkoi 100 (101) maalin rajapyykin. Pistetilastossa Clowe nousi top 1000:n. Otteluita Clowella on 395. Katso alla oleva lista.
               Bobby Ryan, 25 (ANA), nousi viimeisimmän lakko kauden jälkeen aloittaneiden top 40 listalle, sijalle 34. Sen Lisäksi Ryan nousi myös top 1000:n. Katso alla oleva lista.

              

TOP 1000 NOUSSEET

935.David Krejci, 25 (BOS),                    377 ottelua, 276 pistettä.
936.Johan Franzen, 32 (DET),                  472 ottelua, 275 pistettä.
953.David Backes, 27 (STL),                   446 ottelua, 272 pistettä.
955.Alexandre Burrows, 30 (VAN),           522 ottelua, 270 pistettä.
972.Taylor Pyatt, 30 (PHX),                    755 ottelua, 264 pistettä.
976.Shea Weber(P), 26 (NSH),                480 ottelua, 263 pistettä.
984.Dustin Penner, 29 (LAK),                  489 ottelua, 261 pistettä.
990.Mark Streit(P), 34 (NYI),                  443 ottelua, 261 pistettä.
995.Ryan Clowe, 29 (SJS),                      395 ottelua, 260 pistettä.
997.Michal Rozsival(P), 33 (PHX),             756 ottelua, 260 pistettä.
999.Bobby Ryan, 25 (ANA),                    332 ottelua, 259 pistettä.



TOP 1000 TIPPUNEET
                  
Eddie Johnstone, 258 pistettä.
Keith Jones, 258 pistettä.
Paul MacDermid, 258 pistettä.
Sergei Zholtok, 258 pistettä.
Dean Talafous, 258 pistettä.
David Lumley, 258 pistettä.
Kevin McCarthy(P), 258 pistettä.
Darren Veitch(P), 257 pistettä.
Michael Hough, 256 pistettä.
Garry Valk, 256 pistettä.
Randy Robitaille, 256 pistettä.



               Christian Ehrhoff, 29 (BUF), rikkoi 200 syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Ehrhoff on sijalla 1010. 258 pisteellään. Otteluita hänellä on kasassa 566.
               Chris Phillips, 34 (OTT), pääsi kunniakkaaseen 1000 (1025) ottelun kerhoon. Pistetilastossa Phillips on sijalla 1015. 256
pisteellään.
               Matthew Lombardi, 30 (TOR), rikkoi 500 (508) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Lombardi on sijalla 1022. 254 pisteellään.
               Dennis Wideman, 29 (WSH), rikkoi 500 (535) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Wideman on sijalla 1034. 251 pisteellään.
               Jordan Staal, 23 (PIT), nousi viimeisimmän lakko kauden jälkeen aloittaneiden top 40:n. KT:ssa Staal on sijalla 1044. 248 pisteellään, 431 ottelussa.
               Ryan Whitney, 29 (EDM), rikkoi 200 syöttöpisteen rajan. Pistetilastossa Whitney on sijalla 1050. 246 pisteellään, 440 ottelussa.
               Claude Giroux, 24 (PHI), rikkoi 200 (243) pisteen rajapyykin. Otteluita Girouxilla on vasta 285. KT:ssa Giroux on sijalla 1062.
               Richard Park, 35 (PIT), rikkoi 100 (102) maalin rajapyykin. Pistetilastossa tämä Pohjois-Koreassa syntynyt (Amerikan kansalainen) pelaaja on sijalla 1072. 241 pisteellään, 738 ottelussa.
               Ryan Suter, 27 (NSH), rikkoi 200 syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Suter on sijalla 1089. 238 pisteellään, 542 ottelussa.

               Toni ”Lyde” Lydman, 34 (ANA), rikkoi niin 800 (812) ottelun kuin 200 syöttöpisteenkin rajapyykin. Pistetilastossa ”Lyde” on sijalla 1098. 236 pisteellään.
               Valtteri ”Fil” Filppula, 28 (DET), rikkoi 200 (234) pisteen rajapyykin. Samalla ”Fil” nousi suomalaisten sisäisessä tilastossa 25:ksi ohi Antti Miettisen. ”Fil” on pelannut nyt 442 ottelua runkosarjassa. KT:ssa ”Fil” on sijalla 1106.
               Eric Brewer, 32 (TBL), rikkoi 800 (840) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Brewer on sijalla 1113. 231 pisteellään.
               Sean O´Donnell, 40 (CHI), rikkoi 1200 (1224) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa O´Donnell on sijalla 1124. 229 pisteellään.

               Antti Miettinen, 31 (WPG), rikkoi 500 (517) ottelun rajapyykin tultuaan kesken kauden KHL:stä. Pistetilastossa Miettinen on 1140. 225 pisteellään.
               Andrei Kostitsyn, 27 (NSH),rikkoi 100 (103) maalin rajapyykin. Pistetilastossa vanhempi Kostitsyn on sijalla 1158. 222 pisteellään.
               Dan Hamhuis, 29 (VAN), rikkoi 600 (629) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Hamhuis on sijalla 1166. 221 pisteellään.
               Tomas Fleischmann, 27 (FLA), rikkoi 200 (220) pisteen rajapyykin. KT:ssa Fleischmann on sijalla 1170. Otteluita hänellä on 387.
               Kyle Wellwood, 28 (WPG), rikkoi 200 (220) pisteen rajapyykin. KT:ssa Wellwood on sijalla 1171. Otteluita hänellä on 450.
               Steve Ott, 29 (DAL), rikkoi 200 (220) pisteen rajapyykin. KT:ssa Ott on sijalla 1172. Otteluita hänellä on 566.

               Yhdessä ottelussa peräti 8pistettä menneellä kaudella hurjastellut ja lähinnä siitä tunnetuksi tullut Sam Gagner, 22 (EDM), rikkoi 200 (220) pisteen rajapyykin. Gagner johtaa -89 syntyneiden tilastoa. KT:ssa Gagner on sijalla 1173. Otteluita hänellä on 366.
               Brent Burns, 27 (SJS), rikkoi niin 500 (534) ottelun kuin 200 (220) pisteenkin rajapyykin. KT:ssa Burns on sijalla 1174.
               Steve Staios, 38 (NYI), rikkoi kunnioitettavan 1000 ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Staios on sijalla 1175. 220 pisteellään.

               Evgeni Malkinin rinnalla pelaava James Neal, 24 (PIT), rikkoi peräti kolme rajapyykkiä: 100 (113) maalin, 100 (105) syöttöpisteen kuin 200 (218) tehopisteenkin rajapyykin. KT:ssa Neal on sijalla 1182. Otteluita Nealilla on 314.
               Niklas Kronwall, 31 (DET), rikkoi 200 (217) pisteen rajapyykin. KT:ssa 467 ottelua pelannut Red Wings puolustaja on sijalla 1190.
               Dustin ”Big Buff” Byfuglien, 27 (WPG), rikkoi 200 (215) pisteen rajapyykin. KT:ssa ”Big Buff” on sijalla 1196. Otteluita hänellä on
407.
               Jiri Hudler, 28 (DET), rikkoi 200 (214) pisteen rajapyykin. KT:ssa Hudler on sijalla 1201. Otteluita Hudlerilla on 409.
                Paul Martin, 31 (PIT), rikkoi 200 (214) pisteen rajapyykin. KT:ssa Martin on sijalla 1202. Otteluita Martinilla on kasassa 550.
                Brandon Dubinsky, 25 (NYR), rikkoi 200 (213) pisteen rajapyykin. KT:ssa Dubinsky on sijalla 1205. Otteluita Dubinskylla on 393.
                Milan Lucic, 23 (BOS), rikkoi 200 (212) pisteen rajapyykin. KT:ssa Lucic on sijalla 1209. Otteluita Lucic on pelannut 359.
                Tobias Enström, 27 (WPG), rikkoi 200 (204) pisteen  rajapyykin. KT:ssa Enström on sijalla 1249. Otteluita Enström on 380.

               John Tavares, 21 (NYI), on nostanut kaiken aikaa tasoaan, kivunnut lähemmäs asetettuja hurjia vaateita. Tavares rikkoi 100 (118) syöttöpisteen ja 200 (202) tehopisteen rajapyykin. Otteluita hän on pelannut vasta 243. KT:ssa Tavares on sijalla 1257. Tavares on -90 syntyneiden listalla heti Stamkosin jälkeen toisena.
                Matt Carle, 27 (PHI), rikkoi 200 (202) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Carle on sijalla 1258. Otteluita Carlella on 471.
                Kris Versteeg, 25 (FLA), rikkoi 200 (201) pisteen rajapyykin. KT:ssa Versteeg on sijalla 1262. Otteluita hänellä on 321.
                Mikhail Grabovski, 28 (TOR), rikkoi 100 (116) syöttöpisteen ja 200 (201) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Grabovski on sijalla 1263. Otteluita Grabovskilla on 319.
                Chris Neil, 32 (OTT), rikkoi 700 (731) ottelun ja 200 tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Neil on sijalla 1269.
               Andrej Meszaros, 26 (PHI), rikkoi 500 (522) ottelun ja 200 tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Meszaros on sijalla 1272.

               Rangers kapteeni Ryan Callahan,27, rikkoi 100 (105) maalin rajapyykin. Pistetilastossa Callahan on 1281. 198 pisteellään, 360 ottelussa.

               Scott Hannan, 33 (CGY), rikkoi 900 (908) pisteen rajapyykin. Pistetilastossa Hannan on sijalla 1296. 197 pisteellään.
                David Booth, 27 (VAN), rikkoi 100 (103) maalin rajapyykin. Pistetilastossa Booth on sijalla 1297. 196 pisteellään, 365 ottelussa.
                Devin Setoguchi, 25 (MIN), rikkoi 100 (103) maalin rajapyykin. Pistetilastossa Setoguchi on sijalla 1302. 195 pisteellään, 336 ottelussa.
                Bryan Little, 24 (WPG), rikkoi 100 (103) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Little on sijalla 1303. 195 pisteellään, 356 ottelussa.
                Clarke MacArthur, 27 (TOR), rikkoi 100 (108) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa MacArthur on sijalla 1318. 193 pisteellään, 363
ottelussa.
               Blake Wheeler, 25 (WPG), rikkoi 100 (117) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Wheeler on sijalla 1329. 191 pisteellään, 324 ottelussa.
               Dominic Moore, 31 (SJS), rikkoi 500 (530) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Moore on sijalla 1353. 185 pisteellään.
                Matt Moulson, 28 (NYI), rikkoi 100 (103) maalin rajapyykin. Pistetilastossa Moulson on sijalla 1376. 180 pisteellään, 275 ottelussa.
                Andrew Ference, 33 (BOS), rikkoi 700 (712) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Ference on sijalla 1378. 180 pisteellään.
               T.J. Oshie, 25 (STL), rikkoi 100 (112) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Oshie on sijalla 1402. 175 pisteellään, 262 ottelussa.
                Andrew Cogliano, 24 (ANA), rikkoi 100 (102) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Cogliano on sijalla 1420. 172 pisteellään, 410 ottelussa.
                Dennis Seidenberg, 30 (BOS), rikkoi 500 (535) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Seidenberg on sijalla 1427. 171 pisteellään.
                Robyn Regehr, 31 (BUF), rikkoi 900 (902) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Regehr on sijalla 1441. 168 pisteellään.
                Frans Nielsen, 27 (NYI), rikkoi 100 (113) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Nielsen on sijalla 1445. 167 pisteellään, 319 ottelussa.
                Vernon Fiddler, 31 (DAL), rikkoi 500 (534) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Fiddler on sijalla 1454. 166 pisteellään.
                Keiht Ballard, 29 (VAN), rikkoi 500 (509) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Ballard on sijalla 1473. 163 pisteellään.
                Martin Hanzal, 25 (PHX), rikkoi 100 (105) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Hanzal on sijalla 1499. 159 pisteellään.
                Tom Kostopoulos, 33 (CGY), rikkoi 600 (615) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Kostopoulos on sijalla 1515. 156 pisteellään.
                Willie Mitchell, 34 (LAK), rikkoi 700 (719) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Mitchell on sijalla 1534. 153 pisteellään.
                Derrick Brassard, 24 (CBJ), rikkoi 100 syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Brassard on sijalla 1547. 151 pisteellään.
                Matt Duchene, 21 (COL), johtaa pistekeskiarvollisesti varsin heikkoa -91 syntyneiden tilastoa 150 pisteellään, 219 ottelussa. KT:ssa Duchene on sijalla 1551.
                Puolustajien pistepörssin ylivoimaisesti voittanut Erik Karlsson, 21 (OTT), rikkoi 100 (112) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Karlsson on sijalla 1559. 149 pisteellään, ainoastaan 216
ottelussa.
               Rotislav Klesla, 30 (PHX), rikkoi 100 (102) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Klesla on sijalla 1568. 147 pisteellään, 596 ottelussa.
                Dan Girardi, 27 (NYR), rikkoi 100 (111) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Girardi on sijalla 1619. 140 pistellään, 442 ottelussa.
                Jack Johnson, 25 (CBJ), rikkoi 100 (104) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Johnson on sijalla 1641. 138 pisteellään, 364 ottelussa.
                Braydon Coburn, 27 (PHI), rikkoi 100 (105) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Coburn on sijalla 1668. 135 pisteellään, 460 ottelussa.

               Sean Bergenheim, 28 (FLA), nousi neljä pykälää suomalaisten sisäisessä tilastossa sijalle 32. KT:ssa Bergenheim on sijalla 1678. 132 pisteellään, 388 ottelussa.

               Logan Couture, 23 (SJS), rikkoi 100 (130) pisteen rajapyykin. KT:ssa Couture on sijalla 1692. Otteluita Couture on pelannut urallaan vasta 184.
               Gregory Campbell, 28 (BOS), rikkoi 500 (521) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Campbell on sijalla 1694. 130 pisteellään.
                PA Parenteau, 29 (NYI), rikkoi 100 (129) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Parenteau on sijalla 1704. Otteluita Parenteau on pelannut urallaan vasta 188.
               Erik Johnson, 24 (COL), rikkoi 100 syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Johnson on sijalla 1723. 127 pisteellään, 298 ottelussa.
                Evander Kane, 20 (WPG), rikkoi 100 (126) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Kane on sijalla 1726. 126 pisteellään. Otteluita Kane on pelannut urallaan 213.
                Scott Nichol, 37 (STL), rikkoi 600 (632) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Nichol on sijalla 1728. 126 pisteellään.
                Josh Bailey, 22 (NYI), rikkoi 100 (120) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Bailey on 1779. Otteluita Bailey on pelannut urallaan 291.
                Jordan Eberlen, 21 (EDM), hieno kausi (78 ottelua, 76 pistettä) heijastuu myös tilastopäivitykseen. Eberle rikkoi 100 (119) tehopisteen rajapyykin. Lisäksi Eberle nousi top 2000 tilastoon että oman ikäluokkansa (-90 syntyneet) neljänneksi. KT:ssa Eberle on nyt
1786.
               Bryan Allen, 31 (CAR), rikkoi 600 (601) ottelun rajapyykin. Pistetilastossa Allen on sijalla 1801. 118 pisteellään.
               Tim Gleason, 29 (CAR), rikkoi 100 (103) syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Gleason on sijalla 1804. 118 pisteellään, 557 ottelussa.
               David Jones, 27 (COL), rikkoi 100 (117) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Jones on sijalla 1806. Otteluita hänellä on urallaan 239.
               Max Pacioretty, 23 (MTL), rikkoi 100 (114) tehopisteen rajapyykin, sekä nousi tietysti samalla myös top 2000:n. Otteluita hänellä on urallaan 202.
              Brooks Orpik, 31 (PIT), rikkoi 100 syöttöpisteen rajapyykin. Pistetilastossa Orpik on 1862. 111 pisteellään, 585 ottelussa.

               Artem Anisimov, 23 (NYR), rikkoi 100 (108) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Anisimov on sijalla 1874. Otteluita Anisimov on pelannut urallaan 244.
               Boyd Gordon, 28 (PHX), rikkoi 100 (108) tehopisteen rajapyykin. KT:ssa Gordon on sijalla 1877. Otteluita hän on pelannut urallaan 438.
                Tyler Myers, 22 (BUF), rikkoi 100 (108) tehopisteen rajapyykin, sekä nousi myös top 2000:n. Otteluita Myersilla on 217.
                Brandon Sutter, 23 (CAR), rikkoi 100 (107) tehopisteen rajapyykin, sekä nousi myös top 2000:n. Otteluita Sutterilla on 286 ja sijoitus KT:ssa 1881.

               Jeff Skinner, 19 (CAR), rikkoi 100 (107) tehopisteen rajapyykin, sekä nousi myös top 2000:n. Otteluita nuorukaisella on kasassa ainoastaan 146 ja sijoitus KT:ssa 1883.
                Ryan O´Reilly, 21 (COL), rikkoi 100 (107) tehopisteen rajan, sekä nousi myös top 2000:n. Otteluita nuorukaisella on kasassa 236 ja sijoitus KT:ssa 1887.
               Tyler Bozak, 26 (TOR), rikkoi 100 (106) tehopisteen rajan, sekä nousi myös top 2000:n. Otteluita Bozakilla on urallaan kasassa 192 ja sijoitus KT:ssa 1893.
               Benoit Pouliot, 25 (BOS), rikkoi 100 (104) tehopisteen rajan, sekä nousi myös top 2000:n. Otteluita Pouliotilla on urallaan kasassa 257 ja sijoitus KT:ssa 1908.
               Jannik Hansen, 26 (VAN), rikkoi 100 (104) tehopisteen rajan, sekä nousi myös top 2000:n. Otteluita Hansenilla on urallaan kasassa 271 ja sijoitus KT:ssa 1913.
               Maxim Lapierre, 27 (VAN), rikkoi 100 (103) tehopisteen rajan. KT:ssa Lapierre on sijalla 1922. Otteluita hän on pelannut 415.
               KHL:stä paluun NHL:n tehnyt Alexander Radulov, 25 (NSH), rikkoi 100 (102) tehopisteen rajan. KT:ssa Radulov on sijalla 1930. Otteluita hän on pelannut ainoastaan 154.

               Lauri ”Korpedo” Korpikoski, 25 (PHX), rikkoi 100 (102) tehopisteen rajan, sekä nousi myös top 2000:n. Otteluita ”Korpedolla” on urallaan kasassa tasan 300 ja sijoitus KT:ssa 1931.
                Bryce Salvador, 36 (NDJ), rikkoi 100 (102) tehopisteen rajan. KT:ssa Salvador on sijalla 1937. Otteluita Salvador on pelannut urallaan 692.
                Stephane Veilleux, 30 (MIN), rikkoi 100 (101) tehopisteen rajan. KT:ssa Veilleux on sijalla 1939. Otteluita Veilleux on pelannut urallaan 460.
                Daniel Winnik, 27 (SJS), rikkoi 100 (101) tehopisteen rajan, sekä nousi top 2000:n. Otteluita Winnikillä on urallaan kasassa 366 ja sijoitus KT:ssa 1943.
               Andy Greene, 29 (NDJ), rikkoi 100 (101) tehopisteen rajan. KT:ssa Greene on sijalla 1945. Otteluita Greene on pelannut urallaan 347.
               Cal Clutterbuck, 24 (MIN), rikkoi 100 tehopisteen rajan, sekä nousi top 2000:n. Otteluita Clutterbuckilla on urallaan kasassa 304 ja sijoitus KT:ssa 1948.
               Ville Leino, 28 (BUF), nousi top 2000:n, ollen KT:ssa 1972. Leino on kerännyt lyhyellä urallaan 98 pistettä, 220 ottelussa. Leino on nyt 41. suomalainen top 2000 listalla.
               Brad Marchand, 23 (BOS), nousi top 2000:n, ollen KT:ssa 1978. Marchand on pelannut ainoastaan 173 ottelua.

               Alex Pietrangelo, 22 (STL), nousi top 2000:n, ollen KT:ssa 1984. Pietrangelo on pelannut ainoastaan 177 ottelua.
               Derek Stepan, 21 (NYR), nousi top 2000:n, ollen KT:ssa 1994. Stepan nousi top 2000:n pelattuaan vasta kaksi kautta (164 ottelua) NHL:ää.
                Michael Grabner, 24 (NYI), nousi top 2000:n, ollen KT:ssa 1998. Grabner tarvitsi siihen vain 174 ottelua.

               Vuoden 2010 ykkösvaraus, Taylor Hall, 20 (EDM), on nousi juuri ja juuri top 2000:n, ollen juuri ko. sijalla 95 pisteellään, 126 ottelussa. 

 
TOP 2000 NOUSSEET

1786.Jordan Eberle, 21 (EDM),                147 ottelua, 119 pistettä.
1828.Max Pacioretty, 23 (MTL),               202 ottelua, 114 pistettä.
1879.Tyler Myers(P), 22 (BUF),               217 ottelua, 108 pistettä.
1881.Brandon Sutter, 23 (CAR),              286 ottelua, 107 pistettä.
1883.Jeff Skinner, 19 (CAR),                   146 ottelua, 107 pistettä.
1887.Ryan O´Reilly, 21 (COL),                236 ottelua, 107 pistettä.
1893.Tyler Bozak, 26 (TOR),                   192 ottelua, 106 pistettä.
1908.Benoit Pouliot, 25 (BOS),                257 ottelua, 104 pistettä.
1913.Jannik Hansen, 26 (VAN),                271 ottelua, 104 pistettä.
1931.Lauri Korpikoski, 25 (PHX),       300 ottelua, 102 pistettä.
1943.Daniel Winnik, 27 (SJS),                  366 ottelua, 101 pistettä.
1948.Cal Clutterbuck, 24 (MIN),              304 ottelua, 100 pistettä.
1972.Ville Leino, 28 (BUF),               220 ottelua, 98 pistettä.
1978.Brad Marchand, 23 (BOS),              173 ottelua, 97 pistettä.
1984.Alex Pietrangelo(P), 22 (STL),          177 ottelua, 97 pistettä.
1994.Derek Stepan, 21 (NYR),                 164 ottelua, 96 pistettä.
1998.Michael Grabner, 24 (NYI),              174 ottelua, 95 pistettä.
2000.Taylor Hall, 20 (EDM),                    126 ottelua, 95 pistettä.
 

TOP 2000 TIPPUNEET

Juraj Kolnik, 95 pistettä.
Christopher Valentine, 95 pistettä.
Alan Hill, 95 pistettä.
Bryan Maxwell(P), 95 pistettä.
Cale Hulse(P), 95 pistettä.
Andre Dore(P), 95 pistettä.
Rick Patterson, 93 pistettä.
Ted Drury, 93 pistettä.
Wally Kilrea, 93 pistettä.
Norm Dussault, 93 pistettä.
Denny Lambert, 93 pistettä.
Ronald Wilson(P), 93 pistettä.
Cam Barker(P), 93 pistettä.
Goldie Prodgers, 92 pistettä.
Albert Leduc(P), 92 pistettä.
Mike Rupp, 92 pistettä.
Reg Sinclair, 92 pistettä.
Ronald Petrovicky, 92 pistettä.




perjantai 6. huhtikuuta 2012

KESTOHANKI PIK-NIK

Pian noidat lentävät pimeällä taivaalla. Olotila voi olla jännittynyt, peräti hieman pelonsekainen. Ihmiset alkavatkin pian harkita isojen roihujen sytyttämistä, joita kokoiksi kutsutaan. Vielä siihen on kuitenkin reipas päivä matkaa, joten on aikaa tehdä jotain mieltä rentouttavaa. Mikäpä sen mukavempaa ajankulua kuin tallustella lasten kanssa kestohangilla. Ihailla luonnon ihmeellisyyksiä, hengittää keväisen raikasta ilmaa - saada elämyksiä. Ei muuta kuin eväitä kokoamaan ja matkaan!!!


Ensin pienet alku poseeraukset. Lapset olivat aivan haltioissaan! Antoisaa seurata aitoa riemua.



Matkaan, mars-mars!!!



Mentäskö iskä tänne päin?



Juoksijan lapsia. Askel irtoaa huomattavasti isä-etanaa lennokkaammin. Hyvä niin. :)



Pik-nik eväät maistuvat - suolaiset ja makeat. Lämmin kaakao viimeistelee loppullisen nautinnon.




Jäniksen papanat ihmetyttävät. Hieman meitä huvitti, kun huomasimme eväspaikkamme sijaitsevan pupujen talvisen hyyssin kupeessa. ;)





Piirtäminen ja kirjoittaminen lumeen on yksi suosituimmista puuhista näillä retkillä. Olipas mahtava retki!!!

torstai 5. huhtikuuta 2012

LIHR -KERHO

             LIHR -KERHO (KIINTEÄ/PÄIVITTYVÄ BLOGI)

LIHR -kerho. Elikkäs L= Lahjattomat, I= ihtiään, H= huumorilla, R= rankasee.

Perustettu 5.4.2012. Perustajajäsenet: Onni "Cosmos" Vähäaho ja Janne "Jay Leno" Kukkola.

PÄÄSYVAATIMUKSET: Perustajajäsent pohtivat onko kerhoon pyrkivä tarpeeksi lahjaton kerhoon. Toisena pääsyvaatimuksena on sitoutua jatkuvaan pyrkimykseen kehittää omaa surkeaa nopeutta ja kestävyyttään.

KERHON TOIMINTA JA AJATUS: Ajatuksena on nostaa omaa tasoaan kaiken aikaa, siinä määrin kuin terveys suo. Toimintaa pisaa. Me perustajajäsenet pyrimme järjestämään yhteisiä juoksuharjoituksia, joissa pyrimme pitämään hervotonta huumoria. Tietysti kunnon tehoharjoituksissa sitten irvistellään ja jyystetään, pidennetään etanan askelia. Seuraavaa yhteisharjoitusta mietimme jo kuumeisesti. Ilmoitan seuraavasta yhteisharjoituksesta tuossa sivun oikealla puolella olevassa SEURAAVANA MIELESSÄ kohdassa. Joten seurailkaapa siitä.
Yhteisharjoitukset tehdään kerhomme tapaan, eli jokainen suikkii pääosan omaa vauhtia jotain tiettyä lenkkiä ja kenties loppuverryttelyn (esim. viimeiset 2-3km) samaa matkaa. Suosimme yleensä jotain lyhyttä (esim. 2km) lenkkiä, jossa pysyy näköyhteys, jotta saa voimia toisten vauhdista tai taapertamisesta. Mikä nyt kenelläkin toimii. Tarkoituksenamme on myös pitää rankkoja vetoharjoituksia tasaisella ja mäessä.  Silloin tällöin saatamme pitää jotain +50km vaelluksia, jolloin tietysti kuljemme sakissa.


KERHOMAKSU: Porukka on niin surkeaa, lahjatonta, että kerhomaksu on 0e. Kerhomaksusta ei saa bonuksia.

MUUTA: palkitsemme vuosittain vuoden eniten sisukkuutta osoittaneen kerholaisen VUODEN ETANA -palkinnolla.


JÄSENLISTA (*=perustajajäsen):

Onni "Cosmos" Vähäaho *
Janne "Jay Leno" Kukkola *

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

SIDNEY CROSBY (KIINTEÄ ja PÄIVITTYVÄ)

                        87 SIR SIDNEY 87      

    Tämä palsta on omistettu liigan ehdottomalle keulakuvalle ja ylivoimaiselle (varsinkin tilastollisesti) pelaajalle, Sidney Crosbylle, 24.v.

    Tällä palstalla seurataan Crosbyn uran etenemistä askel-askeleelta. Saavutuksia, Palkintoja, merkkipaaluja, tilastofunktioita - kaikkea mikä helpottaa ja auttaa käsittämään hänen ainutlaatuisuutta - suuruuttaan.

    Sir Sidneyn (yksi hänen viidestä lempinimestään - muut: The Next One, Darryl, Sid the Kid ja Wizard of Croz) uran eri tapahtumat ovat merkattu alla olevissa numeroiduissa tiivistelmissä, järjestyksessä uusimmasta vanhimpaan, uusimman ollessa aina ylin merkintä. Ennen tapahtuma tiivistelmiä on kuitenkin tietysti Sir Sidneyn profiili lyhyesti.

    Palstan lopusta löytyy puolestaan Sir Sidneyn uran saavutukset ja ennätykset. 


PROFIILI

* Sidney Crosby
* Syntynyt Cole Harbourissa, Nova Scotiassa, Kanadassa, 7.8.1987
* v.2005 koko varaustilaisuuden 1.varaus (Pittsburgh)
* Pituus 180    Paino 91kg    Seurat: Pittsburgh Penguins
* Pelipaikka: Keskushyökkääjä, ampuu vasenkäsi alhaalla (left)
* Pelinumero 87


MUUTA

Crosby pelasi huikean junioriuran ennen NHL:ää. Hän teki pisteitä ennen NHL-uransa alkua Rimouski Oceanic joukkueessa, QMJHL:ssa yli 2,5 pisteen ottelukeskiarvolla. Crosby laittoi pistetahdillaan juniorisarjansa ennätyksiä uuteen uskoon. 16-vuotiaan Crosbyn tehot olivat kovemmat kuin samassa juniorisarjassa pelanneen 16-vuotiaan Mario Lemiex´n tehot. Lisäksi Crosby haali lähes kaikki mahdolliset palkinnot juniorisarjastaan ja johdatti joukkueensa sarjan mestariksi.

Crosby ehti tekemään historiaa myös maajoukkuetasolla. Hän on nimittäin nuorin maalin tehnyt pelaaja alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kautta aikojen. Hänellä oli ikää tuolloin 16.vuotta, 4 kuukautta ja 21 päivää.


PALKINNOT

* STANLEY CUP: 2009
* ART ROSS TROPHY: 2007
* LESTER B- PEARSON AWARD: 2007
* HART MEMORIAL TROPHY: 2007
* NHL:n TÄHDISTÖKENTÄLLINEN: 2007
* NHL:n TULOKKAIDEN TÄHDISTÖKENTTÄ: 2006
* KUUKAUDEN TULOKAS: Lokakuu 2005
* NHL:N TÄHDISTÖOTTELU: 2007, 2008
* MARK MESSIER LEADERSHIP AWARD 2007
* LOU MARSH TROPHY 2007, 2009
* MM-KISAT 2006 (TURNAUKSEN PARAS PELAAJA JA PISTEPÖRSSIN VOITTO)
* OLYMPIALAISET 2010 (KULTAA JA LOPPUOTTELUN VOITTOMAALI)



ENNÄTYKSET

* NUORIN YLI 100 PISTETTÄ YHDELLÄ KAUDELLA TEHNYT PELAAJA
* NUORIN YLI 100 PISTETTÄ URALLAAN TEHNYT PELAAJA
* NUORIN YLI 200 PISTETTÄ URALLAAN TEHNYT PELAAJA
* NUORIN NHL-JOUKKUEEN KAPTEENI* NUORIN (21-VUOTTA) PELAAJA, JOKA SAAVUTTAA 50 PLAY-OFF PISTEEN RAJAN URALLA
* NUORIN KAPTEENI (21.v), JOKA VOITTAA STANLEY CUPIN
* KOLMANNEKSI NUORIN 500 PISTEESEEN YLTÄNYT PELAAJA NHL-HISTORIASSA, 22 VUODEN JA 244 PÄIVÄN IKÄISENÄ. VAIN GRETZKY (21v 52pv) JA LEMIEUX (22v 172pv) OVAT OLLEET SIR.SIDNEYTÄ NOPEAMPIA.



               SIR. SIDNEY MERKKIPAALUT


TEHOPISTEET

100 TEHOPISTETTÄ: 80 ottelussa, 18.v 253pv, nuorin nhl-historiassa
200 TEHOPISTETTÄ: 146 ottelussa, 19.v 207pv, nuorin nhl-historiassa
300 TEHOPISTETTÄ: 219 ottelussa, 21.v 71pv, nopein aktiivipelaajista
400 TEHOPISTETTÄ: 292 ottelussa, 22.v 56pv, 6:neksi nopeimmin
500 TEHOPISTETTÄ: 369 ottelussa, 22.v 244pv, 3:neksi nuorimpana
600 TEHOPISTETTÄ: 430 ottelussa, 24.v 236pv, 7:neksi nuorin ja nopein


MAALIT

100 MAALIA: 219 ottelussa, 21.v 71pv
200 MAALIA: 396 ottelussa, 23.v 111pv, 6:neksi nopein aktiivipelaajista


SYÖTTÖPISTEET

100 SYÖTTÖPISTETTÄ: 111 ottelussa, 19.v 132pv
200 SYÖTTÖPISTETTÄ: 219 ottelussa, 21.v 71pv
300 SYÖTTÖPISTETTÄ: 347 ottelussa, 22.v 173pv



SIR SIDNEYN JÄTTÄMIÄ JÄLKIÄ HISTORIAN LEHDILLE...


44           3.4.2012: Ohittaa Penguinsien sisäisessä runkosarjatilastossa Joseph Pronovostin, nousten sijalle viisi. Sir.Sidney on koonnut nyt 606 (222+384) tehopistettä 432.runkosarjaottelussa. Hänen edellään ovat enää Mario Lemieux (1723), Jaromir Jagr (1079), Rick Kehoe (636) ja Ron Francis (613).

43           31.3.2012: Saavuttaa seitsemänneksi nopeimmin ja nuorimpana (24.v 236pv) 600 pistettä runkosarjassa. Pistemäärän keräämiseksi Sir.Sidney tarvitsi 430 ottelua. Viimeksi häntä nuorempana ko. rajapyykin on saavuttanut Pierre Turgeon v.1994 Ny.Islandersin paidassa.

42           08.12.2010: Hurjassa pisteputkessa (17.ottelua 20+15!!!) etenevä Sir.Sidney ohitti Penguinsien sisäisessä kaikkien aikojen tilastossa legenda Kevin Stevensin, siirtyen ko. listan kuudenneksi. Crosbylla on nyt kasassa 401.ottelussa tehot 209+347=556. Stevens keräsi urallaan 522.ottelussa, 555 pistettä, Penguins -paidassa. Viidentenä listalla on Jean Pronovost, jolla on 603 pistettä. Sid ohittaa hänetkin, mikäli pistetahti pysyy kutakuinkin alkukauden kaltaisena - uran kovimpana. Pittsburghilla ja Crosbylla on jäljellä 52 runkosarjan ottelua, ja matkaa legenda -Pronovostiin on siis 47 pistettä.

41           02.12.2010: Vain viisi päivää edellisestä hattutempusta, kun uran 7:s hattutemppu - puhdas sellainen - näkee päivänvalon. Vain yksi 0+1 -peli välissä ja taas heilahtaa vastustajan verkko kolme kertaa - nyt Atlantan. Atlantan maalissa pelasi alkukauden sensaatio, Ondrej Pavelec. Sid teki kaikki (3) joukkueensa maalit 3-2 -voitto-ottelussa. Sid on tehnyt nyt 14.ottelussa peräkkäin vähintään pisteen/ottelu. Noissa 14 ottelussa on kertynyt pisteitä yli 2p keskiarvolla, 15+14=29. Koko uran saldo 398.ottelun jälkeen on nyt 204+346=550. Crosby on enää 5p pisteen päässä Penguinsien kaikkien aikojen kuutospaikasta ja Kevin Stevensistä.

40           27.11.2010: Superilta. Uran kuudes hattutemppu ja 200.maali. Sir. Sidney on tehnyt nyt 396 ottelussa tehot 201+345= 546. Samalla Sid venytti pisteputkeaan 12. ottelun mittaiseksi, jonka aikana hän on tehnyt murhaavat tehot, 12+13= 25. Yli kaksi pistettä/ottelu. Crosby oli lähellä saavuttaa myös Mario Lemieux´n rikkomattomana pidetyn ennätyksen - maalin viidellä eri tavalla. 87 teki maalin tasakentällisin, ylivoimalla ja alivoimalla tyhjään maaliin. Hän epäonnistui saadessaan rangaistuslaukauksen 1.erässä.

39           23.4.2010: Ohittaa Wayne Gretzkyn 22-vuotiaana tehdyissä play-off -pisteissä. Gretzky ennätti aikanaan merkkauttaa 74 (26+48) tehopistettä ennen 23-vuotispäiviään. Crosbylla, 22, on nyt 76 (29+47) pistettä.

38           8.4.2010: Yltää 500 runkosarjapisteeseen 369.nhl-ottelussaan. Se on 93-vuotisen nhl-historian 3:neksi (kts. ylläoleva ennätykset kohta) nopeiten. Merkkipaalun hän saavuttaa 7-3 -voitossa Ny.Islandersia vastaan, tehden tuossa ottelussa tehot 1+3. Sir.Sidneyn uran saldo on nyt 181+320=501.

37           28.2.2010: Olympiajääkiekon loppuottelun voittomaali. 2-3 jatkoaikamaali.

36           6.2.2010: Uran 300:s syöttöpiste 3-5 -tappiopelissä Montrealia vastaan. Otteluita takana 347. Matkaa 500 pisteeseen 31 pistettä, otteluita penguinsilla jäljellä 24 kaudella 2009-10.

35           1.2.2010: Uran kuudes ja runkosarjan viides hattutemppu ottelussa Buffaloa (5-4 kotivoitto) vastaan. Penguinsejen kehnojen laitureiden johdosta enempi maalintekovastuuta ottanut Sir.Sidney on iskenyt jo 37 täysosumaa 56.ottelussa. Uran koko saldo tällä hetkellä: 346.ottelua, 169 maalia ja 299 syöttöpistettä. Yhteensä siis 468 pistettä.

34           20.1.2010: Uran toinen 6 (2+4) tehopisteen ilta, Ny.Islandersia vastaan. Saldo nyt: 340.ottelua, 460 (164+296) tehopistettä. Sir.Sidneyn uran ensimmäinen 6 pisteen ottelu oli 13.12.2006. kts. 5 merkintä. 

33           25.12.2009: Ohittaa 560 peliä Penguins paidassa pelanneen tshekkitaiturin, Martin Starkan (165+277=442), seuran sisäisessä pistetilastossa. Crosby on kasannut nyt 327.ottelussaan 443 (154+289) tehopistettä. Tahti on hurja. Seuraavana tähtäimessä on Syl Apps Jr., joka kokosi Penguins paidassa mojovat 500 pistettä vuosina 1970-1978, vain 495.ottelussa.

32           20.12.2009: Ohittaa puolustajalegenda, Paul Coffeyn, Pittsburghin sisäisessä pistepörsissä. Sid: 154+286=440, Paul: 108+332=440. Seuraavana Sir.Sidneyn tähtäimessä on Martin Straka, jonka ohittamiseksi mestari tarvitsee enää kolme pistettä.

31           15.12.2009: Crosby pokkaa uransa toisen Lou Marsh Trophyn, Kanadan vuoden urheilijana. Crosby voitti palkinnon myös v.2007. Wayne Gretzkyllä on jääkiekkoilijoista eniten Kanadan vuoden urheilija titteleitä jääkiekkoilijoista - neljä. Palkintoa on jaettu v.1936 saakka.

30           4.12.2009: Sir. Sidney ohittaa 7v 2kk ja 2pv vanhemman Stanley Cup ja Conn Smythe trophy -voittajan, Detroitin Henrik Zetterbergin kaikkien aikojen tilastossa. Crosbylla on nyt koossa 319.ottelussa 433 (151+282) pistettä. Zetterbergin vastaavat numerot ovat: 460 (193+239). Herrojen sijoitukset ovat 487 ja 492.

29           28.11.2009: Uran neljäs hattutemppu ja toinen 5 pisteen peli (3+2). Crosby teki 13.12.2006 tehot 1+5 (kts.tarkemmin 5:s merkintä tältä palstalta), joka on hänen uran korkein saldo. Sir.Sidneyn saldo on nyt 317.ottelussa 147+280. 

28           28.10.2009: Runkosarjan kolmas hattutemppu ja koko NHL-uran neljäs ottelussa Montrealia (6-1) vastaan. 22-vuotiaan supertähden saldo on nyt 302.ottelussa 141+270.

27           18.10.2009: Sir. Sidney (136+268) ohittaa Penguinsien kaikkien aikojen sisäisessä pistepörsissä Ron Schockin (124+280), siirtyen sijalle kymmenen. Ottelussa Tampa Bayta vastaan 87 kerää tehot 0+2. Seuraavana selkänä on itse Paul Coffey, 440 pistettä.

26           4.10.2009: Saavuttaa 400 (134+266) tehopisteen rajan 6:neksi nopeimmin NHL-historiassa. Vain Wayne Gretzky (197 ottelua), Mario Lemieux (240), Peter Stastny (247), Eric Lindros (277), ja Mike Bossy (283) ylsivät ko. rajapyykille nopeammin. Samassa ottelussa teki John Tavares (1+1) uransa ensimmäisen NHL-maalin, ensimmäisessä ottelussaan.

25           12.6.2009: Nuorin kapteeni (21.v), joka voittaa Stanley Cupin. Crosby johdatti joukkonsa seuran kolmanteen Stanley Cupiin, pelaten joukkueensa kaikki pudotuspeliottelut (24) tehoin 15+16. 15 maalia oikeuttivat myös pudotuspelien maalitilaston voittoon.

24           14.5.2009: Crosby johdatti joukkueensa jo toista vuotta peräkkäin konferenssi finaaliin. Pittsburghin 6-2 murskavoitossa 7:ssä pelissä supertähti hurjasteli tehot 2+1. Samalla hän nousi jo 21-vuotiaana pelaajana 22-vuotiaiden play-offsien kaikkien aikojen tilastossa toiseksi ohi Jaromir Jagr´n! Crosbyn tehot ovat nyt 21+32, kun Jagr ennätti aikanaan 52 (21+31) pisteen saldoon. Edellä on enää tähtitieteellisen uran tehnyt Wayne Gretzky, jonka saldoon (26+48) on Crosbyllakin vielä matkaa. Toki on aikaakin.

23           12.5.2009: Saavuttaa koko NHL-historian ensimmäisenä pelaajana 50 play-off pistettä 21-vuotiaista pelaajista! Saldo nyt 19+31. Kyseessä on siis uusi NHL-ennätys. Katso sivun alaosassa olevat Sidney Crosbyn omistamat NHL-ennätykset!!!

22           9.5.2009: Siirtyy kaikkien aikojen ykköstilalle 21-vuotiaiden play-off tilastossa!!! Sid teki 1+1 idän konferenssivälierien 4:ssä ottelussa Washingtonia vastaan. Hänen saldonsa on nyt 18+30=48. Kategorian kakkosena oleva Jagr keräsi aikanaan 46 pistettä.  Samalla hän ohitti myös Pittsburghin sisäisessä play-offsien kaikkien aikojen pistetilastossa Martin Strakan (46p), siirtyen nyt ko. tilaston 6:neksi. Seuraavana tilastossa on puolustajalegenda Larry Murphy, jolla onkin melkoisen mehevä saldo, 15+57=72.

21           5.5.2009: Uran ensimmäinen hattutemppu (3+0) play-offseissa, tappio-ottelussa (3-4) Washingtonia vastaan, itäisen konferenssin välierien toisessa ottelussa. Yhteensä "Sir Sidneyllä" on nyt 44 (17+27) pistettä. Hän on vain kahden pisteen päässä 21-vuotiaiden kaikkien aikojen (Jaromir Jagr 19+27) kärkipaikasta!

20           22.4.2009: Crosbyn "kynä" sauhuaa! Vain kaksi päivää Gretzkyn ohituksen jälkeen hän ohittaa Penguinsien sisäisessä kaikkien aikojen pistepörssissä niin Rick Tocchetin (15+22) kuin Mark Recchinkin (10+28). "Sir Sidneyn" saldo on nyt 11+27, vain 29. play-off ottelussaan. Pittsburgh johtaa ensimmäisen kierroksen otteluparissaan Philadelphiaa vastaan otteluvoitoin 3-1, joten lisää merkintöjä ennättää vielä tulla tällekin keväälle.

19           20.4.2009: Crosby ohittaa itsensä Wayne Gretzkyn kaikkien aikojen 21-vuotiaiden play-off tilastossa, siirtyen ko. tilastossa kakkoseksi. Crosby on saldonnut 28.ottelussaan nyt 10+27 pistettä, kun Wayne Gretzky ennätti saman ikäisenä tehtailla 14+22 pistettä. Tilaston ykköspaikkaa pitää toistaiseksi (!) Jaromir Jagr, joka teki aikoinaan huimat 46pistettä 21-vuotiaaksi mennessä.

18           26.3.2009: Crosby, 21.v, (390p) ohitti 23-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa Jaromir Jagr´n (389p). Sir.Sidneyllä on teoriassa vielä 171 runkosarjaottelua jäljellä, ennen kuin hän on 23.v. Crosby jahtaa tätä kirjoittaessa vielä edelleen myös uskomatonta 400 pisteen rajapyykkiä 21-vuotiaana. Samaan on pystynyt vain itse Wayne Gretzky, 513p. Esim. kaikkien aikojen listan kolmonen, Mario Lemieux, ennätti tehdä "vain" 348 pistettä ennen 22-vuotispäiväänsä. Lähimpänä Crosbya oleva aktiivipelaaja on Alex Ovechkin, joka ennätti koota 198 pistettä ennen kuin täytti 22-vuotta.

17           18.3.2009: Crosby (386p) Ohittaa Mark Recchin (385) Penguinsien sisäisessä pistepörssissä, voitto-ottelussa Atlantaa (0+2) vastaan. Crosby on parhaillaan 11 pelin mittaisessa pisteputkessa, jonka aikana hän on koonnut huikeat 20 (6+14) pistettä. Huikeasta pistetahdista huolimatta Penguinsien historiatilaston 10:s, Ron Schock (404) saanee olla kauden 2008-2009 runkosarjan ajan rauhassa. Otteluita Pittsburghilla on jäljellä nyt 10:n, joten 400p maaginen raja 21-vuotiaana tehtynä on pienen mahdollisuuden rajoissa.

16           7.2.2009: Crosby (366p) ohittaa William Malonen (364) Penguinsien seuran sisäisessä pistepörsissä, voitto-ottelussa Columbusta (1+2) vastaan. Sid on tehtaillut 6:ssa viim. ottelussaan huikeat 12 (4+8) pistettä. Seuraavan pingviinipörsissä liipasimella on Sir.Sidneyn yksi oppi-isistä, Mark Recchi, josta Crosby on nyt 19 pisteen päässä. Otteluita Penguinsilla kaudella 2008-2009 on jäljellä nyt 28.

15           1.2.2009: Crosby (362p) ohittaa Michael Bullardin (360) Penguinsien seuran sisäisessä pistepörsissä, tappio-ottelussa Torontoa (1+1) vastaan. 87 on muutoinkin lennossa, merkkauttaen kolmessa viimeisimmässä ottelussaan tehot 3+5. Crosby on nyt seuran kaikkien aikojen 13:sta tehokkain, seuraavan, William Malonen, ollessa vain 2 pisteen päässä.

14           11.1.2009: Ohittaa 21-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa oppi-isänsä, Mario Lemieux´n. Pisteet, Crosby 349 (116+233) ja Lemieux 348 (145+203). Samalla Crosby ohittaa myös Pittsburghin seuratilastossa Alex Kovalevin (347p), siirtyen seuran historia tilastossa sijalle 13:sta.

13           28.12.2008: Crosby (114+229=343.) ohitti (1+1 MTL vastaan) seuran sisäisessä pistepörsissä Mario Lemieux´n ketjukaverinakin pelanneen Rob Brownin (342p), sekä pitkänlinjan penguins puolustajan, Ron Stackhousen (621.ott).

12           29.11.2008: Uran toinen hattutemppu (3+1) voitto-ottelussa (4-1) New Jerseytä vastaan. Samalla hän ohitti Pittsburghin kaikkien aikojen pistepörssissä Hall of Fame (v.2000) hyökkääjän, Joe Mullenin. Crosby 112+216=328 ja Mullen 153+172=325.

11           18.10.2008: Torontoa vastan uran 100 maali, 200 syöttöpiste ja 300 tehopiste.

10           18.1.2008: Nilkkavamma ottelussa Tampa Bayta vastaan. Crosby pelasikin kolmannella kaudellaan vain 53.ottelua, kooten silti kovat tehot: 24+48=72.

9             20.12.2007: Uran ensimmäinen “Gordie Howe -hattutemppu”, maali, syöttöpiste ja tappelu ottelussa Bostonia vastaan. Tappelukaverina Andrew Ference.


8             10.7.2007: Tekee Pittsburghin kanssa 5.vuoden ja 43,5milj.dollarin arvoisen jatkosopimuksen.

            31.5.2007: Nimetään joukkueen kapteeniksi.

6             Toisella kaudellaan (2006-07) irtoaa ensimmäinen pistepörssin voitto (36+84=120). Crosby on tällöin vasta 19-vuotias, nuorin pistetilastojen voittaja koskaan, kaikki P-Amerikan ammattilaissarjat huomioon ottaen.

5             13.12.2006: Uran ensimmäinen 6 pisteen (1+5) ilta ja vastustajana taas Philadelphia. Samalla hän siirtyi NHL:n pistepörssin kärkeen nuorimpana pelaajana sitten Wayne Gretzkyn.

4             28.10.2006: Uran ensimmäinen hattutemppu, 8-2 voitto-ottelussa Philadelphiaa vastaan.

3             Ensimmäinen kausi tuo tehot 39+63=102. Nuorin pelaaja, joka koskaan on yltänyt sataan pisteeseen.

2             16.10.2005: Nimetään joukkueen varakapteeniksi.

1             5.10.2005: Ensimmäinen peli, ensimmäinen tehopiste, syöttopiste Mark Recchin avausmaaliin, 5-1 tappiopelissä New Jerseytä vastaan. Ensimmäinen nhl-maali tuli kolmannessa ottelussa Bostonia vastaan.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

"UUDET" GRETZKYT

    Melkein joka vuosi kuulee pohdittavan, miten jotakin lupausta verrataan Wayne Gretzkyyn, ysi-ysiin. Joko suoraan tai varovaisesti vihjaillen. Vertailulla ei niinkään aina tarkoiteta kopiota tyylistä lähtien vaan sitä ylivertaisuutta, jota Gretzkyssä oli. Uuden Gretzkyn odottaminen on kestänyt jo yli 20-vuotta, aina vuodesta 1991 asti. Sitäkin ennen varattiin melkoisia pelaajia (mm. Jaromir Jagr v.1990), muttei ko. teema - "uusi Gretzky" - ollut vielä pinnalla.

    Vuonna 1991 varattiin ensimmäisenä pelaajana Eric Lindros. Aivan eri tyylinen pelaaja kuin 99 - kookas ja fyysinen - mutta valtaisan dominoiva erinomaisuudessaan. Lindrosista olisi voinutkin tulla "uusi Gretzky" - tai ainakin lähelle hänen tasoinen, dominoiva pelaaja. Fyysinen pelityyli johti kuitenkin lukuisiin päävammoihin, peli -ja harjoittelutaukoihin. Lopulta päävammat lopettivat 88:n uran. Edes suurimmatkaan lahjakkuudet eivät tahdo kestää pitkiä taukoja. Vaatii paljon olla maailman paras jääkiekkoilija. Se ei ole koskaan ollut helppoa, ja aina se vain muuttuu vaikeammaksi. Nykyään pelaajat harjoittelevat ja elävät satanolla huippu-urheilijan elämää. Huipulla on nykyään paljon tiukempaa. Mutta ei mennä ihan vielä nykyhetkeen.
   
    Vuonna 1992 vedettiin henkeä, edelleen pelaavan puolustaja Roman Hamrlikin ollessa ykkösnimenä. Mutta v.1993 varattiin Alexandre Daigle. Muistelen median hehkuttaneen kaverista hänen ollessa vasta 15-vuotta. Hänestä tehtiin toden teolla uutta Gretzkyä. Hän oli aika paljon myös Gretzkyn tyylinen. Lindrosin vahva sisääntulo laittoi vettä Daigle-hypenkin myllyyn. Kävi kuitenkin niin, ettei Daiglen pää pitänyt henkisesti. Mikä ei ole mielestäni mikään ihme. Noita kavereita revitään pahimmillaan 13-vuotiaasta asti kuin Lionel Messiä konsanaan tänä päivänä. Vain harvat kestävät. Daigle teki tulokkaana odotuksiin nähden aivan säälittävät 51 pistettä. Hän murtui, eikä edes koskaan pystynyt laittamaan tuota paremmaksi. Näin joitakin Daiglen pelejä junnujen MM-kisoista ja voin vakuuttaa, että kyseessä oli todella ainutlaatuinen lahjakkuus. Kuka edes muistaa tuota nimeä enää? Kimmo Timosen ikätoveri.

    Myös vuoden 1994 draftia noin kaksi vuotta enemmin hehkutettiin Radek Bonkista. Huikea paketti, jossa oli perinteisen hehkutuksen mukaan kaikki. Hän alkoi sulaa kuitenkin jo ennen varaustilaisuutta. Ja hänet huudettiin vasta kolmantena. Yksi ilkeimmistä kommenteista oli, että hän pystyisi pelaamaan kulmapeliä kananmunat housuissa, eikä yksikään rikkoutuisi. Kananmuna Bonk. Hän kuitenkin pelasi ihan ok. uran, vaikkei hänestä koskaan tähteä tullutkaan. Lähes tuhat nhl-ottelua. Kyllä siinä tarvii olla pelimies, jotta valmentaja nimeää kaverin lähes tuhat kertaa kokoonpanoonsa. Näkyy mies olevan vielä Tshekinliiga HC Trinecin kapteeni. Kenties kuulemme hänestä vielä jotain. Ja onhan pääsiäinen munarikasta aikaa.

    Vuosi 1995 oli puolustajien vuosi. Bryan Berard, Wade Redden ja Aki Berg oli kärkikolmikkona. Yksikään noista 35-vee pelaajista ei enää pelaa nhl:ssä. Myös vuosi 1996 ja -78:n ikäluokka meni aika kevyt tasoisena lävitse. Puolustaja Chris Phillips huudettiin ykkösenä. Kunnes päästiin vuoteen 1997 ja -79 ikäluokkaan. Boston pääsi huutamaan ekana - ja huusi odotetusti paljon puhutun Joe Thorntonin. Muuten toisena huudettu Patrick Marleau on ollut jo 6,5vuotta Big Joen seurakaveri. Mutta, mutta - ei kestänyt Joekaan paineita tai sitten hän ei ollut vielä valmis. Ehkä jälkimmäinen sopii häneen paremmin. Kaikki tietävät minkälainen pelaaja Thornton on ollut viime vuodet - kahden puolen 100 pistettä takova tähtisentteri. Hänkin lämpeni kuitenkin erittäin hitaasti. Meni kuusi pitkää kautta ennen kuin hän ylsi 100 pisteeseen: 7-41-60-71-68-101. Kuten huomataan, tässä puhutaan nyt supertähdistä, joille 100 pistettä pitäisi olla peruskauraa.

    Vuonna 1998 varattiin Vincent Lecavalier. Hänessä nähtiin ehkä Gretzkyä enemmän Mario Lemieux. Olihan Vinny-Boy yhtä suurikin. Myös Vinny tuotti pettymyksen, kuten niin moni muukin. Tulihan hänestä kuitenkin tähtipelaaja, muttei kuitenkaan yhtä kahden vuoden periodia lukuun ottamatta supertähteä. Mielestäni osa Lecavalierista suli siihen, ettei hän kestänyt sitä taakkaa minkä hän sai. Hänestä tehtiin kapteeni jo 20-vuotiaana, jota hän ei kestänyt. C-kirjain menikin hyllylle kahdeksan vuoden ajaksi ja komeilee taas hänen rinnassaan. Toki hän on enää tätä nykyä 20 maalin mies.

    Eikä uuden Gretzkyn odottaminen kärsinyt inflaatiosta vuonna 1999:kään. Patrick Stefanista tehtiin sellaista. Hänestä tuli kuitenkin yksi kaikkien aikojen surkein ykkösvaraus. 40 pistettä piste-ennätyksenä ja tällaisia esityksiä viimeisenä vuotenaan. Sen sijaan kakkosena ja kolmosena varatut Sedinin veljekset ovat täyttäneet omat vaatimattomammat odotukset.

    Vuoden 2000 varaustilaisuus oli täynnä erittäin hyviä pelaajia, muttei yhtään "uutta Gretzkyä". Ykkösenä huudetusta Rick DiPietrosta nyt ei voida niinkään sanoa, mutta Dany Heatley ja Marian Gaborik seuraavina takasivat tason. Myös vuosi 2001 oli samantapainen. Paljon hyviä pelaajia silti - esimerkiksi Ilya Kovalchuk, Jason Spezza ja vaikka Mikko Koivu.

    Vielä vuosi 2002 oli tasaista lahjakkuutta a´la Rick Nash, Kari Lehtonen -tyyliin. Ja sama malli jatkui edelleen 2003, jolloin huudettiin etulinjassa Marc-Andre Fleury ja Eric Staal, mutta vuonna 2004 sitten kaikki muuttui.

    Kaksi ensimmäistä varausta olivat Alex Ovechkin ja Evgeni Malkin. Heistä odotettiin pelin mullistajia - ehkei ihan Gretzkyn tasoisia heistä odotettu, mutta Ovechkinista Pavel Burea parempaa ja Evgeni Malkinista Mario Lemieux maista taituria - suurta pelaajaa. He ovatkin vastanneet odotuksiin. Joka on siis äärimmäisen harvinaista. Niin harvat kestävät. Olkoonkin, että Alex Ovechkin on alkanut osoittaa väsymisen merkkejä. Jopa kaikkein lahjakkaimpien täytyy tänä päivänä harjoitella kovasti joka vuosi, jotta asema säilyy.

    Evgeni Malkin myönsikin tämän kauden alla, että oli rötvännyt pari edellistä vuotta mestaruuden jälkeen ja alkanut nyt uudestaan treenaamaan. Ja se näkyy kyllä tilastoistakin. Penguins voitti Stanley Cupin v.2009. Malkin teki 2007-08 106 pistettä ja mestaruusvuonna 113 pistettä. Ja sen jälkeen kaksi seuraavaa kautta 77 ja loukkaantumisen vuoksi 37 pistettä. Tällä kaudella jälleen harjoitelleena takaisin huipulle ja pistepörssin voitto! Monellakaan pelaajalla ei olisi tuollaiseen varaa - lomailla pari vuotta - ja tulla sitten takaisin samalle paikalle. Mitenköhän käy Ovechkinin?

    Muistaako kaikki, kenet varattiin ykkösenä vuonna 2005? Sidney Crosby. Häntä hehkutettiin 13-vuotiaasta saakka. Häntä haastateltiin tosin jo eka kerran 9-vuotiaana. Hän kesti pitkän-pitkän tien näyttää taidot "vasta" 18-vuotiaana maailman parhaassa liigassa. Hän onkin ollut terveenä olleessaan pelin yläpuolella positiivisessa merkityksessään. Hän on tehnyt hyvän matkaa yli 100 pistettä kaikilla terveillä kausillaan. Niin, terveys tuntuukin olevan kriittinen tekijä, miten hän pystyy pitämään valtikkaa 2000-luvun Gretzkynä, jota hän terveenä ollessaan totta vie on. Viime vuonna ennen loukkaantumistaan hän suorastaan piti vastustajiaan pilkkanaan. <-tuo klippi kannattaa tsekata niin ymmärtää Crosbyn suuruuden... Teki 39 otteluun 32 maalia ennen surullisen kuuluista Winter Classic -ottelua. Hän pelasi hieman ennen loukkaantumistaan uskomattoman putken, jonka aikana teki vähintään yhden pisteen peräti 25 ottelussa peräkkäin ja 50 pistettä putken aikana yhteensä. Nyt palattuaan yli 14kk lähes pelaamattoman jakson jälkeen takaisin, hän on tehnyt 19 ottelussa 31 pistettä. Hän ei ole ollut vielä muiden yläpuolella, mutta samalla tasolla Malkinin ja Stamkosin kanssa. Viitteitä dominansin palaamisesta on kuitenkin ollut jo ilmassa. Kenties Crosby parantaa jo pudotuspeleissä ja karistaa muut kannoiltaan.

    Crosbyn jälkeen on rima ollut korkeammalla, eikä v.2006 löydetty heti perään "uutta Gretzkyä". Puolustaja Eric Johnson huudettiin ykkösenä ja Pittsburghin nykyinen kolmossentteri, erinomainen kahdensuunnan pelaaja, Jordan Staal, kakkosena.

    Myös vuosi 2007 meni varsin tasaisen lahjakkuuden nimissä. Ykkösenä meni Patrick Kane, joka tosin on ehtinyt tehdä jo lyhyellä urallaan kuitenkin Stanley Cupin ratkaisseen maalin, muttei ole ollut kuitenkaan ihan "uuden Gretzkyn" tasoa.

    Vuoden 2008 varaustilaisuuden alla taas rummutus kiihtyi. Steven Stamkosista oli puhuttu todella paljon kaksi vuotta ennen hänen itsestään selvää ykkösvarausta. Aluksi näyttikin, että myös Stamkosista tulee vain yksi tuohon pitkään jonoon, jotka eivät ole valtaisia odotuksia kestäneet. Mutta Steve nousi, ja millä tavalla. Ja hän voi vielä kehittyä. Onhan hän edelleen vain 22-vuotias ja kaksi kertaa +50 maalia tehnyt superlahjakas jääkiekkoilija. Odotan mielenkiinnolla, mihin hän vielä yltää. Voisiko hänestä tulla jopa lähelle Gretzkyn maalimääriä yltävä maaliseppo? Hän voi tällä kaudella tehdä jo 60 maalia. Mielestäni hänessä on ainesta tehdä +80 maalia. Onko muut samaa mieltä? Hänessä on myös ainesta olla dominoiva pelaaja muutenkin. Mielenkiintoista. Ajatelkaa, mitä Stamkos, Crosby ja Malkin voivat meille tarjota seuraavina vuosina!!!

    Tuskin oli savu laskeutunut Stamkosin jäljiltä, kun alettiin nostaa esiin John Tavaresin päätä. Oltiin vuoden 2009 draftissa. Tavaresista puhuttiin hänen ollessa vasta 15-vuotta. Hän tarjosikin jotakin konkreettista jo junnuna, rikkomalla itsensä Wayne Gretzkyn maaliennätyksen OHL:n junioriliigassa. Ja Tavaresissa on kyllä jotain, joka saattaa vielä puhjeta kukkaan. Hän on kaiken aikaa kehittynyt, mennyt eteenpäin. Hänellä on hyvä laukaus, loistava pelisilmä jne. Ehkä se vain ottaa aikansa. Jäämme odottamaan.

    2010 vuonna kohistiin kahdesta Taylorista, Hallista ja Seguinista. Samana vuonna varattiin myös muuan Mikael Granlund. Vain harvat ovat heti 18-vuotiaana valmiita, ei hekään. Suurella todennäköisyydellä edellä mainituista tulee "enää vain" tavallisia tähtiä. Niin se vain, jos ei ole 18-20 -vuotiaana vielä näyttänyt nhl:ssä kynsiään. Sitten on jo myöhästä, 2000-luvulla.

    Viime kesänä varattiin Ryan Nugent-Hopkins ykkösenä. Hän on taidoiltaan ja pelisilmältään aivan äärimmäisen poikkeuksellinen, mutta fyysinen puoli ei ole vielä läheskään miesten tasoa. On aivan sensaatiomaista, että hän on jo tuollaisena rääpäleenä tehnyt lähes pisteen/ottelu ja parhaimmassa 5 pistettä. Hänellä on kaikki taivaan kappaleet vielä kädessään. Hän ei ole vielä menettänyt yhtään porrasta vaikkapa matkalla "uudeksi Gretzkyksi". Ja totta vie, hän jos kuka, muistuttaa eniten Väinöä!!! Kuka malttaa odottaa ensi vuoteen? En minä ainakaan. Oi-joij.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.4.2012

maanantai 2. huhtikuuta 2012

JUOKSU AJATUSEN JAKOA

Olen vielä aika vihreä näissä juoksu hommissa. Elokuussa tulee hölkkäilyn aloittamisesta kuluneeksi neljä vuotta. Eli kuulunen lokeroon kokematon. Olen kuitenkin kuullut paljon erilaisia ohjeita, mielipiteitä, kokemuksia ja neuvoja jopa +130 000km elämänsä aikana juosseelta reilu kolmikymppiseltä kaverilta. Olen hyötynyt paljon kaikista neuvoista yhteeensä. Usein kuunnellessa noita kokeeneempia, löytää sieltä jotakin sellaista, jonka näkee itselleen sopivaksi tai ainakin kokeilemisen arvoiseksi. Sen vuoksi juoksukokemusten ja ajatusten vaihto on erittäin tärkeää. Ainakin, jos mielii paneutua tähän hommaan tosissaan. Eikä niistä haittaa ole edes kevyemmin tavoitteiden hölkkäävälle. 

Niinpä olenkin päättänyt tässä blogissa kertoa omia ajatuksia juoksuharjoittelusta. Nyt on paremmin aikaakin, kun maratonista on vasta kaksi päivää aikaa, on lievä flunssa ja olen lomalla. 

Aika usein tulee tilanteita, joissa hyvät neuvot olisivat tarpeen. Viimeksi näin oli toissa päivänä, kun olin Toholammen maratonilla. Sää oli -1, puolipilvinen ja joku 3-4m/s tuulta. Mietin ennen starttia, että millaisella varustuksella on hyvä lähteä. Pienen kyselykierroksen jälkeen ostin Tollolan Timon vinkin. Lähdin matkaan pitkillä trikoilla, kevyellä pitkähihaisella (Timo taisi vetää lyhyillä hihoilla) ja kevyt takki päälle. Kaikki tietysti hengittävää materiaalia. Tuo oli nappi valinta. Noin yleisesti ottaen väki pukee liian paljon vaatetta. Juostessa tulee kuuma. Mikäli on tyyliinä, että aloittaa aina liian lujaa ja hyytyy lopussa ihan täysin, voi tietysti tulla kylmä liian vähillä varusteilla. Kaikki asiat tulee laskelmoida.

Varmaan useat painivat myös rakkojen kanssa? Itse olen löytänyt tien, jossa ei yleensä esim. täysmaratonilla tule rakkoja. Tietysti jalat tottuukin ajan kanssa, mutta myös säädöt ovat tärkeitä. Eli kenkiini jää sen verran tilaa, kun laittaa varpaat kengän kärkeen niin etusormi mahtuu hyvin kantaosaan menemään. Paino sanalla hyvin. Varpaan kynnet on hyvä leikata joitakin päiviä ennen kisaa. Ei missään nimessä vasta aattoiltana tai peräti kisapäivänä. Itse vedän sitten kisapaikalla Bepanthenia rakkoarkoihin kohtiin ja tummelia muutoin ympäriinsä jalkaterää. Sitten sukka ja kengät jalkaan. Sukista piti vielä sanoa, että ne kannattaa kokeilla esim. edellisenä iltana. Joskus sukissa voi olla joku nukkapallo, joka voi sitten painaa läpi. Eli sukatkin täytyy käydä läpi ja testata, sekä kokeilla pelkästään että kenkien kanssa.

Tuossa tuollaisia varustekokemuksia. Toivottavasti niistä joillekin on jotakin hyötyä. Sitten otan lopuksi osion, joka on tarkoitettu niille, jotka haluavat tosissaan satsata juoksuun - katsoa omat rajat. Tehdä tulosten eteen kaiken sen minkä pystyy siten, ettei tarvi vanhana katua. Niin olen aikonut nyt itse tehdä, vaikka vielä pari kuukautta sitten näin itseni elämysjuoksijana. Eli mennään nyt sata lasissa ja katsotaan mihin sitä tällä iällä näin lahjaton ja hidas ex-keihäänheittäjä pystyy.

ASENNE - KOVA TREENI

Jos ei tosissaan aio treenata täysillä, on parempi vain hölkkäillä kevein tavoittein. Ainakin itselläni hyppy huviksi hölkkääjästä tosissaan (mitä nyt perheellinen pystyy - pystyy aika paljon) treenaavaksi oli kiinni puhtaasti asenteesta. Ajattelin vielä viime syksynä, etten ehdi juurikaan enempää treenata. Selityksiini kuuluivat mm. perheelle pitää olla aikaa, 3-vuorotyö ja isää tarvitsevat lapset. Treenailin viime vuonna 160-230km/kk. Ihan humpuuki ajattelua. Lopulta määrien nostaminen esim. +300km/kk ei ole konstikaan. Eikä tarvitse nipistää aikaa perheeltä ja töitäkin jaksaa jopa paremmin, kun kunto kasvaa. 

Määrän nousuun tarvii tietysti paljon sellaista perusjuoksua, mielellään hyvin/aika kevyttä, jotta paukkuja jää tehotreeneihin ja palautuminen on nopeampaa. Monet juoksuasiantuntijat ovat sitä mieltä, että suurin osa hölkkää peruslenkit liian kovaa. Rasva-aineenvaihdunta ei kehity yhtä tehokkaasti, kuluttaa jalkoja, ei palaudu niin nopeasti ja syö pois kovatehoisista lenkeistä. Tämä pätee myös kevyemmin tavoittein hölkkääville. Sitten, kun pilkotaan lisää niin tarvitaan perusmittaisia lenkkejä, lyhyitä ja pitkiä. Ainakin lyhyet ja kevyet peruslenkit voi tehdä esim. vaikka ennen aamuvuoroa. Kannattaa kokeilla, vaikka vähän kevyemmin tavoittein tähtäävienkin. On aivan loistava olo sen jälkeen, kun on jo lenkin tehnyt ennen aamuvuoroa. Vaikutus on sekä fyysinen että henkinen. Samalla tulee sitä kevyttä määrää, joka lisää kestävyyttä, mutta säästää jalkoja. Itse veivailen yleensä 2-3krt/vko 6-13km lenkin ennen aamuhugia. Usein myös jalat toimivat paremmin mahdollisessa iltaharjoituksessa. Ja harvoin klo.5-6 välissä käytetty aika on pois perheeltä?

Yksi asennoitumisen realisoituminen on vaadittava huolto. Eli lihashuoltoa täytyy muistaa tehdä. Sillei saa tietysti vammautumis riskin pienemmäksi. Itse venyttelen 8-10h/kk. Lihaskivut eivät ole silti este lenkille lähtöön, jos ei ole kyse vammasta. Usein kevyt ja lyhyt lenkki huoltaa jalkoja. Eli lyhyet ja kevyet ovat myös huoltavia. 

Mielestäni lenkkisuunnitelmia tai lepopäivä suunnitelmia ei kannata kiveen hakata kuin päivä kerrallaan. Väitän, ettei monikaan tiedä, miltä huomenna jalat ja keho tuntuu - saati kahden päivän päästä. Itse menen lenkki/päivä kerrallaan, mitä suunnitteluun tulee. Tietysti jotain pitkän lenkin kohtaa täytyy vähän tähtäillä, jotta saa tarpeeksi hyvän raon sen toteuttamiseen. Pitkän jälkeen on hyvä tehdä, jos ei nyt heti samana iltana niin viimeistään seuraavana aamuna lyhyt ja kevyt palauttava. Se nopeuttaa jalkojen normalisoitumista, ainakin minulla. Eli useissa tapauksissa voi tehdä ainakin lyhyttä palauttavaa. Se on monesti lepopäivää parempi. Tietysti joskus täytyy pitää lepo, jos toinenkin.

Kannattaa kuitenkin välttää esim. päätöksiä, joissa päätetään pitää ainakin kolme lepopäivää. Yleensä tuollaiset päätökset on helpompi pitää kuin päättää lähteä huomenna klo.4.30 lyhyelle ja kevyelle. Mitä jos se päätät pitää kolme vapaata ja seuraavana päivänä olisitkin jo valmis lenkille. Yleensä rötväyspäätökset pitää ja kovista lipsutaan. Rötväyspyörässä on paljon öljyä laakereissa, joten se kyllä pyörii, jos ei nakkaa hiekkaa sekaan.

Tsemppiä treeneihin!!! Minä lepään tänään. Flunssa. Huomisesta en tiedä. Kukapa tietäis.

Lopuksi vielä pari videota. Ensin hienoa juoksufilosofiaa...



Toisena hieno suomalaishetki viime yön NHL-kierrokselta. Vaikka aihe on tosin ollut vuotuinen jo kauan.




Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 2.4.2012.



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

TOIPUMIS SETTIÄ

Kylläpä sitä piti säikähtää eilen, kun oli keuhkot niin pahantuntuiset palattuani kotiin Toholammillta. Olipa jopa pientä lämpöäkin, joka laski pikku tirsoilla. Eikä lämpöä ole ollunna sen perästä. Tässä vaiheessahan sitä pitää ottaa vitaliparametrit melkein ennen jokaista askelta, heh. Vitaaleista puheenollen, ja leposykkeistä. Syksyllä mulla oli leposyke 50 muistaakseni. Ainakin se 5:lla alkoi ja oli tod.näk. tuo. Talven häröily on vissiin muokannu elimistöä enempi kestävyysurheilijan (aika outoa puhua itsestä urheilijana, ehkä velivalkoisena enemminkin) suuntaan, kun leposyke oli pari viikkoa sitten 41. Nyt se oli tuossa päivällä 52. Eli lievä flunssa ja eilinen rasitus painavat = kevyttä elämistä huutaa. Ja minähän tottelen näitä päätelmiä. Varsinkin, kun ne itse määrään, heh.

Eiliseen. Keuhkot olivat siis todella pelottavan kipeät. Tuli ihan mieleeni reilun vuoden takainen keuhkokuume ja hukkaan menneet kuukaudet. Ehdin jo ajatella, että eipä se auta sitten kun sairastaa, jos niin käy. Illaksi oli kuitenkin suunnitteella elmistön hellimistä monenlaisin konstein, joten minähän siitä heti tohkeissani niistä nauttimaan. Lista oli pitkä ja mukava: Ihan ykkösenä tuli paras mahdollinen seura. Elikkäs oma perhe. Sitten tuli donitsi kahaveet. Siitä jatkettiin kätevästi rillieväisiin. Hädin tuskin näin annokseni yli toiselle puolen pöytää. Sen jälkeen vähän piti vain istua ja henkähtää. Kunnes funtsin sopivaa lääkitystä keuhkoille, jos ei pian edellä mainittu setti vielä kesää tekisi sen suhteen. Niinpä heitin huiviin vielä tällaisen cocktailin: 3x25ml rommia+4pientä hörppyä siideriä ja 2h viiveellä buranan. Sitten nukkumaan.

Ja kuinkas ollakaan! Aamulla keuhkot olivat jo ns. vapaat!!! Liekö hullun tuuria taas? Kaverillekin tekstasin, etten tiedä, olenko pöhölö vai sissi. Kumpi sitten olisi parempi? Mitä virkaa sisseillä on 2012 luvulla, en tiedä. Yhtä kaikki, olisi taas tehnyt mieli huutaa riemusta, kuten tuli eilettäin pari kertaa tehtyä kesken maratonin. Jäljelle jäi vain lievä flunssa, joten siitähän se riemu ratkesi. On ollut ihan taivaallinen olo. Olenkin vain hissukseen kässehtinyt. Toki jo hiilareita tänään (Sunnuntai) vältellen, mutta runsaasti vettä ja kevyt colaa juoden. Päikkäritkin tuli otettua. Eli nauttimista täysin rinnoin. Silti jotain puuttui. Mitähän se nyt mahtais olla? No, palauttava lenkki tietysti.

Niinpä lähdin tuonne uljaaseen auringon paisteeseen hieman happea haukkaamaan ja ulkoilemaan. Ajattelin käydä näyttämässä pienelle flunssalle väyliä joille ois tarkoitus päästä heti, kun herra.flunssa tajuaa poistua kehostani. Nyt vain tällainen tutustumisajelu. Tehorajaksi määräsin itselleni 70%, eli tollaiset 130-135lyöntiä/min. Olihan tuo hiippaileva hölkkä ihan ensi askelilla aika lihaskipeää hommoo. Nopeasti jalat kuitenkin jo alkoivat ns. pelaamaan. Aika usein täytyi sykemittaria vilkuilla, kun on tuo lievä flunssa vielä tuossa oottamassa seuraavaa junaa, johon hyppää ja poistuu luotani. 8km siinä sitten lopen jarruttelin. Ja pysyin sykerajoissa. Maximi oli 135 ja keskari 130. Eli ultratehoilla, kuten muutoinkin kuuluu mennä näin maran jälkeen.

Löysin tästä lenkistä heti ainakin neljä järkevää syytä tehdä se: a) sai happea, b) sai kuona-aineet liikkeelle, c) palauttava, d) jatkuvuus. Pienellä huumorilla höystettynä voinkin todeta, että kun eilen jäi järkisyistä johtuen tekemättä illalla palauttava 4km hölkkä niin rankasin siitä itseäni tupla matkalla.

Tuli muuten lenkillä vastaan Pepe Willberg.

Ei tosin laulanna mulle. Oishan tuo voinunna jotahi luikauttaa? Ois vissiin pitäny hehkuttaa hälle uutta mara-enkkaa, heh.
Liekö hän lomailemassa täällä päin vaiko jollain keikalla? Onko jollain tarkempaa tietoa? Mulla ei ainakaan mitään hajua. Alan odottelemaan klo.19.30 alkavaa Crosby Showta. :)

Ps. Huomasin, että viime blogissakin oli paljon kirjoitusvirheitä ja eri aikamuotoja samassa lauseessa. Ilmeisesti tässäkin, mutta eipä nyt jaksa laittaa painoa noille tällä haavaa. Kunhan suollan juttua ulos.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.4.2012