sunnuntai 18. joulukuuta 2016

HARJOITUSOHJELMAA VUODEN VAIHTEESEEN

                    Taas on pohdittuna kuuden viikon ohjelma. Saa nähdä, pureeko alla oleva ohjelma yhtä hyvin kuin aikaisemmat viisi viikkoa. Laitetaan maltilliset odotukset, sillä pitää muistaa, että olen jo 42-vuotta, ja harjoitellut jo neljä vuotta suhteellisen kovaa mielestäni. 4000-5000km juoksua ja harjoittelua 500-620h/vuosi.

                   Toki toiveissa on edelleen kehitystä, mutta enempi tavoitteita päin tekemisen ilolla kuin "pakko-pakko-meiningillä". Tämä on kyllä niin mukavaa tämä reenaaminen, että kehitys on kuin mansikat kakun päällä. Toki, kun kehitys joku vuosi väistämättä loppuu ja tulokset kääntyvät laskuun, siirryn itsekin määrällisesti selvästi kevyempään harjoitteluun. Mutta mennään nyt vielä, "kun on menemisen aika", kuten Pasi Koskinen ryppäsharjoittelun videoviestinä kannusti.

  Alla alustava kuuden viikon ohjelma 19.12.2016 - 29.1.2017




HARJOITUSOHJELMA VIIKOT 51 2016 - VIIKKO 5 2017












KEVYT  VIIKKO 51 19-25.12.2016
VIIKKO Teho huomautus






MA
Savulan lenkki 10km Pk1/hh 9:00+1:00rytmi






TI
Lumikenkäily n.14km Hh







KE
LEPO








TO Aamu Alilankuja 16,5km tai Pk1 13:30+1:30rytmi


matolla








PE Aamu Hieronta
1h 45min

Ilta Savulan lenkki 10km tai  Pk1 9:00+1:00rytmi


matolla








LA
LEPO
Jouluatto






SU Aamu Alilankuja 15km tai Lyhyet Juoksu 3min +


matolla vedot  veto 1min+käv.1min









Yht. 52km






PERUS VIIKKO 52 26.12.2016-1.1.2017
VIIKKO Teho huomautus






MA Aamu 5km Pk1







TI Aamu 5km Pk1 Verryttelyä kisaan

Ilta Perhereitti Vinnurva Vk2 Plus verkkaa


Kisa 7km
noin 5km, yht.17km






KE Päivä 22-26km Pk1 Joko järvi, matto




tai etulenkki






TO Aamu 26-43km Pk1 Illalla ehkä 5km






PE Ilta 7km Pk1/Pk2 3+3+1




Pk1+Pk2+Pk1






LA Ilta 7km Pk1







SU
Lepo
















Yht. 84km-110km






KOVA VIIKKO 1 2-8.1.2017
VIIKKO Teho huomautus






MA Aamu 22km järvi tai  Vk1 3+16+3


matto
työvaihe 135-150




sykkeillä

Ilta 10km Pk1/Hh







TI Ilta 10-12km Pk1







KE Aamu 10-16,5km Pk1







TO Jänis 5-7km Pk1


Hugi töissä









PE Aamu 25-26,5km Pk1 Järvi/Sali/




Etulenkki

Ilta 5km Pk2







LA
LEPO








SU Ilta 16km Vk1 3+10+3




työvaihe 150-165




sykkeillä









Yht. 103km-115km






MÄÄRÄ VIIKKO 2 9-15.1.2017
VIIKKO Teho huomautus






MA Aamu 7km Pk1







TI Aamu 26-43km Pk1 Illalla ehkä 5km






KE Ilta 5km Pk1







TO Ilta 7km Pk1







PE Aamu Vertikaalitonni 14km
matolla

Ilta 10km Pk1







LA
LEPO








SU Aamu 26-43km Pk1 Illalla 5km








Yht. 100km-139km












KEVYT VIIKKO 3 16-22.1.2017
VIIKKO 6pv Teho huomautus






MA
Lepo








TI Ilta Alilankuja 16,5km Pk1 13:30+1:30rytmi






KE Aamu 10-12km Pk1







TO Aamu/Päivä Alilankuja 15km tai Lyhyet Juoksu 3min +


matolla vedot  veto 1min+käv.1min

Ilta 7km Pk1







PE Ilta 10-12km Pk1







LA
Lepo








SU Aamupäivä I-SR2014 talvietulenkki Vk2



Testi/Kisa 26km



Ilta 5km Pk1/Hh










Yht. 90km-94km






MÄÄRÄ VIIKKO 4 23-29.1.2017
VIIKKO Teho huomautus






MA
10km Pk1







TI Ilta Alilankuja 16,5km Pk1 13:30+1:30rytmi






KE Ilta 7km Pk2







TO
Lepo








PE
48h rypäs
Reilu 100km
-
Pe klo.18-


SU
Su klo.18










Yht. 133km-160km





Lisää Nivalaista musiikkiosaamista
KLIKKAA TÄSTÄ


Onni Vähäaho, Nivalassa 18.12.2016   

lauantai 17. joulukuuta 2016

REENI PUREE

                        Pieni katsaus, kun harjoittelua on takana huomisen jälkeen viisi viikkoa. Kevyt, kaksi määrää, vajaa viikko kevyttä ja reilu viikko määrää. Kroppa on pienistä epäilyistä huolimatta ottanut treeniä vastaan paremmin kuin olisi ikinä uskaltanut toivoa. Reeni on kyllä ollut kovaakin, joten ei ole toisaalta ihme, että kunnon kehitys on ollut rajua. Silti kunnon kehityksen realisoitumiseen aina vähän hätkähtää. Niin tänäänkin.

                      Nyt on siis menossa reilun viikon raju määrämättö. Ei maksimaalinen, mutta jatkuva määräkäs tekeminen. Lähemmäs 150km/viikkotahti on minulle ihan miehekästä määrää. Kropan pitäisi siis olla kaikkea muuta kuin hyvässä datakunnossa, mutta mitä vielä! Tein neljä viikkoa sitten ensimmäisen kevyen(!) harjoitusviikon lopuksi vertikaalitonnin matolla. Nyt tein sitten saman harjoituksen neljä viikko myöhemmin. Olosuhteet olivat siis samat. Kroppaa vain oli nyt enempi härnätty. Alla olevan toteuma taulukon perusteella voisi luulla olleen kaksi eri kaveria, jotka on nuo treenit rykiny menemään :=) Mutta minun ne on molemmat. Kivasti kulkee jo.




Vertikaalitonni matolla

























19.11.2016



17.12.2016




keski
keski


km nousu % aika syke
syke aika nousu % km
1 0 5:45 116
108 5:24 0 1
2 5 6:41 129
130 5:48 5 2
3 10 8:17 135
136 7:23 10 3
4 10 8:54 132
136 7:48 10 4
5 15 10:38 138
137 10:13 15 5
6 10 8:56 137
136 8:27 10 6
7 10 8:56 138
137 8:12 10 7
8 5 7:11 134
136 6:22 5 8
9 0 5:18 138
137 4:58 0 9
10 5 7:07 138
136 6:18 5 10
11 10 9:20 140
137 8:29 10 11
12 15 11:21 144
139 10:32 15 12
13 5 7:50 139
132 7:04 5 13
14 0 6:26 135
134 5:11 0 14









Kesto yht. 1:52:40


Kesto yht. 1:42:08

Keskivauhti 8:03min/km

Keskivauhti 7:18min/km
Keskisyke 136


Keskisyke 134



 
                      Kop-kop. Terveenä oon saanu mennä. Vasemman jalan akilleksen ympärillä on pientä kireyttä. Jäätikköistäkin alustaa on sattunut pitkien lenkkien varteen niin ihmekkös tuo. Muutoin oon mielestäni saanut kehitettyä tekniikkaa paremmin jalkoja rentona pitäväksi. Mitä enemmän jännität jalkoja, sitä enemmän ne jännittyy/jumiutuu. Talvella juokseminen ulkona on kuitenkin ajoittain melkoista taiteilua. Joutuu tekemään esim. kenkävalinnoissa kompromisseja. Lenkkari on armollisempi, mutta liukkaalla kääntyy vastaan - jalkoja alkaa alitajuisesti jännittämään, ja nastaton hyöty sulaa siihen. Toisaalta taas nastoilla juostessa voi joutua juokseen turhan kovia kohtia, joilloin säären ympärille voi tulla herkästi vaikka tulehdustiloja. Tässä on oltava tarkkana. Tulkittava ja reagoitava. Kannattaa kuunella nimenomaan omia tuntemuksia - ei muiden kokemuksia. Jokaisella on omat yksilölliset jalat. Myös juoksutekniikalla on merkitys.

                      Talvi on ollut edellisen kappaleen kaltaisia ongelmia vähentävä, sillä talvi on ollut kuitenkin pääasiassa stabiili säältään. Ihanteellinen, etten sanoisi. Nyt näyttää myös, että meillä on hyvin juostava perhereitti ja myös jopa etulenkki, joka on periharvinaista tähän aikaan vuodesta. Vaellusreitillämme on nyt polettu koko etulenkin takaosa neljään kertaan, joten kyllä siellä jo jonkin verran kantaa. Vieläkö me innokkaat kenkäilijät käymme ensi viikon pluskeleillä tallomassa niin pakkasten tullessa meillä on polkuparatiisi reitillämme. Innostan tässäkin kaikkia kynnelle kykeneviä tallomaan I-SR2014 etulenkin takaosaa. Välejä P1 - P2 ja P1-P9-P8 edestakaisin.

                     Kalenterit on taas tuossa lattialla levällään. Alan hieman kaavaileen harjoittelun jatkoja Joulun jälkeiselle ajalle. Saa nähdä meneekö tulevat harjoitussuunnitelmat kuitenkin jossain kohtaa hieman uusiksi, sillä voi olla että vaihdan leipätyötä. Mutta katsotaan mikä on uuden työtarjouksen koko paketti ja miten asiat sitä myöten etenevät. Mahdollinen muutos vaatisi hieman erilaista harjoittelun rytmittämistä. Mutta palataanpa tähänkin asiaan tuonnempana.

                    Harjoitusintoa kaikille ja elämäniloa etenkin! Muistakaa ensi viikolla käydä lumikenkäileen Ti-To I-SR2014 vaellusreitillä edellä mainitsemia pätkiä. Kiitos. Muistakaa myös Ti 27.12.2016 klo.18.00 pidettävät ulkotulijuoksut.

Hyvää Joulua kaikille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 17.12.2016         

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

KURKISTUS 600 TUNNIN TAAKSE

                      Excel sen kertoo. On tulossa kolmas peräkkäinen yli 600 harjoittelutunnin vuosi. Neljäs vuosi yli 4500 juoksukilometrin. Nuo ovat vain lukuja. Jokainen muodostaa luvuista oman kuvan... kova, hullu tai ehkä molempia - olen kuullut sanottavan. Sanoisin kuitenkin, että kaiken takana on tietysti hyvä nainen ja oma halu. Kummin päin - sen jätän taas teille, ikävästi.

                      Miltä 600 tuntia harjoittelua tuntuu sisälläni?


                     Kausi on lopuillaan. Tavoitteena on vielä Vaarojen maraton. Tavallaan olen vielä kunnossa - jaksan suorittaa, mutta pohjakunto alkaa olla jo hauras. Kestävyyttä ja voimaa on kadonnut kesän kisoissa teiden ja polkujen varsille. Revin vielä itseni kerran Kolin mäet ylös niskapesulapusta itseäni vetäen ja sitten se on siinä. Taustalla herkuttelen jo ajatuksella uudesta harjoittelukaudesta - levon jälkeen.

                    Vihdoin yhden polku-ultratempauksen jälkeen olen hiljaisessa vaiheessa. Käyn noin joka toinen päivä "vain" kävelemässä. Käyn jopa jumpissa! Vain vähän juoksua. Mieli on rauhallinen. Se valmistautuu uuteen harjoittelukauteen. Olo on jotenkin rauhallinen siksikin, että koen olevani paremmassa kunnossa kuin kertaakaan aloittaessani uutta harjoittelukautta. Tuon edun jokainen juoksua harrastava haluaa - edun "entistä, edellisvuotista itseään vastaan".

                    Kolmisen viikkoa on mennyt. Tunnen olevani valmis. Jätän oven vielä kuitenkin raolleen. Palaan vielä "lepokaudelle", jos kroppa viestii ettei ole valmis uuteen kauteen. Niin ei kuitenkaan käy. Lokakuussa mielessä pyörinyt uuden kauden harjoitteluinto tuntuu realisoituvan marraskuun pimeinäkin iltoina.

                   Päässä ei ole mitään epäilyksiä jaksamisesta. Aamulla ylös. Aamupala. Kahvia. Aamu-uutisia samalla. Muutama venytys. Ehkä reilu tunti heräämisestä ja nakkaan noin 1,5Litraa sisältävän juomarepun takin alle(!). On pakkasta. Suolasalmiakkeja, suklaata ja suolapähkinöitä taskuun. Tulevan lenkin pituus noin 43km. Sisälläni on vain suuri tyytyväisyys päästä taas ulos nuuhkimaan raitista ilmaa. Juoksu sujuu kuin itsestään. Tyypillisesti lenkin viimeisellä neljänneksellä, jossain 35km tuolla puolen alkaa jo jalat väsyyn. Myös ajatus pehmeästä sohvastakin tunkee mieleen - vaimon puoleensavetävä katse. Liki neljä tuntia hölkkää ja välillä kävelyä siihen mennessä. Alus Cosmos valmistautuu loppulaskuun. Lopulta 43km noin keskivauhdilla 6:20min/km. Takana on yli neljän ja puolen tunnin aamulenkki. Sillä aikaa kaunis vaimonikin on herännyt oikomaan jäseniään. Sekös palauttaa jo kotiovelle saapuessani.

                   Kotiin ja kamat kuivuun. Ite suihkuun. Ruokaa ja nestettä joka välissä. Heti sisälle tullessa. Hieman ennen suihkua ja taas suihkun jälkeen. Oikeastaan noin pitkän lenkin jälkeen menee lähes tunti syödessä, juodessa, huoltaessa ja laittaessa harjoitus ylös. Pitkän lenkin jälkeen on paras tunne se, kun olet ampannut kennot täyteen energiaa että nestettä ja otat kauneusunet, jalat hieman koholla. Noin 4-5h menee lenkin väsymyksestä palautumisessa kaikkiaan - minulla. Viiden tunnin päästä juoksen jo 7km palauttavan. Se palauttaa jalat lähemmäs sitä tunnetta mitä ne olivat olleet ennen aamuista pitkää lenkkiä. Tietysti aivan ei siihen päästä, mutta hyvältä tuntuu. On hienoa, kun huomaa illan 7km lenkin loppupuolella kuinka askel rupeaa taas paikoin jopa hieman lentämään. Tulee mukava tunne oikeasta suunnasta. Mielihyvää. Hiljaista hyvää oloa.

                   Koko ajan ei ole glamouria, vaikka minulla silmänilona upea vaimo kotona usein onkin aistipuolen reseptoreita auki pitämässä. On pehmeä poski johon painautua. Silti myös minulla on aikadimenssio. Aika jolloin tulen töistä, ja aika milloin pitää taas mennä töihin - sen väli. Tuo väli ei ole tietystikään pelkästään harjoittelun oma, eikä edes pelkkää poskinukkaa. On myös lasten kasvatus. Toki poika on jo etäotteessa, mutta tyttö onkin sitten oikein isintyttö. Vaimotkaan ei hymyile pelkällä hikisen miehen tuoksulla. Perhe on kuitenkin ykkönen - aina. Kotitöistäkin pitää oma osa tehdä. Untakin pitää saada tarpeeksi. Muuten 25km lenkki kuihtuu helposti 10km lenkiksi - vaikutukseltaan. Noin vertauskuvauksellisesti. Suurin ongelma on aika - ei niinkään jaksaminen.

                 Harjoitteluohjelmaa suunnitellessani koitan nähdä ajan ja tilan mahdollisimman realistisesti. Suunnitelmasta ei voi kuitenkaan koskaan tulla aukotonta. On aamuvuoroja ja on aamuvuoroja. Toisinaan aamuvuoron jälkeen 20km kevyttä voi olla hyvinkin raskasta. Voi jopa olla ettei oikein maistuisikaan. Joo, joskus voisi jättää väliinkin, mutta siihen ei passaa itseään opettaa. Se voi heijastua kisoihin. Finisher (maaliin pääsy) kun on kuitenkin aina se ensimmäinen juttu, jota ultrajuoksija hakee kisoistaan.

                 Harjoittelu on taas sujunut erittäin hyvin. Vasta juoksin 59km lenkin talvipoluilla alle seitsemässä tunnissa. Olo normalisoitui jo samana iltana. Palautuminen on hyvää luokkaa. Se kielii taas harjoittelun sisällön sopivuudesta, tehojakaumasta. Kevyttä - reipasta ja kovaa on sopivassa suhteessa. Homma ei puuroudu. Olen myös välttänyt loukkaantumiset. Kop-kop. Reidetkin on pysyneet letkeänä - toistaiseksi.

                 Isoin ongelma on ollut kalenteri. Kun harjoittelet vapaalla paljon ja työpäivinä vähän kevyemmin niin missä lepäät? Vapaapäivä on harvoin vapaapäivä. Se on haaste. Se on välillä jopa ongelma. Sen kanssa on ollu taiteilemista. Epäilen, että menen aivan sulan rajamailla, mutta vielä on ainakin jää kantanut. Lintulan (Iso-Sydänmaanreitti) sulilla upposi muutoin taannoin jalka muutaman kerran syviin vesiin. Toivottavasti se ei ollut kuvaa tulevasta.

                Yksi auttanut muutos on ollut hylätä viikko - viikko rytmit. Minulla ei ole enää Ma-Su keveitä, kovia tai määrä viikkoja. On pakko syventää tulkintaa kalenterista. Esim. nyt oli kevyt jakso Su-La. Alun perin tuleva 100km rypäsrutistus piti olla Ma-Ti. Mutta arkimenojen vuoksi se on nyt noin 44h rypistys. Alkaen tänään Su n.klo.17 ja loppuen viimeistään Ti n.klo.13. Tiistaina illalla onkin sitten tytön joulujuhlat. Siellä voi vaikka itkettää monestakin syystä. Seuraavana päivänä onkin sitten "vain" aamuvuoro ja 10km kevyt lenkki.

                 On kait tervettä, että välillä sitä itsekin miettii, että onkohan tämä kaikki nyt tämän arvoista. Siis kyllä, minäkin. Mutta niin kauan kuin tämä pysyy hallinnassani ja ympärilläni olevat pysyvät onnellisina, on tämä nastaa. Tuo mietintä tuli nimittäin pari päivää sitten aika salakavalasti päähäni, kun olin juuri käynyt 26km lenkin, josta oli aimoannos lumista, upottavaa hankipolkua. Reidet huusi muutaman tunnin hoosiannaa lenkin jälkeen, enkä tahtonut jaksaa istua suorassa, jotta voisin syyä. Voivottelin ja voihkin. Häntä oli koipien välissä. Niistetty olo, jossa tuli tuollainenkin ajatus mieleen.

                 Suurin osa 600 tunnin vuosisaldosta on kuitenkin mukavaa lenkkeilyä, mutta jopa harrastepuolella täytyy kehittyäkseen joinakin kuukausina laittaa itseään "hieman" ahtaalle. Tämäkin seikka on hyvä ottaa esille, jottei tulisi harhakuvitelmaa masokismista, sillä kun 80-90% tästä on silti sitä lepposaa lenkkeilyä.

                Ehkä yksi asia joka on minua kantanut tässä harrastuksessani on ollut se, että minulla on lupa lopettaa tämä vaikka tänään, jos huvittaa. Niin on ollut alusta asti. En tule harrastamaan mitään harrastusta enempää kuin se hyvältä tuntuu. Kaiken pitää tulla omasta halusta. On tärkeää antaa itselleen oikeuden kääntää venettään tarvittaessa. Elämä on ihanaa itsessään. Sellaisenaan kuin se siltä tuntuu. Juosten tai ilman. Sieraimien kautta aistien.

              10 päivän päästä päivän lyheneminen loppuu ja alkaa auvoinen aika pidempien päivien. Jollei asu Lapissa, jossa on kaamos aika. Mielenkiintoista sekin. Elämä on.


Ps. Tähän loppuun lisään mahdollisesti YouTube videon alkuviikosta, jos innostun taltioimaan jotain 44h ja noin 100km pikku ryppäästäni. :=) 

Sunnuntai ilta. Rypäs avattu...

Ma-aamu. Ryppään osa....

Ma-ilta. Ryppään osa...

Ti-aamupäivä. Ryppään viimeinen osa ja video



Onni Vähäaho, Nivalassa 11.12.2016          

torstai 8. joulukuuta 2016

PAIKALLISTA VOIMAA

                   Tänään ilmestynyt paikallislehtimme, Nivala-lehti sisälsi ainakin kaksi itseäni puhuttelevaa tekstiä. Siinä oli paljon sitä pohjaa, josta on tullut ponnistettua siihen tasanteelle, jossa nyt olen. Tästä kelpaa katella, ja tästä näkee katella, sillä sittenkään ei ole tärkeintä miten korkealla olet vaan se, mitä näet, mitä annat silmiesi kertoa aivoillesi.

                   Niemelän Maunon, "Mannan", teksti eläkeläisten aktivoitumisesta oli erittäin kantavaa. Kantavana esimerkkinähän "Manna" on toiminut koko elinikäni. Kun oli 80-luvun alussa sisulisä-ikäinen pojan kloppi, oli "Manna" yksi suurimmista esikuvista ja tiennäyttäjistä. "Manna" opetti sekä harjoittelun työnteon että suoritusten rentouden merkityksen. "Manna" on ollut aina uskottava. Hän on vain ollut oma itsensä. Hänen ei tarvinnut koskaan myydä oppejansa. Ne ostettiin poikien kanssa kauppaamatta. "Mannan" taito on ollut aina antaa kuulian oivaltaa.

                   Olen aika ajoin pohtinut tämän pienen paikkakunnan haittoja. Muutamia kertoja olen puolileikilläni vaimolleni sanonutkin, että eiköhän muuteta täältä "väljemmille vesille". Täällä "kaikki tuntee kaikki". Se ei ole aina eduksi. Tällaisena päivänä katson kuitenkin enempi myös tämän - etten sanoisi - yhteisön voimaan. Kulkiessani kaduilla, voin tavata idoleitani, oppi-isiäni. Voin tuntea sitä juurellisuutta, jonka ansiosta minusta on tullut sellainen kuin olen. Nimenomaan sellainen kuin olen, eikä sellainen miksi pitäisi ehkä tulla.

                   Minun filosofiassani halutaan kiittää ja arvostaa ihmisiä vielä kun ne ovat elossa. Muistokirjoitukset eivä tavoita enää kohdetta. Siksi halusin kirjoittaa tämänkin blogin.


                   Toisessa jutussa kerrottiin paikallisen bändin, noin 10-vuotta toimineen Veijjon perikunnan hienosta ideasta yhdistää aidot sotaveteraanit Kari Tapion vanhaan kappaleeseen "Taistelija". Idea oli erittäin jalo ja tulkinta kosketti ihokarvoja syvemmälle.

                   Arvostus Veijjon perikuntaa kohtaa nousi kertaheitolla maksimiin. Harmi, etten ollut oivaltanut aikaisemmin bändin suuruutta. En osannut arvatakaan miten hyvin he soittavat ja miten hyvin heidän laulaja, Sami Toivoniemi laulaa!  Onnittelut koko bändille loistavasta kokonaisuudesta. En yllättyisi vaikka polkunne johtaisi tulevaisuudessa isoimmillekin lavoille. Vai mitä mieltä lukijat ovat alla olevasta tuotannosta?



Onni Vähäaho, Nivalassa 8.12.2016          

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

NHL TILASTOT - MAALIVAHDIT

                       Seuraavassa päivitys maalivahtien kaikkien aikojen tilastoihin. Päivitysjaksona kauden alun pelit.



NHL TILASTOPÄIVITYS – MAALIVAHDIT



               PÄIVITYSVÄLI: 12.04.2016-7.12.2016



(KT) = Kaikkien aikojen tilastossa



KÄYTY LÄPI TOP 300:sta  300/300


Erityiset huomiot:

               Floridan ykkösvahti, Roberto Luongo, 37, on aktiivien ykkönen ja KT:ssa sijalla kuusi. Luongolla on 445 voitoa, 944 ottelusta. Luongo oli kauden kolmen viimeisen kuukauden kuudenneksi voittoisin maalivahti. Luongo on hyvää vauhtia matkalla kolmanneksi maalivahdiksi koko NHL-historiassa, jotka ovat pelanneet +1000 nhl-ottelua, Martin Brodeurin (1266ottelua) ja Patrick Roy´n (1029ottelua) tavoin.

               Ny.Rangersin ”muotiguru” Henrik Lundqvist, 34 nousi niin ikään yhden sijan alkukauden aikana. ”Henkka” on nyt sijalla 14 KT:ssa. Voittoja hänellä on nyt 386 ja nollapelejä komeat 60 kappaletta. Myös 700 (706) ottelun raja rikkoutui alkukaudesta.

               Miikka Kiprusoff on edelleen KT:ssa paras suomalainen 319 voitollaan. Sillä irtoaa KT:ssa sija 26.

               Paras aktiivi-suomalainen on Kari Lehtonen, 33 (DAL) sijalla 38, 278 voitollaan, 569 ottelussa. Lehtosen alkukausi on ollut takkuinen, eikä voittoja ole kertynyt kuin viisi kappaletta.  

               Vasta 29-vuotias Carey Price (MTL), nousi jo KT:ssa sijalle 52. Alkukaudella eniten voittoja (14voittoa) yhdessä Tuukka Raskin ja Segei Bobrovskyn kanssa ottanu Price on kasannut urallaan jo 247 voittoa, 465 ottelussaan.

               Antti Niemi, 33 (SJS), saavutti 400 ottelun rajan. KT:ssa Niemi on sijalla 67, 220 voitollaan. Lehtosen tavoin myös Dallasin toinen suomalaismaalivahti on ollut vaisu alkukaudesta viiden voiton saldollaan.

               Tuukka Raskin, 29 (BOS), huikea alkukausi näkyy myös tilastoissa. Rask on nyt sijalla 94 KT:ssa 181 voitollaan, 349 ottelussa. Alkukauden aikana 19 ottelussa on kertynyt 14 voittoa ja kolme nollapeliä.

               Columbuksen ykkösvahti, Sergei Bobrovsky, 28, saalisti alkukaudesta Tuukka Raskin tavoin 14 voittoa ja kolme nollapeliä. KT:ssa Bobrovsky on sijalla 113, 154 voitollaan, 288 ottelussa.

                
Päivitysvälin tehokkaimmat voittoisimmat maalivahdit TOP10:

1. Carey Price (MTL)               18ottelua/14voittoa
2. Tuukka Rask (BOS)             19ottelua/14voittoa
3. Sergei Bobrovsky (CBJ)        21ottelua/14voittoa
4. Jake Allen (STL)                  20ottelua/13voittoa
5. Martin Jones (SJS)             22ottelua/13voittoa
6. Cam Talbot (EDM)               25ottelua/13voittoa
7. Craig Anderson (OTT)          19ottelua/12voittoa
8. Corey Crawford (CHI)          20ottelua/12voittoa
9. Henrik Lundqvist (NYR)        21ottelua/12voittoa
10. Peter Budaj (LAK)              23ottelua/12voittoa

              
  Maalivahtien top 300 –voittotilastoon nousi päivitysjakson aikana:

292. Jacob Markstrom,  26, VAN  32 voittoa(96ottelua)

  Maalivahtien top 300 –voittotilastosta tippui:

Jani Hurme              29 voittoa.


Onni Vähäaho, Nivalassa 7.12.2016

lauantai 3. joulukuuta 2016

KUNTO KEHITTYY

                  Menneen kauden jälkeen sitä oli tovin aika dille-dong. Kunto oli raihnainen kauden 2016 jälkeen aikansa. Uutta kuntoa kaudelle 2017 olen työstänyt vasta kuukauden päivät. Yllättävän nopeasti siihen nähden näyttäisi alkavan kunto tarttuun isoon ruhooni. Tänään vietettiin nimittäin I-SR2014 talviperhereitillä (n.12km/kierros) pikkujouluja. Meitä oli ainakin kuusi juoksemassa/kävelemässä. Lisäksi oli muuta väkeä reitillä, tietämättä pikkujouluistamme mitään.

                  Tänään tuli kierrettyä viisi kertaa tuo talviperhelenkki. Polku alkoi parantua päivän edetessä, pakkasen kiilatessa ja väen kiertäessä reittiä. Lähtökohta oli, että takaosan 4km silmukka oli noin minsan/km hitaampi kuin ideali. Lopulta se oli max.30sek/km hitaampi. Muutoin polku oli jo lähellä priimaa. Tuolla mieli lepää ja kulkijan kunto kasvaa. Niin on tehnyt omanikin. Viisi kierrosta, 59,1km meni aikaan 6:58:40h. Kevyttä nautiskelu etenemistä. 6min hölkkää + 1:30min kävelyä rytmillä. 7:05min/km oli keskivauhti. Keskisyke 126 oli ihan ok. Tietysti olisi voinut olla matalampikin, mutta lumisella polulla ja repun ollesa takin alla syke nousee herkemmin. Yhtä kaikki, meno oli hämmästyttävän kepeää ekat kolme kiekkaa. Neljännellä askeleen lennokkuus vähän läsähti, mutta viides oli taas aivan hyvää tekemistä. Kierrosajat oli sangen tasaiset: 1)1:22h.. 2)1:24h.. 3)1:23h.. 4)1:25h.. 5)1:25h.. Maratoni täyttyi ajassa 4:56h.

                    Täytyy kyllä olla tosi tyytyväinen. Ihmisen pitää osata olla rehellinen molempiin suuntiin. Nyt on aihetta hymyyn. Näyttää kyllä tosi hyvältä ja luotto tulevaa kautta ja sen tavoitteita kohtaan kasvaa.

                    Alla video noin 43km ja 5h kohdalta. Kyllähän tuo vielä juoksulta näyttää, vaikka tuo kohta aika pehmoinen olikin jukostaa. Liikunnan iloa kaikille!



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.12.2016