PEP2018 TAIANOMAISTA HUUMAA

                     Iloinen, lämmin ja erittäin tuulinen tunnelma oli läsnä Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2018 tivolin auettua lauantai aamuna jo aamu kuuden jälkeen. Paikka täyttyi vaivihkaa iloisista elämysseikkailijoista kuin kesäketo kukista. Kaikkien suunta oli päivän aikana metsäisille poluille ja tivoliväki oli sonnustautunut liikunnallisiin kuteisiin ja kopukoihin. Kenkäkauppa kävi hyvin paikalle tulleilla myyjillä ja esittelijöillä. Hoka One One oli kuuma kenkävalinta poluille turvaksi. Kioskilla oli jonoa ja Poni ilahdutti Junior radalla.

                Aamutuimaan kiisivät 57km perusmatkalaiset väliaikalähdöllä metsän siimeksiin. Kaikki, myös kokeneimmat tuntuivat hieman jännittävän ja se lisäsi ainutlaatuisuutta matkaan lähettäjän sisälläkin. Ensimmäiset lähtivät aamu seitsemältä ja viimeinen aamu kymmeneltä. Hurjan reittiennätyksen (5:16:45) tehnyt Jaakko Eskelinen söi vielä aamupuuroa, kun ensimmäiset olivat jo 12km väliaikapisteellä.

               Käsin kosketeltava tunnelma valtasi koko alueen. Uskomaton yhdistelmä iloa, vapautta ja jännitystä samaan aikaan. Läsnä olleella energiamäärällä pyörisi melkoinen turbiini, sillä niin oli upeaa seurata metsään hölkkäävien ja kävelevien kepeää menoa. Suoritusten jälkeen parasta oli kaikilla itsensä voittaminen ja voimavara pankin täyttyminen.

              Kisan jälkeen kaikki saivat mitalin kaulaan ja tuoreeltaan juomaa ja energiaa. Saunan ja suihkun jälkeen maistui niin liha kuin kasviskeittokin. Suosituimpia kommentteja olivat: "-Mukavan kuivaa". Pidemmällä käyneet: "-Olipa haastava ja tekninen reitti. Ensi vuonna uudestaan ehdottomasti".

              Kisassa tehtiin kaikkiaan viisi reittiennätystä.

PEP2018 tapahtuman  REITTIENNÄTYKSET

 VIISI UUTTA REITTIENNÄTYSTÄ!!!

Tytöt 5km  Veera Vähäkangas 23:00 (v.2017)
Pojat 5km  Aapo Heiskanen  20:38 (v.2018)

Naiset 12km  Tiina Männikkö 1:02:41 (v.2018)
Miehet 12km  Erkki Vähäsöyrinki 51:29 (v.2017)

Naiset 26km  Josefin Sandvik  2:28:17 (v.2018)
Miehet 26km  Matti Myllylahti 2:07:23 (v.2016)

Naiset 57km  Mia Tuoriniemi 7:16:08 (v.2018)
Miehet 57km  Jaakko Eskelinen 5:16:45 (v.2018)

 Miehet 57km

  Naiset 57km

  Miehet 26km

 Naiset 26km

  Miehet 12km

 Naiset 12km

 Tytöt 5km

 Pojat 5km




 TULOKSET KOKONAISUUDESSAAN LÖYTYY

TÄÄLTÄ


               Ajanotollisissa sarjoissa oli 84 osallistujaa, Ilman aikaa halusi kirmata 17 osallistujaa, sekä junioriradalla viihtyi 10 henkilöä. 

               Kisavideo valmistuu lähiaikoina. Samoin kuvagalleria linkki. Tässä niitä odotellessa yksi video.


Onni Vähäaho, Nivalassa 12.8.2018

PEP2018 ALKUPALAA

                       Tässä ensi hätään jotain PEP 2018 tapahtumasta, josta virallinen anti luonnollisesti antaa odottaa. Tapahtumassame oli mukana 111 liikkujaa, joka on upea asia! Yes!

                Kilpasarjojen tulokset löydät täältä: TÄSTÄ
                Kilpasarjoissa oli yhteensä 84 osallistujaa. Hupisarjassa 17 ja Junior radalla 10.

                      Pikkasen kuva -ja videokoosteen tein omista materiaaleista ensi hätäänne. Kiitos talkooväellä ja kisaajille. Aivan greisi upeat päivät tämän tapahtuman kanssa takana.

PEP2018 tapahtuman  REITTIENNÄTYKSET

 VIISI UUTTA REITTIENNÄTYSTÄ!!!

Tytöt 5km  Veera Vähäkangas 23:00 (v.2017)
Pojat 5km  Aapo Heiskanen  20:38 (v.2018)

Naiset 12km  Tiina Männikkö 1:02:41 (v.2018)
Miehet 12km  Erkki Vähäsöyrinki 51:29 (v.2017)

Naiset 26km  Josefin Sandvik  2:28:17 (v.2018)
Miehet 26km  Matti Myllylahti 2:07:23 (v.2016)

Naiset 57km  Mia Tuoriniemi 7:16:08 (v.2018)
Miehet 57km  Jaakko Eskelinen 5:16:45 (v.2018)


Onni Vähäaho, Nivalassa 11.8.2018

MENNYTTÄ JA TULEVAA

NORJAN UPEASTA VUORISEIKKAILU matkasta 
tässä pieni videokooste. 

 
                     Joskus puolitoista tuntia on lyhyt, joskus pitkä aika. Juna on juuri lähdössä taas asemaltaan. Känninen ääni saapuu vaunuun. -"Jaa, missä se minun paikka..ööö.. no-niin. Terve, piti lähtiä Helsinkiin asti kahtoon lasten-lasta, kun ne niin pappaa ootti". Voimakas tuoksu meinaa sekoittaa kerrotun sisällön. Loman piti loppua vasta päivien päästä, mutta työ suorastaan istuu viereeni. Koitan olla lomalla ja katsoa enempi ikkunasta näkyviä maisemia. Näkymää kuorruttaa oikealta tuleva minttuviinan maku, joka ei sinällänsä paha ole, mutta tässä on jo suoritus kestänyt tovin ja haju on saanut sävyjä.

                  Pian selviää vajaa kuuskymppisen koko elämä. Saan saman kertomuksen arviolta kuuteen kertaan. Kaikki kerrat samalla kielellä. Tämä oli helppo ymmärtää ja jo kuuden kerran jälkeen pystyin muistamaan tarinan; Elämä täynnä kovaa töitä. Paljon töitä. Paljon pois kotoa. Ero. Kallis ero.. vältellessäni tekemästä yhtään kysymystä jäi ainoastaan hieman epäselväksi alkoiko alkoholin nauttiminen ennen vai jälkeen ongelmien. Veikkaan enemmin. Raskas työ, raskaat huvit, raskaat seuraumukset ovat monen suomalaisen miehen ongelma. Sekä puhumattomuus. Moottorillisia vehkeitä osataan rapata ja kädet sotkea autotallissa, sekä väkijuoma nauttia, mutta sosiaalisuus ja vuorovaikutus näyttää olevan sukupuolemme heikkous. Sen mitä olen tulkinnut elämää seuratessa. 

                 Mies junassa on reppana. Hyvänluontosen oloinen ja kohtelias, vaikka lajilleen tyypillisen köyhäpuheinen, jos ymmärrätte. Mies, joka tarvihtis kolme asiaa. Terapian, oma motivaation ja sen jälkeen tarpeeksi jämäkän naisen. Mutta minä en edusta nyt apua ja loikkaan lopulta pois junasta pääteasemalle. Matkani jatkuu.


                 Heinäkuu ja loma on taakse jäänyt. Ahh, miten hieno kuukausi. Paljon aikaa perheen parissa. Parasta mitä voi olla. Myös 555 juostua kilometriä, liki 12 000 noustua metriä ylöspäin ja kaikkiaan 74 harjoittelutuntia. Tuo upea kuukausi antaa pohjan tulevaan - niin arkeen kuin tavoitteisiin harrastuksen puolellakin. Reilun viikon päästä lauantaina on Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2018, iloinen koko perheen tapahtuma, jossa olen toimitsijana ja kilpailujohtajana tällä kertaa. Kannustan teitä mukaan tulevia iloiseen fiilikseen ja hyviin tuloksiin. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi koko kesän urheilulliseen kohokohtaan Nivalassa.

               Tässä pieni vinkki pep2018 tapahtumaan tuleville:
"Nyt kannattaa ilmottautua ennakkoon vältääksesi ruuhkaa kisa-aamuna kisapaikalla. Huomiothan, että paikan päällä ilmottautuessasi meillä käy valitettavasti vain käsiraha. Retromeininki.


Ennakko-ilmoittautuminen päättyy siis Ma 6.8. Ilmoittautumalla ennakkoon säästät myös rahaa. Perusmatkalle (57km) ilmoittautuminen päättyy kokonaan jo Ma 6.8. ja Ti 7.8. klo.18.00 julkaistaan väliaikalähdön lähtöjärjestys perusmatkalle. Muilla matkoilla yhteislähtö.

Ps. Vinkkinä pakollisissa varusteissa 12, 26 ja 57km matkalla olevaksi MUKIksi. Sen voi tehdä helposti leikkaamalla joko Maitopurkin yläosan pois tai jos haluaa vielä pienemmän niin trip-mehusta leikkaa yläosan pois.

Hyviä viimeistelyjä kaikille"!


PEP2015 kisavideo
PEP2016 kisavideo
PEP2017 kisavideo



                    Oma urheilullinen katse osoittaa syyspäiväntasaus viikonlopulle, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Hetkeen, jolloin kysytään äärimmäistä kestävyyttä ja sitkeyttä. Kyseessä on "Suomen Barkley Maraton", Pyssymäki Ultra Festival 2018, PUF2018 22-23.9.2018, jossa taas yritetään päästä maaliin kisassa, jossa ei kukaan ole vielä päässyt maaliin. Yritys tehdä "mahdottomasta" mahdollinen. Se on se juttu.


PUF2017 kisavideo


Onni Vähäaho, Nivalasa 3.8.2018

ELÄMYS SEIKKAILU POHJOISMAIDEN VUORILLA

                    Vuosia sitten minulle näytettiin kuvia tuntureilta ja vuorilta. Silloin ne tuntuivat mukavan etäiltä haaveilta. Kuvia näyttänyt ystäväni Pasi Koskinen jaksoi säännöllisin välein muistuttaa, että hän voisi auttaa haaveen toteuttamisessa lähtemällä oppaaksi. Lopulta aika kypsyi ja oli elämysseikkailun aika. Ajankohdaksi valikoitui kesäloman loppupuoli. Vahvasti perhe-orientoituneena miehenä ja isänä ajatus 8 päivän irtaalla olosta perheen luota loi sisälleni ristiriitaa. Täytyi lopulta vain uskaltaa lentää epämukavan kauas pesästä.

                   Lähtöä edeltävä päivä oli ennätys kuuma, kuten jo monta viikkoa on ollut. Nukkuminen ennen junan lähtöä ei onnistunut ja seuraus oli, että Pasi sai noutaa Kolarin asemalta zombin, jolla oli tukka liimaantunut hiestä päähän ja silmät katsoi jonnekkin kaukaisuuteen. Karmeinta oli, että vielä vuorokauden valvomisen päälle täytyi jaksaa matkustaa asuntoauton kyydillä liki 300km Kilpisjärvelle. Matkalla haettiin ruokaa viikoksi ja sen semmoista. Perillä asetuttiin ja liikkeet tuntui yhä kohmeisimmilta. Oli kuitenkin määrä lähteä jaloittelemaan. Ohjelma alkoi heti - ei armoa. No mercy!

                  Lenkkinä oli Saanan huipulle (vähä yli 1000m korkeuteen) juokseminen, käveleminen ja kiipeäminen - jota tuli tyylilajina toistumaan eri suhteissa muinakin päivinä. Keskiössä oli maisemien ihailu ja vuoriopas Koskisen loputon info tulva. Maisemat salpasi, vaikka muuten tietoisuus valvomisen vuoksi oli niin ja näin. Pysyin yllättäen koko lenkin kuitenkin pystyssä ja selvisin kai(?) vähintään välttävästi päivän haasteista. Saanan päälle kiipeämisen haasteellisuuden koin omassa viisi pykäläisessä asteikossa 2/5 tasolle. Lenkkien kestot ja sen semmoiset tiedot laitan tämän raapustuksen loppuun. Malttamattomat voivat sieltä niitä tiirailla. Jossain vaiheessa ilmestyvään matkavideoon tulee sitten kuvia ja videoita enempikin näkyviin. Keskiössä on maisemat, joten koitan välttää jo turhankin monta kertaa nähtyjen herrojen jatkuvaa esille nostoa.

        Kuva Saanan huipulta, jossa tapasimme mm. Rami Oravakankaan.

                 Toisena päivänä heräsin jo puoli kuudelta. Olisi tyylitöntä kuitata univelat samantien. Edessä oli koko reissun pisin lenkki. Paljon minulle uusia kivi -ja maa elementtejä. Tunturialustojen juostavuus oli pääasiassa yllättävän hyvää. Toki ajoittain oli hitaampaakin varvikkoa. Kolmen valtakunnan (Suomi, Ruotsi ja Norja) alueella kulkenut lenkkimme oli kokemusrikas. Ylivoimaisesti laajin kattaus eri maa ja polkutyyppejä. Aika kului nopeasti, eikä perille päästyä meinannut millään uskoa, että olimme olleet lenkillä normaalin työpäivän mitan. Tällä lenkillä ei ollut oikeastaan juurikaan kiipeilyhaasteita. Olkoot kiipeilyhaasteellisuus tässä lenkissä 1/5.

                                 Maisemat olivat kohdallaan kaiken aikaa.


                 Kolmantena päivänä hurautettiin Pasin asuntoautolla pitempi siivu ja aina Signaldaleniin saakka. Maisemat oli henkeä salpaavat - aavemaisen korkeat vuoren huiput näyttivät välillä itseään pilviverhojen takaa. Tunnelma oli paikoin epätodellisen hieno. Lopulta sujuttelimme vuorten väliin Signaldalenin laaksoon, jossa olimme vain 100 metriä merenpinnan yläpuolella kylmävetisen joen varrella. Ideali leiripaikka. Samalla olimme myös kaikkien verkko -ja puhelinyhteyksien ulottumattomuudessa. Pitkä etäisyys kotiin ja pitkä perheestä irrallaan olo oli kaikkein vaikeinta reissun alkupuoliskolla.

                 Vielä samana iltana kävimme ns. "Zig-Zag" polulla, joka johti likellä olleen vuoren juurelle. Siellä menimme jo hieman kiipeilyäkin vaativia baanoja aina noin 1000 metrin korkeuteen. Sieltä löytyi puhelinkentät pienen etsinnän jälkeen ja saimme soitettua päivittäiset nallepuhelut kotiin. Suurin yllätys oli, että noinkin korkealla sai tosissaan listiä jättipaarmoja. Kiva lenkki, jossa takaisin tullessa tuli harjoiteltua hieman suunnistusta polun ulkopuolellakin. Kiipeilyvaativuus tuntui itsestä olevan luokkaa 2/5. "Zig-Zag" polut olivat upeita ja tuli huikea alppitunnelma. Wau!

                        Zig-Zag polku kiemurteli rinteessä.

                  Neljäntenä päivänä oli etukäteen ajateltuna haastavin huiputus. Barras, paikallisesti ilmaistuna "Paras". Sen huippu näkyi jo Kilpisjärvelle, jolloin se näytti jopa mahdottomalta. Hieman jännitti lähteä lähestymään. Vuoriopas Koskinen tuntui olevan puolestaan täpinöissään ja syvänä vuorimiehenä häneltä tuli loputon tietotulva valtaisalla intohimolla artikuloituna. Kerroinkin hänelle jo edellisenä päivänä, että täytyy ihailla hänen paloa asiaan. Vuorioppaan diipissä opastuksessa tulimme vallan vaivihkaa viimeisen edettävän kilometrin juurelle. Edessä oli enää yksi kilometri, mutta 300 metriä nousua (30% keskikulma) kohtisuoraa ylöspäin. Maisema oli kuitenkin yllättäen lempeä ja tunsin olon kaiken aikaa turvalliseksi. Olin jännittänyt turhaa. 30% on lopulta aika ok. kiivetä, toki aina keskittyä täytyy. Viimeisen kilsan juurella oli yhden pariskunnan parempi puolisko kyynel silmässä, kun rohkeus ei riittänyt ottaa tuota viimeistä kilsaa. Lohdutimme häntä, sillä lopulta kyse on vain siitä, mikä kenestäkin parhaalta tuntuu. Täällä vain saa, ei pidä. Kiipeilyvaativuus 3/5.

                  Barraksen huipulle pääseminen oli lopulta paljon helpompaa kuin mitä olin kuvitellut. Suurin yllätys oli, että paarmoja sai listiä Barraksen huipullakin! Sen sijaan maisemat päällä oli vielä ajateltuakin upeammat. Maisema-ähkyä pukkasi tällä reissulla.

                   Pilvien yläpuolella. Barras. 1419m merenpinnan yläpuolella.

                  Illalla paistoimme makkaraa. Ja taisipa olla, että myös tuona iltana jouduimme käymään ainakin kertaalleen alueen amoniakkihuoneessa, jossa istumistekniikkamme kehittyi valtavasti leirin aikana. Jätän tarkemman kuvailun lukijoille mielikuvaksi.



                  Viides päivä. Kestollisesti pisin lenkki ja nukuimme aamulla vielä kaiken lisäksi pidempään, joten edessä oli todella pitkä päivä. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei runsaat nousumetrit tuntuneet ollenkaan jaloissa. Edellisen päivän yksi hieman reippaampi (4:37) kilsa tuntui vain vetristäneet jalkoja. Tehot olivat kävelylenkkejen luokkaa (kolmella lenkillä keskisykkeni oli alle sadan), mutta ei sillä ollut väliä. Tämän reissun pääasia oli nähdä upeita maisemia ja se toteutui enempi kuin paremmin ja erittäin hyvässä seurassa. Yritinkin muistaa kiittää Pasia joka lenkillä saamastani tilaisuudesta.

                 Juoksimme viidentenä päivänä ns. Gabbohytan vanhaa sotatietä kohti Peltsania. Nousimme siis Norjassa sijaitsevasta Signaldalenin laaksosta aina helpostikin Ruotsin valtion puolella sijaitsevalla Peltsanin huipulle. Tämän deltajin (Peltsan Ruotsin puolella) tajusin vasta kotona Garminin kartasta. Nyt ei nuoltu enää rajoja vaan oltiin heittämällä Ruotsissa! Heissan vaan.

Peltsan on päältä kuin lentokenttä, jossa on laattakiveä. Huippu 1442m wikipedia.


                Peltsanin retki oli leppoinen lukuunottamatta yhtä hetkellistä myräkkää, jonka aikana sai kaivaa repusta niihin olosuhteisiin tarkoitetut varusteet päälle. Ilma kuitenkin tyyntyi nopeasti ja Ruotsissa (Peltsanilla) paistoi aurinko. Ja leivät maistui, sillä olimmehan nelisen tuntia jo taivaltaneet ja naureskelleet. Matka oli ollut upea, sillä tamperelainen vaellusporukka teki meille sauvoista kunniakujan menomatkalla.  Myös noin 1100 metrin korkeudessa meitä ohjannut poron vasa oli upea näky.

                     Vasa vuoren rinteellä.


                Palatessa erehdyin maatahipovan kevyellä hiipimis askelluksella keskittymään maisemien kahteluun ja vedin pienet pannutukset. Pari nirhaumaa ja matka jatkui. Hyvä muistutus, ettei miehen kannata yrittää liiaksi keskittyä moneen asiaan yhtä-aikaa. Tuon jälkeen otin keskittymistä jalostavan kahden kilsan kiihtyvän pätkän tekniseen myötämaahan 4:35..4:07 kilsavauhdein. Nuo pienet pyrähdykset tuntui aina kuin retkien loppuverryttelyiltä. Tuntui sopivan minun lihaksistolle. Kiipeilyvaativuus 2/5.

               Aamupalan jälkeen seuraavaa ateriaa nautittiin ilta kahdeksan tienoilla! Ruokaa menikin sitten aina lenkin jälkeen ämpäri kaupalla. Vuoriopas Koskinen on myös mainio Kokki-Koskinen.


               Kuudes päivä. Edessä jännittävä seikkailu ikuisen jäätikön vierelle, jos vain päästäisiin. Pasikaan ei ollut tuolla asti käynyt, joten ilmassa oli todellisen seikkailun tuntua. Maisemat oli taas omalla tavallaan huikeat ja Vuorioppaan into huikea. Menomatkalta ei löytynyt kiveä, jonka päälle opas ei olisi kamunut.

                  Opas tähyää suuntaa kiven päällä.


              Mielestäni koko seikkailun vaativin kiipeäminen ja pitkä keskittyminen ennen perille pääsyä. Läpi huikeiden vuoripahtojen. Kiipeilyvaativuus 4/5...

              Etsi kuvasta Pasi ja funtsi suhteellisuutta.

               ... lopulta löysimme lumen ja jään. Kivaa vaihtelua taas. 

                   Jäätikkö. Salaperäisiä näkyjä vuorten välissä.

                     Palatessa innostuin taas rallateleen sotatiellä aina 3:30min/km vauhteihin saakka. Kiihtyvä kilsa kapuloita rentouttaen 4:17minuuttiin.

                     Lenkin jälkeen tuttuun tapaan peseydyimme ja söimme. Eli ihan peruseloa. Sitten siirsimme leirimme noin 30 kilsan päähän Suomen rajasta, Heligskogeniin. Sieltä löytyi tosi idyllinen paikka ja saimme totaallisen oman rauhan jälleen. Mukava tuuli piti itikat hiema loitompana. Paistoimme makkarat. Olo tuntui jopa hieman hoikemmalta. Olimme myös terveitä molemmat.

                   Seitsemäs päivä ja maisemamatkailu jatkui jalkaisin. Pasi johdatti meidät upealle hiekkatielle, jossa nousu tuntui jatkuvan loputtomiin. Pasi kannusti juoksemaan minua omia menojani mäen päälle. No, juoksin sitten omaa rentoa tahtia alakynnyksen tuntumassa. Kilsaan tuli 71 nousumetriä (7% keskimääräinen nousu) ja se otti aikaa 6:25minuuttia. Tuntupa mukavalta.

                 Nousumetreillä ei nyt enää täysin hulvattomasti mässäilty, mutta tulipahan niitä tällekkin retkelle yli 600 metrin edestä. Ylimmästä paikasta näki aika kivasti mm. tuon ylös kapuavan hiekkatien. Kiipeilyvaatimus 1/5.

              Heligskogenin maisemia.

      
                 Lenkin jälkeen peruskuviot ja siirsimme leirin Suomen puolelle Ropin pirttiin, jossa oli tosi idyllinen leirialue. Matkalla satoi vettä ku aisaa ja ukkonen pauhasi. Lämmintä oli perillä 12 astetta. Hurjat viestit kotiseuduilta kielivät yli 30 asteen lämpötiloista. Takki päällä niitä mietin ja jopa niitä odotin.

                Ropin pirtissä kävimme saunomassa ja Vuoriopas uimassa (hengähtämässä raskaan opastuksen hikiänsä raikkaaseen veteen). Pian oli taas iltavellin aika ja nukkumatti. Tosin meitä alkoi jo reissu niin naurattaan, että taidettiin naurun remakassa nukahtaa.


                 Kahdeksas ja viimeinen päivä. Heräsin Pasin huomenten toivotuksiin. Hyvä yö jälleen takana. Asuntoautossa tuli nukuttua kauttaaltaan hyvin. Pikainen aamupala ja nyt jo varsin kotoisen tuntuisille, soisille alustoille. Lenkissä oli vieläkin enemmän jo palauttelun makua ja siitä jäi kiva loppufiilis. Enää ei ollut ohjelmassa kiipeilyä vaan puhdasta juoksua/kävelyä. Rento ja kiva elämysseikkailu oli juoksujen osalta pulkassa.

                   Olin Lapissa - eihän uskois?

                 Enää olisi kotimatka, joka kestikin sitten liki kellon ympäryksen verran. Pasi vei minut Kolarin asemalle. Matka meni mukavasti, mutta liki seitsemän tunnin junamatka oli sitten jo toinen luku. Kuuba oli suhteellisen sekaisin, kun laitoin aamulla viiden jälkeen vasta nukkumaan ja heräsin jo puoli yhdeksän. Voidaan melkein sanoa, että ympyrä sulkeutui. Nukkumatta reissuun ja nukkumatta takaisin.

                  Miltä nyt tuntuu? Kokemus oli odotetun upea. Kiitollisuus näkemästä on monitavoin suuri. Opastus, sää ja terveys tulee ensimmäisenä helposti mieleeni. Kiitos vielä kerran Pasille! Fyysisesti reissu oli paljon helpompi kuin ajattelin. Huolimatta runsaasta ulkoilusta (yli 36 tuntia ulkoilua, josta tehokasta menoa yli 28 tuntia),vähää unta lukuunottamatta tunnelma kropassa on varsin vetreä. Jalkaterät heilahtelee iloisen vaivattomasti kohti pakaroita. Tästä on kiva jatkaa turvallista peruseloa kotimaisemissa ja mukavaa arkea perheen kanssa.


Alla lenkkien datat, joita ne kiinnostaa.

										(liik-		(oma
										keellä)		max.
								liik-		keski		177)
				nousu		koko		keellä-		vauhti		keski
päivä		matka		metrit		kesto		oloaika		min/km		syke
1		16,6		761		2:51		2:32		9:10		117
2		43,5		1231		7:16		6:18		8:42		109
3		18		1010		3:41		2:54		9:41		114
4		16,9		1338		4:11		2:56		10:23		105
5		36,4		1603		7:22		5:46		9:30		101
6		20,4		1019		5:16		3:38		10:41		92
7		18,6		631		3:13		2:45		8:54		98
8		14,5		247		2:14		2:01		8:23		99
Yht.		184,9km		7840m		36h4min		28h50min

           Tässä olen matkalla kohti Peltsania Ruotsin puolelle.

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.7.2018    

KOLME DONAA TÄYTEEN

                 Tänä vuonna on tullut jännän paljon kilsoja, vaikka olen yhä enempi hakeutunut poluille tien sijaan, sekä yrittänyt yhä enempi hakea nousuja lenkeilleni. Tänään tuli 3000 (3013,9km) hölkkäkilsaa täyteen tälle vuotta. Samalla nousumetrejä on kasassa nyt vähä yli 20 000. Tosin etenkin tuo nousumetrimäärä on vielä kovin köykäinen. Esimerkiksi menneenä viikonloppuna Ylläs-Pallas-Hetta kisassa 134kilsan matkalaisille näytti tulevan niitä kertaheitolla noin 4000!

                  Hiljalleen tässä marinoidutaan. Kestävyysharrastus on kestävää kuten postimerkkien keräily. Tulokset eivät näy samantien, eikä niiden ole tarkoituskaan. Keskiössä on harrastamisen ilo - ja sitähän piisaa. Tuossa pari päivä sitten kävin kahden kaverini kanssa tuolla Louekalliolla noin kaksi ja puoli tuntia pitämässä seuraa paarmoille. Puolen sataa paarmaa tuli helpostikin listittyä ja toinen mokoma varmaan ehti imaista/puraista. Mutta se ilo kiivetä ja laskea mäkeä on syvällä sisällä. Etenekin alaspäin tuleminen.

                 Juhannusaaton jälkeen en ole varsinaisesti lepopäiviä pitänyt, mutta juoksemisesta toki kaksi päivää vapaata. Toisena päivänä niistä vaelsin tunnin ja eilen kävin vain 8km kevyen fillarilenkin ja muuten vain ilman kelloa käppäileen ja nauttimassa kesän ihmehelteestä. Joskus on hyvä palauttaa muutenkin kuin juoksemalla.

                Tänä vuonna pääsin heinäkuulle asti ennen kuin polvissa oli mitään tuntemuksia. Aikaisempina vuosina polvia on särkenyt herkemmin mäkireeneistä. Nyt runsas mäkisillä reiteillä ja mäissä hurjasteleminen (2:45-3:15min/km vauhdeilla) alamäkeen on tehnyt ajoittain lieviä särkytuntemuksia polviin. Isokokoisuuteni (183/83) on haasteeni. Niin kivaa kuin vauhdikaat rallattelut ovatkin. Paljon on mäkihommien kestävyydessäkin kehittymistä tapahtunut. Etenkin etureidet tuntuvat nykyään kestävän jo runsastakin myllytystä. Samoin vielä keväällä vaivanneet lonkan sivulihakset. Hiljalleen kehitytään kestämään. 

                Lopuksi. Viikonloppuna tosiaankin oli taas iso polkujuoksutapahtuma, kun Ylläs-Pallas-Hetta kisassa oli peräti 1200 osallistujaa. Perusmatkan (eli pisimmän) voitti miehissä Jaakko Eskelinen, parantamalla reittiennätystä peräti yli puolella tunnilla espanjalaisen Hamal Villar Lazaron viime vuotista ennätystulosta! Tulos 15:00:01 134km 3750nousumetriä sisältävällä reitillä oli mm. yli 1,5h nopeampi kuin Juuso Simpasen viime vuoden tulos. Kuuma keli teki monille haasteita, mutta PEP2018 tapahtuman 57km juoksemaan tuleva Jaakko hallitsi haasteet erinomaisesti.

                Trailrunning.fi -sivuston haastattelussa Jaakko kertoi koko polkujuoksukansalle seuraavasta tähtäimestä ja haasteesta, joka on PEP2018 57km matka. NYT JOS KOSKAAN kannattaa tulla osallistumaan PEP2018 tapahtumaan ja näkemään Suomen tämän hetken ykkös polku-ultraaja tositoimissa ja LIVENÄ! ¨

 JAAKKO MAINOSKUVAN OIKEASSA YLÄREUNASSA TREENI PUUHISSA

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.7.2018

HARJOITTELUPUTKI

                   Lomalla ollessa jää enempi aikaa myös omaan pohdintaan. Oma olemassa olo selkeytyy itselle paremmin, kun on aikaa pysähtyä ajatuksien kanssa. Ja kun tämä harrastusblogi on niin myös objektiivinen näkemys omasta tilasta tähdentyy. Ja siihen tässä blogissa pureudutaankin, sillä tämä ei ole lifestyleblogi perhe-elämän ruoanlaitto tai kodinaskareista. Ne ovat minun lepoaikaa. Kyllä, luitte oikein, lepo-aikaa. Harrastukseni vahvuus on arjen helppous peruskunnon helpottaessa ponnistuksia arjessa sekä fyysisesti, että psyykkisesti.

                   Muutamia faktoja. Olen 44-vuotias. Olin aina kouluikäisenä hyvä heitto, työntö -ja voimalajeissa silloin, kun kukaan ei harjoittelut vielä mitään vaan katsottiin lasten lahjat vaivihkaa. Sen sijaan 100 metrin juoksussa olin jo korkeintaan keskitasoa ja olin myös aika kankea. 1000 metrin juoksussa olin aina luokkani huonoimpia ja olin kellomiesten kauhu. Kuten kuka tahansa lapsi niin myös minä, aloin pitään vahvuuksistani ja kehittämään niitä. Sain hieman menestystä heittolajeissa. Olin jopa parhaillaan kuudes keihäänheiton halli SM-kisoissa, kun Aki Parviainen voitti.

                  Juoksuharjoitukset olivat inhokkejani keihäänheittoaikoinakin. Mietin usein niiden tarpeellisuutta. Minun pitkälenkki oli kolme kilometriä. Saatoin juosta tuon lenkin hyvänä kesänä jopa kaksi kertaa. Jo edesmennyt rippikoulukaverini kysyikin krapulapäissään vierelläni hetken pyöräillessäni, että kannattaako se käydä edes tuota yhtä kertaa kesässä, jos ei useammin meinaa käydä. Oikeassa kaverini oli ja sille naurettiin, vaikka aataminomena samalla heilahti kurkussa. Tämä sama kaveri juoksi lapsena harjoittelematta tonnin suuvehnäsellä 3:15minuuttiin. Oltiin ehkä 4 tai 5 luokalla. Harmi, että alkoholi oli hänen heikkous. Kaunis muisto ja ajatus Janille.

                 Tässä juoksuharrastuksessa, kuten monessa muussakin pädetään. Jokainen tekee sitä, mutta harvalle se on oman pään sisällä SE juttu. Ei minullekaan. Katson omaa asemaa harrastuksessani humoristisella otteella. 44-vuotias, juoksuun täysin lahjaton, heittäjän raaminen mies juoksee noin 5000km/vuosi vuodesta toiseen. 3000m ylitys Cooperissa vaatii aina keskittymistä yhä yli 36 000 juostun kilometrin jälkeenkin. On selvää, että focus on harrastuksesta nauttimisessa, ei kehityksen optimoimisessa. Tämä on leimannutkin harjoitteluani, koska tätä termiähän sitä käytetään. Harjotellaan, harjotellaan. Eikä koskaan täysin opita valmiiksi. Se on myös tämänkin harrastuksen suola. Tosin en enää siihen pyrikkään, vaikka uskon tiedostavani miten pitäsi harjoitella, jos haluaisi optimoida tulokset. Enemmin nautin ja teen sinnepäin. Jos joku miettii miksi niin voi aloittaa kappaleen luvun uudestaan.

                 Nautin suunnattomasti juoksemisesta. Sen vapauttava tunne on koukuttava. Samalla tuntuu ja on etuoikeutettua sanoa päivän toisen(!) lenkin jälkeen illalla vaimolle, että olipa niin helppo lenkki niin kuin ei olisi käynytkään. Näin kävi tämän viikon maanantaina. Edellisenä päivänä olin juossut 21,1km. Ja tuona päivänä 30,1km, josta 17,1km tuolloin todetessani. Eli kahteen päivään 51,2km juoksua ja samalla yli 700 nousumetriä. On kiva tunne omasta fyysisestä peruskunnosta, kun tuo kaikki tuntuu nauttivan helpolta. Samalla ymmärrys siitä, ettei se sitä ole monellekaan auttaa arvostamaan harrastuksen tuomaa.

                  Tämänkertaisen blogin otsikkoon: HARJOITTELUPUTKI.

                  Tätä kirjoittaessani on juuri alkanut suuri onnenpäivä, perjantai 13. Varmaan käyn tänäänkin jonkin lenkin. Edellinen täysi lepopäiväni oli Juhannusaattona. Sen jälkeen on mennyt jo 20 päivää putkeen harjoittelun parissa, jos viime lauantain 70minuutin vaellus maastossa mukaan lasketaan. 20 päivän aikana on tullut juoksua 342km. Eli määrää ei nyt mitään mahdottomia ole tullut, mutta minulle kuitenkin ihan hyvää ok-tasoa.

                  Viikot Karhunkierros 166km keskeytys kisan (112km kohdalla) jälkeen ovat menneet seuraavasti:

Vko 21  128,5km (Karhunkierros kisa)
Vko 22   92,5km (palutumisviikko)
Vko 23   75,km (palutumisviikko)

Vko 24   122,5km (harjoitteluviikko 1)
Vko 25   96,0km (harjoitteluviikko 2) Tämän viikon jälkeen alkoi
              tuntua, että voi aloittaa harjoittelun. Myös tämän viikon
              lauantaista alkoi tämä nykyinen harjoitteluputki

Vko 26   104,5km     487nousumetriä
Vko 27   125,6km   1317nousumetriä
Vko 28    Ma-To ekat 4pv  75,0km    852nousumetriä


                 Eilen tultiin mökiltä. Oltiin viikko Kinnulan Markokylässä. Olen harrastuksestani nauttiva harrastelija, enkä elä mitenkään kilpaurheilijan kaltaista kurinalaista elämää vaan uskallan myöntää nauttivani samoista asioista kuin kuka tahansa mattimeikäläinen. Niinpä vähemmän hyödyllisesti myös grillailin joka päivä. Nukuin miten sattuu ja nautin alkoholia lomareissulla kahteen kertaan. Yksi tärkein asia onkin olla sinut oman elämän kanssa, sillä kaikenlainen piilottelu - olkoon se sitten mitä tahansa ikinä - tuo vain itselle estettä elää vapauttavan nautittavaa elämää.

                Jos jollekin on kehittynyt sellainen kuva, että tämä olisi jonkinlainen "näin kannattaa elää ja harjoittella -blogi" niin olet väärällä sivustolla. Kerron vain miten elän oman harrastukseni kanssa. En voi suositella omaa elämäntapani, enkä ota vastuuta, jos joku esim. harjoittelustani ottaa vaikutteita, eikä sitten onnistukaan itse omassa elämässään. Sen sijaan olen otettu, jos voin olla esimerkki täysin juoksuun lahjattoman keski-ikäisen miehen saavuttamasta varsin rautaisesta peruskunnosta, jossa arkiaskareet tuntuu helpolta ja nautittavalta.



Juoksuharjoitteluni Markokylässä Su - To  (5 päivää)

Pe     matkustimme mökille. Juoksin kotona lähtiissäni 6km. Juhlintaa koko ilta.

La     Vaelsin 4,4km/70min Markovuorella.

Su     Aamu: 10km 135m+ @5:26(123keskisyke)

          Ilta: 11,1km  +237m+ @5:36(136) Markovuori

Ma    Aamu: 13km 185m+ @5:34(130) Mekkovuori

          Ilta: 17,1km 178m+ @5:25(129) Mekkovuori

Ti      Päivä:  7,6km@5:31(126) +91m

Ke     Aamu: Juoksua yht. 20,4km sis. 5,3km@4:29(151) 

<-lihakset terveesti jumissa. Perseessä polttelee mukavasti ja astmaatikon henki ei kule. Ei onnistu tällä rasitustasolla laadukkaat reippaatkaan. Syy ensin mainittuun:

Viim. 10pv kovia = perhereitti täysillä, Loekallion mäkireeni, puf kierros ja tuhti annos mäkisillä teillä mökillä. Liian paljon suhteessa kehittävää harjottelua. Toisin katsoen liian vähän palauttavaa. 

Mutta kiva ja helppohan se on ottaa pari päivää iisiä/lepoa. Ei mopolla mahdottomia, mutta välillä pitää koputella reenirajoja. Koko loppupäivä juhlintaa. 

To    Päivä: 17,0km 182m+ @6:32(125) sis. 2,5km suunnistuspätkän umpimetsässä, kallioilla ja ryteikössä.

                                  Markovuori

                 Mekkovuori. Alhaalla Mekkojärvi. Päijänne jäi ensi kertaan.

             5pv / 96km pääasiassa kevyttä letkutusta, mutta tehot jäi keveissä liian ylös. Kävelypätkien olisi pitänyt olla pidempiä tai niitä olisi täytynyt olla tiheämmin. Tosin lämpimät ja paikoin jopa kuumat ilmatkin vaikuttivat tähän asiaan. Vaikka tarkoitukseni ei ole optimoida tuloksiani tai kehitystäni niin on ihan harrastuksellisestikin kiva ottaa tarpeeksi ns. alapölyjä, jotta voi tuntea jalkojen keveyden ja raikkauden reipaammissa rallatuksissa. 

             Sen verran tässä on kuitenkin "normaalista elosta" pois oppinut, että juhlinnat on taas vähäksi aikaa juhlittu ja nyt on kiva taas nauttia muista asioista. On tämä elämä ihanaa! Ja ensi viikon loppupuolella alkaa taas uusi reissu. Ja mikäli olen oikein käsittänyt siellä on edessä sellaisia nousumetrimääriä tiedossa, ettei taida olla tullut monena kuukautenakaan yhteensä. 

VIDEOTA MÖKKILOMAN RETKISTÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.7.2018