sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

MAASTOLENKKI

                       Käytiin tuossa eilen poikain kans hölkkäileen teitä, peltoteitä, joenpenkkoja, polkuja, metsiä ja pellonpientareita pitkin 27km lenkin. Itellä tuli alku ja loppulämmitelyineen 32,9km. Yhteislenkin osuus (27km) meni noin @6:28 -tahilla. 9minsaa hölkkäiltiin ja 1minsa käveltiin. Sellaisella tahilla retkeiltiin lauantai-aamuna. Reissu oli totutusti naurun täyteinen. Jäläkeenpäinkin on moni juttu naurattanu.

Tekasin materiaalista pienen videon pätkän.


                     Tulevan viikon alun otan aika kevyesti. Sunnuntaina on alustavana suunnitelmana juosta Iisalmesta Nivalaan. n.130km. Tuon toteutuminen riippuu vielä parista asiasta, joista yksi on sää ja toinen kavereiden osallistumis mahdollisuus. Vielä on auki juostaanko kaverin kanssa ilman huoltoa vai huollon kanssa. Seuraillaan tilannetta.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 16.3.2014

perjantai 14. maaliskuuta 2014

40.v -LENKKI LENKILLÄ KRUUNATEN

                          Jo viime kesänä päätin, että haluan järjestää 40-vuotisjuhlan kunniaksi kunnon 40km maastolenkin! Haluan ottaa huomioon myös ne, jotka eivät jaksa/pysty/halua ihan täyttä matkaa juosta mukanani Sievin sydänmaiden haastavalla maastoreitillä. Niinpä he voivat juosta mukana noin 12km loppuosan aistikkaasta reitistä. Kyseessähän on Iso-Sydänmaan vaellusreitti, jota olemme uudestaan ylösnostamassa.

                        Ohjelmaan!

                        Su 20.4.2014 pidän kuntoiluhenkiset juhlat. Lähtö klo.9.00 Pyssymäeltä. Olen arvioinut 40km lenkin keskivauhdiksi 9min/km = 6h. Varmaan +/- tunnin toleranssi riittää kattamaan aikahaarukan. Eli olemme perillä Pyssymäellä toleranssin molemmat ääripäät huomioiden välillä  n.klo.14.00-16.00.

                        12km matkalaisten täytyy tulla TÄHÄN KOHTAAN reittiä klo.12.30. odottelemaan. Tarkkaa aikaa on tietysti mahdoton sanoa, mutta klo.12.30 kun tulee niin ei myöhästy. Jos täysmatkalaisten vetämäni letka on ennen klo.12.30 Lahnajärventiellä, odotamme. Arvioisin, että olemme ko. paikassa joka tapauksessa viimeistään klo.14.

                      Eteneminen. Edetään 4,5min hölkäten ja 1,5min kävelten -rytmillä, eli 6min sykleissä. Siinä ehtii siis samalla hyvin täyttää tarvittaessa energiavarastoja. Yhdessä mennään ja hauskaa pidetään.

                     Lopuksi ensin SAUNOMME ja paistamme makkaraa. TARJOAN MAKKARAT ja kasvissyöjille MAISSIT. Pyydänkin ilmoittautumaan minulle 6.4.2014 mennessä e-mail (onni.cosmos@gmail.com) ja kertomaan samalla A) matka valinta, 40km tai 12km. B) Jos ei voi syödä makkaraa niin käykö maissi tms.

                    Varaan 3 makkaraa/ilmoittautunut + muutaman extra kyrsän. Loppunuotiolla tarjoan sokerillista ja sokeritonta limsaa ja alkoholitonta olutta riittävästi. Ei siis tarvi ottaa muuta kuin matkan ajaksi juomaa/evästä, sekä saunakamppeet.

                    Matkan mitaksi tuli raakaversiossa himpun päälle 38km. Juoksemme lopussa tarvittaessa Pyssymäen pururadalla PAKOLLISEN 40km täyteen. :) Tässä reittikartta:
                                  Klikkaa niin saat kuvan isommaksi!!!

                   Eli etenemme uusittua Iso-Sydänmaanreittiä ja Pesänevantieltä juoksemme Iso-Juurikkaan, josta jatkamme reitin paluu-osaa pitkin kohti Lahnajärventien ylitystä, josta 12km matkalaiset liittyvät matkaamme.

                  Mikäli on jotain epäselvyyksiä niin kysykää rohkeasti!!!

KAIKKI OVAT TERVETULLEITA!!! MUTTA TÄYTYY MUISTAA ILMOITTAUTUA 6.4.2014 MENNESSÄ.


Ilmoittautuneet:  (tilanne 19.4.2014)

40km matka: Onni Vähäaho, Tuomas Ahola, Heikki Uusivirta, Jani Jyrkkä, Joni Laakkonen, Jussi Mökkönen, Virve Närhi, Minna Hatunen, Kaisa Haikara, Tuulia Ahola (10kpl)

12km matka: Ossi Vähäaho, Janne Kukkola, Lasse Palola, Keijo Nivala, Pirjo Poikkimäki, Pertti Poikkimäki, Marcus Palola (7kpl)

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 14.3.2014

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

VUOSI 2013 ALLE 12 MINUUTTIIN

                    12 minuuttia täytyy raastaa Cooperin -testissä, joten päästetään lukijat tässä vähän vähemmällä. Nauttikaa ja ottakaa huumorilla = voi olla vähän drankempaa huumoria.



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.3.2014           

maanantai 10. maaliskuuta 2014

VAISTOILLA

                    Määrää on mätetty. Lenkkiä lenkin perään. Lähes joka päivä. Aika hyvin on määrän seassa päämies kulkenut. Ei isompaa heikkoa missään vaiheessa. Ei mitään kroonista. Tähän asti harjoittelu on sujunut hyvin. Koossa n.1148km tälle vuotta. Reilu nosto edellisvuoden tahtiin.

                    Minulla on edelleen 3-vuorotyö, joka luo perheen menojen kanssa omat haasteet. Usein on tullut treenattua sellaisinakin päivinä, jolloin olisi rytmityksen vuoksi ollut viisainta pitää lepopäivä, kun lepopäivä onkin sopinut paremmin vasta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Treeniputket ovat ajoin näin ollen venyneet. Harvoin on tullut niitä lyhennettyä - onko kertaakaan. Siksipä nyt annankin vaistojen puhua. Nyt annetaan kropalle erilainen viikko. Suhteellisen normaalimäärä kilsoja, mutta kolme täyttä vapaapäivää harjoittelusta viikon aikana. Alkuviikon olen yövuoroissa ja loppuviikkoonkin mahtuu kolme tukkoista työvuoroa. Harjoittelua tulee silti kivasti, n.89km suunnitelmassa.

                    Tässä alkavan viikon suunnitelma: Ma: Lepo... Ti: 24km lähtien Pk1:stä..P2:n, (väli 20-22km rennosti kiihdyttäen, jos tuntuu siltä), loput Pk1:stä... Ke: Lepo... To: 8km Pk1... Pe: Verrytely (Vr) 3km + Keskitehoilla (n.145-150syke) 21km + Vr3km = 27km... La: 30km pääasiassa maastossa ja metsissä rauhallisesti Pk1... Su: Lepo... Yhteensä osimmoilleen 89km. Peräti kolme lepopäivää siis viikkoon. Näin saa jalat välilla aikaa myös palautua harjoituksista. Pesää ei voi kaiken aikaa vain täyttää. Samalla lihakset tietysti ottavat paremmin vastaan annettuja harjoituksia. Puhutaan siis hetken aikaa ns. normaaliharjoittelusta.

                   Tämän takana on tietysti muutakin. Yksi asia on pysyä terveenä, vammojen osalta. Toinen on saada rasitustilaa pienemmäksi mahdollista Iisalmi-Nivala -juoksua varten. Aivan kaikkea ei jaksa aina juurta jaksain aukaista, mutta tässä siis kutakuinkin syyt miksi mitä milloinkin. Mikäli lukijoita askarruttaa jokin, vastaan mielellään. Lukija katsoo kuitenkin aina eri tavalla tuotettua kuin kirjoittaja.

                    Alkaa siis viikko 11. Viikon 12 sunnuntaina (23.3.) on tarkoitus juosta Iisalmesta Nivalaan (n.130km), JOS sää sen sallii. Meitä saattaa juosta kaksikin tuon välin. Asianomainen saa tulla itse ulos, jos haluaa. :=) Mutta siis sään täytyy olla suosiollinen. Ei sadetta... lämpökään ei ois pahasta... ja mieluusti myötätuuli = idästä/kaakosta. Eli Viikon 12 alku varsin rauhallista perusharjoittelua näillä näkymin. Vaistoilla mennään.

                    Että tämmöstä. Hieman vasemman jalan IT-jänne kirii tai sen ympäröivä lihaksisto. Toki jumipaikat ovat vaihdelleet kaiken aikaa, eikä tuo ole ollut kuin pari päivää. Oli silti viime vuonna kesäkuun lopusta marraskuun alkuun vaivana, joten sitä ei viihtis ottaa uuvestaan riesaksi. Venyttelyä, huoltoa ja reagointia. Vaistoilla. Tuohan ois hyvä motto? Vaistoilla. :)

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 10.3.2014               

perjantai 7. maaliskuuta 2014

10 KILOMETRIÄ OMAA KOVAA

                     Talvi taittui huomaamatta. Talvi on ollut muutoinkin oudon leuto. Kevät tuli aikaisin. Tiet ovat olleet sulia jo jonkin aikaa. Tässä on koko talviaika tullut tehtyä pääasiassa vain Pk1-alueen (sykkeet 110-130) välistä harjoittelua. Vk-alueella (142-168) harjoittelu on jäänyt muutamia, noin kerran kuussa toistuneita vähäisiä rykäisyjä lukuunottamatta kokonaan pois ruokalistalta. "Vastapainoksi" on määrä lisääntynyt ja ryppäät yleistyneet. Lyhyesti voisi pähkinöidä, että on otettu vauhti pois. Ja se näkyy aika karmivasti sitten noissa lyhyissä testeissä.

                     Joulukuun lopussa juoksin 5km vielä aikaan 21.01 @4:12. Sekin oli hitaampaa vauhtia kuin esim. 10km ennätyksessä viime huhtikuussa ollut vauhti (@4:09). Helmikuun alussa 5km taittui ajassa 21.30 @4:18. Sen jälkeen oli ohjelmassa mm. ns. Sotshin-rypäs, jossa juoksin 5vrk aikana 232km. Siksipä lähdinkin hakemaan tänään 10km Vk-rykäsyssä varsin realistisesti maksimissaan @4:30 alitusta, alle 45min aikaa.

                    Kaveriksi lupasivat lähteä kaupungimme tunnetummat juoksijat, Suomen mestari maratoonilta, Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivala ja edelleen täysin ymmärrykseni yli menevän kestävyyden omaava, 10-vuotta minua nuorempi, Tuomas "Gebre-Bolt" Ahola. 2km tuli verryttelyä alkuun. Sitten lähettiin!

                    Sivuvastaista viisi kilsaa ja sitten sivumyötäistä. Tasaista pyörätietä. Korkeusero ehkä max.5m. Ajattelin yrittää malttaa alussa vetää noin 155-160 sykkeillä (maksimi 177). Pysyin suunnitelmassa. Eka kilsa 4.20. Toinen 4.25. Sitten sykkeet nousi, mutta maltillisesti, 163-165 välimaastoon. Anaerobiseksi kynnykseksi olen itse arvioinut noin 167-168. Toki se on voinut hieman laskea, kun aluetta ei oo härnätty.

                    Yritin keskittyä kaiken aikaa tekniikkaan. Sen koossa pysymisessä sainkin pojilta positiivista palautetta. Itsestänikin se tuntui aika hyvältä, vaikka kerroinkin sen olevan vain teatteria. Sen verran siihen joutui nimittäin keskittymään. Kolmas kilsa 4.27. Neljäs 4.29. Vähän jo tuntuu. Pojat porisee keskenään välillä kuin millä tahansa kevyellä lenkillä. Otan sen positiivisena huumorina. Saatana, että on äijjät kovakuntoisia!

                  Viides kilsa taas 4.27. Tasaisesti tulee, mutta vastatuulessa korsettejen koossa pitäminen söi eväitä. Kääntöpaikalla heilahtikin melkoisen tyhjä reppu mukaan energiaa ja potkua. Aavistuksen vastainen 6 kilsa tulee 4.27. Tyytyväisenä hymäilen, että olin malttanut tulla välin 2-6km 163-165 sykkeillä tasaisesti. Vähänkin enemmän ja olisin kyntö kunnossa. Seitsemäs kilsa... Kysyn "Gebre-Boltilta" paljo syke? Saan vastauksen: -"134 näyttäis olevan". Hänen maksimi vähän yli 180. Vk-alue alkaa 146:sta. Kevyttä hölkkää hänelle. "Hietapuolen Bekelekin" tuntuu juttelevan rentoutuneena. Minä koitan pysyä maitohappojen oikealla puolella. Olen otettu, että saan juosta noiden upeiden juoksijoiden kanssa!

                  Seitsemännellä kilsalla tuntuu kulkevan helposti. Lisään vähän vauhtia. Kilsa tulee 4.23. Sitten alkaa olla vaikeaa. Tuntuu, että paukut katoaa. Vauhti meinaa vääjäämättä pudota. Ajattelen, että kohta tulee "Gebre Boltille" kylmä. Pian hän alkaa läpsiä lämpimikseen reisiä northugin tavoin. Olen nähnyt senkin. "Gebre-Bolt" osaa tehdä sen kuitenkin fiksusti, nöyryyttämättä... vaikka - se on... joo, aika uskomatonta. Säpsähdän ajatuksistani, joissa olen ehkä vain 10 sekuntia. Kissamaisen kepeästi ja ylväästi "Hietapuolen Bekele" tuoksuttelee ilmaa. Näen kuinka hän nauttii... Kaksi eri tyyliä. Ylväästi vetävä "Hietapuolen Bekele" ja hieman kenenisabelekemäisesti istuvalla askeleella, maratonmaisella askeleella "Gebre Bolt".

                  Kahdeksas kilsa vihdoin täyttyy ajassa 4.31. Hitain tonni. Sitten taas helpottaa. Hieman myötäistä. Pojat jaksaa tsempata. Tuntuu hyvälle. Arvostan näitä veljiä! On hienoa saada tukea. Joskus sitä tarvii tässä yksinäisessä harrastuksessa. Tämä harrastus tuo erityisiä suhteita ihmisiin, saman henkisiin. Olen ollut onnekas siinäkin suhteessa. Minulla on paljon ystäviä.

                 Yhdeksäs kilsa tulee 4.27. Hieman ennen kilsan täyttymistä pojat tuumaa: -"Sehän menee viimeinen kilsa 4.20:n vielä!??! -"Alle, s**tana!" Vähän huumorilla sanon tuon. Pojat naurahtaa. Ilmassa äänetön puhekuplani: (Nyt niin että perna repeää, tasaisesti nirri pois - päätän). Jokainen lähtee viimeisellä kilsalla omaa kovaa. Saatara soikoot. On irtosepeliä ilmassa. Siitä lähtee vierestä kaksi äijjää kuin telkät pöntöstä!!! Itsekin kiihdytän maksimisykkeisiin ja viimen kilsa tulee 4.05. "Gebre Bolt" 3.27. "Hietapuolen Bekele", 62-vuotias veteraani-ihme 3.35!

                 Loppuaika 44.01 @4:24... Täytyy olla tyytyväinen. Tämä oli tällä harjoitelulla ja nousseella (11/2012 -->> 03/2014 ->> 77kg -> 82kg) painolla maksimisuoritus. ISO KIITOS vielä pojille loistavasta seurasta ja avusta!!!

                 Loppuun "kevennys"... Nivalassa on harrastettu testijuoksuja näemmä aikaisemminkin tällä viikolla... nimittäin suuren suosion saanut ABC-myymälöiden ympärijuoksu. Tässä nivalainen Kalevan toimittaja, Heikki Uusitalo, juoksee nivalan myymälän ympäri 59 sekunnissa. Miten ois pojat? :)



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 7.3.2014  

tiistai 4. maaliskuuta 2014

ULTRAJUOKSIJA

                      Aloittaa juoksuharrastuksen. Hän kuuntelee muita juoksijoita käydessään hölkkäkisoissa tai maratoneilla. Olo on hieman kuin kuuntelisi sivusta, omana erillisenä itsenään. Erilainen (ultrajuoksija) saattaa juosta joitakin maratoneja tai hölkkiä tulostavoittein, tuntematta kuitenkaan sitä kutsumusta, jota "maratoonarit" ja "hölkkääjät" kertovat tuntevansa. Ajattelemme erilailla, osin siten, että tarkkaa standartia on vaikea lyhyesti kuvata. Jokainen ultrajuoksija on laillansa oma laji voimakkaan yhteisön sisällä. Yhteisölle erittäin kuvaavaa on tukea toisiaan moninverroin enempi kuin maraton tai hölkkäpiireissä. Suoritusten pitkät kestot nostavat päästä tuntosarvia, jotka jäävät lyhemmillä matkoilla syvälle päänsisälle. Jotkut eivät koskaan tule tietämään sellaisten sarvien olemassa olostakaan.

                       Ultrajuoksija kuuntelee. Ultrajuoksijalla on pääasiassa sama tieto juoksemista ja harjoittelusta kuin maratoonareilla ja hölkkääjillä. Suuri ero on tekemisessä. Ultrasuorituksessa et selviä suorituksista menemättä äärimmäisiin tiloihin. Siis pitkissä ultrasuorituksissa. Sen sietäminen vaatii joskus opettelua asiasta myös harjoittelussa. Toki sen osuus on häviävän pieni, mutta hyvin muistin syövereihin tallentuva. Sanoisin, että ultrajuoksijan harjoittelusta 95-98% on erittäin tavallista, järkevää ja terveellistä. Loppuosasta voi jokainen ottaa itse selvää haluamallaan tavalla. Lukijat ovat lukeneet miten sen olen itse tehnyt...

                     Suoritus, esim. kisa tms. ponnistus on sitten jo kovinkin epäterveellistä. Ultrasuorituksissa on lähes poikkeuksetta kyse enemmän psyykkisistä ja psykologisista asioista kuin fyysisistä. Toki mahdollisimman kova fyysinen kunto edesauttaa muutakin kestämistä. Yksin se ei kuitenkaan riitä. Tietysti ei esim. maratoneillakaan, mutta ne taistelut ovat kuin heinän taittaisi katajan sijaan.

                    Ultrajuoksija saattaa joskus kuulostaa jopa tyhmän itsepäiseltä jäärältä. <-"Ei se s-tana opi, puskee vain". Usein taustalla on näkymätön viisaus. Ultrajuoksijan rohkeus yrittää saattaa joskus näyttää tyhmältä. Ultrajuoksu on rajojen etsimistä ja itseensä tutustumista. Paino edellisen lauseen loppuosassa. Kyse on enemmästä. Elämästä. Itsensä hallinnasta. On opittava ITSE itselleen paras tapa harjoitella, mennä juoksijana kohti omia tavoitteita. Kun mennään tarpeeksi syvälle, mennään niiltä sivuilta ulos, joissa ohjeiden loputon jargonia kukoistaa. Tai ne tulevat siinä sivussa, mutta eri kokoisilla sihdeillä puistellen ultarjuoksija reppuun, mukana kulkevaksi. Ultrajuoksija ei sulje koskaan silmiä, vaan pysyy uteliaana. Se on halua kehittyä - tiedonnälkää. Jatkuvaa halua mennä syvemmälle ruumiin sisällä oleviin ajatuksiin. Ultrajuoksijana ihminen (oma kokemus) arvostaa enemmän muita ihimisiä. Uskon sen olevan yksi kehityksen voima - ihmisenä itsensä tunnistamisen oivalluksen työkalu. Arvostamalla muita, muiden mielipiteitä, voi aina kasvaa itsekin hitusen. Sen kun oivaltaa, huomaa kehityksen hitusten kasaantuvan voimavaraksi.

                     Kehitys juoksijana ei ole pelkästään määrien tai tulosten kasvua. Ei, se on paljon muuta. Hauskinta kaikessa on, että nuo asiat löytyvät sillä parhaalla tavalla - juoksemalla. Säännöllinen juokseminen on sitä parasta. Tavalliset lenkit. Silti, joskus on rikastuttavaa juosta itsensä tyhjiin. Juoskaa, juoskaa, juoskaa ja uskaltakaa aina vain juosta. Toisaalta täytyy muistaa myös välillä levähtää, kunhan muistaa ettei anna sammalen kasvaa ahterissa!

 Ps. Lainaan tähän loppuun hieman juoksuystävääni Jyrki Leskelää: "-Kyllä minä oon koittaanu aina sitä pitää rajana, ettei kuitenkaan kahta tyhjää (vapaa) päivää tulisi peräkkäin... eikä oikein alle 10h/viikko tunnu miltään harjoittelulta". Tuossa on paljon sellaista viisautta ja huumoriakin, ettei sitä voi oikein edes selittää - kokemusta.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 4.3.2014

lauantai 1. maaliskuuta 2014

VIRKKUNA PÄIVÄÄN - AAMULENKKI TEMPAUS

                    Tempaus alkaa 2.3.2014 eli Laskiaissunnuntaina ja päättyy kuuden viikon päästä 13.4.2014, eli palmusunnuntaina. Aamulenkkiaikaa on joka päivä klo.4-7 välinen aika, eli maksimissaan 3h. Suorituspisteitä saa jokaisesta 30min yhden pisteen. Eli 3h:sta saa 6p.

Aamulenkki tempaus 2.3-13.4.2014

 Tässä pistetaulukko.



30min
1p



1h
2p



1h 30min
3p



2h
4p



2h 30min
5p



3h
6p


                      Aamulenkille lähteminen kannattaa päättää jo edellisenä iltana. Aamulla aika harvaa innostaa liikkumaan lähteminen. Sen sijaan kenenkään en ole kuullut moittineen kurjaa oloa aamulenkin jälkeen. Suositeltavaa on liikkua aamulla kevyesti n.30-40min elimistöä/kroppaa herätellen. Innokkaammat saattavat joskus liikkua pidempäänkin. MUISTETAAN kuitenkin riittävä yölepo. Eli, jos aikaisin ylös, aikaisin nukkumaan. <-Alueen eräs huippuvalmentaja pyysi minua tästä muistuttamaan.

                      Ilmoittakaa minulle (e-mail: onni.cosmos@gmail.com) liikkumiset päivittäin, viikottain tai viimeistään 13.4.2014 klo.18 mennessä. Pidän tässä alla kirjaa kerätyistä liikuntapisteistä.


Lopputilanne 16.4.2014


KIITOS KAIKILLE OSALLISTUMISESTA JA LIIKUNNAN ILOA JATKOONKIN!!! :=)




AAMULENKKI TEMPAUS 2.3.-13.4.2014


Yhteensä













121















2.3.-
10.3.-
17.3.-
24.3.
31.3.
7.4.


9.3.
16.3.
23.3.
30.3.
6.4.
13.4.
















1vko
2vko
3vko
4vko
5vko
6vko
yht














Onni Vähäaho 6
3
10
1
3
0
23
Juha Kukkonen 5
3
5
3
1
4
21
Jani Jyrkkä 8
0
4
2
4
0
18
Kirsi Mäkinen 4
2
1
2
3
0
12
Antti Pirttilahti 3
0
3
3
2
1
12
Pirjo Poikkimäki 5
1
2
0
2
1
11
Marja Niemi-Korpi 0
2
2
4
0
0
8
Mervi Vähäkangas 2
2
0
2
2
0
8
Keijo Nivala 0
2
0
0
1
3
6
Joni Laakkonen 0
2
0
0
0
0
2



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.3.2014->>

URHEILUTULOSARKISTO 1995-1998

                  URHEILUTULOS ARKISTO



(Tuloksissa esiintyvä kokki on syntynyt 17.4.1974)


1995




11.7.1995, Yleisurheilu, Nivala
Kansainväliset heinäkuun kisat, miehet keihäs:

1. Ilkka Kontinaho, RaVe          72.18
2. Jaakko Nurkkala, KaKi         66.74
3. Jukka Kiviniemi, NU             65.34
4. Onni Vähäaho, NU               57.10
5. Mika Nevasaari, NU             56.32
6. Benny Tjäru, GIF                 55.64


18.11.1995, Palkitsemistilaisuus, Nivala:

Palkinto YU-kaudesta 1995 Nivalan Urheilijoilta


1996


30.7.1996, PM-kisat, Nivala

miehet kuula:

1. Marko Salo, KP-V                16.17
2. Olli Ali-Haapala, UK              14.07
----------------------------------
5. Juha Lahdenranta, NU          12.19
6. Onni Vähäaho, NU               12.13


31.7.1996, PM-kisat, Nivala

miehet keihäs:

1. Timo Jääskeläinen, PS          66.30
2. Matti Löytynoja, YK             65.14
3. Jukka Puurula, RP               61.52
----------------------------------
5. Mika Nevasaari, NU             58.32
7. Onni Vähäaho, NU               54.70


7.9.1996, Yleisurheilu, Nivala
Piirikunnalliset, miehet keihäs:

1. Mika Nevasaari, NU             60.36
2. Onni Vähäaho, NU               57.24

miehet kuula:

1. Arsi Harju, PK                     19.36
2. Marko Salo, KP-V                16.51
3. Onni Vähäaho, NU               11.76





1997


8.7.1997, Kansalliset, Nivala

miehet keihäs:

1. Ari Pakarinen, PyhU             74.60
2. Jarmo Seppälä, SS              65.60
3. Jani Rutanen, UK                 63.80
-----------------------
8. Mika Nevasaari, NU             58.20
-----------------------
10. Onni Vähäaho, NU             53.34



1998



Vuonna 1998 ei urheilutuloksia.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.3.2014