lauantai 13. syyskuuta 2014

VAJAA 3 VUOROKAUTTA 100h STARTTIIN

                       Olen elämäni kunnossa. Mitä se tietää? En haluaisi olla tylsä tai kuiva, mutta "vain" käytännössä sisäistä rauhaa. Voisin selittää asiaa pitkästikin. Moni varmaan kuuntelikin eilen TV1:n lähettämän Inhimmillinen tekijä ohjelman urheilijoiden kokemuksia sisäisestä rauhasta. Siellä mm. ystäväni Pasi Koskinen kertoi sisäisestä rauhasta. Samoin Mirja Kärnä ja Simo Kurra. Ohjelma on nähtävissä Yle areenalla. TÄSSÄ linkki.

                      Vaikka koen edelleen olevani matkani alussa, olen jo sen verran monenmoista suoritusta kokenut, että sisäinen rauha tietää vain rentoutta, turhan väistymistä. On turhaa ruveta paukuttelemaan henkseleitä, kun ollaan lähdössä 100h juoksua päin. Kesäkuun kokemus opetti, että olet niin hyvä kuin edellinen askeleesi. Jokainen uusi askel voi tuoda uuden asian tullessaan. Yksikin oikein huono askel voi vetää maton altasi. Toki tiedän onnistuessani tekeväni mieltä entisestään rauhoittavan tuloksen. Silti sisälläni velloo skitsofreenisesti valtava palo, joka antaa minulle paljon energiaa. Olen niin innoissani ollessani jo näin lähellä yhtä unelmaani - päästä kokeilemaan taas omien siipien kantavuutta. 100h juoksu ei ole enää "tuosta-vaan-leikkiä".

                     Kesäkuun 6vrk juoksuun verrattuna lähden muuttamaan aika monia asioita. 1) Juoksen ilman kantamuksia. Kesäkuussa juoksin juomareppu selässä. 2) Lenkit kestävät n.2h. Kesäkuussa pääsääntöisesti 2h30min-2h45min. 3)Huoltotaukojen pituutta ei ole ennalta määritelty. 4) Kesäkuussa juoksin ensimmäisen vuorokauden aikana lähes 15h. Nyt uskon juoksuajan olevan n.13h/vrk, ainakin aluksi. 5) Jalkojen liiallista puristamista sukilla tai nauhoituksella vältetään enemmän. Näillä toimilla uskon pysyväni pidempään paremmassa energia tilassa ja muutoinkin kokonaisuudessaan ajattelen yllä olevien muutosten auttavan minua ainakin pidemmälle tavoitteissani.

                    Muutamat juoksukaverit ovat kyselleet vuorokausikohtaisista kilometri tavoitteista. Ennusteen tein seuranta sivulle, mutta se ei ole kuitenkaan minulle mikään kaava, jota pitkin menen vaan pelkkä ennuste. Toki se ei toivottavasti kauas nakkaa. Minulle on myös kokeneilta tahoilta kerrottu, mikä on liikaa/vuorokausi. Kesäkuussa, ja sen jälkeenkin. Ja vieläpä hyvin perusteinkin. Itse keskityn vain siihen, että menen sen 2h kerrallaan totuttamaani helppoa etenemistä ja sen jälkeen huollan itseni seuraavaan samanlaiseen pompsiin. Sen verran varmasti kilsoja tulee seurattua, että saatan passata itseni hieman enemmin nukkumaan eka iltana, jos kilsoja on tietyn verran. Nousseen kunnon ansiosta ajattelen minulla olevan hieman enempi rauhallisuutta ihan kaikkeen tekemiseen, vaikkei se mikään ongelma ollut kesäkuussakaan.

                     Neste -ja energiahuolto on tietysti myös isossa roolissa. Sekin on sopivan tarkasti mietitty. Tietysti tulee muuttuvia tekijöitä, mutta lähtöajatus on olemassa. Eli joka toisen lenkin jälkeen lämmintä ruokaa ja joka toinen tauko voi olla muutakin. Kolmet - neljät kengät otan mukaan. Koti on siksi lähellä, että voin tarvittaessa hälyttää sieltä vielä jotkut kengät lisäksi, jos tulee tarvetta. Sään puolesta näyttäisi onnistavan oikein toden teolla. Sellaista puolipilvistä/aurinkoista kaikki päivät. Oliko yksi vähän pilvisempi, mutta ei ainakaan selvää sadepäivää. Lämpötila päivällä +14/+17 ja yöllä +1/+8. Oikein hyvä ja helpottaa montaa asiaa.

                    Tietysti kerhon syysultrana on kiva nähdä kerhon poikienkin tekevän omaa parastaan. JayLeno koko 100h ajatuksella ja Pumppi ainakin miehekkään ryppään muodossa. JayLeno odottaa n.250-300km tulosta. Pumppi ei ole puhunut mitään, mutta uskon hänenkin pystyvän halutessaan 200km tulokseen. Vai mitä, Pumppi? Pieni "pelko" on, että meidät löytää muutkin (heh,heh), joten saatamme pian saada juoksuseuraa muistakin juoksututuista/kavereista.

                   Enempiä lätisemättä. Palataan. Muistakaa seuranta sivu. Ja Twitter seuranta #lihr100h
 Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 13.9.2014

tiistai 9. syyskuuta 2014

100h JUOKSUUN VIIKKO AIKAA

                          Kun juoksu ei päätykkään... pala tulevaisuudesta...

                          Päivä on hyvällä alulla. Kello 12. Lähden rauhallisin mielin juoksemaan. Juoksen kaksi tuntia täyteen. Otan nestettä, otan energiaa. Riisun hikoutuneet vaatteet pois päältäni. Sitten suihkuun? Ei, vaan kuivaa, uutta lenkkivaatetta niskaan ja sitten uudestaan sama kaksi tuntia, samaa reittiä. Ja sitten taas - ja taas. Välillä vähän pidetään jalkoja ylhäällä. Ripustellaan kosteita vaatteita kuivaan. Rasvataan ihoa - huolletaan. Välillä syödään hieman paremmin, lämmintä ruokaa. Mutta sitten taas, ja aina vaan. Puolen yön maissa mennään sitten viimeistään suihkuun ja vähän huolletaan. Sen jälkeen nukutaan muutama tunti. Viimeistään klo.6 ollaan taas samalla lenkillä. Taas kaks tuntia. Nestettä ja energiaa, sitten taas uudet kuivat vaatteet päälle, ja sitten taas - ja aina vaan.

                          Tuohon kaikkeen ei vain mennä, siihen on pakko valmistautua niin harjoittelemalla kuin myös henkisesti. Jossain vaiheessa itse ultrajuoksijaakin alkaa vähän ahdistaa, jos ei fyysisesti, niin ainakin henkisesti. "Aina vaan - ja sitten taas". Se ei vain mene itsestään.


                         Jotkut laskevat pehmeään sohvanojaan nojaten laskimella, mitä se vaatii, kun juoksee esim. 100h aikana 300km tai 400km. 80-100km saattaa vetää vuorokaudessa jokunen kohtuu helpostikin. Mutta miettikääpä, kun sitten herätyskello soi seuraavana päivänä klo.5.05. Ja sama alkaa uudestaan, aina vaan. Jalat on kenties jäykät, kipeät ja jopa tyhjätkin, mutta silti sinun täytyy löytää keino päästä taas eteenpäin. Ja vieläpä siten, että jää voimia päästä liikkeelle myös seuraavana ja sitä seuraavana päivänä.


                         Olen Yiannis Kouroksen kanssa samaa mieltä siitä, että todellinen ultrajuoksu alkaa vasta sitten, kun on menty päivä ja kaksi, ja mennään aina vaan. Itse pääsin kesäkuussa aloittamaan kolmatta vuorokautta. Nyt haluan nähdä viidennen päivän alkavan ja kulkevani yli 400km. Ja ennen kaikkea mitä siitä jää mieleen, sisälleni. Miltä se tuntuu. Miten siitä selviää jne. Kiehtovia kysymyksiä kaikki. Jokin käsitys tuli kesäkuussa, mutta se vaatii nyt uuden kokemuksen, jotta käsitys laajenee.

                          Tasan viikon päästä se alkaa. Seuranta sivu on TÄÄLLÄ ja seuranta/keskustelu #lihr100h  

                       Tässä on ollut vähän ongelmia tuon oikean jalan nivusen/lonkan kanssa. Ennen 6vrk juoksua oli vasemman jalan nivusessa. Tänään kävin vielä hierojalla. On siellä vaan kovat kiristykset. Täytyy toivoa, että nivunen/lonkka asettuu ja vetristyy tämän viimeisen viikon aikana. Aikaisemmilla kerroilla ennen koitoksia vaivanneet jutut eivät ole sitten vaivanneet itse koitoksessa. Toivotaan, että sama linja jatkuu. Yksi vaihtoehto olisi levätä loput päivät. Viimeksi liiallinen keventely vei tuntuman juoksusta, joten sitäkään en haluaisi. Täytyy mennä siis "herkällä korvalla" suunniteltua ohjelmaa pitkin, joka ei kyllä ole mikään hirmu kova.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 9.9.2014                 

lauantai 6. syyskuuta 2014

JUOSTEN KISKOBUSSIN KYYTIIN 33KM

                         Sellainen elämysretki oli ohjelmassa. Ja sellainenhan siitä tuli, hauska ja sivistäväkin reissu. Kaiken aikaa mentiin noin kuuven ja puolen minnuutin vauhtia. Silleesti tietysti vauhdit vaihteli, että 4min aina hölököteltiin ja sitten minsa käveleskeltiin, joten juoksuvauhti oli siinä kuuven kantissa.

                         Meitä oli viis jamppaa matkassa. Näin pitkälle yhteislenkille oli kaksi uuvempaa kaveria. Molemmat selvisi reissusta varsin heleponnäkösesti. No, onhan pojat jo kyntensä näyttäneet puolimaratonilla ja toinen täydelläkin matkalla. Tällänen 33km retki näky kääntyvän sangen heleposti. Pojat kuulostaa olevan niin lahajakkaita, että tekevät halutessaan hienot ennätykset vuosien saatossa.

                        Jonkun verran koiteltiin kierrellä noita maalaisseutuja, jotta ois rattosampaa jolokotella tuo matka (klikkaamalla saa kuvan isommaksi)
                      Kaikille taisi olla sopivasti ennen kulkematonta baanaa. Ja kun vauhtiin päästiin, alkoi juttukin lentää hyvään malliin. Paluumatkalla junassa jo nauratti lähes juttu kuin juttu. Tuumattiin siinä, ettei me taijja tarvita ravintolavaunua.

                        Ite otin poikkeuksellisesti tämän lenkin paastopainotteisena. Siirtymiseen päivineen päivä kesti yli 4h. Sinä aikana 50%:ksi lantrattua tuoremehua join 7dl, ei muuta. Liekkö johtunut siitä, mutta näin potun tiellä 30km kohilla. Muut oli vähä, että mikä pottu, mutta kyllä siellä p**kele pottu oli - vai tä? :) ... Jep, no anyway, ruoka ja neste maittoi kyllä sitten kotona.

                        Ainoa negatiivinen asia oli, että nivunen oli jonkun aikaa lenkin jälkeen häijjyn tuntunen. Täytyy nyt ottaa kyllä tarkasti tämä viimeinen reilu viikko, jotta ei mene heti kättelyssä torsoksi "oma karsinta juoksu Unkarin 6d kisaan". Eli vähintään 400km pitää juosta 100h aikana. Että ehjänä sais olla nuin niin kuin lähtiissä.

                      Lenkki näytti olevan kaikille oikein lepponen ja helppo, joten lenkin kaikki hurjimmatkin fantasiat täyttyi reilusti. Tässä lenkin data. Ja varmasti laitettiin lopuksi juna haisemahan!!!
 
 Lopuksi pieni video reissusta. Että kiitosta vaan kamuille!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 6.9.2014

perjantai 5. syyskuuta 2014

100h JUOKSU 16-20.9.2014 NIVALA

* Nivalassa
* 100h juoksussa mukana Cosmos ja JayLeno
* Lihr-kerhon kolmas jäsen, Pumppi, sparraa päivittäin
* n.1,4km mittainen reitti
* Alkaa Ti 16.9.2014 klo.12 
* Päättyy La 20.9.2014 klo.16
* JayLenon tavoite: 250-300km
* Cosmoksen tavoite: yli 400km

* Seuranta: #lihr100h    <-Osallistu seurantaan ja keskustele hastagilla #lihr100h

                    Oma (Cosmos) visio on selvä. Yli 400km tuloksella ensi toukokuussa Unkarin 6d kisaan, jos ottavat ja alle 400km tuloksella Kokkolan 24h kisaan. Kesäkuun vammautumiseen päättyneen suorituksen epäkohdat yritetään nyt muuttaa toimiviksi. Mikäli selkeä vamma tulee tälläkin kertaa, keskeytän yrityksen. Eli tätä ei tehdä väkipakolla. Tuskaa, kipua ja epätoivoa ei lasketa vammaksi. Eli en kuvittele pääseväni tavoitteeseen irvistämättä.

                   Alle olen tehnyt seurantataulukot, sekä itselle ennustetaulukon, miten olen ajatellut 400km rikkoutuvan. 


SEURANTA TAULUKOT


JAY LENO



100h JUOKSUN KERTYMÄLASKURI

Syyskuu 16-20.9.2014
JayLeno









kello 12-18
kello 18-24
kello 24-06
kello 06-12
yhteensä









25,2   25,1   0,0   20,0 = 70,3
                 
20,0   20,0   0,0   20,5 = 60,5
                 
20,2   20,0   0,0   20,2 = 60,4
                 
20,4   20,1   0,0   20,0 = 60,5
                 
13,3   0,0   0,0   0,0 = 13,3













KAIKKI YHTEENSÄ
265,0


COSMOS



100h JUOKSUN KERTYMÄLASKURI

Syyskuu 16-20.9.2014
Cosmos









kello 12-18
kello 18-24
kello 24-06
kello 06-12
yhteensä









43,9   41,1   15,7   24,3 = 125,0
                 
35,9   33,1   4,8   31,2 = 105,0
                 
35,8   27,7   4,8   26,8 = 95,1
                 
30,8   24,4   9,0   32,2 = 96,4
                 
5,8   0,0   0,0   0,0 = 5,8













KAIKKI YHTEENSÄ
427,3


SUUNNITELMA /  ENNUSTE





100h JUOKSUN KERTYMÄ ENNUSTE














Cosmos



















kello 12-18
kello 18-24
kello 24-06
kello 06-12
yhteensä











1.vrk 41,0 39,0 0,0 37,0 = 117,0
2.vrk 35,0 33,0 0,0 32,0 = 100,0
3.vrk 32,0 30,0 0,0 28,0 = 90,0
4.vrk 28,0 27,0 0,0 25,5 = 80,5
5.vrk 13,5 0,0 0,0 0,0 = 13,5













↓↓↓
↓↓↓
KAIKKI YHTEENSÄ
401,0













SUUNNITELMA

Cosmos














aika h/vrk
Km/h
kilsat
vauhti












1VRK
13
9
117
6:40

2VRK
12,5
8
100
7:30

3VRK
12
7,5
90
8:00

4VRK
11,5
7
80,5
8:34

4h
2,08
6,5
13,52
9:13


















401,02







MITEN KÄVI KESÄKUUSSA ???




6VRK JUOKSUN KERTYMÄLASKURI



kesäkuu 2014
Cosmos















kello 12-18
kello 18-24
kello 24-06
kello 06-12
yhteensä











1.vrk 43,4 37,3 6,5 33,3 = 120,5
2.vrk 38,5 27,6 3,9 30,4 = 100,4
3.vrk 18,2 0,0 0,0 2,0 = 20,2
4.vrk 4,5 17,4 7,1 16,0 = 45,0
5.vrk 14,4 3,5 0,5 4,6 = 23,0
6.vrk 2,1 1,0 0,0 10,1 = 13,2

















KAIKKI YHTEENSÄ
322,3



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 5.9.2014

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

PERUSTEITA JA MARATONIN SISÄLMYKSIÄ

                        Juoksussa kehittymisessä pitäisi ainakin aika ajoin muistaa kertoa miten yksinkertaista se on - kaikkien hienojen maratonohjelmien yms. rinnalla. Piirtäjä tulee hyväksi piirtäjäksi piirtämällä ja juoksija juoksemalla. Ei tämä ole rakettitiedettä. Tietysti olemalla jollain erityisellä tapaa hyvä piirtäjä tai juoksija, on piirrettävä tai juostava haluamaansa tähdäten. Näin olen mm. itse tehnyt, kun olen tänä vuonna tähdännyt hyvinkin erilaisiin asioihin. Kaikkea ei voi saada ihan samalla sapluunalla, vaikka sana juoksu onkin kaiken aikaa keskiössä.

                       6vrk juoksuun harjoitellessani tein erittäin paljon lenkkiä 100-120 tehoilla. Siksi, koska minun piti saada sitä aluetta vahvemmaksi. En tehnyt mitään yli 140 syke tehoilla.. tai ainoa mitä tein, oli jalkojen ajoittainen ravistelu, ettei lihakset typisty. Harjoittelin siis n.90% alle 130 tehoilla ja vain n.10% yli 130 tehoilla.

                       Olin jo ennen 6vrk juoksua päättänyt kokeilla loppukesästä parantaa muutamalla sekunnilla martonennätystä. Tiesin, että 6vrk harjoittelun ansiosta minulla olisi hieman enempi toleranssia keskittyä nopeus ja vauhtikestävyyteen kuin normaalisti. Ja jo lihasten hermotusten takia, oli hyvä saada täysin erilaista ärsykettä jaloille. Ja kas, jalat ottivat vastaan auliisti tarjotun. Suorituskyky on kasvanut hurjaa kyytiä. Ja kun kaikki meni sitten vielä itse maratonilla niin kuin olin suunnitellut, oli tuloksena jopa yli 5 minuutin parannus maratonennätykseen. Kaiken a ja o oli kuitenkin perusajatus: haluttua tehoaluetta (minulla 150-155) jauhetaan alta ja päältä. Minulla olikin jo hyvin vahva n.145 sykkeen taso ja tiesin jo sen perusteella, että tulen vähintään hieman ennätystä parantamaan. Sen sijaan alueen yläpuolen kehittämiseen olisin tarvinut vielä mieluusti 3-4 lisä viikkoa. Nyt on kuitenkin edesssä toisenlainen haaste - 100h juoksu. Heti palautumisen jälkeen. Harjoitella tässä ei juuri ehdi.

                      Koska yksityiskohdat ovat usein tämän(kin) lajin suola niin aukastaanpa vähän tässä ajatuksia ja koettua pinnan alta... Jos sinun arvoisa lukija täytyy joskus jollekin selittää, mitä on kun joku oikein vihkiytyy asialleen juoksun tiimoilta niin ota nimi Janne "JayLeno" Kukkola esille. Mies on niin kiireinen, että vaatii melkoisen kesytyksen ennen kuin hänen juttusilleen onnistuu pääsemään. Osin sen vuoksi hänen harjoittelunsakin on vähintäänkin repaleista. Ainakin Nivalan kiireisin mies. Ja kuten arvata saattaa, ei hänellä ole minkään valtakunnan kilpailukalentereita. Mutta hänellä on sisäinen kello kuin gnu-lehmäantiloopeilla, jotka vaeltavat ravinnon perässä. Kun jossain päin Suomea laukaistaan 24h lähtölaukaus, seisoo "JayLenon" rahtiauto ja miehen voi nähdä lähtövaatteen takana. Hän vain on siellä. Sisäinen halu ja kello ohjaavat. Se on aivan käsittämätöntä.

                     Kokkolan maratonin sisäelimet... Kokkolassa juoksin n.32km Jukka Kitinpramin kanssa samaa matkaa. Aina jossain kohtaa rinnallamme oli muitakin juoksijoita. Toisen kierroksen loppupuolella, n.2km ennen lähtö/maalipaikkaa, juoksi rinnallamme kaksi neitoa. He puhuivat välillä Suomea, välillä Ruotsia. Muutenkin heidän homma näytti vähintäänkin hektiseltä. No, heillä oli toki enää 2km maaliin. Heitä oli huoltamassa joku mies pyörällä. Neitojen hengitys oli kiivasta. Toinen heitti juomavyön täysin helisemässä olleelle pyörähuoltajalle. Toinen seurasi pian perässä. Ja sitä puhetta, se oli sakiaa ja kiivasta. Ihan meinasi hätä tulla itellekkin. Tuumasin Jukalle, että meillä ei ole kyllä vara heittää mitään pois päältämme tai käy kuten Mekhisillä Zurchissa. Jukka oli samaa mieltä - pidetään vaatteet päällä... Pian toinen neito sanoi toiselle kiivaan hengityksen seasta: -"enää kaks kilsaa", johon toinen vastasi ruotsiksi jotain mulle hepreaa. Silloin en malttanut olla veistelemättä: "-Yes, only two round anymore - that´s great". Vierestä kuului: -"-Aha", ja molempien lantio tipahti heti 10cm ja tytöt jäi vauhdistamme...

                      Juoksun aikana oli monta jotka tunsi minut, mutta minä tunsin harmittavan harvan. Kuitenkin ainakin yksi poikkeus osui n.13-14km kohdilla, kun kiivettiin Prisman nousua kohden. Jotenkin heti tutunnäköinen mies juoksi rinnalleni velmu-ilme kasvoilla. Imevä askel, lippalakki ja silmälasit. "-Vieläkö muistat? Sulla taitaa olla vähä usiampi kierros ohjelmassa". Katsoin ehkä pari sekuntia: -"Joo, perhana, sulla on niin hyvä valeasu päällä, etten meinannu heti tuntea - valelääkäri". Peukku nousi pystyyn, miehen jo ollessa askeleen kaksi edelläni. Huusin vielä perään: -"ala jo kiristään, sullahan loppuu matka! ..Tosin ei mullakaan oo ku pari kiekkaa enempi".

                       Tässäpä taas tarinat tällä erää.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.9.2014                   

maanantai 1. syyskuuta 2014

TULEVAISUUDEN SUUNTA...

                    ...määräytyy minulla 16-20.9.2014 olevan 100h juoksun mukaan. Monet tempaukseni ja suunnitelmani ovat herättäneet erikoisuuksissaan monenlaisia keskusteluja. Katson tehneeni ultrajuoksulle sillä tavalla hyvää, että on herätty näkemään entistäkin paremmin miten monenlaisilla tavoilla voi päästä erilaisiin päämääriin. Olen aina halunut tehdä asiat "omalla tavallani". Silti olen innokas kuuntelemaan ja ottamaan aineksia omaan keitokseeni.

                      Olen pohtinut tässä polkuni risteyksessä mihin suuntaan lähden. Haluan kovasti monipäiväisiin juoksuihin. Toisessa vaakakupissa painaa järjen ääni siitä, ettei minulla ole vielä riittävästi pohjaa ja saatan vain rikkoa itseni olemalla liian isoilla areenoilla liian aikaisin. Niinpä minulla onkin erittäin selkeä ja mielestäni hyvin perusteltu testi. 100h juoksu. Eli 4vrk ja 4h.

                      Mikäli kykenen juoksemaan siinä testissä vähintään 400km katson olevani poikkeuksellinen ultrajuoksija vähillä pohjillani noihin 6 päivän juoksun karkeloihin ja minun kannattaa spesifoitua sille matkalle. Mikäli jään alle 400km, olen vielä 6päivän juoksujen tulosten tekoon (+600km tulokset) liian raakile, eikä minun "näin nuorena" kannata alkaa jauhamaan 500km tuloksia vaan keskittyä siinä tapauksessa vielä muutamaksi vuodeksi lyhempiin ultrasuorituksiin.

                      Eli mikäli en juokse vähintään 400km 100h aikana, laitan ensi vuoden ykköstavoitteeksi Kokkola Ultra Runin ja 24h matkan. Mikäli 400km menee rikki, laitan ilmoittautumisen Unkariin 6 päivän kisaan! Tunnistan myös, että tulevaisuuteni on joka tapauksessa jossain vaiheessa 6 päivän juoksuissa, sillä en usko, että voin tehdä merkittäviä tuloksia 24h matkalla. Ominaisuuteni eivät mielestäni tue +240km tuloksia. Näin olen arvioinut, mutta esim. 100km, 12h ja 24h matkat ovat hyvää valmiuden nostoa tulevaa 6 päivän uraa varten, jos rahkeeni eivät vielä riitä itse ASETTAMIINI vaateisiin. Eli tulos 399,9km tietää 24h juoksua ja muita alimatkoja vielä joitakin vuosia ja yli 400,0km tulos tietää enempi spesifoitumista 6 päivän juoksuihin. Toki ainakin aluksi vain joka toinen vuosi 6 päivän kisan käyden. Ja joka toinen vuosi sitten lyhempää kisaa.

                      Tulen tietysti tässä vaiheessa uraa pitämään joka tapauksessa viikottaisissa harjoituksissa ainakin sen yhden reippaan/vauhdikkaan lenkin. Itse en usko pelkkään junttaamiseen vaan tietyn tasapainon vaalimiseen tietyissä rajoissa. Mutta tottakai, jos ylitän 400km, ei harjoittelu sisällä enää niin paljoa repivää harjoittelua, mutta vauhtia ei ole silti syytä unohtaa kokonaan, sillä se oikein annosteltuna jopa lisää juoksuvuosia. Näin olen järkeillyt.

                     Eli tällaiset on suunnitelmat. On jopa hauskaa ajatella, että tiedän tulostani jännitettävän nyt monessakin paikassa. Toiset haluavat näkevän minut vielä 24h tai sitä lyhemmissä, toiset 6 päivän juoksuissa. Heh,heh, tästä tulee hauskaa ja hyvää motivaatiota. Isossa kuvassa tärkeintähän on kuitenkin, että tämä on kivaa!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.9.2014

sunnuntai 31. elokuuta 2014

6 VUOTTA 2 VIIKKOA

                  (Eilisen maratonin blogin löydät TÄÄLTÄ ja tulos/lehdistöversion TÄÄLTÄ)

                   6 vuotta ja 2 viikkoa olen nyt juossut. Joskus on aika pysähtyä ja katsoa välillä taakse sitä, mitä sinne on jäänyt. Kaikki alkoi 15.8.2008. Ostin uudet lenkkarit. Olin jo kävellyt reilun vuoden. Halusin kokeilla, joko jaksaisin vähän yrittää juosta. ENSIMMÄINEN juoksulenkki 16.8.2008, 6,8km @5:50-vauhdilla ilmeisen kovaa, sillä seuraavilla lenkeillä oli mennyt minuuttitolkulla kauemmin.

                  Takana on nyt reilut 17 100km. Joistakin se voi kuulostaa paljolta, mutta monista kokeneista vasta jonkun hyvän alulta. Kaikki kilometrit on juostava. Kukaan ei vie minua suoraan esim. 100 000km paalulle. Ultrajuoksuhakuisen harjoittelun ansiosta olen vuorannut taloani alhaalta päin. Pk1 alue on minulla ylivoimaisesti paras ja kestää vertailun kovempaankin käyttöön. Toisaalta Vk alueet ovat jääneet kastelematta ja ovat siten ihan vauva-asteella. Valinta kysymyksiä.

                  Kuuden vuoden aikana on tullu käytyä jokunen kisakin ja tehtyä joitakin aikaan tai matkaan perustuvia omiakin ultrasuorituksia. Alla olevan tilaston lisäksi on tullut tehtyä myös hieman yli 10kpl erilaisia yli maratonin mittaisia harjoitusjuttuja esim. maastoissa. Kuten alla olevasta taulukosta näkee, olen aloittanut TODELLA matalalta.



PUOLIMARATON




VUOSI MÄÄRÄ PARAS AIKA KESKEYTYKSET




2008 1 2:07:21 0
2009 0
1
2010 0
0
2011 2 1:52:36 0
2012 1 1:39:58 0
2013 2 1:31:32 0








YHT. 6














MARATON




VUOSI MÄÄRÄ PARAS AIKA KESKEYTYKSET




2009 3 4:04:45 0
2010 1 4:29:46 1
2011 1 4:29:41 1
2012 2 3:30:32 0
2013 1 3:29:37 2
2014 2 3:24:25 0








YHT. 10














ULTRAT
* = EPÄVIRALLINEN




VUOSI MATKA TULOS MISSÄ




2010 24H 100,840 KAUSTINEN
2011 24H* 82,000 NIVALA
2011 24H* 128,000 NIVALA
2012 24H 116,076 NIVALA
2012 63KM* 6:39:25 NIVALA-PIRTTIVESI
2012 12H 116,099 JOENSUU (Keskipohjanmaan halli piirinennätys edelleen)
2013 100KM* 9:55:16 NIVALA
2013 24H 41,481 VIERUMÄKI
2013 24H* 150,000 NIVALA
2014 128KM* 14:48:30 IISALMI-NIVALA
2014 6VRK* 322,300 NIVALA






Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 31.8.2014

KESTÄÄKÖ SE?

                             (Lehdistö versio venetsialaismaratonista...)

                           Putoushahmo Usko Eevertti Luttisen sanoin: "Sitähän sä kysyit". Ensin sain vastata, että kyllä sillä jo kävelee. Ja viimeiset viisi viikkoa olen jo ilmoittanut lukuisille kysyjille, että kyllä se jo taas kestää. Nivalassa ollaan selvästi urheilukansaa. Hienoa.

                            Kolme viikkoa sitten jalka oli kestänyt kaksi viikkoa ja kävin kokeileen Kempeleen maratonilla kestäisikö se juosta maratonin (42,2km) verran. Kestihän se, vaikka en nyt juoksusta tiiä, mutta ainaki hölökätä. Aika 3.39.11 ei päätä huimannut. Joskus on kehdattava juosta hyvinkin keskeneräisenä. Jokainen tasollaan. Pääasia, että jalka kesti - eikö vain?

                           Nyt on jalka pelannut jo viisi viikkoa, jonka aikana ollaan tultu jo superhelteistä syksyiseen säähän. Sehän on juoksijan parasta aikaa - hapekasta. Niinpä päätin käydä juoksemassa oman enkan Kokkolassa venetsialaismaratonilla, vaikka reitti ei ole kovin nopean reitin maineessa.  Aika kovat oli aikeet.

                           Urheilija ei tervettä päivää nää? Niinpä nivusta vihloi jo aamusta. Uskoin kuitenkin, ettei se juoksussa haittais, kun päästään oikein  tunnelmiin. Ja niinhän siinä kävi, että nivunen juonitteli vain ekan 5km ja antoi sitten minun juosta loppuun asti. Ja mikä juoksu siitä tulikaan. Pystyin nostamaan tehoja vielä 32km jälkeen ja juoksin eurforian vallassa viimeisen 10km. Aika 3.24.24. Nyt jo kehtaa olla. Vähän aikaa. Jokainen tasollaan.

                          Sen sijaan nivalaisittain venetsialaismaratonin saavutuksesta vastasi Lakeuden Kipinää edustava Mervi Vähäkangas, joka pokkasi piirinmestaruuden(!) ajallaan 3.47.59. Mervihän on juossut tänä vuonna jokaisena kuukautena maratonin, joka nostaa tämän suorituksen arvon korkealle. Onnea Merville!

                            Poimintoja nivalaisjuoksijoiden tai nivalais seurojen juoksijoiden tuloksista:


M40 Miehet 40 vuotta 42 km V

Sija Nimi                           Seura                      Loppuaika         

  1. Seppo Mäenpää            Häjyt/Ryttylä             3.22.32,66
  2. Onni Vähäaho             Endurance                 3.24.24,22      
  3. Hans Fagernäs            FMR                       3.33.01,82    
  4. Max Hagström             ORC Kokkola               3.52.43,36   
  5. Jan Lågland              Kokkola                   3.53.59,86   
  6. Ari Lappinen             Pietarsaari               4.07.14,39    
  7. Fredrik Olaussen         WestCoast Ultra Runners   4.47.20,12   
  7. Marko Forsell            WestCoast Ultra Runners   4.47.20,12   


N50 Naiset 50 vuotta 42 km V

Sija Nimi                                    Seura                 Loppuaika          

  1. Mervi Vähäkangas         Lakeuden Kipinä           3.47.59,04
  2. Heli Tanskanen           Tampereen Maratonklubi    4.12.53,83    


MYP Miehet puolimaraton 21 km V

Sija Nimi                     Seura                      Loppuaika          

  1. Pekka Klemola            Ullavan Kilpa             1.16.19,95
  2. Christian Ahlö           Bosund                    1.20.41,22     
  3. Kimmo Lassila            VetU                      1.23.31,16     
  4. Konsta Puutio            Ykspihlajan Reima         1.24.02,89    
  5. Juha Hiltula             Kokkola                   1.24.41,18      
  6. Jonas Skog               IS Söderby                1.25.54,93    
  7. Tero Jääskelä            Espoo                     1.29.08,81    
  8. Timo Hietalahti          Boliden Kokkola           1.31.15,52   
  9. Jonas Westerlund         Pietarsaari               1.31.18,50   
 10. Lauri Skantsi            Kokkola                   1.34.39,99   
 11. Jaakko Maijala           Kokkola                   1.34.45,92  
 12. Janne Penttilä           KP-V                      1.34.56,00    
 13. Marko Paavola            Karvoskylän AO            1.35.02,10   
 14. Tero Pasanen             Pietarsaari               1.35.50,14   
 15. William Linden           Pietarsaari               1.36.37,03  
 15. Ola Stormåns             Pietarsaari               1.36.37,03   
 17. Antti Hanhilahti         KOS                       1.37.19,09    
 18. Christian Hjulfors       NCE                       1.38.09,92    
 19. Mika Virkama             Kokkola                   1.38.21,27   
 20. Petri Koskela            Boliden Kokkola           1.38.51,84    
 21. Matias Salmela           Freeport Cobalt           1.39.19,85   
 22. Andreas Byfält           IK Kronan                 1.41.06,30    
 23. Janne Hietalahti         Halsuan Toivo             1.41.37,83   
 24. Petri Lintilä            Pramia Plastic            1.41.51,22    
 25. Samuli Forström          Kokkola                   1.43.10,84   
 26. Niko Korkiakoski         JYväskylä                 1.43.20,28    
 27. Esa Saavalainen          Kokkola                   1.43.32,31   
 28. Matti Laukka             Kokkola                   1.43.41,14    
 29. Toni Lehtimäki           Oulun FrisbeeSeura        1.44.04,80   
 30. Roger Snellman           Pietarsaari               1.45.18,68    
 31. Antti Karjalainen        Kokkola                   1.46.01,21     
 32. Joonas Sykkö             Kälviä                    1.47.33,17    
 33. Roland Björkskog         RollsRoyce                1.47.43,50     
 34. Magnus Lunden            Jakobstad                 1.47.56,13  
 35. Aulis Rantala            Kokkola                   1.48.30,84     
 36. Lasse Nivala             Toholampi                 1.50.07,98  
 37. Patrik Vesterlund        Pietarsaari               1.53.16,59  
 38. Christian Flinck         Pedersöre                 1.54.08,68     
 39. Risto Alapiha            Boliden                   1.55.43,94   
 40. Eemu Pihlaja             Kokkola                   1.58.11,14     
 41. Ben Heikkilä             Kokkola                   1.58.17,28    
 42. Kai Pulkkinen            Freeport Copalt           2.00.34,10     
 43. Mika Järvilä             CAPP Kokkola              2.00.55,16    
 44. Tuomas Remes             Nivala                    2.04.32,19    
 45. Malloy Nyakwama          Kokkola                   2.05.56,20  
 46. Andreas Brännbacka       Pietarsaari               2.07.52,65   
 46. Kim Granholm             Luoto                     2.07.52,65    
 48. Krister Hjulfors         Lokal Tapiola Esse        2.11.20,31 
 49. Jarmo Pylkkö             Nivalan Urheilijat        2.12.30,06    
 50. Robin Häggblom                                     2.17.27,84    
 51. Panu Puurula             Freeport Copalt           2.24.52,66   
 52. Eetu Pekola              Kokkola                   2.37.52,16     



MP50 Miehet 50 puolimaraton 21 km V

Sija Nimi                     Seura                      Loppuaika      

  1. Bo Lönnbäck              HOP-HAB Team              1.23.35,48
  2. Raimo Jääskä             Kannuksen Ura             1.35.14,53     
  3. Vesa Salonen             VS Service Kokkola        1.40.06,74   
  4. Paavo Koskela            Halsua                    1.41.32,47    
  5. Torsten Wikman           Vörå                      1.42.40,55   
  6. Raimo Aho                Lakeuden Kipinä Haapajärv 1.46.06,41     
  7. Rune Forsbacka           SI-SU Jakobstad           1.48.38,62    
  8. Lasse Jansson            Pinnistys                 1.54.15,57    
  9. Stefan Bredbacka         NCK                       1.54.15,95  
 10. Jerry Sandström          KK-Team                   1.54.44,98   
 11. Janne Hietalahti         Kokkola                   1.55.36,23   
 12. Sakari Kuusjärvi         Kokkola                   1.58.33,62    
 13. Tuomo Koivumäki          Ullavan Kilpa             2.03.13,95 
 14. Harri Välikangas         KoG                       2.03.16,03    
 15. Keijo Kangasluoma        Kokkola                   2.05.03,90  
 16. Eero Niemelä             HauVe                     2.05.04,54   
 17. Jorma Knuuttila          Ilmajoki                  2.09.29,99    
 18. Ingemark Grenholm        Larsmo                    2.13.33,97     
 19. Mats Sandell             Karleby                   2.15.15,76   
 20. Mikko Stenberg           Pietarsaari               2.17.32,95    
 21. Kaj Paajanen             Pinnistys                 2.18.52,51    
 22. Jukka Maunula            Kälviän Tarmo             2.30.09,78   
 23. Markus Karlsson          HOP-HAB Team Pietarsaari  3.46.38,94    



NYP Naiset puolimaraton 21 km V

Sija Nimi                     Seura                      Loppuaika       

  1. Jaana Niemelä            ONMKYU                    1.19.33,95
  2. Marika Ahola             Toholammin Urheiijat      1.22.45,49  
  3. Anu Koivisto             Evijärven Urheilijat      1.26.03,53  
  4. Malin Enlund             Kokkola                   1.35.20,49     
  5. Johanna Pahkala          Himangan Urheilijat       1.38.24,59 
  6. Therese Gammelgård-Kant  OIF                       1.38.36,28     
  7. Johanna Torp-Duma        Jakobstad                 1.44.01,66    
  8. Päivi Harmaala           Himangan Urheilijat       1.44.15,69    
  9. Heidi Norrbygård         Vaasa                     1.44.44,94    
 10. Linda Löfbacka-Skog      Edsevö                    1.48.10,71   
 11. Jessica Granberg         Kokkola                   1.49.29,76    
 12. Ellen Saulio             Ylivieska                 1.51.34,09     
 13. Henna Göös               Kempele                   1.52.49,73    
 14. Katarina Vesterlund      SI-SU                     1.52.53,05    
 15. Kaija Göös               Seinäjoki                 1.52.58,59   
 16. Jennie Strömberg         Larsmo                    1.53.47,66   
 17. Magdalena Granholm       Lasrmo                    1.54.21,51    
 18. Teija Björkell           Pietarsaari               1.54.48,61   
 19. Marianna Palola          Nivala                    1.55.05,98    
 20. Pirjo Urpilainen         Kainuun Ärjy              1.55.12,10    
 21. Nina Pasanen             Kokkola                   1.55.14,12    
 22. Elina Huttunen                                     1.56.29,61     
 23. Rebekka Raudaskoski      Kokkola                   1.56.51,51     
 24. Annakaisa Marjokorpi     Kokkola                   1.58.15,44     
 25. Kajsa Mursu              Helsinki                  1.58.30,20  
 26. Jenny Stenmark           Pedersöre                 1.58.37,66    
 27. Johanna Kujala           Evijärven Urheilijat      1.59.01,57    
 28. Ulla Wennman             Kokkola                   1.59.18,14     
 29. Heidi Sandström          IS Söderby                2.01.33,38     
 30. Susan Snellman           Pietarsaari               2.02.03,59     
 31. Anne Forsbacka           Teerijärvi                2.04.31,82   
 32. Jaana Lastikka           Kannus                    2.04.46,47     
 33. Satu Biskop              Kokkola                   2.04.52,68    
 34. Pernilla Thylin          Larsmo                    2.05.40,35   
 35. Mia Holmbäck             GBK                       2.05.57,45    
 36. Johanna Rosenberg        Larsmo                    2.06.15,78     
 36. Josefin Rosenberg        Larsmo                    2.06.15,78     
 38. Meri Wiikinkoski         Espoo                     2.06.37,28     
 39. Iiris Rautiola           Toholampi                 2.07.19,44    
 40. Saija Kontiainen         Kokkola                   2.07.31,80     
 41. Minna Nyakwama           Kokkola                   2.08.11,61     
 42. Emmi Tanskanen           Kokkola                   2.09.07,63     
 43. Heli Kaipomäki           Lohtaja                   2.09.23,66   
 44. Marianne Kelja           Kokkola                   2.09.24,63   
 45. Karoliina Lintinen       SC Kokkola                2.10.52,99  
 46. Annika Huima             Kokkola                   2.11.21,64    
 47. Kaisa Kalliokoski        Kokkola                   2.14.34,15  
 47. Hanna Tofferi            Kokkola                   2.14.34,15    
 49. Sohvi Kangasluoma        Kokkola                   2.14.39,59   
 50. Veera Kullberg           Kokkola                   2.15.58,90     


NP40 Naiset 40 puolimaraton 21 km V

Sija Nimi                     Seura                      Loppuaika     

  1. Marje-Louise Carp        Vörå IF                   1.37.37,08
  2. Merja Honkonen-Pohjonen  Perhon Kiri               1.40.46,41     
  3. Ann-Louise Engström      Vörå IF                   1.40.48,00   
  4. Annika Lundström-Nygård  Vörå IF                   1.40.53,32   
  5. Elli Eversti             Kalajoki                  1.43.31,93  
  6. Barbro Molander                                    1.47.24,35   
  7. Ulla Forsbacka           Teerijärvi                1.52.11,84     
  8. Nina Stenman             Larsmo IF                 1.52.45,20    
  9. Pirjo Lehtonen           Lahti                     1.52.54,60   
 10. Ritva Aho                Lakeuden Kipinä Haapajärv 1.53.37,88   
 11. Hanna-Maija Jokela       Toholammmin Urheilijat    1.53.53,57   
 12. Heidi Lindqvist          Kokkolan kaupunki         1.56.28,46    
 13. Tanja Mäenpää            Häjyt/Ryttylä             2.03.07,09    
 14. Maila Koivumäki          Ullavan Kilpa             2.03.13,95    
 15. Kaisa-Leena Ahlroth      Kokkola                   2.04.03,21    
 16. Terttu Hanhisalo         KK-Team Pohjalainen       2.04.15,13   
 17. Päivi Sarkaranta         Kokkola                   2.06.57,38   
 18. Pirjo Sorri              Oulaisten Taru            2.07.27,64   
 19. Marie Ahlö               Larsmo                    2.08.35,70   
 20. Riitta Lillia            Freeport Copalt           2.10.56,59   
 21. Annukka Kukkola          Kokkola                   2.13.08,58   
 22. Marjut Luoma             Kokkola                   2.17.56,83    
 23. Jaana Taipale            Kokkola                   2.46.40,06  
 24. Päivi Keränen            Kokkola                   2.55.11,09   
 24. Minna Kuoppala           Kokkola                   2.55.11,09  
 26. Tarja Tiainen            Kannus                    3.09.54,86    

Varsinainen blogi


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 31.8.2014