Kisaviikko oli mennyt jalkojen outojen tuntemusten säestämänä. Liekö löysäys vai edellisen viikon vetotreenit johtaneet siihen. Mene ja tiedä - ehkä molemmat. Mutta juuri kisa-aamuna kaikki tuntui hyvältä ja sehän se tärkeintä on.
Sain nukuttua tavanomaiset noin 5h kisaa edeltävänä yönä. Perusettiä. Kisapaikalla vielä pientä järjestämiseen liittyvää säätöä ja aikaisemmin lähtevien kannustamista ja kuvaamista. Väliaikalähdöllä lähdettiin klo.7.00 ensimmäinen ja minä viimeisenä klo.10.00.
Pian oli kello pykälässä ja säntäsin reitille vapautunein mielin. Vihdoinkin! Höpötin lähtiessäni vain ihan ääneen, että nyt rauhassa. Eka kilsa verrytellen 4:21min. Kisan kakkonen oli tempassu eka kilsan 4:03 aikaan. Nuorilla on virtaa :=)
Ja niin kävi. Mieli oli tyyni ja jalka kevyt. Sykkeetkin asettui kuin itsestään kaavailtuun toleranssiin. Keskityin enempikin vain lukemaan tarkasti polkua, että välttyisin turhilta kaatumisilta, jotta säästäisin energiaa loppureitille. Eka 6km 4:54min/km keskivauhdilla. Vajaa 2min edellisvuoden aikaa edellä. Nyt jo?
Mitä syvemmälle metsää ja reittiä pääsin, sitä voimakkaampi flow-tila asettui sisälleni. Tuntui kuin olisin vain ja jalat tekisivät tehtävänsä puolestani. Keskityin vain ja aistin näkemääni. Huomasin aluskavillisuudessa syksyn merkkejä ja rupikonnan, jolle paloi polulla vihreä valo. Konna ehti tieltäni - olin valmis väistämään - vasemmalta. Eihän konnatkaan palaa takaisin? Kuten ei hirvetkään. Hirviä en tänään nähnyt.
Tuomaksen väliaikapisteessä olin noin ajassa 65min (64:45). Kolme minuuttia edellisvuotta nopeammin. Ensimmäinen 12km 5:24min/km keskivauhdilla. Johdin kisaa 3min erolla Leppälään ja 9min erolla Regisiin. Tämä oli muuten sama järjestys alusta loppuun mitalistien osalta.
Meno jatkui marjasatoja ihaillen. Muutama paikka tuli painettua mieleen. Enää pitäis vain vihtiä lähtiä joku päivä juoksuliivin sijasta ämpärin kanssa. Tarkka ja helppo polun ompeleminen jatkui. Sauma oli huomaamaton. Kone toimi hyvin ja tuuli viilensi nivusiin asti. Osasin nauttia. Vedin muutaman kerran syvään ilmaa nenän kautta - tuoksuttelin hyvää fiilistä. Tällaisesta sitä aina haaveilee. Onko tämä elämäni juoksu?
n.17km kohdalla pelastuspiste 3:lla olin edellisen vuoden aikaani (7:11:22h) edellä noin 5min. Risteyksessä odottaneiden ja päivystäneen ensiapujoukon mukaan olin jo Leppälää 6min edellä. Ja minä kun olin pidättelemällä liikkeellä. Tämä kaikki lisäsi vain rauhallisuutta ja keskittymistä omaan suoritukseen, vaikkei siitä ollut alun alkaenkaan epäselvää. Koko kisan keskivauhti tuossa kohtaa oli 5:43min/km, kun se edellisenä vuonna oli ollut 6:04min/km samassa kohtaa.
Monenlaisia metsäisiä havaintoja tehden jatkoin matkaa leppoisasti. 18km kohdalla otin ensimmäisen lyhyen kävelypätkän ja otin yhden suola ja magnesium tabletin vielä, kun tunne jaloissa oli varsin tuore. Polku kun alkoi pari kilsaa tuosta soistumaan ja teknistymään, tarjoten vielä lyhyellä matkalla lähes kaikki kisan nousun tömpäreet. Löysäsin mielestäni hieman tarkoituksella, sillä olin niin selvästi aikataulua edellä, ja lopussa olisi paljon hyviä juostavia kilsoja. Hieman ennen vajaan 24km P4 tienylitystä näin ensimmäisen selän. Aaa- sehän on Haikolan Janne, joka lähti 30min aikaisemmin. Hänellä tuntui olevan joitain haasteita, mutta muuten oli kaikki sillä tavoin hyvin, että uskalsin jättää hänet samoilla tulilla. Janne joutui keskeyttämään 12km ennen maalia.
P4 vertailukohdassa olin edellistä vuotta jo 7:30min edellä. Tuosta oli reilu 2km Syyryn DropBag -pisteelle, joten aloitin laskeutuun sinne kuin varikko-alueelle, nauttien maisemista ja pienestä metsän soisesta lammesta, Kallenlammesta... Ja samalla bongaankin kisassa toiseksi tulleen Leppälän Mikan selän. 10min takamatka on ajettu ylös.
Kysellään toistemme vointia ja TOTTAKAI molemmilla on KAIKKI hyvin. Kilpailutilanne samalla. Kortit pysyvät piilossa. 26km tultu ja kaikki vielä ratkomatta - etenkin, kun puhutaan I-SR2014 -vaellusreitin koko kierroksesta, pep57km kisasta. Alkulämmöt on otettu. Laskeudun Leppälä puskurissa Syyryn DropBag -pisteelle ja nappaan Kiviniemen Maukan makkaratikulla ojentaman käristemakkaran ja alan toimia. Ensimmäiset 26km tulee tänään mittariin hieman ennen Syyryn seinänousua keskarin näyttäessä 6:15min/km. Ihan kiva alku?
Syyryn pisteellä teen suunnitellusti nopean huollon, jossa ei turhia kikkailla ja pakenen sauhuavalta leiriltä ennen Mikaa metsän siimeksiin. Heti Syyryn huoltopisteen jälkeisellä P5 pisteellä olen 10min edellisvuotta edellä. Saman verran kuin mitä olin huoltopisteellä Mikaa edellä. Regis oli siis kolmantena, 20min minusta. Tilanne tuntui varsin selvältä. Riemukulkua hurjalla ajalla maaliin? Mitä vielä!
Vaikka alku oli ollut helppo, oli jaloissa jo näköjään sen verran rasitusta, että Syyryn seudun n.25-30km kivikko/kalliopätkä hakkasi etureidet kramppikuntoon. Kenkävalinnassa tein ison mokan. Minun lihaksisto ei kestäny kisapiikkareilla moista iskutusta. IceBug Spirit 6 oli kyllä verraton pito, mutta vastapainona nolla vaimennusta. Se oli iso virhe. Voi kuinka kaipasin tuolla Hoka ATR Challenger 3 kenkiäni!
Yhtäkkiä riemukulku oli vaihtunu peloksi persauksiin. Selviäisinkö maaliin? No ainakin ensin olisi tyhjennettävä magnsium ja suolatabletti varastot. 30km mennesä olin ottanut x4 suolatabua ja yhtä monta magnesium tabua, sekä yhden buranan. Buranaa en ole nykyisin käyttänyt käytännössä ollenkaan, joten kisassa olen laittanut itselleni 2tabun oikeuden. Mutta ei enempää. Ei niin tärkeää kisaa ookkaan, että pitäis riskejä ottaa. Olin todella ison kannon edessä.
P6 ylitystä edeltää louhikkokivinen tie. Miten tuskallista nastureilla, jossa ei ole vaimennusta, jaloilla, jotka ovat kramppejen vallassa. Edelleen sama 10min edellisen vuoden aikaani edellä. Kaikenlaisen datan seuraaminen alkoi menettää merkitystä, vaikka johdin kisaa ja olin ennätysvauhdissa, sillä tulevaisuus kisassa alkoi enteillä raatobussia. Menin kuitenkin eteenpäin luottaen kokemuksiini. Muutama asia tuli muistaa: a)ei pysähtelyjä, b)ei äkkiliikkeitä, c)juomaa ja nopeaa energiaa, d)suolaa jos jostain saa, sekä magnesiumia. Joskus ne krampit loppuvat. Myös kivikko oli jo takana. Ehkä seuraava askel on askel parempaan? Taistelua. Tiivistäen.
Iso-Juurikan pitkällä eteläpenkalla näin kainalon alta salaa kurkistaessani Mikan hahmon. No ei ihme, sillä ajoittain suorittamieni kramppi kinkkaamisieni seurauksena vauhtini ei ollut hääppöinen. Kramppeja siellä täällä lähes jatkuvasti. Silti penkalla liki 6min/km vauhtia. Mennään mihin asti mennään, mutta niin kauan mennään kun mennään. Perk...
21km ennen maalia OHITAN kisassa ensimmäisenä lähteneen Juha Kuukasjärven. Hänelläkin tuntuu matka painavan, mutta ei hän isompaa huolta valita, joten jatkan kramppaavin jaloin matkaani kohti kenties P7 odottaa helpotusta ensiavusta, sinne olisi matkaa reilu 3km. Juha joutui sittemmin keskeyttämään.
Iso-Juurikan pohjoispenkalla kramppaa taas kovasti, kun painun takaisin metsään ja kohti 2km päässä olevaa P7 pistettä ja toivetta helpotuksesta. Mika on ihan kissa-hiiri-leikki-etäisyydellä. Toisaalta pienoinen kilpailutilanne pistää yrittämään loppuun asti - ihan kuin hengestä olisi kyse (heh,heh).
P7 näkyy ja ensiapumies, MUTTA hänellä ei ole tällä kertaa apuarsenaalissa magnesium eikä suolatabuja. Ilmeisesti vain kortisonia, kylmäpakkauksia ja sidoksia yms. mutta niistä ei ollut apua minun ongelmiin. Onneksi Mikalla oli pussissa merisuolaa ja kenties se tai viimeisen tunnin ajan amppaamani omat hätätoimet (omat suola ja magnesiumit plus tehostettu neste/energianotto) auttoivat minut hiljalleen jaloilleen.
Normaalisti minulla on se hieman isompi rasia REILUSTI suola ja magnesiumtabuja, mutta nyt olin ollut liian luottavainen. Osin sen takia, ettei minulla ole ollut kramppeja pitkiin aikoihin riesana. Tämä on laji, jossa aina oppii uutta itsestään - ja omista tarpeistaan.
P7 olin edellä enää 9min entistä enkka-aikaani. Samalla Mika ohitti minut ja lähti vetämään sellaista vauhtia, että jäin tasaisesti. En voinut heittää koukkua puskuriin, sillä minun olisi vain mentävä nätisti ja päästävä krampeista eroon. Vihdoin alkoi hellittää. Samalla kellotin, että olin noin minsan Mikaa perässä, eli kisassa 9min edellä. Otinkin Mikan hetkessä kiinni ja menin vielä samantien ohi - ja näin tultiin P8 viimeiseen huoltoon, josta olisi noin 12km maaliin.
P8 olin 12min edellisen vuoden aikaani edellä, joten taas alkoi näyttää, että voisin päästä sittenkin sentään 7h alle, mutta Nivalan ennätys (6:47:49), joka oli päätavoitteeni, oli jo mennyttä. Ihan min/km lohkasua edellisen vuoden loppuun en pystyisi millään tekemään.
Siinä laskettiin huoltaessamme leikkiä Mikan kanssa. Mika oli nyt nopeampi huollossa, mutta pian ampaisin hänen perään. Pelko 10min johtoaseman menettämisestä piti valppaana. Kiva, että kuppi oli nyt näin päin (hah,hah).
Otin Mikan ekan kilsan aikana kiinni ja ohitin hänet viimeisen kerran tässä kisassa 11km ennen maalia, enkä nähnyt kisakumppania sen jälkeen ennen kuin maalissa. Krampit oli poissa! Silti piti varoa yltiöpäistä tykitystä, sillä ne voisivat palata. Näinpä päädyin kiihtyvävauhtiseen 12km loppuvetoon!
Lopussa ei ollut ongelmia. Ja aika alkoi hahmottua jonnekkin 6:56-6:58h tienoille. Sain kuitenkin lopulta jostain ihmebuustin ja kehitin tilanteeseen nähden varsin hyvän kirin ja sain niistettyä kaikki ulos. Tuun loppusuoran "alle nelosta" ja lysähdän maahan.
Olisihan se toisaalta ollut hullua, jos tällainen hölkkäjä olisi juoksijan ennätyksen pystynyt rikkomaan. Mutta terveisiä vaan ahteelle. Melkeen pitää tulla ens vuonna parantamaan aikaansa, jos haluaa rekordin itsellään pitää (heh,heh).
PALKINTOJEN JAKOA 57km MATKALAISILLE (Lisää matskua myöhemmin)
Onni Vähäaho, Nivalassa 20.8.2017
