maanantai 21. elokuuta 2017
sunnuntai 20. elokuuta 2017
POLKULIIKUNTATAPAHTUMAN SATOA
KISAN TULOKSET NÄET TÄÄLTÄ
Viime lauantaina
järjestettiin kolmatta kertaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksutapahtuma
pyssymäellä. Reitti alkaa olla monille tuttu, sillä reitillä on liikuttu viime
vuosina kymmeniä tuhansia kilometrejä pelkästään virallisten ilmoitusten
mukaan.
Tapahtuma jäi tänä vuonna
hieman pienemmäksi, sillä samaan aikaan maassamme oli 20 muutakin
juoksutapahtumaa, sekä mm. seuraavana päivänä alueen isot suunnistusviestit.
Tunnelmassa sitä ei kuitenkaan huomannut, sillä ihmisten ilo tuplasi helposti
paikalle tulleiden määrän. Tapahtuman positiivinen aura sai jatkoa. Lähes
sanattomana kuuntelinkin saunan lauteilla, kun pitkin Suomea kisaan mukaan
tulleet olivat vielä työpäivän mittaisen kisaurakan jälkeen valmiita
levittämään tietoa kiehtovasta tapahtumasta ja reitistä.
Tapahtumassa liikuttiin
isolta osalta pelkästään lauantaipäivästä nauttien, mutta toki kilpasarjojen
palkinnoistakin oteltiin osin tiukasti, vaikkakin pilke silmäkulmassa.
Nuorten poikien
voittotaisto oli nivalalaisten jäsenten välinen, jossa Jaakko Niemimäki voitti
ja Aleksi Peltosaari sujutteli hopeakipon itselleen.
Tyttöjen sarjassa voitto
meni rakkaan naapurikaupungin tytölle, Veera Vähäkankaalle. Hopeapytyn nappasi
Liinu Tiainen ja palkintokaappi täyttyi myös Anni Nikulla. Huomattavaa on, että
tyttöjen voittoaika oli poikien voittoaikaa parempi. Lenkille kossit (hymiö).
Meidän tulevaisuus
kuva: Päivikki Turunen
Naisten 12km voiton
nappasi uudella reittiennätyksellä Haapajärven Tiina Männikkö. Roosa Juuskan
edellisenä vuonna juoksema reittiennätys parani 1:44min. Kokkolan Marika
Myllylä juoksi hienosti toiseksi ja Kärsämäen Eveliina Lintula nappasi
kolmannen sijan.
Naisten 12km podium
Kuva: Janne Kaarlela
Miesten 12km nähtiin hurja
kamppailu, jota oli alustettu jo viikon verran sisäpiireissä. Oli jo viikkoa
ennen kisaa selvää, että Erkki Vähäsöyrinki tulisi lähtemään veturiksi ja Matti
Myllylahti iskisi kantaan. Lopulta kävi niin, että loppusuoralla Erkki näytti
isännän mallia ja tarjosi vain Matille kantapäitään katseltavaksi. Lempinimi ”Fly-Erkki”
vahvistui. Erkin omissa nimissään ollut reittiennätys parani minuuttitolkulla.
Erkki Vähäsöyrinki esittelee kantapäitään Matti Myllylahdelle
kuva: Päivikki Turunen
Naisten 26km sarjassa nähtiin
kolmen tunnin haamurajan alitus, kun ex-nivalalainen, Tuula Jakovuori, onnistui
pitämään suoperäisessä maastossa reilusti alle seitsemän minuutin kilometrivauhtia.
Haapaveden ilopilleri ja suuri reittimme ystävä, Sanna Käräjäoja, onnistui
nousemaan kisassa toiseksi. Koivula Ski Teamin Piia Saukko juoksi lähes
täsmälleen edellisen vuoden ajan ja nappasi kolmannen pokaalin itselleen.
Tuula Jakovuori
Kuva: Janne Kaarlela
Miesten 26km matkaa
hallitsi Nivalan kuntohirmu, Päivärinnan Sauli, joka tyylitteli voittoon yli 47
minuutin marginaalilla Koivula Ski Teamin Tapani Saukkoon nähden. Voitto-aika
ei jäänyt kuin 14 sekuntia Matti Myllylahden reittiennätyksestä. Liekö jäi voimia
varastoon, kun voittotaistelu oli ohi jo ensiaskelten jälkeen?
kuva: Päivikki Turunen
Kolmanneksi
juoksi upean (elämänsä?) juoksun tehnyt Markku J. Kumpula, joka näytti
nuoremmille mallia ja juoksi nousujohteisesti. Kerrassaan lämmittävä saavutus
moniosaajalta!
Markku J. Kumpula
PERUSMATKA
Polkujuoksu ”kielessä”
perusmatkalla tarkoitetaan pisintä tarjolla olevaa matkaa. Se oli meillä 57km.
Täkäläiset puhuvat kuninkuusmatkasta. Yhtä kaikki. Kun lähdetään Pyssymäeltä ja
käydään liki maasydänjärvellä, on siinä rastia yhtä soittoa taivallettavaksi. Iso-Sydänmaan
vaellusreitin eteläisin kärki on Syyryssä. Reitti kulkee Nivalassa, Sievissä,
Reisjärvellä ja Haapajärvellä – tai ainakin niiden rajamaastoissa. Melkoinen
maakuntamatkailu siis. Suoperäinen polku ja Syyryn seudun 5km
kivikko/kallio-osuus antavat vastinetta kovimmillekin vaatimuksille.
Tänä vuonna onnettomien
loukkaantumisten ja sattumuksien vuoksi perusmatkaa lähti haastamaan vain 10
osallistujaa. Yksi nainen ja yhdeksän miestä. Tarina oli siis jo valmiiksi
vahva. Vähän porukkaa ja paljon tahtoa.
Naisten sarjan
yksinvaltias, Mia Tuoriniemi on ollut kisassa nyt joka vuosi mukana. Eka vuonna
10h, viime vuonna viisi minuuttia päälle 8 tuntia ja nyt reilu 20minuutin
parannus Saara Päätalon viime vuonna tekemään kovaan reitti-ennätykseen. Aika
7:29:25 olisi riittänyt miestenkin sarjassa kolmanteen sijaan! Jäätävän kova
suoritus jätti sydänmaille taian omaisen lumon. Tätä aikaa tullaan huokailemaan
ainakin tuleva vuosi.
Mia Tuoriniemi ennätysjuoksun kimpussa
kuva: Päivikki Turunen
Kuva: Jani Jyrkkä
Miesten sarjassa oli
etukäteen luvassa edellisiä vuosia tasaisempi kärki, sillä ihan eliittitason
menijöitä ei tänä vuonna kisaan saatu, sillä tiukka kalenteri ja jopa omien
lasten ristiäiset estivät muutaman eliittitekijän matkan tapahtumaamme. Tai
hetkinen – olihan meillä eliittiä, jos ei alasta olla nuukia. Nimittäin upean
oman ennätyksen juossut Jari Kaukua (oli mukana myös edellisenä vuonna) on
kansainvälisesti tunnustettu keskiajan filosofian professori, josta on netissä
pitkästi tekstiä wikipediassa. Tätä vauhtia Jarin kohdalle tulee mainintaa myös
polkujuoksu saavutuksista.
Jari Kaukua, kansainvälisesti tunnetuin
Kuva: Jani Jyrkkä
Yhdeksästä
kisaajasta oli mukana kolme ensikertaista ja kaksi heistä joutui nöyrtymään
reitin edessä. Toivotaan, että miehet näkevät kesken jääneen matkan haasteena
tulevaan. Sen sijaan pössimetsän isäntä, Ylimäen Lasse, niisti nenänsä vasta
pyssymäellä, ja varsin hyvällä ajalla, 8:22:40. Hieno debyytti.
Lasse Ylimäki
Kuva: Jani Jyrkkä
Varsinaista alkukantaista
raastamisen ilmettä piti yllä Jarmo ”Hönky” Honkala, joka oli jokaisella videon
pätkällä nopeimman näköinen kisaaja. ”Hönky” hönkäsi itsensä neljänneksi ennen
lupsakkaa Kuopion miestä, Arto Vartiaista.
Jarmo "Hönky" Honkala
kuva: Päivikki Turunen
Velmut huoltopisteen miehet
tarjosivat 45km huollossa Artolle olutta, mutta hän kieltäytyi, koska kertoi
olevansa autolla liikkeellä. Hetkonen. Polulla ajokunnossa. Eipä mittään. No
toki oluset tarjolla olivat alkoholittomia.
Arto Vartiainen
Kuva: Päivi Tölli
Seurakaveri, puolen Suomen
polkujuoksujoukkueen, Northern Trail Runnersejen, Regis Rouge-Oikarinen
onnistui alittamaan 8 tunnin rajan ja pokkasi kolmannen palkinnon. Puhelias
kaveri, jolla into reitistä vain kasvoi kisan jälkeen jälkilöylyissä
saunanlauteilla.
Regis Rouge-Oikarinen
Kuva: Eila Kiviniemi
Löysin jo kisan
alkuvaiheilla itseni voittokamppailusta Mika Leppälää vastaan. Joensuun Ultra
Sisua edustava Leppälä oli sisuuntunut viime vuoden keskeytyksestä ja oli
nostanut tasoaan selvästi edellisestä vuodesta ja oli minun papereissa vahva
voittajasuosikki. Olin kuitenkin ankea isäntä ja korjasin voiton ja näin ollen
Leppälälle taisi jäädä hopea pokaali kädessä sopivasti nälkää ensi vuodelle.
Mika Leppälä maaliin
kuva: Päivikki Turunen
Voittomarginaali
oli 12 minuuttia. Voitto aika 6:52:48 jäi vajaa viisi minuuttia Tuomas
Järviluoman Nivalan ennätyksestä. Joku roti jäi siis voimaan.
Onni Vähäaho
kuva: Päivikki Turunen
Perusmatkan podium kolmikko taistelun tauottua, mutta niiden merkkien vielä näkyessä heissä.
Vasemmalta: Leppälä, Vähäaho, Rouge-Oikarinen
kuva: Päivikki Turunen
Iso kiitos kaikille tapahtumassa mukana oleville tahoille. Liikkujille, talkoolaisille, katsojille ja vaikuttajille. Ensi vuonna taas maistuu.
Joonas Jyrkkä 12km (debydantti)
Onni Vähäaho, Nivalassa 20.8.2017
PEP2017 OMA KOKEMUS
Palaan kokonaiskuvaan lähipäivinä, sillä hädin tuskin olen saanut itseni pois metsästä, jossa vietin eilen kisareitillä numerolapun kanssa liki seisemän tuntia. Toivottavasti jaksatte odottaa kokonaiskuvan muodostamistani tekstimuotoon. En lupaa aikatauluja, mutta toivottavasti ennen lehtipainoa.
Kisaviikko oli mennyt jalkojen outojen tuntemusten säestämänä. Liekö löysäys vai edellisen viikon vetotreenit johtaneet siihen. Mene ja tiedä - ehkä molemmat. Mutta juuri kisa-aamuna kaikki tuntui hyvältä ja sehän se tärkeintä on.
Sain nukuttua tavanomaiset noin 5h kisaa edeltävänä yönä. Perusettiä. Kisapaikalla vielä pientä järjestämiseen liittyvää säätöä ja aikaisemmin lähtevien kannustamista ja kuvaamista. Väliaikalähdöllä lähdettiin klo.7.00 ensimmäinen ja minä viimeisenä klo.10.00.
Pian oli kello pykälässä ja säntäsin reitille vapautunein mielin. Vihdoinkin! Höpötin lähtiessäni vain ihan ääneen, että nyt rauhassa. Eka kilsa verrytellen 4:21min. Kisan kakkonen oli tempassu eka kilsan 4:03 aikaan. Nuorilla on virtaa :=)
Ja niin kävi. Mieli oli tyyni ja jalka kevyt. Sykkeetkin asettui kuin itsestään kaavailtuun toleranssiin. Keskityin enempikin vain lukemaan tarkasti polkua, että välttyisin turhilta kaatumisilta, jotta säästäisin energiaa loppureitille. Eka 6km 4:54min/km keskivauhdilla. Vajaa 2min edellisvuoden aikaa edellä. Nyt jo?
Mitä syvemmälle metsää ja reittiä pääsin, sitä voimakkaampi flow-tila asettui sisälleni. Tuntui kuin olisin vain ja jalat tekisivät tehtävänsä puolestani. Keskityin vain ja aistin näkemääni. Huomasin aluskavillisuudessa syksyn merkkejä ja rupikonnan, jolle paloi polulla vihreä valo. Konna ehti tieltäni - olin valmis väistämään - vasemmalta. Eihän konnatkaan palaa takaisin? Kuten ei hirvetkään. Hirviä en tänään nähnyt.
Tuomaksen väliaikapisteessä olin noin ajassa 65min (64:45). Kolme minuuttia edellisvuotta nopeammin. Ensimmäinen 12km 5:24min/km keskivauhdilla. Johdin kisaa 3min erolla Leppälään ja 9min erolla Regisiin. Tämä oli muuten sama järjestys alusta loppuun mitalistien osalta.
Meno jatkui marjasatoja ihaillen. Muutama paikka tuli painettua mieleen. Enää pitäis vain vihtiä lähtiä joku päivä juoksuliivin sijasta ämpärin kanssa. Tarkka ja helppo polun ompeleminen jatkui. Sauma oli huomaamaton. Kone toimi hyvin ja tuuli viilensi nivusiin asti. Osasin nauttia. Vedin muutaman kerran syvään ilmaa nenän kautta - tuoksuttelin hyvää fiilistä. Tällaisesta sitä aina haaveilee. Onko tämä elämäni juoksu?
n.17km kohdalla pelastuspiste 3:lla olin edellisen vuoden aikaani (7:11:22h) edellä noin 5min. Risteyksessä odottaneiden ja päivystäneen ensiapujoukon mukaan olin jo Leppälää 6min edellä. Ja minä kun olin pidättelemällä liikkeellä. Tämä kaikki lisäsi vain rauhallisuutta ja keskittymistä omaan suoritukseen, vaikkei siitä ollut alun alkaenkaan epäselvää. Koko kisan keskivauhti tuossa kohtaa oli 5:43min/km, kun se edellisenä vuonna oli ollut 6:04min/km samassa kohtaa.
Monenlaisia metsäisiä havaintoja tehden jatkoin matkaa leppoisasti. 18km kohdalla otin ensimmäisen lyhyen kävelypätkän ja otin yhden suola ja magnesium tabletin vielä, kun tunne jaloissa oli varsin tuore. Polku kun alkoi pari kilsaa tuosta soistumaan ja teknistymään, tarjoten vielä lyhyellä matkalla lähes kaikki kisan nousun tömpäreet. Löysäsin mielestäni hieman tarkoituksella, sillä olin niin selvästi aikataulua edellä, ja lopussa olisi paljon hyviä juostavia kilsoja. Hieman ennen vajaan 24km P4 tienylitystä näin ensimmäisen selän. Aaa- sehän on Haikolan Janne, joka lähti 30min aikaisemmin. Hänellä tuntui olevan joitain haasteita, mutta muuten oli kaikki sillä tavoin hyvin, että uskalsin jättää hänet samoilla tulilla. Janne joutui keskeyttämään 12km ennen maalia.
P4 vertailukohdassa olin edellistä vuotta jo 7:30min edellä. Tuosta oli reilu 2km Syyryn DropBag -pisteelle, joten aloitin laskeutuun sinne kuin varikko-alueelle, nauttien maisemista ja pienestä metsän soisesta lammesta, Kallenlammesta... Ja samalla bongaankin kisassa toiseksi tulleen Leppälän Mikan selän. 10min takamatka on ajettu ylös.
Kysellään toistemme vointia ja TOTTAKAI molemmilla on KAIKKI hyvin. Kilpailutilanne samalla. Kortit pysyvät piilossa. 26km tultu ja kaikki vielä ratkomatta - etenkin, kun puhutaan I-SR2014 -vaellusreitin koko kierroksesta, pep57km kisasta. Alkulämmöt on otettu. Laskeudun Leppälä puskurissa Syyryn DropBag -pisteelle ja nappaan Kiviniemen Maukan makkaratikulla ojentaman käristemakkaran ja alan toimia. Ensimmäiset 26km tulee tänään mittariin hieman ennen Syyryn seinänousua keskarin näyttäessä 6:15min/km. Ihan kiva alku?
Syyryn pisteellä teen suunnitellusti nopean huollon, jossa ei turhia kikkailla ja pakenen sauhuavalta leiriltä ennen Mikaa metsän siimeksiin. Heti Syyryn huoltopisteen jälkeisellä P5 pisteellä olen 10min edellisvuotta edellä. Saman verran kuin mitä olin huoltopisteellä Mikaa edellä. Regis oli siis kolmantena, 20min minusta. Tilanne tuntui varsin selvältä. Riemukulkua hurjalla ajalla maaliin? Mitä vielä!
Vaikka alku oli ollut helppo, oli jaloissa jo näköjään sen verran rasitusta, että Syyryn seudun n.25-30km kivikko/kalliopätkä hakkasi etureidet kramppikuntoon. Kenkävalinnassa tein ison mokan. Minun lihaksisto ei kestäny kisapiikkareilla moista iskutusta. IceBug Spirit 6 oli kyllä verraton pito, mutta vastapainona nolla vaimennusta. Se oli iso virhe. Voi kuinka kaipasin tuolla Hoka ATR Challenger 3 kenkiäni!
Yhtäkkiä riemukulku oli vaihtunu peloksi persauksiin. Selviäisinkö maaliin? No ainakin ensin olisi tyhjennettävä magnsium ja suolatabletti varastot. 30km mennesä olin ottanut x4 suolatabua ja yhtä monta magnesium tabua, sekä yhden buranan. Buranaa en ole nykyisin käyttänyt käytännössä ollenkaan, joten kisassa olen laittanut itselleni 2tabun oikeuden. Mutta ei enempää. Ei niin tärkeää kisaa ookkaan, että pitäis riskejä ottaa. Olin todella ison kannon edessä.
P6 ylitystä edeltää louhikkokivinen tie. Miten tuskallista nastureilla, jossa ei ole vaimennusta, jaloilla, jotka ovat kramppejen vallassa. Edelleen sama 10min edellisen vuoden aikaani edellä. Kaikenlaisen datan seuraaminen alkoi menettää merkitystä, vaikka johdin kisaa ja olin ennätysvauhdissa, sillä tulevaisuus kisassa alkoi enteillä raatobussia. Menin kuitenkin eteenpäin luottaen kokemuksiini. Muutama asia tuli muistaa: a)ei pysähtelyjä, b)ei äkkiliikkeitä, c)juomaa ja nopeaa energiaa, d)suolaa jos jostain saa, sekä magnesiumia. Joskus ne krampit loppuvat. Myös kivikko oli jo takana. Ehkä seuraava askel on askel parempaan? Taistelua. Tiivistäen.
Iso-Juurikan pitkällä eteläpenkalla näin kainalon alta salaa kurkistaessani Mikan hahmon. No ei ihme, sillä ajoittain suorittamieni kramppi kinkkaamisieni seurauksena vauhtini ei ollut hääppöinen. Kramppeja siellä täällä lähes jatkuvasti. Silti penkalla liki 6min/km vauhtia. Mennään mihin asti mennään, mutta niin kauan mennään kun mennään. Perk...
21km ennen maalia OHITAN kisassa ensimmäisenä lähteneen Juha Kuukasjärven. Hänelläkin tuntuu matka painavan, mutta ei hän isompaa huolta valita, joten jatkan kramppaavin jaloin matkaani kohti kenties P7 odottaa helpotusta ensiavusta, sinne olisi matkaa reilu 3km. Juha joutui sittemmin keskeyttämään.
Iso-Juurikan pohjoispenkalla kramppaa taas kovasti, kun painun takaisin metsään ja kohti 2km päässä olevaa P7 pistettä ja toivetta helpotuksesta. Mika on ihan kissa-hiiri-leikki-etäisyydellä. Toisaalta pienoinen kilpailutilanne pistää yrittämään loppuun asti - ihan kuin hengestä olisi kyse (heh,heh).
P7 näkyy ja ensiapumies, MUTTA hänellä ei ole tällä kertaa apuarsenaalissa magnesium eikä suolatabuja. Ilmeisesti vain kortisonia, kylmäpakkauksia ja sidoksia yms. mutta niistä ei ollut apua minun ongelmiin. Onneksi Mikalla oli pussissa merisuolaa ja kenties se tai viimeisen tunnin ajan amppaamani omat hätätoimet (omat suola ja magnesiumit plus tehostettu neste/energianotto) auttoivat minut hiljalleen jaloilleen.
Normaalisti minulla on se hieman isompi rasia REILUSTI suola ja magnesiumtabuja, mutta nyt olin ollut liian luottavainen. Osin sen takia, ettei minulla ole ollut kramppeja pitkiin aikoihin riesana. Tämä on laji, jossa aina oppii uutta itsestään - ja omista tarpeistaan.
P7 olin edellä enää 9min entistä enkka-aikaani. Samalla Mika ohitti minut ja lähti vetämään sellaista vauhtia, että jäin tasaisesti. En voinut heittää koukkua puskuriin, sillä minun olisi vain mentävä nätisti ja päästävä krampeista eroon. Vihdoin alkoi hellittää. Samalla kellotin, että olin noin minsan Mikaa perässä, eli kisassa 9min edellä. Otinkin Mikan hetkessä kiinni ja menin vielä samantien ohi - ja näin tultiin P8 viimeiseen huoltoon, josta olisi noin 12km maaliin.
P8 olin 12min edellisen vuoden aikaani edellä, joten taas alkoi näyttää, että voisin päästä sittenkin sentään 7h alle, mutta Nivalan ennätys (6:47:49), joka oli päätavoitteeni, oli jo mennyttä. Ihan min/km lohkasua edellisen vuoden loppuun en pystyisi millään tekemään.
Siinä laskettiin huoltaessamme leikkiä Mikan kanssa. Mika oli nyt nopeampi huollossa, mutta pian ampaisin hänen perään. Pelko 10min johtoaseman menettämisestä piti valppaana. Kiva, että kuppi oli nyt näin päin (hah,hah).
Otin Mikan ekan kilsan aikana kiinni ja ohitin hänet viimeisen kerran tässä kisassa 11km ennen maalia, enkä nähnyt kisakumppania sen jälkeen ennen kuin maalissa. Krampit oli poissa! Silti piti varoa yltiöpäistä tykitystä, sillä ne voisivat palata. Näinpä päädyin kiihtyvävauhtiseen 12km loppuvetoon!
Lopussa ei ollut ongelmia. Ja aika alkoi hahmottua jonnekkin 6:56-6:58h tienoille. Sain kuitenkin lopulta jostain ihmebuustin ja kehitin tilanteeseen nähden varsin hyvän kirin ja sain niistettyä kaikki ulos. Tuun loppusuoran "alle nelosta" ja lysähdän maahan.
Loppuaika 6:52:48h on oma ennätys ja jää 4:59min Nivalan ennätyksestä. Eli enkka paranee lopulta lähes 19min.
Olisihan se toisaalta ollut hullua, jos tällainen hölkkäjä olisi juoksijan ennätyksen pystynyt rikkomaan. Mutta terveisiä vaan ahteelle. Melkeen pitää tulla ens vuonna parantamaan aikaansa, jos haluaa rekordin itsellään pitää (heh,heh).
PALKINTOJEN JAKOA 57km MATKALAISILLE (Lisää matskua myöhemmin)
Onni Vähäaho, Nivalassa 20.8.2017
Kisaviikko oli mennyt jalkojen outojen tuntemusten säestämänä. Liekö löysäys vai edellisen viikon vetotreenit johtaneet siihen. Mene ja tiedä - ehkä molemmat. Mutta juuri kisa-aamuna kaikki tuntui hyvältä ja sehän se tärkeintä on.
Sain nukuttua tavanomaiset noin 5h kisaa edeltävänä yönä. Perusettiä. Kisapaikalla vielä pientä järjestämiseen liittyvää säätöä ja aikaisemmin lähtevien kannustamista ja kuvaamista. Väliaikalähdöllä lähdettiin klo.7.00 ensimmäinen ja minä viimeisenä klo.10.00.
Pian oli kello pykälässä ja säntäsin reitille vapautunein mielin. Vihdoinkin! Höpötin lähtiessäni vain ihan ääneen, että nyt rauhassa. Eka kilsa verrytellen 4:21min. Kisan kakkonen oli tempassu eka kilsan 4:03 aikaan. Nuorilla on virtaa :=)
Ja niin kävi. Mieli oli tyyni ja jalka kevyt. Sykkeetkin asettui kuin itsestään kaavailtuun toleranssiin. Keskityin enempikin vain lukemaan tarkasti polkua, että välttyisin turhilta kaatumisilta, jotta säästäisin energiaa loppureitille. Eka 6km 4:54min/km keskivauhdilla. Vajaa 2min edellisvuoden aikaa edellä. Nyt jo?
Mitä syvemmälle metsää ja reittiä pääsin, sitä voimakkaampi flow-tila asettui sisälleni. Tuntui kuin olisin vain ja jalat tekisivät tehtävänsä puolestani. Keskityin vain ja aistin näkemääni. Huomasin aluskavillisuudessa syksyn merkkejä ja rupikonnan, jolle paloi polulla vihreä valo. Konna ehti tieltäni - olin valmis väistämään - vasemmalta. Eihän konnatkaan palaa takaisin? Kuten ei hirvetkään. Hirviä en tänään nähnyt.
Tuomaksen väliaikapisteessä olin noin ajassa 65min (64:45). Kolme minuuttia edellisvuotta nopeammin. Ensimmäinen 12km 5:24min/km keskivauhdilla. Johdin kisaa 3min erolla Leppälään ja 9min erolla Regisiin. Tämä oli muuten sama järjestys alusta loppuun mitalistien osalta.
Meno jatkui marjasatoja ihaillen. Muutama paikka tuli painettua mieleen. Enää pitäis vain vihtiä lähtiä joku päivä juoksuliivin sijasta ämpärin kanssa. Tarkka ja helppo polun ompeleminen jatkui. Sauma oli huomaamaton. Kone toimi hyvin ja tuuli viilensi nivusiin asti. Osasin nauttia. Vedin muutaman kerran syvään ilmaa nenän kautta - tuoksuttelin hyvää fiilistä. Tällaisesta sitä aina haaveilee. Onko tämä elämäni juoksu?
n.17km kohdalla pelastuspiste 3:lla olin edellisen vuoden aikaani (7:11:22h) edellä noin 5min. Risteyksessä odottaneiden ja päivystäneen ensiapujoukon mukaan olin jo Leppälää 6min edellä. Ja minä kun olin pidättelemällä liikkeellä. Tämä kaikki lisäsi vain rauhallisuutta ja keskittymistä omaan suoritukseen, vaikkei siitä ollut alun alkaenkaan epäselvää. Koko kisan keskivauhti tuossa kohtaa oli 5:43min/km, kun se edellisenä vuonna oli ollut 6:04min/km samassa kohtaa.
Monenlaisia metsäisiä havaintoja tehden jatkoin matkaa leppoisasti. 18km kohdalla otin ensimmäisen lyhyen kävelypätkän ja otin yhden suola ja magnesium tabletin vielä, kun tunne jaloissa oli varsin tuore. Polku kun alkoi pari kilsaa tuosta soistumaan ja teknistymään, tarjoten vielä lyhyellä matkalla lähes kaikki kisan nousun tömpäreet. Löysäsin mielestäni hieman tarkoituksella, sillä olin niin selvästi aikataulua edellä, ja lopussa olisi paljon hyviä juostavia kilsoja. Hieman ennen vajaan 24km P4 tienylitystä näin ensimmäisen selän. Aaa- sehän on Haikolan Janne, joka lähti 30min aikaisemmin. Hänellä tuntui olevan joitain haasteita, mutta muuten oli kaikki sillä tavoin hyvin, että uskalsin jättää hänet samoilla tulilla. Janne joutui keskeyttämään 12km ennen maalia.
P4 vertailukohdassa olin edellistä vuotta jo 7:30min edellä. Tuosta oli reilu 2km Syyryn DropBag -pisteelle, joten aloitin laskeutuun sinne kuin varikko-alueelle, nauttien maisemista ja pienestä metsän soisesta lammesta, Kallenlammesta... Ja samalla bongaankin kisassa toiseksi tulleen Leppälän Mikan selän. 10min takamatka on ajettu ylös.
Kysellään toistemme vointia ja TOTTAKAI molemmilla on KAIKKI hyvin. Kilpailutilanne samalla. Kortit pysyvät piilossa. 26km tultu ja kaikki vielä ratkomatta - etenkin, kun puhutaan I-SR2014 -vaellusreitin koko kierroksesta, pep57km kisasta. Alkulämmöt on otettu. Laskeudun Leppälä puskurissa Syyryn DropBag -pisteelle ja nappaan Kiviniemen Maukan makkaratikulla ojentaman käristemakkaran ja alan toimia. Ensimmäiset 26km tulee tänään mittariin hieman ennen Syyryn seinänousua keskarin näyttäessä 6:15min/km. Ihan kiva alku?
Syyryn pisteellä teen suunnitellusti nopean huollon, jossa ei turhia kikkailla ja pakenen sauhuavalta leiriltä ennen Mikaa metsän siimeksiin. Heti Syyryn huoltopisteen jälkeisellä P5 pisteellä olen 10min edellisvuotta edellä. Saman verran kuin mitä olin huoltopisteellä Mikaa edellä. Regis oli siis kolmantena, 20min minusta. Tilanne tuntui varsin selvältä. Riemukulkua hurjalla ajalla maaliin? Mitä vielä!
Vaikka alku oli ollut helppo, oli jaloissa jo näköjään sen verran rasitusta, että Syyryn seudun n.25-30km kivikko/kalliopätkä hakkasi etureidet kramppikuntoon. Kenkävalinnassa tein ison mokan. Minun lihaksisto ei kestäny kisapiikkareilla moista iskutusta. IceBug Spirit 6 oli kyllä verraton pito, mutta vastapainona nolla vaimennusta. Se oli iso virhe. Voi kuinka kaipasin tuolla Hoka ATR Challenger 3 kenkiäni!
Yhtäkkiä riemukulku oli vaihtunu peloksi persauksiin. Selviäisinkö maaliin? No ainakin ensin olisi tyhjennettävä magnsium ja suolatabletti varastot. 30km mennesä olin ottanut x4 suolatabua ja yhtä monta magnesium tabua, sekä yhden buranan. Buranaa en ole nykyisin käyttänyt käytännössä ollenkaan, joten kisassa olen laittanut itselleni 2tabun oikeuden. Mutta ei enempää. Ei niin tärkeää kisaa ookkaan, että pitäis riskejä ottaa. Olin todella ison kannon edessä.
P6 ylitystä edeltää louhikkokivinen tie. Miten tuskallista nastureilla, jossa ei ole vaimennusta, jaloilla, jotka ovat kramppejen vallassa. Edelleen sama 10min edellisen vuoden aikaani edellä. Kaikenlaisen datan seuraaminen alkoi menettää merkitystä, vaikka johdin kisaa ja olin ennätysvauhdissa, sillä tulevaisuus kisassa alkoi enteillä raatobussia. Menin kuitenkin eteenpäin luottaen kokemuksiini. Muutama asia tuli muistaa: a)ei pysähtelyjä, b)ei äkkiliikkeitä, c)juomaa ja nopeaa energiaa, d)suolaa jos jostain saa, sekä magnesiumia. Joskus ne krampit loppuvat. Myös kivikko oli jo takana. Ehkä seuraava askel on askel parempaan? Taistelua. Tiivistäen.
Iso-Juurikan pitkällä eteläpenkalla näin kainalon alta salaa kurkistaessani Mikan hahmon. No ei ihme, sillä ajoittain suorittamieni kramppi kinkkaamisieni seurauksena vauhtini ei ollut hääppöinen. Kramppeja siellä täällä lähes jatkuvasti. Silti penkalla liki 6min/km vauhtia. Mennään mihin asti mennään, mutta niin kauan mennään kun mennään. Perk...
21km ennen maalia OHITAN kisassa ensimmäisenä lähteneen Juha Kuukasjärven. Hänelläkin tuntuu matka painavan, mutta ei hän isompaa huolta valita, joten jatkan kramppaavin jaloin matkaani kohti kenties P7 odottaa helpotusta ensiavusta, sinne olisi matkaa reilu 3km. Juha joutui sittemmin keskeyttämään.
Iso-Juurikan pohjoispenkalla kramppaa taas kovasti, kun painun takaisin metsään ja kohti 2km päässä olevaa P7 pistettä ja toivetta helpotuksesta. Mika on ihan kissa-hiiri-leikki-etäisyydellä. Toisaalta pienoinen kilpailutilanne pistää yrittämään loppuun asti - ihan kuin hengestä olisi kyse (heh,heh).
P7 näkyy ja ensiapumies, MUTTA hänellä ei ole tällä kertaa apuarsenaalissa magnesium eikä suolatabuja. Ilmeisesti vain kortisonia, kylmäpakkauksia ja sidoksia yms. mutta niistä ei ollut apua minun ongelmiin. Onneksi Mikalla oli pussissa merisuolaa ja kenties se tai viimeisen tunnin ajan amppaamani omat hätätoimet (omat suola ja magnesiumit plus tehostettu neste/energianotto) auttoivat minut hiljalleen jaloilleen.
Normaalisti minulla on se hieman isompi rasia REILUSTI suola ja magnesiumtabuja, mutta nyt olin ollut liian luottavainen. Osin sen takia, ettei minulla ole ollut kramppeja pitkiin aikoihin riesana. Tämä on laji, jossa aina oppii uutta itsestään - ja omista tarpeistaan.
P7 olin edellä enää 9min entistä enkka-aikaani. Samalla Mika ohitti minut ja lähti vetämään sellaista vauhtia, että jäin tasaisesti. En voinut heittää koukkua puskuriin, sillä minun olisi vain mentävä nätisti ja päästävä krampeista eroon. Vihdoin alkoi hellittää. Samalla kellotin, että olin noin minsan Mikaa perässä, eli kisassa 9min edellä. Otinkin Mikan hetkessä kiinni ja menin vielä samantien ohi - ja näin tultiin P8 viimeiseen huoltoon, josta olisi noin 12km maaliin.
P8 olin 12min edellisen vuoden aikaani edellä, joten taas alkoi näyttää, että voisin päästä sittenkin sentään 7h alle, mutta Nivalan ennätys (6:47:49), joka oli päätavoitteeni, oli jo mennyttä. Ihan min/km lohkasua edellisen vuoden loppuun en pystyisi millään tekemään.
Siinä laskettiin huoltaessamme leikkiä Mikan kanssa. Mika oli nyt nopeampi huollossa, mutta pian ampaisin hänen perään. Pelko 10min johtoaseman menettämisestä piti valppaana. Kiva, että kuppi oli nyt näin päin (hah,hah).
Otin Mikan ekan kilsan aikana kiinni ja ohitin hänet viimeisen kerran tässä kisassa 11km ennen maalia, enkä nähnyt kisakumppania sen jälkeen ennen kuin maalissa. Krampit oli poissa! Silti piti varoa yltiöpäistä tykitystä, sillä ne voisivat palata. Näinpä päädyin kiihtyvävauhtiseen 12km loppuvetoon!
Lopussa ei ollut ongelmia. Ja aika alkoi hahmottua jonnekkin 6:56-6:58h tienoille. Sain kuitenkin lopulta jostain ihmebuustin ja kehitin tilanteeseen nähden varsin hyvän kirin ja sain niistettyä kaikki ulos. Tuun loppusuoran "alle nelosta" ja lysähdän maahan.
Olisihan se toisaalta ollut hullua, jos tällainen hölkkäjä olisi juoksijan ennätyksen pystynyt rikkomaan. Mutta terveisiä vaan ahteelle. Melkeen pitää tulla ens vuonna parantamaan aikaansa, jos haluaa rekordin itsellään pitää (heh,heh).
PALKINTOJEN JAKOA 57km MATKALAISILLE (Lisää matskua myöhemmin)
Onni Vähäaho, Nivalassa 20.8.2017
torstai 17. elokuuta 2017
torstai 10. elokuuta 2017
keskiviikko 9. elokuuta 2017
PEP2017 TJ 10 PÄIVÄÄ - AVAIN HÖNKÄSY JA TAVOITE JULKI
Tänään 16km polkulenkki pep-reitillä, jossa 12km:n (pep12km) työpätkä 5:12min/km keskitahdilla ja 151 keskisykkeellä mukavan helppoa reipasta. Tunnelmia ja ilmoittautumiseen kannustamista alla.
Onni Vähäaho, Nivalassa 9.8.2017
Onni Vähäaho, Nivalassa 9.8.2017
tiistai 8. elokuuta 2017
KISAAN VALMISTAUTUMISVINKKEJÄ
PEP2017 kisaan aikaa 11 päivää... Mihin kiinnitetään huomiota harjoittelussa ja valmistautumisessa...
Onni Vähäaho, Nivalassa 8.8.2017
Onni Vähäaho, Nivalassa 8.8.2017
keskiviikko 2. elokuuta 2017
9 VUOTTA JUOKSUA (PEP2017 TJ 17 PÄIVÄÄ)
Aloitin elokuusta vuonna 2008 laskemaan juoksukilsoja. Jostain painonpudotustaulukoista näen ensimmäisiä satunnaisia hölkän kokeiluja heinäkuulta 2007. Säännöllisempään juoksuun olen kuitenkin alkanut pyrkimään 9 vuotta sitten, elokuussa 2008.
Perspektiiviksi juoksuharrastukseni ensimmäisiä kuukausia: Elokuu 2008(36km).. Syyskuu 2008(127km).. Lokakuu 2008(141km).. Marraskuu 2008(133km).. Joulukuu 2008 (35km)..
Jotain on yhdeksässä vuodessa ja yli 31 000km seurauksena muuttunut. Tässä viisi edellistä kuukauttani: Maaliskuu 2017(452km).. Huhtikuu 2017(466km).. Toukokuu 2017(443km).. Kesäkuu 2017(424km).. Heinäkuu 2017(420km).
Olen ollut onnekas, sillä olen kärsinyt erittäin vähän vammoista. Samalla voi tietysti olla hieman tyytyväinen omaan tapaan harjoitella. Harjoitteluni on johtanut aniharvoin vammoihin. Juoksijanpolvi tuli 2010 ensimmäisen 24h juoksun jälkeen. Luultavasti hyvinkin pitälti suorituksen aiheuttamana shokkina kuin harjoittelun tuomana. 2014 kesäkuussa nilkka levisi ensimmäisessä 6vrk juoksu yrityksessä. Taas suoritus taisi olla syynä - ei harjoittelu. Sen jälkeen ei ole ollut juuri kolotuksia ihmeempiä, jos ei paleltumavammaa lasketa. Harjoitteluun kuuluu myös tapaturmat ja sattumukset. Tekevälle sattuu.
Olin harrastusta aloittaessani 34 vuotta. Nyt on numerot kääntyneet toisinpäin. Olen nyt 43 vuotta. Siksi täytyy olla tyytyväinen, jos saa aikaan vielä vauhdillista kehitystä. Ja niin on vielä onneksi käynyt. Juoksin 5km ennätykseni viime vuonna, samoin 1000 metrin. Tänään juoksemieni lyhyiden vetojen (30sek/60sek/120sek vedot) perusteella vauhti on kasvanut entisestään.
Yllä olevan olen toki huomannut ihan tavallisten harjoittelulenkkienkin perusteella. Vetoja en ole käytännössä tehnyt juuri ollenkaan. Tuskin 1-2 vuoteen tehtävistä vetoharjoituksista voi sanoa, että harjoitteluun kuuluu vetoharjoitukset?
Mistä sitten johtuu, että vauhti on yhä kasvanut, vaikken ole tehnyt juurikaan vetoharjoituksia? Kestävyysjuoksussa pohja rakentuu vasta vuosien säännöllisellä harjoittelulla. Karkeasti ottaen se ottaa yleensä noin 10 vuotta - riippuen lahjakkuustasosta ja harjoittelun säännöllisyydestä, että ehjänä pysymisestä. Kun pohja kehittyy ja nousee, nousee myös kehityksen taimen hiljalleen ylöspäin, vaikka ikääkin tulee kaiken aikaa lisää.
Toinen tekijä on ollut harjoittelun muuttuminen. Olen alkanut panostamaan polkujuoksuominaisuuksiin - jalkojen voimatasoon erilaisin mäki/tunkkausreenein, sekä vahvistamalla keskivartaloa. Samalla olen onnistunut tiputtamaan keveiden lenkkejen tehoja, joka on mahdollistanut laadukkaammat tehoharjoitteet.
Polkujuoksu itsessäänkin kehittää paljon juurikin jalkojen ja keskivartalon voimatasoja, koordinaatiota ja polkujuoksutekniikkaa. Poluilla on myös metkaa tehdä erilaisia tekniikkajuoksu pätkiä, sekä miettiä millä tavoin pääsisi minkäkin kohdan nopeiten ja helpoiten läpi. Yksi viime aikojen kehittämisen kohde on ollut alamäkijuoksu teknisellä polulla. Päämääränä alla olevan videon kaltainen tikkaus.
Askeltiheys alaspäin mentäessä puhuttelevaa tasoa?!?!
Onni Vähäaho, Nivalassa 2.8.2017
Perspektiiviksi juoksuharrastukseni ensimmäisiä kuukausia: Elokuu 2008(36km).. Syyskuu 2008(127km).. Lokakuu 2008(141km).. Marraskuu 2008(133km).. Joulukuu 2008 (35km)..
Jotain on yhdeksässä vuodessa ja yli 31 000km seurauksena muuttunut. Tässä viisi edellistä kuukauttani: Maaliskuu 2017(452km).. Huhtikuu 2017(466km).. Toukokuu 2017(443km).. Kesäkuu 2017(424km).. Heinäkuu 2017(420km).
Olen ollut onnekas, sillä olen kärsinyt erittäin vähän vammoista. Samalla voi tietysti olla hieman tyytyväinen omaan tapaan harjoitella. Harjoitteluni on johtanut aniharvoin vammoihin. Juoksijanpolvi tuli 2010 ensimmäisen 24h juoksun jälkeen. Luultavasti hyvinkin pitälti suorituksen aiheuttamana shokkina kuin harjoittelun tuomana. 2014 kesäkuussa nilkka levisi ensimmäisessä 6vrk juoksu yrityksessä. Taas suoritus taisi olla syynä - ei harjoittelu. Sen jälkeen ei ole ollut juuri kolotuksia ihmeempiä, jos ei paleltumavammaa lasketa. Harjoitteluun kuuluu myös tapaturmat ja sattumukset. Tekevälle sattuu.
Olin harrastusta aloittaessani 34 vuotta. Nyt on numerot kääntyneet toisinpäin. Olen nyt 43 vuotta. Siksi täytyy olla tyytyväinen, jos saa aikaan vielä vauhdillista kehitystä. Ja niin on vielä onneksi käynyt. Juoksin 5km ennätykseni viime vuonna, samoin 1000 metrin. Tänään juoksemieni lyhyiden vetojen (30sek/60sek/120sek vedot) perusteella vauhti on kasvanut entisestään.
Lyhyet
vedot 20.7.2016
5x0:30min´2:30min palautuksella
keskari@3:23min/km(148),
4x1min´3min palautuksella keskari@3:42min(155),
3x2min´3min palautuksella keskari@3:53min(163).
Lyhyet
vedot 2.8.2017
5x0:30min´2:30min palautuksella keskari @3:12min/km(146),
4x1min´3min palautuksella keskari @3:31min(152),
3x2min´3min palautuksella keskari @3:45min(158).
Yllä olevan olen toki huomannut ihan tavallisten harjoittelulenkkienkin perusteella. Vetoja en ole käytännössä tehnyt juuri ollenkaan. Tuskin 1-2 vuoteen tehtävistä vetoharjoituksista voi sanoa, että harjoitteluun kuuluu vetoharjoitukset?
Mistä sitten johtuu, että vauhti on yhä kasvanut, vaikken ole tehnyt juurikaan vetoharjoituksia? Kestävyysjuoksussa pohja rakentuu vasta vuosien säännöllisellä harjoittelulla. Karkeasti ottaen se ottaa yleensä noin 10 vuotta - riippuen lahjakkuustasosta ja harjoittelun säännöllisyydestä, että ehjänä pysymisestä. Kun pohja kehittyy ja nousee, nousee myös kehityksen taimen hiljalleen ylöspäin, vaikka ikääkin tulee kaiken aikaa lisää.
Toinen tekijä on ollut harjoittelun muuttuminen. Olen alkanut panostamaan polkujuoksuominaisuuksiin - jalkojen voimatasoon erilaisin mäki/tunkkausreenein, sekä vahvistamalla keskivartaloa. Samalla olen onnistunut tiputtamaan keveiden lenkkejen tehoja, joka on mahdollistanut laadukkaammat tehoharjoitteet.
Polkujuoksu itsessäänkin kehittää paljon juurikin jalkojen ja keskivartalon voimatasoja, koordinaatiota ja polkujuoksutekniikkaa. Poluilla on myös metkaa tehdä erilaisia tekniikkajuoksu pätkiä, sekä miettiä millä tavoin pääsisi minkäkin kohdan nopeiten ja helpoiten läpi. Yksi viime aikojen kehittämisen kohde on ollut alamäkijuoksu teknisellä polulla. Päämääränä alla olevan videon kaltainen tikkaus.
Askeltiheys alaspäin mentäessä puhuttelevaa tasoa?!?!
Onni Vähäaho, Nivalassa 2.8.2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)