sunnuntai 25. syyskuuta 2022

PPU 2022

               PYSSYMÄKI PÄKJAART ULTRA 2022


                KISA - LEHDISTÖ VERSIO

                Perjantai-ilta. Syyspäiväntasaus. Aluillaan oleva ruska peittyy pimeyteen. Kello on kahdeksan illalla. 15 ihmistä on päättänyt päättää eri tavalla työviikkonsa. Heillä on tarkoitus alkaa kiertämään ilta yhdeksältä, yötä vasten, 6,71km mittaista, osin mutaistakin polkua vain lampun valon ja reittimerkkausten avulla. Hieman erilaista viikonlopun viettoa siis luvassa. Ollaan kahden kilometrin päässä isolta tieltä, Nivalan Pyssymäellä, jossa läsnä on lähtökohtainen hiljaisuus. Vain 15 henkilön puheensorina reitin varrella rikkoo tuon ja kierrosten välisessä huollossa sitten enemmältikin. Yön aikana vain yksi lyö hanskat tiskiin. Seuraavaa leikistä tippuvaa saadaankin odottaa aina aamu yhdeksään asti. 

              Tasan kahdeltatoista mukaan liittyy 1-4 tunniksi kuntosarjalaiset tutustumaan tähän, äkkiseltään hyvin erikoisen kuuloiseen konseptiin. Siihen mennessä kilpasarjalaiset olivat ehtineet kiertää jo 15 kierrosta ja 100,65km. Yhdessä kuntosarjalaisten kanssa starttasi vielä yhdeksän kilpasarjalaista. Taso oli odotettua kovempi. 

            Kuntosarjalaisista monet tulivat kiertämään yhden tai kaksi kierrosta, mutta olivat huomaamatta kiertäneet neljä. Kuulostaa koukuttavalta jutulta. Osa olikin jo kysellyt lippuja ensi vuoden tapahtuman kilpasarjaan. Itsekin kisassa mukana olleena oli piristävää nähdä kuntosarjalaisten neitseellistä iloa ja virkeitä jalkoja. Tuntui kuin ihan uusi lajike olisi tullut polulle meidän zombejen sekaan. 

             Lopulta kuntosarjalaiset olivat kiertäneet parhaimmillaan sen neljä kierrosta ja oltiin lauantaissa ja iltapäivä kello neljässä. Kilpasarjalaiset olivat startanneet 19 tuntia ja 127,49km aikaisemmin. Mukana oli yhä viisi kilpailijaa. Etukäteen ajattelemani kolme suosikkia (Saara Päätalo, Jarkko Aspegren ja Janne Klasila) ja oma valmennettavani, Teemu Poikkimäki, sekä jokerina Tomi Tuominiemi, joka selvisi kymmenennen kierroksen aallonpohjastaan kärkikastiin. Kukaan ei tuntunut antavan periksi. Lopulta tuli toinen pimeä ja vuorokausi täyttyi. Sillä hetkellä niin Teemu, Saara, Jarkko kuin Tomikin olivat huomanneet, että Janne juoksee vaikka aamuun, ettei heillä ole tällä kertaa jakoja vastata. Ja niinpä Janne juoksi lopulta yksin 25.kierroksen ja voitti kisan kovalla tuloksella. 

            Tänä vuonna itsensä läpi lyönyt Nivalan oma mies, Teemu Poikkimäki, murtautui tässäkin kisassa kärkipäähän ja saavutti kovan sadan mailin (161km) tuloksen. Teemuhan oli viime kuussa pep57km juoksussa hienosti toinen, heti Suomen ykkösjuoksija, Juho Ylisen jälkeen. Hurja kehitysloikka yhden vuoden harjoittelulla. Mihin tuo mies vielä yltääkään?


Tulokset:

NameLapskm
Janne Klasila25167,75
Teemu Poikkimäki24161,04
Tomi Tuominiemi24161,04
Jarkko Aspegren24161,04
Saara Päätalo24161,04
Kyösti Muhonen18120,78
Timo Hihnala17114,07
Onni Vähäaho16107,36
Veijo Tolonen16107,36
Olli Suorsa15100,65
Esko Tolonen15100,65
Ville Juuti15100,65
Thomas Wihlman1493,94
Arttu Bräysy1280,52
Outi Piippo426,84




            ALLA HENKILÖKOHTAISEN KISANI OSUUS

            KISAA ENNEN

             Kunnon nousu ja ajoitus tuntui osuvan kohdalleen. Kisaviikon tuntuma oli jaloissa hyvä. Muutoinkin harjoittelulenkkien datat kertoivat, että sykkeisiin suhteutettu ns. suhteellinen vauhti oli parantunut, eli harjoittelu oli purrut. Ainoastaan keskiviikkona alkanut pääkipu teki olosta omanlaisen ke-to -akselilla. Keskiviikkona otin yhden buranan, mutta torstaina en enää. Perjantai taas meni rauhoittuessa ja nukutellessa, joka sekin toi eriskummallisen olon normaaliin verraten. Yötä vasten tapahtuvaan starttiin tuntui kuitenkin järkevimmältä levätä paljon. Siksi en muuttaisi toisaalta paljoakaan tuosta valmistautumisesta. Henkisesti olin hyvällä taisetelumielellä kisan alla. Olin mielestäni valmis voittamaan kisan. Ja tiesin edellisen vuoden kisan perusteella mitä se vaatii.


            KISA - POHJUSTUS

            Meitä starttasi 15 kilpasarjaan. Kaksi kisaajaa juoksi alusta asti 42-44 minuutin kierroksia. Muutoin taisi aika lailla kaikki juosta pääsääntöisesti 50-56min väliin kierroksia. Vaikutti, että yleiskuvassa (kahta lukuunottamatta) kaikki malttoivat säästää energiaa, sillä tämä tulisi olemaan mitä suurimmassa määrin kestävyyskilpailu. Lämpötila oli ollu +7 (tarkistin nämä jälkikäteen) kisan alussa. Lämpötila oli säähistorian mukaan laskenut alimmillaan +1:n ja oli lauantaina korkeimmillaan vähän toisella kymmenellä ja puolipilvinen.             


            KISA OMASTA NÄKÖVINKKELISTÄ

 

            KIERROKSET 1-4 (Pe klo.21.00 - La 01.00)

            Tuli vaihdettua ajatuksia ja mm. työkuulumisia muutaman kisaajan kanssa. Kisa lähti omalta osalta näennäisesti hyvin ja suunnitellusti liikkeelle. Suunnitelma oli mennä energiaa säästäen ja mahdollisimman vähän hikeentymättä, eli noin 95-110 sykkeillä. Eli sellaista sauvakävelytehoa ilman sauvoja tällä kertaa. Kierroksissa kesti kuitenkin alusta asti oudon paljon aikaa kierrosten sisällä tapahtuville juoksu/kävely -määrille suhteutettuna. Tietystikään tuollaisilla sohvasykkeillä liikkuminen ei tuntunut alussa missään, mutta on eroa, kuluuko niillä kierrokseen 54-55min vai 50-52min. Tuo oli ero, mikä oli kisan ja kisaviikon alun vireessä. Katosiko vireestä noin paljon, kun liki lopetin juoksemisen 2-3 päiväksi ennen kisaa? Oliko löysäys noin iso vai onko peruskuntoni niin ohuella pohjalla, että ajoitus on noin tarkalla? Vai oliko jokin muu, tuntematon syy? Nämä on välillä vaikeasti selvitettäviä asioita.

                KIERROS 5 (La 01.00 - 02.00)

               Nihkeä kierros. 55min. Oli vasta neljä kierrosta alla ja jo näin aikaisessa vaiheessa tuli kierros, jossa piti pitää huoli, että ehtii perille ajoissa. Nihkeillä kierroksilla jalat oli painavan oloiset ja muilla sellaiset kuin ne yleensä on näillä ylikeveillä/keveillä lenkeillä - mukavan kevyet. En tätä vielä kuitenkaan erikoisemmin jäänyt miettimään, sillä joskus kisoissa voi tulla pieniä aaltokuoppia jo aikaisinkin.

                KIERROKSET 6-7 (La klo.2.00 - 4.00)

            Fiilis oli upea. Jotenkin yö oli tuntunut menevän nopeasti ja tunnelma oli taianomaisen upea. Olo sisällä oli hyvä, vaikka ajoittain pääkipua oli, mutta se aina meni pois, mutta tuli pari kertaa takaisin, kunnes se sitten loppui. Jompi kumpi näistä meni hieman alle 50 minuutin. Huomattavaa, että syke oli koko ajan sama, niin hyvissä kuin nihkeilläkin kierroksilla. 

                 KIERROS 8 (La klo.4.00 - 5.00)

                Söin seitsemännen kierroksen jälkeen suunnitelman mukaan puuron. Sen jälkeen tuli kuitenkin kisan toinen nihkeä kierros. Hieman pistin sen puuron sulamisprosessin piikkiin. Kuitenkin hyvä oli saada välillä lämmintäkin sisälle. Samalla tuli juotua kahvia ja loputkin pääkivut lähti. Ehkä se pääkipu oli kofeiinin puutetta. 

                KIERROKSET 9-10 (La klo.5.00.7.00)

                Jälleen samat, matalat sykkeet, mutta pidättelin lentokeli tuntumaa. Jaloissa oli erikoisen suuria tuntumaeroja nihkeiden ja hyvien kierrosten välillä. Lentokeli kierrokset oli makeita. Tuntui, ettei tarvinnut tehdä mitään askeleen eteen. Ettei tulisi väärää käsitystä niin vauhtihan ei ollut missään kohtaa lentokeli luokkaa vaan lentokelillä tarkoitan sitä keveyttä ja helpoutta. Jomman kumman kierroksen jälkeen kävin isoilla tarpeilla vessassa ja join lisää kahvia. Tunnelma oli katossa. Imitoin kummeli vitsejä ja sitä rataa. Olin valmennettavani sanoin "inessä".

                 KIERROS 11 (La klo.7.00-8.00)

            Ihan köysissä. Ja tämä tunne jalkoihin tuli taas ihan puskista. Koitin kuitenkin kääntää tämänkin positiivisesti sillä tavalla, että kuitenkin jää se noin 5-6min pelivaraa, vaikka roikkuu köysissä kierroksen.  Aamu oli jo valjennut ja mentiin ilman lamppua. Köysissä roikkuminen kolmatta kertaa meni kuitenkin vähän ihon alle. Hyväntuulisuus kaikkosi hetkeksi.

                KIERROS 12 (La klo.8.00-9.00)

            Hyvä kierros. Tässä kohtaa ajattelin, että no-niin. Nyt on päivä valjennut ja jalat heränneet - että nyt aletaan katsoon, ketkä täällä nokkii mitenkin pitkään tätä touhua. Noilla seuduilla taisi Klasilan Jannekin kysyä, että "No, millon me aloitetaan", mutta ajattelin tuolloin vielä pitää tiedon itselläni ja taisin vastata: "No, eikai nyt vielä sentään" tms. 

            KIERROS 13 (La klo.9.00 - 10.00)

            Köysissä taas. Merkillistä. Jalat oli raskaat taas edellisen helpon kierroksen jälkeen - aivan samalla tavalla kuin kisassa aikaisemminkin oli ollut. Turhan tiheään alkoi olla näitä taistelu kierroksia. Tiesin, että voiton kannalta kisan ratkaisut olisivat edessä vasta aikaisintaan 24 tunnin paikkeilla, joten tämä taistelu tässä kohtaan tuntui tulevan liian aikaisin. Mutta olin mukana ja ehdin vielä hyvin karsinaan, mutta näillä nihkeillä kierroksilla oli henkisesti raskasta tarkkailla vain kelloa, että ehtiikö perille ajoissa.

                KIERROS 14 (La klo.10.00 - 11.00)

            Helppo kierros! Söin kierroksen jälkeen suunnitellusti keiton tässä kohtaa. Olin melkoisessa ultrativolissa. Mitä touhua! Tunsin olevan taistelija, jolta löytyi aina liivistä joku keksi, jolla selvitä seuraava stintti. Pilli vihelsi taas vain kerran ja oli mentävä karsinaa kohden. Kirjolohikeitto täytti mukavasti vatsan.

                KIERROS 15 (La klo.11.00-12.00)

            Tällä kierroksella tulisi 100km täyteen, mutta olin juuri huollossa syödystä keitosta huolimatta ihan köysissä, nyt jo viidettä kertaa. Erotuksena edellisiin nihkeisiin kierroksiin, nyt kello näytti matkalla jo tämän menevän todella tarkalle, että ehdinkö tällä menolla kiertää kierroksen ennen tunnin määräaikaa. Tottakai se "yksi boltti" on aina varastossa, mutta jos kuvittelee vielä menevänsä pitkään, ei sitä tule käyttää. Lopulta pääsin stadionosuudelle ja huokaisin. Minulla jäisi reilu minsa pelivaraa. Lauantai-aamulla kello 9 minulle tuli oma huoltaja, jota ennen kisajohtaja Ville auttoi minua pari kertaa, esim. teki minulle pyynnöstä puuron. Kiitos Villelle ja huoltaja Jonille! Joni kiersikin tuon 15 kierroksen pyörällä mukanani. Sovittiin, että hän menee lähtökarsinaan antaan minulle vesilötkön ja marmeladi pussin seuraavaa kierrosta varten mukaan.

                    KIERROS 16 (La klo.12.00-13.00)

                Kuntosarja lähti yhtä-aikaa tälle kierrokselle. Uusien ihmisten näkeminen piristi, mutta ei poistanut nihkeillä kierroksilla jalkoihin hiipinyttä ponnettomuutta. Lähdin tälle kierrokselle varsin hyvin liikkeelle, mutta noin kahden kilometrin jälkeen tunnuin sukeltavani todella syvälle. Jos joku miettii, niin kyllä, otin kisan aikana suolaa ruoan mukana ja suolatabletinkin, ettei siltäkään puolelta tätä voi selittää. Jouduin vielä noin kolmen kilsan kohdalla käymään puskassa. Siihen ei hidastuneen vauhdin vuoksi tuntunut olevan edes varaa, mutta pakkohan se oli käydä. Kierroksen lopussa hyydyin lisää ja lopulta oli maalissa noin minuutti ennen seuraavan kierroksen alkua. Olin kuitenkin niin loppu, että kisani jäi siihen. Tuntui kyllä aivan rehdisti, että nyt jäi kaikki ladulle. Jos kukaan muu ei olisi lähtenyt 17.kierrokselle niin siinä tapauksessa olisin voinut lähteä, mutta kisassa oli lopettaessanikin vielä mukana 7 kisajaa, joten jäin jaetulle 8 sijalle yhdessä Veijo Tolosen kanssa. Eihän tässä konseptissa sijoituksia lasketa, muuta kuin voittajalle, mutta tulipahan nyt kuitenkin räknättyä sijatkin.

 

                    JÄLKI-ANALYYSI

                Syyskuun hullu kestävyyskoe on puolivälissä. Ensimmäinen kisa on nyt taisteltu. Seuraavan kisan starttiin on viisi päivää. Kolilla vaarojen maratonin 130km kisa. Lähden suunnitellusti sinne lähtökohtaisesti roikkuun Isoniemen Ville peesiin. Täytyy Villen kanssa sopia vielä tarkemmin, miten voidaan yhteistyötä tehdä ja miten toimitaan kisan aikana. Kiva pystyä osallistuun näin koviin (PPU 2022 ja VM 130km) polkujuoksuihin. Palautellaan nyt tässä viisi päivää. Pientä hölkkää ja kolme työvuoroa. Kolilla on vain voitettavaa. Tottakai tämä on ihan hullu kombo, mutta justiinsa siltä kantilta vain voitettavaa, että tuskin kukaan ajattelee tämän mitenkään hyvin päättyvän (naurua...).  


Onni Vähäaho, Nivalassa 25.9.2022

torstai 8. syyskuuta 2022

UTMB HAASTE 2022

             JOHDANTO

             Päätin viime viikolla tehdä tällä viikolla UTMB haasteen paikallisella Taunonmäellä (Dan Hill) 390 metrin ja 23 nousumetrin luupilla. Tarkoituksena oli aloittaa maanantaina aamuvuoron jälkeen noin klo.17. 440 kierroksen, 171,6km ja 10120 nousumetrin treeniblokki. Työvuoroja olisi haasteviikolla neljä. Tuo lisäsi toteutukseen haastetta jo ennalta, sillä määräpainotukset tulisi vapaapäiville. Jo paperilla tuo näytti kovalta, mutta olin utelias kokeilemaan. 

            Tämä idea tuli noin kolme viikkoa sitten käymäni Kolin mäki painoitteisen, kolmen vuorokauden harjoitusleirin jälkeen. Siellä reisilihakset oli ekan päivän jälkeen aivan köysissä, mutta toivuin tuolla tekemään varsin onnistuneen mini harjoitusleirin. Leirin jälkeen kunto kasvoi selvästi ja juoksu oli voimakkaamman tuntuista. Tämä on siksikin loogista, sillä iän myötä ihminen menettää herkästi lihasvoimia. Siksi mäki painoitteinen harjoittelu on iän myötä yhä tärkeämpää, jos haluaa kehittyä. Iän myötä myös samalla tasolla pysyminen on kehittymistä.  


            TOTEUTUS

            Maanantaina kello 16:44 käynnistän kellon. Yksi innokas haasteen tekijä oli saapunut paikalle jo ennen minua. Upeaa! Takana oli siis aamuvuoro ja sitä edelsi iltavuoro. Olin siis jo valmiiksi hieman rasittunut ja yöunet ilta ja aamuvuoron välillä olivat jääneet vähiin. Tavoiteeksi olin asettanut kiertää eka päivänä 45 kierrosta. Ja sen tein.

            45 kierrosta, 17,52km, 1035 nousu -ja laskumetriä, 2h36min26sek (keskisyke 127)

                                                          

            Tiistai. Taas oli aamuvuoro. Nukuin ihan normaalisti ma-ti yön. Tiistai-illan tavoite oli kova 65 kierrosta. Ekat 40 kierrosta meni hyvin, mutta loput 26 kierrosta oli hidasta ja työlästä. Työpäivien kuorma tuntui. Erikoisesti juuri sisuskalut tuntuivat olevan kovilla. Liki olisin voinut luetella missä tuntui mikäkin sisukalu. Jalat oli varsin ok, vaikka 59 kierroksella pannutinkin. Tein siis jopa yhden yli tavoitteen, eli 66 kierrosta. Koossa oli nyt 111 kierrosta.

            66 kierrosta, 25,6km, 1518 nousu -ja laskumetriä, 3h58min27sek (keskisyke 127)

 

            Keskiviikko. Vapaapäivä töistä. Nukuin todella huonosti. Unet oli levottomia ja vyörytin peittojani kuin Jouko Salomäki Los Angelesin Olympiakisoissa 1984. Olo oli krapulainen. Siristelin aamukahvilla silmiäni puoli ysiltä. Söin puuron ja leipää. Lähdin kauppaan, sillä jääkaapissa oli vain yksi maitopurkki. Ruokakin oli loppunut edellisenä iltana. Ostin kanatacosalaatin ja seuraavaksi päiväksi jauhelihakeitto värkit. Parturi oli klo.10. Olin "aamumäessä" kello11.10. Kiersin 45 kierrosta. Tavoite oli 50. Otin kevyemmästi. Kuuntelin polkuporinoiden mainiota podcastia koko ajan.

             45 kierrosta, 17,69km, 1035 nousu -ja laskumetriä, 2h46min32sek (keskisyke 121)


 
             Iltamäki alkoi vain vajaa kolme tuntia aamumäen loppumisen jälkeen, koska oli tavoite päästä viimeistään kello 20 maissa rauhoittumaan seuraavaa päivää varten. Illalle oli tavoite 50 kierrosta. Kiersin 55 ja kontrasin aamun viiden vajeen tuolla. Meno oli huonosta yöstä huolimatta hyvää ja ajattelin, että jospa seuraavana yönä nukuttais. Päivän aikana siis yhteensä 100 kierrosta, 39km ja 2300 nousu -ja lasksumetriä. Illalla oli mäessä ennätysmäärä (11) porukkaa ja se lisäsi fiilistä. Lopuksi soittelin kaverille luurejen avulla liki tunnin puhelun. Päivä oli mainio. Olin kokonaistavoitetta yhden kierroksen edellä.

             55 kierrosta, 21,31km, 1265 nousu -ja laskumetriä, 3h22min16sek (keskisyke 125)

 

                Torstai. Vapaapäivä töistä. Vapaata oli myös näköjään yöunista. Jo toinen yö peräkkäin ja yhä hullumaksi meni. Nyt ei enää riittänyt pelkkä peittojen vyöryttäminen sängyssä. Hoidin noin pari vuotiaita lapsia jossain argentiinalaisessa ympäristössä, jossa oli tuttujen pariskuntien näköisiä lapsia, sekä "kruununa" Diego Maradonan noin kaksi vuotias poika, jolle koitin selittää, miten hieno pelaaja hänen isänsä aikanaan oli. Olo oli arvatenkin aivan kauhea herätessäni. Mietin jo yöllä joka tunnille vähintään kerran havahtuessani (lapset sylissäni), että nyt taitaa olla kuormaa likaa työviikolle tehtäväksi. Ilmeisesti koin jonkinlaista määrästressiä siitä, että vapailla pitäisi tehdä noin 100 kierrosta, jotta työpäivinä voi sitten mennä vähemmillä ja saavuttaa kuitenkin 440 kierroksen tavoite. 

                On selvää, ettei ilman unta harjoittelu ole tuottavaa. Yksi ohi yö vielä menee, jos sen jälkeen jatkuu unet hyvinä, mutta ei kahta peräkkäistä. Kävin vielä aamulla mäessä miettimässä asiaa. Kiersin 9 kierrosta ja sain näin puolihaasteen täyteen. Jalat oli hyvät, mutta ei se auta, jos unta ei ole. Tavoite oli liikaa työviikolle. Vapaaviikolla olisi riittänyt noin 63 kierrosta/päivä. Se on aika paljon vähemmän kuin 100.

  yht. 85,68km ja 5060 nousu -ja laskumetriä. Yhteensä 67h aika-ikkunan aikana treeniä 13h15min

 

                LOPPU ANALYYSI

                Tykkään katsoa asioiden positiivisia puolia. Jalat pysyi hyvinä tuollaisen tiiviin ja kovan treeniblokin. Ajallisesti (kolme päivää) tuo oli samanlainen kuin Kolilla. Kolilla treeniä tuli tasaisemmin. Siellä treenimäärä oli 12h42min, 99km ja 2665 nousumetriä. Nyt siis 13h 15min, 85,68km ja 5060 nousumetriä. Kolilla väsyi jalat, nyt sisukalut, johtuen tiiviimmässä ikkunassa (työpäivät) tehdystä setistä, joka heijastui yöuniin. 

                Uskon, että tästäkin blokista oli hyötyä ja olen taas viikon-kahden päästä paremmassa kunnossa kuin ennen tätä blokkia. Eli vuoden parhaassa kunnossa. Tämä luo uskoa tuleviin koitoksiin, PPU:n ja VM130km kisaan. 

                Minulla on ollut aiemmin vaikeuksia reisien kanssa isommassa määrässä mäkivääntöä. Nyt reidet jaksoi hyvin reilun viiden tonnin määrän. Tämä antoi uskoa, että tulevat haasteet voi saavuttaa. Nyt sain lisäksi muutaman extrapäivän aikaa palautua tästä blokista ja kuitata univajeet. Ultrajuoksuharjoittelu on tunnistamista ja tunnustamista. Yli pitää uskaltaa vetää, mutta täytyy olla tietyt reunaehdot. 


Onni Vähäaho, Nivalassa 8.9.2022

maanantai 5. syyskuuta 2022

INNOSTUIN HAASTAMAAN ITSEÄNI - JA VÄHÄN MUITAKIN

             Innostuminen on aidon elämisen merkki. Etenkin, mitä enempi tulee ikää, on kiva nähdä itsensä innostuvan uusista haasteista. Työpaikan vaihto jäi vielä hieman piippuun, mutta olen valmis, heti kun asiat niikseen järjestyy. Urheilupuolella tänään alkoi ns. UTMB -haasteviikko, jossa on tarkoitus kerätä UTMB kisan verran kilometrejä ja nousumetrejä nivalaisella Taunonmäellä (Dan Hill´llä). Kehitin mäkeen noin 390 metrin mittaisen luupin, jossa kertaalleen "huiputetaan" 23 nousumetriä oleva Dan Hill. Kun tuo luuppi kierretään 440 kertaa tulee yhteismitaksi noin 171,6km ja 10 120 nousu -ja laskumetriä. Eli UTMB speksit. Samalla olen tältä osin haastanut muitakin paikallisia mukaan. Esim. puoli haaste on 220 luuppia = 85,8km ja 5060 nousu -ja laskumetriä, sekä vartti haasteessa 110 luuppia = 42,9km ja 2530 nousu -ja laskumetriä. 

            Itselle tuossa haasteessa on tarkoituksena tehdä tuju treeniblokki. Olen huomannut tämän kesän aikana, että reilusti alkuvuonna vähentämäni mäkitreeni laski kuntoani jonkun verran. Elokuussa aloin jo hieman korjaamaan asiaa ja kunto onkin ollut taas mukavassa nousussa. Samalla kunnon noustessani innostuin lisäämään syksyn tavoitteitani. Minullahan oli jo ilmoittautuminen Pyssymäki Päkjaart Ultraan (PPU 2022) sisässä, joka alkaa perjantaina 23.päivä klo.21.00. Eli 18 päivän päästä. Sen lisäksi sain eilen lipun Vaarojen Maratonin 130km kisaan, jonka startti on 30.päivä klo.18.00. Eli PPU:n loppumisen ja VM130km kisan alkamisen väliin jää vain noin reilu viisi vuorokautta. 

             Hullua, tiedetään, mutta jotkut kisatkin kestää 200 mailia ja ne juostaan yhteen kyytiin. No, oikeastihan tuo ei ole millään tavoin järjellä perusteltavissa. Minulla on ollut vain niin iso hinku päästä Isoniemen Villen kanssa samaan kisaan, samalle matkalle, etten voinut vastustaa kiusausta ja nyt pääsen vihdoin Villen kanssa samalle viivalle. Ajatuksena on päästä höpötteleen Villen peesiin - nauttimaan Kolin mutaisesta ja pimeästä yöstä. Tuo on henkisesti kova kombo, sillä molempien kisojen heikoilla hetkillä on helppo nojata tämän kombon tuomaan mahdottomuuteen. Näen tässä henkisen kantin kehittämisen paikan ja aion haastaa itseäni kestämään kaksi pitkää kisaa viikon välein. 

            On myös hienoa kisata peräkkäisinä viikkoina itselleni kahdessa rakkaassa paikassa, Pyssyssä ja Kolilla. Nää on vain lähimpänä sydäntäni. Täytyy kuunnella sydämen ääntä. On jo voitto päästä juoksemaan molemmissa. Mitkä on sitten tavoitteeni? PPU:ssa lähden puolustamaan viime vuotista voittoa. Luulen, että voittoon juostakseni minun täytyy juosta noin 23-27 tuntia. VM130km kisassa tavoite on päästä maaliin. Sieltä on vyöllä kaksi keskeytystä. Eka noin 53km kohdalla, toinen noin 60km kohdalla. Mutta parasta on päästä tuohon kisaan. Sen hienoutta on vaikea edes selittää. Yö, rykiniemen vesistön ylitys, takaosan mörön perse. Voi pojat ja tytöt! Mä niiiiiin odotan.

            Lokakuu tulee olemaan sitten lepokuukausi. Silloin annetaan aikaa palautumiselle. Marraskuussa käynnistelen harjoittelua hiljalleen kolme viikkoa, jonka perään ODL:n kynnystesti. Siitä sitten kautta 2023 kohden. Siellä tavoite on UTTF kiertue ja liivi siitä. Eli KK 166km, HPY 160km ja VM 130km. Tuolle kiertueelle ollaan lähdössä valmennettavani Teemun ja ystäväni Villen kanssa. Tulee huikea vuosi. Huikea tavoite, huikeiden ihmisten kanssa. On hienoa innostua. 


Onni Vähäaho, Nivalassa 5.9.2022

torstai 1. syyskuuta 2022

ELOKUUN TREENIT 2022

         Hätäisesti voisi ajatella, että lomalla on aikaa treenata. Ei itse asiassa ollut kuin toisella puolella lomaa. Ensimmäinen viikko elokuusta meni tytön rippijuhlien ja pep-tapahtuman järjestelyissä. Toinen viikko meni pep-tapahtuman kimpussa. Elokuun kolmannella viikolla pääsin itsekin liikkumaan enempi. Lopulta treeniä tuli heinäkuun tavanomaista vähäisempään määrään verraten yli 15 tuntia enemmän. Liki 55 tuntia on ihan hyvä määrä. Sainkin laskeneen kunnon nousemaan uudestaan. Hyvä niin, sillä syyskuun 23.päivä on vuoden toinen kilpailuni - Pyssymäki Päkjaart Ultra. 

            Tulee mielenkiintoinen ja kova kisa. Mukana on kovia nimiä ja liuta muutenkin tasokasta sakkia. Tykkään tuosta kisakonseptista ja odotan innolla päästä irti. Ennen sitä on kuitenkin vielä yksi kova viikko treeniä. Ensi viikolla on tarkoitus tehdä ns. UTMB haasteviikko täällä Nivalassa, Nuoliperällä sijaitsevalla Taunonmäellä (Dan Hill). Tuossa mäessähän saa itse asiassa jopa 75 metrin matkalla 23 nousumetriä. Olen kehitellyt tuohon mäkeen 390 metrin mittaisen luupin, jossa noustaan kerran tuo 23 metrin mäki. Olen laskenut, että 440 kierrosta tekee 171,6km ja 10120 nousu ja laskumetriä. Tuo määrä on tarkoitus yrittää saada kasaan ensi viikolla. Aika alkaa maanataista klo.17.00 omalla kohdallani. Eli seuraavan viikon maanantainakin on optio tahkota tuota luuppia, jollei tuota saa ma-su välillä kasaan. Minulla on kuitenkin kolme työpäivääkin, jotka verottaa aikaa.

            Ihan kaikkia hulluja suunnitelmia ei tässä vihti vielä kertoakaan, mutta ehtiipä niistä. Palataan viimeistään ensi kerralla asiaan.

 

    ELOKUUN TREENIT:

* juoksua 431,9km  (+69,8km vrt heinäkuu)

* kävelyä 27,6km (+27,6km vrt heinäkuu)

* pyöräilyä 0,0km  (0,0km vrt heinäkuu)

* nousumetrejä 5 316m (+2 552m vrt heinäkuu)

* harjoittelutunteja yhteensä 54h 43min  (+15h 9min vrt heinäkuu)

* vuosi 2022 yhteensä 406h 1min

* vuosi 2022 nousumetrejä yhteensä  22 788m+

 


Onni Vähäaho, Nivalassa 1.9.2022

tiistai 16. elokuuta 2022

HEINÄKUUN TREENIT 2022

             Meinasin jo, että lopettaisiko tämän kuukausittaisten treenejen summauksen tänne blogiin, mutta laitetaan nyt nämä tänne. Jotenkin jäänyt nämä merkkailut. Elokuun treenejä en ole ollenkaan vielä poiminut Polarin sovelluksesta tai Stravasta itselleni exceleihin yms alustoille, jonne olen jo 14 vuoden niitä siirtänyt. Ehkä vapaudun kaiken aikaa juoksijana. Toisaalta minussa asuu se tilastominä, jonka vuoksi koitan pitää yllä tätä "kirjanpitoa".

             Heinäkuussa treenasin selkeästi tämän vuoden aikaisempia kuukausia vähemmän. Aikaa meni paljon PEP reitin kunnostuksissa ja olin heinäkuun 100% työajalla töissä. Ehkä myös vähän mukavoitumista juoksun suhteen. Fiilis pohjalta. Toki lenkkeilyn rakenne taustalla.

 

        HEINÄKUUN TREENIT:

* juoksua 362,1km  (-54,5km vrt kesäkuu)

* kävelyä 0,0km (-9,4km vrt kesäkuu)

* pyöräilyä 0,0km  (0,0km vrt kesäkuu)

* nousumetrejä 2764m (+649m vrt kesäkuu)

* harjoittelutunteja yhteensä 39h 34min  (-12h 13min vrt kesäkuu)

* vuosi 2022 yhteensä 351h 18min

* vuosi 2022 nousumetrejä yhteensä  17 472m+

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 16.8.2022

 

tiistai 5. heinäkuuta 2022

NHL PLAY-OFF TILASTOPÄIVITYS HEINÄKUU 2022

 NHL TILASTOPÄIVITYS – KENTTÄPELAAJAT

PLAY-OFF

 

PÄIVITYSVÄLI:         17.5.2022 (1.kierros) – Kauden loppu.

 

(KT) = Kaikkien aikojen tilastossa             

 KÄYTY LÄPI TOP 500:sta  500/500

 

Erityiset huomiot:

 

TOP 500  referaatti   * =aktiivi 

(suluissa päivitysjakson aikana saavutetut pisteet ja rajapyykit)

 

1. Wayne Gretzky,                    382p

2. Mark Messier,                       295p       

3. Jari Kurri,                             233p

4. Glenn Anderson,                   214p

5. Jaromir Jagr,                        201p       

*6. Sidney Crosby, (PIT), 34,    201p        (0pist)

7. Paul Coffey, P,                      196p       

8. Brett Hull,                            190p       

9. Joe Sakic,                            188p

10. Doug Gilmour,                    188p

*14. Evgeni Malkin, (PIT), 35,   180p        (0pist)

*28. Nikita Kucherov, (TBL), 29, 154p       (19pist)

*38. Alex Ovechkin, (WSH), 36, 141p        (0pist)     

*43. Joe Thornton, (FLA), 43,    134p        (0pist)

 44. Esa Tikkanen                     132p

*45. Patrick Kane, (CHI), 33,    132p        (0pist)

*52. Patrice Bergeron, (BOS), 36, 127p     (0pist)

*54. Joe Pavelski, (DAL), 37,     125p        (0pist)

*64. Corey Perry, (TBL), 37,     119p         (9pist)

*65. Jonathan Toews, (CHI), 34, 119p      (0pist)

*70. Brad Marchand, (BOS), 34, 118p       (0pist)

*78. Nicklas Backström, (WSH), 34, 114p (0pist)

*88. Victor Hedman, P, (TBL), 31, 107p     (12pist)

*98. Logan Couture, (SJS), 33, 101p        (0pist)

 …

*178. Mikko Rantanen, (COL), 25, 77p      (20pist)

*255. David Perron, (STL), 34, 61p          (4pist/100ott)

*266. Cale Makar, P, (COL), 24, 60p         (19pist)

Bobby Orr´n ohella NHL historian toinen puolustaja, jolla

on uran pistekeskiarvo yli 1,00p/ott.

*279. Leon Draisaitl, (EDM), 26, 59p         (23pist/50pist)

Jakson tehokkain pelaaja ja koko NHL -historian kolmanneksi

paras uran pistekeskiarvo 1,59p/ott. Gretzkyn ja Lemieux´n

jälkeen!

*310. Chris Kreider, (NYR),       55p          (9pist/100ott)

*312. Brandon Saad, (STL),      55p          (2pist/100ott)

*314. Connor McDavid, (EDM), 25, 55p     (19pist/50pist)

NHL historian viidenneksi paras pistekeskiarvo (1,49p/ott)

*362. Pat Maroon, (TBL), 34,    50p          (5pist/50pist)

*424. Sebastian Aho, (CAR), 24, 46p        (6pist)

*462. Teuvo Teräväinen, (CAR), 27, 43p   (4pist)

 

 

Päivitysvälin tehokkaimmat pelaajat TOP10:

 

1. Leon Draisaitl, (EDM), 26,     9.  2+21=23.

2. Mikko Rantanen, (COL), 25, 16.  5+15=20.

3. Connor McDavid, (EDM), 25,  9.  6+13=19.

4. Nikita Kucherov, (TBL), 29,  16.  6+13=19.

5. Cale Makar, P, (COL), 23,    16.  5+14=19.

6. Nathan MacKinnon, (COL), 26, 16. 8+10=18.

7. Gabriel Landeskog, (COL), 29, 16. 8+  8=16.

8. Ondrej Palat, (TBL), 31,          16. 8+  8=16.

9. Steven Stamkos, (TBL), 32,     16. 9+  6=15.

10. Mika Zibanejad, (NYR), 29,    13. 7+  6=13.

15. Artturi Lehkonen, (COL), 26,  16. 6+  6=12.

 

 

TOP 500:n NOUSSEET:

 

*279. Leon Draisaitl, (EDM), 26, 59p         (23pist)

*314. Connor McDavid, (EDM), 25, 55p     (19pist)

*444. Nazem Kadri, (COL), 31,  44p          (12pist)

*450. Artemi Panarin, (NYR), 30, 44p        (9pist)

*462. Teuvo Teräväinen, (CAR), 27, 43p   (4pist)

*470. Mika Zibanejad, (NYR), 29, 43p       (13pist)

 

 

TOP 500:n TIPPUNEET:

 

Owen Nolan,             40pist.

Orest Kindrachuk,     40pist.

Ted Irvine,               40pist.

Dave Hunter,            40pist.

Dmitri Khristich,        40pist.

Ulf Dahlen,               40pist.

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 5.7.2022

perjantai 1. heinäkuuta 2022

KESÄKUUN 2022 HARJOITTELU

             Olipas pitkä kuukausi. Nyt kun katsoo tuota toukokuun summausta ja ajatuksia niin onpa sen jälkeen paljon tapahtunut. Käsivaiva tarkentui tenniskyynärpääksi. Tuo vaiva ei ole täysin hellittänyt vieläkään, mutta nyt oon ollu sillä jo taas neljä vuoroa töissä. Vielä sen pitäisi 20 vuoroa kestää ennen kesälomaa. Parempaan päin, mutta kiusallisen hitaasti. Ja välillä pikku takapakkeja, mutta sitten kuitenkin taas parempaan. Ota tästä sitten selvää.

            9.kesäkuuta löin 25km polkulenkillä myötämaassa kaatuessani oikean jalan polvilumpion suoraan kiveen. Aluksi näytti, että saattoi olla kesän juoksut juostu, sillä polvi tuntui niin pahalta. Mutta niin vain hetken lymyttyäni pensaikossa, lähdin taas liikkeelle ja lopulta juoksuakin tuli kesäkuulle rapiat 400 kilsaa.

        Oikean jalan polvi oli kovin turvoksissa tärskyn jälkeisinä päivinä jonkun päivän.
 

            Kesäkuu meni täysin peruskestävyyslenkkejä tehden. Nyt on tarkoitus kokeilla tarjota polvelle vauhtikestävyyttä heti heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Katsotaan viimeistään heinäkuun summauksessa, että miten sitten taas lopulta kävikään. Nousumetrit jäi polvivaivan vuoksi tulevaisuuteen. Ehkä jo heinäkuussa. Jollei, niin viimeistään elokuussa. Ai miksi? Koska tykkään tunkata ja koen siitä olevan hyötyä juoksuun ylipäänsä. Jos et ole kokeillut niin suosittelen.

            Moni on kysynyt, miksen ole kirjoittanut mitään blogiini kesäkuussa. Asiaa olisi ollut, mutta jotenkin tuo käsivaiva kaihersi niin syvältä, etten saanut mitään tuotosta ulos. Tarkoitus on kirjoittaa lähiaikoina jotain muutakin kuin kuukausi yhteenvetoja ja NHL -tilastoja. Monenlaisia ajatuksia päässä kyllä on tarjolla.

 

        KESÄKUUN TREENIT:

* juoksua 416,6km  (+38,1km vrt toukokuu)

* kävelyä 9,4km (-9,0km vrt toukokuu)

* pyöräilyä 0,0km  (-23,6km vrt toukokuu)

* nousumetrejä 2115m (+480m vrt toukokuu)

* harjoittelutunteja yhteensä 51h 47min  (+1h 20min vrt toukokuu)

* vuosi 2022 yhteensä 311h 44min

* vuosi 2022 nousumetrejä yhteensä  14 708m+

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 1.7.2022

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

TOUKOKUUN 2022 HARJOITTELU

             Vuoden 2022 ensimmäinen kisakuukausi. Isossa kuvassa keventelyä kisaan, jonka jälkeen ongelmien sävyttämä kisa, josta jäi käteen vain paljon yritystä. Kisan jälkeen tietysti palauttelua. Parasta, että koko kesä auki edessä. Hienoa päästä tästä kesäkuuhun ja toivottavasti ehjään treeniin kiinni. Vasemman käden vaiva on päällimmäinen huoli. Tästä selvittely menossa. Toistaiseksi käsi on mennyt vain huonompaan suuntaan. Onneksi on vielä pystynyt normi lenkkejä tekemään. Kokkolassahan käden vaiva eskaloi juoksun 12,5h tietämillä.  

            Kesäkuussa on tarkoitus yrittää nostaa hieman vauhtia ja mäkivoimaa. Lisäksi pitkiäkin on tarkoitus tehdä jonkun verran. Katotaanpa miten kroppa alkaa ottaan suunnitelmaa vastaan. Seuraava kisanihan on vasta syyskuun loppupuolella. Eli aikaa on treenata. Kesässä on aina se loukku, että se vie mennessään ja harjoittelu menee yli. Täytyy yrittäää pitää muutama kevyt päivä kesälläkin kolmen viikon välein, jos ei aivan koko viikkoa kevyttä.

 

           TOUKOKUUN TREENIT:

* juoksua 378,5km  (-82,9km vrt  huhtkuu)

* kävelyä 18,4km (+12,9km vrt huhtkuu)

* pyöräilyä 23,6km  (-33,7km vrt huhtkuu

* nousumetrejä 1635m (-370m vrt huhtkuu)

* harjoittelutunteja yhteensä 50h 27min  (+2h 57min vrt huhtkuu)

* vuosi 2022 yhteensä 259h 57min 

* vuosi 2022nousumetrejä yhteensä  12593m+

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 1.6.2022