Ihminen sokeutuu eläessään usein hyvin pitkälti samaa rataa. Väitän, että aika useat tekevät paljon samoja asioita suhteellisen - jollei täysin - samalla tavalla päivästä, ja etenkin vuoden ajasta toiseen. Istuvat juomassa aamukahvia tietyssä paikassa tai aloittamalla päivän kenties puhelinta selailemalla tai tv:tä katsellen. Rutiinit ovat hyvä asia ja usein ne luovat turvaakin, mutta varjo puolena voi olla isossa kuvassa näkökentän sumeneminen.
Irtiotto normaalista. Eri työpaikka. Jopa avioero, voivat selvittää, kuka minä olen - ja minulle se on selvittänyt. Nyt tiedän mitä haluan, kun olen saanut olla reilun vuoden yksin. Haluan aika paljon samoja asioita, mutta en likimainkaan niin yksisilmäisesti katsottuna. Olen juossut vuodesta 2008 saakka ja vuodesta 2012 saakka liki juoksulle omistautuen. Se on kohdallani ollut virhe, sillä oikeasti haluan näköjään elää paljon monipuolisempaa, rikkaampaa elämää, jossa on paremmin aikaa rakkaille ihmisille ja muillekin harrastuksille, unohtamatta kuitenkaan juoksemista kokonaan.
Jokaisella tuo identiteetti on hyvin henkilökohtainen. Luulin itsekin ennen eroa, että olisin yksin asuessa sosiaalisempi ja enempi esim. vierailisin enemmän, mutta huomasinkin, että viihdyn enemmin yksin tai niiden aivan lähimpien ihmisten seurassa. Tämän oivaltaminen vaati tilaa, eikä ilman sitä olisi tullut tätä asiaa selvitettyä. Samalla huomasin koko ajan, että ollaan Satun kanssa puhelimessa joka päivä vähintään tunti ja halutaan jakaa kaikki asiat yhdessä. Itselläni meni toista vuotta ennen kuin tajusin, että ero oikeastaan vain yhdisti meitä ja teki meistä enemmän. Joku voisi sanoa, että hitaat on piuhat (hah,hah,hah).
Tämän kaiken jälkeen elämä onkin yhtäkkiä hyvin vaivatonta ja kevyttä, sekä erittäin antoisaa. Olen löytänyt sen tasapainon elämässä. Suosittelen muillekin rohkeutta ottaa selvää itsestään, mitä sinä oikeasti todella haluat. En nyt ketään kannusta eroamaan tai tekemään mitään erikoista, mutta ainakin hyvää ja avointa keskustelua itsenne kanssa. Elämässä voi olla yllättävän paljon varaa parempaan. Kun se keveys löytyy, on olo tasapainoisempi ja positiivisempi.
Päätin lopettaa lähtökohtaisesti kilpailemisen. Nautin paljon juoksemisesta ilman kilpailua ja kilpailullinen ajattelu vie paljon aikaa, enkä halua enää sellaista. Enemmin menen vaikka ystävien kanssa Kolille mökille ja juoksen siellä vapaasti sinne, minne ikinä tekekään mieli juosta. Vapaa juosten, vapaa kahleista ahtaan ajattelun, jossa elämä nojaa liikaa johonkin tiettyyn asiaan, joka on vieläpä pelkästään harrastus. Ja ehkäpä saatan joskus vaikka johonkin tapahtumaan osallistua randomisti, mutta silloin se on pelkkää kokemista, ei tähtäämistä. Tähtäimessäni näkyykin tulevaisuudessa enemmin rakkautta kuin äärirajoille vetämistä.
Ylimenokausi. Sitä se oli lokakuun tarkoitus olla, ja sitä se totisesti olikin. Samalla aloitin lokakuun alusta tekemään uudessa työpaikassa pelkkää yövuoroa. Kahden viikon sisään juostun ultran jälkeen kroppa ja jalat oli kuin kolatut. Samoin sykkeet oli koholla, osin tietysti yötyön vuoksi. Kisakauden jälkeen alakulo juoksua kohtaan on ollut tapissa, eikä tosin ole ollutkaan tarkoitus juosta ainakaan enempää.
Lokakuu ei riittänyt tuomaan intoa aloittaa minkäänlaista harjoittelua. Elämä muuten on kuitenkin juuri nyt niin uomissaan kuin se vain voi olla, joten en kyllä hirveästi juoksuharjoittelua kaipaakaan. Nautin elämästä ja hyvästä olosta. Juoksun ulkopuolisista asioista. Olen ihan sinut, jos nyt tulenkin huomenna alkavan marraskuun aikana siihen tulokseen, etten kilpaile ensi vuonna suunnitellusti. Se päätös tuntuu juuri nyt oikealta - olla kilpailematta, mutta jätän vielä hetkeksi oven raolleen omalle mielelle, jos into ja kroppaa viestii harjoittelun halusta.
Viimeksi olin juossut alle 200km kuukauden helmikuussa 2017, kun palellutin jalkani. Sillon en pystynyt juoksemaan. Sitä edellinen alle 200km kuukausi löytyy huhtikuulta 2012. Juoksu on nyt ajettu alas. Se on paras keino selvittää, onko sille tarvetta. Jos alan harjoittelemaan, tapahtuu se marraskuun lopussa/joulukuun alussa. Tällä hetkellä tuntuu, etten aloita. Pohdinnassa on, jos osallistuisi ensi vuonna vain Kolin 130km kisaan. Mutta päivitelläänpä näitä ajatuksia sitten kuukauden päästä.
LOKAKUUN TREENIT:
* juoksua 183,2km (-215,1km vrt syyskuu)
* kävelyä 10,4km (+50,4km vrt syyskuu)
* pyöräilyä 85,5km (+85,5km vrt syyskuu)
* nousumetrejä 3 720m (-4 561m vrt syyskuu)
* harjoittelutunteja yhteensä 38h 29min (-18h 7min vrt syyskuu)
Kesä 2022 on takana. Samoin kilpailukausi - sana joka ei enää oikein tunnu sopivan suuhuni sivuttain, poikittain, eikä pitkittäinkään. Olen siirtynyt 48 vuoden iässä enempi kokemaan kuin menestymään juoksutapahtumissa. En ole ihan varma ihmettelenkö vai ihailenko enempi joitakin minuakin vanhempia juoksunharrastajia, jotka juoksevat edelleen menestys mielessä. 14 vuotta ja yli 55 000 juoksukilometriä ovat vieneet enimmät höyryt omista tossuistani. Silti tavoitteita.. tai ainakin ajatuksia on ensi vuodelle. Parin kaverin kanssa päätettiin tuossa joku aika sitten lähteä tavoittelemaan ensi vuodelle Ultra Trail Tour Finland sarjan osakilpailujen maaliin pääsyjä ja tulostavoitteita.
Itselle riittäisi ensi vuonnakin maaliin pääsyt. Siksi hankaliksi ovat osoittautuneet nuo minun UTTF -kisat. Niissä missään en ole päässyt vielä kertaakaan maaliin. Itse asiassa sadan mailin kisoista vain pep171km on onnistunut maaliin saakka. Eli tavoite on tuolla tavoin tarkasteluna sangen kova.
Ihan varma en ole kuitenkaan ensi vuodesta, vaikka tuo UTTF on piirretty tavoitteeksi. Se johtuu pitkälti siitä, että aloitin tämän kuun alussa uuden työn, jossa oon ainakin maaliskuun loppuun. Teen pelkkää yötyötä ja on arvoitus, miten paljon (tai vähän) ehdin harjoitella. Toinen pointti tuohon liittyen on, ettei minulla tule olemaan ensi kesänä normaalia määrää lomaa. Että ihan satavarma en ole tuosta ensi kauden tavoitteesta tuon näkökulman vuoksi. Katsotaan miten tämä alkaa rullaamaan.
Olen innoissani uudesta työstä. Tuntuu, että minulla alkoi aivan uusi elämä. Hoitotyön kiire ja monenlainen paine vaihtui antoisaan lastensuojelutyöhön, jossa rauhallinen ilmapiiri ja kohtaaminen on yksi tavoitteista. Yötyö vie paineet pois kaikelta ehtimiseltä. Jokainen vapaapäivä on täysi vapaapäivä, kun ei tarvi illallakaan hiljentää, jos ei halua, sillä nyt ei ole kiire herätä seuraavaan työvuoroon - tai miettiä, ehtiikö nukkua. Lisäksi nukun todella hyvin yövuorojen välisinä päivinä. Olen todella nauttinut tästä uudesta alusta.
Toki harjoittelu ei uuteen työhön sovi entiseen malliin. Samalla olen hyvin valmis juoksemaan aiempaa vähemmän. Juoksu ei ole ollut enää vuosiin mitenkään keskiössä minulle. Enempi se on "vain" voimaannuttava osa elämää.
Toinen muutos on enempi "jotain vanhaa" osastoa, sillä ex-vaimoni on ollut jo pitkään minun nykyinen tyttöystävä. Olemme tehneet eron aikana rauhassa valtavan hyvää työtä suhteemme kehittämisen eteen. Nyt, kun minäkin pääsin Satun tavoin yötöihin, olemme paremmin samassa vuorokausirytmissä. Olemme eron aikana hieman paradoksaalisesti lähentyneet ja kehittäneet parisuhdettamme ja olemmepa vielä lisäksi nyt rakastuneimpia kuin koskaan aiemmin. Uskomattoman hieno yhtälö. Harvinainen ero, kun parisuhde parani eron aikana?
Elämässä on kaikki mahdollista, ihan kaikki. Kannattaa uskaltaa vaihtaa työpaikkaa ja vaikka erota ja sitten palata uudestaan yhteen ja voida aina vain paremmin. Elämän oivalluksia.
Syyskuu meni harjoituksellisesti todella hyvin. Sain nostettua kuntoa = suhteellista vauhtia = samoilla sykkeillä noin 15-20sek/km parempaa vauhtia kuin aiemmin kesällä. Kunnon nousu nostaa fiilistä ja harjoittelu tuntuu entistä mukavemmalta. Kuulun ehdottomasti siihen ryhmään, jotka tykkäävät harjoittelusta, kun jotkut taas motivoituvat harjoittelemaan ainoastaan kilpailuja varten.
Kuun toisella viikolla yritin virheellisesti liian tiukalla viikolla UTMB -haastetta, josta lopulta toteutin puolet. Tuo haaste kuitenkin nosti kuntoa entisestään ja hyviä jyviä satoi laariin jälleen. Odotukset loppukuun kisoja kohtaan nousivat, kun kunto kasvoi ja kasvoi vaan.
PPU 2022 oli ensimmäinen kisa. Sen startti oli perjantaina 23.syyskuuta klo.21.00. Harmillisesti juuri PPU:n alla keholleni osui huonoja päiviä ja pää oli kipeä parina päivänä. En kuitenkaan sairastunut, mutta kroppa ei toiminut läheskään normaalisti kisassa. Nihkeyttä oli jo viiden tunnin kohdalla. Sain taisteltua kuitenkin torjuntavoiton ja 16 tunnin tuloksen, joka oli ihan ok, sillä tuo kisakonsepti ei anna armoa, jos sinulla on ollut alla pari huonoa päivää.
Kuusi vuorokautta PPU:n päättymisen jälkeen starttasin Vaarojen maratonin 130km matkalle, eli perjantaina 30.9. klo.18.00. Jo etukäteenkin aika mahdottoman tuntuinen kombo. En tietenkään voinut ehtiä täysin palautua PPU:sta tuohon kisaan. Silti tein parhaan juoksun, mitä olen tuolla tehnyt. Huolimatta siitä, että tein 7-19km välillä virheen peesatessa liian kovaa veturia ylämäissä. Lopulta kisa loppui sisäreisien hankaliin kramppeihin, vaikka muutoin oli hyvää tekemistä ja fiilistä. Uskon, että ilman esirasituksia, tämä kisa on klaarattavissa. Ensi vuonna taas uudestaan.
Kisakausi on nyt ohi ja lokakuu on ylimenokuukausi. Marraskuun alussa alan hiljalleen käynnistellä kehoa ja marraskuun lopussa, ehkä 25.11, käyn kynnystestissä ja aloitan harjoittelun kohti ensi vuotta viikolla 48 tai 49. Ensi vuoden tavoite on Ultra Trail Tour Finland (UTTF) kisojen läpäisy ja UTTF -liivi. Eli Karhunkierros 166km, Hetta-Pallas-Ylläs 160km ja Vaarojen maraton 130km.
Aloitin tällä viikollla uuden työn, joka on yötyötä ja teen sitä ainakin maaliskuun loppuun asti. Olin pitkään ajatellut, että olisi mukava kokeilla jotain muutakin kuin hoitajan työtä ja nyt minulle avautui mahdollisuus. Yötyössä korostuu nukkumisen onnistuminen ja harjoittelu tulee olemaan jo työnkin takia kovin erilaista. En ehdi varmaan harjoitella ihan niin paljon - tai säännöllisesti - kuin aiemmin, mutta vapailla voi sitten koittaa treenata vähän enemmän kuin aiemmin.
Katsotaan, miten tuon harjoittelun ja työn saan sovitettua. Olen kuitenkin jo 48-vuotta, joten toki juoksu on yhä enemmän minulle vain harrastus. Uuden työn myötä pystyn seuraamaan paremmin minulle rakasta NHL:ää, joten tässä on paljon hyviä muutoksia. Minulla ei ole kuitenkaan enää työpäiviä, on vain joitakin työ-öitä. Se mahdollistaa ainakin sen, että voin sen viimeisenkin vapaan treenata ihan iltaan asti, sillä aamulla ei ole kiirettä herätä. Nautin tästä ajatuksesta.
Ensi kertaan.
SYYSKUUN TREENIT:
* juoksua 398,3km (-33,6km vrt elokuu)
* kävelyä 10,4km (-17,2km vrt elokuu)
* pyöräilyä 0,0km (0,0km vrt elokuu)
* nousumetrejä 8 281m (+2 965m vrt elokuu)
* harjoittelutunteja yhteensä 56h 36min (+1h 53min vrt elokuu)
REISSUBLOGI kirjoitettu tätä edellisessä kirjoituksessa.
0-10,5km Lähdöstä - Jauholanvaaran päälle
Lähdin suunnitelman mukaan seurakaveri Villen peesiin. Alusta alkaen meno-ote tuntui napsun luonnottoman kevyeltä. Ville kysyikin välillä, että onko sopiva vauhti. Totesinkin, että tosi löysältä tuntuu, mutta ehkä se on vain hyväksi. Mäkrän kova 100 nousumetrin kilsa jo neljännellä kilsalla oli tiedossa. Siinä en huomannut vielä mitään erikoista. Se oli tiedossakin, että siinä syke nousee, mutta se palautui todella nopeasti takaisin jopa lähelle sataa.
Sen sijaan tieltä, talonraunion kohdalta poistuttaessa ja kumpuilevan reilun kolmen kilsan aikana kohti Jauholanvaaraa huomasin ensimmäisen kerran, että selkeästi joudun hieman laittamaan enemmän tehoja nousussa kuin oli tarkoitus. Etenkin isossa Jauholanvaaran nousussa jouduin menemään jo VK:n puolelle, pysyäkseni Villen peesissä. Edelleen kuitenkin tasaisilla ja myötäisillä meno oli napsun minulle luonnottaman kevyttä. Tämä epäsuhta hieman särähti mielessäni, mutta en vielä siitä tajunut isommin huolestua - varmaankin noiden tasottavien pätkien vuoksi.
10,5km - 19,5km Jauholanvaaralta - Rykiniemen veden ylityspaikkaan.
Jauholanvaaralta pääasiassa lasketeltiin vesivaaralle johtavalle tielle saakka, jossa tuli 15km täyteen. Siitä alkoi noin kilometrin aikana kiivettävä sadan nousumetrin nousu. Tässä huomasin todella, että Ville on vahva nousuissa ja jouduin menemään mäen itselleni aivan liian kovilla tehoilla ylös. Tajusin kyllä tuon, mutta enpä tajunnut reagoida siihen vielä millään tavalla vaan tulin vain tunnollisesti peesissä. Nyt ei myöskään sykkeet palautuneet enää sillä tavalla kuin aikaisimissa mäissä, vaikka meno tuntui taas myötämaassa helpolta. Päätinkin siinä, että tämä oli viimeinen mäki, missä roikkuisin väkisin perässä. Tuon pätkän loppuosa meni PK2/VK1 alueella, eli aivan liian kovilla tehoilla. Söin omaa suoritusta tuossa ja vielä etenkin, kun minulla oli alla 6vrk aikaisemmin päättynyt Backyard ultra. Aivan ei maltti siis pitänyt sittenkään.
19,5km - 32km Rykiniemi - Eteläpää
Käytännössä VK1 ja vähän PK2:sta menin Rykiniemestä Eteläpäähän. Voi, voi. Vaikka koitin jäädä vähän Villestä, en selvästi osannut muuttaa kesken kisan peesimoodia oman tekemisen moodiksi vielä tässä kohtaa. Tämä mäki-ongelmaisuus tuli itselle yllätyksenä. Tässä jos missä, tuli nyt itselle selväksi, että minun tasolla ei ole varaa mennä mäkiä liian kovilla tehoilla ja että jos mäessä sykkeet vähän nousee (max. PK2) niin sen jälkeen täytyy ne palauttaa PK1:lle. Oma suoritus täytyisi muistaa. Tämä väli mentiin käytännössä neljän kimpassa. Minä, Ville, Crispus Kanyagia ja Pekka Kauranen. Toisaalta tuo Suopellon jälkeinen 4km "mörön perse" on ehkä sellainen väli, että siellä ihan kokonaan PK-alueella pysyminen voi olla vaikeaa, mutta sinne oikeanlaisella tehoalueella tulo auttaa hieman asiaa.
32km - 40,5km Eteläpää - Kiviniemi
Eteläpäässä, vajaan 33km kohdalla on puro, josta täytin Pekan kanssa vettä. Ville ja Cris menivät hieman ylemmäs purolle täyttämään pulloja. Tuossa kohtaa Ville pääsi hieman karkuun ja meistä vain Cris lähti häntä tavoittamaan, ja olikin Villen tavoittanut. Minä jatkoin matkaa nyt ihan omaa tahtia ja oikeilla sykkeillä, Kaurasen Pekka mukanani. Pian puron jälkeen tuli molempien jalkojen reisien sisäosiin krampit. Otin nopeasti kaksi suolatablettia ja yhden magnesium tabletin. Aikaisemmin olin ottanut yhden molempia noin 2h kohdalla. Nyt oli kisaa käyty viisi tuntia. Reagointi tepsi nopeasti ja krampit unohtuikin aika pian mielestä.
Polku jatkui teknisenä ja syheröisenä. Olo alkoi kuitenkin hiljalleen stabiloitua kramppejen jälkeen ja nautin vain Kolin yöstä. Pekan kanssa oli myös mukava jutustella. Hieman ennen huoltoa kävin kusella ja Pekka karkasi. Huollossa olimme kuitenkin taas lähes yhtä-aikaa. Laitoin kahteen lötköön ½ magnesium poretablettia/lötkö, kuten olin koko ajan tehnyt. Kolmanteen lötköön, juomaliivin kengurupussiin laitoin pelkästään puhdasta vettä puoli litraa. Näin oli toiminut Rykiniemessäkin ja purosta olin ottanut lisäksi litran lisää ja laittanut yhteensä yhden magnesium poreen. Ekalla 19,5km pätkällä join 1,5L. Olin juonut Kiviniemeen huoltoon (n.40,5km/6h50min) mennessä vettä siis 4L. Hmm. Taisin juoda hieman purosta lisääkin, sekä Kiviniemen huollossa myös. Korjataan tuo lukema 4,5L ekalle vajaalle 7h ajalle. Eli ihan hyvin siis.
40,5km - 55,5km Kiviniemi - Peiponpelto
Kiviniemestä lähtiessä oli jotenkin älyttömän virkeä olo. Sykkeetkin oli rauhoittunut, kun aloin mennä omaa suoritusta. Lähdin Kiviniemen huollosta nopealla huollolla yksin, ennen Pekkaa ja jatkoin matkaa yksin. Edessä, eikä takana näkynyt lamppuja. Nautin olosta. Nautin Kolin yöstä. Tunnelma oli tosi siisti. Olin inessä.
Kolinvaaralle noustessani edessä alkoi pilkottamaan lamppu. Ohitinkin pian peräjälkeen pari kaveria. Silti menin ihan leppoisasti, myös sykkeiden mukaan. Pian olikin jo Ryläkselle kiipeämisen osuus. Ohitin sillä välillä neljä lisää, lisäämättä yhtään itse menomoodia. Ryläyksen jälkeen ohitin vielä yhden ennen Peiponpellon huoltoa. Oli todella hyvä fiilis. Kaikki kävi kuin itsestään. Tunsin olevani hyvässä kunnossa ja ajattelin selvinneeni alun ylitehoisista pätkistä.
55,5km - 66km Peiponpelto - Kolin huolto
Peiponpellon huollossa join taas hieman vettä lisää. Jossain Ryläyksen kohdilla olin ottanut kaksi suolatablettia ja yhden magnesium tabletin lisää. Täytin kaksi lötköä (1L) tuosta huolosta jälleen tietysti magnesium poreilla terästettyä vettä. Peiponpellosta alkaa se pitkä nousu kohti Ikolanahoa. Alkoi jälleen sisäreisissä tuntumaan krampin oireita, mutta nyt ei jalat ehtineet ihan krampata. Otin heti kaksi suolatablettia ja join hyvän kulauksen vettä. Krampit katosivat saman tien. Ja unohdin ne myös samantien, sillä Kolin loppuosan lukuisista nousuista huolimatta missään niissä ei enää tuntunut krampin oireita.
1.kierroksen jälkeinen huolto.
Saavuin huoltoon ajassa 11:37h, eli klo.5:37. Siellä oli myös Ville ja Cris. Ville oli puheliaan ja latautuneen oloinen. Kris hiljaa ja heikonnäköisessä kunnossa. Aloitin välittömästi huoltotoimet, Villen kertoessa, miten ne tuo ruoatkin suoraan juoksijan eteen. Se helpotti ja nopeutti huoltoa. Ville pohti siinä, että lähteekö vai oottaako, mutta ehdottomasti kannustin lähtemään sillä itselläni menisi vielä ainakin 10min ennen kuin olisin valmis. Olin hädin tuskin ehtinyt aloittaa syönnin ja juomaliiviin piti vielä laittaa 2.kierroksen eväät ja jalat puhistaa yms.
Ville lähti toiselle kierrokselle klo.5:49. Cris alkoi oksentamaan. Minä syömään. Olimme kaikki vierekkäin. Tällaista tämä on. Jatkoin huoltamista hyvällä fiiliksellä, sillä Kolin loppunousussa olin tuntenut hyvää fiilistä ja jotenkin alkoi tuntumaan, että nyt voisin onnnistua. Lähdin toiselle kierrokselle klo.6:02. Tein hyvän ja rivakan 25 minuutin huollon. Söin, puhdistin jalkaterät, vaihdoin paidat, täytin liviin uudet juomat ja energiat, sekä muut varusteet mm. Otsavaloon tuoreen akun ja vara-akun mukaan yms.
Huollossa. Cris taustalla. Kuvan ottanut Ville Isoniemi.
2.kierros lähtö - Jauholanvaara
Huollossa GPS oli hakenut kilsan extraa. Kello piippasi 67km mennessäni lähtölinjan ali. Fiilis oli hyvä ja pääsin pian juoksuun kiinni takaisin. Juoksin tasaisella ja myötämaassa ja kävelin kaikki vähäisetkin vastamaan ja tietysti ylämäet. Pian Cris otti minut kiinni ja minun veden heitto tauon aikana hän paineli edelleni. Oli vielä pimeää. Crisin otsavalo aloitti edelläni Mäkrän kiipeämisen toistamiseen. Pian aloin kuitenkin saavuttamaan häntä. Cris pysähtyi. Kertoi, että energiat oli loppu. Kehoitin tankkaamaan ja jatkamaan rauhassa. Cris on kokenut näissä, joten toki hän tiesi nuo itsekin, mutta tueksi hänelle.
Jatkoin hyväntuulisena yksin matkaa. 9km kohdalla ensimmäiset 65km kisaajat liki lensivät ohitseni. Oli kiva nähdä uusia ihmisiä ja joukossa oli tuttujakin. Tämä oli piristys. Pian 10km kohdalla Nurmisen Tuomo otti minut kiinni. Olin ohittanut hänet Ryläyksellä ensimmäisellä kierroksella. Tuomolla oli hyvä meno päällä. Juteltiin ja mentiin tovi yhdessä, aina Jauholanvaaran nousuun saakka. Nousun lopussa sisäreidet alkoi ottaa kiinni kolmatta kertaa. Otin tutun coktailin vielä hieman tujumpana: nyt kolme suoltablettia ja yhden magnesiumin. Tämä tuli yllättäen, sillä olinhan huollossakin syönyt suolaista lihakeittoakin.
Pääsin mäen ylös ja hiljalleen Tuomo hivuttautui puhe-etäisyyden ulkopuolelle ja 65km matkalla juossut seurakaveri, Vähäsöyringin Pekkakin ohitti lyhyesti puhutellen. Luulin jo, että coktaili olisi tepsinyt taas, mutta pian sisäreidet kramppasi pahemman kerran. Otin vielä kaksi suolatablettia lisää, mutta enää ei lihakset rauhoittuneet ollenkaan. Jokaisen töysyn yli jalan nostaminen oli vaikeaa ilman kramppia. Koitin juoda ja ottaa extra-energiaa, mutta mikään ei auttanut. Tilanne eskaloitui nopeasti. Siinä ei auttanut, että muuten oli kaikki hyvin ja fiilis oli ollut mitä parhain. Oli myönnettävä realiteetti: näillä lihaksilla ei nyt kiivetä nyt seuraavana tulevaa vesivaaraa ylös, eikä mitään muitakaan mäkiä.
Peli oli pelattu, mutta jotenkin piti päästä edes reitiltä tietä pitkin sivuun, että kisajärjestäjät voisi minut evakoida. Oli otettava burana, jotta terävimmät krampit loppuisi. Menin tasaista tietä hissukseen noutopaikalle. Sammutin kellon kello 8:57. Minun kisa oli siinä. Olo oli epätodellinen. Fiilis oli ollut hyvä, olo oli ollut hyvä, mutta lihakset ei kestäneet tänään. Tottakai edellisen viikon rasituksella (PPU) oli tähän oma osuutensa. Myös 1.kierroksen mäki keulimisella. Tässä oli kuitenkin paljon hyvää, jonka haluan mukaan tulevaan. Yötä vasten startanneessa kisassa ei ole aiemmin toiminut nesteiden ja energioiden imeytyminen näin hyvin. Myös yleinen olotila oli hyvä ja oikeanlainen.
Tästä on hyvä jatkaa. On nämä hienoja geimejä.
Ps. Kirjoitan tätä loppuun kellon näyttäessä jo yli yhtä yöllä. Ei hätää, sillä aloitan tällä juuri alkaneella uudella viikolla uuden työn, joka on pääsääntöisesti pelkkää yötyötä. 23 vuoden hoitaja-ura on toistaiseksi ainakin 6kk tauolla. Ehkä kerron tästä jossakin toisessa kirjoituksessa lisää - tai sitten en.
Puun lehdet ovat värjääntyneet ja maa kuin
penselillä taiteiltu. Ihmiset ympärillä ylenkäyttävät ruska sanaa.
Lunttaat mapsista olevasi Kolilla. Yövuoro päättyi aiemmin aamulla ja
nyt olen täällä. Mitä minä näen, kuulen ja koen täällä, on voitto.
Matka
edelliseen kulkee nauruisasti kahden ystävän kanssa. Kolmas ystävä
kolauttaa pahemman kerran päänsä auton keulaan hiekkatiellä ajaessamme
mökkiä kohden. Jänis. Palaamme samointein katsomaan, miten sille kävi.
Mutta jänis on poissa. Selvisikö mokoma? Jänis on selvästi yhtä taipuisa kuin murre
täällä. Tämä oli voitto. Olimme perillä.
Asetutaan, nauretaan ja
pidetään mukavaa iltaa. Sitten nukutaan kaikki hyvä yö. Tämä, jos
jokin, oli suuri voitto. Aamulla kahvi tippasee ja puuro valmistuu käden
käänteessä. Aamu-tv maustaa, muttei ohjaa keskustelua. Jutusteluu soljuu
aiheesta toiseen. Emme mene välikysymyksiin - säilyy konsensus ja
harmonia. Voitto moodi.
Mietitään päivän aikatauluja.
Arvuutellaan kenellä maha tarvii missäkin kohtaa lounasta. Tarjoudun
michelin kokiksi ja pojat hoitavat muita käytännön hommia, kuten
lämmitystä. Syönnin jälkeen meno on hulvatonta ja yhden mielestä jo
sekavan oloista. Kaksi valmistautuu juoksemaan 130km matkaa, jossa
sylinä on sysitumma ja pimeä Kolin yö. Olen toinen heistä.
Seurueen
lyhin kisamatka on karvan yli maratonin sekin. Toinen nivalainen
juoksee 65km matkan ja paras 130km ja yli 5000 nousumetriä.
Keskeyttänytkin 81km, vaikka joutui taistelemaan kramppeja vastaan jo
ekan kerran 34km kohdalla. Yhteensä neljä nivalaista juoksi Kolilla,
vaarojen maraton tapahtumassa herjajärvenkierroksella 320km. Tämä oli
iso voitto meille ja kansallispuistolle.
Kun lenkkarit oli
riisuttu vaihtui tekeminen peseytymisen ja syömisen puolelle. Yksi oli juossut
karvan yli vuorokauden ja häntä väsytti kovin. Hän uneksi ja muut nauroi
niille jutuille, jota uneksinta sisälsi. Yksi lämmitti saunan ja meni
uimaan hyiseen veteen. Lopulta tämä toistui niin monta kertaa, ettei
enää tiedetty, kummassa paikassa tämä kaveri milloinkin oli. Hauskuus
pysyi läsnä kuin noiduttu - tämä oli voitto.
Lopulta tuli matti,
nukkumatti. Reissu oli ollut mukava, mutta raskas. Kahdella jäi
perjantai-lauantai yö nukkumatta kokonaan. Eikä siinä kaikki, he myös
juoksivat koko yön ja vielä senkin jälkeen. Mietin mille asialle tuo
sitten oli voitto. Ehkä eläkejärjestelmälle? Kovaa huutia kropalle,
sydämmelle ja aivoille, jättää yöunet väliin ja korvata se juoksemalla
vaativissa maastoissa. Selvittiin kuitenkin siitä ja se oli ainakin
voitto.
Olen etuoikeutettu voidessani kokea jotain näin upeaa.
Kulkea kansallispuistoissa juomaliivi kannossa juoksujalkaa. Kiivetä
korkeimpien vaarojen yli ja nähdä auringon laskut sekä nousut kisasta
toiseen. Jakaa nämä kokemukset ja hetket hyvien ystävien kesken. Tämä on yksi muutamista jutuista, miksi elämä on niin hienoa
itsessään. Tämä oli voitto.
Perjantai-ilta. Syyspäiväntasaus. Aluillaan oleva ruska peittyy pimeyteen. Kello on kahdeksan illalla. 15 ihmistä on päättänyt päättää eri tavalla työviikkonsa. Heillä on tarkoitus alkaa kiertämään ilta yhdeksältä, yötä vasten, 6,71km mittaista, osin mutaistakin polkua vain lampun valon ja reittimerkkausten avulla. Hieman erilaista viikonlopun viettoa siis luvassa. Ollaan kahden kilometrin päässä isolta tieltä, Nivalan Pyssymäellä, jossa läsnä on lähtökohtainen hiljaisuus. Vain 15 henkilön puheensorina reitin varrella rikkoo tuon ja kierrosten välisessä huollossa sitten enemmältikin. Yön aikana vain yksi lyö hanskat tiskiin. Seuraavaa leikistä tippuvaa saadaankin odottaa aina aamu yhdeksään asti.
Tasan kahdeltatoista mukaan liittyy 1-4 tunniksi kuntosarjalaiset tutustumaan tähän, äkkiseltään hyvin erikoisen kuuloiseen konseptiin. Siihen mennessä kilpasarjalaiset olivat ehtineet kiertää jo 15 kierrosta ja 100,65km. Yhdessä kuntosarjalaisten kanssa starttasi vielä yhdeksän kilpasarjalaista. Taso oli odotettua kovempi.
Kuntosarjalaisista monet tulivat kiertämään yhden tai kaksi kierrosta, mutta olivat huomaamatta kiertäneet neljä. Kuulostaa koukuttavalta jutulta. Osa olikin jo kysellyt lippuja ensi vuoden tapahtuman kilpasarjaan. Itsekin kisassa mukana olleena oli piristävää nähdä kuntosarjalaisten neitseellistä iloa ja virkeitä jalkoja. Tuntui kuin ihan uusi lajike olisi tullut polulle meidän zombejen sekaan.
Lopulta kuntosarjalaiset olivat kiertäneet parhaimmillaan sen neljä kierrosta ja oltiin lauantaissa ja iltapäivä kello neljässä. Kilpasarjalaiset olivat startanneet 19 tuntia ja 127,49km aikaisemmin. Mukana oli yhä viisi kilpailijaa. Etukäteen ajattelemani kolme suosikkia (Saara Päätalo, Jarkko Aspegren ja Janne Klasila) ja oma valmennettavani, Teemu Poikkimäki, sekä jokerina Tomi Tuominiemi, joka selvisi kymmenennen kierroksen aallonpohjastaan kärkikastiin. Kukaan ei tuntunut antavan periksi. Lopulta tuli toinen pimeä ja vuorokausi täyttyi. Sillä hetkellä niin Teemu, Saara, Jarkko kuin Tomikin olivat huomanneet, että Janne juoksee vaikka aamuun, ettei heillä ole tällä kertaa jakoja vastata. Ja niinpä Janne juoksi lopulta yksin 25.kierroksen ja voitti kisan kovalla tuloksella.
Tänä vuonna itsensä läpi lyönyt Nivalan oma mies, Teemu Poikkimäki, murtautui tässäkin kisassa kärkipäähän ja saavutti kovan sadan mailin (161km) tuloksen. Teemuhan oli viime kuussa pep57km juoksussa hienosti toinen, heti Suomen ykkösjuoksija, Juho Ylisen jälkeen. Hurja kehitysloikka yhden vuoden harjoittelulla. Mihin tuo mies vielä yltääkään?
Tulokset:
Name
Laps
km
Janne Klasila
25
167,75
Teemu Poikkimäki
24
161,04
Tomi Tuominiemi
24
161,04
Jarkko Aspegren
24
161,04
Saara Päätalo
24
161,04
Kyösti Muhonen
18
120,78
Timo Hihnala
17
114,07
Onni Vähäaho
16
107,36
Veijo Tolonen
16
107,36
Olli Suorsa
15
100,65
Esko Tolonen
15
100,65
Ville Juuti
15
100,65
Thomas Wihlman
14
93,94
Arttu Bräysy
12
80,52
Outi Piippo
4
26,84
ALLA HENKILÖKOHTAISEN KISANI OSUUS
KISAA ENNEN
Kunnon nousu ja ajoitus tuntui osuvan kohdalleen. Kisaviikon tuntuma oli jaloissa hyvä. Muutoinkin harjoittelulenkkien datat kertoivat, että sykkeisiin suhteutettu ns. suhteellinen vauhti oli parantunut, eli harjoittelu oli purrut. Ainoastaan keskiviikkona alkanut pääkipu teki olosta omanlaisen ke-to -akselilla. Keskiviikkona otin yhden buranan, mutta torstaina en enää. Perjantai taas meni rauhoittuessa ja nukutellessa, joka sekin toi eriskummallisen olon normaaliin verraten. Yötä vasten tapahtuvaan starttiin tuntui kuitenkin järkevimmältä levätä paljon. Siksi en muuttaisi toisaalta paljoakaan tuosta valmistautumisesta. Henkisesti olin hyvällä taisetelumielellä kisan alla. Olin mielestäni valmis voittamaan kisan. Ja tiesin edellisen vuoden kisan perusteella mitä se vaatii.
KISA - POHJUSTUS
Meitä starttasi 15 kilpasarjaan. Kaksi kisaajaa juoksi alusta asti 42-44 minuutin kierroksia. Muutoin taisi aika lailla kaikki juosta pääsääntöisesti 50-56min väliin kierroksia. Vaikutti, että yleiskuvassa (kahta lukuunottamatta) kaikki malttoivat säästää energiaa, sillä tämä tulisi olemaan mitä suurimmassa määrin kestävyyskilpailu. Lämpötila oli ollu +7 (tarkistin nämä jälkikäteen) kisan alussa. Lämpötila oli säähistorian mukaan laskenut alimmillaan +1:n ja oli lauantaina korkeimmillaan vähän toisella kymmenellä ja puolipilvinen.
KISA OMASTA NÄKÖVINKKELISTÄ
KIERROKSET 1-4 (Pe klo.21.00 - La 01.00)
Tuli vaihdettua ajatuksia ja mm. työkuulumisia muutaman kisaajan kanssa. Kisa lähti omalta osalta näennäisesti hyvin ja suunnitellusti liikkeelle. Suunnitelma oli mennä energiaa säästäen ja mahdollisimman vähän hikeentymättä, eli noin 95-110 sykkeillä. Eli sellaista sauvakävelytehoa ilman sauvoja tällä kertaa. Kierroksissa kesti kuitenkin alusta asti oudon paljon aikaa kierrosten sisällä tapahtuville juoksu/kävely -määrille suhteutettuna. Tietystikään tuollaisilla sohvasykkeillä liikkuminen ei tuntunut alussa missään, mutta on eroa, kuluuko niillä kierrokseen 54-55min vai 50-52min. Tuo oli ero, mikä oli kisan ja kisaviikon alun vireessä. Katosiko vireestä noin paljon, kun liki lopetin juoksemisen 2-3 päiväksi ennen kisaa? Oliko löysäys noin iso vai onko peruskuntoni niin ohuella pohjalla, että ajoitus on noin tarkalla? Vai oliko jokin muu, tuntematon syy? Nämä on välillä vaikeasti selvitettäviä asioita.
KIERROS 5 (La 01.00 - 02.00)
Nihkeä kierros. 55min. Oli vasta neljä kierrosta alla ja jo näin aikaisessa vaiheessa tuli kierros, jossa piti pitää huoli, että ehtii perille ajoissa. Nihkeillä kierroksilla jalat oli painavan oloiset ja muilla sellaiset kuin ne yleensä on näillä ylikeveillä/keveillä lenkeillä - mukavan kevyet. En tätä vielä kuitenkaan erikoisemmin jäänyt miettimään, sillä joskus kisoissa voi tulla pieniä aaltokuoppia jo aikaisinkin.
KIERROKSET 6-7 (La klo.2.00 - 4.00)
Fiilis oli upea. Jotenkin yö oli tuntunut menevän nopeasti ja tunnelma oli taianomaisen upea. Olo sisällä oli hyvä, vaikka ajoittain pääkipua oli, mutta se aina meni pois, mutta tuli pari kertaa takaisin, kunnes se sitten loppui. Jompi kumpi näistä meni hieman alle 50 minuutin. Huomattavaa, että syke oli koko ajan sama, niin hyvissä kuin nihkeilläkin kierroksilla.
KIERROS 8 (La klo.4.00 - 5.00)
Söin seitsemännen kierroksen jälkeen suunnitelman mukaan puuron. Sen jälkeen tuli kuitenkin kisan toinen nihkeä kierros. Hieman pistin sen puuron sulamisprosessin piikkiin. Kuitenkin hyvä oli saada välillä lämmintäkin sisälle. Samalla tuli juotua kahvia ja loputkin pääkivut lähti. Ehkä se pääkipu oli kofeiinin puutetta.
KIERROKSET 9-10 (La klo.5.00.7.00)
Jälleen samat, matalat sykkeet, mutta pidättelin lentokeli tuntumaa. Jaloissa oli erikoisen suuria tuntumaeroja nihkeiden ja hyvien kierrosten välillä. Lentokeli kierrokset oli makeita. Tuntui, ettei tarvinnut tehdä mitään askeleen eteen. Ettei tulisi väärää käsitystä niin vauhtihan ei ollut missään kohtaa lentokeli luokkaa vaan lentokelillä tarkoitan sitä keveyttä ja helpoutta. Jomman kumman kierroksen jälkeen kävin isoilla tarpeilla vessassa ja join lisää kahvia. Tunnelma oli katossa. Imitoin kummeli vitsejä ja sitä rataa. Olin valmennettavani sanoin "inessä".
KIERROS 11 (La klo.7.00-8.00)
Ihan köysissä. Ja tämä tunne jalkoihin tuli taas ihan puskista. Koitin kuitenkin kääntää tämänkin positiivisesti sillä tavalla, että kuitenkin jää se noin 5-6min pelivaraa, vaikka roikkuu köysissä kierroksen. Aamu oli jo valjennut ja mentiin ilman lamppua. Köysissä roikkuminen kolmatta kertaa meni kuitenkin vähän ihon alle. Hyväntuulisuus kaikkosi hetkeksi.
KIERROS 12 (La klo.8.00-9.00)
Hyvä kierros. Tässä kohtaa ajattelin, että no-niin. Nyt on päivä valjennut ja jalat heränneet - että nyt aletaan katsoon, ketkä täällä nokkii mitenkin pitkään tätä touhua. Noilla seuduilla taisi Klasilan Jannekin kysyä, että "No, millon me aloitetaan", mutta ajattelin tuolloin vielä pitää tiedon itselläni ja taisin vastata: "No, eikai nyt vielä sentään" tms.
KIERROS 13 (La klo.9.00 - 10.00)
Köysissä taas. Merkillistä. Jalat oli raskaat taas edellisen helpon kierroksen jälkeen - aivan samalla tavalla kuin kisassa aikaisemminkin oli ollut. Turhan tiheään alkoi olla näitä taistelu kierroksia. Tiesin, että voiton kannalta kisan ratkaisut olisivat edessä vasta aikaisintaan 24 tunnin paikkeilla, joten tämä taistelu tässä kohtaan tuntui tulevan liian aikaisin. Mutta olin mukana ja ehdin vielä hyvin karsinaan, mutta näillä nihkeillä kierroksilla oli henkisesti raskasta tarkkailla vain kelloa, että ehtiikö perille ajoissa.
KIERROS 14 (La klo.10.00 - 11.00)
Helppo kierros! Söin kierroksen jälkeen suunnitellusti keiton tässä kohtaa. Olin melkoisessa ultrativolissa. Mitä touhua! Tunsin olevan taistelija, jolta löytyi aina liivistä joku keksi, jolla selvitä seuraava stintti. Pilli vihelsi taas vain kerran ja oli mentävä karsinaa kohden. Kirjolohikeitto täytti mukavasti vatsan.
KIERROS 15 (La klo.11.00-12.00)
Tällä kierroksella tulisi 100km täyteen, mutta olin juuri huollossa syödystä keitosta huolimatta ihan köysissä, nyt jo viidettä kertaa. Erotuksena edellisiin nihkeisiin kierroksiin, nyt kello näytti matkalla jo tämän menevän todella tarkalle, että ehdinkö tällä menolla kiertää kierroksen ennen tunnin määräaikaa. Tottakai se "yksi boltti" on aina varastossa, mutta jos kuvittelee vielä menevänsä pitkään, ei sitä tule käyttää. Lopulta pääsin stadionosuudelle ja huokaisin. Minulla jäisi reilu minsa pelivaraa. Lauantai-aamulla kello 9 minulle tuli oma huoltaja, jota ennen kisajohtaja Ville auttoi minua pari kertaa, esim. teki minulle pyynnöstä puuron. Kiitos Villelle ja huoltaja Jonille! Joni kiersikin tuon 15 kierroksen pyörällä mukanani. Sovittiin, että hän menee lähtökarsinaan antaan minulle vesilötkön ja marmeladi pussin seuraavaa kierrosta varten mukaan.
KIERROS 16 (La klo.12.00-13.00)
Kuntosarja lähti yhtä-aikaa tälle kierrokselle. Uusien ihmisten näkeminen piristi, mutta ei poistanut nihkeillä kierroksilla jalkoihin hiipinyttä ponnettomuutta. Lähdin tälle kierrokselle varsin hyvin liikkeelle, mutta noin kahden kilometrin jälkeen tunnuin sukeltavani todella syvälle. Jos joku miettii, niin kyllä, otin kisan aikana suolaa ruoan mukana ja suolatabletinkin, ettei siltäkään puolelta tätä voi selittää. Jouduin vielä noin kolmen kilsan kohdalla käymään puskassa. Siihen ei hidastuneen vauhdin vuoksi tuntunut olevan edes varaa, mutta pakkohan se oli käydä. Kierroksen lopussa hyydyin lisää ja lopulta oli maalissa noin minuutti ennen seuraavan kierroksen alkua. Olin kuitenkin niin loppu, että kisani jäi siihen. Tuntui kyllä aivan rehdisti, että nyt jäi kaikki ladulle. Jos kukaan muu ei olisi lähtenyt 17.kierrokselle niin siinä tapauksessa olisin voinut lähteä, mutta kisassa oli lopettaessanikin vielä mukana 7 kisajaa, joten jäin jaetulle 8 sijalle yhdessä Veijo Tolosen kanssa. Eihän tässä konseptissa sijoituksia lasketa, muuta kuin voittajalle, mutta tulipahan nyt kuitenkin räknättyä sijatkin.
JÄLKI-ANALYYSI
Syyskuun hullu kestävyyskoe on puolivälissä. Ensimmäinen kisa on nyt taisteltu. Seuraavan kisan starttiin on viisi päivää. Kolilla vaarojen maratonin 130km kisa. Lähden suunnitellusti sinne lähtökohtaisesti roikkuun Isoniemen Ville peesiin. Täytyy Villen kanssa sopia vielä tarkemmin, miten voidaan yhteistyötä tehdä ja miten toimitaan kisan aikana. Kiva pystyä osallistuun näin koviin (PPU 2022 ja VM 130km) polkujuoksuihin. Palautellaan nyt tässä viisi päivää. Pientä hölkkää ja kolme työvuoroa. Kolilla on vain voitettavaa. Tottakai tämä on ihan hullu kombo, mutta justiinsa siltä kantilta vain voitettavaa, että tuskin kukaan ajattelee tämän mitenkään hyvin päättyvän (naurua...).
Päätin viime viikolla tehdä tällä viikolla UTMB haasteen paikallisella Taunonmäellä (Dan Hill) 390 metrin ja 23 nousumetrin luupilla. Tarkoituksena oli aloittaa maanantaina aamuvuoron jälkeen noin klo.17. 440 kierroksen, 171,6km ja 10120 nousumetrin treeniblokki. Työvuoroja olisi haasteviikolla neljä. Tuo lisäsi toteutukseen haastetta jo ennalta, sillä määräpainotukset tulisi vapaapäiville. Jo paperilla tuo näytti kovalta, mutta olin utelias kokeilemaan.
Tämä idea tuli noin kolme viikkoa sitten käymäni Kolin mäki painoitteisen, kolmen vuorokauden harjoitusleirin jälkeen. Siellä reisilihakset oli ekan päivän jälkeen aivan köysissä, mutta toivuin tuolla tekemään varsin onnistuneen mini harjoitusleirin. Leirin jälkeen kunto kasvoi selvästi ja juoksu oli voimakkaamman tuntuista. Tämä on siksikin loogista, sillä iän myötä ihminen menettää herkästi lihasvoimia. Siksi mäki painoitteinen harjoittelu on iän myötä yhä tärkeämpää, jos haluaa kehittyä. Iän myötä myös samalla tasolla pysyminen on kehittymistä.
TOTEUTUS
Maanantaina kello 16:44 käynnistän kellon. Yksi innokas haasteen tekijä oli saapunut paikalle jo ennen minua. Upeaa! Takana oli siis aamuvuoro ja sitä edelsi iltavuoro. Olin siis jo valmiiksi hieman rasittunut ja yöunet ilta ja aamuvuoron välillä olivat jääneet vähiin. Tavoiteeksi olin asettanut kiertää eka päivänä 45 kierrosta. Ja sen tein.
45 kierrosta, 17,52km, 1035 nousu -ja laskumetriä, 2h36min26sek (keskisyke 127)
Tiistai. Taas oli aamuvuoro. Nukuin ihan normaalisti ma-ti yön. Tiistai-illan tavoite oli kova 65 kierrosta. Ekat 40 kierrosta meni hyvin, mutta loput 26 kierrosta oli hidasta ja työlästä. Työpäivien kuorma tuntui. Erikoisesti juuri sisuskalut tuntuivat olevan kovilla. Liki olisin voinut luetella missä tuntui mikäkin sisukalu. Jalat oli varsin ok, vaikka 59 kierroksella pannutinkin. Tein siis jopa yhden yli tavoitteen, eli 66 kierrosta. Koossa oli nyt 111 kierrosta.
66 kierrosta, 25,6km, 1518 nousu -ja laskumetriä, 3h58min27sek (keskisyke 127)
Keskiviikko. Vapaapäivä töistä. Nukuin todella huonosti. Unet oli levottomia ja vyörytin peittojani kuin Jouko Salomäki Los Angelesin Olympiakisoissa 1984. Olo oli krapulainen. Siristelin aamukahvilla silmiäni puoli ysiltä. Söin puuron ja leipää. Lähdin kauppaan, sillä jääkaapissa oli vain yksi maitopurkki. Ruokakin oli loppunut edellisenä iltana. Ostin kanatacosalaatin ja seuraavaksi päiväksi jauhelihakeitto värkit. Parturi oli klo.10. Olin "aamumäessä" kello11.10. Kiersin 45 kierrosta. Tavoite oli 50. Otin kevyemmästi. Kuuntelin polkuporinoiden mainiota podcastia koko ajan.
45 kierrosta, 17,69km, 1035 nousu -ja laskumetriä, 2h46min32sek (keskisyke 121)
Iltamäki alkoi vain vajaa kolme tuntia aamumäen loppumisen jälkeen, koska oli tavoite päästä viimeistään kello 20 maissa rauhoittumaan seuraavaa päivää varten. Illalle oli tavoite 50 kierrosta. Kiersin 55 ja kontrasin aamun viiden vajeen tuolla. Meno oli huonosta yöstä huolimatta hyvää ja ajattelin, että jospa seuraavana yönä nukuttais. Päivän aikana siis yhteensä 100 kierrosta, 39km ja 2300 nousu -ja lasksumetriä. Illalla oli mäessä ennätysmäärä (11) porukkaa ja se lisäsi fiilistä. Lopuksi soittelin kaverille luurejen avulla liki tunnin puhelun. Päivä oli mainio. Olin kokonaistavoitetta yhden kierroksen edellä.
55 kierrosta, 21,31km, 1265 nousu -ja laskumetriä, 3h22min16sek (keskisyke 125)
Torstai. Vapaapäivä töistä. Vapaata oli myös näköjään yöunista. Jo toinen yö peräkkäin ja yhä hullumaksi meni. Nyt ei enää riittänyt pelkkä peittojen vyöryttäminen sängyssä. Hoidin noin pari vuotiaita lapsia jossain argentiinalaisessa ympäristössä, jossa oli tuttujen pariskuntien näköisiä lapsia, sekä "kruununa" Diego Maradonan noin kaksi vuotias poika, jolle koitin selittää, miten hieno pelaaja hänen isänsä aikanaan oli. Olo oli arvatenkin aivan kauhea herätessäni. Mietin jo yöllä joka tunnille vähintään kerran havahtuessani (lapset sylissäni), että nyt taitaa olla kuormaa likaa työviikolle tehtäväksi. Ilmeisesti koin jonkinlaista määrästressiä siitä, että vapailla pitäisi tehdä noin 100 kierrosta, jotta työpäivinä voi sitten mennä vähemmillä ja saavuttaa kuitenkin 440 kierroksen tavoite.
On selvää, ettei ilman unta harjoittelu ole tuottavaa. Yksi ohi yö vielä menee, jos sen jälkeen jatkuu unet hyvinä, mutta ei kahta peräkkäistä. Kävin vielä aamulla mäessä miettimässä asiaa. Kiersin 9 kierrosta ja sain näin puolihaasteen täyteen. Jalat oli hyvät, mutta ei se auta, jos unta ei ole. Tavoite oli liikaa työviikolle. Vapaaviikolla olisi riittänyt noin 63 kierrosta/päivä. Se on aika paljon vähemmän kuin 100.
yht. 85,68km ja 5060 nousu -ja laskumetriä. Yhteensä 67h aika-ikkunan aikana treeniä 13h15min
LOPPU ANALYYSI
Tykkään katsoa asioiden positiivisia puolia. Jalat pysyi hyvinä tuollaisen tiiviin ja kovan treeniblokin. Ajallisesti (kolme päivää) tuo oli samanlainen kuin Kolilla. Kolilla treeniä tuli tasaisemmin. Siellä treenimäärä oli 12h42min, 99km ja 2665 nousumetriä. Nyt siis 13h 15min, 85,68km ja 5060 nousumetriä. Kolilla väsyi jalat, nyt sisukalut, johtuen tiiviimmässä ikkunassa (työpäivät) tehdystä setistä, joka heijastui yöuniin.
Uskon, että tästäkin blokista oli hyötyä ja olen taas viikon-kahden päästä paremmassa kunnossa kuin ennen tätä blokkia. Eli vuoden parhaassa kunnossa. Tämä luo uskoa tuleviin koitoksiin, PPU:n ja VM130km kisaan.
Minulla on ollut aiemmin vaikeuksia reisien kanssa isommassa määrässä mäkivääntöä. Nyt reidet jaksoi hyvin reilun viiden tonnin määrän. Tämä antoi uskoa, että tulevat haasteet voi saavuttaa. Nyt sain lisäksi muutaman extrapäivän aikaa palautua tästä blokista ja kuitata univajeet. Ultrajuoksuharjoittelu on tunnistamista ja tunnustamista. Yli pitää uskaltaa vetää, mutta täytyy olla tietyt reunaehdot.
.jpg)
