perjantai 12. heinäkuuta 2019

KOHTI SUPER PEP 2019 - PUF 171KM - OSA.2

               Kun on yrittänyt kaksi vuotta päästä sadan mailin kisan maaliin omalla tyylillä on pakko mennä peilin eteen. Tosin sen edessä seisominen ei pidemmän päälle kovinkaan kiinnosta allekirjoittanutta. Joka tapauksessa lähestymistapani on nyt täysin eri kuin aikaisemmin. Olen lopettanut kaiken hys-hys-hyssyttämisen ja alkanut juoksemaan. En mitenkään yltiöpäisesti, mutta oikein, en laahustamaan jotain yli-ylikevyttä. Oikeastaan perusjuoksu on ultrajuoksijan reipasta ja kisassa sitten se löysä meno tuntuu kovin helpolta - näin haluan uskoa.

               Tapasin vanhan valmentajagurun tässä muutama päivä takaperin kaupassa. Valmentajaguru tuumasi, ettei ole pitkään aikaan minua nähnyt. Kerroinkin olevani paljon tuolla metsissä, enkä juurikaan sivilisaatiossa. Sitten guru heitti kysymyksen, joka sai minut hymyilemään hämmennyksestä. -"Montako mehtäpäivää sinulla tulee vuoteen". Enpä oo laskenu... "mehtäpäivää?". Tuo on kyllä hyvä että hauska. Montako päivää vuodesta olet metsässä? Pitäiskö alkaa laskeen? Ja montako tuntia pitää olla mehtässä, että se on mehtäpäivä? Ehkä pitää soittaa gurulle ja pyytää savusaunailtaa. Joskus on tullu istuttua siellä.

                Olen juossut paljon sellaista välivauhtia. Ei aivan kevyttä, mutta ei oikein reipastakaan. Justiinsa sitä, mistä aina varotellaan. Kuunnellassani vanhaa valmentaja gurua, hän totesi, että juoksijat menee pilalle, kun laahaavat maantiellä askeltaan, mutta metsässä ja poluilla joutuu pyöräyttään jalan takaa oikeaoppisesti ja juoksu on silloin juoksua - ei jalkojen laahausta. Hitsi, asiaa. Askeleen kuuluu kulkea oikein. Tehoja voi säätää, mutta ei kannata antaa jalkojensa halvaantua, laahauttaa. Välivauhdissa jalan normaali askeleentuonti on luonnollisemmillaan.

                Mustavalkoista tämä ei ole, sillä olen ollut aika tukossa tästä välimallin juoksusta ja olen kadottanut sen vähäisenkin vauhdin. Pitäis lähiaikoina koittaa löytää rako, jolloin sitä koittaisin vähän härnätä/kaivella esiin. Niinpä lanseerasikin vauhtileikittelyn "vauhdittomuuden vaihteluksi". Pohjalla seisoo kuitenkin aina päämäärä ja totuuden siemen. Olen matkalla 100 mailin kisaan. Ei siellä kuulkaa minun tasollani vauhtia tarvita. Kestävyyttä kylläkin, ja sitä oon koittanu parantaa juoksemalla enempi pitkiä lenkkejä. Myös väsyneenä, ja välillä myös sitä edes helppoa reipasta. Kello on tykännyt, mutta karmean kankealta on tuntunut.

                Vaikka oon kirjoittanut vähän "hällä-väliä" asenteella niin oon oikeasti tosissani yrittämässä taas. Kyllä minä maaliin haluan! Tulen olemaan erittäin motivoitunut kiertämään sen kolme kierrosta. On vain tultava välillä estraadille eri kulmasta, jos on kaksi vuotta tossu haukannut tyhjää. Tapasin menneenä sunnuntaina kaksi Suomen hiihdon kovaa Haapajärven nuorta miestä. Kävimme hölkkään ja käveleen Haapajärven Pitkälläkankaalla ns. "kärsimyspolulla", jossa aikanaan kovia harjoituksia teki mm. Helena Takalo ja Mika Myllylä. Pojilla ei ole koskaan ollut valmentajaa. Se vähän yllätti. Mutta toisaalta pojat on hyvin kehittyneet ja taitavat tuntea kroppansa, sen verran kovaa on ollut meno. Nuorempi heistä, Anssi "Moose" Koirikivi omistaa Iso-sydänmaanreitin perhereitin reittiennätyksen ns. "pulpetilta", 10,5km @3:47min/km. Saa kokeilla! 


                Tämä viikko alkoi väkevällä otteella. Tässä tämän viikon antia...



Ma:  Vapaa töistä.

         Aamu. Tiellä 25km kevyttä @5:27min/km (keskisyke 121) nousumetrit 62

          Ilta: Taunonmäellä 5,1km. Kevyehkö mäki. @13:59min/km (keskisyke 138) nousumetrit 760

Ti:    Yöksi menopäivä

         Pyörällä pyssyyn 7,5km  nousumetrit 61
         PEP 26km kohtuu kevyesti @6:25min/km (keskisyke 128) nousumetrit 115
         Pyörällä pyssystä 7,5km nousumetrit 13

Ke    Yövuorojen välinen päivä

         "Vauhdittomuuden vaihtelu" 16,0km, @5:10min/km (keskisyke 134) nousumetrit 62
           (reippaat osuudet mukavuusalueella. Kilsat 4:20-4:40min/km väliin, osin teknisillä poluilla)

To      Yövuorojen päättymisen päivä

          Takalenkki (36,2km) I-SR2014 reitillä. 4h18min48sek. 36,2km
          perushölkkää 10min välein kävelypätkä. @7:09min/km
          (keskisyke 131).

          Jalka viikon ohjelmasta väsynyt. Kunnon kaatumiset kertaa viisi.
          Polku on todella kuiva. Takaosa on tekninen, mutta jalkoihin
         saatu lisävoima auttaa. Juoksu etenee, ei jää asumaan aloilleen.

        Aika on iteasiassa keveistä tehoista huolimatta 9min parempi kuin
         mitä olen koskaan juossut tuota pätkää. Mutta reitti on kuiva, en
          sinällänsä tästä enempää innostu, mutta asiat menevät oikeaan
         suuntaan.




           Semmonen alkuviikko. Juoksua 108,4km ja nousumetrejä 1195. Ehkä tässä päästään ns. moodiin, jossa uskotaan päämäärään. On se tuo 100 mailia poluilla, etenkin Iso-Sydänmaanreitillä aina kova juttu. Senhän onkin läpäissyt vasta yksi ihminen koko maailmassa - Mika Leppälä.




Onni Vähäaho, Nivalassa 12.7.2019

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

31 KERTA ?

              Muutamilla läheisillä juoksukolleegoilla on ollut viime aikoina vaikeaa. Kun juostaan paljon läpi vuosien, on ensimmäisenä arvojärjestyksessä terveys. Ainakin meillä kuntoilijoilla. Jokainen meistä arvostaa eniten mahdollisuutta liikkua, ja mielellään paljon juosten, koska se on meidän huumeemme. Kun sinulta viedään juoksemisen harrastamisen pääsylippu vähän väliä pois käsistä lipastoon, on se hankalaa. Kysyy voimia ja kärsivällisyyttä. Tämä kappale olkoot tulevalle terveydelle, meille kaikille.

             Ollessamme terveitä, kuten olen saanut itse olla jo maaliskuusta 2017 alkaen yhtä soittoa, pakkaa juoksun rinnalle tulla meillä kuntoilijoillakin - jos ei nyt tavoitteita niin päämääriä. Minäkin olen menossa taas yhteen päämäärään. Tavoittelemaan elokuussa 16-17.päivä ensimmäistä sadan mailin maalia. Huomenna on taas yhden askeleen aika. Ja osin siksi tässä nyt naputtelen.

            Tykkään kirjoittaa ennen ja jälkeen jonkun isomman suorituksen tai lenkin. Sillä tavoin lukija pääsee ikään kuin kurkistamaan verhon taakse, mitä aidosti tapahtuu ultrajuoksijan pään sisällä ennen kutakin vähän isompaa lenkkiä. Ja miten me toimimme. On aina hieman epäreilua kirjoittaa vain jonkun ison lenkin tai kisan jälkeen siitä mitä tunsi tai ajatteli ennen kisaa. Helposti tulee tarkoittamattakin asioista käsiteltyjä. Kun kirjoittaa jo ennen tapahtunutta, on se silloin todennäköisemmin aidompaa. Kokeillaanpa taas.

            Huomenna aamulla noin kello kahdeksan minun on määrä seisoa Pyssymäen stadionilla. PEP57km lähtöpaikalla. Tarkoituksena on kiertää rentoa perushölkkää koko Iso-Sydänmaan kierros. Ei aivan kevyesti, mutta ei reippaastikkaan. Sillei vaan kivan rennosti. Ja sekös voikin jo laillansa olla haaste, sillä tein maanantai-iltana myöhään itselleni todella kovaksi muodostuneen nousuharjoituksen, jossa kiisin viimeiset 50minuutia yli 150 sykkeillä, keräten kaikkiaan 1000 nousumetriä. Jalkalihakset huutaa hoosiannaa vieläkin. Lähden siis hyvin todennäköisesti hieman kipein kintuin liikkeelle. Mielenkiintoinen yhtälö? PEP57km ja valmiiksi kipeät kintut. Näin tulee olemaan elokuussa puf171km matkalla. Ehkä tämä on jotain sellaista, miltä tuntuu kakkoskierroksella. Mene ja tiedä.

             Hyviin asioihin. Reitti on nyt ennätyskuiva ja sitä kautta saan helpotusta. Reitillä on toki vielä raivaamattomia pätkiä, mutta ne ovat onneksi aika lyhyitä, eivätkä paljoa hidasta, etenkin kun kyseessä on kuitenkin vain perus jolkottelu, eikä ajan juokseminen. Reippaassa vauhdissa peitteellisyys on paljon kiusallisempaa. Ja sitä peitteellisyyttäkään ei nyt enää onneksi muutenkaan ole enää paljoa jäljellä. Kiitos kaikille talkootyöntekijöille ja sinne halajaville jo etukäteen.

            Tarkoitus on juosta 10minuutin pätkissä ja juoda/syödä joka toinen kävely pätkä. Lähtiissä on 1,5L litraa juomaa ja kahdessa kätkössä on 2x1,5L lisää vettä. Eli kaikkiaan vettä on 4,5L. Pitäis olla aika hyvä määrä. Energioita en ole vielä ihan tarkkaan päättäny mitä otan. Sen verran usein on tuon mittainen pätkä tullu juostua, ettei siihen puoleen tarvi aivan niin paljoa keskittyä. Menee vähän niin kuin puuron keitto - silmämääräisesti.

           Luulen, että minulla menee noin 7h30min. +/- 15 minuuttia. Semmonen on tuntuma jaloissa. Ja tuskin nämä nyt paljoa tästä vetristyy. Valmiiksi kipeät jalat on aika haasteellinen asia etekin raskaimmilla pätkillä. Koitetaan jotenkin selviytyä. Juoksun jälkeen lisää aiheesta, mutta tässä etukäteis tunnelmat ja suunnitelmat.

           Niin ja se on 31. kerta Iso-Sydänmaan koko reittiä, jos perille pääsen. Kunnioitetaan tässä kivuliaassa tilassa sen verran reittiä, että jätetään tuo sana JOS, tuohon vielä. Huomenna lisää...

                     TOTEUTUS


           Aamulla heräsin virkeänä... Ja paskat! Kankeana ja jos mahdollista vieläkin enemmän lihaskipeänä kuin edellisenä päivänä. Kovimmat lihaskivut kovien reenejen jälkeen onkin yleensä noin pari päivää reenin jälkeen. Siinä ehkä noin viisi minuuttia olin järjen harjalla ja pohdin viisaasti, ettei taida nyt olla järkeä. Ja mitä tekee itse maalari! Lähtee silti. Voi vit... Onko tyhmempää kaveria jossain? Niin - hiljasta on.

           Kokosin aamulla surkuhupaisesti tavaroita kasaan. Näin ehkä kolmen metrin päässä mitä piti panna reppuun. Meinasin jättää pöydälle, sillä kolme metriä tuntui aika pitkältä matkalta köpötellä kohteeseen. Tätä tasoa oli vireys. Että 57kilometriä ehkä Suomen veemäisimmällä reitillä. Ei hyvää päivää. Mutta niinpä vaan mies Pyssymäelle läksi vaimonsa Opelilla täynnä naivia uskoa selviämisestä.

           Stadion oli tyhjä. Hyvä niin. Lähdin liikkeelle. Uij-juij ja oij-joij, kun oli kankeat ja kipeät lihakset hetkestä yksi alkaen. Ja sama tunne pysyi kuin iilimato iskettyään ihtensä ihon sisään parkkiin. Yksikään askel ei tarjonnut yllätyksiä, kello ei tarjonnut yllätyksiä. Tasasen hitaasti, mutta varmasti katosin sydänmaita kohden. Sillä tavalla reissu oli jo parin kilsan jälkeen taistelu pisteessä, että piti tosissaan keskittyä nostelemaan jalkoja, sillä kengän kärjet pakkas tökkimään jo ekalla kymppiminuuttisilla pienempiinkin törräkkeisiin ja kiviin. Mitä muuta oisi voinut odottaa? Miksen kuunnellut sitä järjen viisi minuuttista, kun pohdin tämän idean teilaamista?

            Garmin Fenix 5:seni aloittaa heti tasaisen reitin kokonaismitan lyhentämisen. Reitti on mitattu lukuisia kertoja niin omilla kuin kisaajienkin datoja kuunnellen niin kyllä tuo pep 57km on mielellään vähintään 57,4km. Nyt Fenix 5 tarjosi vielä kankean olon lisäksi myös pitkiä kilsoja. Kaikkeen nähden, etenkin tunteeseen, eka kymppi menee yllättävänkin nopeasti. 62min.

            Koppelon/pyyn poikueita (ja RUNSAITA) oli yhteensä kahdeksan. Oisko ollu puolet ja puolet. Parhaimmissa poikueissa ei tainnu 6-8 riittää. Tulipahan tämäkin nyt muistin aikana tähän. Jep, peitteellisyys oli lisääntynyt niillä paikoilla, joissa emme ole vielä ehtineet heilua raivuusahojen, rimmereiden ja vesureiden kanssa. Eniten pelotti, että polun pohjalla olisi jossain kohdassa kyykäärme, eikä paikon ollut mitään mahdollisuutta tietää mitä polun pohjalla on. Hyvä tuuri kantoi. Ei pistänny käärme. Liekkö tuo ois parempaa menoa antanut?

           Itse juoksusta ei ole paljon kerrottavaa. Tasaisen heikkoa, kankeaa ja kipeää. Päivä, jolloin olisi ollut järkevämpi lukea, vaikka enemmin jotain kirjaa. Vajaan 18km kohdalta nappasin täydennysjuomia. Polku oli kuiva, mutta tekniset kohdat on ja pysyy. Useammin reitin kiertäneet tietävät mistä puhun. Ja nyt homma vielä korostui, kun ei ollut jalkaa tanssia teknisillä pätkillä. Mutta tasaista joo. Syyryjärven kohdalla, hieman ennen P5:sta tuli kolme tuntia täyteen. Puolivälin kyltillä ajassa 3:23:20. Mairitteleva aika. Jalat oli yhtä paskat kuin lähtiissä. Toivoin vain jaksavani tämän päättömän ideani loppuun saakka.

           Härkäjärven kohdalla yritän tähytä näkyisikö vettä. No ei näkyny, mutta meninpä siinä nurin tähystäessäni. Neljä tuntia takana ja jalkojen väsymisen syventyminen näkyy nyt siinä, että nilkat alkaa kääntyillä askeleen alla ajoittain. Ei vaan jaksa. Loppu se tulee aina jollakin konstilla, mutta kello se vaan jaksaa tykätä ja tarjoaa vallan ok kilsoja. No, ollaanhan sitä jo täällä asti. Ihmeestikkin mennyt - koitan valaa uskoa itseeni.

           P7 (Fenix vajaa 40km) oikeasti liki 41km. Otan loput täydennysjuomat puolivauhdista. Alkaa 8km sitkeä osuus, ainakin näillä jaloilla. Pesänevan seutu ja suon ylitys. Sen jatkoksi 3km vastamaahan, jonka päätekorkeus on koppelokankaalla. Melko pian P7 jälkeen alkaa tuntumaan pahoinvointia. Olen joutunut koville näiden jalkojeni kanssa. Otan reissun toisen suola -ja magnesium tabletin. Söin nyt vain nuo kaksi molempia, sillä juoksun ote oli aika löysä, vaikka sykkeet oli alakynnyksellä, johtuen kipeistä lihaksista enempi. Yleensä syön 5-6 suola -ja magnesium tabua, mutta nyt siis vain noin vähän. Ei kramppeja. Joka oli toisaalta ihme, sillä nyt jos koskaan jalat olisivat olleet otolliset niille.

           Viimein Koppelokankaan päällä. Kellossa vajaa 48km. Oikeasti 49km. Olen aivan rätti. Tuntuu, etten jaksa nostaa enää jalkoja pienempienkään kivien yli. Tulee kuusi tuntia täyteen. Mutta kuinka ollakkaan. Piristyn vielä kerran! Myötämaa-osuus rimpinevalle siivittää minut uuteen vauhtiin ja jo P8 selvältä näyttänyt seitsemän tunnin yli meneminen alkaa jopa tuntumaan, että menisikö jopa sittenkin piirun alle seitsemän tunnin. Tuntuu uskomattomalta, että puhutaan tällaisista ajoista näillä jaloilla.

         Lopulta lennokas askel kantaa aina Välikoskensaarille saakka, josta on 4km perille. 4km lennokas jakso on ohi ja jalat loppuu uudestaan, ties monenko kerran, ja nyt lopullisesti. Tulen kuitenkin soosi jaloilla suhteellisen asiallisesti lopun vastamaa-osuuden perille. Kello näyttää lopussa 7:02:39h. Ei hullummin? Garmin. Strava. Suosittelen katsomaan web-versiona niin saa noista enempi irti.

        Siinäpä se. Perille päästiin. Ja tavarat ovat edelleen kaukana sisällä, jos ne ovat kauempana kuin mihin käteni yltävät. Taidan mennä päiväunille.

                Vähä-Juurikkajärvellä uiskenteli Joutsen pari.



Onni Vähäaho, Nivalassa 4.7.2019

tiistai 2. heinäkuuta 2019

KESÄKUUN 2019 ULKOILUT

               Kesäkuu 2019 jää mieleen täysin mielivaltaisena häröilynä, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Tietoisesti kuitenkin toimin, enkä lähtenyt varsinaisesti palauttamaan ollenkaan KK166km n.112km hölkkä/kävelystä. Aluksi jopa lomareissulla Rukalle juoksu olikin hyvää, mutta myös suvantovaiheita koin. Näyttää kuitenkin, että tuntemuksia kuunnellen taisin selvitä kesäkuun häröilyistä. Tosin edelleenkään ei liikkumiseni ole mitenkään ääri suunniteltuja vaan enempikin kalenterin mahdollistamia pompseja. Katsotaan mitä heinäkuu tuo tullessaan. Ainakin eka päivä oli tosi hyvä.


                             KESÄKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit             62,5h                    346h
Juoksu                   377,3km              2136,6km
Hiihto                           0km                 487,1km
Lumikenkäily              0km                 178,5km
Kävely                     67,2km                102,5km
Pyöräily                   72,6km                 274,1km

Nousumetrit           6072m                  32 497m




Onni Vähäaho, Nivalassa 2.7.2019

tiistai 25. kesäkuuta 2019

KOHTI SUPER PEP 2019 - PUF 171KM - OSA.1

             Tästä alkakoot loppukesän matkani. Matka Super pep 2019 polkujuoksutapahtuman perusmatkalle, puf 171km:lle. Aikaa starttiin on 7 viikkoa ja muutama päivä päälle. Edellisen, tuloksellisesti epäonnistuneen, haasteen jälkeen olen tehnyt liikunnallisesti lähinnä mitä on juolahtanut mieleen, eikä touhuissani ole ollut juurikaan mitään järkeä ajatellen tulevaa haastettani, puf 171km matkaa. Tosin kroppa on kestänyt monenlaiset hurjastelut ja häröilyt, joten eipä tästä toisaalta välttämättä kauaa kestä päästä ns. "kisakuntoon" taasen.

             Rehellisesti sanottuna juuri nyt en ole siinä kunnossa, että kolme kierrosta olisi mahdollista. Olen ollut mielestäni kaksi kertaa aikaisemmin, niin KK166km:lla 2018 ja 2019, sekä puf171km 2017 ja 2018 läpäisy kunnossa, mutta kertaakaan en ole maaliin asti päässyt. Niinpä päätin nyt lähestyä viidettä 100 mailin polkukisaa aivan eri tavalla. Olen vain tumputtanut aikaisemmin sitä hidasta ja pitkää, mutta nyt olen tarjonnut kropalle tehoja ja pitkääkin, jopa molempia yhdessä. Katsotaan onko tämä jalompi keino juuri minulle.

             Kävin tänään hieronnassa. Mennyt viikko olikin kenties hulluin koko kesänä. Kolmen päivän sisään VK:ta poluilla noin 6:30h yhteensä. Lisäksi liki kolme tuntia ihan lähellä VK-tasoa. Reilu 123kilsaa ja siihen pyöräilyt ja kävelyreissut päälle. Positiivista on, että pystyin eilen (maanantai) tekemään ihan ok reenin 10x1min vedot, minsan palautuksilla. Keskari kuitenkin alle nelosta, vaikka kyllähän tuommonen viikko lihaksistossa tuntui. Mutta jälleen poluilla juostujen VK-tehojen taika ja mahtavuus on siinä, ettei niistä jää sellaista lihasjumia, mitä jää esim. asfaltista. On se nannaa tuo polkujuoksu.

              Tällä viikolla on tarkoitus hieman himmailla viime viikon jätti (lähinnä tehollisesti) viikon jälkeen, jotta jaksaa painaa ensi viikolla hyvän viikon, sillä olen neljä päivää yksin kotona ja pääsen treenaan kaksi kertaa päivässä, sekä lepään muun ajan oman maun mukaan. Luxusta perheelliselle miehelle. Täytyy vähän pohtia miten jakaa erilaisia treenejä noille päiville. Pisin lopuksi jne. Katotaan tuleeko koko lenkki (pep57km) huitastua tuon 4pv jakson lopuksi. Joko sauvakävelten tai juosten. Katsotaan ja tunnustellaan. Paljon mennään edelleen tuntemusten mukaan, mutta rinnalle tulee jo vähän erilaisia harjoitus ajatuksia.

             Yleensä tulen kuntoon aika piankin, joten en sillä tavalla ole huolestunut, ettei tuntuma ole vielä kaksinen. Toisaalta monien lenkkien datat ovat olleet ihan jees, mutta tuntuma ei oo ollu kaksinen. Kutina, että paljon parempaan ois rahkeita, kun sais jalat vaan laulamaan oikiassa soinnussa. Mutta eiköhän se oikea sointu löydy. Ihmettelisin, jos ei.

             Toissapäivänä juoksin 3,5h raivuun jälkeen vain 2h palautuksella etulenkin sellaista mukavaa reipasta. Ei mitään ajanjuoksua, eikä vauhtijuoksun yritystä, mutta ei mitään jarrutteluakaan. Hankala sanoa paljonko jäi varastoon sillä kolme päivää aiemmin juostu liki 7h lenkki ja aamuinen raivuu painoivat siksi paljon jaloissa, että tuollainen maltillisempi reipas tuntui ihan soppelilta tuohon kohtaan. Jotenkin heti alusta asti tuntui, ettei ois ollu sinä päivänä tuoreuttakaan koittaa kovempaa. Aikaa meni 2h24min, joka on toisalta ihan ok, mutta eiköhän tuosta hyvä siivu lähde sitten, kun jalat virkkuu ja tehoja laitetaan lisää. Aina vähä tilanteen mukaan. On muuten pidempään vauhtiharjoitteluun hyvä tuo etulenkki/pep26km. Kunhan ei vedä ihan yli vaan jättää aina vähä varaa.

            Eli tästä nyt ootellaan, että tie veis vain ylöspäin. Täytyy toivoa tietysti, että terveenä pysyis. Täytyy olla kiitollinen, että on saanut olla sitten maaliskuun 2017 flunssan jälkeen terveenä, sekä ehjänä. Vamma peikkokin vaanii kaiken aikaa mukana, eikä tiedä milloin se iskee, siksi kavala on sekin, jos on sairaspeikkokin. Koitetaan pysyä terveinnä ja ehjinä. Kaikille kosolti tsemppiä! Ja jos pohdit vielä ilmoittautumista Super pep 2019 tapahtumaan niin elä suotta vaan tällää nimi listoille! :=)

           Lopuksi video puf 171km matkalle tulevan Sami Maunosen valmistautumisesta Super pep 2019 tapahtuman perusmatkalle. Toivottavasti Samin videot inspiroi sinuakin!

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.6.2019

perjantai 21. kesäkuuta 2019

JUHANNUS YÖN TAISTELU


Läksin kotvan sivu kasin eilen illalla torstaina Iso-Sydänmaanreitille, aikeissani juosta koko i-sr2014 vaellusreitti ns. pep57km. Suunnittelinkin reissua viemällä mm. 2x1,5L juomatäydennystä optimaallisiin kohtiin käyttäessäni aiempaa kokemusta reitiltä. Mukaan latasin 1,5L vettä, joissa osassa oli magnesium poretta ja osassa elektrolyyttiporetta. Energiat oli kaikki kannossa. Samoin joitakin perustarpeita, joita tapaan reppuuni laittaa liikkuessani juosten tuolla reitillä. Lisäksi laitoin varalta myös ohtalampun reppuun. 

Pistelin helppoa reipasta. Kilsavauhdit oli siinä muutaman sekunnin päälle 5minuutin ekoilla kilsoilla. Perhereitin ulkopuolelle, ns. sydänmaanosuudelle siirtyessäni vauhti pysyi kivan ripeänä, vaikkei askel ollut ihan sitä parasta tällä kertaa, mutta kello tykkäsi. Askel oli/on riskistynyt lisääntyneen mäkiharjoittelun ansiosta, joten se ilmeisesti kompensoi tilannetta vähän huonomman kulunkin päivänä. 

Yhdeksännellä kilsalla homma vaikeutui, kun lorvinlinjan alkaessa polun peitteellisyys lisääntyi äkisti reitille tavanomaisilla pätkillä tälle aikaa vuodesta. Vielä ei oo ehitty alottaa rimmeröintejä. Taitoin nilkan aika kipeästi, mutta lyhyen ontuminen jälkeen pääsin vielä takas liki samaan rytmiin. Seuraavalla kilsalla taas sama uudestaan. Sama vasen nilkka taas. Nyt askel muuttui varovaiseksi, sillä tuolla reilun kilsan pätkällä ei juurikaan nähnyt mihin jalan laitat. Oli koloa ja kiveä jne. 

Mainostyyliin, eikä siinä vielä kaikki. Ilmeisesti parina päivänä nautittu vichyvesi alkoi todella kuplia mahassa ja puskaan huusi äkisti. Ympärillä oli kasapäin sääskiä jo tässä vaiheessa. Pulkkismainen tunnelma, kun 11:sta kilsalla aralla nilkalla laskeuduin kyykkyyn operoimaan. Operaatio oli pitkä (3min) ja tuskallinen mulle ja nautinnollinen sääskille.

Tuskainen ja tekninen parin kilsan pätkä alkoi jäädä taakse. Fenix 5:n ainoa huonopuoli (vai onko sekin lopulta vain kulkijan etu?) on, että paikoin mehtässä se joko oikoo mutkia tai jopa kadottaa gps yhteyden hetkeksi. Kaikki kilsat ei syvemmällä siitä(kään) syystä olleet aivan niin hitaita mitä data näyttää. 

Pesäneva ylittyi ja meno oli kohtuu riskiä kipeähköstä nilkasta viis. Varovaista toki, mutta kohtuullista. Peitteellisyys oli selvästi lisääntynyt ruohoisilla pätkillä. 8kk hukassa ollut hyvä talvihanskani oli nostettu Iso-susilehdossa ystävällisesti kepin nokkaan! Kiitos siitä löytäjälle. ⚘ 
 Pesänevantie ohittui kaikista alkumatkan ongelmista huolimatta liki kisavauhtia. Ihan ei juoksu tuntunut niin hyvältä, mitä kello näytti. 

18:s kilsa. Taimikon loppupää ja taitan nilkan taas. Nyt nilkka on todella arka. Olen kuitenkin muuten hyvissä voimissa, joten päätän mennä kuitenkin polkua pitkin eteenpäin. Liekkö nilkassa hanavipu, sillä vatsa alkaa uudestaan möyriä. Nyt täytyy sanoa, että olin varautunut vain kahteen kyykkyyn paperin puolesta. Ihan koko rullaa ei ollu mukana. Kipeällä nilkalla ja ulospyrkivän tavaran seesteistämällä menolla jatkoin kohti n.23km kohdalla olevaa vesikätköäni. Kummallista, mutta useat kilsan olivat edelleen kaikesta huolimatta erikoisen hyviä. Huomasinkin syytä analysoidessani, että juoksutyylini on aikaisempaa hyökkäävämpi, joka näköjään kuljettaa kulkijaa nopeammin eteenpäin. 

Kätköllä pikkasen yli 2:30h. Varjolankangas. Ei mitään pysähtymismahdollisuutta. Kaikki on tehtävä kaiken aikaa edeten, myös lötköpullojen täytöt. Sääskiä on niin paljon, ettei niiden husiminen näy oikeastaan mitenkään omassa olossani. Koko kroppa alkaa olla nyt myös huolella kupattu. Eka kertaa tulee mieleeni: Ristus mikä reissu - ja todellakin, soijjaa meinaa taas pukata ja nyt muuten sitten kuulostaa olevan Juhannus ajasta huolimatta sellainen nopeampi toimitus tyrkyllä. Pidätän minkä pystyn, sillä en halua ajatella uusintaa jonka koin 11:sta kilsalla. 

Syyryssä on ulkovessa. Mutta kuinka ollakaan mahaväänteet katoaa yllättäen puolikilsaa ennen käymälää ja kaaran erittäin eläneen lippalakkini kanssa katsomattakaan Syyryyn päin kohti mäyrän ja laihan kivikkoa. Nuo vatsanveto-ongelmathan meinaa sitä, ettei nesteet ole imeytyneet. Eikä kunnolla energiatkaan. Ihminen ei ole tällaisten ongelmia kanssa kaikki voipa vaan laskua on alettava lyhentämään. 

Vauhti tippuu. Gps:kin katoaa välillä. Osa kisoista venyy. Muillakin on ollut tässä kuussa gps:n kanssa ongelmia takaosan kivipätkillä. Se on jo melko herranjeera-aluetta se. On kokeiltu venäläistenkin gps:ää. Vielä heikompaa. Jaloista alkaa tosiaankin loppumaan uskalluksen lisäksi myös voima. Kaadun mäyrän kivikossa juuri siitä syystä. Piesty rätti. Ja vääntelee taas kuin merkiksi, mutta menee ohi. Ja pakko täältä on päästä poiskin. Puolivälin kyltillä ajasta 3:22h. Laskin jossain vaiheessa meneväni tasan kolmeen tuntiin. Minulla ei ole ollu sama meno enää hetkeen. Se näkyy nopeasti kellossa. 

Tuntuu, että kaikki metsän sääsket ovat kanssani, ja kiihkeästi. En tiedä voisiko lippalakkini olla enempi märkä. +21 oli lähtiessä, eikä kylmä oo vieläkään. 33:s Kilsa tulee 6:10. Eli jalat oli tuossa kohtaa vielä ehkä enempi vain maastoarat kuin tyhjät. Tuossa kuitenkin puolet metsääkin. Paasinlinjalta käänteessäni Pykylle päin säikähtää astetta isompi kaveri pusikossa ilmeisesti yllättävää tuloani. Olen nähnyt joitakin kertoja miten hirvet lähtee. Sanoisin, ettei tämä ollut hirvi. Tämä puisteli pajukoita mennessä. Molempien puoleisesta kunnioituksesta johtuen en jäänyt puhutteleen ilmeistä yön nallea. Vaikuttava hetki. Jos joku pohtii niin ei pelottanut tietenkään, mutta hetki oli täynnä erilaisia tunteita; reitin piiskaama, omien virheiden piiskaama, uteliaisuus ja kunnioitus. 

Hieman Pykyn jälkeen voimani alkavat ehtyä. En ole enää hetkeen pystynyt noudattamaan auttavastikkaan energianottoani mahaväänteiden vuoksi. Juomaa on mennyt ihan suunnitellusti. Ehkä energiavajeestakin johtuen minulla alkaa olemaan kova jano. Tuntuu, etten jaksa enää juosta ollenkaan soisimmilla, sinällänsä ok. pätkillä. Kangaspätkillä kylläkin. Voimat vähenee kovaa vauhtia ja on käytettävä aikaisempien tuntemusten tulkintaa. 

Pesänevantiellä tulee täyteen 40km. 4h57min. Noin 7-7:15h vauhissa. Nuo on katsottu jälestäpäin. Tuossa vaiheessa focus oli selviytymisessä. Pitkissä reissuissa kyse on paljon selviytymisen arvioinnista. Kokonaisvaikeassa tilanteessa teen järkiratkaisun ja otan täydennys nesteiden täytön vauhdissa (sääskiä tulee koko ajan lisää! Mistä niitä riittää?) sääskien kipatessa nyt myös naamaani intohimoisesti. 

Liki viiden tunnin Sydänmaa tanssin jälkeen tiellä juoksu on yleensä kovin hankalaa ja vaivalloista. Niin nytkin, mutta yllättäen pystynkin pitämään varsin hyvää vauhtia. Paikoitellen jopa alle 6min/km. Onko sääsket noin nopeita lentämään? Ne ei tippuneet vauhdista missään vaiheessa. Olen mennyt siksi harvoin täällä teitä pitkin, etten ole aluksi varma onko tietä pitkin enempi, vähempi vai samanverran. Mutta suopolkua pitkin tällä vaikeustasolla ei juomatkaan ois riittäneet. 

Sääskiä alkaa olemaan ajoittain sakeina parvina myös. En jaksaisi kaivaa repusta hyönteismyrkkyä jota laitoin lähtiessäni mielestäni muidenkin puolesta. Lopulta noin 4km ennen Pyssyä on hyönteismyrkky kaivettava repusta. Ja se auttaa, ehkä reilun kilsan verran. Olen arvatenkin jo houkutteleva tuoksuinen. Edes alle kutosen kilsat ei sääskiä lannistaneet. Tulipahan tämäkin nyt tietoon 45-vuotiaana. Oppia ikä kaikki. 

Lopulta selviän Pyssyyn. Matkaa kertyi 55,9km, eli ehkä kilsan vähemmän kuin polkua pitkin olisi tullut. Aikaa meni 6h39min. Datat: Garmin, Strava. En uskalla edes arvailla paljonko sitä olisi menny polkua pitkin. Nesteen -ja energian vetohommat saattoi tosiaanki johtua minulle sopimattoman kivennäisveden nauttimisesta parina edellisenä päivänä. Peitteellisyydelle ja siitä seuranneille nilkan vääntämiselleni en toki voinut mitään. Palautumattomuus oli tiedossa ja se saattoi osaltaan vaikuttaa etenkin vatsa - ja aineenvaihdunta-ongelmiin. 

Hyvää oli silti paljonkin. Kolhuista ja vaikeuksista huolimatta tekeminen oli pitkään edistynyttä. Ominaisuudet on parantuneet vauhtia lukuun-ottamatta. Pystyn helpommin pitämään tasaista ja jaksavaa vauhtia parantuneen voiman ja sitä kautta askelkontaktin edistyksen kautta. Pehmeän polun voimattomuudesta huolimatta jaksoin juosta minun tasolleni varsin hyvää tie juoksua välin 40-56km. Jalat on nyt ehjät. Nilkka vähä jäykempi, mutta ei mitään estävää. Varsin kova reissu. Joka ei jäänyt pelkästään tuohon suoritukseen vaan heijastui vielä kotiin. 

Suihkussa meinasi lähtä taju. Se piti tehä osissa. Vaje oli suuri, sillä en ollu pystyny juurikaan nauttimaan energiaa viimeiseen kolmeen tuntiin suorituksen aikana. Toki vähän, muttei likimainkaan riittävästi. En ollu varma oksettiko vai mitä, mutta lopulta sain osittaista helpotusta istuttani kaakelilla. Ainoa jota sain alas oli puolikas banaani ja pari kulausta Colaa. Vaimon hoiva kuitenkin rauhoitti oloa ja lopulta pienen vessarallin jälkeen pääsin jokseenkin uneen. Herättyäni viisi tuntia myöhemmin pahaa teki edelleen. Nyt sain kuitenkin pienissä erissä jotain alas ja olo on alkanu helpottaan. 

Ristus mikä reissu! Näin minä tieosuudella yhden metsäpeurankin. Ja muistinko mainita myös sääskiä. Jokainen reissu opettaa ja vahvistaa. Ja edelleen on tältä vuodelta isr-kokoreitti kiertämättä. Olenko tullut vanhaksi? Reitin olemassa-olon aikana tämä on historiallista, etten ole reittiä kerta pyyhkäisyllä kiertäny jussiin mennessä. 

Hyvää Juhannusta itse kullekin taholle! Ja tervetuloa reitille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.6.2019

lauantai 15. kesäkuuta 2019

ONKO KIIRETTÄ?

          Yleensä, kun joku unohtuu syystä tai toisesta, laitetaan se kiireen piikkiin. "-En oo vielä ehtiny, on ollu kiirettä". Monesti jopa itsestä tuntuu, että on kiire, mutta arjen tilanteet laittaa usein asiat perspektiiviin. Istuin kerrattain tässä koneella. Tuli äärimmäinen wc-hätä. Ajattelin, että pinnistän vielä tulipalo kymmen sekuntisen ja sitten ryntään vessaan. Samalla hetkellä huomaan tyttären juoksevan vessaan ja napsauttavan oven nopeasti kiinni. Klik! Eipä minulla oikiasti sitten tainutkaan olla niin kovaa hätää kuin kuvittelin, sillä selvisin aikanaan puhtain housuin kaakelille.

          Eilen tuli kaupan tuulikaapissa vanha herra vastaan. Tervehdin häntä. Hän katsoi hitaasti muutaman kerran perääni. Ei tervehtinyt. Hänellä on jo sairauksia. Mahdottoman iloinen urheilumies ja puuhamies menneiltä vuosikymmeniltä. Kaupan kassan kotvan päästä selvittäessäni mies onkin palannut kauppaan. Hän oli miettinyt ja päätti palata jututtamaan minua. Koskettavia hetkiä vuosien takaa hän toi esille yhteisistä kokemuksistamme. Nopea liikkeisenä vaihdoin jossain vaiheessa nopeasti asentoani ja se huippasi vanhaa herraa. Toivottelin parasta mahdollista eloa sairauksien kanssa. Veljellisesti taputtelin häntä olalle, vahvistaakseni myötätuntoani. Kiire katosi tuossakin tilanteessa. Kiire katoaa, kun tulee oikeita asioita eteen.

          En tunne Markus Rannankaria. Hän juoksi polkujuoksun MM-kisoissa viikko sitten. Edusti Suomea lajin MM-kisoissa. 44km ja reilut 2000 nousumetriä. Rankka reitti ja kisa. Noin 5km kohdalla hän oli antanut lääkärinä pitkään ensiapua Norjattarelle kesken oman kisan. Norjan kisajoukkue oli lähestynyt Markusta kisan jälkeen. Jalo teko lääkäriltä. Kiire katosi jopa kesken MM-kisojen. Hieno kaveri. Ken tuntee niin voi vinkata terveiset.

         Jokainen kiire on ihmisen omaa tekemää illuusiota jostakin pakosta. Ei maailmassa ole yhtään kiirettä, jos ei auttamista lasketa kiireeksi. Ei yhtään. Olen yrittänyt jalostaa vapaaherra ajattelua. Olen lopettanut kaiken tarpeettoman ressamisen, sen vähäisenkin. Kaikki pyörii vaikken hypi yhtään tasajalkaa. Ei minun tarvi kaikkiin asioihin vaikuttaa. Riittää, kun teen oloni mahdollisimman mukavaksi itselleni, jolloin olen enemmän lähimmäisille ja ystäville. Pyrin välttämään mitään kiirettä. Etsin päiviä, jolloin voin mennä pelkän tuntemuksen, en kellon mukaan. Eilen oli sellainen päivä. Toki yhden kelloajan otin lennosta, mutta siihenkään ei tullut kiirettä.

         Tänään kävin Huhmarkallion pururadoilla ja poluilla tekemässä tasaisen tappavaa mäkijuoksua. Hain vähän tuntumaa. Vois hieman palautuneempana koittaa puristaa tuon tivolin läpi ilman kävelypätkiä. Noin 6,45km reitti (oma sävellys), jossa noin 250 nousumetriä. Tuo on rankkareitti, jos meinaa juosta reitin kaikki kohdat. Pahimmilaan laskettelurinteen alajyrkässä yli 30% kulma. Voisi olla nimenomaan harjoituksellisesti mielenkiintoinen. Nopein tyyli ei ole yrittää juosta yli 30% kulmassa, mutta sillä voi saada maitohappojen sietokykyyn omanlaista ärsykettä.

         Olen ollut kesäkuun eläin. Mennyt täysin tuntemusten mukaan. Lähes kaikki lenkkini ovat olleet puolikovia. Molemmin puolin alakynnystä - siis myös yli. Keveitä ei juuri ollenkaan! Olen ajatellut ihan huviksi, että kaikki muu aika on huoltavaa, jolloin lepään, syön ja nukun. Ainakin niin kauan kunnes alkaa tuntuun puurolta. Ehkä huominen pitkä huoltava harjoitus tulee paikalleen. Kyllä keveitä, tosi löysiä tarvitaan - myös juosten. On kiva testailla eri asioita, kun oma taso on kuitenkin luokkaa nönnönnöö. Eli ei mitään merkitystä kilpailullisesti, mutta omaksi iloksi paljonkin. On ihanaa voida liikkua. Ajattelen lämmöllä tapaamaani vanhaa herraa. Elämä on julmaa. Olkaamme onnellisia niin kauan ainakin, kun meillä on terveyttä. Vähästä ei kannata narista, eikä kiireellä verhota omaa elämää.

             Vesimelonit ovat hyviä nesteen lähteitä. Ostin eilen liki viiskiloisen.



Onni Vähäaho, Nivalassa 15.6.2019     

torstai 13. kesäkuuta 2019

10 VUOTTA SITTEN

             13. kesäkuuta 2009 heräsin nukuttuani vain tunnin, jonka senkin totaalisessa euforiassa. Pittsburgh Penguins oli juuri voittanut seurahistorian kolmannen Stanley Cupin (1991,1992,2009,2016 ja 2017). Päivä oli merkittävä muutenkin, sillä juoksin elämäni ensimmäisen maratonin Julman Juhan juoksussa, Piippolan 1km mittaisella raviradalla. Joskus tuntuu, että menipä 10 vuotta nopeasti, mutta toisaalta, kun tuota muistelee niin onhan siitä aikaa. Huh, heijjaa!

             Maraton taittui tuolloin aikaan 4.18.28. Enpä nyt kovin montaa varsinaista maratonia ole juossut, vaikka useamman pidemmän kylläkin, jossa tavallaan myös maraton on tullut juostua. Ja jos lasketaan vähintään maratonin mittaiset harjoituslenkit niin onhan niitä toki kosolti. Tänäkin vuonna jo useampi.

             Suurin muutos 10 vuoden takaiseen on sen lisäksi, etten ole enää 35-vuotta vaan 45-vuotta on se, että harrastus on muuttunut kasvaneen peruskunnon ansiosta nautittavammaksi. Tavalliset lenkit on enempi ja oikeasti päivän piristyksiä, eikä enää ota sillä tavoin voimille. Toki välillä, mutta suurin osa on lepposta ulkoilua isossa kuvassa.

             En usko, että tuleva 10 vuotta tuo enää ainakaan samanlaista kuntosteppiä ylöspäin. Olen tyytyväinen, jos jaksan yhtä hyvin liikkua 10 vuoden päästä kuin tänä päivänä - ja että olen ylipäätä vielä täällä nauttimassa, enkä mullan alla. Elämänhalua on vielä jäljellä.

             Liikunnan iloa kaikille! Ei mulla tämän kummempaa.

             Tän päivän kevyt liikuntani: 10,8km polku/pururatajuoksua, jossa 320 nousumetriä. 70 minuutin lenkki. Hyvä nälkä tuli, sillä lähdin vähän vähillä syömisillä ja vain vettä oli mukana. Kiva ulkoilu joka tapauksessa. Perus normaali kevyt lenkki, jonka suurin vaikutus oli piristys päivään.



Onni Vähäaho, Nivalassa 13.6.2019

maanantai 10. kesäkuuta 2019

KESÄN ÄÄRELLÄ

          Kesä. Havahdun. Ensi viikolla on jo Juhannus. Miehenä yllätyin myös kuullessani kesävaate-alennuksien alkavan pian. Helposti voi tulla mielikuva: kesä tuli, kesä meni. Kaikki tapahtuu kuitenkin omassa mielessä. Siellä joko on tilaa tai sitten ei. Otsavaloa tarvii kunnolla vasta Aleksis Kiven päivän jälkeen. Se ei ole kuulkaa vielä hetkeen. Saa tarkastaa. Uteliaisuus on elämäniloa.

           Pidin lepopäivän juoksusta. Ne päivät ovat erilaisia. Aikaa on kosolti. On myös kiva tavata ihmisiä vaikka edes ohi mennen. Sukulaisia, tuttuja ja vaikkapa naapureita. Lepopäivänä ultrajuoksija ikäänkuin laskeutuu laaksoon, omien lajitovereidensa luokse aistimaan oman heimonsa kertomaa. Lomarento naapurini kertoi hauskan tapauksen 90-vuotiaan neiti-ihmisen elämän oivalluksesta. Sisälläni voimistui ajatus miten omalla tajunnanvirralla voi omaan hyvinvointiinsa vaikuttaa. Kuuntelemalla ja kertomalla rikastutaan. Välillä jopa sivilisaatiossa, vaikka luonto tarjoaa kaiken aina vähintään triplana.

         "Satu meni saunaan - laittoi laukun naulaan". Joskus sitä pysähtyy ajattelemaan vanhojenkin sananlaskujen kertomaa. Ehkä se laukku ois kannattanu ensin laittaa naulaan ja mennä vasta sitten saunaan? Se mikä käsitys naisten laukkujen sisällöstä on, ei vastaa sitä ajatusta, jossa saunassa riippuessaan naisen laukun sisältö kestäisi sitä perus kuuttakymppiä lämpöä. Voi mennä kesä vähällä häneksi fazerin sinisen valuessa laukun saumasta. Vai olisiko siinä syy alennusostoksille? Positiivisen kautta. Mitenkäs hiilijalanjälki. Ei lähdetä nyt siihen.

          On 16 päivää siitä, kun karhunkierroksen 111km taival päättyi. 55 kilometriä jäi vajaaksi. Ja nyt mietin voisinko olla jo jotenkin palautunut. Jotenkin tuntuu, että tuskinpa. En ole oikein edes yrittänyt. Vedin viime viikollakin surutta reeniä. Liki 100kilsaa juoksua ja yli 3300 nousumetriä. Toisaalta eilen tuntui palauttavalla lyhyellä lenkillä jalat pitkästä aikaa aika lailla omilta. Tämän päivän lepäilyn jälkeen ajattelin huomenna hieman selvittää missä mennään. Kuten taannoin vlogissa YouTuben puolella kerroin; lopullinen palautuminen alkaa selviämään vasta, kun tarjotaan esim 60min reipasta juoksua. Ja ne tuntemukset nimenomaan. Ei pelkästään data. Aina on tärkeintä omat tuntemukset. Aina.

          Miten sinun kesäsi? Miten näet ajan, onko se lyhyt vai pitkä? Loppuuko kesä käsiin vai onko se mahdollisuuksia täynnä. Reilun kahden kuukauden päästä on jo Super PEP2019 koko perheen polkutapahtuma. Vai vasta kahden kuukauden päästä? Miten se itse kustakin tuntuu. Muistellessani menneitä kesiä ja pep -tapahtumia en voisi unohtaa "Ruokolaisuutta". Suomessa on Ansion ja Eskelisen kaltaisia vauhti ja kestävyyskoneita, mutta on vain yksi Ruokolainen. En voi unohtaa sitä kaurismaisen tanssahtelevaa askelta Sikojärven soisella ja kivenkoloisella rannalla. Se miten askel voi olla kevyt ja taidokas iso-sydänmaan perukoilla on jotain taianomaista. Eikä se ole keltään pois vaan kaikkien yhteinen ilo ja ihmetys.

          Muistetaan nauttia kesästä. Otetaan omaa aikaa, ollaan yhdessä, ollaan yksin, jutellaan lajitovereille ja ollaan välillä hiljaa. Eletään täysillä ja istutaan välillä pienen puron äärellä katsellen miten sinne tipahtanut tuohen pala menee virran mukana. Annetaan kesän viedä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 10.6.2019

torstai 6. kesäkuuta 2019

perjantai 31. toukokuuta 2019

TOUKOKUUN ULKOILUT 2019

         Kuukausi oli erilainen. Innostuin "tähtäämään" NUTS Karhunkierroksen 166km suorituskykyäni ylemmäs. En jatkanut vapaata ulkoiluhäröilyäni, jota olin harrastanut tammi-huhtikuun. No, se oli semmonen kuukausi. Polttelee palata päättömään ulkoiluhäröilyyn. Ainakin kaksi päätöntä suunnitelmaa mielessä, joista kumpikaan ei tue puf171km kisaa. Päinvastoin on kovastikin haitaksi ja harjoitteluviikoista pois, mutta entä sitten? Minusta on mukava vain antaa palaa. Tuloksilla ei ole enää minulle väliä. Pääasia, että saa kokea ja kokeilla kaikenlaista. Eli ei siis kannata ainakaan ottaa vaikutteita minun kesä-heinäkuun ulkoiluista. Niissä ei todennäköisesti tule olemaan tippaakaan järkeä. Jännä nähdä miten heikosti sitten aikanaan menee puf171km matkalla. Ehkä jaksan edelleen kaksi kierrosta (hah,hah..). Aika näyttää.



                             TOUKOKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit              49h                     283,5h
Juoksu                   353,1km               1759,3km
Hiihto                            0km                 487,1km
Lumikenkäily              0km                 178,5km
Kävely                     10,5km                   35,3km
Pyöräily                 117,4km                 201,5km

Nousumetrit           5518m                  26 425m



        Palatuminen NUTS Karhunkierroksen 111km ja 17h30min suorituksesta on alkanut suotuisasti. Toki, kuten edellisestä kappaleesta pystyi lukemaan niin taitaa kesä mennä palautuessa - eikä reenatessa - niin kuin olisi järkevämpi. Tykkään kuitenkin enempi kokea kuin optimoida. Joten se on go, go -tilanne. Lupaan kuitenkin kirjoitella hullutuksista. Ja kaikki hullutukseni kuitenkin käsittelee kestävyyttä, joten jännä nähdä mitä se tekee kropalle ja kunnolle. Ehkä kaikkein hulluimpia "kisaan lähestymisiä" ei ole vielä kunnolla testattukaan.


        Kaikille terveellistä ja järkevää harjoittelua!

Ps. Huomenna (1.6.2019) päättyy 57km ja 171km halvempi hintaporras Super PEP 2019 -tapahtumaan. Joten hopi, hopi.



Onni Vähäaho, Nivalassa 31.5.2019