Näytetään tekstit, joissa on tunniste karhunkierros. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karhunkierros. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. toukokuuta 2021

ERILAINEN TULOKULMA KISAAN

            Kolme päivää NUTS Karhunkierros 166 kilometrin polkujuoksukisaan. Tulokulma on ollut hyvin erilainen monellakin tapaa. Jotenkin ei vieläkään tunnu, että on edes mikään kisa kohta käsillä. En ole isommin vielä eväitäkään laskenut. Eikä siinä kauaa mene, joten tuppaa jäämään nykyään viime tippaan. Koko kisan järjestämistäkin varjosti korona - ainakin omassa mielessäni - hyvin lähelle kisaa.


            Omanlaisen leiman valmistautumiselle antoi myös reilun viikon jatkunut muutto uuteen osoitteeseen. Reilun neljäntoista vuoden avioliitto ja liki viidentoista vuoden yhteinen taival päätettiin hyvässä yhteisymmärryksessä vaimon kanssa lopettaa. Itse ero oli helppo, kun se oli yhteinen päätös ja pidempään pohdittu asia. Edelleen exän kanssa hyvinä ystävinä jatketaan ja tuetaan sitä kautta uudelle lehdelle siirtymistä. Hieno taival takana ja uskon, että se molemmilla jatkuu tahoillansa hyvänä.

            Itse muuton fyysisyys sen sijaan yllätti. Voi sitä yksittäisten pienten tavaroiden määrää. Jotenkin ajattelin muuton tapahtuvan tuosta vaan, vaan eipä se ihan niin mennytkään. Vieläkin puuttuu jotain, mutta viikon päivät on tullut jo uudessa asunnossa nukuttuakin. Alkaa tuntua jo kodilta. Tyttökin on ehtinyt jo yökylässä käydä. Samalla tässä hässäkässä on treenit jääneet ehkä aiottua vähemmälle. Joku voisi sanoa, että se on etukin. Mene ja tiedä.

            Taannoin tuli 47 vuotta mittariin. No, on siitä jo näemmä reilu kuukausi aikaa. Kuitenkin pointti on se, että tässä iässä ollaan jo kovasti elämysjuoksija-iässä kuin kilpailija nimikkeellä. Se ei tietenkään estä juoksemasta hyvin myös kilpailussa. Ote ei kuitenkaan ole tässä iässä enää niin vakava. Enempi otetaan mitä annetaan ja nautitaan siitä mitä saadaan näistä kisoista. Hienoa lähteä taas Kuusamon upeisiin maisemiin juoksemaan.

            Tänä vuonna 166 kilometrin startti on jo perjantai-aamuna kahdeksalta. Katsoessani vuoden 2019 väliaikoja, olen sen mukaan 24km basecamp hulllossa noin klo.11 lounasaikaan, Oulangan huollossa iltapäivä kolmelta ja Hautajärvellä 83km kääntöpaikan hullossa ilta seitsemän ja kahdeksan välillä. Sitten aletaan kiristämään vauhtia, hah, hah.

             Katsotaanpa kisan jälkeen joku päivä sitten miten tuolla oikein kävi. Sanotaanko, että maaliin pääsy ja 28 tunnin alitus voisivat olla sopivia tavoitteita. Eli ehkä siinä lauantaina puolenpäivän kantturoissa voisi tuulettaa maalilinjan ylityksessä. Tuolla ajalla lienee kahdenkymmenen sakissa.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.5.2021

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

MÄKIKUNTO UUDELLE TASOLLE

             Onnistuiskohan sitä painamaan mieleen tämän talven ja kevään opetuksen? Sydäntalven voi aika huoleta pyhittää perusharjoittelulle, pohjan rakentamiselle ja viikosta 11 alkaen alkaa nostamaan kuntoa kisakauden vaateille. Viikosta 11 alkaen siksi, että silloin on jo aurinko korkealla, pääasiassa tiet sulat ja päivä pidentynyt mukavasti. Alkaa olemaan kaikki detaljit kunnon nostattamis olosuhteita tukevat. 

            Itse innostuin sydäntalvella treenaamaan liian kovaa ja maaliskuu meni tilanteen normalisoitumisen äärellä. Kuin ihmeenkaupalla sain huhtikuussa treenin luistaan kuin rasvattu. Uusi kova harjoitus, jonka perään kaksi kevyttä päivää alkoi toimimaan heti kättelyssä ja on kantanut hyvin nyt varmaan viisi - kuusi viikkoa. Oikeastaan ainoa pieni probleema tuli viikolla pitkästä mäkijuoksulenkistä, jossa vasemman kantaluun sivut ärtyivät. Aluksi luulin, että se oli plantaarivaiva, mutta ehkä onneksi "vain" kantapään sivun luu-arkuutta. 

            Viime viikolla tuli juostua yli 140 kilometriä ja pyöräiltyäkin hyvän matkaa yli 100 kilometriä. Tällä viikolla on nousumetrejä tullu jo liki kolme tonnia ja vielä on tämä pyhä päivä jäljellä, joka on kylläkin kevyt, sillä eilen oli kova päivä ja aivan älyttömän mieletön sellainen.

            Piti oikein tarkistaa niin paras vertikaalitonni Dan Hillillä (Taunonmäki, Nuoliperällä, Nivalassa) oli 15.4.2019 tehty 43 nousun noteeraus 1:30:13h. Eli nousun vajaa tiukasta tonnista. Eilen sitten tärähti ja tein tonnin aikaan 1:18:19. Melkoinen parannus, sillä onhan tuolla tullu noita tonneja veivattua jo monta vuotta. Tiesin, että onnistuessani pääsen alle 1:30h, mutten ois kuuna päivänä uskonu, että mulla riittää tasoa vetää alle 1:20h. Ja tuosta jäi kuva, että tuo voisi tuosta vielä parantua. Toisaalta veto oli tosi tasainen, sillä eka puolikas meni aikaan 38:58 ja toinen 39:21. Molemmat puolikkaat oli parempia kuin minun aikaisempi puolen tonnin ennätys (24.9.2020) viime syksyltä, joka oli 39:23. 

  Kuvassa mulla punanen hiaton ja takana Jari "Jarru" Jyrkkä.

            Kolmen viikon päästä on jo NUTS Karhunkierros 166km kisa ohi. Tämä tietää taasen sitä, että nyt on kovimmat harjoitukset jo takana. Ensi viikon otan kevyenä. Siviilielämäkin pitää tähän suhteuttaa. Eikä sitä seuraavalla viikollakaan enää ihmeitä tehdä. Nyt hiotaan ja pidetään kuntoa yllä. Lisäksi pitää yrittää päästä viivalle mahdollisimman ehjänä. Jospa tämä noussut mäkikunto auttaa Rukan vaaroilla. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 9.5.2021

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

NUTS KARHUNKIERROS 2019

             Suomen suurin polkujuoksutapahtuma - NUTS KARHUNKIERROS 2019 - pidettiin 24-25.5.2019 Suomen vanhimmalla vaellusreitillä, karhunkierroksella. Tapahtumaan ilmoittautui noin 3000 ja lopulta starttiin saakka tuli 2707 osallistujaa. Melkoinen tivoli siis. Matkavalikoima oli 34km, 55km, 83km ja 166km. 34 kilometrin matka lähti Juumasta, 55kilometrin lähtöpaikka Oulangan luontokeskuksesta, 83km Hautajärven luontokeskuksesta, karhunkierroksen tavanomaisimmasta lähtöpaikasta ja pisin ns."perusmatka" 166km lähti Rukalta, käsittäen karhunkierroksen kertaa kaksi.

              Meitä oli samaan mökkiin majoittuneena ja tapahtumaan osallistuneena neljä henkilöä. Minä ja Jyrkän Jari oltiin Nivalasta, Jussi Mökkönen Sievistä ja Jani Ranta Ylivieskasta. Olimme toisillemme jo ennestään tuttuja ja lippiksemme oli tapana olla aika löysästi päässä. Kisapaikalla nautimme tapahtuman expo - tunnelmasta torstai-iltana. Perjantaina klo.12 oli oma 166km starttini, Janilla ja Jarilla startti oli lauantaina aamulla klo.7, sekä Jussilla 34km startti lauantaina klo.12.30. Olimme osa huikeaa tapahtumaa jota leimasi polkujuoksu tapahtumien tyypillinen rento ja hyvä fiilis. Nivalasta ja lähialueelta oli paljon väkeä, joten kannattaa käydä tsekkaamassa tapahtuman sivulta tulokset.

            166km lähtöpaikalla oli Suomen parhaimmisto paikalla ja ennalta kolmen kärki tulikin lähtöviivan taakse sepktaakkeli savun keskelle äärimmäisen reggae -tyylisellä rentoudella, sekä sähköjänismäisellä sykkeellä. Kaiken kruunasi yksi Hoka One One kenkätiimin mannekiini juoksijoista, Henry Aalto, joka singahti savun seasta kahden tuuman korviksilla ja äärimmäisellä ilolla höystettynä. Pääsin heittämään ylävitosia tähtien kanssa ja elin unelmaani, saamalla olla osa tätä upeaa perhettä, jossa jokainen oli yhtä tärkeä pala tapahtuman tarinaa.

            Tapahtumassa nähtiin paljon suuria tunteita, elämyksiä, itsensä ylityksiä ja upeita ennätyksiä. 166km kuningasmatkalla Pyssymäki Extreme polkujuoksun reittiennätysmies, Jaakko Eskelinen paransi jo ennestään kovaa reittiennätystä käsittämättömät kaksi tuntia! 166km matkalla aikaa meni vain 18h ja 10min. Siis karhunkierros kahteen kertaan. Yhden kierroksen vaellussuositushan on 4-5päivää. Eskelinenhän nähdään Elokuussa jälleen Pyssymäki Extreme polkujuoksussa. Myös muita ennätyksiä nähtiin kosolti.

            Meidän porukasta parhaiten menestyi Jussi, joka oli ajallaan 4:02:53 miesten 34km sarjan 24:s. Tuon matkan voitti Juuso Simpanen uudella uskomattomalla reittiennätyksellä 2:47:14. Tuolle matkallehan osuu kaikki suurimmat tötteröt ja nousumetrejä kertyy uskomattomat noin 1250 metriä.

           83km matkalla seurueestamme parhaiten juoksi Jani, joka oli 305 maaliin tulleen miesjuoksijan joukossa sijalla 128. 12h55min ajallaan. Jari debytoi myös hienosti karhunkierroksella ollen ajallaan 14h41min kisan 236. Myös tällä matkalla nähtiin uusi reittiennätys, kun Jussi Kumpula tempaisi karhunkierroksen ajassa 7:53:32.

          Itse olin 166km matkalla toista kertaa yrittämässä. Myös tällä kertaa matka päättyi 111km kohdalla. Kärsin kisan alusta asti siitepölyn aiheuttamasta hengenahdistuksesta, joka ilmeisesti aiheutti 36km kohdalta alkaneet lihaskrampit. Lopulta 75 kilometrin mittainen taistelu reisikramppeja vastaan päättyi heikosti. En kyennyt kunnolla enää kävelemään ja viimeinen viisi kilometriä meni tasasella irvistyksellä, sekä kevyessä horkassa kohti Oulangan huoltoa ja keskeytystä. Hieman huonoa tuuriakin, mutta silti reissusta jäi hyvät muistot. Kiitos tapahtuman ainutlaatuisuuden. Polkujuoksu tapahtumissa pakkaa aina tulemaan iloinen mieli ja sehän on aina lopulta kuitenkin se mitä elämältä haemme.

Onni Vähäaho, Nivalassa 26.5.2019


Ps. Oma kisan kulku tarkemmin kiinnostuneille:

0-7  Ruka - Konttainen


Virhe numero yksi. En ollut varautunut Kuusamon siitepölytilanteeseen. Erityisesti kuusen siitepölyä oli paljon ilmassa. Toisaalta minulla ei ole ollut pitkään aikaan minkään siitepölyn kanssa kovinkaan suuria ongelmia. Eikä mukana ollut edes avaavaa astmakiekkoa.
Henkeä ahdisti jo tasaisella hipsuttelu, saati mäessä mentäessä. Muutoin meno tuntui sangen kevyeltä. Jalat olivat hyväntuntuiset. Ajauduin muutaman tutun kanssa samaan letkaan ja juttelimme mukavia. Välillä tuntui, että letkaa vetäneet himmas liiankin aikaisin nousun alla, mutta ajattelin, että otetaanpa sitten ihan chillaillen tämä homma. Huollossa olin reilussa 57minuutissa. Taisi olla minsan nopeammin kuin edellisenä vuonna. Hengenahdistusta lukuunottamatta kaikki oli enemmän kuin hyvin. Juomaa upposi ja energiat meni hyvin alas. Kaverit ja monet tutut oli Konttaisella kannustamassa. Iso ja aito kiitos. Kannustus lämmittää aina.

7-24km Kontainen - Juuma


Nopeasti Konttaisen jälkeen huomasin meneväni yksin. Se kävi hyvin minulle, sillä tykkäsin päästä ns. omaan rytmiin. 10minuutin välein pyrin pienen pätkän kävelemään ja 20minuutin välein juomaan, sekä evästämään. Kaikki oli pihisevää hengitystä lukuunottamatta sangen lepsua retkeilyhölkkää. Tällä välillä sainkin jo sylkeä kelta-vihreitä siitepöly klimppejä. Juumassa olin ajassa 2h57min. Noin kolme minuuttia viime vuotta nopeammin, vaikka tunne oli jopa viime vuotta helpompi. Jotenkin kaikki kävi vain niin helposti. Jälleen Juumassa oli loistava tunnelma, sekä kannustus. Syvä kummarrus.


24-55km Juuma - Oulanka


Juumasta lähtiessäni hämmästelin miten paljon edellistä vuotta helpommalta meno tuntui. Taakse jääneet liki 900 nousumetriä olivat jääneet taakse vähemmillä ponnistuksilla. Ilmeisesti lisääntynyt nousuharjoittelu ("tunkkaus") on tuottanut tulosta.

Aloin lähestymään kitkajokea ja kohtaa, jossa edellisenä vuonna kaaduin kohtalokkain seurauksin. Nyt selvitin kivikon hyvin. Sen sijaan Kitkajoen kivikko-juurakko-tivoli oli ilmeisesti allergia-oireiden tuoman hengenahdistuksen, sekä ilmeisesti siitä seuranneen lihasten happivajeen takia liikaa. Siitä alkoi ilmeisesti lihasten happivajeen vuoksi sisäreiden krampit. Paikka oli hankala krampeille, sillä tiesin reitin olevan seuraavilla kilsoilla nousuvoittoinen. Väli 36-46km meni suolaa, energiaa ja juomaa nauttien. Vihdoin viimein sain krampit kuriin sillä tavoin, että saatoin jatkaa omaa rauhallista hipsuttelua. Reisissä tuntui kuitenkin tiettyä herkkyyttä/hellyyttä. Allergia-oireet vaihteli selvästi mimmosta metsää oli missäkin kohtaa.

Lopulta tulin Oulangan huoltoon, jossa oli paljon tuttuja vastassa kannustamassa. Aika mieletöntä! Hitsi. Nautin huollossa pari mukia lihalientä ja täyttelin reppua, sekä tyhjentelin roskia. Melkoisesti olikin mennyt geelejä ekalla 55kilsalla, kun täytyi kramppejen takia niitä paljon ottaa. Ja otinpa paniikissa yhden buranankin. Nesteet kulki kuitenkin sopivasti ja myös vettä tuli heitettyä poistoletkusta.

Oulangan huoltoon tulin ajassa 7:09h. 29minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Tänä vuonna tosin en pyörtynyt, enkä kaatunut, mutta toisaalta krampit söivät kyllä rauhallisestakin menosta ehkä 15-30minuuttia. Joka tapauksessa Oulangan huolto teki hyvää ja lähdin hyvässä flow´ssa jatkamaan matkaa kohti Hautajärven kääntöpaikkaa. Sain myös kuulla, että olin miesten sarjassa tässä kohtaa 22:s. Ihan kiva tietää, mutta matkaa maaliin oli edelleen 110 kilsaa.


55-83km  Oulanka - Hautajärvi 


Fiilis oli tehnyt ennätysisoa aaltoliikettä johtuen skitsofreenisesta tilanteesta. Toisaalta juoksu oli edelleen taivaallisen helppoa, mutta toisaalta ankarat krampit oli jauhaneet reisilihakset kovin herkäntuntuiseksi. Juoksun helppouteen vaikutti tietysti se, että tiesin olevani riittävässä kunnossa, joten minulla ei ollut kiirettä mihinkään. Minulla oli pikku jäynäsuunnitelma loppukiristä, mutta, mutta.

Oulangasta lähdin taas ylä-aaltotilassa ja pian pari selkää alkoikin vilahtaa horisontissa. Hieman ennen riippusiltoja olinkin kolleegojen kannassa. Toinen oli Rönkön Antti, jolla oli veto-ongelmia energiapuolella. Koitin kannustaa minkä ehdin, sillä jalat veivät minua nyt pumpulin kevyesti kohti Hautajärveä. Tämä väli alkoi tuntua jotenkin jännän lyhyeltä. Olin huippufiiliksissä.

Savinajoelle lähestyvässä nousussa aalto iski kuitenkin vasten kasvoja, kun kovat krampit iski reisiin uudelleen. Suolaa jne. Taas samaa tappelua. Ja taas oli aika hankala sauma, kun oli portaita edessä jne. Piti myös koittaa etsiä keino millä kallistuin purosta ottamaan vettä. Muutama huuto taisi päästä, mutta niin vain lopulta lääni vaihtui. Loppu 14 kilsaa kramppailua / hellää menoa. Lopussa meno oli sen verran hidasta, että olin Hautajärvellä lopulta "vasta" ajassa 11:15h. Se oli toki noin 40minuuttia nopeammin kuin viime vuonna, mutta mutta...

Huumori oli tiukoilla. Yhteensä 24 kilsaa kramppeja vastaan taistelua. Peitin ne aika hyvin omaksi tiedoksi, sillä en halunut turhaa sääliä. Se ei tässä tilanteessa olisi ainakaan eduksi. Hautajärvellä aloin uskoa taas naivisti, että tilanne paranee, kun saan lämmintä evästä jne. Vaihdoin lisäksi kaikki vaatteen kuiviin ja pitkälahkeisiin. Koitin käyttää kaiken kertyneen kokemukseni. Tarkoitus oli tehdä rento retki, mutta tämä oli ollut melkoinen raastoretki!


83km-111km  Hautajärvi - Oulanka


Otsalamppu päälle ja kello latinkiin. Hyvä, kun nykykelloja voi ladata myös vauhdista. Alun viisi kilsaa on helppoa rollaattoribaanaa, pitkosta ja kangaspolkua. Heti ensimmäisessä juurakossa krampit palaa. Jostakin se vain tulee, sisäinen tahtotila ja alan taas hamuamaan suolapurkkia. Vaihdoin huollossa jo uuden purkin. Ehkä tämä juuri mennyt oli 20:s tai jotain. Hullua. Tämä oli niin kuin venakot ois kintereillä. Tasasella irvistyksellä itsekseni ja vastaantuleville hymyillen. Heikkouksien ei saa näkyä. Yritin löytää positiviista ajattelua, mutta lopulta fysiikka alkoi läiskiä molemmille poskille kosteita suukkoja. Homma alkoi olla caput.

Viimeinen vitonen ennen Oulankaa oli ehkä turhaa elvistelyä. Ois pitäny soittaa kyyti. Hieman kylmetyin, sillä vauhti hiipui niin heikoksi, eikä enää apua antanut edes 10 000 vesipilarin tuulen ja vedenpitävä kuoritakkikaan. Oli henkisesti lopulta hieman kovaa saapua samaan näkymään kuin edellisenä vuonna. Aina pitää toimia kuitenkin päivän tilanteen mukaan. Olin antanut taas kaikkeni. Huomannut kuntoni nousseen, mutta samalla kohdanneeni hieman epäonnea. Siitepölystä johtuneet allergia-ongelmat ja ilmeisesti siitä johtuneet krampit. Jouduin Hautajärven ja Oulangan välillä oksentamaan liki 10 kertaa siitepöly massaa. Henki pihisi lopulta viltin alla. Mutta pihisi kuitenkin. Ja pihisee edelleen. Matkaa oli jäänyt taakse 111km ja 2367 nousumetriä. Aikaa oli kulunut huoltoineen päivineen 17h30min. Eli 9:28min/km.


Tästä jatketaan pienen palauttelun jälkeen samoista hyvistä asioista nauttien. Terveydestä ja ulkoilun tuomasta mielihyvästä nauttien. Joskus on aika hyvä haastaa itseään polkutapahtumissa.



Ps.2 muistakaa, että Super PEP 2019 tapahtumaan on menossa arvontakamppanja KAIKKIEN 1.kesäkuuta ilmoittautuneiden kesken! TAPAHTUMAANHAN ON TULOSSA mm. JAAKKO ESKELINEN  JA MIA TUORINIEMI!!!



tiistai 21. toukokuuta 2019

KUN VESIKAMPAUS KUIVUU

           -"Kyllä se hyvin menee kunhan vain otat maltilla alun"... -"muista malttaa"... -"muista ottaa rauhassa, vaikka muut"... -"älä lähe liian kovaa niin hyvin se menee".. -"rauhassa hautajärvelle ja sitten".. Monipuolisia ohjeita tulevalle 166km retkelleni. NUTS Karhunkierrosen perusmatkalle. Kukaan ei ole innostunut antamaan mitään muunlaista ohjetta.

            Ylläolevista ohjeista syntyy mielikuva: Iso tupa. Jokunen räsymatto lattialla. Kiikkustuoli, jossa isäntä keinuu ansaitun oloisesti. Emäntä keittää kahvia ja huusaa essu päällä. Poika ryystää jätkänvelliä sitä välillä leukaperiin tippuen. Tukka on sliipattu kammaten vedellä taaksepäin sivuilta. Vanhemmat antaa ohjeita lauantai-iltaan. Muista ja elä sitten siten ja täten -tyyliin. -"joo, joo", vastaa poika vanhempia arvostavasti ja tietäen, että tämä kannattaa vain ohittaa lusikoimisrytmiä muuttamatta.

             Poika sulkee muutaman tunnin päästä maatilan portin ja lähtee raitille. Kävelee kätkölle ja alkaa elämään. Poika on omillaan. Tukka on kuivunut. Poika tekee ratkaisunsa lauantai-illan tuoksinnassa mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Se on kuin elämää Turun joulurauhan julistuksen jälkeen. Jokainen päättää kuitenkin viime kädessä itse miten elää. Kädet tiukasti ristissä loppiaiseen asti vai jotenkin muuten.

             Sama tilanne on NUTS Karhunkierroksen 166km lähtölaukauksen jälkeen. Tukka voi olla vielä lähtiissä sliipattu, mutta vaaroilla tuulee. Luotan itse luontaiseen vaistooni ja taitooni tulkita miten kannattaa matkaa taivaltaa. Iloista sen sijaan on, että minun retkestäni on niin moni kiinnostunut ja sitä arvostavaa "isäntä/emäntämäistä" huolta ilmaisten. 166km on pitkä matka ja sisäinen palo, etten sanoisi jopa piru, saattaa ottaa oman tilan ja aikansa jossain kohtaa - ainakin hetkeksi. 166km ja 4000 nousumetriä on kuitenkin niin pitkä matka, että itsesuojeluvaisto on oltava sisäänrakennettuna vakiovarustuksena, muuten ei hyvä heilu. Tässä kohtaa maltin viljelijät (eli käytännössä kaikki) taputtaa käsiään ja nyökkäävät joka kolmannella läpsyllä.

            Matka on ajallisestikin niin pitkä, että perille pääsy on kaikkea muuta kuin varmaa. Ei riitä, että on hyvässä - tai edes riittävässä - kunnossa vaan tarvitaan myös hieman onnea ja hyvä päivä. Huonona päivänä tuo ei tule monellakaan onnistumaan. Siksi lähtökohtani on maisemien ihailu, tapahtumasta nauttiminen ja kokeminen. Luotan itseni syttyvän tähän liikaakin piiskaamattakin. Luulen tuntevani itseni ja tiedän, että tulen olemaan polulla erittäin innoissaan ja motivoitunut etenemään. Jos osuu hyvä päivä niin en pelkää niistää itsestäni kaikki mikä lähtee, mutta toki vasta lopuksi. Sen verran on ajatuksiani manipuloitu.

           Tällä blogikirjoutuksella ei ollut isoakaan sanomaa, mutta tykkään vaan kirjoittaa. On kiva tuoda ajatuksia julki, sillä tältä minusta nyt tuntuu -kirjoituksia ei ole koskaan liikaa?

           TJ 3 starttiin. Tuntuu, että olen siinä tilassa mihin halusin. Mukava, että tämä tunne tuli jo ite asiassa eilen, eli neljä päivää ennen starttia. Se antaa levollisuutta reissuun. 



SUPER PEP 2019 TAPAHTUMASSA TAAS UUSI ARVONTA!
TSEKKAA TÄSTÄ





                      Palataan kisan jälkeen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.5.2019

lauantai 18. toukokuuta 2019

UNI TOIVE TULEVILLE ÖILLE

Se tunne, kun olet viikon hegumoinut siitä tunteesta. Suihkun raikas iho. Horsman varret notkuu kevyesti iltatuulessa, joka on sekoittanu päivän hellemassan lähemmäs 20 asteen rajaa. Viimeiset pyyhkeen sipaisut väistäneet vesipisarat iholla kuivuvat. Jalat on nostettu rahille. On menossa toinen olut ja steroista soi hieman yllättäen Hanna Ekolan ikivihreä kappale; vieläkö on villihevosia.


Tuossa hetkessä on jotain samaa kuin nojatessasi etureiteen kämmenellä viimeisen ponnistuksen hetkellä kohti Valtavaaraa Rukan Karhunkierroksen 166kilsan ekan noususetin alkupuoliskolla. Olet päässyt makuun. Homma maistuu suussa asti hyvältä ja matka etenee kuin itsessään. Se on kuin piste, jossa ihmisestä ei ole enää auton rattiin. Olen transsissa. Siinä tilassa pää vie ja voi vain toivoa, että sinne on kylvetty toivottuja mielikuvia. "Toisen kaljan" (lue: vaaran) jälkeen alkaa "nousuhumala". Taistelet houkutuksia vastaan. Mukava ylipitkä myötäinen houkuttelisi rallattaleen ja tuntemaan tuulen iholla. Toinen puoli päässä pitää mukana eduskunnan kyselytuntia: onko tämä sopivan tuntuista.

Vielä parissa ekassa huollossa on tehdasnavetan kaltaista ruuhkaa juottohanoilla, mutta Oulangassa jo helpottaa. Alkumatkan takajalkojaan nakkelevat naudat ovat muuttuneet tien yli olan alta katsahtaviksi susiksi. Aurinko laskee. Alun keveys on poissa. Pitää olla iloinen jos jaksaa hiipien hölkätä, liikaa edellenkään kuluttamatta kohti Kiutaköngästä. Alkaa olemaan tuurissaan, jos näet metsässä lajotoverin. Kaikki muuttuu kuitenkin kymmenkunta kilometriä ennen Hautajärven kääntöpaikkaa.

Kärjen tullessa vastaan voisi luulla näkevänsä unta. Höyhenen kevyellä että lennokkaalla askeleella kärkikaverit painavat päinvastaiseen suuntaan suu messingillä. Eroa heihin on rapiat kolme tuntia. Kuin villivarsat he katoavat taakse jäävän mäen taa ja karkaavat ainiaan. Seuraa pitkä paussi ennen kuin alkaa vastaan tulemaan jo ihmisen lailla liikkuvia kanssajuoksijoita. Mitä lähemmäs Hautajärveä tulen, sitä tarkemmin koodaan, voisinko tuon nähdä myöhemmin samalla polulla vielä uudelleen. Se on uskoa tulevasta.

Perillä kääntöpaikalla touhu on kuin orpokodissa. Tuntuu, että lähes kaikki etsivät jotain ja eivät ole varmoja mitä syövät, ja mitä seuraavaksi tekevät. Edessä on vaihtoehtoja joita puntaroidaan pizzojen ja kahvin tuoksuissa. Tuo on niin kuin iso katiska - sieltä pitää päästä mahollisimman äkkiä takas sinne päin mistä tulinkin. Siellä ei kuule paljoakaan toivoa, mutta sitäkin enempi saavuttamatta jäämisen alku perkkaamista.

Palatessani metsä on synkimmillään hetken kunnes pian alkaa kirkastumaan. Oikeastaan yötä ei ole. Näen vaalean paidan vilahtavan aika kaukana edessä. Pian ohitankin miehen, joka ei tiedä mikä häntä jarruttaa. Lähdöstä on aikaa neljätoista tuntia. Olisiko se? Tämä on mieletöntä, mutta eteneminen auttaa. Taas Oulangassa.

Huoltopisteellä paikataan rakkoja ja osa värjöttää vilttien alla odottamassa pois pääsyä. Itse ajattelin mennä tällä kertaa metsiä pitkin. En halua nähdä nyt aamuisia autonkuljettajia. Oulangan hiekkakankaat ovat nyt eilistä pidemmän tuntuisia. Jalka ei oikein meinaa nousta ja jalat tökkää tämän tästä sangen mataliin juuriin. Hyräilen lauluja, mutta siitä ei oikein tuu mitään. Kello piippaa. 120 kilometriä ja puolen tunnin hälytys. Tulee mieleeni vitsi kaurakekseistä. 18 tuntia kaurakeksejä. Otan nyt suklaata. Mikään ei oikein maistu oikein miltään.

Vihdoin joen varressa. Tuntuu, että matelen, mutta olen ohittanut jo aika monta kanssaretkeilijää. Jännästi se piristää ja alan juosta aika hyvää vauhtia kunnes tajuan ettei loppukiriä voi aloittaa 35 kilometriä ennen maalia. En silti ymmärrä täysin miten palkitsevaa on riemastua omasta voinnista 131 kilometrin kohdalla.

Iso mäki ennen pientä karhunkierrosta on hankalaa syödyillä jaloilla. Tässä vaiheessa huomaan, että Koilismaan korpeen olen taas kaikki antamassa. Ei täällä pääse helpolla. Kunhan vain loppuun asti pääsisi... Vihdoin Juuman huolto. Paljon on tarjolla, mutta aika vähän mitään tarvin. Täytän leilit ja tungen suuhuni sen enempiä ajattelematta mitä käsiini sattuu osumaan.

Huomaan jaksavani hyvin. Pystyn yhä hieman juoksemaan ja hihkun sitä mennessäni. Loppureitti on aika hyvässä muistissa, mutta se, miltä se nyt tuntuu, on yllättävää. Katson kelloa ja mietin missä muiden sarjojen kaverit voisivat olla menossa. Samalla tuntuu oudolta olla näin lähellä maalia, mutta samalla vielä niin kaukana - etenkin ajassa mitattuna. Kumpuvaaralle menevät portaat haastaa jalat todella. Pian nuts kellot kilkattavat ja se on merkkinä viimeisestä huollosta vajaa 7km ennen maalia.

Haluan vain päästä jatkamaan pian matkaa. Kuulen sijoitukseni ja se täsmää puhelimesta luetun viestin kanssa. Paljon on tullut ohituksia, mutta moni on näköjään edeltä keskeyttänytkin. Voittajan nimi ei yllätä.

 Olen kiipeämässä Valtavaaralle aikaisemmin kuin olin ajatellut. Jatkuva liike vie eteenpäin, mutta samalla olen aika huolella loppu. Huh, huh, ei tule yksikään nousu helpolla. Valtavaaralla on innokaita katsojia kannustamassa. Se antaa lämmön tunnetta ja virtaakin hieman lisää. Ihmisellä on kaiken aikaa varastossa voimavaroja, joita se ei automaattisesti käytä.

Ikuisuudelta tuntuvat taistelun jälkeen laskettelen kohti Rukan toria ja maalia. Vahvat tunteet menevät lävitseni. Minä tein sen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.5.2019

torstai 9. toukokuuta 2019

HERMO PETTI

           Olen puoli vuotta liikkunut, ulkoillut, miten on milloinkin tuntunut. Hyvin harvoin olen edes seuraavan päivän lenkeistä tiennyt mitään. Yksi kuvaava lenkki oli viime viikon lauantaina. Läksin autolla Pyssymäelle päin tietty lenkkiajatus mielessä. Pyssymäentielle päästessäni käänsin lenkin ajatuksissa eri poluille, mihin olin kotoa lähtiessäni ajatellut meneväni. Sitten päätin muuttaa hieman sisältöäkin. Jotakin reipastakin kuitenkin halusin lenkin lomassa tehdä.

         Pitkää alkulämppää tehdessäni muutin reippaan osan taas aivan eri polulle mihin olin hetki sitten sen mielessä vaihtanut. Hyvin luovaa? Niinpä läksin itseasiassa pep12km reittiä menemään hieman alakynnyksen yläpuolella. Katsoin tällä lenkillä kelloakin. Karhunkierroksen lähestyessä huomaan alkaneeni valvomaan mitä teen ulkoillessani. Mikä minuun on nyt mennyt? Pettikö hermo viime metreillä? Enkö rohjennut kuitenkaan summan mutikassa antaa venheeni liukua lähtöportille?

          Lopulta tuo harjoitus oli aika hyvä, sillä reitti oli tosi raskaassa kunnossa lumisateen ja sitä seuranneen lämmön jäljiltä. Näin ollen ei tarvinnut paljoakaan ponnistella päästäkseni 140-150 sykevälille. Hengitys ongelmat tuntuu poistuneen pikku hiljaa. Perinteiset kevään astmaatikon painaisviikot alkaa hellittää. Se tietänee, että saan käyttöön liki pois vajaan kaksi kuukautta olleen ylärekisterin, ylimmän sykealueen. Tosin sitä ei nyt tule vähään aikaan juuri käytettyä 166km kisan vuoksi. Mutta hyvähän se on olla resursseissa. Helpottaa se niitä alempiakin alueita.

         Eilen se sitten tapahtui; tempasin seinäkalenterin ja aloin katsoa mitä teen minäkin päivänä ennen NUTS Karhunkierros 166km starttia. Tein siis ohjelman! Hermo petti! Toisaalta se oli yli puolen vuoden tauon jälkeen taas aika hauskaa. Toki olen muille ohjelmia tehnyt tässä välissäkin, joten ei kuitenkaan ihan vierasta hommaa, mutta että itelle.

        Kun kisaan on aikaa enää 15 päivää, ei kyse ole enää avainharjoitteiden sijoittamisesta vaan sopivan valmiuden säilyttämisen suunnittelusta, ja siitä, että kokonaisuus on sopiva. Pientä verenkierrätystä pienin vaihteluin. Annetaan ikäänkuin normaaleja harjoitusärsykkeitä, mutta vain pitääkseni lihaksiston normaalissa tilassa ja aineenvaihdunnan aktiivisena. Jos tähän asti on kaadettu kahvia kuppiin urakalla, tarvii sitä nyt lähinnä enää vähä lämmikkeeksi lisätä.

        Määrittelin lenkkejen maksimimitaksi viimeisille päiville pääasiassa 80 minuuttia. Siinä on se 20 minuuttia väliä rajaan, jossa kuntourheilijan hiilihydraattivarastot on tyhjentymässä, jollei nauti lisää matkalla. En viitsi ajaa enää tankkia tyhjiin. Kaksi kertaa tulen tuon rajan yli vielä menemään, mutta ne tulee olemaan hallittuja ja osin lisäenergialla varmistettuja. Syvällä sisälläni on edelleen myös tämä puoli muistissa, vaikka liikkumiseni on ollut viimeisen puoli vuotta kaikkea muuta kuin suunniteltua. Tapahtumiin on mukava mennä valmistautuen ja jonkun suunnitelman kanssa. Niin tehdessäni nautin niistä enemmän, sillä tykkään laskea ja suunnitella. Se on osa minua.

       Yksi asia ei ole kuitenkaan muuttunut. Käyn nykyään näitä juoksutapahtumia kokeakseni, ei tavoitteet edellä. Se, että minulla on tavoite, on vain minun tapa päästä tapahtuman sisälle ja tiettyyn tunnemoodiin, josta pidän. Tykkään seurata tapahtumissa suunnitelmaani ja laskea kaikenlaista. Se on osa viihtymistäni, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä tavoitteen toteumisen merkityksen kanssa. Ne ovat minulle kaksi eri asiaa. Ehkä sitä on sivullisten vaikea ymmärtääkään. Enkä minä tiedä tarviikokaan. Pääasiahan on aina, että vain itse tietää mikä on tärkeää ja miten missäkin asiassa haluaa viihtyvän.

       Entä se tavoite, jolla ei ole merkitystä toteutuuko se? No siitä voin sen paljastaa, että maaliin ois kiva päästä, mutta edes se ei mittaa sitä mikä on oikeasti tärkeintä. Eli se kokeminen. Se on SE minun juttuni. Minulla on hauskaa kyllä myös aikatavoite. Se johtuu taas siitä, että tykkään laskea matkan varrella ja aikatavoite antaa siihen kivan alustan. Sitä tavoitetta en tule kuitenkaan kertomaan etukäteen. Pidän sen itselläni matkaviihdykkeenä. Lukijat tottakai haluavat myös viihtyä seuratessani kisan pallukoiden liikkumista tai liikkumattomuutta. Arvatenkin tekin pohditte miten tulen reissusta selviämään - ja selviänkö edes pahasesti - ja jos selviän, minkä aikaa se ottaa.

       Ne, jotka eivät ole menneet Karhunkierroksen Rukalta lähtevän eka kympin vaarativolia eivät voi tietää mitä se on. Nousut ja laskut ovat paikoin erittäin jyrkkiä, eikä niistä oikein pääse läpi kulumatta - ei mitenkään. Se on kuin kimpaantuneen mehiläistarhan mehiläisten ohi menemistä. Hiki ei saa haista, eikä pistoksiltakaan oikein voi välttyä, mutta silti voi yrittää löytää viisauden kiven, mutta olla kompastumatta. Mulliköydet jyrkimmissä rinteissä eivät ole pelkkää rekvisiittaa. 



Lauantaina järjestämme Nivalan Polun porukka ylläolevaa kivaa :=)  

      Super PEP 2019 tapahtumaan ilmoittautuminen on hyvässä vauhdissa. Viime vuonna tapahtumaan oli tähän aikaan ilmoittautunut 10 osallistujaa, nyt jo 40. Naulaa sinäkin tapahtuma tavoitteeksi ja ilmoittaudu mukaan samantien ja osallistut samalla tuleviin arvontoihin!
Super PEP 2019 ilmottatuminen.



Onni Vähäaho, Nivalassa 9.5.2019

tiistai 30. huhtikuuta 2019

HUHTIKUUN ULKOILUT 2019

            Huhtikuu oli tarkoituksella runsas liikkunen kuukausi, sillä toukokuussa on määrä tehdä pidempi retki karhunkierroksella, joten se menee sitten lähinnä mentaalipuolen hyräilynä.

             Eilen oltiin taas laavukökässä. Laavumestari Pekan kanssa puuhailtiin viitisen tuntia kevättalven kökkien jatkoksi. Pian lähdettyämme kökkäväkeä oli ollut lisääkin liikkeellä. Uuttera yhdistyksemme näytti taas tarmonsa. Hienoa!

 Tässä pieni video laavuprojektin etenemisestä, joka on vielä kesken.









             Huhtikuu oli jälleen ehjä kuukausi. Sain liikkua ilman ongelmia koko kuukauden, eikä runsas liikuntamäärä vienyt edes lihaksistoa kovinkaan pahasti jumiin. Pääsen näin ollen varsin terveistä lähtökohdista keventelemään oloani kohti karhunkierroksen 166km retkeä. Painokin tippui huhtikuun aikana liki kaksi kiloa, jonka näen varsin positiivisena asiana.


                              HUHTIKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit           62,5h                     234,5h
Juoksu                   479,6km               1406,2km
Hiihto                      54,7km                 487,1km
Lumikenkäily              0km                 178,5km
Kävely                     17,3km                   24,8km
Pyöräily                   69,1km                   84,1km

Nousumetrit           6699m                  20 907m



              Karhunkierroksen retkeen on nyt aikaa 24 päivää. Tänään illalla on kahden tunnin hieronta. Vapusta alkaakin kolmen kylmän päivän jakso, jossa on luvissa jopa lumipyryä. Tämä sopii tähän minun aikatauluun erinomaisesti, sillä hieronnan jälkeen on hyvä liikkua, jos mahdollista, vieläkin hillitymmin. Kaiken kaikkiaan kivaa aikaa. Täytyy alkaa laskeskeleen ja suunnitteleen eväsmääriä retkelle. Juomapisteet, luonnon juomapisteet mukaanluettuna, onkin jo tullu käytyä läpi vanhoista muistiinpanoista ja kartoista.

              MUISTA SUPER PEP 2019



Onni Vähäaho, Nivalassa 30.4.2019

tiistai 23. huhtikuuta 2019

VARUSTETESTI OSA 1/2

               Huomenna olisi tarkoitus testata Kuusamon Karhunkierroksen 166km matkan retkivarusteita ja eväitä.



                   Kakkos osa sitten testin jälkeen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.4.2019

lauantai 20. huhtikuuta 2019

PERSPEKTIIVISSÄ

               Lähden kerrankin kiireettömänä pyörällä kohti kokousta. Sisälleni tulee hyvä olo jouto kymppiminuuttisesta. Kuin tilauksesta huomaan kotitielläni tutun hahmon kävelevän samaan suuntaan, jonne olen matkalla. Hiljennän huomaavaisen hiljaa itselleni arvokkaan vanhan herran viereen. Yksi harvoja vanhoja urheilumiehiä, joita ei vain voi ohittaa vaihtamatta muutaman sanan. -"Miten olet voinut viime aikoina", kysyn mieheltä, jonka maraton ennätys taitaa olla 10 minuuttia parempi kuin minun tai ehkä se on 15 minuuttia, en tarkkaan muista. -"Kiitos hyvin, olen saanut liikuttua säännöllisesti ja nyt olen menossa hartauteen".  Muutama arvostava sanojen vaihto ja lopuksi vielä kertasin; -"Minkä verran sinulla olikaan ikää?". Tyylikkäästi ja nuorekkaan letkeästi astellen mies vastaa: 86.

                Mietin erkanuttuaemme, että hän on 41 vuotta minua vanhempi. Tulee toive hänen kunnostaan, hänen iässään. Vaatii jo kosolti tuuria päästäkseen noille lukemille, jos se riittää sittenkään. Tavatessani näitä vanhoja ihmisiä tunnen eläväni historiaa. Olen kiinnostunut kuulemaan heidän tarinoitaan, ajatuksiaan. Olen tulossa itsekin ilmeisesti vanhaksi. Huomaan sen joistakin asioista, vaikka koenkin olevani aika nuorekas. 45-vuotiaana huomaan, etten voisi enää harjoitella kuin nuoret kollit. Kroppani ei kestäisi. Siksikin on kiva olla "vain ulkoilija".

                Juoksin eilen aika nopeasti kehkeytyneen idean seurauksena paikallisen järven, Pidisjärven ympäri (tasan 22km) reippaasti. Mukavaa rallatelu reipasta, ei ahdistavaa menoa. Tuuli meinasi vain tehdä kierroksesta hieman haasteellisen. Edellisten viiden viikon isot ulkoilumäärät painoivat lisäksi kintereissä, mutta halusin välillä vähän pidemmästi juosta reippaammin - ainaisen kevyen hipsuttelun vastapainoksi. Ja olihan se kivaa. Viisi viimeistä kilsaa pystyin vielä suunnitellusti lyömään löylyä, vaikka vastatuuli söi siitä kyllä vauhdin pois, mutta kiuas kuumeni kuitenkin hieman.

               Järvenkierrossa kesti 1:42:39. Keskivauhti oli 4:39min/km. Keskisyke hieman tavanomaisia maratonkisojeni keskisykkeitä alempi, 148. Eli sellaista aika helppoa reipasta. Tuo aika tuntui kuitenkin mutu tuntumana ihan hyvältä. Pitikin oikein tarkistaa Garmin Connectin suodattimella, että mihin aikaan olen sen aikaisempina vuosina reippailla lenkeilläni juossut. Seuraavaksi paras oli kahden vuoden takaa, 1:47:30 -luokkaa, eli noin viisi minuuttia hitaammin, samoilla tehoilla.  Ehkä hieman yllättävääkin. Suodatus väli oli 2012-2019 vuodet.

              Tänään sain ilokseni hetkeksi juttuseuraa ollessani palauttavalla ulkoilulenkillä. Minulta kysyttiin miksi pidän "turhana" juosta paljoa 70-80% välisillä tehoilla. Ehkä joku muukin on voinut sitä miettiä, joten kerrataan se tässä. Eli näen, että kevyet lenkit olisi hyvä tehdä pääsääntöisesti ALLE 70% tehoilla maksimisykkeestä. Esim. minulla maksimi (ehkä se vielä on sen) 177 niin 70% on silloin noin 124. Eli 123 keskisykkeellä tai sitä alhaisemmilla tehoilla. Tänään keskisyke oli osittain maastossa juostulla 14,5km lenkilläni 118.
              Mikäli juoksee paljon esim. 75% tehoilla on jalat kaiken aikaa herkästi raskaat, eikä jaksa juosta niin paljon määrää kuin jos juoksisi samat lenkit alle 70% tehoilla. 70-80% väli on puurouttavaa lenkkeilyä. Ja syö paukkuja, sekä rentoutta sitten tehokkaimmilta lenkeiltä, yli 80% tehoista. Tämä on siis filosofiani mielestäni järkevästä harjoittelusta. Toki muistin tälle hyvälle kuntoilija tutulenikin korostaa, että säännöllinen liikkuminen on toki kaikista tärkeintä, ja että aluksi, jos kuntoa ei ole paljoakaan niin on aika vaikea asua alle 70% tehoissa. Tärkeintä on liikkua, hifistely tulee vasta sitten, joka niin haluaa.

              Itse olen ollut jo vuoden katsomatta kelloon lenkeilläni. Jätän sen hauskan lenkin jälkeiseksi hauskaksi. Varmasti tapahtumissa, Karhunkierros 166km:lla ja PUF 171km:lla tulee seurattua, jotta pysyisin paremmin mukana noiden retkien poluilla loppuun asti. Noin pitkät retket tarvivat hieman suunnitelmaa ja suunnitelmassa on kello apuna. Kello lenkkeillessäni ei enää yllätä minua jälkikäteen. On kiva nähdä, että tunne ja data ovat mukavan lähellä kaiken aikaa. Siitä tulee jotenkin selittämättömän hyvä olo. Tavallaan se on palkinto pian 40 000 juostusta kilometristä ja rohkeudesta opiskella itsestä tarpeeksi.

             Huomenna olisi tarkoitus käydä aamuvuorossa ja sitten levätä loppu ilta. On kiva olla välillä perheen kanssa rauhassa. Ehkä voisi myös vähän venytellä. Ensi viikolle on ulkoilusuunnitelmia. Maanantaina on Nivalan Polku ry:n mäkipäivä, jossa tulee ainakin käytyä. Eikä ensi viikon ulkoilut varmaan siihen jää. Sitten, kun siirrytään toukokuulle kalenterissa niin alan keskittyä saamaan jalkani keveiksi huhtikuun tuhdin ulkoilusession jäljiltä. Onneksi siinä on yli kolme viikkoa aikaa keventää. Toukokuussa ei enää kuluttavia ulkoiluja.

             Palataan asiaan! Terveyttä ja liikunnan iloa - siitä se kaikki lähtee!



Onni Vähäaho, Nivalassa 20.4.2019 

lauantai 23. maaliskuuta 2019

KEVÄ PEPPI

              Yksi mummu huokaili "akkojen viikolla", että; -"pitääkö ne sateetki laittaa naisten syyksi. Kaikki vaan kaajetaan meiän kontolle" - ja päälle sangen hyväntahtoista naurua. Kenties lähes sata vuotta tasa-arvotonta maailmaa katsoneena voi sille jo kenties nauraakin. Sanontoja on naisista, ja naisten nimistä lukuisia - sanontoja, jotka viittaavat erilaisia asioita ja ilmiöitä naisten piikkiin. Yksi sanonta tuli tänään mieleen, kun seisoimme Nivalan Polku ry:nä KEVÄ PEPIN tapahtumaa läpi vieden sateessa ja vinhassa tuulessa noin kolme tuntia. Tuli ihan nimi Esteri mieleen, sillä sen verran vettä saatiin päällemme. Sadetta piteli noin kolme ensimmäistä tuntia tapahtumasta. Oikeastaan koko sen ajan, jolloin väkeä oli paikalla.

                Aina ei käy tuuri säiden kanssa. En ihmettele, että lähes kaikki jäivät koteihinsa. Tiet olivat kuin luistinradat ja kymmenen sekuntia ulkona riitti tekemään sinusta uitetun koiran. Siihen pari lämpöastetta ja tuulta seitsemän metriä sekunnissa. Ei houkuttelevin resepti. Silti kahdeksan uskalliasta saapui paikalle ja heidät ilolla vastaanotettiin, sekä parhaamme mukaan kestittiin. Heistä viisi uskaltautui ripustamaan numerolapun ja haastamaan itseään 7km matkalla kelloa vastaan. Reitti oli kovapohjainen, mutta pinnaltaan suttaava, eikä kovin reiluille sivuaskelille ollut varaa, jos halusi pysyä upoutumatta. Kävin aamulla reitin kiertämässä ja ajattelin, että saisin itse tehdä hyvän juoksun, jos meinaisin tuossa kelissä 34 minuuttia alittaa. Onneksi olin tänään kellossa, enkä juoksemassa. Sopii paremmin minulle.

               Lähtöä edeltävää 15 sekuntia on aina kiva katsoa. Siinä on sopiva miksaus odotusta ja jännitystä. Viivalla oli neljä miestä ja yksi nainen. Oli etukäteen selvää kuka tulee metsästä takaisin ensimmäisenä. Tänään 18 vuotta täyttänyt Lasse "Rock" Raudaskoski oli kisan selvä suosikki. Arvioin Lassen menevän konstikkaalla kelillä noin 32minuutin aikaan, ehkä vähän yli. Vauhtia olisi vaikea pitää, kun askeleen alle laitettava voima valuisi läpi suttauksen myötä. Kuulin tietoa, että 500m kohdalla Pasi Laulumaa oli vain 10 metriä Lassen takana. Kuulosti uskaliaalta alulta.

              30 minuuttia lähdöstä mies metsästä putkahtaa pitkän loppusuoran päähän. Lantio korkealla "Rock" aloittaa lyönnin kohti maaliviivaa. Metsässä maitohappoja vastaan taistellut nuorimies saa nyt pitoa alle ja hahmo tulee kovaa kyytiä maalia kohden. Kello näyttää lukemia 31:18, kun "Rock" ylittää maalilinjan. Huikea aika päivän reitillä. Iso-Sydänmaan reitti on joka päivä erilainen. Tänään ei helpoimmasta päästä, joskaan ei hankalinkaan.

              Naisten sarjan voitto menee ajalla 47.05 Pirkko Ekdahlille. Kelpaa yrittää. Saa siinä juosta. Kaikki olivat lopulta tyytyväisiä juoksuunsa. Miesten sarjan voittaja (Lasse juoksi 2000-luvulla syntyneiden sarjassa), vasta reilu parikymppinen Pasi Laulumaa kellottaa ajan 37.33. Talven juoksematta ollut nuorimies omaa potentiaalia. 3300m armeijan Cooperin testissä ei ole ihan tavallista kauraa kaikille. Moni tekee oman ennätyksen. Mehu maistuu keksien kera. Urheilu kannattaa aina. Kellon kanssa tai ilman. Ja meillä NIVALAN POLKU oli jälleen ilo tarjota ihmisille mahdollisuus liikunnalliseen ajanviettoon. Ollaan kuulolla.

              KEVÄ PEPIN TULOKSET TÄSSÄ.


               Lopuksi. Sain eilen kuvan kesältä 1989.

          30 vuotta tuosta. Kyllä elämässä oli kaikki auki tuossa kohtaan. Huikea matka tähän pisteeseen. Tuohon kuvaan täytyy palata kenties seuraavan 30 vuoden päästä, jos olen niin onnellinen, että sinne saakka pääsen. Nostalgista.

          61 päivän päästä alkaa Karhunkierros retki. Kaksi kertaa komea Koilismaan legendaarinen reitti. 166 kilometriä. Huh, huh. Saa nähä riittääkö kunto, mutta mukava lähteä sinne maisemia taas ihaileen ja viettään laatuaikaa. Parasta on elää hetkessä ja se on sitä parhaimmillaan poluilla. Tapahtumassa tavoitteeni on (edelleen) nauttia sekä viihtyä. Jokainen kuljettu kilometri otetaan ilolla vastaan, mutta ei murehdita taakse jääneitä tai mahdollisesti käyttämättä jääviä. Ei mopolla mahdottomia.   


Onni Vähäaho, Nivalassa 23.3.2019

tiistai 9. lokakuuta 2018

KAAOS

                 Meren ulappaa reunustaa iso mäkinen ja kivikkoinen ranta. Kaveri seisoo mäen harjalla ulapalle päin, välillä olan yli vaivihkaa taaksensa katsoen. Takana toinen tuo kotiinsa rakennuskiven ja lähtee enempiä ihmettelemättä hakemaan lisää kiviä. Mäen harjalla seisova kaveri käy samantien anastamassa uutteran lajitoverin kiven. Sen jälkeen taas rosvokaverin sama feikki tuijotus ulapalle päin jatkuu ja tätä jatkuu ties kuinka kauan. On kyse pingviini lajista ja avaraluonto ohjelmasta. Samalla kerrotaan myös, että uroksien vartioidessa yhteistä kotipesää käyvät naaraat tekemässä kauppaa pesäkivistä tarjoamalla seksipalveluja vastineeksi yksinäisille uroksille. Uskolliset urokset eivät tästä tiedä mitään. Sitä ei kerrottu miten naaraat käsittelevät syyllisyyden tuskansa vai kestävätkö kävellä päivästä toiseen väli arkana takaisin pesälle, maksettu kivi mukanaan.         

                 Suuri lauma eläimiä pienehköllä alueella antaa kaaosmaisen vaikutelman. Monilla eläinlajeilla meno onkin aika brutaalia, kun vaikkapa hyljeurokset taistelevat haareminsa puolesta. Yläkroppa hampaaniskuja täynnä he pääsevät sitten bylsimään ehkä jopa kahdenkymmenen naaraan kanssa. Tuo voi täyttää jo pervommankin fantasiat?

                Kaaosta on montaa sorttia. Myös pimeyden voi nähdä kaaoksena. Lähdet aamulla töihin - on pimeää. Tulet iltapäivällä töistä - on pimeää. Kahden pimeän välissä voi alkaa voimaan pahoin, jollei vintiltä tuoteta positiivisia ajatuksia kulkijalle. Tänä teknologian aikana ihmisiltä katoaa olennainen asia - keskittyminen hetkeen. Työ on monilla (lähes kaikilla) hektistä ja pilkottua. Vapaa aikakin on monilla sinkoilua täynnä. Lyhytkin pysähtyminen voi alkaa tuntumaan vaikealta. Milloin olet viimeksi lukenut antaumuksella tunnin tai enemmän? Suosittelen. Jokaisen on hyvä pysähtyä säännöllisesti. Kukaan ei kestä loputtomiin suorittaa fyysisesti eikä henkisesti.

               Tänään on 74 päivää siihen, kun päivä alkaa taas pidentymään. Tykkään positiivisuudesta ja nautin siitä lahjasta. Nautin elämästä ja siitä, että aina on mahdollista nähdä valoa, vaikka omassakin elämässä on ollut paljon viime aikoina haasteita. Ja jos joku nyt luulee niiden tarkoittavan kesken jääneitä kisoja, on pihalla kuin lumi-ukko. Elämän todelliset haasteet eivät mielestäni saa olla harrastuksessa vaan harrastuksien pitäisi tukea elämän haasteissa jaksamista. Uskon, että juoksu antaa minulle voimaa.

               Suomen pisimmän polkujuoksun loppumisesta kohdaltani on aikaa nyt reilu kaksi viikkoa. Olen alkanut palautumaan varsin hyvin. No, löysää hölkkää/etenemistä vajaa 18 tuntia. Retkeilyotteella etenemistä. Ei mitään raastoa tai väkisin yrittämistä. Voimia oli vielä lopettaessa vaikka kävellä pidemmästikin, joten palautumisen hyvä sujuminen on lopulta aika loogista. Ylipitkä kevyt lenkki enempi kuin rankka kisa. Toki en halua millään tavoin vähätellä sen vaikutusta tai merkitystä, mutta en toisaalta buustatakkaan.

               Henkinen palautuminenkin on edennyt kivasti ja ilmoittauduin tänään NUTS Karhunkierroksen 166km matkalle, eli Suomen toiseksi pisimpään polkujuoksukilpailuun. Ensi kaudellakin toinen kisani on sama kuin tänäkin vuonna eli ns. PUF171km, Suomen pisin polkujuoksukisa, joka juostaan ensimmäistä kertaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksun yhteydessä 16-17.8.2019. Ilmoittelemme aikatauluista lähiaikoina lisää.

               NUTS Karhunkierroksen ilmoittautuminen on ollut auki nyt vajaa kolme tuntia ja listoilla on jo 2200 nimeä! Eli melkoinen kaaos taas tulossa Kuusamon Rukalle, mutta hauska kaaos. Kiva päästä taas kokemaan upeat maisemat ja kisan kiva taika. Lähes yötön yö oli viimeksikin upea kokemus juosten. Koitetaan päästä ensi vuodeksi taas parempaan kuntoon niin saatan jopa päästä jommassa kummassa - tai ehkä kummassakin - maaliin. Tavoitteita on hyvä olla, kunhan ne ovat vain juoksutavoitteita.

                Nautin nyt tehdessäni osittaista työaikaa. Ehdin elää paremmin elämää, joka meille kaikille on annettu elettäväksi. Rahakin tuntuu riittävän jopa paremmin kuin ennen, kun sen käyttöä joutuu nyt tarkemmin tarkkailemaan. Luulenpa, etten palaa enää koskaan 100% työhön. Sen sijaan edelleen vähentäminen on kyllä vaihtoehto. On ihanaa, kun voi keskittyä elämään enempi hetkessä ja pysähtymäänkin välillä. Itsellänikin on tarkoitus lisätä lukemista ja syventää näin keskittymiskykyä, joka meillä kaikilla on tässä hetkitsessä arjessa vaaravyöhykkeellä.

                Mukavaa syksyn alkua! Nauttikaa väreistä ja lähellä olevista ihmisistä ja liikkukaa sisäisen äänen mukaan - joko vähän tai vähän enemmän!



FLASHBACK reilun viiden vuoden takaa!!!


Onni Vähäaho, Nivalassa 9.10.2018

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

PEP57km REITTI 25:TTÄ KERTAA

                    On kulunut kahdeksan päivää NUTS karhunkierros 168km kisan keskeytyksestä 112km kohdalle. Se oli tärkeä oppi reissu, vaikka en maaliin asti päässytkään. Se antoi paljon vastauksia mihin siellä kannattaa keskittyä ja mikä siellä toimi. Oikein hyvä reissu ja paljon, paljon hyviä muistoja. Upeita ihmisiä - ennen kaikkea sisältä.

                   Ultrajuoksun jälkeen on hyvä levätä paljon ja tehdä muita asioita, antaa kropalle aikaa palautua, korjata osumia, menetyksiä ja vajeita. Toipumisaika on yksilöllistä. Minäkin lepäsin vähän aikaa, mutta aivan liian vähän aikaa. Olen ollut kaiken aikaa tietoinen siitä. Luotan kuitenkin samalla kropan viesteihin ja elän illuusiossa, jossa ajattelen tunnistavani kroppani merkit. En voi kuitenkaan mitenkään suositella tapaani palautua 18 ja puoli tuntia kestäneestä ultrajuoksukisasta. 

                    Tässä minun palautumispäiviä


La 26.5.     NUTS karhunkierros päättyy n.klo.6.30 aamulla.
Su 27.5.     LEPO etureidet ihan tulessa. Sormet liikkuu,
                   mutta vasemman nimetön on hellä.
Ma 28.5.     Pyöräilyä 23,3km
Ti 29.5.       Yhdistelmä palauttelua:
                    Pyöräily 7,5km + Kävely/Hölkkä tunnustellen 12km +
                    Pyöräily 7,5km
Ke 30.5.      Normaalia kevyttä tie/polkujuoksua 13,6km
                    Toipumaan päin. Etureidet edelleen kankeat,
                    mutta kipu vähenee.
To 31.5.       LEPO
Pe 1.6.          9km juoksua. Selkeästi parempaa, vaikka edelleen
                     juoksu kangistuu ja väsyy tosi nopeasti.
                    Toipuminen tuntuu etenevän kuitenkin vauhdilla.
La 2.6.        Yhdistelmä retkeilyä: Pyöräily 7,3km +
                    Vaellusta 10,7km + Pyöräily 7,3km



                       Tänään jäi sitten selkeästi aamulääkkeet ottamatta, kenties myös eilen illalla. Lähdin katsomaan PEP57km kuntoa ja selvittämään voinko millä tavoin hölkkä/kävellä tuon maineikkaan reitin palautumattomana. Eli aina nyt yhden PEP57km reitin kiertää milloin vain - mentaliteetilla. Syksyllä pitää kiertää kolme kertaa, joten yksi kierros pitää milloin vain.. lähes.

                   Olimme sopineet että Tuomas "Gebre-Bolt" Ahola tulee hakemaan minua klo.5:45. Otin nämä eväät mukaan.
                   Juomapuolelle litran vettä, litran 50% mustikkasoppaa ja 1,5 litraa Gatorade urheilujuomaa. Olin valmis urheilemaan 3,5 litran nesteiden ja ylläolevien eväiden kera. Ennen kuin unohdan niin ylläolevasta kuvasta meni kaikki geelit, 2½ elovena patukkaa, Snickers ja lähes kaikki suolasalmiakit ja kourallinen suolapähkinöitä. Lisäksi 2tbl magnesiumia ja 3tbl suolatabuja. Palataan juomamenekkiin itse kertomuksessa.

                   Muutamaa sekuntia yli klo.6:00 käynnistämme kellon. Jaan livepäivityksen Nivalan polkuyhdistyksen whatsapp -ryhmään ja vaimolle. Laitan livepäivityksen kestoksi 8h, joka on ajateltu kestomme tänään reitillä. Livepäivityksen jakamisessahan jakajan profiilikuva liikkuu kartalla realiaikaisesti, ollen ikään kuin gps-seuranta pallukka (ei toimi Nokian puhelimissa). Viime vuonna PEP2017 tapahtumassa 57km matkalla 8h alitti naisten sarjan mukaanlukien vain neljä juoksijaa, joten ryhmän koon pienuutta voi kysyä itseltään peilistä. Pahoittelen, että kävely ryhmä peruuttiin, mutta syy siihen oli, ettei siihen ollut tällä kertaa ilmoittautuneita, niinpä läksimme Gebren kanssa hölkkäretkelle.

                    Alun kilometrejen reittiä on tuunattu ja matka kävi iloisen helposti. Olkootkin, että reppu juomineen, eväineen ja varustuksineen painoi 5,4km. Tämä oli ns. Non-Support retki, jossa ei ollut huoltoa, ei omaa, eikä autettua vaan kannoimme kaiken ajatellun mukana. Reppu kyllä tuntuikin todella painavan, mutta sykkeet pysyivät kivasti alhaalla. Leposykkeet ja lenkkien alkujen sykkeet on jo palautuneet. Olen ns. pintapalautunut.

                    Alun kilsoilla Gebre muistelee Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivalan upeaa biisiä Iso-Sydänmaanreitistä. Se pitikin kuunnella uudestaan heti kotiin päästyäni. Keijon monilahjakkuutta ihasteltiin, sekä hänen lajifanaattisuutta. Keijo ei ole vain lahjakas vaan älyttömän uuttera mies, joka on tehnyt uskomattoman työn nyt juoskemamme reitin eteen. Monia uutteruus muistoja, hauskojakin, kertailtiin matkan edetessä.



                    Eka 10km meni aika odotetusti. 67min. Keskari 6:43min/km. Takana jo osa Lorvinlinjan aika teknistä baanaa. Siitä ei oikein kukaan tykkää, mutta kuuluu asiaan. Osa historiaa. Juoksu tuntuu sujuvan mukavan helposti ja tunnelma on oikea, retkimäinen. Sykkeet alkaa kuitenkin nousta hieman normaalia ylemmäs, muttei mihinkään ylenpalttisiin lukemiin, kertoen vain, että palautuminen on vaiheessa ja muistappas nyt ottaa kevyesti.

                    Pesäneva ylitetään nätisti. Juostaan kaiken aikaa 7:00min ja kävellään 1:16min. Eli yksi setti 8:16min/km, joka on sama kuin 8 tunnin aikaan tähtäävä keskivauhti. Ollaan jänistä pari kilsaa edellä, eli reilu 16minuuttia ja ero jänikseen kasvaa. Meno on tasaista, eikä jäniksestä taida olla tänään meitä kiusaamaan. Tosin jänis ei pidä kusi taukoja saati käy pusikossa ja sen ääritasaisuus ja kestävyys on monesti jouduttu myöntämään viimeistään paluupuolella Lahnajärven vetisissä kohdissa.

                    Susilehdon upeita maisemia ihaillaan, tai lähinnä kalliota. Ympärille tehtiin hakkuita pari vuotta sitten. Gebre jää hetkeksi polun sivuun ja jatkan kotvan yksin. Gebre on 1:14 puolimaratoonari, joten kauaa en joudu yksin juoksemaan. Pesänevantie ylittyy ajassa 2:00h. Keskari on vielä karvan alle 7min/km. Onpas tämä nyt helppoa. Jonkinlainen rutiini kehittyy ja palautuminen nopeutuu, vaikka matkaa palautuneeseen tilaan toki vielä on hyvänlaisesti.

                   20km kohdalla aikaa on mennyt 2h 22min 57sek, eli keskari oli siinä kohtaa 7:09min/km. Hieman tuon jälkeen, Pienen Suojärven maisemissa, heitän Gebrelle, että tämä retkihän saattaa olla ohi jo 7,5 tunnissa. Sitä arviota Gebre vähän siinä koitti toppuutella, eikä se aivan vakava arvio ollutkaan.

                   Reitin takaosassa oli yllättävän paljon peitteisyyttä, joka hidasti ja vaikeutti menoa. Maa oli kuitenkin kuivaa, enkä muista ihan hetkeen näin kuivalla kelillä takaosaa juosseeni. Ehkä pepissä 2015. Hieman ennen Saarista ja Mustajärveä törmättiin melkein hirven takamukseen, sillä niin me kuin hirvikin, huomasimme toisemme vain noin 20 metriä ennen toisiamme. Upea näky ja sulavaa oli kaverin meno. Hieman vihreinä jatkoimme kohti Syyryä, ylittäemme mm. uuden hakkuu-aukean Varjolankankaalla.

                  Syyryn seinänousu oli totun jyrkkä ja armoton. Todistettavasti vain Jarmo "Hönky" Honkala on mallikkasti että ahnaasti juossut sen ylös saakka. Syyryn tie ylitettiin ajassa 3:15h. Kiva retkivauhti. Sikojärven rannassa jaksoin taas muistella Ruokolaisen kevyttä menoa ja kengän pohjien esittelyä kantapäiden noustessa puoleen takareiteen. Puolivälin (n.29km) kyltille tultiin ajassa 3:41h. Eli tasaisen taulukon mukaan retkellä menisi vain 7:22h. No ei kai sentään niin nopsaa? Vaikka puolivälin kyltti on hyvä mittari. Raskaampi puolisko on jo takana joten, jos on voimat jakanut oikein, pitäisi jälkimmäisen puoliskon tulla vähintään yhtä nopeaa. Eka puoliskalla on tuoreempi ja raskaampi polku. Paluu puolella on väsyneempi ja helpompi baana. Aika fifty-fifty.
                 Gebre meni välillä vetämään. Mies veti tämän retken noin 100 sykkeillä. On se älyttömässä kunnossa! Kyllähän juoksijan ja hölkkääjän ero on aika selkeä ja niin sen pitääkin olla. On kunnia saada olla samoilla lenkeillä juoksijoiden kanssa. Niiltä aina jotain oppiikin. Kiitos taas Gebre! Muistin aikana.

                  Helpolla baanalla oli tosiaan vähän helpompaa, vaikka edeltäneellä raskaalla pätkällä olin tuntenut jalkojen väsyvän normaalia nopeampaa (ompa kumma). Hyvä merkki sen sijaan oli, että helpoilla pätkillä tuollainen noin 6min/km vauhti oli aika helposti saavutettavissa ilman yrittämistä. Retkiotteella.

                  Juoksin useita kilsoja Gebren takana, kunnes hän hieman Pykyn jälkeen jäi tsekkaamaan paljonko juomaa olisi jäljellä. Juoksin taas kotvan yksin. Ja huomasin kuinka teknisemmissä kohdin käsky vintiltä ei aina mennyt alkuperäisenä jalkoihin asti ja aloin kompasteleen. Sitten lopuksi kaaduin ja naarmutin aika huolella vasenta sisäreittä. Aika reilusti sieltä aluksi tuli verta, mutta hyytyi se lopen. En oikein likasessa ympäristössä vihtinyt sitä alkaa operoimaan. Tulihan se siinä mukana, mitä nyt aina piti hampaita kiristellä, kun siihen joku oksa osui.

                   Gebrellä oli jotain energian imeytymisongelmia ja hän niitä joutui hieman siinä ratkomaan. Niinpä taasen olin vähän karkuteillä. Maraton tuli täyteen ajassa 5:23:30.  Keskivauhti oli 7:40min/km. Pian Gebrekin tuli taas kantaan ja vieläpä sangen hyvävoimaisena. Ruisleipä oli tehnyt nannaa. Se olikin hyvä, sillä edessä oli ihan kostea Pesäneva paluupuolella ja sen perään viisi vastamaa kilsaa kohti Koppelokangasta.

                   9km ennen retken loppua Gebre hyppäsi taasen puskareissulle. Ite en laiskana miehenä vihtiny kuin kerran kusasta koko reitillä. Juomaa oli 3,5 litrassa aivan liian vähän. 1-1,5 litraa ois saanut olla enemmän. Non-Support meininki laittoi kuitenkin uskomaan toisin. Arvio vähän heitti, vaikka juoma kyllä riitti, mutta naftisti sitä oli. Ja niin tuntui olevan Gebrelläkin. Hölkkäilinkin siinä sitten pari kilsaa yksikseni. Ja mikäs siinä oli hölkätessä, kun polku alkoi kääntyyn myötämaahan, sekä se selkeni. Helpoilla pätkillä hölkkä tuntui olevan siis ihan jees tasoa.

                  Säästelin vähän viimeselle kuudelle kilsalle vettä ja jaoin sen Gebren kanssa. Nämä retket on aina yhteispeliä ja usein niillä pieniä haasteita sattuu. Loppu oli kosmetiikkaa. Ei erikoista, jollei siksi laske runsasta määrää retkeilijöitä, joita tuli sankoin joukoin vastaan. Reitti on nyt todella in. Ja miskipä ei, sillä etenkin sen perhereitti-osuus on varsin hyvin kuljettavissa.

                  Lumpeen lehdet unohtu bongata/näyttää Vinnurvaojan ylityksessä, mutta vielä ehditään. Perillä oltiin ajassa 7:25:38 (Gebre puoli minsaa aikaisemmin). Keskivauhti 7:41min/km ja keskisyke 130 (palautumattomat lihakset joutuu käyttämään enempi energiaa päästäkseen eteenpäin). Tämä oli järjestyksessään 25.kerta tällä reitillä. Kiva reissu. 3-4 tuntia piti tavallisen tavan mukaan hieman "keräillä" reissun jälkeen, mutta nyt on olo taas ihan jees.

                 Ensi viikon voisi ottaa kevyemmin (heh,heh,hah,hah), sillä tälle palautusviikolle tuli lopen juoksua 92,5km, pyöräilyä 29,6km ja vaelluskävelyä 10,7km. liki 16h liikuntaa. Ehkä tämä jonkinlainen sairaus on, mutta ompahan tässä sairaudessa ainakin lystikästä olla. Eikä nytkään oo ensimmäistäkään vammaa vain lihakset on enempi ja vähempi jumissa sieltä täältä.

                 Mukavia reenejä ja terveyttä kaikille! Lopuksi mielenkiintoinen video NUTS karhunkierroksen talkootyöntekijän silmin. Ultra Trail Tourin viime vuoden voittajan, Juuso Simpasen näkemänä:




Onni Vähäaho, Nivalassa 3.6.2018