LI COSMOS GO and BEKELE EL´MANKI

             Iso-sydänmaanreitti. Äitienpäivän aatto. Pyssymäki. Vaellusreitin lähtöpaikalla puhelin piippaa. Manki etsii lähtöpaikkaa, Bekelellä ei tule nestettä letkusta priimanoloisesti pakatusta repusta. Ilmassa on sangen tyypillistä hajatapahtumaa. Otan rauhoittavan osan kolmiossa. "-Ei mitään kiirettä, ei me olla jäniksen selässä, eikä tämä ole minuutilleen milloin lähetään". Toimintaan tämä ei näytä vaikuttavan. Tähän olen tottunut viime vuosina muissakin ympyröissä. 

            Edessä 56km suoperäistä vaellusreittiä tai voi sitä isiriksikin kutsua. Manki sitoo kengännauhoja minusta sen näköisesti kuin niillä tarvitsisi siirtyä vain puistonpenkiltä jätskikiskalle. Kerron Mankille yhden ultrapolkujuoksun salan: "-Kengännauhat voi laittaa joko kiinni tai kiinni". Tarkensin sen tarkoittavan, että nauhojen viimeinen solmu on hyvä kiristää varmasti niin lujalle, ettei nauhat voi aueta. Ei päästä kuin tunti pari, kun huomaan jo nauhojen uudelleensitomisen alkaneen. Ne näytettiin siis laittavan vain kiinni. 

            Aiemminkin on tullut oltua tällaisen pidemmän juoksun veturina. Siinä roolissa sitä koittaa skannata, miltä letkan ilme ja kehonviestit näyttävät. Huomaan Mankin jäävän herkästi vähän jälkeen. Himmailemme vähän välillä ja kävelypätkillä Manki sanoittaa kuitenkin kaiken olevan hyvin. Pohdittiin Bekelen kanssa yhdeksi syyksi meidän huonoja juttuja. Moni muukin olisi jättäytynyt taaemmas. 

            Lahnajärventiellä Bekele ja Manki jäävät jotain säätään ja otan tilanteesta pienen ilon irti ja nostan huviksi vähän vauhtia, mutta vain sillä tavalla, että näen miehet aina taaksepäin katsoessani tulossa taustalla matkan päässä. Yksi uusi leveähkö oja 12km kohdalla. Poikastaa. Hyppään ojan yli enempiä miettimättä. Loikka riittää. Tehostan asiaa pinkaisemalla hetken aikaa vähän reippaampaa ravia. Lopulta isolla ja märällä suolla letka on jälleen koossa. 

             Pääasiassa mennään Bekelen kanssa kahden, sillä Manki on liki koko ajan hieman jäljessä. Välillä odotamme ja vaihdamme sanasen jos toisenkin Mankin kanssa. Bekelen kanssa jutellaan monenlaisia asioita. Bekele on idolini jo siitä ajasta alkaen, kun hänet tapasin, muistaakseni vuonna 2012. Bekele tunnetaan miehenä, joka on viettänyt satoja ja taas satoja tunteja reitin eteen uurastaen. En tiedä voidaanko hänelle antaa koskaan tarpeeksi arvostusta. Minusta ollaan velan puolella. 

            Reilun 16km jälkeen päästään eka huoltoon, jossa meitä huoltaa isompiakin huollettavia (Valmet) huoltamaan tottunut ystäväni. Hetki Askon kanssa raatataan ja täytetään vesilötköt. Kotva tämän jälkeen Manki oli sanoittanut vartalonsa keskialueen haasteista. Tämä taas heijastui lisääntyvänä jättäytymisellä tai jäämisellä. Bekele menee jossain kohdassa nurin. Minä olin mennyt jo kerran aiemmin. Mietittiin, ettei kaatumiset ei sais mennä tasan, muuten joudutaan kiertään toinen kierros, jotta saadaan tietää kumpi kaatui useammin. Pian siirryn 2-1 johtoon tuossa. Ja kohta taas 2-2. Niin mennään pitkään kunnes tilanne on minulle 4-3. Palataan tähän myöhemmin.

            Pelastuspiste 4 ja takana ei näy kuin Keijo. Huudan Keijolle, että voi mennä edeltä, jos hän jää odottaan Mankia niin lupasin kävellä, kun saavutan edessä matkaavan takalenkinkierto porukan. Kallenlammen jälkeen letkan saavutankin. Ryhmän imukas vauhti yllättää. Siinähän sai kuitenkin ihan tulla kävelemällä, jotta pysyy perässä. Bekele ja Manki saavuttavat meidät reilun kilometrin jälkeen kiinni, hieman ennen Syyryä. Neljä tuntia takana ja morjestetaan kunnolla Syyryntiellä n.25km kohdalla ja otetaan yhteiskuva. Manki manaa jalkojen kipuja. 

Takalenkin viisikon sekaan päästiin kuvautumaan
 

            Lähdetään erittäin hitaalle, reilun viiden kilsan pätkälle ennen isoa huoltoa. Tuohon matkaan meneekin taas yksi tunti lisää. Aika paljon kävellään. Manki jää silti. Minua huolettaa, miten vaikeaa Mankilla näyttää ja kuuluu olevan. Pidän tuossa kohtaa (30,5km pelastuspiste 6) isossa huollossa liki mahdottomana, että Manki pääsisi perille. Loppu on kova, jos jalat on muusina. Helpot pätkätkin on vaikeita, kun esim kova tie on myrkkyä, vaikka ei sitä paljon ole tuolla tarjolla. Ehdotetaan Bekelen kanssa Mankille tulemista perästä omaa vauhtia. Manki käärii sätkää ja pohtii asiaa. On aina kova ratkaisu jättää ketään letkasta, mutta tuossa kohtaa oli oltava Mankille rehellinen, että oma vauhti oli nyt hänelle parempi kuin roikkua jalat muusiksi menneessä ryhmässä. Ajattelin, että hyvällä lykyllä Manki pääsee P7:lle (40km) tai P8:lle (45km). En uskonut, että maaliin saakka.

 Puoliväli Manki, Bekele, Cosmos

            Iso huolto on iso. On valmista paistettua makkaraa jota sponssi tarjoaa tutulla leveällä hymyllään. Hienoa sakkia kaikki tämä. Suklaata, sipsiä, pullaa, kahvia. Näihin pisteisiin voi vaikka kangistua, sillä sisältö on helposti koukuttavaa. Kiitos!

            Manki jää sauhutteleen. Jatkamme Bekelen kanssa matkaa kahden. Ote ja vauhti on ok. Jatketaan keskustelua naisista ja muista keskeisistä asioista elämässä. Eli ns. miesten juttuja. Puhutaan myös reitistä ja Pykyn ukko tervehtii.

Pyky 35km
 

            42km kohdalla Bekele manaa jalkojen olevan jo heikossa kunnossa, mutta usko maaliin pääsyyn hipoo sataa. Tuo on helppo ostaa. Mestari tuntee itsensä. Reitti vie suolle. kävelemme sen yli. Pian tulee seuraava suo ja lopulta P8 ja jälleen Asko. Asko on ollut tänään joka paikassa. Kerron huollossa Bekelelle, että menen kohta puskaan ja tuun sitte perästä. Puskassa kestää ja Bekele karkaa ehkä 600-700m päähän. Saavutan Bekeleä hetken päästä sen verran, että jaksan huutaa: "-Juokse vaan, mulla kulkee hyvin". Ja Bekelehän perhana alko latomaan! Pian alkoi etumatka kasvaa, vaikka minun kello näytti liki koko päivän parhaita kilsa-aikoja. Juoksin 20 minuuttia putkeen, mutta jäin koko ajan lisää. Palasin hölkkä/kävely -rytmiin takaisin. 

            Olin tyytyväinen siihen, että pystyin kiristämään vauhtia ja homma tuntui olevan hyvin hallussa. Minua huvitti, miten Bekele katosikin noin helposti maisemaan. Tuli isoja aukioita, rajalinjoja, mutta missään ei enää näkyny Bekeleä. Mestari...Legenda. Perhereitillä ohitin pari vaeltajaa. Reilu kilsa ennen maalia Bekele käveli yhtäkkiä edessäni. Bekele oli sitten ottanut ilmeisesti maalivahdin pois ja tasoittanut kaatumiset ja sitten karannut vielä 6-4 selvään voittoon. Onnittelen! Lopulta tulimme maaliin Bekelen kanssa yhtäaikaa. Koko homma otti aikaa 9h18min. Tämä meni 11 minuuttia edellistä vuotta nopeammin.

Cosmos ja Bekele maalissa
 

           Päivän kovimman yllätyksen koen jo kotia saavuttuani. Manki teki sen sittenkin!!! Manki oli saavuttanut maalin ajassa 10h20min. Isot onnittelut! Olisiko Suomella isompi maapinta-ala, jos Manki olisi elänyt 80 vuotta aiemmin? Kova soturi. Takalenkin viisikko oli kasvanut kuusikoksi matkalla. Aluksi ajattelin, että siellä oli ultraäänessä löydetty jotain, mutta kyllä kuudes jäsen oli tullut lopulta sivusta.

            Itselleni kierros oli nykykuntoon nähden täydellinen. 45km nöyrästi ja vimppa 11km hieman kiristäen. Tästä jäi hyvä maku suuhun. Tämä oli itselleni 51.kierros tätä reittiä. Viihdyn täällä, etenkin kysyttäessä jälkikäteen.

           Kiitos päivästä. Tämä kaikki tapahtui 10.5.2025.   

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.5.2025   

IDEA - 50. KERTA

                   Epäinhimilliset päähänpistot ovat peruja ultrajuoksuharrastukseni aktiiviajoilta. Vaikka ne ajat ovat vajaa kaksi vuotta sitten jo taakse jäänyt juttu, puskevat ne vielä aika ajoin esiin. Toissa aamuna herätessäni sain idean. Tai sanotaanko IDEAN. Lähteä nyt pyöräilemään sydänmaiden metsäautoteille yli 80km pyörälenkki. Ikään kuin se olisi jo yksistään tarpeeksi hullua, oli mulla repussa kaksi litran vesipulloa ja yksi puolen litran ns. ”lötköpullo”.

                  Vein toisen vesipulloista Iso-Juurikan pohjoispäässä olevan syrjäisen metsäautotien päähän. Tuosta lähtee polku Pykyn autiotuvalle ja toiseen suuntaan on 20km Pyssymäelle ns. Iso-sydänmaanreittiä. Aivan, ajatuksena – tai IDEANA – oli viedä seuraavaa (!?) päivää varten vesikätköjä. Toisen vesipullon, sekä tuon ”lötkön” vein Pesänevantien ylitykseen, pelastuspiste 3 lähistölle. Tuosta on Pyssymäelle vastapäivään reilu 16km.

                  Pyörälenkin loppupuolella tunsin mm. pohjekramppeja. Ihmekö tuo, sillä en ole juuri noin pitkiä pyörälenkkejä tänä vuonna tehnyt. Pääsin kuitenkin kotiin. 82,6km ja 3h38min. Mojova lenkki siis, ihan omastakin mielestä. Täyttää määreet: ”pientä hulluutta”. Tuo kun olisikin jäänyt tuohon, mutta tämä oli vain osa vielä isompaa plääniä. Jo seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä hakemaan jalkaisin nuo vesikätköt. Tarkoituksena oli kiertää Iso-sydänmaanreitti vastapäivään, normaalista kulkusuunnasta poiketen. Tämä olisi minulle 50.kerta tuota haastavaa vaellusreittiä, jossa on paljon suopohjoista ja osin veden vallassa olevaa polkua. Kaikessa raskaudessaan reitti on samalla kaunis, että kiehtova.

                  Keskiviikko iltana siinä puhaltelin ja mietin, miten selviän tästä. Ja huom! Kaikki ihan omaa hulluutta – ja kaiketi vapaaehtoista. Tunnistin haasteet. Pyörälenkistä herkälle menneet lihakset täytyisi saada jotenkin pelittään. Vettä, suolapitoista energiaa ja magnesiumia. Onnistuin mielestäni tuossa ihan hyvin. Toinen asia ennen seuraavan päivän 56km maastopolkulenkkiä oli osata huomioida vuoden vähät juoksut. Olin juossut tälle vuodelle ennen tätä lenkkiä vain noin 750km. Edellinen juoksulenkkikin oli 11 päivän takaa. Sekin vain 10km, suhteuttaen siihen, että nyt oli matkana 56km vaativaa polkua pitkin.

                  Niinpä minulla oli selviytymissuunnitelma. Päätin hölkätä kerrallaan aina neljä minuuttia ja kävellä sitten sen perään aina minsan, eli edetä viiden minuutin erissä, samaa toistaen, kunnes homma olisi pulkassa. Energiat vaivauduin laskemaan vasta vähän ennen nukkumaan menoa. Latasin Salomonin 12L kisaliiviin energiat vanhasta muistista. Lopulta laskin, että niillä mennään ainakin 11 tuntia. Pääenergiana minulla oli tuttifrutti karkit. Neljä tuttifrutti karkkia vastaa yhtä energiageeliä hiilihydraattien puolesta. Ainoastaan suolan puolesta jää vajaaksi. Toisena energialähteenä oli Elovena kaurakeksi. Yksi kaurakeksi ajaa saman asian kuin neljä tuttifrutti karkkia.

                  Ajattelin lenkin tehojen (sykkeiden) pysyvän siksi alhaisina, ettei minun tarvitse ottaa energiaa ihan sitä määrää, mitä yleensä esim. aikoinani ultrajuoksukisoissa otin. Niinpä päädyin rytmiin, jossa otin 30min välein vuorotellen kolme tuttifrutti karkkia (pari kertaa neljä) ja toisella vuorolla puoli Elovena kaurakeksiä. Juomana oli siis vettä. Puolen litran ”lötköpullossa” oli aina puoli magnesium tablettia/”lötkö”. Lähtiessä minulla oli juomaliivissä kolme lötköä. 20km kohdalta oli määrä täyttää kaksi kulunutta ”lötköä” – niin kuin menikin – ja 40km kohdalta sitten kolme ”lötköllistä” vettä mukaan.

                  Repussa oli lisäksi purkki, jossa oli suola ja magnesium tabuja. Niitä oli määrä ottaa yksi kahden tunnin välein. Buranat oli mukana varalta, jos tulisi menon estäviä kramppeja, jotta saisi itsensä evakuoitua. Ja tietenkin perus turvallisuus jutut, mitä kisoissakin aikanaan vaadittiin. Sidostarpeet, avaruuslakana, puhelin, kortisonia ja omana valintana wc-paperia ja ventoliini.

                  Klo.6.38 käynnistin kellon. Olin jo neljän maissa herännyt. Syönyt puuron ja tehnyt lyhyitä venytyksiä. Olo oli luokkaa ”oumaikaart”. Alku sujui niin kuin ajattelinkin – leppoista menoa ja juomaa + energiaa suunnitelman mukaan. Ensimmäinen tenkkapoo tuli noin 12,5km kohdalla, jossa leveän lahnaojan yli menevä silta oli lähtenyt vahvasta ankkuroinnista huolimatta seilaamaan ja loisti poissa-olollaan. En ollut ihan varma ojan syvyydestä. Katselin siinä vähänkään kapeamman näköisen kohdan ja hyppäsin LÄHES yli. Kehitin kuitenkin sellaisen tekniikan, jossa saan kuitenkin toisen jalan kuivalle, niinpä kastuin napaan asti vain osittain. Matka jatkui.

Kaunis Lahnajärvi 1km ennen loikkapaikkaa

Hyvä kohta testata loikan pituutta?

                  Suolla ja soiden liepeillä oli semi märkää. Muutoin polku oli jopa hämmästyttävän kuiva. Pian kävi ilmi myös, että reitillä oli tolkuton määrä uusia tuulenkaatoja ihan koko reitin matkalta, sekä ennätysmäärä hakkuita, joissa polku osittain katosi. Oli paljon puiden yli tai ali menoja, sekä kiertoja. Myös metsäkoneen tekemiä syviä uria. Trafiikkia oli kosolti. Koska tykkään laskea pitkillä lenkeillä, asetin kelloon yhdeksän tunnin aikatavoitteen. Sitä seurasin matkalla ja tein siitä päässäni tilastoa. Kaikki alle 9min kilsat oli voittoja, 9min alkavat kilsat tasureita ja yli 10min kilsat tappioita. Aluksi oli hyvinkin voitollinen saldo (hah,hah).

                  Iso-Juurikan pohjoispuolen kangasmetsä polulla vähän jopa säikähdin, miten kevyt oli askel. Samalla toppuuttelin vähän itseäni, että eipä aleta keulimaan. Pian tulikin raskaampaa settiä ja meno alkoi puuroutumaan. Märät kohdat oli todella märkiä, mutta edelleen kokonaisuus pysyi kuivan puolella. Nyt on vain niin huono kunto, ettei noita märkiä kohtia pystynyt selviämään ilman, että ne ei olisi näkyneet niiden jälkeen jalkojen reiluna väsymisenä.

                  26km jälkeen siirrytään vastapäivään kiertäessä ns. reitin ”raasto-osuudelle”, joka on vajaa 12km pitkä. Tuolla pätkällä taisi olla suurimmat metsähakkuut ja tuulenkaato haasteet. Tuolla välillä oli myös paljon hajonneita siltoja tai yhden riu´un varassa olevia. Siltoja on tehty paljon, mutta edelleen vajetta on. Reitti lypsi jalat kyllä takaosan raskaalla osuudella ihan huolella. Juosta ei jaksanut kuin siellä täällä. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut.

        Tässä kohtaa oli 30km taivalta takana. Kauniita metsäjärviä (lampia?)

Oma suosikkipaikka reitillä. Tänne tulee mun muistomerkki sitten, kun kuolen. On poikien kans sovittu. Ei enempää siitä tällä kertaa.

                  Suola ja mangesium tabut otin suunnitellusti kahden ja neljän tunnin kohdalla. Kuuden tunnin kohdalla unohdin ottaa, joten otin sitten 6,5h kohdalla kaksi suolatabua ja yhden magnesium tabun. Etenkin kuumalla säällä suolaa haihtuu paljon ja magnesium pitää lihakset vähän stabiilimpana. Hetkellisesti meno paranikin 6,5h kohdalla, kunnes tuli Pesäneva toisen kerran. Tsissus oli märkää.

 

Pesänevan ylityksen ihanuutta alla ja päällä

         Ei kyllä löytynyt jalkoja ei sitten yhtään tuon suon jälkeen. Vasta vimpan neljä kilsaa jaksoin vähän paremmin. Homma meni maaliin lähinnä kokemuksella, joka auttoi mm. oman kropan viestien tulkinnassa pitkässä suorituksessa. Lopulta aikaa meni 9h29min10sek, sekä matkaa näytti kertyvän 56,58km, joten sen verran tuli kierreltyä ja mm. ojan ylityksen hyppykohtaa etsiessä. Keskisyke oli matala, 123, joten onnistuin menemään kevyesti. Muuta vaihtoehtoa ei ollutkaan tällä kunnolla. Kello näytti kuluneen 7889kcal. Se kuulostaa vähän paljolta. Hieman skeptinen tuon suhteen. Yhtään rakkoa ei tullut. Kenkinä Hoka One One Speedgoat 4 Wide. Normi juoksusukat, trikooshortisit ja pyöräilypaita, jossa kätevät selkätaskut.

                  Mitähän muuta… peuran ja karhun jätköksiä näkyi. Metsälintuja. Yksi iso ukkometsokin, sekä käki kukkui komeasti. Paljon sammakoita ja sisiliskoja. Yhtään käärmettä en nähnyt. Varmasti niitä oli, mutta ei osunut silmään. Tämä on parasta aikaa liikkua metsäreiteillä, kun ei ole vielä hyttysiä, ei paarmoja, ei normi, eikä hirvikärpäsiä. Tämmönen reissu tällä kertaa. Loppumatkasta manasin tämän olevan kyllä viimeinen tällä reitillä, mutta se kuuluu tuohon psyykkiseen taisteluun jaksamisen kanssa. Eiköhän sitä vielä tuonne tuu joskus eksyttyä, on sitä sen verran hullu. Tässäpä sitä oli 50 vuoden rajapyykin ns. juhlalenkki (kilsa/vuosi) ja vieläpä muutamalla ekstrakilsalla.

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 17.5.2024

45.Iso-sydänmaanreitin koko kierros

             PEP-tapahtuman jälkeen harjoittelin ihan ronskisti seitsemän päivää tasan kolmen viikon harjoittelutauon perään. Siis suhteessa harjoittelutaukoon. Vajaa 120km taisi tulla juoksua. mm. 26,4km iso-sydänmaanlenkin takaosa kaatosateessa ja liki tulvaisella reitillä. Siitä lihakset tietysti lihasaroiksi. Kolme päivää palauttelua ja sitten kontrollijuoksuna PEP57km (gps-matka 58km). Noin luettunakin aika rohkea plääni. Tietysti täytyy olla vuosien pohjaa ja rutiinia, että lähtee edes tuota toteuttaan, sillä minulla on kuitenkin tarkoitus päättää huonosti mennyt kilpailuvuosi onnistumiseen Kolilla. 

            Aattopäivänä kävin tulevan Pyssymäki Backyard Ultra reitin (6,7km) hölkkään/käveleen kevyesti läpi. Kaksi ajatusta. Tunnustella jalkojen palautumisen edistyminen ja samalla vielä edistää hiukan palautumista. Aika odotettu tuntuma. Sellaista pintapalautumista, mutta tunsin, että näillä jaloilla ei voi hönkiä vaan täytyy mennä sydänmaille nöyränä. Hyvä taktiikka PEP57km kisareitillä onkin, että menee ekat 32 kilometriä nätisti, jotta voi mennä loput 26 kilometriäkin nätisti. Voi kuulostaa humoristiselta, mutta on itse asiassa täysin totta. Sillä liki kaikki saavat todeta 32 kilometrin kohdalla, Iso-Juurikan penkalle tullessa, että jalat on syöty. Mikäli on kuitenkin tullut ensimmäiset 32 kilometriä nätisti ja jalat ovat vielä leikkisät, tekee se hyvää yläkertaan. 

            Kello 7:33 keskiviikko-aamuna painoin PEP57km lähtöviivalla starttipainiketta. Liivissä isoissa kisoissa listattuja pakollisia varustuksia. Lämpötila +7 lähtiessä ja tiesin, ettei se +12 yli nouse, joten hyvä ollakin ensiaputarviketta, takkia sun muuta mukana. Kuten monet tietävät, ensimmäinen kilsa on myötämaahan ja nykyään ihan osin sorastettua, kohtuu nopeaa baanaa. No ok, puru-osuus on vähän pehmeä, eikä niin nopea, mutta sitä ei ole pitkästi. Lisäksi palautuneena vahvuuteni on myötämaajuoksu painavana juoksijana. Kirjoitinko juoksijana (hah,hah). Meno tuntui mukavan rennolta ja vauhdikkaalta, sekä helpolta. Normaalitilassa tällaisella tunteella eka kilsa olisi ollut n.4:45, nyt 5:05. Tämä vahvisti edellisen päivän tuntemusta. Palautumaan päin, mutta ei lähelläkään palautunutta, lihasarkuuksista. 

            Juoksu oli kuitenkin hyvän ja helpontuntuista, joka oli tärkeämpää kuin vauhti, sillä toimintakyky on kuitenkin tärkeintä tällä reitillä, ja etenkin sen säilyttäminen. Liivissä oli ekalle 17 kilometrin matkalle litra magnesium poreella terästettyä vettä. Puoli tabua / 0,5L. Samalla suhteella samanlaista juomaa oli kahdessa vesitäyttöpisteessä. 17km kohdalla ja 40,5km kohdalla. Juoksu jatkui noin 5:15-5:30min/km vauhdilla perhereitin osuuden ajan, eli tuonne lähemmäs kuuteen kilsaan asti. Ihan riittävää vauhtia, sillä minulla oli tähtäimessä noin 7 tunnin kontroloitu juoksu. Verrokkiväliaikoina seurasin tämän vuoden pepissä ajan 7h11min juosseen Heikki Laurilan väliaikoja. Heikki on juossut yli 200km vuorokaudessa ja alle 10 tuntiin vaarojen 65 kilometrin juoksussa, joten Heikin tasaisen tahdin väliaikoja oli hyvä seurata. 

            Juoksu jatkui hyvänä ja Lahnajärventiellä, vajaan 12 kilometrin väliaikapisteellä olin noin ajassa 68:40min. Olin Heikin aikaa noin minsan edellä. Ajattelin, että on se Heikkikin vain juossut hyvää vauhtia. Samalla ehkä aavistuksen hölläsin, kun ajattelin, että vois varman päälle ottaa hieman tehoja vielä alas, jotta varmistaa vahvan lopun = tulla se viimeinenkin 26 kilometriä nätisti. 

            Suo ja suon jälkeen oli kyllä raskasta. Katoin kellosta, että semmosen kaksi minuuttia koko suo-alueella otti nyt takkiin verraten muutaman viikon takaisen kuivan kelin suon ylityksen. Lisäksi vellille menneen suon jälkeisen osuuden perään meni aina hetki jaloilla toipua ja päästä takas rentoon juoksurytmiin, sillä en halunut tänään puskea vaan mennä rennosti. Sillä halusin jättää tästä mahdolllisimman vähän turhaa palautumista ja päästä edes jotenkin järkevästi tästä sitten jatkamaan harjoittelua. 

            Pelastuspiste 3:lla, Pesänevantien ison sillan jälkeen minulla oli juomakätkö. Tekipä kutaa ottaa pikku kusitauko ja täyttää rauhassa pullot ja juoda samalla kunnon kulaukset raikasta vettä. Kello kävi koko ajan ja tuo taukokilsa huoltoineen kesti 9:38min. Eli juoksuvauhti oli edelleen varsin joutuisaa. Tauko myös hieman palautti suon ylityksen tuomia rasituksia. Juoksu jatkui mukavasti, mutta koko ajan piti ajatella, että turhaa ei passaa haaskata. Tämä korostui nyt, kun reitin takaosa oli niin hitokseen märkä ja vellinen, että siellä saisi äkkiä höyrytessä jalat finaaliin. Kuitenkin kelloon lätki seiskalla alkavia kilsoja, jotka on tuonne märällä kelillä mulle tosi hyviä. Harva edelleenkään ymmärtää miten hidas tuo takaosa on juosta. Siis yli kuuden tunnin kiertäjille. 

            Syyryntien ylitin ajassa 2:54h. Olin Heikin kanssa täsmälleen tasoissa. Olin niin hyvävoimainen, että ajattelin, että pystyn tuon 11minuuttia jätättään Heikin aikaa loppumatkasta ja juoksemaan tasan seitsemään tuntiin.  Syyryn ja Vähä-Juurikan välillä kuusi kasilla alkavaa kilometriaikaa. Välillä 8:08-8:45. Tunne juoksussa koko ajan sama kuin alussa. Perhereitillä menin 5:15-5:30min. Paljo se hidastuu tuolla takana, jos tämä auttaa yhtään aukaseen reitin vaatimuksia. Jollain Eskelisen Jaakolla nuo suhde luvut menee 3:40-4:05 versus Syyryn 5:30-6:00. 

            Iso-Juurikan penkalle, eli 32 kilometrin kohdalle tulin hyvävoimaisena ja jalkojen ollessa leikkisän kevyet vielä. Aikaa oli mennyt 32 kilsaan 3h47min. Seuraavan kilsan, jossa oli osa hitaampaa metsäpolkuakin Juurikan penkan lisäksi, oli 6:17min. Eli aika lailla sama oli vauhti alustaan suhteutettuna kuin alusssa perhereitillä. Tämä toi luottoa loppumatkalle. 

            Kuitenkin reitin vettyminen ja paasin linjan teknisyys ottivat vauhtia siksi paljon ajateltua alemmas, että Juurikan ns. "helpolla pätkällä" ei hyvää kertynytkään seitsemän tunnin jänikseen verraten kovinkaan paljon. Laskin, että seitsemän tunnin jänisaika (7:14min/km) ottaa minut kiinni Pesänevantien toisen juomakätköpaussin aikana, ja niinhän se otti. Ja siitä tiesin olevan liki tekemättömän paikan näin märällä kelillä tulla pelastuspiste seiskalta 17,5 kilometrin matka vastamaahan, suon yli ja kaikkea, 7:14min/km keskarilla. Mutta niin on juoksija luottavainen, että ajattelin Koppelokankaille (siitä vajaa 9km maaliin) päästessäni juoksevani loppumatkan vähintään 6:30min/km jollei kovempaa. 

            Lahnajärventien viimeisen pep-väliaikapisteen ohitin ajassa 5:31h. Olin Heikin aikaa kahdeksan minuuttia edellä. hmm... vain kolme minuuttia, kun saisi Heikin aikaan nähden kiristettyä niin sehän olis tasan seitsemän tuntia. Puskea en kuitenkaan halunut, enkä puskenut. Luotin Koppelokankaiden jälkeiseen myötämaa-osuuden vahvaan puoleeni. Kuitenkin mennyt suopätkä oli vienyt jaloista energioita ja leikkisyyttä ja olin aika köpö-köpö-ukko Koppelokankailta Pyssymäelle suunnatessani. Sinällänsä ihan hyväntuntuista, mutta kello näytti melkein järkiään kilsa-ajoiksi 7:0x. 

            No, lopulta meni 7h 5min 30sek. Mutta ihan hyvä paketti ja lihasten aattopäivän tuntemuksiin peilaten tosi vahvaa tekemistä ja pitkään pysyi juoksu kasassa. Eikä tullut kuitenkaan mitään notkahtamista lopussakaan. Juomaa meni noin 3,5L, alussa mainittua vettä magnesium poreella terästettynä. Yksi geeli/30min, eli 13 geeliä. 7h kohdalla en enää ottanut. Lisäksi kävin tänään hakemassa juomakätköjen täyttölekkerit ja juoksin samalla 6,9km tie/polkulenkin. Eilinen tuntui sopivan vähän jaloissa. Nyt viikko otetatan tästä palautuen, mutta aktiivista palautumista lähinnä, jotta saadaan lihakset kestämään Kolin tulevaa jumppaa. Hieronta pari ja perusharjoittelua. Siitä Kolille ja kaudelle komea päätös. Urheilijan tärkein ominaisuus on hieman lapsenomainenkin usko aina tulevaan. Siitä kait elämässäkin on kyse. Minä ainakin uskon huomiseen, sillä sitä ei ole kukaan vielä kirjoittanut.

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.9.2021

43. KERTA

             17 päivää Karhunkierroksen noin 141 kilometrin kisajuoksusta. Jo ennen kisaa oli etureidet jumissa. Viimeistelyhieronta jäi koronaepisodin vuoksi saamatta. En tiedä vaikuttiko se, ja vaikuttaako se edelleen, että etureidet laahaa "perässä". Karhunkierroksen kisassahan nimenomaan etureidet loppu. Ehkä vaatii vain lisää harjoitusta. Tänään sitä taas sain.

              Kaksi päivää aikaisemmin tein aika kovavauhtisia 200 metrin vetoja. Kuten yleensä, kaksi päivää rasittavan harjoituksen jälkeen lihakset tulevat terveellä tavalla kipeiksi. Niin nytkin. Lihakset oli aamulla niitä herätellessä aika jäykät. Olisi tarvittu yksi tai kaksi kevyttä lenkkiä ennen tätä, mutta nyt näin. Oli Pyssymäki Extreme Polkujuoksutapahtuman 57 kilometrin kisareitin kierto, versio 2021, vuorossa. 

                Heti alusta asti tunsin, että tulee ns. "pitkä päivä", sillä jalat olivat 200 metrin vedoista lihaskipeät/kankeat. Toisaalta hyvä harjoitus katsoa miten jalat jaksaa rasittuneena. No, nuo eivät olleet tänään minun lenkkini pointteja vaan niitä oli kaksi muuta. Ensimmäinen pointti oli kartoittaa reitin huoltotarpeet. Toinen oli kokeilla uutta energianotto juttua. Saisinko alas pelkästään geeliä? 30 minuutin välein geeli = 60g hiilihydraattia / tunti. Yleinen tavoitetaso. Pakkasin liiviin 16 geeliä, eli kahdeksaksi tunniksi energiaa. Lisäksi otin varalta kaksi elovenan kaurakeksiä. Tiesitkö muuten, että yhden geelin hh määrän saa syömällä kaksi kokonaista elovena kaurakeksiä! Aika hurja ero. 

             On henkisesti hieman raskasta lähteä noin pitkälle ja maastoltaan raskaalle reitille valmiiksi raskailla jaloilla. Yllä mainittujen pointtejen vuoksi olin kuitenkin hyvin motivoitunut. Aivan lähtiissä ei satanut, mutta pian alkoi sataa ja kunnolla. Lisäksi tuuli tuiversi, olihan "Vieno-myrsky". Jossain vaiheessa lyhyet vaatteet tuntui jopa nippa-nappa, mutta olivat kuitenkin lopulta aivan oikeat tähän keliin. 

             Koitin lähteä matalilla sykkeillä liikkeelle, mutta lihasarkuudet ja märkä reitti nostivat sykkeitä, joten päätin vain sitten mennä helppoa hölkkää. No ei se lihasarkuuksien takia ollut helppoa se kevytkään, mutta jotenkin löysin kuitenkin kohtuu miellyttävän tavan taivaltaa. Siitähän on usein kyse. Ja ilokseni pystyin sen vaivatta pitämään loppuun asti.  

            Pelastupiste kakkosella (P2) olin noin ajassa 1:17h. Vajaa 12km, kun 12km väliaika oli ollut 1:19h. Eli ei kummoista vauhtia. Tuohon asti oli kosteus kohtuullista, mutta sitten sitä alkoikin olla aivan eri tavalla. Tänään ns. etulenkki oli kosteudeltaan 6/10 ja takaosa 8/10. P3:lla olin ajassa 1:55h. Tasasta menoa.

            P4:lla (23,2km) oli juomakätköt. Tulin siihen ajassa 2:45h ja lähdin ajassa 2:51h. Juomaa oli mennyt vain karvan yli litran, vaikka koitin juoda reilusti. Puolivälin kyltillä olin noin ajassa 3:37h. 2021 vuoden kisaversiossa jälkimmäinen puolisko on noin kilsan pidempi, joten arvelin tuossa kohtaa tällä lenkillä menevän 7:20-7:30h. 

            Iso-Juurikan eteläpäädyn penkalle tulin ajassa 4:09h. Jalat oli tosi kankeat, mutta jaksavat. Tuon jälkeen juoksu jotenkin helpottui hieman. P7:lla olin ajassa 5:08h. Sieltä taas juomatäydennyksiä. Litra oli mennyt taas tuolla välillä. Tuo väli oli reilu 17km, Tuossa vaiheessa jalat alkoi jo väsyä, mutta kellon mukaan meno oli aika lailla samaa tasaista tarpomista. Aurinkokin paistoi. Aluksi satoi kovasti ja pitkään oli sen jälkeen pilvistä. 

            Lahnajärven penkalla näin joutsen pariskunnan, joilla oli komea poikue. Olikohan 3-4 joutsenen poikasta. Kaunista. Sain kuvankin. P8:lta oli vielä lopulta 13 kilsaa maaliin, sillä tämän vuoden versiossa on "pientä" loppukivaa tarjolla. Lopulta tulin perille ajassa 7:27:44. Matkaa kertyi 58,05km, keskisyke oli 130 ja keskivauhti 7:43min/km. Näin tällä kertaa. Ei parasta menoa, mutta jaksavaa, lihasarkuuksista huolimatta. Näin tuli kierrettyä 43 kerran iso-sydänmaan koko reitti.

Onni Vähäaho, Nivalassa 15.6.2021

Iso-sydänmaanreitti - 42.kerta

             Nivalan Polku ry oli saanut kasaan yhteensä 11 henkilön joukon haastamaan itseään maan kuululle reitille. Mukana oli nyt kierretyillä poluilla laskujeni mukaan viisi ensi kertalaista. Päivän sää oli ihanteelinen. Siinä nollan ja muutaman lämpöasteen välillä ja enimmäkseen poutainen. Ok. lunta kaunoi jossain kohtaa. Tosin tämä oli vain päivän vaellussää. Polun tilaan vaikuttaa aina edeltävän viikon sää. Nyt oli satanut, eikä maa enää tähän aikaan vuodesta vedä vaan veden pinta nousee ja nousee. Tätä en ollut ajatellut, mutta totuus valkeni tutussa kohtaa.

            Kello kuusi starttasi Eduxin maan kuulun firman kolme karpaasia kiertämään koko lenkin, eli 56km. Olin jo hereillä ja aloin odottelemaan milloin saatais päivän ekat väliajat. Kello kahdeksan starttasi takalenkin (36km) kävely vaeltajat. Nuo kaksi ryhmää kohtasivat P2 (pelastuspiste 2) kaksikymmentäkuusi yli kahdeksan.

            Yhdeksää vaille kymmenen oli yhdeksän hengen kävelypoppoo P3 (16km) kohdassa ja me lähdettiin siitä yhdeksän minuutin päästä, eli tasan kello kymmenen. Kävelyporukka oli meidän edellä vajaan 17km päässä. Lähdimme Leppälän Mikan, alias "Zorron", kanssa maltillisesti liikkeelle. Kuitenkin napsun reippaammin kuin itse Kolin kisassa lähdin. Se vain tulee näitä kuvaillessa mieleen. Kuitenkin ekaa kilsaa lukuunottamatta yli kuudenminuutin vauhtia.

            Zorro on ehkä näin pitkillä polkulenkeillä eniten kanssani juossut ja ehdottomasti paras kanssajuoksija. Siinä on helppo juosta. Jos Zorro ajaa puskuriin niin mennään liian hiljaa ja jos jää liikaa niin vähän hiljennetään. Tätä ei tosin nykyään enää sattuneesta syystä tapahdu. Zorroa on mukava jututtaa sillä onhan hän yksi Suomen kehittyneimpiä ultrapolkujuoksijoita viimeisen kolmen vuoden aikana. Tänään oli taas hyviä keskusteluja - kiitos niistä kaikista!

            Tultiin lopulta Lahnaojalle. Mitä, joku vajaa 13km juostu ja totuus valkeni. Nyt on muuten märkää, mutta olikin vielä märempää mitä Pesänevan eteinen kertoi. Pesänevaa edeltävässä metsässä, suo-ojan takana, oli jo toki vettä valtoimenaan. Pesänevalle menevät siltapuut uivat, kelluivat kuin taidenäyttely olisi ollut meneillään. Kuka muistaa milloin viimeksi? En minä ainakaan. Uiko ne edes v.2016?

            Nevalla oli sitten märkää ja hyistä. Siltapuita ei juuri näkynyt, jos näkyi, ne ajelehti jossain, mutta ei niistä ollut apua. Mietin etenkin ensikertalaisia, miten ne saa väärän kuvan, sillä eihän täällä oikeasti ihan näin märkää ole yleensä. Kuivimmalla ajalla Pesänevan on voinut ylittää liki lenkkariaan kastamatta. Tällä reitillä on kontrastia. 

            Kaksi minuuttia vajaa kaksi tuntia poistumme P3 juomakätköiltä. 24min aikaisemmin kävelyporukka oli jättänyt taakseen P4 paikan. Olimme heitä jäljessä arviolta noin kahdeksan kilometriä.

            Matka jatkui tasaisesti. Oltiin aika hyvin selvitty Pesänevan seudun haasteellisista osuuksista. Juoksimme kuitenkin "suden suuhun", sillä 19-22km väli oli melkoista suotemmellystä. Itseasiassa 22km kohdalla tuntui kotvan varpaissa jo niin pahalta, että epäilin kestääkö paleltumavamma historian omaavat jalkateräni päivän kylmyys tarjontaa. Onneksi jalat lämpeni kuitenkin täydestä liikkumattomuudesta aina suon jälkeen hetken reippaammin juostua. Tuo yhdistelmä söi voimia, kun märätkin kohdat piti yrittää mennä nopeasti ettei jalat ehtis liioin kohmettua. Hanaa märillä ja heti märän jälkeen. Kuluttavaa, mutta tuossa kelissä pakollista jos halusi kymmenvarpaisena pois.

            Lopulta oltiin Syyryssä. Yleensä pian, mutta nyt lopulta. Sieltä tuntui kumpuavan paljon erilaisia muistoja. Suu vehnäsellä niistä painettiin Syyryn seinänousut ja laskut. P5 kohdassa, noin 26km pyykillä oltiin kolmen tunnin ja kymmenen minuutin juoksun jälkeen. Oltiin noin 50 minuuttia, eli arviolta reilu kolme kilsaa enää kävely porukkaa perässä.

            Mäyrän ja laihakankaan kivikoilla juostiin lämpimiksi kaikki mäet. Lopulta oltiin 30km makkaranpaisto huollossa. Iloksemme siellä oli kaikki muutkin ja pääsimme vaihtaan päivän kuulumisia. Hämmästyttävän hyvin oli kaikki selvinnyt tuossa kelissä. Aivan pahin oli tuossa kohtaa nyt takana. Lopulta minulla ja Zorrolla meni siinä 14 minuuttia. Paistoin kaksi makkaraa kerralla ja join desin mustaa kahvia. Lähdettiin siitä tovi aikaisemmin lähteneiden kävelijöiden perään. 

            Älytön buusti tulikin tauosta ja lähettiin latomaan uusien voimien tunnossa hieman päälle kuuden minuutin kilsoja. Tuntui, että oli niin vahvaa niin vahvaa että. No viitisen kilometriä se vahva jatkui kunnes hyperbuustin (suolan) vaikutus alkui aluksi tasaantua ja lopulta kadota. Juurikan eteläpenkalla ohitettiin kävelyporukka ja P7 (40km) noin ajassa 5h24min.

            Jotenkin alkoi päivän tarpominen kosteassa painamaan. Kuulemma Zorrollakin. Zorrollahan onkin takana huikea kausi. Nuts Pallas 160km viides sija, pep57km kolmas sija alle 6h ajalla ja Vaarojen maratonin 130km viides sija. Suomen kärkikorin ultrajuoksija. Zorrolla varmaan painoi kova kausi. Itellä se, että olin napsun-kaksi ihtiäni kovemmassa kyydissä, vaikka itse vedinkin (heh,heh..).

            P8 Joonaksen erinomaisesti järjestetystä huollosta vielä nopeasti litra juomaa liiviin. Zorro siinä kävi pian P8 lähdettyämme polun sivussa ja kävelin sen aikaa eteenpäin. Jalat oli lypsetty melko tyhjiksi, mutta ne liikkui sellaista 8min per kilsa keskimäärin, joten sujuteltiin harjoittelusta ja tulevista keskustellen hiljolleen perille. Mika tähyää alustavasti ensi vuonna Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävään 200 mailin (327km) polkukisaan ja itse yritän päästä sadan mailin kisoja maaliin.

 

 

            Maalissa (56km) oltiin 7h45min uurastuksen jälkeen. Huoltotaukoihin (makkaranpaistot plus kaksi veden lisäys kohtaa) meni 20min, eli liikkeellä-olo aika oli 7h25min. Reissussa söin 6 geeliä, yhden twix patukan, kolme ja puoli elovena kaurakeksiä ja noin 10-15 ässämixiä, sekä tauolla kaksi makkaraa. Nestettä meni noin neljä litraa. Nesteiden hiilaritkin laskettuna alas meni liki 300 hiilihydraattia. Kulutus oli yli 5100kaloria. Tänään energiat imeytyi hyvin. Keli oli tosi raskas, kun kylmyyden vuoksi raskaat pätkät piti mennä isoilla tehoilla. Tämä oli 42.kerta koko reittiä.

            36km kävelyporukan aika oli noin 9h24min ja oliko 56km kävelyporukan 14h23min. Hurjia suorituksia kaikki! Voimme olla tyytyväisiä ja itsestämme ylpeitä. 

            Koko lenkin (56km) kiersivät kävellen Arto Viitala ja hänen pojat, Matti ja Mikko Viitala. Matti ja Mikko oli ensimmäistä kertaa koko lenkillä. Minä ja Leppälän Mika kierrettiin juosten koko lenkki. Mikalle tuo oli yhdeksäs kerta. Takalenkin kiersivät Jari ja Jaana Jyrkkä, Jaana Rahkonen, Sari Kananen ja Kirsi Vähä-Tiitto, sekä 14km osuuden P3-P6 Karoliina Jyrkkä-Pajula. Plus JR:n koirat :=) Joonas Jyrkkä hoiti koko poppoon huollon 10+.

            Loppukevennys: kirjoitin Mikalle ennen tätä retkeä, että kiva päästä helpolle ja nopealle kotipolulle haasteellisten Kolin polkujen jälkeen. Taisi iso-sydänmaanreitin herra vähän muistuttaa, että on silläkin tarjota omat mausteensa kulkijalle. 

            Jälkituntemukset: Kuten Zorro hyvin veikkasikin, ei tuo eilinen enää huomenna tunnu niin raskaalta kuin mitä se tuntui eilen viimeisellä kympillä. Ihan normaalin pitkiksen jälkeinen tunne. Ei kipuja, ei kolotuksia tai mitään näitä suurempia jumeja. Enempi se tuo märkyys ja kylmyys hyydytti menoa ja sai tuntemaan tekemisen raskaalta ja vaivalloiselta. Eiköhän tästä vielä se yksi törräys tule tehtyä ennen kuin tämän vuoden hullutukset on taputeltu. Siitä sitten sen jälkeen lisää.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.10.2020