Näytetään tekstit, joissa on tunniste fanitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fanitus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

ELVIS HAS LEFT THE BUILDING


                TOP 10  MIKE LANGE CALLS!






             Pittsburgh juhli eilen selostajalegendansa, Mike Langen, 45 vuotista selostajauraa. Mike Lange on tullut uransa aikana kuuluisaksi monipuolisista ja legendaarisista sanojen käytöistä hehkuttaessaan maaleja. Jos joku haluaa kuunnella lisää Mike Langea niin tässä Langen selostusta Mario Lemieux´n viiden maalin pelistä noin kuuden minsan pätkä. 


            Ollaan keskiviikossa ja viikko on juoksujen osalta aika tavalla paketissa. Maanantaina alkoi tulla lieviä esiflunssanoireita. Oireet ei kuitenkaan tuntuneet pahemmin etenevän, joten myös syksyinen home-itiö-allerginen flunssa oli edelleen mahdollista. Tiistaina niistin vain pari kertaa ja olo oli ihan kohtuu normi. Niinpä kävin 35km kevyen aamulenkin, joka meni vähintäänkin normisti. Sitten siitä illalla yövuoroon, jossa olotila alkoi pian muuttua aaltoilevasti huonompaan suuntaan. Viimeiset tunnit oli jo aika työläitä. Kummallisia säteileviä, ohimenneitä nivelkipuja - flunssakipuja. Jytky Burana nassuun kotiin päästyäni ja aamupalan kera koisimaan. Kyllä se siitä tokenee.

           Herättyäni olo oli muuttunut sen verran kaameaksi, että jouduin antautumaan vuoteen omaksi. Välillä näin pystykoolla käyden. Sitten maaliskuun 2017 ensimmäinen flunssa ja se tulikin sitten varsin jämäkkänä. Ei mitään, ainoa takaisku on, että Vuokatin reissu ja vaarat jää nyt tältä viikolta väliin. Sinnehän toki pääsee vastakin. Muutoin tämä ajankohta on hyvä sairastaa. Mitään tuikitärkeää ei ole ainakaan pariin vuoteen tulossa. Jos minulla nyt enää mitään tuikitärkeitä urheiluhommia on ylipäänsä olemassakaan. No ehkä sitten aikanaan vuosien päästä se UTMB on iso tavoite, muttei väliä mille vuodelle se sattuu.

           Eilen ilmottauduin NUTS karhunkierroksen 166km matkalle ensi toukokuulle. Ilmottautuminen on ollut nyt auki vuorokauden. Vähän yli kaksi ja puolituhatta ilmottautumista vuorokaudessa. Polkujuoksu on voimissaan. Syystäkin. Nivalan polkuporukastakin ilmoittautui karhunkierroksen tapahtumaan ainakin yhdeksän henkilöä! Ehkä hauskin ja kovin(?) karhunkierroksen 166km matkalle ilmottautunut on tällä hetkellä Yhdysvaltoja edustava Jimi Valmsley. Liekö sitten miten lähellä itsensä Jim Walmsleyn tasoa :) 

          Super pepin 171km onnistumisesta jäi positiivinen flow päälle. Kahtena aikaisempana vuonna 166km kisa on jäänyt 110km kohdalle Oulankaan. Nyt ei ilman haavereita maaliin pääsyyn ole enää mitään esteitä. Usko omaan ominaisuuksien kehittymiseen on hyvän kesän jäljiltä kasvanut siinä määrin. Haetaan viisi ITRA pistettä pois ja syksyllä sitten Vaarojen maratonilta toiset viisi. Sen sijaan itse UTMB:llä - joka on varsinainen tavoite - ei ole kauhiaa hoppua, sillä se vaatii vielä tasonnousua minulta. Sinne Leppälän Mikan tasolle :)

           Kaikki tämä on kuitenkin vain kimalteita hangessa. Pääjuttu on voida ja saada liikkua. Varmasti tämä pikku tauko vain kasvattaa liikkumisen nälkää. Toisaalta on hyvä välillä hengähtää ja nyt tämä tuli luonnostaan.



Onni Vähäaho, Nivalassa 9.10.2019

maanantai 29. tammikuuta 2018

SE KÄY NIIN NOPEASTI

                       Varustevideo on kovasti suunnitteella. Maltetaan vielä hetki. Yhä tuntuu ihmisillä olevan tekemisen puutetta. Minulla on puutetta ajasta. Joskus aikaa tulee kuitenkin yllättäen. Näin kävi liki vuosi sitten 24.1.2017, kun palellutin varpaani. Sen jälkeen olen nauttinut yhä enemmän juoksusta - ja harjoittelusta ylipäänsä. Yhä enemmän odotan kuitenkin itseltäni rohkeutta ottaa erikoisharjoituksia ohjelmaani. Harjoittelussa on aina vara kehittyä.       

                       Lauantai - Sunnuntaiyönä heräsin pistävään kipuun. Oikean jalan pohje kramppasi pohjeluuhun kiinni. Venytysliikkeen aloittaminen puolipökkerössä ei ole yksinkertaisin asia puoli kolmen aikaan yöllä. Kahden viikon aikana oli tullut otettua rohkea määrä Vk-kilsoja. Kuudella eri lenkillä ja siihen vielä matolla tehty vertikaalitonni päälle. Rohkenin uskaltaa. Samalla tuli pluskelit ja sen perään pakkaset, eli betonijää-alusta. Tuo tekijä sinetöi pohkeiden rasitustilan.

                      Tämä ei ole uutta. Olen ollut tässä aikaisemminkin. Viimeksi hieman lievemäpänä joulukuussa. Tuntemuksien mukaan juoksua vaan. Kevyttä, hyvin lämpöä ja sitten jossain vaiheessa voi vähän nousta lantion päällekin, mutta tuntosarvet koholla. Tässäkään asiassa ei parane kiirehtiä.

                      Vk-rypäs ei ollut pelkästään riski. Se toi matalatehoiseen juoksuun lisää helppoutta ja vauhtia. Viime kesän vauhdit talvialustalla ja osin paremminkin. Harjoittelu tähtää kehittymiseen. Sitä on nyt saatu, mutta ei ilman hintaa. Täytyy kuitenkin pitää tilanne hallinnassa. Aina se ei ole helppoa - sehän on nähty maailmanhuipullakin. Polulta voi astua välillä huti, mutta sinne pitää osata takaisin.            


                      Tykkään jättää pari riviä tyhjää, kun siihen on hyvä syy. Uskon seuraavan täyttävän sen määreen. Katsoin lauantaina ja sunnuntaina tenniksen Australian avointen loppuotteluita. Ensin lauantaina naisten ja sitten sunnuntaina miesten. En kokonaan, mutta ison osan. En ollut katsonut pitkään aikaan huipputennistä. Grand Slam -finaalit, jos jotkut, ovat sitä.

                      Miesten loppuottelussa kohtasivat 29 -vuotias kroatialainen, Marin Cilic ja 36 -vuotias sveitsiläinen tennislegenda, Roger Federer. En osanut aavistaa miten paljon tennis lajina on mennyt eteenpäin. Pelissä tuli niin ihmeellinen suoritus, että se sai miettimään, onko kentän koko - tai lajin säännöt enää inhimmilliset. Tässä ottelussa pelasi siis kaksi lajin ehdotonta huippua. Marin Cilic oli syöttövuorossa. Ykkönen meni leveäksi. Oli kakkossyötön vuoro. Hyvä kakkonen painui varsin pitkänä ruutuun. Cilicin laskeuduttuaan takaisin syötöstä jaloilleen oli pallo jo pompannut takaisin hänen kenttäpuoliskollaan. Cilic jäi katsomaan mahdotonta tapahtumaa sijoilleen. Hän ei ehtinyt tehdä mitään, sillä niin nopea oli Federerin palautus.

                        Tuosta tuli mieleen se, kun heitti lapsena palloa tiiliseinään. Mitä kovemmin heitti, sen nopeammin se tuli takaisin. Eri urheilulajit ovat kehittyneet kenties nopeudessaan äärimmilleen. Voiko monikaan laji enää mennä nopeammaksi?

                       Hieman samaa on nähtävissä polkujuoksuissa. UTMB 170km kisassakin kärki lähtee painamaan 3:lla alkavaa kohti vuoria. Kilian Jornet & kumppanit. Suomen polkukisoissa lähdetään myös kovaa. Tässä esimerkiksi Tero Ruokolaisen karhunkierroksen 84km data viime toukokuulta.

                      Jääkiekossa on vain ajan kysymys milloin Connor McDavid tekee yhdellä nhl-kaudella 100 maalia tai 200 pistettä. Tätä mieltä on mm. Jaromir Jagr. Katsokaa tätä nopeutta!




Onni Vähäaho, Nivalassa 29.1.2018

tiistai 20. syyskuuta 2016

NÄKÖKULMA JOHTAJAT - VALMENTAJAT

                      Pieni rämpsy hieman juoksun ohi - tai ainakin osittain. Nimittäin erilaisissa tilanteissa urheilijan tai joukkueen menestymättömyys näytetään kaadettavan johtajien tai valmentajien kontolle. Esimerkkeinä vaikkapa nyt Mika Kojonkoski, Hans Backe ja Lauri Marjamäki.

                   On tullut medialla ja ihmisillä yleensäkin tapa lähteä purkamaan menestymättömyyttä johtajista ja valmentajista. Siitä on tullut ihan vakioreitti. Mielestäni ensisijainen vastuu menestymättömyyteen on aina urheilijalla tai joukkueella - ei johtajalla ja valmentajalla.

                   Nykyään on ainakin suomalaiset valmentajat käsittääkseni lajissa kuin lajissa hyvin koulutettuja ja maailmalla tunnustettuja tehtäväänsä. Se miksi johtajia ja valmentajia osoitetaan menestymättömyyden hetkellä johtuu tietysti siitä, ettei haluta uskota missä urheilijan tai joukkueen taso on. Pelätään katsoa totuutta silmiin. Halutaan elää illuusiossa, jossa Suomesta löytyy menestystä paljon enemmän kuin sitä on realistista odottaa.

                   Varmaan joku johtaja tai valmentajakin epäonnistuu, mutta olisi erikoista, että esim. huuhkajien valmentajissa lähes järkiään tuntuu olevan jotain vikaa. Uskallettaisiko ajatella, jospa taso onkin se, mitä tulostaululla lukee. Voihan se olla myös toisinpäin? Huonompikin? Siitä en ole lukenut yhtään artikkelia. Missä ne ovat?

                   Tappion vyöryttämisessä valmentajan niskaan tehtiin mielestäni jonkinlainen "maailmanennätys", kun Leijonien tappiosta Pohjois-Amerikan nuorten joukkuetta vastaan haettiin syytä taktillisista (valmentamisesta) asioista. Hah, hah. P-Amerikkailaiset pitivät suorastaan hauskaa Suomen kustannuksella. Vastuja oli vain yksinkertaisesti niin paljon parempi, ettei Suomi saanut juurikaan koskea karkkiin (kiekko). Sitten, kun Suomi yritti pysäyttää taidoltaan ylivertaista kiekon tuojaa maalille, ei siihen riittänyt edes kolme Leijonaa yhtä vastaan. Itse oivalsin Leijonien tappion johtuneen vastustajan ylivoimaisuudesta. Olin vähemmistö. Mielellään. Nukun hyvin.

                    "Jäin" lauantaina Törmälässä Ylivieska Trail Runilla 12:sta reilun 30juoksijan joukossa. Säälittävä esitys? Minulla ei ole johtajaa, mutta yksi piilovalmentaja ja kaksi neuvonantajaa. Valtaosan hämmästykseksi en syytä heitä "heikosta" sijoituksesta. En edes päässyt vanhanajan pistesijoille. Syy miksi en menestynyt paremmin löytyy urheilijasta itsestään. Taso on vain tuossa. Ei lähe parempaa, vaikka olisi kuka valmentajana. Ystäväni Mökkösen Jussi taisi olla sijaa tai kahta heikompi, mutta en usko hänenkään etsivän syytä hänen harjoittelua ohjaavista tahoista?

                    Ei mulla muuta. Harjoittelu sujuu ja intoa riittää. Haluaisin harjoitella enemmän, mutta ei ole vielä kuntoa siihen. Yritän malttaa. Kirjoittamalla on ainakin hetken pois teiltä ja poluilta.


Onni Vähäaho, Nivalassa 20.9.2016     

lauantai 30. huhtikuuta 2016

MUUTTUVA MAAILMA

                        Kaikkea uutta ei todellakaan voi allekirjoittaa hyväksi kehitykseksi, mutta uudistuksia ei pidä pelätäkään. Jokaisella on elämässä joitain tabuja, joita ei välttämättä edes itse hoksaa - kunhan aina tekee, kun on aina tehty. Usein jotain asiaa on opittu tekemään tietyllä tapaa esim. 20 vuotta sitten ja jotenkin juututaan se tekemään aina samalla tavalla. Ihminen kun usein pelkää muutoksia. Huolimatta byrokratisoituneesta maailmasta, ihmiset viisastuvat kaiken aikaa ja ennen kaikkea uskaltavat olla innovatiivisia. Viisaus onkin usein enemmin nuoremmissa kuin vanhemmissa. Sitä ei aina uskalleta myöntää, koska pelätään uuden oppimista, omien tapojen muuttamista. Pahimmillaan jopa itsensä pulahtamista pois kartalta.

                          Itse olen alkanut lukemaan, kuuntelemaan ja seuraamaan yhä enempi nuorempien kestävyysjuoksijoiden lajille tuomaa. Tässä yksi mielenkiintoinen kehittyjä. Kaveri veti 1.22 ja risat puolimaratonin juosten eka kympin yli 40minuuttiin ja jälkimmäisen 37:05min! Kehitys on ollut nopeaa ja on selvää, että tuossakin jäi ns.varastoon. Mielenkiintoinen ultrajuoksututtavuus. On ilo nähdä hänet livenä Kokkolan 6h ultrajuoksussa. Todella mielenkiintoisia ajatuksia juoksusta - ja ennen kaikkea juoksun ulkopuolelta, jotka vaikuttavat paljon juoksuun.

                       Itse aion muuttaa ensi kaudelle taas vähän harjoittelua. Viime talven ratkaisut veivät eteenpäin ja poikivat uusia muutosajatuksia. Voimaharjoittelua tulee olemaan lisää, ainakin mäkijuoksun/kävelyn muodossa. Ensi talven harjoitteluun tulee myös selkeämpää jaksotusta. Ns. oma tie alkaa valjeta matkan varrella. Niinhän sen pitääkin. Olisihan romaanikin tylsä, jos se aukeaisi ensi aukeamalla :) Minulla on aika vahva kutina, että saan nostettua kaudelle 2017 aika hyvänlaisesti tasoa, kunhan pääsen kokeilemaan "ostettuja juttuja", kuten hienoisia ravintomuutoksia ja harjoittelun monipuolistamista sekä jaksottamista. Sitä ennen juostaan tietysti ensin kausi 2016 :) Ennätyksiä sieltäkin odotettavissa - ja onhan niitä jo tullutkin, sekä paljon uusia kokemuksia.

                      Nuoret haluavat esim. tehdä yhä harvemmin uraa yleisurheilu tai hiihtolajeissa - niissä, jotka olivat esim. omassa nuoruudessa ne "oikeat lajit". Edelleen kuulee joidenkin vanhempien surkuttelevan, kun joku toinen laji vie huippuyksilöt. Tätähän on tapahtunut ihan kansallistekin - surkuttelua; Se jääkiekko, se jalkapallo, se pesäpallo jne. Herätkää! Maailma muuttuu - kannattaa pysyä kelkassa tai tippua siitä. Uutta ei kestetä, koska pelätään kaikkea uutta, jos nyt vähän yleistän ja karrikoin. Jopa jotkut vannoutuneemmat tiejuoksijat - ne vanhan koulukunnan - pitävät valitettavana, että polkujuoksut vievät osallistujia tiekisoilta. Haloo! Onneksi tuokin tupisijajoukko on pienentynyt. Kuten yhdessä elokuvassa sanottiin: -"Käännä ukko kelloa - rannanjärvi on kuollut". Ei pidä jäädä joillekkin kaihoisille vanhoille vuosikymmenille märehtimään.

                       Perinteet on hieno asia ja vaalin niitä itsekin. Sen sijaan täytyy uskaltaa muuttua ajan mukana. Edelleen korostan, että onneksi näin on suurimmaksi osaksi osattukkin. Vaikka nyt tuon esille kannustukseni oppimaan uutta, pysymään hereillä, en tarkoita sitä, että olisin jotenkin unohtanut monen kokeneen kertomat kokemukset. Jokainen pitkä taival jonkin asian parissa - olkoon vaikka juoksun - on kuuntelemisen ja ammentamisen arvoinen. Etenkin, jos kertojalla on pitkästä taipaleesta konkretiaa - "aina on tehty näin" sijaan. -"Aina on tehty näin" kuulostaa väkiselläkin sellaiselta, että ei edes tiedetä miksi - vaan on vain tehty, kun se on tehty niin aina.

                      Puhuttaessa esim. niistä ajoista kun aloin harrastamaan juoksua (v.2008) ja tästä ajasta, olen havaitsevinani, että sittemmin nykyjuoksijat ovat vähempi pätemisen kaipuisia kuin monet vanhemmat. Sellainen on mututuntuma. Vähän kuin keihäänheitossa on edistytty siitä "sepporätymäisyydestä" modernimpaan suuntaan. Samaa positiivista kaikua on ollut minun mielestä myös juoksun osalta. Varsinkin polkujuoksuissa korostetaan enempi koettua kuin tulosta - siis suhteellisesti, verraten 8 vuoden takaiseen. Samalla taso on noussut reilusti. Esim. Suomen polkujuoksun kärki juoksee Vaarojen maratonin (43km) alle 3:30h ja puolimaratonin tiellä 1:10h:n. Ja muutaman minuutin päässä tulee iso joukko. Ja sen jälkeen tulee vielä C-ryhmä, jotka kaikki vetää vähintään 5km alle nelosta. Terveisiä vaan D-ryhmästä - ainakin huomiseen asti.

                      Kasvaneen harjoittelun myötä toinen rakkauteni, NHL, on jäänyt vähemmälle, koska tarvin enemmän unta kehittyäkseni. Silti satuin tänään heräämään hieman normaalia aiemmin. Katsoin San Jose - Nashville -pelin. Tommy Wingles iski uransa ensimmäisen play-off maalin tyhjiin, sinetöiden San Josen 5-2 voiton. Ei mitään tuuletusta, täysin eleettömästi, vastustajaa kunnioittaen luistellen omaan vaihto-aitoon. Tuo on niin kaunista. Voittoa ei tarvi liikaa korostaa - kyllä vastustaja sen tietää, kun häviää.


                      Pysytään positiivisena ja uskalletaan uudistua. Itsekin koitan muovaantua hieman kevyemmäksi ja vahvemmaksi - ajan kanssa, mutta kaiken aikaa.


HYVÄÄ VAPPUA!!!


Onni Vähäaho, Nivalassa 30.5.2016    

tiistai 19. huhtikuuta 2016

FANINA LAJISSA

                      Keihäänheitto-aikoina naurettiin keppi-jätkien kanssa Santtu Mäkiselle & kumppaneille. Nyt hävettää sen aikaiset ajatukset. Santtu voitti urallaan viisi Suomen mestaruutta. Kaksi vitosella ja kolme kympillä. Kympillä Santtu lato parhaimmillaan alle 29minuutin. Sitä pidettiin keppimiesten kesken paskarajana. Enpä pidä enää. Sen sijaan pyydän julkisesti anteeksi ajatuksiani.

                      Pidempään blogiani seuranneet tietävät minun innostuvan toisten hienoista kehityksistä ja suorituksista. Olen fanina lajissa nimeltä juoksu. Buff Trail Tourin viime vuoden voittaja, Henri Ansio, pukkasi SM-Puolimaratonin aikaan 1:10:39. Se on toisin ilmaistuna 3:21min/km 21,1km ajan. Onhan siinä 10-ottelijan kropalla polkujuoksuja Suomessa hallitsevalta polkupedolta melkoinen tieniisto!

                     Taannoin ihailin Helsingin seudun ihmemiehen 2:48h juomaliivimaratonia mäkisellä reitillä koiran päällekarkauksen jälkeisenä päivänä. Nyt meinasi mennä purkka henkeen, kun luin uuden Helsingin seudun nuoren ultratulokkaan puolihuolettomasta 10km ennätyksestä, jossa näkyy olevan rutkasti pelivaraa. Reiluun 17min jälkimmäinen vitonen päälle 38min kympillä ja edellisenä päivänä melkein 35km pitkis alla. Kyllä piti aivan ääneen todeta, että mistä näitä riittää :=)

                    On se kiva olla statistina ja fanina lajissa nimeltä juoksu. Ei oo mitään jakoja, mutta ei sen väliä. Silloin tällöin pystyy haastamaan omia ennätyksiä ja se on aina mieltä nostattavaa. Mutta ihan piiruuttain oon ottanut tavoitteekseni kehittyä polkujuoksijaksi joka pakenee alle nelosta pusikkoon! Se miten kaukana pusikko saa olla lähtövaatteesta jääkööt ilmaan leijumaan. Sopivan epämääräinen tavoite lisää tuolle tavoitteelle sopivaa mystisyyttä.

                   Niin hyvä olet kuin edellinen lenkkisi... pätee usein tässä juoksuhommassa - vaikka ei tietenkään aina. Viikko sitten hehkutin twitterissä, että; -"piti tämäkin päivä kokea kun ei kolota mistään ja juoksu kulkee hyvin. Voiko sitä enempää kuntoilija odottaa?". Viikko tuosta ja en ole enää ihan niin varma tuosta tunteesta. Liekkö yövuorot näkyy hitaan vauhdin sykkeissä tai sitten lievä rasitustila vai sittenkin vain virittynyt kunto, jossa on 5pykälää kierroksia lisää varattuna joka osa-alueelle :=)).

                  Tänään juoksin pari hyvin kevyttä lenkkiä. Aamulla suoraan sängystä 5km ja aamupalan jälkeen 16,5km. Hitaassa vauhdissa oli ehkä 3-5pykälää normaalia enemmän sykettä. Eikö kuulosta jo hifistelyltä? Paljonko juoksee niin päästään tuntemaan atomitkin. Huvin vuoksi halusin varmistaa kropan toimivuuden yläsuuntaan. Nostin 13:sta kilsalla tasaisesti kierroksia noin 150:stä liki yläkynnykselle 165:n. Kilsa meni tasan neljään minuuttiin 156keskisykkeellä varsin helposti. Ei siis ongelmia yläkerroksissa, joten hölkkäsin hymyillen kotiin ja syömään.

                  Tässä on nyt kolmas viikko startannut painon tiputuksessa. Ruokailu on ollut säännöllisempää ja terveellisempää. Myös sitä kautta monipuolisempaa. Myös nestetasapainoa on tullut vaalittua. Jos jotain heikkoa hakee hakemalla niin vaimoa olisi voinut nähdä enemmän. On mennyt vähän työt ristiin. No vartin päästä nähdään - joten se siitä :) Niin... paino on tippunut nyt tasan 2kg. Paino on ollut nyt alimmillaan 80,8kg. 75kg olisi kova sana, mutta mennään nyt kilo kerrallaan. Hyvä on fiilis ja pidetään sitä pinnalla. Se kun on monessa asiassa avain juttu.

                  Muutama päivä sitten tuli hyvä dokumentti yle teemalta paljosta juoksusta. Ohjelman nimi "juoksukuolemat" oli harhaanjohtava, mutta sisältö oli tosi hyvä. Tuossa kahden reilun maratonin mittaisen päivän jälkeen reisivoimista lähti testihenkilöllä liki 40%. Tulos ei yllätä näin kauan harrastannutta ja asioihin perehtynyttä. Silti se aina muistuttaa, että pitäisi enemmän pitää huolta lihasvoimasta.

                  Vuonna 2017 alkaa minun polkujuoksu painotteinen tähtäys. Tänä vuonna on vielä tuo 24h sileän tuloshaku keikka Kokkolaan. Etenkin, jos saan sieltä hakemani (200km ylitys) niin voi hetkeksi unohtaa nuo sileille tähtäämiset ja kokeilla siipiä polkupuolella, jonne katson paremmin soveltuvan, sekä fyysisesti että mentaalisesti.

                   Laji johon soveltuu mittareiksi: "alle nelosta pusikkoon" ja "alle tunnissa suolle", ei voi olla rakastumatta. Se on tarpeeksi hauskaa ja kovaa - juurikin oikeanlaisen letkeää touhua. Se on polkujuoksua. Metsissä - esi-isiemme sielunmaisemissa, jossa jokainen löytää itsensä jossain vaiheessa hengästyneenä suon laidalta... Olethan muuten tulossa tiputtamaan minua podiumilta pep2016 57,5km matkalle La 13.8.2016 Pyssymäelle? Klikkaahan itsesi sisään! Pidetään hauskaa!

                   White man can´t jump? Vai voiko sittenkin?



Onni Vähäaho, Nivalassa 19.4.2016    

maanantai 23. helmikuuta 2015

UNKARI TJ72

                          TJ = tänään jäljellä 72 päivää Unkarin kisaan. En laita esille lukemaa laskeakseni päiviä vuoden kohokohtaan vaan muistiksi tulevia vuosia varten, mitä tuli missäkin vaiheessa tehtyä - ja mitä tuntemuksia matka Unkariin sisälsi.

                        Muutama päivä sitten tuli painatuksesta minulle ja Jannelle mainospaidat. (Klikkaamalla saat kuvat isommiksi)
                  Huomatkaa Suomen liput molemmissa hioissa.
                        Olimme positiivisesti yllättyneitä miten innokkaasti yritykset olivat lähdössä tukemaan projektiamme. Muutamat yhteistyökumppanimme kysyivät tavoitettamme. Puolivakavissaan (ja leveän virneen kera) heitimme yhteistavoitteeksemme 1000km. Olen huojentunut Jannen tiputettua painoa 10kg verran. Samalla Jannesta on tullut meistä se laihempi ja sitä myöden duomme ykköstykki. Eli nyt vissiin riittää, että Janne juoksee 550km ja minä 450km?

                        Ystävä soitti tänään ja palasi ajatuksissaan edelliseen kirjoitukseeni. Piti hetken muistella, mitä sitä viimeksi edes tuli kirjoitettua. Asiat ovat usein vain hetken aikaa mielessä ja sitten taas matka jatkuu... Ja edellisen blogin jalkajumit ovat jo mukavasti historiaa. Mutta toki, ainahan se kuitenkin jostakin kiristää, mutta tällä hetkellä tuntuu juoksu tosi hyvältä. Sisälläni on tieto nousseesta kunnosta, joten mieli on tyyni. Kaikki tapahtuu ajallaan. Minulla on hyvä kutina tulevasta. Samalla osaan tietysti nauttia myös tämän vuoden helmi, maalis ja huhtikuustakin. Ei niitä tarvitse, eikä pidä ohittaa. On mieltä nostattavaa huomata juosseensa itsensä tähän kuntoon. Samalla olen toisaalta vain juuri tämän hetkisellä välietapilla kohti isompia unelmia. Elämäni juoksua ei tule tänä vuonna, vaikka juuri nyt koen olevani elämäni kunnossa tähän asti. Ne juoksut tulevat vasta vuosien päästä - elämäni juoksut. Usein kuitenkin matka on saavutuksia antoisampi. Siis juuri tämäkin päivä.

                       Olen monesti aikaisemminkin kirjoittanut miten saan voimaa omiin juttuihinikin muiden urheilijoiden upeista suorituksista ja saavutuksista. Enkä epäröi palata tähän aiheeseen jälleen kerran. Oletteko katsoneet hiihdon MM-kisoja? Kuka uskoi viime vuosien tapahtumien jälkeen Petter Jr. Northugin yltävän nähtyihin tekoihin? Kiistellyllä hiihtäjä suuruudella on nyt enempi MM-kultamitaleja (11) kuin kellään koskaan. Ok, matkoja on nykyvuosina enempi kuin joskus aikaisemmin, mutta jokainen MM-kulta on vaikea voittaa - edelleen. Joku saattaa viisastella - tai ainakin mielessään - isolla D-kirjaimella, mutta sen viitanhan voi heittää ihan kenen päälle tahansa maailman huipulla. Se tie ei vie keskustelua mihinkään vaan palaa bumerangina sen aloittajan suuhun.  

En unohda tuota Northugin ravia ylämäkeen koskaan. Kiitos, Petter!!!

                    Näiden kisojen toisen kultamitalinhan Northug otti aivan kuin varkain parisprintissä, ratkaisten pelin vaivihkaa hieman ennen ensimmäistä vaihtoa. "Nortti" antoi tehdä vaikutuksen, ettei yritä mitään osuudellaan, kunnes otti varkain osuutensa lopussa parin sekunnin kaulan, jota ei mikään joukkue saanut enää koskaan kiinni. Mestarillinen liike.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.2.2015