lauantai 27. lokakuuta 2018

VÄLIKAUSI


           Välikaudella kannattaa levätä ja tehdä sellaisia asioita joita ei välttämättä muulloin ehdi tehdä. Välikaudella tai ylimenokaudella tarkoitetaan kisakauden jälkeistä aikaa, jolloin siirtyminen uuteen harjoittelukauteen ei ole vielä alkanut. Välikaudella voi panostaa vaikka enempi lihaskuntoon, sekä huoltoon. Kerätä voimia uuteen harjottelukauteen. Parannella kenties vaivoja tai harrastaa hetki aivan muuta. Sekin on jo hyvä askel, jos tiedostaa miten olisi hyvä toimia. Itselläni pelkkänä harrastelijana, ei kilpaurheilijana, on tämä(kin) välikausi mennyt taas enempi mitä kummallesempien hubailujen puolelle. Oikein mikään niistä ei tue välikauden voimaantumis tarpeita. En ole siis mikään esimerkki siinä mielessä.

           Ekat kaksi viikkoa meni puf2018 kisan jälkeen melkolailla ajatellusti. Palauttelin ja juoksin tosi vähän. Joku 115km kahteen viikkoon. Oikeanlaista toimintaa. Sitten aloin palautuun ja innostuin nauttimaan yllätävänkin hyvistä kunnon rippeistä. Tein ennätyksiä, hurjia lenkkejä ja nautin todella siitä. Ja juuri siksi tykkään rönsyillä, koska juoksusta nauttiminen on minulle se tärkein juttu. Ja olen tyytyväinen, että olen omalla positiivisella esimerkilläni saanut niin paljon uusia innokkaita tuonne polulle. Se todella palkitsee.

          Pari viikkoa sitten tuli jo viikolle 41 yli 20 tuntia liikuntaa. Hieno määrä ja keskisyke sadan huitteilla. Viikolla 42 tuli liki 122km juoksua ja tälle viikkoa tulee vähä yli 130km juoksua. Tämän viikon maanantaina venäytin taas vähän samaa lonkkaa jota venäytin elo-syyskuussa. Ehkä lihaksetkin ovat vähän liian jumissa. Vaiva on hienokseltaan seurannut tämän alkuviikon. Tänään otan varalta lepoa juoksusta ja sunnuntaina teen huoltavan 15km lenkin. Jospa se siitä, sillä ensi viikolle on taas hurjat mielessä.

          Ensi viikolla nimittäin näyttäis taas tulevan selkeitä +6 kelejä ja vesisateita joten tiet sulaa. Joten mitäpä sitä muutakaan kuin kokeileen viiden ja puolen tauon jälkeen 100km omatoimi juoksua. Toiveissa on, että saan kavereita juottoon/huoltoon. Tavote ois hilipasta satku 9-9:30h aikaan. 2013 kesäkuussa omatoimi satku (Nivalan ympärijuoksu) meni aikaan 9:55:16, joten se vois olla minimitavotteena. Tosin en ole juossut aikoihin tiellä pitkästi, joten se on kuin sitä taas uudelleen opettelisi. Marraskuun satasessa on muutoinkin puolensa ja puolensa.

          Jospa sitä sitten tuon jälkeen himmailis loppu marraskuun ja alottais joulukuulta sitten järkevämmän reenin kohti 2019 vuoden kesäkautta. Minusta tuntuu todella erikoiselta puhua "kaudesta" ja johonkin "tähtäämisestä". Olen kuitenkin tosi heikkotasoinen juoksijana kaikin puolin - hidas, enkä vielä kovin kestäväkään, mutta parasta tässä harrastuksessa on se, ettei sillä ole väliä kuin itselleen. Ja silloinkin vain, mikäli innostuu itselleen tavoitteen laittamaan.

            100km matka on monelle ehkä hankala käsittää, mitä esimerkiksi tuollainen noin 9:30h aika vaatii. Jos kaikki menee nappiin niin ois tarkoitus yrittää juosta vähintään noin 4 tunnin maratonvauhtia 100km matka. Tai toisin ilmaistuna 55 minuutin kymppejä kymmenen kappaletta peräkanaa tauoitta. Olisi huikea onnistuminen. Suomen tämän kauden paras virallinen tulos on Henri Ansion nimissä 7:03h. Onnistuessanikin minun sataseni tulee kestämään siis yli kaksi tuntia kauemmin. Todennäköisesti jopa liki kolme tuntia kauemmin!!! Siinä ajassa ehtisi käydä vaikka uimassa ja leffassa. Ero on melkoinen, mutta parasta on se, että voi ja saa yrittää, sekä ennen kaikkea kokea. Jokaisesta ultrasuorituksesta on tullut aina omalla tavallaan elämän mittainen muisto.

            Mutta katsotaanpa tätä uudestaan reilun viikon päästä. Tähän täytyy jättää hienoinen kelivarauskin, sillä mihinkään välikauden masokismiin ei ole sentään intoa. Täytyy toivoa, että lonkkatuntemukset kaikkoaa, sää on kohtuullinen ja pääsen testiin miltä pidempi tie taputtelu tuntuu.

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.10.2018

maanantai 22. lokakuuta 2018

KAHDELLA VEELLÄ

                  Vaietut asiat ja verot. Kahdella veellä.


                  Elämässä maksetaan muutakin veroa kuin sitä perinteistä. Palautuksista en tiedä, mutta pulittamaan saattaa joutua joko heti tai ajan päästä.
                  Katsoin tänään ilmeisesti minua jotain kymmenen vuotta nuorempaa miestä. Kohtuullinen hermostuneisuus (kiire? tauolla jostain?) paistoi hänen olemuksestaan ja ilmeistä. Posket lommolla hän veti savuja röökistään. Yhä imutus rekvenssiä tihentäen ja samalla jo katseellaan ympärillensä kuulantyötö ringin kokoista tumppaus alustaa etsien. Tässä vaiheessa en ilennyt katsoa enempää. Tumppi ympäristöön ja kohti tukehtumiskuolemaa ehkä. Tupakka tekee pahaa jälkeä. Sekä ja että.

                 Muistan, kun katsoin joskus isän kanssa lauantaisin alkuillasta Englannin nykyistä valioliigaa, silloista 1.divisjoonaa. Ja tietenkin Aulis Virtasen selostamana. Minulla oli limukkaa ja isällä kossu kroki. Rauhallista nauttimista pelistä toki. Hienoja muistoja yhteisistä hetkistä isän kanssa. Rauhoittumista. Isä ehkä noin 60 tunnin työviikon jälkeen oli krokin ansainnut. Usein jaksoi vielä pelata 14 tunninkin työpäivän perään minun kanssa sukkapalloa. Upea isä. Kova istumatyö toi yhdessä tupakan kanssa kuitenkin muita ongelmia. Työ tappoi isän, voidaan sanoa. Vero oli kova.

                  Tuohon aikaan kaikki yli 2:40h maratoonarit oli ostoruuan tienpäälle haaskaajia. Eikä heitä paljon ollutkaan. Useimmat meni alle ja kävivät vielä töissä, sekä useimmmat osasivat aukaista väkiviinapullonkin. Tiedän näiltäkin seuduin muutaman. Veroja on maksettu. Ja paljon.

                   Nykyään on toista. Kukaan ei enää meinaa päästä edes alle kolmen tunnin. En itsekään. Tuskin koskaan pääsen. Enkä ole järjin innostunut edes yrittämään. Ei kaikkea tarvi yrittää. Kaikella on veronsa. Myös minun matkoillani, ultrapolkujuoksussa. Ja siellä vasta veroa maksetaankin. Voi jestas, laji on trendinä niin tuore, ettemme tiedä vielä mistä meitä haetaan seuraavien vuosikymmenten aikana, kun pää alkaa hurttaan. Me tunnemme polut. Pääsemme todella hukkaan tarvittaessa.

                    Kerroin yhdelle kavereistani huomioni hänen lenkeistään. Kaverini lenkkeilee aivan omalla tyylillään. Taitaa olla viisi maratonia nyt takana ja aina uusi ennätys. Viimeisin taisi mennä jo 3:34h. Ehkä teidän kannattaa seurata miehen tyyliä Stravassa. Tämä kaveri totesi, ettei seuraa trendejä vaan luo niitä. Totuus hyvällä huumorihännällä.

                    Minua vaivasi useamman viikon Elo-Syyskuun vaihteessa lonkanseudun (etenkin vasemman puolen) lihaksisto. Sitkeä jumivenähdys tai jotain. Nyt se oli yli kuukauden pois. Monet kovat ponnistukset on sen jälkeen menty ja noin 500 kilsaa oireetonta menoa. Kunnes tänään mäkisellä lenkillä oli melkoisesti mutaa ja alustan pettämistä pehmeyden vuoksi. Ehkä venäytin lonkanlihaksia taas? Katsellaan. Iltakasin kävin palautteleen. Alku tuskanen, mutta kivutonta - joskin jäykkää - loput seitsemän kilsaa. Verot.

                  Olen juossut vaivihkaa paljon tänä vuonna. Jo 4428 kilsaa tänä vuonna. En ole kyllä yhtään kilsoja kerännyt vaan yrittänyt löytää oman tieni kehittyä. Mielestäni olen kehittynyt. Joo - kaksi keskeytystä pääkisoissa, mutta pitää nähdä tulosten taakse. Viime tiistaina I-SR2014 koko lenkki 6:25:28. Liki puolen tunnin parannus perushölkällä reittiaikaan. Kelpaa. Ehkä tuossa on jo veronpalautuksen makua?

                  Mutta se toinen V. Vaietut asiat. Ja kaikki sen tietää ja lähes kaikki sitä välttelee. On ihan sama miten paljon juokset, jos sinun keskivartalo ei ole betonia. Kaikki lähtee keskivartalosta. Ainakin itselleni jumppaliikkeiden teko on aina ollut pakkopullaaa. Vähä samalla tavalla kuin aikonaan keihäänheittoaikoina juoksuharjoitukset. Sepporäty kulttuuria.

                 Ei lienee sattumaa, että suoritustasoni lähti jyrkkään nousuun parin viikon keskivartalotreenin jälkeen. Pyssymäki Ultra Festivalissa varmasti purin lihasvoimaa ulos, mutta keskivartalon jämäköitymisellä olen saanut parempaa kulkua vajavoimaisilla jaloillakin. Ja totuushan on myös (joskin vaiettuja sekin osin) se, että mitä enempi meille tulee ikää, sitä enempi pitäisi panostaa lihasvoimaan.
               Ja se metsässä, soilla tai mäessä tunkkaaminen ei vain riitä. Olen itsekin joskus niin luullut vain huomatakseni olevani todella väärässä. Olisi sama kuin pitäisi katiskaa joen penkalla. Ei sinne hauki hyppää. Ei pitäisi kusettaa itseään. Mutta miten pitää tämä hyvin alkanut lokakuun keskivartalokuuri? Jokin kuukausittainen minimi? Tunti lankkuja?

                  Ja jos joku miettii lankkujen jumittavaa puolta niin kuka on käskenyt tekemään sen staattisena? Itse teen monenlaisia aavikkoliskoliikkeitä niitä kohdentamis ja vetreytys tarkoituksella. Tässä video (oliko viime vuodelta) aiheesta. Ei muuta kuin kaikki innolla keskivartaloa kohentamaan.
                 Lopuksi. Tiesittäkö, että Super PEP2019 16-17.8.2019 ilmoittautuminen aukeaa 2.1.2019 klo.0.00. 57km ja 171km matkoille rajoitetusti paikkoja. 26km, 57km ja 171km matkoille hankitaan noin 100 GPS-seurantalaitetta. Nopeimmat saavat ne kisaan. Kannattaa siis laittaa toi ilmon aukeamis päivä ylös (sama kuin Liikkumalla Uuteen Vuoteen "LUV" kampanjan aloituspäivä), sekä varata ensi elokuulta tuo viikonloppu vapaaksi jo hyvissä ajoin.



Valoa syksyyn! Kahden kuukauden päästä alkaa päivä taas pidentyä!

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.10.2018      

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

KOKO KIERROSTEN VERTAILUT

                    Otin vertailuun kaksi tämän kesän samankaltaista perusjuoksu kierrostani ja Tero Ruokolaisen vuoden 2016, silloisen reittiennätys juoksun.

                   Heinäkuussa lähdin Pyssymäen pihalta ja sen lenkin aika pulpetilta, pulpetille oli 6:50:00. Reitti oli hieman peitteelinen tuolloin, mutta kosteus minimissään 4/10.
                   Ruokolaisen juoksussa kosteus oli taasen maksimissaan 10/10. Teron aika pulpetilta, pulpetille 5:49:30.
                   Oma eilinen 6:25:28, kosteus 7/10. 

             Alla olevassa vertailussa reitti pilkottu 5-11km mittaisiin sektoreihin. 






5.7.2018
16.10.2018
13.8.2016

kosteus 4/10
kosteus 7/10
kosteus 10/10

6:50:00
6:25:28
5:49:30

keskisyke 136
keskisyke 138
Ruokolaisen data






Pyssymäki - P2 (11km) 1:11:00
1:06:00
0:56:00
Suon ylitys P2-P3 (5km) 0:39:00
0:34:00
0:30:00
P3- Syyryntie (9km) 1:11:00
1:06:00
1:00:00
Syyry-P6 (5km) 0:41:00
0:41:00
0:36:00
Juurikan helppo - P7(10km) 1:09:00
1:06:00
1:00:00
Suon ylitys P7-P8 (5km) 0:39:00
0:34:00
0:35:00
P8 - Pyssymäki (11km) 1:20:00
1:18:28
1:12:30







6:50:00
6:25:28
5:49:30





Onni Vähäaho, Nivalassa 17.10.2018

tiistai 16. lokakuuta 2018

30 KERTA - LIFE TIME TAVOITE SAAVUTETTU

               Neljäs päivä joulukuuta 2013 kiersin ensimmäisen kerran Iso-Sydänmaan koko lenkin neitsyt vaelluksessa yhdessä kahden kaverin kanssa umpihangessa. Siitä alkoi rakkaussuhde sittemmin paljon parantuneeseen reittiin, jossa talkootunteja on saman verran kuin martoilla kasvimaalla.

                Melko tarkalleen neljä vuotta sitten hammaslääkäri aikani peruuntui ja minulle aukeni sauma kiertää I-SR2014 koko lenkki. Oli 22.lokakuuta 2014. Juoksin tuolloin kaikki pelissä aikaa. Pakkasta oli lähtiissä 10 ja palatessa 4. Maa oli napakka, mutta jossain kohtaa kastui sukkakin. Tein uuden silloisen ennätyksen - alitin sekunnilla kahdeksan ja puolen tunnin rajan. Aika 8:29:59 150 keskisykkeellä oli äärimmäinen raasto, jossa oli menemisen meininki kaiken aikaa.

               Tänään olin estraadilla jälleen. Neljä vuotta tuosta ja nyt jo kaikkiaan 30 koko lenkki oli vuorossa. Taustalla kolme päivää sitten kierretty 15 tunnin samainen koko lenkki ja vain reilu kolme viikkoa pufin jälkeen. Reisilihakset etenkin sisäpuolelta olivat kävelystä hieman hellänä, joten oli selvää, ettei mitään vauhtijuoksua pystynyt ajattelemaankaan. Päädyinkin juoksemaan ns. perusjuoksua, eli ei kevyttä, mutta ei vauhdikastakaan. Justiinsa sellaista mukavaa hölkkää rennosti. Mukavuudenhaluista ja tasaista. Se sopi tähän saumaan, vaikka tässä koko lenkissä ei lähtökohtaisesti mitään järkeä ollutkaan. Levätähän sitä pitäisi. Mutta elämäähän tämä on, joten lähdin hubailemaan!

                Meinasin ensin laittaa kelloon seitsemän tunnin jänistoiminnon, mutta reisilihasten arkuus laittoi valitsemaan kahdeksan tunnin jäniksen. Toisaalta tiesin, että ilman ongelmia tuun juokseen koko lenkin perusjuoksulla tässäkin tilassa johonkin 6:50h paikkeille. Palautuneena ehkä vartin paremmin. Rytmiksi laitoin kelloon 13:45minuuttia perusjuoksua ja 1:15min kävelyä, jonka aikana otin juomaa ja lähes joka kerta myös energiaa. Eli 15 minuutin jaolla menin.

                Repussa oli tuulen ja sateenpitävä takki, ensiside, wc-paperia, puhelin ja paljon energiaa, sekä 2,2 litraa juomaa. Matkan varrelle olin kätkenyt 1,5litraa lisäjuomaa. Lähtiissä oli 8 astetta lämmintä ja vettä satoi vielä hieman. Oli satanut edellisestä illasta asti, joten polku oli lätäköillä monin paikoin. Päiväksi oli luvattu aurinkoakin ja 10 astetta. Päällä minulla oli NewLinen lyhythihainen pyöräilypaita, tuubihuivi, lippis, hanskat, XU-kompressio trikoot mallia lyhyet ja NewLinen shortsit, johon sain takataskuun magnesia ja suolatabut purkkiin. Pitkät kevyesti kompressoidut sukat ja Hoka One One Torrentit. Ei kun matkaan.

                Jalka olikin juostessa lupaavan kevyt ensiaskeleilla, vaikka reisilihakset olivat kipeät. Lihaskipu ei tuntunut juostessa. Suurin pelko oli valmiiksi herkkien reisien mahdollinen kramppaaaminen matkan edetessä. Pian kuitenkin huomasin, että tietty perusjäykkyys on läsnä, mutta juoksu oli kohtuullista. Hieman normaalia hitaampaa, mutta nythän ei vauhtia tarvittukaan. Koko lenkin sykkeeni vaihtelivat 130-145 välillä erilaistista reitin kohdista riippuen.

                Ensimmäinen 5km 5:36min/km. Eli sellaista mitä aika moni lukija ja tuolla reitillä käynytkin voisi mennä. Kyse ei ollut siis mistään vauhtijuoksusta vaan perus jolkotuksesta, mutta juju olikin siinä, että sitä sitten pidettiin päällä kohtuullisella jalalla. Pahoittelen, että tämä voi olla sangen kuiva kertomus huikeasta lenkistä, jossa ei tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä. Ehkä tämän kirjoittamisesta voi kuitenkin joku hyötyä ja jääpähän itsellenikin muistiin nuo vähät seikat mitä tuolla tuli puuhattua.

               Lahnajärventiellä, pelastupiste 2:lla (11,1km) noin 66minuuttia oli kulunut. Keskivauhti oli valunut 5:55min/km. Eli varsin tasaista maasto huomioiden. Juoksu edellä kuvatuilla tehoilla, alle aerobisen kynnyksen pääasiassa, oli varsin helppoa ja kohtuullista. Mukavuudenhaluista menoa. Maisema vaihtui kuitenkin nopeasti. Pesänevan ylityksen toisella laidalla keskarin etunumeroksi vaihtui loppuun asti kestänyt kuutonen.

                15 kilometriä tuli täyteen Holkkinevan itäpuolella vähän Iso-Susilehdon jälkeen. Keskari siinä kohtaa 6:08min/km. Meno oli lupaavan samanlaista kuin alussakin. Joten jatkoin hyvillä mielin reitin eteläkärkeä kohden. Tässä menossahan ei tarvinnut hengästyä, joka sopi hyvin tämän mukavan päivän suunnitelmaan.

                Ensimmäiseen puolimaratoniin meni 2:15h. Se tuli täyteen hieman Pienen Suojärven jälkeen. Vaikka maasto oli vaikeutunut reilusti, laski keskivauhti kuitenkin kaiken aikaa varsin maltillisesti ollen vieläkin hyvänkuuloinen 6:25min/km. Syyryyn ei ollut enää pitkästi ja neljän reitiltään haastavan kilometrin jälkeen tulin Syyryn tielle. Noin 25,1km ja 2h46min. Keskivauhti vieläkin peräti 6:36min/km. Olin esimerkiksi pufin vastaavaa eka kiekan väliaikaa tuossa kohtaa edellä 17 minuuttia. Toki se olikin aivan löysää nautiskelua, mutta toisaalta nyt en ihan enää siinä kunnossa olekaan.

                Jatkoin matkaa hyvillä mielin ja nappasin eka kuvan Sikojärvellä. Sillon kun ei ole vauhtijuoksusta kysymys ehtii hyvin ottamaan kuviakin. Kas näin.
                Pian tuon jälkeen jokin tosi iso elukka (hirvi? karhu?) rytisteli pariinkin kertaan edelläni. Ilmeisesti polku meni niin läheltä, että veijarin piti ottaa kahesti vasemmalle ennen kuin pääsi alta pois. Kallio-osuudella tuli vastaan tuttu puolivälin kyltti ajassa 3:09:30. Keskivauhti 6:47min/km. Upea aika tulossa, jollei kramppeja tulisi, sillä olo oli yllättävän freesi. Suolatabuja otin koko reissulla kolme ja aina samalla myös magnesiumin. Se oli nyt riittävä ja sopiva määrä. Ei ongelmia.

               Iso-Juurikan penkalla innostuin ottamaan kuvan komeasta vesistöstä. Vahingossa kuvaan tuli kellokin, joten laitoin huviksi hieman seikkaperäisen kuvaviestin lenkkiporukka ryhmään. 
              Keskari tuolloin 6:50min/km. Matkaa oli takana noin 32km. 

              Pykyn autiotuvalle tultaessa matkaa oli jäljellä noin 21km ja takana noin 35km. Olin autiotuvan pihassa tarkalleen ajassa 4:02:27.


                    Keskari oli jopa parantunut 6:49min/km. Edessä oli kuitenkin tulossa piakkoin hitaita suo-osuuksia. Jalat oli kuitenkin merkillisen hyvät juosta ja energiatasot korkeat, joten aloitin laskemaan mihin aikaan tässä ollaan päätymässä. Sain lukeman 6:30h tai hieman alle. Sitä kohti.

                   Hitaillakin osuuksilla sain juostua samoilla sykkeillä erikoisen hyviä kilometriaikoja. Edellen keskivauhti oli pysynyt hyvänä. Nyt 6:50min/km. Tasaista tekemistä. Olin 40km kohdalla 32minuuttia edellä puf-kisan eka kierroksen aikaa (7:13h). Tasaisesti tuli kahden tasaisen juoksun vertailussa. Nyt perusjuoksua palautumattomana. Silloin superlöysää huipputikissä.

                   Edessä oli ehkä reitin sitkein viiden kilsan pätkä. P7:lta P8:lle. Alla 40km ja edessä paljon suota. P8:lla oli toinen ja viimeinen juomatäydennys. Hieman sen jälkeen täyttyi 45 kilometriä ajassa 5:12:05. Keskivauhti 6:56min/km oli koko reissun heikoin - eikä sekään ollenkaan huono koko lenkille? P8:lta alkaa noin puolen kilsan sitkeä mutainen metsäkoneen ura vastamaahan. Sen jälkeen oli hieman tekemistä, että pääsi vielä takaisin hyvään rytmiin, mutta löytyihän se.

                  Jossain vesilinjan liepeillä täyttyi 50 kilsaa ja iso puskareissu alkoi kutsua vienosti. Lopetin kiinteän energian nauttimisen, sillä tuskin se viimeisen kuuden kilsan aikana ehtisi paljoa vaikuttaan. Tuoremehusta sain mitä tarvin viimeiselle kutoselle. Tarve hieman helpottikin. 50 kilsan kohdalla keskari oli edelleen sama 6:56min/km. Nyt laskin, että menee alle 6:30h mutta puskareissun kanssa menisi tiukille. Pientä jännitystä siis.

                Jossain 52,5km kohdalla hätä kävi kuitenkin niin suureksi ettei auttanut kuin vilkuttaa pois polulta ja puskaan joogaamaan. Jalat oli kuitenkin edelleen varsin vetreät, joten kyykistyminen oli vaivatonta ja auttoihan se, sekä helpotti kovasti. Nyt vain taisi mennä tarkalle 6:30h alituksen kanssa. Tehojahan en nostanut, sillä ei tässä aikaa juostu, mutta 6:30h alitus alkoi siksi kiinnostamaan, kun se on minun LifeTime -tavoite ja jos se ihan siinä on tulollaan niin juostavahan se on.

               54 kilsan kohdalla kuitenkin huomasin, ettei 6:30h kanssa ole hätää. Menee ja helposti. Lopun hyvällä polulla vastamaahan (edelleen samoilla tehoilla) viimenen kilsa kyllä tosi hyvä 5:36min, vaikka ite sanonkin, sillä koko lenkin ensimmäinen oli myötämaahan 5:15min reilu kuusi tuntia aikaisemmin.

  Loppuaika 6:25:28
Keskivauhti 6:53min/km (kello kävi koko ajan, myös puskassa).
  Keskisyke 138

              -"Että ei siellä vauhtia tarvita, kunhan vain kestää sitä mitä alkaa juoksemaan". 
-Onni Vähäaho

                Lyhyet kesävarusteet osui kyllä ihan nappiin. Idealisää juosta.


                Aivan huikea fiilis päivästä. Illalla vielä Nivalan Polku ry:n yhteislenkki (7,1km). Reilu 63kilsan päivä annos polkujuoksua. Huomenna vain lankkuja. Nyt pitää vähän nauttia. Pizzaa, suklaata, sipsiä, jäätelöä ja olutta. Olen pahoillani. Syökää te salaattia ja vettä.

Ps. Lifetime tavoitteet päivitetty.

NAATITAAN

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.10.2018

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

45 SEKUNTIA

              Koskaan et tiedä milloin saat oppia mitä suuremmissa määrin. Jatkuva asioiden positiivisesti ajattelu kantaa, mutta kaipaa myös uutta tulokulmaa. Sitä oli tarjolla eilen lauantaina Iso-Sydänmaan reitillä, kun sain vedettäväkseni paljon koko reitin kierron ensikertalaisia. Edellinen lause saattaa johtaa harhaan, sillä kaikki kanssani vaeltamaan lähteneet ovat kovakuntoisia, kokeneita liikkujia. Iso-Sydänmaanreitti vaatii kuitenkin hyvän kunnon lisäksi myös henkistä vahvuutta, sillä reitti puhuttelee matkalla kulkijaansa ennen kuin palauttaa hänet hyvässä lykyssä takaisin Pyssymäelle. Olen ollut itsekin joskus ensimmäistä kertaa koko reitillä, joten tiedän miltä se tuntuu ja mitä siellä on vastassa. Eikä siitä ole silti kuin viisi vuotta.

               Himalajan vuoristossa on Mount Everest ja Euroopassa on Mont Blanc, joka sijaitsee Ransakn ja Italian rajalla. Nivalassa on Iso-Sydänmaanreitti, joka on yhteensoittoon kierrettynä haaste, jolle ei kukaan sen kiertänyt ole vielä nauranut. Eikä nauranut tälläkään kertaa. Mukanani oli minä lukien yhteensä kahdeksan karpaasia ja neitoa. Neljä miestä ja neljä naista.

              Ensimmäisen 10 kilometrin jälkeen jo hyräilin tyytyväisenä, että tosiaan kaikki ovat tarpeeksi kovassa kunnossa kiertääkseen reitin. Yhtälailla oli selvää, että matka oli tuskin vielä alkanut ja kaikki haasteet olisivat vielä edessä. Monella ajallisesti pisimmätkin matkat olivat kaukana tämänkertaisesta haasteesta ja jokainen tyylilaji on kuitenkin aina omansa.

               Jossain 20 kilometrin kohdalla kysyin pallopelien taitajalta, Villeltä, miltä tuntuu? Hän jääkiekkoilijana vastasi osuvasti: -"On tässä eroa totuttuun 45 sekunnin vaihtoon". Kaikki kunnia Villen heittäytymiselle ja rohkeudelle, mutta samalla on oltava rehellinen: alun askelrentous oli myyty. Vaihto oli totisesti venynyt. Upeaa heittäytymistä pois omalta alueelta! 

               Aisitin kanssakulkijoiden liikkeistä ja eleistä kaiken aikaa missä mennään. Samoin puheista ja hiljaisuudesta. Rytmi oli hyvä ja maisema vaihtui, mutta läsnä oli retkiote, joskin tämä täytti pikavaelluksen määreet. 22km kohdalla tauolla huomasin ensimmäisen kerran, että nyt on otettu löysät pois. Muutos viiden kilometrin takaiseen oli iso, mutta odotetusti. Näin sen ajattelin menevänkin. Vajaa viisi ja puoli tuntia oli laitettu tossua toisen eteen. Maasto oli myös hankaloitunut.

               Empaattisena ihmisenä minua hieman hävetti olemalla vielä tuossa kohtaa täysin freesi. Nostimme reput lopulta selkäämme ja jatkoimme matkaa. Olimme samaa perhettä ja ryhmähenki oli mielestäni luokkaa hyvä, jollei huippu. Tauot tiheni. Enää ei tarvinnut tauoista kertoa vaan reput laskeutuivat tietyin aikavälein itsestään. Viisasta sekin. Niin pitääkin. Olin tyytyväinen näkemääni. Sinnikkyys oli 10 kaikilla.

               Vajaan 9 tunnin taivalluksen jälkeen olimme saapuneet Iso-Juurikkajärven eteläpäähän. Edelleen porukan vahva kunto paistoi läpi. Tiettyä tahtotilaa oli toki havaittavissa ja myös ensimmäisistä rakoista puhuttiin. Makkaranpaisto taukopaikka lähestyi ja lopulta se saavutettiin. Kulkijat prosesissaan olivat keskittyneitä ja reput laskiessaan antoivat tulla myös huokaukset ulos. Oltiin tultu jo 36 kilometriä läpi soiden, juurakoiden, kivien ja kallioiden. Polku oli haastanut, mutta se oli kaikilla jossain määrin tiedossakin. Polun vaihtelevuus sai tunnustusta.

              Makkaranpaistopaikalla, Pykyn autiotuvalla, oli hieno tunnelma ja voimaantumisen meininki. Ville oli pakannut reppuun eväitä, joita en ollut ennen nähnyt. Hän oli kirjoittanu erillisille A4 papereille eri asoita, kuten; "Hyvä mieli", "Motivaatio", "Enkeleitä" jne. Koskettavaa. Ihmiset todella halusivat takaisin Pyssymäelle! Tässä vaiheessa aloin oppia tältä ryhmältä ja edelleen minua hävetti, kun olo oli ihan freesi. Vajaa 10 tuntia kävelyä ei vielä tuntunut ja oli hämilläni saamastani opista. Mikä oli se oppini?

               Kontrasti kuntotasoissamme tuli tietysti esiin ja se pisti arvostamaan näkemääni, millä tavoin kanssavaeltajat kaivoivat itsestään työkaluja selvitä eteenpäin - aina maaliin saakka! Se oli jotain todella vaikuttavaa. Näin miten teki kipeää ja miten matka eteni. Tekemisen meininki oli fantastista ja se miten monta tuntia kaikki tsemppasivat itseään perille. Ehkä Pertti pääsi kuitenkin aika vähin ponnisteluin? Ainakin hän vaikutti menevän vakaasti kaiken aikaa. Se ei yllättänyt minua, sillä Pertti juoksi pepissä tämän 57 kilometrin matkan. Vaikuttavaa tekemistä liki 60 vuotiaalta herrasmieheltä. Hattu nousee! Lisäksi naiset oli tänään päämäärätietoisia ja hiihtäjät sekä jääkiekkoilijat osoittivat luonnetta.

               Lopulta kaikki kuusi (kaksi jäi 26km kohdalla pois sovitusti) pääsivät perille Pyssymäelle varsin hyvävointisina. Taistelu oli vakuuttava ja opettava. Olin hiljaa erittäin tyytyväinen teidän kaikkien puolesta. Ja syvästi kiitollinen saamastani opista, miten eri keinoin teistä kukin perille pääsi. Jäätävää tekemistä! Upeaa! Onnea vielä kaikille!

              Tässä vaellussivun koonti reissusta. Ja alla reissuvideo 15 tunnin ryhmäläisten päivästä, eli yllä kerrotun ryhmän.



              Ps. Mikäli jostain syystä eksyt joskus reitiltä. Soita aina 040-5186766. Pyrimme auttamaan eksyneet pois reitiltä. Nyt pimeän ajan tullen eksymisen mahdolisuus kasvaa, jos esim. virta loppuu otsavalosta tai kännykästä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.10.2018       

tiistai 9. lokakuuta 2018

KAAOS

                 Meren ulappaa reunustaa iso mäkinen ja kivikkoinen ranta. Kaveri seisoo mäen harjalla ulapalle päin, välillä olan yli vaivihkaa taaksensa katsoen. Takana toinen tuo kotiinsa rakennuskiven ja lähtee enempiä ihmettelemättä hakemaan lisää kiviä. Mäen harjalla seisova kaveri käy samantien anastamassa uutteran lajitoverin kiven. Sen jälkeen taas rosvokaverin sama feikki tuijotus ulapalle päin jatkuu ja tätä jatkuu ties kuinka kauan. On kyse pingviini lajista ja avaraluonto ohjelmasta. Samalla kerrotaan myös, että uroksien vartioidessa yhteistä kotipesää käyvät naaraat tekemässä kauppaa pesäkivistä tarjoamalla seksipalveluja vastineeksi yksinäisille uroksille. Uskolliset urokset eivät tästä tiedä mitään. Sitä ei kerrottu miten naaraat käsittelevät syyllisyyden tuskansa vai kestävätkö kävellä päivästä toiseen väli arkana takaisin pesälle, maksettu kivi mukanaan.         

                 Suuri lauma eläimiä pienehköllä alueella antaa kaaosmaisen vaikutelman. Monilla eläinlajeilla meno onkin aika brutaalia, kun vaikkapa hyljeurokset taistelevat haareminsa puolesta. Yläkroppa hampaaniskuja täynnä he pääsevät sitten bylsimään ehkä jopa kahdenkymmenen naaraan kanssa. Tuo voi täyttää jo pervommankin fantasiat?

                Kaaosta on montaa sorttia. Myös pimeyden voi nähdä kaaoksena. Lähdet aamulla töihin - on pimeää. Tulet iltapäivällä töistä - on pimeää. Kahden pimeän välissä voi alkaa voimaan pahoin, jollei vintiltä tuoteta positiivisia ajatuksia kulkijalle. Tänä teknologian aikana ihmisiltä katoaa olennainen asia - keskittyminen hetkeen. Työ on monilla (lähes kaikilla) hektistä ja pilkottua. Vapaa aikakin on monilla sinkoilua täynnä. Lyhytkin pysähtyminen voi alkaa tuntumaan vaikealta. Milloin olet viimeksi lukenut antaumuksella tunnin tai enemmän? Suosittelen. Jokaisen on hyvä pysähtyä säännöllisesti. Kukaan ei kestä loputtomiin suorittaa fyysisesti eikä henkisesti.

               Tänään on 74 päivää siihen, kun päivä alkaa taas pidentymään. Tykkään positiivisuudesta ja nautin siitä lahjasta. Nautin elämästä ja siitä, että aina on mahdollista nähdä valoa, vaikka omassakin elämässä on ollut paljon viime aikoina haasteita. Ja jos joku nyt luulee niiden tarkoittavan kesken jääneitä kisoja, on pihalla kuin lumi-ukko. Elämän todelliset haasteet eivät mielestäni saa olla harrastuksessa vaan harrastuksien pitäisi tukea elämän haasteissa jaksamista. Uskon, että juoksu antaa minulle voimaa.

               Suomen pisimmän polkujuoksun loppumisesta kohdaltani on aikaa nyt reilu kaksi viikkoa. Olen alkanut palautumaan varsin hyvin. No, löysää hölkkää/etenemistä vajaa 18 tuntia. Retkeilyotteella etenemistä. Ei mitään raastoa tai väkisin yrittämistä. Voimia oli vielä lopettaessa vaikka kävellä pidemmästikin, joten palautumisen hyvä sujuminen on lopulta aika loogista. Ylipitkä kevyt lenkki enempi kuin rankka kisa. Toki en halua millään tavoin vähätellä sen vaikutusta tai merkitystä, mutta en toisaalta buustatakkaan.

               Henkinen palautuminenkin on edennyt kivasti ja ilmoittauduin tänään NUTS Karhunkierroksen 166km matkalle, eli Suomen toiseksi pisimpään polkujuoksukilpailuun. Ensi kaudellakin toinen kisani on sama kuin tänäkin vuonna eli ns. PUF171km, Suomen pisin polkujuoksukisa, joka juostaan ensimmäistä kertaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksun yhteydessä 16-17.8.2019. Ilmoittelemme aikatauluista lähiaikoina lisää.

               NUTS Karhunkierroksen ilmoittautuminen on ollut auki nyt vajaa kolme tuntia ja listoilla on jo 2200 nimeä! Eli melkoinen kaaos taas tulossa Kuusamon Rukalle, mutta hauska kaaos. Kiva päästä taas kokemaan upeat maisemat ja kisan kiva taika. Lähes yötön yö oli viimeksikin upea kokemus juosten. Koitetaan päästä ensi vuodeksi taas parempaan kuntoon niin saatan jopa päästä jommassa kummassa - tai ehkä kummassakin - maaliin. Tavoitteita on hyvä olla, kunhan ne ovat vain juoksutavoitteita.

                Nautin nyt tehdessäni osittaista työaikaa. Ehdin elää paremmin elämää, joka meille kaikille on annettu elettäväksi. Rahakin tuntuu riittävän jopa paremmin kuin ennen, kun sen käyttöä joutuu nyt tarkemmin tarkkailemaan. Luulenpa, etten palaa enää koskaan 100% työhön. Sen sijaan edelleen vähentäminen on kyllä vaihtoehto. On ihanaa, kun voi keskittyä elämään enempi hetkessä ja pysähtymäänkin välillä. Itsellänikin on tarkoitus lisätä lukemista ja syventää näin keskittymiskykyä, joka meillä kaikilla on tässä hetkitsessä arjessa vaaravyöhykkeellä.

                Mukavaa syksyn alkua! Nauttikaa väreistä ja lähellä olevista ihmisistä ja liikkukaa sisäisen äänen mukaan - joko vähän tai vähän enemmän!



FLASHBACK reilun viiden vuoden takaa!!!


Onni Vähäaho, Nivalassa 9.10.2018