sunnuntai 4. lokakuuta 2020

VAAROJEN MARATON PERUSMATKA 2020

             Pettymys. Iso pettymys. Epäuskoinen olo. Olenko nähnyt vain unta, vai onko tämä totta. Yksi yökin nukuttu kisan jälkeen ja muutamat päiväunet. Alkaa näyttään, että huonosti kävi. Miten tässä sitten näin kävi, on hyvä kysymys. En osaa kyllä suoraan vastata, mutta luullakseni tiedän mikä tähän johti, mutten tiedä mikä siihen johti. Tämä jää kaihertamaan. Kuten aina, myös tällä kertaa, tästä jää myös positiivista. Entistä kovempi nälkä näyttää itselleen pystyvänsä tähän. Tässä on hieman samaa kaikua kuin PUF 171 kilometrin keskeytyksissä. Halu näyttää, ennen kaikkea itselleen, että pystyn siihen. En aio siis antaa periksi tällekään haasteelle, vaikka siinä nyt huonosti kävi. 

            Kevensin tähän Vaarojen maratonin 130 kilometrin perusmatkaan poikkeuksellisen paljon. Viimeinen varsinainen juoksulenkki oli maanantaina, kun kisa startti oli perjantaina kello 18.00. Olin silti päivittäin pienessä liikkeessä - kävelyä ja lyhyitä jalotteluja. En jaksa siis uskoa, että kroppa olisi ollut aineenvaihdunnallisesti tukossakaan. Ei mitään merkkejä siitä muutenkaan. 

 

                  Mökillä 90 minuuttia ennen starttia.

                      Startti

             Itse kisaan. Jalat tuntuivat paremmilta kuin aikoihin. Kevään ja kesän reisivaivat eivät enää tuntuneet. Olo oli siksikin erittäin luottavainen ja hyvä-olo siitä sisällä. Fiilis oli hyvä. Uskoin yllättäväni itseni ja seuraajat todella hyvällä kisalla. Lisäksi olin tullut viimeisinä viikkoina kilpailulliseksi. Halusin pärjätä tässä kisassa omalla tasollani. Se tietäisi tuollaista 24 tunnin aikaa, ehkä hieman alle - 23 tuntia ja jotakin. Samalla halusin tehdä vihdoin nousujohteisen kisan. Ja aloitinkin siksi monen (?) yllätykseksi varovaisemmin kuin koskaan. Alku tuntui jopa erikoiselta siksi, että tunsin olevani kisassa, mutta meno oli kuin rupattelevalla yhteislenkillä. 

            Vaihtelin vierelle osuneiden tuttujen kanssa kuulumisia ja tuntemuksia. Samalla join ja otin tuttuja energioita 20 minuutin välein alusta asti. Tuntui kyllä enempi retkeilyltä kuin kisalta, mutta näin olin hieman suunnitellutkin. Toisella kierroksella sitten vilkku päälle ja höökiä. Kirpaisee kirjoittaa noin - kirpaisee todella syvältä. 

            Lyhyen tiepätkän jälkeen, vajaassa seitsemässä kilometrissä siirryttiin polulle ja hiljalleen pimeyteen. Aikaa oli kulunut 50 minuuttia ja matkaa taivallettu 6,8km /240 nousumetriä. Huomattiin Toivasen Jukan kanssa juoksevamme kahden. Takana ei näkynyt lamppuja, eikä edessä. Asetuin Vaarojen maratonin konkarin peesiin ottamaan yötä vastaan. Kuuntelin useita kertoja tapahtumaan osallistuneen veljen tarinoita. Hän oli ollut edellisinä päivinä merkkaamassakin reittiä. Tässä peesissä ei tarvitsisi siis miettiä pysytäänkö reitillä. 

            Aika nopeasti alkoi tuntumaan, että vauhti on minulle liian hidasta, mutta maltoin mieleni, sillä ehkä (?) minulle oli nyt hyvästä aloittaa ylihiljaa. Juoksin minuutilleen tunnin Jukan perässä. Usein jouduin ottamaan kävelyaskelia, sillä vauhti oli niin verkkainen. Sitten tuli väkeä takaa ja se hajoitti meidän yhteismatkan. Aloin menemään omaa kevyttä menoa. Hissukseen kiivettiin Vesivaaran päälle ja siitä lasketeltiin nätisti joen yltitykseen. Kaiken aikaa nestettä ja energiaa 20 minuutin välein. Kahlaamossa ajassa 2:36h. Omassa gepsissä 20 kilsaa, virallinen mitta 19 kilometriä. Nestettä meni liki 1,5 litraa, kuten olin ajatellutkin. Join vähän vielä huollossa ja täytin kolme lötköä seuraavalle pätkälle.

                         19km kohdalla kahlaamossa (Jere Alén (Instagramissa @jerealen). https://www.alenjere.com/)
  

            Ville ja Asko oli kannustamassa. Tuo oli erittäin tunnelmallinen ja eeppinen kohta. Kilikkakellot soi, roihut loimusi ja sai kahlata yllättävän vähän viileän joen yli. Tuossa kohtaa eka kertaa mietin, että olisi voinut tänään mennä lyhyellä asulla, mutta halusin varmistaa menemällä pitkillä, ettei kramppeja tulisi. Ja hihoja pystyi kuitenkin käärimään. Alku oli ollut ylilöysän tuntuinen, mutta jotenkin tuntui, etten halunut sitä moodia muuttaa. Samalla huomasin juoksevani sellaisten kilpaveljien kanssa, joiden kanssa en ollut koskaan enemmin juossutkaan. Olin aloittanut siis todella hiljaa. 

            Matka taittui mm. Lempisen Hannun ja Kauraharju Mikan kanssa jutustellen. Mukavia miehiä, joten mikäpäs siinä. Huollon jälkeen kävin eka kertaa heittämässä vettä ja se kevensi entisestään oloa. Samalla huomasin, että aikaa oli ylikevyestä alusta huolimatta kulunut mukavan vähän, joten siinä jojottelin Hannun ja Mikan kanssa. Minä otin juomaa ja energiaa 20 minuutin välein ja Hannulla ainakin oli puolen tunnin välein oleva taktiikka. Jossain 25 kilometrin kohdalla tuli puskista jalkojen voimien nopea heikkeneminen. Alkoi myös hieman painattamaan perätuutista. Eteläpään laavulla olikin ihan hyyssi, joten annoin pojille latua ja menin itse istunnolle. 

            Olin jossain 32 kilometrin kohdalla. Aikaa kulunut jotain 4h45min. Hetken istuminen vessassa oli taivaallista. Samalla hyyssipuiden välistä huomasin porukkaa lappaavan ohi. Olo helpotti vessa käynnin jälkeen. Täytin purosta pari tyhjäksi juomaani lötköä. Jatkoin matkaa. Seuraavat kolme kilsaa olo oli taas hieman parempi. Lisää energiaa ja nestettä kehoon, entiset kuonat hyyssiin jättäen. Jaloista loppui kuitenkin voimat uudelleen 35 kilometrin kohdalla. Olin ihmeissäni. Enhän ollut vielä edes mielessäni aloittanut kisaa vaan odotellut vain matkan ja ajan kulumista. Mistään ei kolottanut, mikään ei ollut kipeä, ei hölskynyt tai ollut muutenkaan mitään heikkoa. Jaloista loppui vain potku. 

            Samalla vauhti hiljeni sitä kautta rutkasti. Otin silti samalla tahdilla energiaa ja vettä. Lisäksi koitin piristää itseäni parilla suolatabletilla, vaikka mitään kramppituntemuksia ei ollutkaan. Pakko oli jotain yrittää. Olin ihmeissäni. Toisaalta ei ollut mitään hätää. Pärjäsin vauhdin tippumisen kanssa. Voimathan voisi vaikka palatakin. Samalla Huuhkajavaaran jälkeen alkoi pieni pätkä myötämaata (harvinaisuus tällä reitillä) kohti Kiviniemen huoltoa. Tällä välillä oli mennyt 5 lötköllistä (2,5L) vettä ja energiaa 20 minuutin välein. Huollossa tyhjentelin roskia join vähän vettä lisää ja koitin rauhoittaa tilannetta. Söin myös repusta hieman leipää lisää. Täytin kolme lötköä ja lähdin matkaan.

            Omassa gepsissä oli Kiviniemessä 40,6 kilometriä. Virallinen matka 39 kilometriä. Huollosta alkoi jatkuva ylämäki Ryläykselle asti. Noin 10 kilometriä. Voimattomilla jaloilla yhtä tuskaa. Uskokin alkoi loppua, kun jalat meni vain koko ajan heikompaan suuntaan. Etenkin askeleiden vastaanotto oli hankalaa, kun jalkojen voimat ei tahtoneet enää riittää siihen. Vanha tuttu Korpelan Janne otti minut jossain vaiheessa kiinni ja menin sitten hänen kanssa jutustellen joitakin kilometrejä. Vauhti oli kuin vaivaiskerhon kokouksessa, mutta se oli toissijaista sen rinnalla, että aloin kompuroida, kun jalkojen voimat ehtyivät ja ehtyivät. 

            Jossain kohdassa oli hetkellinen (ehkä kilometri) parempi hetki, mutta sitten sukelsin vielä syvemmälle. Totuus valkeni. Tämä oli tässä. Energiat ei ilmeisesti imeytyneet. Mitään muuta selitystä en keksi. Majoituksen isäntä, Asko kysyi hyvin, että onko minulle käynyt näin koskaan pitkillä harjoituslenkeillä. Itse asiassa ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Niihinkään ei ole löytynyt mitään muuta syytä. Paska tuuri, että tämmöisen päivän piti sattua Kolille. Jos nyt kirjoitan suoraan niin vituttaa ja raskaasti, mutta se ei auta asiaa. Asia on ja pysyy - niin kauan, että saan seuraavan mahdollisuuden. 

           Asko nouti minut 53 kilometrin ja yhdeksän tunnin yrityksen jälkeen Ryläyksen parkkipaikalta. Käytiin viemässä gepsi kisakeskukseen. Vaihdoin kuivaa päälle ja söin kisakeittoa riskisti. Mökillä suihkuun ja lisää ruokaa. Silti kohta alkoi horkka ja heikotus. Merkkejä juuri arvellusta energiavajeesta, imeytymishäiriöstä. Kouvan Markun sanoin: -"eipä se muuta tarvi". Ilman energian imeytymistä matka ei vain jatku. Ei ole sellaista hokkuspokkusta. 

            Reissu oli silti mukava sillä saman seurueen Mika Leppälä (viides 130 km matkalla) ja Isoniemen Ville (47:s 65km matkalla) onnistuivat erinomaisesti. Onnittelut pojille vielä näin julkisestikin. Mökin isäntä Asko taas oli yötäpäivää hengessä mukana. Kiitos myös siitä. Hetken sain myös raatata uusien tuttavuuksien, Ruotsalaisen Teron ja Kaurasen Pekan kanssa. Kiitos pitkästä viikonlopusta kuplassa. Emme käyttäneet Kolin seudun palveluja vaan ostimme kaiken lähtiissä.  Kisan turvaohjeet oli jämäkät ja olo oli siten erittäin turvaisa tänä korona-aikana. Hienoa, että urheileminen on edes jokseenkin mahdollista tänä poikkeusaikana.

            Mitäpä tässä enempää lätiseen. Tämä oli tämmönen kisa. Ens kerralla taas toisenlainen. Pieni hengähdys ja matka jatkuu.

            130 kilometrin kisan voitti Tomi Mikkola (16:53:24) parantaen entistä reittiennätystä liki tunnilla. Alla video hänen menosta 116 kilometrin kohdalta. Huikea kaveri! 


            Edit: Lihakset on aika vähän käytetyn tuntuiset reilu vuorokausi kisan jälkeen. Eli sekin kielii, etten ehtinyt edes päästä itseäni haastaan energioiden imeytymishäiriön vuoksi. Vieläköhän tässä jonkun rankasu tempauksen/kisan keksis?


Onni Vähäaho, Nivalassa 4.10.2020

3 kommenttia:

  1. Harmin paikka kun homma meni miten meni. Viimeisten viikkojen treenejä seuranneena usko oli kova, että saat hyvän tuloksen, mutta kun ei... Tuohon imeytymisongelmaan kun keksisi "lääkkeen" niin ei olisi raha huolia tulevaisuudessa ;) Näin vaan joskus käy ja valitettavasti se osui nytten kisaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään aikaan ei ole tämmöstä ketutusta tullut. Syytä on tullut tapahtuneeseen - ilmeiseen imeytymishommaan - mietittyä. Pidän tällä hetkellä kahta (jotka ovat liki yhtä) tekijää suurimpana altistajana imeytymisongelmalle.

      1. Ilta / yöaikaan on yleensä nämä minun imeytymisongelmat olleet, silloin harvoin kuin niitä on ollut. Eli pitkiä harjoituksia tulisi ilmeisesti tehdä silloin tällöin ilta/yöaikaan. Ja miellään ainakin osin hankalilla baanoilla. Yhden hieman tuollaisen teinkin pari viikkoa ennen kisaa, mutta ehkä se oli liian lyhyt, eikä ylettynut tarpeeksi yösydämelle.

      2. Klo.18.00 iltastartti on tuskin monellekaan kovin luontainen lähtökohtaisesti. Riski käydä näin on isompi. Yökin voisi sujua paremmin, jos kisaa on jo käyty hyvän aikaa ennen ensimmäistä yötä. Kuten esim. viime vuonna pep171km kisassa.

      Olo on kyllä henkisesti aika jyrätty, mutta eiköhän se tästä kun taas lenkillä käy. Jalathan ei ehtineet näköjään paljoakaan rasittua, kun kisa lässähti jo reilun 3 tunnin jälkeen. Viimenen vajaa kuus tuntia oli ikään kuin loppuverryttely. Tai siitä puuttu kokonaan se kisa. Oli vain alku ja loppuverryttely. 😅😅

      Poista
    2. Jos keventely on tehty hyvin niin silloin katse käy vaivihkaa vuoden treenien kokonaismäärään. Määräkin saattaa aiheuttaa ylikuormitustilan, ja se on potilaalle vaikeampi havaita kuin kovilla vauhdeilla aiheutettu.

      Poista