Näytetään tekstit, joissa on tunniste posea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste posea. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kohti Kokkola Ultra Run 24h osa.1

TJ66 Kokkola


Edellisessä kirjoituksessa tuli kirjoitettua positiivisesta ajattelusta - "Posesta". Posea tarvitaan, kun on haasteita. Nyt on niin, että etureidet ei näköjään kestä mitään kovempaa harjottelua. Ne haluais vaan aina ensin levätä ja sitten lenkkeillä. Ei harjoitella. Vain lenkkeillä. Sillei nätisti. Ihan vaan kevyesti ja meleko lyhyesti. Ei siinä mitään, mutta aina jossain vaiheessa on kokeiltava.


Putous-tähti Aimo Sonnia täytyy nyt kuitenkin lainata: -"Kun ei voi, niin ei vaan voi". Kun ei etureidet kestä, niin ne ei kestä". Tässä on tultu nyt toistuvasti tilanteeseen, jossa meno on niin kuin ois hyyssi reissulla paperi loppunu "vähäsen" kesken. Koitellen köpöttelyä.
Onneksi on posea. Eikä se lopu kesken, sillä tämä on vain harrastus. Elämä on täynnä mielenkiintoa. Ja ennen kaikkea tekemistä. Ja toivoa on toki vielä juoksunkin suhteen, sillä sain samaiset etureidet Joensuun keskeytykseen päättyneen kisankin jälkeen hyvään harjoituskuntoon kahdessa viikossa. Silloin etureidet oli vielä enempi paskana. Toki ne on aika paskana nytkin, muttei niin pahasti. Joten keinoja on nousta. Sen verran tässä on tullu näitä kokemuksia erilaisista tilanteista.


Tämä kaikki johtuu analyysini mukaan liian kovasta tunkkaus/umpihanki harjoittelusta, jonka aikana kokonaisrasitus pääsi liian isoksi. Samalla tuli läiskittyä rohkeita ja hurjia treenikombinaatioita. Eli tapahtu ns. "perussuomalaiset" = suomalaiset kun tunnetaan siitä ettei ne harjottelua pelkää. En häpeä myöntää, että monta tarpeettoman kovaa reeniä on aina silloin tällöin tullu tehtyä. Samalla kuitenkin ymmärrän, etten ilman kovaa intoa ja halua olisi koskaan kehittynyt tälle tasolle.


 Jokainen valitsee matkansa itse - niin elämässä kuin tietysti harrastuksissakin. Se on elämistä täysillä, kun elää elämänsä juuri niin kuin haluaa. Tyytyväisenä katson latuani takana. Se on minun näköinen. Se on kuin valmistamani mutti, jokainen kokkare on omannäkösensä. Käsialaani.
On hyvä olla posea. Posea on uskaltaa myös nähdä realiteetit. Vaikeudet kun eivät ole ensisijainen tie onnistumisiin. Niin se vaan on. Siksipä olen sisäistänyt senkin, että huolimatta upeista talvikuukausien kehitysloikista voi virallisista kisoista jäädä käteen kovin laihatkin tulokset. Jos esim Kokkolassa tulos jää alle 200km, ei siitä voi olla yllättynyt jos harjoittelu on ollut viikko tolkulla epämäärästä lenkkeilyä lihasongelmien vuoksi. On turha avata pakastinta, jos ei oo sinne mitään laittanu.


Eli posella, posella. Elämästä nauttien ja pilvilinnoja vältellen. Kun elämässä kokee riittävän isoja asioita, menevät elämän pienet murheet oikeankokoiseen perspektiiviin. Siinä ei esim paljoa etureisien jumit paina, jos laitetaan rinnalle ihan oikeita haasteita elämässä.


Että pysytäänpä posena 😊


Onni Vähäaho, Nivalassa 16.3.2016

lauantai 12. maaliskuuta 2016

POSEA TISKIIN - SONNEJA KARSINAAN!

                        Kahavit on juotu! Positiivisuutta, elikkäs niin ku nykyään sanotaan, posea tiskiin! Eilinen muistutti taas posepuolen faktan. Talvi on ollut onnistunut. Joulu-Helmikuun päämäärätietoinen, roiso treenaaminen, on nostanut perustasoa karkeasti ottaen noin 15-20sek/km. Se on paljon noin lyhyessä ajassa. Se antaa paljon valmiuksia muokata kuntoa kesän ja syksyn koitoksiin sopiviksi.

                      Ja jos kummelit sanoo, että "me on hävitty tää peli" niin minä sanon että mä oon voittanu "tän pelin". Tässähän kuitenkin tavoitellaan ensisijaisesti omaa kunnon nousua ja siitä tulevaa hyvää oloa. Ja se on nyt sisälläni. Se, mitä tulokset sitten tarjoavat minun mitatessani omaa kuntoani muita sonneja vastaan on vain plussaa, ei itseisarvoista, eikä etenkään olennaisinta. Tulosta nimittäin olen saanut viime kuukausina itselleni. Kehityksen muodossa. Monta kuukautta "kehityshumalassa". Voiko jalkaisin taivaltava juoksun harrastaja enempää itseltään pyytää/odottaa? Nuuskamuikkunenkin on onnellisemmillaan taivaltaessaan nyytti kepin varressa lammen vierustaa. Ja totta vie olen niin tehnyt.

                     Tammikuussa juoksin jäisen/lumettoman maan aikaan kesäperhereitillä uuden ennätyksen, parantaen entistä 3:06min 10,6km matkalla edellisen talven vastaavaan vetoon verraten. Keskivauhti parani tasan 20sek/km!

                    Helmikuussa huomasin juoksevani yli 20km kevyet perustielenkit noin 15-20sek/km nopeampaa kuin edellisenä vuonna. Siis per kilometri. Se on aika paljon.

                   Eilen tunsin reisissä edelleen syvää jumia, vaikka se on pintapuolisesti hälvenemässä. Ajattelin tarjota kahden viikon keventelyn ja lepäilyn vastapainoksi "ommoo kovvoo" talviperhereitin 11,8km matkalla. Ja niin vain lohkesi 2:58min entisestä, viime kevät talven priima-alustan ennätyksestä pois. 16sek/km. Polku oli nyt hyvin lähellä viime vuoden tasoa juostavuudeltaan, mutta kelkka-uran kohta ei ole vielä niin hyvä kuin mitä se viime vuoden ennätysjuoksussa oli, jolloin kelkkareitti oli luokkaa kivikova. Aivan kaikki ei ollut eilenkään pelissä, sillä alku oli varovainen ja lopussa jätin vähän paukkuja lahkeisiin, sillä pelkäsin jalkojen kramppeja niiden tilan vuoksi. Se jäi onneksi turhaksi peloksi.

                  Pose teemalla jatkaen - iloinen olen myös sykkeiden toiminnan palautumisesta. Varsin helekkävästi nousi mittari 168 tienoolle tarvittaessa. Tästä on hyvä jatkaa, sillä askelma oman kunnon kehityksessä on jo otettu. Mikäli tälle kevään harjoituskaudelle tulee vielä lisäporrasta niin se olkoot vain plussaa, sillä kaiken aikaa ei voi hattu kädessä makiaa pyytää.

                  Mulla on ens kesälle neljä isoa asiaa, jotka haluan kokea. 1)Kokkola Ultra Run 24h, 2)Karhunkierroksen tutustumisjuoksu n.82km?, 3)Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 57,5km, 4)I-SR2014 koko reitin kierto x3 = noin 170km. Noiden lisäksi kaikki muu on sälää, mutta pose sellaista.

                 1) Kokkolan 24h kisassa haluan vihdoin onnistua 24h juoksussa. Minulla on nyt perustaso sitä luokkaa, että tuollainen 5:30-6:00 matkavauhti on tasoa huoltavan/erittäin kevyen lenkin tasoa, joten nesteiden ja energian imeytymisen pitäisi toimia paljon paremmin ja vaivattomammin kuin aikaisempien ultrien korkeammissa sykkeissä. Nuo tehot alkaa vastata jo minun omia, lähes vuorokauden mittaisia harjoituksia/retkiä. Isoin valmistautuminen kohdallani tuleekin olemaan henkinen. Ehkä laitan luurit korville maunoahostapaan alkutunneille niin onnistun paremmin keskittymään vain oman suorituksen käynnistämiseen.

                2) Minulla on ajatus osallistua toukokuussa 2017 Karhunkierrokselle, joko 82 tai 164km matkalle. Siksi on olennaista käydä tutustumassa reittiin. Tämä tapahtunee jossain kesä-heinäkuussa.

                3) Pyssymäki Extreme Polkujuoksu on minulle pyhä asia. Elinikäinen tavoite - ei siis vielä tämän vuoden, kun taso ei riitä - on juosta koko reitti alle 7h. Haluan nimenomaan yhä paremmaksi polkujuoksijaksi, ja yksi hieno tapa on yrittää pysyä pep-kisan palkintopallisonnina, vaikka varmasti mukaan on tulossa taas tasokkaita sonneja.

               4) Koska olen niin rajallinen ja hidas, on minun mahdollisuuteni polkujuoksu-ultrissa. Minun matkat on niitä, joissa useammalla jo riittää. Eli haluan kokeilla, miten jalat ja pää kestää kolme kiepautusta meidän vaellusreitin koko reitistöä, eli noin 170km matkaa. Se tulee olemaan syksyn juttuja. Pimeää ja iha-ha-naa!

               Posea! Voita itsesi! Osaa iloita voittaessasi itsesi. Elämä on tässä ja nyt. Eilen oli voitto juosta 11,8km talviperhereitti 56:15minuutissa. 40-vuoden päästä se voi olla jos saan lusikan omaan suuhun. Osatkaa nauttia elämästä! Se on lopulta ihan sama, mitä muut tekevät, kunhan lusikkasi ei tipahda lattialle! Se on kuulkas jämpti näin!
 

HAAPAVEEN JÄTKÄT ON POSEJA!



             

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.3.2016