Näytetään tekstit, joissa on tunniste ylimenokausi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ylimenokausi. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. lokakuuta 2022

SYYSKUUN TREENIT 2022

                Syyskuu meni harjoituksellisesti todella hyvin. Sain nostettua kuntoa = suhteellista vauhtia = samoilla sykkeillä noin 15-20sek/km parempaa vauhtia kuin aiemmin kesällä. Kunnon nousu nostaa fiilistä ja harjoittelu tuntuu entistä mukavemmalta. Kuulun ehdottomasti siihen ryhmään, jotka tykkäävät harjoittelusta, kun jotkut taas motivoituvat harjoittelemaan ainoastaan kilpailuja varten. 

                Kuun toisella viikolla yritin virheellisesti liian tiukalla viikolla UTMB -haastetta, josta lopulta toteutin puolet. Tuo haaste kuitenkin nosti kuntoa entisestään ja hyviä jyviä satoi laariin jälleen. Odotukset loppukuun kisoja kohtaan nousivat, kun kunto kasvoi ja kasvoi vaan.

                PPU 2022 oli ensimmäinen kisa. Sen startti oli perjantaina 23.syyskuuta klo.21.00. Harmillisesti juuri PPU:n alla keholleni osui huonoja päiviä ja pää oli kipeä parina päivänä. En kuitenkaan sairastunut, mutta kroppa ei toiminut läheskään normaalisti kisassa. Nihkeyttä oli jo viiden tunnin kohdalla. Sain taisteltua kuitenkin torjuntavoiton ja 16 tunnin tuloksen, joka oli ihan ok, sillä tuo kisakonsepti ei anna armoa, jos sinulla on ollut alla pari huonoa päivää.

                Kuusi vuorokautta PPU:n päättymisen jälkeen starttasin Vaarojen maratonin 130km matkalle, eli perjantaina 30.9. klo.18.00. Jo etukäteenkin aika mahdottoman tuntuinen kombo. En tietenkään voinut ehtiä täysin palautua PPU:sta tuohon kisaan. Silti tein parhaan juoksun, mitä olen tuolla tehnyt. Huolimatta siitä, että tein 7-19km välillä virheen peesatessa liian kovaa veturia ylämäissä. Lopulta kisa loppui sisäreisien hankaliin kramppeihin, vaikka muutoin oli hyvää tekemistä ja fiilistä. Uskon, että ilman esirasituksia, tämä kisa on klaarattavissa. Ensi vuonna taas uudestaan.

                 Kisakausi on nyt ohi ja lokakuu on ylimenokuukausi. Marraskuun alussa alan hiljalleen käynnistellä kehoa ja marraskuun lopussa, ehkä 25.11, käyn kynnystestissä ja aloitan harjoittelun kohti ensi vuotta viikolla 48 tai 49. Ensi vuoden tavoite on Ultra Trail Tour Finland (UTTF) kisojen läpäisy ja UTTF -liivi. Eli Karhunkierros 166km, Hetta-Pallas-Ylläs 160km ja Vaarojen maraton 130km. 

                Aloitin tällä viikollla uuden työn, joka on yötyötä ja teen sitä ainakin maaliskuun loppuun asti. Olin pitkään ajatellut, että olisi mukava kokeilla jotain muutakin kuin hoitajan työtä ja nyt minulle avautui mahdollisuus. Yötyössä korostuu nukkumisen onnistuminen ja harjoittelu tulee olemaan jo työnkin takia kovin erilaista. En ehdi varmaan harjoitella ihan niin paljon - tai säännöllisesti - kuin aiemmin, mutta vapailla voi sitten koittaa treenata vähän enemmän kuin aiemmin. 

                Katsotaan, miten tuon harjoittelun ja työn saan sovitettua. Olen kuitenkin jo 48-vuotta, joten toki juoksu on yhä enemmän minulle vain harrastus. Uuden työn myötä pystyn seuraamaan paremmin minulle rakasta NHL:ää, joten tässä on paljon hyviä muutoksia. Minulla ei ole kuitenkaan enää työpäiviä, on vain joitakin työ-öitä. Se mahdollistaa ainakin sen, että voin sen viimeisenkin vapaan treenata ihan iltaan asti, sillä aamulla ei ole kiirettä herätä. Nautin tästä ajatuksesta. 

                Ensi kertaan.

 

    SYYSKUUN TREENIT:

* juoksua 398,3km  (-33,6km vrt elokuu)

* kävelyä 10,4km (-17,2km vrt elokuu)

* pyöräilyä 0,0km  (0,0km vrt elokuu)

* nousumetrejä 8 281m (+2 965m vrt elokuu)

* harjoittelutunteja yhteensä 56h 36min  (+1h 53min vrt elokuu)

* vuosi 2022 yhteensä 462h 37min

* vuosi 2022 nousumetrejä yhteensä  31 069m+

 


 Onni Vähäaho, Nivalassa 6.10.2022

maanantai 5. marraskuuta 2018

TARINA - TESTI - STAND UP

               Lunta kaunoo taianomaisesti jo edellisenä päivänä sataneen syystalven ensimmäisen lumivaipan päälle. Maisema on kuin saduista tai postikorteista. Satu minulla on mukanakin, sillä olen metsäkävelyllä vaimoni kanssa. Tunnelma on hartaan ihana. Välillä vaimo innostuu heilauttamaan lumen kuorruttamaa oksaa kivoilla villalapasillaan. Rakastava hymy täydentää tunnelmaa.

               Saavumme jonkun tien laitaan. Tie ei muistuta mitään näkemistäni teistä. Metsään päin on tehty rumpu sille puolelle, josta olemme tulossa. Rummun päästä ei näy toiseen päähän. Ilmeisesti vaimoni tulee uteliaaksi ja pyyhkäisee lunta rummun päästä. Lumen alta paljastuu karhun pää - ison karhun. Olemme hämmästyneitä. Karhu herää. Kaikki ovat kuitenkin rauhallisia. Huomaan olevani kuitenkin pian muutaman kymmenen metrin päässä taaempana ottamassa muistoa tilanteesta, jossa vaimo on minun ja karhun välissä. Upeita kuvia.

               Tilanne on kaikessa kiehtovuudessaan myös vaarallisen tuntuinen ja koitamme vaivihkaa väistyä alaspäin vievälle tielle. Karhu tulee verkkaisesti perässä. Tiessä on serpentiinimutkia, joten näemme kaiken aikaa, että karhu seuraa meitä matkan päässä. Välillä karhu katoaa mutkan taa, ja silloin päätämme juosta. Saavumme kylään, jossa on paljon puurakennuksia ja kuppiloita/baareja.

               Juoksemme ensimmäisen kuppilan sisään ja samaa kyytiä seuraavaan, joka onnistuu juostessamme vain eteenpäin saluunan ovesta seuraavaan. Olemme pian varmaan jo kolmannessa tai neljännessä kuppilassa. Olen hieman hengästynyt. Emme tilaa mitään vaan jatkamme tämän kuppilan sivuovesta seuraavalle tielle. Tie on pitkä, eikä siinä ole mutkia. Tien päässä katson vielä taakse ja näen karhun tulevan juuri pitkän tien toiseen päähän. Nyt pelästymme ja säntäämme juoksuun. Vaimollani on nyt upea röyhelömekko päällä kuin vanhoissa elokuvissa, mutta juostava on ja lujaa!

                Ryntäämme sivupihalle oikealle kädelle tieltä ja kipuamme paloportaita katolle. Katolle päästyämme piiloudumme savupiipun tapaisen taakse ja katsomme alas pihalle. Katolla on hieman lunta ja ei huvittaisi enää jatkaa. Ei tarvikkaan, sillä herään unestani uuteen päivään.

             


                Pyhäinpäivän lauantaina olin kellomiehenä ja kuvaamassa Nivalan Polku ry:n testijuoksuja. Video sisältää myös testin tulokset. 3,9km pururata reitti, jossa noin 100 nousumetriä.



                Tänään on maanantai ja innostuin näin vapaapäivän iltana tekemään pienen stand up videon. Muistakaa ottaa huumorilla. :=)



Onni Vähäaho, Nivalassa 5.11.2018

lauantai 27. lokakuuta 2018

VÄLIKAUSI


           Välikaudella kannattaa levätä ja tehdä sellaisia asioita joita ei välttämättä muulloin ehdi tehdä. Välikaudella tai ylimenokaudella tarkoitetaan kisakauden jälkeistä aikaa, jolloin siirtyminen uuteen harjoittelukauteen ei ole vielä alkanut. Välikaudella voi panostaa vaikka enempi lihaskuntoon, sekä huoltoon. Kerätä voimia uuteen harjottelukauteen. Parannella kenties vaivoja tai harrastaa hetki aivan muuta. Sekin on jo hyvä askel, jos tiedostaa miten olisi hyvä toimia. Itselläni pelkkänä harrastelijana, ei kilpaurheilijana, on tämä(kin) välikausi mennyt taas enempi mitä kummallesempien hubailujen puolelle. Oikein mikään niistä ei tue välikauden voimaantumis tarpeita. En ole siis mikään esimerkki siinä mielessä.

           Ekat kaksi viikkoa meni puf2018 kisan jälkeen melkolailla ajatellusti. Palauttelin ja juoksin tosi vähän. Joku 115km kahteen viikkoon. Oikeanlaista toimintaa. Sitten aloin palautuun ja innostuin nauttimaan yllätävänkin hyvistä kunnon rippeistä. Tein ennätyksiä, hurjia lenkkejä ja nautin todella siitä. Ja juuri siksi tykkään rönsyillä, koska juoksusta nauttiminen on minulle se tärkein juttu. Ja olen tyytyväinen, että olen omalla positiivisella esimerkilläni saanut niin paljon uusia innokkaita tuonne polulle. Se todella palkitsee.

          Pari viikkoa sitten tuli jo viikolle 41 yli 20 tuntia liikuntaa. Hieno määrä ja keskisyke sadan huitteilla. Viikolla 42 tuli liki 122km juoksua ja tälle viikkoa tulee vähä yli 130km juoksua. Tämän viikon maanantaina venäytin taas vähän samaa lonkkaa jota venäytin elo-syyskuussa. Ehkä lihaksetkin ovat vähän liian jumissa. Vaiva on hienokseltaan seurannut tämän alkuviikon. Tänään otan varalta lepoa juoksusta ja sunnuntaina teen huoltavan 15km lenkin. Jospa se siitä, sillä ensi viikolle on taas hurjat mielessä.

          Ensi viikolla nimittäin näyttäis taas tulevan selkeitä +6 kelejä ja vesisateita joten tiet sulaa. Joten mitäpä sitä muutakaan kuin kokeileen viiden ja puolen tauon jälkeen 100km omatoimi juoksua. Toiveissa on, että saan kavereita juottoon/huoltoon. Tavote ois hilipasta satku 9-9:30h aikaan. 2013 kesäkuussa omatoimi satku (Nivalan ympärijuoksu) meni aikaan 9:55:16, joten se vois olla minimitavotteena. Tosin en ole juossut aikoihin tiellä pitkästi, joten se on kuin sitä taas uudelleen opettelisi. Marraskuun satasessa on muutoinkin puolensa ja puolensa.

          Jospa sitä sitten tuon jälkeen himmailis loppu marraskuun ja alottais joulukuulta sitten järkevämmän reenin kohti 2019 vuoden kesäkautta. Minusta tuntuu todella erikoiselta puhua "kaudesta" ja johonkin "tähtäämisestä". Olen kuitenkin tosi heikkotasoinen juoksijana kaikin puolin - hidas, enkä vielä kovin kestäväkään, mutta parasta tässä harrastuksessa on se, ettei sillä ole väliä kuin itselleen. Ja silloinkin vain, mikäli innostuu itselleen tavoitteen laittamaan.

            100km matka on monelle ehkä hankala käsittää, mitä esimerkiksi tuollainen noin 9:30h aika vaatii. Jos kaikki menee nappiin niin ois tarkoitus yrittää juosta vähintään noin 4 tunnin maratonvauhtia 100km matka. Tai toisin ilmaistuna 55 minuutin kymppejä kymmenen kappaletta peräkanaa tauoitta. Olisi huikea onnistuminen. Suomen tämän kauden paras virallinen tulos on Henri Ansion nimissä 7:03h. Onnistuessanikin minun sataseni tulee kestämään siis yli kaksi tuntia kauemmin. Todennäköisesti jopa liki kolme tuntia kauemmin!!! Siinä ajassa ehtisi käydä vaikka uimassa ja leffassa. Ero on melkoinen, mutta parasta on se, että voi ja saa yrittää, sekä ennen kaikkea kokea. Jokaisesta ultrasuorituksesta on tullut aina omalla tavallaan elämän mittainen muisto.

            Mutta katsotaanpa tätä uudestaan reilun viikon päästä. Tähän täytyy jättää hienoinen kelivarauskin, sillä mihinkään välikauden masokismiin ei ole sentään intoa. Täytyy toivoa, että lonkkatuntemukset kaikkoaa, sää on kohtuullinen ja pääsen testiin miltä pidempi tie taputtelu tuntuu.

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.10.2018

maanantai 22. lokakuuta 2018

KAHDELLA VEELLÄ

                  Vaietut asiat ja verot. Kahdella veellä.


                  Elämässä maksetaan muutakin veroa kuin sitä perinteistä. Palautuksista en tiedä, mutta pulittamaan saattaa joutua joko heti tai ajan päästä.
                  Katsoin tänään ilmeisesti minua jotain kymmenen vuotta nuorempaa miestä. Kohtuullinen hermostuneisuus (kiire? tauolla jostain?) paistoi hänen olemuksestaan ja ilmeistä. Posket lommolla hän veti savuja röökistään. Yhä imutus rekvenssiä tihentäen ja samalla jo katseellaan ympärillensä kuulantyötö ringin kokoista tumppaus alustaa etsien. Tässä vaiheessa en ilennyt katsoa enempää. Tumppi ympäristöön ja kohti tukehtumiskuolemaa ehkä. Tupakka tekee pahaa jälkeä. Sekä ja että.

                 Muistan, kun katsoin joskus isän kanssa lauantaisin alkuillasta Englannin nykyistä valioliigaa, silloista 1.divisjoonaa. Ja tietenkin Aulis Virtasen selostamana. Minulla oli limukkaa ja isällä kossu kroki. Rauhallista nauttimista pelistä toki. Hienoja muistoja yhteisistä hetkistä isän kanssa. Rauhoittumista. Isä ehkä noin 60 tunnin työviikon jälkeen oli krokin ansainnut. Usein jaksoi vielä pelata 14 tunninkin työpäivän perään minun kanssa sukkapalloa. Upea isä. Kova istumatyö toi yhdessä tupakan kanssa kuitenkin muita ongelmia. Työ tappoi isän, voidaan sanoa. Vero oli kova.

                  Tuohon aikaan kaikki yli 2:40h maratoonarit oli ostoruuan tienpäälle haaskaajia. Eikä heitä paljon ollutkaan. Useimmat meni alle ja kävivät vielä töissä, sekä useimmmat osasivat aukaista väkiviinapullonkin. Tiedän näiltäkin seuduin muutaman. Veroja on maksettu. Ja paljon.

                   Nykyään on toista. Kukaan ei enää meinaa päästä edes alle kolmen tunnin. En itsekään. Tuskin koskaan pääsen. Enkä ole järjin innostunut edes yrittämään. Ei kaikkea tarvi yrittää. Kaikella on veronsa. Myös minun matkoillani, ultrapolkujuoksussa. Ja siellä vasta veroa maksetaankin. Voi jestas, laji on trendinä niin tuore, ettemme tiedä vielä mistä meitä haetaan seuraavien vuosikymmenten aikana, kun pää alkaa hurttaan. Me tunnemme polut. Pääsemme todella hukkaan tarvittaessa.

                    Kerroin yhdelle kavereistani huomioni hänen lenkeistään. Kaverini lenkkeilee aivan omalla tyylillään. Taitaa olla viisi maratonia nyt takana ja aina uusi ennätys. Viimeisin taisi mennä jo 3:34h. Ehkä teidän kannattaa seurata miehen tyyliä Stravassa. Tämä kaveri totesi, ettei seuraa trendejä vaan luo niitä. Totuus hyvällä huumorihännällä.

                    Minua vaivasi useamman viikon Elo-Syyskuun vaihteessa lonkanseudun (etenkin vasemman puolen) lihaksisto. Sitkeä jumivenähdys tai jotain. Nyt se oli yli kuukauden pois. Monet kovat ponnistukset on sen jälkeen menty ja noin 500 kilsaa oireetonta menoa. Kunnes tänään mäkisellä lenkillä oli melkoisesti mutaa ja alustan pettämistä pehmeyden vuoksi. Ehkä venäytin lonkanlihaksia taas? Katsellaan. Iltakasin kävin palautteleen. Alku tuskanen, mutta kivutonta - joskin jäykkää - loput seitsemän kilsaa. Verot.

                  Olen juossut vaivihkaa paljon tänä vuonna. Jo 4428 kilsaa tänä vuonna. En ole kyllä yhtään kilsoja kerännyt vaan yrittänyt löytää oman tieni kehittyä. Mielestäni olen kehittynyt. Joo - kaksi keskeytystä pääkisoissa, mutta pitää nähdä tulosten taakse. Viime tiistaina I-SR2014 koko lenkki 6:25:28. Liki puolen tunnin parannus perushölkällä reittiaikaan. Kelpaa. Ehkä tuossa on jo veronpalautuksen makua?

                  Mutta se toinen V. Vaietut asiat. Ja kaikki sen tietää ja lähes kaikki sitä välttelee. On ihan sama miten paljon juokset, jos sinun keskivartalo ei ole betonia. Kaikki lähtee keskivartalosta. Ainakin itselleni jumppaliikkeiden teko on aina ollut pakkopullaaa. Vähä samalla tavalla kuin aikonaan keihäänheittoaikoina juoksuharjoitukset. Sepporäty kulttuuria.

                 Ei lienee sattumaa, että suoritustasoni lähti jyrkkään nousuun parin viikon keskivartalotreenin jälkeen. Pyssymäki Ultra Festivalissa varmasti purin lihasvoimaa ulos, mutta keskivartalon jämäköitymisellä olen saanut parempaa kulkua vajavoimaisilla jaloillakin. Ja totuushan on myös (joskin vaiettuja sekin osin) se, että mitä enempi meille tulee ikää, sitä enempi pitäisi panostaa lihasvoimaan.
               Ja se metsässä, soilla tai mäessä tunkkaaminen ei vain riitä. Olen itsekin joskus niin luullut vain huomatakseni olevani todella väärässä. Olisi sama kuin pitäisi katiskaa joen penkalla. Ei sinne hauki hyppää. Ei pitäisi kusettaa itseään. Mutta miten pitää tämä hyvin alkanut lokakuun keskivartalokuuri? Jokin kuukausittainen minimi? Tunti lankkuja?

                  Ja jos joku miettii lankkujen jumittavaa puolta niin kuka on käskenyt tekemään sen staattisena? Itse teen monenlaisia aavikkoliskoliikkeitä niitä kohdentamis ja vetreytys tarkoituksella. Tässä video (oliko viime vuodelta) aiheesta. Ei muuta kuin kaikki innolla keskivartaloa kohentamaan.
                 Lopuksi. Tiesittäkö, että Super PEP2019 16-17.8.2019 ilmoittautuminen aukeaa 2.1.2019 klo.0.00. 57km ja 171km matkoille rajoitetusti paikkoja. 26km, 57km ja 171km matkoille hankitaan noin 100 GPS-seurantalaitetta. Nopeimmat saavat ne kisaan. Kannattaa siis laittaa toi ilmon aukeamis päivä ylös (sama kuin Liikkumalla Uuteen Vuoteen "LUV" kampanjan aloituspäivä), sekä varata ensi elokuulta tuo viikonloppu vapaaksi jo hyvissä ajoin.



Valoa syksyyn! Kahden kuukauden päästä alkaa päivä taas pidentyä!

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.10.2018      

tiistai 16. lokakuuta 2018

30 KERTA - LIFE TIME TAVOITE SAAVUTETTU

               Neljäs päivä joulukuuta 2013 kiersin ensimmäisen kerran Iso-Sydänmaan koko lenkin neitsyt vaelluksessa yhdessä kahden kaverin kanssa umpihangessa. Siitä alkoi rakkaussuhde sittemmin paljon parantuneeseen reittiin, jossa talkootunteja on saman verran kuin martoilla kasvimaalla.

                Melko tarkalleen neljä vuotta sitten hammaslääkäri aikani peruuntui ja minulle aukeni sauma kiertää I-SR2014 koko lenkki. Oli 22.lokakuuta 2014. Juoksin tuolloin kaikki pelissä aikaa. Pakkasta oli lähtiissä 10 ja palatessa 4. Maa oli napakka, mutta jossain kohtaa kastui sukkakin. Tein uuden silloisen ennätyksen - alitin sekunnilla kahdeksan ja puolen tunnin rajan. Aika 8:29:59 150 keskisykkeellä oli äärimmäinen raasto, jossa oli menemisen meininki kaiken aikaa.

               Tänään olin estraadilla jälleen. Neljä vuotta tuosta ja nyt jo kaikkiaan 30 koko lenkki oli vuorossa. Taustalla kolme päivää sitten kierretty 15 tunnin samainen koko lenkki ja vain reilu kolme viikkoa pufin jälkeen. Reisilihakset etenkin sisäpuolelta olivat kävelystä hieman hellänä, joten oli selvää, ettei mitään vauhtijuoksua pystynyt ajattelemaankaan. Päädyinkin juoksemaan ns. perusjuoksua, eli ei kevyttä, mutta ei vauhdikastakaan. Justiinsa sellaista mukavaa hölkkää rennosti. Mukavuudenhaluista ja tasaista. Se sopi tähän saumaan, vaikka tässä koko lenkissä ei lähtökohtaisesti mitään järkeä ollutkaan. Levätähän sitä pitäisi. Mutta elämäähän tämä on, joten lähdin hubailemaan!

                Meinasin ensin laittaa kelloon seitsemän tunnin jänistoiminnon, mutta reisilihasten arkuus laittoi valitsemaan kahdeksan tunnin jäniksen. Toisaalta tiesin, että ilman ongelmia tuun juokseen koko lenkin perusjuoksulla tässäkin tilassa johonkin 6:50h paikkeille. Palautuneena ehkä vartin paremmin. Rytmiksi laitoin kelloon 13:45minuuttia perusjuoksua ja 1:15min kävelyä, jonka aikana otin juomaa ja lähes joka kerta myös energiaa. Eli 15 minuutin jaolla menin.

                Repussa oli tuulen ja sateenpitävä takki, ensiside, wc-paperia, puhelin ja paljon energiaa, sekä 2,2 litraa juomaa. Matkan varrelle olin kätkenyt 1,5litraa lisäjuomaa. Lähtiissä oli 8 astetta lämmintä ja vettä satoi vielä hieman. Oli satanut edellisestä illasta asti, joten polku oli lätäköillä monin paikoin. Päiväksi oli luvattu aurinkoakin ja 10 astetta. Päällä minulla oli NewLinen lyhythihainen pyöräilypaita, tuubihuivi, lippis, hanskat, XU-kompressio trikoot mallia lyhyet ja NewLinen shortsit, johon sain takataskuun magnesia ja suolatabut purkkiin. Pitkät kevyesti kompressoidut sukat ja Hoka One One Torrentit. Ei kun matkaan.

                Jalka olikin juostessa lupaavan kevyt ensiaskeleilla, vaikka reisilihakset olivat kipeät. Lihaskipu ei tuntunut juostessa. Suurin pelko oli valmiiksi herkkien reisien mahdollinen kramppaaaminen matkan edetessä. Pian kuitenkin huomasin, että tietty perusjäykkyys on läsnä, mutta juoksu oli kohtuullista. Hieman normaalia hitaampaa, mutta nythän ei vauhtia tarvittukaan. Koko lenkin sykkeeni vaihtelivat 130-145 välillä erilaistista reitin kohdista riippuen.

                Ensimmäinen 5km 5:36min/km. Eli sellaista mitä aika moni lukija ja tuolla reitillä käynytkin voisi mennä. Kyse ei ollut siis mistään vauhtijuoksusta vaan perus jolkotuksesta, mutta juju olikin siinä, että sitä sitten pidettiin päällä kohtuullisella jalalla. Pahoittelen, että tämä voi olla sangen kuiva kertomus huikeasta lenkistä, jossa ei tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä. Ehkä tämän kirjoittamisesta voi kuitenkin joku hyötyä ja jääpähän itsellenikin muistiin nuo vähät seikat mitä tuolla tuli puuhattua.

               Lahnajärventiellä, pelastupiste 2:lla (11,1km) noin 66minuuttia oli kulunut. Keskivauhti oli valunut 5:55min/km. Eli varsin tasaista maasto huomioiden. Juoksu edellä kuvatuilla tehoilla, alle aerobisen kynnyksen pääasiassa, oli varsin helppoa ja kohtuullista. Mukavuudenhaluista menoa. Maisema vaihtui kuitenkin nopeasti. Pesänevan ylityksen toisella laidalla keskarin etunumeroksi vaihtui loppuun asti kestänyt kuutonen.

                15 kilometriä tuli täyteen Holkkinevan itäpuolella vähän Iso-Susilehdon jälkeen. Keskari siinä kohtaa 6:08min/km. Meno oli lupaavan samanlaista kuin alussakin. Joten jatkoin hyvillä mielin reitin eteläkärkeä kohden. Tässä menossahan ei tarvinnut hengästyä, joka sopi hyvin tämän mukavan päivän suunnitelmaan.

                Ensimmäiseen puolimaratoniin meni 2:15h. Se tuli täyteen hieman Pienen Suojärven jälkeen. Vaikka maasto oli vaikeutunut reilusti, laski keskivauhti kuitenkin kaiken aikaa varsin maltillisesti ollen vieläkin hyvänkuuloinen 6:25min/km. Syyryyn ei ollut enää pitkästi ja neljän reitiltään haastavan kilometrin jälkeen tulin Syyryn tielle. Noin 25,1km ja 2h46min. Keskivauhti vieläkin peräti 6:36min/km. Olin esimerkiksi pufin vastaavaa eka kiekan väliaikaa tuossa kohtaa edellä 17 minuuttia. Toki se olikin aivan löysää nautiskelua, mutta toisaalta nyt en ihan enää siinä kunnossa olekaan.

                Jatkoin matkaa hyvillä mielin ja nappasin eka kuvan Sikojärvellä. Sillon kun ei ole vauhtijuoksusta kysymys ehtii hyvin ottamaan kuviakin. Kas näin.
                Pian tuon jälkeen jokin tosi iso elukka (hirvi? karhu?) rytisteli pariinkin kertaan edelläni. Ilmeisesti polku meni niin läheltä, että veijarin piti ottaa kahesti vasemmalle ennen kuin pääsi alta pois. Kallio-osuudella tuli vastaan tuttu puolivälin kyltti ajassa 3:09:30. Keskivauhti 6:47min/km. Upea aika tulossa, jollei kramppeja tulisi, sillä olo oli yllättävän freesi. Suolatabuja otin koko reissulla kolme ja aina samalla myös magnesiumin. Se oli nyt riittävä ja sopiva määrä. Ei ongelmia.

               Iso-Juurikan penkalla innostuin ottamaan kuvan komeasta vesistöstä. Vahingossa kuvaan tuli kellokin, joten laitoin huviksi hieman seikkaperäisen kuvaviestin lenkkiporukka ryhmään. 
              Keskari tuolloin 6:50min/km. Matkaa oli takana noin 32km. 

              Pykyn autiotuvalle tultaessa matkaa oli jäljellä noin 21km ja takana noin 35km. Olin autiotuvan pihassa tarkalleen ajassa 4:02:27.


                    Keskari oli jopa parantunut 6:49min/km. Edessä oli kuitenkin tulossa piakkoin hitaita suo-osuuksia. Jalat oli kuitenkin merkillisen hyvät juosta ja energiatasot korkeat, joten aloitin laskemaan mihin aikaan tässä ollaan päätymässä. Sain lukeman 6:30h tai hieman alle. Sitä kohti.

                   Hitaillakin osuuksilla sain juostua samoilla sykkeillä erikoisen hyviä kilometriaikoja. Edellen keskivauhti oli pysynyt hyvänä. Nyt 6:50min/km. Tasaista tekemistä. Olin 40km kohdalla 32minuuttia edellä puf-kisan eka kierroksen aikaa (7:13h). Tasaisesti tuli kahden tasaisen juoksun vertailussa. Nyt perusjuoksua palautumattomana. Silloin superlöysää huipputikissä.

                   Edessä oli ehkä reitin sitkein viiden kilsan pätkä. P7:lta P8:lle. Alla 40km ja edessä paljon suota. P8:lla oli toinen ja viimeinen juomatäydennys. Hieman sen jälkeen täyttyi 45 kilometriä ajassa 5:12:05. Keskivauhti 6:56min/km oli koko reissun heikoin - eikä sekään ollenkaan huono koko lenkille? P8:lta alkaa noin puolen kilsan sitkeä mutainen metsäkoneen ura vastamaahan. Sen jälkeen oli hieman tekemistä, että pääsi vielä takaisin hyvään rytmiin, mutta löytyihän se.

                  Jossain vesilinjan liepeillä täyttyi 50 kilsaa ja iso puskareissu alkoi kutsua vienosti. Lopetin kiinteän energian nauttimisen, sillä tuskin se viimeisen kuuden kilsan aikana ehtisi paljoa vaikuttaan. Tuoremehusta sain mitä tarvin viimeiselle kutoselle. Tarve hieman helpottikin. 50 kilsan kohdalla keskari oli edelleen sama 6:56min/km. Nyt laskin, että menee alle 6:30h mutta puskareissun kanssa menisi tiukille. Pientä jännitystä siis.

                Jossain 52,5km kohdalla hätä kävi kuitenkin niin suureksi ettei auttanut kuin vilkuttaa pois polulta ja puskaan joogaamaan. Jalat oli kuitenkin edelleen varsin vetreät, joten kyykistyminen oli vaivatonta ja auttoihan se, sekä helpotti kovasti. Nyt vain taisi mennä tarkalle 6:30h alituksen kanssa. Tehojahan en nostanut, sillä ei tässä aikaa juostu, mutta 6:30h alitus alkoi siksi kiinnostamaan, kun se on minun LifeTime -tavoite ja jos se ihan siinä on tulollaan niin juostavahan se on.

               54 kilsan kohdalla kuitenkin huomasin, ettei 6:30h kanssa ole hätää. Menee ja helposti. Lopun hyvällä polulla vastamaahan (edelleen samoilla tehoilla) viimenen kilsa kyllä tosi hyvä 5:36min, vaikka ite sanonkin, sillä koko lenkin ensimmäinen oli myötämaahan 5:15min reilu kuusi tuntia aikaisemmin.

  Loppuaika 6:25:28
Keskivauhti 6:53min/km (kello kävi koko ajan, myös puskassa).
  Keskisyke 138

              -"Että ei siellä vauhtia tarvita, kunhan vain kestää sitä mitä alkaa juoksemaan". 
-Onni Vähäaho

                Lyhyet kesävarusteet osui kyllä ihan nappiin. Idealisää juosta.


                Aivan huikea fiilis päivästä. Illalla vielä Nivalan Polku ry:n yhteislenkki (7,1km). Reilu 63kilsan päivä annos polkujuoksua. Huomenna vain lankkuja. Nyt pitää vähän nauttia. Pizzaa, suklaata, sipsiä, jäätelöä ja olutta. Olen pahoillani. Syökää te salaattia ja vettä.

Ps. Lifetime tavoitteet päivitetty.

NAATITAAN

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.10.2018

torstai 20. lokakuuta 2016

MITÄ SE ON?

                    Mitä se on, kun kiertää kolme kertaa I-SR2014 vaellusreitin läpi - tai edes yrittää sitä - kuten kuitenkin täytyy nöyrästi asiaa ajatella? Etukäteispullisteluun ei ole varaa eikä sijaa. Yksi kierros on noin 57km, eli kaiken kaikkiaan noin 171km yhteensä. Onnistuessaan saan kohdata suoperäistä sydänmaata myös noin 14h verran pimeän aikaan. Kaikkiaan reissuun menee arviolta 30-36h. Aikataulu on tietysti laskettu intoa täynnä 30h mukaan.

           Palaan vastaamaan kysymykseen; mitä se on.

                    ENNEN kolmea kierrosta


                    Jännittävää aikaa. Sääennusteita seurataan monta kertaa päivässä. Juoma, eväs ja varustekätköjen sisältöjä mietitään sekä punnitaan kuumeisesti. Suunnittelu on iso osa tätä. Usein kaikkea on aivan liikaa, mutta niin on myös muuttuvia tekijöitä. Kuuluisa toteamus on, että hyväkin suunnitelma voi mennä ensimmäisen ripulin mukana takapuolen pyyhintään. Kaikkeen pitää olla valmis.
                    Suunnitelma, jolla neste -ja energiatasapaino pysyy. Mies pysyy hereillä ja prosessissa. Suunnitelma, jossa mietitään tarkkaan mitä vaatteita laitetaan päälle, ja minkälaiseen suorituksen aikaiseen vaaterumbaan pitää varautua. Tuohon asiaan voi saada hyvällä lykyllä helpotusta ystävistä. Kuiva paita versus märkä paita.

                     1.KIERROS


                     Täynnä euforiaa. Hyvin valmistautuneena kaikki menee vähän helpommin kuin on laskettu. Euforia täytyy hallita. Sitä ei saa tukahduttaa, mutta se ei saa viedä pois tulevilta kierroksilta. Ensimmäinen kierros on samalla ainoa kierros täysin valoisan aikana. Otsalamppua ei vielä tarvita. Kierroksen loppupuolella alkaa valmistautuminen jo toiseen. Valoisan loppupuolella on hyvä ladata kelloa, kenties puhelintakin. Pimeällä kaikki on hitaampaa.


                        2.KIERROS


                     Tästä se alkaa. Ei voi sanoa, että moni, mutta jotkut kiertävät yhden kierroksen. Useampaan on lyhempi jono. Toinen kierros tulenee olemaan jo pääosin tiukkaa työstöä. Mikäli ensimmäinen on mennyt ilman lentoripuleita tms. niin toisen kierroksen alkupuoli voi olla toki vielä ensimmäisen kierroksen tuomien upeiden kokemusten kuorruttamaa. Pesänevan eteläpuolella on kuitenkin jo säkkipimeää ja ilmaiset metrit ovat kadonneet. Pää alkaa jo aika ajoin roikkua. Keholla tuntuu läpimeneviä väreitä. Kehon lämpötila laskee kulkijan vaipuessa välillä ajatuksiin. Pieni puistelu ja homma jatkuu. Maistuvien tuotteiden määrä kaventuu. Moni asia voi jo vähän yököttääkin. Aletaan tarvimaan jo henkistä puoltakin. Matka silti jatkuu, onhan kaikki mennyt hyvin tähän asti ja kohta ollaan voitonpuolella.


                         3.KIERROS


                       Mitään hyvästä ei tunnu olevan enää jäljellä. Alun positiiviset tunnelmat ja euforia ovat kuin nuoruusmuistoja. Ainut hieno tunne on se, kun on saanut jätettyä pulpetin (lähtöpaikan) taakseen viimeisen kerran. Voittajafiilis.
                        Koko kierros on erittäin raastava. Täynnä ongelmien ratkomista. Pimeää on 25-30km ensimmäistä kilometriä. Väsyttää. Valoisakaan ei piristä niin paljon kuin olisi toivonut - mikään ei piristä. Tuolloin voi muistella jotain hauskaa arjesta. Jos saa itsensä nauramaan, voi seuraava vartti mennä taas paremmin. Nuokkumista ja hidasta tulemista. Viimeisessä kierroksessa voi todella kestää... En näe kunnolla viimeistä 16km. Ehkä juuri sen vuoksi se on sitten mielenkiintoista kulkea ensiviikolla.


                      What´s App -ryhmässä on 25 paikasta jäljellä 9 paikkaa, jos joku välttämättä haluaa tulla ryhmään seuraamaan surkuhupaisaa taivaltani. Aukaisen ryhmän Ma-aamuna ja suljen To-iltana. Vinkkaa, jos haluat ryhmään.

PS. OHO!!! 


                  Juoksu on tuntunut luonnollisesti pitkän ja raskaan kauden jälkeen voimattomalta ja hieman jäykältä. Hyvältä se ei tuntunut vielä tänäkään aamuna. Silti meno oli vakkari 7km lenkillä parempaa kuin koskaan vauhti - tehosuhteeltaan. 7km 4:38min/km 135 keskisykkeellä katsomatta kelloon. Aikaisempi paras oli 4:42(137) tämän vuoden toukokuulta. 

 
Odottavin tunnelmin, Onni Vähäaho, Nivalassa 20.10.2016             

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

RIKKI MENEE - VIELÄ

                   Tässä(kin) harrastuksessa ajatukset vaihtelevat - muutaman vuoden välein. Pari vuotta sitten olin kypsä koko kilpailemiseen. Menin varmaan vähän perse-eellä puuhun tai jotain vastaavaa. Nyt en taas saa kilpailuviettiä - nimenomaan ihteni haastamista - millään pois sisältäni. Siinä mielessä tunnen olevani hengen veli Nivalan Keijon kanssa. Keijon kanssa on tullu muutenkin paljon puuhattua isr2014 -reitin parissa. Kultaa sisältä ja päältä. Arvostan.

                    Uskoin (ja vähän toivoinkin) olevani kahden rankan kisan (Unkarin 6d ja pep2015 56km) jälkeen sen verran kehnossa suorituskunnossa, ettei olisi konstikaan aloittaa rauhallista rakennustyötä ensi kautta varten. Mutta ei. Pikku hiljaa alkoi esiintyä merkkejä, jotka viittasivat kaiken aikaa suorituskyvyn yllättävän hyviin kantimiin. Siihen kun lisää sisäisen kilpailuvietin uudelleen henkiin heräämisen niin miksipä ei? Eli uusi harjoituskausi menee vielä rikki.

                   Ensimmäisenä (mikäli saan järjestettyä töistä vapaata) on kohteena maratonennätys. Ei siis maratonkisa. En tule juoksemaan enää tie/ratakisoja vain osallistumisen takia. Täytyy olla selkeä mahdollisuus uuteen ennätykseen. En saa tie/ratakisoista enää muita kiksejä. Siksi olenkin siirtänyt painopisteen poluille, jonne ominaisuuteni sopivat paljon paremmin. Jos nyt vitsikkäästi paketoin niin tiellä olen yksi tuhansista ja poluilla yksi kymmenistä.

                  La 3.Lokakuuta on tarkoitus hilipasta Kauniston maraton ennätysaikaan. Aikaisempi ennätykseni on viime vuodelta, Venetsialaismaratonilta Kokkolasta 3.24.24. Hauskasti 6d ennätyksessäni esiintyy paljon samoja numeroita 524,024km. Niin 24... Tavoite on juosta vähintään ennätys ja mielellään 3:15-3:20 väliin. Viime aikaiset lenkit ennakoi tuon suuntaista toteumaa.

                  Maraton on omalla tavallaan kuningasmatka. Se on raaka. Vaati kovaa iskutuksen sietoa. Vaatii itsensä tuntemista. 32km kohdalla on löydyttävä vielä yksi vaihde. Se oli niin hienoa viime vuonna sellainen löytää.

                  Marraskuun 14-15.päivä hyökkään oman 12h halli piirinennätykseni kimppuun. Ehkä saan kirittäjiä Kokkolasta. Mikäpä sen parempi. Joensuuhun on kans selkeä tavoite. Minimi on parantaa omaa ennätystä (116,099km) vuodelta 2012. Mielellään +120km. Se antaisi myös hyvät eväät ensi kevään Kokkolan 24h juoksuun, jossa on puolestaan tarkoitus puhkaista vähintään 200km. Mielellään yli 220km. Sittenhän sitä voisi hyvillä mielin siirtyä ainakin toistaiseksi polkukisojen pariin?

                  Tarkoitukseni on tosiaan jättää ensi toukokuun jälkeen tie/ratakisat, jollen ole selkeässä ennätyskunnossa. Eli tavallaan olen jo jättänyt nuo tie/ratakisat henkisesti. Minun tulevaisuus ja intohimo ovat poluilla. pep2015 -kisa muutti kaiken. Oli uskomatonta juosta vain reilu 3kk Unkarin 6d MM-kisojen jälkeen kolmanneksi pep2015 -kisassa, ja ennen kaikkea hävitä niin vähän kärjelle.

                  Tuleva Joulukuu - Maaliskuu on minulle 4kk pohja rakennusaikaa. Tietysti riippuen Joensuu Night Runista palautumisesta. Huhtikuussa sitten sisutetaan rakennus ja toukokuussa se ulosmitataan! Se on aina paperilla helppoa?

                  Täytyy koittaa ainakin osin päästä kahdesti päivässä juoksemiseen tulevalla harjoituskaudella. Tuollainen 2-4 lepopäivää kuukaudessa lähtökohtana. Tietysti kroppaa ja tilannetta lukien. Määrää ja laatua täytyy yrittää nostaa ja painoa tiputtaa. Tämä(kin) on siinä mielessä(kin) hauska harrastus, että aina riittää kehitettävää. Katsoipa asioita sitten mistä näkövinkkelistä tahansa.

                 Osan tavoitteistani olen pitänyt osin sisälläni. Ne ovat vaikeasti ymmärrettävissä, joten harkitsen niiden julkistamista. Olennaisinta on kuitenkin seuraavan polun valinta, joka on määrittelemättömän pitkä - ja sen nimi on POLUN VIEMÄÄ.


Ps. TÄSSÄ kirjoituksessa yhdistyy mielestäni lahjakas polkujuoksija, taito kirjoittaa ja perinmäinen, eli aidot päämäärät elämässä. Kannattaa lukaista. En ole koskaan tavannut kaveria, mutta täytyy arvostaa tätä tekstiä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 6.9.2015

perjantai 4. syyskuuta 2015

VOIMAVAROJEN MITTAAMATTOMUUS

                      Väitän: Niitä ei saa kukaan koskaan täysin selville - voimavarojensa mittaa. Tarpoessani pep2015 -kisassa Pesänevan upottavaa suota reilun 43km ja vajaan kuuden tunnin  kohdalla, oli helppo huomata miten sitä huomasi voimia löytyvän, kun sai ajatukset ohjautuun oikeisiin suuntiin. Viisaus psyykkisen voiman vaikuttavuudessa on sen yksinkertaisuudessa ja toimivuudessa. Tykkäsitpä jääkiekon NHL-liigasta tai et, voit silti kenties oivaltaa psykologisen ajattelun monimuotoiset mahdollisuudet seuraavasta muistokirjoituksesta, jonka taidokas suomalainen NHL-toimittaja, Jouni Nieminen kirjoitti kolme päivä sitten:


         Pikkulintu maalikehikossa. (Pätkä Jouni Niemisen tekstistä)



                       Nykyisin TSN-urheilukanavan analyytikkona toimiva entinen NHL-maalivahti Jamie McLennan aloitti ammattilaisuransa New York Islandersin harjoitusleirillä syksyllä 1991.

                      NHL-maailman reagoidessa perjantain suru-uutiseen 82-vuotiaan Al Arbourin menehtymiseen dementian ja Alzheimerin taudin seurauksena, McLennania pyydettiin kertomaan hänen suosikkitarinansa ensimmäisestä NHL-valmentajastaan.

                     "Olin ensimmäisellä NHL-leirilläni ja olin peloissani," sanoi vuonna 2007 NHL-uransa Calgary Flamesissa lopettanut entinen maalivahti.

                      "Olin juuri täyttänyt 20 vuotta Islandersin varauksen jälkeen. Pääsin aloittamaan ensimmäisen harjoitusotteluni Boston Bruinsia vastaan."

                       "Bruinsilla oli todella kova joukkue. Ray Bourque, Cam Neely, Glen Wesley ja kaikki seuran kovimmat pelaajat pukivat juuri tuohon otteluun. En ollut koskaan pelannut NHL-ottelua."

                        "Boston teki neljä maalia ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana. Olin täysin kauhuissani ja poissa tolaltani. Ajattelin, että NHL-urani oli ohi ennen kuin se pääsi edes alkamaan. En ikinä pystyisi pelaamaan tässä liigassa."

                        "Neljännen maalin jälkeen Al pyysi aikalisän ja puhui minulle pelaajapenkillä. Olin nuori ja lähes kyynelissä. Al kumartui puoleeni ja sanoi rauhallisesti: "Jos minulla olisi lintu kädessäni ja laittaisimme sen maaliin siten, että kaataisimme maalikehikon jäähän, pystyisikö lintu lentämään ulos vai jäisikö se maaliin?"

                       "Katsoin häntä ihmeissäni. Olimme tappiolla 4-0 ja hän kysyy pikkulinnusta maalikehikossa."

                        "Mene takaisin maalillesi ja mieti sitä," hän sanoi."

                        "Pelasin loput ottelusta torjuen kaiken ja onnistuimme nousemaan tasapeliin. Pelin jälkeen hän tuli luokseni pukukoppiin ja kysyi:"Ehditkö keksiä ratkaisua pikkulintukysymykseeni?"

                        "En, minulla ei ole aavistustakaan," vastasin.

                        "Ei minullakaan," hän sanoi. "Minulla ei ole aavistustakaan, mitä edes kysyin. Olit niin poissa tolaltasi, että minun oli muutettava henkistä tilaasi. Oli saatava ajatuksesi pois pelistä. Jos se ei olisi onnistunut, minun olisi täytynyt vaihtaa maalivahtia."

                        "Hän alkoi nauraa ja käveli pois."



                         Tämä juoksuharrastukseni on ollut minulle kuin pullojen keräämistä kuuraisen tienravin laidalta. Toiveikkaana odotan löytäväni itsestäni aina jotain uutta voimavaraa. Harjoittelemalla laadukkaasti ja paljon se tuntuu helpommalta. Aina se ei ole tietystikään noin yksinkertaista. Täytyy aistia oman polkunsa sopivuutta.

                        Harjoitteluani on kuvannnut jo hyvän aikaa selkeys ja luottamus omaan tekemiseen. Polku on tuntunut oikealta. Olen onnistunut kisojen (Unkarin 6d ja PEP2015) välillä löytämään sopivan tien. Olen saanut juoksuvoimaa takaisin ja pysynyt samalla ehjänä.

                        Nyt olen siirtymässä tunnusteluvaiheen saattelemana uudelle harjoittelukaudelle. Voi silti olla, että rikon kerran-kahdesti tämän syksyn alkavan harjoittelukauden, jos tulen nopeasti ennätyskuntoon. Oletus toistaiseksi on, etten taida aivan ehtiä selkeään ennätyskuntoon maratonilla. Se tarkoittaisi 3:15-3:20h suoritustasoa. Sen sijaan pidän todennäköisempänä, että voisin ylittää 120km rajan 12h hallijuoksussa. Katsotaan. Mitään pakkoa - tai edes päämäärää - ei ole kumpaakaan, mutta mahdollisuuden avautuessahan sitä innostaa kokeilla.

                       Keskeisempää on päästä jossain vaiheessa rauhallisen rakennuksen pariin. Se tuntuukin nyt oikein hyvältä ajatukselta. Tykkään harjoittelusta. Ja ilman sitähän ei uusia pulloja löydykään.

                       Intoa lukijoille syksyn harjoitteluun! Pysykää terveinä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2015

tiistai 30. kesäkuuta 2015

PUOLIVUOTIS KATSAUS

                    Vuodesta 2015 on kulunut tänään puolet. On aika katsoa hieman minkä verran on tullu tehtyä treeniä ja mitä muuta on puoli vuotta tuonut tullessaan.

                     Viime vuonna tammi - kesäkuussa harjoittelua kertyi n.301h. 

                     Nyt vastaavalla aikajanalla n.319h.
                    <-Juoksua 2510,6km... Harjoittelukävelyä 104,8km... Hiihtoa 25km... Pyöräilyä 76,7km... Kävely on ollut lähes 100% sauvakävelyä I-SR2014 vaellusreitillä.

                     Harjoittelin tarkoituksenmukaisesti vähemmän ennen Unkarin 6vrk kisaa kuin aikaisempana vuonna, mutta tietysti Unkarin kisassa tuli juostua vastaavasti 6vrk aikana noin 75 tuntia, joka on tietysti laskettu tässä yhteiskertymään. Vastaavasti olen harjoitellut nyt kesäkussa odotettua enemmän, peräti yli 45h. <- Juoksua 308,3km.. Kävelyä 35,5km.. Pyöräilyä 14,6km...

                     Moni on kysellyt Unkarin kisasta palautumisestani. On mukava, kun ihmiset välittävät. Vaikka olen hanakka laskeen leikkiä niin silti olen ollut tosissani, kun olen todennut, etten ole palautunut, enkä voi vielä aloittaa normaalia harjoittelua. Totta on myös se, että olisin halutessani voinut yrittää palautua viisaammin, harjoittelemalla hieman vähemmän ja järkevämmin. Kesäkuu on ollut siis tavallaan itselleni lahja Unkarin kisasta - vapaata juoksemista ja harjoittelua fiiliksen mukaan.

"Harjoittelu" viikot juoksun osalta Unkarin kisan jälkeen:

 Vko.21: 44,5km Juoksua..
Vko.22: 50,3km Juoksua..
Vko.23: 56,1km Juoksua..
Vko.24: 70,1km Juoksua..
Vko.25: 103,8km Juoksua..
Vko.26: 78,3km Juoksua... (plus yli 10h muita lajeja -> Sauvakävely + Pyöräily)

                     Ajoittain olen yrittänyt tehdä järkeviäkin harjoituksia, jopa viikkoja, mutta aika ei ole vielä kypsä normaalille tosi harjoittelulle. 6vrk juoksukilpailusta palautuminen kestää tietysti pitkään. Se, että olen toipunut ylipäänsä jotenkinsa juoksenteleen on jo sinänsä hienoa. En ole ajatellut mitään aikaa, paljonko menee, kun palautuu. Se olisi mielestäni aika mielipuolista heittää mitään arvioita, sillä en ole aikaisemmin juossut noin kovaa ja pitkää kisaa.

                    Joten juhlat jatkuu. Koitan silti tehdä joka viikko palauttavia harjoitteita suurimman osan - tavallaan pitää näin jonkinlaisen järjen juhlissani.
                     Toiveena olisi, että voisin juosta edes jotenkinsakin ehjän polkujuoksukisan 22.8.2015 Nivalan polkujuoksukisassa, Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2015. Toivomme, että ihmiset löytäisivät kisan, sillä olisi hyvä saada tällekin alueelle oma isompi polkujuoksukisa. Reitistöhän on meillä varsin persoonallinen ja erittäin hyvin merkattu ja hoidettu. Käyttöaste reitillä on iso, joten polku kehittyy nopeasti myös uusilla polku-osuuksilla.

                     Ennen Elokuun kisaa juoksen yhden varttimaratonin kaverin tapaamisen yhteydessä. Tietysti haluaisin mennä kuin aropiru, mutta katotaan nyt mitä jalat sanoo. Vasen polvi on vähän rajoitellut vauhti-intoa ja viimeistään (ikuisesti?) jumiset reidet on tyrehdyttänyt viimeistään vähäisenkin, orastavan vauhdin tunteen.

                     Lopuksi voisin todeta, että tänään mietin vaellusreittiä raivatessani, että olenhan jo 41vee, joten jos ei juoksu ala enää kulkemaan niin onhan se kiva hifistellä tuota meidän vaellusreittiä priima tikkiin. Pointti: Minulle juoksu on vain yksi osa elämää. Pärjäisin varsin hyvin ilmankin. Ois vaellusreittiä, NHL:ää, biljardia.. jne. noin niin kuin harrastuspuolella, perheen kanssa vietetystä ajasta puhumattakaan. Joten varsin tasapainoisella mielin olen aloitellut kesälomaani.

                     Hyvää kesää kaikille, sillä nythän se alkaa!

Ps. Muista ilmoittautua Kapinapolkujuoksuihin ja PEP2015.

        NIVALAINEN HARRASTEMUUSIKKO - KUIN SAKARI KUOSMANEN - VAI TÄ?


Onni Vähäaho, Nivalassa 30.6.2015            

maanantai 18. toukokuuta 2015

POST UNKARI, OSA.1 - KISMETTIÄ?

                         Pre = tarkoittaa jotakin ennen ja Post = jonkin jälkeen. Tämä on ensimmäinen varsinainen kirjoitus kisanjälkeisestä toipumisesta ja arjen sujumisesta.

                         Sain juoksuharrastuksen alkuaikoina aika usein turpaan kisoissa. Viime vuosina yhä harvemmin. Sitä on oppinut tuntemaan omat voimansa paremmin ja suorituksen aikaiset viestit. Koitokset ovat myös pidentyneet. On tullut nyt vuoden sisään peräti kolme kappaletta vähintään 4vrk juoksuja. En tiedä, olenko jo alkanut säälimään itseäni vai mistä on kyse, sillä olen ollut koko ajan Unkarin kisan jälkeen hyvin toipunut. Kisan lopussa oli tyytyväinen, mutta hyvin tavallinen olo. Isoimmat tunnemyrskyt oli kisan aikana - ja kisan jälkeen mieli oli jo tyyni.

                         Idelogiani on mennä 6vrk kisaa eteenpäin siten, että kaiken aikaa jää pelivaraa seuraavaan päivään. Ehkä taktiikkani on liiankin varovainen, kun kisan jälkeen on näinkin normaalit jalat jne. Tottakai jalat on hieman jumissa, mutta ei esimerkiksi läheskään yhtä syväjumiset kuin viime syksyn 100h jälkeen. Vedin siis Unkarin kisan kuin ison talon emäntä, jonka pitää pystyä pesemään heti kotona kolme koneellista pyykkiä ja tekasta makaroonilaatikko uuniin. Jäikö varaa liikaakin? Vai oliko tämä vain viisautta, tämän ollessa kuitenkin vasta ensimmäinen 6vrk, joka ei jää viimeiseksi eikä parhaaksi tulokseksi? Toisaalta olen odottanut milloin alkaa tulla kavereiden jäynänä kismettiä postiluukusta! Perhanan pehmeä suoritus, kun äijä on kuin ei ois missään ollukkaan!

                          Totuus: 6vrk on tällä kokemuksella ja pohjilla niin kunnioitettava matka, että tämä oli hallittu debyytti, jonka vuoksi "jälkiseuraukset" jäi ainakin isommilta osin tulematta. Olo on ollut kaikki nämä kuusi päivää kisan jälkeen erittäin tasapainoinen ja tyytyväinen. Pakkohan se on uskoa todeksi! Keskustelen monen ultrajuoksijan kanssa juoksusta. Eilen ja tänään yhden ystäväni kanssa puhelimessa. Jokainen vetää omaa polkuaan, mutta aina voi saada jotain kiinni keskusteluiden tuloksena. Jos ei muuta niin saattaa voida auttaa vastapuolta.

                          Olen toipunut siis hämmästyttävän hyvin... tai mikä hämmästyttää ja mikä ei? Jos 6vrk vetää varovasti niin sittenhän jää varaa seuraaviinkin päiviin. No, jokainen kerta on tietysti aina oma lukunsa. Samoin jokainen on yksilö. Jokaisella yksilölläkin toipuminenkin vaihtelee kahden suorituksen välillä. Palautuminen onkin sitten eri juttu. Siihen minulla meni aikalailla päivälleen 1kk 100h-juoksusta. Nyt en vetänyt yhtä syvälle itseäni 6vrk juoksussa kuin 100h juoksussa, mutta se ei tarkoita automaattisesti, että palautuisin nopeampaa kuin kuukaudessa. Palatuminen sanana on vielä sen verran kaukainen, että mieluummin palaan toipumis-sanaan.

                          Kävin lauantaina sauvakäveleen 1h53min/10,6km I-SR2014 -perhereitillä. Tänään kävin juokseen samaisella vaellusreitillä -etulenkin, eli 25km/3,5h. Siis juokseen. Lenkki oli aika tavallinen. Ehkä jaloissa tuntui hieman 6vrk, joka saattaa kuulostaa hullulta että "hieman". Mutta se on justiinsa niin kuin se tuntuu. Samalla hyvä mittari toipumiselle. Selvisin tuosta etulenkistä paremmin kuin monesti normireeneissä. Ei vähennä hymyä. Toisaalta ei aiheuta mitään "antaa-palaa-vaan-ajatuksia", ei todella. Tuntuu vain hyvältä, että kaikki on ok. ja se riittää tällä erää.

                          Puhuin Unkarin kisan aikana ainakin Tähkävuoren Marialle kuinka odotan kisan jälkeistä aikaa, jolloin ei tarvi tähdätä mihinkään. Ja aion nauttia tästä ajasta. Pelkkä sohvalla loikoilu ei välttämättä edistä toipumista. Lihakset ovat pitkän ultran jälkeen suppeassa tilassa. Maltillinen liikkuminen auttaa niitä palautumaan ennalleen päin. Asiaa ei voi kuitenkaan kiirehtiä liikaa, mutta pelkkä passiivinen elo voi typistää lihaksia entisestään. Varovainen venyttely on tullut myös jo ohjelmaan. Kaikessa tuntemusten mukaan - kuten kisassa - ja elämässä yleensäkin. Sillä sitä pärjää.

                         HENKINEN TOIPUMINEN


                          Oikeastaan tuota ei pitäisi kovin raakasti erottaa fyysisestä, mutta laitetaanpa tätä nyt kuitenkin vähä erilleen. Olen nimittäin ollut edelleen radalla. Joka yö, unissani. Viime yönä vaimo herätti minut ja kysyi että mitä oikein suttaan sängyssä. Minulla oli unessa taas se 96-97km ja vuorokausi oli täyttymässä. Satanen piti saada kokoon. Jopa herätessänikin tehtävä tuntui aidolta. Toinen lohko aivoissa tajusi, että kisa on ohi, mutta toinen eli jotain "vielä satanen -elämää". 
                         Juoksin Unkarin kisaradan 582 kertaa ympäri. Siellä ollaan vieläkin! Näköjään. Ei sitä näköjään niin helpolla jätetä. Se on oikeastaan kuitenkin ainoa asia joka henkisesti on jännästi (Huom! ei hullusti) vinkasallaan. Muuten on tasaista.
 

                             JÄLKI-AJATUKSIA


                             Olen miettinyt ja innovoinut omaa taktiikkaani, lähinnä unirytmitystä. Esimerkiksi yöllä juokseminen vaatii testejä tulevaisuudessa. Moni pitää minua valmiina yöjuoksijana työni puolesta (3-vuorotyö), mutta itse en ole niin sinisilmäinen. Yövalvominen ja Yöjuokseminen voivat toimia molemmat tai sitten vain valvoiminen. Asia täytyy varmistaa.

                             Olenkin kirjoittanut (ainakin J-foorumille) unitaukojen pituudesta aikaisemminkin. Mielestäni pitkä 4-5h unitauko on valtava riski, mitä pidemmälle kisa menee, joka johtuu siitä, että elimistö on kaiken aikaa rasittuneempi ja sitä myötä haavoittuvaisempi sairastumaan eri tavoin. Tottakai se voi toimiakin, mutta se on silti teoriassa iso riski esim. n.2h taukoon verraten. Ihminen on valtavan rasituksen jälkeen kuin ammottava avohaava levossa, ja mitä pidempään "haava on auki", sitä suurempi on riski saada sinne jotain "paskaa". Olenkin kääntymässä kahden unitauon rytmitykseen seuraavalla kerralla, eli kahden vuoden kuluttua, jos minulla on jälleen onni saada yrittää. Lähtöajatuksena on, että yöllä vain 1-1,5h unta ja päivällä 1,5-2,5h(vähän tarpeen mukaan). Mutta kuten sanottua, asiaa pitää testata.
 
                             Tämä kaikki kertonee intohimostani ultrajuoksua kohtaan. Joku voisi puhua ylikierroksista, mutta mielestäni en käy ylikierroksilla. Olen ollut paljon myös ajattelematta juoksua laisinkaan.

                             Palataanpa taas asiaan, kun tulee jotain uutta kirjoitettavaa. Vielä ehtii pari päivää juhlia tätä saavutusta, sillä keskiviikkona on sitten paluu jo oikein arki-arkeen, kun tämänkertainen loma on ohi ja paluu töihin koittaa.


                             Iloista kuntoilumieltä kaikille!!!  

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.5.2015

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

YMPYRÄT

                        Aluksi: Pasi Koskinen on tulossa aamu -ja yhteislenkkejen kaksi vuotis juhlalenkille mukaan. Eli jos haluat askeltaa mm. Suomen halki juosseen ultrapersoonan, korpifilosofin, mediakasvon ja aidon ihmisen kanssa niin oleppa Uikko-Amisristeyksessä Ti 25.11.2014 klo.5.20.

                         Kuta kuinkin kaikki tarinat on tullu kirjoitettua tältä vuodelta. Paljon onnistumisia tänä vuonna. Iisalmi-Nivala, Venetsia-Maraton, #lihr100h juoksu ja #isr2014 reittiennätys juoksu päällimmäisinä mielessä. Onnistumiset ovat aina voimavara. Samalla täytyy kuitenkin muistaa ne asiat, joilla tarinat tehtiin. Täytyy muistaa viihtyä ulkona, mutta osata olla myös sisällä, kun on sen aika.

                         Harjoittelua, kuten elämääkään ei pidä tehdä liian mutkaiseksi. Teimme tyttären kanssa vaimolle ylläriksi lämpimiä voileipiä tuossa eilettäin. Tyttö kysyi: -"Entäs minä? Iskä, minä en tykkää lämpimistä voileivistä". Tuohon oli helppo vastata. Eihän kaikkien tarvi tykätä lämpimistä voileivistä. Ehdotin, että jätetään tytön leipä vaivihkaa uunin ulkopuolelle niin se ei kaiketi lämpene.

                         Lauantaina menemme taas haastamaan I-SR2014 -reittiä. Viimeksi kaksi finsiheriä viidestä. Näin kävi viimeksi. Nyt meitä lähtee porukkaa oikein kahdessa ryhmässä. Kävelyporukan vetäjä, Janne "JayLeno" Kukkola joutui vetäytymään vetohommista. Rektyroidessani kävelyporukasta uutta vetäjää, sain huomata joillekkin homman sopivan kuin nenän päähän. Otti nimittäin Jonte-Konde tehtävän sellaisella selkeydellä vastaan ettei moisen vertaa. Simply is the best, edelleen. Jonte: "-Eihän se oo muuta kuin välillä sanoo, että ei muuta kuin reppua maahan ja leipää kätteen". Oon monet naurut purskauttanut tänäänkin tuota lausuntoa muistellessani.

                       Oletteko huomanneet - tai kuulleet - kuinka elämä kiertää aika usein ympyrän kunnes poistumme yksi kerrallaan? Ensin ollaan kohdussa sikiöitä, sitten opetellaaan kävelemään, sitten edetään elämässä ja vielä edetään, kunnes aletaan vähän taantumaan ja sitten taannutaan lisää. Pian kävelykin on kuin olisi sitä uudestaan opettelemassa ja pahimmillaan makaamme jälleeen sikiö asennossa jossain sängyn pohjalla kuin kohdussa konsanaan. En ole ihan varma missä olen itse. Oletko sinä?

                       Parisuhteessakin ihmiset tekevät usein ympyrän. Ensin löydetään toinen - kaukaakin. Sitten aletaan olemaan vähän yhteydessä, ja kohta olemme enempi yhdessä kuin erillään. Sitten muutetaan yhteen ja alkaa hitaasti - tai nopeaa - etenevä oman ajan etsintä. Ehkä se on aluksi yhteistä 95% ja omaa 5% -suhteessa. Sitten yhteisestä ajasta alkaa valumaan prosentteja omaan aikaan kuin bonuksia konsanaan. Kuten tiedetään, prosentit voi jopa kääntyä toisinkin päin. Ehkä ne sitten eivät ole enää bonuksia? No, joskus suhde elää vielä pienelläkin yhteisprosenttikäynnillä, mutta joskus ihmiset huomaavat olevansa taas yhtä kaukana toisistaan kuin ennen suhteen alkamista. Ympyrä efektiä siis tuossakin asiassa. Omia prosentteja en halua tarkemmin ruotia, mutta käsittääkseni molemmissa - yhteisessä ja omassa - on vielä prosentteja jäljellä. Entä sinulla? Vai oletko jo hukannut rastin?

                      Jotkut tekevät hienoja aasinsiltoja. Edellisestä tekstistä en halua edes yrittää päästä sujuvasti eteenpäin vaan tipun suosiolla seuraavaan aiheeseen. Yksinkertaista - sitä on elämä, edelleen. Olen siis aloittanut harjoittelun. Kirjoitin viimes harjoitelleeni kaksi viikkoa. Tarkemmin harjoituspäiväkirjaa tulkitessani huomasin harjoitelleeni jo neljä viikkoa. Siirtymäkautta oli siis todellisuudessa neljä viikkoa 100h juoksusta. Onhan yli 105km juoksuviikko laskettava jo harjoitteluksi? Ainakin minulla.

                     Jotkut saattavat olla kiinnostuneita, miten meinaan alkaa harjoittelemaan. Tavoitteet entä määrät? Pohjustukseksi voin todeta, että olen juossut nyt vuoden alusta 4442km. Eli juoksen hyvin suurella todennäköisyydellä jopa 5000km rajan yli. Entä ensi vuonna? Kuten olen jo aikaisempinakin vuosina todennut, en juokse enää kilometrejä vaan harjoitteluaikaa. Harjoittelin vuonna 2012: 453h, vuonna 2013: 518h ja olen harjoitellut tänä vuonna jo tähän mennessä 531h. Jokainen(?) ymmärtää, ettei harjoittelumääriäkään voi loputtomiin nostaa. Joten en osaa sanoa tarkkaan, minkä verran tulee kilometrejä vuonna 2015 tai tunteja. Tunneissa on varmasti helpompi sanoa, että ainakin noin 500h. Luulisin, mutta annan kaiken tulla luonnollisesti. Jokainen harjoitteluani seurannut ymmärtää mikä on minulle luonnollisesti. Eli haluan edelleen kehittyä.

                    Olen juossut nyt rapiat kuus vuotta. Hieman yli 18 000km. Olen nyt 40-vuotta. Uskon, että minulla on vielä mahdollisuus kehittyä myös tuloksellisesti. Se ei ole kuitenkaan enää ainoa päämäärä, parantaa tuloksia, mutta toki se pysyy osana harjoitteluani niin kauan kuin kehitystä tapahtuu. En kuitenkaan ala tappelemaan liikaa ympyrää vastaan.

                    Lopuksi: Ensi vuodelle ollaan järjestämässä toivottavasti huikeaa extreme polkujuoksukisaa Pyssymäelle. Siitä tulee mielenkiintoista. Olen innoissani tuosta reitistä. Suhteemme on vielä siis tuore.

Onni Vähäaho, Nivalassa 19.11.2014

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

PIZZA

                      On sunnuntai. Usein viikonpäivä täytyy varmistaa joltakin lähellä olevalta - usein töissä. Nyt olen lomalla, joten päivissä sekoilun riski kasvaa. Siksipä aloitinkin tämän kirjoituksen ajatuksen kanssa, jotta viikonpäivät tulisi kohdalleen. Vielä ollaan ilmeisesti ajantasalla.

                     Lauantaille oli suunnitteella koko perheen pizza-ilta. Siksipä olikin hyvänkuuloinen ajatus käydä perjantai vaeltamassa tuolla I-SR2014 takalenkillä. Tuosta reissusta voi halukkaat lukea kirjoituksen TÄSTÄ. Olihan melkoinen reissu taas. Voikohan tuota reittiä mennä edes helposti?

                     Tosiaan unohtui pohjalliset kokonaan molemmista kengistä. Vasemman polven sisäsyrjäni ei tykkää siitä, ettei kengässä ole footbalancen yksilöllisesti Ylivieskan InterSportissa muotoiltua pohjallista. Sen sai taasen huomata. Onneksi polvi alkoi hyvin palautua vaelluksen jälkeen.

                     Lauantaina - kuten jo perjantai-iltana - annoin polvelle jäitä. Sen olen todennut avittavan tuota vaivaa. Ja niinhän polvi alkoi hiljalleen lauantaipäivän aikana menemään siedettävämpään suuntaan. Ja koittihan vihdoin se hetki, kun poika tuli yökylään ja lähettiin mummolavierailun jälkeen hakemaan pöytä täyteen pizzaa!

                      Mikäpä sen täydellisempää täydenvatsan olotilan viettoa kuin katsoa telkkarista avaraluontoa. Se on minun suosikki ohjelma. Usein ohjelmat myös puhuttelevat. Niin tälläkin kertaa. Aiheena oli mm. Biisoneiden kiima. Biisoneillahan mies on sonni ja nainen lehmä. Mitä tuosta ajattelette, jos nimimääritelmät käännetään ihmisille? Käsittääkseni sonnia pidetään "melkoisena miehenä", ja on lähinnä positiivisen kuuloinen kaijultaan. Lehmä on taas nimittelynä naiselle erittäin loukkaava. Silti nuo Biisoni sonnit kuola valuen taistelevat verissäpäin lehmistä! Heille lehmät ovat kiihoittava kohde, niin ei taida olla kaksijalkaiselle sonnille.
         
                    Toisena avaraluonto bongauksena jonkun hämähäkkilajin astetta drankempi "soidinmeno", jossa uros koittaa tanssia ja tehdä kaikkensa tehdäkseen vaikutuksen naaras hämähäkkiin. Vaihtoehdoissa on tosi tyly kontrasti: Uros joko pääsee kiipeämään selkään laittaakseen kädellä tavarat sisään tai toisena vaihtoehtona naaras SYÖ uroksen! Kovat on panokset tuolla eläinpuolella. 

                    Kumpu oli illan koittaessa edelleen sangen täysi. Täyteläinen, mutta jäykkä ruho olikin siinä iltakympin jälkeen valmis untenmaille.

                    Mitä sitten tapahtuikaan? Siinä unimatin maan portilla, jo jalkojen sätkytellesäni alkoi alitajunnassa v*t*ttaan täyteläinen ja jäykkä olotila. Aloin kaipaamaan kompressiosukan puristussa pohkeissa, ihon myötäistä trikookangasta reisillä... Ja 5min päästä huomasinkin olevani jo TÄYSISSÄ tamineissa menossa ulkoilemaan. Ja niin lähin lykkäämään kohti pimeitä polkuja tuossa vähän ennen ilta yhtätoista! Tulikin siinä kierreltyä lähes 12km yöjuoksu lenkura. Jopas olikin paljon parempi olo ja unikin maistui. Ja polvikin toimi lähes moitteetta. Mitä nyt pakaraläpsyissä se jäykisteli. Vauhtikin lisääntyi vaivihkaa pimeällä polulla. Liekkö kuitenkin vielä pieniä jäänteitä pimeässä liikkumisen peloista? Liikunta ja pelko ovat huumetta, jota täytyy saada lisää - totesi yksi ystävä.

                    Mikä oli tämän tarinan opetus? Täytyy tehdä siten kuin syvät aistit haluavat. Tällä haluan sanoa, ettei tämä minunkaan harjoittelu ole mitenkään järkevää läheskään aina. Vaistot ohjaavat - ja ennen kaikkea annan niiden ohjata minua - ainakin jossain määrin. Siksipä teenkin ajoittain ei niin kehittäviä lenkkejä ja tempauksia. En hae pikavoittoa vaan täyteläistä elämää.

                   Eppu Normaali on näköjään mottoni tiennyt jo aika päiviä sitten...
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 19.10.2014