maanantai 31. lokakuuta 2016

PYSSYMÄEN POLKUJUOKSUKISAT 2017

                       Nivalan Pyssymäki on tullut tutuksi kahtena edellisenä kesänä PYSSYMÄKI EXTREME POLKUJUOKSU -kisastaan. Myös ensi vuonna PEP 2017 juostaan. Jo viiteen eri sarjaan voi ilmoittautua. Tuosta hyvä haaste monelle kuntoilijalle ja kilpailijalle!

                      Uutena kisana juostaan ensimmäistä kertaa SUOMEN PISIN (171km) polkujuoksukisa, PYSSYMÄKI ULTRA FESTIVAL - PUF 2017. Kisan uudet nettisivut on aukaistu tänään. Tästä haastetta pitkänmatkan juoksijoille!

                     Tutustu vaihtoehtorikkaisiin tapahtumiimme ja ilmoittaudu mukaan!

Suomen ultrajuoksun nettisivusto ultrajuoksu.fi uutisoi ensi vuoden PUF 2017 -tapahtumasta ja PEP 2017 kisa mainittiin myös. Lue lisää uutisesta TÄSTÄ.

Onni Vähäaho, Nivalassa 31.10.2017

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

ULTRAPOLKUJUOKSUA I-SR2014 REITILLÄ

                   Tarkoituksenani oli kiertää I-SR2014 vaellusreitti (a´ 57km) kolme kertaa putkeen. Ajankohta oli eilen ja tänään. Reilu kolme viikkoa Vaarojen maratonin ja raskaan kauden päätyttyä. Silti olin luottavainen. Suoritukseen tulisi menemään etukäteislaskujeni mukaan 30-36h. Suunnittelin huolella tuntematonta. Soitin mm. Visa-Pekka Larivaaralle, miehelle joka on kiertänyt Karhunkierroksen TUPLANA (n.165km) alle 29 tuntiin. Muistin tuon puhelun keskustelut hyvin iltayön synkkinä tunteina. Kumpi tuli ensin? Pää vai jalat?

                     Minulle tärkeä ja mainio ystäväpiirini muodostivat WhatsApp -ryhmän. Myös omasta rakkaasta perheestä oli vaimo ja tytär ryhmässä. Aprikoin tyttärelle tämän olevan liian rankkaa, mutta hän niin kovasti itse halusi. Ryhmä oli kuin väki ladun varrella, se hurrasi minua eteenpäin.
                                                              Lähtövirittelyjä

                    Ensimmäiselle kierrokselle sain paikallisen oppi-isäni matkaan. Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivala on kiertänyt kanssani tuon reitin muutaman kerran. Löysimme alusta asti yhteisen soinnut, vain laulu puuttui. Maisema vaihtui nopeasti. WhatsApp -ryhmän riehakas stadionalueenomainen kannustus raikui raivokkaan humoristisena: -"Riskillä vaan, sanon minä!" Alkumatkan ainoa takaisku oli lennokas kaatuminen rajalinjan laskussa hieman ennen Lorvinlinjaa. Loukkasin solisluuta/olkapäätä. Vähä-aikaa näkyi tähtiä pilvisellä taivaalla.

                    P2(11km) pisteellä ollaan kevyestä menotunteesta huolimatta 11min aikataulua edellä. P4(23km) pisteellä jo 21min. Tunne siitä, että saamme löysätä jo muutoinkin kevyttä menoa voimaannutti entisestään menoa. Tyttö kannustaa WhatsApp´ssa. Kannustus jatkuu viestiketjussa hurjana. Karnevaalimeininki, vaikka ollaan erämaisen takaosan syvimmissä syövereissä, syövereissä, jonne on monen matkanteko katkennut.

                    Syyryssä (26km) täytettiin energia ja juomavarastoja kätköltä. Huomiona, että esim. Banaani oli melko kylmää. Myös suklaat piti laittaa rinnankohdan taskuihin sulamaan.
                                                  Syyryn juoma/eväskätköllä.

                   Noin 3km kallio-osuus. Juoksen koko ajan edellä. Yhtäkkiä takana alkaa kuulua rapinaa, joka viittaa taiteellisiin tanssiliikkeisiin. Keijo ottaa sellaiset etukenot, että siinä ettei ehdi kiivetä selkääni ennen kuin saa hyppynsä alas. Teknistä.                            
                               Juuri P6 pisteen ohitettuamme. Mestarille maistuu eväs takana.

                   P6(31km) saavuimme ajassa 4:18h. Olimme 32min aikataulua edellä. Ruoka maistui ja söimme kilvan leipiä. Aikataulussa reilusti edellä ja ruoka maistuu. Hyvä merkki.

                   Nousemme Iso-Juurikan penkalle. Askel on harvinaisen kepeä aikaisempiin kiertoihin peilaten. Sanonkin Keijolle, että maltetaan nyt kuitenkin pidätellä, kun tuota matkaa on sen verran vielä jäljellä. Ja kylläpä sai taas nauraa. Matkaa oli todellakin jäljellä. Kerroin myös Keijolle, että en uskonut kovinkaan monen uskovan kolmen kierroksen kiertämiseeni. Keijo nyökkäilikin asian olevan niin. Kukaan siitä ei ollut minulle puhunut, mutta tiesin sen silti. Sehän on aika luonnollista. Itse uskoin, ja juuri siksi olin tässä. Toki tiesin sen itsekin, että haaste on kova, ja juuri siksi niin motivoiva - tehdä uskomattomasta totta.

                   Matka soljuu iloisesti etiäppäin. Juurikan pohjoispään penkalla täytyy taas pannuttaa kunnolla. Tällä kertaa ei käynyt kuinkaan, eikä olkapääkään vaivaa enää. P7 pisteen kätköllä silmäilen äkkiä(!) kannustusviestejä.

   P7 (rapiat 40km) miten tämä voi olla näin helppoa? Kuvaa ei ole toiselta kierrokselta.

                        On hienoa kuulua itseään parempaan seuraan, lainatakseni aina kohteliasta Poikki-Timppaa, jonka viralliseksi titteliksi julistettiin viime paikallislehdessä JUOKSIJA.


                             Rajaperä v.2016: Joutoväkeä ja yksi juoksija.



                      Totta tuokin, mutta totta sekin, että OIKEASTI arvostan tosi korkealle tätä yhteisöä joka auttoi minua tässäkin taistossa. Mielestäni meissä on voimaa olla yhtä, sitä voimaa joka ei ole nyky-yhteiskunnassa itsestään selvää. Se jos joku on aitoa.

                      Pesäneva maratonmatkan tuolla puolen intoudumme kuvaamaan alati taulumaisen upeaa pesänevaa.  
                                        v.2013 maratonin Suomenmestari M60

                      Pian pitkoksista vapaan(!) Pesänevan tuolla puolen koittaa Lahnajärventie uudelleen ja P8 (45km). Siellä ajassa 6:36h. 34min aikataulua edellä. Pieni himmailu näkyy vähän kellossa. Säästämme voimia. Alan valmistautua tällä tavoin seuraavalle kierrokselle, ottamalla loppukierroksen korostetun kevyesti. Tuossa kohtaa kenties hauskin WhatsApp -viesti tulee Lasse Ylimäen näppäilemänä: "Sehän saa Timppa rueta pukemaan kohta housuja jalakaan." ..."On se vain meininkiä", komppaa Marko Mattila. Muut peukuttaa ja näyttää hauistaan.

                     Loppumatka lasketellaan lähtö ja maalialueelle, eli pulpetille. Eka kierros täyttyy ajassa 8:21:10, eli noin 8:22h.
                       600m ennen pulpettia. Kevyesti tulee.
                       Vähän komiikkaa.
                       Lihakeittoa, Timpan tuomaa kahvia, sokeria ja keksiä.

                     21min eväs -ja varustetauon jälkeen alkaa toinen kierros juoksija Timo Poikkimäen kanssa.
                     Timo juoksisi P2:lle asti ja jatkaisi siitä sitten 25km etulenkkiä omia teitään. Toinen kierros alkaa mukavissa tunnelmissa. Juoksu tuntuu alunalkaen samanlaiselta kuin se oli tuntunut eka kiekan lopussakin. Ensimmäinen 5km menee huomaamatta. Noin 8km kohdalla alkaa kuitenkin painaa jalkaa. Kuin leikaten tuntuu jalat puhdittomilta. Ei mitään hidasta hiipumista vaan merkittävä voimattomuus. Vauhti hieman tippuu, mutta matka jatkuu kohti pimeyttä, joka alkaa laskeutumaan.

                     Toisen kierroksen P2 ajassa 10:26. Timppa jatkaa matkaansa. Hyvä apu vajaan kahden tunnin verran. Aikataulua vielä 14min edellä. Ero kutistui kuitenkin lähdöstä tähän 3min verran. Olennaisinta on kuitenkin, että olen nyt ensimmäisessä voimattomuus kuopassa. Tätä jatkuu Pesänevan toiselle puolen - toivottomuutta. Kunnes toisen kierroksen ollessa n.14km vaiheilla teen Lotus-kyykyn. Kellossa 70,5km. Lunta alkaa kaunoon ja meikä kyykyssä vaivaismäntyjen katveessa. Luonnon kanssa yhtä. Kyykky tepsii ja keventää askelta sekä mieltä. Usko tulevaan palaa ja virkustun. Pääsen ylös kuopasta!

                   Matka kohti P3 eväskätköä jatkuu. Palautusjuoma maistuu. Kaikki maistuu - siis vatsa vetää. Se on näissä olennaisinta, sillä se on keskiössä, josta myös jalat ja pää elää. Jossain 18km kohdalla toista kierrosta kaikkivoipaisuus on taas takana ja mielen valtaa voimakas synkkyys. Tajuan katselevani vajaa kellonympärys sitten tapaamiani puita ja suomättäitä taas uudelleen pilkkopimeässä vain otsalampun valokeila ja taivaalta tippuva lumi kanssani. Kieriskelen epätoivossa. Mietin etteikö todella ole ihmisen lapsella muuta miettimistä kuin tätä surkeutta. Mietin myös eikö ole muuta itsensä haastamista kuin rämpiä Iso-Sydänmaan reitin teknistä ja pehmeää takaosaa yksin loputtomassa pimeydessä.

                    Hädässä pelaa usein onneksi vaistot. Soitan kotiin klo.20:20. Olen 21km kohdalla toista kierrosta. Tajuan, että nyt on pitkästi kaikkialle. Pyydän vaimoani tekemään minulle vielä yhden kätkön. Nimittiäin kotiavainkätkön. En ole enää varma mistään jaksamisesta. Otan vain uuden askeleen ja sitten taas uuden. Jokainen niistä tuntuu raskaalta.

                    P4 (80km) ajassa 12:49h. Kannustus raikaa yhä kovempana. 9min aikataulua perässä. Tuntuu ihmeeltä, että niinkin vähän. On ollut niin huonoa, mutta on minulla hienoa sakkia! Ainoa äpärä, joka ei enää usko tähän on se joka on itse täällä - sydänmaalla. Lunta kaunoo taivaalta kuin peittääkseni haaveeni kevyeeseen peitteeseen. Tossukaan ei enää pidä. Hokat piti ok. ekalla kiekalla, mutta nyt alkaa luistaa. P5 kätköpisteellä istun mättäälle syömään. Tämän minä osaan. Aina toivoin hiljaa mielessäni syödessäni rauhassa, että josko sittenkin nousisin uudestaan kuin Fenix -lintu. Sinä olet tuolla kuitenkin niin yksin oman suorituksen kanssa. Kukaan ei sinua kanna, sinun on itse kannettava itsesi.

                   Raahatessani itseni Mäyränpesän ja Laihakankaan kivikkoisen baanan lävitse, tunnen todella eläväni. Näihin tunnelmiin ei pääse kympin tielenkeillä. Nämä kannattaa aina, vaikka kävisi oharasestikin. Näissä saa usein venyä henkisesti ja fyysisesti sellaisiin sfääreihin, ettei niitä oikein jälestäpäin tajuakaan.

                    Jarmo "Hönky" Honkala viestitti a) kävelleensä pesänevan yli n.10km sytyttääkseen minulle Pykyn autiotuvan mökin kaminan lämpimäksi ja b) tulisi minua vastaan. Nämä - Keijon, Juoksija Timpan ja Hönky-Honkalan kädenojennukset olivat isoja apuja minun selviytymisessä sinne asti mitä selvisin.

                   P6 (88km) 14:40h. Matka jatkui ylikypsennetyt spaghettijalat menopeleinä. Tosi voimatonta ja surkeaa tekemistä maustettuna päällä, joka oli liki 3h kertonut, ettei jaksa ja pysty tätä nyt. Vain vatsasta oli hyvää seuraa. Lumisade yltyi ja liukastelu sen myötä. Aina kellahtaessani nurin, oli työn takana päästä pystyyn. Niin sitä kuitenkin aina vähän jaksoi ja pian näkyi Hönky-Honkalan valokeila. Pykylle oli matkaa 2km.

                  Jarmo käveli helponnäköisesti edelläni varmoin askelin. Minä JUOKSIN pysyäkseni Jarmon perässä. Tuli tunne kuin Jarmo olisi isäni ja minä juonitteleva kurahousuinen tenava, jolta oli juuri otettu tikkari kädestä. Siinä minä sipsuttelin isän perässä, eikä mikään ollut hyvin. Ja kuin kruunuksi ajatuksilleni totesi Hönky isällisesti: -"No, mennäänpä nyt ensin Pykylle ja katotaan sitten". Toive uudesta tikkarista heräsi ja tein parhaani, vaikka sitten kurahousut kahisten, mutta halusin vain äkkiä Pykyn lämpöön.

                   Pykyllä olimme hieman ennen puoltayötä. Hönkyllä oli kuumaa mehua ja mustikkapiirakka. Voi, että maistui. Jonte-Konde arvasikin oikein kotikatsomossa, kun viestitti Hönkyn emannoivan minulle hyvät eväät. Olin rasvannut itseni hyväksi jo Syyryssä 10km aikaisemmin ja vaatteetkin olivat riittävän kuivat. Niinpä vaihdoin vain uudet vedenpitävät sukat ja Sarvan nasturin jalkaan. Pykyn oven suljimme klo.0.02.

                   Olin kuin uudesti syntynyt. Nyt taas kaikki tuntui olevan mahdollista. Tämä on niin tätä. Vähän samanlainen olo kuin lähtiessäni toiselle kierrokselle. Hölkkäsin noin 8min/km vauhtia. Käveltiin huonot kohdat. Ainakin toinen kierros tulisi umpeutumaan hieman ennen klo.4:ää, se tuntui tuossa kohtaa selviöltä.

                   P7 tultiin Pykyltä lähteneen 5km helpon rallatuksen jälkeen. Eväskätköltä vielä palautusjuomaa ja liiveihin lisää juomaa. Taas oltiin prosessissa. Sitten alkoi pehmeämpi metsäpolku ennen Pesänevaa. Pian alkoi voimat kadota. Lasi joka oli äsken täynnä tuntui olevan nyt tyhjän. Tuntui uskomattomalta menettää tuo voimaantumisen tunne. Taas alettiin työstään.

                   Missään vaiheessa ei ollut kramppeja (5-6 suola ja magnesiumtablettia koko reissulla, ei muita tabuja) tai mitään muitakaan lihas tai nivelkipuja. Kivutonta menoa. Voimattomuus jaloissa ja henkinen uupuminen olivat minun kipuni. Tultiin Pesänevalle. Hönky käveli suon päällä, minä sisässä. Siltä se tuntui. Aloin vajota voimiltani todella alas. Koitin pitää sen tunteen sisälläni. Pian kuitenkin romahdin. Tuntui kuin en jaksaisi enää askeltakaan. Hönky ei tietenkään voinut tarkkaan tietää ajatuksiani voimistani vaan tsemppasi ainakin Pyssymäelle asti. Minulle Pyssymäki oli tällä kertaa seuraava tie. Eikä sekään tuntunut itsestäänselvyydeltä.

                   Jouduin nojaamaan käsillä jalkoihini tämän tästä. Askelten eteen piti ponnistaa todella paljon. Hönky meni pyynnöstäni lämmittämään autoa edeltä. Raahauduin viimeisillä voimilla autoon. 103,35km. 17:56:36 tuli mittariin. Tuloksena valtaisa kokemus ja ponnistus. Päällimmäisenä tunteena tuossa hetkessä, kun sammutin kellon, oli pettymys. Samalla tiesin, että olin yrittänyt kaikkeni ja tämän kertainen tulema olisi vain hyväksyttävä osana matkaa tässä harrastuksessa. Tiedän, että minulla on vielä paljon kehittämistä. Olen vielä aika heikkotasoinen tässä hommassa. Nöyrä pitää olla. Tiedän myös, että tällaisissa pitäisi olla useammin saatavilla lämmintä ruokaa/juomaa. 57km välein vartti autiotuvassa ei oikein riitä minun tasolla näillä keleillä.

                 Lopuksi haluan kiittää suuremmoisia ystäviäni ja tuttujani tämän tarinan mahdollistamisesta!!! Kiitos!!!



Onni Vähäaho, Nivalassa 26.10.2016                

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

PEP 2017 ILMO AUKI

                  Tsekkaa lisää TÄSTÄ.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.10.2016

POLKUJUOKSUN VOIMA

                        Ilma on utuisen hämärä, vaikka päivä on jo puolessa. Lämpötila on yks tai kaks - tuuli kaks tai kolme. Läsnä on tunne, jossa yltät melkein koskettamaan pilviä yläpuolellasi. Tunnelma on taianomainen - taivaalta voisi hetkenä minä hyvänsä laskeutua yhtälailla räntää kuin Saara Aaltokin.

                       Näen ympärillä hytiseviä, mutta suut vehnäsellä olevia ihmisiä. Nämä ihmiset ovat tulleet kokemaan polkujuoksun voimaannuttavan otteen. Kuulen vain positiivista puheensorinaa. Paikalle on tullut jopa katsojia. Havahdun kaikesta tästä: hei, ihmiset ovat tulleet ulos, vaikka aurinko "loistaa" poissa-olollaan! Nämä ihmiset eivät ole antaneet sään masentaa - vaan he ovat masentaneet sään iloisilla olemuksillaan. Pian olisi taas tarjolla ilmaista poskipunaa.

                       Lähtö on kuin kevät olisi tullut uudelleen. Riemuiten kirmaavia jalkoja, iloisesti viuhtovia käsiä suuntaa kohti polun johtamia metsäisiä elämyksiä. Vuorivuohikellojen kilkattaessa tanner tömisee ja kaikki energia siirtyy osaksi metsää. Siirryn hieman häpeällisesti neljän rattaan päällä ystäväni kanssa kuvaamaan riemukasta ihmisnauhaa syvälle metsän katveeseen - sinne, jossa ahmakin oli todennut aikaisemmin kesällä polun hyväksi lenkkeillä. Mikä alkukantaisuuden ja kuuluvuuden tunne kulkea luonnon kanssa samoja polkuja aina yhä uudelleen ja uudelleen.

                      Iloisena virtaa irti päässeet nauttijat ohitsemme. Ikähaitarin ollessa tänään 15-75 -vuotta. Kaikenikäisten karnevaalit - eikä tarvi liioitella, liiaksi sanoja sommitella. Nivalan suunnistajat olivat järjestäneet tällä kertaa nämä karnevaalit, jossa yhdistyi jälleen upeasti luonto ja ihmiset. Tämä, jos joku on sitä polkujuoksubuumia - buumia, johon ei ole edes matalaa kynnystä - tämä on buumia ilman kynnystä. Kynnyksetöntä liikkumista yhteisösssä, jossa jokainen tukee toistaan. 

                      Matkana oli 14km kaunista polkua luonnonhelmassa, hieman kärrytietä ja soratietäkin, mutta paljon pidempi matka hymyä, iloa ja mielihyvää. Kuin kruununa kaikelle tälle, alkoi lopuksi vielä satamaan sitä räntää. Sen sijaan Saara Aaltoa ja X-Factoria joutui odottamaan laskeutuvaksi illalla telvisioon.


NiS Syyspolkujuoksujen tulokset näet TÄSTÄ



Onni Vähäaho, Nivalassa 23.10.2016          

KAIKKEA EI TARVI SELITTÄÄ

                       Maailmassa pitäisi olla enemmän tätä. Tässä yhdistyy aitous, taiteellisuus ja lupsakka olemisen rentous. Elämää isolla E:llä.

                        Kello seis ja kahavikupit alas!


 Ps. Video myös eilisistä polkujuoksukisoista

 Onni Vähäaho, Nivalassa 23.10.2016         

torstai 20. lokakuuta 2016

MITÄ SE ON?

                    Mitä se on, kun kiertää kolme kertaa I-SR2014 vaellusreitin läpi - tai edes yrittää sitä - kuten kuitenkin täytyy nöyrästi asiaa ajatella? Etukäteispullisteluun ei ole varaa eikä sijaa. Yksi kierros on noin 57km, eli kaiken kaikkiaan noin 171km yhteensä. Onnistuessaan saan kohdata suoperäistä sydänmaata myös noin 14h verran pimeän aikaan. Kaikkiaan reissuun menee arviolta 30-36h. Aikataulu on tietysti laskettu intoa täynnä 30h mukaan.

           Palaan vastaamaan kysymykseen; mitä se on.

                    ENNEN kolmea kierrosta


                    Jännittävää aikaa. Sääennusteita seurataan monta kertaa päivässä. Juoma, eväs ja varustekätköjen sisältöjä mietitään sekä punnitaan kuumeisesti. Suunnittelu on iso osa tätä. Usein kaikkea on aivan liikaa, mutta niin on myös muuttuvia tekijöitä. Kuuluisa toteamus on, että hyväkin suunnitelma voi mennä ensimmäisen ripulin mukana takapuolen pyyhintään. Kaikkeen pitää olla valmis.
                    Suunnitelma, jolla neste -ja energiatasapaino pysyy. Mies pysyy hereillä ja prosessissa. Suunnitelma, jossa mietitään tarkkaan mitä vaatteita laitetaan päälle, ja minkälaiseen suorituksen aikaiseen vaaterumbaan pitää varautua. Tuohon asiaan voi saada hyvällä lykyllä helpotusta ystävistä. Kuiva paita versus märkä paita.

                     1.KIERROS


                     Täynnä euforiaa. Hyvin valmistautuneena kaikki menee vähän helpommin kuin on laskettu. Euforia täytyy hallita. Sitä ei saa tukahduttaa, mutta se ei saa viedä pois tulevilta kierroksilta. Ensimmäinen kierros on samalla ainoa kierros täysin valoisan aikana. Otsalamppua ei vielä tarvita. Kierroksen loppupuolella alkaa valmistautuminen jo toiseen. Valoisan loppupuolella on hyvä ladata kelloa, kenties puhelintakin. Pimeällä kaikki on hitaampaa.


                        2.KIERROS


                     Tästä se alkaa. Ei voi sanoa, että moni, mutta jotkut kiertävät yhden kierroksen. Useampaan on lyhempi jono. Toinen kierros tulenee olemaan jo pääosin tiukkaa työstöä. Mikäli ensimmäinen on mennyt ilman lentoripuleita tms. niin toisen kierroksen alkupuoli voi olla toki vielä ensimmäisen kierroksen tuomien upeiden kokemusten kuorruttamaa. Pesänevan eteläpuolella on kuitenkin jo säkkipimeää ja ilmaiset metrit ovat kadonneet. Pää alkaa jo aika ajoin roikkua. Keholla tuntuu läpimeneviä väreitä. Kehon lämpötila laskee kulkijan vaipuessa välillä ajatuksiin. Pieni puistelu ja homma jatkuu. Maistuvien tuotteiden määrä kaventuu. Moni asia voi jo vähän yököttääkin. Aletaan tarvimaan jo henkistä puoltakin. Matka silti jatkuu, onhan kaikki mennyt hyvin tähän asti ja kohta ollaan voitonpuolella.


                         3.KIERROS


                       Mitään hyvästä ei tunnu olevan enää jäljellä. Alun positiiviset tunnelmat ja euforia ovat kuin nuoruusmuistoja. Ainut hieno tunne on se, kun on saanut jätettyä pulpetin (lähtöpaikan) taakseen viimeisen kerran. Voittajafiilis.
                        Koko kierros on erittäin raastava. Täynnä ongelmien ratkomista. Pimeää on 25-30km ensimmäistä kilometriä. Väsyttää. Valoisakaan ei piristä niin paljon kuin olisi toivonut - mikään ei piristä. Tuolloin voi muistella jotain hauskaa arjesta. Jos saa itsensä nauramaan, voi seuraava vartti mennä taas paremmin. Nuokkumista ja hidasta tulemista. Viimeisessä kierroksessa voi todella kestää... En näe kunnolla viimeistä 16km. Ehkä juuri sen vuoksi se on sitten mielenkiintoista kulkea ensiviikolla.


                      What´s App -ryhmässä on 25 paikasta jäljellä 9 paikkaa, jos joku välttämättä haluaa tulla ryhmään seuraamaan surkuhupaisaa taivaltani. Aukaisen ryhmän Ma-aamuna ja suljen To-iltana. Vinkkaa, jos haluat ryhmään.

PS. OHO!!! 


                  Juoksu on tuntunut luonnollisesti pitkän ja raskaan kauden jälkeen voimattomalta ja hieman jäykältä. Hyvältä se ei tuntunut vielä tänäkään aamuna. Silti meno oli vakkari 7km lenkillä parempaa kuin koskaan vauhti - tehosuhteeltaan. 7km 4:38min/km 135 keskisykkeellä katsomatta kelloon. Aikaisempi paras oli 4:42(137) tämän vuoden toukokuulta. 

 
Odottavin tunnelmin, Onni Vähäaho, Nivalassa 20.10.2016             

tiistai 11. lokakuuta 2016

ISO TESTI LÄHESTYY

                       Kahden viikon päästä tiistaina noin 170km (3x56km) Iso-Sydänmaan vaellusreitillä.


I-SR2014 a´57km x 3 = n.171km
sub30h











pelastus




kuljettu
kierros
piste
pvm
kello
matka









1
lähtö
25.10.
8:00
0km
1
2
25.10.
9:30
11km
1
4
25.10.
11:20
23km
1
6
25.10.
12:45
31km
1
8
25.10.
15:10
45km
1
maali
25.10.
17:00
57km
2
2
25.10.
18:40
68km
2
4
25.10.
20:40
80km
2
6
25.10.
22:25
88km
2
8
26.10.
1:00
102km
2
maali
26.10.
3:00
114km
3
2
26.10.
4:50
125km
3
4
26.10.
6:50
137km
3
6
26.10.
9:05
145km
3
8
26.10.
11:50
159km
3
maali
26.10.
14:00
171km

                     
                       Sisäinen kelloni kaipaa jotain syvempää haastetta näille siirtymäajan kuukausille. Tunnen kutsumusta pitkiin polkujuoksukisoihin, jopa niin suurissa määrin, että olen valmis tekemään omatoimi testejä reilun sadan mailin edestä tunnustetusti raskaalla vaellusreitillä.

                      Kolmen kierroksen kiertäminen tietää paljon suunnittelua ja testaamista. Se on tietysti yksi tämän homman suola. Yksi kiinnostavimmista vaiheista on tiedossa tulevana yönä, kun lähden joskus klo.1- klo.3 aikoihin kiertämään yksin yhden kierroksen Iso-Sydänmaan vaellusreitille. Testattavana on ensisijaisesti uusi härevämpi otsalamppu. Toki lisäksi mm. virta -ja latauspuolen testejä aidossa tilanteessa, kuten Garminin urheilukellon latausta suorituksen aikana esim. soita ylittäessä. Kokeilussa on myös kiertää lenkki vanhoilla Hoka One One Cliftoneilla. Kolme kierrosta on koettelemus myös jaloille kahden viikon päästä.

                       Testattavana on mahdollisesti päälle pantavia vaateratkaisuja. Pitkä suoritus koostuu monista pienistä toimivista yksityiskohdista. Kolmella kierroksella metsiin pitää viedä piilokätköihin eväiden ja juomien lisäksi myös mm. rasvaa. Yli satamailia poluilla vie kulkijan uusiin ulottuvuuksiin. Väsymykseen on osattava myös varautua. Mentaalisella valmistautumisella. Liian vähän puhutaan etukäteen tehtävästä mielen lataamisesta. Suorituksen aikana ihminen on heikoimmillaan. Monet asiat on pitänyt päättää jo etukäteen. On tiedostettavat omat vahvuudet, mutta ennen kaikkea omat heikkoudet.

                       Pienesti huvitti ihmettelyt, miksi lähden keskellä yötä testaan varusteita. Kolmen kierroksen kiertämisessä on sitten kierros ennen yötä, yön aikana ja vielä kierros sen yön jälkeenkin. Eli tulevana yönä on vain pieni siivu tuota kakkua maistettavana. Toki nämä minun haasteet on vaikeasti ymmärrettävissä :)

                      Ti 25.10 klo.8 alkavaan kolmen kierroksen urakkaan olen varannut 25 paikkaa whats´app -ryhmään. Niistä on jäljellä vielä/enää 11. Mikäli haluat päästä seuraamaan kahden viikon päästä urakkaani niin muista huikata siitä minulle. Kolmen kierroksen whats´app ryhmän perustan Ma 24.10 aamusta ja suljen To 27.10 iltasella. Myös jollekkin noista kierroksista voi tulla mukaan tai osalle matkasta. Laitan whats´app ryhmään sijaintini kahden pelastuspisteen välein. Tyyliin 1)4... 2)2... 3)6... Eli ensin monesko kierros) ja sitten monesko pelastuspiste. I-SR2014 reitillä on 9 pelastuspistettä.

PS. TÄSSÄ YÖLLISEN TESTAUKSEN TOTEUTUKSESTA.

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.10.2016

lauantai 8. lokakuuta 2016

AVAIN JOKAISEN OMASSA TASKUSSA

                        Se on aina, mutta erityisesti tänä upeana väriloiston aikana. Elämme vuodenaikaa, jolloin on katsojan silmissä, onko tasasta harmaata ja pimeää vai väriloiston ehtymätöntä magiaa. On vain uskallettava antaa itselleen mahdollisuus tarttua syksyn voimaan. Jopa pimeästä voi saada voimaa. Voit valaista pimeällä ulkoilukujallakin haluamasi kokoisen keilan valoa itsellesi. Kääntämällä asioista, hetkistä, niiden positiiviset ja valoisat puolet, olet pysäyttämätön. Jokaiselta meistä löytyy avaimet siihen omasta taskustaan. On vain uskallettava katsoa taskuihinsa.

                        Ultrajuoksijan helppo kirjoittaa? Uskallan epäillä, että se tilanne mistä lähdin, oli paljon heikompi kuin monen teistä lukijoiden. Kompetenssi riittä. Yhdeksän ja puolivuotta sitten lähdin puolelta öin juoksemaan salihousuissa lumipyryssä. Haaste eikä ongelma ollut suinkaan lumipyryssä. 107 kilon elopaino oli sitä. Yritin poikavuosien urheilutaustan tukemana juosta niin pitkään kerralla kuin jaksoin. Jaksoin puolitoista paalunväliä! Pitkästikkö sinä jaksat juosta yhtämittaa? Tärkeintä tuossa tilanteessa oli halu muuttaa suuntaa. Oli vain työnnettävä käsi taskuun. Sieltä se avain jokaiselle löytyy. Omasta taskusta.

                        Ilma on nyt tosi hapekas! Nyt on hyvä hetki muuttaa suuntaa - alkaa liikkumaan, käymään saleilla, uimaan, kävelemään, hölkkäämään... Nukkuessamme hengityksemme kautta haihtuu paljon nestettä. Puolesta litrasta litraan olisi hyvä heti aamulla juoda "aamukahvin aikaan" vettä. Sitten vaikka 20-30 minuuttia kävelyä ulkona. Hölkätäkkin voi kevyesti. Yön yli jatkuneen huoneilman hengittämisen vastapainoksi on hyvä saada heti aamusta raikasta ulkoilmaa. Sitten suihkuun ja raikkaita hedelmiä ja puuroa, sekä lisää nestettä. Olet pysäyttämätön. Kaikki lähtee halusta nähdä oman elämän olevan omissa käsissä. Sitähän se on meillä useimmilla - onneksi. Sekään ei ole itsestäänselvyys. Olemme niin hyviä kuin haluamme yhtä helposti kuin niin surkeita kuin luulemme.

                        Kannustuskirjoitukseni lopuksi en malta olla tuomatta perspektiiviä ystäväpiiristäni. Yhdelle kaverille tehtiin vuoden 2013 alkupuolella avosydänleikkaus. Yli viiden sentin kokoisen pullistuman leikkaaminen sydämestä ei ole riskitön toimenpide. Mies juoksi 9kk leikkauksen jälkeen Kolin kansallispuistossa Vaarojen tuplamaratonin (86km) reiluun 13 tuntiin. Sama mies on edelleen hengissä ja on varsin kovassa kunnossa. Soitin hänelle pari päivää sitten. Kysyin nauravaiselta mieheltä neuvoja miten selvitä yli sadan mailin polkujuoksusta. Tuo sama kaveri juoksi nimitäin Karhunkierroksella reilu kaksi vuotta avosydänleikkauksen jälkeen 165km ja yli 28 tuntia yhteen kyytiin pitkin jylhiä kansallispuiston polkuja. On vain uskottava itseensä, sillä kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi.

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.10.2016                     

SHOKKI PÄIVÄT OHI

                        Karkeasti ottaen likimain viikon päivät siihen meni, jotta normaali tepsuttelu esim. portaita alaspäin onnistui kohtuu tavallisesti. Raakuudessaan Vaarojen maraton oli juoksu-urani kovin koitos. Siitä kertoo myös vaikeat arkipäivät raaston jälkeen. Yli viisi tuntia raakaa polkua, sisältäen 1672 nousumetriä - kaikki tuo sellaisilla tehoilla mitä koneesta lähti. Paine oli pitkä ja rasittava.

                     Tuo uusittu reitti taitaa olla jonkinlainen kotimainen maksimi, mitä reittien rankkuuteen tulee. Ensin 32km haastavaa tanssimista kivikoissa, juurakoissa, mutaisilla poluilla, sisältäen mm. noin 6km mittaisen yhtämittaisen nousu-osuuden Ryläykselle. Sen jälkeen on ennen alkanut tie, nyt noin 12km tivolli, jossa mentiin ylös ja alas, ja etenkin sinne ylös. Appandaunia!

                       Kuusi päivää kesti etureisien palautua normaaliin kävelyyn portaissa alaspäin. Edelleen etureisissä vähän tuntuu kävellessä portaita alaspäin, mutta porraskävely alaspäin on jo näyteltävissä. Tietysti kohdallani vaikuttaa kauden aikaisemmatkin riennot pohjalla, mutta kyllä tämä oli kaikkien aikojen kovin shokki nimenomaan lihaksille. Pidemmistä, esim. Unkarin 6vrk juoksusta tuli sitten nivelet ja jänteet kipeäksi. Se on sitten jo toinen asia.

                       Shokki päivät ovat kuitenkin onnellisesti ohi ja normaali arki onnistuu jo vaivatta. Tästä alkaakin sitten muutaman viikon jakso, jossa annetaan kropalle sekä lihaksille aikaa ja tilaa palautua. Samoilla siivousviikoilla aletaan hiljalleen rakentaa uutta kuntoa kaudelle 2017. Viime vuonna sen alkusoitot tapahtui noin 3-4 viikon aikana, jolloin juoksin 1-2 noin 40-45km erittäin kevyttä lenkkiä noin 112-115 keskisykkeellä. Noista jäi erittäin hyödyllinen kuva ja tunne, joten nuo lenkit kaivan kaapista ja alan niistä nauttimaan. Muutenkin parhaiten tämän kappaleen päämäärään pääsee liikkumalla rauhallisesti ja lepopäivistä välillä nauttien. Myös ruokavaliota voi ainakin jakson loppupuolella alkaa taas täsmentämään. Pieni löysempi vaihe siirtymävaiheessa lisää ainakin itselläni kurinalaisuuteen jaksamista.

                        Kerran viikkoon/kahteen viikkoon on tarkoitus tunnustella siivousviikoilla palautumisen edistymistä. Tänään kävinkin shokkiviikon jälkeisellä tunnustelulla. Parhaiten se tapahtuu noin tunteroisen lenkillä katsomatta kelloon. Tänään tein palautumisen mittaus testin I-SR2014 Perhereitillä. Pilvinen yö oli tehnyt sen, että reitti oli hieman pehmeä, mutta suht´koht kuiva. Kosteusluokka noin 5/10. Ajatukseni oli juosta noin 135-145 sykkeillä tuntiin tuo reitti, eli noin 5:40min/km keskivauhdilla.

                        Ns. seisomasykkeet oli jo 10 pykälää normaali korkeammat. En tarkalleen tiedä miksi. Hyvä pitkä yö takana. Pari päivää aikaisemmin olivat olleet normaalit. Ehkä sykevaihtelut on osa palautumattomuutta. Juoksu lähti mukavasti liikkeelle. Kiiretöntä menoa hyvästä hengitysilmasta nauttien. 135-145 tuntumassa saa kuitenkin rennosti hölkätä, eikä tarvi ihan joka kohdassa varoa sykkeiden nousua. Neljän kilsan jälkeen jalat alkoi tuntua jo väsyneeltä. Luulin jo juoksevani todella hitaasti, paljon hitaammasti kuin jälkikäteen selvisi käyneen.

                        Huomasin jossain vaiheessa jopa kuulevani pientä hengästymistä. Meno tuntui kyllä sen verran hitaalta ja leppoiselta, että ihmettelin moisia hengitysääniä. Välillä tuli vähän kovempaa polkua, jossa taas vähän jaksoi rennosta juoksusta nauttiakin. Lopussa kellossa napotti kuitenkin melkoisissa shokkilukemissa palautumisen mittaamisen suhteen. 10,67km. Näin pitkin olla. aika 58:46. Olipas ihmeenkin kova tunteeseen peilaten. Keskivauhti 5:30min/km. Niinhän siitä tulee. Keskisyke 155!!! O.M.G, eli voi pyhä sylvi sentään! Ja luulin sen olevan noin 140. Eli reilusti palautumaton. Niin kuin tietysti asiaan kuuluukin. Mistään yllätyksestä ei siis ole kyse.

                      Katson tämänkin kunnon repaleisuuden vain positiivisesti. Sehän nimittäin kertoo vain siitä, miten hyvin olen saanut kauden viimeisessä kisassa itsestäni irti, sekä sitä edeltäneissä. Olen erittäin iloinen, että vauhti on tuota luokkaa noilla tuntemuksilla. Jalat on tyhjän tuntuiset ja sitä myöten juoksu voimatonta vähänkin raskaammilla pätkillä. Tanssittavuus on nyt melkein nolla. Tanssitaito ja tanssivoima ovat yksi isoimmista teeseistä joita haen ensi kauden kehityskohteissa.

                      Voimaa aion alkaa ottaan kroppaan heti, kun jalat alkaa olla palautuneet. Varmaan tuossa marraskuun puolivälissä. Pumppia ja punttia. Tietysti tunkkausta hiljalleen lisäten. Ehkä pumppia kokeilen jo tunnustelevasti puolentoista viikon päästä ensimmäisen kerran.

                      Olen ollut kahtena viime vuonna kauden parhaassa kunnossa syksyllä vaikka pääkisat ovat olleet toukokuussa. Sen vuoksi aion ruveta härnäämään suorituskykyä esiin jo ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa. Joko kisaa tai jotain omatoimista kovaa settiä. Viikon - kahden välein jotain reippaampaa juoksua. Sillä uskon myös pitäväni itseni ns. hereillä - haittaamatta harjoittelufocukstani.

                       Toiveikkain mielin kautta 2017 kohden. Kaikki merkit viittaavat siihen, että siitä tulee taas paras kausi tähän mennessä. Luottamus tekemiseen onkin yksi tärkeimmistä asioista.

Riemukasta syksyä kaikille! Otetaan pimeästäkin kaikki ilo irti!
   
 Onni Vähäaho, Nivalassa 8.10.2016           

perjantai 7. lokakuuta 2016

BUFF TRAIL TOUR VIDEO - VAAROJEN MARATON 2016

                    Päästiinpä Poikki-Timpan kanssa tavallisina hölkkääjinä ison kisan videolle :)

                    Videossa ajassa 0:27-0:29 Poikki-Timppa... 0:32-0:33 minä kuvan oikeassa laidassa juttelemassa Ruokolaisen Teron kanssa...1:35-1:38 minun jalkatyötä hidastettuna.



Onni Vähäaho, Nivalassa 7.10.2016

maanantai 3. lokakuuta 2016

VAAROJEN MARATONIN RAASTOKUVAT

                       Nyt meinasi käydä ensimmäistä kertaa niin etten ollut tunnistaa itseäni kisakuvien joukosta. On äijjä sen verran kalaponen ja ryytynyt. Ylimmäinen ja alimmainen kuva on otettu n.40km kohdilta, jossa poijjua oli koeteltu ja jalat huolella tyhjäksi lypsetty, sekä olemus vähintään 10-vuotta vanhempi (toivottavasti) kuin kuvan näkymä. Blogi kisasta löytyy tuosta aikaisemmasta kirjoituksesta tai klikkaamalla tästä.

Kuva @onevision.fi  Juha Saastamoinen


Keskimmäinen kuva on jostain 38km kohdalta?

Kuva @karikuninkaanniemi

Kuva @onevision.fi   Juha Saastamoinen

Videon kohdasta 24:05 alkaen 43km kärki. Ite väännän kohdassa 25:50 eteenpäin ja Poikki-Timppa vilahtaa n.ajassa 31:12


Onni Vähäaho, Nivalassa 3.10.2016

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

KISAKAUDEN PÄÄTÖSTANSSI

      11.VAAROJEN MARATON  30.9-1.10.2016


ALUSTUS


                   Suomen vanhin polkujuoksutapahtuma, Vaarojen Maraton, juostiin 11:sta kerran Kolin kansallispuistossa, joka rajoittuu Joensuun, Kontiolahden ja Lieksan alueille. Kolmena ensimmäisenä vuonna kisakeskuksena oli toiminut Kiviniemen tila reitin eteläpäässää, mutta osallistujamäärän kasvaessa (v.2006 10hlö, v.2007 49hlö ja v.2008 110hlö) tapahtuma keskukseksi vaihtui Sokos Hotelli Koli.

                   Muistan, kun aloitin laihduttamisen 107kg:sta v.2007 ja vuonna 2008/2009 luin Juoksija-lehdestä juttua Vaarojen maratonista. Silloin tuo kisa tuntui niin hurjalta, etten ajattellut koskaan uskaltavani kohdata moista haastetta. Nyt kuitenkin tapahtui niin, että tuon mystisen kisan lähtölistalla oli nimeni. Miehet 43km kohdalla. Tapahtumassa juostiin myös samalla matkalla retkisarja, sekä 14km, 87km ja 131km kilpasarjat. Yhteensä tapahtumassa oli 862 juoksijaa.

                  Reittiä oli muutettu aikaisemmista vuosista niin, että tiepätkät oli minimoitu alusta ja varsinkin lopusta. Itse en tietysti tiennyt mitä se merkitsisi ajoissa. Paikalla oli kuitenkin matkan monta kertaa juosseita ja myös nuo uudistetut pätkät omissa harjoituksissa jo läpi kahlanneita. Yksi heistä oli Henri Ansio, joka voitti nyt Buff Trail Tour Finland toisen kerran peräkkäin. Henriä kätellessäni vaihdoin muutaman sanan. Henri totesi aikatavoitteista väen tivatessa, että hänelle reitinmuutokset vaikuttavat noin 20-30min, joten siitä päättelin omalla tasolla sen olevan noin 40-50min. Ansio oli juossut hänelle tyypillisesti kisan myös edellisenä viikonloppuna sijoittuen maratonin Sm-kisoissa neljänneksi ajalla 2.28.41.
 

KISA-AATTO



                   Saavuimme Kolille perjantaina iltapäivällä kahden maissa. Fiilis oli hyvä sekä itselläni että marinoidulla maratonjuoksija kaverillani, Timo Poikkimäellä. Näin kavereiden kesken "Poikki-Timpalla". Meillä on ollut parin vuoden ajan hauska "sekuntisota" maratonilla, joka taitaa olla tällä erää edukseni 18 sekunnin marginaalilla.

                   Tunnelma oli yhtä-aikaa odottava, kiehtovan jännittävä ja upea. Kisakeskuksesta numerolappuja hakiessamme pääsin moikkaamaan vanhoja tuttuja ja Poikki-Timppa tutustuun heihin. Larivaaran Visa-Pekka hieman nuhaisena hytisi komea Northern Trail Runnersin kollege päällään hotellin edessä. Hän kertoi jännitävänsä muutaman tunnin päästä (Pe klo.22) alkavaa 131km starttia. Turhaan, sillä jännitys kyllä näkyi kertomatta (hah-hah). Myös Maksimaisen Ville vaikutti "hieman" jännittyneemmältä kuin elokuussa Pyssymäellä... Valoja päälle, Cosmos - onhan se selvää!

                   Yksi jututettavista oli tietysti Jarkko Saksa, joka osallistui 87km:lle (keskeytti 43km kohdalla vaikeiden jalkaongelmien takia). Jarkko jos kuka on ääripositiivinen kaveri, joka on samalla polvesta alaspäin kävelevä sairaskertomus. Hän kertoi meille erittäin puoleensavetävällä intensiivisyydellä kartasta olennaiset kohdat 43km reitiltä. Kertomus realisoitui lopulta niin hyödylliseksi molemmille meistä, että mikäli ensi vuonna saamme pikkubussillisen väkeä kolille, pyydän Jarkkoa pitämään luennon reitistä retkikunnallemme. Kiitos, Jarkko!

                    Sataman päähän, loppunousun (2,2km) alkuun tutustuessamme pääsin moikkaamaan vielä Partasen Ekaa. Siinä on loistotyyppi. Maisemat puhuttelivat meitä. Kävimme yön nukkumassa ja tulimme maisemia takaisin hengittämään kisa-aamuna. 131km matkalaisten gps-pallukoita tuli seurattua kunnioituksella ja hienoisella kaiholla. Onhan tuo kuitenkin se oma tuleva päämäärä.

                     Kisa-aamuna paikalla olikin sitten enempi tuttuja. mm. Pyssymäki Extreme Polkujuoksun 57,5km sarjan voittanut Tero Ruokolainen. Itse jännitin pystyisikö Tero laittamaan kampoihin Ansiolle. Yllätyksekseni Tero oli jäänyt sekä Ansiosta että Tomi Halmeesta jo Kiviniemeen (16,6km) tullessa pari minuuttia. Terollahan oli ollut toki sitten 25km:n kohdalta eteenpäin imeytymisongelmia.
                     

KISA



                     Olo on hieman normaalia levollisempi. Jalat tuntuvat olevan ihan ok. Lyhyiden juoksukamppeiden valitseminen hieman hyytävän tuntuiseen ilmaan arvellutti. Turhaan. Hieman tuulta ja 8astetta lämmintä oli optimi keli. Pian torvi törähti ja säntäsin heti kärkimiesten takaa liikkeelle. Nyt oltiin Suomen kovimmassa startissa!!! Ansio, Ruokolainen, Halme ja mm. Buff Trail Tourin sen ensimmäisenä vuonna (2014) voittanut Janne Hietala. Jestas sentään mikä fiilis! Lähtijät oli jaettu 3-4ryhmään ja olin otettu, kun minut kelpuutettiin tuohon ensimmäiseen. Poikki-Timppa lähti yltiövaatimattomana persoonana toisessa ryhmässä n.10min perääni. Slougani ja totuus; Poikki-Timppa tulee aina takaa, oli nytkin mielessä. Löysätä ei siis sopisi.

                     Kokeneen starttiväen ansiosta lähtö oli hyvin jyvittyvä. Ei poikasmaisia ryntäilyjä tai huohotuksia. En kuullut kenenkään hengittävän raskaasti ensimmäisen 10km aikana! Oma jalka tuntui yllättävän kevyeltä ja koitin vain nauttia rennosta sekä helposta rullauksesta. Kärki meni sellaista nelosen vauhtia, ehkä hieman alle. Itse juoksin ensimmäisen vielä hyvää baanaa olevan kilsan aikaa 4:23min. Tuossa oli ekat 500m lievää nousua ja loput hieman enemmälti laskua. Kisa oli aukaistu upeissa ja toiveikkaissa tunnelmissa Suomen vanhimmassa ja kukaties upeimmassa polkujuoksukisassa.

                     Alun olis määrä olla helppoa myötälettä. Heh,heh, no olihan se niinkin. Viiden eka kilsan aikana oli paljon alas laskettelua mutta myös 125 nousumetriä. Pääsin näkemään aitiopaikalta, kun yksi Suomen parhaista alamäkijuoksijoista, Janne Hietala, tiputti mäkeä alas. Kyllä siinä on vielä omassa tanssitaidossa kehittämistä. Polkutanssitaidon kehittyessä ilmeisesti rohkeuskin kasvaaa siinä mukana. Alussa oli myös joku muutaman sadan metrin mittainen, hieman kumpuileva tie-osuus. Tiesin siitäkin jalkojen pelaavan hyvin, kun lievässä myötäleessä rullasi helposti alle nelosen vauhtia tunnelmasta nauttien.

                     Edellisen illan Saksan Jarkon luento oli kaiken aikaa takaraivossa. Siksi toisen käden olisi pysyttävä käsijarrulla kaiken aikaa. Reitti polveili kohti Kiviniemen vesistön ylitystä ja huoltopistettä. Itäpuoli reitistä tulis olemaan se selvästi helpompi. Hieman kuitenkin koin jääväni kaiken aikaa porukoista. Aina joku tuli rinnalle ja sen vauhti oli aavistuksen minulle liaan lujaa, eikä riskillä roikkumiset umpi-oudolla reitillä tulleet kysymykseen. Pyrin kaiken aikaa olemaan 145-160 syke-alueen välissä. Sellaista hieman maratontehoja kevyempää juoksua. Sellaista mukavan reipasta rallattelua.

                     Jalka tuntui jaksavan tanssia paremmin kuin jalkani olivat koskaan aikaisemmin jaksaneet tansahdella tällaisessa ainakin minulle vaativassa kivikkoisella ja juurakkoisella polulla. Se lisäsi luottoa, vaikka ohi meni kavereita harvakseltaan, heidän vauhdin ollessa liikaa tuossa kohtaa minulle. Halusin pysyä ruodussa.

                     Olihan siinä ennen Kiviniemen vesistönylitystäkin ihan mukavasti up & down´ia. 16,6km matkalla nousumetrejä tuli 400m verran. Että sellainen myötäle. Lisäksi, vaikka tuo itäpuoli on lastenleikkiä länsipuoleen verraten, tuollakin oli varsinkin kivikkoisia mäkiä, jos kohta vähän juurakkoisiakin pätkiä, joten kyllä sielläkin pääsi jo askartelunkin makuun. Ennen Kiviniemeä oli vielä hieman mutaikkoa. Tyytyväisenä taakse jääneeseen alkupätkään asetuin veneseen. Keskivauhtikin oli vielä alle 6min/km. Olin kyllä siihen hiljaa aika hitokseen tyytyväinen. Kiviniemessä (16,6km) ajassa 1:37:59. Juomaputelot (kaksi kertaa 0,5L) täyteen ja elektrolyyttitabletit perään. Korkit kiinni ja menoksi. Kisa menossa!

                    Kiviniemen huollon jälkeen oli pieni tiepätkä joka jatkui vielä hieman kärrytienä. Sekin tosin mukavia nousutömpäreitä sisälten. Edelleen tasaisilla/hienoisilla myötäletiepätkillä vauhti oli 4:30min kantimissa ja jalka varsin iloisella tuulella. Mutta tästähän tämä kisa vasta alkoi, kuten Saksan Jarkko ansiokkaalla priiffillä sen oli sangen hyvin tietoomme antanut. 20km korvilla alkoi 7km(!) jatkunut lähes yhtämittainen nousu-osuus. 360nousumetriä 7km aikana.

                   Puolimaraton täyttyi ajassa 2h10min. Tosin tämän maratonin matka oli n.44km (monilla meni gps-lukema ylikin), joten todellinen puoliväli oli n.2h17min ja eka puolikas reitin selkeästi helpompi osuus. Toiseen puolikkaaseen menikin sitten n.3h4min.

                   Puoliväli täyttyi Heraniemessä, josta alkoi tasamaamiehen koitinkivet oikein todenteolla, eli jatkuvat nousut, toinen toisensa perään. Yllätyksekseni ja suureksi ihmetyksekseni huomasinkin olevani se, joka ohittaa alkumatkalla minut ohittaneita. Toki joku kolme-neljä kaveria luikahti ohikin. Etenkin kädet-reisissä-mäissä saavutin/ohitin usein edellä meneviä. Lisäksi pystyi ihan kohtuullisesti aina mäen päällä jatkamaan juoksua. Prässi oli silti melkoinen. Sitä on hyvin vaikea pukea sanoiksi. Se oli jatkuvaa askartelua. Jossakin kohdassa tuntui, että katkean keskeltä kahtia sinne mäkeen. Vääntö esim. vatsanseudulle oli paikoin hurja. Vatsa -ja selkälihaksia poltteli, reidet huusi hoosiannaa, eikä mäen huippua edes näkynyt. En vieläkään tiedä miten sain nuo kaikki nousukilometrit kohti Ryläystä leivottua alle kymmeneen minuttiin. Välillä nimittäin piti mennä liki nelinkontin. Osa oli nostanut puista ihtiään ylös.

                   Oli selvä, että mentiin Heraniemen reittimestarin erikoisia pitkin kohti hiljalleen lähestyvää, kuuluisaa Ryläystä. En tiedä, saatoin tajuta missä se Ryläyksen huippu oli tai sitten en, mutta ainakin sinne päästäkseen joutui raastamaan melkoisesti. Jossain vaiheessa tosiaan alettiin tiputteleen kallioilta alaspäin. Yksi edelläni mennyt kovantuntuinen kaksikko koki melkoisen vaaranpaikan, kun toinen heistä heitti alamäen lopussa katolleen. Ilmat pihalle ja hiljalleen askeleita tapaillen eteenpäin. Hurjaa touhua. Heillä ei ollut nastakenkiä. Ryläykseltä laskettaessa focus oli - kuten kaiken aikaa muutenkin - siinä, että pysyn pystyssä. Jotenkin tuntui, ettei näissä laskuissa ole yksinkertaisesti varaa heittää pannuja. Vauhdikkaammissa, juostavissa alamäissä taas kieli jähmettyi keskelle suuta, kun painettiin alle nelosta alas. Itäpuolella alamäkiä pystyi tiputtaan vielä kolmenminsan kilsavauhdilla alas, mutta länsipuolella ei ollut enää jalkaa eikä kanttia moisiin tiputuksiin.

                   Jostain 29km:sta 32km rallateltiin aika hyvää baanaa. Itseasiassa kokonainen kilsakin meni vielä alle 6minsan 30km:n osalta. Tuollahan liki jokaiselle myötälekilsalleki tuli aina usiampi kymmenen metriä nousua ja myötälepätkillä oli pikku estettä usein haasteeksi asti, joten kilsa-ajat vähän hämäävät. 31,9km oli huolto numero kaksi. Huoltopisteillähän oli vain vettä! Mukana olleella juomamäärällä piti siis pärjätä karkeasti ottaen ensin 17km, sitten vaativa 15km ja sitten vielä raskaampi 12km.

                Edelleen positiivinen huomio siitä, että olin pääasiassa ohittaja, enkä ohitettava, jatkui.  Viimeisestä (n.32km) huollosta lähtiessä oli heti vastassa kiipeämistä kiipeämisen perään, sillä 33km:lle tuli 110m nousua! Siis yhdelle kilsalle. Ja edessä olisi vielä kovempaa settiä. Sai siinä vääntää. Sanoinkin taas yhden ohitettuani, että kyllä tässä saa vääntää - ja että jos tästä yrittäisi vielä vääntöä lisätä niin tavarat tulee kyllä alle.

                 Jalat palutui tietenkin aina vain hitaammin tasaisilla pätkillä. Aloin jopa hieman toivomaan, että tulisipa taas seuraava nousu niin saisi kävellä. Juoksemisen eteen joutui tekemään yhä enemmän töitä. Kuitenkin jaksoin edelleen aina nousun alkaessa juosta nousua jonkun matkaa ennen kävelyksi laittamista. Tällä tavalla sain ainakin omaan mieleeni yliotteen muista kiipiäjistä. Yritin myös nousuissa ottaa aina väliin esim. 10m mittaisen väkisinvääntöhölkän, jolla sain muita kiinni, ja sain samalla siitä jälleen omaan mieleen lisävoimaa. Tämähän on pitkälti psykologista touhua sekä itselle, että toisille, minkälaisen kyvykkyyden kuvan annat itsestäsi. Ja kaikki tämä rakentuu tietysti leikkimieliseen ajattelupohjaan, jossa on keskiössä lystinpito "StandUp -huumori" otteella.

                 36 kilsa. Nousumetrejä YHDELLE KILSALLE 149m. Ei ihme, että takareisi meinasi pullahtaa ulos. Saadakseni sen sisään, oli vain yksinkertaisesti otettava kisan neljäs suola -ja magnesium sitraattitabletti ja yksi burana (kisan ainoa). Yritin juoda tuossa kohtaa(kin) paljon, jotta munuaiset saisivat armoa kulkijalta. 36 kilsallakin jaksoin hieman yrittää juosta 149:stä nousumetristä huolimatta. Siksi kilsa oli niinkin nopea kuin 12:13min, tosin Ansio oli näemmä vetänyt tuon kilsan 7minuuttiin! Tylyä oli se, että nousut eivät tosiaankaan loppuneet siihen. Tajutakseen miten paljon on 149nousumetriä yhdelle kilsalle niin esim. Karhunkierroksella lopun Rukan vaaroilla oli rajuin kilsa 107nousumetriä. Eikä sielläkään ihan laulellen menty?

                Viimeiset viisi kilsaa menin kuin hurmiossa. Tajuisin monista merkeistä ja ohittamistani kanssakilpailijoiden tasosta, että tässä ollaan nyt tekemässä ihan kelpo raastoa. Lopun nousussa ohitin vielä kolme oman sarjalaista. Tuntui, että olin jakanut voimani hyvin. Viimeisellä muutaman sadan metrin tiepätkällä ennen viimeistä loppunousa pystyin vielä näemmä juokseen noin 4:10min/km -vauhtia. Viimeiseen 2,2km satamalta lähdettävään nousuun minulla meni 19:50min. Tuo tavataan tuolla kellottaa, ja pitihän siihen yrittää iskeä. Tuossa tulee n.200 nousumetriä reilun parin kilsan matkalla! Ansion Henri veti tuonkin muuten 12:57min!!! Eli 5:53min/km tahdilla 2,2km matka, joka sisältää 200 nousumetriä. Ja alla 42km raastavaa tanssia Kolin kivisillä, juurakkoisilla, liukkailla ja mutaisilla poluilla. 

                  Matkaa kertyi 43,95km. Nousumetrejä tuli 1672metrin verran. Lopulta olin maalissa ajassa 5h 20min 55sekuntia. Sijoitus 289 miesjuoksijan joukossa 36:s. Sitä pidän varsin hyvänä, sillä vahvuusaluettani ei ole näin lyhyet matkat. En tiedä, saisinkohan järjestäjät ylipuhuttua ja kokeiltua nimenomaan tuolla Kolilla ensivuonna 131km matkaa? :=)


TULOKSET  Miehet 43km Vaarojen Maraton  


* Nivalainen
** PEP2016 (57,5km) mukana ollut 
*** Alle 3h maratoonari

1. Henri Ansio, Salomon-Suunto Racing Team    3:56:22
2. Tomi Halme, Inov-8 Mud Racing Team           4:00:18
3. Sami Vähänen, Sajaniemen Sonnit                    4:08:05
....
8. Tero Ruokolainen, Ultra Sisu                            4:31:49 **
....
36. Onni Vähäaho, Northern Trail Runners          5:20:55 */**
...
51. Tatu Vanninen, Helsinki                                  5:35:43 ***
...
114. Timo Poikkimäki, karkkainen.com                6:14:50 *
...
204. Olli Suorsa, Northern Trail Runners              7:04:46 **


(Tästä klikkaamalla voi katsoa kaikkien sarjojen tuloksia enemmänkin)


SISÄPIIRI


                  Aina pitää muistaa liputtaa omankin tapahtuman puolesta. Tällä kertaa siinä hommassa onnistui Poikki-Timppa minua paremmin. Hän oli kisan jälkeen saunassa yhtä-aikaa istuneelle Saksan Jarkolle velmuillut, että ei tuolla silti ollut aivan yhtä kovaa nousua kuin meidän "Syyryn seinänousu". Jarkko oli ollut heti näppäimillä ja vastannut kutakuinkin näin: -"Siellä teillä ei oo mitään nousuja. Ens kerralla, kun tuun niin tuon teille nousut mukanani laukussa. Tarvittaisiin 25 Syyryn seinänousua ennen kuin päästään edes Mäkrän (Kolin kovin nousu) ensimmäiselle tasanteelle". Arvatenkin saunaväki repesi nauramaan.

                  Henri Ansion kommentti kisasta: "Vaarojen Maraton 2016 uusitulla reitillä juostu läpi ja oli kyllä rankka setti. Viimeinen 10 km pelkkää nousua ja laskua. Aikaa meni 30 min enemmän kuin viime vuonna. Loppuaika 3:56 ja 1. sija ajallisesti hieman enemmän kuin laskin etukäteen. Juoksuna tähän kohtaan kuitenkin onnistunut veto. Viime viikon SM-maraton kuitenkin tuntui vielä kropassa. Ekat 20 km iisisti ja lopussa niin paljon kuin jaloista lähti. "

YHTEENVETO


                Tämä oli hieno päätös toukokuussa alkaneelle kilpailukaudelle. Tästä alkaa noin 2-3viikon siirtymäkausi, jonka lopuksi on ohjelmassa mm. Nivalan Suunnistajien järjestämä mukava 14km polkujuoksu kisa nopealla ja helpolla reitillä. Kannustan kaikkia kokeilemaan tuossa tapahtumassa polkujuoksua! Tuon jälkeen harjoittelen psyykkistä puolta kiertämällä kolme kertaa meidän Iso-Sydänmaan reitin putkeen.  ( <<< Tuohon on vielä noin 17-18 paikkaa whatsapp - ryhmään, jos haluat seurata ryhmässä I-SR2014 reitin kolmen kierroksen kiertoa). Siitä sitten pikku levon kautta kohti vuotta 2017 ja Karhunkierroksen 80km matkaa. 2017 elokuussa PEP 57km ja Lokakuussa sitten ehkä jopa se 131km jos sinne onnistun itseni puhumaan.


Onni Vähäaho, Nivalassa 2.10.2016