Näytetään tekstit, joissa on tunniste leiri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leiri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. kesäkuuta 2021

JÄRJETTÖMÄSTI RASKASTA SIETÄEN

             Ultrajuoksu, ultrapolkujuoksu on kansanterveydellisesti katsoen ei-niin-järjellä selitettävää. On kysymys siis jossain määrin järjettömästä harrastuksesta, johon täytyy välillä harjoitella myös ei-niin-helposti-selitettävästi. Mennyt viikko oli sellainen. Ken siinä langan näkee, se näkee ja ken ei näe, on se varsin perusteltua sekin. Hieman rinnastettavissa omaan nykyelämään - leegot on vähän levällään, mutta määrä riittäisi, mutta saako näistä yhtä, jää nähtäväksi. 

            Kun viikko on todella kova, voi se alkaa leuhkasti vapaapäivällä. Sitä se oli maanantaina, sillä olin käynyt edellisenä päivänä ottamassa vauhdikkaita 200 metrin vetoja. Tiistaina oli vuorossa sitten pep 57 kilometrin kisareitin tämän vuoden version läpijuokseminen. Siitä kirjoitinkin taannoin.

            Keskiviikkona tuli tarve käydä testaan, miten paljon edellisen päivän ylipitkä polkulenkki tuntui kintereissä. Tuntui, mutta alus liikkui kohtuu okei. Odotettua kankeutta, mutta kellossa ei näkynyt kuin noin 20 sekuntia /km. 10,7km tosi kevyesti, 5:51min /km ja keskisyke 118. 

            Torstaina oli pitkä aamu töissä. Pääsin töistä vasta neljän jälkeen. Nopeasti kotiin ja loput kamat laukkuun, samalla syöden nopeaa päivällistä. Sitten viideltä olinkin Askon auton kyytillä matkalla kohti Kolia. Sääret oli alkumatkasta todella raskaan ja kipeän oloiset. Koitin siinä niitä hieroa ja vettä killittää. Kiva lähtökohta pidennetelly treeniviikonlopulle, kun jalat on juostu jo pihalle valmiiksi - vai oliko kyse vain hetkellisestä harjoitus ylikuormituksesta? 

            Matkalla jalat kuitenkin alkoi hieman kevenemään, joka on harvinaista ylipäänsä matkoilla. Siinä Juukassa syömään mennessä jalat alkoi tuntua jo juostavan tuntuisilta. Ja niinpä sitä tulikin sitten heti mökille päästyämme puettua lenkkikamat niskaan ja lähdin kohti Ryläystä, jonka parkkipaikalle mökiltä oli noin 1,7km matka. Kävin lopulta kiertään Ryläyksen ns. maisemareitin, josta tuli mökiltä mökille matkaa yhteensä 9,9km. Aikaa meni 82min. 347 nousumetriä, keskivauhti 8:15min/km ja keskisyke 127. 

            Lenkin jälkeen, vähän ennen puoltayötä, mökin rantaan veteen pesulle. Peruskuvio täällä ollessa. Sitten vähän yöpalaa ja nukkumaan.

            Perjantaina aamulla aamupala ja päivän suunnittelua. Asko lupasi ennen omaa työhommaa käyä nakkaamassa minut Kiviniemeen, josta oli määrä juosta Vaarojen maraton reittiä Ryläyksen kautta mökille. Tuo väli tuntui viime syksynä lohduttoman kovalta. Oli aika palata rikospaikalle. Kiviniemen päärakennus oli palanut kolme viikkoa aiemmin. Lohduttoman näköistä. 

         Vaarojen maratonin reitin varrella on joitakin kauniita kalliopätkiä


            Muutama kuva ja kello käyntiin. Ensin tuossa juostaan Kiviniemestä Kolinvaaran kautta Herajärventielle. Tuo matka noin 3,6km. Siitä sitten kohti Ryläystä. Reitti on kyllä mun mielestä tosi brutaali. Vaikka alussa ja lopussa on hieman reilu kilsa tietä, oli keskivauhtini 8:16min/km, vaikka menin 133 keskisykkeellä, eli PK2 alueella komeasti. Nousumetrejä kertyi 578. Monet alamäet ovat kovin kivikkoisia, juurakkoisia ja/tai jyrkkiä. 

            Ilma oli helteinen, mutta metsässä reitillä oli aika varjoisaa ja juomaa meni vain kohtuullisesti.

            Mökillä näitä piisasi, sisiliskoja


            Iltapäivällä juoksin teitä myöten Ukko-Kolille. Vajaa 8km mäkistä tiesettiä. Askon mökkihän on siitä metkalla paikalla, että lähtipä kumpaan suuntaan tahansa niin aina aluksi on myötämaata ja Kolille päin ihan reilua sellaista, eli palatessa saa aina nousta, päästäkseen perille. Ukko-Kolilta menin Vaarojen maratonin reitin alkua Mäkrän yli ja siitä kisareittiä vastapalloon Peiponpellon ja Ryläyksen parkkipaikan kautta mökille. Tämä päivän toinen lenkki oli hyvävauhtinen. 18km, keskivauhti 6:53min/km ja keskisyke 134. Jotenkin jalat vain alkoi toimia paremmin, vaikka ne oli jo ennen reissua piestyt.

         Kuva Mäkrän päältä Pieliselle päin


            Illalla huudeilla retkeilleet Sorvojat (Tommi ja Tapani) tulivat majoittumaan pihalle. Heillä oli menossa 250 kilometrin pyöräretki. Me käytiin vielä Askon kanssa katsomassa hänen kartalta hoksaama uusi reitti. Pyörällä tuo tuntui kyllä mäkiseltä ja kiehtovan kovalta sitä kautta. Heti jäi kyteen, että tuo pitää kyllä käydä aamulla myös juosten. Matkaa kertyi 10,7km ja nousumetrejä 152. Seuraavana päivänä juosten 178. Pyöräilessä nousut ei ehdi summaantua, kun vauhti on kovempi. 

Vasemmalta: Mökin isäntä Asko, sekä vieraat Sorvoja Tapani ja Sorvoja Tommi


            Lenkin jälkeen poristiin vieraiden kanssa ja mentiin taas aika myöhään nukkumaan. Seuraavana päivänä oli vuorossa Juuka-Ralli ja tie oli mökin kohdalta suljettu klo.14-21. Muutenkin oli lähtöajatus, josko ottais kevyemmän päivän. 

            Rallipäivän aamulla läksin tosiaan juoksemaan edellisen illan pyörälenkin juosten. Kuten usein ennenkin niin ei ne nousut juoksemalla tunnu niin kovilta kuin pyörällä. Kivan mäkinen reitti joka tapauksessa ja iloista, että jalat liikkui edelleen tosi hyvin määrään nähden. Tottakai ne jumissa oli, mutta jotenkin semmoinen juoksemisen helppous ja tietty taso tuntui säilyvän. Tästä tuli hyvä mieli. 10,7km matkaan meni reilu 61 minuuttia. Keskisyke oli 128, joka oli hyvä rasitukseen ja reitin mäkisyyteen peilaten. Etenkään harjoituskuormassa ei alamäessä syke tee muuta kuin nousee. Ja alamäen jälkeenhän tulee Kolilla aina ylämäki.

            Alkuillasta katottiin rallia. Olihan se aika jännän näköstä livenä ihan tien vierestä, mutta tommonen parikymmentä minuuttia riitti. Tosi surullista, että rallissa kuoli kartanlukija. Tuon uutisen kuulin vasta myöhäisillan lenkin jälkeen. 

            Pikkasen ennen iltaysiä starttasin taas Ryläystä kohden. Ilma oli tosi kostea ja lämmin. Menin nyt Vaarojen maratonin reittiä vastapalloon Ryläyksen kautta kohti Heraniemen tietä. Tuo väli ei ollut ihan niin alamäkivoittoinen sittenkään kuin mikä mielikuva siitä oli. Eka piti Ryläykselle nousta ja Heraniemen tielle (10,4km matka) saapuessa oli jo 350 nousumetriä. Tuolla lenkillä minulla alko migreeni jo 35 minuutin juoksun jälkeen. Se kesti liki puoli tuntia. Onneksi oli lääkkeet mukana. Loppulenkki sujuikin hyvin, kun näki kunnolla. 

            Tämä oli kova lenkki. 18,4km, 522 nousumetriä ja keskisyke 137. Jaksoin vielä ylämäki voittoisella lopun tieosuudella pitää ihan perushölkällä sellaista noin kuuden minsan kilsavauhtia ja lopun tasaisella jopa viiden ja puolen minuutin kilsavauhtia. Tämä oli pirun kova tehoinen leiri, sillä jos olisi halunut kevyemmän setin, olisi pitänyt kävellä paljon enemmän. 

              Viimeisenä iltana alkoi treeni jo näkymään kuoantalossa!?!


            Vielä sunnuntaina ennen kotiin lähtöä kiersin Ukko-Kolilta lähtien Vaarojen maratonin loppulenkin osion, 13,3km. Tuo lenkki oli matalasykkeisin. Hieman helpompi reitin alkuprofiili ja runsaampi kävely auttoivat. Silti taas yli puoli tonnia nousua. Alla summaus viikosta ja lopussa viikon yhteislukemat.

             Kolin tyypillistä polkua


            Kolilla meno oli sopivan raskasta, mutta jaksavaa. Hyvää harjoittelua jo valmiiksi rasittuneena. Tätäkin taidetaan tarvita sadan mailin polkujuoksukisojen loppuosan epämukavaa oloa sietääkseen. Lisäksi haastetta antoi päässä vilistäneet monet juoksun ulkopuoliset ajatukset. Elämä on kokonaisuus ja juoksu vain osa sitä. Onneksi :=) 


* Maanantai    Lepo

* Tiistai       polkujuoksua pep 57km reitti     58,0km   7h27min         

                    391 nousumetriä, keskivauhti 7:43min/km ja keskisyke 130

* Keskiviikko   Tiejuoksua 10,7km  63min

                    36 nousumetriä, keskivauhti 5:51min /km ja keskisyke 118

* Torstai            polkujuoksua Kolilla 9,9km 82min

                    347 nousumetriä, keskivauhti 8:15min/km ja keskisyke 127

* Perjantai     Aamupäivä

                    Polkujuoksua Kolilla 14,0km 1h56min

                    578 nousumetriä, keskivauhti 8:16min/km ja keskisyke 133 

* Perjantai     Iltapäivä

                    Polkujuoksua Kolilla 18,0km 2h4min

                    514 nousumetriä, keskivauhti 6:53min/km ja keskisyke 134 

* Perjantai     Myöhäisilta

                    Pyöräilyä Kolilla 10,7km  32min

                    152 nousumetriä, keskivauhti 20,0km/h, rannesyke

* Lauantai        Aamu

                     Tiejuoksua Kolilla 10,7km  61min

                    178 nousumetriä, keskivauhti 5:43min /km ja keskisyke 128   

* Lauantai        Myöhäisilta

                      Polkujuoksua Kolilla 18,4km 2h11min

                      522 nousumetriä,  keskivauhti 7:06min/km ja keskisyke 137

* Sunnuntai      Päivä

                        Polkujuoksua Kolilla 13,3km 1h44min

                        539 nousumetriä, keskivauhti 7:48min /km ja keskisyke 124   

        

 Yhteensä viikon aikana

Juoksua 153km

Pyöräilyä 10,7km

Harjoitustunteja  18h 21min

Nousmetrejä  3257        

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.6.2021

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

PALJAKKA 90

            Avautui mahdollisuus lähteä mukaan kahden tutun ja mukavan hiihtäjän, Mehtälän veljesten kanssa harjoittelemaan Paljakkaan, Puolangalle. Koskaan en ollut sielläkään eläessäni käynyt, joten olin aika täpinöissäni koko pitkän tammikuun reissua odotellessani. Noin viikko ennen reissua näytti pakkasten puolesta huolestuttavalta. Paleltumavammahistorian vuoksi vaatimukseni oli -20 astetta lämpimmät kelit. Lopulta pakkastrendi kääntyi kuitenkin reissulle suosiolliseksi.

 

LAUANTAI 30.1.


            Lauantaina kello kaksitoista startattiin kohti Paljakkaa. Liki kaikki tarvittava tuli ostettua jo lähtöpäivän aamuna Nivalasta. Mennessä ostettiin loput Kajaanin väljästä prismasta. Koko harjoitusleiri pärjättiin noilla ostoilla.

            Perillä taidettiin olla vähän kolmen jälkeen. Lupauduin ottaan ruoantekovastuun ja tein mökille päästyämme pastaruoan ja salaatin kahdelle päivälle. Paljakkaan saavuttaessa pakkasta oli suurpiirteisesti seitsemän kahdeksan astetta. Lunta kaunoi kaiken aikaa.

            Leirin katson alkaneen kahtakymmentä yli viiden lauantai-iltapäivällä, kun lähdimme ensimmäiselle lenkille. Viimeinen lenkki päättyi tuosta 90 tunnin päästä, keskiviikkona yhdentoista aikaan. Ensimmäisenä lenkkinä tuli hiihdettyä 23,2 kilometriä otsalampun valossa. Enimmäkseen veljesten kanssa, mutta pikku pätkän yksinkin. 1h 54min. 290 nousumetriä. Keskisyke 122. Keskivauhti 12,2km/h. Ennen leiriä hiihdin hieman riskillä kotimaisemissa edellisenä iltana 30 kilometriä. Tuo hiihto tuntui hieman tuossa eka hiihdossa ojentajissa. Onhan hiihtoharjoitteluni ollut olematonta, mutta Paljakassa oli tarkoitus hiihtää huomattavasti normaalia enemmän.

            Lauantaina olimme kaikki huoltohommat tehneet vasta joskus hieman ennen iltakahdeksaa, joten unensaanti oli hieman konstikasta. Lopulta kuitenkin yö tuli ja uni myös.


SUNNUNTAI 30.1.

            Aamulla tuli herättyä jo seitsemän jälkeen. Pojat lähti hiihtämään ja itse suuntasin mökiltä Metlan ympäristötutkimuskeskusta kohden. Onneksi oli puhelin mukana, sillä piti yhdessä risteyskohdassa tarkistaa, kun tein väärän reittivalinnan. Muistikuva reitistä petti puoli-ilmansuuntaa ja tuli parinsadanmetrin ylimääräinen koukku. Neljä kilsaa ennen Metlaa lumenmäärä tiellä lisääntyi, sen ollessa noin kymmenen senttiä viimeisellä kilsalla ennen Metlaa. Menomatka oli ollut kovin ylämäkivoittoinen, sillä nousumetrejä oli kertynyt 243 yhdeksän kilometrin aikana. No, takaisin oli kiva tulla ja kävimpä palatessa pikku siivun Puolankaan päinkin. Aamulenkille tuli mittaa 20,4km, 2h4min, 380 nousumetriä, keskisykkeen ollessa erittäin maltillisesti 120, keskivauhti 6:04min/km. 

                                        Metla
 
                                        Aamulenkillä

            Lenkin jälkeen aina vaatteet kuivuun, pientä pikaista energiaa/nestettä, suihkuun ja syömään. Sunnuntaina tein myös pannaria ja Eki tuuttas komeat kermavaahdot. Koko pannari meni kerman ja mansikkahillon kera muistaakseni saman päivän aikana loppuun.. Aamuisin ja iltaisin söimme aina puuroa reilusti, sekä leipää että hedelmiä. Suklaata oli myös. 


             Syönnin jälkeen tavaksi tuli käydä vähän pitkällään. Viisi viiva viisitoista minuuttia tuli käytyä unessa. Kropalle vähän rauhoittumista. Sitten kohti iltalenkkiä, joka sunnuntaina oli hiihto. Taisi olla edelleen se kahdeksan astetta pakkasta. Ja taisi sama olla sunnuntaina myös aamulla. Lähdettiin sunnuntaina Hepovaaraa kiertään. Päästiin hyvin valoisan aikana aloitteleen. Ladulla taisi olla taas vähän lunta. 24km, 1h59min, 391 nousumetriä, keskisyke 123, keskivauhti 12,1km/h.
                        Päivä on ollut tarpeeksi pitkä. Tyhänoloista katsetta.
 

            Illalla tein tuleviksi kahdeksi päiväksi ison jauhelihakeiton valmiiksi. Pimeällä oli hyvä tehdä valmistavat jutut. Illalla käytiin vielä 27 minuutin ja 2,1km kävely. Olo oli kuin parantolan kavereilla - tyhjä. Mutta sillei sopivasti. Tiesin, että energiavarastot ja nestevaraston täytettyä, sekä yön nukuttua olisi taas kennot täynnä.  

            Eki oli leirin velikulta kaiken aikaa. Hänellä oli ilmiömäinen kyky jaksaa syödä ja syödä. Aina iltapuuron loppukin meni, vaikka puuro oli ehtinyt kylmetä - jos ei muuten niin saunassa (hah,hah...). 

                                 Eki kylmän puuron syönnissä.

 

            Pääsin ja ehdin ilmoittautua Su-iltana Vaarojen maratonin 130km kisaankin. Kiva, kun sain paikan ja pääsen taas yrittämään.

MAANANTAI  1.2.

            Taisi olla 12 pakkasta aamulla/aamupäivästä. Hieman myöhemmin herättiin, kun oli kaikilla ideana tehdä tehoharjoitus. Semmoinen hallittu vauhtikestävyystehoinen (VK) treeni kuitenkin, että jaksamista riittäisi kuitenkin koko leirin ajan. Leirin isä, Mehtä-Makehan on kokenut hiihtäjä. Hiihtoharrastus on alkanut jo vuonnna 1996 ja kilsoja jo reilusti yli seitsemänkymmentätuhatta. Make on saanut veljensäkin innostumaan ja nämä hiihtoniilot suuntasikin omalle VK-treenilleen. 

            Itselläni oli tarkoitus lähteä suuntimoimaan Paljakan laskettelurinteestä väylää, jossa voisi tehdä VK-treenin. Paljakan rinteet on tällä hetkellä (sesongin ulkopuolista ja muutenkin korona-aikaa) kiinni ma-to, joten ajattelin väylän löytyvän. Ja niin väylä löytyi, mutta toki rinne ei ollut aivan timmi ja askel painui siellä täällä, paikoin jopa kymmenkunta senttiä. Alaspäin tullessa paikoin enemmänkin.

                                Hieman upottavaa
 

             Pojilla oli treeni onnistunut erinomaisesti, vaikka latukone oli tullut vasta VK-treenin jo päätyttyä. Sen sijaan tekeminen oli ollut tapissa ja Eki oli lähtenyt minsan etumatkalla liikkeelle lumen pölistesssä siihen malliin, että hiihtoveteraani oli arvellut näkeekö ollenkaan Ekin selkää. No, veto oli toki hyytynyt, mutta yritys hyvä kymmenen. Tästä riittikin naurua ja tilanteen läpikäyntiä koko loppuleiriksi. 

            Itelläkin oli kennot täyttyneet ja sain varsin hyvän treenin aikaan Paljakan kahden rinteen yhdistelmä reitillä. Noin 9,5km matkalla tuli tonni täyteen hieman alle 1h40min ajassa, josta 500m pätkän hieman alle 46 minuutin. Hieman upottava alusta söi ylöspäin mennessä, mutta alaspäin tulin paikoin alle 3min/km vauhtia. ylös menin rinteen noin 14-15minuutin ajassa ja alas tulin neljässä minuutissa. Hyvä treeni ja kaiken aikaa tuntui, että varaa jäi. 13,6km, 2h6min, 1067 nousumetriä, keskisyke 136 ja keskivauhti 9:16min/km. 500m VK-osuudella keskisyke oli 146.

                                Paljakan päältä
 

            Treenin jälkeen olin ollut aika väsyneen ja ryytyneennäköinen (tämän pojat paljasti vasta seuraavana päivänä). Jauhelihakeitto ja pannarit maistui muiden lisukkeiden kanssa varsin kernaasti. Muutoinkin kuviot oli joka päivä toistetut, päivälepoineen ja kahvineen. Urheilijaelämää vajaa neljä vuorokautta. 

            Illalla oli vuorossa hiihtolenkki. Lähtiissä pakkasta oli -14 ja palatessa -17. Näppejä jääti, sen sijaan syylingit monojen päällä pitivät varpaat ok-lämpiminiä. Luisto oli kuitenkin ihan kohtuullinen, sillä Make oli voidellut sukseni, sekä latukone ajanut, eikä sen jälkeen ollut maanantaina satunut. Loppulenkistä sattui leirin hankalin tilanne, kun kesken ison laskun alun sammui otsavalo, mutta ehdin heti vetää itseni maihin, eikä siinä käynyt lopulta kuinkaan. Selvisin pelkällä säikähdyksellä. 22,2km, 313nousumetriä 1h49min, 12,2km/h, keskisyke 115. Hyvä palauttava hiihtolenkki. 

            Maanantaina hymyilin sisäänpäin, sillä tunsin olon vahvaksi, vaikka oli VK-päivä takana ja kosolti treeniä. Illan hiihtolenkin sykkeet vs vauhti ko. maastossa (mm. Hepovaaran lenkki x3) olivat lupaavaa tasoa. Illalla jäi jutteluunkin jo hieman enemmän aikaan ja jutut lähtivät ns. lapasesta. Terveisiä vaan JCK:lle (hah,hah...)

            Kotiakin tuli oltua joka päivä yhteydessä. Pojankin sain kerran kiinni. Myös viesteillä pidettiin yhteyttä, vaikka muutoin leiri oli aika pitkälti treenejen ympärillä tapahtuvaa tekemistä.


TIISTAI  2.2.


            Pakkasta -17. Aamulla tutut puuro ja kahvikuviot. Pojat lähti hiihtään reilusta pakkasesta huolimatta. Totesivat vaan, että talvella hiihdetään. On ne niiloja. Itekki vedin syylingit jalkaan, mutta vain nastakenkien päälle, sillä lähdin Paljarinteeseen tutkiin, löytyisikö sielä muita huollettuja, tunkattavia verttirinteitä. Aluksi eksyin umpihankirinteisiin ja aloitinkin verttitonnin edellisen päivän aloituspaikasta. Laskin kuitenkin alas toista, jyrkempää puolta ja huomasin aika nopeasti, että siellähän tuleekin tonni paljon nopeammin, vaikka meni vain tavallisesti kävellen ylös ja rullaten alas. 

            Mäki meni ylös 12-13 minuutin aikana ja alas tulin kolmen minuutin molemmin puolin. 2:40min/km vauhdikkaimmissa kohdin. Olihan se lystiä. Lopulta menin edellisen päivän rinteen pari kertaa ja jyrkemmän kolmesti. Verttitonni täyttyi ajassa 1h36min, vaikka keskisyke oli liki mäkikävelyluokkaa, 126. Helppoa tekemistä. Tonni tuli täyteen noin 8,3km matkalla. Koko treeni 12,8km, 1066nousumetriä, 2h10min, keskivauhti 10:08, keskisyke 122.

            Oli viimeinen täysi leiripäivä. Ajattelin hyödyntää hyvät mäki-olosuhteet ja käydä vielä iltapäivälläkin mäessä uudelleen. Ajatus pelkästään jyrkemmän puolen rinteellä menosta ja sitä kautta laillansa helposta tonnista. Oltiin jo sen verran treenattu, että nauru oli herkässä ja ruokaa meni aina vaan enemmän ja enemmän. Kuulin sanonan "Onnin metreistä" (hah,hah..), puhuttaessa nousumetreistä. Kunniakasta.

            Taas päiväunet ja kahvit. Sitten into piukkana päivä mäkeen ja pojat - niin kuinkas muuten - hiihtämään. Vaatettakin piti olla enemmän päällä kuin edellisinä päivinä niin kuivatuskin haasteellistui, mutta selvittiin. Kolme oli aika lailla sopoiva, mutta samalla maksimimäärä tuollaiselle leirille. Kahdesti päivässä treenatessa kuivatusurakka on melkoinen. 

            Päivämäkeä lähdin tekemään hymyssäsuin. Olo oli hyvä ja meno hyvänlaista. Kiipeäminen oli mukavaa ja laskut vauhdikkaita. Meni sellaista kivaa, helppoa pk-mäki tekemistä. Nopea tonni PK-mäeksi, 1:29:50, keskisyke 133. Tonni tuli vain 7,9km matkalla. Koko treeni siirtymineen 12,2km, 1080nousumetriä, 1h59min, keskivauhti 9:44min/km, keskisyke 129. 

            Tuossa rinteessä ois voinut tehdä vieläkin tiukemman tonnin, jos olisi jättänyt sen lopun yläosan hieman loivemman pätkän pois, mutta täytyypä kokeilla se ensi reissulla. 

            Leirin viimeisenäkin iltana saunottiin, kuten joka ilta muutoinkin. Normaalia suolaisempaa vichy-vettä tuli juotua, mutta siltikin hieman heikko-olo oli pienen aikaa saunan jälkeen, mutta olo palautui täysin normaaliksi loppuiltaa kohden. Liekö Ekin jutuillakin ollut oma osuutensa. Oli sellaisia numeromies tarinoita, että vieläkin naurattaa. 


KESKIVIIKKO 3.2.


            Viimeisen päivän aamuun herätessämme pakkasta oli liki -22. Mietin lyhyttä kävely tai juoksu/kävelylenkkiä. Yksi vaihtoehto oli myös kotiin lähteminen ja palauttavan harjoituksen tekeminen vasta kotona Nivalassa. Make halusi ehkä eniten katsoa nouseeko lämpötila ja onhan hänen hiihtohimonsa aivan eläimelliset. Ja niinhän lämpötila alkoi kivuta ja lenkille lähdön aikana pakkasta oli enää noin -15. Ja niinpä minäkin lähdin hiihtämään. Voi sitä Maken riemua. On siinä mies kyllä niin hiihto-intoinen kuin ihminen voi olla, eikä Ekinkään intoa voi moittia. Ja miten hyvin Ekikin kesti kovan treenimyllyn. Ekilläkin kuitenkin yli 128 kilsaa hiihtoa. Makella hiihtoa 164 kilsaa ja 15 tuntia.

            Itse hiihdin viimeisenä aamuna maltillisen 13 kilsan lenkin. Oli kyllä niin nihkeä keli kuin olla ja taitaa. Lisäksi vielä nihkeää pakkaslunta hieman ladulla. Lenkki kesti 67min ja keskivauhti oli 11,5km/h, keskisyke 125 ja nousumetrejä 216 kappaletta.

            Lopuksi taas syötiin ja siivottiin mökki. Kiitos pojille upeasta reissusta kaikin puolin! Olihan se urheilijan elämää hyvillä jutuilla höystettynä. Alla kuvassa omat leirin kertymät.

 


             Nyt alkaakin sitten yksi tärkeimmistä vaiheista - hyvä palautuminen. Tätä tukee tulevat työvuorot. Nyt on tarkoitus ottaa iisisti torstai viiva tiistai. Ensi keskiviikkona ja torstaina sitten toivottavasti jo taas jotain kehittävää. Katsotaan, mutta nyt palautellaan ja nautitaan hyvin menneestä leiristä. Pullat on hyvin uunissa.

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 3.2.2021

perjantai 3. elokuuta 2018

MENNYTTÄ JA TULEVAA

NORJAN UPEASTA VUORISEIKKAILU matkasta 
tässä pieni videokooste. 


 
                     Joskus puolitoista tuntia on lyhyt, joskus pitkä aika. Juna on juuri lähdössä taas asemaltaan. Känninen ääni saapuu vaunuun. -"Jaa, missä se minun paikka..ööö.. no-niin. Terve, piti lähtiä Helsinkiin asti kahtoon lasten-lasta, kun ne niin pappaa ootti". Voimakas tuoksu meinaa sekoittaa kerrotun sisällön. Loman piti loppua vasta päivien päästä, mutta työ suorastaan istuu viereeni. Koitan olla lomalla ja katsoa enempi ikkunasta näkyviä maisemia. Näkymää kuorruttaa oikealta tuleva minttuviinan maku, joka ei sinällänsä paha ole, mutta tässä on jo suoritus kestänyt tovin ja haju on saanut sävyjä.

                  Pian selviää vajaa kuuskymppisen koko elämä. Saan saman kertomuksen arviolta kuuteen kertaan. Kaikki kerrat samalla kielellä. Tämä oli helppo ymmärtää ja jo kuuden kerran jälkeen pystyin muistamaan tarinan; Elämä täynnä kovaa töitä. Paljon töitä. Paljon pois kotoa. Ero. Kallis ero.. vältellessäni tekemästä yhtään kysymystä jäi ainoastaan hieman epäselväksi alkoiko alkoholin nauttiminen ennen vai jälkeen ongelmien. Veikkaan enemmin. Raskas työ, raskaat huvit, raskaat seuraumukset ovat monen suomalaisen miehen ongelma. Sekä puhumattomuus. Moottorillisia vehkeitä osataan rapata ja kädet sotkea autotallissa, sekä väkijuoma nauttia, mutta sosiaalisuus ja vuorovaikutus näyttää olevan sukupuolemme heikkous. Sen mitä olen tulkinnut elämää seuratessa. 

                 Mies junassa on reppana. Hyvänluontosen oloinen ja kohtelias, vaikka lajilleen tyypillisen köyhäpuheinen, jos ymmärrätte. Mies, joka tarvihtis kolme asiaa. Terapian, oma motivaation ja sen jälkeen tarpeeksi jämäkän naisen. Mutta minä en edusta nyt apua ja loikkaan lopulta pois junasta pääteasemalle. Matkani jatkuu.


                 Heinäkuu ja loma on taakse jäänyt. Ahh, miten hieno kuukausi. Paljon aikaa perheen parissa. Parasta mitä voi olla. Myös 555 juostua kilometriä, liki 12 000 noustua metriä ylöspäin ja kaikkiaan 74 harjoittelutuntia. Tuo upea kuukausi antaa pohjan tulevaan - niin arkeen kuin tavoitteisiin harrastuksen puolellakin. Reilun viikon päästä lauantaina on Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2018, iloinen koko perheen tapahtuma, jossa olen toimitsijana ja kilpailujohtajana tällä kertaa. Kannustan teitä mukaan tulevia iloiseen fiilikseen ja hyviin tuloksiin. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi koko kesän urheilulliseen kohokohtaan Nivalassa.

               Tässä pieni vinkki pep2018 tapahtumaan tuleville:
"Nyt kannattaa ilmottautua ennakkoon vältääksesi ruuhkaa kisa-aamuna kisapaikalla. Huomiothan, että paikan päällä ilmottautuessasi meillä käy valitettavasti vain käsiraha. Retromeininki. 😊 🏃


Ennakko-ilmoittautuminen päättyy siis Ma 6.8. Ilmoittautumalla ennakkoon säästät myös rahaa. Perusmatkalle (57km) ilmoittautuminen päättyy kokonaan jo Ma 6.8. ja Ti 7.8. klo.18.00 julkaistaan väliaikalähdön lähtöjärjestys perusmatkalle. Muilla matkoilla yhteislähtö.

Ps. Vinkkinä pakollisissa varusteissa 12, 26 ja 57km matkalla olevaksi MUKIksi. Sen voi tehdä helposti leikkaamalla joko Maitopurkin yläosan pois tai jos haluaa vielä pienemmän niin trip-mehusta leikkaa yläosan pois.

Hyviä viimeistelyjä kaikille"!


PEP2015 kisavideo
PEP2016 kisavideo
PEP2017 kisavideo



                    Oma urheilullinen katse osoittaa syyspäiväntasaus viikonlopulle, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Hetkeen, jolloin kysytään äärimmäistä kestävyyttä ja sitkeyttä. Kyseessä on "Suomen Barkley Maraton", Pyssymäki Ultra Festival 2018, PUF2018 22-23.9.2018, jossa taas yritetään päästä maaliin kisassa, jossa ei kukaan ole vielä päässyt maaliin. Yritys tehdä "mahdottomasta" mahdollinen. Se on se juttu.


PUF2017 kisavideo


Onni Vähäaho, Nivalasa 3.8.2018

perjantai 27. heinäkuuta 2018

ELÄMYS SEIKKAILU POHJOISMAIDEN VUORILLA

                    Vuosia sitten minulle näytettiin kuvia tuntureilta ja vuorilta. Silloin ne tuntuivat mukavan etäiltä haaveilta. Kuvia näyttänyt ystäväni Pasi Koskinen jaksoi säännöllisin välein muistuttaa, että hän voisi auttaa haaveen toteuttamisessa lähtemällä oppaaksi. Lopulta aika kypsyi ja oli elämysseikkailun aika. Ajankohdaksi valikoitui kesäloman loppupuoli. Vahvasti perhe-orientoituneena miehenä ja isänä ajatus 8 päivän irtaalla olosta perheen luota loi sisälleni ristiriitaa. Täytyi lopulta vain uskaltaa lentää epämukavan kauas pesästä.

                   Lähtöä edeltävä päivä oli ennätys kuuma, kuten jo monta viikkoa on ollut. Nukkuminen ennen junan lähtöä ei onnistunut ja seuraus oli, että Pasi sai noutaa Kolarin asemalta zombin, jolla oli tukka liimaantunut hiestä päähän ja silmät katsoi jonnekkin kaukaisuuteen. Karmeinta oli, että vielä vuorokauden valvomisen päälle täytyi jaksaa matkustaa asuntoauton kyydillä liki 300km Kilpisjärvelle. Matkalla haettiin ruokaa viikoksi ja sen semmoista. Perillä asetuttiin ja liikkeet tuntui yhä kohmeisimmilta. Oli kuitenkin määrä lähteä jaloittelemaan. Ohjelma alkoi heti - ei armoa. No mercy!

                  Lenkkinä oli Saanan huipulle (vähä yli 1000m korkeuteen) juokseminen, käveleminen ja kiipeäminen - jota tuli tyylilajina toistumaan eri suhteissa muinakin päivinä. Keskiössä oli maisemien ihailu ja vuoriopas Koskisen loputon info tulva. Maisemat salpasi, vaikka muuten tietoisuus valvomisen vuoksi oli niin ja näin. Pysyin yllättäen koko lenkin kuitenkin pystyssä ja selvisin kai(?) vähintään välttävästi päivän haasteista. Saanan päälle kiipeämisen haasteellisuuden koin omassa viisi pykäläisessä asteikossa 2/5 tasolle. Lenkkien kestot ja sen semmoiset tiedot laitan tämän raapustuksen loppuun. Malttamattomat voivat sieltä niitä tiirailla. Jossain vaiheessa ilmestyvään matkavideoon tulee sitten kuvia ja videoita enempikin näkyviin. Keskiössä on maisemat, joten koitan välttää jo turhankin monta kertaa nähtyjen herrojen jatkuvaa esille nostoa.

        Kuva Saanan huipulta, jossa tapasimme mm. Rami Oravakankaan.

                 Toisena päivänä heräsin jo puoli kuudelta. Olisi tyylitöntä kuitata univelat samantien. Edessä oli koko reissun pisin lenkki. Paljon minulle uusia kivi -ja maa elementtejä. Tunturialustojen juostavuus oli pääasiassa yllättävän hyvää. Toki ajoittain oli hitaampaakin varvikkoa. Kolmen valtakunnan (Suomi, Ruotsi ja Norja) alueella kulkenut lenkkimme oli kokemusrikas. Ylivoimaisesti laajin kattaus eri maa ja polkutyyppejä. Aika kului nopeasti, eikä perille päästyä meinannut millään uskoa, että olimme olleet lenkillä normaalin työpäivän mitan. Tällä lenkillä ei ollut oikeastaan juurikaan kiipeilyhaasteita. Olkoot kiipeilyhaasteellisuus tässä lenkissä 1/5.

                                 Maisemat olivat kohdallaan kaiken aikaa.


                 Kolmantena päivänä hurautettiin Pasin asuntoautolla pitempi siivu ja aina Signaldaleniin saakka. Maisemat oli henkeä salpaavat - aavemaisen korkeat vuoren huiput näyttivät välillä itseään pilviverhojen takaa. Tunnelma oli paikoin epätodellisen hieno. Lopulta sujuttelimme vuorten väliin Signaldalenin laaksoon, jossa olimme vain 100 metriä merenpinnan yläpuolella kylmävetisen joen varrella. Ideali leiripaikka. Samalla olimme myös kaikkien verkko -ja puhelinyhteyksien ulottumattomuudessa. Pitkä etäisyys kotiin ja pitkä perheestä irrallaan olo oli kaikkein vaikeinta reissun alkupuoliskolla.

                 Vielä samana iltana kävimme ns. "Zig-Zag" polulla, joka johti likellä olleen vuoren juurelle. Siellä menimme jo hieman kiipeilyäkin vaativia baanoja aina noin 1000 metrin korkeuteen. Sieltä löytyi puhelinkentät pienen etsinnän jälkeen ja saimme soitettua päivittäiset nallepuhelut kotiin. Suurin yllätys oli, että noinkin korkealla sai tosissaan listiä jättipaarmoja. Kiva lenkki, jossa takaisin tullessa tuli harjoiteltua hieman suunnistusta polun ulkopuolellakin. Kiipeilyvaativuus tuntui itsestä olevan luokkaa 2/5. "Zig-Zag" polut olivat upeita ja tuli huikea alppitunnelma. Wau!

                        Zig-Zag polku kiemurteli rinteessä.

                  Neljäntenä päivänä oli etukäteen ajateltuna haastavin huiputus. Barras, paikallisesti ilmaistuna "Paras". Sen huippu näkyi jo Kilpisjärvelle, jolloin se näytti jopa mahdottomalta. Hieman jännitti lähteä lähestymään. Vuoriopas Koskinen tuntui olevan puolestaan täpinöissään ja syvänä vuorimiehenä häneltä tuli loputon tietotulva valtaisalla intohimolla artikuloituna. Kerroinkin hänelle jo edellisenä päivänä, että täytyy ihailla hänen paloa asiaan. Vuorioppaan diipissä opastuksessa tulimme vallan vaivihkaa viimeisen edettävän kilometrin juurelle. Edessä oli enää yksi kilometri, mutta 300 metriä nousua (30% keskikulma) kohtisuoraa ylöspäin. Maisema oli kuitenkin yllättäen lempeä ja tunsin olon kaiken aikaa turvalliseksi. Olin jännittänyt turhaa. 30% on lopulta aika ok. kiivetä, toki aina keskittyä täytyy. Viimeisen kilsan juurella oli yhden pariskunnan parempi puolisko kyynel silmässä, kun rohkeus ei riittänyt ottaa tuota viimeistä kilsaa. Lohdutimme häntä, sillä lopulta kyse on vain siitä, mikä kenestäkin parhaalta tuntuu. Täällä vain saa, ei pidä. Kiipeilyvaativuus 3/5.

                  Barraksen huipulle pääseminen oli lopulta paljon helpompaa kuin mitä olin kuvitellut. Suurin yllätys oli, että paarmoja sai listiä Barraksen huipullakin! Sen sijaan maisemat päällä oli vielä ajateltuakin upeammat. Maisema-ähkyä pukkasi tällä reissulla.

                   Pilvien yläpuolella. Barras. 1419m merenpinnan yläpuolella.

                  Illalla paistoimme makkaraa. Ja taisipa olla, että myös tuona iltana jouduimme käymään ainakin kertaalleen alueen amoniakkihuoneessa, jossa istumistekniikkamme kehittyi valtavasti leirin aikana. Jätän tarkemman kuvailun lukijoille mielikuvaksi.



                  Viides päivä. Kestollisesti pisin lenkki ja nukuimme aamulla vielä kaiken lisäksi pidempään, joten edessä oli todella pitkä päivä. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei runsaat nousumetrit tuntuneet ollenkaan jaloissa. Edellisen päivän yksi hieman reippaampi (4:37) kilsa tuntui vain vetristäneet jalkoja. Tehot olivat kävelylenkkejen luokkaa (kolmella lenkillä keskisykkeni oli alle sadan), mutta ei sillä ollut väliä. Tämän reissun pääasia oli nähdä upeita maisemia ja se toteutui enempi kuin paremmin ja erittäin hyvässä seurassa. Yritinkin muistaa kiittää Pasia joka lenkillä saamastani tilaisuudesta.

                 Juoksimme viidentenä päivänä ns. Gabbohytan vanhaa sotatietä kohti Peltsania. Nousimme siis Norjassa sijaitsevasta Signaldalenin laaksosta aina helpostikin Ruotsin valtion puolella sijaitsevalla Peltsanin huipulle. Tämän deltajin (Peltsan Ruotsin puolella) tajusin vasta kotona Garminin kartasta. Nyt ei nuoltu enää rajoja vaan oltiin heittämällä Ruotsissa! Heissan vaan.

Peltsan on päältä kuin lentokenttä, jossa on laattakiveä. Huippu 1442m wikipedia.


                Peltsanin retki oli leppoinen lukuunottamatta yhtä hetkellistä myräkkää, jonka aikana sai kaivaa repusta niihin olosuhteisiin tarkoitetut varusteet päälle. Ilma kuitenkin tyyntyi nopeasti ja Ruotsissa (Peltsanilla) paistoi aurinko. Ja leivät maistui, sillä olimmehan nelisen tuntia jo taivaltaneet ja naureskelleet. Matka oli ollut upea, sillä tamperelainen vaellusporukka teki meille sauvoista kunniakujan menomatkalla.  Myös noin 1100 metrin korkeudessa meitä ohjannut poron vasa oli upea näky.
                     Vasa vuoren rinteellä.


                Palatessa erehdyin maatahipovan kevyellä hiipimis askelluksella keskittymään maisemien kahteluun ja vedin pienet pannutukset. Pari nirhaumaa ja matka jatkui. Hyvä muistutus, ettei miehen kannata yrittää liiaksi keskittyä moneen asiaan yhtä-aikaa. Tuon jälkeen otin keskittymistä jalostavan kahden kilsan kiihtyvän pätkän tekniseen myötämaahan 4:35..4:07 kilsavauhdein. Nuo pienet pyrähdykset tuntui aina kuin retkien loppuverryttelyiltä. Tuntui sopivan minun lihaksistolle. Kiipeilyvaativuus 2/5.

               Aamupalan jälkeen seuraavaa ateriaa nautittiin ilta kahdeksan tienoilla! Ruokaa menikin sitten aina lenkin jälkeen ämpäri kaupalla. Vuoriopas Koskinen on myös mainio Kokki-Koskinen.


               Kuudes päivä. Edessä jännittävä seikkailu ikuisen jäätikön vierelle, jos vain päästäisiin. Pasikaan ei ollut tuolla asti käynyt, joten ilmassa oli todellisen seikkailun tuntua. Maisemat oli taas omalla tavallaan huikeat ja Vuorioppaan into huikea. Menomatkalta ei löytynyt kiveä, jonka päälle opas ei olisi kamunut.

                  Opas tähyää suuntaa kiven päällä.


              Mielestäni koko seikkailun vaativin kiipeäminen ja pitkä keskittyminen ennen perille pääsyä. Läpi huikeiden vuoripahtojen. Kiipeilyvaativuus 4/5...

              Etsi kuvasta Pasi ja funtsi suhteellisuutta.


               ... lopulta löysimme lumen ja jään. Kivaa vaihtelua taas. 

                   Jäätikkö. Salaperäisiä näkyjä vuorten välissä.

                     Palatessa innostuin taas rallateleen sotatiellä aina 3:30min/km vauhteihin saakka. Kiihtyvä kilsa kapuloita rentouttaen 4:17minuuttiin.

                     Lenkin jälkeen tuttuun tapaan peseydyimme ja söimme. Eli ihan peruseloa. Sitten siirsimme leirimme noin 30 kilsan päähän Suomen rajasta, Heligskogeniin. Sieltä löytyi tosi idyllinen paikka ja saimme totaallisen oman rauhan jälleen. Mukava tuuli piti itikat hiema loitompana. Paistoimme makkarat. Olo tuntui jopa hieman hoikemmalta. Olimme myös terveitä molemmat.

                   Seitsemäs päivä ja maisemamatkailu jatkui jalkaisin. Pasi johdatti meidät upealle hiekkatielle, jossa nousu tuntui jatkuvan loputtomiin. Pasi kannusti juoksemaan minua omia menojani mäen päälle. No, juoksin sitten omaa rentoa tahtia alakynnyksen tuntumassa. Kilsaan tuli 71 nousumetriä (7% keskimääräinen nousu) ja se otti aikaa 6:25minuuttia. Tuntupa mukavalta.

                 Nousumetreillä ei nyt enää täysin hulvattomasti mässäilty, mutta tulipahan niitä tällekkin retkelle yli 600 metrin edestä. Ylimmästä paikasta näki aika kivasti mm. tuon ylös kapuavan hiekkatien. Kiipeilyvaatimus 1/5.
              Heligskogenin maisemia.

      
                 Lenkin jälkeen peruskuviot ja siirsimme leirin Suomen puolelle Ropin pirttiin, jossa oli tosi idyllinen leirialue. Matkalla satoi vettä ku aisaa ja ukkonen pauhasi. Lämmintä oli perillä 12 astetta. Hurjat viestit kotiseuduilta kielivät yli 30 asteen lämpötiloista. Takki päällä niitä mietin ja jopa niitä odotin.

                Ropin pirtissä kävimme saunomassa ja Vuoriopas uimassa (hengähtämässä raskaan opastuksen hikiänsä raikkaaseen veteen). Pian oli taas iltavellin aika ja nukkumatti. Tosin meitä alkoi jo reissu niin naurattaan, että taidettiin naurun remakassa nukahtaa.


                 Kahdeksas ja viimeinen päivä. Heräsin Pasin huomenten toivotuksiin. Hyvä yö jälleen takana. Asuntoautossa tuli nukuttua kauttaaltaan hyvin. Pikainen aamupala ja nyt jo varsin kotoisen tuntuisille, soisille alustoille. Lenkissä oli vieläkin enemmän jo palauttelun makua ja siitä jäi kiva loppufiilis. Enää ei ollut ohjelmassa kiipeilyä vaan puhdasta juoksua/kävelyä. Rento ja kiva elämysseikkailu oli juoksujen osalta pulkassa.

                   Olin Lapissa - eihän uskois?

                 Enää olisi kotimatka, joka kestikin sitten liki kellon ympäryksen verran. Pasi vei minut Kolarin asemalle. Matka meni mukavasti, mutta liki seitsemän tunnin junamatka oli sitten jo toinen luku. Kuuba oli suhteellisen sekaisin, kun laitoin aamulla viiden jälkeen vasta nukkumaan ja heräsin jo puoli yhdeksän. Voidaan melkein sanoa, että ympyrä sulkeutui. Nukkumatta reissuun ja nukkumatta takaisin.

                  Miltä nyt tuntuu? Kokemus oli odotetun upea. Kiitollisuus näkemästä on monitavoin suuri. Opastus, sää ja terveys tulee ensimmäisenä helposti mieleeni. Kiitos vielä kerran Pasille! Fyysisesti reissu oli paljon helpompi kuin ajattelin. Huolimatta runsaasta ulkoilusta (yli 36 tuntia ulkoilua, josta tehokasta menoa yli 28 tuntia),vähää unta lukuunottamatta tunnelma kropassa on varsin vetreä. Jalkaterät heilahtelee iloisen vaivattomasti kohti pakaroita. Tästä on kiva jatkaa turvallista peruseloa kotimaisemissa ja mukavaa arkea perheen kanssa.


Alla lenkkien datat, joita ne kiinnostaa.













(liik-
(oma










keellä)
max.








liik-
keski
177)




nousu
koko
keellä-
vauhti
keski
päivä
matka
metrit
kesto
oloaika
min/km
syke













1
16,6
761
2:51
2:32
9:10
117
2
43,5
1231
7:16
6:18
8:42
109
3
18
1010
3:41
2:54
9:41
114
4
16,9
1338
4:11
2:56
10:23
105
5
36,4
1603
7:22
5:46
9:30
101
6
20,4
1019
5:16
3:38
10:41
92
7
18,6
631
3:13
2:45
8:54
98
8
14,5
247
2:14
2:01
8:23
99













Yht.
184,9km
7840m
36h4min
28h50min







           Tässä olen matkalla kohti Peltsania Ruotsin puolelle.

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.7.2018    

tiistai 19. helmikuuta 2013

LEIRI: KÄPYKOLO 85h

                      Raskaat kassit laskeutuvat eteisen lattialle. Muutama pienempikin. Odotettu leiri on takana. Neljä päivää sitten vallinnut epävarmuus on vaihtunut lukuisiin vastauksiin. Kärsin nimittäin noin viikon ajan lonkkalihaksen ärtymisestä. Ihan tarkkaan en päässyt tietoisuuteen, oliko se revähdys, venähdys vai mikä - mutta sen viikon se oli lyhyesti sanottuna inhottava. Päätin kuitenkin lopettaa viime torstaina 4pv kestäneen Burana-kuurin ennen leiriä... Hypätään hieman ajassa taaksepäin.

                      Herään torstaina jo klo.4.30. Ei se mitään - ehdinpä lonkkaa hoitaa. Se siis vaivaa edelleen ja perkeles tännään on määrä lähteä tetsaamaan hyvän ystäväni, Pasi Koskisen, suunnitelemaa ohjelmaa läpi. Olen menossa tänään torstaina leirille iltamassa! Työt hoitelen välillä klo.7-16. Aika vähiin jää vähäisetkin oikasut töijjen jäläkeen. Reissuun lähtö painaa päällensä. Pian huomaankin olevani junassa. Väsyttää - en saa unta. No, seikkaillaan sitten. On todella hauska olo: Väsynyt, mutta ÄLYTTÖMÄN seikkailunhaluinen. Juna lähestyykin pian Tamperetta. Kuvia kaksoisklikkaamalla saa ne isommiksi.
                    Aika montaa huvitti, kun pistin loppumatkasta huivin päähän ja ohtalampun ottavalle! Sitten olikin pian jo aika tavata lerin isäntä ja emäntä. Pasi Koskinen oli luonut minulle ohjelman ja TÄYDEN hoidon puitteen. Olin ensimmäistä kertaa juoksuharrastukseni historiassa antautumassa hetkeksi (85h:ksi) jonkun muun kuin itseni tekemään ohjelmaan. Sitouduin kulkemaan ohjelmaa, mikäli vain lonkkani antaisi myötä. Lonkan kunto askarrutti, ja paljon.

                       Ystävänpäivänä (kuinka sopivasti) olimme valmiita "pieneen" iltayön lenkuraan. Kello oli hieman yli kymmenen illalla. Pasi esittelee Tampereen nähtävyyksiä. mm. Sähkövoimalaitoksia, Pyynikin mäkiä, Näsineulaa, Tohloppia ja Teivoa. Varmaan joitakin paikkoja jäi mainihtemattakin, mutta ainakin nuot. Lenkille tuli kestoa 3h3min ja 27,8km.  <-Paina oikealta yläkulmasta wiev in metric niin näet datan metreinä ja minuutteina, mailejen sijaan.


                       Seuraavana aamuna juotiin erittäin ystävällisen isäntäväen kanssa aamukahvia yms.
                   Tarjolla oli KAIKEN AIKAA aivan kaikkea, mitä ikinä voi kuvitella + ekstraakin. TäLtä näytti minulle osoitettu oma rauhoittumis ja latautumiskömmänä.
                    Oli palautusjuomaa, vettä, karkkia yms. tarjolla kaiken aikaa. Kyllä kelpasi olla!
                 Näkymää latautumispisteestä edelleen.

                     Toisena päivänä, elikkäs perjantaina oli ilo huomata, jotta lonkka oli ainaki huomattavasti asettunu. Ja pian huomasin sen vaivan olevan vain pieni muiston peikko. Aamulla herättelimme itseämme erittäin kevyellä 8km aamulenkuralla. Kaikki lenkithän tuolla lerillä oli joko mäkisiä tai ERITTÄN mäkisiä. Sen jälkeen söimme ja hieman nukahdimme.

                       Sitten oli KOVA paikka. Nimittäin tonnin vetoja piti alkaa ohjelman mukaan ruimimaan. Pasi vei minut mäkiselle tielle. Tonnin matkalla oli kolme aika tuntuvaa mäkeä. Pasi sanoi, että hän säätelee ainakin aluksi vauhdit niin, että jokainen tonni on edeltäjäänsä nopeampi. Oli puhetta, että aloitetaan n.4.50-4.45 ajoista hilaamaan aikoja alaspäin. ENSIMMÄINEN tonni: Pasi sanoo vetoa johtaessaan minulle kerran, jos toisenkin, että: "hiljennä, menee liian kovaa". Taisin koittaa vedättää? Aika: 4.28... Pasi: "Perkele, näitä nuoria". Olin aika ihmeissäni, että aika oli mäkisellä reitillä nuin kova, vaikka tuntui, että hölkkäisimme vain reippaasti. TOINEN tonni: Taas samaa laulua: "hiljempaa". Aika: 4.18. Pasi: No niin, tästä sitten koitetaan ruuvata. Minuakin kyllä vähän epäilytti, jotta ruuvaantuuko, vaikka ei kovin pahalta vielä tuntunut. Samalla ihmettelin Pasin iskuvalmiutta. Ukko on himmaillu "vain" lähinnä ultrahiljaisia lenkkejä ja nyt vetää mulle tällaista vetosettiä! Mietin - pysynköhän ees loppuun asti mukana. KOLMAS tonni: Taas tulee ouvvon heleposti. Aika: 4.14. Jonkin verran Pasi toppuuttelee, kun näkee, että meinaa olla varsalla vielä intoa. Pasi: "Vielä ehdit - viimeisessä saat vetää, osan matkasta". NELJÄS tonni: Nyt ahistaa kyllä ihan kunnolla jo välillä. Rauhallisella alulla, mutta kovalla lopulla 4.10. Tekemistä, että pysyn Pasin perässä.

                         Sitten Pasi sanoo, että: "No, niin - sitten viimeinen. Minä aloitan ja sitten ennen viimeistä nousua saat päästää hihnan irti ja hanan auki!". VIIDES tonni: Pasi lähtee vetämään. Ajattelen, perkelekö se nuin hitaasti alottaa, eihän tästä ehi minkäänlaiseen aikaan. Aikaisempien vetojen kaavalla mennään. Pasi toppuuttaa, mutta muistuttaa: "ennen viimeistä mäkeä saat mennä". Viimeinen mäki tulee n.650m kohdalla, lähden irti. Painan kaasun pohjaan, pääsenkö hyvään lentoon. Pasi meukkaa perässä, huutaa ja prässää. Minulla katkeaa kantti n.10m ennen päätöstä, mutta aika on komea: 3.53!!! Olen mykistynyt. Talvella, mäkisellä reitillä, tässä rasitustilassa ja nuin rauhallisella alulla. Tässä on nyt jotain outoa. Tässä vetoharjoitus.

                      Lähdemme tekeen palauttavaa tonnia heti perään. Sitten Pasi sanoo, etten saa katsoa kelloon seuraavaan kilometriin. Reipasta mennään, mutta helppoa hölkkää. Aika: 4.44. Keskisyke 143. Tuo oli siis jatkuvan harjoituksen 12:s kilometri. Pari viikkoa sitten vedin 15km matkan 4.48 -keskarilla keskisykkeellä 155. Kunto on rajussa nousussa, mutta en valita raastuvaan, enkä korkeimpaankaan. Olen aivan täpinöissäni, eikä vähiten sen vuoksi, että myös lonkkavaiva katosi kuin kaste maahan.
 Ylimmässä kuvassa näkyy hyvin minun löysät nilkat, jotka ihme kyllä ovat kestäneet ehjinä. Tosin nyt leirin jälkeen oikea nilkka on vähän jäykkä/arka.
                  Perjantai-iltana hiihdämme vielä 5,1km. Ja saunomme joka ilta, mutta perjantaina kävimme savusaunassa ja AVANNOSSA.

                     Pasi jakoi koko leirin aikana paljon valmennustietouttaan. Iso kiitos siitä vielä kerran! Mikä parasta, Pasi veti kaikki treenit itse! Pasilla olisi edelleen halutessaan hyvät ominaisuudet vetää myös esim. alle 3h maraton, mutta hänen focus on - ainakin tänä vuonna - Unkarin 6vuorokauden kisassa.

          Lauantaina oli vuorossa taas ohjelmaa tuutin täydeltä. Päätimme aloittaa päivän voimajuoksuharjoituksella. Tässä kuvia lähtötunnelmista.
                                  Tämä aukaisi silmäni. 3h ja 21,1km. Mentiin välillä pitkiäkin toveja umpihankea ja umpimetsää! Nuilla osuuksilla huomasin HEIKKOUTENI, jonka Pasi kohteliaana miehenä luonnehti kehittämiskohteeksi, eli juoksuvoiman. Pasi katosi kuin ajakka horisonttiin, kun alkoi umpihanki. Ei minulla ollut mitään jakoja pysyä kannoilla. Löytyy niitä hankia Nivalastakin - ja kaikille, joten ei muuta kuin lähimpään metsään ruimimaan ja mielellään vielä laskettelurinteen kaltaiseen ylämäkeen, kuten Pasi minua johdatti. Aah, miten ihanaa. Lenkin jälkeen Kirsi otti kahlanneista ja väsyneistä karpaaseista kuvia.
                Pasi hehkui sisältä ja päältä lämpöä... Antoi sitä puolisolleen(kin) ja ajoin tekikin sitä käsillään. Alla kaksi selventävää kuvaa.

                       Leirillä oli paljon kontrastia. Aamuisen voimajuoksuharjoituksen jälkeen söimme (taas) riskisti ja lähdimme käymään pikaiseen Kangasalalla. Serkkuni kuoli äkillisesti 44-vuotiaana vähän yli vuosi sitten. Pääsin vihdoin käymään hänen kivellään. Jouni, joka juoksi pallon perässä aivan nappulasta, aivan loppuun asti. Hänen matkansa päättyi kesken futsal-turnauksen, pallopeliturnauksen. Aistikas, hieman palloa jollain tavalla muistuttava muistokivi symboloi hyvin Jounia.
                      Tuollaiset hetket jäsentävät elämää - ja sen rajallisuutta. Muistuttaa meitä, että joka päivä kannattaa olla kiitollinen sen ainutlaatuisuudesta. Jatkoimme matkaa, kuten Jounikin olisi halunnut, seuraavaan harjoitukseen, kuten Jounikin olisi tehnyt.

                      Ennen iltalenkkiä (9,0km kevyttä hölkkää) met kävimme Pasin elämän taistelun paikoilla. Pasi on noista taisteluistaan kertonut omassa blogissaan paljonkin. Samoin kuin tästäkin reissusta.

                    Kävimme myös Pyynikin näkötornissa. Pohdimme leirin väliarvosanoja. Päädyimme seuraavaan:
               Ahaa, yh-hyy, oikein hyvää - no niin, ahaa, yh-hyy...
          Mä annan kakkosen - ahaa, yh-hyy...hmmmm.
            Mä pidin tästä tanssista, mä annan puhtaan nollan, ahaa-yh-hyy, hmmm... "Kun tanssi alkaa. luomet valuvat kiinni".

                        Sunnuntaina oli vuorossa aamupäivästä alkaen leirin pisin lenkki. 34km 3h38min ERITTÄIN mäkisellä reitillä. Lopsottelimme hiljoskellen ja naatiskellen menemään. Lenkillä sattui hauska episodi, josta Pasi jo hyvin kirjoittikin omassa blogissaan. Lenkki meni tosi helposti, lukuun ottamatta +30km jälkeen ollutta koitinkiviä, jossa leirin valmentaja piiskasi minut yhtä-äkkiä 6:20-vauhista ensin 5:15 -vauhtiin ja siitä sitten aika nopeasti 4:45 -vauhtiin. 2km ja reiteni oli aivan jäykät. TOINEN(KIN) heikkouteni. Eli, kun vauhtia nostetaan rasituksen ollessa alla, menee liian pitkään ennen kuin maitohapot tasoittuvat. Täytyy tehdä väsyyneillä/rasittuneilla lihaksilla veekoota enemmän. Huomattavaa TAAS oli, ettei Pasia tuo vauhikas juoksu juurikaan ahistanut. Äijjä on aivan hirmutikissä, sen lisäksi, että focus on 6vrk kisassa.

                     Iltapäivällä katselimme ampumahiihdon miesten yhteislähtöskaban. Masentavaa, Martin Fourcade menetti pelin viimeisellä ampumapaikalla. Muutoin katsoimme muutaman hyvän dokumentin nykyisistä ja entisistä huippu-urheilijoista.

                    Illalla kävimme vielä kerran hiihtelemässä (5,2km) maastossa. Otimme jonkunsen kuvankin urakan loppupätkällä ja lopussa.
                     Lerillä käytiin siis paljon asiaa mm. juoksuharjoittelun sisällöstä ja rytmittämisestä. Pasi analysoi myös minun tekniikkaa ja ominaisuuksia. Oli tuo loppulausunto niin positiivinen, jotta ajattelin, että hällä taisi mennä sekaisin Onnit ja Lopezit, kun loppuanalyysia teki. Katottiin nääs nuita legendojen dokumenttejakin siis.

                   Juna tuli torstaina 14.2. klo.22 Tampereelle, josta alkoi leiri. Juna lähti Tampereelta pois maanantaina 18.2. klo.11. Eli leiri kesti Pasin kotona, Käpykolossa, 85h. Leirin lopuksi teimme aivan äärimmäisen kevyen 8km palauttelun. Sen jälkeen vielä kerran syötiin ja naurettiin. Toivottavasti meille avautuu tulevaisuudessakin mahdollisuuksia harjoitella yhdessä. Tämä reissu avarsi, miksi Pasin peruslenkkien vauhti on välillä kovin hidasta. Sitä ei todellisuudessa tiedä kuin käymällä hänen harjoitusreiteillään. KIITOS PASI JA KIRSI!!!

                 Tässä vielä leirin koontia ja yhteissaldoa. Eli juoksua 119,9km ja hiihtoa 10,3km. 15h53min.
 


LEIRI 14-18.2.2013





A)JUOKSU B)JUOKSU HIIHTO




14.2.2013 27,8

15.2.2013 8 12 5,1
16.2.2013 21,1 9
17.2.2013 34
5,2
18.2.2013 8





YHT. 98,9 21 10,3




JUOKSU YHT. 119,9
hiihto yht
10,3

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 18-19.2.2013