keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

RASKAS MATKA MAALIIN

                    Olen taas tässä niin kuin monta kertaa aiemminkin. Tavallaan tiedän mitä minun pitäisi tehdä. Samalla kamppailen lujasti itseni kanssa, sillä se kaikki kysyy niin paljon. Välilllä vajoan lähes uneen, ajatellen jo maalia, vain havahtuakseni taas todellisuuteen. Siihen, että se kaikki on vielä edessä. Huomaan painivani omien ajatusteni kanssa. Onko haaste niin kova, etten saa edes itseäni liikkeelle? Kun hengitän sisään tuntuu, että pyörryttää, ja uloshengityksen aikana tuntuu kuin kaikki valuisi alle. Tekeekö ajatus kaikki nämä tepposet vai olenko satimessa?

                    Kesken ajatusten huomaan lähteneeni liikkeelle. Lähtövaate näkyy toki vielä takanani - oletan, jaksamatta (pystymättä?) sinne katsomaan, mutta matka on vasta alussa. Ensimmäiset minuutit ovat lopulta pirteimpiäni. Maisema on tuttu, eikä se vaihdu vauhdilla. Silti olen taas matkalla. Tuntuu hyvälle. Vasen, oikea - lonkkaa särkee ja olkapääkään ei ole äänetön. Mitäpä pienistä, sillä kuulen minua kannustettavan. Se tuntuu hyvälle - ainakin seuraavan henkäyksen ajan.

                    En ole pitkään aikaan edennyt vauhdikkaasti. Enempikin nämä ovat olleet hiljalleen hiipuvia reissuja. Harvoin olen edes selvinnyt perille, ainakaan omin voimin. Ei ihme, että hirvittää aloittaa aina kaikki tämä alusta. Tämä on minun tyylini, minun tasoni. Tärkeintä on sittenkin yrittäminen, ei aina tulos? Joskus tunnen, että minulta odetaan enemmän kuin mihin voin pystyä vai estänkö itse sinne pääsemistä, ajatuksin?

                  Huomaan tuijottavani samaa kohtaa. Heikko hetki. En ole edennyt enää hetkeen. Maali on vielä ties missä. Ei ole edes mitään hajua kuinka pitkästi sinne on. Onnekseni huomaan vain ajatusten olleen niin syviä, että ne ovat pysäyttäneet liikkeeni. Jatkan tämän oivaltaessani matkaani. Näen mutkan. Siitä vasemmalle? En ole varma, ehkä siellä on jokin opastamassa? Uteliaisuus mutkan takaisesta kasvaa ja tuntuu, että vauhtini kasvaa. Hyvä hetki.

                  Juuri ennen mutkaa muistan menneeni tästä eilenkin. Valitettavasti samalla muistan, että siitä alkoi tuskien taival edellisellä kerralla. Liekö ajatusten luomaa, mutta taas alkaa heikottamaan ja vauhti hiipuu. Asento tipahtaa melkoisesti ja huudan isosti! Vaivun epätoivoon, jossa keskiössä on huuto, jota toistan. Haen sillä armoa itseltäni ja muilta. Samalla olen tosi pettynyt siihen, että jäin taas samaan mutkaan.

                  Saan heti empatiaa. Voisi olla toisinkin. Olen itse pettyneempi kuin luokseni rientänyt auttaja. Auttaja huikkaa ohi menneelle toiselle toimitsijalle: -"Pitkälle se Aune taas ehti, vaikka on jo yli yhdeksänkymmenen". Karvainen käsi kannattelee minua. Se tuo muistooni ajan, jolloin samanlainen oli minun "oma". Paavo onkin saanut levätä jo liki kakskymmentä vuotta. Nyt minun pitää tyytyä satunnaisiin karvakäsiin.

                  Lopulta huomaan maalissa, että olin tullut valmiiksi jo matkalla. Saan uudet pehmukkeet housuihini ja taas tuntuu mukavalta. Se on minun päivän tähtihetkiä - niitä harvoja... Nyt puhun höpöjä. Onhan täällä paljon hyvää. Ja illan kruunaa vaalea puikulatabletti, jonka avulla pääsen aina matkalle, jossa näen Paavon niittävän heinää sarkahousuissaan ja paitapuserossaan. Heinä suussa ja aijastunut lierihattu. Tuosta kuvasta on aikaa. Se on iältään muistona kohta eläkeiässä. Yli kuudenkymmenen.

                   Ehkä huomenna jaksan taas yrittää uudestaan. Nyt en jaksa. Odotan vain iltaa ja puikulatablettia. Ristin kädet ja toivon pääseväni joskus tältä radalta. Minun ratani on lyhentynyt. Siinä on enää yksi mutka, enkä pääse yli siitäkään. Muistelen vielä aikoja, jolloin ensimmäisen mutkan jälkeen vasta päivä alkoi. Nyt se usein päättyy sinne.



Onni Vähäaho, Nivalassa 20.6.2018 

tiistai 12. kesäkuuta 2018

ELÄMÄN YMMÄRTÄMINEN

                     Tuntuu mitä vanhemmaksi elää, sitä enempi näkee useammissa asioissa politiikkaa. Asiat hidastuvat, kun tarvitaan moniin päätöksiin tarpeeksi vankka poliittinen tuki. Toiminta ei ole aina dynaamista. Toisinaan se voi olla tosin hyvä asia, että vatuloidaan ennemmin kuin hutkitaan. Pitkässä juoksussa, miten tuon Suomen kielen rikkaudessa haluaa kukin mieltää, on tärkeintä syvä focus. Aina se ei välttämättä ole mikään maailman ihmeellisin innovaatio.

                     Alex Ovechkinin nimen taitaa aika moni kuulleensa, tiesipä tai halusipa hänet tietää tai ei. Yksi maailman parhaista jääkiekkoilijoista viimeisen 15 vuoden aikana. Ovechkin ehti pelata pelkästään maailman parhaassa jääkiekkosarjassa, NHL:ssä, 1124 ottelua ja 13 vuotta ennen kuin onnistui voittamaan sarjan himotuimman palkinnon - Stanley Cupin, joka annetaan sarjan parhaalle joukkueelle. Alku mantra oli tuttu; iso ja valtavan painava kannu suorille käsille pään päälle. Illalla sitten paljastui mikä oli Ovechkinin 13 vuoden odotuksen kohokohta innostuksesta päätellen. Vesilähde allas, jossa ehkä 15 senttimetriä vettä. Siellä sitten pulikointia ja enkeleiden tekoa (kts.videon kohta 1:55min eteenpäin). Kyllä kannatti odottaa.

                     On kesä. Tuntuu, että on ollut jo pitkään. Tovi sitten olin menossa illalla nukkumaan. Yhtäkkiä puhelimeeni alkoi sataa viestejä, että Pyssymäellä oli nähty karhu. Huvituin. Ihanko totta? Asuvatko karhut Suomessa ja vielä Pyssymäellä, luonnossa? Oh-hoh. Varmaan jokainen tämänkin tekstin lukija tietää, että Suomen luonnossa on karhuja. Ehkä osa kuitenkin haluaisi sen vain olevan satua, sillä usein asian todentaminen ei onnistu kauhistumatta. Että ne jättää jäljetkin!? Itse laittaisin loton vetämään, jos karhun näkisin. Ovat taitavia pysymään isosta koosta huolimatta pois näkyvistä. Viimeisen sadan vuoden aikana karhu on tappanut vain yhden ihmisen, ja senkin hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Karhut väistävät ja pakenevat ihmistä, se on heidän, kuten muidenkin petojen focus. Esimerkiksi itse olen kulkenut tuolla sydänmailla päivisin ja öisin varovaisen arvion mukaan  15 000 kilometriä viime vuosina enkä ole kertaakaan nähnyt yhtään petoa. Yhtä paljon juossut kaveri oli nähnyt kerran ahman, mutta tapaaminen oli ollut vaisu tuhnu, sillä ahma oli luikkinut äkkiä pakoon omalla huonolla juoksutekniikallaan. Enemmin pelkäisin täällä urbaanilla alueella autojen alle jääntiä kuin tuolla luonnossa petoja. Liikunnan iloa!

                    Usein kuulee muidenkin lajitovereiden valittavan nykymaailman kiireellisyyttä. Ennen käytiin kylässä ja pidettiin yhteyttä paljon enemmän kuin nykyään. Samalla aistin sekä itsestäni, että muista halun olevan yhteydenpidon nostoon yhä vähintään yhtä voimakkaan. Katsoin varsin oman puhelimen yhteistieto koontia. 375 puhelinnumerollista yhteistietoa. Eipä enää ihmetytä. Miten kyläilet ja pidät yhteyttä tiiviisti, kun vuodessa on 365 päivää ja yhteistietojakin on enemmän? Elämä on nykyään sosiaalisempaa, mutta eri tavalla. Kuitenkin ne parhaat ystävät tulee ainakin yritettyä tavoittaa useammin kuin kerran vuodessa. Ja mikä parasta, monet heistä näkee tuolla luonnossa - sovitusti tai spontaanisti. Sekin on miettimisen arvoinen piirre, että samojen ihmisten kehonkieli on erittäin paljon iloisempi ja rennompi tavatessa luonnossa kuin täällä sivilisaatiossa.

                    Elämän ymmärtäminen. Helppoa ja vaikeaa, mutta jokainen saa itse sen päättää, miten sen ymmärtää. Positiivisuuden kautta täältä saa enemmän.



Onni Vähäaho, Nivalassa 12.6.2018   

maanantai 11. kesäkuuta 2018

PALAUTUMINEN

                    Mitä on palautuminen. Tiedätkö sinä? Vai oletko vain lukenut mitä kuuluu palautumiseen vai oletko tunnustellut itse itseäsi? Kenties lyödäksesi päätä seinään tai onnistuaksesi? Netti on pullollaan yhtälailla harjoitusohjelmia kuin ohjeita palautumisesta. Etenkään palautumiseen ei vai ole olemassa mitään ohjetta joka sopisi yleispätevästi mihinkään tilanteeseen, jollei se ole, että lepää kisan jälkeen kesä ja aloita syksyllä sitten hissukseen. Mikäli olet harjoittanut kuntoasi kenties 500-700h vuodessa, on palautuminenkin erilaista kuin vaikka harjoittelemalla 200-300h vuodessa. Yksilöllisistä eroista puhumattakaan. Emme ole Ford ja Opel.

                   Kyse on aina kokonaisuudesta. Mistä palaudutaan? Palaudutko kovasta harjoituksesta, kovasta viikosta vai palaudutko kisasta, ja minkälaisesta kisasta? Kisamatkakaan ei aina kerro, miten tulet palautumaan vaan suorituksesi ja millä tavoin sait itsestäsi irti mitäkin. Mikä kului ja mikä ei.

                   Minä palaudun parhaillaan 16 päivää sitten loppuneesta Karhunkierroksen 166km kisasta, jossa juoksin 112km ja keräsin noin 2300 nousumetriä. Olin kisan loputtua tietysti "hieman" voipunutkin, mutta kisan varsinaisesti lopetti etureisilihaksiston loppuminen. Ei tällä kertaa riittänyt. Kuten varmaan moni on huomannut, en ole palautunut pelkästään vain lepäämällä. Olen pyöräillyt, kävellyt ja hölkännytkin noin 145km kesäkuun kymmenen ensimmäisen päivän aikana. Se on 14,5km/päivä, eli n.435km kuukausi tahti, joka on minulle vielä maltillista harjoittelua - palautumista. Rima on noussut. Olen kuunnellut kehoani, tunnistanut monia merkkejä. Kaikki on sujunut ongelmitta. Olen hyvää vauhtia palautumassa. Myös voima-arvoni ovat palautumassa. Itse asiassa keveillä tehoilla Kuusamon vaaroilla kilimuaminen saattoi jopa hieman tuoda potkua jalkohin kunhan ne ensin palautuvat kunnolla.

                    Juoksu alkaa tuntua jo melko normaalilta. Tunnen kuitenkin, etten ole vielä valmis jatkuvaan päivittäiseen harjoitukseen. Sitä ei kroppa vielä kestäisi. Askel kerrallaan. En seuraa mitään taulukkoa vaan omia tuntemuksia. Lenkkieni suhteelliset vauhdit alkavat olemaan jo niillä nurkilla mitä ne oli ennen kisaa - ainakin ennen ihan sitä viimeistä kevennystä. Olen siis ns. perustilassa. Hiljalleen alan ripotella normaaleja harjoitteita. Tähän mennessä olen juossut käytännössä vain peruskestävyysalueella keveitä lenkkejä. Eilen juoksin kilsan helpolla vauhtikestävyysalueella lyhyen lenkin loppupuolella 4:19min 145 keskisykkeellä. Ihan jees tässä kohtaa. Ehkä juoksen ensi viikolla jonain päivänä 10-12km tuota helppoa reipasta ja katson miten siihen kroppa reagoi, mikäli tuntuu siltä. Myöskään mäkitreeniä en ole vielä tehnyt. Sen sijaan peruslenkeillä en ole mäkiä väistänytkään.

                    Olen harjoitellut vasta noin kaksi vuotta enemmän mäkitreenejä hakien ja kaiken aikaa hieman nousumetrejä lisäten. Tasoni ei vielä riittänyt tällä kertaa Karhunkierroksen 166km kilpailussa, mutta ensi vuonna riittää. Siitä lähdetään. Osa lihaksiston loppumisesta saattoi tietysti johtua myös 31,5km kohdalla tapahtuneesta pyörtyilystä, jonka jälkeen aloin turhan päiten vaistomaisesti varoa askelta, joka varmasti ainakin jonkin verran jäykisti ja ehkä myös kulutti etureisiäkin.

                   Hyvältä siis näyttää. Henkisesti olen tilassa; innoissani. Olen intoa täynnä! On hienoa nähdä palautuvansa ja taas pääsee hiljalleen reenaamaan vähän paremmin. Mikäpä sen parempaa? Seuraava pääkisa on 22-23.9.2018 Pyssymäki Ultra Festival (PUF2018), Suomen pisin polkujuoksukisa (171km). Se on huikean hieno haaste. Viime vuonna pääsin tässä kotikisassa 109km saakka. Nyt uskon vakaasti pääseväni maaliin. Tunnen olevani taas valmiimpi ja tässä on vielä mukavasti aikaa treenatakkin ja opiskella reittiä muistiin. Kisa saattaa tulla hyvinkin täyteen (21 paikkaa), sillä jo nyt on ilmoittautuneita kuusi kappaletta. Kilpailussahan on gps pallukka seuranta, joka lienee nostaa osaltaan kisan kiinnostavuutta.

                    Sitä ennen on La 11.8.2018 jo neljättä kertaa järjestettävä Pyssymäki Extreme Polkujuoksu tapahtuma. Ilmoittauneita on alkanut virrata jo kivasti ja näyttää siltä, että pääsemme pian arpomaan gps sykekellon! Jee!



                     Oikein mukavaa kesän alkua kaikille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.6.2018 

maanantai 4. kesäkuuta 2018

YHTEISLENKKILISTA vol.10

                        LENKKILISTA



                        Kaikille tervetuloa mukaan yhteislenkeille! Tähän mennessä aamu -ja yhteislenkkejä on ollut yhteensä 347kpl. Yhteis aamulenkit alkoivat 26.11.2012.


UUTTA!!! NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS LIITTYÄ YHTEISLENKKEJEN WHATS´APP-RYHMÄÄN (ilmaissovellus ns.kosketus/älypuhelimissa)...

MUISTA!!!
ILMOITA VAIKKA VIESTILLÄ VIIMEISTÄÄN 2h ENNEN LENKIN ALKUA, JOS OLET LÄHDÖSSÄ MUKAAN. MIKÄLI EI KUKAAN ILMOITA TULEVANSA - SAATAN TEHDÄ LENKIN ERI AIKAANKIN...


Itse olen kaikilla lenkillä automaattisesti mukana. Toki merkkaan itsenikin ilmoittautuneeksi, jos kyse on jostain kisasta
 
Lisäksi käytännössä lähes päivittäin hyvin keveitä 5-8km lenkkejä, joten ota yhteyttä, jos haluat lähteä lenkille mukaan.



Ti 26.6.2018: Kuoppasillan levähdyspaikka. Klo.17.30. Tie/Polkujuoksu 13,6km n.185nousumetriä. Vauhti noin 6:30min/km (+/-20sek mukaan tulevien mukaan)
ILMOITTAUTUNEET: ... Joni Laakkonen ...

To 28.6.2018: Pyssymäki klo.10.00. PEP26km lenkki. Etenemisrytmi Hölkkä 18:40min + Kävely 1:20min. Kesto noin 3h - 3h10min. ILMOITTAUTUNEET: ...  ...

La 30.6.2018: Pyssymäki klo.18.00. PEP12km reittiin tutustuminen. Nivalan Polku ry:n yhteislenkki. Mennään mukaan tulevien mukaan, vaikka tarvittaessa koko 12km kävelten. Tule mukaan ja innostu polkuliikunnasta. Ei tarvi ennakko ilmoittautumista. Tulet vain mukaan. :=) 



MUISTA ILIMOTTAA, JOS OOT LÄHÖSSÄ JOLLEKKI LENKILLE. :=)




HISTORIA:


Toteutuneiden lista:



#352... La 23.6.2018: IV Juhannuspolkujuoksu. Mukana 11kpl (Anssi.K, Lasse.R, Jussi.M, Teuvo.H, Joni.L, Markku.M, Harri.J, Markku J.K, Jari.M ja Teemu.K). Kellossa: Jarkko.T ja Onni.V. Kuvaus: Keijo.N

#351... Su 17.6.2018: Lähtö Lahnajärventie 657, pelastuspiste 8. klo.8.00 Nivalan Polku ry yhteislenkki. Tutustuminen Iso-Sydänmaan vaellusreitin takaosaan. Matka n.36km. Kesto n.5h27min. Mukana 3kpl (Onni.V, Keijo.N ja Jari.J)


******************  350 ******************* 

#350... Ti 12.6.2018: Lahnajärventie 657, pelastuspiste 8. I-SR2014 takalenkki.
I-SR2014 takalenkki. Lähtö Lahnajärventieltä (Pelastuspiste 8), Lahnajärven kohdalla kutakuinkin. Matka n.36km. Kesto n.4h32min. Mukana 2kpl (Onni.V ja Heikki.U)

#349... La 9.6.2018: Pyssymäki klo.10.00. PEP12km reittiin tutustuminen mukaan tulevien tahdissa.  Kesto noin 1:59h. Mukana 3kpl (Onni.V, Teemu.K ja Riitta.K)

#348... Su 3.6.2018: PEP57km reitin kierto. Kesto n.7h25min. Mukana 2kpl (Onni.V ja Tuomas.A)

#347... La 19.5.2018: Pyssymäki, klo.19.00. PEP12km reitti. Vauhti noin 6:29min/km.  Mukana 5kpl (Onni.V, Anssi.K, Sauli.P, Jari.J ja Tuomas.A)

#346... Ke 16.5.2018: Olkkosentie 5 klo.9.00. Järvenkierto jokipenkkaa pitkin n.18,8km. Vauhti 5:38min/km. Mukana 3kpl (Onni.V, Tuomas.A ja Keijo.N)

******************  340 *******************




Yhteislenkit Vol.9
Yhteislenkit Vol.8
Yhteislenkit Vol.7
Yhteislenkit Vol.6
Yhteislenkit Vol.5 (Nimi vaihtui yhteislenkeiksi, kun niitä aamulenkkejä enemmän)
Aamulenkit Vol.4
Aamulenkit Vol.3
Aamulenkit Vol.2
 Aamulenkit Vol.1

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.8.2017

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

PEP57km REITTI 25:TTÄ KERTAA

                    On kulunut kahdeksan päivää NUTS karhunkierros 168km kisan keskeytyksestä 112km kohdalle. Se oli tärkeä oppi reissu, vaikka en maaliin asti päässytkään. Se antoi paljon vastauksia mihin siellä kannattaa keskittyä ja mikä siellä toimi. Oikein hyvä reissu ja paljon, paljon hyviä muistoja. Upeita ihmisiä - ennen kaikkea sisältä.

                   Ultrajuoksun jälkeen on hyvä levätä paljon ja tehdä muita asioita, antaa kropalle aikaa palautua, korjata osumia, menetyksiä ja vajeita. Toipumisaika on yksilöllistä. Minäkin lepäsin vähän aikaa, mutta aivan liian vähän aikaa. Olen ollut kaiken aikaa tietoinen siitä. Luotan kuitenkin samalla kropan viesteihin ja elän illuusiossa, jossa ajattelen tunnistavani kroppani merkit. En voi kuitenkaan mitenkään suositella tapaani palautua 18 ja puoli tuntia kestäneestä ultrajuoksukisasta. 

                    Tässä minun palautumispäiviä


La 26.5.     NUTS karhunkierros päättyy n.klo.6.30 aamulla.
Su 27.5.     LEPO etureidet ihan tulessa. Sormet liikkuu,
                   mutta vasemman nimetön on hellä.
Ma 28.5.     Pyöräilyä 23,3km
Ti 29.5.       Yhdistelmä palauttelua:
                    Pyöräily 7,5km + Kävely/Hölkkä tunnustellen 12km +
                    Pyöräily 7,5km
Ke 30.5.      Normaalia kevyttä tie/polkujuoksua 13,6km
                    Toipumaan päin. Etureidet edelleen kankeat,
                    mutta kipu vähenee.
To 31.5.       LEPO
Pe 1.6.          9km juoksua. Selkeästi parempaa, vaikka edelleen
                     juoksu kangistuu ja väsyy tosi nopeasti.
                    Toipuminen tuntuu etenevän kuitenkin vauhdilla.
La 2.6.        Yhdistelmä retkeilyä: Pyöräily 7,3km +
                    Vaellusta 10,7km + Pyöräily 7,3km



                       Tänään jäi sitten selkeästi aamulääkkeet ottamatta, kenties myös eilen illalla. Lähdin katsomaan PEP57km kuntoa ja selvittämään voinko millä tavoin hölkkä/kävellä tuon maineikkaan reitin palautumattomana. Eli aina nyt yhden PEP57km reitin kiertää milloin vain - mentaliteetilla. Syksyllä pitää kiertää kolme kertaa, joten yksi kierros pitää milloin vain.. lähes.

                   Olimme sopineet että Tuomas "Gebre-Bolt" Ahola tulee hakemaan minua klo.5:45. Otin nämä eväät mukaan.
                   Juomapuolelle litran vettä, litran 50% mustikkasoppaa ja 1,5 litraa Gatorade urheilujuomaa. Olin valmis urheilemaan 3,5 litran nesteiden ja ylläolevien eväiden kera. Ennen kuin unohdan niin ylläolevasta kuvasta meni kaikki geelit, 2½ elovena patukkaa, Snickers ja lähes kaikki suolasalmiakit ja kourallinen suolapähkinöitä. Lisäksi 2tbl magnesiumia ja 3tbl suolatabuja. Palataan juomamenekkiin itse kertomuksessa.

                   Muutamaa sekuntia yli klo.6:00 käynnistämme kellon. Jaan livepäivityksen Nivalan polkuyhdistyksen whatsapp -ryhmään ja vaimolle. Laitan livepäivityksen kestoksi 8h, joka on ajateltu kestomme tänään reitillä. Livepäivityksen jakamisessahan jakajan profiilikuva liikkuu kartalla realiaikaisesti, ollen ikään kuin gps-seuranta pallukka (ei toimi Nokian puhelimissa). Viime vuonna PEP2017 tapahtumassa 57km matkalla 8h alitti naisten sarjan mukaanlukien vain neljä juoksijaa, joten ryhmän koon pienuutta voi kysyä itseltään peilistä. Pahoittelen, että kävely ryhmä peruuttiin, mutta syy siihen oli, ettei siihen ollut tällä kertaa ilmoittautuneita, niinpä läksimme Gebren kanssa hölkkäretkelle.

                    Alun kilometrejen reittiä on tuunattu ja matka kävi iloisen helposti. Olkootkin, että reppu juomineen, eväineen ja varustuksineen painoi 5,4km. Tämä oli ns. Non-Support retki, jossa ei ollut huoltoa, ei omaa, eikä autettua vaan kannoimme kaiken ajatellun mukana. Reppu kyllä tuntuikin todella painavan, mutta sykkeet pysyivät kivasti alhaalla. Leposykkeet ja lenkkien alkujen sykkeet on jo palautuneet. Olen ns. pintapalautunut.

                    Alun kilsoilla Gebre muistelee Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivalan upeaa biisiä Iso-Sydänmaanreitistä. Se pitikin kuunnella uudestaan heti kotiin päästyäni. Keijon monilahjakkuutta ihasteltiin, sekä hänen lajifanaattisuutta. Keijo ei ole vain lahjakas vaan älyttömän uuttera mies, joka on tehnyt uskomattoman työn nyt juoskemamme reitin eteen. Monia uutteruus muistoja, hauskojakin, kertailtiin matkan edetessä.



                    Eka 10km meni aika odotetusti. 67min. Keskari 6:43min/km. Takana jo osa Lorvinlinjan aika teknistä baanaa. Siitä ei oikein kukaan tykkää, mutta kuuluu asiaan. Osa historiaa. Juoksu tuntuu sujuvan mukavan helposti ja tunnelma on oikea, retkimäinen. Sykkeet alkaa kuitenkin nousta hieman normaalia ylemmäs, muttei mihinkään ylenpalttisiin lukemiin, kertoen vain, että palautuminen on vaiheessa ja muistappas nyt ottaa kevyesti.

                    Pesäneva ylitetään nätisti. Juostaan kaiken aikaa 7:00min ja kävellään 1:16min. Eli yksi setti 8:16min/km, joka on sama kuin 8 tunnin aikaan tähtäävä keskivauhti. Ollaan jänistä pari kilsaa edellä, eli reilu 16minuuttia ja ero jänikseen kasvaa. Meno on tasaista, eikä jäniksestä taida olla tänään meitä kiusaamaan. Tosin jänis ei pidä kusi taukoja saati käy pusikossa ja sen ääritasaisuus ja kestävyys on monesti jouduttu myöntämään viimeistään paluupuolella Lahnajärven vetisissä kohdissa.

                    Susilehdon upeita maisemia ihaillaan, tai lähinnä kalliota. Ympärille tehtiin hakkuita pari vuotta sitten. Gebre jää hetkeksi polun sivuun ja jatkan kotvan yksin. Gebre on 1:14 puolimaratoonari, joten kauaa en joudu yksin juoksemaan. Pesänevantie ylittyy ajassa 2:00h. Keskari on vielä karvan alle 7min/km. Onpas tämä nyt helppoa. Jonkinlainen rutiini kehittyy ja palautuminen nopeutuu, vaikka matkaa palautuneeseen tilaan toki vielä on hyvänlaisesti.

                   20km kohdalla aikaa on mennyt 2h 22min 57sek, eli keskari oli siinä kohtaa 7:09min/km. Hieman tuon jälkeen, Pienen Suojärven maisemissa, heitän Gebrelle, että tämä retkihän saattaa olla ohi jo 7,5 tunnissa. Sitä arviota Gebre vähän siinä koitti toppuutella, eikä se aivan vakava arvio ollutkaan.

                   Reitin takaosassa oli yllättävän paljon peitteisyyttä, joka hidasti ja vaikeutti menoa. Maa oli kuitenkin kuivaa, enkä muista ihan hetkeen näin kuivalla kelillä takaosaa juosseeni. Ehkä pepissä 2015. Hieman ennen Saarista ja Mustajärveä törmättiin melkein hirven takamukseen, sillä niin me kuin hirvikin, huomasimme toisemme vain noin 20 metriä ennen toisiamme. Upea näky ja sulavaa oli kaverin meno. Hieman vihreinä jatkoimme kohti Syyryä, ylittäemme mm. uuden hakkuu-aukean Varjolankankaalla.

                  Syyryn seinänousu oli totun jyrkkä ja armoton. Todistettavasti vain Jarmo "Hönky" Honkala on mallikkasti että ahnaasti juossut sen ylös saakka. Syyryn tie ylitettiin ajassa 3:15h. Kiva retkivauhti. Sikojärven rannassa jaksoin taas muistella Ruokolaisen kevyttä menoa ja kengän pohjien esittelyä kantapäiden noustessa puoleen takareiteen. Puolivälin (n.29km) kyltille tultiin ajassa 3:41h. Eli tasaisen taulukon mukaan retkellä menisi vain 7:22h. No ei kai sentään niin nopsaa? Vaikka puolivälin kyltti on hyvä mittari. Raskaampi puolisko on jo takana joten, jos on voimat jakanut oikein, pitäisi jälkimmäisen puoliskon tulla vähintään yhtä nopeaa. Eka puoliskalla on tuoreempi ja raskaampi polku. Paluu puolella on väsyneempi ja helpompi baana. Aika fifty-fifty.
                 Gebre meni välillä vetämään. Mies veti tämän retken noin 100 sykkeillä. On se älyttömässä kunnossa! Kyllähän juoksijan ja hölkkääjän ero on aika selkeä ja niin sen pitääkin olla. On kunnia saada olla samoilla lenkeillä juoksijoiden kanssa. Niiltä aina jotain oppiikin. Kiitos taas Gebre! Muistin aikana.

                  Helpolla baanalla oli tosiaan vähän helpompaa, vaikka edeltäneellä raskaalla pätkällä olin tuntenut jalkojen väsyvän normaalia nopeampaa (ompa kumma). Hyvä merkki sen sijaan oli, että helpoilla pätkillä tuollainen noin 6min/km vauhti oli aika helposti saavutettavissa ilman yrittämistä. Retkiotteella.

                  Juoksin useita kilsoja Gebren takana, kunnes hän hieman Pykyn jälkeen jäi tsekkaamaan paljonko juomaa olisi jäljellä. Juoksin taas kotvan yksin. Ja huomasin kuinka teknisemmissä kohdin käsky vintiltä ei aina mennyt alkuperäisenä jalkoihin asti ja aloin kompasteleen. Sitten lopuksi kaaduin ja naarmutin aika huolella vasenta sisäreittä. Aika reilusti sieltä aluksi tuli verta, mutta hyytyi se lopen. En oikein likasessa ympäristössä vihtinyt sitä alkaa operoimaan. Tulihan se siinä mukana, mitä nyt aina piti hampaita kiristellä, kun siihen joku oksa osui.

                   Gebrellä oli jotain energian imeytymisongelmia ja hän niitä joutui hieman siinä ratkomaan. Niinpä taasen olin vähän karkuteillä. Maraton tuli täyteen ajassa 5:23:30.  Keskivauhti oli 7:40min/km. Pian Gebrekin tuli taas kantaan ja vieläpä sangen hyvävoimaisena. Ruisleipä oli tehnyt nannaa. Se olikin hyvä, sillä edessä oli ihan kostea Pesäneva paluupuolella ja sen perään viisi vastamaa kilsaa kohti Koppelokangasta.

                   9km ennen retken loppua Gebre hyppäsi taasen puskareissulle. Ite en laiskana miehenä vihtiny kuin kerran kusasta koko reitillä. Juomaa oli 3,5 litrassa aivan liian vähän. 1-1,5 litraa ois saanut olla enemmän. Non-Support meininki laittoi kuitenkin uskomaan toisin. Arvio vähän heitti, vaikka juoma kyllä riitti, mutta naftisti sitä oli. Ja niin tuntui olevan Gebrelläkin. Hölkkäilinkin siinä sitten pari kilsaa yksikseni. Ja mikäs siinä oli hölkätessä, kun polku alkoi kääntyyn myötämaahan, sekä se selkeni. Helpoilla pätkillä hölkkä tuntui olevan siis ihan jees tasoa.

                  Säästelin vähän viimeselle kuudelle kilsalle vettä ja jaoin sen Gebren kanssa. Nämä retket on aina yhteispeliä ja usein niillä pieniä haasteita sattuu. Loppu oli kosmetiikkaa. Ei erikoista, jollei siksi laske runsasta määrää retkeilijöitä, joita tuli sankoin joukoin vastaan. Reitti on nyt todella in. Ja miskipä ei, sillä etenkin sen perhereitti-osuus on varsin hyvin kuljettavissa.

                  Lumpeen lehdet unohtu bongata/näyttää Vinnurvaojan ylityksessä, mutta vielä ehditään. Perillä oltiin ajassa 7:25:38 (Gebre puoli minsaa aikaisemmin). Keskivauhti 7:41min/km ja keskisyke 130 (palautumattomat lihakset joutuu käyttämään enempi energiaa päästäkseen eteenpäin). Tämä oli järjestyksessään 25.kerta tällä reitillä. Kiva reissu. 3-4 tuntia piti tavallisen tavan mukaan hieman "keräillä" reissun jälkeen, mutta nyt on olo taas ihan jees.

                 Ensi viikon voisi ottaa kevyemmin (heh,heh,hah,hah), sillä tälle palautusviikolle tuli lopen juoksua 92,5km, pyöräilyä 29,6km ja vaelluskävelyä 10,7km. liki 16h liikuntaa. Ehkä tämä jonkinlainen sairaus on, mutta ompahan tässä sairaudessa ainakin lystikästä olla. Eikä nytkään oo ensimmäistäkään vammaa vain lihakset on enempi ja vähempi jumissa sieltä täältä.

                 Mukavia reenejä ja terveyttä kaikille! Lopuksi mielenkiintoinen video NUTS karhunkierroksen talkootyöntekijän silmin. Ultra Trail Tourin viime vuoden voittajan, Juuso Simpasen näkemänä:




Onni Vähäaho, Nivalassa 3.6.2018

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

POST 4 DAY - NUTS KARHUNKIERROS

         Muistoja Karhunkierros kisasta - samalla sinetöityi ensimmäinen ensi vuoden kisa. KK160km v.2019. 


                 Neljä päivää keskeytykseen päättyneestä Karhunkierroksen 168km kisasta, jossa ehdin 112km paalulle. Etureisilihakset meni niin araksi, ettei tasaisella kävelykään ollut enää kivutonta. Pienessäkin notkelmassa oli mentävä sivuttain/peruuttaa.

                  Kisan jälkeiset päivät ovat jänniä tällaisissa tilanteissa. Mitä minun kroppani kertoisi? Mihin suuntaan on menossa pahiten venähtänyt vasemman käden nimetön? Miten etureisien lihaksisto alkaisi toipua? Miten normaali ultrien jälkeinen turvotuskäyrä etenisi? Miltä mieli tuntuisi?

                 Kisan jälkeen on ollut muutakin purettavaa. Nimittäin minua kannustaneiden tahojen viestit ja ääniviestit. Kisassa keskityin etenemiseen ja kaiken hyvin tekemiseen. Käytin puhelinta vain kolme kertaa. a) Laitoin ääniviestin tukijoukoille, että olen loukannut itseäni, ja ettei minulla ole mitään hätää. b) Vastasin järjestäjän puheluun, jossa he kysyivät voinnistani. c) Soitin vaimolle 65km jälkeen toivottaakseni hyvät yöt ja kertoakseni vointini. Muuten puhelin pysyi taskussa. Kisa on juoksemista varten. Korjaus (4:s puhelimen käyttö): 2km ennen keskeytystä kaveri soitti minulle. Silloin kisa oli jo käytännössä ohi, sillä tein vain raahautumista noutopaikalle.

                 Kiitänkin nyt kaikkia minua viestein ja ääniviestein tukeneita! Kiitos. Viestejä oli kiva lukea ja kuunnella jälkikäteen. Osa niistä oli tarkoitettu heti luettavaksi, joten pahoittelen etten kilpailutilanteen vuoksi niitä voinut tietenkään lukea tuoreeltaan.

                 Mieli on pysynyt positiivisena. Sitä varmaan helpotti se, ettei jäänyt jossiteltavaa.  Toki olen analysoinut miksi etureisilihakset eivät kestäneet maaliin asti tai edes lähelle sitä. Suurin syy lienee 14pv ennen kisaa tehty 40km spesifiharjoitus, jossa oli yli 1000 nousumetriä ja 11km polku Vk-pätkä lenkin loppupuolella. Nimenomaan tuo Vk-pätkä taisi tehdä sen, että meni peräti viisi päivää ennen kuin etureidet toipui tuosta treenistä ja se oli tietysti kaikella tavalla liikaa. Koskaan ei saa yksittäisestä harjoitukseta toipuminen kestää noin pitkään.  Kun palautuminen kehittyy (nopeutuu) ja alkaa kestämään yhä kovempia harjoituksia voi silti käydä joskus näinkin, että erehtyy nostamaan rimaa liikaa kerralla ja se kolisee omille reisille.

                  Toinen syy etureisilihasten ongelmien taustalla saattoi olla kaatuminen 31,5km kohdalla, jossa loukkasin sormia, joista yksi venähti. Juoksu muuttui tuon jälkeen araksi, jolloin sitä tahdosta riippumatta salakavalaa jännittää lihaksia turhaan. Lisäksi kaaduin tuon äksidentin jälkeenkin seuraavan 24km matkalla noin 10 kertaa. Pari kramppiakin niistä tuli, jotka meni suolalla ja magnesiumilla ohi, mutta saattoivat hyvinkin jättää oman jälkensä etureisiin.

               Suurin syy taas kaatuiluun oli tämän kevään vähäinen sulanmaan ajan polkutatsi. Ehdin juosta lumesta paljailla poluilla vain noin kolme viikkoa. Polkutanssitaito oli vielä vähän ruosteessa.


TOIPUMINEN


                Kisa loppui siis la-aamuna. La -ilta meni sumussa. Sunnuntai kotiin paluussa ja jonkinlaisessa sumussa sekin. Blogin sain kuitenkin kirjoitettua. Tykkään tehdä sen mahdollisimman pian, jotta kaikki asiat on tuoreessa muistissa, sekä tuntemukset olisivat välittömiä eikä ajan kultaamia.

                 Maanantaina, toisena päivänä kisan jälkeen, aloin kaivata ulkoilmaa. Kävinkin kiertämässä järven pyörällä. Reilu 23km. Tekipä hyvää. Porraskävely alkoi helpottamaan, mutta edelleen etureisiin sattui.

                 Tiistaina, kolmantena päivänä kisan jälkeen, ajoin pyörällä Pyssymäelle. 7,5km /sivu. Siellä kävelin PEP12km reitin rytmillä 4min kävelyä + 2min rentoa juoksua. Etureisissä tuntui enää normaalia kisan jälkeistä arkuutta. Jalkani olivat siis terveesti kipeät. Jee! Pyöräilin Pyssymäeltä sen jälkeen kotiin (7,5km).

                 Tänään keskiviikkona kävin 13,6km vakio tie/polkulenkin, jossa on noin 190 nousumetriä. Sisältäen siis mm. pari kiekkaa tunkausrataakin, portaat x4 ja teknisiäkin polkuja. Ihan hyvä lihastestimylly siis. Etureisissä tietysti vielä tuntui, mutta ihan kohtalaisesti pystyi jo maltillisempia myötäleitä rullailla alaspäin. Lihaksisto menee kaiken aikaa eteenpäin. Myös lepoa pitää muistaa antaa, mutta pienet kevyet lenkit tekevät ihan gutaa.

                  Vasemman käden nimetön vaivaa edelleen hieman, mutta sen liikkeet on suht normaalit. Tänään heitinkin, että kyllä tässä iässä jo 9 sormellakin vähä aikaa pärjää.  Nimetön vielä siksi turvoksissa, ettei esimerkiksi sormus siihen vielä mahdu likimainkaan.

                  Kisan jälkeinen normaali jalkojen turvotus on aikalailla jo sulannut. Paino normalisoitunut. Se on luokkaa peruslihava edelleen.


PALAUTUMINEN



                  Minulla ei ole mitään aikataulua, koska sitä ei voi olla. Kroppa sitten kertoo, kun se on palautunut. Ensin täytyy saada lihakset normaaliin tilaan ja vasta sitten voidaan puhua palautumisesta. Se ei tule kuitenkaan estämästä minua lenkkeilemästä kevyesti. Aion ottaa seuraavat kolme päivää erittäin kevyesti, osan ihan leväten ja juosta kaverin kanssa pep57km lenkin retkeily otteella sunnuntaina. Samalla näkee vähän mitä huoltotoimia reitti vaatii. Huomenna olen jo lähdössä perhereitti osuudelle kunnostamaan normaalisti märkiä paikkoja yhdessä Hietapuolen Bekelen kanssa. Nythän perhereitillä ei ole missään märkiä paikkoja, sillä pitkä kuiva jakso on kuivattanut reitin täysin.

                   Luulen, että ensimmäiset tehoja sisältävät harjoitukset tulevat vasta noin kahden viikon päästä tai jotain sinnepäin. Nyt ei ole kiire mihinkään vaan tärkeintä on saada jalkoihin takaisin se keveä tunne, joka oli ennen kisaa. Uskon sen tulevan, ei vielä tällä viikolla, mutta seuraavan viikon aikana. Ja jos ei tule niin tulee sitten, kun tulee. Nou hätä.


                 Lukijathan voi tässä tanakampia uusia juttuja ootellessa käydä ilmoittatumassa joko peppiin tai puffiin tai molempiin :=)



PEP 2018


PUF 2018


Onni Vähäaho, Nivalassa 30.5.2018

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

KUISKAUS KUUSAMOSSA, OSA.2

                 Unto Monosen säveltämän Lapin Tango kappaleen sanoin: -"Lapin luonto luo outoa taikaa". 

                 Lähdin viemään omaa lottokuponkiani sisään. Edessä olisi 168km haaste. Karhunkierros kahteen kertaan. Aikaa suoritukseen oli varattu 36 tuntia. Minua ei jännittänyt, mutta kihelmöi - ehkä siis kuitenkin olin sentään latautunut. Tunnelma lähtöpaikalla oli epätodellinen. Punainen matto ja älytön spektaakkeli loi älyttömän kontrastin tulevaan, kuten kisan kolmanneksi tullut Juha Jumisko lähtöpaikalla minulle luonehti. Jokaisen mieli oli jo juurakoissa ja kivikoissa, poissa loistosta, jossa seisoimme.

                  Annoin alun 20 kilometrin aikana itselleni tunnustusta, että maltoin valtavasta hypetunnelmasta huolimatta lähteä liikkeelle suunnitellusti - rauhallisesti maisemista nauttien. Kaikki toimi kuin rasvattu. Keho otti vastaan nesteitä ja energiaa ja myös kello tykkäsi. Olin kuin vapaamatkustaja. Ruka - Juuma väli (24km) vei minulta vain kolme tuntia. Kyllä, kaikki taakse jääneet vaarat mukaanlukien. Valtavaara, Konttainen ja Kumpuvaara.

                           @onevision.kuvat.fi /Juha Saastamoinen (Ei vapaassa käytössä)


                  Lotossa harvoin voittaa, mutta tässä se on ennen pitkää mahdollista. Tämä on syytä ottaa huomioon myös yli sadan mailin mittaisissa haasteissa kansallispuiston jylhissä maisemissa. Olin juossut reilut 31km. Menin rotkon reunamilla hieman kivikkoista ja juurakkoista polkua. Hieman helpomman kohdan tullen katsahdan kellooni. Virhe. Jalka tarttuu juurakkoon lievässä myötäisessä oikeaan jalkaani. Lennän samassa silmänräpäyksessä maahan ja vasen käsi jää kropan alle. Ainakin vasemman käden nimetön on osin violetti. Juuri kun ehdin tuntea, että menee taju niin pyörryn. Onneni on, että takani tulee pieni letka juoksijoita joista kaksi ensimmäistä ottaa minut kiinni kaatuvilta. Muistan osittain heränneeni ja pyörryn samantien uudestaan. Sen jälkeen herään syvemmästä unesta vain kuullakseni, että järjestäjät haluavat minun keskeyttävän.

                 NUTS on vastuullinen organisaatio ja ymmärrän täysin heidän molon. Olen kuitenkin harjoittellut tätä varten systemaattisesti seitsemän kuukautta, 3000 juoksukilometriä ja noin 20 000 nousumetriä siinä ajassa. Kerron heille, että olen hyvässä kunnossa ja voin jatkaa, ja että pyörtymiseni johtui vain kipushokista. Jotenkin saan soperrettua asiat niin, että päätös muuttuu ehdolliseksi jatkamiseksi. Minulle soitettiin vielä, mutta hieman höplän olon kera jatkoin matkaa huojentuneena.

                On selvää, ettei kukaan ole entisensä neljän tunnin juoksun ja sen jälkeen tapahtuneen tuplapyörtyilyn jälkeen. B-tason Onni, toinen persoona, jatkoi matkaa. Mutta ihan kelvollista. Oulangan huollossa (56km) olin virkeä ja kevytjalkainen. Nopea huolto ja matka jatkui. Olin nähnyt Oulangan luontokeskuksen aikaisemminkin ja tarkoitukseni oli palata samaan paikkaan paluumatkalla.


                    Kevyttä menoa 56km kohdalla (Kuva: Jussi Mökkönen)



                 10 kilometriä ennen Karhunkierroksen pohjoista lähtöpistettä kisan kärki tulee keijumaisen keveällä askeleella vastaan. Ihailen. Samalla auringon lasku salpaa, puhumattakaan maisemasta, joita olen nähnyt joissakin upeissa tauluissa. Olen keskellä tätä. Olen onnekas. Seitsemän tuntia aiksemmin olin pyörtyillyt ja nyt juoksen kohti kääntöpaikkaa Lapin lumoissa.


                  Hautajärvelle saavun viittä vaille kaksitoista. Aikaa siis eka kierrokseen meni 11 tuntia ja 55 minuuttia. Ihan kelpo aika kevyeen retkeily menoon? Pizzaa syödessäni ja kahvia juodessani Hautajärvellä hyräilin tyytyväisenä. Minulla olisi aikaa liki vuorokausi paluumatkaan ja olin hyvävoimainen.

                   Paluumatka käynnistyi suunnitellusti. Kivikot ja juurakot rauhassa. Jätin voimia tasaiselle, jossa voisin hyödyntää vahvuuttani, hyvää myötämaajuoksua. Kiutakönkään riippusillan jälkeen seuranneiden nousujen jälkeen alkoi kuitenkin pian minun Via Dolorosa, kärsimysten tie. Etureisissä lihaskipu alkoi muuntua sellaisiin sfääreihin, että kävely oli hankalaa jopa tasaisella neulaspolulla. Lopulta viimeinen kolme kilometriä ennen Oulangan huoltoa kesti tunnin ja meno heikkeni kaiken aikaa. Puolen metrin pudotus oli mentävä sivuttain maasta kädellä tukien. Olin jättänyt oman osani reitille tällä kertaa. Taakse jäi 112km Suomen suosituimmassa kansallispuistossa. Oli pakko tunnustaa, että haaste voitti vielä minut, mutta kuka uskoo voittavansa ensimmäisellä kerralla lotatessaan? Tarviiko unelmien täyttyä joka kerta? Elämä ei ole satua, vaikka minulla on sen niminen vaimo. Olen onnekas, kun voin yrittää. Kaikki ei voi.

                  Jokainen ultrajuoksu opettaa, sekä tiellä että polulla. Se ohjaa tulevaa harjoittelua, kertoo missä teit virheitä ja mitä sinun täytyy muuttaa. Mutta ennen kaikkea se kasvattaa sinua ihmisenä. Tasapaino kasvaa, itseluottamus ja itsetunto. Nuo kolme asiaa ovat jokaiselle tärkeitä. Ne ovat niin tärkeitä, että niistä harvoin uskalletaan puhua. Kannustan kaikkia unelmoimaan ja yrittämään pelkäämättä epäonnistumista. Itse olen eritoten tyytyväinen siihen, että onnistuin niin monella osa-alueella. Nesteet ja energiat upposi tosi hyvin, eikä ollut pahoinvointia. Yksi haaveri alkumatkalla (onneksi vain venähdys ja sormet liikkuu taas!) ja yksi virhe harjoittelussa vesittivät tällä kertaa unelman toteutumiseni. Täytyy nähdä positiiviset asiat ja oppia. Kaukana on se Suomi, jolloin lotossa voittamattomat menivät sitä suremaan puuliiterin taakse tähkäviina pullon kanssa. Positiivisuus on uuden sukupolven voima. Hyvää kesää!

Lähtö oli sangen rauhallinen - suunnitellusti



Onni Vähäaho, Nivalassa 27.5.2018 

perjantai 18. toukokuuta 2018

TJ7 - KUUSAMON KUISKAUS

                 Nyt on kaikki varsinaiset avainharjoitukset tehty. Viikko sitten (14päivää ennen starttia) kova 40km spesifipitkä ja tänään 20,3km mittainen tie/polkujuoksu mäkisellä reitillä. Viimeisen viikon ajan on etenkin vasemman lonkanseudun lihaksisto ollut hellänä mäkiharjoittelusta. Viikko sitten 40km lenkissä eka 18km aikana 1000 nousumetriä ylös-alas rallia, johon ei lihaksisto ollut oikein tottunut. Nämä toukokuun polkukisaan tähtäävät mäkitreenit on haastavia, kun totuttautumisaika on aina niin lyhyt.

                 Juoksupiireissä on hieman leikkimielisesti sellainen läppä, että kisat sotkee harjoittelua ja keventelyssä menee kroppa tukkoon. Osittain totta, mutta toki kisat ovat aina juhlapäiviä, vaikka harjoitteluhan on se mistä useimmat nauttii. Tietenkin on niitäkin juoksijoita, jotka harjoittelevat kisoja varten, mutta useimmat nähdäkseen oman kehityksen. Kuulun jälkimmäisiin. Siksipä mieltä lämmittääkin, jos huomaa kehittyneensä.

                Viikko sitten meni Pyssymäen tunkkausradalla 1000 nousumetriä 1:25min/km nopeampaa kuin 1½ vuotta sitten. Tämä lämmitti erityisesti, sillä tuntuma siitä, että mäkivoima olisi kehittynyt näkyi myös kellossa. Toki olen edelleen hyvin alkutekijöissään, mutta suunta on hyvä. Erityisesti alaspäin juoksussa lihaksisto ei tahdo oikein vielä kestää jatkuvaa 3:30min/km vauhtia alaspäin. Toki isokokoisena tuo mäkihomma tulee aina olemaan minulle haastavaa.

               Tänään, seitsemän päivää ennen Karhunkierroksen 168km kilpailua, tein viimeisen avainharjoituksen. Noin maratehoilla reipasta juoksua 14km, josta 5km oli tietä ja 9km osin teknistä polkua, sisältäen mm. kaksi kierrosta ns. tunkkausrataa. Tuo 14km pätkä meni peräti 13sek/km kovempaa vauhtia kuin vain 7kk sitten! Aika huikea fiilis. Eikä juoksu tuntunut vielä aivan parhaalta (herkimmältä) mahdolliselta.

 VERTAILU






18.5.2018
11.10.2017










Matka
20.3km
20.3km
Aika
1:43:03
1:47:14
Keskivauhti
5:04
5:16
Keskisyke
145
147





Vk-kilsa vertailut








1
4:28
4:30
2
4:36
4:43
3
4:42
4:55
4
5:01
5:24
5
4:42
4:59
6
5:13
5:18
7
5:40
5:49
8
5:41
6:06
9
5:22
5:35
10
5:03
5:22
11
4:36
4:53
12
4:52
5:09
13
4:35
4:42
14
4:34
4:38





Vk-osuus avg.
4:56
5:09
keskisyke
153
155



                Nyt on kiva antaa suorituskyvyn vielä nousta viikon ajan vain ylläpitävällä kevyellä lenkkeilyllä ja lepopäivillä. Tämän päivän Vk-harjoituksen odotan vielä aukaisevan kehoa ja tekevän hyvää (helppoutta) matalatehoiseen karhunkierros etenemiseen. Katson tyytyväisenä mennyttä 7kk harjoitusjaksoa. Nyt on tuloksen teon aika, jonka jälkeen palauttelen ja aloitan sitten taas lempihommani, harjoittelun :=)

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.5.2018