sunnuntai 10. tammikuuta 2021

KILPAKUNTOILIJATASON JUOKSIJAN TALVIHARJOITTELU

             Kaipaatko ajatustukea talviharjoitteluusi? Tuntuuko talvi pitkältä, mutta et tiedä oletko saamassa siitä mitään hyötyä omaan kehittymiseesi? Tuntuuko, että tulee vain kipuja ja vaivoja, mutta ei niinkään kehitystä? Ehkä alla olevat ajatukset auttavat sinua pois ojasta.

             Kilpakuntoilijalla tarkoitan töissä käyvää, usein perheellistä, tavoitteellisesti harjoittelevaa urheilijaa, jonka haasteena on eritoten talvisää. Eikä nyt korona-aikana tilanne ole ainakaan helpottanut, sillä liki kaikki kuntosalit ovat kiinni, kuten hyvä onkin - siis koronan vuoksi. Rasti on seinällä monella laadukkaan sisäharjoittelun vaihtoehdolle, jollei ole omaa juoksumattoa tai salia. Lisäksi sää voi olla ulkona mitä tahansa. Tällä tarkoitan, että tikitilleen menevillä ohjelmilla treenatessa joutuu äkkiä hankaliin tilanteisiin. Vanhanliiton meininki 80-90-luvulla oli treenata säässä kuin säässä, treeni kuin treeni. Onneksi ihmiset ovat pääasiassa tuosta kasvaneet ulos. Esimerkiksi nopeuskestävyyttä tai hengitysteille kovia treenejä tulisi välttää tai keventää kovilla pakkasilla. 

            Oikein. Olen menossa siihen, että kannatan kilpakuntoilija tason juoksijoilla talviharjoittelussa harjoittelua sään ja olosuhteiden mukaan. Pääkallokeleillä ei kannata lähteä edes nastoilla tonnin vetoja ottaan tai kiskomaan 15cm hangessa 45 minuutin vk-lenkkiä. Nopeasti tulee vain vaivoja kehityksen sijaan. Miten sitten harjoitella?

            Runko on hyvä olla. Kilpakuntoilijalla voi toimia paremmin 10 päivän ajattelu viikossa-sitä-ja-tätä-ajattelun sijaan. Esim. 10 päivän aikana yhden kerran pitkä lenkki (2-3h), mäkitreeni (500-1500m nousua), lyhyet vedot (10-60sek) ja vauhtikestävyys treeni (30-60min), sekä vaikka jokin tietty tuntimäärä muuta kevyttä liikuntaa siihen päälle. Esim hiihtoa, pyöräilyä ja lumikenkäilyä. 

            Monipuolinen liikkuminen vähentää rasitusvammoja. Esim. jalkapohjan lihakset, sääret, polvet ja lonkat voi olla kovilla talven jäisillä/kovilla alustoilla. Talviharjoittelu on hyvä ajatella nousujohteisesti välillä marras-maaliskuu. Huhtikuusta alkaen on sitten kiva alkaa stabiilimmilla keleillä kiristämään ruuvia ja tekemään tarvittaessa tarkempaakin ohjelmaa. Edelleen ehtii kehitellä itselleen jonkun 7-12km lenkin, jolla voi testata omaa kunnon kehittymistä jollain tietyllä teholla mentynä. Esim. 10km matka 85% syketehoilla. Vaikkapa aloittaen aina 80% tasosta ja lopussa jopa yli 90%, mutta kuitenkin keskiarvo max.85%.

            Talvella voi kehittyä myös harjoittelun ulkopuolisilla, mutta kehittymiseen vaikuttavissa asioissa. Kuten esimerkiksi ravinnon ja unen määrässä sekä laadussa. Muutenkin voi kehittää henkistä tasapainoa, joka auttaa kaikilla tasoilla, kaikilla kisamatkoilla. Talvella voi parantaa sellaisia asioita, joihin ei välttämättä tule niin kesällä keskityttyä.

 

            JOS JOSKUS VOI OLLA KAPPALE KAUNIS NIIN TÄMÄ ON

Onni Vähäaho, Nivalassa 10.1.2021

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

RAJOJEN HUOMAAMINEN

             PROLOGI

             Matti ja Teppo laulaa: "Et voi tulla rajan taa". Niin, en tiedä voitko tulla, mutta itse olen onnistunut mielestäni menemään rajan taa. Onneksi näen tien myös takaisin. 


             Toisena hypoteesina voisi olla tämä Kummelin kyylä-video: "ihmisen on hyvä tietää ylärajansa". Olen samaa mieltä, sillä sillä tavoin voi paremmin ymmärtää mihin yrittää mennä ja millä tavoin.

            RAJAT 

              Rajojen etsimistä, sitäkin elämä on ja etenkin urheilua harrastavalla. Olen luullakseni ylittänyt tämän hetken määrän sietorajan. Menneenä vuonna kertyi 738 tuntia harjoittelua. Se on tämän hetken arvioni mukaan minulle liikaa. Ainakin nykyisessä elämäntilanteessa ja kaikessa mitä elämääni juoksun lisäksi liittyy.

            Esimerkiksi Nipon asiat, pep-tapahtuma, vaellusreitin asiat, vaellusreitin blogi ja tämä oma blogini- luetelleksani toisen luokan ajan lohkaisijoita. Olen myös perheellinen ja tarvitsisin aikaa myös itse - aikaa vain olla, harjoittelun ja kaiken muun ulkopuolella. Nämä elämän ydinasiat on tietysti prioriteettilistalla kaiken edellä. Harjoittelu on jossain toisen luokan kärkipäässä, jonne voi lisätä vielä tuossa edellä luetellun jatkoksi mm. penkkiurheilun. Minussa asuu sisällä pieni pala setä-Kauko vainaata. Tykkään siis myös taputtaa, kun muut urheilee.

            Olen tässä viime viikkoina huomannut, etten ole ehtinyt tarpeeksi pysähtyä. Yritän nyt korjata tilannetta. Myös lihaksisto ilmoittaa, että vähempi voisi olla parempi. Ei ole mitään vaivoja, mutta elastisempi lihas ottaisi paremmin treeniä vastaan kuin alati juminen. "Jumi on voimaa", oli enempi 80-90-luvun juttuja, ei tätä päivää.

            Kroppa ja pää on hieman stressissä. Uni on ollut liian epätasaista. Välillä nukun erittäin hyvin, välillä tosi lyhyesti. Syvän unenmäärä on suhteessa korkea, joten vielä on eväitä (toivoa). Ehkä hoksasin nämä merkit ajoissa. Myös painon tippuminen pysähtyi, kun homma sakkasi. Sekin oli merkki. Yritänpä nyt hieman vähentää ja ehtiä levähtää. 139 jaksoa sisältävä MacGyver -tuotanto on katselun alla. Kymmenen ekaa jaksoa katsottu. Ajatuksia siis välillä vähän muualle. 

            Edellä mainitun muutoksen on tarkoitus lähteä nimenomaan löysän ajan ja unen määrän kautta. Nyt sain nukuttua nettoaikana (vähennetty hereillä oloaika) yli seitsemän tuntia, josta peräti yli kolme tuntia syvää unta. Olo onkin heti paljon virkeämpi.

            Tämän kirjoituksen viesti lukijoille on, että muistakaa kuunnella kehon ja mielen viestejä, sekä olla rehellisiä niille. Etenkin ultrajuoksijoiden voi olla usein vaikea erottaa terve ja ei niin terve puskeminen. Ultrajuoksussa rajoja pitää siirtää päästäkseen yhä pidemmälle, yhä nopeammin, mutta silläkin on rajansa, kuten kaikella elämässä. 
 
Onni Vähäaho, Nivalassa loppiaisena 2021 

perjantai 1. tammikuuta 2021

VUOSI 2020 - 738 TUNTIA HARJOITTELUA

             Jälleen on yksi vuosi takana. Kuten monesti aikaisemminkin - hyvin vaihteleva sellainen, jossa tiesi elänneensä. Vuodessa asiat muuttuvatkin aina aika paljon. Vuosi sitten olin aloittamassa tätä vuotta "ulkoilu" ajatuksella, vailla mitään isompaa tavoitetta. No, koronavuosi ei paljon olisi muutenkaan antanut kilpailla. Super PEP 2020 tapahtumassa ja sen loppujen järjestelyjen aikana kuitenkin sisällä puhkesi uusi kipinä tavoitteelliseen harjoitteluun. Käsittelin asiaa elokuusta lokakuuhun ja marraskuun 1.päivästä alkaen aloitin matkan kohti ensi vuoden tavoitteita. 

            2020 vuodelle olin näköjään laittanut kahdeksan tavoitetta. Niistä harjoittelumäärä tavoite (600h) meni rikki reilusti. 738h33min tuli harjoittelua, se on enempi kuin koskaan aiemmin ja vasta toista kertaa yli 700 tunnin (v.2019 edellinen) ylipäänsä. Tuskin se enää tuosta paljoa voi kasvaa, mutta vähetä kylläkin. Toinen täyttynyt tavoite oli juosta matolla vertikaalitonni (15% kulmalla) alle tuntiin. Se meni ihan reilustikin ajalla 57:17min. Sen sijaan loput kuusi tavoitetta jäi saavuttamatta. 

            100 000 vertikaalinousumetrin raja jäi noin viiden tonnin päähän. Ehkä ensi vuonna. PEP 57km reitti oli tarkoitus kokeilla juosta alle 6h20min. Tuo jäi oikeastaan kokonaan yrittämättä, enkä aivan siinä kunnnossa tainut kesällä ollakaan. Samoin 200km vuorokausi juoksu ja Iisalmi-Nivala (128km) -juoksu 14 tuntiin. Panttejen keräämisen into lopahti koronan myötä. Pelkäsin kerääväni pöpöjä niiden kautta.  NUTS karhunkierrosta ei edes pidetty, joten sitäkään tavoitetta en päässyt edes yrittämään. 

 

            VUODEN 2020 TREENI SALDOT

                                      JOULUKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit             64,5h                   738,5h
Juoksu                    437,5km              4882,2km
Hiihto                     105,9km                382,6km
Lumikenkäily            18,7km                  27,7km
Kävely                       16,3km                356,1km
Pyöräily                       0,0km              1852,7km

Nousumetrit              5 452m                95
085m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)


            PAINON TIPUTUS

            Painon tiputus on jatkunut hieman verkkaisesti, johtuen osin joulukuun "pakollisista" kohteliaisuuksista, kuten ristiäiset ja joulupöydät. Vuoden alussa ruuvia voinee taas hieman kiristää silläkin puolella, vaikka ei tässä kiirettä ole, kunhan paino ei ainakaan nouse ja aina parin kolmen kuukauden mittapuulla alaspäin olisi koko ajan menossa. Vuodessa semmoisen viiden kilon hallittu tiputus hiljoskellen lienee muutenkin kestävin ratkaisu.



PAINON TIPUTUS SEURANTA
















jakson









alin 





PVM
paino
paino
lantio
maha
vyötärö











1.11.2020
85,3
85,3
97
97
88
17.11.2020
84,8
84,6
96
96
87
1.12.2020
84,8
83,3
95
97
87
15.12.2020
84,8
83,1
93
95
87
1.1.2021
84,6
83,5
94
96
87


            Vuoden 2021 tavoitteet voisin julkaista tuossa vuoden ensimmäisen kahden viikon aikana omana kirjoituksena. Annetaan tämän nyt olla vuoden 2020 lopputilanne päivityksen. 


            Vuotta 2020 voi kuvata alla olevan biisin nimen mukaisesti; 

                                                "surullista, mutta totta".

                    Sad But True, Metallica

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.1.2021

perjantai 25. joulukuuta 2020

102 - JOULUPÄIVÄ

             Hyvää joulun jatkoa! 

            Joku voi otsaketta kummastella, eikä se ihme olekaan. Otappa noista selvää suorilta. Eli tänään oli/on joulupäivä. Aaton rauhoittumisen jälkeen oli kiva päästä poikien kanssa juoksemaan Pyssymäeltä iso-sydänmaanreitin etulenkki. Noin 26 kilometrin lumilenkki.. tai tuosta lumista, koskematonta polkua tieosuudet miinustettuna noin 12-13 kilometriä. Kyseessä oli 102 kerta etulenkillä. Eli otsikko aukaistu, joten voimme mennä sisältöön.

            Joskus tekee hyvää ängetä itsensä pois omalta mukavuusalueelta. Meitä oli alunperin lähdössä kahdeksan karpaasia kiertämään etulenkkiä. Kolme jäi eri syistä pois, joten meitä lähti lopulta viisi matkaan. Tarpeeksi väljällä tasokategorialla oltiin kahdessa eri korissa. Minä, Pekka ja Jussi oltiin tarpeeksi lähellä toisiamme tasollisesti - ja sen huomasi perusjolkottelussa - vauhdit osui yksiin. Sen sijaan Mika ja Tuomas vetivät pari napsua kovempi tasoisina meitä pitkin korvia vauhdillisesti. Aina, kun jompi kumpi herroista veti, oli siinä ja tässä näkyikö ukkoja edes näköetäisyydellä. On se kaunista katsoa, kun tasokkaat kaverit vetää. On se helponnäköistä. 

            Mentiin siten, että eka juostiin alun tieosuus (vajaa 3km) ja hieman polkua alkuun, eli 20 minuuttia ennen ekaa kävelypätkää. Sen jälkeen vaihdettiin vetäjää 10 minuutin välein. Jo alun helpollakin polku-osuudella tuntui, että mono piti pitää syöntiasennossa, jos meinasi pysyä letkassa. Tuomas veti alun. 34 minuutin kympin mies. Ei se ihme, jos pitää letkan perällä hieman keskittyä.  

            Pekkakin veti eka veto vuorolla ihan miehekästä vauhtia, mutta selvästi helpommin mukana pysyvää. Jussi otti iisimmin ja oma syke pääsi rauhoittumaan. Sitten sain itse vetää, mutta jostain syystä juoksin ehkä liiankin imevästi, enkä aivan sitä hiljasinta. Siitä sitten jatkoi Mika ja vauhti nousi heti pari napsua. Sanoinkin, jossain vaiheessa, että tuli hiljaista kuin kirkossa, kun Tuomas tai Mika veti. Siinä juostiin! 

            Välillä joku näytti menevän nurin, mutta enempiä ähkimättä näkyivät nousevan ylös. Tosin Jussi veti pari kertaa johonkin rakoon jalkansa, mutta onneksi kukaan ei loukannut itseään pahemmin. Alusta oli kuitenkin petollinen. Muutamasta sentistä reiluun kymmeneen senttiin koskematonta lunta. Lumen alla saattoi olla oksa, kivi, kuoppa, maakolo tai jotain muuta - koskaan et voinut tietää - piti vain reagoida.  

            Lahnajärventie-osuudella pojat hölkötteli kevyesti liki viiden minsan kilsavauhtia. Se oli oikeastaan sopivaa, sillä siinä pääsi askel hieman väljemmin pyörimään metsäisen jännittämisen jälkeen, ja ennen sinne uudelleen suuntaamista. Pelastuspiste kasilta lähdettiin leipomaan märkää ränniä kohti koppelokangasta. Jussi manasi tämän välin aika painokelvottomaksi (hah,hah...). Pian otettiinkin vedenheittotauko ja kuvat. 

            Taas Mika ja Tuomas juoksivat näkymättömiin. Siis kyllä mekin juostiin, mutta... On ne kovia. Mika on kyllä kova poluilla nykyään. Puolitoista kuukautta leikkauksesta ja nyt jo tuollainen meno päällä. Tuomas on tiellä selvästi Mikaa vauhdikkaampi, mutta polulla näytti, että puntit ovat melko lähellä? Ois kiva nähdä Tuomas ja Mika pep57km kisassa. Mikahan veti elokuussa alle kuuden tunnin. Siihen saa juosta Tuomaskin. Luulen, että Tuomas voittaisi, mutta juosta saisi. 

            Hyvää kyytiä tultiin kohti perhereittiä. Pekka oli vetovuorossa perhereitille tullessa. Veti vielä kunnon mulaukset ojanvarressa, mutta suuvehnäsellä nousi ylös. Olinkin ainoa, joka ei kaatunut kertaakaan. Rasti seinään. Tuo ei toistu. Koitin viimeisellä vetopätkällä vähän nostaa verenkiertoa ja kaatumisriskiä vauhdinnoston myötä, mutta pysyin pystyssä. Pojat jätti kohteliaasti hajurakoa vauhdinnostossani ja saivat näyttämään vetoni hyvältä. Kohteliaita miehiä. 

            Lopulta tultiin vinnurvajärvenpäähän. Mika veti, Tuomas vanavedessä ja me muut kauempana. Lyönti näkyi olevan päällä. Kevyet jalat on iloisennäköiset touhussaan. Sitten tultiin tielle. Oli kiva juosta taas väljemmästi. Puheensorina jatkui. Kolmen tunnin lenkki sujui hyvin jutustellessa. Sen verran kaikilla - jopa minulla - oli varaa. Lopussa pojat innostui ottamaan vauhdinnostokilsan. Näkyi Jussikin painaneen sen selvästi alle viiden minsan. Leppälä neljän minsan paikkeille ja tuomas 3:25min/km vauhtia. Ite lopsottelin vähän taaempana, sillä olin kaksi päivää aikaisemmin juossut 12 kilometrin vauhtikestävyyslenkin. Pekalla otti polveen ja könyttiin vain nätisti perille. 

            Hieno lenkki hyvässä porukassa. Joskus tekee hyvää juosta itseään tasokkaammassa seurassa. Sitä pääsee näkemään miten kovemmat menee ja toimii. Samalla näkee mitä kroppa sanoo napsun kaksi kovemmasta menosta. Tuommonen noin kolmen tunnin etulenkin talviversion kierto lumisella polulla on ihan miehekästä settiä. Oli ilo pysyä mukana edes jotenkin. Kiitos kaverit! 

Data

            Kuva Ellulan suoralta, noin 14,5kilometrin kohdalta.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.12.2020

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

KUIN YÖ JA PÄIVÄ

             Kohdallani haasteellisinta ultrajuoksussa on olleet iltoisin alkaneet kisat. Viimeistään yöllä on homma alkanut tökkiä ja kisat on menneet persiilleen. Yö ei ole ollut ongelma, jos kisat ovat startanneet aamulla tai päivällä. Ilmeisesti kroppa ei lähde toimimaan normaalisti, jos startti on illalla. Tämän takia olen päättänyt harjoitella tätä heikkouttani. Olen vakaasti päättänyt, että se on opeteltavissa.

            Perjantai-iltana, eli toissa-iltana siis, minun oli määrä startata klo.21.00 Vinnurvasta lähtevälle 7km perhereitille ja kiertää se kymmenen kertaa. 70 kilometrin annos illalla startattuna kuulosti sopivalta ja riittävältä. Vähemmällä ei selviäisi, eikä enempää kannata, jottei harjoittelu kärsi liikaa. Ajattelin juoksevani tuon noin 120 sykkeillä, noin 8h30min - yhdeksään tuntiin. Eli 51-54min / kierros, keskimäärin. 

            Puoli kahdeksan aikoihin sattui kuitenkin sellainen asia, joka sekoitti koko meidän perheen ja olimme pois tolaltamme. Itse asiassa skippasin mielestä jo koko juoksun, enkä uskonut enää voivani juosta perjantaina alkaen, vaikka tilanne sen soisikin. Tilanne kuitenkin ratkesi - ainakin osittain - ja minulle tarjoutui mahdollisuus mennä juoksemaan. Olin vähän ristiriitaisessa olotilassa. Olin itsekin tolaltani, mutta samalla ymmärsin, etten nyt voisi auttaa asiaa enempää. Päätin lopulta lähteä kokeilemaan.

            Ystäväni Tommi Sorvoja tuli lopulta juoksemaan kanssani ja tarjoutui minua hakemaan. Lopulta vain kaksi tuntia järkyttäneen tilanteen jälkeen seisoin ystäväni kanssa Vinnurvassa, perhereitin lähtöpaikalla. 33 minuuttia yli yhdeksän käynnistimme kellot. Heti alusta asti askel oli raskas, mieli ristiriitainen ja reppukin tuntui painavan kuin synti. Olinko oikeassa paikassa? Kuuntelin, soisiko puhelin, sillä niin oli sovittu, jos tilanne eskaloituu.

            Kello näytti, että hyvin menee, mutta sisällä ei tuntunut siltä oikeastaan missään vaiheessa. Kiitos Tommin vuolaan puheen, sain muutakin ajateltavaa. Tommilla riitti juttua. Siinä, jos jossakin, on tähän juoksuun vihkiytynyt mies. Ihailen hänen paneutumistaan, ja onhan hän kehittynyt hienosti. 

            Aika aikaisessa vaiheessa nilkat alkoi kippailla. Reitillä on joitakin tosi teknisiä pätkiä jäätyneiden, epäsymmetristen muhkurapätkien vuoksi. Jutustellessa keskittyminenkään ei ollut aina ihan vaadittavalla tasolla. Suurin syy oli kuitenkin menon nihkeys, joka heijastui tietysti askelreagointiin ja kontakti nopeuteen, sekä herkyyteen. Olin kiipelissä, vaikka kello tykkäsi alati. Se taas kieli siitä, että kunto olisi kohdallaan. Paskanakin päivänä kello näyttää vähintään ok. menoa, vaikka homma kusis joka puolelta. 

            Olin hiihtänyt kahta päivää aikaisemmin 50 kilometrin lenkin ja sitä edellisenä päivänä kolme juoksu lenkkiä, jota oli edeltänyt parin tunnin lenkki edellisenä iltana. Olihan siinä kuormaa, mutta että näin huonoa. Viidennen kierroksen ekalla kilsalla taitoin vasemman nilkan toisen kerran, nyt pahemmasti. Kilsa meni kipeää tehden. Oikean nilka olin taittanut jo neljä kertaa, eikä sillä kärsinyt nojata enää ollenkaan ulkosyrjälle. Askeleesta katosi noiden vuoksi kokonaan tuonne reitille vaadittava tansahtavuus. Muuten jää sinne pottupeltoon tai paikoillensa jauhaan. 

            Viidennen kierroksen neljännellä kilometrillä tuli nilkojen puolesta sinetti. Taitoin vasemman taas. Nyt juoksu meni jo tosi hankalaksi ja nilkat tuntui muljuvan alati alla. Kilometriä myöhemmin Vinunurvaoja ylös-alas ojanlaitaa mennessä alas mentäessä nilkat petti alta ja lensin hyvällä vauhdilla suoraan puuhun päin. Lensin maahan ja aika moneen paikkaan sattui. Mihinkään ei liian paljoa, mutta jouduin kuitenkin nilkuttaan lopun vajaan kolme kilometriä autolle. 35,1km, 4h18min, keskisyke 116. 

            Olin kotona lauantaina aamuyöstä noin kahden aikaan. Kävely oli hankalaa, sillä nilkoilla ei kärsinyt kunnolla varata ja vasemman jalan jalkapohjan alla tuntui olevan kuin rautaputki. Jalat oli todella kokeneet kovia. Siis perhereitillä! Koko kierrosta kiertäessään sitä aina odottaa milloin pääsee perhereitille, jolloin sitä on jo melkein kuin maalissa. Nyt olin koko ajan perhereitillä ja olisin kyllä halunut päästä välillä sieltä ulos (hah,hah..). Kiitos Tommille hyvästä seurasta, autokyydistä ja juoksufilosofioiden jakamisesta!

            Heräsin lauantaina puolenpäivän aikaan. Hmm... Nilkat antaa kävellä. Hyvä. Jaloissa tuntuu vielä vähän. Ok, niin yleensäkin, mutta ei mitään ankkakävelyä. Tiesin jo herätessäni, että tarvittaessa pystyisin juoksemaan lauantaina uudestaan. Päivä kertoisi mitä niillä voisi tehdä. Joskus iltapäivällä neljän aikaan tein päätöksen lähteä takaisin rikospaikalle katsomaan a) kestääkö nilkat, b) mitä olin oppinut möykkyreitistä, c) olinko missä kestävyyskunnossa. 

            Kävin kuuden kieppeillä saunassa. Olo oli hieman rasittunut, mutta sellainen kovan viikon perusmoodi tuntuma muutoin. Aloin saunan jälkeen pakkaan jälleen kamoja. Nyt tiesin eilisen jälkeen paremmin mitä tarvin ja mitä en. Ajattelin lähteä ns. "avoimeen yöhön", tuntemusten mukaan vailla mitään erityistä tavoitetta. Jalat ja kroppa kertoisi matkan aikana minkä verran siellä ollaan. 

            20 vaille kahdeksan käynnistin kellon ja lähdin liikkeelle. Olo oli edellistä päivää kevyempi, eikä  vähiten ajatusten osalta, sillä edellisillan tilanne oli rauennut parempaan päin ja sekin piristi mieltä. Fiilis oli jopa hyvä. Kulku oli helppoa ja vaivatonta. Pienimpäänkin nilkan kippaus yritykseen refleksit pelasi normaalisti, eikä nilkat ehtineet kipata ollenkaan. Kaiken aikaa menin vähän edellistä iltaa nopeammin, vaikka tuntuma oli jopa kevyempi. Syke oli muutaman pykälän korkeampi, joka johtui edellisen päivän rasituksesta. Pitää erottaa tuntemus ja suhteuttaa rasitukseen. 

            Kolmannen kierroksen lopulla päätin, että juoksen viisi kierrosta, ettei mene suorittamiseksi. Viisi kierrosta antaa hyvän vertailun edelliseen iltaan ja riittää itselle todistamaan, että tämä sujuu, kun on pää mukaan lukien kaikki mukana. Kymmenen kierrosta olisi turhaa elvistelyä, suorittamista ja muille näyttämistä, eikä palvelisi harjoittelua. Ei tässä mitään show-juoksijoita olla. Selvitetään ja kehitetään heikkouksia ja katsotaan kisoissa mihin se riittää vuonna 2021. 

            Nyt tuntui, ettei iltastartista ollut mitään haittaa. En muista milloin olisi iltastartissa tuntunut näin hyvältä. Toivottavasti tämä trendi säilyy. Alusta oli edelleen konstikas, mutta nyt oli keskittyminen riittävää. Neljä kierrosta olin kiertänyt jo noin 10 minuuttia nopeammin kuin edellisenä iltana ja viimeisen kierroksen kiersin 13 minuuttia nopeammin kuin edellisenä päivänä. Koko hommaan  (35,1km) meni nyt vain 3h55min, eli 23 minuuttia vähemmän kuin edellisenä päivänä. Lopussa piti vähän himmatakin, kun syke alkoi nousta viikon paljon rasituksen myötä. Keskisyke silti kohtuullinen 124.  

            Kirjoitin tämän siksi, että tämä auttanee käsittämään miten paljon ultrajuoksu on kiinni päivästä ja siitä miten saa ajatuksen mukaan. Tottakai se kunto on tärkein, mutta se ei yksin riitä.


TAMMIKUUSSA? JOKU PERJANTAI KLO.19 


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.12.2020

torstai 10. joulukuuta 2020

ELÄTKÖ HUOMISTA?

                  Elämme aikoja, jolloin pieru on märkää ja yskä kuivaa. Voi olla toisinkin päin, mutta tulos voi olla sama – nokka molempiin sieraimiin. Jo yhdeksän kuukautta jatkuneen tehostetun käsienpesun voisi luulla nostaneen käsirasvojen ja voiteiden myyntiä. Tämä vei siihen totuuteen, että osa on tästäkin hyötynyt, vaikka alakuloakin se on aiheuttanut. Yleisesti ottaen henkilökohtainen kuva on kuitenkin ilahtunut siitä, miten useat ovat onnistuneet uusiutumaan tässä uudessa maailmassa. Monet yrittäjät ovat innovoineet, jos minkälaista tapaa pärjätä. Iso hatunnosto heille!

                  Mitä pidemmästi sitä elää, sitä enemmän sitä miettii koko elämän jujua. Pitää yrittää elää, että on voinut sanoa eläneensä. Missä siitä voi kertoa elämänsä jälkeen? Äskettäin jalkapallosuuruus Diego Armando Maradona kuoli. Toinen laji suuruus, Pelé, muisteli kauniisti Maradonasta ja aikoi pelata hänen kanssaan sitten taivaan pelikentillä. Tämä kiinnostaa, sillä kukaan ei ole vielä tuonut konkretiaa tämänkaltaisista jälkipeleistä tai elämästä. Onko heittää linkkiä? Katson mielelläni.

                  Onko sitten sama elää niin kuin lystää? No on ja ei. Jokaisesta jää myös historia, kuva ja perintö jälkeläisille, enkä nyt tarkoita rahaa vaan sitä todellista muistoa, millainen kukin oli. Sen ainakin haluaisi itse jäävän plussan puolelle ja mielellään vielä puhuttelevaksi. Sen sijaan en usko, että tiedän elämäni jälkeen, olenko tästä kaikesta nauttinut tarpeeksi/oikein jälkeenpäin.  

                  Elätkö huomista, tulin kysyneeksi otsikossa. Tuskin kukaan sitä pystyy täysin välttämään. Huomenna sitä ja ens viikolla tota – onhan monella jopa tavoitteita ensi vuodellekin. Lapanen on pystyssä täälläkin. Yhä enemmän kannattaisi kuitenkin keskittyä hetkeen, siihen, mitä sinulla on juuri nyt edessäsi. Tänään pidin vapaapäivää harjoittelusta ja ajatus alkoi kulkea. Alkoi kirjoituttamaan ja ilman sen isompaa ideaa istun nyt läppäri sylissä. Toivottavasti jonkun iloksi. Ainakin itseni. 

Olen elänyt tänään tässä päivässä ja liki tässä hetkessä. Harrastan muutenkin nykyisellään paljon sitä, että menen nukkumaan sitten kun silmät menevät kiinni ja herään sitten, kun ne aukeavat. Suosittelen. Ilman ohjelmaa, ilman herätyksiä, ilman aikatauluja. Kyllä latautuu. Tuollaiset päivät antavat hetkessä elämisen ihanuutta maailmassamme, jossa emme oikeastaan taida voida elää ilman huomista valmiiksi elääksemme.   

Olen nyt lomalla. Myönnän piirtäneeni tämän viikon pitkälti valmiiksi. En ole kuitenkaan kokonaan elänyt tätä viikkoa vaan otin ikään kuin suunnan tälle. Maanantaina lopetin yövuorot ja heräsin iltapäivällä joskus kolmen aikaan. Kävin vielä maanantai iltana juoksemassa kevyesti 21,2 kilometriä.

Tiistaina juoksin aamulla kilsan vetoja 90 sekunnin palautuksilla viisi kappaletta. Kankeaa, ei ollut ideaalia. Muutoin olisinkin juossut kymmenen vetoa. Tiesin noiden kuitenkin herättävän päivään ja jatkoin iltapäivällä vauhdinpitoa talviperhereitillä kymmenen kilometrin edestä. Vielä illalla kävin kahdeksan ja puoli kilometriä palauttelemassa. Kolme lenkkiä tiistaina, 31,1km yhteensä tuolle päivää. Edellisenä iltana siis 21,2km alle.

Keskiviikkona hiihdin aamulla rauhallisesti 50 kilometriä perinteistä. Siksi rauhallisesti, että se otti aikaakin kolme tuntia ja 42 minuuttia. Jos jotain kiinnostaa niin 67% teholla maksimista. Moni pääsee siihen oikein reippaalla kävelyllä. 115 oli keskisyke. Illalla kävin vielä rauhallisesti seitsemän kilometriä poluilla. Suo möykyt ja epätasaiset jääpatjat olivat pimeässä lampun valossa hieman konstikkaita. Kaaduin yhdesti.

                  Tänään pidin lepopäivän. Kävin pojan kanssa paistaan laavulla makkarat. Fyysinen ja psyykkinen puoli pääsivät lepäämään. Tämä oli erittäin tarkasti mietitty päivä, siis lepopäivä. Tämä ohjaa minua seuraavaa askelta varten. Palataan asiaan.

 

                  ”Niin kauan kuin on jatkuvasti pyykkiä kuivumassa, on sinulla elämää edessäsi. Niin kauan kuin saat täyttää reppuasi, on sinulla päämääräsi. Niin kauan kuin kaadut, olet joutunut juoksemaan kaatuaksesi”.

- Onni Vähäaho 

 

 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 10.12.2020

 

tiistai 1. joulukuuta 2020

MARRASKUU 2020

             Marraskuu 2020 on ollut alku uuden. Ehkä enempi kuitenkin orientoitumista, uuden opettelua kuin suoraa toimintaa. Toki treenit on sujuneet yläkanttiin, mitä tässä vaiheessa ajattelin. Marraskuun olisi voinut ottaa kevyemminkin. Lihaksissa näkyy, ettei ne ole kestäneet aivan tarjottua. Menneen ja tulevan kauden väliin olisi ollut hyvä pitää vielä selvempi kevyt jakso. Tosin hiljattain jäätyneiden teiden vuoksi on jalkojen lihaksilla paljon taas uutta ihmeteltävää - suttaavia askelia, nastakenkien armottumuutta, sekä hiihtolihasten uudelleen herättelyä. Mutta eiköhän nuo lihakset ja jänteet tästä hiljalleen opi talven vaateisiin. 

             Kun vuotta on jäljellä vielä yksi pitkä kuukausi on treenitunteja jo nyt takana 674. Olen menossa toista kertaa perätysten yli 700 tunnin harjoitusvuoteen. Ehkä tulevina vuosina määrä voi laskea laadun muuttuessa. Katsotaan. En tykkää tarkkaan laskea tulevaa. Menen aina sen hetkisen tarpeen mukaan. Taustalla kuitenkin iso sapluuna, johon on tarkoitus hypätä, kun tässä pääsen kunnolla alkuun. 

            Painon tiputusta on nyt kuukausi takana. Alla taulukko edistymisestä. Kuten vaimoni sanoi, hyvähän se on, että joku arvo menee aina edes johonkin suuntaan. No, tulosta tulee hiljalleen. Olen kestävyysurheilija ja jaksan odottaa. Uskon edelleen tähän systeemiini ja sehän riittää.  




PAINON TIPUTUS SEURANTA
















jakson









alin 





PVM
paino
paino
lantio
maha
vyötärö











1.11.2020
85,3
85,3
97
97
88
17.11.2020
84,8
84,6
96
96
87
1.12.2020
84,8
83,3
95
97
87


            Taulukossa joulukuun ensimmäisen päivän paino oli siksi noinkin korkea, kun tuli juhlittua vaimon pyöreitä syömällä ja juomalla. Vieläkin on kropassa nestettä ja aineenvaihdunnan hitautta sen jäljiltä. Joulukuun puolivälin painokontrollissa 14.päivä olen toivottavasti ainakin 83-alkuisessa painossa. Eikä haittaa vaikka jakson alin aamupaino noteeraus olisi 82-alkuinen.


MARRASKUUN SUMMAUS ALLA


                                       MARRASKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit                 51h                     674h
Juoksu                    346,7km              4444,7km
Hiihto                       79,4km                276,7km
Lumikenkäily              0,0km                    9,0km
Kävely                       36,7km                339,8km
Pyöräily                     15,0km              1852,7km

Nousumetrit              7 366m                89
633m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.12.2020

torstai 26. marraskuuta 2020

TALVEN KUTSU

            En yleensä julkaise blogissa Nivala-lehteen kirjoittamiani kolumneja. Nyt kuitenkin sain pyyntöjä, jotta julkaisisin tämän viikon torstain Nivala-lehden kolumnini myös tässä omassa blogissani. Ajoitan tämän blogin ilmestyväksi torstai-aamuna kello viisi. Näin ollen lehden tilaajat eivät pahastu, jos kirjoitus on jo täällä ennen postilaatikkolehteä. Juttuhan on ollut luettavissa jo viime lauantaista asti Nivala-lehden digiversiossa, josta sen tilaajat ovat voineet lukea. Monet ovat varmaan huomanneetkin minun olevan yksi neljästä vakikolumnistista. On ollut kiva kirjoittaa. Alla siis normaalia enemmän pyydetty kirjoitukseni.

 

TALVEN KUTSU

            Marraskuu. Takana repaleinen lokakuu. Ei kasvanut mandoliinipuu tänäkään vuonna. Eikä etenkään tänä vuonna. Taisin vetää höplästä? Tuliko mielikuva metsälammesta, johon on unohtunut orpo joutsen, jonka olisi ehkä pitänyt lopettaa ajattelu jo syyskuun alkupäivinä, kun puoliso paloi voimalinjan piuhoissa? Mikä saa tuon kansallistunnus lintumme odottamaan, että ahteri todella jäätyy ennen kuin on aika lopullisesti nousta? Mitä tässä avauksessani haetaan? Ota mielen vene ja souda mukana.

 

            Usva laskeutuu maan pintaa kohden, mutta aivan ei sen syli yllä maahan saakka. Horisontin alapuolelta nousee valon kajo. Tunnelma on pysähdyttävä ja hämyinen. Mies ähisee ja sylkäisee kosteaa metsää päin. Puhaltaa vielä kerran ja imaisee vettä liivistä. Vesi on ilmeisen kylmää, sillä kulkijan silmät muistuttavat muutaman rutistuksen liikaa nähneen pehmonallen isoja silmiä, joissa ei ole varsinaisesti katsetta. Kulkijan katseesta taas voisi päätellä marras-joulukuun vaihteessa alkaneen jonkun uuden.

 

            Sammakko voimistelee jähmeästi vinnurvajärvenpään kohmeisilla pitkoksilla. boheemin näköistä, kuinka se katsoo ylväin, kaikki tietävin silmin yllänsä olevaa, osin jäätynyttä kastetta ruohonkorressa. Haparoivalla hypyllä se hyppää lopulta heinikkoon ja kulkija onnistuu unohtamaan koko asian.

 

            Kulkijan juoksuliiviin sujautettu mandariini on jäähileinen. Keho hohkaa lämpöä ja kontrasti löytyy. Mieli käy edellisessä kesässä, mutta vain ohi kiitävän hetken. Toisesta taskusta löytyy pussi, johon laittaa mandariinin kuoret. Pussin vieressä hieman kohmeinen energiageeli. Sekin menee alas samaa suon laitaa kulkiessa.

            Kulkija vaihtaa pienen kävelypätkän jälkeen käyntilajin takaisin juoksun puolelle. Sulanut jäähile valuu puseron sisällä kohti... kettu! Repolainen juoksee juurikaan katsomatta polun ylitse ennen kuin kulkija edes ehtii ajatella sen kummempaa. Punainen karpalo nuoppuu varressaan. Mielikuvitus estää sen nokkimisen. Ehkä se on noiden marjojen aina kevääseen asti kantava pelastus?

 

            Lopulta metsä hiljentyy. Kulkijan suohon jättämää painautumaa käy susikin illan korvalla haistamassa. Ehkä susi muistaa kesäisen kohtaamisen kulkijan kanssa ja laittaa saman tein käynti vaihteensa päälle, katsahtaen vielä kerran oikealle puolen jäävälle lammelle päin. Hämärtyy, lopulta aurinko antaa myöden. Vain noustakseen taas uudestaan täyteen loistoon. Pimeä, jähmeäaika antaa mahdollisuuden rauhoittumiseen. Silmät sulkiessasi voit nähdä, vaikka sen mandoliinipuun ja lammen joutsenilla tai tyhjänä niistä.

 

Onni Vähäaho, Nivalassa joskus marraskuussa 2020