maanantai 17. syyskuuta 2018

PUF2018 - SUOMEN PISIN (171km) POLKUJUOKSU

PUF2018 - SUOMEN PISIN (171km) POLKUJUOKSU    

LIVE väliaika ja tulosseuranta: TÄSSÄ

  
GPS pallukka-LIVE -seuranta: TÄSSÄ

  
Kisa alkaa La klo.9.00. Maximi aikaraja 36h.

Tervetuloa seuraamaan joko paikan päälle mystistä touhua tai kattavasta liveseurannasta.

lauantai 15. syyskuuta 2018

KETTINKI NITISEE LIITOKSISSAAN - TJ 6 PUF

            Selvisin. Kello on yli yhdeksän illalla. Hieman väsyttääkin, joten taisin päästä tavoitteeseeni - olla juoksematta aamulenkin jälkeen. Kevennys kohti pufia tuntuu vaikealta. Voi kuulostaa hullulta, mutta se on positiivista. Olen latautunut vaivihkaa. Ohjelma on sisään ajettu. Olen valmis. 171 kilometriä Iso-Sydänmaan reittiä.

              Kävin aamulla juoksemassa reilut 13km. Tein ns. huoltavan lenkin eli pakotin itseni epänormaalin hitaaseen vauhtiin. Välillä oli helpompi kävellä kuin juosta. Himpun alle 7min kilsavauhti on jotain kävelyn ja hölkän sekoitusta? Runwalkia? Eikai moonwalkia kuitenkaan? Tuo vauhti on minulle hieman liian hiljaista - aluksi. Liike on niin suppeaa, että energian säästämisen sijaan jalat jäykistyy. Minulle parasta säästävää etenemistä on löysä hölkkä ja säännöllisin välein kävely/juonti/syönti pätkä.

              Pitkät kisat on minun juttu. Minulla ei ole vauhtia, mutta toivon, että kestävyyteni riittäisi. Sillä jos ei ole vauhtia eikä kestävyyttä, ei ole oikein mitään ultrapolkujuoksussa. Uskon jälleen olevani valmis pääsemään maaliin puf 171km kisassa. Niin uskoin viime vuonnakin. Uskon olevani jälleen edellistä vuotta valmiimpi. Niin uskoin viime vuonnakin. Maaliin pääsy olisi hieno asia. Silti se on kaikkea muuta kuin SE juttu.

                SE juttu on kaiken kokeminen. Lähdön hetki on erikoisen tuntuinen. Miten voi hieman jännittääkin, kun edessä on löysää hölkkää ja luonnosta nauttimista. Mitä pidemmälle suoritus etenee, sitä kauemmas todellisuus karkaa. Sitä väistämättä uppoutuu omiin ajatuksiin ja hoitaa samalla suunnitelmaansa. Tunnit kuluvat, aurinko nousee ja laskee - tulee pimeäkin. Ajantaju katoaa. Tulee hauskoja oivalluksia monista asioista, kellosta, ajasta, kuluneesta matkasta ja ympäröivästä luonnosta. Kokemus on aivan ainutlaatuinen, eikä vastaavaa voi saada tuskin murto-osaakaan tietapahtumista. SE on se juttu.

                 Huomenna juoksen löysää hölkkää ehkä noin 20km. Ensi viikko onkin sitten lukitumpaa. Maanantaina 11km, tiistaina 16km, keskiviikkona lepo, torstaina 6km, perjantaina lepo. La-su löysää hölkkää 171km 😎

                 Turhat turinat pois. Uutisten kautta kisaa kohden.



Onni Vähäaho, Nivalassa 15.9.2018

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

PUF2018 - SUOMEN PISIN POLKUJUOKSU - LÄHTÖLISTA

                  Lue esitarina TÄÄLTÄ.

PUF 2018 - LÄHTÖLISTA

22-23.9.2018

Pasi Koskinen, 54, Nellimin Pyry 

 Tausta: Suomen halkijuoksu. 6vrk 554km v.2018. PUF2017 2.kierrosta.


Onni Vähäaho, 44, NIPO 
Tausta: PEP57km voitto v.2017, KK83km 16:s v.2017, 6vrk juoksu 524km v.2015.


5  Veli-Matti Anttila, 40, Hitura Sky Runners 

Tausta: PUF2017 yksi kierros.


Mika Leppälä, 34, Kokkola

Tausta: PEP57km v.2017 kakkonen, KK166km 13:s v.2018 ja YPH finisher.


Janne Korpela, 35, Iso-Hunnari Trailrunners/Forssa

Tausta: Suomen halkijuoksu. KK166km 24:s v.2016 ja YPH134km finisher.


Matias Laakkonen, 35, Helsinki

Tausta: 24h juoksussa 154km tulos


Onni Vähäaho, Nivalassa 12.9.2018

tiistai 4. syyskuuta 2018

YKSI KAKSI NELJÄ

                  PUF. Suomen pisin polkujuoksu. PUF2018 tunkeutuu pään sisälle sopivasti ottaen hallinnan keskusyksiköstä. Viime vuosien pitkissä kisoissa olen päässyt mielestäni aina sopivasti sellaiseen hyvään transsiin, jossa suljen ylimääräisen pois ja nautin siitä, että kilometrit ja tunnit kuluvat. Osa niistä on onnistunut hienosti ja pari on päätynyt keskeytykseenkin. Nyt lähestyy taas se hetki, kun on aika yrittää.

                 Olen käynyt kisan kulkua läpi mielessäni. Miten hoidan minkäkin asian. Mitä laitan repun mihinkin koloon ja sopukkaan. Vaatetusta eri keleille. Pitkän kisan etenemisotteen - vauhdin ja rytmin. Olen kuin tehdaspesukone, johon voi syöttää pitkän, noin 30 tunnin pesuohjelman. Nyt ohjelma alkaa olla syötetty. Kroppa, kun tästä herkistyy niin ohjelmassa on kiva nautiskella. Tunnit ja kilometrit menevät kuin siivillä, mutta silti linkous tulee olemaan varmasti äänekäs ja työläänkin kuuloinen. Ja miksipä ei. Tavoite on kova ja sitä kautta haastava. Tuskin haluan kisan jälkeen hetkeen laskea kolmeen (kisassa juostaan KOLME kierrosta jo legendaarisen maineen saanutta PEP -reittiä).

                 PUF on kaukana formuloista. Itse asiassa liki vastakohta. Silti renkaat kuitenkin ratkaisee myös PUF:ssa. Niiden osalta käyn vielä tunnustelua. Ideaali olisi - päinvastoin kuin formuloissa - ettei renkaita tarvitsisi vaihtaa koko kisassa. Sitä säätelee tietysti ihan sääkin. Kuka kysyi varpaistani? Ehkä ne kestävät. Tämän kaliberin myllyt ovat aina haaste myös niille. Varpaat ovat yhä heikko kohtani tästä syystä. Tässä toinen teksti aiheesta.

                 Pitkät kisat ovat pitkälti jo eri asioiden tunnistamista etukäteen ja kisan aikana. Reagointi on tärkein ja rehellisyys omia tuntemuksia kohtaan. Minulta on kysytty viime viikkoina, että eikö siinä tunnu jossakin vaiheessa pahalta ja vaikealta. Olen vastanut, että ihme olisi jollei ei. Tärkeintä on Marko Forsell´in ohje/ajatus: 15 minuutin päästä tuntuu jo paremmalta. Ja näinhän se usein on. Pitkissä kisoissa pitää pystyä toimimaan. Siellä ei tuskastelu auta kovinkaan pitkälle.

                  Reilu viikko sitten alkanu vasemman lonkanseudun lihasvaiva alkaa olla pian taakse jäänyttä saaga. Ainakin siltä se on nyt muutaman päivän tuntunut. Hyviä singaaleja. Silti se muistutti löysäämään tarpeeksi. Akut pitää ladata kaikin puolin, jotta jaksaa puristaa. Fyysinen puoli ei enää paljoa ehdi muuttua suuntaansa, mutta nälkää voi vielä kasvattaa - niin ihmeelliseltä kuin se voi tuntuakin, etenkin lajin ulkopuolisten ajatuksissa.

                 Starttiin on aikaa 18 päivää. Ilmoittautuminen on auki enää viikon. Seitsemän nimeä listalla. 21 mahtuisi. Kisa on brutaali ja siksi se täyttyy varoen. Moni yllättyisi kokemuksesta, jos uskaltautuisi, sillä PUF täyttää varmasti brutaalisuudessaan monenkin sortin kokemusnälän. Viestin viejiä reitillä on käynyt. Mia Tuoriniemi, Marko Mattila, Pasi Koskinen, Tero Ruokolainen, Visa-Pekka Larivaara, Jyrki Leskelä, Mika Leppälä ja Jaakko Eskelinen - vain muutaman marinoituneen ultrapolkujuoksijan mainitakseni. Rohkaistukaa! Voin taata, että kannattaa, mikäli hakee tivolin possujunan vastakohtaa. PUF on Suomen Barkley Maraton. Kukaan ei ole vielä päässyt maaliin. Haluatko sinä tehdä historiaa?

                 Lopuksi. Julkinen onnittelu Ville Maksimaiselle, joka juoksi kaikkien aikojen nopeimman ajan ja parhmaimma sijoituksen (69:s! yli 2500 kisaan joukossa!) kenties maailman suurimmassa ja kauneimmassa polkujuoksukisassa, Ultra Trail Mont Blanc´illa (UTMB), jossa matka on noin 170km ja noin 10 000 nousumetriä. Lue Villen uskomattomasta suorituksesta tästä. Upea kirjoitus myös, josta huokuu ainakin omalle kohdalle samankaltaiset arvot. Kiitollisuus kotiin päin ja perimään. Tänään katson Villen tavoin ylöspäin. Isä täyttäisi tänään 89 vuotta. 



Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2018

tiistai 28. elokuuta 2018

VAIVAA PUKKAS

                     Katson harjoituspäiväkirjaani ties monennettako kertaa. En usko silmiäni. Aivan normaalia treeniä, jopa enemmin järkevää ja kohtuullista kuin vaivalle altistavaa. Lonkanalueen/Lonkanpään lihakset sekä reiden, että vatsanpuolella lonkanpäätä ovat arkoina tai jopa hieman jollain tavalla venähtäneet. Jonkinlainen lihassäikkäys on tapahtunut. Ilmeisesti reisilihakset ovat olleet altistavasti jumissa ja jokin nopea korjausliike/epä-edullinen liike ehkä vauhdikkaassa alamäkijuoksussa alusti vaivan.

                     Tein etenkin alaspäin juostuna aika rajun mäkireenin viime tiistaina. Tarkemmin muistellessani se oli aamupäivä, eikä lihakset olleet välttämättä aivan lämpimillään. Juoksin kyllä pari tunkkausrata kierrosta hieman normaalia keveymmin, mutta sitten juoksin jopa 3min/km -vauhtia mäkeä alas. Pyssymäen savitekomäki on lyhyt, mutta jyrkkä. Toisaalta sitä on kyllä tullut sahattua paljon ja joka kuukausi, joten syyttävällä sormella ei mäkeen päin voi viittoa.

                    Mäkireenin jälkeen pidin oikea-oppisesti pari kevyttä päivää. Ei mitään tuntemuksia mistään vaivasta. Tunsin kyllä, että tavanomaista etureisijumia tietysti oli kovasta alamäkijuoksusta, mutta ei muuten mitään ihmeempää. Niinpä viime perjantaina tein suunnitellusti aamupäivällä 16km asfalttilenkin, jossa lenkin keskellä juoksin 12km mukavaa reipasta 4:28min/km keskivauhdilla ja vain maratontehoilla. Tuon lenkin jälkeen tunsin voimakasta arkuutta juurikin kuvaamallani alueella, vasemman lonkanpään ylä -ja alapuolella.

                  Usein ns. säikähdysjumit ovat hellittäneet varovaisella, matalatehoisella hölkällä. Niinpä kävin samana iltana reilun 25km lenkin viemässä heijastinnauhoja puf-reitille. Aluksi kipu oli aivan helvetillistä - niin kuin olisi puukolla työnnetty luun alle. Kipu lievittyi kuitenkin jo ensimmäisen kilsan aikana ja loppulenkistä askel oli jopa rennon tansahtelevaa. Aika luonnollinen tulkinta ajatella tuon edistäneen jumin lähtemistä. Ei ollut siis aihetta isompaan huoleen.

                 Lauantaina kävin palauttavan. Tuntemuksia hieman, mutta seassa myös edellisen päivän yli 41km hölkkä-annoksen tuomaa normaalia harjoitusjumia. Keitossa paljon aineksia, mutta alas meni. Sunnuntaina oli sitten suunniteltu lepopäivä. Ensimmäinen lepo kahteen viikkoon. Eilen (maanantaina) juoksin vain jalkoja tähän päivään herätelläkseni 6km siivun. Hieman tuntemuksia, mutta aina vain vähemmissä määrin. Enempi sellaista lihasjäykkyyden kaltaista.

                Tänään on tiistai ja 28.elokuuta. En ole taikauskoinen, mutta 28.huhtikuuta puhkesi vastaavanlainen vaiva. 6.toukokuuta juoksin jo puolimaratonin, eikä vaiva enää heijastellut. Silloin kivut olivat 28.päivä paljon isommat kuin tänään. Mitä sitten tänään tein?

                 Ajelin aamutuimaan Pyssymäelle herroiksi autolla. Olin aamulla todennut venytysliikkeissä jalat kivuttomiksi, mutta toki jumisiksi, muttei pahasti. Rentoa hölkkää hyvänlaisilla kävelypätkillä ja ohjelmassa koko pep57km lenkin kierto. Kunto on ollut omaan tasooni nähden sen verran kivalla kantimilla, että ajattelin lenkin menevän noin seitsemään tuntiin - kenties vähän allekkin.

                 Lenkki lähti käyntiin kohtuullisesti. Hieman aamujäykkyyttä jaloissa, mutta muuten ei mitään. Keskityin pysymään pystyssä, sillä pienikin jäykkyys herkästi madaltaa askelta, joten polkutanssiin täytyi keskittyä hieman normaalia tarkemmin. Vauhti ei ollut hyvää, jos kohta ei aivan surkeintakaan. Aika lailla tuntemusten mukaista - aamujhäykkää. Aurinko paistoi ikävästi silmiin, eikä normaalit vahvuuksilla olevat aurinkolasit paljoa auttaneet. Oli ajoin kuin olisi huivi silmillä juossut. Pole-pole, hoin vain, kyllä sitä pystys... ja kopsista. Ehkä näin ei kävisi jos olisi fotokromaattiset aurinkolasit vahvuuksilla. Voihan vittu sanon minä, mutta eihän sitten olisi ollenkaan näitä upeita pötkötysasentoja ja geologisia aistimuksia maanpinnan äärellä, kun äyriäinen kutittaa maahan työntynyttä sierainkarvaa koko lenkin vauhtikeskarin etunumeron ollessa vielä viisi!

                  Ehkä lenkkeilen jatkossa aina vain edulliseen suuntaan auringon paistaessa tai sitten jatkan tätä älyttömän varusteltun harrastuksen varustamista vielä noilla laseilla.

                  Pelastuspiste 2:lle (hieman vajaa 12km) saavun hieman alle 70 minuutissa. Keskivauhti peruskestävyys otteella ja puolisokkona juostessa kohtuullinen 5:56min. Jos lukija on juossut isr-reitillä niin voi suhteuttaa. Ihan ok jumista menoa. Mutta askel on muuttunut jo tovi sitten inhottavan varovaiseksi. Lonkanpään lihakset alkaa jäykistyyn ja siellä täällä ns. "huonojen askelten" kohdilla tuntuu hieman kipua. Pesänevan ylityksessä keskivauhdin etunumeroksi vaihtuu kuusi ja samalla tunnen syksyn ihanat tuoksut. Iloitsen olla täällä, mutta mieltäni hieman kaihertaa tämä kohtuuton jäykkyys.

                 Ajassa 1:45h olen Pelastuspiste 3:lla. ns. PUF-huollossa numero yksi, jonne olin eilen vienyt PUF-huoltaja Gugin kyydillä täydennysjuomia. Voi herra paratkoon! En meinnanut löytää omaa kätköäni. Koomista. Sitten löydän vihdoin ja samalla jo 17:s kilsakin tärähtää valmiiksi pulloja etsiessäni. Hieman extrakiemuroita paikallaan ollesssa. Täytän liivin ja haluan vielä leikkiä huollossa lisää; niinpä teen vielä kyykky geo-kätkön, jota en suunnittelekaan etsiväni, ja toivottavasti en koskaan sitä löydäkkään. Kaiken kaikkiaan kässehdin paikallani retkimääreet täyttävän kuuden minuutin ajan. Jos jotain kiinnostaa niin kellossa keskivauhti 6:31, kun nostan housut ylös ja suuntaan reitille. Kukaanhan ei polulle pasko, paitsi metsän eläimet.

                 Jatkan matkaa. Kaiken aikaa juoksu supistuu ja supistuu. Vauhti laskee ja tunnen itseni kaiken aikaa vanhemmaksi, sillä aistin, ettei tämä ole hyvä suunta. Liike on kuitenkin jatkuvaa ja tasaista. Mummut ja papatkin karkaa, kun tarpeeksi pitkäksi aikaa käntää selän. Pienellä Suojärvellä täyttyy 21km ja minä nappaan kuvan. Olenhan retkellä!
                 Matka jatkuu ja näennäisesti kilsa-ajat on ihan ok. mutta entinen tasoni ei ole nykyinen tasoni ja huomaan kyllä miten askel on mennyt vaikeaksi. Jos olisi lonkassa saranat, ne varmaan narisisi kaiken aikaa. Syyry 26km. Melekolailla tasan 3h. Vasemman jalan nostamis liikkeet alkavat tuottaa tuskaa ja kipua. Se tietää, että vasenta jalkaa ei voi juuri nostaa. Hah, meidän reitillä. Ei hyvä. Kun toinen jalka laahaa niin sitten kaadutaankin jo, ja kun kaikki ponnistelu tuo kipua oikean lonkanpään alueelle on tie lohduton. Kipu yltyy ja yltyy, pian se tuntuu joka askeleella enemmän ja enemmän. Sitten päätän, että tämä on tässä tällä kertaa. Jossain 30km kohdalla.

                Kipu ei ollut kuitenkaan läheskään yhtä paha kuin viime perjantaina heijastinnauhoja lisätessäni 25km etulenkillä. Sen sijaan kivun suunta (paheneva) oli se mikä vaikutti, että ainoa järkevä päätös oli lopettaa harjoitus. Viimeinen erikoispitkä jäi lopulta vajaaseen 38kilometriin. Jouduin kävelemään noin 8km kipeällä jalalla, sillä liikkeellä oli oltava. Paikallaan ollessa tulee kylmä, eikä lihas ole parempi jähtyessä muutenkaan.

               Lopulta tuttu mies tulee minut pelastamaan. PEP ja PUF- raatokuski päivystää myös muina aikoina. Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivala. Vajaa viisi tuntia ja 38 kilometriä. Retki on paketissa. Lopuksi perinteinen käärmekuva. Tähän liittyy sisäpiirin huumoria kesäkuun takalenkiltä.

               Eli tällasta. Nyt vähän rauhotellaan. En jaksa uskoa, että tässä montaa päivää menee niin vaiva on pois. Yksi hyvä merkki on se, että kipu on jo nyt lieventynyt reilusti siitä, kun tulin kotiin. PUF2018 kisa on 3½ viikon päästä, joten nyt pitää jo olla malttia vaivan kanssa. Hurskasteluun ei ole varaa. Muutenkin ollaan jo niin lähellä kisaa, ettei kunnolle voi juuri mitään enää tehdä. Sen sijaan terveyttä pitää toivoa.

               Mikäli kävisi niin, että vaiva muuttuisi vammaksi, eli estäisi harjoittelua ja sitä kautta osallistumista PUF:iin niin sitten se olisi niin. Eikä siinä ihmeempää. Oikeastaan aika jännä tämä vaivan ajoitus, sillä muutama päivä sitten pohdin, josko puf2018 olisi viimeinen kisani juoksuharrastuksen puitteissa. Käyn sitä pohdintaa yhä. Kilpaileminen, kun ei itselleni ole ollut enää pitkään aikaan saavuttamista vaan kokemista. Ne pienet perhoset, jotka ilmestyvät vatsan pohjalle lähtöä ennen, vaikkei tiedä miksi ne tulee. Hauskat tilanteet kilpailuissa kilpaveljien ja siskojen kanssa. Muistot kisoista. Ne ovat varmaan ne tekijät, jotka ovat saaneet minut kilpailemaan. Väheksymättä tietysti itsensä voittamista - maaliin pääsemisen tavoittelua uljaasti juosten pitkissä kisoissa.

                Juokseminen on tuonut paljon hyvää oloa, mutta samalla se on vienyt kohtuuttoman paljon aikaa. Siinä on toinen pohdinta jota par´aikaan käyn. Yksi ajatus on vähentää juoksemista ja lisätä muuta elämää. Elämässä on niin paljon muutakin kuin juoksu. Pohdin, ettei saisi jäädä jumittaan. Ultrajuoksu on pitkälti kuin tehdastyötä, jossa laitat hihnalle uuden tavaran ja taas uuden. Tässä juokset uuden lenkin ja taas uuden. Hihnaa katsoessasi ei välttämättä huomaa mitään muutosta. Elämää voisi ajatella rikkaamminkin? Etenkin, kun on vain omaksi iloksi juokseva reilusti jo veteraani-ikäinen ja muutenkin varsin tavallisen tasoinen hölkkääjä. Miksi haaskata näin iso aika elämästä toistamalla samaa liikettä? Näitä on hyvä välillä pohtia.

                Minulla on niin paljon erilaisia inspiraatioita elämässä, etten usko kaipaavani juoksua, jos sen laitan syrjään. Voisin kuvitella olevani ennemminkin innoissani uudesta ajasta. Tykkään niin paljon elämän eri asioista. Olen jopa ihmeissäni, että olen toistanut tuota samaa liikettä 10 vuotta ja yli 37 000 kilometriä. Sen on kaltaiseltanin ON/OFF -ihmiseltä aika hyvä määrä. Ehkä muutan blogini jossain vaiheessa COSMOS LIFETIME:ksi.

                Katsotaan. Nautin siitä, kun en ole riippuvainen mistään. Joskus olen ollut mm. tupakasta. 30 norttia päivässä. Juoksu auttoi nostamaan kuntoani. Ehkä se 5-6 kilometriä kolme kertaa viikossa kuitenkin riittäisi? Tai perhereitti kerran viikossa hieman hengästyen? Mutta katsotaan nyt vielä PUF:iin päin. Siellä on taas perhosia vatsassa, jos starttiviivalle toivun tästä.


Onni Vähäaho, Nivalassa 28.8.2018

tiistai 21. elokuuta 2018

HELLE KÄRPÄSEN SILMIN

                  Helteet hyväilivät ja piinasivat pitkään, riippuen keltä kysyttiin. Osalle helteet olivat niin kovia, etteivät he enää ole vastaamassa. Tunnen olevani adonis kiven päällä, sillä selvisin helteistä ja voin nakella kirjaimia täysin mielivaltaisesti tähän vaalealle alustalle. Välillä täytyy keskittyä, jotta blogi pysyy tarpeeksi kiinnostavana. Täytyy kyetä puolustamaan haaremia kuin Patagonian merillä hylje uros. Olette kaikki minun! Ja minulla on käytössä kaikki aakkoset! Aloitetaan peijjaiset.

                  Ilmassa on odotusta. Kesken ajatuksen voimakas syystuuli lennättää muutaman risun ohitse. Ajatus sekoaa ja nainen kaivaa käsilaukustaan peilin. Hiukset ovat voimakkaassa puuskassa lennähtäneet valtoimenaan, mutta nainen hymyilee. Tuossa hymyssä on samaan aikaan huikea määrä itsevarmuutta ja kenties jotain mystistä. Oikea käsi ujuttautuu taskuun ja hän haukkaa palan omenasta, kävellen kohti auringon kajoa.

                 Toisaalla pinttyneet tennissukat lojuvat tahmaisella parkettilattialla. Sohvalla makaava mies on selvästi ohittanut lakipisteensä. Kaikesta päätellen kenties jopa luovuttanut ja aloittanut norsun matkan kohti viimeistä pysäkkiä vailla sisältöä - näin ulkoapäin katsottuna. Lapset ovat lähteneet maailmalle, mutta soittavat vain marraskuussa. Vaimon lähdöstä on jo niin kauan, ettei miesraunio sohvalla muista oliko hänen nimi Liisa vai Laura. Enemmin mies tykkäsi käydä sorsajahdissa, muttei enää. Ajokortti meni keväällä ja kaislikot eivät aja hänen luokseen. Hiljalleen oksat miehen puusta ovat vähenneet.

                  Mies hakee postin isolla muovipussilla. Edellisestä kerrasta on aikaa. Nainen kävelee omenaa haukaten ohitse. Miehen mielen valtaa valtaisa määrä energiaa. Sisälle tullessaan hän kävelee vessaan ja katsoo peiliin. Likaisin sormin hän sipoo hiuksiaan. Peilikaapista hän ottaa rutikuivan hammasharjan ja harjaa hampaansa. Elävä näky ohi kävelleestä naisesta jäi todella hyrräämään mieleen ja mies villiintyy sohvallaan. Hetken päästä on lisää tahmeaa lattialla. Mies voimaantuu ja siivoaa koko huushollin. Jatkossa hän hakee postin päivittäin ja ostaa kaupasta omenoita. Elämä on sattumaa ja ajoitusta.

                  Elämässä seuraavilla askelilla ja liikkeillä on merkitystä. Kuten myös niiden jättämisillä väliin. Jokaisella pitäisi olla viikko kivi, jonka päälle istua viikottain katsomaan kohti tyhjää lampea vartiksi ajatuksen kanssa. Onko elämä sitä mitä haluat? Jossain vaiheessa voi olla jo hieman vaikeampaa kääntää venettä, kun huomaat kulkevasi kuolon kolmiota edestakaisin. Keittiö, vessa, sohva, keittiö, vessa, sohva...

                  Aikoja sitten eräs kuolemansairas mies unelmoi vielä kerran pääsevänsä katsomaan edes autosta käsin miten hänen ajokoiransa ajaisi jänestä. Muistaakseni se toteutuikin. Joskus aikaisemmin olisi voinut koittaa vaikka toisinkin päin? Koira katsoisi, kun mies juoksee rusakkoa takaa. Olen muuten kokeillut. Kivasti siinä saa veren kiertämään ja elämisen ehdan tunteen.

                  Lopulta usein on kyse siitä mihin ainakin haluat kyetä, vaikka jossain vaiheessa olisit kyvykkäämpi tekemään jotain rajumpaakin. Eräs ultrajuoksu ystäväni totesi minulle haluavansa juoksu vuosien jälkeenkin kyetä vielä kiipeämään veneeseen omin voimin. Kuin myös kyetä mustikkametsään aidosti omin voimin. Nilkka, polvi ja lonkka. Jokainen haluaisi niiden pelaavan, eikä aina ole välttämättä mielekästä olla vain alla valojen sammuttua. Jokaisen mieli halajaa välillä kamuta päällekkin? Siihen tarvitaan toimivaa lonkkaa, eikä terveestä polvestakaan ole haittaa. Hermosäryt on jo sitten aivan oma lukunsa. Olen nähnyt, kun maksimi opiaateista huolimatta hampaat narisee suussa ja irvistys kasvoilla ei hellitä edes naurun puskiessa kivun vierestä. Näky on valitettavasti tragikoominen.

                   Halusin välillä kirjoittaa, enkä vai kertoa omasta tilanteestani. Minulla jalat ja kroppa ovat ehjät. Olen ollut onnekas. Samalla olen hyvilläni, että mieleeni tulee mitä kirjoittaa. Minun pitäisi enempi kirjoittaa ajatuksia ylös, sillä pääni jauhaa kirjoitettavaa lähes kaiken aikaa. Ongelma on, etten millään voi muistaa mitä mielessäni on ollut, kun kaiken aikaa tulee uutta. Olen joutunut paljosta luopumaan voidessani juosta niin paljon kuin olen juossut. Ja luopumisella tarkoitan nyt lähinnä muita harrastuksia, esimerkiksi juuri kirjoittamista, josta pidän.

                   Suhteeni juoksuun on jotenkin muuttunut. Olenko iän mukaan pehmentynyt? Harjoitellessani laitan enää harvoin ihtiäni ahtaalle. Liikun mukavuusalueella. Juoksen yleensä sen verran, kun tuntuu kivalta, enkä sen verran kuin on ollut tarkoitus. Toisaalta joku voi sanoa, että on silti haluttanutkin, sillä esimerkiksi heinäkuussa juoksin noin 555km. Täytyy myös muistaa mitä varten olen viimeisen vajaan vuoden harjoitellut. Olen harjoitellut päästäkseni Karhunkierroksen 166km ja Pyssymäki Ultra Festival 171km matkat maaliin. En onnistunut ensimmäisessä kisassani. Toinen on vielä juoksematta. Kenties onnistun siinä tai sitten en. Kuka tietää? Ja mitä sillä on väliä? Se, että juoksen, sillä on väliä. Nautin elämästä ja usein nimenomaan juosten. Juoksu on minun päihteeni. Se voisi olla sinunkin? Ehkä se onkin. Riippuu kuka lukee, mutta kiva mikäli luit.


                    Kohti hyviä seuraavia askelia ja liikkeitä, 



kannustaen, Onni Vähäaho, Nivalassa 21.8.2018

lauantai 18. elokuuta 2018

37 000 KILOMETRIÄ SITTEN

                     15 päivä elokuuta 2008 ostin uudet Niken lenkkarit. Älkää kysykö mitä mallia. Oisko olleet jotkut Nike Air tai vastaavat. Nike Air Zoomit oli toiset kengät jotka ostin. Ne olivat punaiset. Ensimmäiset olivat vaaleat/harmaat. Tosiaan 10 vuotta tuosta aikaa ja sen jälkeen on tullut juostua noin 37 000 kilometriä. Tosin esimerkiksi ensimmäisenä kalenteri vuonna elo-joulukuu vain rapiat 400km. Nyt se on helppo määrä kuukaudessa, kun usein se on paremminkin yli 500km kuukaudessa.

                  Ensimmäinen päivä syyskuuta 2008 olin noin 10 kiloa painavempi kuin 10 vuotta myöhemmin. Olin jo silti ehtinyt tiputtaa painoa liki 15 kiloa edellisen vuoden keväästä ja tytön syntymästä. Kirjasin tuona syyskuun ensimmäisenä päivänä reilun 11 kilsan lenkillä 6:29min/km keskivauhdin ja perässä lukee "PB" = Personal Best, oma ennätys jollain reitillä, jota en nyt jaksa muistaa. Keskisyke oli ollut myös mukavan reippaan oloinen 150.

                 10 vuotta ja 37 000 kilometriä ovat nostaneet kuntoa. Eilen kävin iltasella päivän toisena lenkkinä 16 kilsan lenkin, josta 12km mukavaa reipasta - vähän kuin 10 vuotta sitten. Nyt oli vain jo aikaisemman viikon harjoituksista - pitkistä polkureippaista ja mäkireeni yhdistelmästä - lihakset terveesti rastittuneet. "Juoksu" rullasi kuitenkin jonkunlaisella reippaan ja rullaavan hölkän koodilla, jos ei sitä aivan juoksuksi osanut leimata. Kahdella ojanpohja kyykyllä keskari 12km osalla 4:46min/km keskimäärin. Ojanpohjakyykky kilsat pois lukien 4:30min/km. Keskisyke sama kuin 10 vuotta sitten reilun 11km lenkillä, 150. Kilsavauhti parantunut noin 2min/km.

                  Kun ikävuodet nousee jo aikuisurheiluliiton määrittelemistä veteraanisarja ikänumeroista 34 kymmenellä vuodella numeroihin 44, ei kehitys ole itsestään selvää. Täytyy siis tyytyväisenä katsoa taaksepäin ja hyvillä mielin sen vuoksi eteenpäin. Täytyy olla tyytyväinen, että voi ja saa. Monelle liikunta on edelleen pitää ja tarvii. Liikunnan riemun sanaa on koitettu kylvää samalla tätä harrastusta (juoksua) harrastellessa. Yhteislenkkejä on tullut pidettyä 357 kappaletta marraskuusta 2012 alkaen. Pyssymäki Extrme Polkujuoksuja neljä kappaletta. Sittemmin jo perustettiin kavereiden kanssa yhdistyskin hieman sitä varten. Nyt sykysllä toista kertaa Suomen pisin polkujuoksu.

                  Hieman vastenmielistäkin luettelointia. Tykkään enempi tehdä kuin kertoa mitä olen tehnyt.

                  Tunne sisälläni on, että olen jo noussut vuoren huipulle. Niin kuin tulikin tehtyä tuossa heinäkuun lopussa, kun monien vuorien päälle ystäväni kanssa juostiin. Määrät ovat tapissa, niiden tarve on mitä ilmeisemmin enemminkin laskutarpeissa kuin nousu. Laskeskelin eilen, ettei ihan 4000 juoksukilsaa ehdi tulla ennen 22-23.9. järjestettävää Pyssymäki Ultra Festival 2018 tapahtumaa. Mutta sitäkin ilmeisemmin juuri tuossa kisassa 4000 juoksukilsaa tulenee täyteen tälle vuotta. On se tällaiselle harrastajalle vähintäänkin hyvä määrä. Tuonkin jälkeen on kuitenkin vuotta vielä jäljellä yli kolme kuukautta, joten ennätysmäärät tulee, jos ei tule isompia sairasteluja. Ehkä korkein määrä mitä tulee koskaan harrastukseni aikana tulemaan. Tietysti vannomatta paras, mutta näin tällä hetkellä tuntuu.

                  Loppuun voisin laittaa eilen ottamani kuvan kengistäni, jotka ovat allani juostessani. 



                  Kuvassa on kahdeksat parit Hoka One One kenkiä, kahdet perus polkunappulakengät (Inov Race Ultra 270 ja Salomon SG 4 ultrat), sekä neljät nastakengät, joista kahdet on tienasturit ja kahdet polkunasturit. Tällä kuvan kavalkaadilla mennään varmasti muutama kuukausi eteenpäin. Ehkäpä jopa ensi vuoden puolelle. Kenkä tilanne on varsin hyvä tällä hetkellä. Ja niin saa ollakkin, sillä teen 1.8.2018 - 31.5.2019 osittaista työaikaa ja rahaakin jää sillä tavoin selkeästi vähemmän käytettäväksi kuin normaalisti. Ehkä tämä on sitä uutta normaalia? Katsotaan miten riittää.

Ja vielä yksi kuva. Vuoden 2009 Kuusaan maratonilta. Ensimmäisen täyden juoksuvuoden toinen maraton. 4:09 ja jotain ehkä? Muistaakseni.

                Sama Penguins lippis löytyy edelleen ja myös käytöstä.


Onni Vähäaho, Nivalassa 18.8.2018     

keskiviikko 15. elokuuta 2018

PEP VIDEOITA JA BLOGEJA

                 Alla PEP2018 videoita ja BLOGEJA. Kirjoita omasi ja ilmoita kirjoituksesi niin julkaistaan niitä täällä ja Nivalan Polku ry sivuilla.


BLOGIT

M57km  Thomas Wihlman, Oulu

Raporttia PEP2018 kisasta Nivalasta.

Olin hyvissä ajoin jo paikanpäällä kuuden jälkeen aamulla, kun lähtö oli puoli kahdeksalta. Mahassa perhoset jylläsi ensimmäisen ultramatkani edessä. Matkana oli siis Pyssymäen extreme polkujuoksun perusmatka 57km Isosydänmaan vaellusreittiä pitkin. 
 
Kun lähtölaukaus pamahti lähdin rauhallisesti etenemään kohti tavoitettani, eli maaliin pääsyä hyvällä mielellä. Olin jo tehnyt suunnitelman etukäteen taktiikastani, eli juoksen 10 minuuttia ja kävelen 5min ns. powerwalkia jossa ripeästi etenen joskin kävellen. 
 
Väliaikalähtö sopi minulle hyvin koska ei tarvinnut ohitella tai tulla ohitetuksi koko ajan kapealla polulla. Tällä taktiikalla ajattelin mennä aina 45km huoltoon asti ja sen jälkeen juoksisin loput jos jaksoin. Matka eteni kivasti ja kun saavuin 26km huoltopaikalle jossa dropbagini odotti jalat tuntuivat edelleen erittäin hyvävoimaisilta. Tankkasin, lastasin reppuni täyteen geelejä, karkkia sekä juotavaa ja jatkoin taivalta. Nk. takalenkki oli erittäin teknistä polkua kivineen ja juurineen. Välillä piti katsetta nostaa, että näkisin reittimerkit koska polku oli kasvanut umpeen. Kapeana etenevä polku teki että potkin omiin nilkkoihini niin että päästin kovia karjaisuja. Kerran potkaisin kiveen jolloin kipu oli suunaton, mutta onneksi hellitti hetken päästä. 
 
35km kohdalla huomasin juomapulloni pillin tippuneen hetki sitten ja jouduin kääntymään takaisin. Onnekseni se löytyi 100m päästä joten lisämatkaa tuli vain pari sataa metriä. Puolen päivän jälkeen lämpö nousi ja nesteenkulutus kasvoi, joten juotava loppui n. 2km ennen 45km huoltoa. Tässä kohtaa päätin kävellä huoltoon asti vähentääkseni nesteen tarvetta. Muutenkin alusta oli hyvin pitkälti suota joka teki juoksemisen entistä työläämmäksi. Huollossa join, söin ja tankkasin juomapullot täyteen. Tästä eteenpäin aina maaliin asti tiesin että polku muuttui enemmän juostavaksi, joten matka jatkui mukavasti askeltaen. 
 
Noin 5km ennen maalia jalkani alkoivat olemaan ihan tyhjät. En kyennyt nostamaan polviani juostessa, joten päätin vain juosta kaikki tasaiset kohdat ja kävellä juurakot ja kivikot. Lopulta maali näkyi edessäni ja nostin käteni ilmaan tyytyväisenä selvitettyäni elämäni enimmäisen ultramatkan ehjin nahoin. 
 
PEP2018 oli mieletön kokemus. Järjestelyt ja huollot oli huippuluokkaa. Reitti oli hyvin merkitty ja lihakeitto suihkun jälkeen maistui taivaalliselle. 
 
Tulen taatusti myös ensi vuonna ja suosittelen tätä myös muille!


VIDEOT

Jari Jyrkkä

Keijo Nivala

Onni Vähäaho



Onni Vähäaho, Nivalassa 15.8.2018