lauantai 31. maaliskuuta 2012

OLEN NYT ALLE NELJÄN TUNNIN MARATOONARI - UGH!!!

Olo on joitakin flunssaoireita lukuunottamatta - tai niiden takia - harvinaisen freesi. Flunssaoireet jättivät suorituksen poikkeuksellisen kevyt tehoiseksi. Keskisyke 10 pykälää edellisiä maratoneja alhaisempi. Kroppa ei toiminut piilevän flunssan takia, eikä mahkuja juosta kovemmilla tehoilla ollut. Olin VK-alueella vain 10min42sek, eli lähes Pk-maraton ja silti huikea ennätysparannus.

Tässä alkuruoaksi hieman dataa, joka näkyy kyllä tuossa "viimeisimmät lenkit" osiossakin: Toholampi, maraton, 42,2km. 3.51.59, p155/147, kv.5:30... Kierrokset 10,6km(55.26, avg.148, kv.5:14), 7,9km(42.51, avg.148, kv.5:25), 7,9km(43.32, avg.147, kv.5:31), 7,9km(44.19, avg.146, kv.5:37), 7,9km(45.51, avg.144, kv.5:48)... Lyhyesti: Kokonaisuudessaan urani helpoin maraton, vaikka monenlaiset flunssan oireet tosin vaivasivat kisan aikana... Sää: -1, tuuli 4m/s.

Taustatietoja: Minulla oli ollut kolme päivää epämääräistä oiretta, joka vaihteli montakin kertaa päivässä paikasta toiseen. Oli välillä hieman nielu outo, toisinaan ilma kulki heikosti nenäkanavissa, sekä korviin tuntui olevan tulossa tulehdus, joka ei aikuisilla sinänsä mitään meinaa, kunhan suojaa korvat. Ajattelinkin noiden lievien nielu, kurkku ja nenäoireiden johtuvan korvista. Olo oli kaiken aikaa suhteellisen normaali tai erittäin vahva. Eli en kokenut olevani edes flunssassa. Taanoinen serkkupojan kuolema kesken salibandy turneen vain 44-vuoden iässä pysyi mielessä näinä päivinä. Punnitsin todella tarkkaan terveyttäni.


Jo lähtösuora kuitenkin paljasti, ettei kaikki ole kunnossa. Aivan ensiaskelilla pohkeet kramppaili. Minulla ei ole pohkeet krampanneet koskaan missään vaiheessa lenkeillä tahi kisoissa. Eli piilevä flunssa, joka oli kuivattanut nesteytettyäkin kehoa? Olin ottanut lisäksi lisä magnesium tableteita ja varmasti riittävästi suolaa, joten syy - piilevä flunssa - on mielestäni ilmeinen.


Tuo teki juoksusta hieman varovaisen. Lisäksi ekat 4km molemmat sääret oli ihan tulessa. Jälleen täytyy todeta - ei koskaan aikaisemmin. Meinasin jo siinä keskeyttää. Ajattelin kuitenkin kokeilla ottaa suolakurkkuja, joka sitten auttoikin. Myös keuhkot tuntuivat oudoilta ajoittain jo alkumatkasta.


Tuon jälkeen tuli taas aivan uusi vaiva - pelottavakin. Vasen jalka, varsinkin jalkaterä, oli ihan turrana - eli ei juuri tuntoa! Oli aika hankala juosta, kun ei ollut varma, pitääkö toisen jalan askel vai ei. Tuo vaiva kesti 4-10,6km.

Sitten siinä painoinkin vain, mitä kroppa antoi. Eli hidasteet olivat kramppiherkän tuntuiset lihakset, sekä vajavaisesti pelaavat keuhkot. Yritin pari kertaa nostaa lähelle ns. normaalitehoja, mutta jalat menivät heti tosi jäykiksi, joten oli palattava Pk-tehoihin. Oli kuin olisi maitohappoja alkanut kertymään jo 153-155 tehoilla, kun normaalisti niin tapahtuu vasta silloin, kun menen anaerobisella kynnyksellä, 166->. Mutta mitäs tuosta, kun vauhti tuntui riittävän alle 4h suoritukseen. Eipähän ollut liian tiukka suoritus noille hengityselimille, kun menin koko ajan sellaisilla tehoilla, joilla pystyi helposti puhumaan.

Ehkä juuri edellisistä rajoitteista johtuen en ole koskaan juossut yhtä helppoa maratonia. 


Viimeisellä kierroksen suunnittelin jo juosta mitä koneesta lähtee, vaikka jalat menisivät kuinka jäykiksi. Krampit kuitenkin teilasivat tuon. Harmi, sillä olin mielestäni sangen hyvävoimainen lähtiessäni viimeiselle kierrokselle. Nuo 7,9km kiekat tuntuivat kyllä mukavan lyhyiltä. Psykologisesti hyvä matka. Viimeisillä neljällä kilometrilla kramppeja oli vasemmassa etureidessä tämän tästä. Kaiken kruunasi vielä viimeisen 1,5km ajan ollut kova pisto oikeassa rinnassa. Voitte kuvitella, juokseminen oli todella hankalaa. Hyvin kuitenkin jaksoin taistella, vaikka pelotti pirusti, että saan jonkun kohtauksen kohta. Maalissa sitten meinasikin tulla tavarat ulos, joten kaikki tuli annettua, niissä puitteissa kuin se tänään oli tässä kunnossa mahdollista.


Kyselin vielä lähtiessäni, jääkö tänne yhtään sekuntia paluupostiin laitettavaksi. Ei kuulunut, joten kaikki jäivät Toholammin upealle reitille. Josta tulikin mieleeni kehua reittiä. Todella hieno ja hyvä reitti. Ainakin minusta (ei kaikista) tuntui, että alamäkeä oli tosi paljon ja ylämäet sopivia luikauksia. Ehdottomasti kannattaa mennä, jos sää on ok. Tuolla voi tehdä hyvänä päivänä kovia tuloksia. Olihan korkeuseroa ehkä n.15-20m, mutta se oli sillei mukavasti, ei haittaavasti. Lisäksi toimitsijoiden kannustus oli aivan ainutlaatuista. Oli jopa pyörällä kulkevia kannustajia. Kieltämättä välillä kannustus oli niin hyvä sykkeistä, että se meinas jo olla hiinä-ja-hiinä, oliko liiankin paljon. -"Nyt tuohon kantaan vaan. Paina, paina - saat hyvän imun tuosta". Ja tuota suollettiin kuin Etelä-Amerikkalaiset jalkapalloselostajat konsanaan.


Mukana kisassa oli myös Jay Leno, alias Janne Kukkola. Kuten Toholammen kisan aattona kirjoitin. Hän on sairastellut viimeiset 3kk, eikä ole muutoinkaan juuri juossut, kävellyt "vain". Hän tavoitteli 2h30min aikaa. Se oli aika kova tavoite, kun muistaa, että hän veti viimeisimmän lenkin 8pv sitten Pe 21,3km 2h44min. Ja sairasteli taas. Ja toipui nippa-nappa tähän koetinkiveen. Laskeskeltiin, että otan hänet kiinni hieman ennen kuin Leno ylittää maaliviivan. Eli Lenolla oli matka 21,1km ja minulla oli siinä vaiheessa 26,4km. Mitä vielä, eihän miestä näkynyt missään. Aika: 2.15.00/6:24/km!!! Siellä hihhuloi jo Lenomaiseen tyyliin. Kuittaili ja kannusti, kuten pitää. Aivan ihmemies!!! Ja arvatkaa paljon oli keskisyke hänellä??? 185!!! Tuo kaveri saa kyllä aina ihtestään kaiken irti. Kellotti käsittääkseni uuden maximisykkeen (200), joten veteli kyllä melkoisilla tehoilla menemään. Suoli pitkällä - koko matkan! Hattua pois päästä.


Kisapaikalla näin monta uutta ja vanhaa tuttua. Tollolan Timppa, joka veivasi maran 3.38.36. Juoksinkin hänen kanssaan neljä ekaa kilsaa. Harvoin törmää yhtä iloiseen kaveriin - suu vehnäsellä kaiken aikaa. Juuri oikea asenne maratooneille. Myös Rutasen Pekka oli paikalalla. Hänet olin nähnyt viimeksi Kaustisen 24 -kisassa v.2010. 197km/24h parhaimmillaan taivaltanut M60 kaveri, joka ennätti nytkin suihkuun jo reilun 3,5h kipittämisen jälkeen. Puheli vähän siihen sävyyn, jotta saattaa olla suuri kunnia nähdä hänet ensi kesänä Lakeuden Kipinän järjestämällä Onnin Kierroksen 24h:lla? Jotenkin hänestä paistoi SE kokemus, jolla hän näitä juoksuhommia taitaa. On etuoikeus tavata näin hienoja ihmisiä.


Lopuksi vielä joitakin positiivisia juttuja kisasta: a) Yllätys huolto seurani keulapariskunnanan, Tapion ja Mervin puolesta. Iso Kiitos!!!! b) Ei yhtään rakkoa, c) Voimien puolesta jaksoin tosi hyvin loppuun asti, d) Fiilis lukuisineen ji-haa huutoineen oli loistava kaiken aikaa - kiitos voimakkaalta tuntuneen juoksun. Selvästikin harjoittelumäärien nosto on lisänyt juuri tuota kestävyyttä, eikä maraton tunnu enää kovinkaan pitkältä matkalta. No, ehkä se voisi olla toisin, jos keho antaisi vetää kovemmilla tehoilla.


Nyt täytyy kuulostella, mihin suuntaan tämä keho on menossa. Eli olenko tulossa sairaaksi vai en. Illalle olin suunnitellut 4km kevyen palauttavan, palautumista nopeuttamaan, mutta nyt se ei ole tässä terveyden epävarmassa tilassa järkevää. Muuten, heti kotiin päästyäni oli hieman lämpöä, mutta se korjaantui ilman lääkettä 90min unilla. Ja olo on muutenkin aivan hyvä. Ei muuta kuin grillieväitä hakemaan ja nesteyttämään.

EDIT: Muutama väliaika: 4km: 20.10/5:03... 15km: 1.19.11(enkka) 5:17... 21,1km: 1.52.26(enkka) 5:20... 30km: 2.41.09(enkka) 5:22.




Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 31.3.2012

CROSBYLLE 600 TEHOPISTE

Pittsburgh Penguinsien kapteenista, Sidney Crosbysta, 24, tuli NHL-historian 7.nuorin ja vähiten pelejä tarvinnut pelaaja, joka saavuttaa 600 tehopistettä runkosarjassa. Crosbyn kohdalla täytyy tietysti huomioida, että hän menetti n.100 runkosarjaottelua viimeisen reilun vuoden aikana aivotärähdys hommien vuoksi. 

Crosby on nyt 24v 236pv vanha. Crosbyn saldo on nyt: 430 ottelua 220+381=601. Häntä nuorempana 600 tehopistettä on viimeksi kyennyt tekemään Pierre Turgeon vuonna 1994. Eli ei ihan joka päiväistä herkkua tällaiset. Crosby teki viime yönä Penguinsien 5-3 vierasvoitossa kovat tehot: 1+3. 

Tässä hänen juhlapisteensä, syöttö James Nealin maaliin.




perjantai 30. maaliskuuta 2012

AATTOTUNNELMIA

On tämä melkoista odottelua - niin kuin aina - ennen kisaa. Tankkaus meni suht ok. Vaikka kyllä se työlästä on tuo hiilareiden amppaaminen. Mut kohtuu ok:sti turvonnut, ettei pitäis mitään haittaa olla.

Pikkasenhan se pitää aina myös hullua jännityksessä. Oli nimittäin eilen ja tänään vähän nielussa/kurkussa hienoisia, poikkeavia tuntemuksia. Ilmeisesti se johtu vain harjoittelemattomuudesta ja jouten olosta - herkistymisestäkö ne nyt puhuu. Tänään myöhemmin juili vielä korvia. Onneksi korvatulehdus ei estä mitään toimintaa aikuisilla. Lapsillahan se on kokonaan toinen juttu. 

On tässä ehtiny säätää kaikenlaista jonnin-joutavaa aikaa tappaessani. Toisaalta hyvä niin, ettei ajatukset ole ihan yhtenään tuolla pienessä maalaispitäjässä, Toholammilla. Tässä joitakin löytöjä tältä päivältä (osa aikaisemmin bongattuja), joten laitetaanpa tuohon ehdolle, jos vaikka naurattais tai ihastuttais?


                                          Ja sama herra taiteilee vielä tuossa alapuolella

                                   
                                 Tämähän on helppoa. Laitetaanpa tuo Rölli vielä tuohon.



Että tuommosta maratonille valmistautumista. Onhan tuota tietenkin ehtiny laskea miten kisassa pitää loikkia jotta 4h alittuu. Eli eka 10,595km lenkki tuntiin ja sitten noita 7,9km kiekuroita 45min. No, senhän tietää, kun olo on niin herkkä, että eka lenkkiin tuskin ainakaan 55min kauempaa menee. Pelkään, että loikin kevyttä pian 4:lla alkavia kilsa-aikoja. Hyvä tietenkin ois, jos malttais ainakin tehot pitää, vaikka ihan muutaman kilsan Pk-puolella. Jos niin pystyy jarrutteleen niin sitten on sama mitä ne kilsa-ajat on. Jotenkin tämä tuntuu taas paperilla niin helpolta kipittää alle 4h, mutta väli 25-42,2km on pitkä. Toisaalta onhan tässä tullut nyt treenattua ihan eri tavalla, verraten esim. viime vuoteen. Lenkkivauhditkin ovat nousseet, ja tuskin se nyt kestävyydestäkään jää kiinni, jos malttaa lämmetä rauhassa alkumatkasta. 

Jay Leno lähtee matkaani, joka tuo lisä tsemiä. Kaveria on potkittu päähän kyllä ihan satanolla terveyden puolesta, mutta jätkä uhoo 2h30min kiepautusta puolikkaalla. Se ois kyllä kova juttu lähes nolla juoksukilsoilla ja 3kk tiiviin sairastelun jälkeen. Eikä Leno vieläkään tiedä, onko nyt ihan jees, kun ei kuulema oikein muista miltä se edes tuntui, kun on terve.

Jep, mutta laittelenpa huomenna kisaraporttia, jos jaksan ja kykenen. Nimittäin yhtään voimia en aio jättää pantiksi Toholammille. Tähän loppuun vielä mukavaa pohdintaa muusikoiden ja koomikoiden vetovoimaisuudesta.



Ugh, olen puhunut. Palaillaan. T: Cosmos

Ps. Sen verran täytyy vielä hehkuttaa tätä jalkojen palautumista, että taidan huomenna verrytellä yhtä kevyesti kuin Haile Gebreselassie. Eli taivutella vain vähän yläkroppaa, kun alakerta on niin notkea, heh, heh...


torstai 29. maaliskuuta 2012

TOHOLAMPI KUTSUUPI KULKIJAA

Aivan dekkarimaisia sävyjä taas tässä minun juoksu hommelissa. Kerrassaan jyrkkiä käänteitä. Olisi siinä Columbollakin sikari nurin päin suussa. Maanantaina yritin käynnistellä kilpailuun valmistavaa viikkoa. Tuon pyristelyn tyrmäsi oikea jalka alkutekijöihin. Kaiken kukkuraksi ehdin kuitenkin huomata olevani elämäni kunnossa - johon ei tosin hirveitä vaadita, mutta kuiten-niin.

    Eipä siinä mittään. Tiistaina hoitelin kinttua. Venyttelin, joka on aina ollut hyvästä tällaasille vaivoille. Lisäksi kylmäpussit olivat melkein jo osa jalkaa. Buranoitakin tuli popsittua melekeen enempi kuin koko vuonna yhteensä. Mitä tuosta geishistä tuleman: Nilikutin ti-iltana töihin, kun kävi kipeetä kävellessäkin. Mitä ajattelin? En luovuta. Niin ei saa tehdä, on ideologiani. Täytyy tehdä joka päivä kaikki voitava ja uskottava parempaan huomiseen. Ei se auta synkistellä. Hoidettava se on kaikki asiat kuntoon kuitenkin - vammatkin.

    Ke-aamuna tulin yöduunista kotia. Oli siksi reipas yö, jotta ei ehtiny sammalta kasvaa takamus. Se oli ilmeisen hyväksi liikettä ainiaan kaipaaville jaloilleni, sillä jalka tuntui jo aika kivalta aamupuolella. Siitäpä sainkin aihetta vienoon hymyyn, kun pistelin myslejä huiviin. Nykyäänhän en normaalisti mitään syö, kun tuun yöhugista kotio. Nyt kuitenkin ajattelin, jotta jospa jalka kestäisi päivempänä tehtävän viimeistelylenkin, ja aloittelen pikku hiljaa hiilari tankkauksen kohti Toholammin talvimaratonia.

    Heräsin sovitusti klo.13.45. Tämä on kuulkaas täsmällistä hommoo tämä minun homma. Elän ja treenaan kuin olisin hailegebreselassien tasolla, ollakseni vain silti edelleen yli 4h maratoonari ja 128km vuorokaudessa taivaltanut ultrajuoksija. Otan tämän kuitenkin vahvalla huumorisäestyksellä, mutta silti nii-iin tosissaan kuin vain voin. Eli treenaan niin paljon kuin jalat antavat - ja perhe, heh. Ja nehän antaa, kaikki - tarpeeksi, jos vain viitsii välillä työntää nokkansa ulos hieman poikkeaviinkin kellon aikoihin. Äh, karkasi taas lapasesta tämä juttu. Siis heräsin klo.13.45 eilen, eli keskiviikkona.

    Tilaus draamalle oli täydellinen. Kevään ylivoimaisesti upein sää, +6 ja vähäinen tuuli. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Vesi solisi joka paikassa, se ääni suorastaan tunkeutui korviini. Lintujen laulujakin olin kuulevinani, jollei ne mennyt yökötyksen piikkiin. Nyt oli siis hetki, jolloin minun oli määrä testata, pystyykö jalalla juoksemaan lauantain kisaa vain ei. Siis periaatteessa lähitulevaisuus oli isossa mittakaavassa (heh) kiinni tässä lenkissä, näiden upeiden puitteiden edessä.

    Heräämisestä oli tuskin kulunut 10minuuttiakaan, kun hörpin jo kahvia ja heitin banaania huiviin. Tein tunnustelevia venytyksiä, puin lenkkikamoja. Trikoo geli. Ei tarvi takkiakaan. Arskat päähän, wau - tätä olen odottanut koko pitkän talven. Kaikesta tästä huolimatta takaraivossa oli pelko-peikkonen. Onneksi se hyppi sen verran takana, ettei sen häntää juuri näkynyt peilistä katsoessani. Ulos, ja matkaan!

    Heti ensi askeleilla huomasin olennaisen: jalkoihin ei satu ollenkaan. Askel on kepeä, lennokaskin. Hitsi sitä tunnetta!!! Olin aivan haltioissani. Verryttelin 2,6km nauttien jokaisesta askeleesta. Voi miten nautin juoksemisesta!!! 2,6-6,3km välin vetelin varovaista maratonvauhtia. Ja mikä data: 5:09/km. Älytöntä, sillä menin nippa-nappa edes Vk-alueelle vasta puolivälissä tuota pätkää. Juoksu tuntui niin helpolta. Kymppi olisi mennyt varmasti vähintään 46minuuttiin - ainakin siltä tuntui.

    Käveltyäni lenkin päätteeksi kotipihaani kohti, pääsi sisältäni valtaisat riemun huudot. Tullessani koti-ovelle, ovi avautui itsestään. Vaimo aukaisi oven. Käsittämätöntä ajoitusta ehdin tovin ihmetellä, mutta syy selvisi pian. -"Pöhölö, tuu ny äkkiä sisälle sieltä hihhuloimasta". Kyllä meitä nauratti. Tällaista tämä on. Minkäs teet, kun sitä elää niin joka solullaan tätä hommaa.

    Nyt olen lähdössä siis lauantaina vetämään maratonia Toholammille. Tankkaus on aloitettu. Enää en tee muuta kuin venyttelen ja hoitelen vielä vähän varulta noita työkaluja. Eli pari vaikeaa päivää ilman juoksua edessä. No, ei sentään, on niin paljon kaikkea muutakin mukavaa hommaa, ettei aikani varmastikaan tule pitkäksi. Ja ainahan voi taktiikkaa suunnitella kisaa varten, jos ei muuta. Sääennustekin on muuten varsin mukava tällä haavaa. Nollakeli ja 3m/s tuulta. Kyllä tuollaisessa kelissä pitäisi tuo pitkään piinannut 4h raja mennä nurin. Hyvä hyssykät sentään, maraton ennätykseni on lähes 3-vuotta vanha. Syntyi 20.9.2009, Espoossa. En ole pystynyt pistämään paremmaksi. Vaan nyt pystyn, ja sen olen päättänyt. Lauantaina painetaan suoli ulkona. Olen uhannut ottaa sellaisen loppukirin, että jalat lähtee alta maalissa. Katsotaan jääkö se sadulliseksi pläniksi, vaan toteutuuko kaikessa mahtisuudessaan. Yksi kaverini muistutti loppukirin olevan viimeiset 5km. Ok, täytyy yrittää hiljaa kiihdyttää, mutta tuskin jaksan 5km vääntää hana auki. Ooohh, jännittää - ja se on hyvä se.

    Lopuksi vielä pieni arvoitus ohi aiheen... Arvatkaas mikä on yksi maailman parhaista työpaikoista? Helsinkiläinen jääkiekkoseura IFK. Siksi, koska heillä on niin pitkät kesälomat. Heh, heh... Hyvä Jokerit!

Hyvää nimipäivää poika!!!


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 29.3.2012.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

MONENLAISTA PAINIA, OSA 2

Meneillään vuoden eka kisaan valmistava viikko. Lauantaina on ollut määrä ruimasta eka täysmaraton tälle vuotta. Sunnuntaina (lue osa 1.) alkoi siis oikea jalka vaivata. Maanantaina ajattelin jatkaa sunnuntain jäähoitojen jatkoksi varhaisaamun kevyellä lenkillä. Se auttoikin. Jalka ns. suli. Koipi tuntui vetreältä aamuhugissa. Kuitenkin työpäivän loppupuolella se alkoi taas ilmoitella itsestään.

    Ma-iltapäivällä työhugin jälkeen sitten venyttelin vajaa puoli tuntia. Jalka alkoi tuntumaan juoksuvalmiilta. Olin nimittäin suunnitellut keveitä vetoja 4kipaletta, alku -ja loppuverrytelyt tietysti lisänä. Nyt jalkaan kävi kuitenkin hieman kipeää jo alkuverryttelyn ensi askeleilla. Kipu kuitenkin katosi kutakuinkin verryttelyn edetessä. Eka vedossa se vähän tuntui alussa. Pari vetoa kevyesti nykäistyäni päätin kuitenkin erittäin poikkeuksellisesti keskeyttää suunnitellun treenin. Jalka ei tuntunut hyvältä. Pirullinen kipu oli ottamassa minusta yliotetta. Sitä lähdin siis pienen loppuverrytelyn kera kotia hoitamaan - "nuolemaan haavaa".

    Heti kotia päästessäni päätin aloittaa tehohoidot. 900mg buranaa naamariin ja kipukohta täyteen jääpusseja 45min ajaksi. Illalla vielä ennen nukahtamista yksi 600mg burana. Nuija nukutus. Tuo kombinaatio saattelikin 11h mittaiseen yöuneen. Tänään hoito taas jatkui. Reilu puoli tuntia venyttelyä ja saman moinen määrä jäähoitoja. Lisäksi 2x600mg Buranaa tähän mennessä. Ehkei enempää uskalla ottaa, sillä yöhugi odottaa muutaman tunnin päästä.

    On selvää, että lauantain Toholammin maraton -kisan päällä on pieni pilvi. En ole kuitenkaan haudannut kisaa, ainakaan vielä. Mitä ilmeisemmin huomenna käyn testaamassa jalkaa. Reipas 2km verkkaa, 3,7km kuviteltua maratonin alkuvauhtia ja reilu 4km loppuverkkaa. Tuollaisen setin ajattelen huomenna tehdä. Jos jalka ei tunnu tarpeeksi ok:lta, saatan siirtää tuon torstaille.

    Varmasti moni puistelee päätään. Tyyliin: -"sen siitä saa, kun treenaa liian paljon/lujaa". Väitän, että valtaosa ajattelee noin. Moni heistäkään on kuitenkaan ihan loppuun asti ajatellut mielipidettään. Nimittäin mikäli aikoo tosissaan kehittyä, mennä eteenpäin ja kokeilla rajoja, ei mitään saa vain varomalla. Täytyy uskaltaa harjoitella lujaa. Ja olen sitä mieltä, että pitäisi uskaltaa mennä joskus myös yli, jotta tietää miltä se oikeasti tuntuu, kun kiehuva vesi läikkyy pitkin hellaa.

    Edellisellä tarkoitan sitä, että suurin osa - kuten myös minä ennen - harjoittelee vain mukavuus alueella. Ok niin, jos on tarkoitus vain omaksi iloksi hölkkäillä. Mutta mikäli haluaa OIKEASTI kehittyä ja parantaa roisisti omia tuloksia, on uskallettava myös treenata pirun kovaa - etsiä omia rajoja. Enkä tarkoita tahallaan yli vetämistä. Oma keho - ja nimenomaan jalat - antavat omia viestejä kaiken aikaa, ja niitä on syytä kuunnella. Juosta pitää myös monipuolisesti, kunhan muistaa juosta tarpeeksi kevyttä. Ainakin alle 75% tehoilla, mielellään jopa 65-70& tehoilla. Tuossa olisi itselläkin vielä hieman kehittämistä, tarpeeksi matalilla tehoilla juoksemista, silloin kun on sen aika ja tilaus.

    Vanha, ja edelleen hyvin toimiva motto on, että vähintään kerran viikossa täytyisi juosta kovaa - laittaa itsensä ahtaalle. Erittäin tärkeitä ovat myös lyhyet ja huoltavan kevyet lenkit. Ne on kätevä heittää ennen työvuoroja pois alta. Jollekin n.40km viikossa juoksevalle riittää hyvin joku 20-30min kevyt hölkkä ennen aamuvuoroa. Samalla tulee a)sopiva palauttava/huoltava lenkki, b)kokonaismäärää ja c)erittäin hyvä fiilis koko päivään, kun on jo ennen duunia nakannu pikku treenin. Kannattaa kokeilla - kukaan ei ole vielä sanonut pettyneensä - mutta harmillisen harva sitä on kokeillutkaan, heh, heh.

    Palatakseni vielä tuohon, kun on jokin paikka jumissa tai jopa kipeä, kuten nyt on. Olen kokenut tuon tunteen muutaman kerran tämän alkuvuoden aikana ennenkin. Ja uskokaa pois, olen selättänyt ne joka kerta niin tehokkaalla huollolla (venyttelyt+jäähoito), mutta myös kevyesti hölkkäämällä. Tehot vain pois, ja kevyttä lenkkiä, niin tähän asti kaikki vaivat ja jumit ovat kadonneet. Nyt kuitenkin kisaviikolla ajattelin selvästi mamoilla ja pitää ainakin tämän päivän vapaata - vain huoltaa.

    Mainitsin tuossa buranan syönnistä. Totuus on kuitenkin se, etten ole tänä vuonna silti syönyt kuin ehkä n.10-15 buranaa! Eli en treenaa buranan voimalla. Joskus jumin ja vamman välillä tulehduskipulääke voi olla kuitenkin huollon tukena paikallaan. Perustreenaamista ei kuitenkaan kannata tehdä minkään buranan voimalla, koska se peittää kivun ja mitä ilmeisemmin pahentaa mahdollista vammaa. Eli järki kuitenkin, vaikka vetää lujaa - etsii rajojaan.

    Lopuksi pari esimerkkiä tämän alkuvuoden vammojen hoidostani: 1) 10.1. olen kovan LUV-projekti viikon jälkeen kokenut vihlontaa vasemman jalan polven sisäsyrjässä. 11.1. olen käynyt juokseen 10,4km ja ottanut jäähoitoja. 12.1. olen juossut 15,1km. Tuolloin vihlontaa on edelleen hieman tuntunut. 13.1. 6km kevyttä juoksua. 14.1. 14,6km juoksua +jäähoidot. 15.1. 14,5km juoksua+jäähoitoja+900mg buranaa <-vihlontaa edelleen. 16.1. lepo. 17.1. 23,6km kevyttä juoksua, vihlonta loppui tuohon lenkkiin!!! .... 2) 21.1. erehdyin taas hiihtämään. Vihlonta palasi. 22.1. vielä pidin lepo päivän. 23.1. 9,3km juoksua+jäähoidot. 24.1. 12,4km matolla, josta osa vetoja. Kivut taas pois!!! ....3)28.2. lumikenkäkävelyn jäljiltä nykyisen kaltaista kipua samassa paikkaa. 29.2. 10,1km kevyttä ja reipasta sekaisin alle 57minuuttiin!!! Seuraavana päivänä juoksua yht.19km ongelmitta. Eli kaikki kivut ovat hoituneet tähän asti juoksemalla.

    Liian usein lihaskivut saavat väen pitämään jopa useammankin lepopäivän. Niin tehdään, vaikka jalka tuntuisi jo kohtuu hyvältä seuraavana päivänä päätöksenteon jälkeen. Aika harva on kokeillut poistaa lihaskivut kevyesti hölkkäämällä. Nimittäin esim. parasta pitkästä lenkistä toipumista on juosta heti seuraavana aamuna lyhyt ja kevyt lenkki. Palauttava, kevyt juoksu on hyvin harvoin pahasta, jollei sitten ole todellista vammaa.

    Näihin ajatuksiin...


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 27.3.2012.

MONENLAISTA PAINIA, OSA 1

Alkuvuoden yksi suurimmista haasteista on ollut saada puhtaasti kevyt viikko. Toisaalta katson tuotakin uskomusta hieman karsaasti. Viikko on 7 päivää. Ihmiset ovat yksilöllisiä. Toisille voi riittää 4-5 päivää kevyttä, toiset tarvivat kevyttä tämän tästä. Mutta kokeilinpa nyt vihdoin viimein ottaa kokeeksi lähes kirjanopillisen kevyen viikon.

    Eli kysymys oli viime viikosta. Koko viikon oli kieltämättä sellainen olo - perjantaita lukuun ottamatta, johon palaan myöhemmin - ettei saanut juosta juuri ollenkaan. Nimesinkin itseni kotimme sohvan vartijaksi. Pystyisin tarvittaessa tekemään hyvinkin tarkan raportin sohvan elämästä viime viikolta. Viikko sisälsi peräti kolme täyttä vapaapäivää. Eli nippa-nappa olin useampana päivänä lenkillä kuin sohvaa vartioimassa. Eli täsmä iskuja asemalta, sohvalta. Katsotaanpa vähän päivä-päivältä tuota viikkoa, jos jotakuta kiinnostaa.

    Maanantai: Vapaa päivä duunista. Edellisen illan 20,2km kovasta lenkistä toipumista 8km:n kevyellä hölkällä. Se meni takatalven lumia ihmetellessä ohi ennen kuin edes kunnolla hoksasin saavani juosta. 8km juoksua siis tuohon.

    Tiistai: Aamuvuoro päivä duunissa. Kävin ennen aamuhugia ultralyhyen heräilyn, elikkäs 6km jalkojen päällä seisomista. Lenkki sisälsi 2x100m kevyttä vetoa. Illasta kävin sitten edelleen kevyesti hölkkäilemässä 12,8km verran. Sisälsin tuon lenkin mausteeksi yhden kilsan kovaa kyytiä. 7:s kilsa menikin mieltä nostattavasti ajassa 4.23! Keventely näkyy heti, heh, heh...

    Keskiviikko: Aamuvuoro duunissa. Ajattelin pitää tuplavapaan neljännen kerran tälle vuotta, kun kerran tässä yritetään kevyttä viikkoa = kilometrien kertymisten välttelyä = ahistavaa oloa. Samalla ajattelin tehdä nuo vapaapäivät töitä koko alkuvuoden jossakin määrin kiristellyn oikean jalan yläosan kanssa. Niinpä vetelin keskiviikkona buranaa aamu: 600mg, päivä 800mg ja ilta 900mg.

    Torstai: Aamuvuoro duunissa. Jatkoin jalan rentouttamis rojektia. Pyysin - ja sain - Voltaren + Norflex ampulat lihakseen. Toi Voltaren poistelee tulehduksia ja Norflex relaksoi, eli rentouttaa lihaksia. Eli just sitä mitä tässä haettiin. Pistopaikat (kangut) vain tuppaavat tulemaan noista aina vähän kipeeksi. Siinäpä toinenkin vapaa, ja sen menu.

    Perjantai: Aamuvuoro duunissa. Kävin vähän (8km) ennen aamuvuoroa herättelemässä jalka raasuja, jotka olivat joutuneet olemaan kaksi päivää ilman ulkoilua. Kevyttä läpsyttelyä tollaisilla n.70% tehoilla. Yhen kilsan vedin reipasta Vk:ta tuntuvaan vastatuuleen 4:56. Ilta olikin sitten viikon kohokohta. Kevyt pikku-pitkä, elikkäs 21,3km kevyttä läpsyttelyä. Ilmoittelin vähän kännyllä ja täällä netissäkin, jotta saapi tulla mukaan juoksentelemaan, kenelle nyt sattuu lyhyehköllä varotuksella sopimaan. Kahdelle sopi. Jay Lenolle ja yhdelle piinkovalle katsastusmiehelle. Tästä voisi raapasta vaikka oman kappaleen...

    Sovittiin Jay Lenon kanssa, että minä lähden klo.20.30 sovitusta lähtöpaikasta. Jay Lenon oli puhe lähteä ainakin puoli tuntia enemmin. Ajateltiin, että otan hänet jossain kohtaan kiinni ja menisimme loppumatkan yhtä matkaa. Muista tulijoista ei ollut mitään tietoa. Anyway, Jay Leno lähti klo.19.52, eli etumatka oli 38min. Hänen oli määrä vast´ikään keuhkoinfektiosta toipuneena kävellä ja väliin vähissä juosta. Kääntö -ja kohdepaikoilla laitoimme aina toisillemme hälärin, jotta tietäisimme, missä milloinkin toinen on menossa. En ehtinyt juosta kuin reippaan kilsan, kun mukaani kaartoi takavasemmalta mies lennokkaalla askeleella. Ensi ajattelin, että tämä voi olla aika kovaa vauhtia (etenin n.5.40-5.45/km) katsastusmiehelle, muistellessani hänen viime kesäistä puolimara vauhtia. Kaikkea vielä. Hän kait meistä kevyemmin veti tuon ajan, mitä yhdessä juoksimme. Oli nimittäin aikeissa lähteä jo seuraavana aamuna ennen kukon kiekaisua rankamehtään. Veteli siinä vierelläni n.8km kuin tyhjää vain. 2h raja natisee hänellä ensi kesänä, jos viitsi vaivautua johonkin puolimaraton kisaan. Näyttäisi olevan mies hyvässä kunnossa!
    3,7km juoksun jälkeen olin Jay Lenoa jäljessä 3,7km. Eli ajassa n.21-22min. Sen jälkeen täytyikin mennä hieman pidempään ennen kuin sain infoa, miten paljon minulla oli vielä kurottavaa. Tulimme vastatusten vihdoin viimein. Minä olin n.12,6km kohalla ja Jay Leno 14,6km kohdalla. Eli eroa oli vieläkin peräti 2km. Tuolloin huomasin Lenon vetäneen melkoisen hyvää vauhtia, ja sen, etten ilmeisesti tulisi häntä edes kiinni saamaan. Itselläni oli tiukahko 140 sykkeen (n.73% maximista) raja, joten kiristääkään ei oikein pystynyt ja puolen toista tunnin jälkeen alkoi muutoinkin voimat vähän ehtyä, kun menin tuon reissun ilman energioita ja kahta suun kostutusta lukuun ottamatta ilman nesteitäkin. Niinpä tulimmekin määrän päähän lopulta aivan yhtä aikaa. Jay Leno veti reissun 2h44min ja minä siis 2h6min. Eli vallan hyvät vedot. Olkoonkin, että jalat olivat tosi oudot lääkkeellisen rentoutuksen jäljiltä. Kuin olisi ollut kovassa hieronnassa edelliset päivät. Eli herkät jalat, mutta niin voimattomat kuin olla ja voi. Yhtä kaikki, iltalenkin jälkeen sitten mentiin saunomaan, makkaraa syömään ja mausteisia erikoisjuomia litkimään. Oli rentoutuksen aika.

    Lauantai: Vapaa päivä niin töistä kuin lenkeistäkin. Tarkkaakin tarkempaa sohvan vartiointia siis.

    Sunnuntai: Iltahugi duunissa. Ajattelin käydä vähän venyttelemässä jäseniä ennen iltatöitä. 8km menin sitä-sun-tätä-vauhtia. Juoksu oli lennokasta ja jalkakin alkoi toppaamaan jo vähän paremmin. Iltavuoron lopussa kuitenkin tuli tenkka-poo. Oikean "ongelmajalan" yläosa. Eli tuosta etureiden yläosasta, nivusesta ja kangun seudusta juili niin maan perusteellisen sitkeästi että. Heti kotia päästyäni vedin sen kahdeksan jäistä herne-maissi-paprikka pussia kolmella idealsiteellä kipukohtaan ja sen ympärille 20min ajaksi. Tuosta vanhasta vaivasta tulikin sittemmin melkoinen murheenkryyni, jota puin pian seuraavassa blogissa.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 27.3.2012