Näytetään tekstit, joissa on tunniste PUF2017. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PUF2017. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. syyskuuta 2017

PUF2017 KISAVIDEO NÄHTÄVILLÄ

               Kas tässä. On aika pitkä, lähes 19minuuttia, mutta lienee joitakin kiinnostaa?

Ps. Ei näy puhelimella, mutta tietokoneella näkyy.


Onni Vähäaho, Nivalassa 26.9.2017

maanantai 25. syyskuuta 2017

PUF MITÄ SE OLI?

(Aikaisemmin kirjoitettua: minun kisablogi - dnf)

                    Kirjoitin viimeksi "ultrajuoksun ymmärrys" otsakkeella lajin syvimmän olemuksen kulmasta. Nyt voisin hieman kirjoittaa miltä tuntui meininki Suomen pisimmässä polkujuoksukisassa, jossa kukaan ei nähnyt maalia.

                     Viisi varista istui aidalla, silivati seilaa, silivati seilaa... Oikeastaan kolme meistä lähti tosissaan yrittämään "finisher lippistä" jota tarjottiin maaliin pääsystä palkinnoksi. Lippalakit jäävät pölyttymään kaappiini ja odottamaan kyvykkäämpiä yrityksiä.

                     Aika monelle tuo 57km reitti on melkoinen mysteeri ylipäänsä. Minkälainen se on ja mitä kaikkea se pitää sisällään. Ensimmäinen 18km on pääosin ok. polkua, myötämaavoittoista. Toki Pesänevan ylitys ja pientä teknistä kosteikkoa siellä täällä, mutta pääosin juostavaa polkua. Väli 18-30km on niin sanotun reitin takaosan sydän ja helvetti samaan aikaan. Monella on sinne viha-rakkaus-suhde. Se on kuin syvä kuilu jossa on kultaa, mutta paljon rottia. Siellä käynyt on voittaja, mutta ei ilman hintaa. Siellä on myös kaikki hirvikärpäset joihin saattaa tiikeribalsami tehota. Toisena vaihtoehtona, että villisiat innostuvat hajusta ja saat seuraa. Myös hirvillä on syksyllä kiima-aika. Kaikki saman 12km sisällä. Kuka kaipaa vielä tivolia?

                     Väli 30-43km on mukavaa alustaa pääosin, mutta mukana on myös muutama yllätysnaru, jossa vauhti laskee ja on aikaa nostella housuja.  Viimeinen 14km on vastamaavoittoista ja osuus alkaa suolla ja se jatkuu suomaisena aina Lahnajärventielle saakka, aina parin kilsan verran. Loppu 12km on kangasmaata joo, mutta ahteria voi painaa alaspäin jo koettu 45km matka.

                    Tämä kaikki kertaa kolme oli Pyssymäki Ultra Festivaleeilla juhlan menu. Kukaan ei selvinnyt maaliin. Kaksi selvisi kaksi kertaa läpi koko tivolin. Itse jäin viiden kilsan päähän toisen kierroksen lopusta avaruuslakanan alle. Juuri sen vuoksi kisan konsepti on kiehtova. Maaliin pääsy on kaikkea muuta kuin itsestään selvyys. Tämä opettaa myös ultarjuoksun syvintä ominaisuutta, kärsivällisyyttä. Pikavoittoja ei ole tarjolla. On harjoiteltava kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti, jotta voi saavuttaa jotain suurta. Näinhän se on elämässäkin - ainakin pitäisi olla.

                   Jokaisella kierroksella tarjottiin noin 17 ja 40 kilometrin kohdalla neste -ja energia huoltoa ja sosiaalista kontaktia, sekä kannustusta. Kaikesta muusta piti selvitä itse. Ei ihan "Non Support", mutta kisan hengen mukaista. Yhdeksän hengen talkooporukasta lähes kaikki olivat koko ajan paikalla joka paikassa! Kannustajia ja fasiliteetit kisakeskuksessa tasoa huiput. Kisaa edelsi esipuhe, jonka Veijo Mursu oli valmis lausumaan tarvittaessa vaikka Ranskan kielellä. Uskomatonta, ja kaikki tämä Nivalan Pyssymäellä. Tehtiin historiaa. Suomen pisin polkujuoksukisa.

                   Matkan varrella oli sammakoita, hirviä, hirvikärpäsiä, hämähäkin seittejä, metsälintuja ja mikä hienointa, varmaan ainakin sadan kurjen konsertti pesänevalla myöhään lauantai-iltana. Emme etukäteen tieneet mitä tiketti piti sisällään. Tässä oli enempi kuin paljon bonusta. 

                   Loppuun. Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka sinne. Tärkeintä ei ole tulos vaan matka sinne. Kukaan ei päässyt tällä kertaa päämäärään, saatika tulokseen, mutta matka sitä kohti oli ikimuistoinen kaikille läsnä-olleille ja siitä kuulleille. Lopulta tämä kaikki on meillä verissä - Suomen kansalaisilla, jotka lauantai-iltaisin tarkistavat tiistaina veikatun loton. Olemme sinnikästä kansaa. Menemme aina kohti seuraavaa lauantaita.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.9.2017

PUF2017 KISABLOGI - DNF

 ALKUSANAT


                   Järjestyksessään ensimmäinen Pyssymäki Ultra Festival tapahtuma pidettiin Nivalan Pyssymäellä La 23 - Su 24.9. Alustana Iso-Sydänmaanreitti. Kisaan lähti lopulta viisi osallistujaa. Suomen pisin polkujuoksukisa, 171km oli jo lähtökohtaisesti haasteena vahva, jopa osittain mahdottomankin kuuloinen, sillä kukaan ei ollut kiertänyt aikaisemmin reittiä edes kahta kertaa yhteen kyytiin.

                  Kisaajista kolme uskoi kolmeen kierrokseen. Myös Veli-Matti Anttila teki upean suorituksen kiertäessään 57:ntenä henkilönä Iso-Sydänmaanreitin koko kierroksen läpi. Onnittelut upeasta suorituksesta. 10h reitinkierto vaatii jo juoksuakin sekaan melkoisen määrän. Viides osallistuja oli Tuomas Remes, joka kunnioitti kisaa tekemällä oman 2h vaelluksen kisan ohessa.

                 Vakavissaan kolmea kierrosta kiertämään lähtivät Pasi Koskinen, Jouni Knuuti ja minä. Pasi on juossut mm. Suomen halki ja kolme kertaa Unkarissa 6 vuorokauden kisan kahden puolen 500km tulosta. Jouni puolestaan on mm. soutanut eräveneellä 80km matkan merellä Suomen ja Ruotsin välillä, sekä hiihtänyt 24h hiihdon. Itsekin olen kaikenlaisia ultrasuorituksia koittanut pyristellä ja mikä tärkeintä, uskoin kolmeen kierrokseen.


KISABLOGI


                    Lähdön hetki koittamassa. Sää on kaiketi pilvinen. Allani on lyhyet juoksuvarusteet. Onhan luvattu puolipilvistä ja 14/15 astetta lämmintä. Se kuulosti paljolta viime päivien 6/8 asteen lämpötiloihin verrattuna.

                    Tunne jaloissa on hyvä, myös mielessä. On hienoa olla yksi meistä historiantekijöistä. Yli 170km polkujuoksukilpailu, jolla jo etukäteen oli "Suomen Barkley Maratonin" maine. Jenkeissähän on "Barkley Maratonia" pidetty noin 30 vuoden ajan ja taisi olla niin(?), että vain 15 henkilöä on ikinä tuon kilpailun maaliin päässyt. Maaliin pääsyn puolesta ja vastaan oli arvioita myös ennen puffia. Jokainen, joka tunsi reitin, tiesi mitä se vaatisi. Iso-Sydänmaanreitti on käsitykseni mukaan Suomen hitain vaellusreitti.

                     On syyskuun loppu. Jo tovin ovat myös hirvikärpäset olleet läsnä. Ja nimenomaan reitin vaikeimmalla takaosalla. Vain muutamaa päivää ennen kisaa kuulin, että tiikeribalsami saattaisi toimia niiden karkoittimena. Yksi kilpailijoista, Veli-Matti, tosin arvioi, ettei balsami auttaisi. Marssin kuitenkin balsamia ostamaan. Matkalla kauppaan muistin sedän jutut 70-80-luvulta. Silloin oli tiikeribalsamia käytetty villisikojen houkutteluun. Eli saattaisi karkoittaa hirvikärpäset, mutta saattaisi houkutella villisiat luokseen? Riskinottoahan tämä koko kisa oli, joten valitsin balsamin.

                     Vihdoin meidät vapautetaan liikkeelle. Jalkojen rekfensille haastava alamäkikilsa. Pidättelen parhaani mukaan. Eka kilsa noin viiteen minuuttiin. Yllätyn, kun kukaan ei lähtenyt matkaani. Katson hetken päästä taakseni. Samalla kelloani. Tajuan, että muut ovat jääneet jo yli minuutin päähän. Tätä hieman "pelkäsin", sillä tiesin olevani hyvin palautunut, ainakin pintapuolisesti, kun puhutaan alle 37km keveistä lenkeistä.

KISASTARTTI


                   Luonto on syksylläkin kaunis, ja ennen kaikkea se on on hiljainen - rentouttava. Nautin maisemista ja kävelen jokaiselle kymmenelle minuutille pätkän siellä, toisen täällä. Pidän olon rentona. Minusta tuntuu kuin olisin kevyellä peruslenkillä. Olenhan yksinkin. Ainoa asia, joka on erilailla on helppous. Kevennyksen seurauksena tuntuu kuin minua vain vietäisiin ja olisin vain kyydillä. Minusta ei kulu mitään, mutta saan paljon. Nautin todella menosta.

                   Ensimmäinen huolto noin 16,5km kohdalla tulee vastaan jotenkin yllättävän nopeasti. Justiinhan tässä startattiin. Helpontuntuinen meno ei ole ollutkaan näköjään vain tunne, sillä tulen huoltoon ajassa 1:54h. Lähden huollosta jatkamaan matkaa noin ajassa 1:58h. Odotettua. Ehkä muutaman minsan ajateltua nopeammin. Pumppi ja Leno huollossa pitivät totutun hyvää tunnelmaa.

                   Juoksen kotvan ja puhelin alkaa piiputteleen. Ollaan kaikki kisan WhatsApp -ryhmässä. Tuntuu hyvälle, että Pasi on niinkin lähellä. Eroa 16min. Veli-Matti 18minsan päässä ja Jouni 37min päässä. Ensimmäinen ajatus oli, että Pasi on oikeasti aika hyvässä kunnossa.

                   Noin 18-19km juoksun jälkeen alkaa hitaampi pätkä, joka kestää aina tuonne 32 kilsaan asti. Etukäteissuunnitelman mukaan koitan vain säästää tuolla enenrgiaa ja kävellä kaikki vähänkään hankalat kohdat - ja sitähän tuolla riittää. Näinpä esikois takalenkki kierrokselle lähtenyt Jyrkän Joonas jää kiinniottamatta. Mutta ei yhtään siitä pois, Joonas oli juossut hienosti.

                  Ensimmäisen kiekan takaosuuden noin 24km matka menee jotenkin nopsaa ja tulen noin 40,5km huoltoon ajassa 5:21h. Huolimatta takalenkin paljosta kävelystä aikatauluani kohtaan alan näyttään nopealta. Pasi on jäänyt yllättävänikin paljon, sillä ero on tuplaantunut. Nyt se on 32min. Ottaen huomioon, että takaosassa keskityin energian ylisäästämiseen helpon alun jälkeen. Toisaalta ajattelin Pasinkin toimineen sen suuntaisesti. Huomioin myös matkan varrella väliaikoja tutkaillesani, että Jouni teki tasaista, nousujohteista työtä. Ultra-ainesta!

                 Loppu vajaa 17km meni tutkaillen polun kosteutta. Vaihtelevaahan se oli. Toki vain kokonaisuudessaan ehkä kosteusluokkaa 7/10. Suojasiin paikkoihin vesi oli kertynyt ja se toi haastetta paikkapaikoin. Toisaalta pepissä vaivannut peitteellisyys oli likitulkoon kokonaisuudessaan poissa. Arvioisin, että ehkä noin kymmenen minuuttia/kierros oli reitti peppiä hitaammassa kunnossa.

                 Kierroksen loppuun, huoltoon tullessani koen suunnattoman yllätyksen! Silmämääräisesti iso kasa ihimisiä taputtaaa kulkua ohjaavan aitauksen luona. Tuttuja ja tuntemattomia. Olen mykistynyt näkemästäni! Tunneryöpyn valloissa hipsin huoltoon. Teen mielestäni vain kaiken tarvitsemani ja silti minulla tuhraantuu aikaa 29 minuuttia. Eka kiekkaan kului aikaa 7h 47min.

                  Lähden toiselle kierrokselle iso eräliivi päällä. Mukaan on pakattuna kaikki mahdollinen ja mahdoton. Aivan liikaa, jo lähtökohtaisestikin. Reilu kilsa tultu ja Pasi tulee vastaan. Pasin kanssa vaihdetaan tunnelmia ja ajatuksia muutama sekunti. Sama toistuu taas reilun kilsan päästä, noin 2,5km kohdalla, kun Jouni tulee vastaan. Minua lämmittää miten hyvässä vauhdissa ystävät ovat.

                  Huomaan jo alkukilsoilla, että vauhti on kovasti eri kuin ekalla. En anna sen kuitenkaan haitata vaan pikemminkin korostan tekemisen keveyttä, retkiotetta. Fiilis on hyvä ja maisemat vaihtuvat, on vielä valoisaa. Jotenkin oudon nopeasti tuntuu aika menevän ja 74km huoltopiste alkaa lähestymään. Juuri ennen huoltoon tuloa muuttuu hämärä pimeydeksi ja laitan otsalampun päälle. Huollossa ajassa 10:50h.

                 Mukavaa porinaa Antun ja Hönkyn kanssa. Olisi siinä jutustellut kauemminkin, mutta eteenpäin oli mieli. Taas oli ruhoa ravittu mm. käristemakkaralla ja sipseillä. Suolainen maistui huoltopaikoilla eritoten, sillä mukana siirtymäväleillä oli enimmäkseen makeaa.

                 Siitä alkoi toisen kerran vaativa reitin takaosa - nyt pimeässä. Arvioin huoltopaikalta lähtiessäni takaosan 24km (kierroksen väli 16,5km - 40,5km) menevän noin 4-5h. 10-12min/km. Toleranssin molemmissa päissä joutuisi juoksemaan. 12min/km, kyllä, siihen pitää juosta Iso-Sydänmaanreitin takaosassa.

                 Matka takaosassa meni mukavasti. Siihen vaikutti hyvä fiilis pään sisällä. Ja miksipä ei näin olisi? Matkan varrella en ollut kohdannut vielä mitään ongelmia. Puhelimeen alkoi tulla enempi kannustusviestejä. Kiitos niistä.
                 Pimeässä pensaat ja ruohotupsut muuttivat tutusti muotoaan, riippuen miltä etäisyydeltä näkemäänsä arvioi. Yhden maahisen näin väijymässä Iso-Juurikan eteläpenkan keskellä. Hieman villi aistiharha vesittyi, kun se muuntui lopulta vain ruohotupsuksi.

                Hölkkä maistuu vielä pari kilsaa ennen 97km huoltoa. Tosin vauhti alkaa olla jo tasoa naurettava. Tärkeintä onkin vain antaa jalkojen heilahdella luonnollisesti enempää yrittämättä. Onhan matka kisassa 171km.

                Takaosa tuntui menevän yllättävän nopeasti, vaikka olin siellä 4h40min, josta liki 10min voi laskea pois huollossa käytettyyn aikaan sinne lähtiessä. Eli karkeasti noin 11min/km oli ollut keskivauhti takaosassa, kun se eka kiekalla oli takaosassa 8:27min/km. Vauhtitiputus oli aika inhimmillinen, mutta kertoo samalla vielä kestävyydessä olevan kehittämistä.

                97km huollossa otin lämmintä lihalientä. Voi kuinka hyvää se olikaan! Pullot täyteen ja hetken huili huoltoa samalla tehden. Sipsejä ja vielä käristemakkara käteen. Sitten toisen kierroksen loppua leipomaan. Ajatukset olivat jo kovasti kolmannessa kierroksessa ja millä vaatevarusteilla sinne lähtisin. Numerolapun ajattelin siirtää paidan alahelmaan etupuolella. Olisihan niin upeampaa tulla aikanaan maaliin.




          Kuva: Jarmo Honkala. Tässä olen vielä 97km huollossa autuaan tietämätön 3km päässä edessä olevasta sippauksesta.



                Gps:ssä oli Pesänevan ylityskeen tullessa noin 101km. Tuossa kohtaa täynnä onnistumisen tunnetta ollut matka koki äkillisen muutoksen. Sippasin täysin! Mitään varottamatta. Ajattelin sen ensin johtuvan vain suon ylityksestä. Tuntui, etten pääse suon yli. Tottakai tämä olisi hetkellistä. Mutta ei. Tilanne ei lähtenyt korjaantumaan. Päinvastoin. Alkoi heikottamaan. Pahaa ei tehnyt, mutta huimasi ja heikotti. Tuntui, etten jaksa seisoa jaloillani. Jaloissa oli voimaa, mutta olo oli niin heikko, ettei eteenpäin menosta meinannut tulla mitään. Et ole hypännyt kappaleita lukiessasi tätä. Pudotus oli todella näin raju.

                Olin vain kolmea kilsaa aikaisemmin ravinnut ruhoni ja ottanut senkin jälkeen jo uutta energiaa. Olin saanut kaiken aikaa energiaa ja nestettä alas vähintäänkin hyvin. Silti tässä rajussa sippauksessa ajatus oli yrittää ottaa nopeaa energiaa (glukoosi tabletteja) ja suolaista, sekä vielä vähän nestettä. Sippaus oli merkillinen. Jaloissa oli matkaan nähden ihan ok. voimat, eikä minua väsyttänyt. Ajatukset olivat myös olleet kaiken aikaa käsittämättömän positiiviset. Sippaus oli siis fyysinen, mutta mistä se johtui?

                Reilu 10km ennen Pyssymäkeä ilmoitin eka kerran olevani vaikeuksissa. 8km ennen Pyssymäkeä liimaannuin paikalleen. Etsin katseellani puita mihin voisi mennä pötköttään. Ajatukset alkoivat mennä kohtalokkaisiin suuntiin.
              Kaivoin avaruuslakanan repusta. Se ei ollut kulkenut turhaan mukanani näitä vuosia. Nyt sille oli käyttöä ensimmäisen kerran. Kun liike loppuu, alkaa vilu.

              Pyrin vaappumaan eteenpäin. Todellisuus alkoi hämärtyä. Samoin ajoittan ymmärrys paikasta ja ajasta. Ohitin Teljolammen 7km ennen Pyssymäkeä? Se piti tarkistaa jälkeenpäin karttajäljestä. Muistikuvat ovat varsin hatarat tuosta kohtaa. Näkökenttä sumeni ajoittain. Ajoittain huimasi, heikotti. Ymmärrystä oli kuitenkin ajoittain olla yhteydessä talkooväkeen. Tuli tsemppausviestejä. Tietenkään kukaan muu ei voinut tietää missä jamassa olin. He tekivät oikein tsempatessa. Niin aina kuuluukin tehdä. Se ei kuitenkaan nyt auttanut. Tila oli fyysinen.

              Jotain 6km ennen Pyssymäkeä sovin Keijon kanssa, että hän tulee hakemaan. Tuntuu edelleen aivan uskomattomalta, että 5km ennen Pyssymäkeä sovitusta evakuointi paikasta ei ollut mitään jakoja jaksaa Pyssymäelle asti. Aika ei tässä kohtaa kultaa muistoja. Tuo matka suolta tuohon tuntuu enemminkin ihmeeltä. Ajattelenkin nyt enemminkin niin päin, miten pääsin sieltä tuohon asti. Gps -jälki kolmen kilsan matkalta ennen rimpinevaa on hieman pelottavankin mutkainen. Valitettavasti en pysty vahvistamaan mitä tuolla todellisuudessa tapahtui. Olo oli niin hämärä. Ainakin minusta tuntui, että olin polulla koko ajan.

               Perillä Pyssymäellä hetken töövättyäni kävin suihkussa ja söin. Sitten pitäkälleen ja pian uneenkin.  Eikä päästäni löytynyt yhtään hirvikärpästä! Eli tiikeribalsami auttoi. Toisaalta en saanut perääni yhtään numerolaputonta villisikaa.


TULOKSET


JÄLKI ANALYYSI


                Taisteluni oli päättynyt nolosti. Mistä tämä johtui? Onko minulla jokin rajoitin elimistössä, joka napsahtaa aina päälle 16-20h välillä? Tietysti on perus kuntoiluväelle hankala selittää, että ensin on 16 tuntia (101km) kevyttä ja helppoa, kunnes tulee romahdus. Se jopa kuulostaa itsestänikin aika normaalilta, että niin voi käydä tuossa kohtaan. Tulee vastaan seinä, jossa kunto loppuu. Olisikin kuitenkin vain näin yksinkertaista?

                 Syitä olen etsinyt menneen vuorokauden aikana ja juoksuystävät ovat siinä auttaneet. On tietysti monenlaisia näkemyksiä sippaamiseen johtuneista syistä. Enkä ole ollut yllättynyt, että osa on jopa kritisoitu ensimmäisen kierroksen nopeaa aikaani 7:47h. Itse koin ensimmäisen kierroksen sangen kevyenä. Tottakai jaloissa tuntui, että lenkillä olin käynyt, mutta ote oli kevyt kaiken aikaa. Kävelin jokaisen 10 minuutin aikana noin minuutin ajan. Käytän kevyen menon markkeerina keskivauhtiani 25km kohdalla Syyryssä. PEP -kisassa keskivauhtini oli Syyryn seinänousun alla 6:15min/km alkumatkan osalta, kun se nyt oli 7:45min/km. Eli 1:30min/km kevyemmin. Se on mielestäni helposti sopiva eroitus kevyen ja reippaan juoksun välillä. Tunne siihen lisättynä, miltä tuntuu, tietysti.

                  Toisena asiana palautuminen PEP2017 57km kisasta, joka oli raju lähinnä 14km ajan vaivanneiden rajujen kramppejen vuoksi. Olinko sittenkään palautunut viidessä viikossa? Itse kääntäisin asian niin, että saatoinpa hyvinkin olla hyvinkin palautunut, mutta samalla ei voinut harjoitella. Koko viisi viikkoa meni palautumiseen, kun tällainen kisa olisi tarvinut laadukasta harjoittelua ja pitkiä lenkkejä. Eli kisat oli sillä tavalla katsottuna liian lähellä toisiaan. Tämän kaliberin haaste vaatisi maksimaallisen hyvät valmistavat viikot, ei vain toipumista edellisestä.

                  Kolmantena asiana vauriot. Lihaksisto ok. Lihaksissa tuntuu samalta kuin olisi kiertänyt yhden kiekan kevyesti. Tämä johtuu tietenkin siitä, että tehot oli kaiken aikaa niin matalat, ettei lihaksisto joutunut koville. Olo on puolestaan kuin krapula olisi, joten kroppa joutui äärimmäisen kovalle. Iho kesti melko hyvin. Yksi rakko yhden varpaankynnen irtoamisen yhteydessä ja toinen jalkaterän sisäreunalla. Iho olisi voinut kestää tämän perusteella haasteen vaatiman ajan. Olen siitä iloinen viime talven paleltumaepisodin vuoksi.


 REITIN TAIKA



                 Iso-Sydänmaanreitillä (I-SR2014) tunti/kierros on likimain yhtä kuin 1min/km vauhdin muutos. Eli jos meinaa juosta esimerkiksi tunnin nopeampaa niin minuutti/km on aika hurjan paljon pois keskivauhdista. Sama tietysti toiseen suuntaan. Reitti on pitkä, mutta tuolla tavalla katsottuna lyhyt. Monesti esimerkiksi yhden kierroksen aika parannus tavoitteista puhuttaessa unohtuu miten paljon se 30min parannuskin vaatii. 30sek/km on aika paljon ottaa joka ikisestä kilsasta pois. 

                 I-SR2014 reitin haasteellisuutta on hankala sanoin kuvata. Se täytyy juosta tajuntaan. En ole koskaan kiertänyt tuota reittiä ilman, etteikö jaloissa olisi vähän tuntunut. Kun menee hitaasti, hyydyttää reitti keston vuoksi, kun menet nopeammin, hyydyttää se teknisyyden/pehmeyden vuoksi. Reittimme tukee hyvin monipuolista harjoittelutarkoitusta ihan kovempaankin menoon asti.


MITÄ TÄMÄ JÄLKEEN


                 Riippuu miten pitkälle kysymyksellä kurkoitetaan. Jos katsotaan ihan tätä viikkoa niin se menee levätessä. Arkiliikuntaa. Ehkä jotain kävelyä ja pyöräilyä kevyesti voi mielenvirkeyden vuoksi tehdä, mutta ei yhtään lenkkiä. Jalkalihakset on nyt paremmassa kunnossa selkeästi kuin PEP2017 kisan jälkeen. Eli jalkojen vuoksi taukoa ei juurikaan tarvitsisi pitää. Mitään tarkkoja lenkeilymättömyys aikoja en tykkää laittaa, sillä annan tuntemuksille isomman roolin.

                Kroppa joutui kuitenkin puolestaan äärirajoille ja se pitää huomioida. Veikkaan, että 4-6viikkoa rauhallista lenkkeilyä ennen varsinaisen harjoittelun aloittamista.

                Vuosi 2018 on auki. Ultramatkoja juoksen ensi vuonna kuitenkin vain kaksi. Keväällä toinen ja toinen syksyllä, kun tänä vuonna juoksin niitä kolme. Voi olla, että kalenterini on ensi vuonna Karhunkierros 80km ja PUF2018 171km. Sitten lisäksi joitain lyhyitä harjoituskisoja. Ehkä maksimissaan puolimaratonin mittaisia, vaikka maratonkin kiinnostaisi jossain välissä juosta. Ehkä sen voisi tehdä reippaana pitkänä lenkkinä? Eli olen näillä näkymin toimitsijana pepissä. Peppihän pidetään ensi vuonna La 18.8.2018, jos sitä ei vielä joku tiennyt. Ilmoittautumiskoneisto puskee käyntiin loppusyksystä.

                PUF2018 171km kisasta pitää keskustella muutaman ihmisen kanssa. Konsepti on aika hyvä. Eikä haasteellisuutta kannata hirveästi alkaa vähentämään. Huoltovälit on logistisesti helpot järjestää ja pimeällä tulee yksi kierros. Hirvikärpäsistäkin riittänee oma lumouksensa myös jatkossa. Katsotaan.
 
Kuvassa vasemmalta: Veli-Matti Anttila, Pasi Koskinen, Onni Vähäaho ja Jouni Knuuti. Tuomas Remes ei ehtinyt kuvaan kisateknisten syiden vuoksi. Hän tallensi vielä turvanumeroa 2min ennen starttia :)

ISO KIITOS VIELÄ KAIKILLE!!!


       Kuva: Pasi Koskinen & Kirsi Martikainen kisaa edeltävänä iltana pelipaikoilta

torstai 21. syyskuuta 2017

ULTRAJUOKSUN YMMÄRRYS



                       Ultrajuoksu. Käsite, joka kelluu hyvin vapaana viivana vedessä. Käsite, josta kuulee enempi kysymyksiä kuin vastauksia. Ja paradoksaalisesti siinä on sen ydin ja vetovoima. Urheilulaji, jota Suomen urheiluliitto ei ole edes tunnustanut urheilulajiksi täysin.  Esim. virallisia Sm-kisoja ei ole olemassa. Jälleen paradoksaalisesti ultrajuoksukilpailut ovat erittäin suosittuja ja trendikkäitä. 1000-2000 osallistujan ultrapolkujuoksukisat myydään loppuun muutamassa minuutissa yli puolivuotta ennen tapahtumia.

                      Ultrajuoksu. Virallisesti määritellään, että kaikki yli maratonin mittaiset juoksukilpailut ovat ultrajuoksua. Maraton on 42 kilometriä ja 195 metriä pitkä matka. Ultrajuoksun suosituin muoto on tällä hetkellä ylivoimaisesti ultrapolkujuoksu. Kun maratoneilla on tyypillisesti huoltopiste vähintään 5km välein, voi ultrapolkujuoksuissa huoltopisteiden väli olla helposti yli 30 kilometriäkin. On olemassa jopa yli 100 kilometrin ultrapolkujuoksukilpailuja, joissa ei ole huoltopisteitä ollenkaan! Lajiin kuuluu siis nesteiden ja energioiden kuljettaminen. Tavanomaista on myös, että turvallisuuden vuoksi kilpailijat kantavat lisäksi niin sanottuja pakollisia varusteita. Kilpailut kestävät joskus yli vuorokauden ja näin ollen mm. yön yli.

                     Olen itse ultrapolkujuoksun himoharrastaja. Luonnossa liikkuminen voimaannuttaa ja auttaa oppimaan itsestään uusia asioita. Äärisuorituksissa kaikki rooliasut valuvat pois. Jäljelle jää vain ajatukset – kysymykset ja vastaukset. Ollaanko vaateiden alla alasti? Rooliasussa leimataan hulluksi tuollaisia kirjoituksia ja paetaan kysymystä. Yksin pimeässä, suon laidalla, polvia myöden mudassa, joudut vastaamaan. Et voi paeta. Joudut kestämään pään tuottamaa raakamateriaalia. Tämä kaikki voi tuntua sivilisaatiosta katsottuna kärsimykseltä. Koska ollaan roolissa; ollaan isiä, äitejä, työntekijöitä tai rakastajattaria. Leimataan asiat kokematta, koska ei uskalleta kokea – ollaan roolissa.

                      Mikäli ymmärtää edellä kirjoitetun, voi aavistaa miksi ultrapolkujuoksijat ovat usein henkisesti vahvoja. Eivät stressaa ja tyyneys on läsnä. Vastaus on yksinkertainen: he ovat saaneet vastata kysymyksiin ilman rooliasuja. Ultrapolkujuoksijoita on vaikea käsittää. Ne on helpompi ohittaa vaikka sanomalla ”kova” tai ”hullu” se on. Voin sanoa, että kaikki ovat pehmeitä pehmeän äärellä. Yhtä lailla työtä pursuavan konttorin pöydän takana kuin Soten puristuksessa hoitotyössä tai horjahtaessasi puolittain suonsilmäkkeeseen otsalampun kohdatessa sumuvaipan. Ihminen on ihminen kaikkialla – sisällään, mutta onni on se, kun voi olla sitä ilman rooliasujen kireyttä ja puristusta. 

                    Ensi lauantaina kisaan hyvin pienessä ultrapolkujuoksukisassa. Osallistujia on vain viisi. Siihen tosin loppuukin kisan kaikki pienuus. Matka on 171km. Tiettävästi kyseessä on pisin Suomessa koskaan järjestetty polkujuoksukisa. Kisa on Nivalan pyssymäellä. Kisassa kierretään kolme kertaa Iso- sydänmaan vaellusreitti niin sanottu I-SR2014. Yksi kierros on 57km. Suoperäinen reitti. Kukaan ei ole koskaan kiertänyt reittiä edes kahta kertaa yhteen kyytiin. Nyt viisi kilpailijaa yrittää saavuttaa ihmeen ja kiertää reitin kolme kertaa yhteen soittoon. Aikaa tehtävään on annettu 36 tuntia.

                   Siellä on aikaa vastata kysymyksiin. Siellä kysymyksiin myös saadaan vastauksia. Ollaanko vaatteiden alla alasti? Näytkö ollessasi alasti kokonaan vai onko puu edessäsi ja kurkistat puun takaa, kenties vasemmalta? Onko edelläsi kulkeva kilpailija hetken kuljettuasi sittenkin männyn taimen, joka nyökkää sinulle ohittaessani Hänet? Asiat selviävät. Vyötiäisiäkin on Nivalassa nähty. Tämä sen mahdollistaa. Ultrapolkujuoksu.

                 Toivoa, iloa, juhlaa, onnea, elämyksiä, väsymystä, kipua, tuskaa, voimattomuutta, vahvaa kokemista, itsensä löytämistä, naurua, itkua, tuoksuja, hiljaisuutta, valoa, kipinää, masennusta, pelkoa, unelmia, ääniä, eläimiä, maisemia, värejä, kysymyksiä ja vastauksia – kaikkea mitä voi kuvitella elämän pitävän sisällään ilman esteitä sen ulkopuolelta – sivilisaatiosta. Sitä on ultrapolkujuoksu. Voittajia ovat ne jotka uskaltavat. Ja jokainen voi odottaa itseltään voittoa. Täyttä elämää – elämää ilman rooleja.  

PUF TULOSSEURANTA
 


Onni Vähäaho, Nivalassa 21.9.2017

maanantai 18. syyskuuta 2017

KISAVIIKOLLE

                     Fiilis tapissa. Näyttää vahvasti siltä, että palautuminen ja kropan tilan ajoitus on taas onnistumassa. Se on samalla yksi hienoimmista ja vaikeimmista osa-alueista tässä lajissa, ultrajuoksussa.

                    Pyssymäki Extreme Polkujuoksun harvinaisen kuluttavan kilpailun jälkeen palautuminen on ollut hitaampaa kuin aikoihin. Tähän löytyy tietysti syy tämän vuoden alun paleltumissaagasta - siitä, että jouduin tähän kisakauteen ohuemmalla harjoittelupohjalla kuin vuosiin. Kestävyysurheilussa pohjakunto on oikeasti tärkeää. Sitä ei tehdä vain mantran vuoksi. Siksi reilun kuukauden lovi kevättalvella näkyy pitkään. Mutta sen kanssa on pärjätty, vaikka se on syönyt tämän vuoden kisoista osansa.

                   PEP 57km jälkeen juoksukilsat/harjoitustunnit ovat menneet neljän viikon osalta seuraavasti: 
Viikko 34: 76km / 8:24h
Viikko 35: 92km/ 11:23h
Viikko 36: 76km/ 12h
Viikko 37: 68km/ 6:44h

                  Todella matalia määriä minulle. Olenkin mennyt tämän välin vain ja ainoastaan palautuminen ja kropan normalisoitumine edellä. Kaikki ns. avainharjoitukset ovat loistaneet poissa-olollaan.

                  Kisaviikolla juoksen noin 29km ennen lauantain PUF2017 171km kisaa. Noiden kilometrejen tarkoitus on puhtaasti pitää vain aineenvaihduntaa yllä ja antaa vielä yksi vajaa viikko aikaa kropalle palautua. Palautuminen on edelleen aliarvostetuin tuloksenteon osa-alue. Sen laiminlyönti voi maksaa pahimmillaan aika pitkän ajan.

                 Reitti oli pitkään tosi kuiva. Nyt on kuitenkin vettä tullu harvase päivä muutaman viikon ja kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet lähestulkoot yhtä tuhnusadetta/sadekuuroja tai muuten vain pilvistä. Kisaviikonlopulle ja ehkä aattopäivälle on luvattu aurinkoa tai puolipilvistä, sekä lämpenevää. Näin ollen avonaiset ja korkeammat paikat, että kankaiset peruspolut ovat varmasti ihan hyvin juostavia ja nopeita. Sen sijaan suojaiset ja katteiset kohdat ovat varmasti erittäin märkiä. Reitti näyttänee hyvin monenlaiset kasvot. Varmaa on, että keli on nyt hieman hidas. Se antaa pikkaisen lisähaastetta.

                PUF2017 Osallistujat julkaistaan myös kisasivuilla. Tässä kuitenkin myös lista tämän blogin lukijoille (Yksi kuva tulee myöhemmin):


KISAA VOI SEURATA NETISTÄ TÄSTÄ LINKISTÄ!!!


numero 27   Tuomas Remes, Suojärven Ankkurit

                        Kuva tulee myöhemmin...

numero 45   Veli-Matti Anttila, Hitura Sky Runners


numero 61   Onni Vähäaho, Northern Trail Runners


numero 77  Pasi Koskinen, Endurance/Nellimin Pyry


numero 94  Jouni Knuuti, Kälviän Tarmo






lauantai 16. syyskuuta 2017

PUF2017 171km - MITÄ SE ON?

FAKTA:


- Vuosina 2013 ja 2014 uudelleen etsitty ja merkattu Iso-Sydänmaan vaellusreitti on Pyssymäen pihalta noin 57km mittainen.  I-SR2014.
- Sen on vajaan neljän vuoden aikana kiertänyt 55 henkilöä. Monen matka on päättynyt jo n.26km kohdalla olevalle Syyryntielle. Reitti on suhteellisesti Suomen hitain polkujuoksureitti. 
- Reittiä ei ole kukaan kiertänyt kahta kertaa yhteen kyytiin.
- Pyssymäki Ultra Festival 2017 (PUF2017) tapahtumaan osallistujilla on 36 tuntia aikaa kiertää reitti kolme kertaa yhteen kyytiin. Tehtävä kuulostaa herkästi huugolta, mahdottomalta.

                  On ennakkokäsityksiä. On arvailuja. On laskelmia. Kaikki spekulaatioita. Kukaan ei oikeasti tiedä. Ei voi tietää, sillä kukaan ei ole tulevaa haastetta koskaan kokenut. Haaste vertautuu, ja ei vertaannu. Vertaaminen ei ole helppoa. Kolme kierrosta suoperäisellä 57km vaellusreitillä on mitä mystisin tehtävä. Kisa on tiettävästi Suomen polkujuoksuhistorian pisin.

                  Mitä enemmän kertyy kokemusta erilaisista haasteista ja kisoista, kehittyy suhteellisuudentaju. Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Samalla kokemukset kartuttavat myös itseluottamusta.

                  PUF2017 171km ei ollut aluksi minullekaan ajatuksena selvä. En nähnyt huoneen perälle. Liian pimeää, liian sumuista. Ajatus ymmärtää ei riittänyt. Nyt olen löytänyt tuohon huoneeseen katkaisijan. Huone on saanut valot. Huone ei ole edelleenkään helponnäköinen tapaus, mutta takaseinä näkyy. Se on pääasia.

                  Tällaisen haasteen kohtaaminen ei voine onnistua vain sitomalla kengät ja nakkaamalla repun selkään. Täytyy uskaltaa käydä itsensä kanssa mitä rehdimpiä keskusteluja. Ja nimenomaan etukäteen. Kuten kaikki kestävyysurheiluponnistajat tietävät - kisan aikana, saati sen heikoilla hetkillä, on myöhäistä aloittaa rakentamaan kestävää ajatusta maaliin pääsemisestä. Ne asiat on pitäny päättää jo paljon aikaisemmin. 

                  Kun julistan uskovani, että kierrän Iso-Sydänmaan vaellusreitin (I-SR2014) kolme kertaa yhteen kyytiin, on minulla oltava jokin mihin nojaan asiani. Se on aikaisemmat kokemukset ja rehti pohdinta omasta kyvystä. Edelleenkään kolme kierrosta ei ole selvää kauraa, mutta pidän sitä kohdallani täysin mahdollisena. Miksi näin? Vastaus ei ole yksiselitteisesti minun kunnossani. On ja ei.

                   Juoksin viime vuonna huviksi karhunkierroksen vain 9 päivää PEP2016 57km tulvakelikisan jälkeen. 84km karhunkierrosta. Palautumattomana tietysti. Tuolla kierroksella on noin 1900 nousumetriä. Reitti on paikoin myös tekninen. Lenkki meni sangen helposti, vaikka välillä kyllä ihan juostiinkin, eikä vain retkeilty. Aikaa meni 13h 6min. Jaksamisen raja on siis paljon kauempana.

                  Tänä vuonna juoksin tuon saman reitin kilpaa. Kilpaa kelloa vastaan, en jaksamista vastaan. Vauhti loppui/hiipui, mutta tulin varsin hyvävoimasena maaliin. 84km polulla tuntui juoksemiselta kelloa vastaan, ei jaksamista. Aikaa meni noin 10h 55min. Olin  16:sta yli 160 osallistujan joukossa.

                 Kolme kierrosta I-SR2014 reitillä on ultrajuoksua, jossa ei juosta kelloa vastaan vaan jaksamista. Tehtävää helpottaa juuri tuo funktio. Voi juosta lepposaa kevyttä hölkkää, kun kelloa vastaan mennään vauhtikestävyysalueella, jolloin lihaksisto on aivan erilailla äärirajoilla kuin kevyessä hölkässä. Sopivilla kävelypätkillä höystettynä jalat pysynevät juostavampana pidempään. Luotan hyvin vahvasti siihen, että kaksi ensimmäistä kierrosta menee kohtuullisen vähin tuskin. Silloin ollaan juostu noin 114km.
                  Viimeisellä kolmanneksella tuskan sietää paremmin kuin keskimmäisellä kolmanneksella. Näin ollen maaliin selviäminen tuntuu varsin ilmeiseltä vaihtoehdolta. Maalin läheneminen on aina psykologisesti kannustavaa. On hienoa lähteä kääntämään liki mielipuolista tehtävää todeksi. Kaikki, jotka ovat tuon reitin kerran kiertäneet, tietävät realiteetit.

                   Tehtävä on siis mahdollinen, mutta kaikkea muuta kuin selvä. Henkselit ei pauku, eikä balalaikka soi. Se tärkein on kuitenkin läsnä - luotto itseensä.

                   Ultra Trail Mont Blanc UTMB 170km ja 10 000 nousumetriä kisa oli syyskuun alussa. Uskomattoman rankka kisa. Seurasin kisaa hyvin tiiviisti ja olen katsonut tajuttoman määrän eri videoklippejä. Olen soittanut kahdelle tämän vuoden finishereistä. Visa-Pekka Larivaaralle ja Marko Mattilalle. Tuon kisan seuraaminen auttoi minua ajatustyössä kohti puffia. Tuo kisa teki kaikista inhimmillisennäköisiä. Jopa Kilian Jornetista.

                   Loppuun kolme videoklippiä:


                   Ehkä paras urheiluselostus koskaan (kuuntele isolla, ja loppuun asti!)


                  Minun kenkäni


                 Minun lankkutreeni julki


Onni Vähäaho, Nivalassa 16.9.2017

perjantai 8. syyskuuta 2017

JOKO NYT?

                    Hoksasin tuossa ihan vasta, että minulla ei ole oikein kunnon onnistumista yli 20h ultrista. Hyvin on mennyt viimeisen 2-3 vuoden aikana kilpailut hieman lyhemmillä matkoilla. Alla on myös onnistunut 24h perhereitti-ultra 2,5v sitten tammikuussa Pyssymäellä. Lähes 150km lumisella polulla oli hyvä setti. Silti minulla on ollut paljon vaikeita kisoja, kun aiheena on ollut 24h tai enemmän. No tietysti Unkarin 6vrk kisa meni hyvin, mutta se taas oli hyvin toisen luontoinen.

                   Tuleva haaste, PUF2017 171km otetaan vastaan siten erittäin suurella nöyryydellä. Olen mielestäni nyt riittävässä kunnossa, jotta jaksan tuon matkan mennä määräajassa, 36 tunnissa. Henkseleiden paukutteluun ei ole varaa yhtään. Silti pitää uskaltaa ja osata olla oma itsensä kisassa, mentävä sillä kokemuksella ja opilla mikä on mieleen jäänyt. Monenlaiset kokemukset vahvistavat liikkujaa. Luotan tietäväni millä tavalla menen parhaiten ja helpoimmalla mahdollisimman pitkälle.

                   Kunto ja itseluottamus menevät käsikädessä. Toisaalta mitä enemmän tulee mittariin kilometrejä harrastuksen aikana, tulee ymmärrys mikä on minkäkin kokoinen haaste. Juuri nyt PUF2017 tuntuu sopivan maukkaalta haasteelta. Minulla on kuva miten sen piirrän valmiiksi. Aion nauttia siitä. Ilman raastoa ja tuskaa tuota taideteosta ei kuitenkaan valmiiksi tehdä. Se on selvää jo nyt tässä sisälämmössä kirjoittaessani tuntemuksiani. Myös säällä on iso merkitys. Tosi iso merkitys. Se voi lisätä tehtävän haasteellisuutta.

                   Mikä sitten on tuollaisessa kolme kertaa I-SR2014 vaellusreitin ja 171km suorituksessa haasteellisinta? Ehkä tavan kulkijoille tai jopa hieman aktiivisemminkin harrastaville voi tulla yllätyksenä, että haasteet ovat aivan jotain muuta kuin mitä esim. PEP 57km matkalla. Kolme kierrosta on kuin toinen laji. Tehot ovat matalat, joten esim. kramppeja ei tule likimainkaan niin herkästi kuin 57km kisassa. Ei myöskään imeytymishäiriöitä niin herkästi. Matalat tehot tekevät kaikesta helpompaa - aluksi.

                  KUNNES matkaa on tehty tarpeeksi pitkään, alkaa tapahtua; alkaa ultrajuoksu. Jaloista loppuu voimat. Se on yksi todella iso juttu. Kokemus auttaa siinäkin. Silloin ei pidä puskea väkisin etenkään, jos matkaa maaliin on vielä kymmeniä kilometrejä, kuten hyvin todennäköisesti on. On vain otettava hetki hieman kevyemmin ja tankattava energiaa nassuun. 15min päästä voi olla erituntuista tai vähän myöhemmin. Tuntemukset vaihtelevat ja mukana leikissä alkaa olla vahvasti myös PÄÄ. Jaloista loppuu voimat ja pää alkaa syöttään negaa. Pään hallinta on monesti vaikein juttu. Siihen voi auttaa esim. valmiiksi mietityt ajatusleikit. Aletaan vaikka laskeen montako maalimerkkiä on seuraavalla kilsalla tai jotain muuta. Viedään ajatusta pois huonosta tunteesta. Mikä kellekkin sopii.

                  Kolmas juttu on iho. Pitää tietää miten iho toimii. Mihin pitää laittaa rasvaa. Yksilöllistä, mutta ehdottoman tärkeää tunnistaa. Kierrosten välissä on mahdollisuus vaihtaa vaatteita ja PUHDISTAA ihoa, joka on tärkeää, jos sille on tarvetta. Veikkaan, että voi hyvinkin olla.

                 Yksi peikko on PYSÄHTYMINEN. Liian pitkäksi aikaa ei kannata pysähtyä, sillä liike on lääkettä. Myös profylaksisesti, eli ennen haasteita. Yleensä ongelmat vain pahenevat pysähtyessä. Joskus on tarkoituksenmukaista pysähtyä, mutta aina kannattaa miettiä milloin se on ja milloin se vie vain huonompaan suuntaan.  

                  SALAINEN aseeni. No paljastan sen. Olen hyvin positiivinen ihminen. Aion alusta asti huolehtia hyvän nesteytyksen ja energianoton lisäksi siitä puolesta, että NAUTIN saadessani olla mukana tällaisen haasteen kohtaamisessa. Aion keskittyä paljon luonnon seuraamiseen ja ottaa tästä PUF2017 tapahtumasta kaiken irti. On myös HUIPPUA nähdä aina huoltopisteillä ystäviä. On mitä odottaa. Siitähän ihmiset nauttii!? Toivottavasti myös kilpakumppanit onnistuvat mitä parhaimmin. On mukava aina kuulla huoltopisteillä miten sielunveljillä ja sisarilla on mennyt. Kaikilla on kuitenkin sama maali ja mieli - 171km Iso-Sydänamanreitillä.

                  KILPAILUUN ILMOITTAUTUMISTA ON JÄLJELLÄ TASAN VIIKKO. ROHKAISTU JA LÄHDE MUKAAN TEKEMÄÄN HISTORIAA. KENTIES SUOMEN ENSIMMÄINEN YLI 170km POLKUJUOKSUKILPAILU.

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.9.2017

maanantai 4. syyskuuta 2017

KOHTI PUFFIA - OTSAKKEEN KAIKU

                       Kuulin pitkästä aikaa lausuttavan blogini otsikon ääneen: "Cosmos juoksee ja kirjoittaa". Se hieman pysäytti. On mennyt aika lailla juoksu edellä. Kirjoittaminen on ollut liiaksi tiedottamis tyyppistä. Kun juoksee tarpeeksi, ei jää aina voimia eikä aikaa kirjoittaa.

                     Nyt elän aikaa, jossa olen tiputtanut airot veneestä reilu kaksi viikkoa sitten ja odotan niiden palaavan virran mukana vajaan kolmen viikon päästä.. Edes melan. Veneeni on jänyt kellumaan Pyssymäelle. Sinne saavuin maaliin Pyssymäki Extreme kisan voittajana ja sieltä on määrä startata myös seuraavaan kisaan - Pyssymäki Ultra Festival 2017. Molemmat - PEP ja PUF - on teknisesti määriteltävissä ultrapolkujuoksukisoiksi, sillä olihan pepin matkakin ultramääreet täyttävä 57km. PEP oli kuitenkin vauhdikas kisa. PUF taas tulee olemaan puhtaasti kestävyyskoe, mutta juoksu kisa kuitenkin, kel jalkoja piisaa loppuun asti.

                      PUF on siis siirtynyt selvästi työpöydälle. Mitä pidempi kisa, sen pidempään on matkan teko nautinnollisella alueella, sillä liekin on pysyttävänä maltillisena, jotta ei mene homma liian nopeasti vaeltamiseksi. Minun mittapuulla ja reitin tuntemuksella määrittelisin, että kaikki alle 11h reitin kierrot on juostuja. Jos ajatellaan, että huoltoihin menee koko kisassa maksmissaan 1h (nukkuminen on sitten jo jotain muuta luxusta, jota en laske huolloksi) niin 34 tuntiin tai sen alle selviytyneet ovat JUOSSEET PUF:n läpi. 36h on aikaraja, joten on inhimmillisyyden nimissä sallittu/tehty mahdolliseksi, pieni vaeltaminenkin :) Reitti on kävelty kohmeisen maan aikana 11h kahden erittäin hyväkuntoisen urheilijan toimesta. Reitti on toisaalta monesti juostu 10-11h väliinkin otteella, jossa on juoksu ollut hyvinkin keskiössä. Reitti on raskas ja keliherkkä. Sateet jäävät herkästi polulle muutamaksi päiväksi. Kovin vastustaja voikin tulla ylhäältä, itsensä lisäksi.

                      Meitä on kolme ilmoittautunutta. Aika tasaveikkaista sakkia. Tunnistan olevani ehkä vauhdikkain, mutta sillä ei nyt tässä kisassa ole juurikaan merkitystä. Kisassa on kokemusta Suomen halki juoksusta aina erittäin sinnikkäisiin vaelluksiin ja pitkällä aika välillä tehtyihin hyviin maraton että kestävyyssuorituksiin. Kisa on avoin. Ja toivotaan sinne lisää väkeä. Kenties ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla mahdottomana tavan väen pitämää tehtävää - kolmea kierrosta Iso-Sydänmaanreitillä. Kilpailijat ajattelevat tietysti vain ja ainoastaan, että kolme kierrosta mennään. Tietystikään ei voi tietää mitä voi tapahtua matkalla, mutta tuskin kukaan epäilee ainakaan etteikö jaksaisi. Sellainen olisi housut nilkoissa starttaamista.

                      Tässä olisi tekijämiehillekin saumaa testata itseään. Oikein hyväkuntoinen kilpaurheilija voisi tehdä ajan jonnekkin 23-25h seuduille. Täytyy muistaa, että kovienkin kuntourheilijoiden ja kovien kilpaurheilijoiden välinen ero on valtava. Tästä hyvänä esimerkkinä eilen päättynyt ULTRA TRAIL MONT BLANC, eli UTMB ja sen 170km matka, joka tänä vuonna oli sään vuoksi "typistetty" 168km mittaiseksi. 10 000 nousumetriä. Maailman kärki juoksi sen noin 19 tuntiin. Historiallisen kovaan aikaan. Paras suomalainen oli Markus Juvala 147:s, huippuajalla n.30,5h. Eli eroa kärkeen yli 11tuntia! Toiseksi paras suomalainen oli 313.  PEP2015 kisasta tuttu n.2:50h maratoonari, Marko Mattila, jonka aika oli vähän päälle 34h. Eroa kärkeen käsittämättömät 15tuntia! Ja Marko on siis jo kuitenkin tekijämies Suomen mittapuussa.

                      Tällä tahdon sanoa, että mitä rankempi kisa, sen isompia ovat erot. Kun taso nousee niin erot on valtavia. Eikä sillä väliä. Minusta jokainen maaliin päässyt on oman elämänsä ja harrastuksena sankari. Tämä siis vain puhtaasti perspektiivinä.

                      Oma taktiikka ei ole salaisuus PUFFIIN. Hölkkään hieman korostetun kevyesti omien keveimpien harjoituslenkkien tavoin ja kävelen ehkä noin pari minsaa jokaisella kymmenminuuttisella. Minusta on tärkeää yrittää säästää energiaa ja yrittää pitää jalat ja koko kroppa hartioita myöden mahdollisimman rentona. Kaksi ensimmäistä kierrosta koitan ajatella yhtenä kierroksena. Eli eka kiekan jälkeen teen vain välttämättömät huollot ja evästykset. Tottakai vaihdan vaatteita sään mukaan, sillä yöselkään lähdetään toiselle kiekalle. Eka kiekka vie ehkä 8-8,5h. Ehkä 9h kohdalla olen lähtenyt viimeistään toiselle kierrokselle.

                      Tuntemusten mukaan lisään kävelyä. Pääasia, että homma olisi mahdollisimman helppoa ekat kaksi kierrosta. Jossain vaiheessa kävelyä pitää ottaa jokaiselle viiden minsan setille. Kaikki tuntemusten mukaan. Kello käy, mutta se ei ohjaa. Kaikki tulee päästä ja jaloista. Höyryt nenästä ja vaikut korvista. Kolmannella kiekalla voi sitten aloittaa jo loppukirin :)

                      PE 15.9.2017 asti voi ilmoittautua mukaan. Palkintoa komea PUF -lippis. Maaliin saakka päässeiden lippiksen lipassa on vielä teksti FINISHER.

 Ja huoltopisteillä on hauskaa.

                       Alla pari videota valmisteluista.





Ps. Isäni syntyi tasan 88-vuotta sitten. Lepää rauhassa isä. Isäni kuoli v.2000.


Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2017

maanantai 28. elokuuta 2017

PEP2017 57KM MATKAN SPECIAALI VIDEOT

OSA 1 (Juha Kuukasjärvi, Janne Haikola ja Mia Tuoriniemi)



OSA 2 (Jari Kaukua, Lasse Ylimäki ja Arto Vartiainen)



OSA 3 (Jarmo Honkala, Regis Rouge-Oikarinen, Mika Leppälä ja Onni Vähäaho)


HUOM!!! Samalla reitillä 23-24.9 (la-su) PUF2017 Suomen pisin (171km) polkujuoksukisa! Tutustu ja hullaannu mukaan!



Onni Vähäaho, Nivalassa 28.8.2017

lauantai 26. elokuuta 2017

TOIPUMISTA PEP2017 57km KISASTA

                          7 päivää Pyssymäki Extreme Polkujuoksun 57km kisasta. Jotka eivät ole kisastani lukeneet niin linkki siihen tässä. 

TÄSSÄ kaikki pepin kolmen vuoden historian aikana 57km matkalla 37 läpi päässyttä juoksijaa.

                          Miten meni? Oletko tyytyväinen? Täytyikö tavoitteesi? Näitä kysytään, kun syke voi olla vielä kolminumeroinen. Niin pikkukisoissa meiltä hölkkääjiltä kuin isoissa kisoissa huippu-urheilijoiltakin. Ensinnäkin tavoite on aina kuin budjetti - hyvä arvaus. Ja se miten kisa meni, nähdään usein vasta päivien päästä - ei näyttämön vielä höyrytessä. Niin nytkin. Silloin vasta mitataan myös se, miten tyytyväinen on aikaansaamaansa.

                         Olen pahus vieköön vähän ärsyttävän tavoitteellinen ja kova itselleni. Harvoin nostan kisan jälkeisinä päivinä kympin kylttiä omasta suorituksesta. Nyt pääsin sitä lähelle. Mutta se virhe, joka laski arvosanaa oli anteeksiantamaton. Kenkävalinta.

                         Kisa oli siis viikko sitten lauantaina. Sunnuntaina olin kuin krapulassa. Samaten maanantaina. Lisättynä sillä, että teki pahaa ja olin töissä. Raskas päivä. Kroppa joutui ennätyksellisen kovalle. Kaksi päivää menivät täysin levätessä. Silti ne olivat harvinaisen rankan tuntuisia aikaisempien kisojen jälkituntemuksiin verraten.

                         Lihaksisto ei sen sijaan joutunut tavoiteltuun rasitukseen, sillä jo 28km kohdilla alkaneet krampit jättivät tehot alas. Porraskävely alaspäin oli kaksi päivää kisan jälkeenkin vain hieman erilaista kuin normaalisti. Olen miettinyt mikä johti kramppeihin ja koko kisaviikon vaivanneeseen jalkalihasten tilaan, jossa lihaksisto oli koko ajan kramppiherkkä. Tulin siihen tulokseen, että kaksi kovaa hierontaa tuli liian lähelle kisaa yhdistettynä siihen, että tein niiden lomassa kovia lyhyitä vetoja. Vaikkakin hyvinkin varoalueen päässä hieronnoista. Joskus se on pienestä kiinni. Toinen krampit laukaissut tekijä oli jo aikaisemmin manaamani kenkävalinta. Vaimentamattomat kilpanasturit olivat liikaa jaloilleni kallio ja kiviosuuksilla.

                        Tulosurheilu on ollut aina kaikille vaikeaa - ja siksi se onkin niin kiintoisaa. On vain kokeiltava ja opittava virheistä, sekä osattava korjata ne. Jokainen tekee virheitä. Ne pärjää, jotka oppivat niistä. Yritetään siihen ryhmään.

                        Kolme päivää kisasta olo oli jo aika normaali ja kävin pienen lenkin. Reilu 12km aivan kevyesti. Vauhti oli yllättävän lähellä (n.10sek/km päässä) normaalia. Ei vammatuntemuksia. Normaalia lihasväsymystä, mitä kisan jälkeen tapaa olla. Tiistai-iltana alkoi tuntua hieman kurkussa flunssaa enteileviä tuntemuksia.

                        Kurkku tuntemukset jatkuivat keskiviikkona, mutta pysyivät lievinä. Kroppa selvästi reagoi. Nyt olin joutunut koville. No kyllä sitä tuli kaikki reitillä tehtyäkin, että aika olisi paras mahdollinen vaikeuksiin nähden. Keskiviikkona kävin höntsään kavereiden kanssa poluilla reilu 13km. Jalat tuntui paremmalta kuin edellisenä päivänä.

                       Torstaina kurkkukipu oli poissa ja flunssa oli noussut ns. nokkaan. Edelleen flunssa oli siksi lievä, että kävin varovaisesti pep12km reitin jalotteleen. Tekee mielellekin hyvää käydä tekemässä rauhallista lenkkiä metsän siimeksissä kisan jälkeen. Samalla palautuu sekä kroppa että mieli.

                      Torstaina alkoi myös yövuorot. Menneiden päivien rasitus (kisa ja flunssa-oireet) löi kroppaan ja yöllä oli kauhea olo olla töissä. Perjantai-aamuna burana ja nukkumaan. Toinen yöhugi oli vielä edessä.

                      Perjantai päivällä olo oli jo parempi, mutta pidin lepopäivän, koska se olisi nyt paras harjoitus. Toinen yö (pe-la) olikin jo lähes normaalia oloa.

                      Lauantai-aamuna heitin vielä buranan flunssan loppuoireisiin ja otin unet. Sen jälkeen heräsin jo selvästi edellistä päivää paremmalla ololla ja kävin kevyesti pep26km lenkin väärinpäin kiertäen. Eli siis tänään. Ihan kivasti jaksoi, eikä ensimmäisen reilun 2h aikana huomannut juuri mitään eroa normaaliin. Lopussa jalat väsyi normaalia nopeammin, joka tässä vaiheesssa toipumista/palautumista on ihan normaalia.

                      Eli toipuminen ja palautuminen on hyvässä vauhdissa. Ensi viikko menee vielä varsin kevyesti liikkuen. Tällä viikolla on kasassa vain reipas 70km kevyttä hölkkää, joten viikko on ollut hyvin lepovoittoinen. Ehkä ensi viikolla määrä vähän kasvaa, mutta tehot pysyvät vielä melkoisella varmuudellla lähes täysin hyvin kevyenä.

                     Neljän viikon päästä on PUF2017  171km kisa. Johon valmistautumisesta ja ajatuksista tulee varmasti tässä lähiaikoina vielä kirjoitettua.

                     Mukavaa syksyn alkua lukijoille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 26.8.2017

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

LAITUMILLA TAPAHTUU

                        Oletteko nähneet kesän laitumille ensimmäistä kertaa menevää lehmää märehtimässä heinää tyynenä, vailla mitään ylimääräistä energiaa ja innokkuutta? Isännät ja emännät hymyilee palstan reunalla - tuntevat lehmien riemun syvällä sisällään. Into, elämän yksi tärkeimmistä eliksiireistä.

                        Ultrajuoksun harrastajana joudun ainakin osin kätkemään tuon eliksiirin. En voi olla liian innokas kesälaitumilla. Pitää pysyä lestissään. Jos antaisi eufoorisille tiloille vallan, olisi äkkiä laidunaika paketissa.
                        Par´aikaan juostaan Suomen halki - Nuorgamista - Helsinkiin. Se on käytetyin Suomen halki reitti, jossa usein pääpiste on vielä etelämpänä, Hankossa. Tuo juoksu saa sisällä endorfiiniarvot kohoamaan ja innon pykälään. Mutta täytyy malttaa odottaa, sillä kalenteri on täynnä tämän vuoden osalta.

                       Eilen juostiin Nivalassa Kipinä maraton. Tuloksia selatessa... ois ollut kiva olla mukana. Eilen juostiin Joensuussa 100km Suomen mestaruudesta... ois ollut kiva olla mukana. Tätä se on koko kesä. Täytyy malttaa, jos ei ole henriansio.

                       Mikäli kalenterisi ei ole vielä täysi - anna itsellesi mahdollisuus kokea mitä mielesi halajaa. Mutta muista myös olla kohtuullinen kisatessasi etenkin, jos tavoitteesi ovat myös tuloksellisia. Itse olen sen verran täpinöissäni kauden kahdesta viimeisestä kisastani, että se auttaa malttamaan näin paarmaisena aikana.

                       Todellisuudessa perusharjoittelu on mitä vihreintä laidunta. Se voimaannuttaa ja antaa paljon hyvää oloa tasaisesti kaiken aikaa. Saan usein tavata lenkeilläni ystäviäni. Valitettavasti ei tahdo olla muuten juurikaan aikaa ystäviä tavata. Se on paljon harjoittelun ikävin kääntöpuoli.
                       Tavatessa lenkeillä ajoittain ystäviä, löytyy myös tavoitteellisen harjoittelun rinnalle joskus suhteellisuutta. Se joskus pysäyttää huomaamaan saavutetun tilan, johon ei aina muista olla tyytyväinen. Kun juokset keveintä mahdollista vauhtia mitä tunnet voivasi juosta ja kaveri vieressä juoksee lieka punaisella - vetää nöyräksi monella tapaa, jos ymmärrätte. Hyvä kunto on etuoikeus, joka auttaa paljon elämässä. Etenkin jaksamaan.

                      Olen joskus painanut reilusti yli 100kg. Aamuvuoron jälkeen piti nostaa jalkoja ylös. Muutaman aamun jälkeen tuntui kuin maratonin olisi juossut. Silloin tällöin osuneet 6 -7 päivän työputket olivat ultrajuoksua, selviytymistä. Nyt työvuorot ei tunnu missään. Usein ne ovat kovien harjoitusten jälkeen hyvää ja mukavaa palauttavaa kävelyä. Tieto siitä, ettei aina ole ollut niin, tuo kiitollisuutta tehdyille valinnoille. Harva arvaa, että askel siihen suuntaan on jokaisella itsellään. Se vain pitää uskaltaa ottaa. Kannustan.

                       Minua odottaa tosiaankin aivan HUIKEA syksy! PEP 2017 kisan 57km saan yrittää kovaa aikaa. Olen tehnyt paljon töitä oppiakseni juoksemaan reitin nopeasti läpi. Olen ollut reitillä, ja tulen yhä olemaan. Tänään vuorossa TV Reipas pesänevan yli molemmin puolin. Suurena illuusiona, että saan sitten itse kisassa laittaa silmät kiinni, kun Mursun Veijo nostaa käden olkapäältäni lähtöluvan merkiksi kuin Tenhusen Kari aikanaan hopeasompahiidoissa, jolloin veri maistui aina suussa viimeistään kilsan kohdalla. Pepissä illuusiooni kuuluu silmät kiinni juokseminen, kunnes Uusitalon Heikki kuuluttaa matkan tehdyksi.

                      Sen sijaan kauden kruununa oleva PUF 2017 kisan 171km tulee olemaan matka, jossa uskon oppivani eniten pitkään aikaan. Se vie TAKUULLA minut uudelle alueelle. Reilusti yli 100 mailia suoperäisellä reitillä. Jos pitää pepillä olla terhakka kuin kauris, vie puf matkallaan syvälle kulijan itsensä sisälle ja olennaisinta on löytää mielenrauha, sillä sitä tarvitaan.

IDOLI


                      Suuri paikallinen idolini on Teppo Polvi. Teppo voitti käsipyöräilijöiden H1 luokassa maailmancupin jo toistamiseen! Liian vähälle huomiolle jäänyt saavutus, jonka takana on suorituksiakin loistokkaampi ihminen. ONNEA TEPPO!!! Näin julkisestikin. Teppo on tehnyt menestyksensä eteen paljon töitä sekä käsipyörällä, kuntosalilla että etenkin päänsä sisällä. Teppo, jos kuka, on meille kaikille suuri innoittaja - esimerkki oman halun merkityksestä.


                      Pari riviä tyhjää. Tekstin pitää hengähtää joidenkin kappaleiden jälkeen.


                     Loppuun nivalaista musiikki-osaamista. Täytyy sanoa, että tykkäsin! 



Onni Vähäaho, Nivalassa 9.7.2017    

lauantai 1. heinäkuuta 2017

PEP 57km 7 VIIKKOA - PUF 171km 12 VIIKKOA

                    Siinä agenda loppukaudesta. Kaksi g-pistettä, jotka ohjaavat harjoittelua.

                   Tuntuu hassulta, että on vasta viisi viikkoa NUTSkarhunkierros 84km polkujuoksu-ultrasta. On ollut varmasti onneakin, että olen nyt näin hyvässä jamassa. Olen harjoitellut jo kolme viikkoa varsin reilusti, 110-136km/viikko. Suurin osa kilsoistani on kertynyt poluilla. Ne ovat pidempiä kilsoja kulkea kuin tiellä, mutta samalla mielelle mukavempia. Voimaantuu että voimaantuu. Jalat ja pää - keskivartaloa unohtamatta.

                    Tämäkin aika on mukavaa - ei se, että loma lähenee loppua - vaan se, että on näitä lyhyitä harjoituskisoja, joihin on mukava mennä hieman normaalia rennommin mielin. Tai, no heräsin nytkin kello kolmen jälkeen. Tosin olin unessa jo ilta kymmeneltä. Tämä on kuin Kuusamon kisassa keväällä - viisi viikkoa sitten. Tänään juoksen Raahe Trail Runin 21km matkan. En ole juossut reittiä koskaan. Se on kuulemma pääosin nopeaa neulaspolkua. Tuloslistoja viime vuodelta katsoessani asetan tavoitteen rohkeasti alle 1.45h. Tarkka matka on jossain 21,5km paikkeilla. Alle vitosen keskaria lähetään tavoitteleen. Lämmin keli. 23 astetta ja aurinkoista. Sehän ei minulle sovi - tuo lämpö, mutta harjotellaan.

                    Palataanpa vaikka lyhyesti tuohon Raahen kisaan tämän blogin lopussa iltasella, "EDIT" kappaleen kera.         

                    Palataanpa agendaan. Niistä ensin tulee PEP2017 ja 57km matka (gps n.58km).

                    Peppiin on aikaa siis 7 viikkoa. Mitä se tarkoittaa kohdallani? Olen nyt harjoitellut kolme viikkoa kovaa ja juossut kaksi harjoituspolkujuoksukisaa. Edessä on siis kevyt viikko, joten kisaa lähestyn seuraavalla viikkorytmillä:

1. kevyt
2. kova
3. kova
4. kevyt
5. kova
6. perus
7. kisaviikko ja pep 57km alle 6:47:48 -ajan.

OLETHAN JO ILMOITTAUTUNUT KISAAN? Jos et niin hoida se TÄSTÄ.

                    Toisena loppukauden agenda listalla on pepin jälkeen viiden viikon päästä PUF2017 ja 171km matka. Puf sivuilla on käyty laskurin mukaan vasta reilu 2700 kertaa vaikka sivusto on ollut julki viime syksystä asti. Kisa on siis globaalisti katsottuna kauhistuttavan mahdoton. Oletko sinä uskaltautumassa kisaan? Minusta se on suuri loma olla puolitoista vuorokautta yhtä luonnon kanssa. Mahdollisuus kehittyä ihmisenä. Kuntohan siellä ei nouse - rapistuu kylläkin. Mutta jokaisella kokemuksella on hintansa. PUF ILMO-OHJE löytyy TÄSTÄ.

                    Pepin jälkeen puffiin lähestyn seuraavasti:

1. Kuusi päivää palauttelua pepistä.
2. 27.8-5.9. on 10 päivän määräjakso.
3. 2pv määräjaksosta (ma-ti) ja loppuviikko palauttelua.
4. perus
5. kisaviikko


                     Kilpailukaudella ohjelmani elää hieman harjoituskautta enemmän. On raamit ja ohjelmakin, mutta annan enempi valtaa tuntemuksille. Esim. miten palaudun ja milloin olen taas valmis harjoittelemaan. Sillä onhan selvää, että kilpailukaudella menee paljon päiviä palautumiseen kisoista. Täytyy olla huolellinen, ettei jää hiekkabunkkeriin suttaamaan. Se vaanii jokaisen kisan jälkeen - sen harjoituskisankin.

                    Samalla kisakaudella täytyy myös kyetä harjoittelemaan. On hyvä rakentaa kisaohjelma siten, että pääkisojen välissä voi nostaa ainakin suorituskykyä ja hoitaa hieman kuntoakin, eli tarjota matalatehoista pitkää lenkkiä kiireettömästi. Tämän kaiken yhdistäminen on ollut aina kaikille enemmän tai vähemmän haasteellista. Jos niin ei olisi, kirmaisi kaikki ilman ongelmia kisasta toiseen ja ennätyksestä toiseen. Lajin haasteellisuus on tässäkin kohtaa sen suola.

                    Mukavaa heinäkuun alkua kaikille tahoillensa. Ystäväni ovat juuri nyt laajalti levittäytyneitä. Joku ruokkii riistaa, joku on suviseuroissa, joku on aloittamassa Suomen halkijuoksua, joku kiipeää taukoamatta palopyhävaaraa ylös - alas (kiipeääkö se alaskin?), joku puree kynää ja miettii uusia sanoituksia taitelijan hattu päässä, joku istuu kaakelin päällä odottaen ruikulin loppua. Sitä se elämä on. Se on siinä missä ollaan.

 Hyviä lenkkejä! Tänään on Kanadan kansallispäivä. 
Sen kunniaksi.


Ps. EDIT: RAAHE TRAIL RUN 21km - RAPORTTI

                   Kisa juostu. Helppo homma. Pääsin 10,33km kisajuoksulla maaliin. Siis juoksin harhaan. Juoksin 10km kisareitin. Aika 47:00. Harmi, etten startannut 10km oikeassa startissa, sillä olisin ollut kolmas ja saanut palkinnon. Nyt sain vain häpeän. :=)

                  No ei vainkaan. Näköjään sitä voi käyä noinki. No hyvä että sattu mulle ja olivat terästäneet minun jälkeen toimintaa/ohjausta. Juoksu ei ollut tänään minulle niin tärkeä. Olin sopiva "uhri". Mitä tapahtui?

                  Juoksin alkukilsat 7 miehen letkassa. Kaaduin kerran noin 3,5km kohdalla. Kaatui joku muukin hieman sen jälkeen, mutta minä olin muutenkin letkaa jo tuossa vaiheessa n.20m jälessä, enkä sitten vihtinyt riuhtoa tuossa vaiheessa letkaa väkisin kiinni, kun matka oli vasta niin alussa. Olin hyvävoimainen, joten tiesin petraavani asemiani lopussa. Letka loittoni hiljalleen, mutta minunkin vauhti oli hyvää. Viisi ekaa kilsaa varsin nopealla polulla: 1)4:12..  2)4:21..  3)4:25.. 4)4:38 (sisältää kaatumisen).. 5)4:36...

                   Sitten tuli juomapiste. Kaksi hymyilevää ihmistä eivät sanoneet tuossa kohtaa mitään. En kyllä minäkään. Keskityin polkuun. Noin 100m myöhemmin kuulin takaani jollekkin sanottavan, että "Hei, eikö eri suuntaan". Tulkitsin sen normaalilla äänenvoimakkuudella huudettuna tarkoittavan takanani tullutta. Muuta huutoa ei kuulunut.

                    Reitti takaisinpäin tullessa yhtyi nopeasti paluu reittiin ja niinpä minulla jatkui edessä heti punaiset maalipuu merkinnät, kuten 21km reitillä pitkin. Niinpä en osanut epäillä olevani väärällä reitillä, sillä olin 21km paluu reitillä. Takaosan 11km jäi vain väliin. Hieman toki ihmettelin, miten letka pääsi niin reilusti karkaamaan, sillä kaiken aikaa vauhtini oli verrattain hyvää: 6)4:36.. 7)4:38.. 8)4:39.. 9)4:38.. 10)4:44 (tämän kilsan aikana jo hölläsin, kun huomasin olevani lähtö -ja maalialueen pelloilla. Lopputulema 10,33km, 47:00, keskivauhti 4:33min/km, keskisyke tasoa TV reipas/kova 157.

                   Kokemushan se oli tämäkin. Juoksu oli vahvaa, mutta samalla aika paljon jo painoi kolme kovaa viikkoa, eikä juoksu siten ollut mitenkään herkkää. Eli saattoi olla hyvä paikka juosta harhaan ja vähän lyhyemmästi. Nyt palauttavaa hölkkää/kävelyä ja pyöräilyä seuraavat 8 päivää. Sitten taas katsotaan, joko lihaksisto ottais huutia vastaan. Tästä on mukava jatkaa.

Onni Vähäaho, Nivalassa 1.7.2017