Arjen eläimellisyydet ovat usein aika pehmeitä kaiketi, mutta saattavat kolahtaa keskelle pataa sopivassa paikassa. Laitoin nimittäin tälle vuodelle tavoitteeksi olla ekologisempi siten, että hankkiudun hiljalleen eroon tavasta tuoda alati muovipusseilla kauppaostoksia kotiin. Ne kun ovat päättyneet vieläpä tuplana roskapusseiksi, on hurskaus ollut huipussaan. Vanha koira ei kuitenkaan näy oppivan kerralla uutta tapaa, ei lähimainkaan. Muutaman kerran olen kuitenkin jo muistanut tunkea vanhoja muovipusseja taskuihini kauppaan mennessäni. Huomatkaa monikko pusseista puhuttaessa. Farmarikävely kaupoista kotiin on tuttua.
Sain eilen idean hakea tyhjentyneeseen hedelmävaasiin täytettä. Hymähtelin partaani nokkeluuttani hoitaa homma samalla reissua, kun tulin Vinnurvasta perhereitiltä. Hymy hyytyi kuitenkin jo kaupan tuulikaappia lähestyessäni, kun tuttu mies tervehti leveällä hymyllä. Ei sen vuoksi vaan sen vuoksi, mitä hänellä oli toisessa kädessään - kestokauppakassi. Pataan kympillä ja löytynä kauppaan. Olen taas kaksi muovipussia tyhmempi. Kyllä, toin muutakin kuin banaaneja kaupasta. Aina.
Kävin tänään aamulla Taunonmäellä. 171m kehittelemälläni tunkkausradalla, jossa noustaan n.23,5nousumetriä vain 80m matkalla. Eli liki 29%. Nousu on jyrkimmillään tuossa kohtaa ja sen nokka on lähes pystysuoraa, jossa sauvat soi tai sitten nelinkontin. Alas tullaan melkeestä samanalaista profiilia risukkoista rinnettä, jossa oppii puristamaan reittä ja laskemaan painopistettä, jollei halua tulla persemäkeä alas, kuten pari kertaa tänään kävikin. 1000nousumetrin kerääminen tuossa kesti vain 7,37km, mutta ajassa 1h45min. Reitti on siksi vaativa, että jokainen omalla vastuullaan. Arvatenkin lähipäivinä on kokeilijoita. Kuulen mielelläni miten meni - ja toivottavasti kuulen, sillä alastulorinne päättyy useisiin teräviin kiviin ja metsään.
Tunkkaukset ja vähäiset voimatreenit ovat vieneet minua eteenpäin, mutta eläimellistä kehitystä ei ole tullut, toisin kuin eläimellisille lajitovereille. Minun suurin eläimellisyys on edelleen kahdessa kerrassa juosten nähtyjä metsäpeuroja Iso-Sydänmaanreitillä. Kehitys, tuleminen lähemmäs tasavertaiseksi eläimien kanssa täytyy ansaita, niin olen ajatellut. Viime vuonna UltraTrailTourFinlandin (UTTF2016) voittanut Mikael Heerman juoksi tällä viikolla Ilvesten kanssa! Todistus aineisto tässä. Miken touhu ja saavutukset alkavat olla sen verran eläimellisiä, että kutsu lähemmäs heitä on selkeä ilmestys. Nyt ei saa pahastua, mutta tähän minäkin uskon :)
Nivalassa eläimellisin menijä taitaa olla Hietapuolen Bekele, joka juoksi viime kesänä samalla polulla yhtä aikaa Ahman kanssa. Maratonin Suomen mestarin herkkä askel oli liikaa ahmalle ja tämä väistyi. Taas tullaan siihen, että eläimellisyys ja siihen kuuluva konkreettinen yhteisöllisyys täytyy ansaita. Jokainen uusi lenkki tuolla polulla on toive uudesta askeleesta senkin suhteen.
Yksi asia, jota olisin halunut tehdä enemmän on lukea kirjoja. Koitin kasvattaa lukuintoa tilaamalla tänään jo kotiin ehtineen Aku Kopakkalan kirjan.
Onni Vähäaho, Nivalassa 13.1.2017
