NUTS KARHUNKIERROS 2019

             Suomen suurin polkujuoksutapahtuma - NUTS KARHUNKIERROS 2019 - pidettiin 24-25.5.2019 Suomen vanhimmalla vaellusreitillä, karhunkierroksella. Tapahtumaan ilmoittautui noin 3000 ja lopulta starttiin saakka tuli 2707 osallistujaa. Melkoinen tivoli siis. Matkavalikoima oli 34km, 55km, 83km ja 166km. 34 kilometrin matka lähti Juumasta, 55kilometrin lähtöpaikka Oulangan luontokeskuksesta, 83km Hautajärven luontokeskuksesta, karhunkierroksen tavanomaisimmasta lähtöpaikasta ja pisin ns."perusmatka" 166km lähti Rukalta, käsittäen karhunkierroksen kertaa kaksi.

              Meitä oli samaan mökkiin majoittuneena ja tapahtumaan osallistuneena neljä henkilöä. Minä ja Jyrkän Jari oltiin Nivalasta, Jussi Mökkönen Sievistä ja Jani Ranta Ylivieskasta. Olimme toisillemme jo ennestään tuttuja ja lippiksemme oli tapana olla aika löysästi päässä. Kisapaikalla nautimme tapahtuman expo - tunnelmasta torstai-iltana. Perjantaina klo.12 oli oma 166km starttini, Janilla ja Jarilla startti oli lauantaina aamulla klo.7, sekä Jussilla 34km startti lauantaina klo.12.30. Olimme osa huikeaa tapahtumaa jota leimasi polkujuoksu tapahtumien tyypillinen rento ja hyvä fiilis. Nivalasta ja lähialueelta oli paljon väkeä, joten kannattaa käydä tsekkaamassa tapahtuman sivulta tulokset.

            166km lähtöpaikalla oli Suomen parhaimmisto paikalla ja ennalta kolmen kärki tulikin lähtöviivan taakse sepktaakkeli savun keskelle äärimmäisen reggae -tyylisellä rentoudella, sekä sähköjänismäisellä sykkeellä. Kaiken kruunasi yksi Hoka One One kenkätiimin mannekiini juoksijoista, Henry Aalto, joka singahti savun seasta kahden tuuman korviksilla ja äärimmäisellä ilolla höystettynä. Pääsin heittämään ylävitosia tähtien kanssa ja elin unelmaani, saamalla olla osa tätä upeaa perhettä, jossa jokainen oli yhtä tärkeä pala tapahtuman tarinaa.

            Tapahtumassa nähtiin paljon suuria tunteita, elämyksiä, itsensä ylityksiä ja upeita ennätyksiä. 166km kuningasmatkalla Pyssymäki Extreme polkujuoksun reittiennätysmies, Jaakko Eskelinen paransi jo ennestään kovaa reittiennätystä käsittämättömät kaksi tuntia! 166km matkalla aikaa meni vain 18h ja 10min. Siis karhunkierros kahteen kertaan. Yhden kierroksen vaellussuositushan on 4-5päivää. Eskelinenhän nähdään Elokuussa jälleen Pyssymäki Extreme polkujuoksussa. Myös muita ennätyksiä nähtiin kosolti.

            Meidän porukasta parhaiten menestyi Jussi, joka oli ajallaan 4:02:53 miesten 34km sarjan 24:s. Tuon matkan voitti Juuso Simpanen uudella uskomattomalla reittiennätyksellä 2:47:14. Tuolle matkallehan osuu kaikki suurimmat tötteröt ja nousumetrejä kertyy uskomattomat noin 1250 metriä.

           83km matkalla seurueestamme parhaiten juoksi Jani, joka oli 305 maaliin tulleen miesjuoksijan joukossa sijalla 128. 12h55min ajallaan. Jari debytoi myös hienosti karhunkierroksella ollen ajallaan 14h41min kisan 236. Myös tällä matkalla nähtiin uusi reittiennätys, kun Jussi Kumpula tempaisi karhunkierroksen ajassa 7:53:32.

          Itse olin 166km matkalla toista kertaa yrittämässä. Myös tällä kertaa matka päättyi 111km kohdalla. Kärsin kisan alusta asti siitepölyn aiheuttamasta hengenahdistuksesta, joka ilmeisesti aiheutti 36km kohdalta alkaneet lihaskrampit. Lopulta 75 kilometrin mittainen taistelu reisikramppeja vastaan päättyi heikosti. En kyennyt kunnolla enää kävelemään ja viimeinen viisi kilometriä meni tasasella irvistyksellä, sekä kevyessä horkassa kohti Oulangan huoltoa ja keskeytystä. Hieman huonoa tuuriakin, mutta silti reissusta jäi hyvät muistot. Kiitos tapahtuman ainutlaatuisuuden. Polkujuoksu tapahtumissa pakkaa aina tulemaan iloinen mieli ja sehän on aina lopulta kuitenkin se mitä elämältä haemme.

Onni Vähäaho, Nivalassa 26.5.2019


Ps. Oma kisan kulku tarkemmin kiinnostuneille:

0-7  Ruka - Konttainen

Virhe numero yksi. En ollut varautunut Kuusamon siitepölytilanteeseen. Erityisesti kuusen siitepölyä oli paljon ilmassa. Toisaalta minulla ei ole ollut pitkään aikaan minkään siitepölyn kanssa kovinkaan suuria ongelmia. Eikä mukana ollut edes avaavaa astmakiekkoa.
Henkeä ahdisti jo tasaisella hipsuttelu, saati mäessä mentäessä. Muutoin meno tuntui sangen kevyeltä. Jalat olivat hyväntuntuiset. Ajauduin muutaman tutun kanssa samaan letkaan ja juttelimme mukavia. Välillä tuntui, että letkaa vetäneet himmas liiankin aikaisin nousun alla, mutta ajattelin, että otetaanpa sitten ihan chillaillen tämä homma. Huollossa olin reilussa 57minuutissa. Taisi olla minsan nopeammin kuin edellisenä vuonna. Hengenahdistusta lukuunottamatta kaikki oli enemmän kuin hyvin. Juomaa upposi ja energiat meni hyvin alas. Kaverit ja monet tutut oli Konttaisella kannustamassa. Iso ja aito kiitos. Kannustus lämmittää aina.

7-24km Kontainen - Juuma

Nopeasti Konttaisen jälkeen huomasin meneväni yksin. Se kävi hyvin minulle, sillä tykkäsin päästä ns. omaan rytmiin. 10minuutin välein pyrin pienen pätkän kävelemään ja 20minuutin välein juomaan, sekä evästämään. Kaikki oli pihisevää hengitystä lukuunottamatta sangen lepsua retkeilyhölkkää. Tällä välillä sainkin jo sylkeä kelta-vihreitä siitepöly klimppejä. Juumassa olin ajassa 2h57min. Noin kolme minuuttia viime vuotta nopeammin, vaikka tunne oli jopa viime vuotta helpompi. Jotenkin kaikki kävi vain niin helposti. Jälleen Juumassa oli loistava tunnelma, sekä kannustus. Syvä kummarrus.

24-55km Juuma - Oulanka

Juumasta lähtiessäni hämmästelin miten paljon edellistä vuotta helpommalta meno tuntui. Taakse jääneet liki 900 nousumetriä olivat jääneet taakse vähemmillä ponnistuksilla. Ilmeisesti lisääntynyt nousuharjoittelu ("tunkkaus") on tuottanut tulosta.

Aloin lähestymään kitkajokea ja kohtaa, jossa edellisenä vuonna kaaduin kohtalokkain seurauksin. Nyt selvitin kivikon hyvin. Sen sijaan Kitkajoen kivikko-juurakko-tivoli oli ilmeisesti allergia-oireiden tuoman hengenahdistuksen, sekä ilmeisesti siitä seuranneen lihasten happivajeen takia liikaa. Siitä alkoi ilmeisesti lihasten happivajeen vuoksi sisäreiden krampit. Paikka oli hankala krampeille, sillä tiesin reitin olevan seuraavilla kilsoilla nousuvoittoinen. Väli 36-46km meni suolaa, energiaa ja juomaa nauttien. Vihdoin viimein sain krampit kuriin sillä tavoin, että saatoin jatkaa omaa rauhallista hipsuttelua. Reisissä tuntui kuitenkin tiettyä herkkyyttä/hellyyttä. Allergia-oireet vaihteli selvästi mimmosta metsää oli missäkin kohtaa.

Lopulta tulin Oulangan huoltoon, jossa oli paljon tuttuja vastassa kannustamassa. Aika mieletöntä! Hitsi. Nautin huollossa pari mukia lihalientä ja täyttelin reppua, sekä tyhjentelin roskia. Melkoisesti olikin mennyt geelejä ekalla 55kilsalla, kun täytyi kramppejen takia niitä paljon ottaa. Ja otinpa paniikissa yhden buranankin. Nesteet kulki kuitenkin sopivasti ja myös vettä tuli heitettyä poistoletkusta.

Oulangan huoltoon tulin ajassa 7:09h. 29minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Tänä vuonna tosin en pyörtynyt, enkä kaatunut, mutta toisaalta krampit söivät kyllä rauhallisestakin menosta ehkä 15-30minuuttia. Joka tapauksessa Oulangan huolto teki hyvää ja lähdin hyvässä flow´ssa jatkamaan matkaa kohti Hautajärven kääntöpaikkaa. Sain myös kuulla, että olin miesten sarjassa tässä kohtaa 22:s. Ihan kiva tietää, mutta matkaa maaliin oli edelleen 110 kilsaa.

55-83km  Oulanka - Hautajärvi 

Fiilis oli tehnyt ennätysisoa aaltoliikettä johtuen skitsofreenisesta tilanteesta. Toisaalta juoksu oli edelleen taivaallisen helppoa, mutta toisaalta ankarat krampit oli jauhaneet reisilihakset kovin herkäntuntuiseksi. Juoksun helppouteen vaikutti tietysti se, että tiesin olevani riittävässä kunnossa, joten minulla ei ollut kiirettä mihinkään. Minulla oli pikku jäynäsuunnitelma loppukiristä, mutta, mutta.

Oulangasta lähdin taas ylä-aaltotilassa ja pian pari selkää alkoikin vilahtaa horisontissa. Hieman ennen riippusiltoja olinkin kolleegojen kannassa. Toinen oli Rönkön Antti, jolla oli veto-ongelmia energiapuolella. Koitin kannustaa minkä ehdin, sillä jalat veivät minua nyt pumpulin kevyesti kohti Hautajärveä. Tämä väli alkoi tuntua jotenkin jännän lyhyeltä. Olin huippufiiliksissä.

Savinajoelle lähestyvässä nousussa aalto iski kuitenkin vasten kasvoja, kun kovat krampit iski reisiin uudelleen. Suolaa jne. Taas samaa tappelua. Ja taas oli aika hankala sauma, kun oli portaita edessä jne. Piti myös koittaa etsiä keino millä kallistuin purosta ottamaan vettä. Muutama huuto taisi päästä, mutta niin vain lopulta lääni vaihtui. Loppu 14 kilsaa kramppailua / hellää menoa. Lopussa meno oli sen verran hidasta, että olin Hautajärvellä lopulta "vasta" ajassa 11:15h. Se oli toki noin 40minuuttia nopeammin kuin viime vuonna, mutta mutta...

Huumori oli tiukoilla. Yhteensä 24 kilsaa kramppeja vastaan taistelua. Peitin ne aika hyvin omaksi tiedoksi, sillä en halunut turhaa sääliä. Se ei tässä tilanteessa olisi ainakaan eduksi. Hautajärvellä aloin uskoa taas naivisti, että tilanne paranee, kun saan lämmintä evästä jne. Vaihdoin lisäksi kaikki vaatteen kuiviin ja pitkälahkeisiin. Koitin käyttää kaiken kertyneen kokemukseni. Tarkoitus oli tehdä rento retki, mutta tämä oli ollut melkoinen raastoretki!

83km-111km  Hautajärvi - Oulanka

Otsalamppu päälle ja kello latinkiin. Hyvä, kun nykykelloja voi ladata myös vauhdista. Alun viisi kilsaa on helppoa rollaattoribaanaa, pitkosta ja kangaspolkua. Heti ensimmäisessä juurakossa krampit palaa. Jostakin se vain tulee, sisäinen tahtotila ja alan taas hamuamaan suolapurkkia. Vaihdoin huollossa jo uuden purkin. Ehkä tämä juuri mennyt oli 20:s tai jotain. Hullua. Tämä oli niin kuin venakot ois kintereillä. Tasasella irvistyksellä itsekseni ja vastaantuleville hymyillen. Heikkouksien ei saa näkyä. Yritin löytää positiviista ajattelua, mutta lopulta fysiikka alkoi läiskiä molemmille poskille kosteita suukkoja. Homma alkoi olla caput.

Viimeinen vitonen ennen Oulankaa oli ehkä turhaa elvistelyä. Ois pitäny soittaa kyyti. Hieman kylmetyin, sillä vauhti hiipui niin heikoksi, eikä enää apua antanut edes 10 000 vesipilarin tuulen ja vedenpitävä kuoritakkikaan. Oli henkisesti lopulta hieman kovaa saapua samaan näkymään kuin edellisenä vuonna. Aina pitää toimia kuitenkin päivän tilanteen mukaan. Olin antanut taas kaikkeni. Huomannut kuntoni nousseen, mutta samalla kohdanneeni hieman epäonnea. Siitepölystä johtuneet allergia-ongelmat ja ilmeisesti siitä johtuneet krampit. Jouduin Hautajärven ja Oulangan välillä oksentamaan liki 10 kertaa siitepöly massaa. Henki pihisi lopulta viltin alla. Mutta pihisi kuitenkin. Ja pihisee edelleen. Matkaa oli jäänyt taakse 111km ja 2367 nousumetriä. Aikaa oli kulunut huoltoineen päivineen 17h30min. Eli 9:28min/km.


Tästä jatketaan pienen palauttelun jälkeen samoista hyvistä asioista nauttien. Terveydestä ja ulkoilun tuomasta mielihyvästä nauttien. Joskus on aika hyvä haastaa itseään polkutapahtumissa.

Ps.2 muistakaa, että Super PEP 2019 tapahtumaan on menossa arvontakamppanja KAIKKIEN 1.kesäkuuta ilmoittautuneiden kesken! TAPAHTUMAANHAN ON TULOSSA mm. JAAKKO ESKELINEN  JA MIA TUORINIEMI!!!

KUN VESIKAMPAUS KUIVUU

           -"Kyllä se hyvin menee kunhan vain otat maltilla alun"... -"muista malttaa"... -"muista ottaa rauhassa, vaikka muut"... -"älä lähe liian kovaa niin hyvin se menee".. -"rauhassa hautajärvelle ja sitten".. Monipuolisia ohjeita tulevalle 166km retkelleni. NUTS Karhunkierrosen perusmatkalle. Kukaan ei ole innostunut antamaan mitään muunlaista ohjetta.

            Ylläolevista ohjeista syntyy mielikuva: Iso tupa. Jokunen räsymatto lattialla. Kiikkustuoli, jossa isäntä keinuu ansaitun oloisesti. Emäntä keittää kahvia ja huusaa essu päällä. Poika ryystää jätkänvelliä sitä välillä leukaperiin tippuen. Tukka on sliipattu kammaten vedellä taaksepäin sivuilta. Vanhemmat antaa ohjeita lauantai-iltaan. Muista ja elä sitten siten ja täten -tyyliin. -"joo, joo", vastaa poika vanhempia arvostavasti ja tietäen, että tämä kannattaa vain ohittaa lusikoimisrytmiä muuttamatta.

             Poika sulkee muutaman tunnin päästä maatilan portin ja lähtee raitille. Kävelee kätkölle ja alkaa elämään. Poika on omillaan. Tukka on kuivunut. Poika tekee ratkaisunsa lauantai-illan tuoksinnassa mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Se on kuin elämää Turun joulurauhan julistuksen jälkeen. Jokainen päättää kuitenkin viime kädessä itse miten elää. Kädet tiukasti ristissä loppiaiseen asti vai jotenkin muuten.

             Sama tilanne on NUTS Karhunkierroksen 166km lähtölaukauksen jälkeen. Tukka voi olla vielä lähtiissä sliipattu, mutta vaaroilla tuulee. Luotan itse luontaiseen vaistooni ja taitooni tulkita miten kannattaa matkaa taivaltaa. Iloista sen sijaan on, että minun retkestäni on niin moni kiinnostunut ja sitä arvostavaa "isäntä/emäntämäistä" huolta ilmaisten. 166km on pitkä matka ja sisäinen palo, etten sanoisi jopa piru, saattaa ottaa oman tilan ja aikansa jossain kohtaa - ainakin hetkeksi. 166km ja 4000 nousumetriä on kuitenkin niin pitkä matka, että itsesuojeluvaisto on oltava sisäänrakennettuna vakiovarustuksena, muuten ei hyvä heilu. Tässä kohtaa maltin viljelijät (eli käytännössä kaikki) taputtaa käsiään ja nyökkäävät joka kolmannella läpsyllä.

            Matka on ajallisestikin niin pitkä, että perille pääsy on kaikkea muuta kuin varmaa. Ei riitä, että on hyvässä - tai edes riittävässä - kunnossa vaan tarvitaan myös hieman onnea ja hyvä päivä. Huonona päivänä tuo ei tule monellakaan onnistumaan. Siksi lähtökohtani on maisemien ihailu, tapahtumasta nauttiminen ja kokeminen. Luotan itseni syttyvän tähän liikaakin piiskaamattakin. Luulen tuntevani itseni ja tiedän, että tulen olemaan polulla erittäin innoissaan ja motivoitunut etenemään. Jos osuu hyvä päivä niin en pelkää niistää itsestäni kaikki mikä lähtee, mutta toki vasta lopuksi. Sen verran on ajatuksiani manipuloitu.

           Tällä blogikirjoutuksella ei ollut isoakaan sanomaa, mutta tykkään vaan kirjoittaa. On kiva tuoda ajatuksia julki, sillä tältä minusta nyt tuntuu -kirjoituksia ei ole koskaan liikaa?

           TJ 3 starttiin. Tuntuu, että olen siinä tilassa mihin halusin. Mukava, että tämä tunne tuli jo ite asiassa eilen, eli neljä päivää ennen starttia. Se antaa levollisuutta reissuun. 


SUPER PEP 2019 TAPAHTUMASSA TAAS UUSI ARVONTA!
TSEKKAA TÄSTÄ

                      Palataan kisan jälkeen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.5.2019

UNI TOIVE TULEVILLE ÖILLE

Se tunne, kun olet viikon hegumoinut siitä tunteesta. Suihkun raikas iho. Horsman varret notkuu kevyesti iltatuulessa, joka on sekoittanu päivän hellemassan lähemmäs 20 asteen rajaa. Viimeiset pyyhkeen sipaisut väistäneet vesipisarat iholla kuivuvat. Jalat on nostettu rahille. On menossa toinen olut ja steroista soi hieman yllättäen Hanna Ekolan ikivihreä kappale; vieläkö on villihevosia.

Tuossa hetkessä on jotain samaa kuin nojatessasi etureiteen kämmenellä viimeisen ponnistuksen hetkellä kohti Valtavaaraa Rukan Karhunkierroksen 166kilsan ekan noususetin alkupuoliskolla. Olet päässyt makuun. Homma maistuu suussa asti hyvältä ja matka etenee kuin itsessään. Se on kuin piste, jossa ihmisestä ei ole enää auton rattiin. Olen transsissa. Siinä tilassa pää vie ja voi vain toivoa, että sinne on kylvetty toivottuja mielikuvia. "Toisen kaljan" (lue: vaaran) jälkeen alkaa "nousuhumala". Taistelet houkutuksia vastaan. Mukava ylipitkä myötäinen houkuttelisi rallattaleen ja tuntemaan tuulen iholla. Toinen puoli päässä pitää mukana eduskunnan kyselytuntia: onko tämä sopivan tuntuista.

Vielä parissa ekassa huollossa on tehdasnavetan kaltaista ruuhkaa juottohanoilla, mutta Oulangassa jo helpottaa. Alkumatkan takajalkojaan nakkelevat naudat ovat muuttuneet tien yli olan alta katsahtaviksi susiksi. Aurinko laskee. Alun keveys on poissa. Pitää olla iloinen jos jaksaa hiipien hölkätä, liikaa edellenkään kuluttamatta kohti Kiutaköngästä. Alkaa olemaan tuurissaan, jos näet metsässä lajotoverin. Kaikki muuttuu kuitenkin kymmenkunta kilometriä ennen Hautajärven kääntöpaikkaa.

Kärjen tullessa vastaan voisi luulla näkevänsä unta. Höyhenen kevyellä että lennokkaalla askeleella kärkikaverit painavat päinvastaiseen suuntaan suu messingillä. Eroa heihin on rapiat kolme tuntia. Kuin villivarsat he katoavat taakse jäävän mäen taa ja karkaavat ainiaan. Seuraa pitkä paussi ennen kuin alkaa vastaan tulemaan jo ihmisen lailla liikkuvia kanssajuoksijoita. Mitä lähemmäs Hautajärveä tulen, sitä tarkemmin koodaan, voisinko tuon nähdä myöhemmin samalla polulla vielä uudelleen. Se on uskoa tulevasta.

Perillä kääntöpaikalla touhu on kuin orpokodissa. Tuntuu, että lähes kaikki etsivät jotain ja eivät ole varmoja mitä syövät, ja mitä seuraavaksi tekevät. Edessä on vaihtoehtoja joita puntaroidaan pizzojen ja kahvin tuoksuissa. Tuo on niin kuin iso katiska - sieltä pitää päästä mahollisimman äkkiä takas sinne päin mistä tulinkin. Siellä ei kuule paljoakaan toivoa, mutta sitäkin enempi saavuttamatta jäämisen alku perkkaamista.

Palatessani metsä on synkimmillään hetken kunnes pian alkaa kirkastumaan. Oikeastaan yötä ei ole. Näen vaalean paidan vilahtavan aika kaukana edessä. Pian ohitankin miehen, joka ei tiedä mikä häntä jarruttaa. Lähdöstä on aikaa neljätoista tuntia. Olisiko se? Tämä on mieletöntä, mutta eteneminen auttaa. Taas Oulangassa.

Huoltopisteellä paikataan rakkoja ja osa värjöttää vilttien alla odottamassa pois pääsyä. Itse ajattelin mennä tällä kertaa metsiä pitkin. En halua nähdä nyt aamuisia autonkuljettajia. Oulangan hiekkakankaat ovat nyt eilistä pidemmän tuntuisia. Jalka ei oikein meinaa nousta ja jalat tökkää tämän tästä sangen mataliin juuriin. Hyräilen lauluja, mutta siitä ei oikein tuu mitään. Kello piippaa. 120 kilometriä ja puolen tunnin hälytys. Tulee mieleeni vitsi kaurakekseistä. 18 tuntia kaurakeksejä. Otan nyt suklaata. Mikään ei oikein maistu oikein miltään.

Vihdoin joen varressa. Tuntuu, että matelen, mutta olen ohittanut jo aika monta kanssaretkeilijää. Jännästi se piristää ja alan juosta aika hyvää vauhtia kunnes tajuan ettei loppukiriä voi aloittaa 35 kilometriä ennen maalia. En silti ymmärrä täysin miten palkitsevaa on riemastua omasta voinnista 131 kilometrin kohdalla.

Iso mäki ennen pientä karhunkierrosta on hankalaa syödyillä jaloilla. Tässä vaiheessa huomaan, että Koilismaan korpeen olen taas kaikki antamassa. Ei täällä pääse helpolla. Kunhan vain loppuun asti pääsisi... Vihdoin Juuman huolto. Paljon on tarjolla, mutta aika vähän mitään tarvin. Täytän leilit ja tungen suuhuni sen enempiä ajattelematta mitä käsiini sattuu osumaan.

Huomaan jaksavani hyvin. Pystyn yhä hieman juoksemaan ja hihkun sitä mennessäni. Loppureitti on aika hyvässä muistissa, mutta se, miltä se nyt tuntuu, on yllättävää. Katson kelloa ja mietin missä muiden sarjojen kaverit voisivat olla menossa. Samalla tuntuu oudolta olla näin lähellä maalia, mutta samalla vielä niin kaukana - etenkin ajassa mitattuna. Kumpuvaaralle menevät portaat haastaa jalat todella. Pian nuts kellot kilkattavat ja se on merkkinä viimeisestä huollosta vajaa 7km ennen maalia.

Haluan vain päästä jatkamaan pian matkaa. Kuulen sijoitukseni ja se täsmää puhelimesta luetun viestin kanssa. Paljon on tullut ohituksia, mutta moni on näköjään edeltä keskeyttänytkin. Voittajan nimi ei yllätä.

 Olen kiipeämässä Valtavaaralle aikaisemmin kuin olin ajatellut. Jatkuva liike vie eteenpäin, mutta samalla olen aika huolella loppu. Huh, huh, ei tule yksikään nousu helpolla. Valtavaaralla on innokaita katsojia kannustamassa. Se antaa lämmön tunnetta ja virtaakin hieman lisää. Ihmisellä on kaiken aikaa varastossa voimavaroja, joita se ei automaattisesti käytä.

Ikuisuudelta tuntuvat taistelun jälkeen laskettelen kohti Rukan toria ja maalia. Vahvat tunteet menevät lävitseni. Minä tein sen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.5.2019

SUPER PEP 2019 PROMO

           Alla viilattu Super pep 2019 promo video. Innostu mukaan ja ilmottaudu jo tänään. Arvomme lähiaikoina taas KAIKKIEN ilmoittautuneiden kesken hyviä arvontapalkintoja.

            Super pep 2019 INFO sivu. 
            Super pep facebook
            Jo ilmoittautuneiden lista

               Videoa ja kuulumisia reitiltä voit lukea myös täältä.  

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.5.2019

TJ9 - JUOKSUN HARRASTAJIEN KIRJO

        Juoksija -sana on kuin lintu -sana, yhtä lajirikas. Meitä on moneksi ja teksi mieli setä vainajaa lainata - "osa jää vielä asemallekin". Jokaisella meillä on oma kuva juoksusta. Toisille se voi olla vaihtuvakin taulu, toisille hyvin taiteellinen roiskaisu ja joillekin jopa kuin uskonto, hyvin vakava asia. Tunnen monenlaisia juoksijoita. Reilusti vakavammin juoksun ottavat kuulostavat välillä jopa ahdistuneilta. Monesti sitä ajattelee, että osaisivat nauttia enemmän siitä mitä tekevät - juoksevat. Se taas johtuu omasta juoksu -kuvastani joka on hyvin taiteilijamainen, kokemuksia hakeva ja kaikkea muuta kuin vakava.

       Polkujuoksutapahtumissa on yleisesti ottaen erittäin rentoa, reggae tyylistä sakkia, joille juoksu ei ole niin vakava asia, vaikka se olisikin iso osa elämää. Se saattaa johtua osin siitä, että poluilla suoritusten mittaaminen on absurdia - ainakin jossain määrin. Polku on joka päivä erilainen. Joskus paljonkin. Oletko käynyt Iso-Sydänmaanreitillä, eli siis pep - reitillä?

       Olen juossut tiellä maraton matkoja - hiekkateillä hölkkiä ja monenlaisilla tie/sora/rata/asfaltti -alustoilla ultrajuoksumatkoja. Täytyy sanoa oman kokemuksen mukaan, että polkujuoksu tapahtumissa on selkeästi vapautuneempi ilmapiiri joka sopii ainakin itselleni parhaiten. Koen olevani positiivinen, kenties jopa yltiö positiivinen, joten on luontaista olla vähemmän vakavalla asialla ja silti nauttien. Sanotaanko näin, että tiejuoksuissa asiat ovat eri tavalla.

       On aivan uskomaton fiilis odottaa tästä syystä Kuusamon pitkää polkuviikonloppua. Polkutapahtuma reissu on se kliimaksi. Ei tulos, kuten kliinisissä tiekisoissa. Reissu on aina plussalla, kun terveenä ja ehjänä pääsee lähtöpaikalle. Kaikki muu on extraa ja rekvisiittaa. Polkujuoksuissa pääasiassa koetaan, ei suoriteta, vaikka tottahan siellä kovia suorituksiakin nähdään.

          Tästä syystä (tunnelma/henki) nytkin Kuusamon kisassa on jopa n.3000 osallistujaa. Hyvä, iloinen tunnelma ja välitön meininki on se juttu joka vetää. Melkoinen kontrasti on siitä vakavahenkisiin, muutaman kymmenen hengen tulos -ja suorituskeskeisiin tärkeilyihin. Eikä siinä mitään pahaa ole, sillä jokaisella on oikeus omassa harrastuksessaan suuntautua haluamallaan tavalla. Niinhän se on elämässäkin.

        Varmasti tulen itsekin joskus juoksemaan vielä tiellä, mutta edellä mainituista syistä johtuen tulen eri tyyppisenä juoksun harrastajana valitsemaan tarkasti tapahtumani. Ensi vuoden ultratapahtuma onkin jo itselläni tiedossa, mutta sen julkituonti ei ole vielä ajankohtainen. Käydään nyt ensin nauttimassa Kuusamon maisemista.

       Iloista ja ennen kaikkea positiivista kesän odotusta kaikille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.5.2019

TJ12 KUUSAMO - 2h JÄNIS PUOLIMARATONILLA

             Viimeinen korostetun lepsu pari tuntinen. Siltä kuulosti setti, kun puolimaratonin 2h jänikseksi lupasin ja ryhdyin. Ja siltä se tuntuikin, keskisyke oli sauvakävelyluokkaa ekan 11km ajan. Sitten olin tilanteessa, jossa jänistettävät oli jo yli puoli kilsaa perässä, joten tempasin yhden alle vitosen kilsan ja otin seuraavan jantterin kiinni. Siinä sitten napsuteltiin reilu neljä kilsaa mukavia puhellen ja sopivasti  nippa-nappa alle 2h vauhtia mennen.

             Mutta reitti, jonka piti olla ennallaan ei ollutkaan. Ohjausta vanhaa reittiä pitkin ei ollut, joten pikitietä kierrellen matkaa kertyi extrana, mutta ihan varmaksi en osannu sanoa paljonko.

             Kilsa ennen Alilansiltaa totuus valkeni. Mittarini piipasi kilsaa ennen siltaa 15km ja sillalta olisi vielä kuusi maaliin, eli yhteensä 7km jälellä ja minä noin 1:59h vauhdissa 21kilometrille. Vähän humoristisestikin otin asian niin, että kahteen tuntiinhan tämä valmistuu, oli matka mikä oli ja niinpä vain hanaa ja kilsan lisämatkaa kuroon kiinni ajassa. Eli noin 4:30minuuttia, kun hyvää oli vajaa minsa. Alle vitosen kilsoja tuntui huutavan, joten laittelin sitten niitä jonoon. Otin kilsan edellä juosseen kaverin kiinni kolme kilsaa ennen maalia. Laskin, ettei vielä tämänkään juoksijan vauhti vie alle kahden tunnin, joten jatkoin omaa vauhtia.

             Lopulta jäi vimppa kilsalle reipas kuusi minuuttia aikaa ja siinähän ehti kulijailla ja käveleskellä, sekä lopussa kannustamassa olleita tuttuja puhutella. Lopuksi sitten maalilinja yli ajassa 1:59:59. Mukava tapahtuma. Eihän näissä matka niin justiinsa ole. Saipahan juosta kilsan pidempään ja vähän lopussa reippaamminkin.

             Neljä vuotta sitten kilsaa lyhemmällä puolimaralla keskisyke oli 131 (keskivauhti 5:40min/km), nyt keskisyke 123 (keskivauhti 5:26min/km) vaikka kilsan pidempi matka. Aika molemmissa 1:59:59, joten peruskunto on noussut hyvän hypyn neljässä vuodessa. Kiva juttu, sillä samalla olen myös vanhentunut neljä vuotta.

             Tästä on kiva jatkaa ulkoiluja.

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.5.2019                

HERMO PETTI

           Olen puoli vuotta liikkunut, ulkoillut, miten on milloinkin tuntunut. Hyvin harvoin olen edes seuraavan päivän lenkeistä tiennyt mitään. Yksi kuvaava lenkki oli viime viikon lauantaina. Läksin autolla Pyssymäelle päin tietty lenkkiajatus mielessä. Pyssymäentielle päästessäni käänsin lenkin ajatuksissa eri poluille, mihin olin kotoa lähtiessäni ajatellut meneväni. Sitten päätin muuttaa hieman sisältöäkin. Jotakin reipastakin kuitenkin halusin lenkin lomassa tehdä.

         Pitkää alkulämppää tehdessäni muutin reippaan osan taas aivan eri polulle mihin olin hetki sitten sen mielessä vaihtanut. Hyvin luovaa? Niinpä läksin itseasiassa pep12km reittiä menemään hieman alakynnyksen yläpuolella. Katsoin tällä lenkillä kelloakin. Karhunkierroksen lähestyessä huomaan alkaneeni valvomaan mitä teen ulkoillessani. Mikä minuun on nyt mennyt? Pettikö hermo viime metreillä? Enkö rohjennut kuitenkaan summan mutikassa antaa venheeni liukua lähtöportille?

          Lopulta tuo harjoitus oli aika hyvä, sillä reitti oli tosi raskaassa kunnossa lumisateen ja sitä seuranneen lämmön jäljiltä. Näin ollen ei tarvinnut paljoakaan ponnistella päästäkseni 140-150 sykevälille. Hengitys ongelmat tuntuu poistuneen pikku hiljaa. Perinteiset kevään astmaatikon painaisviikot alkaa hellittää. Se tietänee, että saan käyttöön liki pois vajaan kaksi kuukautta olleen ylärekisterin, ylimmän sykealueen. Tosin sitä ei nyt tule vähään aikaan juuri käytettyä 166km kisan vuoksi. Mutta hyvähän se on olla resursseissa. Helpottaa se niitä alempiakin alueita.

         Eilen se sitten tapahtui; tempasin seinäkalenterin ja aloin katsoa mitä teen minäkin päivänä ennen NUTS Karhunkierros 166km starttia. Tein siis ohjelman! Hermo petti! Toisaalta se oli yli puolen vuoden tauon jälkeen taas aika hauskaa. Toki olen muille ohjelmia tehnyt tässä välissäkin, joten ei kuitenkaan ihan vierasta hommaa, mutta että itelle.

        Kun kisaan on aikaa enää 15 päivää, ei kyse ole enää avainharjoitteiden sijoittamisesta vaan sopivan valmiuden säilyttämisen suunnittelusta, ja siitä, että kokonaisuus on sopiva. Pientä verenkierrätystä pienin vaihteluin. Annetaan ikäänkuin normaaleja harjoitusärsykkeitä, mutta vain pitääkseni lihaksiston normaalissa tilassa ja aineenvaihdunnan aktiivisena. Jos tähän asti on kaadettu kahvia kuppiin urakalla, tarvii sitä nyt lähinnä enää vähä lämmikkeeksi lisätä.

        Määrittelin lenkkejen maksimimitaksi viimeisille päiville pääasiassa 80 minuuttia. Siinä on se 20 minuuttia väliä rajaan, jossa kuntourheilijan hiilihydraattivarastot on tyhjentymässä, jollei nauti lisää matkalla. En viitsi ajaa enää tankkia tyhjiin. Kaksi kertaa tulen tuon rajan yli vielä menemään, mutta ne tulee olemaan hallittuja ja osin lisäenergialla varmistettuja. Syvällä sisälläni on edelleen myös tämä puoli muistissa, vaikka liikkumiseni on ollut viimeisen puoli vuotta kaikkea muuta kuin suunniteltua. Tapahtumiin on mukava mennä valmistautuen ja jonkun suunnitelman kanssa. Niin tehdessäni nautin niistä enemmän, sillä tykkään laskea ja suunnitella. Se on osa minua.

       Yksi asia ei ole kuitenkaan muuttunut. Käyn nykyään näitä juoksutapahtumia kokeakseni, ei tavoitteet edellä. Se, että minulla on tavoite, on vain minun tapa päästä tapahtuman sisälle ja tiettyyn tunnemoodiin, josta pidän. Tykkään seurata tapahtumissa suunnitelmaani ja laskea kaikenlaista. Se on osa viihtymistäni, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä tavoitteen toteumisen merkityksen kanssa. Ne ovat minulle kaksi eri asiaa. Ehkä sitä on sivullisten vaikea ymmärtääkään. Enkä minä tiedä tarviikokaan. Pääasiahan on aina, että vain itse tietää mikä on tärkeää ja miten missäkin asiassa haluaa viihtyvän.

       Entä se tavoite, jolla ei ole merkitystä toteutuuko se? No siitä voin sen paljastaa, että maaliin ois kiva päästä, mutta edes se ei mittaa sitä mikä on oikeasti tärkeintä. Eli se kokeminen. Se on SE minun juttuni. Minulla on hauskaa kyllä myös aikatavoite. Se johtuu taas siitä, että tykkään laskea matkan varrella ja aikatavoite antaa siihen kivan alustan. Sitä tavoitetta en tule kuitenkaan kertomaan etukäteen. Pidän sen itselläni matkaviihdykkeenä. Lukijat tottakai haluavat myös viihtyä seuratessani kisan pallukoiden liikkumista tai liikkumattomuutta. Arvatenkin tekin pohditte miten tulen reissusta selviämään - ja selviänkö edes pahasesti - ja jos selviän, minkä aikaa se ottaa.

       Ne, jotka eivät ole menneet Karhunkierroksen Rukalta lähtevän eka kympin vaarativolia eivät voi tietää mitä se on. Nousut ja laskut ovat paikoin erittäin jyrkkiä, eikä niistä oikein pääse läpi kulumatta - ei mitenkään. Se on kuin kimpaantuneen mehiläistarhan mehiläisten ohi menemistä. Hiki ei saa haista, eikä pistoksiltakaan oikein voi välttyä, mutta silti voi yrittää löytää viisauden kiven, mutta olla kompastumatta. Mulliköydet jyrkimmissä rinteissä eivät ole pelkkää rekvisiittaa. 

Lauantaina järjestämme Nivalan Polun porukka ylläolevaa kivaa :=)  

      Super PEP 2019 tapahtumaan ilmoittautuminen on hyvässä vauhdissa. Viime vuonna tapahtumaan oli tähän aikaan ilmoittautunut 10 osallistujaa, nyt jo 40. Naulaa sinäkin tapahtuma tavoitteeksi ja ilmoittaudu mukaan samantien ja osallistut samalla tuleviin arvontoihin!
Super PEP 2019 ilmottatuminen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 9.5.2019

SUPER PEP 2019 - LIITY JOUKKOON

KURKKAA KETKÄ HAASTAVAT SINUT MUKAASI!!!

WEB - SIVU

FACEBOOK


HEKIN OVAT JO MUKANA -> LISTA