OIKEASSA VAI VÄÄRÄSSÄ MAAILMASSA?

                 En syntynyt sellaiseen maailmaan johon olisin halunnut. Sitä en tiedä tarvitsiko maailma minua. Tuskinpa, mutta olenpahan täällä kuitenkin. Täällä on silti paljon hyvääkin. Se täytyy vain nähdä, ja ennen kaikkea löytää. Otsaa ei ole konstikaan kurtistaa, mutta miten saat kulmakarvat nousemaan? Yleensä melankolia imetään ja positiivinen sylkäistään. Jokainen saa valita imeekö vai sylkäiseekö. Siitepölyä ja katupölyä on ollut ilmassa – olen sylkäissyt.

                 Maailmassa on liikaa valetta. Mihin voin uskoa? Olavi Uusivirtakin laulaa: -”me ei kuolla koskaan”. Pesuvettä ja saippuaisia ankkoja luvataan. Mitä on sen jälkeen jäljellä, kun pesuvesi kaadetaan? En ole laulaja, mutta voisin laulaa Pekka Ruuskan sanoin: -”Mikä minä olen sille vastaamaan”. Jokainen miettikööt itse. On projekteja, mutta mikä täällä viedään loppuun alusta alkaen? Harmittavan harva asia. Moni taho voisi ottaa oppia paikallisista urheilutapahtumista. Siellä asiat viedään maaliin mitä parhaimmin arvosanoin.

                 Huomaan itsekin kasvaneeni jollain tapaa osaksi tätä ympäröivää maailmaa. Olen vain elänyt. Moni asia on jäänyt kesken, mutta on toisaalta tullut vietyä maaliinkin. Ainakin urheilutapahtumat. Silti olen enempi taiteilija kuin uranuurtaja, saati työmies. Raha on minulle välttämätön paha, kuten työkin. Ihmiset, lajitoverit ovat minulle keskiössä. Enkä voi kehua onnistuneeni heidänkään kanssa. Kolmatta kertaa parisuhteessa. Ehkä kolmas kerta kuitenkin toden sanoo, vaikka kaikki ei ole aina kiinni itsestäkään. Kaveritkin ovat tulleet ja menneet vähän yhteisen innostuksen mukaan. Olen ollut mitä pahimmissa määrin nykyajan tavan tallaaja.

                 Teemu Selänne on sanonut: -”et ole niin huono tai hyvä kuin sinusta kirjoitetaan”. Ja näin pienessä kaupungissa voi sanoa kuin puhutaan. "Juoksija – poika" on omalla tavalla imarteleva, joskin helppo-heikkimäinen ilmaisu minusta. Varmasti olenkin kysyttävästä riippuen, joko hupainen kylähullu tai eeppinen hahmo, jonka juoksutekoihin ei kukaan pysty - ja kaikkea tältä väliltä. Ehkä sieltä jostain väliltä totuuskin löytyy.

                 Heivasin viime vuoden lopulla tavoitteellisen juoksun. Osa on ymmärtänyt sen, kuten olen yrittänyt sen itsekin ymmärtää ja osa ei ole ymmärtänyt. Suomessa asioita on totuttu tekemään tietyllä tavalla. Vastuu sanotusta pitää ottaa, eikä suuntaa saa muuttaa, vaikka tuntee syvällä sisällään, että polku jota menee, ei ole se, joka johtaa toivotulle rastille. Olin itse lähestynyt hyvin intensiivisesti noin kaksi vuotta yli sadan mailin polku-ultria. Maali on jäänyt saavuttamatta, saati kovat tavoitteet. Olo on ollut kuin lautapelissä, jossa olet aina joutunut lähtöruutuun, vaikka kuinka olet yrittänyt.

                 Olen hakenut perspektiiviä lopettamalla pyrkimisen ja tekemällä vain sen mitä sisältäni on kummunnut. Reseptorit ovat olleet todella auki, enkä juossut sydäntalvella ehkä puoliakaan siitä mitä normaalisti. Hiihdin ja lumikenkää senkin edestä. Kuuntelin vanhoja paikallisten mestareiden urotekoja. Ei se helpolla ollut tullut ennenkään – etenkään. Matti, vielä minä kokeilen joskus sitä sinun tyhjennysharjoitusta. Siinä on jotain sellaista joka on osittain toiminut itsellänikin.

                 Starttiin on nyt 20 päivää aikaa. Olen rehellinen. Olen motivoitunut pyrkimään kaikkeen muuhun kuin retkeilyyn. Tuo vietti heräsi sisälläni menneen viikon aikana. Luulen, että osa on sitä tapaani lähestyä tapahtumia. Lähestyn aina tapahtumia suunnitelmien kautta. Jaan suoritukset osiin. Aivan, enää ei puhuta retkestä, sillä suoritustahan se on. Eihän siitä mihinkään pääse. 166 kilometriä Koillismaan korvessa on väkisinkin suorittamista retkeilyn sijaan. Kuntotasollani sitä on kuitenkin lähestyttävä jollain tavalla retkeilyajatuksin. Sitä on vähän vaikea selittää, mutta maltti on tärkein sana siinä. Uskon taas oppineeni viime vuodesta. Matka on pitkä ja vaatii paljon monenlaista rohkeutta, jotta voi päästä maaliin ajatellussa ajassa.

                 En ala kuitenkaan tässä kovinkaan tarkkaan tavoitteitani julkaisemaan. Ne pidän sisälläni, mutta ne ovat kummunneet kuin vahingossa suunnitellessani tulevaa matkaani. Minulla on ainoastaan kaksi tavoitetta: Helpoin niistä on päästä perille ja toinen on se aikatavoite. Sijoitustavoite tehdään sitten 112 kilometrin kohdalla Oulangan luontokeskuksessa paluumatkalla. Sen sijaan olen innokas ennustamaan miten kärkitaistossa saattaisi käydä. Luulen, että voitosta taistelee kaksi polkupetoa: Antti Itkonen ja Jussi Nokelainen. Veikkaan, että ”Noksu” johtaa puolimatkassa Hautajärvellä, mutta maalissa ”kädet kattoon” nostaa Antti Itkonen, alle 20 tunnin ajalla. Minä sanon vaan, että on se semmonen seppä!

                 Yleensä tässä maailmassa sitä ei kuuluisi itse sanoa (yksi protokolla, joka tyrehdyttää luonnollisen ihmisen kehittymisen, jota vastaan jo aivan oikein nuoriso purnaa), mutta sanonpa kuitenkin epäitsekkäästi: mikäli pääsen Kuusamon Karhunkierroksen 166 kilometrin matkalla maaliin, ajattelen sen olevan kirkkaasti paras suoritukseni juoksuhistoriassani koskaan. 166 kilometriä ja likimain 4000 nousumetriä Koillismaan korvessa on kaikkea muuta kuin lasten leikkiä.

OLEN OMA ITSENI

Onni Vähäaho, Nivalassa 4.5.2019

HUHTIKUUN ULKOILUT 2019

            Huhtikuu oli tarkoituksella runsas liikkunen kuukausi, sillä toukokuussa on määrä tehdä pidempi retki karhunkierroksella, joten se menee sitten lähinnä mentaalipuolen hyräilynä.

             Eilen oltiin taas laavukökässä. Laavumestari Pekan kanssa puuhailtiin viitisen tuntia kevättalven kökkien jatkoksi. Pian lähdettyämme kökkäväkeä oli ollut lisääkin liikkeellä. Uuttera yhdistyksemme näytti taas tarmonsa. Hienoa!

 Tässä pieni video laavuprojektin etenemisestä, joka on vielä kesken.

             Huhtikuu oli jälleen ehjä kuukausi. Sain liikkua ilman ongelmia koko kuukauden, eikä runsas liikuntamäärä vienyt edes lihaksistoa kovinkaan pahasti jumiin. Pääsen näin ollen varsin terveistä lähtökohdista keventelemään oloani kohti karhunkierroksen 166km retkeä. Painokin tippui huhtikuun aikana liki kaksi kiloa, jonka näen varsin positiivisena asiana.


                              HUHTIKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit           62,5h                     234,5h
Juoksu                   479,6km               1406,2km
Hiihto                      54,7km                 487,1km
Lumikenkäily              0km                 178,5km
Kävely                     17,3km                   24,8km
Pyöräily                   69,1km                   84,1km

Nousumetrit           6699m                  20 907m



              Karhunkierroksen retkeen on nyt aikaa 24 päivää. Tänään illalla on kahden tunnin hieronta. Vapusta alkaakin kolmen kylmän päivän jakso, jossa on luvissa jopa lumipyryä. Tämä sopii tähän minun aikatauluun erinomaisesti, sillä hieronnan jälkeen on hyvä liikkua, jos mahdollista, vieläkin hillitymmin. Kaiken kaikkiaan kivaa aikaa. Täytyy alkaa laskeskeleen ja suunnitteleen eväsmääriä retkelle. Juomapisteet, luonnon juomapisteet mukaanluettuna, onkin jo tullu käytyä läpi vanhoista muistiinpanoista ja kartoista.

              MUISTA SUPER PEP 2019

Onni Vähäaho, Nivalassa 30.4.2019

40 000 JUOKSUKILSAA TÄYTEEN

          Uusi urheilukelloni on monella tapaa modernia tietoa tuottava. Tai miten sen ottaa. Se kertoo muun muassa montako askelta olen ottanut päivän aikana. Monen hienon ominaisuuden takana on usein aika tavallinen asia mitä tarkkaillaan. Otan askeleen. Puhelin soi. Hiljennän istuakseni sohvalle.

         "-Viljo (nimi muutettu, asuu alakerrassa) tässä terve". Viljo kertoo lyhyesti asiansa, johon vastaan; -"Yläkerrasta, Onni hei.." Tulee jännä olo. Pidän huvittuneet ajatukseni sisälläni ja päätämme puhelun asiat hoitaneena tasan 60 sekuntiin.

          Täytyi elää parikymmentä vuotta ennen kuin sain käteeni ensimmäisen kännykän. Millaista olisi elämä nyt ilman kännyköitä? Kosketusnäyttöön piti laittaa yli 15 vuotta lisää. Kosketko enemmän kännykkää kuin siippaasi? Sittemmin erilaisia uusia asioita on tullut vastaan joka vuodelle. 43 vuotta meni aletessani käymään hammastarkastuksissa ennen kuin hampaat alkoi vaivaamaan. Tiedätkö sinä montako reikää sinulla on juuri nyt hampaissasi? Mikset selvitä sitä? 44 vuotta nukuttuani huomasin, että sänkyymme on ilmestynyt uusi tyyny - välityyny. Ne on olleet nyt muotia. Noin puolitoista metriä pitkä pitko, jonka päälle voi nakata vaikka jalkansa tai kietoa kätensä. Aina ei siis ole varma minkä päälle on kiipeämässä. Unissaan. Ehkä välityyny ei ole itselleni se viimeisin mistä voisin luopua.  

          Tämä vuosi on ja toivottavasti on enempikin monella tapaa rajapyykkejä rikkova. Saavutin reilu viikko sitten 45 vuotta. Olen huomannut jo pitkään työn kautta, ettei yksikään lisävuosi ole itsestäänselvyys. Tänään tuli täyteen 40 000 juoksukilometriä. Matka alkoi elokuussa 2008. Edelliset kuusi vuotta (2013-2018) ovat kerryttäneet 29 478,3km, eli 4913km/vuosi keskarilla. Se on vaatinut onnea, ehkä oikeanlaista tapaa liikkua, sekä terveyttä. Esim. viimeisin flunssa on yli kahden vuoden takana. Onnea ja oikeita valintoja. Mielellä on myös suuri vaikutus. Veikkaan, että olen yksi innokkaimmista ihmisistä Suomessa. Saa nauraa, ja juuri siitä se innokkuus lähteekin. Hyvästä olosta.

          Ehkä vajaan kuukauden päästä olen onnistunut pääsemään ensimmäisen 100 mailin polkujuoksun maaliin. Olen taas toiveikas. Jos joku on hoksannut niin olen aina toiveikas. Niin kauan kun on toivoa, on elämää. Toiveikkuudessa on myös vahvaa uskoa omaan asiaan. Jokaiselle kehittyy oma elämänfilosofia. Se elää hieman matkan varrella, antaen kasvulle muutos varan. Kiduksia ei kannata sulkea.

          Yksi juttu harrastuksessani, liikkumisessani on sen alituinen uudistaminen. Tykkään tehdä erilaisia harjoituksia, juosta erilaisia lenkkejä, etsiä uusia mausteita. Myös asenteellisia. Olen huomannut miten tärkeää on kokemuksen, juoksuvuosien kertyessä panostaa tekemisen iloon. Rento lihas toimii parhaiten. Sama koskenee aivoja ja koko kokonaisuutta.

          Palautuminen jaksaa yllättää aika usein ainakin hieman. Tämä on harrastus, jossa ei tule koskaan liian oppineeksi. Enkä usko, että on tarpeenkaan. Toisinaan sitä ajattelee, että noista ja noista päivistä voisi tulla useamman palautuspäivän tarve. Toisinaan taas joutuukin hölläämään päivän tai kaksi extraa, jos on saanutkin edeltävissä harjoitteissa paremmin tehdyn perille lihaksiin. Sykekäyttäytymiseni puolesta voisin liikkua aika selvästikin enemmän, mutta lihakseni ei tällä huolto(hieronta) määrällä kestäisi mukana. Toisaalta en ehtisi kyllä paljoa enempää liikkumaankaan. Minullakin on vain 24 tuntia vuorokaudessa kuten sinullakin.

          Tuntuu hyvältä suunnata kohti Toukokuuta ja selvästi vähempää ulkoilua huhtikuuhun verraten. 24.toukokuuta alkava 166kilsan ja noin 4000 nousumetrin retki vaatii minun tasoiselta retkeilijältä tuoreutta. Tai ainakin kunnioitus tuota polkumatkaa kohtaan on lisääntynyt sitä kolme kertaa yrittäessäni aikaisemmin. Kerran Kuusamossa ja kahdesti Nivalassa puf171km matkalla. Aina olen jäänyt matkalle. Mutta mikä parasta, aina on matka jatkanut ja into tulevasta. Se on lopulta kaikkein tärkeintä. Sopiva janon tunne elämään.

            Kuten alta näkee. Ei mitään isompia taukoja ole ollut. 

40 002,3 juoksukilometriä  (Tilanne 28.4.2019)

2008:    471,6km

2009:  1187,8km 

2010:  1464,3km (Kolme keuhkotulehdusta. Rikkonainen vuosi)

2011:  2043,4km

2012:  3973,3km

2013:  4554,9km

2014:  5060,0km (Nilkka meni 6vrk juoksussa muutamaksi viikoksi)

2015:  5000,0km

2016:  4874,4km  (Varpaat paleltu helmikuussa. Taukoa muutama viikko)

2017:  4809,0km

2018:  5180,0km

2019:  1383,6km (Siirryin monipuolisempaan ulkoiluun)

 NIVALAISTA MUSIIKKIA

 Onni Vähäaho, Nivalassa 28.4.2019

VARUSTETESTI OSA 2/2

           Retkifiilis meinasi tunkea peiton alle ja unensaanti oli vähän hakusessa. Lapsenomaista heittäytymistä siis aiheeseen. Vähä ennen kello neljää ylös. Pihalle puoli kuuden jälkeen turiseen nykymaailman malliin puhelimelle. Sitten homma käyntiin klo.5:44. Päälläni 5,9 kilon edestä varusteita. Laitoin kokeeksi kellon hälyttään 7:30min välein. Kävelypätkä aina semmosella jaolla. Lisäksi laitoin jänistoiminnon. Myös sykevyö oli ja kaikki mahollinen kellossa päällä. Halusin nähdä paljonko se vie koko kattauksella virtaa.

            Hiljalleen siirryin betoniviidakosta kohti miljoonankiven polkua ja sitä kautta Pyssymäelle. Paljon kuvauksia heti alkumatkasta alkaen. 52 kuvausta kaikkiaan. 32 minuuttia kaikenlaisia taukoja, jolloin kello kävi. Samalla tuli noita pysähdyksiä, joita tulee Karhunkierroksen 166km retkellä aina ajan päästä ja sitten taas jatketaan. Kaikki oli nyt tarkoituksenmukaista. Olen vähä tämmönen, joka tykkää paljon suunnitella. Miksiköhän minusta ei tullu insinööriä? Ai niin, pitäshän sitä älliäkin olla, mutta sitähän ei ole, vaan ompa intoa kuiten-niin.

           Ei tarvinnu mennä montaa kilsaa perhereittiäkään, kun huomasin kelirikko ajan laskeutuneen reitille. Vettä, pettävää maata, jäätä, lunta, kaikkea mikä hidastaa. Myös pääosin kesäteknisyys on aina talven jäljiltä aluksi vähän koittelussa. Eikä asiaan lentoa antanut 5,9kg varustepaino, eikä kahden päivän takainen verttitonni. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tilastollista sekin - numeroista kun tykkään. Mutta eipähän ollutkaan tänään kiire vaan olin retkellä. 13km kohdilla eka kunnon paussi, kun lisäsin litran juomaa liiveihin. Killitin himokkaana siihen mennessä litran. Vähän se oli +5 asteen lämmössä liikaa noin 1:30h aikana, mutta eipähän viihtiny jättää vesikätköstä yhtään käyttämättä.

          Siirryin ns. koko reitin osiolle. Parin kilsan ajan oli aika tavanomaista, kelirikko teemalla höystettynä toki. Itse asiassa tuossa vaiheessa luulin vain jalkojen olevan tänään erityisen hitaalla, mutta päivän aikana myöhemmin selvisi, ettei niin ollut. 2,5h tunnin retkeilyn jälkeen lämpötila alkoi hiljalleen nousta ja laitoin hanskat reppuun. Samalla loikkasin Lahnajärventien yli kohti Pesänevaa. Matkaa oli takana noin 19 kilsaa. Retki sujui hieman hitaammin kuin olin luullut, johtuen alustan hitaudesta, mutta suurempi yllätys olisi vastassa reilun kilsan päästä.

           Kuuntelin eri lintujen ääniä ja kuuntelin tuulen mukavaa huminaa ajattelematta aivan tarkkaan missä kohtaa olin menossa. Yhtäkkiä huomasin olevan veden ympäröimänä, mutta silti oranssien maalimerkkien suunnassa. Hetkinen, mutta eihän Lahnaojaa edes näy. No ei näkyny, kun sinne oli matkaa vielä ehkä 200 metriä. Seutu oli veden vallassa. Kahlasin lähemmäs kohtaa, josta näkisin sillalle. Sillan takana oli tasainen vesivana silmänkantamattomiin. Ei oikein mitään järkevää asiaa siitä yli. Ja vielä, kun ottaa huomioon sen tiedon, että paluupuolella vesi on aina korkeammalla niin en edes viihtinyt ajatella miltä siellä näyttäisi. Niinpä tein aika nopean päätöksen nostaa kädet pystyyn ja retkeillä eri reittejä tänään. Iso-Sydänmaan reitti näytti tänään taas luonteensa. Se ei ole koskaan itsestäänselvyys. 31 kerta koko kierrosta jäi odottamaan kenties vasta kesäkuuta osaltani.

           Siitä sitten sujuttelin katsomaan Lahnaojan paluupuolta Lahnajärventien kautta. No ei sinne tosiaankaan ollut asiaa, sillä vesi oli noussut lähelle tien tasoa, jota se ei ole aiemmin tehnyt. Tämä taisi olla nyt lopulta vedenkorkeuden maksimiaikaa, vaikka perhereitillä oli viitteitä jo vedenpinnan laskusta. Oppipahan tästä senkin, että Pesäneva on aina oma lukunsa ja Lahnaoja sen tuulikaappi.

           Retki jatkui kuitenkin mukavissa merkeissä ja kuvattavaa oli paljon. Video päivästä tämän tekstin lopussa. Olin kuullut muutama päivä sitten, että västäräkit olisivat tulleet ja nyt sen itsekin näin Teljonlammella. Oli justiinsa napakymppi reissu seurata luonnon heräämistä, hieman jäykkiä sammokoita ja muuttolintuja, sekä soidin huutoja. Samalla sain tarvittavia vastauksia varusteista. Suurin huomio oli, ettei puhelimessa riitä virta, jos Garmin Connect sovellus on päällä. Se keskustelee kellon kanssa ja siinä niiden juorutessa akku meni kuudessa tunnissa tyhjäksi. Pitää testiä mitkä asetukset tarkalleen täytyy laittaa, että kaikki toimii normaalisti.

           Loppu retkellä kiertelin vielä Pyssymäen seudulla mäkiä, jopa hieman tunkkasin. Sitten kotiin teitä pitkin, Eemelinmäen kautta. Mittariin kertyi 7h 2min ja 51 retkikilometriä. Keskisyke 110. Joo, kyllä minä vähän hölkkäsinkin, vaikka keskisyke voisi olla joidenkin kävelysykekin. Lopussa oli jännä huomata, että alle 120 sykkeillä tulin vieläkin aika painavalla repulla noin 5:30min kilsoja, vaikka takana oli jo yli kuusi tuntia tarpomista kaikkea muuta kuin helpolla reitillä. Hyvä juttu. Mutta vaikka tuo kevyt lenkki olikin niin kyllä tällaisesta pitää malttaa palautua, vaikka olisi kuin intoa. Torstai - lauantai on palauttavaa ulkoilua / lepoa. Sunnuntaina vois harkita tilanteen mukaan taas jotain innokkaampaa hommaa. Pitää vielä miettiä mitä.

            Kellosta kului 43% virtaa seitsemässä tunnissa kun kaikki maholliset hälytykset ja jänistoiminnot oli päällä. 50% meni virtaa vajaassa 13 tunnissa kun ei ollut mitään hälytyksiä, eikä syketoimintoa. Varmaan sen syketoiminnon jätänkin Karhunkierroksella pois, mutta esim. hälytys vaikka 10min välein vois olla hyvä. Muistais paremmin kävellä, juoda ja syödä. Nykyään uppoudun herkästi vain aistimaan luontoa ja voi unohtua tuo tärkeä evästely puoli.

            Tästä on taas kiva jatkaa. Oli oikein positiivinen päivä. ONNISTUNEEN retken KOLME asiaa ovat:

1. Tulee lähdettyä
2. On kivvaa
3. Pääsee takaisin kohtuu ehjänä


REISSUVIDEO

 DATA   GARMIN    DATA   STRAVA


Onni Vähäaho, Nivalassa 24.4.2019   

VARUSTETESTI OSA 1/2

               Huomenna olisi tarkoitus testata Kuusamon Karhunkierroksen 166km matkan retkivarusteita ja eväitä.

                   Kakkos osa sitten testin jälkeen.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.4.2019

NIPON MÄKIHUBAILU

        Taas sai Taunonmäki sylinsä täyteen iloisista liikkujista, jotka syöksyivät Dan Hill'n jykevään syliin. Dan Hill on kuin kaikkien arvostama hyväntahtoinen pappa. Sen sylissä kestää kiehnata. Se näytti vievän useinkin monen voimat kerta toisensa jälkeen, mutta sylin lämpö kiehtoi ja kietoi heidät yhä uudelleen puoleensa. Vaikuttavaa. Jopa yltiöromanttista.

        Kaikessa liikkumisessa - tasosta riippumatta - on kyse samasta oivalluksesta; rentoudesta. Ajatelkaa ja muistelkaa vaikka Usain Bolttia. 100m rennosti kaikilta osin, iloa unohtamatta. Sama pätee myös niin ikään pitkillä matkoilla ja mäessä. Miettikää vaikka Mo Farahin kissamaista askelta ja suunnatonta iloa. Sama Kilian Jornetissa. Samalla tavalla pärjää myös elämässä.

         Ilon lähteen voipasuus tartui ärhäkkäästi kuin Noro -virus konsanaan. Ihmisten hersyvät naurut, hyväntahtoisuus ja me-henki kylpivät auringon kanssa kilvan Dan Hill'llä. Äidit ja isät kantoivat lapsiaankin mäkeä ylös-alas kuin läheiset sukulaisemme afrikan korkeissa lehtipuissa.

        Kiitos kaikille! Oli kiva olla mukana.

SUPER PEP 2019
NIVALAN POLKU
FACEBOOK

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.4.2019

PERSPEKTIIVISSÄ

               Lähden kerrankin kiireettömänä pyörällä kohti kokousta. Sisälleni tulee hyvä olo jouto kymppiminuuttisesta. Kuin tilauksesta huomaan kotitielläni tutun hahmon kävelevän samaan suuntaan, jonne olen matkalla. Hiljennän huomaavaisen hiljaa itselleni arvokkaan vanhan herran viereen. Yksi harvoja vanhoja urheilumiehiä, joita ei vain voi ohittaa vaihtamatta muutaman sanan. -"Miten olet voinut viime aikoina", kysyn mieheltä, jonka maraton ennätys taitaa olla 10 minuuttia parempi kuin minun tai ehkä se on 15 minuuttia, en tarkkaan muista. -"Kiitos hyvin, olen saanut liikuttua säännöllisesti ja nyt olen menossa hartauteen".  Muutama arvostava sanojen vaihto ja lopuksi vielä kertasin; -"Minkä verran sinulla olikaan ikää?". Tyylikkäästi ja nuorekkaan letkeästi astellen mies vastaa: 86.

                Mietin erkanuttuaemme, että hän on 41 vuotta minua vanhempi. Tulee toive hänen kunnostaan, hänen iässään. Vaatii jo kosolti tuuria päästäkseen noille lukemille, jos se riittää sittenkään. Tavatessani näitä vanhoja ihmisiä tunnen eläväni historiaa. Olen kiinnostunut kuulemaan heidän tarinoitaan, ajatuksiaan. Olen tulossa itsekin ilmeisesti vanhaksi. Huomaan sen joistakin asioista, vaikka koenkin olevani aika nuorekas. 45-vuotiaana huomaan, etten voisi enää harjoitella kuin nuoret kollit. Kroppani ei kestäisi. Siksikin on kiva olla "vain ulkoilija".

                Juoksin eilen aika nopeasti kehkeytyneen idean seurauksena paikallisen järven, Pidisjärven ympäri (tasan 22km) reippaasti. Mukavaa rallatelu reipasta, ei ahdistavaa menoa. Tuuli meinasi vain tehdä kierroksesta hieman haasteellisen. Edellisten viiden viikon isot ulkoilumäärät painoivat lisäksi kintereissä, mutta halusin välillä vähän pidemmästi juosta reippaammin - ainaisen kevyen hipsuttelun vastapainoksi. Ja olihan se kivaa. Viisi viimeistä kilsaa pystyin vielä suunnitellusti lyömään löylyä, vaikka vastatuuli söi siitä kyllä vauhdin pois, mutta kiuas kuumeni kuitenkin hieman.

               Järvenkierrossa kesti 1:42:39. Keskivauhti oli 4:39min/km. Keskisyke hieman tavanomaisia maratonkisojeni keskisykkeitä alempi, 148. Eli sellaista aika helppoa reipasta. Tuo aika tuntui kuitenkin mutu tuntumana ihan hyvältä. Pitikin oikein tarkistaa Garmin Connectin suodattimella, että mihin aikaan olen sen aikaisempina vuosina reippailla lenkeilläni juossut. Seuraavaksi paras oli kahden vuoden takaa, 1:47:30 -luokkaa, eli noin viisi minuuttia hitaammin, samoilla tehoilla.  Ehkä hieman yllättävääkin. Suodatus väli oli 2012-2019 vuodet.

              Tänään sain ilokseni hetkeksi juttuseuraa ollessani palauttavalla ulkoilulenkillä. Minulta kysyttiin miksi pidän "turhana" juosta paljoa 70-80% välisillä tehoilla. Ehkä joku muukin on voinut sitä miettiä, joten kerrataan se tässä. Eli näen, että kevyet lenkit olisi hyvä tehdä pääsääntöisesti ALLE 70% tehoilla maksimisykkeestä. Esim. minulla maksimi (ehkä se vielä on sen) 177 niin 70% on silloin noin 124. Eli 123 keskisykkeellä tai sitä alhaisemmilla tehoilla. Tänään keskisyke oli osittain maastossa juostulla 14,5km lenkilläni 118.
              Mikäli juoksee paljon esim. 75% tehoilla on jalat kaiken aikaa herkästi raskaat, eikä jaksa juosta niin paljon määrää kuin jos juoksisi samat lenkit alle 70% tehoilla. 70-80% väli on puurouttavaa lenkkeilyä. Ja syö paukkuja, sekä rentoutta sitten tehokkaimmilta lenkeiltä, yli 80% tehoista. Tämä on siis filosofiani mielestäni järkevästä harjoittelusta. Toki muistin tälle hyvälle kuntoilija tutulenikin korostaa, että säännöllinen liikkuminen on toki kaikista tärkeintä, ja että aluksi, jos kuntoa ei ole paljoakaan niin on aika vaikea asua alle 70% tehoissa. Tärkeintä on liikkua, hifistely tulee vasta sitten, joka niin haluaa.

              Itse olen ollut jo vuoden katsomatta kelloon lenkeilläni. Jätän sen hauskan lenkin jälkeiseksi hauskaksi. Varmasti tapahtumissa, Karhunkierros 166km:lla ja PUF 171km:lla tulee seurattua, jotta pysyisin paremmin mukana noiden retkien poluilla loppuun asti. Noin pitkät retket tarvivat hieman suunnitelmaa ja suunnitelmassa on kello apuna. Kello lenkkeillessäni ei enää yllätä minua jälkikäteen. On kiva nähdä, että tunne ja data ovat mukavan lähellä kaiken aikaa. Siitä tulee jotenkin selittämättömän hyvä olo. Tavallaan se on palkinto pian 40 000 juostusta kilometristä ja rohkeudesta opiskella itsestä tarpeeksi.

             Huomenna olisi tarkoitus käydä aamuvuorossa ja sitten levätä loppu ilta. On kiva olla välillä perheen kanssa rauhassa. Ehkä voisi myös vähän venytellä. Ensi viikolle on ulkoilusuunnitelmia. Maanantaina on Nivalan Polku ry:n mäkipäivä, jossa tulee ainakin käytyä. Eikä ensi viikon ulkoilut varmaan siihen jää. Sitten, kun siirrytään toukokuulle kalenterissa niin alan keskittyä saamaan jalkani keveiksi huhtikuun tuhdin ulkoilusession jäljiltä. Onneksi siinä on yli kolme viikkoa aikaa keventää. Toukokuussa ei enää kuluttavia ulkoiluja.

             Palataan asiaan! Terveyttä ja liikunnan iloa - siitä se kaikki lähtee!

Onni Vähäaho, Nivalassa 20.4.2019 

ULKOILU INNOSTUS

          Huhtikuu näytti kalenterissa väljältä töistä. Ja se on kyllä tuntunutkin siltä. Olen ollu paljon vapailla. Olen ajautunut sen ja kevään edistymisen myötä ulkoilemaan pääasiassa kahdesti päivässä. Liikuntatunnit ovat kasvaneet ja hiihtokelit heikentyneet. Se on tiennyt vaivihkaa hölkän lisääntymistä. Maaliskuussa tuli hölkättyä jo yli 400kilometriä ja nyt meno on ollu huhtikuun kahdella eka viikolla vielä reilumpaa. Kahteen eka viikkoon 235 hölökkää.

         Ihan fiiliksellä on tullu edelleen mentyä, millon mitäkin. Okei, tietty kierto on näköjään seurannut ulkoiluteemoja vahingossa: mäki, kevyt päivä, lepo, vauhti, pitkä, palautus, pidempi jossa myös reipasta, palautus, mäki... Reilu viisi viikkoa Kuusamon kovaan retkeen. Kahteen kertaan karhunkierros, 166km. Etukäteen tehdystä ulkoilusta on hyötyä siellä. Edellisvuodesta on opittu. Nyt kääntäessäni toukokuun kalenterista loppuu kaikki kuluttavat ulkoilut. Retkinälkää on jätettävä.

         Peruskuntoa ei ehdi juuri enää nostaa. Tällä viikolla on jo pakko ottaa kevyempi viikko, jottei lihakset mene liian jumiin. Jumi ei ole voimaa, vaikka 90-luvulla itsekin toisin ajattelin. Elastisuus ja kimmoisuus on. Tuoreus. Karhunkierroksen 166km retki ei tee kummoistakaan poikkeusta mihin tahansa erittäin vaativaan retkeen. Hyvin pitää valmistautua ja sittenkin pitää pystyä vielä äärimmilleen päästäkseen perille. Mutta tuo on kiva haaste. Tykkään opiskella itsestäni lisää ja tuo mahdollistaa sen. Siitä tulee taas hyvin opettavainen retki. Kaikki ovat olleet.

         Kävin eilen aamulla viimeisen kerran tälle keväälle hiihtämässä Nivalassa. Kaksi päivää aikaisemmin näkemäni perusteella olin yllättynyt miten valtavasti latu oli sulanut noin lyhyessä ajassa. Enää ei edes yöpakkaset pelasta. Kyllä latu on mennyttä. Jo nyt joutui muutamassa paikassa miettiin/taiteileen, kun vain yhtä jalkaa pystyi nostamaan kerrallaan.

          Hiihtomajalla, Hiitolassa (Seppolassa), oli jo aamu seitsemän jälkeen yhdeksän autoa parkissa. Olin joukon nuorimmaisia. Vanhin mies (88.v) hiihteli varsin hyvää vauhtia hymy huulilla, tarinoiden parhaat vitsit. Itseäni hämmästytti vanhan herran erittäin nopea tilannetaju ja huomiointi, sekä sanavalmius. Yksi vitosen lenkki ei tuolla ole mitään, edes hänelle. Melkoisia ukkoja! Jotenkin älyttömän kunniakasta saada hiihtää noiden veljien seassa. Ensi syksynä sitten taas. On se vaan kivaa tuo hiihtäminen.

        Tällä viikolla on kiva koittaa jo opetella vähempään ulkoiluun. Se on haaste, sillä tykkään ulkoilla paljon, mutta täytyy tulevia retkiä kunnioittaa ja yrittää oppia edellisistä. Täytyy toivoa, että yli kahden vuoden terveenä olo putki saisi vielä jatkoa ja saisi retkeillä. Jotain on ehkä elämässäni siis oikeinkin menny tai sitten mulla on vain älytön tuuri terveyteni kanssa.

         Ilmakin lämpenee taas reilusti ja jo kerran alkaneet shortsikelit saavat jatkoa. Kevyen viikon ratoksi oon suunnitellu pieneksi välipalaksi kiihtyvän järvenkierron (22km) perjantaille mikäli tuntuu jalat edellisenä päivänä siltä. Tänään rauhallista mäkeä DanHillillä. Ja tiistai sekä keskiviikko leväten/vähän liikkuen. Torstaina ehkä jotain pientä vauhdinvaihtelua. Määrät kuitenkin alas. Nyt on edellisten viikkojen kovan menon aika antaa upota lihaksiin rauhassa. Välillä on hyvä vähän tankata. Sitten noin viikko vielä pienellä käsijarrulla reilumpaa menoa ja sitten reilu kolme viikkoa retki-innon kasvatusta vain pienin ylläpidoin ja härnäyksin. On se hienoa kun pääsee tuollaisia tupla karhunkierros retkiä yrittään.

Onni Vähäaho, 15.4.2019 Nivalassa