Yleensä, kun joku unohtuu syystä tai toisesta, laitetaan se kiireen piikkiin. "-En oo vielä ehtiny, on ollu kiirettä". Monesti jopa itsestä tuntuu, että on kiire, mutta arjen tilanteet laittaa usein asiat perspektiiviin. Istuin kerrattain tässä koneella. Tuli äärimmäinen wc-hätä. Ajattelin, että pinnistän vielä tulipalo kymmen sekuntisen ja sitten ryntään vessaan. Samalla hetkellä huomaan tyttären juoksevan vessaan ja napsauttavan oven nopeasti kiinni. Klik! Eipä minulla oikiasti sitten tainutkaan olla niin kovaa hätää kuin kuvittelin, sillä selvisin aikanaan puhtain housuin kaakelille.
Eilen tuli kaupan tuulikaapissa vanha herra vastaan. Tervehdin häntä. Hän katsoi hitaasti muutaman kerran perääni. Ei tervehtinyt. Hänellä on jo sairauksia. Mahdottoman iloinen urheilumies ja puuhamies menneiltä vuosikymmeniltä. Kaupan kassan kotvan päästä selvittäessäni mies onkin palannut kauppaan. Hän oli miettinyt ja päätti palata jututtamaan minua. Koskettavia hetkiä vuosien takaa hän toi esille yhteisistä kokemuksistamme. Nopea liikkeisenä vaihdoin jossain vaiheessa nopeasti asentoani ja se huippasi vanhaa herraa. Toivottelin parasta mahdollista eloa sairauksien kanssa. Veljellisesti taputtelin häntä olalle, vahvistaakseni myötätuntoani. Kiire katosi tuossakin tilanteessa. Kiire katoaa, kun tulee oikeita asioita eteen.
En tunne Markus Rannankaria. Hän juoksi polkujuoksun MM-kisoissa viikko sitten. Edusti Suomea lajin MM-kisoissa. 44km ja reilut 2000 nousumetriä. Rankka reitti ja kisa. Noin 5km kohdalla hän oli antanut lääkärinä pitkään ensiapua Norjattarelle kesken oman kisan. Norjan kisajoukkue oli lähestynyt Markusta kisan jälkeen. Jalo teko lääkäriltä. Kiire katosi jopa kesken MM-kisojen. Hieno kaveri. Ken tuntee niin voi vinkata terveiset.
Jokainen kiire on ihmisen omaa tekemää illuusiota jostakin pakosta. Ei maailmassa ole yhtään kiirettä, jos ei auttamista lasketa kiireeksi. Ei yhtään. Olen yrittänyt jalostaa vapaaherra ajattelua. Olen lopettanut kaiken tarpeettoman ressamisen, sen vähäisenkin. Kaikki pyörii vaikken hypi yhtään tasajalkaa. Ei minun tarvi kaikkiin asioihin vaikuttaa. Riittää, kun teen oloni mahdollisimman mukavaksi itselleni, jolloin olen enemmän lähimmäisille ja ystäville. Pyrin välttämään mitään kiirettä. Etsin päiviä, jolloin voin mennä pelkän tuntemuksen, en kellon mukaan. Eilen oli sellainen päivä. Toki yhden kelloajan otin lennosta, mutta siihenkään ei tullut kiirettä.
Tänään kävin Huhmarkallion pururadoilla ja poluilla tekemässä tasaisen tappavaa mäkijuoksua. Hain vähän tuntumaa. Vois hieman palautuneempana koittaa puristaa tuon tivolin läpi ilman kävelypätkiä. Noin 6,45km reitti (oma sävellys), jossa noin 250 nousumetriä. Tuo on rankkareitti, jos meinaa juosta reitin kaikki kohdat. Pahimmilaan laskettelurinteen alajyrkässä yli 30% kulma. Voisi olla nimenomaan harjoituksellisesti mielenkiintoinen. Nopein tyyli ei ole yrittää juosta yli 30% kulmassa, mutta sillä voi saada maitohappojen sietokykyyn omanlaista ärsykettä.
Olen ollut kesäkuun eläin. Mennyt täysin tuntemusten mukaan. Lähes kaikki lenkkini ovat olleet puolikovia. Molemmin puolin alakynnystä - siis myös yli. Keveitä ei juuri ollenkaan! Olen ajatellut ihan huviksi, että kaikki muu aika on huoltavaa, jolloin lepään, syön ja nukun. Ainakin niin kauan kunnes alkaa tuntuun puurolta. Ehkä huominen pitkä huoltava harjoitus tulee paikalleen. Kyllä keveitä, tosi löysiä tarvitaan - myös juosten. On kiva testailla eri asioita, kun oma taso on kuitenkin luokkaa nönnönnöö. Eli ei mitään merkitystä kilpailullisesti, mutta omaksi iloksi paljonkin. On ihanaa voida liikkua. Ajattelen lämmöllä tapaamaani vanhaa herraa. Elämä on julmaa. Olkaamme onnellisia niin kauan ainakin, kun meillä on terveyttä. Vähästä ei kannata narista, eikä kiireellä verhota omaa elämää.
Vesimelonit ovat hyviä nesteen lähteitä. Ostin eilen liki viiskiloisen.
13. kesäkuuta 2009 heräsin nukuttuani vain tunnin, jonka senkin totaalisessa euforiassa. Pittsburgh Penguins oli juuri voittanut seurahistorian kolmannen Stanley Cupin (1991,1992,2009,2016 ja 2017). Päivä oli merkittävä muutenkin, sillä juoksin elämäni ensimmäisen maratonin Julman Juhan juoksussa, Piippolan 1km mittaisella raviradalla. Joskus tuntuu, että menipä 10 vuotta nopeasti, mutta toisaalta, kun tuota muistelee niin onhan siitä aikaa. Huh, heijjaa!
Maraton taittui tuolloin aikaan 4.18.28. Enpä nyt kovin montaa varsinaista maratonia ole juossut, vaikka useamman pidemmän kylläkin, jossa tavallaan myös maraton on tullut juostua. Ja jos lasketaan vähintään maratonin mittaiset harjoituslenkit niin onhan niitä toki kosolti. Tänäkin vuonna jo useampi.
Suurin muutos 10 vuoden takaiseen on sen lisäksi, etten ole enää 35-vuotta vaan 45-vuotta on se, että harrastus on muuttunut kasvaneen peruskunnon ansiosta nautittavammaksi. Tavalliset lenkit on enempi ja oikeasti päivän piristyksiä, eikä enää ota sillä tavoin voimille. Toki välillä, mutta suurin osa on lepposta ulkoilua isossa kuvassa.
En usko, että tuleva 10 vuotta tuo enää ainakaan samanlaista kuntosteppiä ylöspäin. Olen tyytyväinen, jos jaksan yhtä hyvin liikkua 10 vuoden päästä kuin tänä päivänä - ja että olen ylipäätä vielä täällä nauttimassa, enkä mullan alla. Elämänhalua on vielä jäljellä.
Liikunnan iloa kaikille! Ei mulla tämän kummempaa.
Kesä. Havahdun. Ensi viikolla on jo Juhannus. Miehenä yllätyin myös
kuullessani kesävaate-alennuksien alkavan pian. Helposti voi tulla
mielikuva: kesä tuli, kesä meni. Kaikki tapahtuu kuitenkin omassa
mielessä. Siellä joko on tilaa tai sitten ei. Otsavaloa tarvii kunnolla
vasta Aleksis Kiven päivän jälkeen. Se ei ole kuulkaa vielä hetkeen. Saa
tarkastaa. Uteliaisuus on elämäniloa.
Pidin lepopäivän
juoksusta. Ne päivät ovat erilaisia. Aikaa on kosolti. On myös kiva
tavata ihmisiä vaikka edes ohi mennen. Sukulaisia, tuttuja ja vaikkapa
naapureita. Lepopäivänä ultrajuoksija ikäänkuin laskeutuu laaksoon,
omien lajitovereidensa luokse aistimaan oman heimonsa kertomaa.
Lomarento naapurini kertoi hauskan tapauksen 90-vuotiaan neiti-ihmisen
elämän oivalluksesta. Sisälläni voimistui ajatus miten omalla
tajunnanvirralla voi omaan hyvinvointiinsa vaikuttaa. Kuuntelemalla ja
kertomalla rikastutaan. Välillä jopa sivilisaatiossa, vaikka luonto
tarjoaa kaiken aina vähintään triplana.
"Satu meni saunaan -
laittoi laukun naulaan". Joskus sitä pysähtyy ajattelemaan vanhojenkin
sananlaskujen kertomaa. Ehkä se laukku ois kannattanu ensin laittaa
naulaan ja mennä vasta sitten saunaan? Se mikä käsitys naisten laukkujen
sisällöstä on, ei vastaa sitä ajatusta, jossa saunassa riippuessaan
naisen laukun sisältö kestäisi sitä perus kuuttakymppiä lämpöä. Voi
mennä kesä vähällä häneksi fazerin sinisen valuessa laukun saumasta. Vai
olisiko siinä syy alennusostoksille? Positiivisen kautta. Mitenkäs
hiilijalanjälki. Ei lähdetä nyt siihen.
On 16 päivää
siitä, kun karhunkierroksen 111km taival päättyi. 55 kilometriä jäi
vajaaksi. Ja nyt mietin voisinko olla jo jotenkin palautunut. Jotenkin
tuntuu, että tuskinpa. En ole oikein edes yrittänyt. Vedin viime
viikollakin surutta reeniä. Liki 100kilsaa juoksua ja yli 3300
nousumetriä. Toisaalta eilen tuntui palauttavalla lyhyellä lenkillä
jalat pitkästä aikaa aika lailla omilta. Tämän päivän lepäilyn jälkeen
ajattelin huomenna hieman selvittää missä mennään. Kuten taannoin
vlogissa YouTuben puolella kerroin; lopullinen palautuminen alkaa
selviämään vasta, kun tarjotaan esim 60min reipasta juoksua. Ja ne
tuntemukset nimenomaan. Ei pelkästään data. Aina on tärkeintä omat
tuntemukset. Aina.
Miten sinun kesäsi? Miten näet ajan, onko se
lyhyt vai pitkä? Loppuuko kesä käsiin vai onko se mahdollisuuksia
täynnä. Reilun kahden kuukauden päästä on jo Super PEP2019 koko perheen
polkutapahtuma. Vai vasta kahden kuukauden päästä? Miten se itse
kustakin tuntuu. Muistellessani menneitä kesiä ja pep -tapahtumia en voisi unohtaa "Ruokolaisuutta". Suomessa on Ansion ja Eskelisen kaltaisia vauhti ja kestävyyskoneita, mutta on vain yksi Ruokolainen. En voi unohtaa sitä kaurismaisen tanssahtelevaa askelta Sikojärven soisella ja kivenkoloisella rannalla. Se miten askel voi olla kevyt ja taidokas iso-sydänmaan perukoilla on jotain taianomaista. Eikä se ole keltään pois vaan kaikkien yhteinen ilo ja ihmetys.
Muistetaan nauttia kesästä. Otetaan omaa aikaa, ollaan
yhdessä, ollaan yksin, jutellaan lajitovereille ja ollaan välillä
hiljaa. Eletään täysillä ja istutaan välillä pienen puron äärellä
katsellen miten sinne tipahtanut tuohen pala menee virran mukana.
Annetaan kesän viedä.
Kuukausi oli erilainen. Innostuin "tähtäämään" NUTS Karhunkierroksen 166km suorituskykyäni ylemmäs. En jatkanut vapaata ulkoiluhäröilyäni, jota olin harrastanut tammi-huhtikuun. No, se oli semmonen kuukausi. Polttelee palata päättömään ulkoiluhäröilyyn. Ainakin kaksi päätöntä suunnitelmaa mielessä, joista kumpikaan ei tue puf171km kisaa. Päinvastoin on kovastikin haitaksi ja harjoitteluviikoista pois, mutta entä sitten? Minusta on mukava vain antaa palaa. Tuloksilla ei ole enää minulle väliä. Pääasia, että saa kokea ja kokeilla kaikenlaista. Eli ei siis kannata ainakaan ottaa vaikutteita minun kesä-heinäkuun ulkoiluista. Niissä ei todennäköisesti tule olemaan tippaakaan järkeä. Jännä nähdä miten heikosti sitten aikanaan menee puf171km matkalla. Ehkä jaksan edelleen kaksi kierrosta (hah,hah..). Aika näyttää.
TOUKOKUU VUOSI 2019 YHTEENSÄ
Ulkoilu
tunnit
49h
283,5h
Juoksu
353,1km
1759,3km
Hiihto
0km
487,1km
Lumikenkäily
0km
178,5km
Kävely
10,5km
35,3km
Pyöräily
117,4km
201,5km
Nousumetrit
5518m
26 425m
Palatuminen NUTS Karhunkierroksen 111km ja 17h30min suorituksesta on alkanut suotuisasti. Toki, kuten edellisestä kappaleesta pystyi lukemaan niin taitaa kesä mennä palautuessa - eikä reenatessa - niin kuin olisi järkevämpi. Tykkään kuitenkin enempi kokea kuin optimoida. Joten se on go, go -tilanne. Lupaan kuitenkin kirjoitella hullutuksista. Ja kaikki hullutukseni kuitenkin käsittelee kestävyyttä, joten jännä nähdä mitä se tekee kropalle ja kunnolle. Ehkä kaikkein hulluimpia "kisaan lähestymisiä" ei ole vielä kunnolla testattukaan.
On sanottu ammattijuoksijoilla olevan kaksi maratoonia vuodessa maksimi.
Heillä on harjoittelu tarkoin valvottua, eikä leipätyö rasita.
Lihashuoltoa on saatavilla tarpeen, ei lompsan mukaan. Kaikki tukee
sitä, että olisi mahdollista juosta kaksi hyvää maraton tulosta
vuodessa. Ensimmäinen keväällä, toinen syksyllä. Sekin on lukemani
mukaan tarkkaa puuhaa, jotta ehtii palautua kevään maratonista niin,
että on tikissä syksyn maratonilla. Maraton on ns. kuningasmatka. 42km
195m.
KAAVA SULAA
Ultrajuoksujen harrastajat saattavat kiertää koko
kotimaisen Tourin. Karhunkierros 166km, Ylläs-Pallas 160km ja Vaarojen
maraton 131km. Kolme kisaa, joiden kaikkien yksittäinenkin mitta on
vähintään kolme maratonia. En ole vieläkään ymmärtänyt miten
matemaattinen palautumiskaava taipuu tuohon, mutta osa näyttää siinä
todellakin onnistuvan. Viime vuonna parikymmentä selvitti koko Tourin.
Hurjaa porukkaa.
ONKO KAIKKI IHMISEN NÄKÖISET IHMISIÄ?
Sitten on vielä ihmisennäköinen
robottijuoksija, joka tottelee nimeä Henri Ansio. Viikko toisensa perään
hurjia ultramatkan ennätyksiä. Ja menipä sivussa maratonkin
ennätysaikaan. 2.27 on jo melko kova maratonaika. Siinä top 3 tietämissä
koko maassa. Ihan vain kaiken keskellä. Ultramatkojen Suomenennätyksiä
ja polkukisojen uusia reittiennätyksiä viikosta toiseen. Kukaan ei
vieläkään tiedä miten tuo kaikki on mahdollista. Miten ihminen voi
palautua viikottaisesta pitkien matkojen kisailuista tehden laadukkaita
kisasuorituksia viikosta toiseen? En ymmärrä. En ole onneksi ainoa.
MITEN ITSE MUKAUDUN PALAUTUMISEN MATEMATIIKKAAN?
Itsekin
koen palautuvani kohtuu hyvin. Etenkin, jos verrokkina on miten
ammattijuoksijat. Eikä robotti Henri Ansio. Tänä vuonna minulla on ehkä
vain kaksi kisaa. Karhunkierroksella juoksin 17 ja puoli tuntia, sekä
111 kilometriä. Elokuussa yritän juosta Super PEP2019 tapahtumassa
171km. Kisojen välissä on vajaa 3kk aikaa. En tiedä ehdinkö parempaan
tai edes samaan kuntoon kuin mitä olin ennen karhunkierrosta. Jokainen
pitkä kisa romuttaa laillansa kunnon ja varsinkin suorituskyvyn.
KISA = RAKENNUKSEN (KUNNON) RÄJÄYTYS
Elän
zombi aikaa. Viikko ennen kisaa liikutaan ärsyttävän vähän. Koko ajan
on olo, että voi kun pääsisi juoksemaan pidemmästi. Sitte päästään itse
kisaan, jossa juostaan sairas määrä tunteja ja tullaan liki
liikuntakyvyttömäksi. Sen jälkeen menee ainakin viikko, jotta pääsee
edes vähän liikkumaan hölkkäämällä. Jalat eivät ole vielä omantuntuiset
ja olo alkaa olla jo tuskastunut pitkältä ajalta tuntuneeseen
juoksemattomuuteen. Eikä sitä helpota, että ruoan nauttiminen ei ole
löysän kahden viikon aikana ainakaan vähentynyt, jota kautta oma olo
alkaa olla möhköfanttimaisen kömpelö.
FENIX LINTU
Kaikki kuitenkin
korjaantuu kuin luonto konsanaan, kun pääsee taas liikkumaan. Samalla
tavalla hiljalleen ja välillä aaltoillen, mutta suunta on parempaan
päin. Suuri riippuvuus liikkumista ja kesällä eritoten juoksua kohtaan
innostaa moiseen ralliin. Kenenkäänhän ei ole pakko juosta saati käydä
kilpailuissa murskaamassa kuukausien reenillä hiottu suorituskyky. Siitä
huolimatta omaa kestävyyttä on kiva kokeilla. Joskus jopa ilman
kilpailua. Monenlaista on taas mielessä, joten kahden kilpailun
kalenteri on ainakin minun kohdalla täysi feikki. Aika näyttää mitä
kaikkea kivaa tulee taas tehtyä.
COSMOS VERSIO 50?
Miten se palautuminen? En minä
tiiä. Niinhän tuota on vain aina jotenkin tullut palauduttua, vaikka ei
sen pitäisi olla mahdollista. Lopulta juoksupiireissä tulee mielestäni
yllättävän vähän loppuun palamisia. Niitä on, mutta kun
ammattijuoksijoiden palautumisopilla meidän jokaisen täytyisi olla joka
vuosi ihan pihalla. On jopa jotenkin kiinnostavaa, ettei kaikkiin
asioihin ole keksitty mitään selitystä. Minulla on sivupalkin mukaan 49 kunnon tuhoamista takana. Olenko nyt versio 50. Miten muutun 49.versioon verraten. Onneksi näytän kehittyneemmältä kuin aivan ensimmäiset. Mutta onko tulevat versiot enää kehittyviä vai joko vedetään lukijoita nenästä?
Meitä oli samaan mökkiin majoittuneena ja tapahtumaan osallistuneena neljä henkilöä. Minä ja Jyrkän Jari oltiin Nivalasta, Jussi Mökkönen Sievistä ja Jani Ranta Ylivieskasta. Olimme toisillemme jo ennestään tuttuja ja lippiksemme oli tapana olla aika löysästi päässä. Kisapaikalla nautimme tapahtuman expo - tunnelmasta torstai-iltana. Perjantaina klo.12 oli oma 166km starttini, Janilla ja Jarilla startti oli lauantaina aamulla klo.7, sekä Jussilla 34km startti lauantaina klo.12.30. Olimme osa huikeaa tapahtumaa jota leimasi polkujuoksu tapahtumien tyypillinen rento ja hyvä fiilis. Nivalasta ja lähialueelta oli paljon väkeä, joten kannattaa käydä tsekkaamassa tapahtuman sivultatulokset.
166km lähtöpaikalla oli Suomen parhaimmisto paikalla ja ennalta kolmen kärki tulikin lähtöviivan taakse sepktaakkeli savun keskelle äärimmäisen reggae -tyylisellä rentoudella, sekä sähköjänismäisellä sykkeellä. Kaiken kruunasi yksi Hoka One One kenkätiimin mannekiini juoksijoista, Henry Aalto, joka singahti savun seasta kahden tuuman korviksilla ja äärimmäisellä ilolla höystettynä. Pääsin heittämään ylävitosia tähtien kanssa ja elin unelmaani, saamalla olla osa tätä upeaa perhettä, jossa jokainen oli yhtä tärkeä pala tapahtuman tarinaa.
Tapahtumassa nähtiin paljon suuria tunteita, elämyksiä, itsensä ylityksiä ja upeita ennätyksiä. 166km kuningasmatkalla Pyssymäki Extreme polkujuoksun reittiennätysmies, Jaakko Eskelinen paransi jo ennestään kovaa reittiennätystä käsittämättömät kaksi tuntia! 166km matkalla aikaa meni vain 18h ja 10min. Siis karhunkierros kahteen kertaan. Yhden kierroksen vaellussuositushan on 4-5päivää. Eskelinenhän nähdään Elokuussa jälleen Pyssymäki Extreme polkujuoksussa. Myös muita ennätyksiä nähtiin kosolti.
Meidän porukasta parhaiten menestyi Jussi, joka oli ajallaan 4:02:53 miesten 34km sarjan 24:s. Tuon matkan voitti Juuso Simpanen uudella uskomattomalla reittiennätyksellä 2:47:14. Tuolle matkallehan osuu kaikki suurimmat tötteröt ja nousumetrejä kertyy uskomattomat noin 1250 metriä.
83km matkalla seurueestamme parhaiten juoksi Jani, joka oli 305 maaliin tulleen miesjuoksijan joukossa sijalla 128. 12h55min ajallaan. Jari debytoi myös hienosti karhunkierroksella ollen ajallaan 14h41min kisan 236. Myös tällä matkalla nähtiin uusi reittiennätys, kun Jussi Kumpula tempaisi karhunkierroksen ajassa 7:53:32.
Itse olin 166km matkalla toista kertaa yrittämässä. Myös tällä kertaa matka päättyi 111km kohdalla. Kärsin kisan alusta asti siitepölyn aiheuttamasta hengenahdistuksesta, joka ilmeisesti aiheutti 36km kohdalta alkaneet lihaskrampit. Lopulta 75 kilometrin mittainen taistelu reisikramppeja vastaan päättyi heikosti. En kyennyt kunnolla enää kävelemään ja viimeinen viisi kilometriä meni tasasella irvistyksellä, sekä kevyessä horkassa kohti Oulangan huoltoa ja keskeytystä. Hieman huonoa tuuriakin, mutta silti reissusta jäi hyvät muistot. Kiitos tapahtuman ainutlaatuisuuden. Polkujuoksu tapahtumissa pakkaa aina tulemaan iloinen mieli ja sehän on aina lopulta kuitenkin se mitä elämältä haemme.
Onni Vähäaho, Nivalassa 26.5.2019
Ps. Oma kisan kulku tarkemmin kiinnostuneille:
0-7 Ruka - Konttainen
Virhe numero yksi. En ollut varautunut Kuusamon siitepölytilanteeseen. Erityisesti kuusen siitepölyä oli paljon ilmassa. Toisaalta minulla ei ole ollut pitkään aikaan minkään siitepölyn kanssa kovinkaan suuria ongelmia. Eikä mukana ollut edes avaavaa astmakiekkoa.
Henkeä ahdisti jo tasaisella hipsuttelu, saati mäessä mentäessä. Muutoin meno tuntui sangen kevyeltä. Jalat olivat hyväntuntuiset. Ajauduin muutaman tutun kanssa samaan letkaan ja juttelimme mukavia. Välillä tuntui, että letkaa vetäneet himmas liiankin aikaisin nousun alla, mutta ajattelin, että otetaanpa sitten ihan chillaillen tämä homma. Huollossa olin reilussa 57minuutissa. Taisi olla minsan nopeammin kuin edellisenä vuonna. Hengenahdistusta lukuunottamatta kaikki oli enemmän kuin hyvin. Juomaa upposi ja energiat meni hyvin alas. Kaverit ja monet tutut oli Konttaisella kannustamassa. Iso ja aito kiitos. Kannustus lämmittää aina.
7-24km Kontainen - Juuma
Nopeasti Konttaisen jälkeen huomasin meneväni yksin. Se kävi hyvin minulle, sillä tykkäsin päästä ns. omaan rytmiin. 10minuutin välein pyrin pienen pätkän kävelemään ja 20minuutin välein juomaan, sekä evästämään. Kaikki oli pihisevää hengitystä lukuunottamatta sangen lepsua retkeilyhölkkää. Tällä välillä sainkin jo sylkeä kelta-vihreitä siitepöly klimppejä. Juumassa olin ajassa 2h57min. Noin kolme minuuttia viime vuotta nopeammin, vaikka tunne oli jopa viime vuotta helpompi. Jotenkin kaikki kävi vain niin helposti. Jälleen Juumassa oli loistava tunnelma, sekä kannustus. Syvä kummarrus.
24-55km Juuma - Oulanka
Juumasta lähtiessäni hämmästelin miten paljon edellistä vuotta helpommalta meno tuntui. Taakse jääneet liki 900 nousumetriä olivat jääneet taakse vähemmillä ponnistuksilla. Ilmeisesti lisääntynyt nousuharjoittelu ("tunkkaus") on tuottanut tulosta.
Aloin lähestymään kitkajokea ja kohtaa, jossa edellisenä vuonna kaaduin kohtalokkain seurauksin. Nyt selvitin kivikon hyvin. Sen sijaan Kitkajoen kivikko-juurakko-tivoli oli ilmeisesti allergia-oireiden tuoman hengenahdistuksen, sekä ilmeisesti siitä seuranneen lihasten happivajeen takia liikaa. Siitä alkoi ilmeisesti lihasten happivajeen vuoksi sisäreiden krampit. Paikka oli hankala krampeille, sillä tiesin reitin olevan seuraavilla kilsoilla nousuvoittoinen. Väli 36-46km meni suolaa, energiaa ja juomaa nauttien. Vihdoin viimein sain krampit kuriin sillä tavoin, että saatoin jatkaa omaa rauhallista hipsuttelua. Reisissä tuntui kuitenkin tiettyä herkkyyttä/hellyyttä. Allergia-oireet vaihteli selvästi mimmosta metsää oli missäkin kohtaa.
Lopulta tulin Oulangan huoltoon, jossa oli paljon tuttuja vastassa kannustamassa. Aika mieletöntä! Hitsi. Nautin huollossa pari mukia lihalientä ja täyttelin reppua, sekä tyhjentelin roskia. Melkoisesti olikin mennyt geelejä ekalla 55kilsalla, kun täytyi kramppejen takia niitä paljon ottaa. Ja otinpa paniikissa yhden buranankin. Nesteet kulki kuitenkin sopivasti ja myös vettä tuli heitettyä poistoletkusta.
Oulangan huoltoon tulin ajassa 7:09h. 29minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Tänä vuonna tosin en pyörtynyt, enkä kaatunut, mutta toisaalta krampit söivät kyllä rauhallisestakin menosta ehkä 15-30minuuttia. Joka tapauksessa Oulangan huolto teki hyvää ja lähdin hyvässä flow´ssa jatkamaan matkaa kohti Hautajärven kääntöpaikkaa. Sain myös kuulla, että olin miesten sarjassa tässä kohtaa 22:s. Ihan kiva tietää, mutta matkaa maaliin oli edelleen 110 kilsaa.
55-83km Oulanka - Hautajärvi
Fiilis oli tehnyt ennätysisoa aaltoliikettä johtuen skitsofreenisesta tilanteesta. Toisaalta juoksu oli edelleen taivaallisen helppoa, mutta toisaalta ankarat krampit oli jauhaneet reisilihakset kovin herkäntuntuiseksi. Juoksun helppouteen vaikutti tietysti se, että tiesin olevani riittävässä kunnossa, joten minulla ei ollut kiirettä mihinkään. Minulla oli pikku jäynäsuunnitelma loppukiristä, mutta, mutta.
Oulangasta lähdin taas ylä-aaltotilassa ja pian pari selkää alkoikin vilahtaa horisontissa. Hieman ennen riippusiltoja olinkin kolleegojen kannassa. Toinen oli Rönkön Antti, jolla oli veto-ongelmia energiapuolella. Koitin kannustaa minkä ehdin, sillä jalat veivät minua nyt pumpulin kevyesti kohti Hautajärveä. Tämä väli alkoi tuntua jotenkin jännän lyhyeltä. Olin huippufiiliksissä.
Savinajoelle lähestyvässä nousussa aalto iski kuitenkin vasten kasvoja, kun kovat krampit iski reisiin uudelleen. Suolaa jne. Taas samaa tappelua. Ja taas oli aika hankala sauma, kun oli portaita edessä jne. Piti myös koittaa etsiä keino millä kallistuin purosta ottamaan vettä. Muutama huuto taisi päästä, mutta niin vain lopulta lääni vaihtui. Loppu 14 kilsaa kramppailua / hellää menoa. Lopussa meno oli sen verran hidasta, että olin Hautajärvellä lopulta "vasta" ajassa 11:15h. Se oli toki noin 40minuuttia nopeammin kuin viime vuonna, mutta mutta...
Huumori oli tiukoilla. Yhteensä 24 kilsaa kramppeja vastaan taistelua. Peitin ne aika hyvin omaksi tiedoksi, sillä en halunut turhaa sääliä. Se ei tässä tilanteessa olisi ainakaan eduksi. Hautajärvellä aloin uskoa taas naivisti, että tilanne paranee, kun saan lämmintä evästä jne. Vaihdoin lisäksi kaikki vaatteen kuiviin ja pitkälahkeisiin. Koitin käyttää kaiken kertyneen kokemukseni. Tarkoitus oli tehdä rento retki, mutta tämä oli ollut melkoinen raastoretki!
83km-111km Hautajärvi - Oulanka
Otsalamppu päälle ja kello latinkiin. Hyvä, kun nykykelloja voi ladata myös vauhdista. Alun viisi kilsaa on helppoa rollaattoribaanaa, pitkosta ja kangaspolkua. Heti ensimmäisessä juurakossa krampit palaa. Jostakin se vain tulee, sisäinen tahtotila ja alan taas hamuamaan suolapurkkia. Vaihdoin huollossa jo uuden purkin. Ehkä tämä juuri mennyt oli 20:s tai jotain. Hullua. Tämä oli niin kuin venakot ois kintereillä. Tasasella irvistyksellä itsekseni ja vastaantuleville hymyillen. Heikkouksien ei saa näkyä. Yritin löytää positiviista ajattelua, mutta lopulta fysiikka alkoi läiskiä molemmille poskille kosteita suukkoja. Homma alkoi olla caput.
Viimeinen vitonen ennen Oulankaa oli ehkä turhaa elvistelyä. Ois pitäny soittaa kyyti. Hieman kylmetyin, sillä vauhti hiipui niin heikoksi, eikä enää apua antanut edes 10 000 vesipilarin tuulen ja vedenpitävä kuoritakkikaan. Oli henkisesti lopulta hieman kovaa saapua samaan näkymään kuin edellisenä vuonna. Aina pitää toimia kuitenkin päivän tilanteen mukaan. Olin antanut taas kaikkeni. Huomannut kuntoni nousseen, mutta samalla kohdanneeni hieman epäonnea. Siitepölystä johtuneet allergia-ongelmat ja ilmeisesti siitä johtuneet krampit. Jouduin Hautajärven ja Oulangan välillä oksentamaan liki 10 kertaa siitepöly massaa. Henki pihisi lopulta viltin alla. Mutta pihisi kuitenkin. Ja pihisee edelleen. Matkaa oli jäänyt taakse 111km ja 2367 nousumetriä. Aikaa oli kulunut huoltoineen päivineen 17h30min. Eli 9:28min/km.
Tästä jatketaan pienen palauttelun jälkeen samoista hyvistä asioista nauttien. Terveydestä ja ulkoilun tuomasta mielihyvästä nauttien. Joskus on aika hyvä haastaa itseään polkutapahtumissa.
Ps.2 muistakaa, että Super PEP 2019 tapahtumaan on menossa arvontakamppanja KAIKKIEN 1.kesäkuuta ilmoittautuneiden kesken! TAPAHTUMAANHAN ON TULOSSA mm. JAAKKO ESKELINEN JA MIA TUORINIEMI!!!
