KOHTI UUTTA TAVOTETTA

           Lähestyn risteyksen jälkeen joen ylittävää siltaa. Alkumatka tuli kenties jälleen mentyä yli voimavarojen. Alan väsyä, juoksuaskel on raskas. Reitti on tasainen kuin Saarisen Jussin siilitukka. Silti ehkä puolen metrin vastamaa (nivalainen mäki!) tuntuu naulaavan juoksun lopullisesti. Sillan jälkeen on hyvä myötäle, johon kankein jaloin juoksu sammuu kuin aikoinaan Nissan Sunny - väärään kohtaan. Tuosta on aikaa 12 vuotta.

          Laihduttaessani tuolloin kävelten, koitin välillä epätoivoisesti juosta 5km lenkkiä yhteen kyytiin. Se oli pitkä prosessi. Mietin itseasiassa vasta nyt, miksen kävellyt tuosta suoraan kotiin (n.500m matka) vaan jatkoin reilun 5km lenkin loppuun kävelten. Ehkä olin niin päättänyt - en enää muista.

          Vielä nytkin silloin tällöin on sellainen tunne ennen lenkkiä, että selviänköhän perille. Enää se ei jää kiinni kunnosta, mutta ohjelma edeltävästi voi olla ollut niin raaka, että saatat aamulla huomata jalkojen olevan valmiiksi liian väsyneet. Tai on ollut joku pitkä kisa vast'ikään, eikä palautumisesta ole ollut oikein varmaa tietoa. Sitten yrität juosta esim. Iso-Sydänmaan reitin kokonaan ja kohtuu reippaasti. Silloin kohtaan noita tuntemuksia 12 vuoden takaa, vaikka ne ovat hieman eri muodossa.

          Aloitan nykyään aika harvoin kertomaan oma-aloitteisesti miten olen eilen tai tänään lenkkeillyt. Etenkin vähän liikkuvien on vaikea ymmärtää tätä minun hommaani. Harjoittelumääriäni ja tiheyttäni on vaikea mattimeikäläisen ymmärtää. Jos omia reenejä itekkin mietii paperille kirjoitettuna niin onhan ne välillä aika hurjan tuntuisia kombinaatioita.

          Eilen kävin 2h heräämiseni jälkeen Taunonmäessä, eli siis DanHill'llä. Vain 6,4km, mutta sen sijaan 1031 nousumetriä. Aikaa tais mennä joku 1h44min. Kevyt ote, mutta on tuossa tonnissa vielä sellainen reenin maku, vaikka vain kevyesti ottaa. 

         Tässä kuvassa Toivolan lahjakkaan suvun nuorin vesa

          Pitää tässä kohtapuolin alkaa ottaa 1500-2000m+ nousumääriä/reeni - aina välillä. Ja välillä vähemmän, mutta kovaa.

          Eilen illalla juoksin sitten kotoa Pyssymäelle ja nakkauksentietä takas. 16,1km. Gps heitti vain 100m alakanttiin. Yllättäen peräti 2min nopeampi kevyt lenkki n.120-125 sykkeen kategoriassa kuin viime syksynä palautuneemmassa vaiheessa loka-marraskuussa olleet lenkit. 88min lenkki. Yli 3 tuntia reeniä. Kaksi lenkkiä samana päivänä. 

          Minun maailmassa ennen lenkkiä on ollut lenkki ja lenkin jälkeen on lenkki. Aina välillä lenkin jälkeen tulee kuitenkin tunne, että nyt ois hyvä pitää seuraavana päivänä lepopäivä. Sitä on vaikea selittää. Siihen ei tarvi mitään vaivaa tai muuta erikoista. Tuntuu vain, että viime päivinä on tullu tehtyä kaikkia mahollisia lenkkejä ja jalat tuntuvat olevan sen verran harjoitusväsyneet. Eikä mäkitonnin jälkeen oikein pysty/kannata vetojakaan ottaa.  Niitä kun tekisi mieli jossain kohtaa ottaa, mutta tehot ei uppoa väsytettyyn lihakseen. Toisaalta kisasta ja kohtuu reippaasta pep57km kierrosta on siksi vähä aikaa, ettei vedot vielä oikein kanna ideana siltäkään näkökannalta. Niinpä tänään on lepopäivä ja työsaralla iltavuoro.

           Minulla ei oo ollu vuoteen mitään ohjelmaa. Tiedän mitä oon tehny ja mietin osin tuntemusten ja edellisten perusteella mitä tekisin seuraavaksi. Jonkun verran hyödynnän myös sään kulkua. Jos on mahdollista niin haen erilaisille harjoituksille erilaisia olosuhteita. Tämän ajatuksen sain guru Pappa-Tenhusen valmennusideologiasta. Oma pääfilosofiani on kuitenkin mennä vaistoilla ja ne ovat vieneet nyt hyvään suuntaan viimeisen vuoden aikana.

           Merkittävin yksittäinen tekijä kehittymiselleni on ollut mäkiharjoittelun reilu lisäys. Vuonna 2018 nousumetrejä tuli n.47 000m. Nyt niitä on tälle 2019 vuodelle tullu jo n.45 000m, vaikka on vasta syyskuun alku. Aion edelleen ensivuonna lisätä mäkireeniä. Myös hiihto oli tärkeä juttu ja sitä jatkan. Tasasen juoksun määrää tasasella vähennän, sillä en katso sen enää kehittävän minua tässä vaiheessa harrastustani, polkujuoksua.

          Tuleva iso tavoitteeni on Ultra Trail Mount Blanc (UTMB), eli noin 170km ja 10 000m+. Ensi vuonna yritän kerätä karsintapisteet, jotta pääsisin eka kertaa osallistumaan arvontaan v.2021 kisaan. Ehkä pääsen viimeistään v.2023 sisään. Mene ja tiedä, mutta olen innoissani pitkästä aikaa jostain tavoitteesta. Samalla tuleva iso/kova tavoite, UTMB:n läpäiseminen vaati sellaista harjoittelua jota tykkään tehdä. Kannustavaa on myös, että ystäväni Mika Leppälä pääsi tuon kisan tänä vuonna läpi hyvällä, reilun 32h ajalla. Pääasia on kuitenkin päästä tuo koko massiivinen reitti läpi, ei aika.


Tässä lyhyt kooste tämän vuoden kisasta. Kohtuu innostava?

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.9.2019

PEP57KM - UUSI NIVALAN ENNÄTYS

              Mutta kuka oli Repe? 

              Voi, voi - niinhän siinä taas kävi, että riippuvuus liikkumiseen ajoi minut turhan aikaisin ja innokkaasti liikkeelle Super PEP:n jälkeen. Riippuvuus kuin riippuvuus. Jos saa hieman selitellä niin juoksin kuitenkin "vain" 53km kisan jälkeisellä viikolla ja saman myös seuraavalla, eli siis viime viikolla. Mutta liikaa on siinäkin. Kovien suoritusten jälkeen olisi hyvä enemmän pyöräillä. Tietoa olisi, mutta toiminta on jotain aivan muuta.

              Pää keksi muutama päivä sitten tälle keskiviikko päivälle koko Iso-Sydänmaanreitin kierron. Eilen viedessäni reitin varteen hieman juomatäydennys kätköjä, pohdin mitenköhän oikeasti jaksan kiertää koko lenkuran jo näin pian 171km polkukisan jälkeen. Ei järkeä, mutta halua taas kosolti enemmän. Elämässä yleensä pärjää, jos on intohimoa. Sitä ei ainakaan puutu, mutta järkeä soisi olevan enemmän, mutta minkäs teet?

             4.päivä syyskuuta. Mikäli isäni eläisi vielä, täyttäisi hän tänään 90-vuotta. Onnea taivaaseen! Isä on ollut poissa jo 19 vuotta. Tunteikkaana elollisena kiersin tänään tämän lenkin isälle. Minulla ei ollut mitään tarkempaa ajatusta tai suunnitelmaa lenkistä. Sädehtivä vaimoni kysyi eilen miten kauan minulla lenkin kiertoon menee. -"Ehkä noin seitsemän tuntia ja jos ei oikein jaksa niin voi mennä kahdeksankin". Katselin ihan viihde mielessä Super PEP:ssä 57km kisamatkalla uuden Nivalan ennätyksen (6:39:33) juosseen Veli-Matti Töllin väliaikoja. Siinä olikin viihdettä. Kovaa oli alottanut ja loppuaikaan nähden jotain haastetta ilmeisesti loppumatkasta. Tuskin noita aikoja tarvisi seurata, mutta huvin vuoksi.

              Ajaessani pelipaikoille vaimon piskuisella opelilla huomasin unohtaneeni sekä suola+magnesium purkin, että geeleille roskapussin. Ääh, pitää juosta tarpeeksi varovaisesti, ettei kramppaisi ja pestä geelitahmainen liivi juoksun jälkeen. Onneksi ei enempiä unohtunu. Juomaa olin ladannut reppuun kaikkiaan 2,1L. Olo oli lähtöpaikalla hauska. Yksin isolla stadionilla. Vailla mitään käsitystä, mitä päivä toisi tullessaan. Ei kun kello päälle Suomen aikaan 6:57.

              Tänään keskityin rentouteen. Ja päätin lähteä kohti sydänmaata siten, miten jalat haluavat. Ei käskemistä. Tasaista rullausta jalkoja kuunnellen. Nopeasti se asettuikin sellaiseen helpon reippaan tunteeseen, tilaan jossa ei hengästynyt ja jalat pysyivät rentoina. Parin päivän takainen jäykkyys oli poissa ja lihakset tuntuivat jopa hieman kimmoisilta. Silti sellainen tietty pitkän kisan jättämä rajoitin tuntui syvällä. Osa voi tietää miltä se tuntuu. Se saattoi olla hyväkin, mennä vähän ikään kuin pidätellen.

              Laitoin huvin vuoksi kelloon näytöksi vain jänistoiminnon ja otin vanhan 910XT Garminin, joka näyttäisi matkan varmasti oikein. Jänisvauhdiksi laitoin edelleen huvin vuoksi V-M Töllin Nivalan ennätykseen tarvittavan keskivauhdin 6:53min/km. Jänistoiminnossahan jänis näyttää suorituksen aikana keskivauhti suhdettasi nimenomaan keskivauhtiin nähden. Se ei huomioinut, että V-M Tölli meni kuin jahdattu peura aina Syyryyn saakka. Mutta enivei, ei muuta näkymää kelloon. Lisäksi laitoin kellon piippaan 15min välein jolloin kävelin ja tankkasin.

              Eka kilsa oli peräti 4:49. Ei kyllä tuntunut niin vauhdikkaalta, sillä reppukin tuntui jotenkin painavalta. Ehkä se oli hieman väärä tunne, sillä epäilen sittenkin eniten painaneen oman repun, joka oli navan ympärillä. Mutta näillä mentiin. Kivoja kilsa-aikoja lävähteli kelloon. Eka 5km 5:07min/km keskivauhdilla. Ajatus: niin sitä vaan taas täällä painetaan kohti sydänmaan syövereitä kuin pahuuden tekoon konsanaan.

              Kaiken kaikkiaan kulku oli nautittavaa. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Napakka ote kuitenkin ja vauhti oli tälle 57km matkalle (joka on oikeasti n.58km) ihan riittävää. Eikä tällä reitillä mitään ihmeellisiä vauhtiominaisuuksia tarvi, kunhan jaksaa perille asti sitä mitä lähtee latomaan. Eka 10km 55:02. 5:30min/km. Nämä jälestäpäin katsottuna. Lenkillä en isommin numeroita ajatellut, sen kun nautin menosta ja nopeasti vaihtuvista maisemista. Polku on kyllä nyt tosi hyvä! Kosteuskin edelleen maltillinen 5/10, kun se pepissä oli rutikuiva 4/10 - paitsi oli siellä se sade kuuro, mutta taisi kastella vain siltapuut?

              Tämäkin jälkikäteen katsottuna. P2:lla Lahnajärventiellä 67minuutissa. Minsan perässä V-M Töllin Nivalan ennätysjuoksun väliaikaa. On se painanut hyvää vauhtia. Polku tuntui helpolta ja painelin kohti Pesänevaa alle kutosen kilsoja ja suon ylityksessäkin vain vähän yli kutosen kilsoilla. Askel tuntui hyvin menevältä, vaikka tekeminen tuntui rauhalliselta sekä rennolta. Justiinsa sopiva reippaalle päiväretkijuoksulle. 15km täynnä. Keskivauhti 5:44min/km. Se on kyllä minulle hyvä, sillä minulla ei ole vauhtireserviä - on vain kestävyys.

              Meno jatkui joutusana ja siellä täällä oli joitakin hirvikärpäsiä. Ehkä ne on hieman vähentymään päin, mutta noin kymmenkunta niitä taas tuolla reissulla minuun iski. Metsäkanalintuja lehahteli sieltä täältä lentoon. Perusmeininkiä. 20km ajassa 1:58:06. 5:54min/km. Suo kohdat oli kostumaan päin. Alkoi 20km jälkeen - ja soiden alkaessa yleistymään - vauhti tippumaan sinne seittemän minuutin haminoille. Reilussa 23km oli juomatäydennykset ja UTMB-fiiliksissä tein kaikki vauhdista ilman kävelyaskelia. Vielä oli jalkaa, vaikkakin hetkeä myöhemmin Kallenlammella vedin ekat pannut märässä lammen rannassa. Löin myös hieman ilkeästi oikean jalan ukkovarvasta. Auts!

             26km tuli täyteen hieman ennen Syyryn tietä. Keskari oli jo valunut 6:12min/km tasolle ja kivikko osuus oli vasta alkamassa, mutta minulle erinomaista vauhtia. Kaikki on aina suhteessa kulkijan tasoon. V-M Töllin aikaa olin ollut noin 3min jäljessä Syyryn tiellä. Tämäkin jälkikäteen tarkastettuna. Olin jokseenkin tietoinen katsomatta kellosta (aika hälytykset) paljonko minulla oli siinä tien kohdalla. V-M oli todella tykittänyt Syyryyn. Hyvä potentiaali! Sitten reilu kolme kilsaa kivikkovoittoista osuutta. Se meni selvästi alle 8min vauhilla, joka on tuonne ihan hyvin. Etenkin, kun hieman siellä kivikossa passailin ja säästelin voimia paremmille kohdille.

                                                 Mäyräpesäkankaan kivikkoa

                                           Ja kulkija siitä sekaisin vai perustila?



            Puolivälin kyltillä olin hieman yli 29km mittarissa ajassa 3:05:15. Eipä oo enemmin tullu noin nopsaa tuonne mentyä. Kertahan se on ensimmäinenkin ja juoksu tuntuikin yllättävän hyvältä tuon eka puoliskon. Tietysti se 171km syvempänä oleva rajoittava jäykkyys ihan sen viimeisen letkeyden vei, mutta ihan mukiinmenevää touhua kaiketi.

             Kivikolta laskeutuessani kohti Vähä-Juurikkaa huomasin kuinka ennen kivikkoa ollut rytmi ei ihan itsestään takaisin tullutkaan - sitä piti vähä ootella, mutta löytyihän se. Matka alkoi kuitenkin jo hieman näkymään kellossa ja Iso-Juurikan paremmilla pätkillä kilsa-ajat jäi jo päälle kuuden minuutin. Kyllä tuolla pitäis pystyä tuollaista helppoa reipasta juoksemaan alle kutosta. Mutta ei tämä niin nuukaa ole, ja mennään siten, kun on päivän kunto ja ennen kaikkea tila, joka ei nyt tietenkään mitenkään palautunut voinut ollakaan. 35km kohdalla keskivauhti oli ollut 6:26min/km. Nämä joutuu/saa kahtua aina jälestäpäin, kun omassa seuranassa oli vaan se jänis, jota nähden oli noin 15minuuttia edellä, mutta sitkeää pätkää vielä edessä.

             38km kohdilla ylitin Iso-Juurikan mökkitien järven pohjoispäädyssä. Siellä oli marja/metsämiehen koira irti ja kovasti innostunut minusta. Isäntä kuhtuikin: -"Repe". Vielä kerran Repe kuitenkin juoksi perääni isännän huuteluista huolimatta, mutta uskoi sitten, kun sanoin: -"mee kottiis siitä". Ja niinhän se meni, jos kodiksi lasketaan oma isäntä.

             Iso-Juurikan penkalta kohti P7 lähdettäessä alkaa yli 10km vastamaa/suopätkä kohti Koppelokangasta. Ja heti tuon pätkän alussa tunsin miten jaloista katosi rentous ja jaksaminen. Jonkunlaisella pohjavauhti liikehdinnällä sain pidettyä jokseenkin järkevää juoksuliikettä, jotten isommin kompastelisi. Vauhti laski, mutta eipä sen nyt väliä. Kello näytti, että Nivalan ennätykseen mennään, jos ei isompia. Sen verran V-M:lla oli ollu hitaampi viimeinen 12km, että olin luottavainen... siis mitä!?!? Jahtasinko minä Nivalan ennätystä?!?!? Näin se asetelma muuttui 40km kohdalla. Kun helppo ja rento juoksu loppui niin focus siirtyi Nivalan ennätykseen, jotta löytyisi joku motivaatio pitää edes jotain vauhtia yllä.

             P7:lla oli toinen juomatäydennys, mutta nyt piti kaataa pullosta juoma kahteen lötköön ja lisäksi alkoi niin sanotusti aika raskaasti painattamaan isompaa tavaraa ulos, että piti syöksyä pusikkoon operoimaan. Ja tutusti jänishän ei odottele vaan painaa samaa vauhtia ja ero kutistui ja kutistui. Kun lähdin liikkeelle, olin enää 11 minuuttia edellä Nivalan ennätysvauhtia. Ja seuraavana oli vielä väsyneille jaloille hankala tekninen pätkä sekä Pesäneva paluupuolella.         

                                          Rakastettu Pesäneva paluupuolella

                 Maraton noin ajassa 4:38h. Näistäkin saisi saada maratonmerkinnän? Jalat hyytyi, mutta kohtuu ok. vauhtia menin, vaikka suolla 8min olikin toteuma, ei se paha ollut suojuoksuksi? Lahnajärventiellä hieman vajaassa 46kilometrissä olin ollut nyt V-M:n ennätysjuoksua minuutin edellä. Kaikesta puskajoogasta huolimatta. Tosin en tiedä mitä kaikkea ohjelmaa V-M oli ollut. Ehkä joskus saan tietää.

               Lahnaojan ylitys paluupuolella oli kokenut muutoksen ja mullistuksen. Tässä tätä mistä-menis-ihmettelyä oli tovi, mutta lopulta kohdan löysin eikä siihen nyt ehkä edes minuuttia mennyt, mutta olipas melko pehmyttä nuo lyhyet pätkät, jotka joutu tuossa tienpohjassa menemään. Erikoinen tienpaikka. Suolla, aivan ison järven vieressä.

              Kello hiipi ja hiipi jänistoiminnossa kertynyttä hyvää alas oikein urakalla, eikä eroa enää ollut kuin reilu 6 minuuttia. Tosin nyt tultiin jo kovemmalle ja selkeämmälle polku-osuudelle ja vauhti alkoi uudelleen hieman nousta, vaikka jalat oli aika setsuuria. 11 viimeistä kilsaa oli kaikki alle 7minsan kilsoja. Kuitenkin niihin sisältyi eväs/juomakävelypätkiä, joten vauhti oli ihan hyvää loppumatkasta, vaikka jalat oli taas tältä erää caput. Sitkeyttä tässä taas tuli lisää. Pitäisikö joskus ajatella sitä vauhtiakin, hä!

              Viimeisellä 10km iski himo päästä alle 6:30h. Laskin kellonpiippauksista (15min välein piippas) ja reitinkohdista, että meneepä tiukille. Ja pitkään tuntui, että taitaa vähä mennä yli. Tuntui, että koko ajan vaadittiin vähän enemmän kuin edelliseltä 15minuutilta. Aika tylyä 50km tuolla puolen vaan itseppä halusin. Hieman ennen 6:00h täyttymistä kaaduin perhereitin ojanvarsiosuudella toistamiseen tälle retkeä. Askel ei oikein luonnostaan tahtonut nousta.

              2km maaliin. Vaaditaan vielä 6:30min/km keskivauhtia 6:30h aikaan. Ei ihan iisiä, mutta ei pahakaan. Oikeastaan kyse oli vaan halusta, ja sitähän sitten lopulta löytyi ja kellot pysähtyi aikaan 6:28:47. 6:42min/km. Keskisyke 139. Vajaan 11min erolla uusi Nivalan ennätys. Hieman noloakin. Oishan tuota voinu antaa V-M:kin pitää vähän kauemmin enkkaa, mutta jospa tämä motivoi vastaiskuun ja muitakin? Gebre? Fly? Sale? Järviluoti? Kyllähän meiän kaupungin tykit tuon 5:30h haminoille tööttää, jos vihtisivät, mutta ilman se ei tule. Joutuu siellä vähän työstään.


               DATA: GARMIN
               DATA:  STRAVA

               Lopuksi banaani ja Juha Jumiskomainen irvistys (hah,hah). Kiitos tästä juoksusta myös Mika Leppälälle, jonka inspiroiva UTMB -suoritus näkyy vaikuttavan erittäin positiivisesti.


 Kengät: Hoka One One Torrent
 Juomaa meni hieman yli 3,5L. Mukana/täyttöpaikoista yht. 4,1L
 Energia: Kaurakeksi x2, geeli x3, suolasalmiakki 8kpl, suolapähkinä 50g.



Onni Vähäaho, Nivalassa 4.9.2019

LAMPISUUNNISTUS OSA.2

                 Tällä kertaa keskittyminen ja kartan etukäteis tutkiminen, sekä pohdinta jäi hieman UTMB -tapahtuman alle ja eritoten siinä kuningasmatkalla (utmb 171km 10 000+) kilpailleen ystävän, Mika Leppälän, kisan seuraamiseen. Tiesin Mikan olevan niin sitkeän, että varmasti tuosta selviää, jos paikat kestää. Upea onnistuminen Mikalta ollen peräti 186:s kaikista osallistujista ja omassa sarjassaan 88. Yli 2500 osallistujaa. Jo pelkkä viivalle pääsy vaatii tiettyä pistesaalista kovista ultrakisoista. ISOT ONNITTELUT Mikalle vielä tätäkin kautta. Upeaa!

                Syyry. Minä, Tuomo ja tällä kertaa myös Anssi, seisoimme Syyryn tienhaarassa, hieman P5:lta länteen. Ilmansuunnat. Aurinko oli jo liki etelästä porottava. 18 astetta lämmintä. Sopiva keli. Vettä liivissä 1,5 litraa. Myös hieman energiaa. Reittimestari Tuomo oli tehnyt liki maapallon muotoisen ympyrää hiukan muistuttavan reitin. 6,5km linnuntietä.

                Lähdettiin 5min välein. Anssi ensin, minä sitten ja lopuksi juuri reilu vuorokausi aikaisemmin huikean yösuunnistuksen tehnyt Tuomo. Viime viikonloppuna ei lampisuunnistus mennyt kuitenkaan kuin Tråmsössä, joten mitään ei ole kirjoitettu ennen kuin se on nähty.

               Anssi starttaa. Letkeästi painaa helppoa eka rastia kohden. Lopulta pääsen itsekin irti. Letkeästi koitan itsekin. Noin 5min/km vauhdilla eka rastille. Tiputus tieltä alas Ruuhilammelle ja nousu takaisin tielle ja kohti Nimetöntä. Pidän edelleen kohtuu napakkaa vauhtia ja vanhaa traktoriuraa hyödyntäen tulen parin kilsan suunistuksen jälkeen Nimetömän lammelle ideaalisti menneen alkumatkan jälkeen. Keskivauhti tässä kohtaa vielä 5:30min/km tienoilla.

                Nimettömältä otan suunnan kompasilla Koukkulammelle. Varsin ok. väli. Hieman koukkua vasemman puolelta, mutta enempi maaston vuoksi. Sitten tapahtuu joku hätäisyys/älyväläys enkä keskity. Näen Koukkulammen aivan oikein, mutta lähden jostain kumman syystä kiertään lampea vasemman kautta, kun oikealta mentäessä Keltalammelle olisi vain hädin tuskin 300 metriä. Samalla päädyn menemään suoraan etelää kohden, kun pitäisi mennä liki suoraan länteen. Ehkä kompassisuuntakin tuli otettua huolimattomasti.

                Hakeudun kankaan päälle, mutta en hoksaa rauhoittua ja katsoa karttaa. Nousen kankaalle ja myllätylle hakkuuaukealle ja tiputan suolle. En saa kiinni missä olen (kas kummaa) ja nousenkin uudestaan seuraavalle kankaalle vain tiputtaakseni erittäin märälle suolle. Hetken ajattelen, että onko Keltalampi näin kuivannut, mutta jatkan suolta kankaalle uudelleen - ja taas uudelle kankaalle. Olin tullut noin kilsan Keltalammen alapuolella olevalle tielle.

                Hetki menee ennen kuin pääsen kartalle ja alan juosta taas aika reippaasti korjatakseni mokaani. Pääsen kohtaan, jossa menee se kelkka-ura. Yes, olen kartalla. Tai siis tavallaan. Minulla on edelleen se 2km aikaisemmin ottama suunta, joka näyttää länteen. En rauhoitu ymmärtämään, että olen mennyt sekä kaukaa lammen vierestä että ohi ja minun pitää mennä siis itään, koska tulin lännestä. Mutta ei, minäpä painan vanhalla suunnalla kohti lounaaseen vievää kelkka-uraa. Katson kyllä lähtiissä että 300m joo, mutta jostain syystä käyn liki 800m päässä ennen kuin hoksaan ilmansuunta virheen. 1,5km pummi siitä.

                Lopulta Keltalammella. 6,7km takana ja neljä rastia. Edessä vielä neljä rastia lisää. Rata oli pitkä 6,5km. Pummeilla saa lisää matkaa ja kuntoa? Taas laukkaan tietä pitkin lähemmäs isoa Kivijärveä. Tämä väli menee liki nappiin. Isolla Kivijärvellä ajassa 1:13h. Onkohan pojat jo maalissa? Vai joko pian taas nähdään? Katselen hiukan pitkää järven reunamaa. Hiljaista. Ompa kumma. Hah,hah.

                Sitten helppo homma. Jätä aurinko taakse ja juokse tielle. Yllättävän hidasta ja risukkoista. En löydä kartan metsäuraa helpottamaan, jonka pojat oli löytäneet. Tosin minun löytämiset oli tänään muutenkin olleet kaikin puolin haasteelliset. Lopulta tulen aika hyvään kohtaa tietä. Ensin hieman sitä tarkastelen ja vahvistun sijainnista. Pieni varaus jää aina, sillä historia ei ole ruusuinen tässä lajissa. Olen kuitenkin jo toista lampea perätysten juuri oikeassa kohdassa ja pian kastan käteni Pienessä Kivijärvessä. Rastin leimaaminen tapahtui taas omalla tunnolla lampeen kättä kastaen.

                 Sitten vuorossa lampisuunnistuksen pienin lampi - Häränsilmä. Kiertääkö takas tielle ja juosta sitä liki kilsa ja joutua kuitenkin suunnistaan umpimetsää vajaa 200m vai heilauttaa suoraan kompassin avulla 400m päässä olevalle piskuiselle lammelle. Suoraan vaan! Suunnistaan tänne on tultu. Ja aika hyvin tuo väli menikin. Hieman oikealta koukaten, vaikka tänään iso pummi tulikin vasemmalle. Tämähän alko lopussa onnistuun.

                 Sitten vain reilun 200m matka tielle. Pidä aurinko takanasi suunnalla. Ja tielle tultiin. Sitten loppukiriä viritteleen Syyryä kohden. 200m juostuani en ole varma menenkö oikeaan suuntaan tietä pitkin ja jotenkin päädyn vaihtamaan suuntaa. Ja kyllä, juoksen noin 800m länteen, kun itään olen menossa. Varmistan asian vielä kompasilla. Ehkä tielle tullessakin kannattaisi vielä katsoa se suunta kompasilla. Vaikka toisaalta tämä oli ainoa tie, jossa oon lähteny väärään suuntaan. Kaikkinensa noin 2km pummi!

                Lopussa ei ihmeellistä ja lähestyn maalia, jossa jo Anssi ja Tuomo odottaa. Huutelevat, että hiki on jo kuivunut. Huh, olipas siinäkin vain monenlaista. 14,1km tuli mittariin. Eli vaivaiset 7,6km yli reitin ihannemitan. mm. Tuomolla tuli mittariin 7,95km. Taitava mies. Lampisuunnistus on mukava harjoittelumuoto. Tällä kertaa tässä kartta mallissa oli aika karkea merkistö. Ei ollu merkattu kiviä, eikä kivikkoja. En tiedä oisko ne auttaneet. Yhtä kaikki - kokemus oli taas hieno. Kiitos kaverit!

Tulokset:
1. Tuomo Junttila, NIPO 1:18h
2. Anssi Kiiskilä, NIPO 1:23h
3. Onni Vähäaho, NIPO 2:01h


Onni Vähäaho, Nivalassa 1.9.2019

ELOKUU 2019

                 Nopsa muistiinpano Elokuun yhteenvedosta. Elokuussa oli Super PEP 2019 171km kisa, joten harjoittelua oli vähemmän, joka näkyy määrissä. Numeroissa ei mitään erikoista. Tavallista menoa.

                Huomenna alkaa syyskuu lampisuunnistuksella. Mitään tarkkaa ajatusta ei ole syyskuulle muodostunut. Tämän päivän kohtuullinen 12km Vk-lenkki (@4:34) antoi toiveita juosta tarvittaessa vaikka maraton esimerkiksi lokakuussa, mutta vähän epäilen, että tossu vippasee polkuhupailuihin tai muuhun ultrapainotteiseen hubailuun. Katsotaan. Mitään ei pois suljeta, eikä lukita.

                                      ELOKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit             64,5h                   491,0h

Juoksu                    419,5km              3105,0km

Hiihto                           0km                 487,1km

Lumikenkäily                0km                 178,5km

Kävely                      29,1km                176,8km

Pyöräily                    48,2km                 436,9km

Nousumetrit             5316m                  44 051m

Onni Vähäaho, Nivalassa 31.8.2019

ELÄMÄ

             Olen 45 -vuotta. 25 vuoden päästä alkaa rumba, jos käy flaxi, että sinne asti elän. Nimittäin hautapaikan taho (seurakunta) alkaa ottamaan yhteyttä. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä tiiviimmin, ihan kotiin asti. Voi ja saa olla vakava asia, mutta humoristisena ihmisenä näen tuossa hauskaakin; hauttuumaan ihmiset, kun alkavat vieraileen niin se on kuin tutustumiskäynti tuleviin siunaajiin. Lopulta jopa papit alkavat vierailla kotona, jos ei muuten hoksaa tulla hautuumaalle pötköttään. Jos tossu nousee vielä siinä iässä - ja en oo vielä hauttuumaalla - niin pakenen ihan satavarma noita tilanteita syvänmaalle, vaikka se ois viimenen reissu. Vai sittenkin kiikustuolissa? Aika näyttää.

             Tuli sen verran riski olo tuosta 171km läpipääsystä, ettei ihan pakosta tarvi heti uutta matoa laittaa koukkuun. Silti muutama haaste on käynyt mielessä. Miten ois Iisalmen Koljonvirran patsaalta juoksu Nivalan Tillaripatsaalle viiden vuoden tauon jälkeen? Silloin hitusen alle 15 tunnin. Jos sitä alle 14 tunnin ja ylipäänsä perille? Löytyisikö 2-3 hullua huoltaan? 6:30min/km keskarilla patsaalta patsaalle. Yllytyshullu. Voin nykästä, jos halutaan.

             Muutoin en ole kyllä isommin tulevaakaan vuotta miettinyt. Tekee sitä mitä mieleen juolahtaa ja toteuttaa niitä pieniäkin haaveita. Kuten tuossa jo lampisuunnistusta tuli kerran tehtyäkin. Vielä on muutama pikku juttu kokeilematta, mutta ei nyt ihan kaikkia etukäteen paljasteta. Hieman epäilen tuleeko sitä maratonia juostua tänäkään vuonna. Siinä ku pitäs olla kunnossa ja onhan se muutenki aika tylsää hommaa? Ja niin kovvaakin. Ja kuitenkin mielellään alle 3:20h, jos.

             Välillä sitä tulee mietittyä, että elän nyt tätä elämää ja se on ainutkertainen. Miten sen haluaa elää? En haluaisi elää sitä pelkästää näin tai nuin - vaan juuri kuin miltä milloinkin tuntuu. En ole mikään malliurheilija, mutta kuntoni ansiosta mahdollisuuteni ovat monet. Myös oleminen ja läheisten kuuleminen ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Ei aina voi vain juosta tai mennä. On tärkeää, että itsellä on sisällä rauha. Siitä tulee hyvä olo - elämä. Joko yhteisessä lounaspöydässä, lammen rannalla tai itsekseen juosten. Miten kulloinkin on hyvä.

              Olisin halunut isänkin ehtivät miettiä. Ehkä hän ehtikin, talvella, maansiirto yrittäjänä, jossa sesonki osui vahvasti kesään. Ja pelata sitä sukkapalloa kanssani. Kiitollisuus. Äiti ajaa paljon pyörällä ja kutoo villasukkia. Keittää aina hyvät kahvit, kun tulee lähdettyä käymään. Ihmisillä on ne omat jutut. Pääasia on, että on hyvä olla. Jos ei ole, voi koittaa tehdä jotain muuta.

              Kesällä viina vie ihmisiä. Voi kunpa maailmassa moni näkisi muutakin. Suolampi, josta joutsen potkii itsensä lentoradalle tai taimikon reunasta helikopterin tavoin nouseva metso. Metsä ja sen täyttämä elämä toisi monelle elämään sisältöä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ei ne niin kaukana ole. Hyvää Syksyn alkua!

 
Onni Vähäaho, Nivalassa 27.8.2019    

8 LAMMEN SUUNNISTUS

               Pitkään itänyt idea Iso-Sydänmaanreitin ulkopuolelle jäävien lampien näkeminen konkretisoitui lampisuunnistus ideana. Kehittelin vajaan 12km reitin (linnuntietä) 8 lammen välille. Kohtuu simppelin näköistä, lukuunottamatta lampien 6-7 pitkää väliä. Sain mukaan innostettua iltarasteja käyvän Tuomon.

              Omat kokemukset kaikenlaisista suunnistuksista oli sellaiset, että aikaa voi vierähtää. Illalla YouTubesta kertailin vähän kompassin käyttöä. Ihan satavarmaa tai sujuvaa se ei ollut. Tuomo veikkasi rataan menevät noin kaksi tuntia. Ite veikkasin 2,5-3 tuntia. Otin puhelimen matkaan kaiken varalta, vaikken siihen aikonut katsoa vaan kaiken varalta, jos käy huonosti. Tuomo ei ottanut: -"ei sitä suunnistuksissa pidetä mukana" (heh,heh).

               Sain täysin kokemattomana suunnistajana 5 minuutin lähtöedun. Eka väli oli Pelastupiste 4:ltä Orijärvelle. Suunnistus sai unelma alun. Noin 1,5 kilsan matka alle 10 minuuttiin sukkana oikealle lammelle. Ensimmäisten lampien ja teiden välit oli niin lyhkäsen (max. n.400m), etten käyttänyt kompassia. Joutsenia oli lammella. Kaksi.

               Koitin ottaa silmämääräisesti tarkaan suunta kohti Jänisjärveä. Katoin Garminista paljonko on matkaa mittarissa. 400m niin ollaan seuraavalla lammella. Mitä nyt vittuja. 400m kohdalla hyppäsin suo-ojan yli kohti uutta ryteikköä. Ei lampea näkövinkkelissä. Lopulta kuitenkin vain vajaan 20 minuutin jälkeen tulenkin lammelle, mutta onko tämä Jänisjärvi? Vai Orijärvi toiselta puolen? Onko nuo valkoiset joutsenia. Epätietoisuutta.

              Lähden kohti Kangaslampea (3.rasti) päätyen taas samannäkösille urille ja taas lammelle. Kivikko. ja lähellä iso kivi. Olen taas (ja niin olinkin) Orijärvellä. Ainoa kysymys, että olenko täällä toista vain jo kolmatta kertaa. Lopulta löydän varmasti sen Jänisjärven ja tuntuu, että tälläkin "järvellä" on käyty. Kävin siis oikeastikin molemmilla järvillä kaksi kertaa. Aikaa oli mennyt jo yli 45 minuuttia. Linnuntietä vajaa pari kilsaa. Kello piippasi jo 4 kilsaa. Yeah.

             Jänisjärven ja Kangaslammen välistä metsäautotietä ei kuullu eikä näy. En saa oikein kiinni maastosta. Niin moni kohta pystyi sopimaan mihin kohtaan vain. Toivon vain tulevani joko Iso-Sydänmaanreitille tai tielle, mutta kumpaakaan ei kuullu. On vain suota tai myllättyä kangasta. Lopulta tulen metsäautotien silmukkaan! Yes, olen taas kartalla ja tästä on iisi pätkä kohti Kangaslampea. Ja tuo väli meneekin nyt aika nappiin, vaikka Kangaslammelta ei meinaa löytää 100 metrin päähän tielle. Nyt voin sanoa, että kaikki asiat yli 100 metrin päästä tieltä ovat riittävän haasteellisia.

             Tielle tullessa on mennyt jo tunti 10min. Mietin missähän asti Tuomo mahtaa olla menossa. En oikeastaan epäillyt yhtään, etteikö kokenut suunnistaja menisi tätä tivolia noin kahteen tuntiin. Otan geelin ja juon vettä. Vettä on mukana litran. Vielä ei tuota asiaa tullu enempää mietittyä, mutta mukana oli (onneksi) myös toinen geeli.

             Vihdoin tietä! Painan vitosen tahilla sinne saakka josta, ajattelin lähteä lähestymään kohti Laiha-Valkeista. Metsälintuparvia lehahtaa lentoon. Tuomon menosta on aikaa tai sitten Tuomo menee aivan omia reittejään (niin kuin oli mennytkin). Tie oli hyvin maaston suunnassa, joten hyödynsin sitä mahdollisimman pitkään. Minulla oli molo päästä Sikojärvelle ja siitä sitten kohti Laiha-Valkeista. Kerran tulen vielä uudelleen tielle. Minun suunnistus on aina viettänyt rajusti oikealle. Niin tänäänkin. Lopulta oransseja maalipuita. Polkua pitkin nopsaa Sikojärvelle.

             Sikojärven ranta on vaikeakulkuista, eikä järven ympäri mene ainakaan hyvää polkua. Lopulta olen Sikojärven itäpuolella, valmis suuntaamaan kohti Laiha-Valkeista. Pian kaksi tuntia täynnä. Onkohan Tuomo jo maalissa. Varmaan soittaa kohta. Laiha-Valkeinen löytyy lopulta vain pienen koukun jälkeen. Alun sähläyksen jälkeen saan otteen suunnistuksesta. Samalla huomaan, että suolampien seudut ovat erittäin raskaita kulkea. Rasti leimattiin koskemalla lammen vettä. Eli liki kahlata piti, jotta veteen ylsi.

             Laiha-Valkeiselta oli helppo pätkä suunnistaa Laihajärvelle. Mutta miksi ei puhelin soi. Viestejä kuitenkin piiputtaa, joten toimii. Otan 2:30h kohdalla toisen geelin ja pidän kusistopin. Mihinkäpä tässä on kiire. Ootan vain Tuomon soittoa ja kommenttia reitistä. Jatkan tietä kohti Kupusta. Lopulta tien päästä Kupuselle oleva vajaan 500 metrin suunnistuspätkäkin menee nappiin. Nyt käytän kompassia. Miksen heti alusta asti?

            Sitten edessä on yli kilsan siirtyminen Kupuselta kaksosille ja sen pohjoisemalle lammelle aluksi. Tämä väli oli hirvittänyt jo etukäteen. Olin ajatellut, että parempi vetää mieluummin oikealta ohi, koska siellä olisi tuttuja asioita (mustajärvi, saarinen, i-sr2014 polku, nevanen). Suunta tuntuu kuitenkin menevän hyvin. Suo-ojien jälkeen en ihan usko kompassia ja menen vähän enempi oikealle. Myös suunnistus alkaa kääntymään oikealle.

            Aikani tarpoessani alan menettään uskoa löytää yhtään mihinkään. Olen kuulevani jopa auton äänen. Sitten kuitenkin ajattelen, että kyllähän se on pakko joku merkki tulla. Enkä tarkoita nyt hirvikärpästä, joka saattoi olla jo kolmaskymmenes vaan tulipa kivikko. Pikkasen siinä piti nauraa. Oli kivikkovaihtoehdot aika etäällä toisistaan. Jotenkin luulin, että olin vasemmalla kivikossa, vaikka olin vetänyt kaiken aikaa varalta oikealle. Erikoista ajattelua. Olin oikealla kivikossa oikeasti. No, mielessä vasemmalla ja lähdin menemään vielä enemmän oikealle. Ja vielä oikealle.

            Olin jossain puskassa, jossa näki välillä vain edessä olevan puun ja taas seuraavan ja SITTEN tulin tielle! Ja yllättävän äkkiä tajusin olevan Nevasen mökkitiellä. Ihan tämänpäiväisen suunnistuskartan kaakkoiskulmassa (hah,hah). Mutta olinpahan kartalla, eikä tästä olisi kaksinenkaan löytää vielä perille. Nopeasti se usko hommaan vaihtelee. Mutta miksi Tuomo ei soita? Jo 3h15min mennyt.

            Lähden etsimään likellä olevaa kelkka-uraa ja olen näkevinäni hirvieläimen, jota koitan hieman säikötellä. -"Höh,höö", huudan hirvelle tai kauriille, mikä sitten onkaan. Ja mitä sitten? Kuuluu: -"Mitä?" Puhuuko hirvet? Ei, se on Tuomo! Ja kyllä pääsee nauru! Tuomo etsii toista kaksosen lampea. Kun kerron, että ollaan Suojärvellä, Tuomo ei ole uskoa asiaa todeksi. Käydään rannalla ihastelemassa ja lähdetään suunnistamaan lopun "helppoa" pätkää. Enää ei eksytä, vaikka menemme omia reittivalintoja.

             Lopulta olen maalissa 5min 11 sekuntia ennen Tuomoa, jolta oli tosin jäänyt Laiha-Valkeinen käymätä, kun oli Sikojärvellä ajatellut olevansa Laiha-Valkeisella. Onneksi tämä ei ole niin vakavaa, mutta hauskat jälktarinat tulee. Matkalla tapoin ehkä 10 hirvikärpästä autossa lisää. Kotona löyty vielä 17 lisää paidoista ja repusta. Hiuksista voi löytyä vielä illan päälle. Vaan olipa hyvä ja hauska reissu. 22,5km, kesto 3:55:28,eli liki neljä tuntia liikuntaa.

             Näitä pitää saada lisää! Täytyy alkaa suunnittelemaan uutta reissua! Ja puhelin kannattaa ottaa mukaan. Erämaassa lampikin voi olla haasteellinen löytää ja aina ei mene kuin tråmsössä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.8.2019

PALAUTUMINEN SUPER PEP 171 KILOMETRISTÄ

                  Tässä samalla muistiin itselle miltä kisa tuntui kropassa ja mielessä. Kisa käytiin pe 16 - la 17 elokuuta. Juoksu alkoi perjantaina kello 9.00 ja päättyi lauantaina kello 13.41. Heti kisan jälkeisen yön nukuin hyvin.

                  Sunnuntai ja maanantai olivat täysiä lepopäiviä. Jo alkupäivien aikana olleet tuntemukset vahvistuivat oikeiksi. Lihakset pääsivät vähällä, joka selittyy erittäin matalalla tehotasolla. En käyttänyt sykemittausta, mutta epäilen kierrosten keskisykkeiden olleen noin 1. 120-125.. 2.110-115.. 3.105-110. Yksi syy lihasten vähäiseen kulumiseen on osaltaan varovaisuudessa. Oikeastaan aivan loppua lukuunottamatta ei mitään vauhdin/tehojen kiristystä oikein uskaltanut ottaa, jotta pääsee maaliin. Kokemattomuus sadan mailin polkukisojen maaliin pääsystä teki suorituksesta hyvin varovaisen, joka puolestaan säästi lihaksia.

                 Jalkojen päällä tuli kuitenkin oltua pelkästään itse kisassa liki 29 tuntia, joten nivelet ja jänteet rasittuivat, sekä vajaa kaksi vuorokautta jalkaterissä oli hieman turvotusta. Sormiturvotukset lähtivät jo kisan jälkeisenä yönä. Normalisoituminen tapahtui näin ollen nopeasti. Oikeastaan tuntemus jaloissa oli jopa parempi kuin yhden (57km) kierrosten kiertojen jälkeen, etenkin jos niissä on ollut enempi tehoja ja vauhtia. Aina yksikin kierros tuntuu hieman jänteissä ja nivelissä.

                 Mieli. Olo tuntui aivan alkupäivät epätodelliselta. Näinkö helposti se sitten lopulta meni. Odotin raastavampaa kokemusta. Lopulta 171km juokseminen ei sitten kovin vaikeaa ollutkaan. Sattui hyvä viikonloppu. Tietysti kuntokin on hiljalleen kehittynyt ja nyt se näköjään riitti. Myös mieli oli kaiken aikaa hyvä ja hallinnassa.

                Sydän ja verenkierto ovat myös palautuneet olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikka sitä hidastavasti on tullut myös onnistumista juhlittua. Parhaimmillaan syke on ollut levossa jo 37, kun se parhaillaan on 32-35 luokkaa.

               Parasta tässä kaikessa on, että tunsin jo keskiviikkona reittimerkkejä kerätessäni Keijon kanssa, että jalat ovat täysin kunnossa ja terveet. Edeltävästi tiistaina vähän pyöräilin ja jopa vajaa kaksi kilsaa kävelylenkillä hölkkäsin. Kisapäiviä vuodessa on kuitenkin vain pari-kolme ja loput on sitä mistä sitä eniten tykkää - lenkkeilyä, ja mielellään sekä aamulla että illalla, jos sitä muilta arkikuvioilta ehtii.

               Torstaina kävin jo pep12km reitin hölkkäämässä. Keskityin nauttimiseen ja rentoon, sekä kivaan perusjuoksuun. Tämä oli hieman kuin palkintolenkki jaloille - kiitos hyvästä yhteistyöstä. Lenkki sujuikin hyvin. Kelloon tuli 11,7km ja reilu 67 minuuttia. Todellisuudessa matka on hivenen pidempi, joten lenkin keskivauhti (@5:44) oli jopa todellisuudessa vähän parempi. Aika normaalia vauhtia minulle. Sykkeetkin oli vain vähän koholla. Osa siitä menee juhlaviikon piikkiin, joten aika lähellä ollaan normaalia kaikin puolin.

              Nyt on perjantai ja aion tämän päivän ihan lepäillä. Illalla makkaran paistoa laavulla talkoolaisten kanssa. Lauantaina taas jotain kevyttä. Katsotaan. Jotain vaihtoehtojakin on mielessä. Ehkäpä jatkankin tätä tarinaa vielä ainakin lauantaina. Palataan...

             Lauantai. Viikko kisasta. Kun katson taaksepäin mennyttä viikkoa, on suurimmat jäljet kisasta käsissä ja väsymyksessä. Erityisesti olkapäät ja olkavarret ovat olleet kipeät. Päivisin on tehnyt mieli torkahtaa. Nukuttua olen saanut kohtalaisesti, mutta nyt pe-la -yönä yli 9 tuntia ja olo on ollut heti paljon freesimpi. Mutta tuo ajoittain väsymys pitkin päivää kuuluu usein tällaisten pidempien ponnistusten jälkeiseen elämään. Kaikki tasottuu hiljalleen, omaa tahtia.

            Hetken aprikoituani lähdin Taunon mäelle, eli ns. DanHill´lle. Otin eilen ostamani OneWay´n 125cm sauvat ja ne tuntuivatkin hyvältä. Myös käsistä lähti kivut, kun ne sai vähän liikettä. Innostuin lopulta tekemään ihan kokonaisen verttitonnin. Sauvakävelten ylös ja kevyesti hölkäten alas. Tunne oli kevyt, mutta sykedata näytti, että ois ollu liki kova tonni. Keskisyke 147. Tuntu kyllä helpolta. Kenties käsienkäyttö nosti sykettä. Tottakai vielä palautuminen on kesken, sehän on selvää, mutta hyvä kun pystyy hyvällä ololla ja tunteella vähän liikkumaan.

           Huomenna on tarkoitus lähteä Iso-Sydänmaanreitin takaosan maastoon suunnistamaan. Kahdeksan minulle kokematonta lampea hakusessa. Katsotaan miten käy. Ehkä kirjoitan siitä joku päivä - ainakin jos löydän sieltä takaisin.

            Mukavaa viikonloppua kaikillle!


Onni Vähäaho, Nivalassa 24.8.2019

VIIKONLOPPU KIINTOLEVYLTÄ PURETTUNA

                "Hyvää viikonloppua juoksun parissa". Kuolematon lausahdus. Mika Leppälän viimeiset sanat Super Pyssymäki Extreme Polkujuoksun (Super PEP2019) pisimmän matkan (171km) saatepuheessa. Mika Leppälä on kisan ensimmäinen finisher, maaliin päässyt osallisuja. Yli 170km suoperäisessä maastossa on paljon. Vain kolme tietää, kuinka paljon.

                Kaiken nähnyt ultrapolkujuoksu tourin voittaja sanoo maaliin tullessa hymyn kare kasvoilla: -"En tule koskaan tänne". Ja jatkaa ihmettelyä reitin teknisyydestä - mies joka on kiertänyt eri maailman kolkissa monenlaiset polut.

                Olen juossut noin 83 kilsaa tuolla reitillä. On vielä valoisaa - hetken. Hirvikärpänen takertuu ripsiini. Yli 170 kilometriä teknisellä polulla sisältää paljon sellaistakin, mitä ei kukaan voisi kuvitella. Hirvikärpänen lähti lopulta ripsistä, mutta voitte arvata, ei hyvällä. Ultrapolkujuoksujuoksijan kisa ei ole pelkkää pandexia.

                 Olen juonnut vettä ja urheilujuomaa nyt reilu 17 tuntia. Voi kokeilla, vaikka ilman rasitustakin. Voi kaivata muutakin. Kerran söin jaffa-keksejä 14 tuntia putkeen. Kuivakaapistamme ei löydy jaffakeksejä, ei ensimmäistäkään. Ultrajuoksussa täytyy sietää monenalaista.

                 Lähdin muistaakseni perjantai-aamuna yhdeksältä. Oli yö ja nyt taas aamu. Puhuvat lauantaista. Välillä sain kulauksen kahviakin. Munkkia olen syönyt viimeiset kilometrit. Lähestyn 131 kilometrin huoltoa, josta maaliin on vielä 40 kilometriä - melkein sen yhden maratoonin verran. Syön makkaran ja täytän pullot, paetakseni taas sydänmaan metsiin. Kapea polku on jo tuttu. Kaikki samat kivet tälläkin kertaa, jo kolmatta kertaa. Kuitenkin välillä uppoan niin syvälle omissa ajatuksissa, että pitää tosissaan miettiä missä nyt olen menossa. Liki vuorokausi valvomista alkaa näkymään. Yhä juosten.

                Aamukaste ui vaatteisiin toistamiseen. Yhä on ymmärrettävä, että jokainen metsäkuoppa on riski matkan loppumiselle. Miten tämä on mahdollista, selvitä täältä maaliin - kolmesti? Vaatii vähän tuuriakin? Reisistä tukiakseni nousen viimeiseen huoltoon kunnon sateen piiskatessa tilannetta. Edessä on 17 kilometriä vastamaata ja suota, teknisen polun kuorruttamana. Silti tunnen olevani jo perillä. Olen pahoillani, jossakin kohtaa sitä vain tietää, mutta aina voi kaikkea sattua. Olkapää voi lähteä pois paikoiltaan tai muuta kivaa.

             Sumein silmin katkaisen maaliviivan reilun 28 tunnin taivalluksen jälkeen. En malta olla lainaamatta Teemu Selännettä: -"ihminen ei ole niin hyvä kuin hänestä puhutaan tai kirjoitetaan, eikä niin huono - totuus on aina jossain siellä välillä". Olihan se viikonloppu. Kolme kierrosta Iso-Sydänmaan vaellusreittiä reiluun vuorokauteen. Parasta oli polkuheimon tuoma yhteisöllisyys. Suomen paras pitkien matkojen polkujuoksija oli viimeisten joukossa poistumassa paikalta. Samalla hän lupasi tulla myös ensi vuonna, jos ei juokseen niin ainakin "jeesaan". Nivala on merkitty.


N57km kisaajan kokemus polusta:

Nivalan Polun oma rallattelu video tapahtumasta:

Onni Vähäaho, Nivalassa 21.8.2019