lauantai 24. elokuuta 2019

PALAUTUMINEN SUPER PEP 171 KILOMETRISTÄ

                  Tässä samalla muistiin itselle miltä kisa tuntui kropassa ja mielessä. Kisa käytiin pe 16 - la 17 elokuuta. Juoksu alkoi perjantaina kello 9.00 ja päättyi lauantaina kello 13.41. Heti kisan jälkeisen yön nukuin hyvin.

                  Sunnuntai ja maanantai olivat täysiä lepopäiviä. Jo alkupäivien aikana olleet tuntemukset vahvistuivat oikeiksi. Lihakset pääsivät vähällä, joka selittyy erittäin matalalla tehotasolla. En käyttänyt sykemittausta, mutta epäilen kierrosten keskisykkeiden olleen noin 1. 120-125.. 2.110-115.. 3.105-110. Yksi syy lihasten vähäiseen kulumiseen on osaltaan varovaisuudessa. Oikeastaan aivan loppua lukuunottamatta ei mitään vauhdin/tehojen kiristystä oikein uskaltanut ottaa, jotta pääsee maaliin. Kokemattomuus sadan mailin polkukisojen maaliin pääsystä teki suorituksesta hyvin varovaisen, joka puolestaan säästi lihaksia.

                 Jalkojen päällä tuli kuitenkin oltua pelkästään itse kisassa liki 29 tuntia, joten nivelet ja jänteet rasittuivat, sekä vajaa kaksi vuorokautta jalkaterissä oli hieman turvotusta. Sormiturvotukset lähtivät jo kisan jälkeisenä yönä. Normalisoituminen tapahtui näin ollen nopeasti. Oikeastaan tuntemus jaloissa oli jopa parempi kuin yhden (57km) kierrosten kiertojen jälkeen, etenkin jos niissä on ollut enempi tehoja ja vauhtia. Aina yksikin kierros tuntuu hieman jänteissä ja nivelissä.

                 Mieli. Olo tuntui aivan alkupäivät epätodelliselta. Näinkö helposti se sitten lopulta meni. Odotin raastavampaa kokemusta. Lopulta 171km juokseminen ei sitten kovin vaikeaa ollutkaan. Sattui hyvä viikonloppu. Tietysti kuntokin on hiljalleen kehittynyt ja nyt se näköjään riitti. Myös mieli oli kaiken aikaa hyvä ja hallinnassa.

                Sydän ja verenkierto ovat myös palautuneet olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikka sitä hidastavasti on tullut myös onnistumista juhlittua. Parhaimmillaan syke on ollut levossa jo 37, kun se parhaillaan on 32-35 luokkaa.

               Parasta tässä kaikessa on, että tunsin jo keskiviikkona reittimerkkejä kerätessäni Keijon kanssa, että jalat ovat täysin kunnossa ja terveet. Edeltävästi tiistaina vähän pyöräilin ja jopa vajaa kaksi kilsaa kävelylenkillä hölkkäsin. Kisapäiviä vuodessa on kuitenkin vain pari-kolme ja loput on sitä mistä sitä eniten tykkää - lenkkeilyä, ja mielellään sekä aamulla että illalla, jos sitä muilta arkikuvioilta ehtii.

               Torstaina kävin jo pep12km reitin hölkkäämässä. Keskityin nauttimiseen ja rentoon, sekä kivaan perusjuoksuun. Tämä oli hieman kuin palkintolenkki jaloille - kiitos hyvästä yhteistyöstä. Lenkki sujuikin hyvin. Kelloon tuli 11,7km ja reilu 67 minuuttia. Todellisuudessa matka on hivenen pidempi, joten lenkin keskivauhti (@5:44) oli jopa todellisuudessa vähän parempi. Aika normaalia vauhtia minulle. Sykkeetkin oli vain vähän koholla. Osa siitä menee juhlaviikon piikkiin, joten aika lähellä ollaan normaalia kaikin puolin.

              Nyt on perjantai ja aion tämän päivän ihan lepäillä. Illalla makkaran paistoa laavulla talkoolaisten kanssa. Lauantaina taas jotain kevyttä. Katsotaan. Jotain vaihtoehtojakin on mielessä. Ehkäpä jatkankin tätä tarinaa vielä ainakin lauantaina. Palataan...

             Lauantai. Viikko kisasta. Kun katson taaksepäin mennyttä viikkoa, on suurimmat jäljet kisasta käsissä ja väsymyksessä. Erityisesti olkapäät ja olkavarret ovat olleet kipeät. Päivisin on tehnyt mieli torkahtaa. Nukuttua olen saanut kohtalaisesti, mutta nyt pe-la -yönä yli 9 tuntia ja olo on ollut heti paljon freesimpi. Mutta tuo ajoittain väsymys pitkin päivää kuuluu usein tällaisten pidempien ponnistusten jälkeiseen elämään. Kaikki tasottuu hiljalleen, omaa tahtia.

            Hetken aprikoituani lähdin Taunon mäelle, eli ns. DanHill´lle. Otin eilen ostamani OneWay´n 125cm sauvat ja ne tuntuivatkin hyvältä. Myös käsistä lähti kivut, kun ne sai vähän liikettä. Innostuin lopulta tekemään ihan kokonaisen verttitonnin. Sauvakävelten ylös ja kevyesti hölkäten alas. Tunne oli kevyt, mutta sykedata näytti, että ois ollu liki kova tonni. Keskisyke 147. Tuntu kyllä helpolta. Kenties käsienkäyttö nosti sykettä. Tottakai vielä palautuminen on kesken, sehän on selvää, mutta hyvä kun pystyy hyvällä ololla ja tunteella vähän liikkumaan.

           Huomenna on tarkoitus lähteä Iso-Sydänmaanreitin takaosan maastoon suunnistamaan. Kahdeksan minulle kokematonta lampea hakusessa. Katsotaan miten käy. Ehkä kirjoitan siitä joku päivä - ainakin jos löydän sieltä takaisin.

            Mukavaa viikonloppua kaikillle!


Onni Vähäaho, Nivalassa 24.8.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti