lauantai 3. joulukuuta 2016

KUNTO KEHITTYY

                  Menneen kauden jälkeen sitä oli tovin aika dille-dong. Kunto oli raihnainen kauden 2016 jälkeen aikansa. Uutta kuntoa kaudelle 2017 olen työstänyt vasta kuukauden päivät. Yllättävän nopeasti siihen nähden näyttäisi alkavan kunto tarttuun isoon ruhooni. Tänään vietettiin nimittäin I-SR2014 talviperhereitillä (n.12km/kierros) pikkujouluja. Meitä oli ainakin kuusi juoksemassa/kävelemässä. Lisäksi oli muuta väkeä reitillä, tietämättä pikkujouluistamme mitään.

                  Tänään tuli kierrettyä viisi kertaa tuo talviperhelenkki. Polku alkoi parantua päivän edetessä, pakkasen kiilatessa ja väen kiertäessä reittiä. Lähtökohta oli, että takaosan 4km silmukka oli noin minsan/km hitaampi kuin ideali. Lopulta se oli max.30sek/km hitaampi. Muutoin polku oli jo lähellä priimaa. Tuolla mieli lepää ja kulkijan kunto kasvaa. Niin on tehnyt omanikin. Viisi kierrosta, 59,1km meni aikaan 6:58:40h. Kevyttä nautiskelu etenemistä. 6min hölkkää + 1:30min kävelyä rytmillä. 7:05min/km oli keskivauhti. Keskisyke 126 oli ihan ok. Tietysti olisi voinut olla matalampikin, mutta lumisella polulla ja repun ollesa takin alla syke nousee herkemmin. Yhtä kaikki, meno oli hämmästyttävän kepeää ekat kolme kiekkaa. Neljännellä askeleen lennokkuus vähän läsähti, mutta viides oli taas aivan hyvää tekemistä. Kierrosajat oli sangen tasaiset: 1)1:22h.. 2)1:24h.. 3)1:23h.. 4)1:25h.. 5)1:25h.. Maratoni täyttyi ajassa 4:56h.

                    Täytyy kyllä olla tosi tyytyväinen. Ihmisen pitää osata olla rehellinen molempiin suuntiin. Nyt on aihetta hymyyn. Näyttää kyllä tosi hyvältä ja luotto tulevaa kautta ja sen tavoitteita kohtaan kasvaa.

                    Alla video noin 43km ja 5h kohdalta. Kyllähän tuo vielä juoksulta näyttää, vaikka tuo kohta aika pehmoinen olikin jukostaa. Liikunnan iloa kaikille!



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.12.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti