Kävin aamulla juoksemassa reilut 13km. Tein ns. huoltavan lenkin eli pakotin itseni epänormaalin hitaaseen vauhtiin. Välillä oli helpompi kävellä kuin juosta. Himpun alle 7min kilsavauhti on jotain kävelyn ja hölkän sekoitusta? Runwalkia? Eikai moonwalkia kuitenkaan? Tuo vauhti on minulle hieman liian hiljaista - aluksi. Liike on niin suppeaa, että energian säästämisen sijaan jalat jäykistyy. Minulle parasta säästävää etenemistä on löysä hölkkä ja säännöllisin välein kävely/juonti/syönti pätkä.
Pitkät kisat on minun juttu. Minulla ei ole vauhtia, mutta toivon, että kestävyyteni riittäisi. Sillä jos ei ole vauhtia eikä kestävyyttä, ei ole oikein mitään ultrapolkujuoksussa. Uskon jälleen olevani valmis pääsemään maaliin puf 171km kisassa. Niin uskoin viime vuonnakin. Uskon olevani jälleen edellistä vuotta valmiimpi. Niin uskoin viime vuonnakin. Maaliin pääsy olisi hieno asia. Silti se on kaikkea muuta kuin SE juttu.
SE juttu on kaiken kokeminen. Lähdön hetki on erikoisen tuntuinen. Miten voi hieman jännittääkin, kun edessä on löysää hölkkää ja luonnosta nauttimista. Mitä pidemmälle suoritus etenee, sitä kauemmas todellisuus karkaa. Sitä väistämättä uppoutuu omiin ajatuksiin ja hoitaa samalla suunnitelmaansa. Tunnit kuluvat, aurinko nousee ja laskee - tulee pimeäkin. Ajantaju katoaa. Tulee hauskoja oivalluksia monista asioista, kellosta, ajasta, kuluneesta matkasta ja ympäröivästä luonnosta. Kokemus on aivan ainutlaatuinen, eikä vastaavaa voi saada tuskin murto-osaakaan tietapahtumista. SE on se juttu.
Huomenna juoksen löysää hölkkää ehkä noin 20km. Ensi viikko onkin sitten lukitumpaa. Maanantaina 11km, tiistaina 16km, keskiviikkona lepo, torstaina 6km, perjantaina lepo. La-su löysää hölkkää 171km 😎
Turhat turinat pois. Uutisten kautta kisaa kohden.
Onni Vähäaho, Nivalassa 15.9.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti