tiistai 13. marraskuuta 2018

KUJALLA

               Saatoitte huomata, jopa järkyttyä blogin päivitetystä ulkoasusta. Tervetuloa viihtymään ja/tai pettymään. Blogin näkymä on nyt valoisampi, josta ajattelin olevan pitkässä juoksussa apua. Eikä tämä liity mitenkään siihen, että olisin itse jotenkin synkissä vesissä tai muutoinkaan muissakaan vesissä. Sen sijaan olen pitkän kauden 2018 jälkeen "kujalla".

               Suomen kieli on rikas. Ja saadessaan sanan merkityksestä kiinni voi joutua silti arvioimaan mitä se tarkoittaa eri vuosina, eri tilanteessa. "Kujalla" olen ollut useinkin juoksuharrastukseni aikana. "Kujalla" tarkoittaa = pihalla, ulkona, poissa tasapainosta. Ehken ole kuitenkaan "Ihan kujalla" vaan pelkästään (ainakin vähän) "kujalla".

               Olen ollut joskus "kujalla" itsenikin kanssa kuin myös harjoitteluni kanssa. Tosin en muista olleeeni koskaan yhtä-aikaa. Nyt olen "kujalla" juoksuni kanssa, sillä kuten todettua, kausi 2018 oli kuluttava. "Kujalla" oleminen mielletään usein pelkäksi negaatioksi. Se on ahdasmielistä ja vanhanaikaiseta mielestäni. (liki) Kaikissa elämänhaasteissa on usein nähtävillä valo, jos ei heti, niin ajan päästä. Kun on "kujalla", tietää tien käyvän siitä ylöspäin, mikäli ei ole luisumassa syvemmälle.

              Lepokauden toinen viikko on käynnistynyt. #lepojakso9pv menossa. Minulle on hieman naureskeltu/irvailtu oikeutetusti lepokaudestani. Lepokausi voi terminä viedä herkästi ihmisten ajatuksia totaalilepoon. Se voi olla viisasta ja kaiketi mahdollista esimerkiksi ensimmäisen-toisen vuoden juoksuharrastajilla, jotka toipuvat esimerkiksi syksyn maratoonista. Liki yhden maailman ympärimitan juoksemisen jälkeen ja kuuden +4500juoksukilsa vuoden kokemana lepoon meneminen on erilaista. Se on kuin kortisoonikuurin lopetus - asteittain, eikä ihan kokonaan.

              Tammi-Lokakuun aikana minulle on kertynyt vuoteen 2018 563 harjoittelutuntia. Noilta lukemilta ei ole mielestäni välttämättä ideaalia asettaa mittaria kolmeksi viikoksi aivan nollaan. Olen enemminkin panostanut mahdollisimman vähiin juoksukertoihin. Eka lepoviikolla kaksi juoksulenkkiä. Varmaan sellaista 3-4 lenkin tahtia seuraavat kaksi, tämä mukaan lukien. Pitäisin sitä minun määrillä "lepojaksona". Aineenvaihdunnan ylläpitoa ja kerran viikkoon palautumisen edistymisen mittari lenkki.

               Palautumisen edistymiseenkään ei riitä kohdallani tunnin tai 10kilsan lenkki. Sellainen ei kerro vielä mitään. Mutta tuollainen kolmen tunnin jalkalenkki kertoo jo paljon miltä olo tuntuu kaikin puolin etenkin tuntejen kaksi ja kolme välissä. Olen aina kirjoittanut, että jokainen tasollaan, joten pitää suhteuttaa. Itsekin olen ollut vajaa 12 vuotta sitten 107 kiloinen, joka jaksoi juosta 1½ paalunväliä. Perspektiiviä on siis molemmista päistä kuntohaitaria. Silloin joku 7min/km oli työn ja tuskan takana. Nyt sitä on kunnon kehityttyä ja liki maailman ympärimatkan juostua vaikea juosta noin hiljaa. Nyt sama vauhti tuntuu kävelyltä. Se on tämän harrastuksen suola - nähdä kehittyvänsä, ja osaamalla arvostaa sitä mihin on päässyt, unohtamatta sitä mistä on lähtenyt.


                Olen ajatellut yrittää aloittaa harjoittelua kauteen 2019 vajaan kahden viikon päästä. Viikosta 48 alkaen. Alkuun otain kaksi 4 viikon perusjaksoa, jotka valmistaa minua hyötymään talven keskeisistä harjoitteista. Haluan olla nopeampi, vauhdikkaampi ja kestävempi. Lähden nopeus ja voima edellä talveen. Ideaalissa tilanteessa, onnistuessani, olen helmi-maaliskuun vaihteessa selkeästi tämän vuoden vastaavaa kuntoa edellä. On mielenkiintoinen tavoite ja tapa lähestyä uutta kautta hieman eri kulmasta. Ja nähdä miten käy, kun kuitenkin ikäkin kasvaa 44 vuodesta, 45 vuoteen. En ole enää pari-kolmikymppinen.

               Harjoitteluni on rytmitetty NUTS Karhunkierros 2019, 166km kisaan tähtääväksi. Matkalla ehkä kaksi harjoituskisaa. Helmi-maaliskuun vaihteessa ehkä maraton. Jos se ei onnistu niin joku oma ultimaattinen testijuoksu. Toukokuun alussa tavanomainen pidisjärven puolimaraton rentoa reipasta ennätystä kenties jopa parantaen.

               Kaikki lähtee asenteesta. Vahva usko tekemiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen, mutta ei niin vakavaa, ettäkö se olisi kaikki kaikessa. Tavoitteisiin pyrkiminen voi olla hurtin huumorin kera antoisaa, eikä perille pääsy ole sepporätymäisen vakavaa väkisin vetämistä vaan iloista saavuttamista. Juuri asenteet ja tavoitteet ovatkin yksilöllisin asia juoksukulttuurissamme ja siitä voimme olla koko juoksuharrastus kansa yhdessä ylpeitä. Meidän yhteisö tukee yksilöllisyyttä. Eikö vain?


              Suunnataan kohti talvea positiivisesti ajatellen ja tästä päivästä, hetkestä nauttien! 





Ps. Jos joku ei tiedä niin Super pep2019 ilmoittautuminen aukeaa 2.1.2019 klo.0.00.  Vuosina 2015 - 2018 pep/pufin 56,57,171km matkoille osallistuneille tullaan tarjoamaan etu-ilmoittautumisikkuna kisaan Pe 28.12.2018, kun kisaan ilmoittautuminen avataan heille päivän ajaksi privaatisti. Koitan saada teidät kaikki kiinni hieman ennen tuota päivämäärää.

                                   PEP2018


Onni Vähäaho, Nivalassa 13.11.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti