YLI SATAMAILIA ISO-SYDÄNMAAN REITILLÄ

 INTRO

              Kun aikoinaan lapsena ihmetystä herättänyt, lähes satuhahmolta kuulostanut setä - Elias "Ellu" Vähäsöyrinki maalasi oranssilla maalilla Iso-Sydänmaanreitin oli sen mitta noin 45 kilometriä ja lähtöpaikka Vinnurvan leirikeskus. Osin maastosta kadonnutta reittiä lähdimme paikantamaan vuonna 2013. Se operaatio oli sekä haastava, että mielenkiintoinen. Ellun maalatessa reitin, oli sydänmaa ollut pitkälti koskematonta ja taiteilija oli saanut viedä reitin mökkejä ja teitä väistelemättä. Koitimme noudattaa mahdollisimman tarkasti Ellun viitoittamaa polkua, josta siellä täällä oli vielä puunkaarnoissa maalin jälkeä. Lopulta saimme reitin valmiiksi, kiertäessämme polun varrelle syntyneet mökkiasutukset. Iso-Sydänmanreitin, versio I-SR2014 mitaksi tuli noin 56 kilometriä Pyssymäeltä metsänlaidasta mitattuna, kun toukokuussa 2014 saimme reitin maalattua.

              Nyt tuolla reitillä käytiin viidettä kertaa Pyssymäki Extreme Polkujuoksu (PEP) tapahtuma. Reitin ns. perhereitti-osuutta, Pyssymäen metsänlaidasta noin 10,5km, on ehostettu madaltaaksemme kynnystä luonnossa liikkumiseen. Tätä varten perustettiin syksyllä 2017 Nivalan Polku ry. Jonka nimissä nyt kisattiin perjantaina ja lauantaina Super PEP 2019 -polkutapahtuma. PEP:ssä normaaliin vaellusreittiin on liitetty edestakaisin mitattuna noin 1,4km mittainen stadionosuus, jotta osallistujilla on helpompi mennä suorituksen jälkeen syömään ja peseytymään. Näin ollen koko reitin mitaksi tulee noin 57,5km (57km) ja esim. perhereitin liki 12km.

            Tapahtumassa oli myös toista kertaa Junior Puuharata, joka oli tänä vuonna enemmän toiminnallinen. Lisäksi oli nuorten 5km juoksu ja aikuisille myös 26km sarja. Sen lisäksi jo perjantaina aamu yhdeksältä starttasi Suomen pisin polkujuoksu, jossa kierrettiin koko reitti kolme kertaa, eli noin 172,5km (171km). Itse osallistuin kolmatta kertaa tuohon pisimpään juoksuun. Alla oma kokemus siitä.  

YLI SATAMAILIA ISO-SYDÄNMAANREITILLÄ

            Kisaviikolla meni yllättävän paljon vielä aikaa tapahtuman järjestelyissä. Ei niinkään fyysisesti, mutta päässä pyöri paljon palapelin osia tapahtumaan liittyen. Niinpä pää olikin melko jumissa torstaina. En ehtinyt juurikaan ajatella isommin omaa tulevaa suoritusta. Tosin sadan mailin kisaan olin startannut aikaisemmin neljä kertaa viimeisen kahden vuoden aikana, sekä takana on muita ultrasuorituksia, joten aasta ei tarvinnut aloittaa. Ja reittikin oli tuttu.

           Perjantai-aamuna klo.7.30 kisapaikalle. Hiljalleen paikalle saapui myös muut 171km osallistujat. Paikalla oli jopa mediaa. Klo.9:00 oli startti, jota edelsi Veijo Mursun osallistujien esittely, sekä kisan ensimmäisen finisherin, Mika Leppälän puhe. Mika kehui kaunista reittiä ja toivotti hyvää viikonloppua. Hyvin sanottu, sillä tämä lenkki venyisi lauantain puolelle. Viimeinen aikaraja tulla maaliin oli lauantaina klo.21.00.

            1.kierros

            Mikään ei ole helpompaa ja mielyttävämpää kuin aloittaa sadan mailin polkujuoksukisa. Luonnosta nauttien ja kevyesti hölkäten, sekä säännöllisesti kävelten. Jälleen etenin siten, että kello oli 10 minuutin välein piipaamassa kävelypätkän merkiksi. Tällä kertaa huomasin pian matkaavani aivan yksin. Laskeuduin jonkinlaiseen horrostilaan, sillä en oikeastaan ajatellut mitään. Nautin vain olostani ja luonnossa olemisesta. Koitin vain varoa kaatumista, joten sen verran piti vaivautua nostelemaan jalkoja. Muutoin käyttäisin liikuntamuodostani lähinnä sanaa "etenijä". Se on sitten makuasia, meninkö hiiviskellen vai löntystellen, mutta ainakaan matkantekotyyli ei häirinnyt minun sisäistä rauhaa, joka teki olosta miellyttävän.

           1.huolto. 1h53min. Jotenkin se tuli taas äkkiä. Lötköpulloja täyteen. Ilma lämpeni ja horrostilassa otin vain kolme lötköllistä (1,5L) tulevalle 23km pätkälle. Toki join huollossa varmaan 3-4dl, joten ajattelin sen riittävän. Matka jatkui, eikä ajatus terävöitynyt vaan pysyin samassa puolinukkuvassa tilassa. Maisemat ovat tuttuja, joten olin vain. Takaosan kivikoissa taas enimmäkseen kävelin ja siellä täällä otin juoksuaskelia. Juomatkin riittivät nippa-nappa, mutta kuuma oli. Sen sentään tunsin, vaikka puoliunessa olin matkalla - ikäänkuin olisin ollut vain kyydissä. Helpolta tuntui, mutta niinhän se pitääkin, kun 40km huoltoon saavuin.

            2.huolto. 5h0min. Taisin syödä yhden makkaran ja joinko yhden alkoholittoman oluen. Ensimmäisestä kierroksesta ei ole juurikaan muistikuvia johtuen tuosta tosi syvästä horrostilasta. Kaikki kävi vain kuin itsestään. Viimeiselle 17km otin nyt suhteessa enemmän juomaa, sillä aurinko porotti reippaasti. Silti juoma riitti taas nippa-nappa.

           1.kierros kesti 7h17min. Tunne oli erittäin kevyt, mutta kello kertoi, että olisi voinut mennä vartin pidempäänkin. Arvatenkin tuosta kierrosajastani oli seuraajat saaneet vettä myllyyn (hah,hah). Moni kyseli miten kierros meni. Valitettavasti minulla ei ollut kierroksesta mitään erityistä kerrottavaa, sillä en oikeastaan ajatellut mitään. Sen sijaan ensimmäisellä kierroksella käyttämäni paita hankasi selkään ja sitä piti ensin teipata, mutta kun teipit ei pysyny niin sitten rasvasin hiertymä kohdan. Ensimmäisen huollon otin rauhassa. Huoltoon meni 27min. Sisältäen luxus wc-käynnin sisällä.

           Kenkänä Hoka One One ATR Challenger 5. 

                2.kierros

            Toinen kierros alkoi siis ajassa 7h44min. Kierros oli nyt liki kilsan pidempi ja huolto oli siksi huolellinen, että olin edellisen vuoden väliaikaani perässä 17 minuuttia. Pienet tsemppihuudot taisin kajauttaa ilmoille lähtiessäni ja itseäni herätellen/tsempaten. Toisen kierroksen alussa "Mehtä-Make" juoksi kanssani perhereitin kääntöpaikkaan asti. Jälestäpäin tarkistin gps-seurannasta, että Pasi Koskinen tuli vain kaksi minuuttia meidän menon jälkeen Vinnurvajärvenpään pitkoksille. Lähellä oli siis kohtaaminen.

            2.kierros. 1.huolto. Jälleen sama moodi kuin eka kiekalla. Menin vain hiljalleen polkua pitki kuin pään tyhjentämä metsän asukki. Vähän ehkä tylsääkin. Ja jälleen ensimmäinen huolto tuli jotenkin nopeasti. Kun kaikki sujuu, on tarinakin vähän valju? Takana 74km ja aikaa 10h5min. Olin edellisen vuoden aikaani 15 minuuttia perässä. Kierrosten välisen huollon jälkeen jalkojen käyntiin saaminen tuppas viemään aina tämän ekan 17km pätkän.

            Välillä kävin tajuissani horrokseltani, jolloin huomasin aina miten helpolta eteneminen tuntui. Matkaakin oli toki edelleenkin melkoisesti jäljellä. Iltahämärä alkoi laskeutumaan, mutta vielä näki. Olin juossut noin 86 kilometriä, kun havahduin isoon ääneen. Hirvilauma? Mikä oli tuo kumea törähdys hiljalleen laskeutuvan auringon alla? Yskin itsekin, jotta mahdolliset hirvilaumat osaa väistyä. Mutta pian alkoikin kuulua myös kannustus huutoja! Kuka oli tullut Vähä-Juurikkaan asti kannustamaan? No Isoniemen Villehän se! Olipa kiva piristys.

             Iso-Juurikan tiellä kaivoin otsalampun repusta. Samalla listiessäni muutaman hirvikärpäsen, joita oli kyllä ihan kiitettävästi. Matka jatkui edelleen varovaisesti edeten, sillä en halunut kaatua, sillä jokainen kaatuminen olisi mahdollinen riski jollekkin suoritusta haittaavalle tekijälle. Kaaduin koko kisassa kerran. 34km kohdalla mättäikköön.

              2.kierros. 2.huolto. Takana nyt 97km ja 14h7min. Nyt olin jo edellisen vuoden aikaani 6 minuuttia edellä. Olin tullut tämän toisen kierroksen takaosan nyt 21 minuuttia edellisvuotta nopeammin. Paljon helpommalta se tuntuikin. Ensimmäisen kierroksen aika (7:17) ei harmittanut enää niin paljoa, sillä se kuulosti vähän liian kovalta, vaikka helpolta tuntuikin. Tässä vaiheessa aloin olla varma, että nyt juostaan maaliin, jos ei mitään tapaturmaa satu.

              Kierroksen loppupuolella sain kuunnella kurkikonsertin ja nähdä lisää lukuisista metsälintu parvista. Syksyn ensimmäiset riekotkin näin. Oikeastaan ainoa asia mitä mietin toisen kiekan vimpalla 17km osuudella oli, että kunhan vain pystyssä pysyn niin se riittää. Ehtii sitten juosta enemmän kun taas päivän valoa tulee.

               2.kierros kesti 9h26min. Takana nyt 114km ja 17h10min. Olin edellä viime vuoden aikaani 29 minuuttia. Tavoite/ajatus oli toisen kierroksen kestolle 10 tuntia. (Koko kisaan ajatus 8h-10h-12h = 30h). Oli kyllä hyvä ja sopiva kierros. Eikä edelleenkään ongelmia. Jos jotain haluaa kaivaa niin juomat alkoi tökkiä. Sen sijaan selän vahva tummelirasva kerros riitti suojaamaan selänihoa ja seuraavat paidat oli muutenkin iho ystävällisempiä. Huoltoon meni 37 minuuttia, sillä pesin jalat hiekasta ym. irtoliasta, jotta hankautuminen minimoituisi. Pesin myös hampaat pikaisesti.

              Kenkinä edelleen Hoka One One ATR Challenger 5.Viimeiselle kierrokselle kuitenkin Hoka One One Speedgoat 2.

                3.kierros

              Päätin yhä enemmän juosta aina sen verran kuin hyvältä tuntui. Kello hälytteli edelleen 10 minuutin välein, lähinnä siksi, että juoma -ja energianotto rytmiä tulisi huolehdittua. Olo oli hyvä ja jopa innostunut. En uskonut pääseväni näin hyvässä hapessa viimeiselle kierrokselle. Jälleen väli 6-17km oli tosi hankala kierroshuollon aiheuttaman jalkojen kangistumisen vuoksi.

              3.kierrokseen eka huoltoon tulin ajassa 20:53. Matkaa takana 131km. Makkaran söin silläkin tauolla ja koko kisan pelannut huoltopaikkojen huoltohenkilöiden avuliaisuus ja mukana eläminen oli huippu luokkaa. Jatkoin matkaa hyvillä mielin, sillä jotenkin uskoin, että pääsen vielä takaisin juoksuun kiinni. Ja niinhän siinä kävi. Ei se vauhti nyt enää edes hyttyisiä huimannut, saati hirvikärpäsiä, mutta olo oli taas energisempi. Jotenkin nuo huolloissa käynnit reitin varrella aina voimaannutti ja ne oli sopivan lyhkäsiä 3-5 minsan käyntejä.

             Vihdoin laskeuduin kolmatta kertaa kohti Vähä-Juurikan pientä suota, joka on reitillämme merkki haasteellisen taka-osuuden päättymisestä. Samalla alkoi pieni flow-vaihe. Piti kuitenkin muistuttaa itseä, ettei passaa vielä liian jämäkkää kiriä aloittaa. Horrosvaihe oli kuitenkin poissa ja olin innostunut. Uskomaton fiilis ja kolmas kierros. Voimien jako meni käsittämättömästi aivan nappiin. Piti vain keskittyä, ettei telois ihtiänsä. Olin myös iloinen, että Pasi Koskinen oli niin ikään lähtenyt viimeiselle kierokselle ja Sami Maunonen päässyt kaksi kokonaista kierrosta ultradebyytissään. Upea suoritus, Sami!

              Iso-Juurikkajärven pohjoispenkalta on noin 19km maaliin. Siitä oli reilun 2km aika sitkeä polkupätkä (ainakin pitkään juostuilla jaloilla) kisan viimeiseen, 154km huoltoon! Aikaa oli silloin mittarissa 25h28min. Yli vuorokausi takana sydänmaan koko reitillä. Tuohon kohtaan sattui kunnon vesikuuro. Latasin lötköpulloihin neljää eri juomamakua. Dexal, elektrolyyttitabulla virkistetty vesi, vesi ja citicola. Halusin pelata viimeisen 17km pätkän varman päälle. Ja makkara huollossa. Siitähän tuli ihan vakio, mitä pidemmälle kisa meni.

             Lähdin huollosta edelleen hyvällä jalalla. Tunnelma oli hieno, mutta hiljalleen seestymään päin. Yläkroppakin alkoi olla aika piesty. Kokeilkaapa vaikka heilutella käsiä kevyesti vajaa 29 tuntia putkeen. Ultrajuoksussa on asioita, joita ei heti osaa ajatella siihen liittyväksi. Tuossa yksi sellainen.

            15km ennen maalia täytyi tehdä pieni lahjoitus luontoon. Kisan ainoan kerran. Sitten Pesäneva viimeisen kerran tälle kertaa. Vähän siinäkin innostuin juoksua ottamaan. Lahnajärventiellä oli jo väkeä vastassa. Kiitos tässä kohtaa kaikille kannustaneille! Juoksu jatkui ja tasainen loppukiri oli käynnissä. Pystyin juoksemaan parhaillaan noin 400-500m putkeen. Se oli minun kestävyydelle hyvä sadan mailin toisella puolen.

             9km ennen maalia olkapää kävi horjahduksessa pois paikoiltaan. Koskaan ei olla maalissa ennen kuin ollaan maalissa. Minulle tyypillisesti tuossa hummatuksessa taju meinasi lähtiä. Vähän aikaa siinä keräilin ja kävelin sen jälkeen ja olin iloinen, ettei käynyt pahasti.

             Reilu kuusi kilometriä ennen maalia näin kaksi näkyä perätysten. Ensimmäinen näky oli velipoika oranssissa raivauskypärässään. Totuus kaunis nuori pihlaja. Toinen näky kaunis blondi vienosti kylki minuun päin. Totuus katkennut, hieman kelottunut puu, jossa puun sälöt olivat hiuksia. Selvästi aloin olla valmis jo maaliin tuloon?

             Kolme kilsaa ennen maalia alkoi tulla 26km kisaajia vastaan. Se piristi. Oli mukava tsemppailla puolin ja toisin. Olo oli vähän epätodellinen. Osin senkin vuoksi, että olin valvonut jo pelkästään kisassa yli 28 tuntia. Vielä pari kilsaa maaliin. Miksi ei tunnu mitään erikoista? Näin pitkissä juoksuissa asiat ehtii käydä läpi jo matkalla. Loppukiriin sain kuitenkin itseni tsempattua. Tuntui hyvältä tulla maaliin neljän keskeytykseen päättyneen sadan mailin kisan jälkeen. Aika oli 28h41min. Sekunteja ei tässä tarvita. Hyvä kun minuutit muistaa.

            Jäin reittiennätyksestä vain 1h27min. Olen otettu, että pääsin noinkin lähelle Leppälän Mikan aikaa - ja ylipäänsä maaliin. Omana maksimina pidin 30h aikaa, joten tämähän meni kuin elokuvissa, satumaisen onnelinen loppu muutoinkin varsin vaivattomalle retkihölkälle. Viimeisen kierroksen aika 10h54min oli kaiken lisäksi yli tunnin nopeampi kuin oli tavoite.

            Kisan jälkeen vähän keräilin hetken ja sitten syönnin ja pesujen jälkeen fiilistelin tuttujen kanssa. Tapahtuman hauskimman letkautuksen esitti vähemmän yllättäen Jyrki Leskelä, kun kerroin siinä juttuköörissä joskus mietineeni mistä tunnen kenetkin, kun on niin paljon tuttuja, jotka moikkaa. Jyrki: "Sehän tapaa mennä niin, että kaikki tuntee apinan, mutta apina ei ketään".

            Kisan jälkeen juttelimme myös hieman asiallisemmin. Eskelisen Jaakko näki, että sadalla maililla ekan ja toisen puolikkan välinen aikaero tulisi olla maksimissaan tunti. Nyt kierrosajat itselläni oli 7:17 - 9:26 - 10:54. Eka puolikas noin 12h 10min ja toinen 16h 31min. Itse näkisin, että minulta puuttuu kestävyyttä, mitä sadalla maililla tarvittaisiin, jotta pääsisi tuollaiseen, maksimissaan tunnin eroon/puolikas. En tiedä saisinko, jos väkisellä hiljentäisin alkua. Itse koen, että kunto ei vain riitä vielä tasapainoisempaan suoritukseen, enkä tiedä tuleeko se koskaan riittämään. Nykyinen noin 5000km vuosi juoksumäärä täytyisi nostaa johonkin 6000-7000km väliin ja ehjänäkin on hyvä olla. Epäilen, ettei tule nostettua. On muutakin elämää - ja hyvä niin. Edetään steppi-stepiltä. 

            Nyt on aika nauttia hetki tästä. Maalissa taisin lupailla kahden viikon juoksutaukoa. Katsotaan. Viikon ainakin lupaan.. tai ehkä vain onnittelen Pasi Koskista upeasta finisher -juoksusta! Onnittelut!

            Kisasta ei jäänyt isompia jälkiä. Oikean jalan IV varpaan kynsi sai päällensä komean rakkulan. Ei muita ihorikkoja jaloissa. Maltillista jalkapöytä turvotusta. Aika tavanomaista pitkänjuoksun jäämistöä. Lihaksiin noin kevyt meno ei juurikaan ottanut. Lihasten puolesta pystyisi juoksemaan kyllä, mutta nivelet ja jänteet kaipaa lepoa eniten - ja sitä ne nyt saa. Kiitos kaikille mukana elänneille! Ja kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille. Olemme kaikki voittajia, myös ensi vuonna mukaan aikovat.

Kaiken oleellisen löydät TÄÄLTÄ. 
Kilpasarjojen tulokset TÄÄLTÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.8.2019