perjantai 17. huhtikuuta 2020

ELÄMÄN SUOLA

        Elämän suola on henkilökohtainen kiinnekohta johonkin kestävään. Mututuntumalla on helpohko arvata, että ainakin oman ja edellisen sukupolven elämän suola on ollut urheilu ja hyvänä kakkosena huumori. Parhaassa tapauksessa nämä kaksi taitavasti yhdistettynä. Kalpea aavistus nykyisessä poikkeustilassa on, että ihmiset kaipaavat urheilua ja huumoria.

        Kuten yleisesti liikkumista julkisilla paikoilla myös henkihieveriin liikkumista tulisi välttää. Itse harrastan ultrapolkujuoksua ja olen joutunut miettimään muutamaan kertaan miten paljon minun pitää muistaa jättää varaa omilla lenkeilläni. Toistaiseksi koen onnistuneeni. Tuossa muutama päivä sitten juoksemallani maratonin mittaisella lenkillä en hengästynyt, ei yskittänyt tai silmälasit menneet huuruun. Lienee tarpeeksi kevyttä liikuntaa, eikä vastaantulijoita tullut. Oli räntäsade. Hyvä karanteeni sää.

        Yle näytti taannoin vanhoja urheilun klassikkoja. Katsojaluvut oli isot. Tämä vahvistaa olettamusta niin sanotusta yhdeksännestätoista mineraalista - "elämän suolasta". Onneksi sitä voi saada ja sitä voi nauttia katsomalla, kuuntelemalla ja lukemalla. Kuuntelin eilen radiosta pätkän vanhasta jääkiekko klassikosta Pyssymäen perhereitin lähtöpaikalle autolla ajaessani. Legendaarinen MM-kisaselostus vuodelta 99, jossa Suomi tasoittaa pelin Venäjää vastaan tilanteeseen 3-3 vain kaksi sekuntia ennen pelin loppua. Mertaranta oli tuossa selostuksessa liekeissä ja julisti jopa Venäjän lyödyksi.  Meni vieläkin, nyt kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin muutama minuutti tunnekuohusta selvittyäni ennen kuin kykenin aloittamaan lenkin.

       Joskus 70-80 luvun tietämillä oli muutama paikallinen kestävyysurheilija ollut viikonlopun pitkällä lenkillään. Tuolloin he tekivät usein päivän mittaisia lenkkejä. Paluumatka Maasydämenjärven metsistä kulki imatran voimalinjaa pitkin kohti haikaperää. Paluumatkaa oli vielä hyvä huikonen jäljellä. Päivän mittaisten lenkkien tapaan jutut alkoivat loppupuolella laantumaan. Silloin lenkin vetäjä oli todennut vain lakonisesti muille mukana olleille lähtevänsä jo saunan lämmitykseen. Samalla vetäjä oli alkanut latomaan jo eväistä tyhjentyneellä repullaan melkoista haipakkaa kohti haikaperää. Tuntia myöhemmin, aivan jo haikaperän kankaita edeltävillä vainiolla yksi joukosta sanoi vetäjälle: -"Ethän sinä sitten lähtenytkään".

       Kaupassakin pitää välillä käydä. On jopa ajoittain koomisenkin tuntuista, kun pitää yrittää välttää joutumasta liian lähelle lajitoveria. Yhdellä poikkeusajan kauppareissulla kahden hyllyn päästä kuului tutun miehen puhe. Hän kysyi hieman epäuskoisenäköisenä oliko hän nähnyt oikein nähdessään vaimonsa kanssa minut juoksemassa Reisjärven ohi reppu selässä edellisellä viikolla. Jouduin vahvistamaan näyn. Kanssakäyntiä varoetäisyydeltä siis. Tämä aika tullaan muistamaan niin kauan kuin sitä on.

Elämän suola saattaa löytyä Iso-Sydänmaanreitin syövereissä. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 17.4.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti