Istun ison makkaran sisällä. Eikä tämä ole edes unta. Makkaran toisella puolella on kesäseurueen muut lajitoverit. Lopulta kerään rohkeuteni ja kiipeän makkaran toiselle puolelle. Kuorma-auton sisäkumi jää paistattelemaan auringonpaisteeseen. Sen jälkeen on täytynyt kiivetä muutaman muunkin esteen yli. Elämä on melkoinen matka.
Neli-viistoista kesäisenä hyppäsin korkeutta illan sisulisäkisassa. Se ei ollut koskaan minun lajini, mutta olin lähtenyt chillaileen. Rima oli ehkä 150 senttimetrin korkeudessa. Yli meni ja verryttelyhousujen taskusta tipahti Boston aski tartanille. Muistaakseni hyppy hyväksyttiin, mutta toimitsijan katse ei ollut kovin hyväksyvä taskusta tipahtaneen röökiaskin vuoksi. Takatukka peitti jo niskan ja kiharat ilmensivät vilkasta luonnettani jo silloin.
Elämää tuli opeteltua monilla eri askelmerkeillä. Vaikka urheilukentät jäivät pitkiksi ajoiksi, saatoin silloin tällöin juosta. Kujajuoksu oli alalajina, jossa menestys vaihteli. Mietin välillä mitä haluan ja millaiseksi ihmisen pitää tulla isona. Tuntui, että töitä täytyy tehdä, jotta tulisi joskus isoksi. Olin mielestäni jollain tapaa väärässä. Täällä ei minusta tarvi välttämättä pyrkiä mihinkään vaan elää niin kuin haluaa elämäänsä elävän. Sen oivaltamiseen meni arviolta noin 30 vuotta.
Muistan elävästi vielä aikuisikäni ensimmäisen nykypäivään johtaneeni juoksulenkkini vuonna 2008. Matka oli reilu viisi kilometriä. Olin juossut kilometrin, kun kuuliin paloauton ja ambulanssien sireenien huutoa. Jotain oli meneillään. Juoksin liki kolme kilometriä lisää ja näin onnettomuuden isossa risteyksessä. Paikalla näytti olevan enempi kuin tarpeeksi porukkaa, myös pelastushenkilöitä. Juoksin lenkkini loppuun. Sukulaismies oli siellä poikansa kanssa kolaroinut ja pojalle kävi pahasti. Isäkään ei täysin selvinnyt, ja myöhemmin katosi elämän tarkoitus ja hänen tie päättyi oman käden kautta. Elämä on joskus mutkaista.
Tärkeintä olisi oivaltaa hetki, jossa elää. Välillä voi tarkoituksella hiukan hiljentyä ja miettiä miten tässä elelee. Pysähdyin eräällä lenkilläni liikennevaloissa. Se tuli tarpeeseen, sillä olin muutamaa tuntia aiemmin kiivennyt 1000 nousumetriä paikallisella Dan Hill´llä, eli perinteisemmin Taunonmäellä. Juokseminen tuo hyvää fiilistä ja euforiaa, mutta sitäkään ei kannata nauttia yli äyräiden.
Minua kiinnostaa eniten tietää ihmisten oikea minä. Se on vaikeaa, sillä kaikilla meillä on aina jokin rooli. Isä, äiti, aviomies, puoliso, kilpailija, kuntoilija, työrooli, asiointirooli jne. Harva on joka tilanteessa täysin oma itsensä. Jo pelkästään esimerkiksi asiointi kaupassa tai jossain virastossa käynnistää jonkin roolin. Jopa puhekieli voi hieman muuttua vaikkapa pankissa versus kavereiden kanssa saunanlauteilla tai oman puolisonsa kanssa vällyjen alla. Olemme hieman erilaisia kaikkialla. Pohjalla on kuitenkin minä. Ja se kiinnostaa, mitä siellä on.
Vast´ikään katsoin "elämäni biisi" nimistä ohjelmaa. Hyvä konsepti, jossa osallistujat avasivat omaa minäänsä uskomattomalla tavalla. Etenkin Tuukka Temosen ja Minna Kaupin heittäytyminen oli harvinaista aitouden herkkua tänä teatterin sävyisenä aikakautena. Ohjelma onnistui olemaan sitruunan puristin, joka sai silmät kostumaan osallistujilta.
Ihmisen olisi hyvä olla mahdollisimman paljon oma itsensä. Itse saan usein palautetta omalta perheeltä, kun irrottelen tämän tästä. Se on sitä minun omaani - tykkään fiilistellä, vaikka olen huomannut, ettei se ole aina mahdollista, vaikka haluaisi. Onneksi jaksan juosta tarvittaessa, vaikka pesänevalla saakka, jossa on hyvin harvoin kuulevia korvia. Saa antaa mennä. Tänä päivänä mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Mieli ei kestä elämää. Yksi syy voi olla siinä, ettei eletä omana itsenämme riittävästi.
Oletko tyytyväinen siinä olet juuri nyt? Jos olet niin ei ole välttämätöntä yrittää pyrkiä yhtään minnekkään. Ihminen on silläkin tavoin erikoinen, että se etsii jatkuvasti jotain uutta. Monista ihmisistä tuntuu koko ajan, että pitäisi tulla joksikin tai pyrkiä johonkin. Jos olet tyytyväinen elämääsi niin kysyn, miksi? Jos taas et ole tyytyväinen niin käsijarru pois ja vaihda ruutua. Ihminen tekee usein oman elämänsä liian vaikeaksi. Kun sinulla on pulssi ja pääset liikkumaan niin olet vain sitä mitä haluat olla. Liian moni löytää lopuksi itsensä kaaoksesta liian pitkäksi karanneen, henkilökohtaisen teatterinsa vuoksi. Osa ei pääse koskaan syvästä päästä vetämättä matalaan päätyyn.
Uskalla olla oma itsesi. Aloita jo tänään.
Onni Vähäaho, Nivalassa 18.7.2020
Minä aloitin olla oma itseni 28 vuotta sitten, sitä ennen meni 28 vuotta johonkin.
VastaaPoistaSuosittelen kaikille t. pasi, 56 vuotta.