sunnuntai 17. toukokuuta 2020

KOHTA PURISTETAAN osa 2 - TARKENNUKSIA

           NO-NIIN! Nyt on reittiä skannattu hieman lisää peuran polun loppupäästä ja tutkittu alkupään vanhoja lenkkitoteumia peuran polun eteläpäästä, sekä soitettu vielä kaksi vuotta sitten koko Peuranpolun läpi juosseelle ultrapolkujuoksijalle. Sen lisäksi on vaellettu Iso-sydänmaanreitin takaosa. Nyt alkaa kokonaiskäsitys tulevasta urakasta olla selvempi. Reitti on kyllä myös peuran polun osalta paikoin erittäin tekninen ja haastava. Tuo pohjoispään teknisyys kyllä yllätti.
              Peuranpolun pohjoispäästä löytyy melkoista kivikkopätkää
                      Peuran polulla pajon tällaista pohjoispäässä.
                            Mutta myös upeita maisemia!


          Valmistautuminen tulevaan noin 131 kilometrin polkujuoksu-ultraan on hyvällä mallilla. Suunnittelu on yksi homman suola. Itse tykkään hakea parasta mahdollista aikaa ja suoritusta. Lähtö perjantai aamulla kello 6.00. Tavoite on edelleen 18 tunnin alitus, vaikka se on viimeisten tutkailujen jälkeen entistä kovemman tuntuinen, mutta hyvällä onnistumisella mahdollinen.

         Jos haluat mukaan seuraamaan ponnistustani niin ilmoita siitä minulle whatsapilla. Liitän halukkaat seurantaryhmään. Live-sijainti seuranta ei testejen mukaan toimi, mutta ryhmään tulee huoltopisteittäin väliajat. Huoltopisteet tulevat olemaan:

       Huoltopisteet:                               Tarkennettu tavoite

1. Salamajärventie noin 18,5km           2:05-2:15h
2. Karhunpiilontie  noin 33km              3:55-4:05h
3. Valkeinen           noin  49,5km             6:10-6:20h
4. Kuivajärvi          noin  63km             8:00-8:10h
5. Savikontie          noin  82km            10:40-10:50h
6. Syyryntie            noin 100km           13:00-13:10h
7. Pesänevantie (P7) noin 115km         15:15-15:30h
8. Pyssymäki         noin 131km             17:45-18:00h


           Reitti kertauksena: Peuranpolun runkoreitti Koirasalmesta - Petäjämäkeen n.77km, josta yhdyspolku Syyryyn n.23km ja loput 31km Iso-sydänmaanreitin loppuosaa. Oikeastaan missään huoltovälillä ei ole juuri löysiä, joten isommin ei passaa homma kusta. Tässä on neljä päivää aikaa ajaa itsensä sopivaan hurmostilaan.

         Iso juttu on, että on nuo huoltovälit noinkin sopivat. Kuivajärveltä eteenpäin tarvinnee vasta kolmea lötköä/huoltoväli. Alku menee lyhyehköjen välejen vuoksi hyvin kahdella lötköllä, eli siis yhdellä litralla vettä. Lopussa taas homma hidastuu matkan ja alustan vaativuuden vuoksi muutoinkin niin puolitoista litraa juomaa alkaa olemaan kohdallaan.

        Mukava päästä tähän haasteeseen kiinni. Jos kaikki menee oikein hyvin niin voidaan hyvällä lykyllä saada tämä myös ultramatkaksi 2021 vuoden peppiin.
          Lauantain (16.5.) vaelluksesta NIPON videota (a´la Jari Jyrkkä)


Onni Vähäaho, Nivalassa 17.5.2020

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti