Marraskuu 2020 on ollut alku uuden. Ehkä enempi kuitenkin orientoitumista, uuden opettelua kuin suoraa toimintaa. Toki treenit on sujuneet yläkanttiin, mitä tässä vaiheessa ajattelin. Marraskuun olisi voinut ottaa kevyemminkin. Lihaksissa näkyy, ettei ne ole kestäneet aivan tarjottua. Menneen ja tulevan kauden väliin olisi ollut hyvä pitää vielä selvempi kevyt jakso. Tosin hiljattain jäätyneiden teiden vuoksi on jalkojen lihaksilla paljon taas uutta ihmeteltävää - suttaavia askelia, nastakenkien armottumuutta, sekä hiihtolihasten uudelleen herättelyä. Mutta eiköhän nuo lihakset ja jänteet tästä hiljalleen opi talven vaateisiin.
Kun vuotta on jäljellä vielä yksi pitkä kuukausi on treenitunteja jo nyt takana 674. Olen menossa toista kertaa perätysten yli 700 tunnin harjoitusvuoteen. Ehkä tulevina vuosina määrä voi laskea laadun muuttuessa. Katsotaan. En tykkää tarkkaan laskea tulevaa. Menen aina sen hetkisen tarpeen mukaan. Taustalla kuitenkin iso sapluuna, johon on tarkoitus hypätä, kun tässä pääsen kunnolla alkuun.
Painon tiputusta on nyt kuukausi takana. Alla taulukko edistymisestä. Kuten vaimoni sanoi, hyvähän se on, että joku arvo menee aina edes johonkin suuntaan. No, tulosta tulee hiljalleen. Olen kestävyysurheilija ja jaksan odottaa. Uskon edelleen tähän systeemiini ja sehän riittää.
PAINON
TIPUTUS SEURANTA
jakson
alin
PVM
paino
paino
lantio
maha
vyötärö
1.11.2020
85,3
85,3
97
97
88
17.11.2020
84,8
84,6
96
96
87
1.12.2020
84,8
83,3
95
97
87
Taulukossa joulukuun ensimmäisen päivän paino oli siksi noinkin korkea, kun tuli juhlittua vaimon pyöreitä syömällä ja juomalla. Vieläkin on kropassa nestettä ja aineenvaihdunnan hitautta sen jäljiltä. Joulukuun puolivälin painokontrollissa 14.päivä olen toivottavasti ainakin 83-alkuisessa painossa. Eikä haittaa vaikka jakson alin aamupaino noteeraus olisi 82-alkuinen.
En yleensä julkaise blogissa Nivala-lehteen kirjoittamiani kolumneja. Nyt kuitenkin sain pyyntöjä, jotta julkaisisin tämän viikon torstain Nivala-lehden kolumnini myös tässä omassa blogissani. Ajoitan tämän blogin ilmestyväksi torstai-aamuna kello viisi. Näin ollen lehden tilaajat eivät pahastu, jos kirjoitus on jo täällä ennen postilaatikkolehteä. Juttuhan on ollut luettavissa jo viime lauantaista asti Nivala-lehden digiversiossa, josta sen tilaajat ovat voineet lukea. Monet ovat varmaan huomanneetkin minun olevan yksi neljästä vakikolumnistista. On ollut kiva kirjoittaa. Alla siis normaalia enemmän pyydetty kirjoitukseni.
TALVEN KUTSU
Marraskuu.
Takana repaleinen lokakuu. Ei kasvanut mandoliinipuu tänäkään vuonna. Eikä
etenkään tänä vuonna. Taisin vetää höplästä? Tuliko mielikuva metsälammesta,
johon on unohtunut orpo joutsen, jonka olisi ehkä pitänyt lopettaa ajattelu jo
syyskuun alkupäivinä, kun puoliso paloi voimalinjan piuhoissa? Mikä saa tuon
kansallistunnus lintumme odottamaan, että ahteri todella jäätyy ennen kuin on
aika lopullisesti nousta? Mitä tässä avauksessani haetaan? Ota mielen vene ja
souda mukana.
Usva
laskeutuu maan pintaa kohden, mutta aivan ei sen syli yllä maahan saakka.
Horisontin alapuolelta nousee valon kajo. Tunnelma on pysähdyttävä ja hämyinen.
Mies ähisee ja sylkäisee kosteaa metsää päin. Puhaltaa vielä kerran ja imaisee
vettä liivistä. Vesi on ilmeisen kylmää, sillä kulkijan silmät muistuttavat muutaman
rutistuksen liikaa nähneen pehmonallen isoja silmiä, joissa ei ole
varsinaisesti katsetta. Kulkijan katseesta taas voisi päätellä marras-joulukuun
vaihteessa alkaneen jonkun uuden.
Sammakko
voimistelee jähmeästi vinnurvajärvenpään kohmeisilla pitkoksilla. boheemin näköistä,
kuinka se katsoo ylväin, kaikki tietävin silmin yllänsä olevaa, osin jäätynyttä
kastetta ruohonkorressa. Haparoivalla hypyllä se hyppää lopulta heinikkoon ja
kulkija onnistuu unohtamaan koko asian.
Kulkijan
juoksuliiviin sujautettu mandariini on jäähileinen. Keho hohkaa lämpöä ja
kontrasti löytyy. Mieli käy edellisessä kesässä, mutta vain ohi kiitävän
hetken. Toisesta taskusta löytyy pussi, johon laittaa mandariinin kuoret.
Pussin vieressä hieman kohmeinen energiageeli. Sekin menee alas samaa suon
laitaa kulkiessa.
Kulkija
vaihtaa pienen kävelypätkän jälkeen käyntilajin takaisin juoksun puolelle.
Sulanut jäähile valuu puseron sisällä kohti... kettu! Repolainen juoksee
juurikaan katsomatta polun ylitse ennen kuin kulkija edes ehtii ajatella sen
kummempaa. Punainen karpalo nuoppuu varressaan. Mielikuvitus estää sen
nokkimisen. Ehkä se on noiden marjojen aina kevääseen asti kantava pelastus?
Lopulta metsä hiljentyy. Kulkijan
suohon jättämää painautumaa käy susikin illan korvalla haistamassa. Ehkä susi
muistaa kesäisen kohtaamisen kulkijan kanssa ja laittaa saman tein käynti
vaihteensa päälle, katsahtaen vielä kerran oikealle puolen jäävälle lammelle
päin. Hämärtyy, lopulta aurinko antaa myöden. Vain noustakseen taas uudestaan
täyteen loistoon. Pimeä, jähmeäaika antaa mahdollisuuden rauhoittumiseen.
Silmät sulkiessasi voit nähdä, vaikka sen mandoliinipuun ja lammen joutsenilla
tai tyhjänä niistä.
Olikohan torstai, kun aurinko paistoi kauniisti, mutta matalalta. Tuli mieleen keväisen aamun kajo. Syksyn rauhaisan harmonisen aikoina luodaan kauniita tavoitteita ja mielikuvia kevääseen sekä kesää kohden. Usein nämä tehdään hyvän kahvin tuoksuessa nenään, istuessamme sohvilla miellyttävän fleecmateriaalin voidellessa mielikuvat. Nyt jo neljättäkymmentä seitsemättä syksyä tarpoessani voin sanoa, että jos jotkut maalaukset ovat yleensä optimistisia niin nuo. Toki, sehän on vain hyvä asia, sillä optimismia ei lienee maailmassa liikaa. Ok, nyt ei Trumpin optimistisuutta lasketa.
Marraskuun ensimmäisenä päivänä aloitin uuden luvun elämässäni. Päätin karistaa 5-10 kiloa ja alkaa harjoittelemaan niin kuin olen opettanut. Olen ollut kuin sydänkirurgi, joka luennoi tupakan vaaroista, mutta luentotauoilla nykäseen nortin huulille. Toki tämä vain vertauskuva. En ole kirurgi (ainakaan Valviran vahvistama), enkä ole sauhutellut yli kymmeneen vuoteen. Noin kahden viikon välein on aina tarkoitus ottaa paino ylös, sekä lantio, maha ja vyötärömitat. Lähtölukemat oli 85,3kg 97cm/97cm/88cm. Nyt olen lukemissa 84,8kg 96cm/96cm/87cm.
Puoli kiloa kahdessa viikossa. Elämä on ultrajuoksua. Olen tottunut pitkäjänteisyyteen. Yleensä maalit ovat kaukana. Motivaatio ja uuden elämäntyylin sisäänajo on tapahtunut positiivisssa merkeissä. Toki olen sitä makeaa kaivannut. Alkoholia en ollenkaan. Makeat ja alkoholi on kielletty. Ainoat poikkeukset ovat, jos yksittäisellä lenkillä kuluu yli 2500kcal tai yli 4000kcal liikuntasuoritukissa päivän aikana yhteensä. Marraskuussa ei ole tuollaisia päiviä ollut, vaikka olen mm. 30 kilometrin ja yli kolmen tunnin lenkin tehnyt.
Oikeastaan liki ainoa syy tiputtaa painoa on juoksun. Muutoin paino on tuntunut hyvältä. Jotkut ovat jo nykyiselläänkin minua hoikaksi "moittineet". Ajattelen, että 5-10 kilon tiputus antaisi juoksuun ehkä paremmin kestävät lihakset, kun ei ole niin paljon painoa kannettavana. Toisena ajatuksena on vielä vauhdin kaivaminen. Kymmenen kilometrin ennätykseni on vuodelta 2013 ja viiden kilometrin ennätys vuodelta 2016. Ehken enää ihan noihin (41:33 ja 19:46) pääse, mutta niille huudeille. Leventämällä tehoreserviä harjoittelussa ajattelen sen tehoavan. Ja se on näköjään jo itseasiassa tehonut.
Laitoin yhdeksi kauden 2020-2021 tavoitteeksi saavuttaa kevääseen mennessä Paja-Hopeatien testijuoksun 1,94km lenkillä kahdeksan minuutin alituksen. Lokakuun 16.päivä juoksin tuon lenkin aikaan 8:25. Toki silloin tuntuikin, että siihen jäi pelivaraa, mutta matkaa kahdeksan minuutin rajaan tuntui silti olevan riittävästi. Hyvä ja tarpeeksi kova tavoite - tuntui se silloin lokakuussa. Tänään oli sitten marraskuun kellotuksen aika. Aluksi oli tarkoitus juosta tämä Nivalan Polun testijuoksussa tänä iltana, mutta kävikin niin, että minulle iski kellomiehen hugi, joten kävin tuon juoksemassa yksin.
Vanhoista tämänkaltaisista testeistä oli jäljellä jännitys. Hitsi, sekin hienoa, että on edes se jäljellä, jos ei sitä vauhtia mitä silloin oli. Jostain se on lähdettävä. Tein melko hyvän lämmittelyn, hieman yli viisi kilsaa. Jalkojen lihakset oli vielä krampanneet edellisenä iltana, joten en uskaltanut pidemmästi ottaa avauksia, joita olisi hengityksen vuoksi pitänyt kyllä enemmän saada alle. Minulla on rastitusastma ja usein kovan juoksun alut on siksi tosi hankalia. Huolimatta jalkojen vajavaisesta liikkuvuudesta ja hieman aroista lihaksista, tuntui juoksu rullaavan ihan ok. jo lämmittelyssä ja avausvetojen vauhdit näyttivät luottoa lisäävältä.
Takki pois. Kaulalta tuubihuivi pois. Nyt pitää olla tilaa hengittää. Muutama puhallus ja kello käyntiin. Kuten arvasinkin, happea ei meinannut saada aluksi ollenkaan. No, vauhtikin oli ollut alle 3:30min/km. Jalat oli olleet hitaalla, joten ajattelin asettaa niille heti hyvät lähdöt, saadakseni cadenssin edes jollekin tolalle. Jossain 400 metrin kohdalla tuntui jo, että pitääkö tämä jättää kesken, sillä en meinannut saada henkeä. Tuttu tunne joskus Hietapuolen Bekelen kanssa lumipoluilla takavuosina hurjastellessani. Ja niinhän se rupesi löysäämään taaskin.
700 metrin kohdalla vastatuuli osuus oli ohi. Keskari taisi olla jotain 4:02min/km. Kahden minuutin kohdalla muistelen kulunutta aikaa kerran katsoneeni, muutoin seurasin vain keskivauhtia ja kuluvan kilometrin vauhtia sitten toisella kilsalla. Eka kilsa 4:04min/km. Pahalta tuntui, mutta ei ollut mitään ongelmia. Aloin hiljalleen miettimään, etten sanoisi muistelemaan, että tämmöstähän se taisi aina ennenkin olla. Mietin kirin kehittämistä ja samalla huoletti jaksanko perille. Samalla mietin, että alle kaksi kilsaa ja usein on näin pahalta tuntunut jo vitosen kohdalla puolimaratonilla.
Mielen jaakobinpainissa vauhti oli liki kuin naulittu. Toisen kilsan keskivauhti taisi olla heikoimmillaan 4:07min/km. Kiriä en tohtinut aloittaa vaikka matka hupeni ja hupeni. Lopulta katsoin vahingossa paljonko oli mennyt. Minulla ei ollut silmälaseja päässä, joten en ensin erottanut täyttyikö juuri 7min vai 8min. Hä! 7min ja maalihan on tuon mutkan jälkeisen lyhyen loppusuoran päässä. Hieman unohduin tyytyväisyyteen ja kiri jäi tosi lyhyeksi. Aika 7:43min alitti kyllä reilusti ja heittämällä koko talvikauden villeimmätkin mielikuvat ja tavoitteet.
Tuossa tuloksessa on sellainen virhe, että kelloni ei aluksi löytänyt gps-singaalia vaan alkoi kerätä matkaa vasta, kun olin juossut jo 15 sekuntia. Todellinen matka oli 1,94km tuossa ja todellinen keskari 3:59min/km, 4:04min/km sijaan.
Tuo tulos on kaikesta yllättävyydestään huolimatta linjassa viime viikon keskiviikkona tekemieni 500m mattojuoksu (2% nousukulma) vetojen kanssa. Siinä juoksin 10x500m vetoa 500m palautushölkällä. Toiseksi viimeinen veto helposti 3:52min/km ja viimeisen vedon (3:45min/km) jälkeenkin tuntui, että jäi varaa. Eiköhän tuon tavoitteen voisi nyt laittaa kevääksi malliin alle 7:30min.
Testissä maksimisykkeeni oli 168. Olkoot se päivitetty maksimisykkeeni kunnes toisin todistetaan. Tuntuma, että saattaisin saada irti sen väliin 170-174, mutta tuolla mennään. Yleensä ottaen sykealueiden olisi hyvä olla mieluusti sykkeen-kaksi alakantissa kuin yläkantissa. Etenkin jo tällä iällä, kun palautumisen hitaus on koko homman merkitys.
Suosittelen kaikille laskemaan omat harjoittelualueet näin syksyllä tulevaa harjoituskautta varten oman maksimisykkeen mukaan. Maksimisyke ei ole kuviteltu vaan sen minkä oikeasti saa irti. Siinä vain johtaa itsensä harhaan, jos ajattelee "kyllä se 175:n sais nouseen jos..."
NIPON TESTIJUOKSU 1,94km 17.11.2020
Naiset 1,94km
1. Virve Närhi 8:39 2. Päivi Lassila 9:35
Miehet 1,94km
1. Tuomas Ahola 6:09 2. Pekka Vähäsöyrinki 7:19 3. Ville Isoniemi 7:44 4. Tuomo Junttila 8:17 5. Kyösti Jokitalo 8:42 6. Jari Jyrkkä 9:53
Miten lukeman näkee ja kokee. 209 päivää voi kuulostaa ikuisuudelta tai toisin nähtynä lyhyenä aikavälinä tehdä isoja muutoksia. Kaiken a ja o on asioiden suhteellisuuden ja etenemistahdin ymmärtäminen. Mikään ei tapahdu hetkessä, eikä 209 päivässäkään kuuhun mennä ilman rakettia. Olennaista on sisältäpäin tuleva motivaatio ja kohtuulliset muutokset elämässä. Kaikkea ei tarvi - eikä voi - muuttaa, päästäkseen itselleen hyviin tuloksiin. Tärkeä on siis elää omaa elämää myös tavoitteissa.
209 päivän laskenta alkoi marraskuun ensimmäisenä päivänä. Tuosta päivästä laskien karhunkierroksen 166 kilometrin polkujuoksukilpailuun on aikaa tuon verran päiviä. Jos vaarojen maratonin 130km kisa lasketaan näihin "sadan mailin" suomalaisiin jättiläisiin, pyssymäki extreme 171 kilometrin kisan ohella, olen startannut "sadan mailin" suomalaisiin polkujuoksukilpailuihin nyt kuusi kertaa ja kerran päässyt maaliin - pep 171 kilometrin kisassa. Viisi kertaa on tullut siis köniin. Kaksi kertaa KK 166 kilometrin kisassa, kahdesti pep 171km kisassa ja kerran VM 130 kilometrin kisassa.
Viimeisintä lukuunottamatta pääsin aina yli sadan kilometrin noissa keskeyttämissäni kisoissakin. Siis johonkin asti, muttei riittävästi. Pyssymäen juoksuissa kaikki kolme ovat olleet samantuntuisia vetoja, joista viimeisin meni maaliin. Tuon voi nähdä kehittymisenä. Karhunkierroksella ensimmäisellä kerralla aloitin kuntooni nähden lopulta liian lujaa. Toisella kerralla oli jotain allergia-oireita, jotka tekivät hommasta hankalan jo alusta alkaen. Viimeisimmässä, vaarojen maratonilla oli imeytymishäikkää. Paljon keskeyttämisiä, mutta lopulta aika vähän tarvitsee ite suoritusta muuttaa. Sen sijaan valmistavalla harjoittelulla ja elämällä kylläkin.
On sanonta: "Parempi kunto, parempi mieli". Minusta tuo toimii myös toisinpäin. Olen aika ADHD -tyyppinen luonne - ollut sitä aina. ON/OFF, sopii vielä paremmin tai ainakin maustaa tuota. Yritän panostaa myös rauhoittumiseen ja keskittymiskyvyn parantamiseen elämässä. Tärkeää on tunnistaa omat kehitettävät alueet, mutta myös vahvuudet. Motivaatio on tapissa ja se tarkoittaa päämäärätietoista tekemistä ilman mitään ylimääräisiä hästäämistä. Mitään hokkuspokkusta ei ole olemassa kestävyysurheilussa, mutta pienillä muutoksilla voi saada positiivista kaikua itse suorittamiseen. Monista käyttämistäni harjoitteista ja ratkaisuista yritän löytää itseäni eteenpäin vievät.
Tähän samaan syssyyn ja saumaan innostuin myös tiputtamaan vihdoin painoa. Aina aika ajoin olen siitä kirjoittanutkin, mutta aikeeksi on jäänyt. Nyt menen Jopet-Shown autokauppiaan SeppoKalevin sanoin eteenpäin, eli ainakin marras-tammikuun ajan. Eli katsotaan missä ollaan tammikuun viimeinen päivä kolmen kuukauden tiputuksen jälkeen. Reilun kymmenen vuoden takaisesta tiputuksesta - ja silloisesta motivaatiosta - muistelen alkuun päästyäni kaiken sujuvankin jo varsin helposti kuukauden parin jälkeen aloituksesta.
Minimitavoite on 78 - 80 kilon välimaasto. Ja sinne päästyäni 82 kiloa saa toimia hälytysrajana. Varmaan joku 75 kiloa alkaa olla sitten minun ruumiinrakenteelle aikalailla alaraja. Tänään otin lähtöarvot. Paino 85,3kg, lantio 97cm (boksereiden yläsaumasta), maha isoimmasta kohdasta 97cm ja vyötärö reilun tuuman navan yläpuolelta kapeimmasta kohdasta 88cm. Nämä olemalla normaalisti. Ei henkeä pidätellen, eikä pullistellen. Seitsemästoista marraskuuta seuraava mittaus.
Parasta tässä kaikessa on yli kolmeentoista vuoteen tällainen into tätä kokonaisuutta kohtaan. Ai niin. Vielä tuosta painonpudotuksesta. Mitä siihen kuuluu? Tietysti ihan perussettiä. Eli vettä ennen ateriaa ja aamulla tietysti ensimmäisenä, kuten lenkinkin jälkeen. Puoli litraa vettä täyttää ja korjaa vajetta jo mukavasti. Ateriarytmi tasainen. Ateriasisältö terveellisempi ja monipuolisempi. Makeita/suolaisia herkkuja vain pitkillä lenkeillä. Poikkeuspäivät, jossa kaikki sallittua, kun yksittäinen lenkki kuluttaa yli 2500 kcal. Esimerkkinä viime viikon neljän tunnin mäkijuoksu, joka kulutti 2225kcal, joka ei olisi riittänyt vapaaseen herkutteluun ja törsäykseen.
Lokakuun treenit on takana. Kova kuukausi. Etenkin henkisesti, sillä vuoden ainoa kisa meni lekkeriksi. Loppukuu on tullu tehtyä kaikenlaista hullua mielenpuhdistusta erilaisten fyysisten tempausten muodossa. Nyt on aika levätä tulevat kaksi viikkoa, vetämällä löysällä narulla. Aloittelinkin tuossa jo löysäilyä käymällä kolme löysää lenkkiä. Myös lepoa on tulossa ohjelmaan tulevan kahden viikon aikana kosolti. Marraskuu tulee olemaan ns. siirtymäkuukausi kohti vuotta 2021. Toivottavasti Joulukuussa on sitten jo täysi höyry päällä. Progressiivinen (nousevajohteinen) ote on tavoitteena.
Lokakuun treenit alla. Eipä noissa määrissä ole mitään erikoista. Perussettiä. Kuitenkin treenitunteja on tälle vuodelle kasassa jo 623 kappaletta. Yli 700h mennään viime vuoden tapaan. Marraskuusta alkaen alan kiinnittään paljon enempi huomiota sisältöön. Ihan tarkkaan en vielä osaa sanoa, mutta mututuntuma on, että määrät tippuu ja laatu kasvaa. Toki määrä riippuu paljon siitä, miten paljon/vähän tarvii tehdä leipätöitä ja miten kroppa kestää tulevaa.
Mielenkiintoisin odotuksin kohti marras-joulukuun vaihteen marraskuun summausta. Jännä nähdä miten olen saanut marraskuussa palauduttua. Se on pääpointti tulevalle kuukaudelle. Ainakin marras-tammikuun (3kk) ajan yritän A) harjoitella oikein B) tiputtaa painoa ja C) kehittyä ja jopa voida paremmin. Kaikki makea lenkkejen ulkopuolelta pois. 2500kcal raja yksittäisen lenkin osalta, jonka jälkeen sallin sinä päivänä poiketa terveellisestä elämäntavasta ilman rajoituksia. Eli niitä tulee harvoin. Esim. tämän viikon 4h mäkijuoksutreeni jäi alle 2500kcal.
Paino on huidellut viime vuosina 84-86kg välissä. Siinä välissä siis ollaan. Harmittavan yläpäässä. Painon seuranta ja vyötärön mitat otan talteen Ma 2.11. ja alan seuraamaan kehitystä kahden viikon välein maanantaisin, jos ei ole yövuoropäivä. Yövuoropäivinä paino heittelee niin, ettei ole vertailukelpoinen, mutta heti yövuorojen loputtua seuraavana normaalina päivänä otan kahden viikon väliset lukemat. Tavoite on tammi-helmikuun vaihteeseen mennessä päästä jo lähelle seiskalla alkavaa painoa. Tuollainen 78-80kg on tavoite. Ja sitten 82kg hälytysrajaksi. Mutta katsotaan tuotakin sitten, kun tässä kaikki uusi pääsee alulleen.
Kuvassa viimeinen herkutteluaski (tämän päivän vielä saa herkutella)
Kaksisataa minuuttia Pyssyn 2,56 kilometrin luupissa takana. Kymmenen kertaa takana onnistuneita vitosen hiihtolenkin ison laskun alamäkiä. Yhdestoista alkaa yläosaltaan epäonnisesti ja jalka luistaa ilkeästi juoksun alla. Heti ei tunnu missään. Neljä päivää aikaisemmin tehty vajaan kahdeksan tunnin juoksulenkki iso-sydänmaanreitillä kylmetti ja supisti kuitenkin lihaksia, eikä lihasten tila vauhdikkaassa alamäessä kestä välttämättä etenkään odottamatonta luistelua. Kaksi kierrosta myöhemmin - jo kuntoratavalojen sammuttua - samainen jalka tökkää johonkin. Se ilmeisesti provosoi hieman aikaisemmin tapahtuneen luikastelun, sekä tuossa välissä tulleen pakollisen puskareissun kera jalan säikähdys/venähdystilaa oikean jalan lähentäjässä.
Loppu kanetti tapahtui kostean mäen takana. Nousin kuitenkin lotto-voitto-efektiä odottaen savimäen nousun vielä kahdesti, mutta molemmat nousut olivat liikaa. Jalalla oli hankala sen jälkeen edes raahautua kuntoportaiden vierestä autolle. Itse liukastuminen oli onneton tapahtuma, mutta ehkä tällainen tilanne odotti jo kotvan näillä rinteillä. Rasitusta, kun on tullut melkoisen reilusti viimeisen puolen vuoden aikana. Lauantaihin tulee vappupäivästä kuluneeksi puoli vuotta. Katsotaanpa kaikki yli viiden tunnin lenkit sen jälkeen.
Toukokuu
1.päiväPyörällä 123 kilometriä ja 5h3min.
22.päiväKoirasalmi-Iso-Ruonanen 48km 6h51min
(Nukkumatta! Ei järjen häivää)
24.päivä PEP 57km reitti 57,2km ja 7h24min.
(osoitus sitkeydestä ja peruskunnosta)
30.päiväKoirasalmi-Iso-Juurikka 109,7km ja 16h19min
(tämä oli kova veto, kun katsoo ylle)
Kesäkuu
14.päiväKoli-Kiviniemi 38,5km ja 6h 2min
(helle sää. Harjoitusleirin kuorma vaikutti myös)
Heinäkuu
tyhjä
Elokuu
16.päiväIso-sydänmaanreittiä 42,4km ja 5h20min
(takareisilihakset ei kestänyt vk-menoa)
27.päiväIso-sydänmaanreitti kotoa 70,3km ja 8h44min
(meni helposti. palautuneena vahvaa ja sitkeää)
Syyskuu
7.pvIso-sydänmaanreitti sauvakävelypainotteisesti 56,1km ja 8h53min
Lisäksi pyörällä siirtymät yht. 14,9km ja 41min.
(helppo ja hyvä lenkki. tässä alkoi palautuun alkukesästä)
Lokakuu
2-3.päiväKolin 130km keskeytys 53km ja 9h (imeytymishäiriö)
Henkisesti kova kolaus. Iltastartit selkeä heikkous.
11.päivätie-mäkijuoksua 43,4km 2047m+ ja 6h46min
(vähän nihkeää yövuorojen ja iltastartin myötä, mutta
vahvaa menoa, sekä tekemistä muutoin)
24.päiväIso-sydänmaanreitti 56,0km ja 7h45min
(speciaali raskas ja kylmän märkä alusta. Joutui puristaan)
28.päiväPururadalla mäkiharjoitus 32,5km ja 4h plus tonni nousua
Onhan tuossa ollut tivolia yhdeksi puoleksi vuodeksi. Kaksitoista vähintään viiden tunnin rykäsyä. Kahden rykäisyn keskiarvolla / kuukausi. Treeni on ollut lisäksi spontaania ja innokasta, jossa ei ole ollut punaista lankaa koko kesän aikana. Vasta nyt syksyllä innostuin taas tavoitteellisuudesta. Nyt kuitenkin tuli tuo venähdys - vai olikohan säikähdys? Toiveena ns. "Eskelisen Jaakon telakka". Siinä jäädään aamulenkiltä telakalle ja palataan seuraavana päivänä varovaisest iltalenkille telakalta. Minulla on ollut aika vähän mitään vammoja koko juoksuharrastuksen aikana. Varmaan se paleltumavamma on ollut pahin ja pisin paussi. Olen enempi kuin leijonan pari kertaa perseestä puraissut gnu-härkä - menen eteenpäin pikkusen korvia vain puistellen.
Olen aivan haltioissani noista entisaikojen suomalaisista kynäseppojen biiseistä. Etenkin Vexi Salmi oli melkoinen seppä. Toki kaikki elämä ei mahdu noidenkaan sanotusten taakse. Vexi teki mm, Irwin Goodmanin, eli Antti Hammarbergin, kappaleen "Työmiehen lauantai". Siinä lauletaan, että -"viideltä saunaan ja kuudelta putkaan". Tuotahan se elämä oli pahimmillaan jossain 70-80-luvun kantturoissa. Toki muistelen lapsuudesta, että naapurin miehet pääsivät liki joka viikonloppu putkaan, vaikkeivat töissä käyneetkään. Tapahtui siis oikaisu.
Tulevaa
Nyt tämä leijonan puraisu rauhoittaa lisää ja alan levon kautta siirtymään tulevan kauden harjoitteluun. Tiedossa on vahvuudet ja heikkoudet. Itse olen tuonut esille heikkoudet, jotka on myöhäisen starttiajan kisat ja energian imeytyminen niissä tilanteissa. Yksi kova juoksija Oulusta kehoitti myös muistamaan vahvuudet. Tottahan sekin, että jollakin on edes tähän tultu. Kyllä se on tuo tekeminen noin 115-125 sykkeen alueella. Se sitkeys, joka parhaissa suorituksissa on ollut. Toinen heikkous kokonaisuus voi olla vaikeampi. Se on vauhti. Ei tekisi huonoa olla alle puolentoistatunnin puolimaratoonari perusvauhdiltaan, vaikka minulla pääintohimo on sadan mailin polku-ultrissa.
Ensi heinäkuussa Suomessa juostaan ensimmäinen 200 mailin polkujuoksukisa - NUTS Distance 300 by Black Diamond - Nuts Trailrunning. Ok, aika paljon varmasti myös kävellään. 326km merkkaamatonta erämaata. Kolme huoltoa. Jopa yli sadan kilometrin osuus ilman huoltoa. Yli 400 euron osallistumismaksu. 150 osallistujapaikkaa. Kisa, jossa termi "Power nap", lyhyet torkku-unet ovat osa hommaa. Tässä ois Joni "Costa-Konde" Laakkoselle passelia termistöä.
En ole menossa. Jos nyt kuitenkin ensin saisi uusia sadan mailin maaliin pääsyjä PEP171km ainokaisen sadan mailin polkukisan maaliin pääsyn jatkoksi. Huikea kisa. Itse olen menossa NUTS ylläs 160km kisaan 9-10.7.2021. Tuo 200 mailin kisa on 12-17.7.2021. Eli alkaa kaksi päivää edellisen päätyttyä.
Uusi harjoituskausi alkaa jossain vaiheessa marraskuuta. Aluksi sen oli määrä alkaa 9.marraskuuta. Katsotaan mikä on tilanne silloin. Ainakin ensimmäisen viikon pitäisi olla kevyt. Luulen, että varsinainen harjoittelu alkaa vasta marraskuun loppupuolella. Otetaan nyt hetki iisiä ja annetaan lihasten palautua kunnolla. Myös henkistä palautumista kaipaan. Se on myönnettävä, ettei keskittyminen ole ollut nyt likikään tarvittavalla tasolla. Liian zombimenoa. Nyt tarvin aikaa aivoille ja ajattelulle. Siihen kelpaa hyvin nämä suomalaiset klassikko biisit.
"-Kumpi voittaa, karhu vai leijona, kysyy minulta töissä johtaja." "-Mikä minä olen sille vastaamaan, multa luvut jäi kesken aikanaan". Niin nättiä settiä!
Ps. Seuraava kirjoitus minkä haluaisin julki on "Projetkti seiska". Katsotaan milloin pääsen sen julkaiseen, sillä ensin pitää päästä julkaisu toleranssiin.
Nivalan Polku ry oli saanut kasaan yhteensä 11 henkilön joukon
haastamaan itseään maan kuululle reitille. Mukana oli nyt kierretyillä
poluilla laskujeni mukaan viisi ensi kertalaista. Päivän sää oli
ihanteelinen. Siinä nollan ja muutaman lämpöasteen välillä ja
enimmäkseen poutainen. Ok. lunta kaunoi jossain kohtaa. Tosin tämä oli
vain päivän vaellussää. Polun tilaan vaikuttaa aina edeltävän viikon sää. Nyt
oli satanut, eikä maa enää tähän aikaan vuodesta vedä vaan veden pinta
nousee ja nousee. Tätä en ollut ajatellut, mutta totuus valkeni tutussa
kohtaa.
Kello kuusi starttasi Eduxin maan kuulun firman kolme
karpaasia kiertämään koko lenkin, eli 56km. Olin jo hereillä ja aloin
odottelemaan milloin saatais päivän ekat väliajat. Kello kahdeksan
starttasi takalenkin (36km) kävely vaeltajat. Nuo kaksi ryhmää
kohtasivat P2 (pelastuspiste 2) kaksikymmentäkuusi yli kahdeksan.
Yhdeksää
vaille kymmenen oli yhdeksän hengen kävelypoppoo P3 (16km) kohdassa ja me
lähdettiin siitä yhdeksän minuutin päästä, eli tasan kello kymmenen.
Kävelyporukka oli meidän edellä vajaan 17km päässä. Lähdimme Leppälän
Mikan, alias "Zorron", kanssa maltillisesti liikkeelle. Kuitenkin napsun
reippaammin kuin itse Kolin kisassa lähdin. Se vain tulee näitä kuvaillessa
mieleen. Kuitenkin ekaa kilsaa lukuunottamatta yli kuudenminuutin
vauhtia.
Zorro on ehkä näin pitkillä polkulenkeillä eniten
kanssani juossut ja ehdottomasti paras kanssajuoksija. Siinä on helppo
juosta. Jos Zorro ajaa puskuriin niin mennään liian hiljaa ja jos jää
liikaa niin vähän hiljennetään. Tätä ei tosin nykyään enää sattuneesta
syystä tapahdu. Zorroa on mukava jututtaa sillä onhan hän yksi Suomen
kehittyneimpiä ultrapolkujuoksijoita viimeisen kolmen vuoden aikana.
Tänään oli taas hyviä keskusteluja - kiitos niistä kaikista!
Tultiin
lopulta Lahnaojalle. Mitä, joku vajaa 13km juostu ja totuus valkeni.
Nyt on muuten märkää, mutta olikin vielä märempää mitä Pesänevan eteinen kertoi.
Pesänevaa edeltävässä metsässä, suo-ojan takana, oli jo toki vettä
valtoimenaan. Pesänevalle menevät siltapuut uivat, kelluivat kuin taidenäyttely olisi ollut meneillään. Kuka muistaa milloin
viimeksi? En minä ainakaan. Uiko ne edes v.2016?
Nevalla oli
sitten märkää ja hyistä. Siltapuita ei juuri näkynyt, jos näkyi, ne
ajelehti jossain, mutta ei niistä ollut apua. Mietin etenkin
ensikertalaisia, miten ne saa väärän kuvan, sillä eihän täällä oikeasti ihan näin
märkää ole yleensä. Kuivimmalla ajalla Pesänevan on voinut ylittää liki lenkkariaan kastamatta. Tällä reitillä on kontrastia.
Kaksi minuuttia vajaa kaksi tuntia poistumme P3
juomakätköiltä. 24min aikaisemmin kävelyporukka oli jättänyt taakseen P4
paikan. Olimme heitä jäljessä arviolta noin kahdeksan kilometriä.
Matka
jatkui tasaisesti. Oltiin aika hyvin selvitty Pesänevan seudun
haasteellisista osuuksista. Juoksimme kuitenkin "suden suuhun", sillä
19-22km väli oli melkoista suotemmellystä. Itseasiassa 22km kohdalla
tuntui kotvan varpaissa jo niin pahalta, että epäilin kestääkö
paleltumavamma historian omaavat jalkateräni päivän kylmyys tarjontaa.
Onneksi jalat lämpeni kuitenkin täydestä liikkumattomuudesta aina suon
jälkeen hetken reippaammin juostua. Tuo yhdistelmä söi voimia, kun märätkin kohdat
piti yrittää mennä nopeasti ettei jalat ehtis liioin kohmettua. Hanaa
märillä ja heti märän jälkeen. Kuluttavaa, mutta tuossa kelissä
pakollista jos halusi kymmenvarpaisena pois.
Lopulta oltiin
Syyryssä. Yleensä pian, mutta nyt lopulta. Sieltä tuntui kumpuavan
paljon erilaisia muistoja. Suu vehnäsellä niistä painettiin Syyryn
seinänousut ja laskut. P5 kohdassa, noin 26km pyykillä oltiin kolmen
tunnin ja kymmenen minuutin juoksun jälkeen. Oltiin noin 50 minuuttia,
eli arviolta reilu kolme kilsaa enää kävely porukkaa perässä.
Mäyrän
ja laihakankaan kivikoilla juostiin lämpimiksi kaikki mäet. Lopulta
oltiin 30km makkaranpaisto huollossa. Iloksemme siellä oli kaikki
muutkin ja pääsimme vaihtaan päivän kuulumisia. Hämmästyttävän hyvin oli
kaikki selvinnyt tuossa kelissä. Aivan pahin oli tuossa kohtaa nyt
takana. Lopulta minulla ja Zorrolla meni siinä 14 minuuttia. Paistoin
kaksi makkaraa kerralla ja join desin mustaa kahvia. Lähdettiin siitä tovi aikaisemmin lähteneiden kävelijöiden perään.
Älytön
buusti tulikin tauosta ja lähettiin latomaan uusien voimien tunnossa
hieman päälle kuuden minuutin kilsoja. Tuntui, että oli niin vahvaa niin
vahvaa että. No viitisen kilometriä se vahva jatkui kunnes hyperbuustin
(suolan) vaikutus alkui aluksi tasaantua ja lopulta kadota. Juurikan
eteläpenkalla ohitettiin kävelyporukka ja P7 (40km) noin ajassa 5h24min.
Jotenkin alkoi päivän tarpominen kosteassa painamaan. Kuulemma
Zorrollakin. Zorrollahan onkin takana huikea kausi. Nuts Pallas 160km
viides sija, pep57km kolmas sija alle 6h ajalla ja Vaarojen maratonin 130km
viides sija. Suomen kärkikorin ultrajuoksija. Zorrolla varmaan painoi kova
kausi. Itellä se, että olin napsun-kaksi ihtiäni kovemmassa kyydissä,
vaikka itse vedinkin (heh,heh..).
P8 Joonaksen erinomaisesti
järjestetystä huollosta vielä nopeasti litra juomaa liiviin. Zorro siinä
kävi pian P8 lähdettyämme polun sivussa ja kävelin sen aikaa eteenpäin. Jalat oli lypsetty melko
tyhjiksi, mutta ne liikkui sellaista 8min per kilsa keskimäärin, joten
sujuteltiin harjoittelusta ja tulevista keskustellen hiljolleen perille.
Mika tähyää alustavasti ensi vuonna Suomessa ensimmäistä kertaa
järjestettävään 200 mailin (327km) polkukisaan ja itse yritän päästä
sadan mailin kisoja maaliin.
Maalissa (56km) oltiin 7h45min
uurastuksen jälkeen. Huoltotaukoihin (makkaranpaistot plus kaksi veden
lisäys kohtaa) meni 20min, eli liikkeellä-olo aika oli 7h25min. Reissussa söin 6 geeliä, yhden twix patukan, kolme ja puoli elovena kaurakeksiä ja noin 10-15 ässämixiä, sekä tauolla kaksi makkaraa. Nestettä meni noin neljä litraa. Nesteiden hiilaritkin laskettuna alas meni liki 300 hiilihydraattia. Kulutus oli yli 5100kaloria. Tänään energiat imeytyi hyvin. Keli oli tosi raskas, kun kylmyyden vuoksi raskaat pätkät piti mennä isoilla tehoilla. Tämä oli 42.kerta koko reittiä.
36km
kävelyporukan aika oli noin 9h24min ja oliko 56km kävelyporukan
14h23min. Hurjia suorituksia kaikki! Voimme olla tyytyväisiä ja
itsestämme ylpeitä.
Koko lenkin (56km) kiersivät kävellen Arto Viitala ja hänen pojat, Matti ja Mikko Viitala. Matti ja Mikko oli ensimmäistä kertaa koko lenkillä. Minä ja Leppälän Mika kierrettiin juosten koko lenkki. Mikalle tuo oli yhdeksäs kerta. Takalenkin kiersivät Jari ja Jaana Jyrkkä, Jaana Rahkonen, Sari Kananen ja Kirsi Vähä-Tiitto, sekä 14km osuuden P3-P6 Karoliina Jyrkkä-Pajula. Plus JR:n koirat :=) Joonas Jyrkkä hoiti koko poppoon huollon 10+.
Loppukevennys: kirjoitin Mikalle ennen tätä
retkeä, että kiva päästä helpolle ja nopealle kotipolulle haasteellisten
Kolin polkujen jälkeen. Taisi iso-sydänmaanreitin herra vähän
muistuttaa, että on silläkin tarjota omat mausteensa kulkijalle.
Jälkituntemukset: Kuten Zorro hyvin veikkasikin, ei tuo eilinen enää huomenna tunnu niin raskaalta kuin mitä se tuntui eilen viimeisellä kympillä. Ihan normaalin pitkiksen jälkeinen tunne. Ei kipuja, ei kolotuksia tai mitään näitä suurempia jumeja. Enempi se tuo märkyys ja kylmyys hyydytti menoa ja sai tuntemaan tekemisen raskaalta ja vaivalloiselta. Eiköhän tästä vielä se yksi törräys tule tehtyä ennen kuin tämän vuoden hullutukset on taputeltu. Siitä sitten sen jälkeen lisää.
