maanantai 23. syyskuuta 2013

VIERUMÄKI 24h

                     -"Onko tuo Pumpin (Janin) auto"? Ei, se on harmaampi. -"Kyllä se sieltä tulee, kun pääsee lähtemään"... Kato, nyt se tulee. Pian olemme matkalla. Kauan odotettu reissu on vihdoin totta. Kaikki ovat vallattomalla fiiliksellä. Kerrataan hieman kaikkia kipuja ja vaivoja. Jokaisella on omat peikkonsa mukana - Lenolla (Janne) peikkoista karvaisin; vettä nilkassa! Menomatkan yksi teema onkin, kun mietitään mikä olisi paras keino saada vesi pois nilkasta 30h aikana ennen starttia.

                   Toinen kahvitauko, jossain Jyväskylän takana. Paikka ei jäänyt mieleen. Puhelin soi. -"Jäikö sulla mitään parvekkeelle". Hetken hiljaisuus... Ai per.. urheilujuomat, tosin vain 8pll reilusta 60pullosta. Täytyy keksiä jotain tilalle. Ei iso asia. Kokonaisuus on kasassa. Jalkoja särkee taas autossa istuminen. Onko sekään tervettä? Onko Pumppi tervein? Hänellä oli vettä polvessa reilu viikko sitten. Ollaan kuin pohojanmaan puukkojunkkarit - tullaan vaikka mikä ois.

                  Mökkikartanossa omistajan sekoilut jatkuvat. -"Voi, tänäänkö teidän piti tulla?". -"Minä muistin, että vasta perjantaina". -"No on se vapaa, ja lämmityspumppu lämmittää nopeasti... Jätkiä naurattaa - on tämä hauskaa hommaa. Pian olemme taas menossa. Nyt kisarataa katsomaan. On pimeää. Niin on pian kisassakin, kun startataan.

                  Reitin eka vajaa kaks kilsaa vastaa täysin mielikuvia. Reitti vaikuttaa jopa optimilta. Reitin viimeinen reilu puolitoista kilsaa sisältääkin sitten neljä selkeää nyppylää ja muutaman "siinä-ja-siinä" nousun. Toinen puoli on 24h kisaan suorastaan raskas. Alamäet on aika jyrkkäprofiilisia. Haastavaaa. Heti valkenee suorilta, ettei tällä reitillä kannata odottaa menevänsä A-tavoitteessa.

                 Kaikki nukkuvat yönsä hyvin. Anttalaa lukemallahan se uni aina tulee. Rytmitellään vähän syöntejä. Kello menee nopeaa ja pian olemme menossa kisapaikalle. Uusia ja vanhoja tuttuja. Yhtä perhettä taas ollaan. Tämä ultrayhteisö hakee vertaistaan. On hienoa olla osa sitä. Yhteenkuuluvuus tuntuu luissa ja ytimissä asti.

                Huoltomieheni (Jussi) saapuu omien kommervenkkejen vuoksi aika tipalla. Varttia vaille aletaan käydän hänen kanssaan sinänsä selkeää huoltokuvioita. Perehdytys kestää minuutin, pari. "Lähtölaukaus pamahtaa". Pyssy ei toimi. Lähettäjä huutaa: -"Menkää vain". Vapaudun. Juoksu lähtee menemään toivotun rennosti varsin pian. Jäykkyyksiä ei tunnu. Keskityn. Otan pienetkin vastamäet varoen - säästän energiaa. Menoani kuvaa sana varovainen. Ensimmäinen kierros aikaan 20.26 @5:24.

                Juomat ja energiat alkavat heti imeytymään. Ennalta suurin yksittäinen jännityksen kohde on poissa. Toisen kierroksen jälkeen olen sen vuoksi todella rauhoittunut. Sama tunne kuin Nivalan ympärijuoksussa. Toinen kierros 21.13 @5:37. Rytmi on löytynyt, rento hölkkäily. Kolmas kierros 21.08 @5:35. Ensimmäinen tunti kerryttää 10,8km. Olen tyytyväinen. Maltoin aloittaa suunnitellun kevyesti. Tästä tulee nyt hieno nautinto. Alku on tärkein. Täytyy vain keskittyä.

               Pian alkaa satamaan reilusti. Reitti täyttyy lammikoista. Oikeastaan kierrokset menevät keskittyessä lätäköiden väistelyyn. Tunnelmallisen kevyet pylväsvalot häilyttävät näkymää. Jonkun kerran tulee astuttua "näkymättömään" lätäkköön. Kengät ja sukat kastuvat. Ilma on muutoin optimi. +13, aika tuuleton. Neljäs kierros 21.21 @5:40.  Moni lisää vaatetta, minulla on sopivan lämmin, enemmin kuin kylmä. Olen lämminverinen. Viides kierros 21.19 @5:38. Sama helppo monotominen hölkkä on siis uomissaan. Neljä edellistä kierrosta 11 sekunnin sisään.

               Kuudennella kierroksella alikulussa on vettä jo niin, ettei sitä kastumatta pääse läpi. Minultakin pääsee ärräpäitä. Kengät on likomärät. Mietin, että varmasti kyrsii muitakin, josta saan tilannetta keventäviä uutisia huoltoporukoilta. Vesiultrajuoksua. Alusta hidastuu. Alusta on pehmeää, veden peittämää, isoilta osin. On selvää, että tämä näkyy nyt kellossa, mutta se on suhteellista. Tärkeintä on edetä rentous säilyttäen. Ehkä märkyys alkaa kangistamaan? Kuudes kierros 21.39 @5:44.

                Toinen tunti 10,6km. Rentous jaloista alkaa kadota hieman. Juoksu on kuitenkin helppoa. Huomaan ajattelevani vaivihkaa, että olen ohittanut kaikki muut kertaalleen paitsi Smedsin ja Puskalan. Aprikoin jäisinkö heidän kanssaan hetkeksi hölkkäämään saavuttaessani heidät vai menisinkö "omaa vauhtia". Mietin myös vaikeutuneen kelin takia, jos menisin hetkeksi tasan 6min kierrosvauhtiin. Kaikki nuo ajatukset vain käyvät, eivät jää asumaan.

                Seitsemäs kierros. Käyn heittämässä vettä. Kierros viekin aikaa 22.37 @6:04. Jostain syystä juoksu jäykistyy. Märkyys? Kylmä ei ole. Enemminkin lämmin. Jalat on kuitenkin kaiken aikaa hyvävoimaiset, vaikka jäykyys on nyt läsnä. Kahdeksas kierros. Taas kusettaa. Lonkkiin/reiden yläsivulle alkaa koskemaan. Jalkapohjia aristaa. Kysyn Jussilta: -"Tuleeko nyt suolatabletti?". -"Seuraavalla." Kuuluu vastaus. Kahdeksas kierros 22.19 @5:52.

                Yhdeksäs kierros on jo tuskaa. Suolatablettikaan ei auta. Päivällä olin ottanut jo ennen kisaa 2x400mg buranaa pääkipuun, joten ibuprofeiiniakin pitäisi olla elimistössä. Kisan ajaksi olin budjetoinut ennen kisaa MAKSIMIannokseksi 2x600mg. Särkylääkkeet eivät käyneet edes mielessä. Uskoin kipujen loppuvan jossain vaiheessa. Toisin kävi, ne vain yltyivät. Yhdeksäs kierros kusitaukoineen 23.19 @6:19.

                 Jalat paskana ja kisa on vasta alkanut. Ei edes tunnu, että olisin juossut yli 3h. Kuin puoli tuntia. Kaikki on muuten käynyt niin helposti, vaikka olosuhteet on lähes kuin tulva-alueelta. Jokainen askel sattuu yhä kovempaa. Olo on epätodellinen. En edes muista mitä ajattelin. Ajattelinko mitään. 3h kerryttää vielä 10,1km, vaikka sisältää kaksi vedenheittoa ja orastavat vaikeudet.

                  Kymmenes kierros kestää jo peräti 24.09 @6:22. Kaikki on yhtä tuskaa. Haluaisin vajota maan alle. Kipu on jo sietämätöntä. Jalat alkaa aina ajan perästä hieman pettää alta. Tämä tuntuu nyt mahdottomalta. Kova paikka.

                   11 kierros on sitten sinetti. Jalat menevät 2-3 kertaa lukkoon ylämäissä. Joudun siirtelemään käsillä jalkoja. Normaalisti astumalla on kuin puukko työnnettäisiin reiden kylkeen, lonkan alapuolelle - molemmissa jaloissa. Käyn isollakin asialla. Kinkkaan huoltopisteelleni. Huoltaja antaa suolatabletin ja kaksi 400mg buranaa. Jalat ei ota alle. Kinkkaan maton yli ( 32.38 @8:26) hallin sisälle. Huoltaja yrittää hieroa (silitellä) jalkojani. Sekin käy kipeää ajoin. Jalat vain jäykistyy. Otan vielä kilpakumppanin tarjoaman Panadol poreen. Otan vielä yhden buranan. Olen ottanut nyt 5x400mg buranaa ja yhden panadol poreen. Jalat ei ota alle. Teen henkisen päätöksen. Keskeytän. On pakko. Sitten kuitenkin saan ajatuksen käydä vielä testaamassa jalkoja radalla.

                  Pitkä, tunnin matka 2km huoltopisteen kohdalle on yhtä tuskaa. Jalat ei ota alle. Siirtelen jalkoja. Jalat ei liiku normaalisti. Minulle tilataan kyyti hallille. Homma on päätöksessä ennen kuin se ehti kunnolla alkaa. Tuoreeltaan tuossa tilanteessa on vaikea nähdä isoa kuvaa. Olla onnellinen, että sai yrittää.

                 Pojilla - Lenolla ja Pumpilla - on alkanut kisa hyvin. Pumppi menee yötauolle. Leno jatkaa, vaikka tekee kipeää kuulema hälläkin. Toivon mielessäni, että edes pojat onnistuisi. Itselläni oli ilmeisesti jonkilainen tulehdus noissa lonkanalueen lihaksissa syvällä jo ennen kisaa, joka sitten puhkesi sitten kisassa. Tämä on elämää. Tämä on ultrajuoksua. Näitä tulee. Näitä menee.

              Muutamien mutkien jälkeen saavuin Jussin kanssa kannustamaan radalla olevia.  Kisan seuraaminen on sekin jännää puuhaa. Pojat näyttävät pääsevänsä päämäärinsä. Varsinkin Lenon suoritus näyttää kierros-kierrokselta yhä huikeammalta. Lopulta Leno saa kasattua mittariin peräti 120.672km. Aivan käsittämätön määrä, ja lähes kokonaisuudessaan kävelten. Kestää kokeilla! Lahjakkuus, sanoisin. Hyvin vähillä reeneillä. 24h sopii Lenolle, jos jollekkin. Viime vuonnakin meni +110km. Nyt vielä parempaa. Toivotaan Lenolle ehjiä harjoituskilsoja ja rinnalle hieman enemmän juoksua niin vain taivas on rajana jatkossa. Hirviporukkamme paras hevonen, Jonte-Konden sanoin.

                Pumppi veti puolestaan debyytissä häntä itseään tyydyttävät 82.962km. Melkoinen saunalenkki tuokin? Pumppi veti omalla rauhallisella otteellaan kisan tyylikkäästi läpi, eikä kokenut juurikaan vastoinkäymisiä. Vakuuttava suoritus. Onnittelut pojille ennätyksistä vielä tätäkin kautta!

              Kisan voittajaksi leivottiin Stefan Smeds. Tasaisesti edennyt Porvoolainen juoksi lopulta 203.634km. Isot onnittelut uudelle 200km kerhon jäsenelle! Tuo oli huikea suoritus nuissa olosuhteissa ja noin raskaalla reitillä. Stefanista tuli nyt 47 suomalainen, joka on edennyt +200km/24h. Kuvaavaa hänenkin herrasmiehisyydestä oli tilanne, jossa hän toimi aputelineenä kisan kakkoseksi tulleelle Mika Puskalalle, kun hän tyhjensi kenkiään roskista. Missä muussa lajissa kisan kärkikaksikko auttaa noin jalomielisesti toisiaan?

           Kisan jälkeen hieman juhlittiin poikien loistavia suorituksia ja pidettiin hauskaa. Naurua ja hyvää juttua riitti. Nauru täytti Lusin yön. Yksi huomion saanut detalji oli Lenon kuuma kännykkä. Leno ja hänen vaimonsa olivat alvariinsa kontaktissa. Kiusoiteltiinkin Lenoa asiasta. Nuorta rakkautta. Leno on kovan ultraurheilijan lisäksi myös rakkauden ammattilainen ja kovalla tunteella!!! Juttujen tarkempi sisältö jätettäkööt ankaran sensuurin varjoon. :)

            Isot kiitokset pojille isossa kuvassa onnistuneesta reissusta! Kiitokset myös Jussille hienosta eleestä tulla huoltomieheksi kolmen oman yövuoron jatkoksi! Kiitokset myös kaikille myötäeläjille ja tukijoille!

            Kisan tulokset.

                Olo on nyt odotetusti tyhjä. Nyt hoidan ensin tulehdukset pois jaloista. Niitä on ainakin tuolla lonkanseutujen lihaksissa, että näköjään myös jalkapohjissa. Kävely on nyt jo lähes normaalia. Burana kuuri on nyt päällä. Ajattelin syödä nyt 3x800mg x5-7pv kuurin. Plus muuta tulehduksen hoitoa. Olen hiljalleen tässä palanut katsomaan isoa kuvaa. Pääasia on sittenkin, että on edistynyt, ei tulokset. Tulokset tulee aikanaan, ja maistuvat varmasti kaiken koetun jälkeen makoisilta, aikanaan. Tällaisten reissujen jälkeen tuntuu hetken, että kaikki on mennyt perseelleen. Silti tästäkin vuodesta jäi käteen mm. puolimaratonilla reilu ennätysparannus, sekä onnistunut 100km juoksu. Lisäksi epäonnistuneellakin juoksulla maratonennätys. Isossa kuvassa eteenpäin menoa tuli kestävyys että vauhtikestävyys puolella. Täytyy olla siihen tyytyväinen.

                Täytyy koittaa jatkossa yrittää välttää tällaisia tiloja, vaikka kovaa reenatessa vaara on aina olemassa. Usein on tullut hyvääkin jälkeä, vaikka on ollut pahempiakin tuntemuksia ennen kisoja. Ehkä yksi tulehdukset aktivoiva tekijä oli liian reilu kevennys Vierumäen kisaan. Toisena tekijänä ehkä liian kova harjoittelu pohjiin nähden. Näitä kaikkia asioita punnitsen, antamatta millekään yksittäiselle asialle liian suurta arvoa. Jos autosta tippuu toinen tuulilasinpyyhkijä, ei välttämättä koko autoa tarvi vaihtaa.

               Juha Jumiskon sanontaa lainatakseni: "-Paikat kuntoon ja uutta matoa koukuun!".


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 23.9.2013                 

13 kommenttia:

  1. Junassa menoa jännäsin ja katoin, että kylläpä on kovaa etenemistä... Vaikutti hyvältä, mutta sitten loppui päivitykset ja aamulla piti jo Jarkolle höpöttää, että laita nyt sille Onnille viestiä, että mikä on... Juu mukana elettiin... Noot niin nuori vielä, että kokeiluja kerkiää monenlaisia. Tuulta päin!

    VastaaPoista
  2. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun! Hieno huomata että positiivinen asenne on edelleen päällimmäisenä!

    VastaaPoista
  3. Tärkein asia on,että itse tietää missä nyt mennään ja mikä on parasta epäonnistumisen jälkeen.Itsekkin samoista painolukemista ponnistanut kuin sinä
    20 puolikasta takana painoa lähtenyt 28 kg 1,36,42 ennätys.Paljon tuskan ja onnen hetkijä koettu motivaatiota haettu myös tästä blogista, kiitos kirjoituksista ja raastosta joka jatkuu.Hienosti annoit pojille tunnustusta kisasata,aika koskettava tuo sinun kirjoitus.Olit varmaan aika" syvissävesissä" hetken.Voimia palautumiseen sen jälkeen iske ja murra!

    VastaaPoista
  4. Harmittaa puolestasi. Kuntosi ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään joten jalkojen parannuttua pääset kyllä jossakin mittaamaan kuntoasi. Nää pitkät vaan on sellaisia ettei koskaan tiedä mitä käy.
    Tsemppiä vaan - kyllä näitä juttujasi tulee seurailtua joten pistä päivityksiä miten tilanne etenee!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista! Kyllä täältä tullaan taas, kunhan nyt vähän aikaa nuollaan haavoja. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Vammoja, edes ylirasitustiloja, on ollut minulla ehkä yllättävänkin vähän. Viimeksi harjoittelun pysäyttänyt vamma oli syksyllä 2010, juoksijan polvi. Sen jälkeen on ollut vain pieniä, lyhytaikaisia, joista on päässyt yli aina säikähdyksellä. Eikä tämäkään nyt ihan pahimmasta päästä näyttäisi olevan. Kävely onnistuu jo normaalisti. Tulehduslääkekuuri on päällä. Kipuja ja särkyjä on vielä jonkun verran, mutta koko ajan tilanne edistyy.

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä täältäkin jatkoon, tosi harmi toi keskeytys, varsinkin kun tiedän kuinka paljon oot tehnyt töitä. Ei muuta kuin uusiin haasteisiin, tässä lajissa on kaikki otettava vastaan niin hyvät kuin huonot hetket. Onnea jatkoon Onni, ollaan aina hengessä mukana. Terv. Timo

    VastaaPoista
  7. Onnin aika tulee vielä.
    Lahjakkaana ja erittäin tavoitteellisena ultrajuoksijana hän varmasti löytää tasapainon harjoitteluunsa - mitään oleellista ei ole pielessä.
    On esitetty väitteitä että hän harjoittelisi liian kovaa - nämä tuuleen huutelut voi jättää omaan arvoonsa. Ultrajuoksijan on harjoiteltava, päivää ei juosta putkeen lepäämällä ja haaveilemalla.
    Kyse on lähinnä osa-aluepainotuksista. Kovan harjoituksen aika tulee sitten muutaman vuoden päästä...

    VastaaPoista
  8. Kiitos myös Timolle ja Pasille kommenteista... Tämä tajunnanvirta ei nyt liity noihin kommentteihin vaan yleiseen ajatuksenkulkuuni juuri nyt... Kuljen omaa polkuani. Kuuntelen kuitenkin, sillä keskustelu opettaa aina, vaikka ei suoraan niin välillisesti. Ja varmaan kaikki kehityshaluiset haluavat myös kuunnella. Jokainen ajatus rikastuttaa aina omaakin kuvaa. Mitkään puheet vaikuttavat silti hyvin vähän tai ei ollenkaan tekemisiini. Kuitenkin suitset on oltava aina hevosen päällä istuessa itsellä kädessä...

    Ennen kuin laitan seuraavan kerran tosimielellä (Espoo 22.2.2014) numerolapun rintaani, tulen tekemään tiettyjä omia "tutkimuksia/testejäni" itsestäni, itselleni. Haluan nähdä konkreettisesti, miten minun jalat, elmistö ja pää käyttäytyy näillä vuosilla tietyissä tunti/km-määrissä. Se tulee olemaan vähän niin kuin 40-luvun alun partiointireissu äänisille. Reissu, joka on tarkoitus kuitenkin tehdä niin, että lipas ei tyhjene. Esi-isien tavoin.

    Suhteeni tähän harrastukseen on tosimielinen. Haluan vastauksia tietyistä asioista. Se vaatii nyt toimenpiteitä, joita ei lue ohjekirjoissa. Mutta ensin täytyy varmistaa aidan takana kyyhöttäen, milloin on sopiva mennä. Vielä ei niin ole. On liikaa ääntä aidan takana. Herrasmies ei hätäile tungoksessa.

    VastaaPoista
  9. Hyvä cosmos! Olet löytänyt ratkaisun asiaan ja selvität sen! joo kävin myös tarkistaan aidan takana kyyhöttäen! Ei mitää mahollisuutta nyt mennä! Mut pijä tarkkaan silmällä millon se sopiva rako tulee... älä jää sitte liikaa paikalleen SITTE ON TOSI KYSEESSÄ=Kiire!!! Tsemiä Onsku ja muista lukee Anttalaa! T:J.Leno

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa hyvältä. Analyyttisesti eteenpäin vain. Jos löydät jotain korjattavaa treeneihin, niin sitten teet korjaukset ja sillä selvä.

    VastaaPoista
  11. Vierumäellä tankattujen eväiden lisäksi saatiin molemmat varmasti nauttia aimo annos nöyryyttä. Epäonnistuminen - syystä tai toisesta - saa aikaisemmat onnistumiset tuntumaan entistä paremmilta.
    Espoossa nähdään helmikuussa. Ja ainakin yksi asia on varma. Samanlaisessa kaatosateessa kuin Vierumäellä ei tarvitse juosta.
    Tsemppiä syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas uusille kommentoijille. Eteenpäin sanoin mummo mäessä. Koville on laillansa ottanut. Uskon, että reilun 2viikon päästä on erilainen olo... Helmikuussa lappu rinnassa, jos pysyy ehjänä jne.

      tsemppiä äijjät!

      Poista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.