Jokainen on ensinnäkin yksilö. Jokainen yksilö toipuu sairauksista/vammoista eri tavalla. Jokainen sairastelu/vammakin on yksittäinen tapaus, eikä esim. kahta flunssaa voi aukottomasti verrata toisiinsa. Siksi on toisaalta hyvin vaikea toimita kenenkään toiminta tapaa eri tilanteissa. Olen kuullut tv-lähetyksissä, kun esim. hiihdossa joku sanoo köhien ja flunssaisella äänellä, että laitoin numerolapun rintaan, kun ei ollut kuumetta. Se oli hänen rajansa. Minä määrittelen taas rajani omalla tavallani. Mikä se sitten on?
Olen koittanut pitää treenaamisen rajan selvästi mitattavissa - niin vammojen kuin flunssienkin suhteen. Jos harjoittelun jälkeen olo on sama tai paranee, voi ainakin kevyttä harjoittelua jatkaa. Jos harjoittelun jälkeen olo heikkenee tai vamma kohdassa kipu pahenee, on se silloin selvä lepo. Oma katsomus ei ole tuon mutkikkaampi.
Minulla alkoi reilu viikko sitten Su-Ma yönä flunssa. Se ei ollut missään vaiheessa paha. Lähinnä nokka vuoti aluksi. Myös flunssaa edeltäneet kurkkutuntemukset olivat poikkeuksellisen vähäisiä moniin aikaisempiin flunssiin verraten. Harjoittelin aluksi kevyesti joka toinen päivä. Kuitenkin jopa kahdesti päivässä. Olo parani kaiken aikaa. Oireet muuttuivat viikon loppua kohden enempi allergisiksi. Minulla on usein (ilmeisesti ilmassa olevasta homeesta johtuen) syksyllä tähän aikaan hienoisia allergia-oireita.
Eilen sitten kokeilin ensimmäistä kertaa varovaisia tehojen vaihteluja lyhyellä 7km tielenkillä. Illalla tonnin vertikaalitunkkauksen alussa olo oli vähä pönttö, mutta normalisoitui loppua kohden. Sykkeet olivat kuitenkin koholla normaaliin verraten. Limannousu voimistui. Jälkeenpäin ajateltuna minun rajani olisi mennyt tuossa. Kävin kuitekin vielä tänä aamuna kokeilemassa kevyttä Ylivieska Trail Run -polkureittiin tutusmista. Kevyttä se olikin, tosi kevyttä, mutta vointini oli kaikkea muuta kuin kevyttä. Niinpä puhallan nyt tämän pelin poikki yhtä harjoitusta liian myöhään.
Olo ei nytkään ole paha. Ilman rasitusta ei nouse juurikaan limaa tai yskitä. Olokin on aika normaali. Silti kehoa ei selvästikkään nyt kestä lähteä rasittamaan. Flunssat eivät ole veljiä keskenään. Aikaisemmissa flunssissa tällainen olo on ollut kevyesti treenikuntoinen. Nyt ei. Ja se on hyväksyttävä. Määräsinkin jo kotimatkallani itselleni 2päivän harjoittelutauon. Mikäli vointi sallii niin olen vetoapuna ystävälle 10km testissä perjantaina. Luultavasti saan itse liikkua 140-145 sykelukemissa, eli Aerobisella kynnyksellä. Eli Pk2 ja helpon reippaan välimaastossa. Näin siis, jos vointi sallii. Tilanteen mukaan täytyy elää - niin kuin elämässä yleensä.
LOPUKSI
Muistoja keihäänheittoharjoitus ajoilta. Meillä oli silloin tällöin valmentajan antamana raaka rinnallevetotesti. Se ei ollu mikä tahansa pilipalitesti. Minun kohdallani se tarkoitti rautaa tankoon 80kg ja niin monta toistoa kuin menee. Eikä siinä vielä kaikki. Sitten kun ei enää mennyt niin sitten vielä yhesti. Siinäpä sitä sai sitten 13:sta toiston jälkeen aikansa ähistä ennen kuin meni se 14:sta toisto! 90-luvun alussa keihäänheiton valmennusfilosofia oli selvästi voimapuoli edellä ajattelevaa. Mutta tuossa tehtiin tietämättään hyvää henkistä valmistautumista noin 17-18vuoden päästä alkaneeseen ultrajuoksija-uraan.
Ultrajuoksu = Sitten kun ei enää jaksa juosta niin sitten se vasta alkaa - ultrajuoksu. Ja sitähän se on. Edelleen kaikkein syvimmät jäljet sisälleni on henkilökohtaisesti jättänyt Iisalmi-Nivala -juoksu n.128km. Siinä kävin kenties jaksamisen kanssa kaikkein syvimmällä tähän astisista kokemuksista. Kun huomaat menneesi metsään, ja havahdut siellä, että miksi minä olen täällä, on silloin jo aika syvällä, kun puhutaan tie-ultrasta. Näin kuitenkin pääsi käymään.
Luotan monien kokemuksien perusteella omiin kehonviesteihin niin harjoittelussa kuin näistä sairasteluista tai vammoistakin toipumisissa. Silti haluan vain puhua omasta puolestani, sillä muutoin se menisi mielestäni aika korkealentoiseksi, jos alkaisi omia kokemuksia yleistämään.
Eilen ihastelin tyttäreni kanssa Boney M:n vanhoja kappaleita. Tässä yksi niistä.
Onni Vähäaho, Nivalassa 6.9.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti