PROLOGI
Viikko vetelee viimeisiään. Huone on korkea ja vanha.
Nuori mies viherpiiperöisen värisessä pitkässä takissaan siemaisee
energiajuomaansa ja hymähtelee salaperäisen oudosti. Ovi narahtaa. Mies isossa
pipossaan tulee monen kassin kanssa istumaan viereiselle penkille. Huoneessa on
tilaa. Nuori mies hymähtää oudosti – katsoo energiatölkkiään eikä hänestä ota
selvää onko hän huvittunut vai onko vain kevättä ilmassa.
Isopipoinen mies suhauttaa olut tölkin auki
hieman häveliäästi sitä piilotellen. Nuori mies jatkaa omaa omituista
hymähtelyä ja yltiöpäisen tyytyväistä oloaan. Ehkä emme tiedä kaikkea – ehkemme
haluakkaan. Nuori mies on kuin jääkiekkoliigojen kärkipyssy, hän ei paljasta
mihin laukoo pikku mustansa. Hän ei katso ketään, jos ei energiatölkkiä halua
nähdä subjektina.
Estradi saa viimeisen jäsenen. Fiksusti pukeutunut
viisikymppinen mies avaa ajan patinaa huokuvan huoneen pitkän, korkean oven. Hänen
ilmeensä kertoo paljon; tekisi mieli kääntyä kantapäillään. Annetaan hänelle
nimeksi Sauli, sillä se on varma valinta. Saulin jalat kuitenkin ottavat pari askelta
syvemmälle huoneeseen, eikä hän konservatiivisena kehtaa enää perääntyä. Hän
päättää selvästi uskaltaa olla osa tätä vähäistä porukkaa, vaikka kokee
selvästi olevansa ulkopuolinen.
Sauli vaikuttaa jopa hieman pelokkaalta.
Selvästi nuori mies ja isopipoinen mies näyttävät hänen silmissään liian
epäilyttäviltä hyypiöiltä. Aikansa teijattuaan Sauli menee laukkunsa kanssa
vessaan. Kukaan ei ole sanonut sanaakaan. Seinät eivät kuule tänään uusia
tarinoita, mutta näkevät tämänkin tunkkaisen hetken. Isopipoinen mies ei
vaikuta päihtyneeltä, mutta katse lyö hieman tyhjää. Olut on juotu. Hän vie
panttinsa samaan koriin, johon oli juuri vienyt oman energiajuomatölkkinsä
nuori mies takkuisessa pitkässä tukassaan.
Sauli on vessassa. Ehkä hän ajattelee, että
kello käy siellä hänen edukseen? Huone tyhjenee. Seinät vapautuvat näkemästään.
REFERAATTI
Nyt kaikki on kuten minkä tahansa ison
tapahtuman jälkeen, vaikka tämä oli kaikkea muuta. Ehkä mystisyydellään iso.
Onko Sauli vessassa yhä? Oliko hän lopulta sittenkin oudoin häiskä vain ollakseen
pinnaltaan fiksun oloinen?
Luotamme, että tila näyttää kuin minkä tahansa
ison tapahtuman jälkeen: autiolta, josta ei kukaan osaisi arvata mitä siellä
oli juuri tapahtunut. Vähän kuin iso koulu vuorokausi lukukauden jälkeen – se on
kuin hylätty linnake.
Samoin käy meillekin joskus. Jätämme jälkeemme
tyhjyyden. Vielä pulssin tuntuessa vain väliaikaisesti, lopulta lopullisesti.
Tärkeintä onkin käyttää annettu aika siten, että sisällä on hyvä olla. Jollekin
se voi olla salaperäistä hymähtelyä, pukeutumista isoon vihreään takkiin. Hiusten
takkuisuus voi olla sivuseikka, jos sisällä on hyvä olla. Onko sinun sisällä
hyvä olla?
Aika ajoin sitä tulee kysyttyä itseltään – onko
tämä sitä miten haluan elää? Jokaisella on velvoitteet ja niiden hoitaminen tuo
tasapainoa. Kaikkea ei voi riisua elämästään, vaikka aina kaikki asiat eivät
ole mielekkäitä. Jottei mielikuvat lähde liikaa laukkamaan niin sanotaan,
vaikka asuntolaina. Se laittaa tekemään asioita joita ei välttämättä tekisi
ilman sitä.
HYVÄN OLON MÄÄRE
Minulla hyvä olo tulee varmasti sellaisista
asioista, jotka eivät kuulu tavanomaiseen tapaan kokea isoa E:tä, eli Elämää. Eilen
tein ehkä 8-10 tuntia nhl –tilastoja. Siinä pääsen tilaan, jossa levähdän
ulkopuolisilta stressitekijöiltä. Välillä kävin reipastelemassa reilun 10
kilometrin mäkivetotivolin paikallisella nesteen ylikulkusillalla. Osin
sohjoisilla teillä hyvää haipakkaa.. tai vain haipakkaa, sillä jalat ovat vielä
kovin voimattomat maratonin jälkeen. Lihaksisto alkaa palautumaan, mutta
hermostolla kestää aina pidempään.
Iltapäivällä kävin vielä liki kolme tuntia lumikenkäileen. Otin
taskuun 5 desilitraa vettä lötköpulloon. Olihan tämä kevyttä liikuntaa. Märkää
lunta sen 5-10 senttimetriä polulla. Ei tämä ollutkaan kevyttä. Olen viime
päivinä joutunut nauramaan päivittäin itselleni. Ehkä olen niin tyhmä, että
joudun joka päivä oppimaan uusia asioita tai sitten vain onnekas oivaltaessani
uutta joka päivä. Ultra-Extreme-urheilun harrastajana ääriolosuhteet ja
äärisuoritukset opettavat. Tämä ei ollut sitä, mutta arviointikyky ei aina
natsaa.
Huolimatta aamuisesta tempoilusta
mäkivetotivolissa tunnen jaloissa riittävän virtaa. Kävelen reippaasti ja
nöyryytän maahan satanutta. Menen keliin nähden uskomatonta vauhtia. Otan
välillä tiheällä frekvensillä juoksupätkiä. Olen kuntoni harjalla. Mieli
laukkaa. Minulla on mukana sauvat. Olenko Kläebo? Kukaan ei näe tätä, mutta
menen välillä hyvää vauhtia. Kaikki on enempi fantasiaa, sillä todellisuudessa
asun alle 120 sykelyönnin raameissa. Mieli on kuitenkin iloinen ja sitähän
elämässä haetaan? Onko sinun mieli iloinen? Oletko sadun prinsessa tai oman
elämäsi Patrik Laine? Pistät joka paikasta sisään. En tiedä onko sillä
merkitystä oletko sinkku vai tuomittu. Jotkut elävät myös avioliitossa. Kuulun
siihen. Se on Elämää.
Olen kävellyt ja tempoillut märässä lumessa
pari tuntia. Olen siemaillut pieniä tömpsyjä lötköpullosta. Yhtälö alkaa
kiivetä reisille. Veden voimakin on rajallinen. Niinpä tunnen kuinka pipo
laskee sen itsensä verran alemmas. Lysähdän ehkä kasaan, ehkä sekin on vain
mielikuvaa. Viimeisen puoli tuntia sataa rajusti räntää. Selvisin tuostakin.
Sekin tuntui erittäin hyvälle. Ja ruoka maistui taas. Puntari kertoo, että
ruoka on todella maistunut. Auttaisiko siirtää jääkaappia eri paikkaan?
Mieli on sitä mitä annat sen olla.
Onni Vähäaho, Nivalassa
13.3.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.