OPPIA ELÄMÄSSÄ

Kirjoittaminen tuo elämää vai toisinpäin? Vai toimiiko molempiin suuntiin? Hiihdätkö aina samaan suuntaan? Vasen sukka jalkaan ennen oikeaa? Oletko robotti? Laitat nopeasti kuitenkin täpän, "en ole robotti".

Voisimme olla enemmän, mutta rutiinit kahlivat. Ne tuovat turvaa, sanotaan. Uudet asiat tuottavat ensireaktioina yleensä vastustusta, jollei kyse ole leivonnais reseptistä. Turvan takana on pelko joutua käyttämään omaa potentiaalia. Ei uskalleta laittaa itseä peliin. Ehkä olemme pelanneet liikaa 10 tikkua laudalla ja muistot ovat lähinnä tikkujen keräämisessä.

Olen ollut itsekin pian 19 vuotta samassa työpaikassa. Mantrahan on: työ on antoisaa. Ja onhan se. Silti takaraivossa aika ajoin koputtaa ajatus kokeilla jotain muuta. On puuttunut uskallusta. Olen ollut ehkä liian laskelmoiva. Ihmislajike viihtyy pääasiassa  pesässään läpi vuodenaikojen.

Olen pannut merkille, että ikävän iso osa 70 rajapyykille päässeistä joutuu jo kokeen joko syöpää tai muistamattomuutta. Läheskään kaikki eivät ehdi edes eläkkeelle ennen "tuomiota". Lohdutonta. Parikymppisenä ajattelin; "sitten eläkkeellä". Nykyään ajattelen: NYT. Nautintoa ei kannata siirtää. Kannattaa kokea ja tehdä elämästä omannäköinen. Fantasia hohdokkaista eläkepäivistä voi olla kangastus aavikolla. Elämä on tässä ja nyt.

Positiivisuus. Lähes kaikissa asioissa on positiivisuuden siemen. Jos jokin menee vikaan voi siitä oppia. Näin kaikesta tulee sinun itsesi näköinen hiljalleen, askel, askeleelta. Illuusio pelkästään oikeaan suuntaan menevistä askeleista elämässä ei ole kestävää. Sukka kastuu ennen pitkää. Eikä kannata haaskata aikaa sen päivän odottamisessa, jolloin olisit valmis. Emme ole sitä koskaan - eikä ole tarkoituskaan.

Olen oppinut hiljalleen hyväksymään myös sen, ettei kaikille asioille ole selitystä. Elämään ei ole opaskirjaa, siitä voi saada vain muistelman. Tunnen olevani vahvempi henkisesti kuin aikaisemmin. Olen mielestäni oppinut ymmärtämään enempi sitä mikä on juuri minulle hyväksi. Olen päättänyt olla olematta osa mitään normia. Elän täysin omaa elämää. Hyväksyn tietyt asiat, en puske. Käytän energiani sen sijaan hyvään olooni, joka kumpuaa siitä itseni kanssa tehdystä konsensuksesta.

Kaikki menee nätisti omalla painollaan. Myös harjoittelu. Olen päättänyt jättää turhan säpsimisen pois. Nyt on hiukan kestänyt palautua maratonilta. Mitä sitten? Ei mitään. Asia vain sattuu olemaan niin. Ehkä iän myötä palautuminen hidastuu. Syitähän voi olla useita, jopa kymmeniä. Olen huomannut, ettei auta jouduttaa. Olen oppinut olemaan krokotiili. Odotan. Aukaisen kitani sitten, kun on sen paikka.

Harjoittelussani on rauha. Tavoitteet on kovia. Tässä uudessa rauhallisessa tilassa olen tyyni niidenkin edessä. Teen rauhallisesti itsestä hyviltä tuntuvia siirtoja. Niistä seuraava on hyvä yö. Hyvää yötä!

Onni Vähäaho, Nivalassa 15.3.2018