Ultrajuoksua harrastavat haluavat kokea juoksun avulla erilaisia asioita, oppia itsestään, omista voimavaroistaan - ennen kaikkea henkisistä. Ultrajuoksut ovat tavallisten harjoituslenkkejen ulkopuolella aina jollain tavalla suorittamista. Ylipitkät lenkit vaativat palautua normi kympin-parin lenkkejä selvästi enemmän, vaikka menisi kävelten. Lihakset jäykistyy, jumiutuu ja nivelet joutuvat ylipitkissä melkoiseen rasitukseen.
Ultrajuoksun harrastaminen on hankala taiteenlaji pysyä kuosissa. Äärimmäisen koviin suorituksiin valmistautuessa on liki pakko reenata yli normejen, jotta kroppa ja mieli tottuisivat epänormaaleihin suorituksiin. Suomen pisin polkujuoksu on yksi Suomen hankalimmista kisoista päästä maaliin. Voi olla eri mieltäkin.
Olen itse saanut tehtyä viimeisen kuukauden aikana paljon pitkiä lenkkejä. Yli 50km lenkkejä, yli 35km lenkkejä ja yli 3 tunnin lenkkejä, ja nimenomaan kisareitillä. Ja tottakai se näkyy myös jonkunlaisena harjoitusrasitteena, käyttääkseni hienoa nimitystä kankeudelle/jumille. Olen jälleen kerran totuttanut itseäni kestämään puf171km kisan. Kisan, jota en ole kahdella ensimmäisellä kerralla kestänyt.
Ultrajuoksun suoritus on kaikkea muuta kuin matematiikkaa. Vähemmän ylipitkiä kokeilleilla voi olla kenties hankala ymmärtää mikä kolmessa kierroksessa on niin vaikeaa, esimerkiksi kahteen verrattuna. Kolme ei ole 2+1. Ei tässä. Mikään seuraava kierros ei ole kuin edellinen. Mistä kaikesta syystä se viimeinen kierros voikin jäädä tekemättä on melkoinen hypoteesi, joka saa haromaan kulkijan otsaa.
Puhuttaessa Iso-Sydänmaan reitistä, usein unohtuu, että se yksikin kierros on kaikkea muuta kuin itsestään selvyys. mm. Puf171km kisahistorian ainoa finisher on haettu yhden kierroksen kisassa reitiltä pois keskeyttäneenä yhtenä vuonna.
Harrastamassani lajissa on toki niitä, jotka normipäivänä kiertävät Iso-Sydänmaan reitin kolme kertaa. Nimilista on yllättävänkin pitkä. Mutta luulen, että heistä jokainen yllättyisi siitä, miten paljon kolme kierrosta vaatii. Maaliin pääsy ei ole varmastikaan vain yksi muiden sadan mailin kisojen joukossa. Uskoisin.
Olen jälleen toiveikas. 26 päivää starttiin. Suurin työ alkaa olla takana. Kuten vaimoni sanoi: -"Ei se sinun kuntosi enää tuosta kummene, vaikka jo alkaisit löysäämään" Viisasta pohdintaa minusta. Kyllä se kunto mikä nyt on, on aika lailla tässä. Pientä viilausta ajankuluksi, mutta isossa kuvassa täytyy vain varmistaa, että on perjantaina, 16.päivä elokuuta kello 9 valmiina aloittamaan elämäni juoksun.
Kolme viimeisintä viikkoa
Vko 27 Juoksua 105,3km, Harjoittelutunteja 19h, Nousumetrejä 2231m+
Vko 28 Juoksua 163,2km, Harjoittelutunteja 18h, Nousumetrejä 1783m+
Vko 29 Juoksua 95,0km, Harjoittelutunteja 14h, Nousumetrejä 824m+
Onni Vähäaho, Nivalassa 21.7.2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti