keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kohti Kokkola Ultra Run 24h osa.1

TJ66 Kokkola


Edellisessä kirjoituksessa tuli kirjoitettua positiivisesta ajattelusta - "Posesta". Posea tarvitaan, kun on haasteita. Nyt on niin, että etureidet ei näköjään kestä mitään kovempaa harjottelua. Ne haluais vaan aina ensin levätä ja sitten lenkkeillä. Ei harjoitella. Vain lenkkeillä. Sillei nätisti. Ihan vaan kevyesti ja meleko lyhyesti. Ei siinä mitään, mutta aina jossain vaiheessa on kokeiltava.


Putous-tähti Aimo Sonnia täytyy nyt kuitenkin lainata: -"Kun ei voi, niin ei vaan voi". Kun ei etureidet kestä, niin ne ei kestä". Tässä on tultu nyt toistuvasti tilanteeseen, jossa meno on niin kuin ois hyyssi reissulla paperi loppunu "vähäsen" kesken. Koitellen köpöttelyä.
Onneksi on posea. Eikä se lopu kesken, sillä tämä on vain harrastus. Elämä on täynnä mielenkiintoa. Ja ennen kaikkea tekemistä. Ja toivoa on toki vielä juoksunkin suhteen, sillä sain samaiset etureidet Joensuun keskeytykseen päättyneen kisankin jälkeen hyvään harjoituskuntoon kahdessa viikossa. Silloin etureidet oli vielä enempi paskana. Toki ne on aika paskana nytkin, muttei niin pahasti. Joten keinoja on nousta. Sen verran tässä on tullu näitä kokemuksia erilaisista tilanteista.


Tämä kaikki johtuu analyysini mukaan liian kovasta tunkkaus/umpihanki harjoittelusta, jonka aikana kokonaisrasitus pääsi liian isoksi. Samalla tuli läiskittyä rohkeita ja hurjia treenikombinaatioita. Eli tapahtu ns. "perussuomalaiset" = suomalaiset kun tunnetaan siitä ettei ne harjottelua pelkää. En häpeä myöntää, että monta tarpeettoman kovaa reeniä on aina silloin tällöin tullu tehtyä. Samalla kuitenkin ymmärrän, etten ilman kovaa intoa ja halua olisi koskaan kehittynyt tälle tasolle.


 Jokainen valitsee matkansa itse - niin elämässä kuin tietysti harrastuksissakin. Se on elämistä täysillä, kun elää elämänsä juuri niin kuin haluaa. Tyytyväisenä katson latuani takana. Se on minun näköinen. Se on kuin valmistamani mutti, jokainen kokkare on omannäkösensä. Käsialaani.
On hyvä olla posea. Posea on uskaltaa myös nähdä realiteetit. Vaikeudet kun eivät ole ensisijainen tie onnistumisiin. Niin se vaan on. Siksipä olen sisäistänyt senkin, että huolimatta upeista talvikuukausien kehitysloikista voi virallisista kisoista jäädä käteen kovin laihatkin tulokset. Jos esim Kokkolassa tulos jää alle 200km, ei siitä voi olla yllättynyt jos harjoittelu on ollut viikko tolkulla epämäärästä lenkkeilyä lihasongelmien vuoksi. On turha avata pakastinta, jos ei oo sinne mitään laittanu.


Eli posella, posella. Elämästä nauttien ja pilvilinnoja vältellen. Kun elämässä kokee riittävän isoja asioita, menevät elämän pienet murheet oikeankokoiseen perspektiiviin. Siinä ei esim paljoa etureisien jumit paina, jos laitetaan rinnalle ihan oikeita haasteita elämässä.


Että pysytäänpä posena 😊


Onni Vähäaho, Nivalassa 16.3.2016

2 kommenttia:

  1. Pahuksen keviän näköistä se lenkkeily on tukkoisillaki reisillä ;) ihhailtiin sunnuntaina helepon näköstä hölökkäilyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Parempaan suuntaan tämä on nyt mennyt. Juoksu on jotenkin voimakkaamman oloista. Eli varmaan niistä tunkkauksista/umpihankijuoksuista on ollut hyötyä, vaikka niitä tuli ilmiselvästi nautittua liikaa kerralla - ja nyt sitten on joutunut olemaan melkein harjoittelematta 2-3viikkoa ;)

      Iloiset oli teidän ilmeet - piristi kyllä nähdä noin iloisia ihmisisiä! Pose meininki :)

      Poista