MISSÄ MENNÄÄN - KUNTO - PALAUTUMINEN

                        Välillä ihailen niitä, jotka vain juoksevat mäelle ilman tietoa ajasta tai sykkeistä ja ulvovat kohti kuuta. Niitä jotka lähtevät hetken mielijohteesta parin-kolmen kilsan hölkälle ennen lauantai-illan saunaa. Niitä, joille juoksu on vain tuulettumista ilman ajatusta kehittyä tavoitteellisella harjoittelulla. 

                      Lukijoissa on kuitenkin varmaan niitäkin joita kiinnostaa(???) ajatukseni harjoittelusta, joten kerronpa tässä niistä siitä kulmasta, missä nyt olen menossa oman "kesä/kilpailukauteni" kanssa.

                      Minullahan on siis jo molemmat kauden pääkisat takana. Kokkolan 24h juoksu toukokuussa ja Pyssymäki Extreme polkujuoksu elokuussa. Sen jälkeen juoksin vielä 84km retken karhunkierroksella ja sairastin 1½ viikkoa kestäneen flunssan. On sanomattakin selvää, että on tässä palautumista. 2-3 syyskisaa kiinnostaisi kuitenkin käydä, joten sen vuoksi yritän vielä tehdä ylläpitävää harjoittelua. Ensi viikonloppun Ylivieska Trail Run 16km, Vaarojen maraton 43km 1.10.2016 ja kenties jokin oma tempaus vielä loka-marraskuulla. Into olisi kovasti kokeilla kaikenlaista, mutta, mutta... Kestääkö kunto? Palautuminen?

                      

                       PALAUTUMINEN

                      Minun ajatusmaailmassa on kolme kulmakiveä, josta muodostuu oma näkemys harjoittelusta, johon myös tietysti palautuminen kuuluu. Ne kulmakivet ovat: 1)Kirjallisuus juoksemisesta, 2)Kuuntelu/keskustelu eri juoksijoiden kanssa ja 3)Omat kokemukset. Kuten kaikessa, myös tässä, täytyy olla rehellinen ennen kaikkea itselle. On tiedettävä mitä tekee ja miksi. On uskallettava tehdä niin kuin on ajatellut. Olen kuullut, että se on usein vaikeaa... -"Noko se tuntu niin hyvälle niin annon sitten vaan mennä". Ok, jos toleranssia on, mutta kurittomuus itse itselleen säätämissä harjoittelun viitealueilla vie allikkoon.

                     Palatuminen on vain yksi sana, mutta sillä on monta eri merkitystä. Tyypillisintä on "palautuminen" jostain kovasta harjoitteesta tai kilpailusta. Silloin täytyy harjoittelun liikkua 60-70% teholuokassa. Näissä kannattaa aina asua molemmissa reunoissa ja huolehtia, että keskiarvo on maksimissaan keskivaiheilla.

                    Palautuminen voi tarkoittaa palautumista edellisestä, normaalista lenkistä. Se tapahtuu joko lepopäivällä (vähemmän juoksevat alle 2000km/vuosi) tai paljon juoksevilla kenties 20-40min "höntsälenkillä", jossa arvioidaan sykekäyttäymisen perusteella päivän kuormittavuutta ja palautumisen tilaa.

                    Palautumisessa voi olla sellainenkin vaihe, että sykekäyttäytyminen (elimistö) on palautunut, mutta lihaksisto on jumissa tai toisinpäin. Tällöin parhaiten palautuu edellisen kappaleen mukaan. Ja mikäli lihaksisto on jumissa niin venyttely, kevyet jumpat ja hieronta voivat auttaa. Tässä palautumisen kohdassa itselläni on sääntönä sen toimivuutta mitattaessa se, viekö sinun ratkaisu asiaa eteenpäin vai ei. Jos ei, niin sitten lepoa.

                   Henkinen palautuminen. Silloin on todellakin syytä levätä ja odottaa luontaisen innon palaavan. Silloin on upea hetki tehdä asioita joita ei muuten tule tehtyä. Harjoittelun purevuudessa on henkisellä tilalla iso merkitys.

                  Minä olen tällä hetkellä palautumattomassa tilassa johtuen kesäkauden rankoista suoritteista ja äskettäin olleesta flunssasta johtuen. Lihaksisto on alkanut kuitenkin mukavasti palautumaan, mutta sykkeet ovat vielä noin 3-5pykälää normaalia korkeammat. Voi kuulostaa tarkalta, mutta ero on tunteessa selvä. Kun juoksee/harjoittelee paljon on mahdollisuus oppia tuntemaan oma kroppa melko hyvin. Sen vuoksi joudun nyt menemään vähän viikko-viikolta -ajatuksella. Olen toiveissa, että kroppa pelaisi riittävän hyvin, jotta uskallan startata Ylivieska Trail Runille.  

                         KUNTO

                     Olen ollut kilpailukaudella nyt touko, kesä, heinä ja elokuun. Eli tämä syyskuu on jo viides kilpailukauden kuukausi. On selvää, ettei talvella ja edellisinä vuosina rakennettu kuntopohja kestä loputtomiin. Jossain vaiheessa ns. nitkahtaa. Olen pystynyt kohtuu hyvin harrastamaan kuntoa ylläpitävää harjoittelua kilpailukaudella, joten olen toiveikas, että kunto kestäisi vielä kotvan. Takuita siitä ei tietysti ole.

                    Näinä aikoina ei enää voi olla 100% varma, johtuuko tietyt signaalit lenkeillä palautumattomuudesta vai peruskunnon romahtamisen alkamisesta. Ainakin tietynlaista vauhtia pystyy vielä aika vaivatta pitämään. Joten seurataan tilannetta. Pieni epäilys on kuitenkin, että vuoden 2016 paras kuntoni olisi ollut juuri ennen karhunkierrosta, eli hieman Pyssymäki Extremen jälkeen.

                   Joulukuu 2015 - Huhtikuu 2015 olivat sitä aikaa, jolloin tämän vuoden pohjat tehtiin. Innolla odotan toisaalta taas sitä aikaa, kun pääsee rauhassa rakentamaan yhä parempaa kuntoa seuraavalle kesälle ja kilpailukaudelle.

                          LOPUKSI

                     Olen niin kuin lapsi karkkikaupassa - en näe muuta kuin hyvää. Olen niin innoissani saadessani harrastaa ja kehittää itseäni. Ja mikäs siinä, kun on saanut vammoitta olla ja kehitystä tulee. Onnistuneita treenejä kaikille!


AINA EI KISAN VOITTAJA OLE NOPEIN MIES KENTÄLLÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.9.2016                

TSEKKAA TALVIHAASTE

TÄSTÄ.

MILLON VOI REENATA - JA MILLON EI ???

                        Kaikkein viisainta ja yksinkertaisinta olisi mielestäni olla reenamatta aina kun on vamma, flunssa tai muu sairaus/vaiva. Siihen se mustavalkoisuus sitten loppuukin, kun aletaan vetään rajaa, milloin olet tarpeeksi terve. Sairaana tai vammalla harjoittelu/kilpaileminen on kuitenkin aina ISO riski jopa kroonisille (pysyville) asioille. Niiden luettelemiseen taas vaadittaisin oma blogi.

                      Jokainen on ensinnäkin yksilö. Jokainen yksilö toipuu sairauksista/vammoista eri tavalla. Jokainen sairastelu/vammakin on yksittäinen tapaus, eikä esim. kahta flunssaa voi aukottomasti verrata toisiinsa. Siksi on toisaalta hyvin vaikea toimita kenenkään toiminta tapaa eri tilanteissa. Olen kuullut tv-lähetyksissä, kun esim. hiihdossa joku sanoo köhien ja flunssaisella äänellä, että laitoin numerolapun rintaan, kun ei ollut kuumetta. Se oli hänen rajansa. Minä määrittelen taas rajani omalla tavallani. Mikä se sitten on?

                    Olen koittanut pitää treenaamisen rajan selvästi mitattavissa - niin vammojen kuin flunssienkin suhteen. Jos harjoittelun jälkeen olo on sama tai paranee, voi ainakin kevyttä harjoittelua jatkaa. Jos harjoittelun jälkeen olo heikkenee tai vamma kohdassa kipu pahenee, on se silloin selvä lepo. Oma katsomus ei ole tuon mutkikkaampi.

                   Minulla alkoi reilu viikko sitten Su-Ma yönä flunssa. Se ei ollut missään vaiheessa paha. Lähinnä nokka vuoti aluksi. Myös flunssaa edeltäneet kurkkutuntemukset olivat poikkeuksellisen vähäisiä moniin aikaisempiin flunssiin verraten. Harjoittelin aluksi kevyesti joka toinen päivä. Kuitenkin jopa kahdesti päivässä. Olo parani kaiken aikaa. Oireet muuttuivat viikon loppua kohden enempi allergisiksi. Minulla on usein (ilmeisesti ilmassa olevasta homeesta johtuen) syksyllä tähän aikaan hienoisia allergia-oireita.

                 Eilen sitten kokeilin ensimmäistä kertaa varovaisia tehojen vaihteluja lyhyellä 7km tielenkillä. Illalla tonnin vertikaalitunkkauksen alussa olo oli vähä pönttö, mutta normalisoitui loppua kohden. Sykkeet olivat kuitenkin koholla normaaliin verraten. Limannousu voimistui. Jälkeenpäin ajateltuna minun rajani olisi mennyt tuossa. Kävin kuitekin vielä tänä aamuna kokeilemassa kevyttä Ylivieska Trail Run -polkureittiin tutusmista. Kevyttä se olikin, tosi kevyttä, mutta vointini oli kaikkea muuta kuin kevyttä. Niinpä puhallan nyt tämän pelin poikki yhtä harjoitusta liian myöhään.

                Olo ei nytkään ole paha. Ilman rasitusta ei nouse juurikaan limaa tai yskitä. Olokin on aika normaali. Silti kehoa ei selvästikkään nyt kestä lähteä rasittamaan. Flunssat eivät ole veljiä keskenään. Aikaisemmissa flunssissa tällainen olo on ollut kevyesti treenikuntoinen. Nyt ei. Ja se on hyväksyttävä. Määräsinkin jo kotimatkallani itselleni 2päivän harjoittelutauon. Mikäli vointi sallii niin olen vetoapuna ystävälle 10km testissä perjantaina. Luultavasti saan itse liikkua 140-145 sykelukemissa, eli Aerobisella kynnyksellä. Eli Pk2 ja helpon reippaan välimaastossa. Näin siis, jos vointi sallii. Tilanteen mukaan täytyy elää - niin kuin elämässä yleensä.


                 LOPUKSI

                 Muistoja keihäänheittoharjoitus ajoilta. Meillä oli silloin tällöin valmentajan antamana raaka rinnallevetotesti. Se ei ollu mikä tahansa pilipalitesti. Minun kohdallani se tarkoitti rautaa tankoon 80kg ja niin monta toistoa kuin menee. Eikä siinä vielä kaikki. Sitten kun ei enää mennyt niin sitten vielä yhesti. Siinäpä sitä sai sitten 13:sta toiston jälkeen aikansa ähistä ennen kuin meni se 14:sta toisto! 90-luvun alussa keihäänheiton valmennusfilosofia oli selvästi voimapuoli edellä ajattelevaa. Mutta tuossa tehtiin tietämättään hyvää henkistä valmistautumista noin 17-18vuoden päästä alkaneeseen ultrajuoksija-uraan.

                Ultrajuoksu = Sitten kun ei enää jaksa juosta niin sitten se vasta alkaa - ultrajuoksu. Ja sitähän se on. Edelleen kaikkein syvimmät jäljet sisälleni on henkilökohtaisesti jättänyt Iisalmi-Nivala -juoksu n.128km. Siinä kävin kenties jaksamisen kanssa kaikkein syvimmällä tähän astisista kokemuksista. Kun huomaat menneesi metsään, ja havahdut siellä, että miksi minä olen täällä, on silloin jo aika syvällä, kun puhutaan tie-ultrasta. Näin kuitenkin pääsi käymään.

                  Luotan monien kokemuksien perusteella omiin kehonviesteihin niin harjoittelussa kuin näistä sairasteluista tai vammoistakin toipumisissa. Silti haluan vain puhua omasta puolestani, sillä muutoin se menisi mielestäni aika korkealentoiseksi, jos alkaisi omia kokemuksia yleistämään.

Eilen ihastelin tyttäreni kanssa Boney M:n vanhoja kappaleita. Tässä yksi niistä.
                  

                    Upeaa heittäytymistä musiikin lumoihin!!!

 Onni Vähäaho, Nivalassa 6.9.2016

TUNKKAUSRATA PYSSYMÄKI

                          SPEKSIT

* Yksi kierros ~ 620m +34nousumetriä
* 5kierrosta 3,1km +170m
* 10kierrosta 6,2km +340m
* 15kierrosta 9,3km +510m
* 20kierrosta 12,4km +680m
* 30kierrosa 18,6km +1020m (vertti tonni)
* 59kierrosta 36,5km +2006m (tupla vertti tonni)
* Puolimaraton 34kierrosta +20lisämetriä = 21,1km +1156m
* Maraton 68kierrosta +40lisämetriä = 42,2km +2312m
* 89kierrosta 55,1km +3026m (tripla vertti tonni)
* 118kierrosta  73,1km +4012m (neljä tonnia)
* 148kierrosta 91,7km +5032m (viisi tonnia)
* 162kierrosta 100,4km (sata kilsaa) +5508m 
* 260kierrosta 161,2km (sata mailia) +8840m 
<-Noin Mount Everestin verran

                          VIDEO RADASTA

                         KARTTA KUVA RADASTA 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 3.9.2016

"LN" -RIIPPUVUUS

                    Olen ollut elämässäni riippuvainen milloin mistäkin. Vedän rajan siihen, että kerron vain siitä, mihin olen nyt riippuvainen. Jätän kaappini kiinni - annan luurankojen kolista ommiin-nimmiin.

                    Näin flunssassa sitä pohtii riippuvuutta juoksemiseen, tai liikkumiseen ylipäänsä. Mitä "voiton puolella" olevassa flunssassa haetaan hikoilemisella? Onko se riippuvuutta juuri siihen - hikoiluun vai mikä on riippuvuuden focus. Onko se tunne, kun saa vetää treenikamojen tuoksut vartalonsa ylle? Onko se kaipuu tuntea olevansa hetken ilmassa - kahden askeleen välissä? Onko se tarve olla hetken yksin? Vai onko se vain sairautta, nimeltään "LN" liikuntanarkomaani?

                   Oli riippuvuuden spesifi tekijä mikä tahansa, tunnustan olevani ainakin lievästi LN:ää "sairastava". "Voiton puolella" olevassa flunssassa harjoittelemisesta on vuosien ajalta erilaisia kokemuksia, joita sitten koittaa "kaiken järjen" mukaan "hyödyntää". Toisin sanoen keksiä itselle jokin "pätevä" selitys päästä hikoilemaan. Totuus taitaa kuitenkin olla se, että järkevin ratkaisu taitaisi olla se, että odottaa koko flunssa ohi menneeksi ja senkin jälkeen ottaa vielä 2-3päivää kevysti.

                   Kevyesti ottamisestakin tulee jotain mieleen. Kuulostaako tutulta? Kisa tai joku muu kova puristus (esim. Karhunkierros tms kova omatoimi pinnistys) on ollut kuluneella viikolla. Suluissa sanattomat totuudet:  Lausut ääneen, että pitää AINAKIN (tuskin sitäkään) ensi viikko ottaa KEVYESTI (eka lenkin alku korkeintaan) ja sitte kahtua jos seuraavalla viikolla jo VAROVASTI KOKEILISI NORMAALIA HARJOITTELUA (vetäisi jo pilli auki).

                   Olen tyytyväinen, että olen saanut pidettyä ihtiäni jokseenkin aisoissa, onnistumatta siinä kuitenkaan täysin. Flunssaisena harjoittelusta lihakset palautuvat hitaasti ja harjoittelun hyödyt ovat hyvin kyseenalaiset. Mielenvirkeyttä/terveyttä maksimissaan.

                  Mikä sitten on viisasta flunssaisena? Siihen on helppo vastata: Uni. Sitä nautinkin viime yönä 11h. Edelleen nousee hieman limaa, mutta "voiton puolella" olevaan flunssaan se kuuluukin. Viimeiset räät pois. :) Sen olen itselleni luvannut että max. 10km kevyttä hölkkää tänään ja vähän tunkkausradan mittausta. LN -riippuvuuden mittarina täytyy käyttää myös puheet/kirjoitukset/lupaukset vs. toteutukset -mittaria. Katsotaan miten käy.

klikkaa ->>> TÄSSÄ LÄHTEE 10 SENTTIÄ VYÖTÄRÖLTÄ NIIN ETTÄ HEILAHTAA!!!

 Onni Vähäaho, Nivalassa 2.9.2016           

FLUNSSA JA LAHKON VOIMA

                    Vielä se näköjään minut löysi, nimittäin flunssa. Viimeksi olin ollut flunssassa maaliskuussa 2015. Ja yleensä sairaana viime joulukuussa (Noro). Sairaaksi ei kukaan koskaan halua, mutta jos joskus flunssa tuli vähemmän huonoon paikkaan, olkoon se tämä hetki, kun kauden päätavoitteet on takanapäin. Työtkin alkoi. Takana elämäni paras kesäloma kaikilla osa-alueilla!

                    Tänään lukee ohjelmassani lepo jo aiemmin tehdyn ohjelman mukaiseseti. Huomista harjoitusta kevennän joka tapauksessa, jollen lepää kokonaan. Riippuu olosta. Ihminen on kuin eläin. Kun se alkaa toipumaan, se löytää itsensä jalkojensa päältä. Tietysti näissä pitää olla tarkkana. Hoppua ei ole, on korkeintaan himo. Kumpi sitten tulee aina enemmin?

                     Edustin lapsena Nivalan Urheilijoita. Silloin se taisi olla aikalailla ainut seura Nivalassa. Siihen aikaan se oli tyypillistäkin, että yhdessä kaupungissa/kunnassa oli vain yksi yleisseura ja sillä usein monta alajaostoa. Nuorena aikuisena astuin sivuun urheilusta. Kesti 9 pitkää vuotta löytää urheilu uudestaan elämään. Lopettaessani olin 92kiloinen painoja nostava atleetti ja palatessani takaisin urheilun pariin olin 107kiloinen mahakas liikunnan kadottanut körilläs.

                    On/Off -tyyppinä innostuin nopeasti taas urheilemaan. Painokin alkoi laskea - ensin kävelemällä ja sitten juoksemalla. Liityin myös kestävyysurheiluun panostaneeseen Lakeuden Kipinään. Tarvin uuden kipinän uuden harrastukseni kanssa - juoksun. Pelkkä perusjuoksu ei kuitenkaan tuntunut ahneelle minälleni riittävän vaan mieleni teki ultrajuoksijaksi.

                   2013 vuonna tunsin itseni yksinäiseksi ultrajuoksijaksi kotikaupungin urheiluseurassani ja löysinkin itseni vuoden 2014 lopussa Endurance Ultra Running Team Finlandista. Osallistuin tuon seuran väreissä mm. 6vrk MM-kisoihin ja sain tutustua osin tuon seuran kautta uusiin upeisiin ihmisiin. Endurancessa on upeita persoonia! Kiitos siitä ajasta!

                   Tuossa vaiheessa huomasin olevani samassa seurassa mm. Jyrki Leskelän kanssa, johon olin törmännyt ensi kerran v.2010 Kaustisella 24h juoksussa. Jyrkiä tuli kuunneltua tuon kisan esivalmisteluissa ja olikin upeaa huomata edustavansa hänen kaltaisen ultrajuoksijan kanssa samaa seuraa.

                  Viime vuonna, osin meidän Pyssymäki Extreme Polkujuoksu -tapahtuman johdosta, aloin innostumaan polkujuoksusta. Huomasin muutenkin viihtyneeni enenevästi lenkeilläni poluilla. Poluilla juoksemisessa huomasin olevani kuin kotonani. Ei auton ääniä, ei rasittuneita jalkoja. Metsän tuoksut, pehmoiset, mutta vaativat alustat kiehtoivat. Tunsin myös jalkavoimien lisääntyvän, joka näkyi myös kasvaneena vauhtina asfaltilla - ei heti, mutta pienen siirteen jälkeen. Olin mennyttä. Samalla alkoi tiekisat ja juoksut kiinnostaa yhä vähemmän. Edelleen saatan käydä juoksemassa mm. joitain omia ennätyksiäni nurin, mutta en juuri muuten. Tiellä saa toki hyviä vauhtiharjoituksia, joten kyllä tiejuoksu harjoittelunakin pysyy tulevaisuudessakin pienenä osana harjoittelua.

                  Yhtä kaikki. Tunnen nykyään itseni enemmän polkujuoksijaksi. Olen saanut paljon hyviä tuttuja ja ystäviä uuden "lahkon" parista. Tuli tunne, että haluan olla yhä enemmän osa heitä. Niinpä olenkin tehnyt seuranvaihdon. Ja uskokaa tai älkää, olemme näköjään taas Jyrki Leskelän kanssa samassa seurassa. Nimittäin myös Jyrki on taannoin liittynyt "puolensuomen polkujuoksujoukkueeseen" NORTHERN TRAIL RUNNERS - polkujuoksuseuraan.

                 Innokaana odotan seuran uusia verkkareita ja aikaa uudessa seurassa. Huomatkaa! Uusia verkkareita ;) Luulen, että olen vihdoin löytänyt henkisen kotini ultrajuoksijana - polku-ultrajuoksijana. Jollei Jyrki sitten perusta joskus oman bloginsa mukaista seuraa: "MIKSI-KUKAAN-JUOKSISI". Ihmiset seuraavat idoleitaan?

                 Jos totta puhutaan niin koko Northern Trail Runnersien tuntemani porukka on justiinsa yhtä huippu tyyppejä. Kyllä tässä harjoitteluinto vaan kasvaa! Olen onnekas ja innokas, kun minut hyväksyttiin kovaakin, kovempaan seuraan mukaan. Ja tietysti tämä seura on oman alueeni erikoisseura ja siksikin lähellä itseäni.

                  Mutta ensin on hoidettava tämä flunssa ja sitten vielä jotain pikku kisaa syksylle. Ja onhan La 1.10. toi Vaarojen Maraton 43km:kin ohjelmassa. Iso kisa, mutta nähtäväksi jää, riittääkö vielä potki tuossa puristaa hyvää tulosta (sub5h). Mutta ainakin kokemusta lähetään hakeen ensi vuotta kohden.

Onni Vähäaho, Nivalassa 29.8.2016                         

KARHUNKIERROS 2016 VIDEO

klikkaa kuvasta ja hyppää mukaan tunnelmiin :=)

Alla blogikirjoitus reissusta...


Onni Vähäaho, Nivalassa, 26.8.2016

KARHUNKIERROS 84KM

                  
                    "-Karhunko te ootta nähhy, ku nui lujjaa meettä?" ... -"Oisitta lähtenyt enemmin niin ei tarttis nui lujjaa mennä"...


                     Puoli viideltä, noin kuuden tunnin yöunien jälkeen aamukahvin keittoon. Sitä rataa varusteet kasaan. Tänään on koittavi hetki, jolloin haluan ottaa haltuun Suomen suosituimman vaellusreitin, 61-vuoden ikäisen Karhunkierroksen, ystäväni Keijon, alias Hietapuolen Bekelen kanssa. Ohjeessa sanotaan, että sopivin vaellusvauhti on 3km/h ja suositusaika 3-7vuorokautta vaeltajan kunnosta riippuen. No, meillä ois kyllä tarkoitus hilipasta koko reitti saman aurinkonnousun ja laskun välissä. Liekö aikeemme täysin mahdoton?

                     Reppuun tulee juomaa 2L. Säilöön yksi litra ja liiviin etupuolelle toinen mokoma. Lisäksi reppuun tulee kahden banaanin lisäksi turvavälineitä. mm. kartta, varavirrat, sidetarpeet ja pelastuspeite. Repun paino noin 3kg. Lantiolle tulee juomavyö, johon 0,5L softipullo juomaa, puhelin, suolaa, magnesiumia ja hätävaraksi särkylääkkeitä ja suolasalmiakkeja. Paino noin 1kg. Metsästäjän/kalastajanliiviin tulee eväitä. Suklaata, suolapähkinöitä, makiasta, leipää jne. Paino liivillä noin 1-2kg. Lisäpainoa arviolta noin 5-6kg. Juosta meinaamme silti, sillä kuten huomasitta, luettelo ei sisällä otsalamppua. Pimeä tulisi alkamaan n.15h kuluttua lähdöstä, mutta onhan meillä puhelin, jolla voimme soittaa kotiimme että kävi hupsis ja jäämme metsän haltijoiden huomaan vain uusi aamu toivonamme.

                    Se tunne, kun tilataksi tulee Rukankylään ja vie sinut 45min ajomatkan päähän. Se tunne, kun taksinkuljettaja sanoo 45min ajon jälkeen, että olemme perillä. Se tunne, kun huomaat olevasi kaukana ei mitään, jonne on ollut lähtöpisteeltä maantietä pitkin 45min ajomatka. Se tunne kun katsot tyhjään korpeen, jonne polku sinua johdattaa - ja ajattelet: tämän valosan aikana sinun on palatava takaisin paikkaan, josta taksi sinut juuri toi.

                 

0-7km

                    Helppoa/helpohkoa alkua. Tossu on kepeä, joskin 5-6kg lisäpaino vartalon ympärillä tekee menosta hieman robottimaisen. Kuljimme kaiken aikaa 8min hölkkää + 2min kävelyä -rytmillä, maastonkohtia huomioiden. Eli isot nousut tietysti kävelimme ekstarana. 46min takana.

7-15km

                    Väli 7-9km sisältää hankalan teknisen - ja tällä kertaa vetisenkin - juurakkopolkupätkän, jossa vauhti tyssää herkästi. Tällä välillä muuten mukavaa metsäpolkua, mutta jo pari tiukempaa nousua, jotka rauhoittavat kulkijaa ihailemaan maisemia. Savinajoen nähtävyyskohdassa kädet hamuaa eväiden lisäksi myös kameroita esille - eikä turhaan - vaikkakin maisemat näyttävät kovin valjuilta kuvissa, versus paikan päällä. 1h 55min takana.

15-19km

                   Helpompi osuus hienoa metsäpolkua, jossa tosin yksi yli 50m tunkkausnousu. 2h 25min takana.

19-23km

                  Hieman nousueroja ja teknistä kivikkoa ja reitin toinen ja kolmas (vai neljäs?) riippusilta. Upeaa maisemaa. mm. Kiutakönkään koski. Takana tasan 3h.

23-29km

                  Mukavaa hiekkapohjaista polkua ja pääosin alamaavoittoista, sisältäen tietysti reitille ominaisia "pieniä" nousuja siellä täällä. Saavumme Oulangan luontokeskukseen ja Oulankajoen kosken äärelle. Innostun pehmoilemaan ja ostan 0,5L kokiksen ja rähämäpullan. Pullojen täyttöjen ja juomien kanssa värkkäilyjen kanssa lähdemme noin 10min huoltotauon jälkeen liikkeelle. 3h 57min.

29-38km

                   Yhdeksän kilometriä suoraan polkujuoksijan paratiisista. Jylhien hiekkaharjujen reunalla, suuren joen yläpuolella. Upea ilma ja hyvä ystävä kuorruttavat tunnelmaa. On kuin eläisi untansa, aivan taivaallinen tunne juosta unelmien baanaa! Takana 5h 4min.

38-55km

                  17km pätkä lähes yksinomaan mutaista, teknistä juurakkoa, kaltevaa kivistä rantatörmää, pienillä hyvillä pätkillä höystettynä. Pitkiä vetisiä, juurakkoisia ja mutaisia nousuja. Loputonta teknisyyden määrä. Tuolla metsä kuuli meiltä monesti saman lauseen: -"Nyt meni kyllä isiriksi!". Tuolla tarkoitimme Iso-Sydänmaan vaellusreitin raskaimpia, teknisimpiä kohtia. Tuo pätkä lypsi jo valmiiksi (10 päivää aikaisemmin raju Pyssymäki Extreme Polkujuoksukisan 57,5km suoritus raskaalla alustalla) palautumattomat jalat ja mielen syviin vesiin. Kitkajoen upea maisema lohdutti voimien karistessa jatkuvan valtaisan ponnistelun äärellä. Se kehoitti ottamaan virtaavasta vedestä lisää juomaa, se kehoitti katsomaan solisevia puroja, se kehoitti menemään rantatörmän kerrallaan, se kehoitti valamaan uskoa ystävään, Keijoon, joka oli maantieaskeleellaan joutunut muutaman hankalan kompastumisen runtelemaksi. Keijo kuitenkin aina nousi, "nuoli haavat", jatkoi, ja lopulta juoksi reitin toisen puolikkaan kaatumatta kertaakaan. Näin erämaassa polkujuoksutaito jalostuu - juoksemalla.

                   Tuo pätkä jää mieleen reitin henkisesti raskaimpana. 17km raskasta polkua, nousujakin. Käsillä reisistä apuna tunkaten jylhiä juurakkoisia nousuja ja jyrkkiä laskuja. Tuntui, että tuo pätkä ei loppuisi koskaan, kestäisi ikuisuuden. Samalla koitimme ihailla reitin monimuotoisuutta, luonnon jylhää tarjontaa, joka näytti kasvojensa kaikki puolet. Takana 7h 54min.

55-68km

                  Tuosta muutama ensimmäinen kilometri taivaallisen hyvää, mutta jylhää pienen karhunkierroksen baanaa. Tuolla täyttyi myös tälle retkelle 1000 nousumetriä. Polku jatkui kohti tuntureita, ollen kuitenkin "15km jäljellä -kylttiin" saakka varsin hyvää polkua pääasiassa. Takana 9h 51min.  

68-84km

                  Loppu on kiipeämistä tunturilta tunturille. Huipulle ja alas, ja taas uudestaan. Olen kuullut paljon tarinoita valehuipuista, mutta itse en nähnyt kuin yhden sellaisen. Ennen valtavaaran korkeinta huippua (vajaan 500m korkeudessa merenpinnasta) oli yksi valehuippu, muuten mentiin huipulta huipulle nätisti jonossa. Rukan huippu näkyi monessa kohtaa, mutta myös sen välissä olevat huiput.

                 Meno oli osaltani sellaista ultrajuoksijan peruspuurtamista, "möyryämistä" eteenpäin. Odotin jopa pahempia loppunousuilta, mutta ne olivatkin varsin helposti tunkattavissa. Juoksu jokaisen huipun jälkeen tuntui varsin ok:lta. Laskut olivat tosin pääosin tosi jyrkkiä. Loppupuolella oli paljon aiheellisestikin "mulliköyttä" laskujen apuna.

                Näin pitkä polkujuoksuretki näin pian kovan ja pitkähkön polkujuoksukisan jälkeen alkoi kuitenkin sanella päähän viestiä, joka kertoi, että vois jo riittää ja pitäis päästä nukkumaan. Voimia oli tarvittaessa juosta mäkeäkin ylös, piti se kokeillakin. Halua tosin kouhottamiseen ei ollut yhtään, eikä ollut tarviskaan, sillä olimme nyt joukkue - minä ja Keijo. Ainoa tavoite oli selvittää reitti kunnialla - ja se tehtiin!

                 Reitin läpijuoksuun kului maisemia ihaillen, kuvaten ja muutaman pienen harhapiston muodossa 13h 6min. Se on kuulemma nopeiten nivalaisittain kierretty karhunkierros. Hauska homma, sillä retkellähän tässä vain oltiin. Ensi toukokuussa sitten laitan lapun rintaan - ja silloin juostaan aikaa. Ehkä jopa alle 11h?

                Mitä oli kannossa ja mitä meni alas retken aikana?

* Juomaliivissä:
- 1L Maxim urheilujuomaa juomasäiliössä ja etupuolella 50% mustikkasoppaa 1L.
- Snickers tuplana (meni puolet), nestemäinen geeli, varavirrat, sidetarvikkeet, avaruuslakana, kaksi banaania, kartta.

*Salomonin juomavyössä:
- puhelin, 1dl suolasalmiakkeja, suolaa (meni 4tbl), magnesiumia (meni 4tbl), buranaa (ei mennyt yhtään), rahaa (meni 5e Oulangan luontokeskuksessa 0,5L cokista ja pullaan), 0,5L 50% mustikkasoppaa.

* Eräliivissä:
- 3 nestemäistä geeliä (meni 2kpl), 1dl karkkia, 1dl suolapähkinöitä, kaksipuoleinen ruisleipä voilla, 4 fazerin suklapatukkaa (meni 2kpl), puroista vettä noin 2-3L lisäksi, joihin 3kpl elektrolyytti/energiatableteita.

               Mikä oli varustus? 

* Newlinen pitkät trikoot
* Lidlin pitkähihainen urheilupaita
* Pinewoodin metsästäjän liivi
* Hanskat alkumatkalla
* Buff huivi kaulalla ja otsalla
* Lidlin urheilusukat
* Sarvan Xtiro nasturit (ilman nastureita tuon reitin läpijuoksu on iso riski liukastumiselle ja sitä kautta vammautumiselle mielestäni)
* Garmin Forerunner 910XT urheilukello

   Ajatuksia juoksun jälkeen

                       Tottakai tämä oli liian pian PEP2016 57,5km kisan jälkeen. Vain 10 päivää ei riitä millään muotoa palautumaan edes tällaiseen retkijuoksuun. Kauden tavoite on kuitenkin täytetty ja tämä loppukesä ja syksy on kuitenkin enempi uuden kokemista, sekä sitä kautta valmistautumista ensi kauden päätavoitteita kohden. En uskalla odottaa enää mitään tuloksellista tämän loppuvuoden kisoilta. Vaarojen maratonin 43km kisakin tulee olemaan minulle melkoinen tutustumisreissu. Jo 5h alitus olisi melkoinen saavutus. Vakavasti puhuessani se on minulle hyvä oppireissu kilpaan, jossa on reilusti nousumetrejä ja samalla pitäisi yrittää edetä rivakasti. Vakavasti ajateltuna en uskalla odottaa kisalta mitään merkittävää tulosta. Kaikki mitä tulee, otetaan vastaan. Aion ennen kaikkea nauttia loppuvuoden polkujuoksun parissa. Olen innoissani, että sain otettua tänä vuonna ison askeleen eteenpäin. Kovasti on tarkoitus yrittää kehittyä edelleen. Nähtäväksi jää, miten siinä onnistun. Karhunkierroksen 80km matka ensi toukokuussa tulee olemaan ensi vuoden tärkein tavoitteeni.

                    Yhtä lailla kuin nautin tämän vuoden sadosta, katson jo toisella silmällä eteenpäin ja odotan uutta harjoittelukautta. Nautin suunnattomasti harjoittelusta. Olen niin innoissani tästä harrastuksestani.

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.8.2016