maanantai 17. marraskuuta 2014

PALAUTUNUT

                         #lihr100h juoksusta on aikaa nyt 8 viikkoa ja kaksi päivää, eli 58 päivää. On näin voimakkaasti tunteilla elävälle immeiselle aivan infernaalista huomata moinen asia. Mistä sen sitten huomaa, että on palautunut?

                         Lista ei lopu todellakaan siihen, että lenkki kulkee. Vaikka juokseminen on alkukantaista ja sangen yksinkertaista puuhaa, ei palautuminen pitkistä suorituksista ole sitä. Sen sijaan palautumisen tunne sen monimuotoisuudessaan on tunteena vaikeasti välitettävissä.

                         Lenkki todellakin kulkee. Se on yksi tekijä. Olen vaivihkaa noussut tässä juoksentelun ja kahden viikon harjoittelun aikana melkoiseen kuntoon. Myös palautuminen aina edellisestä lenkistä sujuu paremmin ja paremmin. Palautuminen edellisestä viikosta sujuu paremmin ja paremmin. Itse asiassa olen nyt harjoitellut kaksi peräkkäistä yli 80km harjoitteluviikkoa 100km tai hieman yli rasituksella. Silti sekä mieli että jalat kyselevät levon sijaan kovempaa meninkiä. Sitä ne ei ihan vielä saa, sillä palautuminen ei tarkoita loputonta kestämistä. On syytä malttaa.

                        Juoksin eilen toisen yli 80km aika kuormittavien viikkojen lopuksi ns. sokkoseiskan, jossa yritetään juosta aina seuraava kilsa edellistä nopeammin. Ihan se ei onnistunut, mutta kokonaisuudessaan se oli selvästi nopein sokkoseiskani vuoden sisään. Edelliset olin tehnyt viime joulukuussa ja tämän vuoden tammikuussa. Tuntui hyvältä juosta sokkoseiskan viimeinen kilsa tietämättään 4:09 -aikaan. Tuossa kohtaa ei ollut tiessä edes ihan täys pito, lisäksi hienoinen vastamaa ja kevyt vastatuuli. Lisäksi jätin hienovaraisesti hieman pelivaraa. Kaiken tuon jälkeen kävin tuossa justiin aloittamassa tämän viikon 8,6km erittäin kevyellä aamuhönkäilyllä. Keskisyke 110. Keskivauhti tosin vain @6:21, mutta silti - keskisyke 110. Aika pitkään saa kelata, löytääkseni yhtä alhaisia lukemia. Alhainen ei tarkoita tässä tapauksessa negatiota.

                       Hitaimmin palautunut unentarvekin on nyt palautunut. Enää ei 11h yöunien jälkeen nukuta seuraavana yönä kuten ennen. Lisäksi kovien lenkkejen jälkeen ei ole uniongelmia. Mieli suunnittelee myös tulevia tähtäimiä. Jopa lähitulevaisuudessa kutkuttais painaa puuta, joten ihan täällä saa pitää suitseja tiukalla, ettei hevonen karkaa karsinasta!

                       Palautunut ihminen ei etsi onnea, se on saanut juuri elämän syliin ja hihkuu onneaan, kuten minä nyt tässä.


Tulevat isot tähtäimet:    


2015    toukokuu   Unkari 6d
           marraskuu   Joensuu 12h
2016    toukokuu    Kokkola 24h

Onni Vähäaho, Nivala 17.11.2014

torstai 13. marraskuuta 2014

LÄHITULEVAISUUDEN OHJELMAA

                      Harjoittelu on nyt käynnistetty. Toinen viikko menossa. Edelleen mennään herkällä korvalla ja tarvittaessa otetaan vielä taukoa. #lihr100h palautumisesta - ja osin #isr2014Halloween -vaelluksen - olevia oireita ollut vielä hienokseltaan aistittavissa. Pääsääntöisesti harjoittelu on tuntunut silti jopa ajoittain vaivattomalta. Tälläkin viikolla maanantaina juoksin 27km, tiistaina 8,5km ja eilen ilta-aamu työhugin jatkeeksi helpontuntuisesti 22km.

                      Viime viikolla juoksua tuli 81,9km, tällä viikolla juoksen myös hieman yli 80km. Vaikka viikkomäärät tulevat näyttämään hyvin samanlaisilta on viikkojen sisällä rytmiä. Esim. tällä viikolla ma-ke tuli jo 57,5km ja to-su tulee vain noin 23-25km. Ensi viikolla ma-pe on hyvin vähäistä, eli palauttavaa n.30km verran ja sitten la-su #isr2014marras2014 -juoksuvaellus n.57km.

    Tulevaa, johon myös SINÄ VOIT OSALLISTUA.

                     Ma 17.11.2014, klo.9.00, Pyykorventie, I-SR2014 perhereitin ja koko reitin yhdistymiskohta rimpinevan nokassa, Pyykorventien lähellä kökän lähtökohtana.. I-SR2014 -perhereitin märän rimpinevan ja vinnurvaojan kohdan muutostyökökkä. Tällä hetkellä ilmoittautuneita kökkään on 3kpl. Lisää otetaan mieluusti. Ole yhteydessä. e-mail: onni.cosmos(at)gmail.com tai soita 0405186766

                    Ti 18.11.2014 klo.aamusta aikaisin alkaen NHL-tilastopäivitys. Tiedän lukijoiden joukossa olevan edelleen myös jääkiekon ja nhl:n seuraajia, joten perinteinen tilastopäiväkin on jälleen luvissa. Koko päivä tilastoja! Päivittelen niitä koko tiistain tänne sivuille.

                    La 22.11.2014 klo.12.00 ja klo.16.00 alkaen #isr2014marras -kävely ja hölkkä/kävelyvaellus. Eli toinen ryhmä kävelee ja toinen vähän hölkkäilee ja kävelee. Jo kuusi ilmoittautunutta. Tule mukaan. Ole yhteydessä: e-mail: onni.cosmo(at)gmail.com

                   La 29.11.2014 klo.7.00.. I-SR2014 etulenkin (n.25km) kevyt hölkkä/kävely -lenkki. Kesto  n.3,5-4h. Hölkkää 9min + Kävelyä 1min -rytmillä. Ilmottautuneet: Onni Vähäaho (vetäjä), Lasse Palola (2kpl) <-Ilmottaudu kommenttikenttään tai e-mail: onni.cosmos(at)gmail.com.

                   LISÄKSI pyörii perus aamu/yhteislenkit ohjelman mukaisesti. Siellä on mainittu joitakin näistäkin tapahtumista. 

                     TERVETULOA MUKAAN KOKEMAAN MUKAVAA YHDESSÄ OLOA LIIKUNNAN PARISSA. RETKILLÄ JA LENKEILLÄ ON YLEENSÄ OLLUT HULVATTOMAN HAUSKAA. :=)

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.11.2014

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

PYSYVÄ LUMI

                         Kaikki on suhteellista. Äärimmäisistä suorituksista olen saanut paljon työkaluja selvitä arkielämän haasteista. Menneellä viikolla olen tarvinnut noita työkaluja. Muistellessani tiukan paikan tullen mitä on tullut viime kuukausina tehtyä, on tämän viikon kiireet lähinnä alkaneet naurattaa. Silti on välillä vituttanut. Ja se on aina oma valinta. Olen sitä mieltä. Jokainen luo elämänsä sellaiseksi kuin haluaa. On juuri niin kiirettä kuin valitsee. On tietysti täysin toinen juttu, mitä olisi elämä ilman valittua sisältöä, joka ajoittain luisuu kiireeseen. Torin pojilla on aikaa. Toppa takki, jonka isosta taskusta pullottaa marjaisa viinipullo - kenties. Maksan heikon kunnon myötä hieman kellertävät kasvot, joita korostaa likaisen vaalea pipo, joka on hieman koholla. Hytisevä olemus, mutta aikaa on. Juomataukoja seuraa juomatauko. Hekin ovat aikoinaan valinneet tiensä. Minä olen puolestaan monen, monen pompun jälkeen hyvin tiedetyllä tiellä, jota te arvoisat lukijat seuraatte.

                        Erään pojan äiti tunnisti minut paikallisella jäähallilla. Tuntui yhtä aikaa hassulta ja hyvältä, kun hän kutsui minua "huippujuoksijaksi". Totesin olevani aivan tavallinen harrastelija niin kuin hänkin. No, ehkä tavallinen on vähättelyä, mutta harrastelija hyvinkin. Ihmisillä muodostuu lehtijuttujen perusteella hauskoja mielikuvia. Jos joku harrastelija juoksija on tempauksillaan lehtien palstoilla, saattaa hän kuulostaa joistakin jopa näköjään "huippujuoksijalta". Olen koittanut aina muistaa kertoa juttelemaan tulleille lähtökohtia. Sieltä yhdestä-kahdesta paalun välistä olen minäkin lähtenyt....

                        Viikkoni on sisältänyt seitsemän päivää, kuten kaikilla muillakin. Olen käynyt kuutena päivänä töissä. Olen ollut paljon töissä ristiin vaimoni kanssa. Olemme olleet vähän yhtä-aikaa kotona. Vaimo kierrätti yhtenäkin päivänä minua pitkin asuntoamme kuin asunto-esittelyssä. Samoin lapsiani olen nähnyt menneellä viikolla hieman normaalia vähemmän. Yksi päivä meni sitten kokonaan leikkiessä tytön kanssa, kun tulin töistä kotiin. On ajateltava aina kokonaisuutta.

                       Silti halusin yrittää juosta perusviikon tällä viikolla monista kiireistä ja haasteista huolimatta. Perusviikko on minulle 80-100km. Olen saanut vähien rakojen myötä ujuttaa itseni tiestölle ahtaissakin raoissa. Sivuston oikeasta reunasta voit tsekata minkälaisia lenkkejä on tullut tehtyä välillä 4-9.11. Maanantaina ja Keskiviikkona ei ollut mahdollisuuksia lenkille. En käynyt myöskään eilen, kun oli muuta pakollista ohjelmaa. Silti sain neljänä juoksupäivänä kasaan 81,9km. Kahtena päivänä olin tosin tiellä kahteen kertaan. Olen tällaisen kalenterin kanssa tyytyväinen tähän viikkoon. Viimeisenä lenkkinä juoksin 7km reippaasti. Kuitenkin sillä tavalla ettei ahdista. Hieman varovaisen alunkin jälkeen keskari oli ilahduttava @4:39/km. Katsotaan josko tässä alkais kaavaileen jonkilaista harjoittelurytmitystä. Olen alkanut palautumaan.

                         Tällä viikolla ystäväni, Janne "JayLeno" Kukkola (jota myös Sarjankylällä kuulutaan "Höpinäksi" kutsuttavan) paljasti laajemmaltikin olevansa ensi toukokuussa 6 vuorokauden juoksun epärvirallisten MM-kisojen lähtöviivalla. Teknisten ongelmien vuoksi kisajärjestäjien starttilista (Nyt on nimet ja kuvat starttilistalla!!!) on vasta muotoutumassa...  Yksi immeinen, joka tuntee Jannen hyvin, kysyi minulta, höpöttääkö se Janne meidän pitkissä jutuissakin koko ajan niin kuin se ruukaa. Vastasin, että kyllä se hiljaseksi menee, kun laitetaan tarpeeksi tunteja jonoon. Mutta niin menee kaikki, lisäsin. Hienoa saada Janne mukaan Unkariin! Tulee varmasti huikea reissu, kun siellä on monia muitakin mielenkiintoisia nimiä, kuten esim. Pasi.

                        En malta olla tunkematta tähän hehkutusta viiden pisteen teho-iltaa viettäneestä Sidney Crosbysta. Niin on taas Crosby koko nhl-pistepörssin kärjessä. Ainoastaan 7 pistettä ja 800 urapistettä on täynnä. Maailman paras jääkiekkoilija on edelleen vasta 27-vuotta. Pian 10-vuotta maailman huipulla. Ihokarvat nousee pystyyn! Huikeaa.

                             LOPPUKEVENNYKSET


                       Viime aikoina on ainakin näillä huudeilla ollut keskustelua milloin tulee pysyvä lumi? Tämä on joka vuotinen keskustelun aihe, vaikka en ole vielä koskaan nähnyt pysyvää lunta tulevan...

                       Ähtärissä oli eräänä sunnuntaina kadonnut iltapäivällä viiden aikaan 83-vuotias, huonokuntoinen vanhus. Laajojen etsintöjen jälkeen hänen kerrottiin löytyneen hyväkuntoisena viisi tuntia myöhemmin. Kuka vielä väittää, ettei liikunta ole tärkeää aina? 

Onni Vähäaho, Nivalassa 9.11.2014

maanantai 3. marraskuuta 2014

JONTE-KONDE TÄYTTÄÄ 40 VUOTTA...

                 ...Eikä arvatenkaan suotta... Kävimme eilettäin vähän järjestämässä miehelle pikkupuuhaa... Alla videon tekele GARMIN TEAM NIVALAN iltapuuhista...

Onni Vähäaho, 3.11.2014

torstai 30. lokakuuta 2014

I-SR2014 REITIN HALLOWEEN VAELLUS SEURANTA...

                    Pe n.klo.20 lähdemme liikkeelle Iso-Sydänmaan reitin, eli tuttavallisemmin I-SR2014- vaellusreitin halloween -vaellukselle. Harvakseltaan tilannetietoja matkan etenemisestä voi tippua hastagin #isrHalloween2014 alle. Joten seurailkaapa ja keskustelkaa tuon hastagin alla.

                  MUOKKAUS....

                 Tarina vaelluksesta vaellussivujen puolella. Luettavissa TÄSTÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 30.10.2014

torstai 23. lokakuuta 2014

LAINATTUA...

                   ...Tosin omaa tekstiä vaellus sivujen puolelta. Tuli eilen aika mojova onnistuminen omalle vaatimattomalle tasolleni. Tarinaan pääset TÄSTÄ.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 23.10.2014

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

PIZZA

                      On sunnuntai. Usein viikonpäivä täytyy varmistaa joltakin lähellä olevalta - usein töissä. Nyt olen lomalla, joten päivissä sekoilun riski kasvaa. Siksipä aloitinkin tämän kirjoituksen ajatuksen kanssa, jotta viikonpäivät tulisi kohdalleen. Vielä ollaan ilmeisesti ajantasalla.

                     Lauantaille oli suunnitteella koko perheen pizza-ilta. Siksipä olikin hyvänkuuloinen ajatus käydä perjantai vaeltamassa tuolla I-SR2014 takalenkillä. Tuosta reissusta voi halukkaat lukea kirjoituksen TÄSTÄ. Olihan melkoinen reissu taas. Voikohan tuota reittiä mennä edes helposti?

                     Tosiaan unohtui pohjalliset kokonaan molemmista kengistä. Vasemman polven sisäsyrjäni ei tykkää siitä, ettei kengässä ole footbalancen yksilöllisesti Ylivieskan InterSportissa muotoiltua pohjallista. Sen sai taasen huomata. Onneksi polvi alkoi hyvin palautua vaelluksen jälkeen.

                     Lauantaina - kuten jo perjantai-iltana - annoin polvelle jäitä. Sen olen todennut avittavan tuota vaivaa. Ja niinhän polvi alkoi hiljalleen lauantaipäivän aikana menemään siedettävämpään suuntaan. Ja koittihan vihdoin se hetki, kun poika tuli yökylään ja lähettiin mummolavierailun jälkeen hakemaan pöytä täyteen pizzaa!

                      Mikäpä sen täydellisempää täydenvatsan olotilan viettoa kuin katsoa telkkarista avaraluontoa. Se on minun suosikki ohjelma. Usein ohjelmat myös puhuttelevat. Niin tälläkin kertaa. Aiheena oli mm. Biisoneiden kiima. Biisoneillahan mies on sonni ja nainen lehmä. Mitä tuosta ajattelette, jos nimimääritelmät käännetään ihmisille? Käsittääkseni sonnia pidetään "melkoisena miehenä", ja on lähinnä positiivisen kuuloinen kaijultaan. Lehmä on taas nimittelynä naiselle erittäin loukkaava. Silti nuo Biisoni sonnit kuola valuen taistelevat verissäpäin lehmistä! Heille lehmät ovat kiihoittava kohde, niin ei taida olla kaksijalkaiselle sonnille.
         
                    Toisena avaraluonto bongauksena jonkun hämähäkkilajin astetta drankempi "soidinmeno", jossa uros koittaa tanssia ja tehdä kaikkensa tehdäkseen vaikutuksen naaras hämähäkkiin. Vaihtoehdoissa on tosi tyly kontrasti: Uros joko pääsee kiipeämään selkään laittaakseen kädellä tavarat sisään tai toisena vaihtoehtona naaras SYÖ uroksen! Kovat on panokset tuolla eläinpuolella. 

                    Kumpu oli illan koittaessa edelleen sangen täysi. Täyteläinen, mutta jäykkä ruho olikin siinä iltakympin jälkeen valmis untenmaille.

                    Mitä sitten tapahtuikaan? Siinä unimatin maan portilla, jo jalkojen sätkytellesäni alkoi alitajunnassa v*t*ttaan täyteläinen ja jäykkä olotila. Aloin kaipaamaan kompressiosukan puristussa pohkeissa, ihon myötäistä trikookangasta reisillä... Ja 5min päästä huomasinkin olevani jo TÄYSISSÄ tamineissa menossa ulkoilemaan. Ja niin lähin lykkäämään kohti pimeitä polkuja tuossa vähän ennen ilta yhtätoista! Tulikin siinä kierreltyä lähes 12km yöjuoksu lenkura. Jopas olikin paljon parempi olo ja unikin maistui. Ja polvikin toimi lähes moitteetta. Mitä nyt pakaraläpsyissä se jäykisteli. Vauhtikin lisääntyi vaivihkaa pimeällä polulla. Liekkö kuitenkin vielä pieniä jäänteitä pimeässä liikkumisen peloista? Liikunta ja pelko ovat huumetta, jota täytyy saada lisää - totesi yksi ystävä.

                    Mikä oli tämän tarinan opetus? Täytyy tehdä siten kuin syvät aistit haluavat. Tällä haluan sanoa, ettei tämä minunkaan harjoittelu ole mitenkään järkevää läheskään aina. Vaistot ohjaavat - ja ennen kaikkea annan niiden ohjata minua - ainakin jossain määrin. Siksipä teenkin ajoittain ei niin kehittäviä lenkkejä ja tempauksia. En hae pikavoittoa vaan täyteläistä elämää.

                   Eppu Normaali on näköjään mottoni tiennyt jo aika päiviä sitten...
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 19.10.2014

CROSBY 500 SYÖTTÖPISTEESEEN VAIN 544 OTTELUSSA

                     Viime yönä, varhain aamulla Suomen aikaa Pittsburgh Penguinsien Sidney Corsby, 27, teki nhl-historiaa saavuttamalla 500 syöttöpisteen rajan kuudenneksi nopeimmin koko 97-vuotta vanhassa nhl-liigassa. Crosbya nopeammin 500 syöttöpisteeseen ovat nhl-historiassa yltäneet vain: Wayne Gretzky (352 ottelussa), Mario Lemieux (433), Peter Stastny (507) ja Bobby Orr ja Peter Forsberg (522 ottelussa). Ja nyt siis Crosby 544 ottelussa. Kaiken kaikkiaan Crosbyn uran tehopisteet näyttävät nyt 778 (278+500) pistettä. Crosby siirtyi myös nhl:n pistepörssin kärkeen.  Juhlaottelun kooste tässä.

                     Tästä voit lukea kaikista Crosbyn uran merkkipaaluista.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 19.10.2014