Ajattelin ensi tiistaina, eli ylihuomenna tehdä nyt toista kertaa "Sokkoseiskan". Eli siinä on tarkoitus yrittää juosta jokainen kilsa edellistä nopeammin. Toinen tärkeä pointti on, ettei kelloon saa juoksun aikana katsoa. Km-äänimerkkipiippaukset on hyvä olla päällä. Eli Tiistaina Uikko-Amisristeykseen klo.19 kaikki halukkaat mukaan. Sokkoseiska alkaa ja päättyy Wanhanpirttirannan tien pään kohdalta, jalkakäytävältä, läheltä autokoulua. Laitan tähän kuvakaappauksen reitistä. Ilman gps-kelloa testin tekeminen on jos ei mahdotonta niin hankalaa. KLIKKAAMALLA KUVAN PÄÄLLÄ SAAT KUVAN ISOMMAKSI!!!
REITILLÄ ON SIIS KOKO MATKALLA KATUVALOT :=)))
Eli juostaan jalkakäytävää ja jatketaan Haapaperän jalkakäytävää Haapa-Puu viitan kohdalle ja käännytään takaisin. Tässä vielä karttalinkki.
Sokkoseiskassa kannattaa ekat kilsat kiihdyttää vauhtia tosi varoen, jotta on mahiksia parantaa kilsa-aikoja vielä viimeisillä kilsoillakin. Tämä on hauska tapa tehdä reippaampi, kiihtyvävauhtinen lenkki. Kaikki mukaan!!! Voidaan vaikka loppuverryttelyä tehdä sitten yhdessä lisäksi, jos on intoa.
Tähän jatkoksi tulee sitten lyhyt referaatti sokkoseiskan jälkitunnelmista ja omista ajoistani....
... Sokkoseiskan tunnelmia. Viime viikon +140km viikko painoi jonkun verran. Tosin yllättävän vähän. Kävin tuntia ennen sokkoseiskaa verryttelemässä samalla suunnalla 9km lenkuran. Funtsin, kummat laittaisin, nastalenkkarit vai tavalliset. Alusta oli täysin lumeton. Suurimmaksi osaksi mustaajäätä paljaalla asfaltilla. Sen päälle oli ripoteltu aika reilusti jarrusoraa. Hmmm... nastoille tuo keli oli sellainen, ettei mustanjään alta ihan maksimipitoa tullut, mutta hieman yllättäen lenkkareilla olikin maksimi pito! Sokkoseiskaa edeltävästi ja jälkeen tein 2,7km verkat = 5,4km. Eli kaikkinensa verkkoja se 14,4km. Sokkoseiskan otin hyvin varovasti kiihdyttäen. Akillekset olivat olleet vielä toissapäivänä melko arat ekasta hieman isommasta viikosta pitkästä aikaa. Sokkoseiskan kilsa-ajat: 1)5:43.. 2)5:21.. 3)5:05.. 4)4:48.. 5)4:38.. 6)4:28.. 7)4:02.. Ihan jees. Vähän jäi varaakin ja alku löysästi. Hyvä näin.
Maradonna oli mukana reippailemassa. Oli kiva, kun oli joku ns. samalla asialla. Mukavalta näytti maradonnallakin ja tyytyväisyys oli lopussa taattu. Aina kannattaa lähteä. Toivotaan, että ensi kerralla tämä sopii paremmin muillekkin. Katsotaan mihin rakoseen seuraavaa sokkoseiskaa tarjoais. Tuo reitti oli muutes hauska ja kiva. Kääntöpaikalle oli lopulta n.3,52km, sillä molemmilla meillä mittarit piippas 7km noin 40m ennen lähtöpaikkaa. Mut melko tarkka seiska kuitenkin. Ja parempi noin, että vähä yli kuin alle.
Tässä omat sokkoseiskat. Eli kaksihan niitä vasta on:
Sokkoseiskat
Koko
Keski
1km
2km
3km
4km
5km
6km
7km
aika
vauhti
1.
11.12.2013
5:12
5:02
4:52
4:58
4:41
4:36
4:14
33,35
4:48
2.
17.12.2013
5:43
5:21
5:05
4:48
4:38
4:28
4:02
34,07
4:52
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 15.12.2013
Päivän-parin varoitusajalla ilmoittamani Nivala66 -sivuston 100:s yhteislenkki sai neljä aamuvirkkua kiertämään järveä. Pumppi oli harmittavasti estynyt. Harmittavasti siksi, että hän on ollut pikaisen arvioni mukaan n.90 yhteislenkillä mukana 100:sta. No, jokainen lenkki on yhtä juhlaa, kuten elämässäkin jokainen päivä.
Vartin yli neliä ponkasin vuoteesta kahvin keittoon. Pieni tarkistelu P-Amerikan kiekkokaukaloihin ennen juomien tekoa. Penguins oli takonut 14 minuuttiin 3-0 -johdon ja löysäillyt sitten loppu pelin. Niukka 3-2 voitto lopulta.
Ennalta ilmineeranneet immeiset olivat sovituissa paikoissa reitin varrella. Kierrettiin neliästään järveä leppoisasti komeassa pakkassäässä. Lähtiissä -9, tullessa -12. Lähes tyyntä. Hieno keli. Hyvät jutut, totutusti. Ja Gebre-Boltin tarttuva nauru raikasi aamuisen hiljaisuuden rikkoen.
Ekat 24km jolkoteltiin erittäin leppoisasti tuollaista noin @6:05 -vauhtia kävelyineen. Pääasiassa mentiin silleesti, että 9minuuttia hölkättiin ja 1min käveleskeltiin. Virvelle tuli 24km lenkin mitaksi. Samoin käsittääkseni Hietapuolen Bekelellekin. Gebre-Bolt sahasi sen verran vastaan, että lie tuli 26-27km?
25km kohdilla Gebre-Bolt kertoi ottavansa perinteisesti killingin-metron kohdilta 2km ahistuksen kevyen lenkin loppuun. Lupasin irroittaa omia lihaksia sen verran, että hyökkään mukaan muutaman askeleen ajaksi. Hietapuolen Bekele sanoin jäävänsä siitä rykäsystä pois. No, siinä sitten n.100m lykättiin aika komiaa kiitolaukkaa. Laitettiin Gebre-Boltin kanssa pipot 10cm korkiammalle ja annettiin palaa. Maksimivauhti oli otettuani piponi alas, laskeuduttuani takaisin maan pinnalle, peräti @3:07 -vauhtia!!!
Minkälaisia kilsa-aikoja sitten lie Gebre-Bolt kellotellut? @3:30 tietämiin? Edit: Vastaukset edelliseen = 3.35 ja 3.33 oli olleet nuo Gebre-Boltin kilsat. Oli ollu kuulema kankiaa. :)Melkoiset vauhtivarat on kaverilla. Tuon hetken hurjastelun jälkeen lätkyttelin Hietapuolen Bekelen kanssa vähän matkaa toista kierrosta ja omaan mittariin kertyi 30,4km. Keskivauhdiksi tuli @5:59. Rento ja mukava lenkki. Viimeisen 6km pikku pelleilystä huolimatta keskisyke vain 130. Mutta niinhän tuo Pk1:t pitää mennä = on vara hengailla vaikka vajaan 3h lenkkeilyn päätteeksi. Kysykää vaikka Kenialaisilta.
Tässä pieni kooste aamuisesta...
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 14.12.2013
... -"Et ole paljon kirjoitellut harjoittelustasi viime aikoina... Joko ylimenokausi on ohi"... Nuo lauseet ovat "kummitelleet" päässäni tovin. Parasta on kuulla kirjoitusideoita lukijoilta.
Kyllä, ylimenokausi on loppu. Oman24h jälkeen lähdin viikkokilsamäärissä lähes nollista. Viikot oma24h harjoituksen jälkeen: 42)5km, 43)15,8km, 44)45,7km, 45)62,8km, 46)94,7km... n.80-90km viikot olivat valmistautumista jossain vaiheessa alkavaan kovempaan harjoitteluun.
Noin mentiin Lokakuun puolivälistä Joulukuun alkuun kunnes tunsin olevani valmis kokeilemaan kovaa harjoittelua. En halunut asettaa mitään päivämääriä milloin olisin valmis. Halusin sen tunteen tulevan sisältäni. Kun kilpailuihin tähtääminen on poissa, voi harjoitella paremmin rehellisesti sisältä päin tulevien tarpeiden mukaan. Täydellinen tilanne.
Tiedättekö mitä eroa on maratoonarin ja ultrajuoksijan harjoittelulla? Useimmiten maratonaarin harjoittelu näyttää normaalilta, järkeen käyvältä vaikka ehkä kovalta. Ultrajuoksijoiden harjoittelu on vaikeammin ei-ultrajuoksija-immeisen = valtaväestön ymmärtää.
Ultrajuoksijan harjoittelussa voi olla samoja piirteitä kuin maratoonarilla. Yhtälailla harjoittelu voi näyttää ulospäin itsensä kiduttamiselta ei-mitään-järkeä-aivan-hullua -osastoa. Äärimmäisiä harjoitusviikkoja/ryppäitä haetaan sen takia, että ultrajuoksusuorituksissa joudutaan menemään lähes poikkeuksetta rajojen taakse. Ultrajuoksijalle ois hyvä, jos hän tykkäisi suorastaan rajoilla liikkumisesta. Silti mielestäni harjoittelussa pitäisi aina jättää edes vähän varaa - vaikka henkisellä puolella vaikka raahaisi voimatonta kroppaa viimeiset 45min kotiovea kohden. Eikä itseään saa laittaa kaiken aikaa tiukille.
Takanani on 9 päivää harjoittelua putkeen. Tasan 29h. Siis noin 3h13min/päivä. 123km tiejuoksua, 3km umpihankijuoksua ja 57km umpihankikävelyä. Ei vapaapäiviä. Joinakin päivinä juoksin kahdesti. Kahdesti tapasin itseni tieltä ollesani suhteellisen väsynyt lihaksistollisesti. Missään - ei edes yli 17h vaelluksessa - vaiheessa en mennyt liian lähelle rajoja. Aina jäi vähän varaa.
9päivän putki pähkinänkuoressa:
4-5.12.2013.. n.60km/17h14min vaellus umpihangessa. Hieno ja kova reissu. Voimia jäi sopivasti ajatella eteenpäin.
6.12.2013... Itsenäisyyspäivää juhlistaen "tunti tietä" ajatuksella 10,8km lumisateessa. Hieman kankeaa ja jäykkää vaelluksen jälkeen. Tehot turhan korkealla. Vaellus päättyi vasta edellisen päivän yöllä, joten en ollut huolissani. Kyllä ne siitä korjaantuu. Pientä nenänuhaa myös.
7.12.2013... Pieni nenänuha vielä. Vain 6km palauttavaa. Nyt täytyy varoa, ettei lyö yli. Kropan kuuntelupäivä. Samalla pysyin prosessissa.
8.12.2013... Pojan kanssa lenkillä. Poika pyörällä, minä juosten. Pk2. 16,3km. Kohtuullista jo. Hieno hetki rupatella pojan kanssa ja samalla liikuttaa sekä itseä että poikaa. Mukavia keskusteluja. Enempi juttutuokio kuin lenkki. Aika meni rattoisasti. Nautimme.
9.12.2013... Varhaisaamun lenkki. Taas aamuvuoro siis edessä. Nyt voimatonta ja tosi raskasta. Kuuluu asiaan. Välillä voi olla poikki. Ei saa säikähtää. Täytyy olla valmis ottamaan tämäkin pallo syliin sen lentäessä kohti. 10km. Keskivauhti yli 6:30. Kertoo paljon. Tyhjät jalat. Toisaalta hieno fiilis, kun sen oikein oivaltaa.
10.12.2013... Nyt mennään. Ehkä edellisen päivän tuntemuksen viittoivat tilaa, josta voi luikerrella pois jopa juoksemalla, jos sen on tehnyt ennenkin - uskaltanut, olematta liian tyhmä. Herään klo.3 aamulla. Olen hieman ylivirkku. Kroppa käy kierroksilla. Rauhoitun (tavallaan) Penguinsien pelin äärellä. Crosby on uskomaton - taas. Saan voimaa lisää. Olen tunne ihminen. Eläydyn. Venyttelen kevyesti koko pelin ajan. Kello 5.07 käynnistän pihallamme kellon. Juoksen 25,5km. Tulen kotiin. Käyn nopeasti suikussa. Toivottelen siristäville silmille hyvää huomenta. Kolme rakasta sirisilmää vönkii koloistaan magneetin lailla samaan tilaan, jossa jo olen valmiina. Teen aamiaista. Puuroa, kahvia, pekonimunakasta. Nautimme yhdessä. Itse lämäytän puuron päälle ison telin hunajaa. Tämä ei pysähdy vielä tähän. Osa palautumista muutenkin. Piimää menee lähelle litra tälläisten jälkeen. Muistetaan proteinitkin...
Illalla haen vaimon töistä klo.21 jälkeen. Ylläni on, kuinkas muuten, lenkkikamppeet. Käyn hyvän lenkkikaverini kanssa iltalenkillä. Juostaan vähän uusia teitä. Niitäkin löytyy vielä. Usein tulee juostua samoja. Juoksen omia kiemuroita lisäksi. Mittariin kertyy 16km. Juoksen yhden varovaisen reipastakin. Kotona tuntuu aavistuksen omaisia flunssaoireita taas. Nyt on herkällä. Flunssa ei nosta kuitenkaan päätään. Hyvä niin.
11.12.2013: Vapaapäivä töistä. Tätä kaavailin jo ehdolliseksi lepopäiväksi. Olo alkoi kuitenkin päivän kuluessa iltaa kohden voimaantua. Niinpä päätin rykäistä lyhyen lenkin, reilun 9km, jonka aikana tekisin ns. "Sokkoseiskan". Sokkoseiskassa ei saa katsoa kelloa. Kello on hihan alla tai siihen ei katsota. Kilometripiippaus kuuluu vain. Yritetään juosta seuraava kilsa aina edellistä nopeammin. Tämä oli eka kerta, kun teen tämän 7km mittaisena. Ei helppoa. Kotona lataan tiedot koneelle. Käyn suihkussa ja tuun pihtaan kilsa kerralla toteumaa. Jännää!!! 1)5.12.. 2)5.02... 3)4.52.. kohennan asentoa... 4)4.58 Perkele! Miten se noin hitaasti... 5)4.41... 6)4.36... 7)4.14... Eli neljättä kilsaa lukuunottamatta hyväksytty suoritus. Tuo pitää juosta pian uudestaan. Tosi kiva idea. Kiitos Petrille tästä ideasta!
12.12.2013: Yhdeksäsä harjoittelupäivä putkeen. Varhaisaamun lenkki 12,4km. Sitten töihin. Sitten kotiin. Murot maidolla. Päikkärit, 15min. Perheen jututtamista. Puheluja. Kevyttä venyttelyä. Fredi soittaa. Sitten lenkille. Pk2. 16,7km, ei maistu ollenkaan. Pakkopullaa ensimetreistä lähtien. Lenkin edetessä tunne hieman paranee, mutta paino sanalla hieman. Nämä lenkit kehittää yläpäätä. Kenellä on kivaa ultrasuorituksissa loppupuolella? Harvalla, jos kellään.
13.12.2013: Tänään lepään. Olisi mennyt vieläkin. Vedin tähän kuitenkin rajan. Ei kannata rikkoa itseään, vaikka vetää tiukalle. Olen itseni rikkonutkin. Viimeksi viime kesänä. Joskus täytyy uskaltaa käydä senkin rajan toisella puolella tietääkseen missä rajat on. Se on rankkaa. Sitä ei voi suositella, mutta se on pakko, jos haluaa aidosti tietävän rajansa. Diipa-daapa-arviot on sitten erikseen. Kuka tietää, jos ei käy väärällä puolen? Voi vain olettaa.
Tärkeintä juoksuharjoittelussa ei ole silti rajojen etsintä vaan JATKUVUUS. Suurin osa harjoittelusta tulee olla helppoa perusjuoksua. Varsinkin kuntoilijalle on tärkeää pitää mukana positiivinen iloisuus. Nautitaan juoksemisesta! Kukin tavallaan.
Olen seurannut kohta 40-vuotta suomalaisia, suomalaisuutta. Olen eräänkin kerran elämäni varrella pohtinut mielessäni, etten jostain syystä tunnista tätä suomalaista ajattelua ja kulttuuria omaksi. Tietysti kanadalaista jääkiekkoa rakastavana illusioin juurieni olevan siellä. Tuo noin kevyenä heittona, ettei jo jollain tavanomaisella suomalaisella naksahda valitus/pajatusvirsi päälle. Suomalaiset ovat valittajia, turhan suurissa määrin. Oletteko samaa mieltä? Siis ei tietenkään jokainen, mutta jos alat miettimään kuulemaasi puheen sorinaa, on turhan usein negatiivinen sävy läsnä. Lumipallo efekti, se toimisi muuten myös positiivisuutta jakaen. Miettikääpä.
Myönnän itsekin sortuneeni joskus valittamaan. Tällaisen asian ylösnostamisella toivon saavani ihmiset miettimään omaa käytöstään, mihin suuntaan sitä haluaa itseään kehittää. Ei siis mitään oikein vs. väärin mentaliteettia vaan positiivisesti ja avoimesti asioita lähestyen. Me suomalaiset markkinoimme usein itseämme rehellisiksi ja huumorintajuisiksi. Onko asia todella niin käytännössä? Olen törmännyt turhan paljon kyräileviin, juoniviin persooniin vajaan 40-vuoden aikana. Aina ei peli ole ollut puhdasta. Huumorin ymmärtämisessäkin olisi kehitettävää. Joskus tuntuu, että kaikki otetaan liian vakavasti. Kehitettävää piisaa, mutta yhdestä asiasta olen varma - meissä olisi potentiaalia, jos vain kanavoisimme energiamme oikeisiin suuntiin.
Suomalaiset ovat tunnettuja vaatimattomuudesta ja hieman skitsofreenisesti samalla myös uhmakkuudesta. Jos nyt hieman asiaani avatakseni ikonisoin nuo esimerkit Raimo Helmiseen versus Eteläpohojolaaseen häjjyyn kansahaan. Olen nähnyt lukuisia aitoja yrityksiä olla ylpeä saavutetuista asioista. Mukava kyllä, joskus niitä osaa arvostaa suurinosa, joskus tyytyväisyys omiin saavutuksiin katsotaan omahyväisyydeksi. Meidän suomalaisten perusluonne, kateus, nostaa tässä kohtaa päätään voimakkaasti. Miten vähällä tuo kaikki muuttuisi voimakkaaksi positiiviseksi energiaksi! Jos osattaisiin iloita yhdessä hyvistä asioista, saisimme aikaan paljon energiaa. Ei täällä meillä Suomessakaan ole liiaksi ilon aiheita, jotta niitä on vara kitkeä kateudella tien raviin. Koitetaan miettiä taas tässäkin kohtaa - pysähtyä ajattelemaan.
Edesmenneen suuruden, Nelson Mandelan, yhdessä sanonnassa on paljon viisautta:"- Jos ihmiset voivat oppia vihaamaan, heidät voi opettaa rakastamaan,
sillä rakkaus tulee luonnollisemmin ihmissydämeen kuin sen vastakohta."
Yritetään pysäyttää negatiivisia lumipalloja ja pyöräyttää positiivisia eteenpäin. Meidän jokaisen päämäärä on sama = täyttää elämä sisällöllä, jota voisimme katsoa tyytyväisinä vielä vanhuudenpäivinäkin taaksepäin. Oletteko huomanneet positiivisuuden syenergian??? Kun sanot jotain AITOA hyvää jollekin ihmiselle, tulee sisällesi hyvä olo ja saat samalla toiselle ihmiselle hyvän mielen, hymynkin huulille. Olen valitettavasti nähnyt sellaistakin, että tehdään tuo ei-aidosti, jotta saadaan paremmin vejätettyä asioita haluamiin suuntiin. Käytetään hyviä työkaluja huonosti.
Täytyy tässä lopuksi nyt osata iloita omasta motivaation tasosta juoksuharrastustani kohtaan. Täytyy osata iloita. Tunnistan omaavani poikkeuksellisen korkean motiivin. Onko asian laita niin vai meneekö omahyväisyyden puolelelle? Muistetaan huumori. :) Juoksin toissailtana 16,3km. Olin kotona illalla klo.20 maissa. Pari tuntia ilta-askareita, sitten nukkumaan. Eilen aamulla erittäin nihkeä ja raskas 10km lenkki ennen aamuvuoroa klo.4.26 alkaen! Eilen aamuvuoron jälkeen naapurikaupunkiin jouluostoksille. Kotona taas klo.20. Taas perheen kanssa touhuilua, nyt vain reilu tunti. Puoli 10 maissa olin varmaan jo unten mailla. Heräsin sattumalta aamuyöllä klo.3. Heh,heh... joku saattaa jo arvata. Katsoin pari tuntia Penguinsien peliä ja laitoin sen perään lenkkarit jalkaan. Juoksin 25,5km. Kyllä tuota uskaltaa jo tuulettaa positiivisesti kovanluokan motivaatioksi? Mikäli motivaatio on aitoa, ei silloin tarvita muuta syytä (esim. jotain tavoitetta) olla nälkäinen juoksija kuin sisältä tuleva motivaatio. Näin se vain menee. Halun täytyy tulla sisältä, jotta se on 100% aitoa.
Tuli vielä tuosta edellisestä kappaleesta mieleeni asiaan liittyen. Usein sorrutaan puhumaan asioista, joista on olemassa vain huhuperä. Aina ei tiedetä taustoja. Kun katsot tämän filmin, saattaa näyttää, että onpan Columbuksen pelaajat surkean hitaita tai Evgeni Malkin hullunnopea.
Totuus on joskus tylsä. Niin tässäkin. Tuota tilannetta edelsi pitkä Penguinsien ykköskentän (Kunitz-Crosby-Dupuis) pyöritys Columbuksen päässä, joka purkautui pitkällä kiekolla. Pitkän kiekon jälkeen puolustava joukkue ei saa vaihtaa miehistöä. Columbuksella oli tuossa jäällä siis maitohapoilla olevia pelaajia ja vastassa Penguinsien tuore kakkoskenttä. Tuotakin vaihtoa ehdittiin pelata täydellä intentiseetillä noin 15sekuntia ennen tuota uskomattoman näköistä tilannetta.
Edit... Kun oikein uskoo itseensä niin aina voi päästä eteenpäin. Mielestäni seuraavassa biisissä on huikea nousujohteisuus??!? Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 10.12.2013
Olen tässä viime aikoina kohdannut/kuullut poikkeuksellisen paljon hauskoja juttuja. Voihan se tosin olla, että allekirjoittanut on niin väsynyt ja kaikki naurattaa sitä myöten.
Yksi karpaasi juoksufoorumilta yrittää tällä viikolla juosta 400km. Melkoinen määrä!?! Hänellä tuntui olevan aika simppeli taktiikka peruspäiville = 28km aamulla ja illalla, maistui tai ei.
Viime yönä Chicago Blackhawksin ykkösmaalivahti, Corey Crawford, loukkaantui ja kakksomaalivahti, Suomen Antti Raanta astui kaukaloon. Pian Anttikin sai kolhuja, mutta koitti olla pokkana, sillä hän laski, ettei oikein passais hänen enää poistua kaukalosta. Vaihtopenkillä oli käynyt kuitenkin keskustelu tilanteesta. Joukkueen yksi avainhyökkääjistä, Patrik Sharp, oli puntaroinut, ettei haluaisi "pilata tilastojaan". Raanta pysyi maalissa ja Sharpin tilastot hyvinä.
Päähän kohdistuneet taklaukset ovat ikäviä. Taannoin Carolinan Nathan Gerbeä (165cm) taklattiin päähän. Tapausta katsottiin totutusti useita kertoja videolta. Michael Grabner sai varmasti aiheesta 2 ottelun pelikiellon. Harvoin näissä mikään naurattaa, mutta tämän tapauksen yksi kommentti teki niin. -"Nathan Gerben (165cm) pää on aina alhaalla".
Insaittia, insaittia... Taannoisella I-SR2014 -vaelluksella emme lakanneet ihmettelemästä ja ihailemasta "Linnun" (Heikin) menoa vetopaikalla. Lopulta suuta piestiin niin kauan "Linnun" takana, että voitiin tulla referoituna asiamme kanssa ulos: -"On se pistämätöntä menoa, kun on Madin pohkeet, voimistelijan vyötärö, bodarin perse ja vielä sauvat"!!! Ei oo ihme jos perästä kuuluu puuskutusta.
Tänään radiossa pohdittiin vuoden turhinta asiaa. Lopputulos oli jäätävän hyvä valinta = kusitasku! Sitä ei tosiaan kukaan käytä?
Tietäähän blogin lukijat sellaisen NHL-maalivahdin kuin Ilya Bryzgalov. Hän oli aikoinaan melkoinen tähti Phoenixissä. Nyt Edmonton hommasi Bryzgalovin maalille, on maalivahdin status aivan toinen. Sanotaan, että jos Bryzgalov on vastaus, mikä on kysymys?
Teemu Selänteen tehottumuus on huomattu jo laajasti. Suomen veikkauskin uskaltaa jakaa rahaa, JOS Teemu saa pisteitä.
Ps. Eilen illalla perusjyräystä 16,3km. Tänä aamuna aivan rättinä puoli viijeltä aamulla 10km ennen aamuhugia. Mukavaa olla poikki lenkillä, kun sen oikein ottaa.
Ps.2 = Joulukortit. Joulua vietetään melkein yhtä monella eri tapaa kuin on sen viettäjiäkin. Yksi tapa on lähettää Joulukortti, iloista, hyvää tai/ja rauhallista Joulua toivottaen. Minä en ole koskaan lähetellyt Joulukortteja, jos ei vaimon touhuamia lasketa. Minulle Joulu on "vain" perheen sisäinen lämminhenkinen juhla, jossa ollaan yhdessä, rauhotutaan, nautitaan hyvästä ruuasta, yhdessä olosta, omista rituaaleista ja pukin tuomista lahjoista. Se on minulle perheen sisäinen juhla. Minun joulukuvassa kaikki viettävät Joulun tahollaan ja tavallaan. En jaa Joulua. Enemmin toivotan terveyttä tai/ja jaksamista milloin tahansa se sopivalta ja hyvältä tuntuu, mutta että Hyvää Joulua? Ymmärrän toki, että jotkut näkevät Joulussa jotain esim. Hengellistä, mutta minulle se on "vain" tunnelmallinen juhla pimeän talven keskellä. Kaunis juhla.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 9.12.2013
Aina
ei hattutempun tehnyt pelaaja ole varsinainen maalitykki. Kevät talvella 1997,
helmikuun 18 päivä nähtiin melkoinen ihme, kun Phoenixin puhdasverinen
tappelija, laitahyökkääjä, Jim McKenzie, täräytti hattutempun (3 maalia) Los Angelesin
verkkoon. McKenzie oli tehnyt tuolla kaudella 1996-97 sen ensimmäisen 47 pelin
aikana tehot 1+2. Hattutempun jälkeisissä 17 ottelussa hän saldosi tehot 1+1.
Joten melkoinen tuhkimotarina on tuo yksittäinen 3+0 ilta.
McKenzie
pelasi NHL:ssä 15.kauden aikana yhteensä 880 ottelua. Hän ei kertaakaan tehnyt
yhdellä kaudella viittä maalia enempää.
Erikoista on myös tehdä hattutemppu 21 sekunnin sisään. Se onkin sitten jo NHL-ennätys
kamaa. Siihen pystyi aikanaan Bill Mosienko, Chicagon paidassa 23.3.1952
Ny.Rangersia vastaan. Mosienko pelasi koko uransa Chicagossa, tehden 710
ottelussa mukavat 258 maalia. Mosienko nimettiin Hockey Hall of Fameen v.1965.
Hän kuoli aivosyöpään vuonna 1994. Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 6.12.2013
Parisen kuukautta sitten, Lokakuun alussa, potkaistiin käyntiin muutamia kuukausia hautonut ajatus ikivanhan vaellusreitin uudelleen henkiin herättämisestä. Iso-Sydänmaanreitti (I-SR) täyttää 29.6.2014 40-vuotta. Itse täytän ensi vuoden huhtikuussa niin ikään 40-vuotta. Esi-isämme ovat tehneet aikoinaan kovan työn. Toki tuolloin ei ole tarvinut juuri muuta kuin merkata, sillä tuohon aikaan tietojeni mukaan polut ovat olleet valmiina olemassansa metsissä. Tänä päivänä tuosta reitistä jalan alla on nyt tarkemman laskelman mukaan n.15% polkua, loput umpimetsää. Maa nousee 1cm/vuosi. Reittiä ei lienee moniltakaan osin ole käytetty n.25-vuoteen. Seuraus: polut ovat kadonneet.
Meillä on tässä ollut muutaman henkilön ydinporukka. Ollaan 2kk ajan lähes joka raossa rynnätty tuonne sydänmaille, reittiä etsimään ja nauhoittamaan. Tarkoitus oli saada reitti merkatuksi eiliseen mennessä. Se saatiinkin hät-hättään. Pieni epävarmuus nauhoituksen riittävyydestä pääasiassa pimeällä läpikuljettavaksi arvellutti suuresti jo etukäteen. Seikkailunhalu kuitenkin laittoi taka-alalle pienet haasteet ja mielessä oli kirkkaana positiivinen iso kuva koevaelluksesta jo tälle vuodelle.
Reilu viikko ennen eilistä h-hetkeä näytti hyvältä. Lunta oli kovin vähän, eikä sitä vielä tuolloin juuri lisää luvattu. Tasaista pakkasta vain. Ajateltiin pääsevämme suorittamaan koevaelluksen jäisessä maastossa, lentokelillä! Sitten tuli Eino myrsky ja sitten vähän pienempi, runsas lumisempi myrsky, joka peitti metsätkin suurelta osin lumella n.20cm kerroksin. Toissapäivänä oli vielä suvi. Maa oli siis sula. Eilisellekin tuli pakkasta vain n.-3/-6 asteessa vaihdellen. Keli oli siis kuljettavuudeltaan rankka. Metsän hitaus ei ollut ihan tiedossa ja lähdimme n.12-13h tavoitteella matkaan. Ajatuksena, että reitti on max.52km pitkä...
Kello soi. Kireä mieli. Aina ei kaikki suju. Tämä on elämää. Ei mitään isoa kuitenkaan. Mieli paranee pian. Olemme kutakuinkin ajateltuun aikaan Pyssymäellä valmiina lähtöön. Minä, Jonte-Konde ja Lintu. Kertaamme vähän varuste valintojamme. Muistuttelen vielä, että n.20min välein olisi hyvä aina jotain laittaa suuhun. 10km välein sovitaan alustavasti, että kaivetaan repuista isommin evästä. Aluvaatekerran lisäksi ylläni on n.10kg lisäpainoa varusteiden ja eväiden muodossa. Saman verran tuntui olevan kutakuinkin muillakin.
Heti alusta alkaen on latupohjalla paljon lunta. Kahlaus meninkiä. Jo alusta asti huikataan herkästi keulamiehelle, että joko haluat hännille tööväämään. Edessä oli sykkeet hitaassakin vauhdissa herkästi 20 pykälää korkeammat kuin takana. Rasitusta haluttiin jakaa, jottei kenellekään tulisi liian kuluttavaa harjoitusta, menisi suoritukseksi. 20cm lunta tekee tehtävänsä. Jalka on nostettava lumesta - joka askeleella. Ja askeleita, niitä riitti. Suoritus tästä tuli sittenkin.
Nauru raikaa alusta asti. Saman henkistä porukkaa. Aluksi on 6km pimeää/hämärää. Merkkejä joutuu haasteellisimmilla paikoilla tiiraileen. Melko kevyesti tulee, vielä - kaikilla. 7km tietämissä Lintulan kohdilla. Olen keulilla. Tuttu kostea paikka edessä. Olen ollut tätä merkkaamassa. Teen silti virhe arvion. Mulahdan. Suojaa on polvien alapuolelle asti. Se ei riitä. Sukka kastuu. Vähän purraan hammasta, kunnes helpottaa, unohtuu.
Heikki, Alias."Lintu" on välillä keulilla, kuten muutkin, vuorollaan. Linnun perässä ei voi tulla rennosti. Lintu saattoi ylittää ojan tuskin jälkeä jättämättä. Perässä tulijat vajosivat jäihin. Lintu on lisäksi kovakuntoinen. Erittäin kovakuntoinen. Ei mitään jakoja esim. henkilökohtaisesti Linnun kuntopohjille. Ne on valtavat. Arvostus tulee helposti. Nuori kaveri, mutta paljon nähnyt. Se heijastuu kaikessa. Joskus nuorikin voi olla kokenut. Lintu on.
Korven tiellä paussi. Vajaa 10km takana. Hyvin menee. 13h jänis on reilut 20min jäljessämme. Vielä on ollut kohtuullista. Jonte-Kondekin hymyilee partansa takaa. Leipä maistuu. Miksipä ei. "Vain" umpimetsää lumen kera. Vielä on suurimmaksi osaksi maa ollut suhteellisen pitävää allamme. Maapirttirämettä kohden. Riekko lähtee lentoon. Lintu tarinoi harjoittelusta. Hänellä on selvästi ollut korvat ja silmät auki. Viisautta on kertynyt. Kokemusta tuntuu olevan yli vetämisestäkin. Kertoo hiihtäneensä lerillä viikossa joskus alle, joskus yli 400km. Toisella kerralla on palautunut hyvin, toisella nasahtanut ylirasitustilaan. Elimistön tila vaihtelee. Kokemisen into ei ole aina järkevin tie, mutta se opettaa itsestä kaiken muun rikkauden lisäksi. Kuntourheilijan valintoja, kokemuksia. Reissuakaan en antaisi minäkään pois.
Tullaan pesänevan laitaan. Siitä alkoi show. Mihinkään askeleeseen ei voinut luottaa. Mikä tahansa askel saattoi viedä todella syvälle. Erittäin märkää. Lähes toivoton näkymä. Hieman pelottava. Nyt saattaa käydä huonolla tuurilla kylmätkin. Työläs luononsuojelualueen nokka selvitetään. Kämmen hamuaa ajoin reisille. Eikä ole nousua. Joskus raskaus tulee kulkijan alta. 15-20km kohdalla Lintu alkaa epäilemään koko reissun mahdottomuutta. Suunnittelee kyytin tilaamista jossain vaiheessa. Jonte-Konde kuuntelee, mitä miehet tuumivat. Jontellakin alkaa olla jo näitä reissuja. Tuttu mies. Paljon on koettu jo yhdessä... Lintu on hiihtänyt edellisellä viikolla n.250km. Ylirasitustila vaivaa. Tämä on kova lenkki. Tehomme pysyvät kuitenkin alun pienen höntyilyn ja totuttelun jälkeen hyvin Pk1:llä, joka on optimi tähän.
Tullaan pesänevantielle. Noin 16km takana. Jo nyt hoksataan, että 13h ei riitä. 14h:kin tekee tiukkaa, mutta 15h riittää jo hyvin. Nämä ovat tuumat. Huomaan nestepussin vailenevan. Ponnistelut pesänevalla kuluttivat. Tiedän, että on säästeltävä juomaa. Tämä ei riitä muutoin. Tiedän sen samalla tuovan haastetta, kenties jopa vaikeuksia. Energiaa on mennyt hyvin alas. Energiatasot on hyvät. Helppoa tähän asti, kokonaisuudessaan. Jonte-Konde intoutuu hurjaan läpän heittoon. Nauru raikaa. Jonte-Konde ottaa huumoriroolia oikein kunnolla!
Lähetään kiertämään Nevasta. Tämä on hyvä kohta. Innostun vähän kuvaamaan. Puhelin tippuu kertaalleen hankeen. Lumia pelaa silti nätisti. Hieman yllättävää. Tuossa lyön jalkaani pahasti hypätessäni ojan yli. Lumen alla olevan oksan pää ei näkynyt. Tällaista jälkeä:
Alusta ei ole helpoimmasta päästä, mutta kosteikkoja ei ole ennen kuin vähän ennen Pientä Suojärveä. Siellä on taas erittäin märkää. Lunta on metsässä edelleen. Pienen Suojärven jälkeen tullessamme Nevalle, lumenmäärä nousee Saarista ja Mustajärveä lähestyessä ehkä n.30cm. Lisäksi maa on pehmeeä. Tämä tuntuu todella. Kankaalla nojaillaan. 23km takana. Huh, huh. Kosteat paikat ja lumi ovat tehneet kengistä/säärystimistä jääkokkareiden peittämät. Kuvan jäät ei lähteneet enää kopistelemalla pois!
Kyllä tämä tästä kääntyy. Kuulen vielä joitakin sanoja epäuskosta. Valan uskoa. Huomaan onnistuneeni itse kääntämään ajatukset pois suorituksesta, joka on ollut iso kehittämisen paikkani. Matka jatkuu. Maasto on nyt ankaraa.
Vajaan 7h kohdalla tulemme Syyryyn. Ajattelemme olevamme hieman yli puolen välin. Kallenlampea pidin puolenvälin krouvina. Nyt on jo reilut 26km takana. Pieni ruokapaussi. Paussit on lyhyitä. Muuten tulee kylmä. Kaikki taukokilsatkin ovat kuitenkin kaiken aikaa alle 30min. Syyryn seudulla on korkeuseroja. Evästauon jälkeen on energiaa mennä ne. Maakin on taas vähän kovempaa. Enempi kankaita.
Sikojärven ranta on kaunis. Alkaa hämärtään. Mäyräkankaalle noustessa valot syttyvät otsalampuissa. Samalla reitti menee oudon mutkaiseksi. Pimeällä mutkaisella reitillä tarvitsi paljon nauhaa. Tullaan Laihakankaalle. Sieltä laskeudutaan Laihajärven vetistä pohjoispuolta. Taas on vähän raskaampaa. Kengät kastuu, lunta/jäätä kertyy.
Tullaan Vähä-Juurikan rantaan. Täällä on ilmeisesti tuuli vienyt monesta kohtaa merkkejä tai sitten reitti on ollut ennen lumien tuloa selvempi, eikä ole merkattu niin tiheään. Risukkoista. Vesurille töitä. Tulemme nevalle, josta matkaa jatkuu kohti tien ylitystä. Nevalle on pyryyttänyt. Puoleenreiteen(!!!) asti lunta. Nyt on hidasta ja raskasta. 8h takana. Klo. on noin.16. Tämä tieto siksi, että myöhemmin kuulin pantasusi Kojon olleen juuri vaellusalueellamme tuohon aikaan. Tässä Kojon vihreä kulkemisalue eilen klo.16 päivityksessä:
Vielä pieni taimikkosuikale ennen Vähä-Juurikan tietä. Paljon lunta. Olen keulilla. Yhtäkkiä vajoan syvälle. Joku vesikuoppa. Kastun yli polvien. Ilmeellä ylös. Nyt ei narista! Melkoisen hyinen kokemus. Samalla loppuu juoma repusta. 3Litraa on mennyt energiajuomaa, omaa erikoisseosta. n.1Litra jäljellä vyössä kaakao-hunajajuomaa. Kaakao ei ole pysynyt termosvyössä lämpimänä. Se on suorastaan kylmää. Tiedän, se ei tule riittämään. Samaa virkkaavat kaverit. Tämä nyt kestää paljon luultua pidempään. Tämä on ollut raskas reissu, vaikka hyvin vielä jaksaakin.
Lähtiessämme Vähä-Juurikasta kohti Isoa-Juurikkaa katoaa jossain kohtaa merkkaukset. Luulemme olevamme oikealla reitillä, sillä menemme penkkapolkua pitkin. Hieman ennen Ison-Juurikan etelärantaa kuitenkin originaali polku lähtee hieman ulos penkkapolulta. Tässä joudutaan vielä puntaroimaan originaalin ja nykymaaston konsensusta. Penkkapolku on kaunista. Kuka lähtee vaeltamaan 5-10m sivulle umpimetsään? Kysymys kuitenkin on polusta, ei tiestä.
Olemme Iso-juurikan etelärannan penkalla. Siellä on puuterilunta n.10-15cm. Saan idean koittaa juosta. Juoksemme vuorovedolla penkkaa aukaisten 1km. Arvatkaa mitä meni? Arvioin, että vauhti olisi ollut kovempaa. Kilsan aika 9:56min. Juurikan penkalla juostiin yhteensä liki kolme kilsaa. Koko matkalla varmaan se n.3km. Iso-Juurikka jää taakse nopeasti. Juoma on vähissä. Se mietityttää.
Pöykiön seuduilta alkoi sellainen taimikko ja risukko, ettei moisen vertaa. Tuolla kohdin on ydinporukalla suurin savotta saada raivattua väylää, josta kulkea. Nyt siellä on vain risukkoa niin ettei eteen tahdo nähdä. Lisäksi lumenmäärä oli taas runsas. Paikoin lähemmäs 30cm. Todella vaikeakulkuista. Lintu soittaa isälleen. Kysyy voisiko hän tuoda lisää juomaa Lahnajärven tielle. Juoma on kaikilta lähes loppu. Muutama tilkka pönttöjen pohjalla. Matkaa vielä reilusti yli 10km. Soitan itse aamulenkkikaverille, Pumpille. Nyt venyy. Poistetaan aamulenkki. Tuolloin arvioin olevani klo.24 kieppeillä kotona.
Matka Lahnajärventielle on pitkä ja haastava. Arvioin vielä kerran ojanylityksen heikosti. Nyt käyn jo todella syvällä. Vesiraja on nyt n.10cm yli polvieni. Irvistän taas. Haluan voittaa tämän reissun muistoksi lokiini. Takana on 41km. Siitä vielä 4,5km niin saavuttiin Lahnajärven tielle, hieman väärästä kohtaa, muttei kaukaa oikeasta. Huoltomies oli vastassa iloisena. Takana 45,5km ja 12h40min. Hitsi, matkaa tulee 56-57km, arvioimme. Tässä vaiheessa ylimääräisiä kiekuroita on ollut erittäin vähän. Parissa kohtaa, missä merkit ovat kadonneet, olen laittanut kellon stopille ja käynyt etsimässä merkit ja laittanut taas päälle. Muutama sata metriä tuli käveltyä siis myös ilman, että kello oli päällä, omaksi ekstraksi.
Linnun isä tuo meille termospullollisen KUUMAA kahvia, sokeria ja lämpimät voileivät!!! En tiedä voinko kyllin kiittää häntä. Kiitos, Juha, vielä kerran!!! Lisäksi Juha toi jokaiselle lämmintä mehua n.1,5Litraa. Tämä riittää, virkoimme. Vielä vaihdettiin otsalamppuihin patterit. Itse asiassa esim. omasta otsalampusta loppui virta juuri Lahnajärventielle tullessa. Iloisena jatkoimme matkaa. Twitter päivitys vielä ja sitten mentiin taas.
Pitkään matka joutui taas hyvin. Sulunnevan ojat olivat osin haastavia yli loikattavaksi n.13-14h rasituksen ollessa alla. n.2m hypyt irtosivat kuitenkin, eikä kukaan jäänyt karsintaan. Kaikki oli finaalissa, loppumatkalla, kuivalla takamuksella. Pitkään odotettu Eperokin ohitettiin. Kivuttiin Koppelokankaille. Mattishauta jäi oikealle eteen, näin tulkitsin.
Matka jatkui kohti Telijonlampea. Siitä ei ollut enää pitkämatka Rimpinevan nokkaan, josta olisi reilut 5km maaliin, Pyssymäelle. Sitten katosi merkit. Lähdettiin mukamaste oikeasta suunnasta etsimään. Ei löytynyt. Luulimme tietävämme suunnan ja ajateltiin ennen pitkää tulevamme merkatulle polulle. Emme tulleet, pitkään aikaan. Sen sijaan huomasimme kotvan kuluttua seisovamme Rimpinevalla! Jonte-Konde alkoi mennä ei-niin-iloiseksi-enimoor. Kannustimme Jontea. Kyllä Jonte jaksaa, jaksoihan hän. Kova äijä on Jonte-Kondekin! Hattua päästä.
Siellä kierrettiin "lämpimiksemme" pari ympyrää kunnes saimme puhelimen topo-ohjelman avulla oikean suunnan, ja löytyipä sieltä taas merkitkin. Aikaa oli mennyt vain taas paljon. Rimpinevan nokka oli märkä, jos kohta toinenkin puoli, Vinnurvan puoli Rimpinevasta. Siellä kulkiessamme Lintu pysähtyi: -"Katohan, kanahaukka tappanut naaras teeren". Nopea tulkinta. Asia hallussa. Pienen matkan päästä uusi pysähdys, Linnun jatkaessa: -"Katsohan, näätä mennyt tuosta - aivan äskettäin". Olisi hienoa oppia itsekin tulkitsemaan luontoa yhtä hyvin.
Välikoskensaaren tietämillä alkoi tuntua jo hyvälle. Tästä ei ole pitkästi. Ehkä 4,5km. Samalla huomasin, että matkan pituudeksi tulee peräti n.59km! Jonte-Kondekin tuli tasaisesti perässä, pienen hajuraon päässä. Ilmeestä näki, että nyt joutuu puristamaan oikein kunnolla. Ja samoiten sen, ettei jaksaisi kovin tiuhaa "miten jaksat-kysymyksiä". Jonte pysyi hyvin prosessissa. Riisui kaiken ylimääräisen ja keskittyi ruhon saattamiseen autolle asti. Loistava taistelu! Moni ei olisi jaksanut.
Viimeinen tie. Vielä hieman mehua vyöltä. Jokaisen käsi hamusi jotain taskusta. Mitään kovin houkuttelevan näköistä ei taskuista löytynyt, mutta jokaisen suuhun jotain sujahti. Hyvä niin. Joskus viimeiset 2,5km voivat olla pitkät... Vihdoin tulimme kivelle, josta oli 1km perille. Takaakin alkoi kuulua puhetta, hienoista innostumista maalin häämöttämisestä. Väsymisessä on aina paljon myös psykologista. Harvoin kukaan on niin väsynyt kuin luulee olevansa. Henkiseltä puolelta on aina mistä ammentaa, jos saa mielen käännettyä työskentelemään niin. Siihen täytyy kuitenkin löytää hyvä syy. Esim. itselläni oli hyvin voimia jäljellä viimeisillä kilsoilla. En kuitenkaan löytänyt syytä kulkea reippaammin. Säästöliekillä tulin perille kuin vanha Suomen hevonen iltaravien viimeisessä lähdössä kaukana muiden takaa.
Vihdoin olimme autolla. Starttasin autoa käyntiin. Lähti se, vaimoni auto. Lintu jäi sitä vielä varmistamaan ennen kuin jatkoi omaa matkaansa jalkaisin kotiansa, joka oli 2km päässä. Linnulle matkaa tuli siis kaikkinensa n.4km enempi kuin minulle ja Jontelle. Hieno ele myös Linnulta katsoa, että ystävät pääsevät liikkeelle. Samalla onneksi muistin vielä pyytää Lintua välittämään kiitokset hänen isälleen, Juhalle, aivan ratkaisevasta huollosta reilu 10km ennen maalia. Kiitos!
Aukaisen kotioven. Kellon on likimain kaksi yöllä. Edellisenä aamuna olin mennyt samasta ovesta toiseen suuntaan seitsemän jälkeen. Pitkä päivä. Päivä, joka antoi taas hienon kokemuksen vaikkakin osin rajujenkin kokemusten kautta. Märillä vaatteilla tunti kaupalla liikkuminen, kylmää kaakaota juoden ei ole se eniten terveyttä edistävä. Yksi meistä on tällä hetkellä kuumeessa, toisella pohkeet kovasti jumissa. Itselläni pientä nenänuhaa ja hieman aluksi pääkipua, kenties nestevajeesta johtuen, edelliseltä vuorokaudelta.
Tämä ei edistänyt juurikaan kuntoa, mutta antoi todella paljon. On hienoa tehdä tällaisia tempauksia. Moni varmasti miettii, miksi teen näitä? Siitä Linnunkin kanssa puhuttiin, molempien osalta. Ajattelemme samoin. Emme hae mitään maailmanluokan urotekoja vaan haluamme laittaa itseämme koville ja kokea sitä kautta. Kenties tehdä hieman tarinaa kaupunkimme asukkaille. Piiritason extremeseikkailua, tuumattiin.
Pientä nuhaa siis sain tältä reissulta. Jalat on aika hyvät. Olisin halunut kovasti tänään käydä jo palauttavalla n.30-45min hölkkä/kävelylenkillä, mutta tuo nestevaje ja univelka jarruttivat. Ehkä lepään vain tänään. Eilen tuli muuten yhteensä aika tarkalleen 60km lenkki kaikkine siirtymiseneen. Siitä 57km kävelyä ja 3km juoksua. Yli 17h jatkuvaa menoa. Kello kävi koko ajan, huoltotauoillakin. Mikään kilsa ei ollut yli 30minuuttia. Oltiin siis pitkään prosessissa. Alla vielä lyhyt video/kuva kooste eilisestä.
Kiitos kaverit!!!
Edit... Yksi kuva vielä märkien jalkojen kanssa tuntitolkulla liikkumisen seurauksena. Kengät sai pois jalasta kotona n.5min suihkuttelun jälkeen. Kengät oli niin ison jääkerroksen peitossa.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 5.12.2013
Olen pitkään miettinyt jopa kirjan kirjoittamista NHL-tarinoista. Ajattelin projektin ensi askeleena julkaista blogiini oman sarjan NHL-tarinoista. Mieluusti otan myös kommenttia ja lukijoita mukaan, keitä tämä aihe nyt kiinnostaa. Tästä alkaa Cosmoksen NHL-tarinat sarja.
HATTUTEMPUT
Hattutemppu molempien joukkueiden pelaajille samassa ottelussa on sangen harvinaista. Tammikuussa 1919 Montreal ja Ottawa pelasivat vastakkain. Ottelu päättyi Montrealin 10-6 voittoon. Tuossa ottelussa hattutemppuun ylsivät niin Canadiensien Didier Pitre kuin Ottawan Jack Darragh´kin. Kumpikaan noista hattutempun tehneistä pelaajista ei tehnyt urallaan runkosarjassa yli 100 pistettä, joten hatut eivät lentäneet muutenkaan tiuhaan jäälle heidän ollessaan kaukalossa. Siitä huolimatta Darragh voitti urallaan peräti neljä Stanley Cupia ja Pitrekin yhden. Hauska yhteensattuma myös se, että molemmat nimettiin Hockey Hall of Fameen samana (1963) vuonna! Noiden hattutemppujen jälkeen kului yli 87 vuotta ennen kuin nähtiin vastaavaa.
