tiistai 9. kesäkuuta 2015
lauantai 6. kesäkuuta 2015
AHOLA HAAMUAIKAAN MEHUMAASTOISSA
KUVAT SAA ISOMMAKSI KLIKKAAMALLA!!!
8-14 vuotiaat valmiina rientämään Iso-Sydänmaan reitin syliin
Lapset ja aikuiset olivat yhtä innoissaan Iso-Sydänmaan vaellusreitistä mehumaasto polkujuoksujen alustana, sillä 13 lasta ja 13 aikuista riensivät alunperin legendaarisia Elias "Ellu" Vähäsöyringin viitoittamia polkuja. Yhteensä haasteelliseen, mutta antoisaan maastoon pujahti siis 26 iloista liikkujaa, joista suurin osa teki taivalta juosten.
8-vuotiaat oli pienimmäisiä ja 12-vuotiaita oli eniten. 12-vuotiaiden joukosta löytyikin 1,4km matkan kiireisin, sillä hyvät geenit omaava Liinu Tiainen pinkaisi 1,4km reitin upeaa vauhtia kellon pysähtyessä lukemiin 6:18! Hienoa!
Aikuisilla oli kesytettävänä koko perhereitin (10,5km) mittainen matka. Perhereitti, kuten koko Iso-Sydänmaan uusittu (vuonna 2014) vaellusreitti on tunnettu haastavasta polkupohjasta. Reitillä ei ole juurikaan korkeuseroa, mutta kaikki raskaus tulee kulkijan alta. Paikoin soinen polun pohja kyselee tasaisin välein kulkijan kuulumisia.
Naisten voittajaksi pinkaisi monipuolinen Virve Närhi ajalla 1h 30min 53sek. Olen
kuullut vain yhden naisen (Johanna Eerikkilä?) juosseen tuota aikaa
kovempaa. Mielellään otetaan vastaan tarinoita aiheesta.
Koko perhereittiä ei ole tiettävästi ennen tätä päivää kukaan juossut kesäkelillä alle tuntiin. Paras
kesäajan aika oli tätä ennen Suomen mestaruus juoksija, Keijo
Nivalalla, joka viime kesänä juoksi reitin reippaalla peruslenkillä
vähän päälle 62minuutin. Niinpä yleisesti on pidetty tuntia haamurajana
ja 55minuutin rajaa ehdottomana maximituloksena.
Mutta niinpä on rajat tehty rikottavaksi ja ennen kaikkea siirrettäväksi, kun Nivalan huikea pitkien matkojen juoksija, Tuomas "Gebre-Bolt" Ahola täräytti mittariin sellaisen lopputuloksen, että maalipaikalla kaikki jähmettyi ihmetyksestä suolapatsaiksi. 48min16sek!!!! Eli 4min36sek/km kaikkien soiden sun muiden lävitse!!!
Väliaikalähdöllä käydyssä kisassa Tuomas lähti minun perään 4min. Tuomas ohitti minut noin 4,3km kohdalla. Keskivauhtini oli siinä kohtaa aika tasan 5min/km. Tuomas tuli siis tuohon asti n.4min/km. Herran jestas!!! Kaikki jotka tuntee reitin jäävät sanattomaksi. Maailmanluokan meinikiä!
SUOMEN PARAS POLKUJUOKSIJA!??!
TUOMAS AHOLA
ONNITTELUT TUOMAKSELLE REITTIENNÄTYKSESTÄ!!!
Kirjoittajan kuvaus kisastaan:
Reidet olivat olleet koko viikon hieronnasta arkoina. Edellisen illan 4h raivuukökkä laittoi reidet lähes kramppitilaan - ja kramppailivatkin eilen illasta. Mietin tämän päivän mehumaastojen järkevyyttä... No, reipas reippailuhan oli päämäärä - silti tiesin, että lämä tiskissään mennään kuitenkin sitten todellisuudessa. Ja se tulisi olemaan kauhea koettelemus näillä jaloilla.
Aamulla heräsin tönköin jaloin. Aloin vetään magnesiumia ja suoltabua naamariin. Kahvia, vettä ja yksi banaani esiaamupalaksi. Sitten parin kilsan verkka lenkille. Siellä yllätyksekseni jaloilla pystyi kuitenkin ainakin verryttelyä tekemään. Hyvä. Eikun puuron syöntiin ja muutama järjestelypuolen puhelu. Niitä tuntuikin kertyvän siksi paljon, että lähtö meni aika tipalle.
Kisapaikalla lisää järjestelyjuttuja, tuttujen puhutteluja ja vähän jalkojen ravisteluja.
Starttasin rennolla ja imevällä ravilla huilutteleen. Katsoin eka kerran kelloa n.300m kohdalla. Ahaa vedellään 3:30min/km vauhtia. Pidin vähän yläosastoon väliä ja painoin kohti mutaista latupohjaa jossa vauhti viimeistään tasottui (hiipui). Eka kilsa 4:37. Oho-hoh. Sehän meni heleposti, kuitenkin 300m kosteaa. Toinen kilsa meni jo vähän betonireisillä peruskovaa 5:06. Alkoi tuntuun hyvältä. Ei tästä nyt huono voi heilua.
3km kin läsähti 5:18 aikaan. Tuolla kilsalla vilkasin pari kertaa sykettä, joka heilahteli 165 tietämillä. Palautumattomana yleensä minulla on ollut vaikeuksia +160sykkeen tehoissa. Nyt kuitenkin pystyin kohtuu kuovintaan, joten pidin tehot tunteen perusteella vakiona, välillä asian kellosta todeten. Alkaa olla turha kapistus tuo kello, lähes.
4km alkoi täyttyä ja Jonte-Konden selkä alkoi paistaan. Laskin, että Jonte-Kondekin on naputellu teknistä reittiä kivasti 6min kilsavauhilla, kun oma keskari oli jotain 5:05/km tuossa kohtaan. Mietin ettei Tuomas aivan heti voi saaja kiinni, kun se joutuis tulemaan 4min/km vauhtia, kun itellä oli näin hienosti alkanu... Ja lähes samantien tunsin puhurin takana - Tuomas "Gebre-Bolt" oli imaissut 4,3km matkalla minun 4min etumatkan kiinni. Keskivauhtini tuossa kohtaa n.5min/km, eli hänellä huikea n.4min/km -vauhti. Jokainen, joka on tuolla kulkenut jäänee sanattomaksi. Voiko tuota kovempaa suomalainen polkujuoksija juosta? Voin vastata puolestanne: Ei. JOS Tuomas haluaisi, hän saattaisi hyvinkin olla Suomen paras polkujuoksija hakemalla mantran polkujuoksukisoissa käymällä. Neljäs kilsa 5:19
Tuomas katosi horisonttiin. Ohitin Jonten ja viides kilsa täyttyi ajassa 5:11. Pian nakkasin myös Keskisarjan Hannun ohi. Monet sanoi kuulleensa käen kukunnan. Itse kuulin vain äänekästä huohotusta ja aivojen tyhjäkäyntiä. Ei mitään muuta. Samalla tunsin kuumuutta. Pelkkä numerolappu olisi tänään ollut kyllin paksu paita.
Perhereitti alkaa tunnetusti vasta viidennen kilsan jälkeen. Noin 5,5km eteenpäin pohja on pitkään soinen, suon reunalla menevä polku, jossa kysellään kulkijan sinniä ja maitohappojen käsittelykykyä. Kuudes kilsa kovalla irvistyksellä 6:02. Silti tämä oli jotenkin kuin naapuriin ois juossut Unkarin 6vrk kisan jälkeen. Silti ei voinut yliarvioida. Maitohapot...
Seitsemäs kilsa on kuuluisa hankalasti polveilevasta ojanvarresta, jota manasi jopa voittajakin. Seitsemäs kilsa 6:08.
Aloin uskomaan tunnin alitukseen. Harmitti vain lihasten alusta asti ollut kivisyys. Jotenkin jäi sellainen tunnelma, että siellä olisi vara parempaankin. Ikään kuin rajotin olisi ollut päällä alusta alkaen. Jotenkin tiedän, että heinä-syyskuussa saan hyviä kisoja aikaiseksi.
Kahdeksannen kilsan alussa ajattelin kuulevani harhoja, kun aloin tuntemaan, että takaa lähestytään. Ja tottahan se oli, sillä suunnistaja Hannu Tiainen oli imaissut minun 2min eron kiinni ja ohitti minut kuin tyhjää vain. Olipas vaivattomannäköistä menoa. Hannuhan teki kuin vaivihkaa toisen ihmeen, alittaessaan myös 55min maagisen rajan, 54:06 ajalla. Uskomatonta!!!
Kahdeksas kilsa on soisia kanervien koristamia vetisiä polkuja, osaa kovaakin polkua. Lievää vastamaata kaiken aikaa, paljon mutkia, ojan ylityksiä, teknistäkin. 6:02. Huh, taas selvisin kuitenkin noinkin hyvin. Laskin jo 58min alituksen olevan teoriassa mahdollisen. Tunsin, että voisin lopussa hieman luukuttaa.
Loppu tuli hyvällä draivilla ja polvistuin maalilinjan oikealla puolen ajassa 57:47. Tavoite oli oikeasti 64-65min. Olen ällikällä. Viime kesänä juoksin tuon reitin reippailla lenkeillä parhaillaan 65minuutin paikkeille. Tämä antoi minulle paljon lisää jo ennestään hyvään työrauhaan. Ilmeisesti toipuminen on sujunut hyvin. Mitä sitten tapahtuu, kun alkaa palautumaan? Ehkä voin juosta kesällä 5km alle 20minuutin? Olen alkanut unelmoimaan mm. siitä. Elokuun PEP2015 kisassa aion tehdä myös 8h haamurajan alituksen. Kovat on aikeet. Katsotaan miten käy. Pullistelematta paras.
OMA DATA, 10,58km 5:28/km keskisyke 165 (max.172). Ps. AnAerkn.167
Onni Vähäaho, Nivalassa 6.6.2015
Lapset ja aikuiset olivat yhtä innoissaan Iso-Sydänmaan vaellusreitistä mehumaasto polkujuoksujen alustana, sillä 13 lasta ja 13 aikuista riensivät alunperin legendaarisia Elias "Ellu" Vähäsöyringin viitoittamia polkuja. Yhteensä haasteelliseen, mutta antoisaan maastoon pujahti siis 26 iloista liikkujaa, joista suurin osa teki taivalta juosten.
8-vuotiaat oli pienimmäisiä ja 12-vuotiaita oli eniten. 12-vuotiaiden joukosta löytyikin 1,4km matkan kiireisin, sillä hyvät geenit omaava Liinu Tiainen pinkaisi 1,4km reitin upeaa vauhtia kellon pysähtyessä lukemiin 6:18! Hienoa!
Aikuisilla oli kesytettävänä koko perhereitin (10,5km) mittainen matka. Perhereitti, kuten koko Iso-Sydänmaan uusittu (vuonna 2014) vaellusreitti on tunnettu haastavasta polkupohjasta. Reitillä ei ole juurikaan korkeuseroa, mutta kaikki raskaus tulee kulkijan alta. Paikoin soinen polun pohja kyselee tasaisin välein kulkijan kuulumisia.
RAJAT ROSKIIN
Mutta niinpä on rajat tehty rikottavaksi ja ennen kaikkea siirrettäväksi, kun Nivalan huikea pitkien matkojen juoksija, Tuomas "Gebre-Bolt" Ahola täräytti mittariin sellaisen lopputuloksen, että maalipaikalla kaikki jähmettyi ihmetyksestä suolapatsaiksi. 48min16sek!!!! Eli 4min36sek/km kaikkien soiden sun muiden lävitse!!!
Väliaikalähdöllä käydyssä kisassa Tuomas lähti minun perään 4min. Tuomas ohitti minut noin 4,3km kohdalla. Keskivauhtini oli siinä kohtaa aika tasan 5min/km. Tuomas tuli siis tuohon asti n.4min/km. Herran jestas!!! Kaikki jotka tuntee reitin jäävät sanattomaksi. Maailmanluokan meinikiä!
SUOMEN PARAS POLKUJUOKSIJA!??!
ONNITTELUT TUOMAKSELLE REITTIENNÄTYKSESTÄ!!!
TULOKSET
| MEHUMAASTOT NIVALA | ||||||
| LA 6.6.2015 | ||||||
| ALUSTANA | ||||||
| ISO-SYDÄNMAAN HAASTAVA VAELLUSREITTI | ||||||
| TYTÖT 8-vuotta | 1,4km | |||||
| 1 | Jasmin Pääkkö | 7:57 | ||||
| 2 | Jasmin Vähäaho | 9:41 | ||||
| POJAT 8-vuotta | 1,4km | |||||
| 1 | Oskari Vähäaho | 16:04 | ||||
| TYTÖT 10-vuotta | 1,4km | |||||
| 1 | Meri Kavonen | 7:06 | ||||
| POJAT 10-vuotta | 1,4km | |||||
| 1 | Urho Mäkinen | 6:53 | ||||
| 2 | Oliver Vähäaho | 16:05 | ||||
| TYTÖT 12-vuotta | 1,4km | |||||
| 1 | Liinu Tiainen | 6:18 | ||||
| 2 | Terhi Junno | 6:28 | ||||
| 3 | Veera Vähäkangas | 6:30 | ||||
| 4 | Emilia Jurvelin | 6:40 | ||||
| 5 | Janina Närhi | 7:52 | ||||
| POJAT 12-vuotta | 1,4km | |||||
| 1 | Tatu Junno | 6:20 | ||||
| TYTÖT 14-vuotta | 3,2km | |||||
| 1 | Emma Junno | 18:54 | ||||
| NAISET Perhereitti | 10,5km | 3,2km | 4,8km | 7,3km | ||
| 1 | Virve Närhi | 1:30:53 | 0:26:30 | 0:37:30 | 1:03:30 | |
| 2 | Linda Vähäsarja | 1:32:53 | 0:28:30 | 0:39:30 | 1:05:30 | |
| 3 | Satu Jokela | 2:10:50 | 0:39:30 | 0:56:30 | 1:33:30 | |
| 4 | Marjaana Oikari | 2:10:50 | 0:39:30 | 0:56:30 | 1:33:30 | |
| 5 | Arja Laitinen | DNF | 0:41:30 | 0:56:00 | DNF | |
| MIHET Perhereitti | 10,5km | 3,2km | 4,8km | 7,3km | ||
| 1 | Tuomas Ahola | 0:48:16 | 0:13:30 | 0:19:30 | 0:34:30 | |
| 2 | Hannu Tiainen | 0:54:06 | 0:16:30 | 0:23:30 | 0:37:30 | |
| 3 | Onni Vähäaho | 0:57:47 | 0:16:30 | 0:24:30 | 0:39:30 | |
| 4 | Joni Laakkonen | 1:07:55 | 0:19:30 | 0:28:00 | 0:47:30 | |
| 5 | Harri Jokela | 1:12:18 | 0:20:30 | 0:29:30 | 0:50:30 | |
| 6 | Martti Ahistus | 1:13:16 | 0:24:30 | 0:32:30 | 0:51:30 | |
| 7 | Hannu Keskisarja | 1:15:16 | 0:21:30 | 0:31:00 | 0:52:30 | |
| 8 | Kalevi Laitinen | DNF | 0:39:00 | 0:56:00 | DNF | |
Kirjoittajan kuvaus kisastaan:
Reidet olivat olleet koko viikon hieronnasta arkoina. Edellisen illan 4h raivuukökkä laittoi reidet lähes kramppitilaan - ja kramppailivatkin eilen illasta. Mietin tämän päivän mehumaastojen järkevyyttä... No, reipas reippailuhan oli päämäärä - silti tiesin, että lämä tiskissään mennään kuitenkin sitten todellisuudessa. Ja se tulisi olemaan kauhea koettelemus näillä jaloilla.
Aamulla heräsin tönköin jaloin. Aloin vetään magnesiumia ja suoltabua naamariin. Kahvia, vettä ja yksi banaani esiaamupalaksi. Sitten parin kilsan verkka lenkille. Siellä yllätyksekseni jaloilla pystyi kuitenkin ainakin verryttelyä tekemään. Hyvä. Eikun puuron syöntiin ja muutama järjestelypuolen puhelu. Niitä tuntuikin kertyvän siksi paljon, että lähtö meni aika tipalle.
Kisapaikalla lisää järjestelyjuttuja, tuttujen puhutteluja ja vähän jalkojen ravisteluja.
KISA
Starttasin rennolla ja imevällä ravilla huilutteleen. Katsoin eka kerran kelloa n.300m kohdalla. Ahaa vedellään 3:30min/km vauhtia. Pidin vähän yläosastoon väliä ja painoin kohti mutaista latupohjaa jossa vauhti viimeistään tasottui (hiipui). Eka kilsa 4:37. Oho-hoh. Sehän meni heleposti, kuitenkin 300m kosteaa. Toinen kilsa meni jo vähän betonireisillä peruskovaa 5:06. Alkoi tuntuun hyvältä. Ei tästä nyt huono voi heilua.
3km kin läsähti 5:18 aikaan. Tuolla kilsalla vilkasin pari kertaa sykettä, joka heilahteli 165 tietämillä. Palautumattomana yleensä minulla on ollut vaikeuksia +160sykkeen tehoissa. Nyt kuitenkin pystyin kohtuu kuovintaan, joten pidin tehot tunteen perusteella vakiona, välillä asian kellosta todeten. Alkaa olla turha kapistus tuo kello, lähes.
4km alkoi täyttyä ja Jonte-Konden selkä alkoi paistaan. Laskin, että Jonte-Kondekin on naputellu teknistä reittiä kivasti 6min kilsavauhilla, kun oma keskari oli jotain 5:05/km tuossa kohtaan. Mietin ettei Tuomas aivan heti voi saaja kiinni, kun se joutuis tulemaan 4min/km vauhtia, kun itellä oli näin hienosti alkanu... Ja lähes samantien tunsin puhurin takana - Tuomas "Gebre-Bolt" oli imaissut 4,3km matkalla minun 4min etumatkan kiinni. Keskivauhtini tuossa kohtaa n.5min/km, eli hänellä huikea n.4min/km -vauhti. Jokainen, joka on tuolla kulkenut jäänee sanattomaksi. Voiko tuota kovempaa suomalainen polkujuoksija juosta? Voin vastata puolestanne: Ei. JOS Tuomas haluaisi, hän saattaisi hyvinkin olla Suomen paras polkujuoksija hakemalla mantran polkujuoksukisoissa käymällä. Neljäs kilsa 5:19
Tuomas katosi horisonttiin. Ohitin Jonten ja viides kilsa täyttyi ajassa 5:11. Pian nakkasin myös Keskisarjan Hannun ohi. Monet sanoi kuulleensa käen kukunnan. Itse kuulin vain äänekästä huohotusta ja aivojen tyhjäkäyntiä. Ei mitään muuta. Samalla tunsin kuumuutta. Pelkkä numerolappu olisi tänään ollut kyllin paksu paita.
Perhereitti alkaa tunnetusti vasta viidennen kilsan jälkeen. Noin 5,5km eteenpäin pohja on pitkään soinen, suon reunalla menevä polku, jossa kysellään kulkijan sinniä ja maitohappojen käsittelykykyä. Kuudes kilsa kovalla irvistyksellä 6:02. Silti tämä oli jotenkin kuin naapuriin ois juossut Unkarin 6vrk kisan jälkeen. Silti ei voinut yliarvioida. Maitohapot...
Seitsemäs kilsa on kuuluisa hankalasti polveilevasta ojanvarresta, jota manasi jopa voittajakin. Seitsemäs kilsa 6:08.
Aloin uskomaan tunnin alitukseen. Harmitti vain lihasten alusta asti ollut kivisyys. Jotenkin jäi sellainen tunnelma, että siellä olisi vara parempaankin. Ikään kuin rajotin olisi ollut päällä alusta alkaen. Jotenkin tiedän, että heinä-syyskuussa saan hyviä kisoja aikaiseksi.
Kahdeksannen kilsan alussa ajattelin kuulevani harhoja, kun aloin tuntemaan, että takaa lähestytään. Ja tottahan se oli, sillä suunnistaja Hannu Tiainen oli imaissut minun 2min eron kiinni ja ohitti minut kuin tyhjää vain. Olipas vaivattomannäköistä menoa. Hannuhan teki kuin vaivihkaa toisen ihmeen, alittaessaan myös 55min maagisen rajan, 54:06 ajalla. Uskomatonta!!!
Kahdeksas kilsa on soisia kanervien koristamia vetisiä polkuja, osaa kovaakin polkua. Lievää vastamaata kaiken aikaa, paljon mutkia, ojan ylityksiä, teknistäkin. 6:02. Huh, taas selvisin kuitenkin noinkin hyvin. Laskin jo 58min alituksen olevan teoriassa mahdollisen. Tunsin, että voisin lopussa hieman luukuttaa.
Loppu tuli hyvällä draivilla ja polvistuin maalilinjan oikealla puolen ajassa 57:47. Tavoite oli oikeasti 64-65min. Olen ällikällä. Viime kesänä juoksin tuon reitin reippailla lenkeillä parhaillaan 65minuutin paikkeille. Tämä antoi minulle paljon lisää jo ennestään hyvään työrauhaan. Ilmeisesti toipuminen on sujunut hyvin. Mitä sitten tapahtuu, kun alkaa palautumaan? Ehkä voin juosta kesällä 5km alle 20minuutin? Olen alkanut unelmoimaan mm. siitä. Elokuun PEP2015 kisassa aion tehdä myös 8h haamurajan alituksen. Kovat on aikeet. Katsotaan miten käy. Pullistelematta paras.
OMA DATA, 10,58km 5:28/km keskisyke 165 (max.172). Ps. AnAerkn.167
MEHUMAASTON KISAVIDEO
Onni Vähäaho, Nivalassa 6.6.2015
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
PITKÄ - ISO KUUKAUSI - TOUKOKUU
MIKÄÄN EI MUUTU
On kesäkuu v.1994. Odotan innolla jalkapallon MM-kisoja. Ylläni on ylhäältä päin lippis, takki, hieman väljä t-paita, hawaiji-sortsit, tennissukat ja lenkkarit...
Kesäkuun kynnyksellä, 30.5.2015, tulen kerrostalomme porttikongiin. Välioven lasi heijastaa näkymän kuin 1994 vuoden kesän kuvista. Mikään ei ole muuttunut. Tai hetkinen - silmälasit. Mietin, astelenko 21 vuoden kuluttua tästä jälleen jonkin peilikuvan ohi yhä samanlaisissa vetimissä. Myös oma persoona on yhä sama, vaikka elämä muutoin onkin muuttunut rajusti. Tietysti myös monenlaista kasvamista on tapahtunut, mutta se nuori mieli on yhä tuolla sisällä, joka näkyy ehkä yhä samanlaisena pukeutumisena - kenties hamaan loppuun asti.
TOUKOKUU
Hurja kuukausi. Juoksua 657,1km, Pyöräilyä 44,3km ja Sauvakävelyä 21,1km, harjoittelua yhteensä 95h 16min, josta Unkarin kisan osuus reilu 75h.
Täytyy olla iloinen ja kiitollinen, että olen kaiken liikkumani jälkeen ylipäänsä ehjä. Aina kaikki on mahdollista, mutta olen kenties oppinut myös kulkemaan niin, että on aina myös seuraava kuukausi.
KESÄKUU
Tuntuu lottovoitolta olla jo nyt tässä vaiheessa energinen ja elämänhalua täynnä hurjan Unkarin 6vrk juoksun jälkeen. Olen juuri tehnyt 6päivän työputken. Huomenna on yksi vapaa ja sitten vielä neljä työpäivää ennen ensimmäistä kahden päivän vapaata. Siis 11 päivän aikana 10 työpäivää. Silti aion nousta omasta halusta ja intohimosta huomenna ainoana vapaapäivänä hieman ennen kello kuutta aamulla. Suunnitteella on ensimmäinen intervalliharjoitus I-SR2014 -perhelenkillä (10,6km) klo.7 alkaen. Siksi niin aikaisin, koska minulla on lehtihaastattelu mehumaastoja silmällä pitäen klo.10 ja hieronta klo.15. Elämässä on sisältöä.
Tulevalla viikolla työt aavistuksen löysäävät ja sitä seuraavalla viikolla enemmänkin. Olenkin ensi viikon jälkeen jo henkisesti lomalla, sillä töitä alkaa olla jo niin harvakseltaan. Konkreettisesti lomalla olen heinäkuussa, siis leipätyöstä.
HARJOITTELU
En osaa sanoa. Menen tuntemusten mukaan. Ehkä juoksen ensi viikon jälkeen sitä seuraavalla viikolla ensimmäisen noin 100km viikon. Ehken ensi viikolla kuitenkaan vielä. Intoa on, mutta täytyy pitää myös maltti mielessä. Normaalissa harjoittelussa - palautuneena - sitä mennään joskus jumisena ja väsyneenäkin, mutta nyt ei vielä kuulu mennä.
Odotan mielenkiinnolla ensimmäistä noin 100km viikkoa ja etenkin sen jälkituntemuksia. Niistä pystyy saamaan suuntaa palautumiseen. Eli täytyy ensin harjoitella ennen kuin tietää onko palautunut. Kyllä se ultrajuoksijalla näin mielestäni menee. Kokonaisvaltaisemman palautumisen tietää vasta noin 4-5viikon normaalin harjoittelun jälkeen. Esim. Määrä - Kova - Kevyt - Määrä - Kova. Jos toinen kova viikko sujuu vielä normaalisti on homma bueno, mutta usein palautumisvaiheessa jää kiinni jossain vaiheessa jo paljon aiemmin. Tosin aina ilman "ilmakuoppia" harjoittelu ei etene normitilassakaan, mutta "ilmakuoppien" ja "palautumattomuuden" eron huomaa, kun tarpeeksi pitkästi lentää. Taivas on auki.
SYVEMMÄT AJATUKSET
On hienoa, että on saanut kokea jo niin paljon hienoja juttuja, mitä olen kokenut. Kaikki viralliset ultrajuoksut, Nivalan Ympärijuoksu, Iisalmi-Nivala-juoksu, omat vuorokauden juoksut, omat 4-6vrk juoksut. Voi hitsi! Liitynkin tukemaan Pasin rohkaisua jokaisen ultrajuoksua harjoittelevan tai haaveilevan kokeilemaan esim. kesälomalla juosta kuutena peräkkäisenä päivänä 30km (=180km). Sen jälkeen voi miettiä miltä mahtaisi tuntua juosta kuutena päivänä vaikka tuplamäärä, saati triplamäärä.. tai enemmän.
Suuri asia on huomata omat mahdollisuudet päästä yhä pidemmälle varsinkin 6vrk juoksussa. Unkarista jäi paljon kehitettävää mieleen. Korvaamaton oli kaikki se kokemus mitä sieltä jäi. Oma juoksu ja kaikki mitä siinä tapahtui, sekä muiden toiminta ja mitä heille tapahtui.
Se mitä Unkarissa tapahtui osaltani, tuntuu edelleen ihmeeltä. En tiedä miten tein sen. Miten kykenin kisani kaaressa - mitä kaikkea siinä tapahtui - juoksemaan kuusi päivää, ja vieläpä ihan hyvin. Siis voimallisestikin. Olin viimeisenä päivänäkin varsin juoksukykyinen ja sangen hyvävoimainen. Sanonta: Alussa ja lopussa on helppoa - osui oikeaan. Niinhän se on monessa muussakin asiassa.
Ajatelkaa miltä tuntuu nyt, kun herätys soi aamulla VASTA kello viiden jälkeen, kun on aamuvuoro? Toista tuntia aikaa ottaa maailma vastaan. Syödä rauhassa aamupala, juoda kahvit, tutustua maailman tapahtumiin ja surfailla vaikka netissä. Unkarissa kello soi usein klo.2.34. Pikaisesti jotain suuhun. Ihon rasvaus. Valmiiksi aromikkaat vaatteet päälle, ovi auki ja juoksemaan - ja pitkästi - ja taas uudestaan, uudestaan, uudestaan... Lähes vuorokausi pienin tauoin. Nyt pääsen töistä ennen kolmea. Voin pysähtyä vaikka joen yli menevällä sillalla vailla mitään kiirettä. Voin valita reittini. Unkarissa se oli 582 kertaa 900m. Tällä kertaa. Ensi kerralla toivottavasti enemmän, mutta samaa reittiä, jolleivat reittiä vaihda. Pointti: Miten onkaan arki helppoa tuollaisen suorituksen jälkeen. Suhteellinen helppous on läsnä. Miten kauan tämä vaikuttaa? Olisiko kesto sama kuin lomien jälkeen yleensä? Kuka tietää. Ja nämähän ovat myös aina tapahtumakohtaisia. Toisella kertaa voi tuntua toiselta. Niinhän se on monessa muussakin asiassa. Lukijalle jää vastuu ajatella missä asioissa.
Melkein unohtui jo lähes kaksi viikkoa elänyt "haave" lähitulevaisuuteen (=tämä kesä), eli paikallisen järven (22km) kiertäminen kiihtyvänä lenkkinä tuollaisesta noin 5min/km vauhdista kiihdyttäen alle 4.30min/km vauhtiin. Tänäänkin oli Pyssymäelle ajaessani tarumaisen näköinen koivikkokuja Kokkola-Kajaani -tietä vartomassa.
HUOMIOITA POLKUJUOKSUSTA
Tietysti se, että älkää unohtako Elokuun polkujuoksu tapahtumaa Nivalassa. Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2015, eli PEP2015. Polkujuoksu tapahtumia seuratessani en voinut olla huomaamatta karhunkierroksen uskomattomia tuloksia. Tero Ruokolainen pinkaisi 80km karhunkierroksen uskomattomaan aikaan 8:24:25. Tero voitti toiseksi tullutta Antti Itkosta hieman yli tunnilla. Kisassa oli myös parin vuoden takainen voittaja, ystäväni Jyrki Leskelä, joka juoksi kelpo ajan 11:54:19, alittaen entisen enkkansa, mutta - niin.
160km matkalla kaksi juoksijaa alitti huikeasti vuorokauden rajan. Saa miettiä. Kovaa on touhu. Miika Lahtela käänsi voiton kovalla 22:40:04 ajallaan ja myös ruuhkatukka Mikael Heereman taiteili alle vuorokauden rajan 23:09:46 ajalla. Upeita vetoja! Lakkia päästä.
Maininnan arvoinen on myös miesten 53km voittajan, seurakaveri Juha Jumiskon upea voittoaika 5:24:38... Tässä kaikki tulokset.
Karhunkierroksen huikeiden suoritusten blogeja TÄSSÄ.
LOPUKSI
Kesäkuuta kohden. Jos tuntuu hyvälle, juoksen La 6.6.2015 mehumaastoissa 10,5km kilpaa. Kilpaa sanana on aivan varmasti humoristista. Mahdollisuus hieman kiusata ja kirittää joitakin juoksukavereitani houkuttaa - ja juoksu ylipäänsä koukuttaa. Hyvä niin, sillä rakastan juoksemista.
Kirjahyllystä voi aina käydä välillä tarkistamassa mitä tapahtui toukokuussa 2015 (Klikkaamalla saa kuvan isommaksi).
Onni Vähäaho, Nivalassa 31.5.2015
tiistai 26. toukokuuta 2015
MEHUMAASTOT
MEHUMAASTOT, PYSSYMÄKI, NIVALA
LA 6.6.2015 KLO.11.00 ALKAEN
ILMOITTAUTUMINEN PAIKAN PÄÄLLÄ KLO.10.00-10.30
OSANOTTO ILMAINEN!!!
SARJAT:
TYTÖT JA POJAT 8.v - 12.v asti 1,4km
TYTÖT JA POJAT 14.v - 16.v asti 3,2km
NAISET JA MIEHET 17.v -> eteenpäin 10,5km
REITTINÄ ISO-SYDÄNMAAN VAELLUSREITIN
PERHEREITTI
TERVETULOA!!! HÖYNÄYTÄ ITSESI JA KAVERISI LIIKKUMAAN!!!
Onni Vähäaho, Nivalassa 26.5.2015
LA 6.6.2015 KLO.11.00 ALKAEN
ILMOITTAUTUMINEN PAIKAN PÄÄLLÄ KLO.10.00-10.30
OSANOTTO ILMAINEN!!!
SARJAT:
TYTÖT JA POJAT 8.v - 12.v asti 1,4km
TYTÖT JA POJAT 14.v - 16.v asti 3,2km
NAISET JA MIEHET 17.v -> eteenpäin 10,5km
REITTINÄ ISO-SYDÄNMAAN VAELLUSREITIN
PERHEREITTI
TERVETULOA!!! HÖYNÄYTÄ ITSESI JA KAVERISI LIIKKUMAAN!!!
Onni Vähäaho, Nivalassa 26.5.2015
maanantai 25. toukokuuta 2015
POST UNKARI, OSA 2 - MITÄ IHMETTÄ???
ALUSTUS
Koen tunnistavani hyvin omat heikkouteni ja vahvuuteni. Näen itseni myös sivullisen silmin, näin uskon. Se mitä minusta on puhuttu koko juoksuharrastukseni eri vaiheissa, ei ole yllättänyt minua koskaan. Uskon, että tuon ominaisuuden vuoksi ymmärrän paremmin miksi olen sellainen kuin olen.
Urani sanana, olisi liian mahtipontista ja harhaanjohtavaa... mutta harrastukseni alussa loin maineen juoksijana, joka oli likimain keskeytys kunnossa kisan kuin kisan puolivälissä. Se oli tuskaisaa. Luulin aina jaksavani, mutta meni pitkään ennen kuin jaksoin. Kaikki muuttui elokuussa 2012, jonka jälkeen (paria poikkeusta lukuunottamatta) olen tullut enemmin kuuluisaksi siitä, että vedän tasaisesti ja varmasti maaliin kisassa kuin kisassa. Miksi näin? Kestää hetken ennen kuin oppii tietämään uudessa harrastuksessa rajansa. Sitten kun ne oppii tunnistamaan, on se laillansa helppoa, kun on ominaisuus, jossa voi asettua ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Uskon tuon ominaisuuden olevan ainakin osaksi (jos ei kokonaan) pitkien suoritusten tuomaa ajatuksien jäsentämisen taitoa.
12 PÄIVÄÄ SITTEN...
Loppui elämäni ensimmäinen virallinen 6vrk juoksu ja 524km ja 24metrin taival. Luin jostain pari päivää sitten..siinä oli haastateltu Unkarin MM-kisojen voittajaa, Joe Fejesiä, joka juoksi yli 975km. Hän aikoi levätä 3 viikkoa ja tavata hänen jalkaterapeutin. Ehkä minunkin pitäisi tavata monenkinlaisiakin terapeutteja ja ehkei minullekaan olisi tehnyt huonoa levätä 3 viikkoa. Toisaalta Fejes juoksi lähes puolet pidemmän matkan samassa ajassa. Lisäksi hän oli radalla jopa kymmeniä tunteja enemmän kuin minä. Unkarin yksi hauskimmista median kommenteista oli (Oisko ollut Jari Tompon letkautus) tämä: "Fejes ei ole selvästikään tullut Unkariin nukkumaan". Tulen varmasti iän päivää nauramaan tuolle letkautukselle.
Tämä voi haista vähän lukijasta itsekehulle, mutta uskallan sanoa, että tiedän mitä teen. Se että selviää 6vrk juoksusta suhteellisen tasapainoisella esityksellä olosuhteiden haasteista ja niiden tuomista lisähaasteista huolimatta, ei jätä mielestäni epäselvyyttä siitä, tietääkö kulkija mitä milloinkin täytyy tehdä ja mitä ei. Olen suorasanainen. Olen usein saanut vähän siitä kärsiäkin, mutta se on yksi niistä monista ominaisuuksista jotka tunnistaa itsessään olevan. Onko se sitten huono tai hyvä, en ehkä ole oikea ihminen sanomaan sitä.
TOIPUMINEN
Heti kotiin tullessani tunnistin, että toivun ällistyttävän hyvin. Eihän sitä siinä vaiheessa pitäisi voida tietää, mutta kun sen tietää niin sen tietää. Ja niin on käynyt. Toipuminen on mennyt vauhdilla eteenpäin. Aavistus muuttui todeksi. Silti koen, että harjoitteluvalmiuteen on vielä matkaa.
Olen joutunut yllättäen taistelemaan itseni kanssa, sillä harjoitteluhimo ja into ovat olleet vastoin odotuksia korkealla. Sitä en osannut odottaa. Hauskaa, että sattuu myös odottamattomia asioita. Olen joutunut keksimään itselleni syitä olla menemättä lenkille. Olen myös käynyt juoksulenkkejen sijasta sauvakävelemässä. Olen onnistunut kohtuudella pysymään asioissa. Viime viikolla juoksua noin 45km ja sauvakävelyä + pyöräilyä päälle noin 3h.
Jalkojen lihakset ovat hiljalleen palautumassa normaaliin mittaan, mutta poikkeavia kiristyksiä on edelleen. Olen mielestäni ollut varovainen lenkeilläni, sillä tiedostan eläväni nyt erittäin herkkää aikaa vammautumiselle, vaikka kisan klaarasinkin ilman vammoja. Lihaksissa on varmasti hienoisia lihasvaurioita ja senkin vuoksi on oltava tuntosarvet koholla.
Harjoitteluhimo: Miten sitä voi olla? Puhuin paljon väsymyksestäni johonkin pitkään suoritukseen tähtäämiseen Tähkävuoren Marian kanssa Unkarin kisassa. Ja sitten kisan jälkeen olenkin intoa täynnä. Jonkinlaista itsesuojelua kenties, henkistä painia itsensä kanssa. Kuuden vuorokauden juokseminen vaatii monenlaista aivotyötä. Se on enempi psyykkinen koe kuin fyysinen. Ehkä 60% - 40%, sillä ilman kuntoa ei ole loputtomiin psyykkistä huonealaa.
TÄNÄÄN
Olen siis kokenut, että olen toipunut hyvin. Silti yllätyin tänään. Kävin juuri juoksemassa maineikkaan I-SR2014 -etulenkin. Rapiat 25km. Polku paikoin vetinen ja kenkäkin meinasi jäädä alustaan muutaman kerran. Viisi kertaa meinasin kaatua ja kerran pölähti turve, kun menin turvalleen. Juoksin viime kesänä reitin 3h47min. Ja viime syksynä 3h13min Keijon kanssa aika lailla samalla kelillä kuin nyt. Nyt juoksin nauttien ja hieman jalkoja säästellen 3h4min!!! Siis 9min nopeammin kuin kesäaikaan koskaan! Mitä ihmettä? Onko polku parantunut näin paljon? Keijokin paransi viime kesän aikaa eilettäin 24min. Vai onko kaikki vain noin paljon paremmassa kunnossa kuin viime vuonna? Ehkä siihen saadaan vielä vastauksia.
Mutta vielä kerran: En koe vielä pystyväni aloittamaan normaalia harjoittelua, enkä ole millään lailla alkanut palautumaan. Sen sijaan toipuminen on ollut vauhdikasta... Tämän päivän etulenkillä sykkeeni oli reilut 10 pykälää tunnetta korkeammalla. Tietysti palautumattomuutta, mutta myös aamulla astmalääkkeet jäi ottamatta. Kaikki korostuu tällaisessa vaiheessa.
Reilun kolmen viikon päästä on ohjelmassa I-SR2014 koko reitin kierto. Toivottavasti silloin olen jo vähän palautunut. Muutamia ilmoittautumisia on jo tullut. Joka ryhmässä on jo vähintään yksi. On 9h, On 12h ja On 18h ryhmä. Tsekkaa TÄSTÄ lisää. I-SR2014 nostaa a)kuntoa b)hapenottokykyä c)voimaa d)kehittää verenkiertoa e)kehittää niveliä ja vahvistaa luustoa f)kehittää psyykettä g)parantaa mielialaa... noin mitä äkkiä tulee mieleen.
VOIKAA HYVIN - MINÄKIN YRITÄN - EHKÄ ILMAN TERAPIAA.
ÄLKÄÄ KANTAKO HUOLTA - PÄRJÄÄN KYLLÄ - OLEN VAROVAINEN. :=)
Tyttären piirrustus, kun en itse oikein osaa noin hyvin...
Onni Vähäaho, Nivalassa 25.5.2015
maanantai 18. toukokuuta 2015
POST UNKARI, OSA.1 - KISMETTIÄ?
Pre = tarkoittaa jotakin ennen ja Post = jonkin jälkeen. Tämä on ensimmäinen varsinainen kirjoitus kisanjälkeisestä toipumisesta ja arjen sujumisesta.
Sain juoksuharrastuksen alkuaikoina aika usein turpaan kisoissa. Viime vuosina yhä harvemmin. Sitä on oppinut tuntemaan omat voimansa paremmin ja suorituksen aikaiset viestit. Koitokset ovat myös pidentyneet. On tullut nyt vuoden sisään peräti kolme kappaletta vähintään 4vrk juoksuja. En tiedä, olenko jo alkanut säälimään itseäni vai mistä on kyse, sillä olen ollut koko ajan Unkarin kisan jälkeen hyvin toipunut. Kisan lopussa oli tyytyväinen, mutta hyvin tavallinen olo. Isoimmat tunnemyrskyt oli kisan aikana - ja kisan jälkeen mieli oli jo tyyni.
Idelogiani on mennä 6vrk kisaa eteenpäin siten, että kaiken aikaa jää pelivaraa seuraavaan päivään. Ehkä taktiikkani on liiankin varovainen, kun kisan jälkeen on näinkin normaalit jalat jne. Tottakai jalat on hieman jumissa, mutta ei esimerkiksi läheskään yhtä syväjumiset kuin viime syksyn 100h jälkeen. Vedin siis Unkarin kisan kuin ison talon emäntä, jonka pitää pystyä pesemään heti kotona kolme koneellista pyykkiä ja tekasta makaroonilaatikko uuniin. Jäikö varaa liikaakin? Vai oliko tämä vain viisautta, tämän ollessa kuitenkin vasta ensimmäinen 6vrk, joka ei jää viimeiseksi eikä parhaaksi tulokseksi? Toisaalta olen odottanut milloin alkaa tulla kavereiden jäynänä kismettiä postiluukusta! Perhanan pehmeä suoritus, kun äijä on kuin ei ois missään ollukkaan!
Totuus: 6vrk on tällä kokemuksella ja pohjilla niin kunnioitettava matka, että tämä oli hallittu debyytti, jonka vuoksi "jälkiseuraukset" jäi ainakin isommilta osin tulematta. Olo on ollut kaikki nämä kuusi päivää kisan jälkeen erittäin tasapainoinen ja tyytyväinen. Pakkohan se on uskoa todeksi! Keskustelen monen ultrajuoksijan kanssa juoksusta. Eilen ja tänään yhden ystäväni kanssa puhelimessa. Jokainen vetää omaa polkuaan, mutta aina voi saada jotain kiinni keskusteluiden tuloksena. Jos ei muuta niin saattaa voida auttaa vastapuolta.
Olen toipunut siis hämmästyttävän hyvin... tai mikä hämmästyttää ja mikä ei? Jos 6vrk vetää varovasti niin sittenhän jää varaa seuraaviinkin päiviin. No, jokainen kerta on tietysti aina oma lukunsa. Samoin jokainen on yksilö. Jokaisella yksilölläkin toipuminenkin vaihtelee kahden suorituksen välillä. Palautuminen onkin sitten eri juttu. Siihen minulla meni aikalailla päivälleen 1kk 100h-juoksusta. Nyt en vetänyt yhtä syvälle itseäni 6vrk juoksussa kuin 100h juoksussa, mutta se ei tarkoita automaattisesti, että palautuisin nopeampaa kuin kuukaudessa. Palatuminen sanana on vielä sen verran kaukainen, että mieluummin palaan toipumis-sanaan.
Kävin lauantaina sauvakäveleen 1h53min/10,6km I-SR2014 -perhereitillä. Tänään kävin juokseen samaisella vaellusreitillä -etulenkin, eli 25km/3,5h. Siis juokseen. Lenkki oli aika tavallinen. Ehkä jaloissa tuntui hieman 6vrk, joka saattaa kuulostaa hullulta että "hieman". Mutta se on justiinsa niin kuin se tuntuu. Samalla hyvä mittari toipumiselle. Selvisin tuosta etulenkistä paremmin kuin monesti normireeneissä. Ei vähennä hymyä. Toisaalta ei aiheuta mitään "antaa-palaa-vaan-ajatuksia", ei todella. Tuntuu vain hyvältä, että kaikki on ok. ja se riittää tällä erää.
Puhuin Unkarin kisan aikana ainakin Tähkävuoren Marialle kuinka odotan kisan jälkeistä aikaa, jolloin ei tarvi tähdätä mihinkään. Ja aion nauttia tästä ajasta. Pelkkä sohvalla loikoilu ei välttämättä edistä toipumista. Lihakset ovat pitkän ultran jälkeen suppeassa tilassa. Maltillinen liikkuminen auttaa niitä palautumaan ennalleen päin. Asiaa ei voi kuitenkaan kiirehtiä liikaa, mutta pelkkä passiivinen elo voi typistää lihaksia entisestään. Varovainen venyttely on tullut myös jo ohjelmaan. Kaikessa tuntemusten mukaan - kuten kisassa - ja elämässä yleensäkin. Sillä sitä pärjää.
Oikeastaan tuota ei pitäisi kovin raakasti erottaa fyysisestä, mutta laitetaanpa tätä nyt kuitenkin vähä erilleen. Olen nimittäin ollut edelleen radalla. Joka yö, unissani. Viime yönä vaimo herätti minut ja kysyi että mitä oikein suttaan sängyssä. Minulla oli unessa taas se 96-97km ja vuorokausi oli täyttymässä. Satanen piti saada kokoon. Jopa herätessänikin tehtävä tuntui aidolta. Toinen lohko aivoissa tajusi, että kisa on ohi, mutta toinen eli jotain "vielä satanen -elämää".
Juoksin Unkarin kisaradan 582 kertaa ympäri. Siellä ollaan vieläkin! Näköjään. Ei sitä näköjään niin helpolla jätetä. Se on oikeastaan kuitenkin ainoa asia joka henkisesti on jännästi (Huom! ei hullusti) vinkasallaan. Muuten on tasaista.
Olen miettinyt ja innovoinut omaa taktiikkaani, lähinnä unirytmitystä. Esimerkiksi yöllä juokseminen vaatii testejä tulevaisuudessa. Moni pitää minua valmiina yöjuoksijana työni puolesta (3-vuorotyö), mutta itse en ole niin sinisilmäinen. Yövalvominen ja Yöjuokseminen voivat toimia molemmat tai sitten vain valvoiminen. Asia täytyy varmistaa.
Olenkin kirjoittanut (ainakin J-foorumille) unitaukojen pituudesta aikaisemminkin. Mielestäni pitkä 4-5h unitauko on valtava riski, mitä pidemmälle kisa menee, joka johtuu siitä, että elimistö on kaiken aikaa rasittuneempi ja sitä myötä haavoittuvaisempi sairastumaan eri tavoin. Tottakai se voi toimiakin, mutta se on silti teoriassa iso riski esim. n.2h taukoon verraten. Ihminen on valtavan rasituksen jälkeen kuin ammottava avohaava levossa, ja mitä pidempään "haava on auki", sitä suurempi on riski saada sinne jotain "paskaa". Olenkin kääntymässä kahden unitauon rytmitykseen seuraavalla kerralla, eli kahden vuoden kuluttua, jos minulla on jälleen onni saada yrittää. Lähtöajatuksena on, että yöllä vain 1-1,5h unta ja päivällä 1,5-2,5h(vähän tarpeen mukaan). Mutta kuten sanottua, asiaa pitää testata.
Tämä kaikki kertonee intohimostani ultrajuoksua kohtaan. Joku voisi puhua ylikierroksista, mutta mielestäni en käy ylikierroksilla. Olen ollut paljon myös ajattelematta juoksua laisinkaan.
Palataanpa taas asiaan, kun tulee jotain uutta kirjoitettavaa. Vielä ehtii pari päivää juhlia tätä saavutusta, sillä keskiviikkona on sitten paluu jo oikein arki-arkeen, kun tämänkertainen loma on ohi ja paluu töihin koittaa.
Iloista kuntoilumieltä kaikille!!!
Onni Vähäaho, Nivalassa 18.5.2015
Sain juoksuharrastuksen alkuaikoina aika usein turpaan kisoissa. Viime vuosina yhä harvemmin. Sitä on oppinut tuntemaan omat voimansa paremmin ja suorituksen aikaiset viestit. Koitokset ovat myös pidentyneet. On tullut nyt vuoden sisään peräti kolme kappaletta vähintään 4vrk juoksuja. En tiedä, olenko jo alkanut säälimään itseäni vai mistä on kyse, sillä olen ollut koko ajan Unkarin kisan jälkeen hyvin toipunut. Kisan lopussa oli tyytyväinen, mutta hyvin tavallinen olo. Isoimmat tunnemyrskyt oli kisan aikana - ja kisan jälkeen mieli oli jo tyyni.
Idelogiani on mennä 6vrk kisaa eteenpäin siten, että kaiken aikaa jää pelivaraa seuraavaan päivään. Ehkä taktiikkani on liiankin varovainen, kun kisan jälkeen on näinkin normaalit jalat jne. Tottakai jalat on hieman jumissa, mutta ei esimerkiksi läheskään yhtä syväjumiset kuin viime syksyn 100h jälkeen. Vedin siis Unkarin kisan kuin ison talon emäntä, jonka pitää pystyä pesemään heti kotona kolme koneellista pyykkiä ja tekasta makaroonilaatikko uuniin. Jäikö varaa liikaakin? Vai oliko tämä vain viisautta, tämän ollessa kuitenkin vasta ensimmäinen 6vrk, joka ei jää viimeiseksi eikä parhaaksi tulokseksi? Toisaalta olen odottanut milloin alkaa tulla kavereiden jäynänä kismettiä postiluukusta! Perhanan pehmeä suoritus, kun äijä on kuin ei ois missään ollukkaan!
Totuus: 6vrk on tällä kokemuksella ja pohjilla niin kunnioitettava matka, että tämä oli hallittu debyytti, jonka vuoksi "jälkiseuraukset" jäi ainakin isommilta osin tulematta. Olo on ollut kaikki nämä kuusi päivää kisan jälkeen erittäin tasapainoinen ja tyytyväinen. Pakkohan se on uskoa todeksi! Keskustelen monen ultrajuoksijan kanssa juoksusta. Eilen ja tänään yhden ystäväni kanssa puhelimessa. Jokainen vetää omaa polkuaan, mutta aina voi saada jotain kiinni keskusteluiden tuloksena. Jos ei muuta niin saattaa voida auttaa vastapuolta.
Olen toipunut siis hämmästyttävän hyvin... tai mikä hämmästyttää ja mikä ei? Jos 6vrk vetää varovasti niin sittenhän jää varaa seuraaviinkin päiviin. No, jokainen kerta on tietysti aina oma lukunsa. Samoin jokainen on yksilö. Jokaisella yksilölläkin toipuminenkin vaihtelee kahden suorituksen välillä. Palautuminen onkin sitten eri juttu. Siihen minulla meni aikalailla päivälleen 1kk 100h-juoksusta. Nyt en vetänyt yhtä syvälle itseäni 6vrk juoksussa kuin 100h juoksussa, mutta se ei tarkoita automaattisesti, että palautuisin nopeampaa kuin kuukaudessa. Palatuminen sanana on vielä sen verran kaukainen, että mieluummin palaan toipumis-sanaan.
Kävin lauantaina sauvakäveleen 1h53min/10,6km I-SR2014 -perhereitillä. Tänään kävin juokseen samaisella vaellusreitillä -etulenkin, eli 25km/3,5h. Siis juokseen. Lenkki oli aika tavallinen. Ehkä jaloissa tuntui hieman 6vrk, joka saattaa kuulostaa hullulta että "hieman". Mutta se on justiinsa niin kuin se tuntuu. Samalla hyvä mittari toipumiselle. Selvisin tuosta etulenkistä paremmin kuin monesti normireeneissä. Ei vähennä hymyä. Toisaalta ei aiheuta mitään "antaa-palaa-vaan-ajatuksia", ei todella. Tuntuu vain hyvältä, että kaikki on ok. ja se riittää tällä erää.
Puhuin Unkarin kisan aikana ainakin Tähkävuoren Marialle kuinka odotan kisan jälkeistä aikaa, jolloin ei tarvi tähdätä mihinkään. Ja aion nauttia tästä ajasta. Pelkkä sohvalla loikoilu ei välttämättä edistä toipumista. Lihakset ovat pitkän ultran jälkeen suppeassa tilassa. Maltillinen liikkuminen auttaa niitä palautumaan ennalleen päin. Asiaa ei voi kuitenkaan kiirehtiä liikaa, mutta pelkkä passiivinen elo voi typistää lihaksia entisestään. Varovainen venyttely on tullut myös jo ohjelmaan. Kaikessa tuntemusten mukaan - kuten kisassa - ja elämässä yleensäkin. Sillä sitä pärjää.
HENKINEN TOIPUMINEN
Oikeastaan tuota ei pitäisi kovin raakasti erottaa fyysisestä, mutta laitetaanpa tätä nyt kuitenkin vähä erilleen. Olen nimittäin ollut edelleen radalla. Joka yö, unissani. Viime yönä vaimo herätti minut ja kysyi että mitä oikein suttaan sängyssä. Minulla oli unessa taas se 96-97km ja vuorokausi oli täyttymässä. Satanen piti saada kokoon. Jopa herätessänikin tehtävä tuntui aidolta. Toinen lohko aivoissa tajusi, että kisa on ohi, mutta toinen eli jotain "vielä satanen -elämää".
JÄLKI-AJATUKSIA
Olen miettinyt ja innovoinut omaa taktiikkaani, lähinnä unirytmitystä. Esimerkiksi yöllä juokseminen vaatii testejä tulevaisuudessa. Moni pitää minua valmiina yöjuoksijana työni puolesta (3-vuorotyö), mutta itse en ole niin sinisilmäinen. Yövalvominen ja Yöjuokseminen voivat toimia molemmat tai sitten vain valvoiminen. Asia täytyy varmistaa.
Olenkin kirjoittanut (ainakin J-foorumille) unitaukojen pituudesta aikaisemminkin. Mielestäni pitkä 4-5h unitauko on valtava riski, mitä pidemmälle kisa menee, joka johtuu siitä, että elimistö on kaiken aikaa rasittuneempi ja sitä myötä haavoittuvaisempi sairastumaan eri tavoin. Tottakai se voi toimiakin, mutta se on silti teoriassa iso riski esim. n.2h taukoon verraten. Ihminen on valtavan rasituksen jälkeen kuin ammottava avohaava levossa, ja mitä pidempään "haava on auki", sitä suurempi on riski saada sinne jotain "paskaa". Olenkin kääntymässä kahden unitauon rytmitykseen seuraavalla kerralla, eli kahden vuoden kuluttua, jos minulla on jälleen onni saada yrittää. Lähtöajatuksena on, että yöllä vain 1-1,5h unta ja päivällä 1,5-2,5h(vähän tarpeen mukaan). Mutta kuten sanottua, asiaa pitää testata.
Tämä kaikki kertonee intohimostani ultrajuoksua kohtaan. Joku voisi puhua ylikierroksista, mutta mielestäni en käy ylikierroksilla. Olen ollut paljon myös ajattelematta juoksua laisinkaan.
Palataanpa taas asiaan, kun tulee jotain uutta kirjoitettavaa. Vielä ehtii pari päivää juhlia tätä saavutusta, sillä keskiviikkona on sitten paluu jo oikein arki-arkeen, kun tämänkertainen loma on ohi ja paluu töihin koittaa.
Iloista kuntoilumieltä kaikille!!!
Onni Vähäaho, Nivalassa 18.5.2015
lauantai 16. toukokuuta 2015
RADAN OTE
Juoksen ilta-auringossa Balatonin kisarataa varsin hyvällä fiiliksellä. On menossa uuden setin toinen kierros. Saavun radan kaummiaiseen pisteeseen. Juoksen maton yli hyvällä askeleella - kaikki ei ole kuitenkaan niin kuin kuuluisi. Maton ylityksessä ei kuulunut "piippausta". Chippi on jäänyt kämppään, samoin numerolappu. Kaksi kierrosta turhaan? Huikkaan asiasta vastaan kävelevälle kisan promoottorille, Gyulalle. Osanottava ilme.
Haen chipin ja numerolapun. Gyula huikkaa, että tarkistaa liikkeeni kamerasta. Hetken päästä Gyula on hakkeroinut tulospalvelua ja minulla on taas todellinen määrä kierroksia. Tyytyväisenä jatkan hyväkulkuista juoksua... kunnes alkaa kusettamaan. Heräänkin kotoani unesta. Kisan loppumisesta on aikaa neljä päivää. Näin myös unta, etten ehtinyt saada 500km täyteen. Löysäilin liikaa lopussa. Unissani siis olen vielä ajoittain radalla.
Tätä kokemusta on vaikeaa laittaa paremmaksi, kun tämä nakataan mappiin ja kiikkustuolissa luettavaksi - ja/tai kerrotavaksi muistisairaiden osastolla 40-vuoden päästä. On täytynyt monta kertaa nipistää. Jo pelkästään suomalaiset kilpaveljet ja siskot olivat marinoituneita monilta osin ja oli kunnia seisoa saman viivan takana. Satu-osastoon meneekin sitten jo Joe Fejesin ja William Sichelin tapaaminen. Tämä oli neitseellistä.
...Lähestyn jälleen kierroksen päättävää chip-mattoa. Laitan kävelyksi, sillä mutkassa on ruuhkaa. Bayerin pariskunta, kisan kulttihahmot, kävelee mutkassa käsikädessä. Heidän vierellään hieman Martin Bayeriä muistuttava mies kolmantena. Hän ei toki pidä Martinia kädestä kiinni. Heillä on ilmeisen hyvä juttu menossa ja pian alkaa vallaton naurun remakka. Pian takaani kuuluu lakonisesti imitoiva ääni edessä olevan porukan naurusta. Sveitsiläismies takanani on mairealla ilmeellä. Paljon hauskaa huumoria. Harva jaksaa puristaa 6vrk otsa rypyssä...
Kisa on pitkä. Jonain päivänä ei jaksaisi millään juosta jonkun kanssa yhtämatkaa, toisena päivänä asiaa voi harkita ja kolmantena se voi jopa onnistuakin. Myös mielialat vaihtelee, sekä kisaa edeltävästi, että sen jälkeen. Tämä on "laji" (6vrk), jossa varsinkin mentaalisesti on aivan käsittämättömässä prässissä. Saatat itkeä istuessasi wc:n pöntöllä, eikä se johdu ripulista pöntössä. Saatat hallita tilanteen, mutta olla silti osin hallitsemattomassa tilassa. On kyse miten syvälle kukin uskaltaa antaa mennä. Mielenkiinnosta aloin ottamaan viimeisen kahden vuorokauden aikana riskejä asian suhteen. Oli mielenkiintoinen testi vetää "naamat" ja katsoa miten siitä jaksaa nousta uudelleen "jakkaralle". Hyvin jaksoi.
Kisaa on käyty jo muutama hellepäivä. Saavun radalle puoli kolmen aikoihin yöllä. Radalla on paljon porukkaa. Nämä eivät ole piirikunnalliset. Rata kuluu yölläkin. Nälkästä sakkia... Toiset ovat parempi kuntoisia, mutta kaikki ovat samalla viivalla. Kaikki ovat samanarvoisia. Muistelen jutelleeni lähes kaikkien kanssa jotain. Huomasin myös, että kaikki ollaan ihmisiä. Kaikilla näytti kertyvän kaasuja, joita rupsuteltiin sitten sakilla ulos. Kaikilla. Sekin pitää kestää.
Kisan viimeisinä vuorokausina vauhtini sopii usein nuorehkon italialaismiehen kanssa yksiin. Heitän aluksi jotain englanniksi. Claudio kertoo kuitenkin, ettei oikein osaa englantia, surkuttelen samaa asiaa, mutta halu ymmärtää on molemmin puolinen. Haetaankiin hurmosta ja fiilistä tukisanoilla: "Forza, Forza", Ole, Ole!!! Uno momento!!! Velipoikaa ja Polven Teppoa lainaten: "Semillä menee"!
Juoksutyylejä on yhtä monta kuin on osallistujia. Osan juoksutyyli muuttuu kisan aikana, aika monenkin. Yksi nyyhkyttää mennessään ohi, nuhaa tai muuta herkkyyttä? Yksi näyttää aurinkohatussaan ja hieman kasaan painuneessa, nälkäisen näköisessä juoksuasennossaan agentilta, joka on juuri ratkaisemassa ison rikoksen. Yksi on kaiken aikaa yksi radan nopeimmista ja samalla hänelle sana makuupussi on vieras. Yksi mies menee radalla lähes huomaamattomasti sinertävä aurinkohattu päässään. Hänellä on monenlaista tavaraa liiveissään. Näen hänen käsien menevän suuhun päin vain kerran koko kisan aikana. Hän laittaa huulille huulirasvaa.
On yö, yksi viimeisistä. Japanilainen mies horjuu 20metrin päässä kahta puolta rataa. Pää on vain rento hartioiden jatke - holtiton. Kysyn kohdalla onko kaikki ok? Mies herää selvästi unesta ja hymyilee kuin ison riisisadon saanut viljelijä - ja samantien hän pinkaisee varsin kelvolliseen hölkkään.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, joten annanpa tässä vähän creditiä meidän joukkuuen naisille, Marialle ja Soinnulle. Mielestäni he olivat joukon sisukkaimpia. Heilläkin oli vaikeutensa, mutta he menivät silti lähes valittamatta kaiken aikaa omaa tavanomaista vauhtiaan. Nakkaanpa hattua tälle. Hienoa!
Lopussa skoolataan. Kisa on jo päättynyt muutama tunti sitten. Veto on päällä edelleen, ja kova, nimittäin ruokaa menee alas tolkuton määrä ja silti pitää kapistella heti jääkaapilla. Laskin hyvin rennosti että noin 60 000 - 70 000 kaloria taisi kulua. Ei huolta silti, olen tunnettu mies Nivalan katukuvassa kantamassa isoa määrää ruokaa lähikaupoista.
Olo on nyt erittäin hyvä. Jalat tuntuvat aivan hyviltä normaalikävelyssä. Tänään käyn parin tunnin päästä pari tuntia sauvakävelemässä I-SR2014-perhereitillä. Aion todella nauttia tästä. En kiirehdi juoksemaan. On kiva elää välillä ei ohjelmoitua aikaa ja annan sisäisen kellon johdattaa tulevaan harjoitteluun paluun osalta.
Pitäkää huolta itsestänne!!!
Onni Vähäaho, Nivalassa 16.5.2015
Haen chipin ja numerolapun. Gyula huikkaa, että tarkistaa liikkeeni kamerasta. Hetken päästä Gyula on hakkeroinut tulospalvelua ja minulla on taas todellinen määrä kierroksia. Tyytyväisenä jatkan hyväkulkuista juoksua... kunnes alkaa kusettamaan. Heräänkin kotoani unesta. Kisan loppumisesta on aikaa neljä päivää. Näin myös unta, etten ehtinyt saada 500km täyteen. Löysäilin liikaa lopussa. Unissani siis olen vielä ajoittain radalla.
Tätä kokemusta on vaikeaa laittaa paremmaksi, kun tämä nakataan mappiin ja kiikkustuolissa luettavaksi - ja/tai kerrotavaksi muistisairaiden osastolla 40-vuoden päästä. On täytynyt monta kertaa nipistää. Jo pelkästään suomalaiset kilpaveljet ja siskot olivat marinoituneita monilta osin ja oli kunnia seisoa saman viivan takana. Satu-osastoon meneekin sitten jo Joe Fejesin ja William Sichelin tapaaminen. Tämä oli neitseellistä.
...Lähestyn jälleen kierroksen päättävää chip-mattoa. Laitan kävelyksi, sillä mutkassa on ruuhkaa. Bayerin pariskunta, kisan kulttihahmot, kävelee mutkassa käsikädessä. Heidän vierellään hieman Martin Bayeriä muistuttava mies kolmantena. Hän ei toki pidä Martinia kädestä kiinni. Heillä on ilmeisen hyvä juttu menossa ja pian alkaa vallaton naurun remakka. Pian takaani kuuluu lakonisesti imitoiva ääni edessä olevan porukan naurusta. Sveitsiläismies takanani on mairealla ilmeellä. Paljon hauskaa huumoria. Harva jaksaa puristaa 6vrk otsa rypyssä...
Kisa on pitkä. Jonain päivänä ei jaksaisi millään juosta jonkun kanssa yhtämatkaa, toisena päivänä asiaa voi harkita ja kolmantena se voi jopa onnistuakin. Myös mielialat vaihtelee, sekä kisaa edeltävästi, että sen jälkeen. Tämä on "laji" (6vrk), jossa varsinkin mentaalisesti on aivan käsittämättömässä prässissä. Saatat itkeä istuessasi wc:n pöntöllä, eikä se johdu ripulista pöntössä. Saatat hallita tilanteen, mutta olla silti osin hallitsemattomassa tilassa. On kyse miten syvälle kukin uskaltaa antaa mennä. Mielenkiinnosta aloin ottamaan viimeisen kahden vuorokauden aikana riskejä asian suhteen. Oli mielenkiintoinen testi vetää "naamat" ja katsoa miten siitä jaksaa nousta uudelleen "jakkaralle". Hyvin jaksoi.
Kisaa on käyty jo muutama hellepäivä. Saavun radalle puoli kolmen aikoihin yöllä. Radalla on paljon porukkaa. Nämä eivät ole piirikunnalliset. Rata kuluu yölläkin. Nälkästä sakkia... Toiset ovat parempi kuntoisia, mutta kaikki ovat samalla viivalla. Kaikki ovat samanarvoisia. Muistelen jutelleeni lähes kaikkien kanssa jotain. Huomasin myös, että kaikki ollaan ihmisiä. Kaikilla näytti kertyvän kaasuja, joita rupsuteltiin sitten sakilla ulos. Kaikilla. Sekin pitää kestää.
Kisan viimeisinä vuorokausina vauhtini sopii usein nuorehkon italialaismiehen kanssa yksiin. Heitän aluksi jotain englanniksi. Claudio kertoo kuitenkin, ettei oikein osaa englantia, surkuttelen samaa asiaa, mutta halu ymmärtää on molemmin puolinen. Haetaankiin hurmosta ja fiilistä tukisanoilla: "Forza, Forza", Ole, Ole!!! Uno momento!!! Velipoikaa ja Polven Teppoa lainaten: "Semillä menee"!
Juoksutyylejä on yhtä monta kuin on osallistujia. Osan juoksutyyli muuttuu kisan aikana, aika monenkin. Yksi nyyhkyttää mennessään ohi, nuhaa tai muuta herkkyyttä? Yksi näyttää aurinkohatussaan ja hieman kasaan painuneessa, nälkäisen näköisessä juoksuasennossaan agentilta, joka on juuri ratkaisemassa ison rikoksen. Yksi on kaiken aikaa yksi radan nopeimmista ja samalla hänelle sana makuupussi on vieras. Yksi mies menee radalla lähes huomaamattomasti sinertävä aurinkohattu päässään. Hänellä on monenlaista tavaraa liiveissään. Näen hänen käsien menevän suuhun päin vain kerran koko kisan aikana. Hän laittaa huulille huulirasvaa.
On yö, yksi viimeisistä. Japanilainen mies horjuu 20metrin päässä kahta puolta rataa. Pää on vain rento hartioiden jatke - holtiton. Kysyn kohdalla onko kaikki ok? Mies herää selvästi unesta ja hymyilee kuin ison riisisadon saanut viljelijä - ja samantien hän pinkaisee varsin kelvolliseen hölkkään.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, joten annanpa tässä vähän creditiä meidän joukkuuen naisille, Marialle ja Soinnulle. Mielestäni he olivat joukon sisukkaimpia. Heilläkin oli vaikeutensa, mutta he menivät silti lähes valittamatta kaiken aikaa omaa tavanomaista vauhtiaan. Nakkaanpa hattua tälle. Hienoa!
Lopussa skoolataan. Kisa on jo päättynyt muutama tunti sitten. Veto on päällä edelleen, ja kova, nimittäin ruokaa menee alas tolkuton määrä ja silti pitää kapistella heti jääkaapilla. Laskin hyvin rennosti että noin 60 000 - 70 000 kaloria taisi kulua. Ei huolta silti, olen tunnettu mies Nivalan katukuvassa kantamassa isoa määrää ruokaa lähikaupoista.
Olo on nyt erittäin hyvä. Jalat tuntuvat aivan hyviltä normaalikävelyssä. Tänään käyn parin tunnin päästä pari tuntia sauvakävelemässä I-SR2014-perhereitillä. Aion todella nauttia tästä. En kiirehdi juoksemaan. On kiva elää välillä ei ohjelmoitua aikaa ja annan sisäisen kellon johdattaa tulevaan harjoitteluun paluun osalta.
Pitäkää huolta itsestänne!!!
torstai 14. toukokuuta 2015
6 VUOROKAUDEN JUOKSUN MM-JUOKSU
TILASTOT JA TULOKSET
Miehet, Onni Vähäaho: Sijoitus 27:s (62 juoksijaa), tulos: 524,024km.
Saapuminen kisapaikalle kisaa edeltävänä päivänä reilun 13h matkustuksen jälkeen tiistaina n.klo.16. Kaupassa käyntiä, info tilaisuutta,
syöntiä ja pieni pala istumista alas joukkueen kesken.
Sain myös luvan kuvata kisan suurinta ennakkosuosikkia, ystävällisen oloista Joe Fejesiä,
kuten myös kisan promoottoria, Gyula Erdesziä.
Paikallisten sorsien kanssa tehtiin myös pian sinun kaupat.
Lämmintä noin +25 astetta.
Kisaa edeltävä yö meni aivan ok. Unta varamaan 6-7h... Pian huomaan seisovani lähtöpaikan liepeillä. Tapaan vihdoin myös pitkään seuraamani ultrajuoksulegendan, William Sichelin, joka on juossut parhaillaan yli 857km kuudessa vuorokaudessa.
William ei juokse järjin kovaa, mutta hänen makuupussi on lähes kaiken aikaa tyhjä.
1.vuorokausi - 135kilometriä 203metriä
Kisa lähtee upeasti liikkeelle. Juoksu on todella helppoa ja kevyttä. Juuri tätä olin toivonnut. Pyrin käyttämään mahdollisimman vähän energiaa, olemalla vain jalkojeni päällä, ponnistamatta ollenkaan. Sen sijaan pyrin mahdollisimman luonnollisesti jarruttamaan menoani. Lähdössä lämmintä olikin +23 astetta ja pian lähdön jälkeen lämpötila kohosi peräti +31 asteeseen!
Helle ei ole koskaan sopinut minulle. Pitempään blogiani ja juoksujani seuranneet muistavat v.2011, jolloin aivopaineeni nousi helteessä juostun 24h kisan jälkeen... Pyrinkin jäähdyttämään hanakasti kehoa. Kylmiä saaveja oli kaksi kappaletta 900m reitillä. Viilensin itseäni jokaisella kierroksella. Lisäksi minulla oli huivi suojaamassa kasvojani lakin alla jokaisena päivänä kuumimpana aikana.
Kuivuuko kieli kuvassa???
Pyrin todella tekemään kaikkeni selvitäkseni minulle täysin sopimattomassa kelissä. Suola ja magnesium tabletin otin jokaisen lenkin välissä. Lisäksi otin ylimääräisen suolatabletin, jos jouduin käymään kusella tiheämmin kuin 40min välein. Juomaa otin 1-2 mukia/900m.
Nukuin ensimmäisen vuorokauden aikana 3h. Kaikkiaan yhdeksän huoltostoppia, joista 3h unitaukoa lukuunottamatta kaikki muut menivät pelkästään perushuoltoon. Yhteys ulkomaailmaan katkesi käytännössä välittömästi ja 6 päivän tietämättömyys maailman menosta oli alkanut.
Myös toinen päivä, eli ensimmäisen vuorokauden loppu, alkoi varsin lämpimänä, joten aloin entisestään passaamaan vauhtia ja ottamaan huoltotauot hieman huolellisemmin. Olin aiheellisen huolestunut grillistä, jossa juoksimme. Hölläyksen johdosta ensimmäisen vuorokauden annos rauhoittui tuohon 135km päälle, kun se vielä aamulla näytti siltä, että eka vuorokaudeksi tulee vaivatta 140-145km. Kunto tuntui olevan todella hyvä, jonka yhtenä merkkinä ensimmäisen helle vuorokauden voittaminen.
Yksi Etelä-Amerikkalainen juoksijatar kannettiin torstai-aamupäivänä radalta ensiapumiehen sylissä kuin räsynukke sairasmajaan. Tuo näky pysäytti. Puhuimme vaarallisesta kelistä myös muiden juoksijoiden kesken. Samoin huollossa.
2.vuorokausi - 100kilometriä 805metriä
Suurin virhe tapahtui viimeistään toisen vuorokauden ja toisen hellepäivän alkaessa, kun puskin yhä samalla rytmillä menemään, eli yöllä oli se ajateltu nukkumatauko. Toisaalta ennuste ei ollut luvannut yli +30 asteen lämpöjä, mutta niin vain oli taas +31 astetta mittarissa.
Keskityin runsaaseen viilennykseen, sillä katsoin sen auttaneen minua pysymään leikissä mukana. Rauhalliseen tyyliin ja hyvää huumoria yllä pitämällä...
....sujuttelin toista vuorokautta purkkiin. Joensuulaiset alkoivat suunnitella päivä nukkumista.
Kisakumppanit alkoivat käydä tutuksi. Myös kilpailun johdossa oleva Joe Fejes vaihtoi pari kertaa muutaman sanan. Kaikki olivat yhteydessä. Hyvin vähillä sanoillakin löydettiin puhumista. Ruotsalaisten kanssa se oli "Den Glider In -laulu" ja Japsejen (Tanakan) kanssa sujui "Gangnam-Style". Ja ei tarvi varmaan kertoa oliko hauskaa?
Toisen vuorkauden aikana juoksin aina vain hitaammin, varoen hurjaa lämpötilaa. Silti toisen vuorokauden ensimmäisen illan kynnyksellä, 168km kohdalla ollessani tauolla iski horkka, jonka vuoksi jouduin olemaan tauolla 1,5h ylimääräistä, enkä ollut sen horkan jälkeen enää oma itseni. Olo oli kuin olisi juossut kuumeen jäljiltä. Kirsi auttoi minut horkan yli tuomalla makuupussiini spaghettiruokaa joka 45min unilla höystettynä auttoi minut ulos peitoista.
Nukkuin myös vain noin 2,5h toisena vuorokautena.
Toisen vuorokauden lopussa, eli perjantaina puoleltapäivin lämpötila oli jo +32 astetta!!! Olin tehnyt todella ihmeen, pysymällä kuosissa - vain yksi horkka - jo 48h ja 236km ja 8metrin verran.
3.vuorokausi - 55kilometriä 804metriä
Kolmas vuorokausi alkoi kolmen vartin unilla. Horkan tuoma alavire ja aina vain jatkuva kuumuus sai minua muutamaan pikkuhiljaa unirytmiä, mutta aivan liian hitaasti.
Kaikki oli kuin hidastetusta filmistä. Oletteko koskaan juosseet horkan jälkeen 55km vuorokautta yli 30 asteen helteessä osin? En ollut minäkään, mutta voin vakuuttaa, että henkisesti olin tosi kovilla: Epätoivoa, koko touhun vihaamista, heikkoa oloa, motivaation karkaamista. Tavallisia sairastumisen tuomia tunteita.
Myös huonetoverilla oli ongelmia, Kukkolan Jannella. Hänellä oli mennyt akilles liikuntakyvyttömäksi. Sama vamma kuin itselläni - tai Soikkelilla viime vuonna - edellisen vuoden kesäkuussa omassa 6vrk kokeilussa. Janne sai kasaan ekan 2vrk aikana lähes 153km ja viimeisenä 4vrk vamman vuoksi vain hivenen yli 60km. Oli samalla raskasta seurata hyvän ystävän murenevan.
Kolmannen vuorokauden puolivälin, eli puolen yön lähestyessä eteneminen meni hoiperteluksi. Kaarsin majapaikkaan, jolloin menin nopesti niin huonoon kuntoon, etten päässyt sängystä ylös. Teki pahaa, huimasi, oksetti ja heikotti. Tunnin makuupussista käsin kivennäisvettä välillä lipittäen pääsin raahautumaan yöllä klo.1 sekoittaman itselleni Osmosalia. Istuessani puoli tuntia olohuoneen sohvatuolissa Osmosali kipon kanssa olin kuin parantolan potilas, en ultrajuoksija. Kaiken kukkuraksi Osmosal ei edes auttanut.
Pahoinvoinnin vuoksi unetkin jäi vähiin. Oksentaa ei tarvinnut. Eikä kyse ollut energian sulamattomuudesta vaan elektrolyyttejen kaikkoamisesta. Yön kärsimyksen tunteina koitin asettua ammattirooliini ja ajatella mitä tekisin, jos olisin potilas. Näin pari vaihtoehtoa. 1.Tiputukseen, mutta silloin kisa olisi ohi, sillä säännöt sanovat niin. 2.Lihalientä hiljalleen ja toivoa, että nestetasapaino alkaisi korjaantua. Laitoinkin Kirsille (Pasin puoliso ja huoltaja) heti aamusta viestin tilanteestani. Kirsi saikin hankittua minulle kanalientä, mutta voinnin koheneminen oli silti varsin hidasta. Pääsin kuitenkin jossain vaiheessa hiljalleen kiertämään rataa. Nyt kuin oksennustaudin jälkeen.
Unta ehkä 3-4h ja 8h hukattua aikaa sairasvuoteella kaikkiaan.
4.vuorokausi - 81kilometriä 4metriä
Neljäs vuorokausi alkoi voinnin kohenemisen odotteluna. Lisää suolalientä ja odottelua vielä hieman. Samalla laskin, että jäljellä olevina kolmena vuorokauten voisin vielä TEORIASSA päästä 500km tulokseen kaikkien katastroofien jälkeen, jos toipuisin ja kykenisin toipilaana 70km keskiarvo tuotantoon.
Siitä lähdettiin. Nöyrästi. A-tavoite, 600km oli mennyt horkan ja elektrolyyttikadon ja sitä seuranneen pahoinvointi yön jälkeen viemäristä alas. Kenties sen sinetöi jo sää yleensä. Turhaa pohdintaa. Siihen tähdätään, mikä on vielä otettavissa, eikä etsitä jo menetettyjä asioita.
Vaikeuksia kuului alkavan olemaan yhdellä jos toisella, joten kovat kekkerit nämä tuntuivat olevan.
Lähdin tekemään tutulla reseptillä työtä radalla, pitämällä pilkettä silmäkulmassa. Japanilaiset olivat koko kisan hymy huulilla. Välillä he kävelivät unisssaan ja koputtaessani heitä olkapäähän alkoivat hölkkäämään kuin tyhjää vain. Heidän kanssaan oli aina kivaa. Muutoin monen persoona muuttui kisan aikana. Kisan alussa jotkin mukavat kaverit muuttuivat perin ärsyttäviksi, jotkut toisinpäin. Kaikki olivat kovilla, ja jokainen käsitteli asiat omalla tavallaan. 95% osallistujista oli hyviä tyyppejä.
Lindholmin Tero, yksi kisan hauskimmista kavereista antoi Jannelle hieman palautetta, kun ei ollut lisännyt lippalakkini tekstiin yhtä I-kirjainta sopivaan kohtaan. Lippiksessäni lukee PENS.
Tero säikötti minut myös yhden kerran, kun huusi minulle, että mihin suuntaan olen menossa. Oli kyllä vähän aikaa jännä fiilis, että hetkinen.
Viimeistään neljännen vuorokauden aikana lisääntyi keskustelut myös ulkomaalaisten juoksijoiden kanssa. Joe Fejes, Peter Ledden, Sonia Lutterotti, Claudio Vettorello, Petr Tuma, Jovica Spajic, Charlotte Vasarhelyi, Rotislav Wagner, Alexander Lauterbach, Adam Balogh...jne. Erityisesti Peter Leddenin tarina oli vaikuttava.
Unta n.3,5h
5.vuorokausi - 72kilometriä 904metriä
Viides vuorokausi alkoi 1,5h unilla. Silti juokseminen oli ymmärrettävästi edelleen aika voimatonta tapahtumien vuoksi. Olin kuitenkin 500km vauhdissa ja hyvällä huumorilla liikkeellä. Marian kanssa tuli keskusteltua paljon. Kiitos kaikesta! Samoin Jarilta sai paljon hyvää matkaan.
Viides vuorokausi ja sen alkutunnit. Iltapäivä. Pari päivää alueella liikkunut suomalaispariskunta tuli toistamiseen katsomaan meninkiä. Tosi upea piristys. Olen lähestymässä kävelten Tähkävuorien huoltopöytää, jossa tuo vieraspariskunta, Hannu Tähkävuori (Marian aviomies ja huoltaja) sekä Mika Issakainen istuvat. Perässäni noin 5-10m päässä kävelee Jari Soikkeli. Vieraana oleva vanhempi herrasmies on innostunut urheilumies selvästi. Tämä laji on vain vaikeasti käsitettävissä tavalliselle ihmiselle. Mies kysyy Mikalta: -"Onko jalat pysyny terveenä?". Näen Mikan paljon puhuvan ilmeen ja parin sekunnin mietinnän, enkä mahda mitään, että purskahdan nauruun. Saman tekee Jari takanani ja onneksemme tämä vanhempi herrasmies ymmärtää yskän ja yhtyy naurun remakkaan.
Seuraavalla kierroksella nauramme tapahtuneelle lisää. Paskantaako karhu metsään?
Monilla näyttää olevan vaikeaa. Alan taas olemaan yksi radan pirteimmistä, vaikka energiat loppuvat ajoittain nopeasti, varottamatta. Toipilaisuus näkyy, mutta mielessä se ei enää juurikaan ole. Minulla on oikeasti hauskaa radalla. Rata oli aina mukava paikka, jos ei juoksu kulkenut, siellä oli noin 70 ystävää ja muutama muu siedettävä kaveri.
Neljännen vuorokauden illalla, vähän ennen pimeää täyttyy 400km.
Tunteet on pinnassa. Tuntuu uskomattomalta tarttua tuohon lippuun kiinni kaiken tapahtuneen jälkeen. Tässä vaiheessa olin herkimmilläni. Pari kertaa aloin itkemään radalla ilman mitään syytä. Samoin kävi kämpillä.
Samalla aloin ottaa muutenkin riskejä. Tulin kämpille muutaman kerran aivan "naamat". Virkosin kuitenkin aina takaisin. Olin voittanut niin paljon päästessäni takaisin, että se vahvisti minua. Tuntui, ettei minua kaataisi enää mikään. Silti oli pakko tulla yötauolle, kun heräsin radalta törmätessäni aitaan.
Yötauolta heräsin vasta herätyskelloon, joka oli tunnin kännykän herätystä myöhemmin. Olisiko voinut olla univelkaa? Ei kai...
Loppuvuorokausi meni tavanomaisesti nauttien siitä, että olin mukana.
Unta 5h.
6.vuorokausi - 78kilometriä 304metriä
Viimeisen vuorokauden päivälämpötila on "enää" 25 asteen luokkaa, joten päätän olla pitämättä mitään extrataukoja ja taonkin ennen yötaukoa jo 485km tauluun. Tosin olen taas aika ihmisraunio illalla hortoillessani yöhuoltoon ja tauolle.
Viimeisenä aamuyönä juoksu kulkee kuitenkin kuin unelma - tilanteeseen nähden - ja juoksen saman tien yli 500km, aina yli 502km asti. Janne on vähän vihainen, kun en herättänyt häntä ottamaan kuvaa 500km taulusta. 500km juhlat olivat 400km juhlia hillitymmät eritoten sisälläni. Olin jaakobinpainini käynyt jo aiemmin.
Nyt sitten nautin lopusta ajasta. Keskustelin juostessani muiden juoksijoiden kanssa. Vaihdoin ajatuksia. Kisan tuleva voittajakin joutuu jo ottamaan muutamia kävelyasekelia. Lähes 140h juoksua olemattomilla unilla oli tehnyt Joe Fejesistäkin ihmisraunion. Pyrin ohittamaan Fejesin kunnioittavasti jossain huoltoalueella huomaamattomasti.
Aivan loppuajan sekä fiilistelin, että varmistelin pysymistäni suomalaisten sisäisessä tulosliuskassa top3 sakissa. Ja niin kävikin. Lopussa juhlin saavutustani - juosten - mm. Hyvän ystäväni Pasi Koskisen kanssa,
jonka merkitys ultrajuoksu-urallani on ollut merkittävä.
Monista kisoista sanotaan, että tapahtuneen tajuaa vasta jälestäpäin. Omasta mielestäni tämä oli (tietysti kisan kaarenkin vuoksi) niin pitkä kisa, että ehdin käsitellä kisan oikeaseen suhteeseen jo kisan viimeisen vajaan kahden vuorokauden aikana. Tajusin tehneeni melkoisen tempun kaikki huomioon ottaen. Samalla hoksasin, että minulla on todella mahdollisuuksia saada joskus hieno tulos 6vuorokauden juoksussa.
Kiitos kaikille mukana elänneille. Kiitettävien määrä on niin suuri ja laaja, että olisi liian uskaliasta alkaa nimeämään ketään, mutta paikalla olijoita on pakko kiittää erityisesti. Suomen team pelasi koko ajan saadakseen kaikille mahdollisimman hyvän tuloksen. SILTI, ILMAN KIRSIÄ JA HANNUA OLISIN OLLUT EHKÄ 415KM MIES? HUOLTO ON TÄRKEÄ!!! KIITOS!!!
Kuuden vuorokauden aikana olin radalla "vain" noin 75h 45min, eli reilu 12,5h/vrk, eli noin tunti/vrk vähemmän kuin oli tarkoitus. Tämä kaikki selittyy noilla sairasteluilla jo ihan konkreettisestikin ja niiden jälkivaikutuksina.
FEJESIN MATKA
Onni Vähaäho, Nivalassa 14.5.2015
Miehet, Onni Vähäaho: Sijoitus 27:s (62 juoksijaa), tulos: 524,024km.
Saapuminen kisapaikalle kisaa edeltävänä päivänä reilun 13h matkustuksen jälkeen tiistaina n.klo.16. Kaupassa käyntiä, info tilaisuutta,
Paikallisten sorsien kanssa tehtiin myös pian sinun kaupat.
Lämmintä noin +25 astetta.
Kisaa edeltävä yö meni aivan ok. Unta varamaan 6-7h... Pian huomaan seisovani lähtöpaikan liepeillä. Tapaan vihdoin myös pitkään seuraamani ultrajuoksulegendan, William Sichelin, joka on juossut parhaillaan yli 857km kuudessa vuorokaudessa.
1.vuorokausi - 135kilometriä 203metriä
Kisa lähtee upeasti liikkeelle. Juoksu on todella helppoa ja kevyttä. Juuri tätä olin toivonnut. Pyrin käyttämään mahdollisimman vähän energiaa, olemalla vain jalkojeni päällä, ponnistamatta ollenkaan. Sen sijaan pyrin mahdollisimman luonnollisesti jarruttamaan menoani. Lähdössä lämmintä olikin +23 astetta ja pian lähdön jälkeen lämpötila kohosi peräti +31 asteeseen!
Helle ei ole koskaan sopinut minulle. Pitempään blogiani ja juoksujani seuranneet muistavat v.2011, jolloin aivopaineeni nousi helteessä juostun 24h kisan jälkeen... Pyrinkin jäähdyttämään hanakasti kehoa. Kylmiä saaveja oli kaksi kappaletta 900m reitillä. Viilensin itseäni jokaisella kierroksella. Lisäksi minulla oli huivi suojaamassa kasvojani lakin alla jokaisena päivänä kuumimpana aikana.
Pyrin todella tekemään kaikkeni selvitäkseni minulle täysin sopimattomassa kelissä. Suola ja magnesium tabletin otin jokaisen lenkin välissä. Lisäksi otin ylimääräisen suolatabletin, jos jouduin käymään kusella tiheämmin kuin 40min välein. Juomaa otin 1-2 mukia/900m.
Nukuin ensimmäisen vuorokauden aikana 3h. Kaikkiaan yhdeksän huoltostoppia, joista 3h unitaukoa lukuunottamatta kaikki muut menivät pelkästään perushuoltoon. Yhteys ulkomaailmaan katkesi käytännössä välittömästi ja 6 päivän tietämättömyys maailman menosta oli alkanut.
Myös toinen päivä, eli ensimmäisen vuorokauden loppu, alkoi varsin lämpimänä, joten aloin entisestään passaamaan vauhtia ja ottamaan huoltotauot hieman huolellisemmin. Olin aiheellisen huolestunut grillistä, jossa juoksimme. Hölläyksen johdosta ensimmäisen vuorokauden annos rauhoittui tuohon 135km päälle, kun se vielä aamulla näytti siltä, että eka vuorokaudeksi tulee vaivatta 140-145km. Kunto tuntui olevan todella hyvä, jonka yhtenä merkkinä ensimmäisen helle vuorokauden voittaminen.
Yksi Etelä-Amerikkalainen juoksijatar kannettiin torstai-aamupäivänä radalta ensiapumiehen sylissä kuin räsynukke sairasmajaan. Tuo näky pysäytti. Puhuimme vaarallisesta kelistä myös muiden juoksijoiden kesken. Samoin huollossa.
2.vuorokausi - 100kilometriä 805metriä
Suurin virhe tapahtui viimeistään toisen vuorokauden ja toisen hellepäivän alkaessa, kun puskin yhä samalla rytmillä menemään, eli yöllä oli se ajateltu nukkumatauko. Toisaalta ennuste ei ollut luvannut yli +30 asteen lämpöjä, mutta niin vain oli taas +31 astetta mittarissa.
Keskityin runsaaseen viilennykseen, sillä katsoin sen auttaneen minua pysymään leikissä mukana. Rauhalliseen tyyliin ja hyvää huumoria yllä pitämällä...
Kisakumppanit alkoivat käydä tutuksi. Myös kilpailun johdossa oleva Joe Fejes vaihtoi pari kertaa muutaman sanan. Kaikki olivat yhteydessä. Hyvin vähillä sanoillakin löydettiin puhumista. Ruotsalaisten kanssa se oli "Den Glider In -laulu" ja Japsejen (Tanakan) kanssa sujui "Gangnam-Style". Ja ei tarvi varmaan kertoa oliko hauskaa?
Toisen vuorkauden aikana juoksin aina vain hitaammin, varoen hurjaa lämpötilaa. Silti toisen vuorokauden ensimmäisen illan kynnyksellä, 168km kohdalla ollessani tauolla iski horkka, jonka vuoksi jouduin olemaan tauolla 1,5h ylimääräistä, enkä ollut sen horkan jälkeen enää oma itseni. Olo oli kuin olisi juossut kuumeen jäljiltä. Kirsi auttoi minut horkan yli tuomalla makuupussiini spaghettiruokaa joka 45min unilla höystettynä auttoi minut ulos peitoista.
Nukkuin myös vain noin 2,5h toisena vuorokautena.
Toisen vuorokauden lopussa, eli perjantaina puoleltapäivin lämpötila oli jo +32 astetta!!! Olin tehnyt todella ihmeen, pysymällä kuosissa - vain yksi horkka - jo 48h ja 236km ja 8metrin verran.
3.vuorokausi - 55kilometriä 804metriä
Kolmas vuorokausi alkoi kolmen vartin unilla. Horkan tuoma alavire ja aina vain jatkuva kuumuus sai minua muutamaan pikkuhiljaa unirytmiä, mutta aivan liian hitaasti.
Kaikki oli kuin hidastetusta filmistä. Oletteko koskaan juosseet horkan jälkeen 55km vuorokautta yli 30 asteen helteessä osin? En ollut minäkään, mutta voin vakuuttaa, että henkisesti olin tosi kovilla: Epätoivoa, koko touhun vihaamista, heikkoa oloa, motivaation karkaamista. Tavallisia sairastumisen tuomia tunteita.
Myös huonetoverilla oli ongelmia, Kukkolan Jannella. Hänellä oli mennyt akilles liikuntakyvyttömäksi. Sama vamma kuin itselläni - tai Soikkelilla viime vuonna - edellisen vuoden kesäkuussa omassa 6vrk kokeilussa. Janne sai kasaan ekan 2vrk aikana lähes 153km ja viimeisenä 4vrk vamman vuoksi vain hivenen yli 60km. Oli samalla raskasta seurata hyvän ystävän murenevan.
Kolmannen vuorokauden puolivälin, eli puolen yön lähestyessä eteneminen meni hoiperteluksi. Kaarsin majapaikkaan, jolloin menin nopesti niin huonoon kuntoon, etten päässyt sängystä ylös. Teki pahaa, huimasi, oksetti ja heikotti. Tunnin makuupussista käsin kivennäisvettä välillä lipittäen pääsin raahautumaan yöllä klo.1 sekoittaman itselleni Osmosalia. Istuessani puoli tuntia olohuoneen sohvatuolissa Osmosali kipon kanssa olin kuin parantolan potilas, en ultrajuoksija. Kaiken kukkuraksi Osmosal ei edes auttanut.
Pahoinvoinnin vuoksi unetkin jäi vähiin. Oksentaa ei tarvinnut. Eikä kyse ollut energian sulamattomuudesta vaan elektrolyyttejen kaikkoamisesta. Yön kärsimyksen tunteina koitin asettua ammattirooliini ja ajatella mitä tekisin, jos olisin potilas. Näin pari vaihtoehtoa. 1.Tiputukseen, mutta silloin kisa olisi ohi, sillä säännöt sanovat niin. 2.Lihalientä hiljalleen ja toivoa, että nestetasapaino alkaisi korjaantua. Laitoinkin Kirsille (Pasin puoliso ja huoltaja) heti aamusta viestin tilanteestani. Kirsi saikin hankittua minulle kanalientä, mutta voinnin koheneminen oli silti varsin hidasta. Pääsin kuitenkin jossain vaiheessa hiljalleen kiertämään rataa. Nyt kuin oksennustaudin jälkeen.
Unta ehkä 3-4h ja 8h hukattua aikaa sairasvuoteella kaikkiaan.
4.vuorokausi - 81kilometriä 4metriä
Neljäs vuorokausi alkoi voinnin kohenemisen odotteluna. Lisää suolalientä ja odottelua vielä hieman. Samalla laskin, että jäljellä olevina kolmena vuorokauten voisin vielä TEORIASSA päästä 500km tulokseen kaikkien katastroofien jälkeen, jos toipuisin ja kykenisin toipilaana 70km keskiarvo tuotantoon.
Siitä lähdettiin. Nöyrästi. A-tavoite, 600km oli mennyt horkan ja elektrolyyttikadon ja sitä seuranneen pahoinvointi yön jälkeen viemäristä alas. Kenties sen sinetöi jo sää yleensä. Turhaa pohdintaa. Siihen tähdätään, mikä on vielä otettavissa, eikä etsitä jo menetettyjä asioita.
Vaikeuksia kuului alkavan olemaan yhdellä jos toisella, joten kovat kekkerit nämä tuntuivat olevan.
Lähdin tekemään tutulla reseptillä työtä radalla, pitämällä pilkettä silmäkulmassa. Japanilaiset olivat koko kisan hymy huulilla. Välillä he kävelivät unisssaan ja koputtaessani heitä olkapäähän alkoivat hölkkäämään kuin tyhjää vain. Heidän kanssaan oli aina kivaa. Muutoin monen persoona muuttui kisan aikana. Kisan alussa jotkin mukavat kaverit muuttuivat perin ärsyttäviksi, jotkut toisinpäin. Kaikki olivat kovilla, ja jokainen käsitteli asiat omalla tavallaan. 95% osallistujista oli hyviä tyyppejä.
Lindholmin Tero, yksi kisan hauskimmista kavereista antoi Jannelle hieman palautetta, kun ei ollut lisännyt lippalakkini tekstiin yhtä I-kirjainta sopivaan kohtaan. Lippiksessäni lukee PENS.
Tero säikötti minut myös yhden kerran, kun huusi minulle, että mihin suuntaan olen menossa. Oli kyllä vähän aikaa jännä fiilis, että hetkinen.
Viimeistään neljännen vuorokauden aikana lisääntyi keskustelut myös ulkomaalaisten juoksijoiden kanssa. Joe Fejes, Peter Ledden, Sonia Lutterotti, Claudio Vettorello, Petr Tuma, Jovica Spajic, Charlotte Vasarhelyi, Rotislav Wagner, Alexander Lauterbach, Adam Balogh...jne. Erityisesti Peter Leddenin tarina oli vaikuttava.
Unta n.3,5h
5.vuorokausi - 72kilometriä 904metriä
Viides vuorokausi alkoi 1,5h unilla. Silti juokseminen oli ymmärrettävästi edelleen aika voimatonta tapahtumien vuoksi. Olin kuitenkin 500km vauhdissa ja hyvällä huumorilla liikkeellä. Marian kanssa tuli keskusteltua paljon. Kiitos kaikesta! Samoin Jarilta sai paljon hyvää matkaan.
Viides vuorokausi ja sen alkutunnit. Iltapäivä. Pari päivää alueella liikkunut suomalaispariskunta tuli toistamiseen katsomaan meninkiä. Tosi upea piristys. Olen lähestymässä kävelten Tähkävuorien huoltopöytää, jossa tuo vieraspariskunta, Hannu Tähkävuori (Marian aviomies ja huoltaja) sekä Mika Issakainen istuvat. Perässäni noin 5-10m päässä kävelee Jari Soikkeli. Vieraana oleva vanhempi herrasmies on innostunut urheilumies selvästi. Tämä laji on vain vaikeasti käsitettävissä tavalliselle ihmiselle. Mies kysyy Mikalta: -"Onko jalat pysyny terveenä?". Näen Mikan paljon puhuvan ilmeen ja parin sekunnin mietinnän, enkä mahda mitään, että purskahdan nauruun. Saman tekee Jari takanani ja onneksemme tämä vanhempi herrasmies ymmärtää yskän ja yhtyy naurun remakkaan.
Seuraavalla kierroksella nauramme tapahtuneelle lisää. Paskantaako karhu metsään?
Monilla näyttää olevan vaikeaa. Alan taas olemaan yksi radan pirteimmistä, vaikka energiat loppuvat ajoittain nopeasti, varottamatta. Toipilaisuus näkyy, mutta mielessä se ei enää juurikaan ole. Minulla on oikeasti hauskaa radalla. Rata oli aina mukava paikka, jos ei juoksu kulkenut, siellä oli noin 70 ystävää ja muutama muu siedettävä kaveri.
Neljännen vuorokauden illalla, vähän ennen pimeää täyttyy 400km.
Samalla aloin ottaa muutenkin riskejä. Tulin kämpille muutaman kerran aivan "naamat". Virkosin kuitenkin aina takaisin. Olin voittanut niin paljon päästessäni takaisin, että se vahvisti minua. Tuntui, ettei minua kaataisi enää mikään. Silti oli pakko tulla yötauolle, kun heräsin radalta törmätessäni aitaan.
Yötauolta heräsin vasta herätyskelloon, joka oli tunnin kännykän herätystä myöhemmin. Olisiko voinut olla univelkaa? Ei kai...
Loppuvuorokausi meni tavanomaisesti nauttien siitä, että olin mukana.
Unta 5h.
6.vuorokausi - 78kilometriä 304metriä
Viimeisen vuorokauden päivälämpötila on "enää" 25 asteen luokkaa, joten päätän olla pitämättä mitään extrataukoja ja taonkin ennen yötaukoa jo 485km tauluun. Tosin olen taas aika ihmisraunio illalla hortoillessani yöhuoltoon ja tauolle.
Viimeisenä aamuyönä juoksu kulkee kuitenkin kuin unelma - tilanteeseen nähden - ja juoksen saman tien yli 500km, aina yli 502km asti. Janne on vähän vihainen, kun en herättänyt häntä ottamaan kuvaa 500km taulusta. 500km juhlat olivat 400km juhlia hillitymmät eritoten sisälläni. Olin jaakobinpainini käynyt jo aiemmin.
Nyt sitten nautin lopusta ajasta. Keskustelin juostessani muiden juoksijoiden kanssa. Vaihdoin ajatuksia. Kisan tuleva voittajakin joutuu jo ottamaan muutamia kävelyasekelia. Lähes 140h juoksua olemattomilla unilla oli tehnyt Joe Fejesistäkin ihmisraunion. Pyrin ohittamaan Fejesin kunnioittavasti jossain huoltoalueella huomaamattomasti.
Aivan loppuajan sekä fiilistelin, että varmistelin pysymistäni suomalaisten sisäisessä tulosliuskassa top3 sakissa. Ja niin kävikin. Lopussa juhlin saavutustani - juosten - mm. Hyvän ystäväni Pasi Koskisen kanssa,
Monista kisoista sanotaan, että tapahtuneen tajuaa vasta jälestäpäin. Omasta mielestäni tämä oli (tietysti kisan kaarenkin vuoksi) niin pitkä kisa, että ehdin käsitellä kisan oikeaseen suhteeseen jo kisan viimeisen vajaan kahden vuorokauden aikana. Tajusin tehneeni melkoisen tempun kaikki huomioon ottaen. Samalla hoksasin, että minulla on todella mahdollisuuksia saada joskus hieno tulos 6vuorokauden juoksussa.
Kuuden vuorokauden aikana olin radalla "vain" noin 75h 45min, eli reilu 12,5h/vrk, eli noin tunti/vrk vähemmän kuin oli tarkoitus. Tämä kaikki selittyy noilla sairasteluilla jo ihan konkreettisestikin ja niiden jälkivaikutuksina.
FEJESIN MATKA
Onni Vähaäho, Nivalassa 14.5.2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)