RADAN OTE

                       Juoksen ilta-auringossa Balatonin kisarataa varsin hyvällä fiiliksellä. On menossa uuden setin toinen kierros. Saavun radan kaummiaiseen pisteeseen. Juoksen maton yli hyvällä askeleella - kaikki ei ole kuitenkaan niin kuin kuuluisi. Maton ylityksessä ei kuulunut "piippausta". Chippi on jäänyt kämppään, samoin numerolappu. Kaksi kierrosta turhaan? Huikkaan asiasta vastaan kävelevälle kisan promoottorille, Gyulalle. Osanottava ilme.

                       Haen chipin ja numerolapun. Gyula huikkaa, että tarkistaa liikkeeni kamerasta. Hetken päästä Gyula on hakkeroinut tulospalvelua ja minulla on taas todellinen määrä kierroksia. Tyytyväisenä jatkan hyväkulkuista juoksua... kunnes alkaa kusettamaan. Heräänkin kotoani unesta. Kisan loppumisesta on aikaa neljä päivää. Näin myös unta, etten ehtinyt saada 500km täyteen. Löysäilin liikaa lopussa. Unissani siis olen vielä ajoittain radalla.

                        Tätä kokemusta on vaikeaa laittaa paremmaksi, kun tämä nakataan mappiin ja kiikkustuolissa luettavaksi - ja/tai kerrotavaksi muistisairaiden osastolla 40-vuoden päästä. On täytynyt monta kertaa nipistää. Jo pelkästään suomalaiset kilpaveljet ja siskot olivat marinoituneita monilta osin ja oli kunnia seisoa saman viivan takana. Satu-osastoon meneekin sitten jo Joe Fejesin ja William Sichelin tapaaminen. Tämä oli neitseellistä.

                        ...Lähestyn jälleen kierroksen päättävää chip-mattoa. Laitan kävelyksi, sillä mutkassa on ruuhkaa. Bayerin pariskunta, kisan kulttihahmot, kävelee mutkassa käsikädessä. Heidän vierellään hieman Martin Bayeriä muistuttava mies kolmantena. Hän ei toki pidä Martinia kädestä kiinni. Heillä on ilmeisen hyvä juttu menossa ja pian alkaa vallaton naurun remakka. Pian takaani kuuluu lakonisesti imitoiva ääni edessä olevan porukan naurusta. Sveitsiläismies takanani on mairealla ilmeellä. Paljon hauskaa huumoria. Harva jaksaa puristaa 6vrk otsa rypyssä...

                          Kisa on pitkä. Jonain päivänä ei jaksaisi millään juosta jonkun kanssa yhtämatkaa, toisena päivänä asiaa voi harkita ja kolmantena se voi jopa onnistuakin. Myös mielialat vaihtelee, sekä kisaa edeltävästi, että sen jälkeen. Tämä on "laji" (6vrk), jossa varsinkin mentaalisesti on aivan käsittämättömässä prässissä. Saatat itkeä istuessasi wc:n pöntöllä, eikä se johdu ripulista pöntössä. Saatat hallita tilanteen, mutta olla silti osin hallitsemattomassa tilassa. On kyse miten syvälle kukin uskaltaa antaa mennä. Mielenkiinnosta aloin ottamaan viimeisen kahden vuorokauden aikana riskejä asian suhteen. Oli mielenkiintoinen testi vetää "naamat" ja katsoa miten siitä jaksaa nousta uudelleen "jakkaralle". Hyvin jaksoi.

                           Kisaa on käyty jo muutama hellepäivä. Saavun radalle puoli kolmen aikoihin yöllä. Radalla on paljon porukkaa. Nämä eivät ole piirikunnalliset. Rata kuluu yölläkin. Nälkästä sakkia... Toiset ovat parempi kuntoisia, mutta kaikki ovat samalla viivalla. Kaikki ovat samanarvoisia. Muistelen jutelleeni lähes kaikkien kanssa jotain. Huomasin myös, että kaikki ollaan ihmisiä. Kaikilla näytti kertyvän kaasuja, joita rupsuteltiin sitten sakilla ulos. Kaikilla. Sekin pitää kestää.

                          Kisan viimeisinä vuorokausina vauhtini sopii usein nuorehkon italialaismiehen kanssa yksiin. Heitän aluksi jotain englanniksi. Claudio kertoo kuitenkin, ettei oikein osaa englantia, surkuttelen samaa asiaa, mutta halu ymmärtää on molemmin puolinen. Haetaankiin hurmosta ja fiilistä tukisanoilla: "Forza, Forza", Ole, Ole!!! Uno momento!!! Velipoikaa ja Polven Teppoa lainaten: "Semillä menee"!

                          Juoksutyylejä on yhtä monta kuin on osallistujia. Osan juoksutyyli muuttuu kisan aikana, aika monenkin. Yksi nyyhkyttää mennessään ohi, nuhaa tai muuta herkkyyttä? Yksi näyttää aurinkohatussaan ja hieman kasaan painuneessa, nälkäisen näköisessä juoksuasennossaan agentilta, joka on juuri ratkaisemassa ison rikoksen. Yksi on kaiken aikaa yksi radan nopeimmista ja samalla hänelle sana makuupussi on vieras. Yksi mies menee radalla lähes huomaamattomasti sinertävä aurinkohattu päässään. Hänellä on monenlaista tavaraa liiveissään. Näen hänen käsien menevän suuhun päin vain kerran koko kisan aikana. Hän laittaa huulille huulirasvaa.

                           On yö, yksi viimeisistä. Japanilainen mies horjuu 20metrin päässä kahta puolta rataa. Pää on vain rento hartioiden jatke - holtiton. Kysyn kohdalla onko kaikki ok? Mies herää selvästi unesta ja hymyilee kuin ison riisisadon saanut viljelijä - ja samantien hän pinkaisee varsin kelvolliseen hölkkään.

                           Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, joten annanpa tässä vähän creditiä meidän joukkuuen naisille, Marialle ja Soinnulle. Mielestäni he olivat joukon sisukkaimpia. Heilläkin oli vaikeutensa, mutta he menivät silti lähes valittamatta kaiken aikaa omaa tavanomaista vauhtiaan. Nakkaanpa hattua tälle. Hienoa!

                            Lopussa skoolataan. Kisa on jo päättynyt muutama tunti sitten. Veto on päällä edelleen, ja kova, nimittäin ruokaa menee alas tolkuton määrä ja silti pitää kapistella heti jääkaapilla. Laskin hyvin rennosti että noin 60 000 - 70 000 kaloria taisi kulua. Ei huolta silti, olen tunnettu mies Nivalan katukuvassa kantamassa isoa määrää ruokaa lähikaupoista.

                            Olo on nyt erittäin hyvä. Jalat tuntuvat aivan hyviltä normaalikävelyssä. Tänään käyn parin tunnin päästä pari tuntia sauvakävelemässä I-SR2014-perhereitillä. Aion todella nauttia tästä. En kiirehdi juoksemaan. On kiva elää välillä ei ohjelmoitua aikaa ja annan sisäisen kellon johdattaa tulevaan harjoitteluun paluun osalta.

                            Pitäkää huolta itsestänne!!!

Onni Vähäaho, Nivalassa 16.5.2015