POST UNKARI, OSA 2 - MITÄ IHMETTÄ???

                       ALUSTUS

                       Koen tunnistavani hyvin omat heikkouteni ja vahvuuteni. Näen itseni myös sivullisen silmin, näin uskon. Se mitä minusta on puhuttu koko juoksuharrastukseni eri vaiheissa, ei ole yllättänyt minua koskaan. Uskon, että tuon ominaisuuden vuoksi ymmärrän paremmin miksi olen sellainen kuin olen.
                       Urani sanana, olisi liian mahtipontista ja harhaanjohtavaa... mutta harrastukseni alussa loin maineen juoksijana, joka oli likimain keskeytys kunnossa kisan kuin kisan puolivälissä. Se oli tuskaisaa. Luulin aina jaksavani, mutta meni pitkään ennen kuin jaksoin. Kaikki muuttui elokuussa 2012, jonka jälkeen (paria poikkeusta lukuunottamatta) olen tullut enemmin kuuluisaksi siitä, että vedän tasaisesti ja varmasti maaliin kisassa kuin kisassa. Miksi näin? Kestää hetken ennen kuin oppii tietämään uudessa harrastuksessa rajansa. Sitten kun ne oppii tunnistamaan, on se laillansa helppoa, kun on ominaisuus, jossa voi asettua ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Uskon tuon ominaisuuden olevan ainakin osaksi (jos ei kokonaan) pitkien suoritusten tuomaa ajatuksien jäsentämisen taitoa.
  

                      12 PÄIVÄÄ SITTEN...

                      Loppui elämäni ensimmäinen virallinen 6vrk juoksu ja 524km ja 24metrin taival. Luin jostain pari päivää sitten..siinä oli haastateltu Unkarin MM-kisojen voittajaa, Joe Fejesiä, joka juoksi yli 975km. Hän aikoi levätä 3 viikkoa ja tavata hänen jalkaterapeutin. Ehkä minunkin pitäisi tavata monenkinlaisiakin terapeutteja ja ehkei minullekaan olisi tehnyt huonoa levätä 3 viikkoa. Toisaalta Fejes juoksi lähes puolet pidemmän matkan samassa ajassa. Lisäksi hän oli radalla jopa kymmeniä tunteja enemmän kuin minä. Unkarin yksi hauskimmista median kommenteista oli (Oisko ollut Jari Tompon letkautus) tämä: "Fejes ei ole selvästikään tullut Unkariin nukkumaan". Tulen varmasti iän päivää nauramaan tuolle letkautukselle.

                      Tämä voi haista vähän lukijasta itsekehulle, mutta uskallan sanoa, että tiedän mitä teen. Se että selviää 6vrk juoksusta suhteellisen tasapainoisella esityksellä olosuhteiden haasteista ja niiden tuomista lisähaasteista huolimatta, ei jätä mielestäni epäselvyyttä siitä, tietääkö kulkija mitä milloinkin täytyy tehdä ja mitä ei. Olen suorasanainen. Olen usein saanut vähän siitä kärsiäkin, mutta se on yksi niistä monista ominaisuuksista jotka tunnistaa itsessään olevan. Onko se sitten huono tai hyvä, en ehkä ole oikea ihminen sanomaan sitä.

                       TOIPUMINEN

                     Heti kotiin tullessani tunnistin, että toivun ällistyttävän hyvin. Eihän sitä siinä vaiheessa pitäisi voida tietää, mutta kun sen tietää niin sen tietää. Ja niin on käynyt. Toipuminen on mennyt vauhdilla eteenpäin. Aavistus muuttui todeksi. Silti koen, että harjoitteluvalmiuteen on vielä matkaa.
                     Olen joutunut yllättäen taistelemaan itseni kanssa, sillä harjoitteluhimo ja into ovat olleet vastoin odotuksia korkealla. Sitä en osannut odottaa. Hauskaa, että sattuu myös odottamattomia asioita. Olen joutunut keksimään itselleni syitä olla menemättä lenkille. Olen myös käynyt juoksulenkkejen sijasta sauvakävelemässä. Olen onnistunut kohtuudella pysymään asioissa. Viime viikolla juoksua noin 45km ja sauvakävelyä + pyöräilyä päälle noin 3h.

                     Jalkojen lihakset ovat hiljalleen palautumassa normaaliin mittaan, mutta poikkeavia kiristyksiä on edelleen. Olen mielestäni ollut varovainen lenkeilläni, sillä tiedostan eläväni nyt erittäin herkkää aikaa vammautumiselle, vaikka kisan klaarasinkin ilman vammoja. Lihaksissa on varmasti hienoisia lihasvaurioita ja senkin vuoksi on oltava tuntosarvet koholla.

                   Harjoitteluhimo: Miten sitä voi olla? Puhuin paljon väsymyksestäni johonkin pitkään suoritukseen tähtäämiseen Tähkävuoren Marian kanssa Unkarin kisassa. Ja sitten kisan jälkeen olenkin intoa täynnä. Jonkinlaista itsesuojelua kenties, henkistä painia itsensä kanssa. Kuuden vuorokauden juokseminen vaatii monenlaista aivotyötä. Se on enempi psyykkinen koe kuin fyysinen. Ehkä 60% - 40%, sillä ilman kuntoa ei ole loputtomiin psyykkistä huonealaa. 

                    TÄNÄÄN

                     Olen siis kokenut, että olen toipunut hyvin. Silti yllätyin tänään. Kävin juuri juoksemassa maineikkaan I-SR2014 -etulenkin. Rapiat 25km. Polku paikoin vetinen ja kenkäkin meinasi jäädä alustaan muutaman kerran. Viisi kertaa meinasin kaatua ja kerran pölähti turve, kun menin turvalleen. Juoksin viime kesänä reitin 3h47min. Ja viime syksynä 3h13min Keijon kanssa aika lailla samalla kelillä kuin nyt. Nyt juoksin nauttien ja hieman jalkoja säästellen 3h4min!!! Siis 9min nopeammin kuin kesäaikaan koskaan! Mitä ihmettä? Onko polku parantunut näin paljon? Keijokin paransi viime kesän aikaa eilettäin 24min. Vai onko kaikki vain noin paljon paremmassa kunnossa kuin viime vuonna? Ehkä siihen saadaan vielä vastauksia.

                     Mutta vielä kerran: En koe vielä pystyväni aloittamaan normaalia harjoittelua, enkä ole millään lailla alkanut palautumaan. Sen sijaan toipuminen on ollut vauhdikasta... Tämän päivän etulenkillä sykkeeni oli reilut 10 pykälää tunnetta korkeammalla. Tietysti palautumattomuutta, mutta myös aamulla astmalääkkeet jäi ottamatta. Kaikki korostuu tällaisessa vaiheessa.

                    Reilun kolmen viikon päästä on ohjelmassa I-SR2014 koko reitin kierto. Toivottavasti silloin olen jo vähän palautunut. Muutamia ilmoittautumisia on jo tullut. Joka ryhmässä on jo vähintään yksi. On 9h, On 12h ja On 18h ryhmä. Tsekkaa TÄSTÄ lisää. I-SR2014 nostaa a)kuntoa b)hapenottokykyä c)voimaa d)kehittää verenkiertoa e)kehittää niveliä ja vahvistaa luustoa f)kehittää psyykettä g)parantaa mielialaa... noin mitä äkkiä tulee mieleen.


   VOIKAA HYVIN - MINÄKIN YRITÄN - EHKÄ ILMAN TERAPIAA.

   ÄLKÄÄ KANTAKO HUOLTA - PÄRJÄÄN KYLLÄ - OLEN VAROVAINEN. :=)              

                           Tyttären piirrustus, kun en itse oikein osaa noin hyvin...

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.5.2015